Vauhtia Tvisturin tyyliin!

Olin ajoissa tallilla ja heti ensimmäisenä annoin varsalaitumen asukeille namipalat. Brynja-rukka jäi ilman, kun isommat tuuppivat ohi, mutta ehkä seuraavalla kerralla on pelkästään Brynjan vuoro!

Essi ei ollut vielä tullut, joten lähdin kahden riimun ja narujen kanssa tarhaan. Salaisena aseena oli, kuten aina, heppanameja. Kolur lähti tulemaan vastaan kun kuuli rapinan, eikä Kekekään kaukana ollut. Sitten sai osansa Tvistur ja Gustur Eikan tullessa tanssien paikalle. Svipan ilme ajoi muut pois ja johtajatamma ilmoitti hörinällä haluavansa kanssa namia. Viimein Kronakin sai omansa, ja samalla laitoin kaunottarelle riimun päähän. Krona seurasi kauniisti Tvisturin luo, joka lähti myös kiltisti mukaan. Matkalla tallille molemmat tuntuivat olevan innoissaan, koska roikuin riimunnaruissa näiden kahden keskellä "taluttaen" kuin kahta ylikasvanutta labradorinnoutajaa.

Vei hevoset tallista äkkiä läpi, koska Krona näytti olevan sitä mieltä, että hänet haettiin tänne ihan vain koluamaan ruokatonkkia. Ei muuta kuin kumpikin pihalle ja puuhun kiinni. Harjasin ratsut ja erityisen huolellisesti puhdistin Tvisturin masunalustan, sille kun olin ajatellut huopaa ja vyötä. Essi halusi mennä Kronalla ilman satulaa, eikä Kronan masussa mitään likaa oikeastaan ollutkaan. Puhdas tyttö!

Tuumasin Essille, että olin miettinyt tuota satulatta-menoa, jännittää kovasti. Kysyin että miltä kuulostaa, jos laittaisi sellaisen vyön huopaa pitämään, missä on juoksutuslenkit ja laittaisi niihin jalustinhihnat. Essi oli heti juonessa mukana ja etsimme sopivan vyön. Sitten otin Tvisturin satulasta jalustimet hihnoineen ja laitoimme ne ihmettelevälle Tvisturille. Tiesin kyllä, ettei niille jalustimille voi laittaa painoa, kuten satulan kanssa, mutta toimisivat ehkä kuitenkin tukena.

Selkään pääsimme kommelluksitta ja olin juuri sopivasti löytänyt kokopaikkaiset toppahousutkin päälle. Olo oli tosi tukeva ilman jalustimiakin, kun oli huopa ja paikkapöksyt. Jalustimet olin nostanut ylös eteeni, etteivät ne kiusaisi Tvisturia. Tallin pihasta lähdettiin taas vauhdilla, kumpikin polle oli menossa, menossa, menossa! Tvistur pörisi mennessään ja piti mut tasan keskellä selkäänsä. Pyörätiellä meitä nauratti, Tvistur veti kuin pikakävelijä Kononen konsanaan!

Ea tölttipätkä jännitti hieman, mutta ilman satulaa Tvisturin liikkeet tuntee selvästi ja sain tosi hyvän tuntuman polleen. Mentiin hienoa tölttiä, eikä meinattu lopettaa ollenkaan vaikka oltiin jo mäessä. Käyntiä mentiin reippaasti ja kun käännyttiin ajotielle, yritettiin pikkasen kokeilla josko tässä saisi mennä tölttiä tai peräti laukkaa... Ei Tvistur, tässä mennään käääyyyntiiiäää... Tuumasimme että tätä kahden tunnin lenkkiä ei varmaan kauan mennä, pelkkä käyntikin oli niin reipasta!

Metsässä oli lumi muuttunut nuoskaksi ja oli varmasti raskasta kävellä. Tölttiä päästiin hyvin kyllä ja ennen laukkamäkeä hoksasin tarkistaa huopavyön kireyden. No sehän oli ihan löysällä! Missä vaiheessa oli polle noin laihtunut! En kuitenkaan löytänyt sopivaa kohtaa mistä nousta takaisin selkään, joten päätimme mennä ekan mäen löysillä. Otin jalustimet alas edestäni ja otin niistä hieman tukea kun lähdettiin laukkaan. Oli hassu tunne edelleen istua selässä ja yrittää ottaa tukea jalustimista jotka oli liian lyhyellä. Toinenkin mäki mentiin lyhyillä jalustimilla, Tvistur aloitti sen mäen ihan itsestään kun kerta kaikki oli sen mielestä selässä hyvin! =D

Mäen päällä tulin alas selästä ja kiristin vyötä pari reikää. Samalla siirsin jalustimet alemmas. Hevoset saivat tässä tauolla namit ja hengitystä tasaantumaan. Takaisin selkään ei ollutkaan niin helppo päästä toppahousuissa! Etsin sopivaa kiveä, mutten saanut Tvisturia sinne viereen. Alkoi naurattaa, Essikin tuli alas Kronan selästä avuksi työntämään Tvisseä oikeaan suuntaan, mutta herra ei suostunut sen kiven juureen lennähtämään! Nauraen kävelimme metsälenkin alkuun ja siellä uusi yritys. Ja seuraava yritys. Ja sitä seuraavalla onnisti! Onneksi kukaan ei ollut kuvaamassa, tosi kokeneet ratsastajat nauravat ja hihittävät ja yrittävät houkutella hevosta umpihankeen! Tvisturkin saatin sinne vasta kun Krona meni ensin, mä kuitenkin viimein pääsin selkään ja Essi meni sitten samasta kohtaa Kronan kyytiin. Voi hyvänen aika kun nauratti!

Tvistur oli tohkeissaan kun oli ratsataja selässä, nytkö hän pääsee taas vauhtiin! Piti ihan pidätellä ettei polle olisi ihan puskassa töltiksi pistänyt. Essi hihitteli takana, ja kyllä mullakin oli leveä hymy naamalla, niin koomista!

Ennen tielle tuloa laitoin taas jalustimet jalkaan ja sitten lähdettiinkin laukalle. Krona meni edellä ja Tvistur innolla perässä ja nyt jalustimet toimivat kerrassaan loitavasti! Siirsin jalkoja hieman eteenpäin ja otin reisillä vastaan ihan kuin ilman jalustimiakin ja Tvistur antoi palaa. Ihan hurjaa vauhtia mentiin tasaisella vaivattomalla laukalla! Että oli rento fiilis, laukan päätteeksi kumpikin heppa päristeli tyytyväisenä.

Metsäpätkällä otettiin töltille, tosin sanoin Essille että jos Krona siinä edellä haluaa mennä laukkaa, niin anna mennä vaan. No laukkaahan siinä mentiin, sellaista rauhallista laukkaa, ei mitään hoppua eikä kiirettä, mutta matkaa voittavaa. Aivan mahtavaa täydellistä laukkaa, varsinkin kun osasin jo istua jalustinten kanssa.

Essi siirtyi Kronan kanssa taakse, kun tultiin jyrkälle ylämäelle, joka ollaan aikoinaan laukattu. Tvistur oli sitä mieltä että hän jaksaa kyllä laukata ja jouduin pidättämään Tvisturia ihan tosissani. Ohjat oli lyhyellä ja Tvistur yritti ja yritti ja yritti laukalle. Mä pidin ohjia napakasti ja hoin terävästi EI ja EI ja EI ja yritin pitää pollen käynnissä. Sitten Tvistur ponkaisi laukalle ja sitä mä kyllä ihmettelen, kun mulla oli ohjat ihan jämäkästi käsissä! Muutaman askeleen se jaksoi jyrkkää mäkeä laukalla ja hidasti sitten. Essi nauroi takana ja totesi että olipa hyvä että oli noi jalustimet jalassa! Ryöstää, pentele, tää meidän luottopolle! Mun täytyy kyllä sanoa että mua nauratti se innokkuus, eli ehkä toi EI ei välttämättä ollut kovin käskevä.

Mäen päällä nostin taas jalustimet takaisin huovan päälle eteeni ja jatkettiin matkaa ilman tukia. Tielläkin mentiin ilman jalustimia, kuten tullessakin ja pollet alkoivat olla jo täpinöissään. Miten ne jaksaa mennä niin kamalaa vauhtia, ei auttanut yhtään mitkään pidätteet, kun piti vaan tanssia päristellen eteenpäin! Tarhan reunaakin tullessa hummat melkein juoksivat, hörhöttelivät ja päristelivät mennessään. Ei tällaisia innokkaita reissuja usein ole, jo tarhasta hakiessa hevoset kiskoo että mennään mennään mennään jo!

Kumpikin sai ison annoksen leipää ja mysliä ja lisäksi tietenkin heppanameja. Vietiin ratsut takaisin tarhaan, jonne ne kiltisti menivätkin. Vielä juteltiin Essin kanssa, kuinka hassuja Tvistur ja Krona olivat ja niin innokkaita! Kronakin kun välillä pääsi keulille, se oli ihan tohkeissaan ja päristeli ja jos mahdollista niin askeleet tihentyivät entisestään. Hevoset näyttivät nauttivan reippaasta lenkistä ja tallilla Jaana oli juuri sopivasti tullut kotiin nähdäkseen nämä kaksi tyylikästä tölttäriä vauhdissa! Mulla on niin hyvä olo tällä hetkellä, ettei tosikaan! Mitä nyt käsivarret on hellinä kun on pitänyt pidätellä hurja-Tvisturia, mutta se on pientä. Hymy on korvasta korvaan, ja varokaa työkaverit, huomenna on kerrottavaa!

Rentoutusta Kronan tyyliin

Lunta tuli hiljalleen kun lähdin ajelemaan tallille. Sai olla vielä varovaisempi kuin eilen, mutkissa liirasi iloisesti. Hyvä että on kunnon auto!

Tallilla jouduin heti "hyökkäyksen" kohteeksi, Rontti-koira viipotti menemään ja hyppeli välillä vieressä. "Missä pallo!" kysyin ja Rontti lähti mustavalkoisena salamana etsimään palloa. Palloa sitten heiteltiin, siinä pysyikin hyvin lämpimänä! Hauva oli aivan lumessa, välillä se sukelsi pallon perään lumihankeen ja ilmestyi onnellisena lumipesukarhuna pallon kanssa ulos. Sitä on kiva leikittää, sitä sais juoksuttaa niin paljon kuin vain olis aikaa!

Olin tosi onnellinen kun sain alleni kauniin Kronan, sillä on niin tasainen ja hieno laukka! Enkä sitäpaitsi ole pitkään aikaan mennyt Kronalla, lokakuussa viimeeksi. Jalustinten pituus meni kerralla oikein, mitä nyt ei meinannut taas saada jalkaa niin ylös. Toppaukset on mahtavat! Toisella yrittämällä olin jo satulassakin, ja Krona oli sitä mieltä että sitten mennään. Ei meinannut rouva pysyä ollenkaan paikoillaan, vaan piti käydä tekemässä pientä volttia hangessa. Kun muut eivät vieläkään olleet valmiita, niin oli pakko mennä hoputtamaan Gusturia ja muita. Jaana yritti selittää tuhisevalle Kronalle, että ei se ole Gussen vika, kun ihmiset on hitaita. Sitten häiriköitiin hieman Kekeä, mutta Svipa jätettiin kyllä rauhaan...

Matkaan lähdettiin Gusturin vetäessä joukkoa. Keke meni toisena ja Krona turpa kiinni Keken hännässä. Voi kun ne muut meni niin hitaasti, Krona ei kestä niitä! Pitää tökkiä hieman turvalla hidastelijoita ahteriin, eikä haittaa vaikka kakkisivat suoraan nenään...

Kaikki hevoset olivat innolla liikkeellä, yksikään hevosista ei jäänyt tupeksimaan mihinkään. Koko reissu mentiin niin tiiviissä jonossa, etten edes muista millonka viimeeksi. Tölttipätkillä mentiin aika kovaa vauhtia ja Gustur veti innolla ravia. Ratsastuspolulla mentiin jo vahingossa laukkaa, kun Gustur hieman kiihdytti edessä. Upea tunne mennä lumisessa metsässä kovaa tölttiä (ja ne parit laukka-askeleet) hevosten omapolkemalla polulla. Kaunista ja ihanaa!

Ekassa laukkamäessä mentiin tosi hienosti jonossa turpa seuraavan hännässä kiinni. Gustur veti siihen malliin, että Kekelläkin oli hyvin tilaa laukata ja Krona upeasti perässä. Sitten kun hidastettiin, huomattiin että Tvistur ja Svipa olivat kummatkin ihan peesissä. Nekin tulivat siis kovaa! Seuraavakin laukkamäki oli mahtava, Kronan tasaisen varma askellus kantoi ja jaksoi koko mäen ylös. Upeaa!

Sitten tultiinkin ensimmäiselle extreme-osuudelle, lähdetiin nimittäin katsomaan miltä näyttää se metsäpolku näin talvella. Ihmisiä oli kävellyt kyllä koirien kanssa sitä polkua, mutta lumimaisema on ihan toisen näköinen kuin sulana. Kerran me vaan mentiin harhaan Gusturin ajatellessa että just joo, taas näitä mamin "Etsitään-uusia-reittejä"-juttuja... Sai olla varovainen metsässä, paljon joutui kumartelemaan oksien alta, ellei halunnut monta kiloa lunta niskaansa. Teki hyvää ainakin mun tasapainolle, olenhan aikaisemminkin ollut pulassa oksien kanssa! :D

Sitten otettiin taas laukkapätkä kun päästiin takaisin tielle ja voi että miten mä nautin! Siis NIIN erilainen laukka kuin edellispäivänä Kekellä ettei ole tosikaan! Mä luotan ihan täysin Kronan jalkoihin, se on aivan omaa luokkaansa. Virne naamalla pysyi pitkään, taitaa hymy olla herkässä vieläkin. Ja sitten sama uusiksi metsäpätkällä, jee! Jotenkin Kronan kanssa on niin vaivatonta, nyt talvella kun se ei hakeudu edes puskiin. Ihana!

Toinen extreme-pätkä oli mielenkintoinen, polun alkuun oli aurattu jostain syystä lunta ja aika koomisella tapaa Gusse punnersi itsensä siitä yli Jaanan ohjatessa sitä maasta käsin. Muut tultiin ihan ratsain, mutta kaikki taidettiin saada lumipesut läheisestä kuusesta. Metsässä on mielenkiintoista mennä kinoksissa, teki hyvää Gussen kintulle. Ja koomista oli kyllä kun Jaana yritti takaisin Gussen selkään, selälleenhän tuo päätyi hankeen! :D Ja seuraavalla kerralla oli hyvä ettei ponnistanut liikaa ja yli.. hih!

Krona oli koko matkan pyrkinyt Kekestä ohi ja nyt sitten sai tilaisuuden kun oma keskittyminen hieman herpaantui. Tammukka kipitti täydellisellä töltillä ohi Kekestä, jonka Obelix-mainen ilme oli hauska! "-Täh, mitä tapahtui?" Pyytelin kovasti anteeksi ja palautin Kronan takaisin ruotuun. Suojatiellä ennen viimeistä pyörätien pätkää Krona sai luvan mennä keulilla yli eikä rouva tosiaankaan enää luovuttanut asemaansa pois! Polle päristeli ja kipitti kuin Eikka, yritin ottaa vähän hitaammin, mutta Krona vaan kipitti! Ja päristeli mennessään. Se oli niin tyytyväisen oloinen ettei tosikaan, teini-ikäisten viritetty mopokin olisi jäänyt tälle pärisijälle toiseksi, sekä äänessä että vauhdissa! :) Nauratti ihan ääneen, jolloinka Krona vain innostui pärisemään lisää!

Kaikki saivat ruokaa, vaikka viimeiset tuuppivatkin jo toisiaan pois tieltä. Myslileivät tekivät kauppansa ja ison satsin saivat muitakin herkkuja. Namia löytyi vielä taskun pohjalta ja sitten pääsikin mukavasti tarhaan. Tyytyväisen näköisiä hevosia näytti olevan koko liuta, niilläkin oli ollut kivaa paahtaa pitkin metsiä lumisateessa! Ja ihan selkeästi olin itsekin rentoutunut, huippusyke oli vain 151 ja keskisyke vain 99.

Sovittiin vielä Jaanan kanssa, että menen huomennakin ratsastamaan, tällä kertaa Essin kaveriksi. Kysyin että "SaankomäTvisturinsaankomäTvisturinsaankomäTvisturin?" Jaana sanoi että saat, jolloin mä hihkuin "MäsaanTvisturinmäsaanTvisturinmäsaanTvisturin!" Jee! Siis huomenna uudestaan! <3

Keikkuen Keke menevi...

Ai kun oli ihanaa, että joulun pyhinä pääsi ratsastamaan! Lunta tuli tosin vaakasuoraan, mutta pakkasta ei kuitenkaan montaa astetta ollut. Olin kyllä varautunut kylmempään, parempi niin päin. Aulikin oli mukana, mukavaa että oli tuttuja joukossa! Lisäksi oli kaksi nuorta neitiä, jotka menivät ilman satulaa. Hetkonen, mä taisin olla ainoa jolla oli satula! Jopa Oonalla oli itsensä ja Eikin välissä vain lampaankarva"satula", siinä ei mitään jalustimia ollut. Rohkea likka!

Vein tuliaisiksi pollukoille myslileipää. Svipa, Eik ja Laikka hörisivät tallissa mulle, mistä ne tiesi että Anka-tätillä on jotain hyvää?!? Svipa tuumasi ensimmäisestä palasesta, että kyllä tää leipää vissiin on, vaikka siinä on rusinoita, aika hyviä vaikka sitkeämpää. Toista palaa ojentaessa Svipa ensin puraisi hieman, hoksasi sitten että mulla oli tarkoitus antaa toiset palat myös Laikalle ja Eikalle. Svipa laittoi leukansa juuri sen verran kiinni, ettei leipää saanut pois, eikä varsinkaan katkaistua! Taitava polle! Muille piti sitten leivän jatkoksi antaa nameja, tosin nekin kelpasi aivan yhtä hyvin.

(Tässä välissä kävin viipaloimassa loput myslileivät ohuiksi, että ne kerkeää kuivata huomiseksi!)

Ei meinannut jalka nousta ollenkaan Kekulin jalustimeen, joten otettiin suunnitelma B käyttöön. Ei muuta kuin jalustin pari reikää pidemmälle, että tämä michelin-eukkokin saa kinttunsa nostettua! Sitten oltiinkin jo valmiita maastoon ja Eikka lähti tottuneesti ensin. Yllättäen Laikka-rouva kiilasi takaata ihan tyynesti Eikan häntään kiinni! Keken korvat sojottivat sivuille, mitä ihmettä täällä nyt tapahtuu, eikö hän olekaan melkein keulilla! Laikka tepsutteli pyörätielle asti aivan innoissaan Eikan perässä, kerrankin hän pääsi näin lähelle johtopaikkaa!

Järjestystä muutettiin kun päästiin pyörätielle, varsinkin Krona oli aivan ihmeissään kun kaikki muut oli edellä! Eihän hän ikinä ole viimeinen! Noh, Krona pääsi omalle paikalleen ja maailma oli taas niinkuin sen piti ollakin.

Pyörätie oli liukas, se oli aurattu lumesta muttei oltu hiekotettu. Piti mennä ihan sivussa ja tölttipätkällä Keke yritti ensin mennä silkalla ison jätkän itsetunnolla aura-auton puskemassa umpihangessa ravia. Poika palasi pian ruotuun, kun huomasi olevan helpompaa tien syrjässä.

Sitten olikin helpompaa kun pääsi ratsastuspolulle, tuulikaan ei enää tuntunut niin hurjalta. Nyt siellä oli tosi mukava mennä tölttiä/ravia, kun oli lunta reippaasti ja pollet innokkaita. Svipa taisi olla hieman liiankin innokas, Auli ei meinannut saada ollenkaan ohjia läpi. Svipallakin kun töltti normaalisti on pehmeää, niin nyt heppa joutui ponnistelemaan ja meno oli pompottavaa (Auli rukka!). Kaikilla hevosilla oli ollut pari päivää lomaa, joten liikunta kyllä maistui! Onneksi Keken ravi on niin tasaista ja pehmeää, että oli ilo mennä!

Ensimmäinen laukkamäki oli jännittävä, sen alussa risteää hiihtäjien latu ja hevosten polku. Hiihtäjiä tuli vasemmalta, ei hajuakaan mitä ne näki, pelkän lumipilven liikkuvan ylämäkeen innokkaan hihkunan kera? Eikka paineli tuhatta ja sataa ja me Keken kanssa yritetiin pysyä perässä. Eikan kavioista lenteli lumipaakkuja ja yksi jääkokkare iskeytyi mua alahuuleen. Kypärän lippa suojaksi ja matka jatkuu!

Nyt oli hyvä mennä sitä kivikkoista mäkeä pitkin hautausmaan suuntaan, kun lunta oli niin paljon. Pollet antoivat palaa ja painelivat minkä kintuistaan pääsi ja hämmästyttävää kyllä, Eik hidasti kun se näki ylhäällä ihmisiä. Kyllä silläkin joskus näkyy jarrua löytyvän! :D

Pitkällä suoralla pistettiin uudestaan laukaksi ja ONNEKSI mulla oli käsi kiinni sekä harjassa että satulassa! Keken jalka osui johonkin koloon tai liukkaaseen kohtaan ja mä meinasin tipahtaa sen niskaan. Jotenkin sain taiteiltua itseni takaisin satulan päälle, kun se kompuroi lisää. Keke korjasi salamana etujalkansa takaisin allensa ja mä olin hetken ilman päällä. Sitten nykäisy kun Keke lähti ottamaan Eikkaa kiinni ja mulla lipsahti jalustimet liian syvälle jalustimiin. Ei auttanut muu kuin kohottautua pystympään, siirtää jalkoja eteenpäin ja yrittää rauhotella Kekeä. Mä pompin varmaan kuin perunasäkki siellä selässä, mutta Keke vaan jatkoi matkaa. Pikkuhiljaa sain sen hitaammalle ja kun Eikkakin jo hidasti, niin selvittiin siitäkin rytinästä. Sydän hakkasi aivan liian lujaa, taisin siinä vetästä huiput 183!

Auli kertoi että Svipa meni niin lujaa ettei lujempaa olisi voinut mennä, sekin tammamamma oli totaalisen tohkeissaan hankilaukasta! Onneksi oli satula, onneksi oli satula, mä hoin itsekseni jalat tutisten. Pikkasen mentiin tölttiä vielä metsäpätkällä, se menikin hyvin. Mua ei enää kiinnostanut laukkaaminen ollenkaan, olin ihan tyytyväinen Keken raviin (voimakkaasti keventäen niin se ei vaihda laukalle, eikö?) ja käyntiin. Ylämäessä huomasi jo hevosten olevan väsyneitä, Kekekin pysähteli ja piti pientä taukoa. Hyvin jaksoi polle kyllä ja kun hengitys oli tasaantunut, ravikin taas maistui.

Takaisin tultiin hieman eri kautta, ajotie oli paljon paremmassa kunnossa kuin pyörätie. Loppumatka käveltiinkin tallille asti, nyt suojatien kohdalla Kekekin uskalsi ensimmäisenä johtopaikalle. Kehuin paljon Kekeä, on se kuitenkin aika murmeli hevoseksi! Katsoisi vaan mihin jalkansa pistää...

Tallilla odottikin jo innokas Rontti-koira potkupallo suussa, "Kuka leikkii mun kanssa, mulla on pallo pallo pallo!" Ensin otin tallissa Keklulta suitset ja satulan pois, ja sitten olikin vuorossa palloleikki hauvelin kanssa. Sitä olisi saanut juoksuttaa vaikka kuinka, ei se hauva väsy millään!

Sitten sovittiin, että meen huomenna uudestaan polleilemaan ja ens viikon lauantaina kanssa. Että pääsee taas perstuntumalle ratsastuksesta! Ihanaa!

Pakkasta ja lunta

Oli tarkoitus lähteä aamulla Jaanan kanssa tutkimaan ensin uusi reitti ja sitten mennä Nuuksioon poistamaan kesälaitumilta tolppia. Jaana soitti eilen ja kähisi puhelimeen, että hän on kunnon flunssassa. Tuumasin että tolppia ei sitten ainakaan lähdetä poistelemaan. Jaana oli sitä mieltä, että Tvisturillahan mä voin mennä lenkin ihan itseksenikin, kyllähän me Tvissen kanssa pärjätään.

Aamulla vielä Jaana tekstaili että pakkasta oli -14 astetta, joten kauheasti ei voi laukkuuttaa hevosta. Mä kirjoitin takasin, että olin tuumannut reissua pakkasen takia ilman satulaa ja ihan vain käyntiä kaikessa rauhassa. Jaanan mielestä hyvä idea! :D Itsekseni mietin että ilman satulaa en kuitenkaan olisi edes uskaltanut laukata, kun ei ollut muita ratsastajia turvana.

Naama jumalattomalla virneella ajelin tallille ja yhdessä Jaanan kanssa haettiin Tvistur tarhasta. Herra nuuskaisi kerran mun taskua ja lähti kiltisti mukaan tallille päin. Edelleen naama Hangon keksinä harjasin Tvisturin selästä lumet pois ja hain suitset. Tvistur pörisi turpa heinäastiassa ja oli sitä mieltä että häntä voi harjata kyllä pidempäänkin, ainakin kun hänellä on heinää. Jaana jätti mut Tvisturin seuraan ja mä vielä tarkistin kaviot. Sitten suitset päähän ja pihalle.

Tvistur onkin hieno polle, se seisoi kiltisti paikoillaan kun mä sammutin tallista valot ja suljin oven. Sitten se katseli uteliaana kun siirsin hänen viereensä tuolin, kiipesin sille ja varovasti nostin jalkani Tvissen selän yli ja laskeuduin alas. Heti oitis tuntui takamuksessa hevosen lämpö, ihan käsittämätöntä miksei lumi ollut sulanut selkään!

Pikku pyynnöstä lähdimme tepastelemaan pitkin tarhan reunaa ja Tvistur päristeli mennessään. Jäätynyt mutalikko oli hankala, teräviä kuoppia piti varoa vaikka Tvistur ne itsekin tiesi.

Pyörätielle päästiin kommelluksitta, mutta sitten alkoi tuntua hieman kummalliselta. Tvistur tepsutteli ihan miniaskelilla ja mä tunnuin olevan ihan vinossa. Istuin kyllä keskellä, sen verran tunsin hevosen selkärangasta. Jatkettiin matkaa ja Tvistur alkoi kiemurtelemaan ja ihan selvästi etsi parempaa kävelypaikkaa. Lastentarhalle päästyäni Tvistur linkutti ja tulin saman tie alas tarkistamaan kaviot.

Pitäisi aina olla se kaviokoukku mukana! Lumi oli pakkautunut kovaksi levyksi kavioiden pohjiin ja parhaani mukaan putsasin ne sormin. Tvistur antoi hoitaa jalkansa herrasmiehen elkein, nosti jo valmiiksi kinttua kun vain käsi meni jalkaa pitkin alas. Mitään sen kummempaa kavioissa ei näkynyt, hyvä pinta pohjassa ja siistit reunat. Sitten talutin pollen hieman eteenpäin, missä pääsin takaisin selkään kiveltä nousten.

Tvisturilla löytyikin oitis reippaampi vaihde. Pidin herran kuitenkin käynnissä, vaikka menohaluja olisi ollut. Ei tässä näin isoilla pakkasilla aleta hurjastelemaan, johan tätiratsastajalta loppuu happi!

Sitä iloa ei kauaa kestänyt. Ylämäessä vauhti hidastui ja Tvistur linkutti ihan selvästi. Pää nousi ja laski pitääkseen tasapainoa yllä. Sillä samalla sekunnilla kun päätin että nyt pois selästä ja takaisin tallille, Tvistur pysähtyi erittäin turhautuneen oloisena pää pystyyn. Mä tulin alas ja käänsin ratsuni takaisin tallille päin. Tvistur ei suostunut kävelemään askeltakaan, joten putsasin taas kaviot. Sitten jatkettiin hissukseen matkaa kotiin päin. Soitin Jaanalle, että takaisin tullaan, lumi paakkuuntuu pahasti kavioihin. Tasaisella mentiin suht nätisti, mutta ylämäessä Tvistur linkutti selvemmin.

Tvistur pörisi mulle ja käveli sievästi vierellä, välillä nuuskaisi hihaa ja päristeli. Kiltti pollehan se on, aivan mahtava, tuntui olevan hieman harmissaan. Ennen tarhoja puusillalla mentiin tosi hitaasti, ensin ei meinattu suostua ollenkaan tulemaan sillalta pois. Tvistur katseli naapurin pellolle ja harasi vastaan, ei hän haluaisi tulla siitä! Kun sain houkuteltua pollen pois sillalta, oli vuorossa alamäki jossa joutui houkuttelemaan vielä enemmän. En siis ikinä ole joutunut houkuttelemaan ketään näistä hevosista kotiin, talliin, kavereiden luo ja herkkulaarin ääreen! Miten sitä saa 400-kiloisen eläimen liikkeelle, jos se ei halua? Mulla oli heppanamit esillä, rapistelin pussia, maiskuttelin ja naksuttelin kielellä, kehuin Tvisturia ja silloin tällöin hieman ohjista annoin painoa niskaan, että tule tännepäin, tule. Kovasta kannustuksesta johtuen/huolimatta Tvistur viimein päätti tulla kotiin ja taas sipsuteltiin pikku pikku askelin.

Tallissa otin suitset pois ja annoin Tvisturin syödä heinää samalla kun tarkistin taas kaviot. Lunta, lunta, lunta varmaan kiloittain! Miten ne sinne noin kertyy, en mä muista aikaisemmin noin käyneen! Tvistur nosteli taas jalkojaan tarjolle ja mä putsasin. Sitten hain ruokakipon ja annoin hieman mysliä ja parit pienet porkkanat. Tvistur antoi mulle suukon karsinan seinän yli ja hörisi ihan tohkeissaan: "Saako hän sittenkin hyvää, vaikka olikin tynkäreissu!" No tottahan poika ruokaa saa!

Laskin Tvisturin ulos tarhaan, mutta se näytti jäävän katoksen alle. Kävin jakamassa muille pollukoille loput heppanamit, mikä saikin innostuneen vastaanoton. Jopa Laikka tuli vastaan! Svipa hörisi jo kaukaa ja yritti saada pidettyä muut kauempana. Utelias Eikkakin tanssi namiaan hakemaan ja Kolur hieman varautuneesti otti herkun. Keke hamusi namin hyvin varovaisesti huulillaan, ihana rokkipolle!

Menin takaisin talliin katoksen alta ja Tvistur siellä jatkoi seisomistaan, hörähti vain tervehdykseksi. Toiset hepat söivät heiniään tarhassa ja Tvistur näytti jäävän ilman, joten otin tallista kasan heinää Tvisturille katoksen alle. Syökööt siinä, pysyy polle lämpimänä.

Jaana tarkistaa vielä kaviot, kunhan vain pääsee ulos flunssaltaan. En mä usko että siinä muuta ongelmaa onkaan, saattaa tietenkin olla että jossain kohtaa on jääpala tai kivi inhottavasti kiilautunut, mutta mitään en ainakaan nähnyt. Hieman harmitti reissu, mutta minkäs teet. Tällaista se on aina välillä hevosten kanssa. Olisin kuulemma saanut ottaa Gusturin "vaihdossa", mutta jos sillekin paakkuuntuu lumet noin pahasti niin menee hankalaksi koko homma. Ja sitten on kyllä paha kävellä, jos ei kerta kaverit ja ruoka houkuttele hummaa kotiin päin. Voi mun pientä lempparipollea, mun olis tehnyt mieli vaan jäädä rapsuttelemaan ja syöttämään ja hoivaamaan sitä! :)

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Heräsin ajoissa keittelemään kaakaota termariin ja päätin sitten pistää toppahousut jalkaan. Ilma oli plussan puolella, mutta säätiedotus oli luvannut ehkä räntäsadetta. Ajoissa lähdin myös tallille, koska vetäjää ei ollut ja piti laittaa pollukat kuntoon.

Tallilla olikin jo Elina odottamassa ja hän harjasi Gussen ja Tvissen. Mä laitoin satulan Gusselle ja suitset kummallekin pollelle. Salla ja Auli saapuivat peräkanaa ja he hoitivat omat pollensa, eli Salla Kronan ja Auli Kolurin. Auli toi Kolurin pihalle ja yritti harjata mutaista hummaa edes hieman puhtaammaksi, mutta taisi olla toivoton tehtävä! Kolurille laitettiin kanssa satula ja mä autoin kaikki muut selkään.

Gusse on onneksi ihan mahtava luottoputte, se seisoi kiltisti siinä mihin olin sen jättänyt eikä välittänyt Kolurista vierellään. Hää seisoi siinä mihin oli käsketty! Hain tuolin ja laitoin sen Gussen viereen ja kiipesin sen avulla selkään. En uskaltanut ihan maasta ponnistaa, satula kun on rungoton ja kierähtää helposti. Sitten ei muuta kuin keulille Gussen kanssa!

Ensimmäiseksi pyörätiellä huomasin, että jalustimet oli liian lyhyellä. Salla oli ystävällinen ja tuli satulattoman Kronan selästä alas ja kiristi satulavyöt Gusselta ja Kolurilta. Samalla pidennettiin ne jalustimetkin, ettei oltaisi ihan monté-tunnelmissa. Sallalla pääsi vasta hetken päästä takaisin Kronan selkään, koska Krona ei suostunut ihan noin vain seisoskelemaan yhtään minkään kivenmurikan vieressä. Hymyilytti, mutta pääsihän se Salla viimein kyydittäväksi!

Krona olikin meno päällä ihan selkeästi. Pyörätien reunassa Krona siirtyi tölttipätkälle ekaksi ja Gusturin kanssa viiletettiin keppaloinnilla perässä. Vaihdettiin Gusse takaisin keulille, mutta päästyämme ratsastuspolun suo-osuudelle Krona otti uudestaan johtopaikan. Sitten olikin aika haipakkaa koko loppumatka, Krona käveli kuin Eikka konsanaan!

Kronan oli kertakaikkisen pakko päästä laukkaa jo mennessä metsätiellä ja me Gussen kanssa yritettiin pysyä perässä. Kolur ja Tvistur olivat jääneet taaemmas, Kolurilla ei ollut kiire mihinkään, meidän Muumipeikolla!

Ekassa "oikeassa" laukkamäessä yritin saada Gussen vasempaan reunaan laukalle, mutta melkoisen hitaasti polle keppaloi menemään oikeassa reunassa. Sitten tulikin vastaan iso hevonen ratsastajansa kanssa ja meidän pollet siirtyivät automaattisesti käyntiin. Ratsastaja toivoi, ettei ihan heti hänen ohitettuaan lähdettäisi laukkaamaan, ettei hänen hevosensa tekisi äkkikäännöstä ja lähtisi mukaan. Sanoin että me jatketaan käynnissä kyllä!

Käännyttiin vasemmalle ja käveltiin mäki nätisti ylös ja vasta sen jälkeen otettiin uusi laukka. Gussekin pääsi taas vauhtiin ja pysyi jo paremmin Kronan perässä kun mentiin hyväpohjaista hiekkapohjaa pitkin. Kolur oli tehnyt lammikon yli hienon loikan, mutta Auli oli ennakoinut asian ja ottanut harjasta kiinni. Käännyttiin takaisin hieman pidemmällä ja lähdettiin kertakaikkisen upeaan pitkään laukkaan ylämäkeen. Krona meni upeasti edellä, Gustur kauniisti imussa (ainakin hetken) ja Kolur ja Tvistur pitivät perää. Gusse kuunteli ohjaa tosi hyvin, ei ollut pelkoa puihin osuvista polvista ja Gusse jaksoi laukata tosi pitkälle mun kannustaessa sitä täysillä! Hyvä fiilis!

Samainen iso heppa tuli vastaan uudestaan ja siinä tuli mieleen, että mahtaa olla yksinäistä sillä hevosellakin aina mennä yksin. Miksei ne mene kaksistaan tai kolmistaan/ryhmässä? Olisihan se mukavampaa mennä jonkun kanssa, hevosellakin olisi seuraa... Eikä tarvitsisi pelätä, että polle lähtee laukalla vieraiden hevosten perään. Ei sillä, mustakin olisi kiva mennä omalla pollella joskus yksin, mutta ryhmässä on hauskempaa (ja turvallisempaa).

Krona innostui vetämään ihan kunnolla metsäpätkällä laukkaa ja Gustur päästeli minkä kintuistaan pääsi. Gusse kuunteli taas hyvin ohjia ja hidasti nätisti kun vain hieman kohottauduin pystympään. Kolur ja Tvistur tulivat antaumuksella perässä ja kaikilla meillä taisi olla leveät hymyt naamalla! :) Hevosetkin päristelivät tyytyväisinä.

Viimeinen laukkamäki käveltiin, koska mäki on melkoisen huonossa kunnossa. Tölttiä otettiin pikku pätkiä siellä missä voitiin ja pyörätien sivulla vielä parit pätkät. Krona meni edelleen keulilla ja Gusse vaihtoi jo laukalle pysyäkseen perässä.

Tarhan reunalla kaksi maailman likaisinta hummaa ja yksi hieman omaa väriään tunnustava polle laukkasi ripirinnan katsomaan tulijoita. Miten ne pojat olivatkin niin mutaisia, mutta tammukka niinkin siisti! :D Gusturinkin askeleet tiheentyivät, kun kolmikko laukkasi aidan vierustaa pitkin. Gusse taisi pelätä, että joku syö hänen eväät!

Vaan ehei, kyllä jokainen pollukka sai oman eväskorinsa ja vielä namia päälle. Sallalla oli hieman hoppu Itsenäisyyspäivää viettämään, joten vain me kolme jäätiin kaakaolle hevosten syödessä omia eväitään. Elinakin sai kyydin kotiin ja Aulilla oli menoa, joten sain kaikki pollet ihan itselleni! Jee! Ensin vein Gusturin ja Tvisturin tarhaan ja sitten vielä Kronan ja Kolurinkin. Jokainen sai vielä namit ja sitten oltiinkin kaikki melkoisen tyytyväisen oloisia.

Mulle on tosi tärkeää, että saa hoitaa hevosia, vaikken nyt aina pystykään harjaamaan. Mutta se että saan ne nätisti syötettyä ja vietyä sitten tarhaan yksitellen, on aivan mahtavaa! Ja kun ne tulee niin nätisti perässä! Niiden kanssa on mukavaa viettää aikaa ihan muutenkin, sielu lepää. Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille heppa-ihmisille ja erityisesti jokaikiselle ihanalle pehmukkaturvallaan hörisevälle heppa-ystävällemme! :D

Eik-tamman kyydissä

En jaksanut edes eilen kirjoittaa kuulumisia ratsastuksen jälkeen. Olin aika poikki, aamusta alkaen tehtiin Jaanan kanssa kotisivuja tallille ja sitten päälle vielä tallin kovimmalla menijällä tunnin reissulle! Huh! Tallin kotisivut löytyvät osoitteesta http://tallibrobacka.fi ja olisi kiva kuulla ainakin kirjoitusvirheet. Vaavin kohdalla sanat "rakkauden hetelmä" on kirjoitettu juuri noin Uunomaisesti...

Alkoi tosiaan jännittää siinä vaiheessa, kun ajettiin Jaanan kanssa peräkanaa tallille. Voi hyvänen aika, mihin sitä onkaan päänsä pistänyt! Vaihdoin autossa vaatteet ja sitten haettiin Gustur ja Eikka tarhasta. Gustur seurasi kiltisti pelkällä riimunnarulla kaulan ympärillä, on se hyvä polle!

Jaana vielä varmuuden vuoksi kysyi, että mennäänkö ilman satulaa. Tota, ehkei nyt kuiteskaan... Eikalle ainaskin satula tiukasti ympärille ja mulle turvavyö, käsijarru, kyynärsuojat, polvisuojat, turvatyyny ja kaikki muutkin mahdolliset turvat, kiitos!

Pääsin satulaan paljon helpommin kuin edellispäivänä Keken selkään. Adrenaliiniakin taisi olla elimistössä hiukkasen enemmän! :D Oitis piti ottaa ohjia lyhyemmälle, koska Eikka olisi ollut menossa jo, vaikka Jaana kiristi vasta satulavyötä. Hyvä etten jäänyt satulan kanssa tallipihalle kun Eikka meni jo! :) Haipakalla näytti Jaana hakevan Gussen tallista, epäiliköhän se että Eikka lähtee lapasesta jo samantien? Mä ohjasin Eikan Gussen perään ja sitten lähdettiinkin varsin mielenkiintoiselle retkelle!

Hyvänen aika minkälainen käyntikin sillä pollella on. Eikka suorastaan tanssi Gussen perässä, olisi tietenkin halunnut päästä ohi. Mä pidin ohjia suht' löysällä, ainakaan vielä se pyrkiminen ei ollut mitenkään paha. Mutalikossa Eikka kuunteli tosi hyvin ohjia ja jostain kumman syystä tää oli eka kerta kun mua EI jännittänyt siinä kohtaa yhtään! Ihme homma! Ainahan sitä miettii että mihin se heppa astuu ja vetääkö puut polvista nahat ja jos ne kompuroi ja jos ne ponnistaa niin että mä en pysy mukana... Ja nyt mä olin ihan totaalisen cool tän laukkahirmun selässä! Kuten Jaana sanoi: "Eikka on sellainen orava, että se kiipeää vaikka puuhun!" Ja se pitää paikkansa, Eikka menee jäällä, mudassa, kivikossa, sepelillä, märällä nurtsilla, liukkailla kallioilla, ihan missä vaan se tamma kipittää ja tanssii mennessään.

Käyntipätkät mentiin aikalailla turpa Gussen hännässä kiinni ja välillä yritettiin hivuttautua sivulle. Gustur kiemurteli edessä ja piti huolen että se tosiaankin on hän, joka on keulilla! Mä ohjasin Eikan takaisin Gussen häntään ja Eikka, tää hurja menijä, totteli kuin unelma.

Tölttiä mentiin hienosti niin upealla hentoisella ohjastuntumalla, etten meinannut uskoa aistejani! Jaana kysyi siitä edestä, että minkälainen tuntuma mulla on Eikan suuhun ja mä sanoin leveällä hymyllä varustettuna että hyvin hyvin kevyt. Jaana sanoi että hyvä juttu, se alkaa viskelee päätään kun ottaa tiukemmin ohjista. Niih, noh, olenhan mä sen vierestä nähnyt, moneenkin otteeseen..

Passia me taidettiin mennä enemmän kuin tölttiä, mutta ne vähäiset töltit tuntui todella pehmeiltä. Taas uusi tuntuma takamuksessa, Eikka tuntui ihan erilaiselta kuin mikään muu polle!

Sitten päästiinkin sille pilkkopimeälle mökkitielle ja alkoi hermostuttaa. Ei Eikka sitä onneksi huomannut, se jatkoi ihan kuten aikaisemminkin, varovasti ylitti jotain liikuntasaumoja. Järven rannalla pistettiin töltiksi ja siinä vaiheessa piti jo toisella kädellä ottaa satulasta tukea. Ei sillä että olisi keikuttanut, mutta pimeässä ei oikein toi tasapaino ole kohdillaan. Päätin jo siinä vaiheessa, etten tosiaankaan laukkaa sitä isoa ylämäkeä, enhän mä näe mitään! Taivaskin oli pilvessä, edes tähtiä ei näkynyt.

Takaisin tullessa hidastettiin ajoissa käyntiin, ettei Eikka luule että samalla vauhdilla jatketaan ja vain kiristetään tahtia... Hieman se tökki Gussea ahteriin, pistäs nyt papparainen vauhtia niihin luihisi! Gusse jatkoi Eikan pitämistä takanaan ja Jaanaa nauratti. Mäki käveltiin nätisti, vain hieman yritettiin sivuuttaa Gusse. Jaana sanoikin että jos Eikka ryöstää, niin pidät vaan kiinni, se pysähtyy automaattisesti mäen päälle... Jooh, hyvä neuvo, pidät vaan kiinni! ;-) Mulla oli silloinkin aika vapaalla ohjat, tuntui Eikkakin tajuavan että tää kuskattava on verrattavissa talutusratsastukseen.

Takaisin valaistulla tiellä jännitys helpotti ja mua oikeastaan harmitti etten uskaltanut sitä laukkaa kokeilla. Umpipimeässä se on kyllä sellainen riski, etten mä moisesta innostu, mutta valoisalla voisin sen mäen kokeilla jossain vaiheessa. Se on sen verran jyrkkä ja jos joku on siinä edessä Gussella/Kekellä ja töltillä aloitettaisiin, niin sitten kyllä!

Reippaasti kävelivät molemmat pollet takaisin tallille, kuten yleensäkin. Tölttisuorat mentiin aika haipakkaa, Gusturkin oli tohkeissaan pistänyt nopeampaa vaihdetta kavioihin. Ja mutalikon yli mä istuin niin rentona ettei tosikaan, uskalsin jopa ottaa tarhan reunalla jalustimet hetkeksi pois! Pihalla piti ottaa ohjat tiukemmalle, että polle pysyi paikoillaan jalkautumisen ajan, mutta sitten se seisoi siinä kiltisti kun avasin satulavyötä. Kumpikin sai herkkukorin kiitokseksi ja sitten ne päästettiinkin tarhaan.

Ikävä kyllä sykemittarin vyö jäi kotiin, etten osaa sanoa mitkä ne sykkeet mahtoi Eikan kyydissä olla. Valottomalla metsätiellä ne oli korkealla, sen tiedän, mutta kun olin päättänyt jättää laukan pois, niin syke palautui varmaan aika pian normaalimmalle tasolle.

Eikasta sen verran, että sillä on tosi mielenkiintoinen tapa kävellä. Ei se kävele, se tikuttaa ilmeisesti hidastettua tölttiä ja se tuntuu tanssivan, vaikka jalat uppoaisi mutalikossa polvia myöten. Ihme orava... Tuntui kuuntelevan hyvin mun vähäisiä ohjauksia, ei viskellyt päätänsä eikä muutenkaan käyttäytynyt huonosti. Innokkaasti kävi askeleet ja piti itsensä Gussen takana kun sitä pyysin. Varsin positiivinen kokemus, vaikkakin jännitti! Pitää kokeilla kyllä uudestaan, mutta mieluummin valoisalla ja laukkamäki saa sitten olla jyrkkä! :D

Loman jälkeen

Olinkin jo odottanut kovasti hevosten loman loppumista, ahteri kaipasi satulaan! Aivan tohkeissani lähdin tallille kaikkine varusteineni. Vasta matkalla huomasin, että heposten namit jäi kotiin!

Jaana kysyi, että ottaisinko Keken tälle reissulle ja kun kerta näytti olevan vieraita ihmisiä tulossa mukaan, niin mikäs siinä sitten. Vieraille kuitenkin annetaan helpommat hevoset, kyllä Keklu mulle kelpaa. Hieman syke kyllä nousi, kun tiesin hummain olevan innokkaita töihin loman jälkeen.

Jaana toi Geysirin ulos tallista ja voi hyvänen aika kuinka likainen polle se oli! Keken karva on muutenkin märkänä hieman likaisen värinen, koska se on kerman valkoinen, mutta nyt kermasta ei ollut tietoakaan. Poika oli epämääräisen harmaan kukertava, kertakaikkisen järkky! :D

Enkä muuten meinannut päästä satulaankaan, Keke on korkein polle ja mulla kuukausi ratsastamattomuutta... Miten sitä niin äkkiä meneekin ihan kehnoon kuntoon. Onneksi en ollut ainoa! ;-) Jaanankin piti oikein sanoa vieraille, että nää on ihan oikeesti kokeneita ratsastajia. Kiva, kiitti, meinasin purskahtaa nauruun! Noh, Noora punttas vähän oikeasta jalasta, joten pääsin vihdoin rokkipollen kyytiin. Noloa...

Keke käveli oikein tyylikkäästi ja johdatti meidät erittäin upeasti suojatien yli Jaanan ja Eikan pitäessä vahtia. Olin ihan ylppis, olin saanut Keken johtamaan retkeä! :) Ja ensimmäinen tölttipätkä toi mieleen miksi mä tykkään Geysiristä, sen ravi on upean tasainen! En ole edes mennyt Kekellä tölttiä, paitsi ihan satunnaisesti muutaman askeleen, ollaan menty ravia. Mä yritän kyllä jossain vaiheessa jonkun reissun päätteeksi tölttiä, mutta toi sen ravi on niin herkullinen!

Kaikki ravit meni hienosti, mutta sitten lähestyi se ensimmäinen laukkamäki. Alkoi jännittää, pollet olivat kuitenkin aika pirteällä päällä. Ja siinä me oltiin heti Eikan takana! Uuuh, mitähän tästä tulee! Eik lähti laukkaan suorilta jaloilta, Keke sentään otti pari askelta ravia ensin. Sitten mentiinkin haipakkaa ylämäkeen! Huii!

Ei se ollut ollenkaan niin kova spurtti kuin mitä olin odottanut, mutta syke nousi silti. Ja sitten nousi astetta korkeammalle, kun käännyttiin ratsastuspolulle vasemmalle ja sieltä lähdettiin uuteen laukkaan. Keke vaistosi mun haluttomuuden laukata kurvissa, joten se veti kaikki mun hankaliksi kokemat paikat ravilla läpi ja nosti sitten taas laukan. Hieno polle! Kuten jo aikaisemminkin olen kirjoittanut, Kekestä tulee varmasti upea ratsastajan huomioon ottava mahtipolle!

Takasin käännyttyä edessä oli taas laukkamäki, vieläpä mutkitteleva sellainen! Ennen lähtöä Eikka oli edessä kyljittäin ja mä olin jo ottanut valmiiksi harjasta kiinni. Jaana aloitti Eikan kääntämisen mäkeen, jolloin Eikka kiepahti kuin väkkärä ja oli samantien täydessä laukassa. Keke ponkaisi perään ja minä olin hetken tasapaino hukassa. Se löytyi onneksi äkkiä ja me paahdettiin puita väistellen Eikan perään. Eikka oli ties kuinka pitkällä ja me innolla perässä, tiukassa kaarteessa siirryttiin raviin ja sen jälkeen takaisin laukkaan! Hienoa!

Sydän hakkasi, mutta oli hienoa tietää, että Keke kuunteli ohjia koko hurjan laukan ajan. Viimeinen laukapätkä mentiin tasaisella metsäpätkällä ja se jännittää enemmän kuin ylämäkeen meno. Ylämäessä on hevonen jotenkin turvallisesti siinä edessä, kun tasaisella hevosen niska ja kaula on paljon alempana.

Matkalla kehuin kovasti Kekeä ja Jaanalle kehuin samalla Gusturia ja Tvisturia. Tvisturhan oli mulla johtohevosena ja se on kyllä täydellinen herrasmies! Jaanaa nauratti mun into, se sanoi että jos hän joskus joutuu myymään Tvisturin, niin hän myy sen mulle! Mä tarjosin oitis 6 tonnia siitä pollesta, mutta ei Jaana vieläkään myynyt Tvisseä mulle. Pahus...

Niin ja sitten myös sanoin Jaanalle, että sovittiin jossain vaiheessa Aulin kanssa, että vaihdettaisiin viimeiselle pyörätien pätkälle mulle Eikka alle, laukkaan en sillä kyllä uskalla. Jaana sanoi että voidaanhan me se nytkin tehdä. Mä sanoin että "Niiiii... siiiiss... mä vaaan... kerään tässä ensin rohkeutta, ei mitääään kiiiirettä...!" Jaana oli vähän sitä mieltä, että mä voisin huomenna ottaa Eikan ja hän Gussen, jos mennään lyhyt lenkki. Niiih... kyyyl... apua!?!

Loppumatkakin tultiin hienosti ja Keke oli kyllä toiminut juuri kuten ratsun pitääkin. Se on hieno polle ja paranee koko ajan. Mua tosin ihmetytti, kun Auli ei ole mennyt Kekellä, koska jännittää liikaa. Hyvänen aika, se nainenhan menee Eikalla, joka laukkaa etuperin, takaperin ja jopa sivuttain! Eikä se edes meinaa pysyä lapasessa! Sitten meidän Kekuli jännittää... tsih.... :D

Ei muuta sitten kuin huomenna uusiksi, ensin vaan tehdään töitä ratsastuksen eteen. Huuh, täytyy tosiaan ottaa toi turvaliivi mukaan jos kerta mä meen Eikalla! Jos tän päivän saldo oli 1400 kulutettua kilokaloria ja huippusyke käväisi 179:n paikkeilla keskisykkeenkin ollessa 133, niin mitähän se on huomenna?!?

Talutusta

Laitoin Raijalle jo aiemmin listan asioista, mitkä pitää ottaa mukaan ja/tai pukea päälle kun lähdetään polleilemaan. Toppahousut, villasukat ja hanskat kuului tottakai varustukseen, kypärän sai tallilta lainaan ja turvaliivin ja kypärälampun minulta.

Olin miettinyt jo moneen otteeseen mitä sanon missäkin vaiheessa, kuinka opetan ja missä järjestyksessä. Silti alkoi hieman jänskättämään, kun ei ollut varmuutta Raijan reaktioista. Tykkääkö se edes ollenkaan, pysyykö se selässä vai tuleeko se saman tien alas ja sanoo että joo kiitti mulle riitti.

Aamulla hain Raijan kotootansa ja samalla tarkistettiin, että tarvittavat kamppeet ja mieluummin ehkä ylimääräistäkin oli mukana. Sitten koko pitkäksi päivää töihin, en olisi millään jaksanut!

Ajoissa päästiin lähtemään tallille, kumpikin paksusti pukeutuneena. Tallipihalla lisäsimme villasukat ja laitoimme turvaliivin Raijalle päälle.

Gustur odotti korvat hörössä tallissa karsinassaan, että ketä sieltä oikein tulee. Gusturin satula ja suitset odotti meitä, Jaana oli harjannut Gussen jo valmiiksi. Laitoin satulan ensin selkään lämpiämään ja sitten suitsitus päähän. Sillävälin Raija haki itselleen sopivan kypärän. Sitten kiristin hieman satulavyötä ja pyysin Raijaa karsinaan testaamaan jalustimien pituutta. Kerroin miten se tapahtuu ja laitettiin hihnat ainakin suurinpiirtein oikeille kohdille. Mä voisin sitten lyhentää, jos liian pitkiksi jäivät.

Sen jälkeen siirrettiin Gusse-herra pihalle, tosin namipussin kautta. Otin samalla nameja hieman taskuun reissua varten, jos vaikka pääsee palkitsemaan pollukkaa hyvästä suorituksesta! Olin jo aikaisemmin kertonut Raijalle, kuinka hevosen selkään mennään. Samalla sitten vielä kertasin ohjeet ja Raija pääsikin hienosti Gussen satulaan. Kiristin satulavyötä hieman lisää, kun putte oli pullistellut aikaisemmin... Jalustimet näyttivät hyvältä ja sitten olikin viimeisten ohjeiden aika ennen liikkumista.

Sanoin Gusselle että odottaa hetken ja hain riimunnarun, jonka laitoin Gussen suitsitukseen kiinni. Gusturillahan on kuolaimettomat suitset ja valitsin riimunnarun, joka oli kevyt nauhamainen. Sitten pyysin Raijaa painamaan pohkeilla ja maiskuttamaan, jotta Gustur saadaan liikkeelle. Kiltisti poika lähtikin käyntiin ja seurasi minua. Raijan olo taisi tuntua ensin huteralta, mutta niinhän se aina.

Laitumen reunaa kävellessä juteltiin Gusturista ja muista pollukoista ja Gustur kuunteli tyytyväisenä ja välillä päristeli oman mielipiteensä jutuista. Mutalikon kohdalla Gustur ei suostunut menemään siitä mistä mä olisin mennyt, joten menimme ilmeisesti hieman kuivempaa reittiä. Gustur tiesi parhaiten! Raija pysyi loistavasti ratsunsa selässä paino jalustimilla, kun tulimme mutalikosta sillalle ja ylämäkeen pyörätielle. Harjasta kiinni!

Pyörätiellä tarkistin vielä satulavyön ja sitten jatkoimme matkaa. Hakjärven lenkille kääntyi hiekkatie jyrkästi ylös, jossa neuvoin Raijaa nousemaan kokonaan jalustimille, takamus kokonaan irti penkistä. Toinen käsi harjassa ja toinen satulan etukaaressa Raija pysyi pontevasti koko mäen kevyessä istunnassa ja Gustur kiipesi reippaasti ylös jyrkän tien pätkän.

Hiekkatiellä Gustur kulki välillä mun perässä, välillä vieressä, sen mukaan miltä tienpohja vaikutti. Se etsi itse parhaimman kävelypaikan, missä ei olisi liukasta. Tie oli hyvässä kunnossa, liukkautta ei ollut ollenkaan, vaikka paikoin eilen satanut lumi olikin pakkautunut kiiltäväksi. Sen verran oli plussaa, ettei nekään kohdat olleet liukkaita.

Välillä koira haukkui ja autoja meni ohi, mutta meidän Gusse-putte ei moisille edes korvaansa lotkauttanut. Sekään koira, joka haukkui pitkään aitansa takana parin metrin päässä, ei saanut Gusturia hermostumaan. Siellähän haukut, tuumasi Gustur, mä oon isompi ja kuljen just siellä missä haluan!

Sitten sytytimmekin kypärälamput, kun tulimme mökkitielle. Siellähän on pilkkopimeää kun ei ole katuvaloja, mutta hevosilla on ihan huisin paljon parempi hämäränäkö kuin meillä ihmisillä. Gustur meni taas ylämäkeen reippaasti eikä välittänyt vaikka iso auto meni ahtaalla mökkitiellä aivan likeltä ohi.

Mäen päällä otin pari kuvaa Raijan kameralla, mikä olikin erittäin mielenkiintoista! Raijan oli pakko sammuttaa kypärälamppu ja siinä umpipimeässä yritin tähdätä kameran linssin noin suurin piirtein sinne päin! Kameran näytössä ei näkynyt yhtikäs mitään, sitten välähti salama ja jonkinlaisia kuvia tuli otettua! Se oli kyllä hauskaa, pimeässä kun ei nähnyt mitään!

Saatiin otettua kuvat ja Gustur namitettua, jolloin Gusse tuumasi että jahas, kyllä tää jo nyt riittää ja kääntyi takaisin tallille. Raija sai Gusturin pysäytettyä ja mä otin liinan takaisin käteen ja sanoin että me kyllä jatketaan vielä... Gusse kääntyi uudestaan ja jatkoi tyynesti matkaa. Sen verran mentiin vielä kypärälamppujen valossa, että tultiin jyrkkään alamäkeen. Sen alaosassa oli ilmeisesti jotain mökkiläisiä tekemässä remppaa, koska valonheittimiä oli useita. Siinä päätettiin kääntää Gustur kotia kohti ja sen herra tekikin mallikkaasti! Raijaa nauratti, askel pidentyi ja reipastui, Gusse oli kotimatkalla!

Päästyämme takaisin katuvalojen pariin, kysyin Raijalta että haluaisiko hän kokeilla hieman vauhdikkaampaa menoa. Uteliaana ja kokeilunhaluisena ihmisenä Raija sanoi iloisesti että Joo! Mulla kun oli liina kiinni suitsissa, niin Raijan oli helppo jättää ohjat pois käsistä ja ottaa toisella kädellä satulan etukaaresta ja toisella harjasta kiinni. Paino vain jalustimille ja sitten yhdessä kannustettiin Gussea ravaamaan. Taisi enemmänkin olla sitä "keppalointia" se meno, mutta hyvin Raija pysyi tasapainossa paino kummallakin jalalla! Hyvä Raija! Ja hyvä Gustur! Gusse sai palkinnoksi namia ja minä hengähdystauon...

Toisenkin kerran vielä kokeiltiin hieman nopeampaa tahtia ja silloin Gusse näytti oikeasti pistelevän ravia ja mä sain juosta kunnolla siinä vieressä. Meillä oli sama rytmi Gussen kanssa ja mä suorastaan nautin siitä vierekkäin juoksemisesta! Se meni Raijankin mielestä paremmin, kaikilta meiltä löytyi rytmi!

Takaisin pyörätielle tultaessa kysyin Raijalta, että jos hän haluaisi ihan itse ohjata Gusturia. Hän halusi, joten laitoin liinan Gussen kaulalle ja opastin ohjat oikein käsiin ja selitin mitä pitää tehdä. Kuuliaisesti Gustur lähti liikkeelle Raijan ohjaamana ja siinä kävellessä selitin mitä pitää tehdä kun haluaa pysähtyä. Sitten Raija pysäytti Gusturin ja taas sai hyvä polle namia palkinnoksi! Sitten uusi liikkeelle lähtö ja ennen laitumelle johtavaa siltaa uusi pysäytys, hienoa Raija!

Ennen siltaa otin taas liinan käteen, että Raija saisi keskittyä vain omaan tasapainoonsa. Kannustuksen kera Gustur tulikin hienosti perässä ja mutalikosta mentiin sieltä mistä oli tultukin, eli Gusturin reittiä. Poika seisoi tallin pihassa nätisti paikoillaan, kun Raija tuli alas ja mä pidin tallin ovea auki Raijan taluttaessa Gusturin karsinaan. Jaana ja Oona oli laittanut Gusselle ruokakorin valmiiksi, jonka Gusse sai heti kun oli otettu satula ja suitset pois. Niin ja vähän ekstraleipiä kiltti polle sai, loput jätettiin muille jaettavaksi.

Vein Raijan kotiinsa ja Raija vaikutti tykästyneeltä. Oli kuulemma ollut mielenkiintoista huomata, että ratsastus vaatii niin paljon tasapainoa ja ettei siellä "vain" istuta! Kyllä siinä kaloreitakin kuluu ja uudet lihakset löytyvät yleensä seuraavana päivänä.

Omasta puolestani nautin aivan suunnattomasti siitä, että pääsin ihan vain taluttamaan hevosta ja selittämään pollukoista ja niiden tavoista, kengättömyydestä ja näistä meidän ihanista islantilaisista ja opastamaan ehkä tulevaa heppahöperöä/tätiratsastajaa ratsastuksen saloihin. En ollut aikaisemmin niin kiinnittänyt huomiota siihen, että opettaminen on kivaa! Mut voi milloin vain pyytää taluttajaksi, tämä oli todella nautinto! :)

Kirpakka syyspäivä

Kerrassaan kaunis kuulas syyspäivä vain odotti ulkoilijoita! Aurinko paistoi täydeltä terältä kun ajelin rauhallisesti kohti tallia Raija takapuskurissa kiinni. Siis Raija omalla autollansa. Raija tuli katsomaan hevosia ja kuvaamaan niitä ja tutustumaan hieman etukäteen pollukoihin. Hänellä on nimittäin talutusratsastusta Gusturilla tiedossa parin viikon kuluttua!

Tallilla tutustuttiin hevosiin ja Raija antoi Gusselle herkkua ja minä kaikille muille. Jaana kysyi että onko ihan mahdotonta jos ottaisin Gusturin, mutta kyllähän noin hieno heppa mulle aina kelpaa! Sovitin jo valmiiksi jalustimet ja Raija otti kuvia kun olin päässyt selkään. Oli kuulemma niin rauhallisia heposia, eikä ollenkaan korkeita, että ei hirvittänyt ollenkaan tuleva ratsastus!
Liikkeelle lähdettiin kauniisti letkassa ja Gustur pääsi kolmanneksi jonoon. Mulla oli oksan pätkä mukana, jos vaikka sais hieman rispektii.. ;-) Mä tiedän, että olen hieman liian kiltti, pitäisi osata vaatia liikettä. Alku ainakin meni hienosti, suojatiellä Gusse ohjasi muut turvallisesti yli ja eka tölttipätkäkin mentiin ihan turpa seuraavan hännässä, tosin käytössä oli issikkain kuudes askellaji, "keppalointi"...

Pyörätien pätkällä Kolur pelästyi bussia ja meni erään talon pihalle ja sieltä läpi. Oltiin kaikki hieman ihmeissämme, Auli meinasi tipahtaa kun oli ilman satulaa. Vastaan oli jo aikaisemmin tullut useampia busseja, mutta nyt tämä tietty bussi pelästytti. Herra rauhottui kyllä ja ratsastuspolulla kaikki oli hyvin.

Jyrkkä alamäki ratsastuspolulla oli aikamoinen koetinkivi Gusturille. Se tuntui olevan kuin kolmijalkainen ja yhtäkkiä mikään jalka ei liikkunut. Kannustin varovasti pohkeilla ja juttelin että sinne vaan, siitä pääsee kyllä, hyvä Gustur hyvä. Pikkuhiljaa mentiin alas ja sitten tulikin hieman sisua kun Kolur yritti ihan selvästi mennä ohi! Ansaitusta paikasta ei luovuta!

Seuraavassa tölttipätkässä mentiinkin niin hienoa ravia, ettei tosikaan! Ihan hiki tuli kevennellessä, yritin saada kevennyksen osumaan vajaakuntoiselle jalalle. Hienosti Gustur meni Eikan ja Keken perässä, olin niin ylpeä!

Laukkamäessä annettiin palaa, olisin ehkä voinut kannustaa hieman enemmän ja saada Gussen tasaisemmalle laukalle, mutta hienosti mentiin kyllä. Ja seuraavana tuli toinenkin laukkapätkä, missä vähän kyllä varoin lätäköitä ja Gustur vaistosi sen. Niistä tultiin töltillä läpi ja jatkettiin sitten laukkaa "Hyvähyvähyvä"-kehuin ja "Vieläjaksaavieläjaksaa"-kannustuksin.

Olin jo siinä vaiheessa tosi ylpeä Gusturista ja itsestäni. Gustur jaksoi todella hyvin ja innokkaasti paahtoi kaikkia askellajeja, mitä vain osasi. Ja itsestäni olin ylpeä sen takia, että osasin vaatia! En olekaan ihan nössö ja narusta vietävä!

Vielä oli parit laukat jäljellä ja välillä mentiin kyllä aika haipakkaa! Tölttiäkin mentiin pieni pätkä, eli jalka alkaa olla kunnossa ja lihaksia kertyy. Lauloin Gusselle välillä ja sitten otettiin muita kiinni. Oli niin hieno ilmakin, että laulatti tosissaan!

Ennen metsästä pois tuloa Auli ja Oona vaihtoivat ratsuja ja siinä vaiheessa mulle tuli mieleen, että mä haluaisin kyllä kokeilla Eikkaa takaisin tallille tultaessa pyörätiellä. Olis niinkuin turvallisempaa Eikan kanssa pelkillä tölttipätkillä, laukkaa ei sillä vauhtihirmulla uskalla edes kokeilla! Se polle vaan vaatii hauiksia, ihan rimpulakäsillä sitä ei pidätellä. Mutta yhdistelmänä mun painavuus ja hauikset saattaisi pitääkin sen töltissä! ;-) Auli lupasi joskus vaihtaa Eikan mulle alle, kun hän menee sillä koko reissun. Hui! On taas mitä mielenkiinnolla odottaa!

Kahdella viimeisellä tölttipätkällä pyörätien reunassa me päästiin Gussen kanssa tosiaankin kunnon töltille. Oli muuten hieno kokemus! Polle oli lämmennyt nätisti lenkillä ja sitten löytyi se tölttikin! Voi sitä onnellista oloa!

Tallilla Gusse sai ensimmäiset namit ja Svipan jälkeen toiset namit ja viimeisetkin se taisi saada. Sen kanssa on ollut nyt mielenkiintoista mennä, kun takajalkaan kasvaa päivä päivältä lisää lihaksia ja pääsee seuraamaan läheltä sen kuntoutumista. Enää se ei ole ollenkaan niin lihasköyhä kuin vielä kuukausi sitten, meno tasoittuu kerta kerralta! :D

Olin aika tohkeissani kun Jaana sanoi mulle, että Gusse ei oikeastaan ole lomalla marraskuuta, kuten kaikki muut pollet. Että jos haluan niin saan tulla sillä ratsastamaan maastoon, kun Prinsessaa koulutetaan ratsuksi! Prinsessahan on Eikan varsa ja nyt on aloitettu ratsastusharjoitukset. Jee! Kyllä mulle Gusse kelpaa, mielelläni mä sitä ratsastan kun se on niin ihana rauhallinen ja rohkea ruunan rupsukka! Pääsis kaksistaan maastoon ihan uuden tammukan seuralaisena! Oih, mä ootan... <3

Elämisen riemua

Sallaa ja kyytiä odotellessa puhelin soi. Jaana siellä soitti ja kertoi, että Krona ja Svipa molemmat ovat pois laskuista, kumpikin linkuttaa. Onneksi ei ollut näköpuhelin, mun naama meni varmaan ihan mutruun kun ajattelin, että nyt joudutaan perumaan koko homma. Ja vielä näitä viimeisiä kertoja ennen heposten lomaa!

Jaana sitten jatkoi että hän ajatteli kysäistä, että voitasko me vetää retki ihan issessein, meitä vakkareita kuitenkin on kolme ja Gusturilla menijä on tuttu ja vain kaksi olisi "vierasta". Jaana ei viittinyt enää peruuttaa ketään, kun kaikki kuitenkin olivat jo matkalla. Sanoin että kyllä se mulle sopii, onhan me aiemminkin menty ja minä ja Auli kuitenkin tunnetaan metsälenkit hyvin. Kunhan vaan saadaan pollet jaettua, niin kaikki hyvin. Jaana sanoi että hän oli ajatellut että sä voisit mennä Tvisturilla keulilla, jolloin mun nassukka levisi sellaiseen hymyyn, että oli jo vaikeuksia tuottaa sanoja! =D Yritin olla ihan coolina vaan: "Joo, kyyyllä me hoidetaan homma kotiin Tvisturin kanssa..." Voin sanoa, että sisimmässäni pompin ja hihkuin "JEEE! Tvisturin kanssa keulille! JEE!" Sitten ei muuta kuin tallille leveän virnistyksen kanssa ja heppanamit taskussa.

Mulle on ihan sama ketä siinä joukossa on, pääasia että saan mennä Tvisturilla, maailman parhaalla pollella, ja vielä keulilla! Hymyilytti koko ajan ja kun selkään pääsi, niin varmaan mun silmätkin loisti kuin halogeenit konsanaan!

Liikkeelle lähdettiin Tvisturin ihmetellessä. Se ei ensin oikein taitanut tajuta, että hän pääsee keulille. "Oottekste nyt ihan tosissanne, että hän pääsee ensimmäisenä?" Oona käveli edessä pyörätielle, jossa hän tarkisti kaikilta satulavyöt. Oonan palattua tallille ja luvan saatuaan Tvistur jatkoi kärjessä käynnissä ja herra alkoi pikkuhiljaa ymmärtää olevansa johtavana heposena. Epäusko antoi tilaa innolle, Tvistur päristeli tohkeissaan ja askel alkoi pidentyä. Jee, hän on rohkea hyvä heppa!

Ekalla tölttipätkällä Tvistur pääsi tosissaan vauhtiin, into kasvoi ja mentiin tölttiä aivan upeasti! Askel pidentyi entisestään ja herra otti tosissaan johtohevosen tehtävät. Sitä oltiin niin pää pystyssä suojatien kohdilla valvomassa, että kaikki tulee mukana ja ettei autoja päästetä päälle, jonka jälkeen kiiruhdettiin turpa pitkällä takaisin keulille!

Ratsastuspolulla Tvisturin korvat kuuntelivat kaikkia mahdollisia ääniä ja välillä pää nousi varoittamaan. "Joo, Tvistur, siellä on suunnistajien rasti, mennään vaan!" ja "Joo, Tvistur, ne on lintuja, mennään vaan!" Aina välillä pysähdyttiin odottamaan viimeisiä ja mun piti kääntää polle poikittain polulle, koska menohaluja oli melkolailla. Tvistur oli sitä mieltä, että kyllä se Kolur sieltä itekki osaa tulla, tarviiko sitä nyt jäädä odottelemaan...

Laikan mielestä hänen edessään löntystelevä Gustur oli aivan liian hidas, tää tamma olis kanssa niinku vedossa! Laikkaa siirrettiin jonossa eteenpäin, mikä innosti pientä tammaa suuresti, se ei jäänyt oikeastaan yhtään meistä kolmesta nopeammasta.

Ensimmäisessä laukkamäessä Tvistur meni ensimmäisenä ja päästi sitten Eikan ohi. Kovaa mentiin kärjessä! Kolur ei mahtunut kunnolla tulemaan viimeisenä, joten se siirrettiin Laikan taakse ja Gustur jäi pitämään perää. Gusse tuntui ottavan rauhallisesti koko homman, olkoonkin että ratsastajalla oli "taikatikku" kädessä. Vähän väliä, hän tulee kunhan kerkiää.

Käännyttiin vasemmalle menevälle tielle, mitä ei ollakaan pitkiin aikoihin menty. En kerennyt edes muita varoittaa, kun Tvistur jo siirtyi töltin kautta laukalle ja Eikka hörhelönä perässä. Mentiin ylämäkeen sellaista haipakkaa, ettei tosikaan! Tvistur intopiukeena paahtoi uutta reittiä, hörh kuului välillä ja hyvää alustaa pitkin päästeltiin menemään!

Eik-tamma innostui hieman liikaa, se kyllä suorastaan sikaili. Auli yritti pidellä pollea, mutta pitkästä aikaa käyttämättä ollut reitti sai Eikan aivan villiksi! Takaisin tullessa meillä olikin hyvät laukkapätkät samaisessa kohtaa, mutta siinä riittikin sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Eik yritti väkisin Tvisturista ohi, ongelmana vain kapea yhden hevosen mentävä polku. Tvistur hidasti kun Eikka yritti kammeta rinnalle, Keken selästä Salla hihkasi takaa että "Tvisturilla vaan eteen" ja mä annoin pohkeita. Tvistur pisti rallivaihteen päälle ja pyyhälsi Eikasta kunnolla ohi ja Auli yritti pidätellä tammaansa Tvisturin hännässä. Päästiin ihan hyvin tilanteesta, vaikka hieman hirvitti.

Eikka rauhottui kun tultiin niille tavallisille reiteille ja tyytyi menemään kolmantena Keken perässä. Oli se kuulemma hieman loukkaantuneen oloinen, kun ei hänen annettu paahtaa ihan hullua laukkaa. Eikka oli ollut jossain vaiheessa jo sieraimet kohti taivasta, päästäkää hänet nyt menemään!!!

Ennen jyrkintä viimeistä laukkamäkeä on hyvä metsäpätkä, missä oli tarkoitus mennä töltin kautta laukkaan. Töltillä mentiin, mutta Eikka riekkui kuin pahainen penikka, joten siirryttiin kaikki käyntiin. Takimmaiset kolme ilmeisesti pääsivät sen hulabaloon aikana kyllä laukkaamaan, me kolme mentiin alkuun melko kovaa tölttiä.

Käynnissä piti mennä laukkamäelle asti ja itse se mäki myös, se oli mutainen ja lehdistä liukas. Tvistur kiskoi ohjia, mennään jo, ja mä rauhoittelin sitä ja pyysin loppujen lopuksi Keken eteen. Salla piti Kekulin käynnissä, vaikka Tvisturkin oli ensin turpa kohti taivaita ja Eikka rymisteli perässä. Eikka tuntui tyytyvän kohtaloonsa, kun kerta kaksi edellä menijääkin kävelee, olkoonkin että hyvä laukkamäki menee hukkaan...

Yhdellä tölttipätkällä Tvisturin pää nousi yhtäkkiä korvat hörössä ja mäennyppylän toisella puolen olikin kaksi naista ja viisi koiraa. Hihkasin niille, että "Päivää päivää, hevosia tulossa!" ja rouvat koirineen siirtyivät metsään pidemmälle. Hymyilin leveästi ja kehuin koiria, olivat aika uteliaita isoja bernejä! Sitten jatkettiin arvokkaasti matkaa Tvisturin johdolla.

Parit töltit otettiin vielä pyörätien reunassa, joista viimeisessä Tvistur yritti viedä kuin pässiä narusta. Se siirtyi töltistä passin kautta laukalle, vähän niinkuin kautta rantain, eihän se täti selässä huomaa jos tahti muuttuu. Jarrutin ja sanoin "Tvistur, töltti!". Siirryttiin hetkeksi tölttiin, josta taas passin kautta laukalle. Sitten piti jo hidastaa reippaammin, ettei polle olisi pyyhältänyt koko loppumatkaa tallille pika-expressinä.

Suojatiellä oltiin vartiossa kuin ori konsanaan, pää ylhäällä ja korvat tarkkaavaisina. Kun kaikki olivat turvallisesti yli ja menossa tien viertä, Tvistur meni ylinopeaa käyntiä jonosta ohi, tai ainakin yritti. Keke oli ottanut johtopaikan ja käveli pitkillä askelilla kaukana edessä Eikan tikuttaessa perässä. Tvistur tiesi ettei tässä töltätä ja yritti kaikkensa saadakseen kaksi pikakävelijää kiinni. Mä pidin pohkeet irti kyljistä, ettei vaan anna mitään aihetta töltille. Salla pysäytti Keken ennen siltaa odottamaan meitä muita. Niin kiire oli meillä kolmella ekalla hepalla, että sillalta tallille (kaikki se 150 metriä tarhan vierustaa) nämä kolme viimeistä oli jäänyt jonnekin puoleen väliin. Hieman hätäistä touhua!

Kaikki ratsut saivat isot ruokakorit ja mulla oli tarjota kaikille vielä heppanameja. On toi Tvistur ihan mahtava polle, varsinkin kun sen kanssa pääsee keulille! Niin innokasta ja reipasta herrasmiestä ei ole toista! Ei voi muuta sanoa, kuin että Tvistur on maailman paras polle! <3

Vermon raveissa

Sain ilmaisia pääsylippuja Vermon raveihin ja kaappasin äiteen mukaan. Äiti ei ole koskaan ollut Vermossa, mutta lähti mukaan ihan mielenkiinnosta. Mä olin katsonut heposet etukäteen netistä listoista ja valinnut omat suosikkini. Äiti pelasi periaatteella kauneimmat silmät/hauskin nimi. Ja mieluummin vielä sukat etujaloissa.

Kieli poskella täytettiin lappuja ja vietiin lappuliisalle. Mä sijoitin joka lähtöön 3 euroa, eli 33 euroa meni. Sitten mentiin istumaan katsomoon, mistä nähtiin tosi hyvin maalilinja. Ponilähtö oli ensimmäisenä, siihen emme osallistuneet muuten kuin kannustamalla kovasti osanottajia. Herttinen kun olivatkin sööttejä! Joka ponilla oli mahanalus jalkoja täynnä kun ne viipottivat tohkeissaan radan ympäri. Jo lämmittelyssä katsoimme, kuinka lämminveriravuri meni pikkuisesta pallerosta ohi, jolloin pikkuinen suivaantui ja lähti laukalla perään...

Mulla kävi aikamoinen tuuri (siis tietoahan se oli, niisk...) kun seitsemän ensimmäisen lähdön hevosilla mä voitin rahaa! Neljä viimeistä menikin sitten metsään, mutta aika hyvä voittoprosentti kuitenkin. Takasin sain 31,50 eli ei sitä takkiin tullut kuin 1,50! Ja se raha kannatti maksaa, meillä oli ihan sikahauskaa! Naurettiin sananlaskua "nimi on enne" ja hevosen nimi oli Albert Wurst. Makkaraako siitä tulee uransa jälkeen? Vikassa lähdössä mun veikkaama polle jäi viime hetkellä pois ja samalla ambulanssi kulki katsomon editse. No sielläkö ne vei sitä pollea!

Äitin veikkaamat hevoset tuppasivat laukkaamaan heti alussa, oli valinnut pollensa oikein. Sai äitikin takaisin kolmella kupongilla, ettei se ihan voitoitta jäänyt.

Hiukopalaa haettiin kiskalta, syötiin nakkeja ja nachoja. Nami nami, paitsi että janotti kauheasti.

Katsottiin muuta yleisöä ja siellä oli viidestä nuoresta miehestä koostuva seurue, jotka olivat myös tulleet laittamaan "suuria" rahoja likoon. Yksikin hihkui onnellisena "Mä voitin euron! Mä voitin euron!" He olivat samalla asenteella siellä kuin mekin, laitetaan hieman pottiin, jos voittaa niin hyvä, jos ei niin ei se mitään. Pääasia että on hauskaa! Samalla tavalla kaikki kannustivat omaa suosikkiaan, oli panos vaikka euron tai 100.

Radan reunalla oli ihmisiä koirien kanssa ja niitäkin oli kiva seurata. Toiset olivat ihan tohkeissaan hevosista, toiset ei välittäneet laisinkaan. Yksi hauva hyökkäili hihnansa puitteissa sinne tänne ja tuonne ja oli kerrassaan innokas! Aivan ihana!

Täytyy mennä uudestaan joskus Vermoon, varsinkin jos saa vapaalipun... Oli se kivaa! Reissun päätteeksi juotiin äitin luona teetä ja syötiin pullaa. Äiti ihanana ihmisenä ompeli lapsensa revenneen ratsastushousun lahkeen kuntoon seuraavaa maastoa varten. Kiitos, maailman paras äiti!

Issikka sihisi Hihsissä

Saimme SIHY:n kautta tilattua liput edullisesti Helsinki International Horse Showhun, joten suuntasimme Suvin kanssa ajoissa Hartwall Areenalle. Mulla oli tietenkin mielessä expo-alue, ties mitä kaikkea tarjouksia myyjiltä löytyisi!

Kiersimme yläkerran, mutta vielä en löytänyt muuta kuin ilmaisia"Hevosenomistaja"-lehtiä. Eihän sitä koskaan tiedä... =D Suvia vain nauratti, kun ilmoitin että mulla on jo tuo kirja ja tuo, ja tuo, ja tuo. No entä onko "Hevosen ensiapu"? No on... Kaikki löytyy, haluatko lainata? =D

Suuntasimme hampurilaisten jälkeen paikoillemme ja juuri sopivasti shown alkuun. Meille esiteltiin huippuratsastajat ja sitten päästiinkin asiaan. Ensimmäisenä radalle tuli issikat viikingeiksi pukeutuneine avustajineen. Nuorimmainen ratsastaja oli varmaankin max 10-vee. Issikat tölttäsivät ratsastajineen avustajien ympärillä ja miekoilla taistelivat urheasti. Samalla kuuluttaja kertoi issikoiden historiaa ja niiden käyttötarkoituksista. Jossain vaiheessa viikingit lähtivät pois ja toisia tuli tilalle ja kas, yksi ratsu pyyhälsi täydessä laukassa ilman ratsastajaa areenalle ohjat heiluen pitkin maata. Hepulit saanut heppa paineli laukassa pitkin poikin isoja esteitä väistellen eikä haitannut pätkääkään kun avustajat ja muut ratsastajat yrittivät estää kulkua. Se jopa törmäsi yhden hevosen takamukseen! Jokin osa näytti irtoavan satulasta siinä rytäkässä ja koko ajan pelkäsin että heppa vielä kompastuu irrallisiin ohjiinsa. Kun issikka oli saanut juostua tarpeeksi, se meni tyynesti muiden hevosten kanssa samaan jonoon... No just, issikkahan se. Polle talutettiin takaisin kulissien taakse, mistä se hetken kuluttua tuli Islannin Euroviisuedustajan Yohannan seurueessa takaisin sen 9-vee pojan ratsastamana. Koomista!

Näiden ihanien palleroiden jälkeen alkoi kisat, ensimmäisenä oli estehyppelyä kamalan korkeilla esteillä. Tässä kun on islantilaisiin hevosiin tottunut, niin isohevoset on tosiaan isoja. Meidän paikat olivat juuri kakkosesteen kohdalla ja hyvänen aika miten siinä näki hevosten voiman! Huh! Laukkakin oli aivan erilaista kuin mihin olen tottunut, se massiivisuus ja fyysinen olemus ja voima oli jotain ihan toista. Pari kieltäytymistä oli esteillä ja yksi tipahti kokonaan kyydistä, mutta onneksi ei sattunut sen pahemmin.

Yksi asia kyllä tuli mieleen sitä rataa katsellessa, että oli aika ahdas rata. En tosiaankaan ole tottunut katselemaan ratoja sillä silmällä, mutta ahtaalta vaikutti. Hirvittävän jyrkkiä käännöksiä oli monta, esteitä oli lähekkäin ja lähestyminen saattoi olla vinosti. Mulla ei tosiaankaan ole kokemusta esteistä, radoista puhumattakaan, mutta ihmettelin kyllä miten tyypit pysyy satulassa sellasissa kaarteissa. Oli kuin lännenratsastuksessa tynnyrien ympäri.

Tauolla suuntasimme hakemaan pizzapalat ja sidukat, jonka jälkeen tutustuimmekin lisää expon tarjontaan. Icelandairin osastolla oli hauska ratsastus"tuoli" jota mäkin pääsin kokeilemaan. Aika koominen, tahtoo sellaisen kotiin! Ja sieltä tarttui matkaesitteitäkin mukaan, hmm... SRL:n osastolta löysin viimein ostettavaa, kirja "Uusi hevosenomistajan käsikirja" maksoi 16 euroa, kiitos! Kuten aikasemmin jo sanoin, eihän sitä koskaan tiedä...

Tauon jälkeen oli vuorossa kouluratsastajat, joita ei ollut kuin kuusi ratsukkoa. Kyllä niissäkin ihmetytti se satulassa pysyminen, aika korkeat liikkeet hevosilla! Onko ratsastajilla karhutarraa takamus täynnä? Hevoset olivat todella kauniita, laitettu ja letitetty. Yhden ratsukon suoritys hylättiin, polle hieman pelkäsi kukkalaitteita ja yleisöä ja mörköjä...

On se miellyttävä katsoa sekä esteratsastusta että koulua, vaikka itse en osaa kuin ohjata oikealle ja vähän vasemmalle... ;-)

Kronan kyydissä

Ristiselkä vihoitteli jo eilen illalla, mutta ajattelin sen siitä laantuvan. Tänään aamulla juili kunnolla, joten lähdin tunnin kävelylenkille saadakseni selän liikkumaan. Sitten otin tunnin unoset ja pirteänä pyyhälsin tallille kirpakkaassa syysilmassa.

Tallilla laitoin vielä villasukat jalkaan, turvaliivin päälle ja keltaisen huomioliivin kaiken komistukseksi. Nyt täytyy muistaa liikenteessä ne huomioliivit, illalla on jo todella pimeää. Ja samalla tuli kyllä mieleen, että talvitakkiinkin pitää laittaa uusi heijastin.

Noora lähti mukaan kuvaajaksi, meidän kun piti saada kuvia mun lehtiartikkeliin. Krona näytti olevan meno päällä, ei meinannut edes kuvan ajaksi rauhottua. Matkalla ratsastuspolulle Kronan meno pikkuhiljaa kiihtyi. Noora otti polun alussa kuvia ja Krona oli sitä mieltä että kyllä tässä on jo seisty ja lähti töltillä Nooran perään. Hyvänen aika, kun piti pidätellä!

Ekassa laukkapätkässä jännitti ihan kunnolla, kun tiesin että Kronalla oli menohaluja. Rouva nosti laukan kauniisti ja pyyhälsi Eikan ja Keken perään, pois tieltä risut ja männyn kävyt! Toinenkin laukka mentiin samassa hurmiossa, mulla posket hehkui ja silmät kiilui, vauhtia!

Puolivälissä mentiin metsän kautta lenkki ja alkoi hämärtymään. Jossain kohtaa tunsin, kuinka vasen jalka otti johonkin kiinni nilkasta ja sitten jalka jo menikin taaksepäin. Kiskasin jalan irti, se oli tarttunut kuivuneen kuusen terävään oksantynkään. Siinä sitten kuuntelin, kuinka kangas repesi ja lahkeeseen tuli palkeenkieli. Äiitiii! Pliis, hei! Ompeleksä mulle sen kiinni?

Takaisin hiekkatiellä otettiin tölttiä ja sitten hieman lisää tölttiä, välillä yritettiin jopa pistää laukaksi! Laukkaamaan päästiinkin vielä ihan kunnolla metsäisellä ratsastuspolulla. Siinä mentiinkin niin kovaa haipakkaa ettei kovemmasta väliä! Hämärässä metsässä Krona antoi ensin Eikalle ja Kekelle tietä ja sitten pisti rallivaihdetta silmään. Mulla oli sellainen tunne että mä olen pumpulissa, suorastaan lennän painottomana, hevonen menee niin kovaa ja tasaisesti, että siellä vaan on upeasti kyydissä mukana! *huokaus*

Jalat tutisi sen kyydin jälkeen jonkin aikaa, onneksi viimeinen laukkamäki käveltiin! Phuuh, kovaa kyytiä! Tosin Keke oli sitä mieltä, että vaikka Eikka kävelee edessä, niin hän voisi kyllä laukata senkin ja lähti laukalla ylös. Pitelin Kronan väkisin käynnissä ja hetken kuluttua Kekekin saatiin aisoihin. Krona tosin meni jotain pikakävelyä sen mäen ylös, mutta vauhtia olisi kyllä riittänyt jos olisi antanut mennä. :D

Loppumatka mentiin vauhdikkaasti kävellen, pieni metsäpätkä umpipimeässä oli tosin hieman extreme-urheilun puolella. Ekalla ratsastajalla kun kypärä kolahti oksaan, kuului huuto "Varokaa, oksa!" =D Aika jännää oli, selästä en erottanut mihin hevonen astui, mutta niillä onkin parempi näkö hämärässä ja pimeässä kuin ihmisellä.

Hiekkatielle saavuttiin kaikki hyvässä järjestyksessä ja sitten vedettiinkin viimeinen töltti. Hyvänen aika miten Krona veti! Jösses sentäs, niin vauhdikasta ja upeaa tölttiä menee vain Krona! Se näköjään tarvitsee kunnon vauhdin tuollaiseen tölttiin, siinä olisi jäänyt laukkaavatkin pollet jalkoihin! Ihan mahtavaa!

Pyörätien reunaa tultiin kanssa pikakävelyä tyyliin: nopeimmat syövät hitaampien eväät. Pollet talliin, varusteet pois ja eväitä laittamaan. Gustur ja Tvistur seisoivat iloisesti avoimessa karsinassaan, eikä kumpikaan niistä tullut kynnyksen yli vaikka ruokalaareja kolisteltiin. Kertakaikkisen hienoja polleja, heidät on laitettu tänne ja tässä me pysymme! Annoin niille herkkua kun niin kiltisti odottivat, olivat niin söpöjä kurkistellessaan avoimesta oviaukosta! <3

Ja koko aikana ei kertaakaan tullut mieleen, että ristiselkä oli kipeä! :)

Siirtoratsastuksen huumaa

Hieman kiireessä hain Sallan kyytiin ja matkalla jo ajattelin, että onko mulla ihan liian vähän vaatetta päällä. Pakkasta oli ollut yöllä ja tallilakin maa oli jäässä ruohojen ja heinien kanssa. Upea aamu, kerrassaan!

Bussilla siirryttiin laitumelle ja kas kummaa, kaikki pollet olivat siellä kauimmaisessa nurkassa. Riimut mukaan ja kaikki lähdettiin niitä hakemaan. Pollet kiinni, Oona punttasi halukkaat hevostensa selkään ja menoksi! Tvistur meinasi lähteä Aulilta alta ja Krona lähti paahtaa töltillä heti kun Salla oli saatu selkään! Mun Gustur sentään käyttäytyi herrasmiehen tavoin ja vain hieman ohitteli muita...;) Kekelle se kyllä luimi ja ajoi sitä pois, tässä kohtaa menee vain työtä tekevät hevoset!

Otin Sallan kameralla pari kuvaa, oma kamera jäi kotiin, höh. Kaikilla on jo talviturkki ja varsinkin Gusturin jalat olivat ihanan *puff*!

Gusse sai satulan selkäänsä ja oli hieman ihmeissään kun sille laitettiin myös satulalaukut. Oli sen näköinen, että eihän se nainen ole vielä edes selässä, kun jo ahteri leviää hänen lautasille... Laitoin suitsituksen Gusselle ja rapsuttelin mukavista kohdista, ollaan kavereita jookos, niinkuin ananas ja kookos.

Matkaan lähdettiin innokkaissa tunnelmissa ja Gustur hieman otti lyhyempää askelta mäessä. Sain sille oksanpätkän kannustukseksi, mutta eipä sitä juuri tarvinnut kun hevoset huomasivat että kotia kohti ollaan menossa. Tahti oli reipas, Gusse meni alkuun sitä etupää-laukkaa-takapää-juoksee-tyyliä, mikä pehmeni hevosten lämmetessä. Itsellekin tuli jo lämmin, vaikka ilma oli kirpakka. Ja sormetkin lämpeni, kun rapsuttelin Gussea ja pidin harjasta kiinni. Vain kaksi oli satulan kanssa ja loput kuusi menivat ilman satulaa, heillä pysyi ainakin takamus ihanan lämpimänä!

Solvallan laskettelumäki oli taas hurja, tultiin selästä alas ja lähdettiin taluttamaan pollukoita ylös. Gusturilla näytti olevan parempi kunto kuin minulla, vinguin ja pihisin ja raahauduin hummani perässä. Pidettiin taukoja Gussen kanssa ja heinä kelpasi rinteestä. Sitten taas jatkamaan matkaa ylös, se tuntui aivan loputtomalta!

Ylhäältä olikin komeat näkymät Nuuksion Pitkäjärvelle, mitä nyt en pahemmin kerennyt ihailemaan, koska yritin haada hengitykseni tasaantumaan ja jalat toimimaan. Ne olivat menneet ihan maitohapoille siinä mäessä. Ei muuta kuin hörppy vettä ja takaisin satulaan!

Hiekkateitä pitkin olikin hienoa mennä syksyisen keltaisessa ja oranssissa metsässä. Pieniä tölttipätkiä mentiin ja Gussella alkoi tulla ravi vahvemmin esiin, hienoa! Laukkapätkissä Gusse löysi todella hienon laukan, mentiin niin kovaa että oksat pois! Eräässä mutkassa Gussella oli ilmeisesti väärä laukka, kun poika tipautti töltille, suoritti mutkan ja nosti uudestaan vasemman laukan. Kovaa mentiin eikä Gusse jäänyt matkasta ollenkaan!

Pysähdyttiin evästelemään ja annettiin hevosillekin porkkanaa ja omenaa. Niin ja namutäti antoi kaikille hyville ja hienoille pollukoille heppanameja, olin vartavasten varautunut! Itsekin join mehua ja söin ruisleipää ja muutaman keksin. Svipa sai nameja ja Gussen ilme oli sellainen, että pentele, se on mun ratsastaja, huulet irti mun ratsastajasta! Siellä se seisoi pää koholla ja korvat meitä kohti ja oli niin pitkällä kuin vain riimu antoi periksi. No piti sitten antaa uusi kierros kaikille...

Viimeinen pätkä oli kanssa hieno, pitkiä laukkapätkiä ja vauhtia riitti! Aurinko paistoi ja lämmittikin hieman ja hevoset päristelivät tyytyväisinä. Hetkittäin tultiin Gussen kanssa ihan kaksitahtista ravia ja siinä komeudessa pääsimme ilmeisesti kuvaankin! Metsässä olleet sienestäjät ottivat kuvia ohi menevistä hevosista ja me Gussen kanssa tulimme hieman jäljessä, joten kaveri oli jo saanut kameransa valmiiksi. Siinä kuvassa on varmaan naurun aihetta, Gusse paahtaa innolla ja minä hymyilen niin leveästi kuin vaan osaan! Jipii! Hyvä Gusse!

Jaana kuunteli kun lauleskelin Gusselle ja nosti mulle peukkua pystyyn, sitä nauratti mun Gusse-laulun sanat! Gustur sen sijaan kuunteli tarkkaan, joo, hän on hyvä polle, joo, ruokahalu kasvaa, joo mennään talvitalliin, HÖRH, HERKKUA!

Tutulla ratsastuspolulla Jaana kuiskasi, että mennäänkö hieman laukkaa. Kuiskasin takaisin että joo... Niin me jäimme odottamaan, että muut olivat kävelleet polulla reippaasti eteenpäin ja sitten lähdettiin vain me kaksi ratsukkoa ottamaan laukalla muita kiinni. Ihan mahtavaa! Tehtiin se vielä toisenkin kerran, eikä kukaan huomannut mitään! Gustur oli virtaa täynnä, olisi voinut laukata vielä vaikka kuinka, sen viimeisen sikajyrkän laukkamäenkin tää hurmuri veti puoliväliin, vaikka takana oli raskas reissu!

Tallilla hevoset saikin reippaan annoksen ruokaa, Jaana jo epäili niiden halkeavan. Mysliä, leipää, porkkanaa, omenaa ja heppanameja, mutta kyllä ne olivat eväänsä ansainneetkin. Niin hienosti tultiin ja mä olen tosi ylpeä Gusturista, harmaahapsi suoritti reissun innosta päristen ja tyytyväisenä höristen. On se ihana.

Ja ilmoittauduin jo kevään siirtoon, se on selvä. Kuulemma harjoitellaan koko talven tuota satulatonta ratsastusta, että pääsen Tvisturilla ilman satulaa! Huuuh, jää nähtäväksi! ;)

Hyvää syntymäpäivää...

No just. Melkein koko viikon katselin säätiedotuksia telkkarista ja netistä tätä päivää varten. Kovasti sadetta ja myrskyä lupailivat, eikä koko viikolla tullut mitään mikä olisi saanut sään muuttumaan. Eilen illalla sitten otin asiakseni testata, että mihin takkiin ja housuihin kannattaa pukeutua. Mulla on keltainen sadetakki ja -housut ja ne olikin ensimmäinen vaihtoehto. Siis ratsastushousut jalkaan, päälle sadehousut, sitten fleece päälle, sen päälle turvaliivi ja viimeiseksi sadetakki. Olo oli kuin Michelin-ukolla, ei taipunut sinne eikä tänne, housujen paikat otti sadehousuihin kiinni ja takissa hihat oli kummasti lyhentyneet melkein kyynärpäihin. Kypäränkin laitoin päähän, huppu piti kanssa testata. Tuli hylättyä sadeasu, aivan liian jäykkä, johan mut olisi saanut nostaa vinssillä uljaan ratsuni selkään kuin keskiaikaisen ritarin!

Kaikissa vettä sietävissä takeissani hihat jäi turvaliivin takia liian lyhyiksi, joten vasta viimeinen vaihtoehto (metsästystakki) toi avun. Ja samaa sarjaa olevat housut olisi laitettava jalkaan kumpareiden kanssa. Puoli tuntia siinä meni hikistellessä, mutta selvisihän asia!

Tänä aamuna sitten kello oli soimassa jo aikaisin, koska aikeena oli keittää kaakaot ja teet termareihin ja pakata mukaan synttäritarjottavaksi mokkapaloja, jotka eilen leivoin. Heti herätyskellon jälkeen tuli viesti tallilta, että ratsastus oli peruttu kamalan sään takia! VOI ITKU! Ja just kun mä olin saanut oikeat vaatteetkin kasaan! Ja mokkapalat leivottua ja hyvä ettei maidot ole jo kattilassa! Siis oonko mä ainoa ihminen joka kestää säätä yhtä paljon kuin issikat? Samperin sokeripalat, sulaako ne sateella? Eihän siellä vielä tarvitse edes sukellusvarusteita!?!Että otti päähän! Sen verran harmitti, että painuin takaisin pehkuihin ja vedin peiton itsesäälin vallassa korviin asti. Senkin julma ilkeä maailma, pitääkö tässä ihan pari isoa kyyneltä vieräyttää poskelle?

Heräsin uudestaan joskus yhdentoista aikaan, kun isä soitti onnitteluja ja huomasin, että onnitteluviestejä olikin jo saapunut puhelimeen. Pikkuhiljaa pirteys valtasi mielen, vaikka olisin NIIN halunnut ratsastamaan ja kun olisin vielä saanut maailman parhaan pollen alleni, Tvisturin! *huokaus* Noh, ensi viikolla on hevosten siirto talvilaitumille ja saan Gussen ratsukseni, mikä hieman piristää kyllä! :)

Ei tämä päivä ihan totaalisen depressiivinen ollut. Kävin vielä iskän luona syömässä ja sain lahjaksi zirkoneilla koristellun hevosenkenkä-palan rannekoruun, jee!

Laulaen tulee ja viheltäen menee

Olikin kiva mennä laitumelle, kun tiesi jo etukäteen saavansa Gusse-puten. Laitoin sille kuolaimettomat suitset päähän ja kehuin kovasti kun herra niin nöyrästi työnsi päänsä suitsiin. Fiksu heppa! Gusse itseasiassa yritti aikoinaan opettaa mulle riimun pukemista, se kun oli mulle aivan uutta. Gustur työnsi päätään riimuun aivan oikeasta kohdasta ja näytti, että kato tästä kohdasta!

Nyt sitten lähdettiin kolmen tunnin lenkille ja hieman mietitytti, että kuinka charmantti harmaita jouhia otsassaan kantava herra Gustur sen jaksaa. Alkumatkasta tunsi, ettei rytmi ollut ihan puhdasta, mutta Kattilaan päästyämme käynti oli jo lihasten lämmettyä kummasti parantunut.

Parilla ekalla tölttipätkällä meno oli hieman konstikasta, kunnes itse löysin rytmin Gussen menosta. Mitään puhdasta askellusta touhu ei ollut, edelleen sitä "takajalat juoksee, etujalat laukkaa" ja kaikki eri tahtiin... Tosin koko ajan meno tasottui ja muuttui mukavammaksi.

Käynti oli aivan tasaista jo, ylämäissä hieman oli toispuoleista menoa. Metsäpoluilla mentiin ihan reippaasti, mutta välillä Gustur jäi miettimään jalkojensa asentoa. Kannustin pollea eteenpäin ja vaikeatkin kohdat selvitettiin kunnialla. Oli hyvää jumppaa Gussen takajalalle ja Ankan muistille! Itse nimittäin kolhin polviani puihin ja kummassakin on tällä hetkellä sentin halkaisijaltaan olevat ihottomat kohdat. Muistaa taas olla tarkkana ens kerralla!

Metsäpolun laukkapätkät olikin hauskoja! Siirryttiin Gussen kanssa jonon hännille ja päästettiin muut menemään ensin. Sitten lähdettiin mekin laukkaan, tosin sen "mitä-se-nyt-sitten-onkaan"-askellajin kautta. Laukan rytmi löytyi hienosti, kun oli tilaa mennä ja Gustur paineli pätkät innoissaan. Loppulaukasta siirryttiin taas rytmiin "ihme ja kumma".

Takaisin tullessa heposet alkoivat olla jo tosi hikisiä, talviturkit ovat jo kasvaneet ja lämmintä melkein 20 astetta... Väsyttikin kaikkia muita paitsi Eikkaa. Hiekkatien ensimmäisessä laukassa innostuin kannustamaan Gusturia oikein urakalla: "Hyvähyvähyvä! Jip jip jip! Anna palaa! Jipii! Hyvähyvähyvä!" Välillä jopa vihelsin ja Gusturin toinen korva olikin kääntyneenä muhun päin, se vaikutti lähinnä huvittuneelta!

Muistin jossain vaiheessa, että Riikka oli sanonut hyräilyn rauhottavan hevosta. Ajattelin katsoa, josko saisin mitään reaktiota Gusselta, rauhoittumista tai kannustusta. Pikkuhiljaa hyräilin ihan vain omiani, mutta sitten muistui mieleen Aristokattien eräs sävelmä, missä pikkukissat laulaa pianon ääressä. Sitten alkoi sanoja tulvimaan hyräilyyn, ja loppujen lopuksi ainakin yksi laulun pätkä meni näin:

(Gusse-putte, Gusse-putte)
Gustur-herra tosi hyvä polle on,
Ruokahalu hällä onkin pohjaton,
Laitumelle, laitumelle näin me ravataan,
Herkkua saa Gusse-putte, eikös vaan!

Sanoja oli kauheasti lisää, laulu muuttui tilanteiden mukaan ja Gustur ihan selvästi kuunteli. Molemmat korvat oli muhun päin, tunnisti sanoja sieltä täältä. Mutta hassuinta oli se kun lauloin matalalta, Gusse yhtyi lauluun ja sanoi höö, höö! Ja pollen rytmi muuttui selvästi, askellus reipastui ja mentiin aivan tasaista käyntiä päät nyökäten laulun tahdissa jopa ylämäet! Laulaessa Gussen ravikin muuttui ihan oikeaksi raviksi, kertakaikkisen tasaista kaksitahtista mentiin pitkä pätkä! :D

Laitumia lähestyessä tulin alas selästä ja annoin Gusselle ansaitun kävelypätkän ilman ihmistä. Tieltä näki laitumelle, missä Keke, Kolur ja Laikka odottivat. Hihkaisin Kekelle, että "Moi Keke!" jolloin Keke käänsi päänsä meitä kohti ja hirnui. Ja lähti sitten kohti ruokapaikkaa, vaikkei töissä ollutkaan. Joka ainoa retkipolle oli totaalisen hikinen ja väsynyt kolmen tunnin urakan jälkeen ja kaikki olivat ansainneet herkkunsa. Ja tulihan niitä muillekin annettua, varsalaitumellekin vein Prinsessalle ja Vaaville omat namit!

Takaisin satulaan

Kaksi viikkoa on kulunut viime kerrasta ja tipahtamisesta. Hieman alkoi jo eilen jännittää, vaikka tiesin saavani Gusturin alleni. Gustur on se heppa, jolla olen ensimmäisenä mennyt tällä tallilla ja ihka ensimmäinen ikinä millä olen mennyt laukkaa!

Muistan vieläkin varsin kirkkaasti, kun ekaa kertaa mentiin laukkaa silloin kolme vuotta sitten. Otettiin laukka mäkeen ja minä pidin tiukasti Gusturin harjasta kiinni ja Gusse-putte meni kaunista tasaista pehmeää laukkaa. Ensin hieman hirvitti, mutta sitten iski innostus päälle, tämähän on ihan mahtavaa! Ja se fiilis mikä jälkikäteen oli, kertakaikkiaan upeaa! Sitten piti joka tutulle, puolitutulle ja monille tuntemattomillekin selittää, että mä oon ollut laukkaavan hevosen selässä, aatelkaa, laukkaavan hevosen selässä! Sori nyt hirveesti näin jälkikäteen, jos jouduit kuuntelemaan innostuneen tätiratsastajan selitystä... :D

Sen takia mulla onkin ollut Gusturiin tunneside, joten oli tosi hienoa saada Gusse ratsuksi. Gussellahan reilu pari vuotta sitten murtui kinner (vai mikä se oli) ja se on ollut ihan lepohevosena vain. Hieroja on käynyt viime aikoina pariin otteeseen hoitamassa Gussen lihaksia, vasen takaosa on hieman laihassa lihaskunnossa. Gussen käynnistä ei hoksaa mitään, ylämäessä hieman vasemman jalan liike on erilainen. Ravi on heikkoa, mutta laukka on upea.

Laitumelta lähdettiin sitten hyvässä järjestyksessä ja Gustur pääsi heti melkein keulille. Tyytyväisenä pollet hörähtelivät kun suunnattiin metsään, hirvikärpäsiä ei ainakaan vielä näkynyt. Maastossa paikoin huomasi Gussen askeleen hidastuvan, mutta hyvin polle kiipesi hankalien ja liukkaidenkin paikkojen yli.

Ekalla tölttipaikalla siirryimme Gussen kanssa keulille, jotta päästäisiin menemään pienellä laukalla. Olikin mielenkiintoinen askellus! Tuntui, että etupää meni laukkaa ja takapää juoksi ravia ja tahti oli nelitahtinen, mutta laukkamainen. Oli niin omituinen tunne, että alkoi naurattaa! Laukan tahti kun on ta-ta-tam, ta-ta-tam, ta-ta-tam, niin Gusse meni ta-ta-ta-tamm.. ta-ta-ta-tamm.. ta-ta-ta-tamm.. Piti oikein miettiä miten siellä ollaan, mutta rytmi ihan selvästi heitti ylös ja kesti jotenkin kumman pitkään, ennenkuin liitovaiheesta tultiin alas. Hyvin siellä pysyi, kun rytmiin tottui. Mutta koomista se oli, Oonaakin nauratti taaempana!

Kaikki tölttipätkät me mentiin Gussen kanssa edellä ja viimein sitten päästiin kokeilemaan laukkaa. Edessä kun oli tilaa, niin Gusse innostui ja me mentiin niin hienoa ja pehmeää laukkaa aivan täydellisesti! Voi että miten kehuin Gusturia ja Gusse tyytyväisenä hörähteli takaisin kun rapsutin herraa harjan juuresta.

Laukat meni todella hienosti ja Gussen lämmetessä nelitahtinenkaan laukka ei enää hypyttänyt niin kovin. Ja tietysti kun edessä on tilaa mennä kunnon laukkaa, niin poika päästeli ihan reippaasti menemään. Käyntipätkillä Krona yritti päästä Gussen ohi ja loppumatkasta vaihdettiinkin paikkoja. Kehuessani Gusturia polle jutteli takaisin, hörh, hörh, ja päristeli vielä päälle.

Laitumella pestiin pollet, kaikilla kun alkaa talviturkit olla päällä ja hiki virtasi. Kaikki hevoset saivat namia ja Svipa ihan perinteisesti hörisi mulle saadakseen lisää namia. No annoinhan minä... :D

Että oli ihanaa, nautin ihan suunnattomasti rauhallisesta reissusta, kauniista säästä ja Gusturin kanssa polleilusta. Metsässä alkoi näkyä jo syksyn värit, mutta lämmintä oli varmaan 18 astetta. Turvaliivin kanssa oli hieman liikaa päällä, mutta henkinen hyvinvointi olikin se tärkein. Ja tärkeää mulle on myös se, että meidän pollukoita saa syöttää, aina saa tuoda kuivattua leipää tai omenoita, porkkanaa tai heppanameja. Mukavaa!

Väliaikatiedote 2

Tänä aamuna olo olikin jo reippaasti parempi! Hiuksia pestessä kerran vihlaisi selkää, mutta muuten meni vallan mainiosti. Lähdinkin kävelylenkille ja samalla kävin kaupassa. Liikunta teki hyvää selälle ja kotia tultua oli oikein pirteä olo!

Nopeita liikkeitä joutuu varomaan, mutta muuten kaikki on kunnossa. Ja muistakaa se turvaliivi, hyvät ratsastajat!

Väliaikatiedote

Piti lähteä tänä aamuna Korkeasaareen, mutta kun ei meinannut edes päästä sängystä ylös, niin se jäi käymättä.

Aamupalaa syödessä huomasin, että nieleminen sattuu. Siis kaulaan sattuu, koko kaulan alue tärähti eilisessä rytäkässä samalla kuin selkäkin. Iltapäivällä hoksasin, että ahterissa on kanssa kipeät kohdat siinä missä lantioluut iski maahan (tosin pehmukkena oli ihan silkkaa läskiä..). Samalla oikea kylkikin ilmoitteli itsestään, eli tuntuu siltä kuin koko perhanan kroppa olisi venähtänyt. Pää ei käänny kunnolla vasemmalle, jokin lihas ottaa kiinni ja vinkuu. Sängystä noustessa pää ei nouse mukana muuten kuin kädellä auttamalla, paitsi jos kääntyy masulleen ja peruuttaa pois.

On tää tätä. Kipeästä olosta huolimatta ihan selkeästi mikään paikka ei ole rikki, vaan kaikki lihakset tuntuvat siltä kuin olisin tehnyt super-deluxe-harjoitukset kuntosalilla. Lihakset ovat vain tärähtäneet iskusta, mutta muuten kaikki on kunnossa.

Ja kiitos tuesta, kaikki ystäväni, ja spessu-tänks meediolleni Annelle, joka järkkäsi jo viikkoja sitten nämä kaksi seuraavaa päivää vapaapäiviksi töistä! :D

No just...

Olin aivan tokkurassa kun heräsin, nukkumaan pääsi vasta puoli kahdelta yöllä kun olin ollut tyttöjen illassa. Vaikka nyt sidukkaa joinkin vain puoli pulloa, niin väsymys oli pahempi. Onneksi Salla tuli hakemaan mut kotoota, mikä oli aivan loistavaa. Mä revitin leukoja koko matkan, haukottelusta ei meinannut tulla loppua ollenkaan!

Laitumella Jaana kysyi heti ensimmäiseksi että olisko Kolur ilman satulaa. Mä sanoin että nyt olen kyllä sen verran väsynyt, että kyllä satula pitää olla. Sain sitten Kolurin satulalla. Kypärä päähän ja hanskat käsiin, Salla roikkui toisella puolella satulaa jalustinhihnassa kun nousin selkään. Jalustimet olivat liian lyhyet, joten laitoin oikean jalustinhihnan kaksi reikää pidemmäksi. Vasen oli tietenkin myös liian lyhyt, joten nostin jalkani satulan siiven eteen (kuten äsken oikean jalan) ja vedin jalustinhihnan soljen näkyville.

Sillä sadasosasekunnilla satula kiepsahti oikealle kyljelle, mistään en saanut kiinni ja tömähdin tantereeseen yläselkä edellä. Pää osui kanssa maahan, mutta siihen ei niin sattunut. Ilmat lähti pihalle, aivot oli ihan sekaisin ja selkään sattui. Jaana tuli heti paikalle, mutta ihan heti en edes osannut sanoa muuta kuin että sattui. Piti ottaa aikalisä, sanoin Jaanalle että lepään tässä hetken. Makoilin siinä minuutin pari, että sain ajatukset kasaan ja kropan inventoitua, mitään ei ollut ainakaan katkipoikki tai murtunut.

Hetken kuluttua aloin nousta, mutta kipu yläselässä ei päästänyt nousemaan istualleen. Piti kierähtää ensin kyljelleen ja siitä masuvilteen, ennenkuin sain jalkoja alle. Jaana veti mut ylös pystyyn ja mä otin tukea Kolurista, joka edelleen seisoi kiltisti paikoillaan. Sitten iski pieni paniikki, pyörrytti ja meinasin purskahtaa itkuun. Jaana sanoi että istu tuohon kannon päälle ja mä suuntasin sinne ja pistin päätä hieman alemmaksi. Yläselkään sattui, mutta päähän ei. Jaana kysyi että kannattaako lähteä ja pakko oli myöntää, että ei kannata.

Salla lähti muiden mukana Oonan vetämälle parin tunnin lenkille ja mä jäin laitumelle Jaanan kanssa. Käveltiin varsalaitumelle ja mäkin vihelsin nuoria syömään. Ensimmäisenä paikalle tölttäsi Prinsessa, sitten ilmestyi varsa emänsä kanssa ja viimeisenä Vaavi-isä. Sain antaa niille ruokakipot ja porkkanaa ja Jaanan kanssa juteltiin näistä heposista. Prinsessa (Eikin jälkeläinen) kuulema menee syksyllä koulutukseen ja alkaa pikkuhiljaa aikuisen hevosen työelämän. Pikkuvarsan isästä tulee kanssa varman hyvä työmyyrä, se on aika jämäkkä polle.

Käveltiin takaisin isommalle laitumelle ja odoteltiin, että vuolija saapuisi paikalle. Kekelle oli varattu vuolu, ja muutkin saivat pedikyyrin. Juteltiin hevosista lisää ja Jaana kertoi että Frosti ja Disa muuttavat toiselle tallille lähemmäksi Hannelen (näiden kahden omistajan) kotia. Heti ensimmäinen ajatus oli että no nyt mun heppa mahtuu laumaan, jee! :D Oli tosi mukava jutella Jaanan kanssa, maastossa ei pääse niinkään juttelemaan. Ja naurettiin, että jos olisin mennyt ilman satulaa, tätä ei olisi tapahtunut!

Vuolija oli myöhässä ja tuli samaan aikaan ratsastajien kanssa, joten en päässyt kunnolla tarkemmin katsomaan touhua. Sääli, olisin halunnut nähdä niin mielenkiintoisen ammatinharjoittajan työnteossa! Kekeä pidettiin kiinni ja annoin sille namia ja se olikin ainoa polle Kronan lisäksi joka namia sai.

En tiedä miten Keken vuolu meni, kun piti lähteä varovasti tallustamaan autolle. Hyvä oli, että Salla ajoi, oli aika tukalaa istua autossa. Kiihdytys sattui selkään ja piti nojata eteenpäin. Heitettiin Oona kotiin ja sitten Salla kippasi minutkin perille. Nyt on selkä jo hieman parempi, eteenpäin voi kumartua oikein hyvin, mutta suoristuminen sattuu, samaten jos päätä vetää yhtään taaksepäin. Hitaasti voi kääntää päätä ja käsiä nostella, mutta nopeat liikkeet tuntuu pahalta. Kädet kuitenkin nousee hyvin ja pää kääntyy, kunhan sen vaan tekee hitaasti. Päiväunilta piti nousta takamus edellä, eli ensin käännyin masuvilteen ja siitä peruutin pois sängystä... :D

Oli taas mielenkiintoista, vaikka en ratsastamaan päässytkään. Ja seuraavalla kerralla muistan, ehkä väsyneenäkin, tarkistaa sen satulavyön!

Keskusteluja

Olin tapani mukaan ajoissa laitumella, tällä kertaa tosin myös sen takia että piti lähteä ajoissa kummipojan synttäreille. Olin muistanut ottaa turvaliivinkin mukaan, siltä varalta että taas sattuisi kömmähdys... :-) Mira veti reissun ja sain alleni Krona-mummelin. Krona nuuskutti pitkään mun kättä, kun menin morjestamaan ja laittamaan jalustimia oikealle pituudelle. Nuuhk, nuuhk, heppahönkäys lämmitti käden lisäksi myös sydäntä.

Meitä olikin matkalla monta, pari aloittelijaakin oli mukana. Keke sai tosi hyvän ratsastajan itsellensä, naisella oli ollut kaksi omaa hevosta ja hän oli ratsastanut 18 vuotta, esteitä jopa kansallisella tasolla! Nyt vaan lasten takia oli jäänyt muutamaksi vuodeksi harrastus, mutta uudestaan olisi tarkoitus hänelläkin aloittaa.

Matka aloitettin rauhallisesti, menomatka mentiin käyntiä ja tölttiä. Juteltiin Keken ratsastajan kanssa hevosten eroista, hän totesi että tämä oli kuin aloittaisi ihan alusta. Erot isohevosiin paljastui hetki hetkeltä. Kerroin, että mulle oli tosi vaikeaa koulutunnilla ottaa ohjat käsiin ja pitää niitä lyhyinä. Hänelle taas tuotti vaikeuksia antaa pitkät ohjat hevoselle. Ja Keken ravi oli hänelle niin mukava istua, ei tarvinnut edes keventää!

Ensimmäinen laukka jännitti hieman ensikertalaisia, mutta innostus tuli hyvin pian tilalle. Krona oli puskenut väkisin Keken edelle käyntiosuudella, mutta vaihdoimme pollet takaisin toiseen järjestykseen, koska Keke on nopeampi. Keken perässä päästiin aika sutjakkaa laukkaa, harjasta kiinni ja "Hyvähyvähyvä!" kaikui taas pitkin Nuuksion metsiä tasapainon ollessa upeasti kohdillaan!

Pitkät laukkamäet aiheutti sydämen tykytystä myös kokeneelle Keken ratsastajalle, jota hieman hirvitti Keken tapa laukata melko lähellä ojaa ja puita. Maastossa on kuitenkin aina erilaista mennä kuin kentällä. Meillä olikin juttua issikoista ja kerroin niiden luonteenpiirteistä ja askellajeista, kuinka hevoset itse etsii jalansijansa ja kerroin myös viime kerran tipahtamisesta. Issikat oli ihan erilaisia verrattuna hänen omiin hevosiinsa ja mielenkiintoisia vertailuja riitti.

Vielä viimeiset laukat ja pollet päristelivät tyytyväisinä ihmisten hymyillessä leveästi. Eikalla näytti olevan sittenkin jarrut, Mira sai sen pysäytettyä puolimäkeen ihmisen tullessa vastaan! Hämmästys oli kaikilla osapuolilla suuri... ;-)

Laitumella annoin kaikille heposille namia (Kronalle ja Svipalle parit enemmän) ja sitten pitikin jo lähteä kummipojan 10v synttäreille. Matkalla autolle annoin vielä viimiset namit varsalle, sen emälle ja sen tädille. Varsa on kasvanut kovasti, eihän sitä enää meinaa tunnistaa! :)

Toivottavasti Kekellä mennyt ratsastaja aloittaa uudelleen, hankkii hevosen, tai ainakin tulee uudestaan meidän kanssa. Hän oli erittäin mukava (kesti hyvin tätiratsastajan innostuksen) ja oli todella mahtavaa vertailla pollukoita, opin taas paljon!