Vauhtia Tvisturin tyyliin!

Olin ajoissa tallilla ja heti ensimmäisenä annoin varsalaitumen asukeille namipalat. Brynja-rukka jäi ilman, kun isommat tuuppivat ohi, mutta ehkä seuraavalla kerralla on pelkästään Brynjan vuoro!

Essi ei ollut vielä tullut, joten lähdin kahden riimun ja narujen kanssa tarhaan. Salaisena aseena oli, kuten aina, heppanameja. Kolur lähti tulemaan vastaan kun kuuli rapinan, eikä Kekekään kaukana ollut. Sitten sai osansa Tvistur ja Gustur Eikan tullessa tanssien paikalle. Svipan ilme ajoi muut pois ja johtajatamma ilmoitti hörinällä haluavansa kanssa namia. Viimein Kronakin sai omansa, ja samalla laitoin kaunottarelle riimun päähän. Krona seurasi kauniisti Tvisturin luo, joka lähti myös kiltisti mukaan. Matkalla tallille molemmat tuntuivat olevan innoissaan, koska roikuin riimunnaruissa näiden kahden keskellä "taluttaen" kuin kahta ylikasvanutta labradorinnoutajaa.

Vei hevoset tallista äkkiä läpi, koska Krona näytti olevan sitä mieltä, että hänet haettiin tänne ihan vain koluamaan ruokatonkkia. Ei muuta kuin kumpikin pihalle ja puuhun kiinni. Harjasin ratsut ja erityisen huolellisesti puhdistin Tvisturin masunalustan, sille kun olin ajatellut huopaa ja vyötä. Essi halusi mennä Kronalla ilman satulaa, eikä Kronan masussa mitään likaa oikeastaan ollutkaan. Puhdas tyttö!

Tuumasin Essille, että olin miettinyt tuota satulatta-menoa, jännittää kovasti. Kysyin että miltä kuulostaa, jos laittaisi sellaisen vyön huopaa pitämään, missä on juoksutuslenkit ja laittaisi niihin jalustinhihnat. Essi oli heti juonessa mukana ja etsimme sopivan vyön. Sitten otin Tvisturin satulasta jalustimet hihnoineen ja laitoimme ne ihmettelevälle Tvisturille. Tiesin kyllä, ettei niille jalustimille voi laittaa painoa, kuten satulan kanssa, mutta toimisivat ehkä kuitenkin tukena.

Selkään pääsimme kommelluksitta ja olin juuri sopivasti löytänyt kokopaikkaiset toppahousutkin päälle. Olo oli tosi tukeva ilman jalustimiakin, kun oli huopa ja paikkapöksyt. Jalustimet olin nostanut ylös eteeni, etteivät ne kiusaisi Tvisturia. Tallin pihasta lähdettiin taas vauhdilla, kumpikin polle oli menossa, menossa, menossa! Tvistur pörisi mennessään ja piti mut tasan keskellä selkäänsä. Pyörätiellä meitä nauratti, Tvistur veti kuin pikakävelijä Kononen konsanaan!

Ea tölttipätkä jännitti hieman, mutta ilman satulaa Tvisturin liikkeet tuntee selvästi ja sain tosi hyvän tuntuman polleen. Mentiin hienoa tölttiä, eikä meinattu lopettaa ollenkaan vaikka oltiin jo mäessä. Käyntiä mentiin reippaasti ja kun käännyttiin ajotielle, yritettiin pikkasen kokeilla josko tässä saisi mennä tölttiä tai peräti laukkaa... Ei Tvistur, tässä mennään käääyyyntiiiäää... Tuumasimme että tätä kahden tunnin lenkkiä ei varmaan kauan mennä, pelkkä käyntikin oli niin reipasta!

Metsässä oli lumi muuttunut nuoskaksi ja oli varmasti raskasta kävellä. Tölttiä päästiin hyvin kyllä ja ennen laukkamäkeä hoksasin tarkistaa huopavyön kireyden. No sehän oli ihan löysällä! Missä vaiheessa oli polle noin laihtunut! En kuitenkaan löytänyt sopivaa kohtaa mistä nousta takaisin selkään, joten päätimme mennä ekan mäen löysillä. Otin jalustimet alas edestäni ja otin niistä hieman tukea kun lähdettiin laukkaan. Oli hassu tunne edelleen istua selässä ja yrittää ottaa tukea jalustimista jotka oli liian lyhyellä. Toinenkin mäki mentiin lyhyillä jalustimilla, Tvistur aloitti sen mäen ihan itsestään kun kerta kaikki oli sen mielestä selässä hyvin! =D

Mäen päällä tulin alas selästä ja kiristin vyötä pari reikää. Samalla siirsin jalustimet alemmas. Hevoset saivat tässä tauolla namit ja hengitystä tasaantumaan. Takaisin selkään ei ollutkaan niin helppo päästä toppahousuissa! Etsin sopivaa kiveä, mutten saanut Tvisturia sinne viereen. Alkoi naurattaa, Essikin tuli alas Kronan selästä avuksi työntämään Tvisseä oikeaan suuntaan, mutta herra ei suostunut sen kiven juureen lennähtämään! Nauraen kävelimme metsälenkin alkuun ja siellä uusi yritys. Ja seuraava yritys. Ja sitä seuraavalla onnisti! Onneksi kukaan ei ollut kuvaamassa, tosi kokeneet ratsastajat nauravat ja hihittävät ja yrittävät houkutella hevosta umpihankeen! Tvisturkin saatin sinne vasta kun Krona meni ensin, mä kuitenkin viimein pääsin selkään ja Essi meni sitten samasta kohtaa Kronan kyytiin. Voi hyvänen aika kun nauratti!

Tvistur oli tohkeissaan kun oli ratsataja selässä, nytkö hän pääsee taas vauhtiin! Piti ihan pidätellä ettei polle olisi ihan puskassa töltiksi pistänyt. Essi hihitteli takana, ja kyllä mullakin oli leveä hymy naamalla, niin koomista!

Ennen tielle tuloa laitoin taas jalustimet jalkaan ja sitten lähdettiinkin laukalle. Krona meni edellä ja Tvistur innolla perässä ja nyt jalustimet toimivat kerrassaan loitavasti! Siirsin jalkoja hieman eteenpäin ja otin reisillä vastaan ihan kuin ilman jalustimiakin ja Tvistur antoi palaa. Ihan hurjaa vauhtia mentiin tasaisella vaivattomalla laukalla! Että oli rento fiilis, laukan päätteeksi kumpikin heppa päristeli tyytyväisenä.

Metsäpätkällä otettiin töltille, tosin sanoin Essille että jos Krona siinä edellä haluaa mennä laukkaa, niin anna mennä vaan. No laukkaahan siinä mentiin, sellaista rauhallista laukkaa, ei mitään hoppua eikä kiirettä, mutta matkaa voittavaa. Aivan mahtavaa täydellistä laukkaa, varsinkin kun osasin jo istua jalustinten kanssa.

Essi siirtyi Kronan kanssa taakse, kun tultiin jyrkälle ylämäelle, joka ollaan aikoinaan laukattu. Tvistur oli sitä mieltä että hän jaksaa kyllä laukata ja jouduin pidättämään Tvisturia ihan tosissani. Ohjat oli lyhyellä ja Tvistur yritti ja yritti ja yritti laukalle. Mä pidin ohjia napakasti ja hoin terävästi EI ja EI ja EI ja yritin pitää pollen käynnissä. Sitten Tvistur ponkaisi laukalle ja sitä mä kyllä ihmettelen, kun mulla oli ohjat ihan jämäkästi käsissä! Muutaman askeleen se jaksoi jyrkkää mäkeä laukalla ja hidasti sitten. Essi nauroi takana ja totesi että olipa hyvä että oli noi jalustimet jalassa! Ryöstää, pentele, tää meidän luottopolle! Mun täytyy kyllä sanoa että mua nauratti se innokkuus, eli ehkä toi EI ei välttämättä ollut kovin käskevä.

Mäen päällä nostin taas jalustimet takaisin huovan päälle eteeni ja jatkettiin matkaa ilman tukia. Tielläkin mentiin ilman jalustimia, kuten tullessakin ja pollet alkoivat olla jo täpinöissään. Miten ne jaksaa mennä niin kamalaa vauhtia, ei auttanut yhtään mitkään pidätteet, kun piti vaan tanssia päristellen eteenpäin! Tarhan reunaakin tullessa hummat melkein juoksivat, hörhöttelivät ja päristelivät mennessään. Ei tällaisia innokkaita reissuja usein ole, jo tarhasta hakiessa hevoset kiskoo että mennään mennään mennään jo!

Kumpikin sai ison annoksen leipää ja mysliä ja lisäksi tietenkin heppanameja. Vietiin ratsut takaisin tarhaan, jonne ne kiltisti menivätkin. Vielä juteltiin Essin kanssa, kuinka hassuja Tvistur ja Krona olivat ja niin innokkaita! Kronakin kun välillä pääsi keulille, se oli ihan tohkeissaan ja päristeli ja jos mahdollista niin askeleet tihentyivät entisestään. Hevoset näyttivät nauttivan reippaasta lenkistä ja tallilla Jaana oli juuri sopivasti tullut kotiin nähdäkseen nämä kaksi tyylikästä tölttäriä vauhdissa! Mulla on niin hyvä olo tällä hetkellä, ettei tosikaan! Mitä nyt käsivarret on hellinä kun on pitänyt pidätellä hurja-Tvisturia, mutta se on pientä. Hymy on korvasta korvaan, ja varokaa työkaverit, huomenna on kerrottavaa!

Rentoutusta Kronan tyyliin

Lunta tuli hiljalleen kun lähdin ajelemaan tallille. Sai olla vielä varovaisempi kuin eilen, mutkissa liirasi iloisesti. Hyvä että on kunnon auto!

Tallilla jouduin heti "hyökkäyksen" kohteeksi, Rontti-koira viipotti menemään ja hyppeli välillä vieressä. "Missä pallo!" kysyin ja Rontti lähti mustavalkoisena salamana etsimään palloa. Palloa sitten heiteltiin, siinä pysyikin hyvin lämpimänä! Hauva oli aivan lumessa, välillä se sukelsi pallon perään lumihankeen ja ilmestyi onnellisena lumipesukarhuna pallon kanssa ulos. Sitä on kiva leikittää, sitä sais juoksuttaa niin paljon kuin vain olis aikaa!

Olin tosi onnellinen kun sain alleni kauniin Kronan, sillä on niin tasainen ja hieno laukka! Enkä sitäpaitsi ole pitkään aikaan mennyt Kronalla, lokakuussa viimeeksi. Jalustinten pituus meni kerralla oikein, mitä nyt ei meinannut taas saada jalkaa niin ylös. Toppaukset on mahtavat! Toisella yrittämällä olin jo satulassakin, ja Krona oli sitä mieltä että sitten mennään. Ei meinannut rouva pysyä ollenkaan paikoillaan, vaan piti käydä tekemässä pientä volttia hangessa. Kun muut eivät vieläkään olleet valmiita, niin oli pakko mennä hoputtamaan Gusturia ja muita. Jaana yritti selittää tuhisevalle Kronalle, että ei se ole Gussen vika, kun ihmiset on hitaita. Sitten häiriköitiin hieman Kekeä, mutta Svipa jätettiin kyllä rauhaan...

Matkaan lähdettiin Gusturin vetäessä joukkoa. Keke meni toisena ja Krona turpa kiinni Keken hännässä. Voi kun ne muut meni niin hitaasti, Krona ei kestä niitä! Pitää tökkiä hieman turvalla hidastelijoita ahteriin, eikä haittaa vaikka kakkisivat suoraan nenään...

Kaikki hevoset olivat innolla liikkeellä, yksikään hevosista ei jäänyt tupeksimaan mihinkään. Koko reissu mentiin niin tiiviissä jonossa, etten edes muista millonka viimeeksi. Tölttipätkillä mentiin aika kovaa vauhtia ja Gustur veti innolla ravia. Ratsastuspolulla mentiin jo vahingossa laukkaa, kun Gustur hieman kiihdytti edessä. Upea tunne mennä lumisessa metsässä kovaa tölttiä (ja ne parit laukka-askeleet) hevosten omapolkemalla polulla. Kaunista ja ihanaa!

Ekassa laukkamäessä mentiin tosi hienosti jonossa turpa seuraavan hännässä kiinni. Gustur veti siihen malliin, että Kekelläkin oli hyvin tilaa laukata ja Krona upeasti perässä. Sitten kun hidastettiin, huomattiin että Tvistur ja Svipa olivat kummatkin ihan peesissä. Nekin tulivat siis kovaa! Seuraavakin laukkamäki oli mahtava, Kronan tasaisen varma askellus kantoi ja jaksoi koko mäen ylös. Upeaa!

Sitten tultiinkin ensimmäiselle extreme-osuudelle, lähdetiin nimittäin katsomaan miltä näyttää se metsäpolku näin talvella. Ihmisiä oli kävellyt kyllä koirien kanssa sitä polkua, mutta lumimaisema on ihan toisen näköinen kuin sulana. Kerran me vaan mentiin harhaan Gusturin ajatellessa että just joo, taas näitä mamin "Etsitään-uusia-reittejä"-juttuja... Sai olla varovainen metsässä, paljon joutui kumartelemaan oksien alta, ellei halunnut monta kiloa lunta niskaansa. Teki hyvää ainakin mun tasapainolle, olenhan aikaisemminkin ollut pulassa oksien kanssa! :D

Sitten otettiin taas laukkapätkä kun päästiin takaisin tielle ja voi että miten mä nautin! Siis NIIN erilainen laukka kuin edellispäivänä Kekellä ettei ole tosikaan! Mä luotan ihan täysin Kronan jalkoihin, se on aivan omaa luokkaansa. Virne naamalla pysyi pitkään, taitaa hymy olla herkässä vieläkin. Ja sitten sama uusiksi metsäpätkällä, jee! Jotenkin Kronan kanssa on niin vaivatonta, nyt talvella kun se ei hakeudu edes puskiin. Ihana!

Toinen extreme-pätkä oli mielenkintoinen, polun alkuun oli aurattu jostain syystä lunta ja aika koomisella tapaa Gusse punnersi itsensä siitä yli Jaanan ohjatessa sitä maasta käsin. Muut tultiin ihan ratsain, mutta kaikki taidettiin saada lumipesut läheisestä kuusesta. Metsässä on mielenkiintoista mennä kinoksissa, teki hyvää Gussen kintulle. Ja koomista oli kyllä kun Jaana yritti takaisin Gussen selkään, selälleenhän tuo päätyi hankeen! :D Ja seuraavalla kerralla oli hyvä ettei ponnistanut liikaa ja yli.. hih!

Krona oli koko matkan pyrkinyt Kekestä ohi ja nyt sitten sai tilaisuuden kun oma keskittyminen hieman herpaantui. Tammukka kipitti täydellisellä töltillä ohi Kekestä, jonka Obelix-mainen ilme oli hauska! "-Täh, mitä tapahtui?" Pyytelin kovasti anteeksi ja palautin Kronan takaisin ruotuun. Suojatiellä ennen viimeistä pyörätien pätkää Krona sai luvan mennä keulilla yli eikä rouva tosiaankaan enää luovuttanut asemaansa pois! Polle päristeli ja kipitti kuin Eikka, yritin ottaa vähän hitaammin, mutta Krona vaan kipitti! Ja päristeli mennessään. Se oli niin tyytyväisen oloinen ettei tosikaan, teini-ikäisten viritetty mopokin olisi jäänyt tälle pärisijälle toiseksi, sekä äänessä että vauhdissa! :) Nauratti ihan ääneen, jolloinka Krona vain innostui pärisemään lisää!

Kaikki saivat ruokaa, vaikka viimeiset tuuppivatkin jo toisiaan pois tieltä. Myslileivät tekivät kauppansa ja ison satsin saivat muitakin herkkuja. Namia löytyi vielä taskun pohjalta ja sitten pääsikin mukavasti tarhaan. Tyytyväisen näköisiä hevosia näytti olevan koko liuta, niilläkin oli ollut kivaa paahtaa pitkin metsiä lumisateessa! Ja ihan selkeästi olin itsekin rentoutunut, huippusyke oli vain 151 ja keskisyke vain 99.

Sovittiin vielä Jaanan kanssa, että menen huomennakin ratsastamaan, tällä kertaa Essin kaveriksi. Kysyin että "SaankomäTvisturinsaankomäTvisturinsaankomäTvisturin?" Jaana sanoi että saat, jolloin mä hihkuin "MäsaanTvisturinmäsaanTvisturinmäsaanTvisturin!" Jee! Siis huomenna uudestaan! <3

Keikkuen Keke menevi...

Ai kun oli ihanaa, että joulun pyhinä pääsi ratsastamaan! Lunta tuli tosin vaakasuoraan, mutta pakkasta ei kuitenkaan montaa astetta ollut. Olin kyllä varautunut kylmempään, parempi niin päin. Aulikin oli mukana, mukavaa että oli tuttuja joukossa! Lisäksi oli kaksi nuorta neitiä, jotka menivät ilman satulaa. Hetkonen, mä taisin olla ainoa jolla oli satula! Jopa Oonalla oli itsensä ja Eikin välissä vain lampaankarva"satula", siinä ei mitään jalustimia ollut. Rohkea likka!

Vein tuliaisiksi pollukoille myslileipää. Svipa, Eik ja Laikka hörisivät tallissa mulle, mistä ne tiesi että Anka-tätillä on jotain hyvää?!? Svipa tuumasi ensimmäisestä palasesta, että kyllä tää leipää vissiin on, vaikka siinä on rusinoita, aika hyviä vaikka sitkeämpää. Toista palaa ojentaessa Svipa ensin puraisi hieman, hoksasi sitten että mulla oli tarkoitus antaa toiset palat myös Laikalle ja Eikalle. Svipa laittoi leukansa juuri sen verran kiinni, ettei leipää saanut pois, eikä varsinkaan katkaistua! Taitava polle! Muille piti sitten leivän jatkoksi antaa nameja, tosin nekin kelpasi aivan yhtä hyvin.

(Tässä välissä kävin viipaloimassa loput myslileivät ohuiksi, että ne kerkeää kuivata huomiseksi!)

Ei meinannut jalka nousta ollenkaan Kekulin jalustimeen, joten otettiin suunnitelma B käyttöön. Ei muuta kuin jalustin pari reikää pidemmälle, että tämä michelin-eukkokin saa kinttunsa nostettua! Sitten oltiinkin jo valmiita maastoon ja Eikka lähti tottuneesti ensin. Yllättäen Laikka-rouva kiilasi takaata ihan tyynesti Eikan häntään kiinni! Keken korvat sojottivat sivuille, mitä ihmettä täällä nyt tapahtuu, eikö hän olekaan melkein keulilla! Laikka tepsutteli pyörätielle asti aivan innoissaan Eikan perässä, kerrankin hän pääsi näin lähelle johtopaikkaa!

Järjestystä muutettiin kun päästiin pyörätielle, varsinkin Krona oli aivan ihmeissään kun kaikki muut oli edellä! Eihän hän ikinä ole viimeinen! Noh, Krona pääsi omalle paikalleen ja maailma oli taas niinkuin sen piti ollakin.

Pyörätie oli liukas, se oli aurattu lumesta muttei oltu hiekotettu. Piti mennä ihan sivussa ja tölttipätkällä Keke yritti ensin mennä silkalla ison jätkän itsetunnolla aura-auton puskemassa umpihangessa ravia. Poika palasi pian ruotuun, kun huomasi olevan helpompaa tien syrjässä.

Sitten olikin helpompaa kun pääsi ratsastuspolulle, tuulikaan ei enää tuntunut niin hurjalta. Nyt siellä oli tosi mukava mennä tölttiä/ravia, kun oli lunta reippaasti ja pollet innokkaita. Svipa taisi olla hieman liiankin innokas, Auli ei meinannut saada ollenkaan ohjia läpi. Svipallakin kun töltti normaalisti on pehmeää, niin nyt heppa joutui ponnistelemaan ja meno oli pompottavaa (Auli rukka!). Kaikilla hevosilla oli ollut pari päivää lomaa, joten liikunta kyllä maistui! Onneksi Keken ravi on niin tasaista ja pehmeää, että oli ilo mennä!

Ensimmäinen laukkamäki oli jännittävä, sen alussa risteää hiihtäjien latu ja hevosten polku. Hiihtäjiä tuli vasemmalta, ei hajuakaan mitä ne näki, pelkän lumipilven liikkuvan ylämäkeen innokkaan hihkunan kera? Eikka paineli tuhatta ja sataa ja me Keken kanssa yritetiin pysyä perässä. Eikan kavioista lenteli lumipaakkuja ja yksi jääkokkare iskeytyi mua alahuuleen. Kypärän lippa suojaksi ja matka jatkuu!

Nyt oli hyvä mennä sitä kivikkoista mäkeä pitkin hautausmaan suuntaan, kun lunta oli niin paljon. Pollet antoivat palaa ja painelivat minkä kintuistaan pääsi ja hämmästyttävää kyllä, Eik hidasti kun se näki ylhäällä ihmisiä. Kyllä silläkin joskus näkyy jarrua löytyvän! :D

Pitkällä suoralla pistettiin uudestaan laukaksi ja ONNEKSI mulla oli käsi kiinni sekä harjassa että satulassa! Keken jalka osui johonkin koloon tai liukkaaseen kohtaan ja mä meinasin tipahtaa sen niskaan. Jotenkin sain taiteiltua itseni takaisin satulan päälle, kun se kompuroi lisää. Keke korjasi salamana etujalkansa takaisin allensa ja mä olin hetken ilman päällä. Sitten nykäisy kun Keke lähti ottamaan Eikkaa kiinni ja mulla lipsahti jalustimet liian syvälle jalustimiin. Ei auttanut muu kuin kohottautua pystympään, siirtää jalkoja eteenpäin ja yrittää rauhotella Kekeä. Mä pompin varmaan kuin perunasäkki siellä selässä, mutta Keke vaan jatkoi matkaa. Pikkuhiljaa sain sen hitaammalle ja kun Eikkakin jo hidasti, niin selvittiin siitäkin rytinästä. Sydän hakkasi aivan liian lujaa, taisin siinä vetästä huiput 183!

Auli kertoi että Svipa meni niin lujaa ettei lujempaa olisi voinut mennä, sekin tammamamma oli totaalisen tohkeissaan hankilaukasta! Onneksi oli satula, onneksi oli satula, mä hoin itsekseni jalat tutisten. Pikkasen mentiin tölttiä vielä metsäpätkällä, se menikin hyvin. Mua ei enää kiinnostanut laukkaaminen ollenkaan, olin ihan tyytyväinen Keken raviin (voimakkaasti keventäen niin se ei vaihda laukalle, eikö?) ja käyntiin. Ylämäessä huomasi jo hevosten olevan väsyneitä, Kekekin pysähteli ja piti pientä taukoa. Hyvin jaksoi polle kyllä ja kun hengitys oli tasaantunut, ravikin taas maistui.

Takaisin tultiin hieman eri kautta, ajotie oli paljon paremmassa kunnossa kuin pyörätie. Loppumatka käveltiinkin tallille asti, nyt suojatien kohdalla Kekekin uskalsi ensimmäisenä johtopaikalle. Kehuin paljon Kekeä, on se kuitenkin aika murmeli hevoseksi! Katsoisi vaan mihin jalkansa pistää...

Tallilla odottikin jo innokas Rontti-koira potkupallo suussa, "Kuka leikkii mun kanssa, mulla on pallo pallo pallo!" Ensin otin tallissa Keklulta suitset ja satulan pois, ja sitten olikin vuorossa palloleikki hauvelin kanssa. Sitä olisi saanut juoksuttaa vaikka kuinka, ei se hauva väsy millään!

Sitten sovittiin, että meen huomenna uudestaan polleilemaan ja ens viikon lauantaina kanssa. Että pääsee taas perstuntumalle ratsastuksesta! Ihanaa!

Pakkasta ja lunta

Oli tarkoitus lähteä aamulla Jaanan kanssa tutkimaan ensin uusi reitti ja sitten mennä Nuuksioon poistamaan kesälaitumilta tolppia. Jaana soitti eilen ja kähisi puhelimeen, että hän on kunnon flunssassa. Tuumasin että tolppia ei sitten ainakaan lähdetä poistelemaan. Jaana oli sitä mieltä, että Tvisturillahan mä voin mennä lenkin ihan itseksenikin, kyllähän me Tvissen kanssa pärjätään.

Aamulla vielä Jaana tekstaili että pakkasta oli -14 astetta, joten kauheasti ei voi laukkuuttaa hevosta. Mä kirjoitin takasin, että olin tuumannut reissua pakkasen takia ilman satulaa ja ihan vain käyntiä kaikessa rauhassa. Jaanan mielestä hyvä idea! :D Itsekseni mietin että ilman satulaa en kuitenkaan olisi edes uskaltanut laukata, kun ei ollut muita ratsastajia turvana.

Naama jumalattomalla virneella ajelin tallille ja yhdessä Jaanan kanssa haettiin Tvistur tarhasta. Herra nuuskaisi kerran mun taskua ja lähti kiltisti mukaan tallille päin. Edelleen naama Hangon keksinä harjasin Tvisturin selästä lumet pois ja hain suitset. Tvistur pörisi turpa heinäastiassa ja oli sitä mieltä että häntä voi harjata kyllä pidempäänkin, ainakin kun hänellä on heinää. Jaana jätti mut Tvisturin seuraan ja mä vielä tarkistin kaviot. Sitten suitset päähän ja pihalle.

Tvistur onkin hieno polle, se seisoi kiltisti paikoillaan kun mä sammutin tallista valot ja suljin oven. Sitten se katseli uteliaana kun siirsin hänen viereensä tuolin, kiipesin sille ja varovasti nostin jalkani Tvissen selän yli ja laskeuduin alas. Heti oitis tuntui takamuksessa hevosen lämpö, ihan käsittämätöntä miksei lumi ollut sulanut selkään!

Pikku pyynnöstä lähdimme tepastelemaan pitkin tarhan reunaa ja Tvistur päristeli mennessään. Jäätynyt mutalikko oli hankala, teräviä kuoppia piti varoa vaikka Tvistur ne itsekin tiesi.

Pyörätielle päästiin kommelluksitta, mutta sitten alkoi tuntua hieman kummalliselta. Tvistur tepsutteli ihan miniaskelilla ja mä tunnuin olevan ihan vinossa. Istuin kyllä keskellä, sen verran tunsin hevosen selkärangasta. Jatkettiin matkaa ja Tvistur alkoi kiemurtelemaan ja ihan selvästi etsi parempaa kävelypaikkaa. Lastentarhalle päästyäni Tvistur linkutti ja tulin saman tie alas tarkistamaan kaviot.

Pitäisi aina olla se kaviokoukku mukana! Lumi oli pakkautunut kovaksi levyksi kavioiden pohjiin ja parhaani mukaan putsasin ne sormin. Tvistur antoi hoitaa jalkansa herrasmiehen elkein, nosti jo valmiiksi kinttua kun vain käsi meni jalkaa pitkin alas. Mitään sen kummempaa kavioissa ei näkynyt, hyvä pinta pohjassa ja siistit reunat. Sitten talutin pollen hieman eteenpäin, missä pääsin takaisin selkään kiveltä nousten.

Tvisturilla löytyikin oitis reippaampi vaihde. Pidin herran kuitenkin käynnissä, vaikka menohaluja olisi ollut. Ei tässä näin isoilla pakkasilla aleta hurjastelemaan, johan tätiratsastajalta loppuu happi!

Sitä iloa ei kauaa kestänyt. Ylämäessä vauhti hidastui ja Tvistur linkutti ihan selvästi. Pää nousi ja laski pitääkseen tasapainoa yllä. Sillä samalla sekunnilla kun päätin että nyt pois selästä ja takaisin tallille, Tvistur pysähtyi erittäin turhautuneen oloisena pää pystyyn. Mä tulin alas ja käänsin ratsuni takaisin tallille päin. Tvistur ei suostunut kävelemään askeltakaan, joten putsasin taas kaviot. Sitten jatkettiin hissukseen matkaa kotiin päin. Soitin Jaanalle, että takaisin tullaan, lumi paakkuuntuu pahasti kavioihin. Tasaisella mentiin suht nätisti, mutta ylämäessä Tvistur linkutti selvemmin.

Tvistur pörisi mulle ja käveli sievästi vierellä, välillä nuuskaisi hihaa ja päristeli. Kiltti pollehan se on, aivan mahtava, tuntui olevan hieman harmissaan. Ennen tarhoja puusillalla mentiin tosi hitaasti, ensin ei meinattu suostua ollenkaan tulemaan sillalta pois. Tvistur katseli naapurin pellolle ja harasi vastaan, ei hän haluaisi tulla siitä! Kun sain houkuteltua pollen pois sillalta, oli vuorossa alamäki jossa joutui houkuttelemaan vielä enemmän. En siis ikinä ole joutunut houkuttelemaan ketään näistä hevosista kotiin, talliin, kavereiden luo ja herkkulaarin ääreen! Miten sitä saa 400-kiloisen eläimen liikkeelle, jos se ei halua? Mulla oli heppanamit esillä, rapistelin pussia, maiskuttelin ja naksuttelin kielellä, kehuin Tvisturia ja silloin tällöin hieman ohjista annoin painoa niskaan, että tule tännepäin, tule. Kovasta kannustuksesta johtuen/huolimatta Tvistur viimein päätti tulla kotiin ja taas sipsuteltiin pikku pikku askelin.

Tallissa otin suitset pois ja annoin Tvisturin syödä heinää samalla kun tarkistin taas kaviot. Lunta, lunta, lunta varmaan kiloittain! Miten ne sinne noin kertyy, en mä muista aikaisemmin noin käyneen! Tvistur nosteli taas jalkojaan tarjolle ja mä putsasin. Sitten hain ruokakipon ja annoin hieman mysliä ja parit pienet porkkanat. Tvistur antoi mulle suukon karsinan seinän yli ja hörisi ihan tohkeissaan: "Saako hän sittenkin hyvää, vaikka olikin tynkäreissu!" No tottahan poika ruokaa saa!

Laskin Tvisturin ulos tarhaan, mutta se näytti jäävän katoksen alle. Kävin jakamassa muille pollukoille loput heppanamit, mikä saikin innostuneen vastaanoton. Jopa Laikka tuli vastaan! Svipa hörisi jo kaukaa ja yritti saada pidettyä muut kauempana. Utelias Eikkakin tanssi namiaan hakemaan ja Kolur hieman varautuneesti otti herkun. Keke hamusi namin hyvin varovaisesti huulillaan, ihana rokkipolle!

Menin takaisin talliin katoksen alta ja Tvistur siellä jatkoi seisomistaan, hörähti vain tervehdykseksi. Toiset hepat söivät heiniään tarhassa ja Tvistur näytti jäävän ilman, joten otin tallista kasan heinää Tvisturille katoksen alle. Syökööt siinä, pysyy polle lämpimänä.

Jaana tarkistaa vielä kaviot, kunhan vain pääsee ulos flunssaltaan. En mä usko että siinä muuta ongelmaa onkaan, saattaa tietenkin olla että jossain kohtaa on jääpala tai kivi inhottavasti kiilautunut, mutta mitään en ainakaan nähnyt. Hieman harmitti reissu, mutta minkäs teet. Tällaista se on aina välillä hevosten kanssa. Olisin kuulemma saanut ottaa Gusturin "vaihdossa", mutta jos sillekin paakkuuntuu lumet noin pahasti niin menee hankalaksi koko homma. Ja sitten on kyllä paha kävellä, jos ei kerta kaverit ja ruoka houkuttele hummaa kotiin päin. Voi mun pientä lempparipollea, mun olis tehnyt mieli vaan jäädä rapsuttelemaan ja syöttämään ja hoivaamaan sitä! :)

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Heräsin ajoissa keittelemään kaakaota termariin ja päätin sitten pistää toppahousut jalkaan. Ilma oli plussan puolella, mutta säätiedotus oli luvannut ehkä räntäsadetta. Ajoissa lähdin myös tallille, koska vetäjää ei ollut ja piti laittaa pollukat kuntoon.

Tallilla olikin jo Elina odottamassa ja hän harjasi Gussen ja Tvissen. Mä laitoin satulan Gusselle ja suitset kummallekin pollelle. Salla ja Auli saapuivat peräkanaa ja he hoitivat omat pollensa, eli Salla Kronan ja Auli Kolurin. Auli toi Kolurin pihalle ja yritti harjata mutaista hummaa edes hieman puhtaammaksi, mutta taisi olla toivoton tehtävä! Kolurille laitettiin kanssa satula ja mä autoin kaikki muut selkään.

Gusse on onneksi ihan mahtava luottoputte, se seisoi kiltisti siinä mihin olin sen jättänyt eikä välittänyt Kolurista vierellään. Hää seisoi siinä mihin oli käsketty! Hain tuolin ja laitoin sen Gussen viereen ja kiipesin sen avulla selkään. En uskaltanut ihan maasta ponnistaa, satula kun on rungoton ja kierähtää helposti. Sitten ei muuta kuin keulille Gussen kanssa!

Ensimmäiseksi pyörätiellä huomasin, että jalustimet oli liian lyhyellä. Salla oli ystävällinen ja tuli satulattoman Kronan selästä alas ja kiristi satulavyöt Gusselta ja Kolurilta. Samalla pidennettiin ne jalustimetkin, ettei oltaisi ihan monté-tunnelmissa. Sallalla pääsi vasta hetken päästä takaisin Kronan selkään, koska Krona ei suostunut ihan noin vain seisoskelemaan yhtään minkään kivenmurikan vieressä. Hymyilytti, mutta pääsihän se Salla viimein kyydittäväksi!

Krona olikin meno päällä ihan selkeästi. Pyörätien reunassa Krona siirtyi tölttipätkälle ekaksi ja Gusturin kanssa viiletettiin keppaloinnilla perässä. Vaihdettiin Gusse takaisin keulille, mutta päästyämme ratsastuspolun suo-osuudelle Krona otti uudestaan johtopaikan. Sitten olikin aika haipakkaa koko loppumatka, Krona käveli kuin Eikka konsanaan!

Kronan oli kertakaikkisen pakko päästä laukkaa jo mennessä metsätiellä ja me Gussen kanssa yritettiin pysyä perässä. Kolur ja Tvistur olivat jääneet taaemmas, Kolurilla ei ollut kiire mihinkään, meidän Muumipeikolla!

Ekassa "oikeassa" laukkamäessä yritin saada Gussen vasempaan reunaan laukalle, mutta melkoisen hitaasti polle keppaloi menemään oikeassa reunassa. Sitten tulikin vastaan iso hevonen ratsastajansa kanssa ja meidän pollet siirtyivät automaattisesti käyntiin. Ratsastaja toivoi, ettei ihan heti hänen ohitettuaan lähdettäisi laukkaamaan, ettei hänen hevosensa tekisi äkkikäännöstä ja lähtisi mukaan. Sanoin että me jatketaan käynnissä kyllä!

Käännyttiin vasemmalle ja käveltiin mäki nätisti ylös ja vasta sen jälkeen otettiin uusi laukka. Gussekin pääsi taas vauhtiin ja pysyi jo paremmin Kronan perässä kun mentiin hyväpohjaista hiekkapohjaa pitkin. Kolur oli tehnyt lammikon yli hienon loikan, mutta Auli oli ennakoinut asian ja ottanut harjasta kiinni. Käännyttiin takaisin hieman pidemmällä ja lähdettiin kertakaikkisen upeaan pitkään laukkaan ylämäkeen. Krona meni upeasti edellä, Gustur kauniisti imussa (ainakin hetken) ja Kolur ja Tvistur pitivät perää. Gusse kuunteli ohjaa tosi hyvin, ei ollut pelkoa puihin osuvista polvista ja Gusse jaksoi laukata tosi pitkälle mun kannustaessa sitä täysillä! Hyvä fiilis!

Samainen iso heppa tuli vastaan uudestaan ja siinä tuli mieleen, että mahtaa olla yksinäistä sillä hevosellakin aina mennä yksin. Miksei ne mene kaksistaan tai kolmistaan/ryhmässä? Olisihan se mukavampaa mennä jonkun kanssa, hevosellakin olisi seuraa... Eikä tarvitsisi pelätä, että polle lähtee laukalla vieraiden hevosten perään. Ei sillä, mustakin olisi kiva mennä omalla pollella joskus yksin, mutta ryhmässä on hauskempaa (ja turvallisempaa).

Krona innostui vetämään ihan kunnolla metsäpätkällä laukkaa ja Gustur päästeli minkä kintuistaan pääsi. Gusse kuunteli taas hyvin ohjia ja hidasti nätisti kun vain hieman kohottauduin pystympään. Kolur ja Tvistur tulivat antaumuksella perässä ja kaikilla meillä taisi olla leveät hymyt naamalla! :) Hevosetkin päristelivät tyytyväisinä.

Viimeinen laukkamäki käveltiin, koska mäki on melkoisen huonossa kunnossa. Tölttiä otettiin pikku pätkiä siellä missä voitiin ja pyörätien sivulla vielä parit pätkät. Krona meni edelleen keulilla ja Gusse vaihtoi jo laukalle pysyäkseen perässä.

Tarhan reunalla kaksi maailman likaisinta hummaa ja yksi hieman omaa väriään tunnustava polle laukkasi ripirinnan katsomaan tulijoita. Miten ne pojat olivatkin niin mutaisia, mutta tammukka niinkin siisti! :D Gusturinkin askeleet tiheentyivät, kun kolmikko laukkasi aidan vierustaa pitkin. Gusse taisi pelätä, että joku syö hänen eväät!

Vaan ehei, kyllä jokainen pollukka sai oman eväskorinsa ja vielä namia päälle. Sallalla oli hieman hoppu Itsenäisyyspäivää viettämään, joten vain me kolme jäätiin kaakaolle hevosten syödessä omia eväitään. Elinakin sai kyydin kotiin ja Aulilla oli menoa, joten sain kaikki pollet ihan itselleni! Jee! Ensin vein Gusturin ja Tvisturin tarhaan ja sitten vielä Kronan ja Kolurinkin. Jokainen sai vielä namit ja sitten oltiinkin kaikki melkoisen tyytyväisen oloisia.

Mulle on tosi tärkeää, että saa hoitaa hevosia, vaikken nyt aina pystykään harjaamaan. Mutta se että saan ne nätisti syötettyä ja vietyä sitten tarhaan yksitellen, on aivan mahtavaa! Ja kun ne tulee niin nätisti perässä! Niiden kanssa on mukavaa viettää aikaa ihan muutenkin, sielu lepää. Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille heppa-ihmisille ja erityisesti jokaikiselle ihanalle pehmukkaturvallaan hörisevälle heppa-ystävällemme! :D

Eik-tamman kyydissä

En jaksanut edes eilen kirjoittaa kuulumisia ratsastuksen jälkeen. Olin aika poikki, aamusta alkaen tehtiin Jaanan kanssa kotisivuja tallille ja sitten päälle vielä tallin kovimmalla menijällä tunnin reissulle! Huh! Tallin kotisivut löytyvät osoitteesta http://tallibrobacka.fi ja olisi kiva kuulla ainakin kirjoitusvirheet. Vaavin kohdalla sanat "rakkauden hetelmä" on kirjoitettu juuri noin Uunomaisesti...

Alkoi tosiaan jännittää siinä vaiheessa, kun ajettiin Jaanan kanssa peräkanaa tallille. Voi hyvänen aika, mihin sitä onkaan päänsä pistänyt! Vaihdoin autossa vaatteet ja sitten haettiin Gustur ja Eikka tarhasta. Gustur seurasi kiltisti pelkällä riimunnarulla kaulan ympärillä, on se hyvä polle!

Jaana vielä varmuuden vuoksi kysyi, että mennäänkö ilman satulaa. Tota, ehkei nyt kuiteskaan... Eikalle ainaskin satula tiukasti ympärille ja mulle turvavyö, käsijarru, kyynärsuojat, polvisuojat, turvatyyny ja kaikki muutkin mahdolliset turvat, kiitos!

Pääsin satulaan paljon helpommin kuin edellispäivänä Keken selkään. Adrenaliiniakin taisi olla elimistössä hiukkasen enemmän! :D Oitis piti ottaa ohjia lyhyemmälle, koska Eikka olisi ollut menossa jo, vaikka Jaana kiristi vasta satulavyötä. Hyvä etten jäänyt satulan kanssa tallipihalle kun Eikka meni jo! :) Haipakalla näytti Jaana hakevan Gussen tallista, epäiliköhän se että Eikka lähtee lapasesta jo samantien? Mä ohjasin Eikan Gussen perään ja sitten lähdettiinkin varsin mielenkiintoiselle retkelle!

Hyvänen aika minkälainen käyntikin sillä pollella on. Eikka suorastaan tanssi Gussen perässä, olisi tietenkin halunnut päästä ohi. Mä pidin ohjia suht' löysällä, ainakaan vielä se pyrkiminen ei ollut mitenkään paha. Mutalikossa Eikka kuunteli tosi hyvin ohjia ja jostain kumman syystä tää oli eka kerta kun mua EI jännittänyt siinä kohtaa yhtään! Ihme homma! Ainahan sitä miettii että mihin se heppa astuu ja vetääkö puut polvista nahat ja jos ne kompuroi ja jos ne ponnistaa niin että mä en pysy mukana... Ja nyt mä olin ihan totaalisen cool tän laukkahirmun selässä! Kuten Jaana sanoi: "Eikka on sellainen orava, että se kiipeää vaikka puuhun!" Ja se pitää paikkansa, Eikka menee jäällä, mudassa, kivikossa, sepelillä, märällä nurtsilla, liukkailla kallioilla, ihan missä vaan se tamma kipittää ja tanssii mennessään.

Käyntipätkät mentiin aikalailla turpa Gussen hännässä kiinni ja välillä yritettiin hivuttautua sivulle. Gustur kiemurteli edessä ja piti huolen että se tosiaankin on hän, joka on keulilla! Mä ohjasin Eikan takaisin Gussen häntään ja Eikka, tää hurja menijä, totteli kuin unelma.

Tölttiä mentiin hienosti niin upealla hentoisella ohjastuntumalla, etten meinannut uskoa aistejani! Jaana kysyi siitä edestä, että minkälainen tuntuma mulla on Eikan suuhun ja mä sanoin leveällä hymyllä varustettuna että hyvin hyvin kevyt. Jaana sanoi että hyvä juttu, se alkaa viskelee päätään kun ottaa tiukemmin ohjista. Niih, noh, olenhan mä sen vierestä nähnyt, moneenkin otteeseen..

Passia me taidettiin mennä enemmän kuin tölttiä, mutta ne vähäiset töltit tuntui todella pehmeiltä. Taas uusi tuntuma takamuksessa, Eikka tuntui ihan erilaiselta kuin mikään muu polle!

Sitten päästiinkin sille pilkkopimeälle mökkitielle ja alkoi hermostuttaa. Ei Eikka sitä onneksi huomannut, se jatkoi ihan kuten aikaisemminkin, varovasti ylitti jotain liikuntasaumoja. Järven rannalla pistettiin töltiksi ja siinä vaiheessa piti jo toisella kädellä ottaa satulasta tukea. Ei sillä että olisi keikuttanut, mutta pimeässä ei oikein toi tasapaino ole kohdillaan. Päätin jo siinä vaiheessa, etten tosiaankaan laukkaa sitä isoa ylämäkeä, enhän mä näe mitään! Taivaskin oli pilvessä, edes tähtiä ei näkynyt.

Takaisin tullessa hidastettiin ajoissa käyntiin, ettei Eikka luule että samalla vauhdilla jatketaan ja vain kiristetään tahtia... Hieman se tökki Gussea ahteriin, pistäs nyt papparainen vauhtia niihin luihisi! Gusse jatkoi Eikan pitämistä takanaan ja Jaanaa nauratti. Mäki käveltiin nätisti, vain hieman yritettiin sivuuttaa Gusse. Jaana sanoikin että jos Eikka ryöstää, niin pidät vaan kiinni, se pysähtyy automaattisesti mäen päälle... Jooh, hyvä neuvo, pidät vaan kiinni! ;-) Mulla oli silloinkin aika vapaalla ohjat, tuntui Eikkakin tajuavan että tää kuskattava on verrattavissa talutusratsastukseen.

Takaisin valaistulla tiellä jännitys helpotti ja mua oikeastaan harmitti etten uskaltanut sitä laukkaa kokeilla. Umpipimeässä se on kyllä sellainen riski, etten mä moisesta innostu, mutta valoisalla voisin sen mäen kokeilla jossain vaiheessa. Se on sen verran jyrkkä ja jos joku on siinä edessä Gussella/Kekellä ja töltillä aloitettaisiin, niin sitten kyllä!

Reippaasti kävelivät molemmat pollet takaisin tallille, kuten yleensäkin. Tölttisuorat mentiin aika haipakkaa, Gusturkin oli tohkeissaan pistänyt nopeampaa vaihdetta kavioihin. Ja mutalikon yli mä istuin niin rentona ettei tosikaan, uskalsin jopa ottaa tarhan reunalla jalustimet hetkeksi pois! Pihalla piti ottaa ohjat tiukemmalle, että polle pysyi paikoillaan jalkautumisen ajan, mutta sitten se seisoi siinä kiltisti kun avasin satulavyötä. Kumpikin sai herkkukorin kiitokseksi ja sitten ne päästettiinkin tarhaan.

Ikävä kyllä sykemittarin vyö jäi kotiin, etten osaa sanoa mitkä ne sykkeet mahtoi Eikan kyydissä olla. Valottomalla metsätiellä ne oli korkealla, sen tiedän, mutta kun olin päättänyt jättää laukan pois, niin syke palautui varmaan aika pian normaalimmalle tasolle.

Eikasta sen verran, että sillä on tosi mielenkiintoinen tapa kävellä. Ei se kävele, se tikuttaa ilmeisesti hidastettua tölttiä ja se tuntuu tanssivan, vaikka jalat uppoaisi mutalikossa polvia myöten. Ihme orava... Tuntui kuuntelevan hyvin mun vähäisiä ohjauksia, ei viskellyt päätänsä eikä muutenkaan käyttäytynyt huonosti. Innokkaasti kävi askeleet ja piti itsensä Gussen takana kun sitä pyysin. Varsin positiivinen kokemus, vaikkakin jännitti! Pitää kokeilla kyllä uudestaan, mutta mieluummin valoisalla ja laukkamäki saa sitten olla jyrkkä! :D