Kirpakka syyspäivä

Kerrassaan kaunis kuulas syyspäivä vain odotti ulkoilijoita! Aurinko paistoi täydeltä terältä kun ajelin rauhallisesti kohti tallia Raija takapuskurissa kiinni. Siis Raija omalla autollansa. Raija tuli katsomaan hevosia ja kuvaamaan niitä ja tutustumaan hieman etukäteen pollukoihin. Hänellä on nimittäin talutusratsastusta Gusturilla tiedossa parin viikon kuluttua!

Tallilla tutustuttiin hevosiin ja Raija antoi Gusselle herkkua ja minä kaikille muille. Jaana kysyi että onko ihan mahdotonta jos ottaisin Gusturin, mutta kyllähän noin hieno heppa mulle aina kelpaa! Sovitin jo valmiiksi jalustimet ja Raija otti kuvia kun olin päässyt selkään. Oli kuulemma niin rauhallisia heposia, eikä ollenkaan korkeita, että ei hirvittänyt ollenkaan tuleva ratsastus!
Liikkeelle lähdettiin kauniisti letkassa ja Gustur pääsi kolmanneksi jonoon. Mulla oli oksan pätkä mukana, jos vaikka sais hieman rispektii.. ;-) Mä tiedän, että olen hieman liian kiltti, pitäisi osata vaatia liikettä. Alku ainakin meni hienosti, suojatiellä Gusse ohjasi muut turvallisesti yli ja eka tölttipätkäkin mentiin ihan turpa seuraavan hännässä, tosin käytössä oli issikkain kuudes askellaji, "keppalointi"...

Pyörätien pätkällä Kolur pelästyi bussia ja meni erään talon pihalle ja sieltä läpi. Oltiin kaikki hieman ihmeissämme, Auli meinasi tipahtaa kun oli ilman satulaa. Vastaan oli jo aikaisemmin tullut useampia busseja, mutta nyt tämä tietty bussi pelästytti. Herra rauhottui kyllä ja ratsastuspolulla kaikki oli hyvin.

Jyrkkä alamäki ratsastuspolulla oli aikamoinen koetinkivi Gusturille. Se tuntui olevan kuin kolmijalkainen ja yhtäkkiä mikään jalka ei liikkunut. Kannustin varovasti pohkeilla ja juttelin että sinne vaan, siitä pääsee kyllä, hyvä Gustur hyvä. Pikkuhiljaa mentiin alas ja sitten tulikin hieman sisua kun Kolur yritti ihan selvästi mennä ohi! Ansaitusta paikasta ei luovuta!

Seuraavassa tölttipätkässä mentiinkin niin hienoa ravia, ettei tosikaan! Ihan hiki tuli kevennellessä, yritin saada kevennyksen osumaan vajaakuntoiselle jalalle. Hienosti Gustur meni Eikan ja Keken perässä, olin niin ylpeä!

Laukkamäessä annettiin palaa, olisin ehkä voinut kannustaa hieman enemmän ja saada Gussen tasaisemmalle laukalle, mutta hienosti mentiin kyllä. Ja seuraavana tuli toinenkin laukkapätkä, missä vähän kyllä varoin lätäköitä ja Gustur vaistosi sen. Niistä tultiin töltillä läpi ja jatkettiin sitten laukkaa "Hyvähyvähyvä"-kehuin ja "Vieläjaksaavieläjaksaa"-kannustuksin.

Olin jo siinä vaiheessa tosi ylpeä Gusturista ja itsestäni. Gustur jaksoi todella hyvin ja innokkaasti paahtoi kaikkia askellajeja, mitä vain osasi. Ja itsestäni olin ylpeä sen takia, että osasin vaatia! En olekaan ihan nössö ja narusta vietävä!

Vielä oli parit laukat jäljellä ja välillä mentiin kyllä aika haipakkaa! Tölttiäkin mentiin pieni pätkä, eli jalka alkaa olla kunnossa ja lihaksia kertyy. Lauloin Gusselle välillä ja sitten otettiin muita kiinni. Oli niin hieno ilmakin, että laulatti tosissaan!

Ennen metsästä pois tuloa Auli ja Oona vaihtoivat ratsuja ja siinä vaiheessa mulle tuli mieleen, että mä haluaisin kyllä kokeilla Eikkaa takaisin tallille tultaessa pyörätiellä. Olis niinkuin turvallisempaa Eikan kanssa pelkillä tölttipätkillä, laukkaa ei sillä vauhtihirmulla uskalla edes kokeilla! Se polle vaan vaatii hauiksia, ihan rimpulakäsillä sitä ei pidätellä. Mutta yhdistelmänä mun painavuus ja hauikset saattaisi pitääkin sen töltissä! ;-) Auli lupasi joskus vaihtaa Eikan mulle alle, kun hän menee sillä koko reissun. Hui! On taas mitä mielenkiinnolla odottaa!

Kahdella viimeisellä tölttipätkällä pyörätien reunassa me päästiin Gussen kanssa tosiaankin kunnon töltille. Oli muuten hieno kokemus! Polle oli lämmennyt nätisti lenkillä ja sitten löytyi se tölttikin! Voi sitä onnellista oloa!

Tallilla Gusse sai ensimmäiset namit ja Svipan jälkeen toiset namit ja viimeisetkin se taisi saada. Sen kanssa on ollut nyt mielenkiintoista mennä, kun takajalkaan kasvaa päivä päivältä lisää lihaksia ja pääsee seuraamaan läheltä sen kuntoutumista. Enää se ei ole ollenkaan niin lihasköyhä kuin vielä kuukausi sitten, meno tasoittuu kerta kerralta! :D

Olin aika tohkeissani kun Jaana sanoi mulle, että Gusse ei oikeastaan ole lomalla marraskuuta, kuten kaikki muut pollet. Että jos haluan niin saan tulla sillä ratsastamaan maastoon, kun Prinsessaa koulutetaan ratsuksi! Prinsessahan on Eikan varsa ja nyt on aloitettu ratsastusharjoitukset. Jee! Kyllä mulle Gusse kelpaa, mielelläni mä sitä ratsastan kun se on niin ihana rauhallinen ja rohkea ruunan rupsukka! Pääsis kaksistaan maastoon ihan uuden tammukan seuralaisena! Oih, mä ootan... <3

Elämisen riemua

Sallaa ja kyytiä odotellessa puhelin soi. Jaana siellä soitti ja kertoi, että Krona ja Svipa molemmat ovat pois laskuista, kumpikin linkuttaa. Onneksi ei ollut näköpuhelin, mun naama meni varmaan ihan mutruun kun ajattelin, että nyt joudutaan perumaan koko homma. Ja vielä näitä viimeisiä kertoja ennen heposten lomaa!

Jaana sitten jatkoi että hän ajatteli kysäistä, että voitasko me vetää retki ihan issessein, meitä vakkareita kuitenkin on kolme ja Gusturilla menijä on tuttu ja vain kaksi olisi "vierasta". Jaana ei viittinyt enää peruuttaa ketään, kun kaikki kuitenkin olivat jo matkalla. Sanoin että kyllä se mulle sopii, onhan me aiemminkin menty ja minä ja Auli kuitenkin tunnetaan metsälenkit hyvin. Kunhan vaan saadaan pollet jaettua, niin kaikki hyvin. Jaana sanoi että hän oli ajatellut että sä voisit mennä Tvisturilla keulilla, jolloin mun nassukka levisi sellaiseen hymyyn, että oli jo vaikeuksia tuottaa sanoja! =D Yritin olla ihan coolina vaan: "Joo, kyyyllä me hoidetaan homma kotiin Tvisturin kanssa..." Voin sanoa, että sisimmässäni pompin ja hihkuin "JEEE! Tvisturin kanssa keulille! JEE!" Sitten ei muuta kuin tallille leveän virnistyksen kanssa ja heppanamit taskussa.

Mulle on ihan sama ketä siinä joukossa on, pääasia että saan mennä Tvisturilla, maailman parhaalla pollella, ja vielä keulilla! Hymyilytti koko ajan ja kun selkään pääsi, niin varmaan mun silmätkin loisti kuin halogeenit konsanaan!

Liikkeelle lähdettiin Tvisturin ihmetellessä. Se ei ensin oikein taitanut tajuta, että hän pääsee keulille. "Oottekste nyt ihan tosissanne, että hän pääsee ensimmäisenä?" Oona käveli edessä pyörätielle, jossa hän tarkisti kaikilta satulavyöt. Oonan palattua tallille ja luvan saatuaan Tvistur jatkoi kärjessä käynnissä ja herra alkoi pikkuhiljaa ymmärtää olevansa johtavana heposena. Epäusko antoi tilaa innolle, Tvistur päristeli tohkeissaan ja askel alkoi pidentyä. Jee, hän on rohkea hyvä heppa!

Ekalla tölttipätkällä Tvistur pääsi tosissaan vauhtiin, into kasvoi ja mentiin tölttiä aivan upeasti! Askel pidentyi entisestään ja herra otti tosissaan johtohevosen tehtävät. Sitä oltiin niin pää pystyssä suojatien kohdilla valvomassa, että kaikki tulee mukana ja ettei autoja päästetä päälle, jonka jälkeen kiiruhdettiin turpa pitkällä takaisin keulille!

Ratsastuspolulla Tvisturin korvat kuuntelivat kaikkia mahdollisia ääniä ja välillä pää nousi varoittamaan. "Joo, Tvistur, siellä on suunnistajien rasti, mennään vaan!" ja "Joo, Tvistur, ne on lintuja, mennään vaan!" Aina välillä pysähdyttiin odottamaan viimeisiä ja mun piti kääntää polle poikittain polulle, koska menohaluja oli melkolailla. Tvistur oli sitä mieltä, että kyllä se Kolur sieltä itekki osaa tulla, tarviiko sitä nyt jäädä odottelemaan...

Laikan mielestä hänen edessään löntystelevä Gustur oli aivan liian hidas, tää tamma olis kanssa niinku vedossa! Laikkaa siirrettiin jonossa eteenpäin, mikä innosti pientä tammaa suuresti, se ei jäänyt oikeastaan yhtään meistä kolmesta nopeammasta.

Ensimmäisessä laukkamäessä Tvistur meni ensimmäisenä ja päästi sitten Eikan ohi. Kovaa mentiin kärjessä! Kolur ei mahtunut kunnolla tulemaan viimeisenä, joten se siirrettiin Laikan taakse ja Gustur jäi pitämään perää. Gusse tuntui ottavan rauhallisesti koko homman, olkoonkin että ratsastajalla oli "taikatikku" kädessä. Vähän väliä, hän tulee kunhan kerkiää.

Käännyttiin vasemmalle menevälle tielle, mitä ei ollakaan pitkiin aikoihin menty. En kerennyt edes muita varoittaa, kun Tvistur jo siirtyi töltin kautta laukalle ja Eikka hörhelönä perässä. Mentiin ylämäkeen sellaista haipakkaa, ettei tosikaan! Tvistur intopiukeena paahtoi uutta reittiä, hörh kuului välillä ja hyvää alustaa pitkin päästeltiin menemään!

Eik-tamma innostui hieman liikaa, se kyllä suorastaan sikaili. Auli yritti pidellä pollea, mutta pitkästä aikaa käyttämättä ollut reitti sai Eikan aivan villiksi! Takaisin tullessa meillä olikin hyvät laukkapätkät samaisessa kohtaa, mutta siinä riittikin sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Eik yritti väkisin Tvisturista ohi, ongelmana vain kapea yhden hevosen mentävä polku. Tvistur hidasti kun Eikka yritti kammeta rinnalle, Keken selästä Salla hihkasi takaa että "Tvisturilla vaan eteen" ja mä annoin pohkeita. Tvistur pisti rallivaihteen päälle ja pyyhälsi Eikasta kunnolla ohi ja Auli yritti pidätellä tammaansa Tvisturin hännässä. Päästiin ihan hyvin tilanteesta, vaikka hieman hirvitti.

Eikka rauhottui kun tultiin niille tavallisille reiteille ja tyytyi menemään kolmantena Keken perässä. Oli se kuulemma hieman loukkaantuneen oloinen, kun ei hänen annettu paahtaa ihan hullua laukkaa. Eikka oli ollut jossain vaiheessa jo sieraimet kohti taivasta, päästäkää hänet nyt menemään!!!

Ennen jyrkintä viimeistä laukkamäkeä on hyvä metsäpätkä, missä oli tarkoitus mennä töltin kautta laukkaan. Töltillä mentiin, mutta Eikka riekkui kuin pahainen penikka, joten siirryttiin kaikki käyntiin. Takimmaiset kolme ilmeisesti pääsivät sen hulabaloon aikana kyllä laukkaamaan, me kolme mentiin alkuun melko kovaa tölttiä.

Käynnissä piti mennä laukkamäelle asti ja itse se mäki myös, se oli mutainen ja lehdistä liukas. Tvistur kiskoi ohjia, mennään jo, ja mä rauhoittelin sitä ja pyysin loppujen lopuksi Keken eteen. Salla piti Kekulin käynnissä, vaikka Tvisturkin oli ensin turpa kohti taivaita ja Eikka rymisteli perässä. Eikka tuntui tyytyvän kohtaloonsa, kun kerta kaksi edellä menijääkin kävelee, olkoonkin että hyvä laukkamäki menee hukkaan...

Yhdellä tölttipätkällä Tvisturin pää nousi yhtäkkiä korvat hörössä ja mäennyppylän toisella puolen olikin kaksi naista ja viisi koiraa. Hihkasin niille, että "Päivää päivää, hevosia tulossa!" ja rouvat koirineen siirtyivät metsään pidemmälle. Hymyilin leveästi ja kehuin koiria, olivat aika uteliaita isoja bernejä! Sitten jatkettiin arvokkaasti matkaa Tvisturin johdolla.

Parit töltit otettiin vielä pyörätien reunassa, joista viimeisessä Tvistur yritti viedä kuin pässiä narusta. Se siirtyi töltistä passin kautta laukalle, vähän niinkuin kautta rantain, eihän se täti selässä huomaa jos tahti muuttuu. Jarrutin ja sanoin "Tvistur, töltti!". Siirryttiin hetkeksi tölttiin, josta taas passin kautta laukalle. Sitten piti jo hidastaa reippaammin, ettei polle olisi pyyhältänyt koko loppumatkaa tallille pika-expressinä.

Suojatiellä oltiin vartiossa kuin ori konsanaan, pää ylhäällä ja korvat tarkkaavaisina. Kun kaikki olivat turvallisesti yli ja menossa tien viertä, Tvistur meni ylinopeaa käyntiä jonosta ohi, tai ainakin yritti. Keke oli ottanut johtopaikan ja käveli pitkillä askelilla kaukana edessä Eikan tikuttaessa perässä. Tvistur tiesi ettei tässä töltätä ja yritti kaikkensa saadakseen kaksi pikakävelijää kiinni. Mä pidin pohkeet irti kyljistä, ettei vaan anna mitään aihetta töltille. Salla pysäytti Keken ennen siltaa odottamaan meitä muita. Niin kiire oli meillä kolmella ekalla hepalla, että sillalta tallille (kaikki se 150 metriä tarhan vierustaa) nämä kolme viimeistä oli jäänyt jonnekin puoleen väliin. Hieman hätäistä touhua!

Kaikki ratsut saivat isot ruokakorit ja mulla oli tarjota kaikille vielä heppanameja. On toi Tvistur ihan mahtava polle, varsinkin kun sen kanssa pääsee keulille! Niin innokasta ja reipasta herrasmiestä ei ole toista! Ei voi muuta sanoa, kuin että Tvistur on maailman paras polle! <3

Vermon raveissa

Sain ilmaisia pääsylippuja Vermon raveihin ja kaappasin äiteen mukaan. Äiti ei ole koskaan ollut Vermossa, mutta lähti mukaan ihan mielenkiinnosta. Mä olin katsonut heposet etukäteen netistä listoista ja valinnut omat suosikkini. Äiti pelasi periaatteella kauneimmat silmät/hauskin nimi. Ja mieluummin vielä sukat etujaloissa.

Kieli poskella täytettiin lappuja ja vietiin lappuliisalle. Mä sijoitin joka lähtöön 3 euroa, eli 33 euroa meni. Sitten mentiin istumaan katsomoon, mistä nähtiin tosi hyvin maalilinja. Ponilähtö oli ensimmäisenä, siihen emme osallistuneet muuten kuin kannustamalla kovasti osanottajia. Herttinen kun olivatkin sööttejä! Joka ponilla oli mahanalus jalkoja täynnä kun ne viipottivat tohkeissaan radan ympäri. Jo lämmittelyssä katsoimme, kuinka lämminveriravuri meni pikkuisesta pallerosta ohi, jolloin pikkuinen suivaantui ja lähti laukalla perään...

Mulla kävi aikamoinen tuuri (siis tietoahan se oli, niisk...) kun seitsemän ensimmäisen lähdön hevosilla mä voitin rahaa! Neljä viimeistä menikin sitten metsään, mutta aika hyvä voittoprosentti kuitenkin. Takasin sain 31,50 eli ei sitä takkiin tullut kuin 1,50! Ja se raha kannatti maksaa, meillä oli ihan sikahauskaa! Naurettiin sananlaskua "nimi on enne" ja hevosen nimi oli Albert Wurst. Makkaraako siitä tulee uransa jälkeen? Vikassa lähdössä mun veikkaama polle jäi viime hetkellä pois ja samalla ambulanssi kulki katsomon editse. No sielläkö ne vei sitä pollea!

Äitin veikkaamat hevoset tuppasivat laukkaamaan heti alussa, oli valinnut pollensa oikein. Sai äitikin takaisin kolmella kupongilla, ettei se ihan voitoitta jäänyt.

Hiukopalaa haettiin kiskalta, syötiin nakkeja ja nachoja. Nami nami, paitsi että janotti kauheasti.

Katsottiin muuta yleisöä ja siellä oli viidestä nuoresta miehestä koostuva seurue, jotka olivat myös tulleet laittamaan "suuria" rahoja likoon. Yksikin hihkui onnellisena "Mä voitin euron! Mä voitin euron!" He olivat samalla asenteella siellä kuin mekin, laitetaan hieman pottiin, jos voittaa niin hyvä, jos ei niin ei se mitään. Pääasia että on hauskaa! Samalla tavalla kaikki kannustivat omaa suosikkiaan, oli panos vaikka euron tai 100.

Radan reunalla oli ihmisiä koirien kanssa ja niitäkin oli kiva seurata. Toiset olivat ihan tohkeissaan hevosista, toiset ei välittäneet laisinkaan. Yksi hauva hyökkäili hihnansa puitteissa sinne tänne ja tuonne ja oli kerrassaan innokas! Aivan ihana!

Täytyy mennä uudestaan joskus Vermoon, varsinkin jos saa vapaalipun... Oli se kivaa! Reissun päätteeksi juotiin äitin luona teetä ja syötiin pullaa. Äiti ihanana ihmisenä ompeli lapsensa revenneen ratsastushousun lahkeen kuntoon seuraavaa maastoa varten. Kiitos, maailman paras äiti!

Issikka sihisi Hihsissä

Saimme SIHY:n kautta tilattua liput edullisesti Helsinki International Horse Showhun, joten suuntasimme Suvin kanssa ajoissa Hartwall Areenalle. Mulla oli tietenkin mielessä expo-alue, ties mitä kaikkea tarjouksia myyjiltä löytyisi!

Kiersimme yläkerran, mutta vielä en löytänyt muuta kuin ilmaisia"Hevosenomistaja"-lehtiä. Eihän sitä koskaan tiedä... =D Suvia vain nauratti, kun ilmoitin että mulla on jo tuo kirja ja tuo, ja tuo, ja tuo. No entä onko "Hevosen ensiapu"? No on... Kaikki löytyy, haluatko lainata? =D

Suuntasimme hampurilaisten jälkeen paikoillemme ja juuri sopivasti shown alkuun. Meille esiteltiin huippuratsastajat ja sitten päästiinkin asiaan. Ensimmäisenä radalle tuli issikat viikingeiksi pukeutuneine avustajineen. Nuorimmainen ratsastaja oli varmaankin max 10-vee. Issikat tölttäsivät ratsastajineen avustajien ympärillä ja miekoilla taistelivat urheasti. Samalla kuuluttaja kertoi issikoiden historiaa ja niiden käyttötarkoituksista. Jossain vaiheessa viikingit lähtivät pois ja toisia tuli tilalle ja kas, yksi ratsu pyyhälsi täydessä laukassa ilman ratsastajaa areenalle ohjat heiluen pitkin maata. Hepulit saanut heppa paineli laukassa pitkin poikin isoja esteitä väistellen eikä haitannut pätkääkään kun avustajat ja muut ratsastajat yrittivät estää kulkua. Se jopa törmäsi yhden hevosen takamukseen! Jokin osa näytti irtoavan satulasta siinä rytäkässä ja koko ajan pelkäsin että heppa vielä kompastuu irrallisiin ohjiinsa. Kun issikka oli saanut juostua tarpeeksi, se meni tyynesti muiden hevosten kanssa samaan jonoon... No just, issikkahan se. Polle talutettiin takaisin kulissien taakse, mistä se hetken kuluttua tuli Islannin Euroviisuedustajan Yohannan seurueessa takaisin sen 9-vee pojan ratsastamana. Koomista!

Näiden ihanien palleroiden jälkeen alkoi kisat, ensimmäisenä oli estehyppelyä kamalan korkeilla esteillä. Tässä kun on islantilaisiin hevosiin tottunut, niin isohevoset on tosiaan isoja. Meidän paikat olivat juuri kakkosesteen kohdalla ja hyvänen aika miten siinä näki hevosten voiman! Huh! Laukkakin oli aivan erilaista kuin mihin olen tottunut, se massiivisuus ja fyysinen olemus ja voima oli jotain ihan toista. Pari kieltäytymistä oli esteillä ja yksi tipahti kokonaan kyydistä, mutta onneksi ei sattunut sen pahemmin.

Yksi asia kyllä tuli mieleen sitä rataa katsellessa, että oli aika ahdas rata. En tosiaankaan ole tottunut katselemaan ratoja sillä silmällä, mutta ahtaalta vaikutti. Hirvittävän jyrkkiä käännöksiä oli monta, esteitä oli lähekkäin ja lähestyminen saattoi olla vinosti. Mulla ei tosiaankaan ole kokemusta esteistä, radoista puhumattakaan, mutta ihmettelin kyllä miten tyypit pysyy satulassa sellasissa kaarteissa. Oli kuin lännenratsastuksessa tynnyrien ympäri.

Tauolla suuntasimme hakemaan pizzapalat ja sidukat, jonka jälkeen tutustuimmekin lisää expon tarjontaan. Icelandairin osastolla oli hauska ratsastus"tuoli" jota mäkin pääsin kokeilemaan. Aika koominen, tahtoo sellaisen kotiin! Ja sieltä tarttui matkaesitteitäkin mukaan, hmm... SRL:n osastolta löysin viimein ostettavaa, kirja "Uusi hevosenomistajan käsikirja" maksoi 16 euroa, kiitos! Kuten aikasemmin jo sanoin, eihän sitä koskaan tiedä...

Tauon jälkeen oli vuorossa kouluratsastajat, joita ei ollut kuin kuusi ratsukkoa. Kyllä niissäkin ihmetytti se satulassa pysyminen, aika korkeat liikkeet hevosilla! Onko ratsastajilla karhutarraa takamus täynnä? Hevoset olivat todella kauniita, laitettu ja letitetty. Yhden ratsukon suoritys hylättiin, polle hieman pelkäsi kukkalaitteita ja yleisöä ja mörköjä...

On se miellyttävä katsoa sekä esteratsastusta että koulua, vaikka itse en osaa kuin ohjata oikealle ja vähän vasemmalle... ;-)

Kronan kyydissä

Ristiselkä vihoitteli jo eilen illalla, mutta ajattelin sen siitä laantuvan. Tänään aamulla juili kunnolla, joten lähdin tunnin kävelylenkille saadakseni selän liikkumaan. Sitten otin tunnin unoset ja pirteänä pyyhälsin tallille kirpakkaassa syysilmassa.

Tallilla laitoin vielä villasukat jalkaan, turvaliivin päälle ja keltaisen huomioliivin kaiken komistukseksi. Nyt täytyy muistaa liikenteessä ne huomioliivit, illalla on jo todella pimeää. Ja samalla tuli kyllä mieleen, että talvitakkiinkin pitää laittaa uusi heijastin.

Noora lähti mukaan kuvaajaksi, meidän kun piti saada kuvia mun lehtiartikkeliin. Krona näytti olevan meno päällä, ei meinannut edes kuvan ajaksi rauhottua. Matkalla ratsastuspolulle Kronan meno pikkuhiljaa kiihtyi. Noora otti polun alussa kuvia ja Krona oli sitä mieltä että kyllä tässä on jo seisty ja lähti töltillä Nooran perään. Hyvänen aika, kun piti pidätellä!

Ekassa laukkapätkässä jännitti ihan kunnolla, kun tiesin että Kronalla oli menohaluja. Rouva nosti laukan kauniisti ja pyyhälsi Eikan ja Keken perään, pois tieltä risut ja männyn kävyt! Toinenkin laukka mentiin samassa hurmiossa, mulla posket hehkui ja silmät kiilui, vauhtia!

Puolivälissä mentiin metsän kautta lenkki ja alkoi hämärtymään. Jossain kohtaa tunsin, kuinka vasen jalka otti johonkin kiinni nilkasta ja sitten jalka jo menikin taaksepäin. Kiskasin jalan irti, se oli tarttunut kuivuneen kuusen terävään oksantynkään. Siinä sitten kuuntelin, kuinka kangas repesi ja lahkeeseen tuli palkeenkieli. Äiitiii! Pliis, hei! Ompeleksä mulle sen kiinni?

Takaisin hiekkatiellä otettiin tölttiä ja sitten hieman lisää tölttiä, välillä yritettiin jopa pistää laukaksi! Laukkaamaan päästiinkin vielä ihan kunnolla metsäisellä ratsastuspolulla. Siinä mentiinkin niin kovaa haipakkaa ettei kovemmasta väliä! Hämärässä metsässä Krona antoi ensin Eikalle ja Kekelle tietä ja sitten pisti rallivaihdetta silmään. Mulla oli sellainen tunne että mä olen pumpulissa, suorastaan lennän painottomana, hevonen menee niin kovaa ja tasaisesti, että siellä vaan on upeasti kyydissä mukana! *huokaus*

Jalat tutisi sen kyydin jälkeen jonkin aikaa, onneksi viimeinen laukkamäki käveltiin! Phuuh, kovaa kyytiä! Tosin Keke oli sitä mieltä, että vaikka Eikka kävelee edessä, niin hän voisi kyllä laukata senkin ja lähti laukalla ylös. Pitelin Kronan väkisin käynnissä ja hetken kuluttua Kekekin saatiin aisoihin. Krona tosin meni jotain pikakävelyä sen mäen ylös, mutta vauhtia olisi kyllä riittänyt jos olisi antanut mennä. :D

Loppumatka mentiin vauhdikkaasti kävellen, pieni metsäpätkä umpipimeässä oli tosin hieman extreme-urheilun puolella. Ekalla ratsastajalla kun kypärä kolahti oksaan, kuului huuto "Varokaa, oksa!" =D Aika jännää oli, selästä en erottanut mihin hevonen astui, mutta niillä onkin parempi näkö hämärässä ja pimeässä kuin ihmisellä.

Hiekkatielle saavuttiin kaikki hyvässä järjestyksessä ja sitten vedettiinkin viimeinen töltti. Hyvänen aika miten Krona veti! Jösses sentäs, niin vauhdikasta ja upeaa tölttiä menee vain Krona! Se näköjään tarvitsee kunnon vauhdin tuollaiseen tölttiin, siinä olisi jäänyt laukkaavatkin pollet jalkoihin! Ihan mahtavaa!

Pyörätien reunaa tultiin kanssa pikakävelyä tyyliin: nopeimmat syövät hitaampien eväät. Pollet talliin, varusteet pois ja eväitä laittamaan. Gustur ja Tvistur seisoivat iloisesti avoimessa karsinassaan, eikä kumpikaan niistä tullut kynnyksen yli vaikka ruokalaareja kolisteltiin. Kertakaikkisen hienoja polleja, heidät on laitettu tänne ja tässä me pysymme! Annoin niille herkkua kun niin kiltisti odottivat, olivat niin söpöjä kurkistellessaan avoimesta oviaukosta! <3

Ja koko aikana ei kertaakaan tullut mieleen, että ristiselkä oli kipeä! :)

Siirtoratsastuksen huumaa

Hieman kiireessä hain Sallan kyytiin ja matkalla jo ajattelin, että onko mulla ihan liian vähän vaatetta päällä. Pakkasta oli ollut yöllä ja tallilakin maa oli jäässä ruohojen ja heinien kanssa. Upea aamu, kerrassaan!

Bussilla siirryttiin laitumelle ja kas kummaa, kaikki pollet olivat siellä kauimmaisessa nurkassa. Riimut mukaan ja kaikki lähdettiin niitä hakemaan. Pollet kiinni, Oona punttasi halukkaat hevostensa selkään ja menoksi! Tvistur meinasi lähteä Aulilta alta ja Krona lähti paahtaa töltillä heti kun Salla oli saatu selkään! Mun Gustur sentään käyttäytyi herrasmiehen tavoin ja vain hieman ohitteli muita...;) Kekelle se kyllä luimi ja ajoi sitä pois, tässä kohtaa menee vain työtä tekevät hevoset!

Otin Sallan kameralla pari kuvaa, oma kamera jäi kotiin, höh. Kaikilla on jo talviturkki ja varsinkin Gusturin jalat olivat ihanan *puff*!

Gusse sai satulan selkäänsä ja oli hieman ihmeissään kun sille laitettiin myös satulalaukut. Oli sen näköinen, että eihän se nainen ole vielä edes selässä, kun jo ahteri leviää hänen lautasille... Laitoin suitsituksen Gusselle ja rapsuttelin mukavista kohdista, ollaan kavereita jookos, niinkuin ananas ja kookos.

Matkaan lähdettiin innokkaissa tunnelmissa ja Gustur hieman otti lyhyempää askelta mäessä. Sain sille oksanpätkän kannustukseksi, mutta eipä sitä juuri tarvinnut kun hevoset huomasivat että kotia kohti ollaan menossa. Tahti oli reipas, Gusse meni alkuun sitä etupää-laukkaa-takapää-juoksee-tyyliä, mikä pehmeni hevosten lämmetessä. Itsellekin tuli jo lämmin, vaikka ilma oli kirpakka. Ja sormetkin lämpeni, kun rapsuttelin Gussea ja pidin harjasta kiinni. Vain kaksi oli satulan kanssa ja loput kuusi menivat ilman satulaa, heillä pysyi ainakin takamus ihanan lämpimänä!

Solvallan laskettelumäki oli taas hurja, tultiin selästä alas ja lähdettiin taluttamaan pollukoita ylös. Gusturilla näytti olevan parempi kunto kuin minulla, vinguin ja pihisin ja raahauduin hummani perässä. Pidettiin taukoja Gussen kanssa ja heinä kelpasi rinteestä. Sitten taas jatkamaan matkaa ylös, se tuntui aivan loputtomalta!

Ylhäältä olikin komeat näkymät Nuuksion Pitkäjärvelle, mitä nyt en pahemmin kerennyt ihailemaan, koska yritin haada hengitykseni tasaantumaan ja jalat toimimaan. Ne olivat menneet ihan maitohapoille siinä mäessä. Ei muuta kuin hörppy vettä ja takaisin satulaan!

Hiekkateitä pitkin olikin hienoa mennä syksyisen keltaisessa ja oranssissa metsässä. Pieniä tölttipätkiä mentiin ja Gussella alkoi tulla ravi vahvemmin esiin, hienoa! Laukkapätkissä Gusse löysi todella hienon laukan, mentiin niin kovaa että oksat pois! Eräässä mutkassa Gussella oli ilmeisesti väärä laukka, kun poika tipautti töltille, suoritti mutkan ja nosti uudestaan vasemman laukan. Kovaa mentiin eikä Gusse jäänyt matkasta ollenkaan!

Pysähdyttiin evästelemään ja annettiin hevosillekin porkkanaa ja omenaa. Niin ja namutäti antoi kaikille hyville ja hienoille pollukoille heppanameja, olin vartavasten varautunut! Itsekin join mehua ja söin ruisleipää ja muutaman keksin. Svipa sai nameja ja Gussen ilme oli sellainen, että pentele, se on mun ratsastaja, huulet irti mun ratsastajasta! Siellä se seisoi pää koholla ja korvat meitä kohti ja oli niin pitkällä kuin vain riimu antoi periksi. No piti sitten antaa uusi kierros kaikille...

Viimeinen pätkä oli kanssa hieno, pitkiä laukkapätkiä ja vauhtia riitti! Aurinko paistoi ja lämmittikin hieman ja hevoset päristelivät tyytyväisinä. Hetkittäin tultiin Gussen kanssa ihan kaksitahtista ravia ja siinä komeudessa pääsimme ilmeisesti kuvaankin! Metsässä olleet sienestäjät ottivat kuvia ohi menevistä hevosista ja me Gussen kanssa tulimme hieman jäljessä, joten kaveri oli jo saanut kameransa valmiiksi. Siinä kuvassa on varmaan naurun aihetta, Gusse paahtaa innolla ja minä hymyilen niin leveästi kuin vaan osaan! Jipii! Hyvä Gusse!

Jaana kuunteli kun lauleskelin Gusselle ja nosti mulle peukkua pystyyn, sitä nauratti mun Gusse-laulun sanat! Gustur sen sijaan kuunteli tarkkaan, joo, hän on hyvä polle, joo, ruokahalu kasvaa, joo mennään talvitalliin, HÖRH, HERKKUA!

Tutulla ratsastuspolulla Jaana kuiskasi, että mennäänkö hieman laukkaa. Kuiskasin takaisin että joo... Niin me jäimme odottamaan, että muut olivat kävelleet polulla reippaasti eteenpäin ja sitten lähdettiin vain me kaksi ratsukkoa ottamaan laukalla muita kiinni. Ihan mahtavaa! Tehtiin se vielä toisenkin kerran, eikä kukaan huomannut mitään! Gustur oli virtaa täynnä, olisi voinut laukata vielä vaikka kuinka, sen viimeisen sikajyrkän laukkamäenkin tää hurmuri veti puoliväliin, vaikka takana oli raskas reissu!

Tallilla hevoset saikin reippaan annoksen ruokaa, Jaana jo epäili niiden halkeavan. Mysliä, leipää, porkkanaa, omenaa ja heppanameja, mutta kyllä ne olivat eväänsä ansainneetkin. Niin hienosti tultiin ja mä olen tosi ylpeä Gusturista, harmaahapsi suoritti reissun innosta päristen ja tyytyväisenä höristen. On se ihana.

Ja ilmoittauduin jo kevään siirtoon, se on selvä. Kuulemma harjoitellaan koko talven tuota satulatonta ratsastusta, että pääsen Tvisturilla ilman satulaa! Huuuh, jää nähtäväksi! ;)

Hyvää syntymäpäivää...

No just. Melkein koko viikon katselin säätiedotuksia telkkarista ja netistä tätä päivää varten. Kovasti sadetta ja myrskyä lupailivat, eikä koko viikolla tullut mitään mikä olisi saanut sään muuttumaan. Eilen illalla sitten otin asiakseni testata, että mihin takkiin ja housuihin kannattaa pukeutua. Mulla on keltainen sadetakki ja -housut ja ne olikin ensimmäinen vaihtoehto. Siis ratsastushousut jalkaan, päälle sadehousut, sitten fleece päälle, sen päälle turvaliivi ja viimeiseksi sadetakki. Olo oli kuin Michelin-ukolla, ei taipunut sinne eikä tänne, housujen paikat otti sadehousuihin kiinni ja takissa hihat oli kummasti lyhentyneet melkein kyynärpäihin. Kypäränkin laitoin päähän, huppu piti kanssa testata. Tuli hylättyä sadeasu, aivan liian jäykkä, johan mut olisi saanut nostaa vinssillä uljaan ratsuni selkään kuin keskiaikaisen ritarin!

Kaikissa vettä sietävissä takeissani hihat jäi turvaliivin takia liian lyhyiksi, joten vasta viimeinen vaihtoehto (metsästystakki) toi avun. Ja samaa sarjaa olevat housut olisi laitettava jalkaan kumpareiden kanssa. Puoli tuntia siinä meni hikistellessä, mutta selvisihän asia!

Tänä aamuna sitten kello oli soimassa jo aikaisin, koska aikeena oli keittää kaakaot ja teet termareihin ja pakata mukaan synttäritarjottavaksi mokkapaloja, jotka eilen leivoin. Heti herätyskellon jälkeen tuli viesti tallilta, että ratsastus oli peruttu kamalan sään takia! VOI ITKU! Ja just kun mä olin saanut oikeat vaatteetkin kasaan! Ja mokkapalat leivottua ja hyvä ettei maidot ole jo kattilassa! Siis oonko mä ainoa ihminen joka kestää säätä yhtä paljon kuin issikat? Samperin sokeripalat, sulaako ne sateella? Eihän siellä vielä tarvitse edes sukellusvarusteita!?!Että otti päähän! Sen verran harmitti, että painuin takaisin pehkuihin ja vedin peiton itsesäälin vallassa korviin asti. Senkin julma ilkeä maailma, pitääkö tässä ihan pari isoa kyyneltä vieräyttää poskelle?

Heräsin uudestaan joskus yhdentoista aikaan, kun isä soitti onnitteluja ja huomasin, että onnitteluviestejä olikin jo saapunut puhelimeen. Pikkuhiljaa pirteys valtasi mielen, vaikka olisin NIIN halunnut ratsastamaan ja kun olisin vielä saanut maailman parhaan pollen alleni, Tvisturin! *huokaus* Noh, ensi viikolla on hevosten siirto talvilaitumille ja saan Gussen ratsukseni, mikä hieman piristää kyllä! :)

Ei tämä päivä ihan totaalisen depressiivinen ollut. Kävin vielä iskän luona syömässä ja sain lahjaksi zirkoneilla koristellun hevosenkenkä-palan rannekoruun, jee!