Mörrin liimapyttypäivä

Hieman edellispäivästä väsyneenä ajelin tallille ja mietin että vieläkö uusi villaloimi oli ehjä. No ei se ollut. Joku sieltä oli jo käynyt takalistosta järsimässä palasen... Kävin hakemassa Mörrin tarhasta ja laittelin sitä ratsastuskuntoon, näyttikö Mörri yhtä nuutuneelta kuin minäkin?

Käynti ainakin alkoi reippaasti, mitä nyt Jaana sai meidät kaikki nauramaan. Hän lähti Eikalla (Ronttia hihnassa taluttaen) pelkällä lampaankarvalla. Siinä vaiheessa kun auratulta pihatieltä siirryimme tarhaa vierustavalle polulle, vastassa oli puoleen reiteen oleva auran jättämä kinos. Eikka innostui, onko meillä maastoesteitä? Tamma ponkaisi tohkeissaan korkean esteen yli ja sai Jaanan hetkeksi keikkumaan jalat villisti huitoen. Jaana liukui kyydistä puolimetriseen pehmeään kinokseen selälleen niin että lumi pöllysi ja huopatossut vain näkyi. Siinä ei auttanut kuin nauraa, Jaanan oma nauru kuului vaimeana hangesta Eikan katsellessa ihmeissään. Ei muuta kuin Eikan talutus takaisin pihalle ja jakkaralta kyytiin, tällä kertaa kävellen esteen yli.

Juttelin Tvisturin ratsastajan kanssa ja kerroin hänelle Tvisturin olevan maailman paras polle. Ja kerroin myös että Tvisse tykkää kun sille jutellaan ja päristellään takaisin. Lähdimme kohti ratsastuspolkua, menisimme ns. pitkää kautta kun tuo Veikkaustien alku oli niin kamalan liukas. Ravit menivät oikein hyvin ja tasaisesti ja Tvisturin ratsastaja tykkäsi kovasti Tvissen töltistä! Taisi poika näyttää parastaan, kun kerta ratsastaja oli hänelle päristellytkin!

Metsässä alkoi Mörrin meno pikkuhiljaa hidastua. Että oli paljon lunta, vaikka siellä oli kulkenut muitakin heposia ja koiran ulkoiluttajia. Meno muuttui tahmaiseksi ja ravi hidastui hidastumistaan. Ei tässä nyt ihan kaikki ole kohdallaan... Suopätkällä menimme laukkaa, se tuntui olevan hieman helpompaa kuin ravi, mutta ei Mörri sitä kauaa jaksanut. Päästimme Tvisturin edelle ja siirryimme vimoseksi, tulimme ravilla loput muiden joukkoon.

Hiihtäjistä Mörri vähät välitti, eivät haitanneet vaikka suihkivat takaa ohi. Niitä olikin yllättävän paljon maanantaipäiväksi. Sitten oli edessä laukkamäki ja siitä ei tullut kerrassaan mitään. Parin raviaskeleen jälkeen meno tyssäsi käyntiin ja raahustimme lopun matkaa ylös muiden luo. Sanoin Jaanalle että nyt on poika ihan veto veks, ei tällä mennä yhtään pidemmälle, edes käynnissä. Jaana sanoi että hän ei saanut Eikkaakaan laukalle (MITÄH?!?), joten raskasta täytyi olla. Teimme sitten niin, että Jaana vei muut ratsastuspolulle laukalla ja käyvät hieman pidemmällä kääntymässä ja tulevat sitten samaa reittiä takaisin. Sillä aikaa me jäisimme Mörrin kanssa odottelemaan.

Helpommin sanottu kuin tehty. Siinä vaiheessa kun muut lähtivät tolpiltaan laukalle, Mörri oli ihmeissään kun me ei menty. Pidätin poikaa ja käskin odottamaan. Tepastelua, tepastelua ja tepastelua tiukoilla ohjilla ja nyt uskalsin ottaa hieman tiukemman otteen kun oli kuolaimettomat pojalla päässä. Mörri hivuttautui polulle ja mä pyöritin sitä paikoillaan. Mörri yritti kääntyä toisen kautta takaisin polulle ja jatkoin sen kääntämistä yli ja se oli taas nenä pois polulta. Sitten alkoi kavio kuopia maata, mennään nyt hyvä ihminen! Pidin ohjat tiukasti käsissäni ja sain pidettyä pojan pois polulta. Sitten kuovittiin toisella etujalalla ja yritettiin kääntyä ja kokeiltiin vaikka mitä kommervenkkejä, mutta täti piti pintansa! Hetken ajan tuli mieleen että tulenko alas täältä, mutta se tuntui ihan luovuttamiselta, joten istuin ahteri tiukasti penkissä ja rentoutin jalat, ainoastaan kädet tekivät töitä. Ja välillä pohkeet kun piti kääntää se polle takaisin poispäin. Mä näin Mörrin ilmeestä ja asennosta että sitä risoi ihan urakalla kun se joutui jäämään pois laumasta. Sitä ei pelottanut olla siinä ollenkaan, se ei ollut sellaista käytöstä, mutta niin sanotusti sillä kasvoi sarvi otsaan.. Yksisarvinen nimeltä Mörri! ;-) Joka kerta kun se käänsi päätään polulle, ohja kiristyi. Kääntäessään sen poispäin, ohja löystyi. Sitä kun tehtiin muutaman kerran, alkoi polle viimein oikeasti kuunnella mua. Aluksihan mä hoin tiukkaa "EI"-sanaa, mutta sitten ei enää tarvinnut kun Mörri alkoi kuunnella. Se vielä yritti muutaman kerran siirtää oikeaa etujalkaa polulle päin, mutta otin oitis oikeasta ohjasta tiukemmin. Ai että sitä kismitti! Mörri oikein POLKAISI sen jalan takaisin tantereeseen ja puhahti kiukkuisena päälle! Mua alkoi naurattaa, mutta pidin pokan ja hymyilin vasta siinä vaiheessa kun Mörri päätti pissiä. Sitten se vielä kakkasikin siinä ja tuhahteli ja yritti kokeilla onnistuisiko se nyt kääntään päätään sinne polulle. Korvat lurpallaan se alistui kohtaloonsa, se oli mulle varmaan TOSI hattuuntunut.

Noh, pian ne muutkin tulivat takasin päin ja Jaana katsoi Mörrin kuopimia kuoppia. Viime syksyn ruohot jämät repsottivat yli puolimetrisen hangen alta, kun herra oli kaapinut lumet pois maata myöten. "Ettei muka ole virtaa?" totesi Jaana. Jepulis jee... Päästiin sitten muiden perään ja ajattelin Mörrin kulkevan turpa seuraavan hännässä kiinni, mua ette kyllä nyt jätä! Mutta ei. Se alkoi taas jäädä muista ja askellus ei ollut ollenkaan niin varmaa. Suopätkällä Mörri lähti raville hieman laiskasti ja vaihtoi laukallekin, mutta puhti oli kokonaan poissa. Siirryimme hyvinkin pian takaisin raville, tosin saimme Offaria kiinni koska sen edessä ollut Laikka ei enää jaksanut niin isossa hangessa.

Mietin sitä tulevaa isoa laukkamäkeä ja ajattelin että Mörri saa mennä ihan niin hiljaa tai kovaa kuin siltä itsestään tuntuu. Tvistur oli tässä vaiheessa siirtynyt Eikan taakse ja oli aivan täpinöissään. Me olimme Offarin kanssa vielä suolla kun Eikka lähti Tvisturin viipottaessa perässään. Laikka lähti perään uudella innolla ja samaten Offari. Ja kun Offari menee, menee Mörrikin! Voi hyvänen aika! Offari lähti laukalle jo suon puolelta ja me perässä, siinäkin oli 90 asteen kulma! Sitten pieni suora kohti laukkamäkeä, jossa se perinteinen paniikki-90 astetta! AAaaaaa! Pysyin sentään satulassa hurjassa kaarteessa ja posotimme menemään jyrkkään mäkeen. Huh mikä vauhti! Tosin se lopahti hyvinkin äkkiä, ei Mörri oikeasti ollut ihan kuosissaan.

Mäen päälle päästyämme Mörri puhkui ja hengitti raskaasti, mutta meni eteenpäin kyllä ihan nätisti. Saimme muut kiinni kun Jaana otti Rontin Flexin päähän. Menimme Veikkaustien kautta kohti tallia ja tiellä saimme oikein nätisti sekä käyntiä että ravia. Pikkumetsikössä huomasin, että Mörri oli tosi väsynyt, tuntui ettei se enää jaksanut nostella jalkojaan. Tiellä taas menimme oikein hyvin, kun kerta oli aurattu. Otimme jopa ihan itse ravia ottaaksemme muut kiinni. Pyörätiellä jäimme taas jälkeen ja vielä enemmän tarhan vierustaa kävellessä, siinä kun on kanssa hurja määrä lunta.

Vein Mörriäiseni talliin sisälle, saa syödä muilta rauhassa. Pistin ensin fleeceloimen sille päälle, vaikkei se niin kovin hikinen ollut, väsynyt vain. Pari omenaa, leipiä ja iso kasa mysliä teki hyvin kauppansa ja Mörri söi rauhallisesti. Mä en kauheasti tykkää syöttää sitä muiden kanssa, kun se hotkii myslit poskiinsa kuin hamsteri eikä pureskele kunnolla. Saako se mitään ravintoa edes kun se vain nielee sapuskansa. Toisaalta se puuro auttaa sitä syömään hieman hitaammin, täytyy taas muistaa seuraavalla kerralla.

Päästimme hevoset pihattoon, missä matriarkka Svipa odotteli namin toivossa. No kas, Jaana tulikin juuri sopivasti namipurkin kanssa jakelemaan herkkuja kaikille! Tavarat talteen ja mietin seuraavaa päivää. Jaana lupasi ottaa Mörrin rauhalliselle aloittelijareissulle, paljon käyntiä ja aurattua tietä pitkin. Kuulosti hyvältä ja tekisi varmaan hyvää Mörrille. Raukka-parka, ei sillä ihan ole kunto vielä kohdillaan, vaikka se välillä intoutuukin näyttämään tätille laukka-hirmun elkeitä. Enemmän intoa kuin kuntoa! Ei se mitään, eiköhän me se saada rantakuntoon ensi kesään mennessä! :D

Lunta, lunta ja vielä kerran lunta

Viimein mulla oli vapaata töistä, pääsin siis Mörryköimään! Tosin tämä lumen tulo teki asiat taas mielenkiintoisiksi, en meinannut saada autoa pois hallista kun aura oli vetäissyt jalkakäytävältä lumet ja jättänyt reunaan puoleen reiteen ulottuvan kinoksen. Seinä vastassa heti ensimmäisenä, eikä lapiota. Onneksi eräs ystävällinen rouva tuli hajottaman penkerettä matalemmaksi ja hän myös vahti ettei ketään tullut jalkakäytävällä kun ajoin kunnolla kaasuttaen nelivedollani ulos hallista tielle. Kiitin vielä uudestaan häntä, mulla oli jo järkyttävä hiki päällä.

Ajoin Sallan luo, joka lupasi tulla bussipysäkille odottamaan, koska heidän tietä oli tuskin aurattu. Ajelin varovasti melkein omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni, missä kaikki? Aura-auton perässä pääsin sadan metrin matkan hienosti, mutta se kääntyi sivukadulle ja yhtäkkiä puskin auran jättämän penkereen yli takaisin omalle kaistalle. Sain Sallan kyytiin ja hänen mukanaan tulikin sitten Mörrille omenoita ja leipää! Ihanaa, lisää lahjoja Mörrille! Eilen itseasiassa kävin tekemässä pienen lenkin Mörrin kanssa ja vein Raijan antaman lahjapussin Mörrille, sisälsi omenoita leipää ja pipareita!

Ihan hyvin pääsimme tallille, missä ei vielä ollut aura käynyt. Jätin Jaanalle auton avaimet, hän saisi siirrettyä auton jos aura tulisi sillä välin paikalle. Lähdimme hakemaan hevosia riimujen kanssa, eli tarpomaan tarhaan. Huh huh, olipas hyvä että olin ollut kohtelias ja päästin ystävättäreni ensin ovesta, pienikokoinen Salla sai raivata tätille tietä! ;-) Noh, sillä oli toppahousuissa lumilukot lahkeissa. Itseasiassa mullakin oli, mutta kun jalassa oli jodhpurit, niin nilkat oli heti lumessa ja pikkuhiljaa myös kosteat. Onneksi oli aitoa villaa sukat, jolloin ne lämmittää märkänäkin.

Salla sai innokkaan Prinsessan oitis kiinni ja me Mörrin kanssa lähdimme heidän perään. Mörri piti taas viralliset tyhjennystauot ennen talliin menoa. Poistimme lumet hevosten päältä ennen sisälle menoa ja varustimme hevoset sisätiloissa. Mörrille satula ja kuolain, Prinsessalle huopa, Mörrin ratsastusvyö ja kuolain. Kaviotkin tarkastettiin, katsoin Prinsessan takajalat, kun tyttö seisoi ahteri seinässä kiinni. Kiltisti se kuitenkin antoi nostaa jalkojansa, hieno tyttö!

Punttasin Sallan Prinsessan selkään ja Prinsessa mietti uutta tuntua. En tiedä onko sillä menty ilman satulaa, mutta hetken kuluttua tyttö rauhottui ja pääsin ratsautumaan Mörrin selkään. Ei mikään helpoin homma, vaikkei Mörriäinen niin korkea olekaan, mutta pitkikset + fleecehousut + ratsastustoppahousut tekevät olon hieman kankeaksi.

Prinsessa lähti tohkeissaan kävelemään, se on niin innokas typykkä! Varsatarhan asukit tulivat hörisemään Prinsessalle, tosin Vaavi tuntui katsovan hieman mun päälle. Ettei vaan saisi leipäpalaa, kuten eilen! Prinsessa aukaisi lumista polkua tohkeissaan ja me Mörrin kanssa jäätiin oitis jälkeen. Jahas, tulikos tästä taas tämänlainen reissu? Pyörätielle pääsimme onnellisina hevosista allamme, nousu oli sellainen että ei siitä kasautuneesta kinoksesta ihan heti olisi ihminen päässyt. Onneksi oli neliveto alla!

Pikkaisen tuntui olevan liukasta pyörätiellä lumen alla. Pyörätie oli aurattu jokin aika sitten, lisää oli satanut vajaa 10cm. Prinsessa päätti pitää tyhjennystauon ja mun oli tultava alas potkimaan kakat pois tieltä. Sitten mietin miten pääsen takaisin selkään, mutta pyysin apua vastaan tulleelta naiselta. Hän ystävällisesti roikkui toisessa jalustimessa sen aikaa että pääsin ponnistamaan ylös. Kun olin saanut jalustimen takaisin jalkaan, Prinsessa kakkasi uudestaan. Oukkeiii.... Takaisin alas, kakat potkimaan ja takaisin naisen nauravalla avustuksella satulaan. Kiitin häntä ja toivottelin hyvää Tapaninpäivää!

Juuri olimme jutelleet että jos tulee lumiaura, niin tulemme alas selästä, kun emme tiedä Prinsessan reaktiota niihin. Sitten aloin kuulostella, takaa tuli autotiellä lumiaura. Enää emme ehtisi tien yli vasemmalle, joten alas oli tultava. Talutin Mörrin Prinsessan suojaksi ja jäin seuraamaan auraa. Kuljettaja hidasti hienosti ja vilkutin hänelle kiitokseksi ja samalla Prinsessa sai sätkyn. Se yritti nousta takajaloilleen ja Mörri pelästyi Prinsessaa ja kaaos oli valmis. Salla meinasi jäädä Prinsessan jalkoihin, kun Mörrikin oli tiellä ja Mörri yritti väistää Prinsessaa ja kääntyi takaisin mua kohti ja yhtäkkiä Mörri-rukka oli kyljellään maassa. Sitten se nousi ihan pollämystyneenä jaloilleen Prinsessan ollessa ihan yhtä ihmeissään. Mörrin ilme oli kumma, mitä ihmettä oikein tapahtui? Kumpikin heppa rauhottui oitis ja jatkoimme hetken taluttamista.

Tarkistelin Mörrin jalkoja sen kävellessä ja se näytti kävelevän ihan kunnolla. Ilmeisesti sen takajalat oli kaatumisessa lipunut alta ja se oli ensin "istahtanut" lonkalleen ja siitä kierähtänyt kyljelleen. Kiipesimme takaisin selkään vasta myöhemmin ja lähdimme melkein heti kokeilemaan tölttiä. Prinsessa yritti päästä laukalle, mutta Salla piti sen tiukasti ohjissa. Mörri lähti kevyesti raviin, joka oli tosi tasaista, ei siis ainakaan mitään kaatumisesta johtuvaa. Mörri pisti höyryjuna-raviksi, eli kiihdytti pikkuhiljaa ravia vauhdikkaammaksi ja loppujen lopuksi seisoin jalustimilla kun meno oli niin reipasta!

Veikkaustien alku oli aivan hurjassa kunnossa, lumen alla oli tosi liukasta. Mäki oli lipsuvaa ja Mörri jopa pysähtyi sen oloisena että yksikin askel, niin hänen kavionsa lipsuu... Teki mieli tulla alas, mutta se olisi haitannut Mörrin tasapainoa ja saattanut kipata meidät molemmat. Naksutin Mörrille, jolloin se hyvin hyvin varovasti siirsi yhtä jalkaa kerrallaan ja etsi turvallista kohtaa mennä ylös. Pyysin Sallaa hihkaisemaan jos autoja tulisi vastaan, olimme melkein keskellä tietä.

Pääsimme lipsuen ylös ja toivottelimme kaikille vastaantulijoille hyvää Tapania. Kaviot lipsuivat tiellä, mutta kokeilimme hieman lisää ravia tasaisella kohdalla. Mörri valitsi turvallisimman paikan ravata ja meno oli tasaista. Pääsimme metsään hienosti ja Prinsessa oli meno päällä. Mörri yritti pysyä perässä, mutta lyhyemmillä jaloilla se on niin vaikeaa... Jyrkässä alamäessä Prinsessa alkoi kiihdyttää ja otti jopa muutaman laukka askeleen! Ihme että Salla pysyi selässä, mä olisin tipahtanut jo aikaa sitten. Mörri sen sijaan oli tarkkana ja mulla oli hyvin varma olo ratsuni selässä. Kyllä se tietää mihin voi astua ja mitä vauhtia voi mennä!

Suopätkällä pistimme raviksi ja Mörri meinasi nostaa laukankin. Nyt olin kyllä sitä mieltä, että ravilla mennään ja ravissa me myös pysyimme. Pari pätkää otimme kovempaa siinä kohtaa ja sitten siirryimme takaisin käyntiin. Kumpikin polle puuskutti jo raskaasti, umpihangessa meno pistää lihakset koetukselle! Päästyämme laukkamäkeen Prinsessa olisi lähtenyt hiihtäjien perään vasemmalle. Salla komensi tyttöä oikealle mäkeen ja sitten Prinsessa tajusi; laukkamäki edessä! Prinsessa siirtyi laukalle ja pyyhälsi mäkeen Mörrin jäädessä kävelemään perään. Hoputin hetken rasuani, jolloin sain sen raville, mutta kuten kovin usein aiemminkin, laukkamäki ei ollut Mörrin mielestä kovin kiva. Muutaman raviaskeleen jälkeen Mörri luovutti ja siirtyi takaisin käyntiin.

Mäen päälle tultuamme Prinsessa huohotti tosissaan, eikä Mörrinkään hengitys mitenkään rentoa ollut. Päätimme kääntyä takaisin, jolloin Prinsessa meinasi laukata mäen myös toiseen suuntaan. Ihan sama mihin mennään, kunhan mennään laukalla! ;-) Meno hieman rauhottui kun pääsimme takaisin suopätkälle ja siinä menimme ravilla. Ja sitten Mörri siirtyi töltille, oli vissiin sen verran epävarma alusta. Kehuin poikaa kauheasti ja Mörri päristeli takaisin.

Iso laukkamäki oli edessä, mutta kumpikin polle oli jo sen verran puhki, että sen kävelyyn meni pitkään. Lepäsimme välillä ja hevoset huohottivat, ja mua alkoi naurattaa. Salla sanoi että huopa oli tulossa pois ratsastusvyön alta ja lipsui taaemmaksi. Huopa oli Prinsessan pepun päällä tönkkönä ja se itsekin kääntyi katsomaan että mitä siellä tapahtuu. Huopa valui ja valui ja Salla sai pidettyä itsensä kuitenkin keskellä. Mua nauratti ihan hulluna, pidin Mörrin harjasta kiinni ja nauroin sen harjaan. Seuraavan kerran kun katsoin, ei auttanut muuta kuin purskahtaa uudestaan nauruun, Salla oli saanut huovan pois ja piti sitä edessään kääräistynä rullalle. Jukra kun oli koomista! Mörrin korvat kuuntelivat mun naurua ja puolihuolimattomasti yritti ravistella harjaansa. Ei jaksanut, huh huh

Meno jatkui reippaasti kun pääsimme mäen päälle, mutta aika raskasta se oli hevosille. Ennen tietä kuulimme lumiauran ja tulimme alas selästä. Kumpikaan hevosista ei reagoinut siihen, kuuntelivat vain sen menoa. Kävelimme tielle ja laitoimme Prinsessalle huovan takaisin kohdilleen. Salla takaisin punttaamalla selkään ja Mörri sai matkustajan lumipenkalta.

Matka jatkui, mutta olimme jo päättäneet, että tulisimme lyhyempää reittiä takaisin, Veikkaustien alku oli aivan liian liukas hevosille. Jouduin tulemaan tas alas selästä, kun aura tuli toiseen suuntaan, mutta olimme juuri kääntymässä sivutielle. Sallakin tuli alas ja myöhemmin mulla alkoi olla vaikeuksia kipata Sallaa ylös. Olin itsekin jo aika väsynyt, enkä nytkään päässyt selkään ennenkuin Salla piti Prinsessan selästä jalustinhihnasta kiinni. Sitten vuorossa oli haukkuva koira, joka pysäytti menon. Ja sen jälkeen tuli valtava auran vetämä lumikinos juuri siinä kohtaa missä menimme metsään. Ei muuta kuin pois selästä ja mä poljin penkkaa helpommaksi mennä. Mörri käveli kantapäillä ja hyvä ettei kengät lähtenyt jaloista. Salla tuli Prinsessan selässä nätisti perässä ja mä jatkoin kävelyä. Olin jo niin väsynyt, että annoin Mörrille loppumatkan kevennyksen, kanna vain itsesi, kiitos!

Metsässä Mörri teki pari kertaa kummallisen ryntäyksen, se yritti mennä mun ohi kapealla polulla. Ja menikin, jolloin pidin ohjat tiukasti käsissäni ja pyöräytin Mörrin mun ympäri. Sitten menimme taas täti edellä, kunnes uusi yritys. Ja pyöräytys, minä menen edellä. Meillä oli taas ilmeisesti johtajuusonkelma, mutta luulisin olevani voittaja. Mun pitää varmaan mennä keväällä johonkin kurssille, mä haluan oppia hevosen mielestä hyväksi johtajaksi.

Loppumatka sujui hyvin ja erittäin rankan tarhan vierustan jälkeen mä olin perusteellisen poikki. Hyvä kun jalat kantoi! Noh, pollet talliin ja varusteet pois, loimet kummallekin päälle. Mörrille laitoin sen uuden villaloimen, se kuivattaa hyvin. Sitten kummallekin pallerolle iso annos ruokaa, jonka syötyään ne pääsivät loimessa pihalle. Saavat siellä kuivata, Jaana lupasi hoitaa loimet pois.

Kyllä oli taas reissu. Viimeeksihän olin Aulin kanssa menossa ja sekin oli yhtä seikkailua. Laukassa Mörrin etujalka upposi normaalia syvemmälle hankeen, jolloin täti meinasi tulla niskan yli. Onneksi oli käsi harjassa, mutta ilman Mörrin apua en olisi päässyt muuta kuin lumipesulle tantereeseen. Polle nimittäin jatkoi laukkaa ja nosti päätään pikkasen kerrallaan ja punnersi (edelleen laukassa) mut takaisin satulaan. Sitten se hetken kuulosteli että olenko tasapainossa ja kun kerta olin, se jatkoi tyynesti matkaa Tvisturin perään. Mulla on ihan tajuttoman hyvä polle, on kyllä joululahjansa ansainnut! <3

Ja mä kun luulin ostaneeni hitaan eläkeläispollen...

Itsenäisyyspäivä koitti lumisateisena. Oli hienoa avata makkarin verhot aamulla ja heti ensimmäisenä nähdä Suomen lippu liehumassa. Hyvää syntymäpäivää, Suomi!

Lähdin ajelemaan varovasti kohti tallia, lunta oli tullut taas hurjasti. Meidän pikkuteitä ei oltu aurattu ja isommatkin tiet oli putsaamatta. Liikennettä ei ollut juurikaan, joten sain liirailla kaikessa rauhassa. Kehätie sentään oli ainakin toiselta kaistalta puhdas, joten siinä pystyi kyllä ajamaan. Tallin pihalle pääsin yllättävän hyvin, vaikkei aurattu oltukaan.

Kahlasin tallille leipäpussin kanssa ja lähdin hakemaan Mörriä tarhasta. Jaanakin tuli samalla hakemaan Offaria, naureskelimme kun Laikka lähti töltillä karkuun, häntä ette ainakaan ota mukaan! Mörri tuli nätisti mukaan ja piti tällä kertaa vain yhden tyhjennystauon. Vein ensin pojan talliin, mutta Jaana pyysi putsaamaan lumisen pojan ulkona. Jos ne lumet sulaa talliin ja taas jäätyy, niin pohja tulee liukkaaksi. No enpä ollut tullut ajatelleeksi, siirsin Mörrin ulos ja rapsuttelin lumet ja jäät siitä irti ja lähdin hakemaan satulaa.

Jaana sanoi että mitäs jos kaikki mennään ilman satulaa. Mä sanoin että mä otan kyllä satulan Mörrille, me mennään huomenna huovalla. Jaana kiusasi hieman, mutta mua vain hymyilytti ja kampesin satulan Mörrin selkään. Kuolaimettomat laitoin kuitenkin Mörrille, kun kerta ryhmässä mennään. Lunta tuli koko ajan lisää ja hevoset seisoivat kaikessa rauhassa odottaen liikkeelle pääsyä.

Elina tuli ensimmäisenä, hän sai Offarin allensa. Aulille oli varattu Svipa, jolla hän oli mennyt eilenkin. Kuulemma tammalla ei ollut eilen jarruja ollenkaan, oletin että tänään se sitten on hieman rauhallisempi. No eihän se ihan niin mennyt. Kaikki kun olimme selässä, Rontti-koira Flexin päässä ja Jaanalla hallussa, Jaana lähti Eikalla (ja lampaankarvalla, ei jalustimia!) liikeelle, Svipa otti heti toisen paikan jonossa ja kipitti nenä kiinni Eikan hännässä. Mörri kiilasi kylmän rauhallisesti Offarin ohi Svipan taakse ja jätti kaverinsa pitämään perää.

Siinä mäessä seisoimme hetken ja Mörri oli tosi röyhkeä, ensin se nuuskaisi Svipan häntää ja sitten tunki turpansa Svipan takajalan edestä sen masun alle! No kenkäähän sieltä tuli, hyvä ettei Auli tippunut selästä! Ja jo aiemmin Mörri oli töytäissyt Svipaa ahteriin, taitaa poika niin sanotusti kaivaa verta nenästään!

Käynti oli melko reipasta, tosin Mörri ja Offari jäivät pikkuhiljaa Eikasta ja Svipasta. Katselin Svipaa, hyvänen aika kun se meni niin tiiviisti kipakalla käynnillä Eikan peesissä! Eka ravipätkä oli hauska, Mörri aloitti hitaasti ja kevennys meni hienosti. Sitten alkoi vauhti kiihtyä tasaisesti, kun piti päästä tammojen perään ja mun kevennys kävi jo vaikeaksi! Tahti oli niin nopea, ettei siellä oikein auttanut muu kuin olla kevyessä istunnassa! Tosi koomista!

Menimme Veikkaustien kautta ratsastuspolulle. Näytti siltä että koko Veikkaustien asukasyhteisö oli luomassa lumia, moikkailimme heitä ja lapset katselivat silmät suurina lumisia heppoja. Ja monia hymyilytti Rontti-koira, joka kipitti edessä, heilutti häntää ja läähätti tohkeissaan. Hyvin Rontti osaa mennä hevosten kanssa, ei jää jalkoihin, menimme sitten käyntiä tai laukkaa.

Metsässä päästimme koiran irti, siitähän sille riemu syntyi! Rontti sinkoili syvässä hangessa kieli lerppuen, välillä keppiä kantaen ja välillä se yriti kiskoa kolmimetristä karahkaa mukanaan. Mitä suurempi keppi, sitä parempi! ;-)

Alhaalla suolla ajattelin ensin päästää Offarin edelle, mutta Elina oli tyytyväinen perässä ja Jaanakin sanoi että kyllä se Offari mahtuu siellä laukkaamaan. Okei, mennään sitten vaan! Ja kas, Eikka lähti kuin raketti Svipa perässään ja Mörri pisti rivakasti laukalle ja säntäsi puuterilumessa tyttöjen jälkiin. Jahas, nyt mennäänkin hieman kovempaa! Pidin tiukasti harjasta kiinni ja annoin Mörrin mennä ihan omalla vauhdillansa. Aika kovaa menimme, oli hyvä alusta ja Offarikin tuntui pääsevän hyvin laukkaamaan meidän takana.

Käynnissä menimme laukkamäelle, jossa laukka alkoi melkoisen aikaisin. Mörri ja Offari olivat vielä polulla kun Eikkis jo pyyhälsi menemään Svipa edelleen hännässä kiinni. Mörri otti kurvin oikealle vauhdikkaasti ja paahtoi ylös mäkeen Offari perässään. Svipa alkoi ihmetyttää, on tammalla menohaluja! Toisaalta se on ollut 3 kuukautta jalan takia lomilla, joten ei ihme että työt maistuu.

Jatkoimme suoraan käynnissä ja hieman ennen kuin olisimme ottaneet laukalle, eteen ilmestyi hevonen ja reki. Voi että kun oli nätti polle! Rekiajelulla oli se heppa kahden nuoren naisen kanssa. Eikka ei tosiaankaan halunnut mennä moisesta kapistuksesta ohi, joten Jaana joutui tulemaan selästä alas ja taluttamaan. Vieras heppa oli ihmeissään, ei täällä yleensä muita heposia vastaan tule. Mörri ei noteerannut vierasta hevosta juuri mitenkään, taisi olla ruuna... Offari oli kiinnostunut, mutta tuli sitten perässä.

Jaanapa ei päässytkään hyppäämään Eikan selkään, joten ainoana satulallisena tulin alas ja punttasin Jaanan ylös. Enkä sitten itse päässyt takaisin selkään, pehmeästä lumesta on mahdoton ponnistaa rungottoman satulan kyytiin. Kävelimme muutaman metrin eteenpäin ja pienessä rinteessä sain kammettua itseni kyytiin. Mulla oli juuri ja juuri saatu jalustin jalkaan, kun Eikka lähti laukalle. Svipa ampaisi perään ja Mörri hurjana otti mallia. Hetken kuluttua Mörri vetäisi rallivaihteen päälle ja me viiletettiin hurjaa vauhtia koko pitkä suora ja ihan mäen päälle mentiin! Oli pakko kiljaista "JIPII!" kun oli niin hienoa! Eikä me edes jääty tammoista niin paljoa jälkeen, aika lähellä oltiin! Tässä kohtaa hieman itseasiassa ihmettelin, että miten me ollaan niin tyttöjen peesissä.

Kiersimme metsälenkin rauhallisesti käynnissä ratsastuspolulle ja annoimme hengityksen tasaantua. Juuri ennen laukkamäkeä Rontti lähti jostain syystä kiipeämään jyrkkää liukasta kallionseinämää. Ensimmäinen yritys jäi puolitiehen, mutta toisella kertaa koira pääsi tosi korkealle kallion päälle. Siinä samassa otimme uuden laukan, hurjaa vauhtia ylämäkeen, tiukka kaarre vasemmalle, toinen mutka vasuriin, muutama metri suoraa, alamäkikaarre oikealle ja vielä ylämäkeen huipulle! Mun oli pakko nauraa ääneen vaikka olin hieman säikähtänyt. Mörri nimittäin pinkoi koko matkan rallivaihteella, mutta alamäkikaarteessa veti pään alas ja siirtyi VIELÄ nopeammalle laukalle ja me mentiin siinä kaarteessa varmaan 45 asteen kulmassa ja mulla ei reidet kestänyt keskipakoisvoimaa vaan mä pakosta painauduin satulaan! Herttinen sentäs mitä vauhtia me mentiin! Silmät suurina mä yritin selittää miltä musta tuntui, mutta änkytin vain jotain kummallista. Jos mä olisin siinä mutkassa oikaissut käden vaakatasoon sivulle, se olisi viistänyt hankia!

Hetken kuluttua pysähdyimme ja annoimme hevosten hieman hengittää. Kysyin Jaanalta että mennääks uudestaan... Jaana mietti asiaa hetken, mutta kun katsoimme hevosia, hengitys oli aika raskasta. Ronttikin oli jo saanut meidät kiinni, joten päätimme jättää väliin. Tullessamme takaisin isommalle polulle, Eikka kääntyi vasemmalle. Jaana naureskeli, ei sitä ratsastuspolkua tartte laukan takia takaisin kävellä, mennään hautuumaan kautta koko lenkki uudestaan! Ja Svipa perässä teki pienen liikenneympyrän, Mörri ja Offari katselivat hieman ihmeissään.

Käynnissä menimme kohti suopätkää ja Jaana kysyi että laukataanko sekin. No tottakai laukataan! Olisin varmaan sanonut toisin jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää... Eikka lähti hurjalla vauhdilla Svipa perässään. Mörri siirtyi hienosti laukalle, mulla käsi harjassa kiinni. Offari piti perää. Mörri alkoi kiihdyttää ja siirtyi rallivaihteelle, hetken kuluttua siirtyi Ralli-II-vaihteelle ja mulla alkoi vedet valua silmistä. Rontti juoksi meidän ja Svipan välissä ja karjuin sitä pois tieltä. Koira hyppäsi turvaan pois polulta ja silloin koin elämäni yllätyksen. Mörri pisti RAKETTI-vaihteen silmään ja multa aivot tarrautui takaraivoon. Hirvitti ihan suunnattomasti, Mörrin jalat meni niin järkyttävää vauhtia etten ikinä olisi uskonut, se paineli kuin vinttikoira, ei se enää edes mitään laukkaa ollut vaan jotain ihan muuta. Mä en edes rytmiä löytänyt siitä menosta, olin niin matalana selässä kuin vain pystyin ja ruttasin Mörriä harjasta. Hitto että pelotti! Ja siinä samassa huomasin, että me saavutettiin Svipaa ja Eikkaa! Siis saavutettiin Eikkaa! Siis me! Mun rauhallinen eläkeläispolleni vetää niin käsittämätöntä vauhtia etten ole ikinä kokenut edes Kekellä, mä en vieläkään käsitä sitä vauhdin määrää!

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Jaana alkoi ottaa Eikkaa kiinni ja hyvä ettei töötätty Svipaa ahteriin. Me oltiin IHAN takana, IHAN kiinni. Jaana kääntyi ja hämmästynyt ilme naamalla katsoi kun Mörri seisoi siinä takana. Mulla jalat tutisi ja silmät oli varmaan lautasen kokoiset kun ääni väristen yritin selittää että kovaa tultiin, pelotti ihan. Aulilla oli kanssa puntaroimista, Svipa ei ole koskaan mennyt noin vauhdikkaasti, siis ettei se jäänyt Eikasta! Elinan hento ääni takaata sanoi ettei hän ole ikinä mennyt noin lujaa... Hetken mietin että tulenko alas satulasta ja käyn puskassa pissillä ja oksentamassa. Ja ihan järkyttävän onnellinen olin satulasta, mä olisin ollut jo niin monta kertaa pulassa ilman jalustimia ja satulaa!

Käynnissä jatkoimme kohti jyrkintä laukkamäkeä ja kysyin että kai me mennään se käynnissä... No ei. Yritin vielä sanoa että jos Jaana saisi sen verran pidäteltyä Eikkaa, että me päästäisiin siihen 90 asteen mutkaan, ettei ihan täysillä siitä käännyttäisi. Siinä vaiheessa kun olin sen saanut sanottua, Eikka otti ohjat omiin käsiinsä ja paahtoi mäkeen raivokkaasti. No Svipa pyyhälsi perään Mörri kintereillään eikä Offarikaan mitenkään jäänyt. Mutka meni arpoessa, siristelin silmiäni etten näkisi sitä hurjaa vauhtia ja pysyisin tasan tarkkaan keskellä hevosta. Perhana kun oli ne kuolaimettomat! Mörri oikaisi itsensä hienosti ja laukkoi ylämäkeen ja jaksoi hienosti yli puolivälin! Kummallista että se sinne asti meni, koska toi edellinen pätkä oli niin rankka.

Ylhäällä jalat jatkoi vielä hetken tutinaansa ja pikkuhiljaa olo rauhottui. Ilmeisesti nää mun kävelylenkit Mörrin kanssa ovat kannattaneet, kun kerta kunto on kasvanut kohisten. Ja nyt kun se täällä saa kunnon ruokaa tarpeeksi, reippaasti heinää ja välillä mysliä, leipää, porkkanaa ja satunnainen omena ja nameja, niin liikuntakin maistuu. Ja nyt oli vielä mukavan viileä ilma, hyvä pito, loistava alusta ja riehakas Svipa edellä, niin mikäs sitä oli itsekin innostuessa...

Meillä oli mielenkiintoista katseltavaa kun Jaana otti Rontin kiinni ja yritti sen jälkeen päästä takaisin satulattomaan selkään. Narua siellä ja narua täällä, Eikka sählää, Rontti sählää ja Jaana yrittää ohjata Eikkaa kiven viereen ja.. ja.. ja.. Kyllä se siitä selvisi, mutta aika koomista oli!

Mä huokailin ja puistelin päätäni vielä päästyämme Veikkaustielle ja sanoin sitten Aulille, että mun pitäis varmaan viedä tää mun Karva-Opelini korjaamolle kun siinä ei oikein jarrut tunnu toimivan... Aulia nauratti, ei niitä ollut Svipallakaan, ei eilen eikä tänään. Svipan käynti muutenkin takaisin tallille oli Eikkamaisen tiheää, tuo oli näky mitä ei usein näe!

Otimme vielä ravipätkää ja Mörrin ravi oli kerrassaan tahdikasta ja rentoa, oli sen verran päässyt lämpiämään matkalla. Pyörätieltä siirtyessämme tarhoille Mörri otti parit laukka-askeleet, ennenkuin kerkesin kiljaisemaan tiukan sanan "EI!". Täähän menee ihan hulluksi koko homma... Tallilla sanoin että huomenna pojalla on kuolain suussa ja me mennään VAIN käyntiä (ajattelin laittaa sille lampaankarvahuovan ja ratsastusvyön, ehkä jopa ottaa eväät mukaan). Jaanaa nauratti, kohta Mörrillä on suu täynnä rautaa ja kaikki mahdolliset apuohjat ja muut... No eikä! :D Mutta reilun annoksen mysliä ja leipää oli poika ansainnut, sen verran rankka reissu oli kyseessä.

Sen verran tuosta hurjasta rakettivaihteesta, että hetkeäkään en epäillyt Mörrin tasapainoa ja jalkoja. Mä luotan sen kinttuihin totaalisesti, se tietää ihan tarkkaan missä voi päästellä. Mun tarvitsi vain huolehtia omasta tasapainostani, kertaakaan ei ollut edes lähellä mikään putoaminen tai horjahtaminen, vaikka jossain vaiheessa joku kavio hieman lipsahtikin. Ja takaisin tullessa Veikkaustiellä Mörri vaihtoi ravista automaattisesti töltille liukkaassa kohdassa ja takaisin sitten raville kun tilanne sen salli. Järkevä hevonen se on ja aika lurpukka otus muutenkin, ja varsin komea. Ja kiltti. Söpönenkin se on ja sillä on ihana turpa! Mutta huh tuo vauh-ti... Mä ihan oikeasti kuvittelin ostaneeni rauhallisen ja suht hitaan eläkeläispollen, mutta tänään tämä "eläkeläispolle" todisti asian toisin ja otti Eikkaa kiinni! Mun pää ei edelleenkään käsitä koko hommaa...

Hämärää touhua ;-)

Keskiviikkona oli vaihteeksi reissu muiden mukana, en vain ole kerennyt aikaisemmin kirjoittamaan. Menin ajoissa laittamaan oman pollukkani valmiiksi ja hain samalla Offarinkin mukaan tarhasta. Jaana otti Kolurin ja Tvisturin, oli vuorossa poikien retki!

Harjasin Mörrin ja tarkistin kaviot (hyvässä kunnossa ovat!) ja huomasin siinä että tarhassa oli ilmeisesti kinasteltu. Mörrillä oli vasemmassa lavassa lyhyempää karvaa, joku oli yrittänyt rökittää mun murmelia! Toivottavasti oli antanut samalla mitalla takaisin! Satula selkään ja kun laitoin kuolaimia, Jaana kysyi enkö laitakaan kuolaimettomia. Niin tosiaan, nythän mennään ryhmässä! Mörri näytti hieman hämmentyneeltä kun otin kuolainta pois siltä, mitähän se täti taas keksii... Hain kuolaimettomat ja siinä Mörri huomasi että jaa, nämä vermeet.

Kaksi ratsastajaa saapui paikalle ja he saivat allensa Tvisturin ja Offarin. Jaana oli aivan tohkeissaan kun pääsi kerrankin Kokulilla ja lampaankarvalla liikkeelle! Mun piti kippasta Jaana Kolurin selkään, mutta se hieman lipsahti... Jaanan tasapaino meni, nostinko kenties liian korkealle tai jotain, mutta yhtäkkiä Jaana kellahti toiselle puolelle ja selälleen maahan. Naurahtaen hän nousi sieltä ja sanoi ettei nyt olisi ihan tarvinnut noin vahvasti nostaa... Mä säikähdin hieman, mutta kun Jaana sieltä hyvin nousi, niin ei muuta kuin uusiksi. Tällä kertaa nostin vain tiettyyn pisteeseen asti ja pidin kintusta kiinni ettei se nyt uudestaan kippaa itseään yli. Kolur ihmetteli touhua, otti muutaman askeleen, mutta seisoi sitten kiltisti kun sanoin sille matalalla äänellä "soo jaa.."

Kiristin Mörrin satulavyön ja Jaana kysyi että näinkö sullekin kävi Mörrin kanssa. Mua nauratti, kerroin asiakkaille että olin nousemassa Mörrin selkään ja ponnistin hieman liikaa, ja kun Mörri otti askeleen, mä jatkoin matkaa saman tien toiselle puolelle ja selälleen tantereeseen. Nyt pidin huolta, että nousin varovaisemmin sinne selkään ja pääsinkin vallan mainiosti satulaan istumaan.

Liikkeelle lähtiessä Mörri kiilasi tiukasti Offarin eteen, kuten joka kerta kun Offari tulee mukaan reissuun. Erittäin tyytyväisenä Mörri tepasteli Tvisturin takana, poika jopa päristeli tohkeissaan! Kolur meni todella reippaasti Tvisturin seuratessa innolla perässä. Pikkuhiljaa Mörri alkoi jäädä ja Offari vielä meistä enemmän. Hoputin aina välillä Mörriä ja sanoin Offarin ratsastajalle että antaa vaan pohkeita.

Lähdimme kohti ratsastuspolkua, menimme Veikkaustien kautta. Välillä otimme tölttiä, tai me Mörrin kanssa ravia. Oli mukava mennä ryhmässä, ei tarvinnut itse niin seurata ihan kaikkea, vaikka tarkkana olinkin. Ratsastuspolulla oli hyvä mennä, pohja oli kunnossa ja Mörri muisti "vaaranpaikat" edelliseltä kerralta ihan itse! Voi että olin ylpeä pojasta, hienosti muistettu!

Ennen suon tasaista pätkää annoimme, vastahakoisesti tosin, Offarin mennä edelle. Se kun on nopeampi laukkaamaan, niin saapi mennä edellä. Aloitimme ravilla ja kun reitti oli selvä, Kolur lähti vetämään kuin höyryjuna kiihdyttäen vauhtiaan askel askeleelta. Tvisturin vanavedessä Offari laukkasi perään ja me siirryimme Mörrin kanssa laukalle. Pidin harjasta kiinni ja kun hieman kumarruin lisää, Mörri pisti tosissaan liikettä kintuihin, jipii!

Kesken kaiken kuului kirkaisu, en nähnyt mitä edessä tapahtui, koska muut olivat mutkan takana. Nousin hieman pystymmäksi, jolloin Mörri hidasti pysyen edelleen laukassa. Sitten näin muutkin, Jaana hidasti ja pysäytti Kolurin ja me muutkin pysäytimme. Mitä oli tapahtunut? Offarin ratsastaja oli meinannut tipahtaa kun kesken kaiken Offari oli laukannut sivuttain. Kummallista, olikohan vauhtia ollut liian vähän Offarin mielestä ja töötännyt Tvisturin ahteriin? En tiedä, mutta hyvä ettei mitään sattunut. Otimme kuitenkin uuden laukan samantien, koska polku oli todella hyvässä kunnossa.

Pääsimme kommelluksitta lähemmäksi laukkamäkeä ja muut menivät sen vauhdilla. Mörri sen sijaan tikuti ravilla mäen ylös, mutta ei me oikeastaan muista jääty jälkeen. Jatkoimme matkaa suoraan ja taas otimme laukalle. Nyt Mörri antoi palaa, se sinkosi itsensä muiden perään ja kun päristelin sille takaisin, vauhti ei kun lisääntyi. Hyvänen aika, nyt me jo saavutimme Offaria! Huiiii! Ihan piti hihitellä sen jälkeen, oli aika haipakkaa!

Kiersimme metsälenkin ratsastuspolulle ja tulimme sitä kautta takaisin. Laukalle pääsimme sielläkin, ja kun meno rauhoittui, oli aikaa ihastella hailakan roosaa taivaanrantaa. Alkoi olla hämärää, kun aurinko oli jo laskeutunut. Hevosilla kuitenkin on hyvä hämäränäkö ja luotin totaalisesti omaan pörriäiseeni. Mä en paljoa polkua enää erottanut kun pääsimme takaisin suopätkälle! Jaana kysyi että mennäänkö silti laukkaa ja kaikki sanoivat "Kyllä!". Sitten ei muuta kuin jäisistä kohdista ohi ja ei kun menoksi. Kolur painoi menemään Tvistur ja Offari kannoillaan ja me Mörrin kanssa tulimme hurjana perässä. Erotin puut tummempana sivuilla ja maan vaaleampana, mutta polusta ei ollut tietoakaan! Mörri meni kuitenkin varmana muiden perässä ja tällä kerralla emme jääneet muista metriäkään! Hui sentäs, siinä oli sydämelle jumppaa! Mä olin ihan täpinöissäni ja kehuin Mörriä, joka päristeli mulle innoissaan takaisin.

Jyrkkä laukkamäki meni kävellessä, sen verran oli jo menty kovaa. Ja ylhäällä Mörri nuuski erittäin tarkasti samat vaikeat paikat ja pää keikkuen jatkoi muiden perässä tyytyväisenä. Veikkaustiellä oli tosi kaunista kun taloissa oli valot ja pihapuissa ja -pensaissa tuikkuja. Luminen kotoisa näky! Ravia ja käyntiä menimme, kokeilin ottaa tölttiäkin, mutta Mörrin korvat pyöri päässä ja se ihmetteli mitä halusin. Mun täytyy opetella hakemaan toi töltti, onnaiskohan se ensin paremmin kuolaimella?

Pienessä metsässä mä en paljoa mitään nähnyt ja polvi huomasi sen törmäämällä puuhun. Tasapaino pysyi kuitenkin, vaikka puu veti jalkaa taaksepäin. Nojasin vain eteenpäin ja sieltä se jalkakin seurasi. Loppumatka tallille meni leppoisasti ja Mörri toimi kuten täydellinen polle toimii. Paitsi että se jäi seisomaan keskelle suojatietä, mikähän sitä aina viehättää sivulle kääntyvissä teissä? Onkohan se "Ruuna joka kulkee omia polkujaan"? Jaanaa nauratti, juuri olin kerennyt sanomaan että Mörriä tarvii hoputtaa tiellä tai se jää katselemaan ympärillensä...

Kaikki heposet sai eväänsä, missä oli AINAKIN kilo pookkanaa. Rouskutus kuului kauas! Offari jouduttiin tuomaan sisälle Kokulin viereiseen boxiin, kun se oli aina irti. Avaako se itse narunsa? Jaanalla oli menoa, joten jäin hoitamaan pollet tarhaan. Avasin oven pihattoon ja törmäsin Kekeen, joka yritti tulla sisään. Käskin sen pois ja Keke väisti hienosti. Sitten käänsin selkäni ja kas, Gustur oli tunkemassa itseään sisälle. Se huppana väkisin puski talliin ja mä käänsin se päätä ja komensin pois. Sitten Kolur lähti Gussen perässä ulos ja siirsi muita kauemmaksi. Itse menin perässä ja ajoin uteliaita kauemmaksi riimunnarun avulla. Seuraavaksi hain Mörriä lähemmäksi, mutta joku oli taas tunkemassa sisälle. "JA POIS!" Tällä välin oli Mörri kaapannut jostain leipäpussin, jonka jämiä noukin lattialta... Tämähän on yhtä sirkusta! Ajoin Mörrinkin pihalle ja suljin hetkeksi oven. Tvistur sentään käyttäytyi hyvin, ihana kiltti Tvisse seurasi talliin ja pihattoon, muttei uskaltanut tulla ohi kun edessä oli ruunien muodostama muuri. Otin Tvisturilta riimun pois ja huidoin narulla muita kauemmaksi. "Pois! Kaikki pois! Just nyt! Pois!" Narun pyörittäminen tehosi ja pojat siirtyivät kauemmaksi. Sitten sanoin "Tvistur!", jolloin Tvisse kurkkasi pihaton ovesta ulos. "Tuu, tuu, Tvistur, hyvä poika!" Ja Tvistur tuli oikein laukalla ohi, ja jopa pukitti päästyään väljemmille vesille! Nauratti, oli vissiin melkoisen iloinen ja tyytyväinen polle!