Kesä on tullut ja lämmintä piisaa. Aika mukavaa mennä illalla, on jo hieman viileämpää eikä turvaliivi niin hiosta. Frostikin oli taas maisemissa, kiusaamassa muita ja yrittämässä ruokakaapille.
Kronan kanssa lähdettiin matkaan ja heti huomasi, että itikoita oli tavallistakin enemmän. Niitä sai pyyhkiä Kronan lavoilta ihan urakalla ja omissakin jaloissa riitti läiskimistä. Pitäisi muistaa ottaa ötökkäsuihketta mukaan, ettei tarvitse kotona sitten vedellä Etonoa ympäri kroppaa.
Krona ei tänään jännittänyt ollenkaan autoja, ei niitä tosin montaa tullutkaan vastaan. Myöskään pyöräilijät eivät häirinneet, taisi olla liian kuuma hermostumiseen. :) Viime kertainen tappajarusakkokin jäi huomiotta.
Matkan varrella on hieman alavampi kohta, missä nuuskutin ilmaa keuhkojen täydeltä. Ihana metsän kostean raikas tuoksu sekoittui hevosten lämpimään tuoksuun, nuuh nuuh, mahtavaa! Olin kertakaikkisen relax, keskisykekin oli koko reissulla vain 98! Huippukin oli matalalla, 148.
Ensimmäisellä tölttipätkällä töltti oli hieman kateissa, me porhallettiin passia, tölttiä ja vielä raviakin! Siinä ei tiennyt miten satulassa istuu, nojaako eteen, taakse vai keventäiskö välillä... Seuraavalla pätkällä tölttikin jo löytyi ja laukattiin oikein hienosti!
Takaisin tullessa laukkapätkillä tiessä oli vaikeita kohtia, missä vesisade oli pehmentänyt maan niin että kaviot olisivat uponneet pahasti. Piti siis olla tarkkana, että ohjasi pollen oikeasta kohtaa. Kronalla on tapana vetää aivan reunasta, joten tämä reissu vaati multa tasapainoa normaalia enemmän. Mullahan on tapana ottaa tiukasti harjasta kiinni ja siinä ei välttämättä saa ohjattua niin hyvin. Nyt otin hieman syvemmän istunnan ja pidin ohjat tuntumalla ja sitten lähdettiin laukkaan. Ensin tapailin vanhasta muistista harjaa, mutta sitten löytyi tasapaino ja kas, sain pujoteltua Kronan vaikeiden kohtien ohi ja vielä takaisin reunaan. Ai että olin kuulkaa ylpeä itsestäni! Eikä Krona edes yrittänyt mennä vasempaan reunaan kuten yleensä. Hitsi, täti oppii!
Muutenkin istunta tuntui tosi vakaalta, olihan mulla paikkapöksyt jalassa. Jatkossa ne on aina päällä, noi paikattomat saa jäädä kaapin pohjalle. Paitsi jos joku haluaa hyvät housut halvalla? Koko 44? Edullisesti? Kukaan?
Itikat ja paarmat on tänä kesänä voimissaan. Pitäis varmaan ottaa sellainen kirjava pölyhuiska mukaan ratsastukseen, taivuttaa sen päätä hieman, että saisi pyyhkäistyä vatsanalusen heposilta puhtaaksi. Paarmat tuntuvat purevan oikein palan pois ja itseltäkin meinaa tasapaino mennä kun niitä ötököitä huitoo, puhaltelee ja ravistelee pois käsistä ja kasvoilta. "Älä sie etelän nainen huijo, osta Ohovia!"
Kronalla on tosi hyvä mennä laukkaa. No okei, Kronalla-KIN on hyvä mennä laukkaa. En ole varsinaisesti joutunut sitä ikinä kannustamaan, annan pollukoiden yleensä mennä omaa tahtia ja Krona menee kaunista tasaista laukkaa sen enempiä kannustamatta. Nyt kokeilin heppakirjan neuvoa miten istunta vaikuttaa nopeuteen ja myötäsin ja joustin hieman nopeampaan tahtiin kuin mitä Krona laukkasi. Krona lisäsi upeasti vauhtia saadakseen saman rytmin kuin minä, toinen onnistuminen, jee! Ylpeä ja pollea tätiratsastaja.. =D
Kaikki ohjeet kun vain saisi kirjoista tuonne selkärankaan. Jörn Donnerin sanoin: "Lukeminen kannattaa aina". Ilmeisesti mun pitää lukea uudestaan ja uudestaan heppakirjojen ohjeita, että niitä hoksaisi kokeilla jossain vaiheessa ja saisi ahaa-elämyksiä. Niin ja pääsisi kokeilemaan niitä meidän ihanilla luotettavilla hevosilla, tuntemattomilla kun ei uskalla...
tiistai 30. kesäkuuta 2009
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Hauskaa Juhannusta!
Huonosti nukutun yön (puolen tunnin erissä) jälkeen mietin, että miten sitä jaksaa ratsastaa. Kyllä mä piristyin evässämpylöitä tehdessä, Salla kun lupasi ottaa kahvit termariin. Tuumasin ennen lähtöä, että jos pollukat on laitumen takaosassa, niin mulla on parempi olla kumpparit jalassa. Kumppareiden kanssa laitoin tavalliset paikattomat ratsastushousut. Takinkin otin varmuudeksi fleecen lisäksi, mutta turvaliivin ansiosta sitä ei tarvittu.
Laitumella otimme riimut ja narut mukaan ja namipussia heilutellen suuntasimme kohti pollukoita. No Kekehän se sieltä ensimmäisenä tuli tutkimaan tulijoita Kronan köpötellessä perässä. En halunnut ensimmäisenä ottaa Kronaa kiinni, vaan jakelin nameja kaikille halukkaille. Tvisturille ja Svipalle oli ihan sänkyyn tarjoilu, nämä kaksi makoilivat, hyvä kun korvia siirsivät meihin päin. Salla haki Kolurin ja mä otin viimein Kronan kiinni. Halukkaastihan tuo seurasi, tiesi saavansa hellämieliseltä namutätiltä lisää herkkuja kauniilla katseella ja puhisemalla kättä vasten.
Pitkästä aikaa harjasin hevoseni ihan itse. Yleensä ne pölyää siihen malliin, ettei nämä astmaatikon keuhkot moista kestä. Eipä Kronaa tarvinnut paljoa harjatakaan, siistinä oli pitänyt itsensä ja pölyt vaan piti saada pois. Etsittiin Kronalle satula ja suitset, sekä Kolurille suitset. Salla extreme-urheilijana meni ilman satulaa.
Pollet oli tienpätkän verran talutuksessa, koska kumpikin karsastaa autoja. Tai oikeastaan niitä busseja, mikä tietenkin tuli vastaan. Bussikuski ei oikein ymmärtänyt, että kun hän itse on jo ohi hevosista, koko pitkä bussi on vielä kohdalla tai tulematta ohi. Se hölmö lähti kaasuttamaan alamäkeen juuri hevosten kohdalla ja hetken kävi mielessä kauhuskenaario pystyyn nousseista hevosista ja viuhuvista kavioista. Kolur meni kuitenkin talutuksessa oikein nätisti ja Kronakin meni hyvin, mitä nyt hieman tanssahteli ripempään tahtiin.
Parkkiksella kiivettiin satulaan ja jo siinä vaiheessa huomasin, että paikkahousut ne kyllä pitäis olla. Kronan satula on liukasta nahkaa, Tvisturin satulassa olisin noilla housuilla pysynyt paremmin (mokkapinta). Noi paikattomat housut saa mun puolesta jäädä pois käytöstä kokonaan.
Matkalla Krona meni oikein kauniisti edellä, paitsi että se yrittää aina kammeta vasempaan reunaan ja kautta puskien. Otettiin parit töltit ja sitten alkoi metsä täyttyä vaarallisista pedoista. Ainakin siellä oli sapelihammastiikereitä ja luolakarhuja ja Krona teki stoppeja. Rouva meinasi kääntyä kotiin, joten käänsin sitä vasemman kautta niin kauan kunnes oltiin taas nenä menosuuntaan. Joo, sinne vaan, ei hätää.. Sitten päästiin hieman väsyttämään pollukoita pienellä laukalla, jonka jälkeen kuljettiinkin oikein upeasti pitkän aikaa. Hetken kuluttua tuli taas tuiki vaarallinen tienpätkä, piti oikein kääntyä haistelemaan Koluriakin, ettei se vain ole muuttunut jääkarhuksi jossain välissä. Pikku voltteja tekemällä pääsimme yhteisymmärrykseen matkan suunnasta.
Hitaalla ryhmällä mentäessä tiessä on eräs tietty kääntöpaikka/levennyskohta, jossa pyörittiin kanssa voltteja. "Tässä me ollaan aina käännytty", tuumasi Krona, mutta kun meitä oli vain kaksi ratsukkoa, niin matka sujui paljon nopeammin. Vasta kun Kolur otti johtopaikan kavioihinsa ja jatkoi eteenpäin, Krona päätti mennä ohi. Kyllä hän tuolle hitaalle ruunan rupsukalle näyttää!
Käännyttiin Kronan kanssa vasta myöhemmin ja valitsin kääntöpaikaksi sellaisen tienpätkän, missä Krona kulki reippaasti käyntiä. Sai siis kiitokseksi kääntyä takaisin laitumelle päin, eli me käännytään takaisin silloin kun minä haluan, eikä silloin kun hän sitä yrittää.
Matka takaisin sujuikin jo mallikkaasti, kuten yleensä aina. Kolurinkin jalka nousi hieman ripeämmin ja Kolur itse tuntui haluavan tölttiä ja laukkaa. Kronan kanssa tulimme perässä ja piti sitä meidänkin pistää töltiksi aina välillä. Salla ehdotti ratsujen vaihtoa ja mä suostuin kyllä. Salla punnas mut Kolurin satulattomaan selkään ja heti iski hirvitys päälle! Ei tällaisilla paikattomilla housuilla voi lähteä minkään pollen selkään! Ei ainakaan noin liukkailla! Hirvitti niin pahasti että ohjasin Kolurin pään puskaan, syö siinä, niin Anka-täti heittää jalan sun niskan yli ja liukuu alas. Ja alas Anka tosiaan liukui kuin öljyttynä, noilla housuilla ei tosiaankaan ole minkäänlaista pitoa! Persaus meni oikealle ja vasemmalle heposen liikkeiden mukana ja tuli ratsastettua (lue:roikuttua hevosen harjassa) vaivaiset kolme metriä. Ei muuta kuin alkuperäiset ratsut alle. Pollet oli ihmeissään, mitä nää oikein häärää, vieläpä juhannuksena.
Loppumatka meni tyytyväisenä päristellessä, ei pysähtelyjä eikä petoja puskissa. Tosin sitä tappaja-rusakkoa tuijotettiin pitkään, sillä kuitenkin oli rabies, raateluhampaat ja pumpulihännän suojissa myrkkypistin...
Laitumelle päästiin Disan hirnuessa tervehdykseksi. Kolur pistettiin äkkiä pakettiin ja laitettiin eväskipot uljaille ratsuille. Ja kas, Kekehän se oli heti ensimmäisenä yrittämässä Kronan myslikipolle. Meillä oli pieni henkien taistelu, joka päättyi namipussin aukaisuun. Siinä olikin sitten useampi polle tulossa jaolle ja Keke unohti myslikipot. Ja sitten ei muuta enää haluttukaan kun Keke sai Villen lähettämän päärynän! Että oli herkkua! Päärynäkohtaa maassa hamuiltiin ihan monen pollen voimin, nannaa...
Salla kaivoi esiin kahvitermarin ja minä sämpylät. Siinä sitten istuttiin laitumella hevosten lähellä ja natusteltiin omia eväitä. Muutamat heppanamit oli vielä jäljellä ja pari meni Kekelle, joka niin sievästi odotti tuhisten korvanjuuressa. Sitten Krona tuli ihan muina naisina, kautta rantain, ohimennen (hyvänen aika, tekö olette vielä täällä, kas, en huomannutkaan) katsomaan josko mitään mahdollisesti olisi hänelle unohtunut antaa. Se seisoi ja katsoi niin kauniisti ja nuuhkutti kättä, että namutäti heltyi... Saman teki vielä Kolurkin, taitavat tietää ihan tarkkaan mistä narusta vetää! Kaunis hellä katse ja hieman nuuskutusta ja lämpöistä heppahönkäystä niin jo on täti kaivamassa taskuja! Taidan opettaa ne tosi huonoille tavoille, mutta kun ne on niin suloisia! <3
Kotia tultuani huomasin, että oli siivottava rappukäytävä. Saappaista oli irronnut lähtiessä iso kasa kuivunutta mutaa pieninä palasina, vana joka epäilyttävästi päättyi meidän ovelle. Perhana, oli pakko ottaa harja ja rikkalapio ja mennä putsaamaan käytävät ja raput. Pitäisi vissiin vastaisuudessa pistää saappaat jalkaan vasta ulkona!
Lisätty 21.6.09 illalla klo 19.30
Havupää kun olen, niin unohdin tarkistaa Kolurin ihottumaloimesta kaulakappaleen kiinnityksen riimuun. Yhtäkkiä tuli mieleen ettei meistä kumpikaan laittanut sitä oikein paikoilleen. Yritin soittaa Jaanalle, että onko ne menossa vielä tänään käymään laitumella, mutten saanut ketään langan päähän. Ei auttanut muu kuin istua auton rattiin ja paahtaa heppanamit mukana takaisin laitumelle.
Matkalla Jaanakin soitti takaisin ja sanoi että ei se niin tärkeää ole kun riimu on kuitenkin kiinni pääkappaleessa. Mutta kun pollet oli mun vastuulla, niin pakkohan se oli tarkistaa, ettei ne saa mitään paniikkikohtausta ötököiden takia. Mä muutenkin arvostan todella paljon sitä, että muhun luotetaan pollukoiden kanssa niin paljon, että mä saan mennä kaksistaan kaverin kanssa.
Laitumella pollet katteli että mitä nyt taas. Kolur oli heti lähimpänä porttia ja tosiaan, irtihän se oli se kaulakappale. Pari namipalaa keinuhepalle, kun antoi kauniisti kiinni ja laittaa loimen kuntoon.
No sittenhän siihen kerääntyi jo muitakin namien toivossa, joten kaikille piti antaa nami. Keke ja Disa piiritti mut täysin kun yritin päästä Tvisturin luo. Ne käveli niin tiiviisti kylki mun kyljessä kiinni, että alkoi jo hirvittämään, kylkiluut oli vaarassa. Mä pysähdyin, jolloin Disa ja Keke pyöri mun ympärillä kuin karusellihepat. Rakosen ilmaannuttua heti Keken takamuksen jälkeen, mä astuin pois keskeltä Tvisturia kohti. Takana Disa yritti ilmeisesti ajaa Kekeä pois puremalla, koska sekunnin kuluttua mun takaraivossa tuntui isku. Keke oli väistänyt Disaa ja heilautti päätään kuin 20kg:n lekaa ja vetäs luisen päänsä suoraan mun niskaan. Hyvä ettei silmät tipahtanut poskille! Saakeli että sattui kun kaksi luupäätä otti yhteen. Keke eikä Disa myöskään saanut sen jälkeen enää yhtään namia, pitää osata perhana jättää hieman tilaa ihmiselle. Täytyy ymmärtää seuraavalla kerralla vaatia omaa tilaa ja ajaa ne kauemmas, noi kaksi on kyllä sellasia epeleitä.
Tvistur sai kanssa naminsa ja mä ajelin kotiin tyytyväisenä että olin hoitanut asian loppuun asti. Sitten kotona mulle vasta välähti, että mähän olisin voinut pyytää Sallaa ajamaan sinne, kun se muutenkin oli autolla kaupoissa ja se sitäpaitsi asuu 15 kilometriä lähempänä laitumia. Kiesus että mä oon fiksu...
Laitumella otimme riimut ja narut mukaan ja namipussia heilutellen suuntasimme kohti pollukoita. No Kekehän se sieltä ensimmäisenä tuli tutkimaan tulijoita Kronan köpötellessä perässä. En halunnut ensimmäisenä ottaa Kronaa kiinni, vaan jakelin nameja kaikille halukkaille. Tvisturille ja Svipalle oli ihan sänkyyn tarjoilu, nämä kaksi makoilivat, hyvä kun korvia siirsivät meihin päin. Salla haki Kolurin ja mä otin viimein Kronan kiinni. Halukkaastihan tuo seurasi, tiesi saavansa hellämieliseltä namutätiltä lisää herkkuja kauniilla katseella ja puhisemalla kättä vasten.
Pitkästä aikaa harjasin hevoseni ihan itse. Yleensä ne pölyää siihen malliin, ettei nämä astmaatikon keuhkot moista kestä. Eipä Kronaa tarvinnut paljoa harjatakaan, siistinä oli pitänyt itsensä ja pölyt vaan piti saada pois. Etsittiin Kronalle satula ja suitset, sekä Kolurille suitset. Salla extreme-urheilijana meni ilman satulaa.
Pollet oli tienpätkän verran talutuksessa, koska kumpikin karsastaa autoja. Tai oikeastaan niitä busseja, mikä tietenkin tuli vastaan. Bussikuski ei oikein ymmärtänyt, että kun hän itse on jo ohi hevosista, koko pitkä bussi on vielä kohdalla tai tulematta ohi. Se hölmö lähti kaasuttamaan alamäkeen juuri hevosten kohdalla ja hetken kävi mielessä kauhuskenaario pystyyn nousseista hevosista ja viuhuvista kavioista. Kolur meni kuitenkin talutuksessa oikein nätisti ja Kronakin meni hyvin, mitä nyt hieman tanssahteli ripempään tahtiin.
Parkkiksella kiivettiin satulaan ja jo siinä vaiheessa huomasin, että paikkahousut ne kyllä pitäis olla. Kronan satula on liukasta nahkaa, Tvisturin satulassa olisin noilla housuilla pysynyt paremmin (mokkapinta). Noi paikattomat housut saa mun puolesta jäädä pois käytöstä kokonaan.
Matkalla Krona meni oikein kauniisti edellä, paitsi että se yrittää aina kammeta vasempaan reunaan ja kautta puskien. Otettiin parit töltit ja sitten alkoi metsä täyttyä vaarallisista pedoista. Ainakin siellä oli sapelihammastiikereitä ja luolakarhuja ja Krona teki stoppeja. Rouva meinasi kääntyä kotiin, joten käänsin sitä vasemman kautta niin kauan kunnes oltiin taas nenä menosuuntaan. Joo, sinne vaan, ei hätää.. Sitten päästiin hieman väsyttämään pollukoita pienellä laukalla, jonka jälkeen kuljettiinkin oikein upeasti pitkän aikaa. Hetken kuluttua tuli taas tuiki vaarallinen tienpätkä, piti oikein kääntyä haistelemaan Koluriakin, ettei se vain ole muuttunut jääkarhuksi jossain välissä. Pikku voltteja tekemällä pääsimme yhteisymmärrykseen matkan suunnasta.
Hitaalla ryhmällä mentäessä tiessä on eräs tietty kääntöpaikka/levennyskohta, jossa pyörittiin kanssa voltteja. "Tässä me ollaan aina käännytty", tuumasi Krona, mutta kun meitä oli vain kaksi ratsukkoa, niin matka sujui paljon nopeammin. Vasta kun Kolur otti johtopaikan kavioihinsa ja jatkoi eteenpäin, Krona päätti mennä ohi. Kyllä hän tuolle hitaalle ruunan rupsukalle näyttää!
Käännyttiin Kronan kanssa vasta myöhemmin ja valitsin kääntöpaikaksi sellaisen tienpätkän, missä Krona kulki reippaasti käyntiä. Sai siis kiitokseksi kääntyä takaisin laitumelle päin, eli me käännytään takaisin silloin kun minä haluan, eikä silloin kun hän sitä yrittää.
Matka takaisin sujuikin jo mallikkaasti, kuten yleensä aina. Kolurinkin jalka nousi hieman ripeämmin ja Kolur itse tuntui haluavan tölttiä ja laukkaa. Kronan kanssa tulimme perässä ja piti sitä meidänkin pistää töltiksi aina välillä. Salla ehdotti ratsujen vaihtoa ja mä suostuin kyllä. Salla punnas mut Kolurin satulattomaan selkään ja heti iski hirvitys päälle! Ei tällaisilla paikattomilla housuilla voi lähteä minkään pollen selkään! Ei ainakaan noin liukkailla! Hirvitti niin pahasti että ohjasin Kolurin pään puskaan, syö siinä, niin Anka-täti heittää jalan sun niskan yli ja liukuu alas. Ja alas Anka tosiaan liukui kuin öljyttynä, noilla housuilla ei tosiaankaan ole minkäänlaista pitoa! Persaus meni oikealle ja vasemmalle heposen liikkeiden mukana ja tuli ratsastettua (lue:roikuttua hevosen harjassa) vaivaiset kolme metriä. Ei muuta kuin alkuperäiset ratsut alle. Pollet oli ihmeissään, mitä nää oikein häärää, vieläpä juhannuksena.
Loppumatka meni tyytyväisenä päristellessä, ei pysähtelyjä eikä petoja puskissa. Tosin sitä tappaja-rusakkoa tuijotettiin pitkään, sillä kuitenkin oli rabies, raateluhampaat ja pumpulihännän suojissa myrkkypistin...
Laitumelle päästiin Disan hirnuessa tervehdykseksi. Kolur pistettiin äkkiä pakettiin ja laitettiin eväskipot uljaille ratsuille. Ja kas, Kekehän se oli heti ensimmäisenä yrittämässä Kronan myslikipolle. Meillä oli pieni henkien taistelu, joka päättyi namipussin aukaisuun. Siinä olikin sitten useampi polle tulossa jaolle ja Keke unohti myslikipot. Ja sitten ei muuta enää haluttukaan kun Keke sai Villen lähettämän päärynän! Että oli herkkua! Päärynäkohtaa maassa hamuiltiin ihan monen pollen voimin, nannaa...
Salla kaivoi esiin kahvitermarin ja minä sämpylät. Siinä sitten istuttiin laitumella hevosten lähellä ja natusteltiin omia eväitä. Muutamat heppanamit oli vielä jäljellä ja pari meni Kekelle, joka niin sievästi odotti tuhisten korvanjuuressa. Sitten Krona tuli ihan muina naisina, kautta rantain, ohimennen (hyvänen aika, tekö olette vielä täällä, kas, en huomannutkaan) katsomaan josko mitään mahdollisesti olisi hänelle unohtunut antaa. Se seisoi ja katsoi niin kauniisti ja nuuhkutti kättä, että namutäti heltyi... Saman teki vielä Kolurkin, taitavat tietää ihan tarkkaan mistä narusta vetää! Kaunis hellä katse ja hieman nuuskutusta ja lämpöistä heppahönkäystä niin jo on täti kaivamassa taskuja! Taidan opettaa ne tosi huonoille tavoille, mutta kun ne on niin suloisia! <3
Kotia tultuani huomasin, että oli siivottava rappukäytävä. Saappaista oli irronnut lähtiessä iso kasa kuivunutta mutaa pieninä palasina, vana joka epäilyttävästi päättyi meidän ovelle. Perhana, oli pakko ottaa harja ja rikkalapio ja mennä putsaamaan käytävät ja raput. Pitäisi vissiin vastaisuudessa pistää saappaat jalkaan vasta ulkona!
Lisätty 21.6.09 illalla klo 19.30
Havupää kun olen, niin unohdin tarkistaa Kolurin ihottumaloimesta kaulakappaleen kiinnityksen riimuun. Yhtäkkiä tuli mieleen ettei meistä kumpikaan laittanut sitä oikein paikoilleen. Yritin soittaa Jaanalle, että onko ne menossa vielä tänään käymään laitumella, mutten saanut ketään langan päähän. Ei auttanut muu kuin istua auton rattiin ja paahtaa heppanamit mukana takaisin laitumelle.
Matkalla Jaanakin soitti takaisin ja sanoi että ei se niin tärkeää ole kun riimu on kuitenkin kiinni pääkappaleessa. Mutta kun pollet oli mun vastuulla, niin pakkohan se oli tarkistaa, ettei ne saa mitään paniikkikohtausta ötököiden takia. Mä muutenkin arvostan todella paljon sitä, että muhun luotetaan pollukoiden kanssa niin paljon, että mä saan mennä kaksistaan kaverin kanssa.
Laitumella pollet katteli että mitä nyt taas. Kolur oli heti lähimpänä porttia ja tosiaan, irtihän se oli se kaulakappale. Pari namipalaa keinuhepalle, kun antoi kauniisti kiinni ja laittaa loimen kuntoon.
No sittenhän siihen kerääntyi jo muitakin namien toivossa, joten kaikille piti antaa nami. Keke ja Disa piiritti mut täysin kun yritin päästä Tvisturin luo. Ne käveli niin tiiviisti kylki mun kyljessä kiinni, että alkoi jo hirvittämään, kylkiluut oli vaarassa. Mä pysähdyin, jolloin Disa ja Keke pyöri mun ympärillä kuin karusellihepat. Rakosen ilmaannuttua heti Keken takamuksen jälkeen, mä astuin pois keskeltä Tvisturia kohti. Takana Disa yritti ilmeisesti ajaa Kekeä pois puremalla, koska sekunnin kuluttua mun takaraivossa tuntui isku. Keke oli väistänyt Disaa ja heilautti päätään kuin 20kg:n lekaa ja vetäs luisen päänsä suoraan mun niskaan. Hyvä ettei silmät tipahtanut poskille! Saakeli että sattui kun kaksi luupäätä otti yhteen. Keke eikä Disa myöskään saanut sen jälkeen enää yhtään namia, pitää osata perhana jättää hieman tilaa ihmiselle. Täytyy ymmärtää seuraavalla kerralla vaatia omaa tilaa ja ajaa ne kauemmas, noi kaksi on kyllä sellasia epeleitä.
Tvistur sai kanssa naminsa ja mä ajelin kotiin tyytyväisenä että olin hoitanut asian loppuun asti. Sitten kotona mulle vasta välähti, että mähän olisin voinut pyytää Sallaa ajamaan sinne, kun se muutenkin oli autolla kaupoissa ja se sitäpaitsi asuu 15 kilometriä lähempänä laitumia. Kiesus että mä oon fiksu...
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
Tasaista laukkaa
On se ankeaa herätä sunnuntaiaamuna kello 7! Hyvänen aika miten nukutti! Vilpoinen ilma kuitenkin herätti viimeistään siinä vaiheessa kun laitumelle päästiin.
Sain alleni Kronan, kauniin rautiaan liinaharja-tukkapollen. Kolmen tunnin vaelluksesta alkupätkä meni melko hitaasti, Laikka ja Gustur päättivät pitää tänäänkin kävelypäivän. Ehei, tuumasimme me muut ja jo löytyi taikatikku lähipajukosta vauhdittamaan menoa. Kronan laukka takkusi hieman ja aloin olla jo huolissani. Onko kavioissa vikaa? Satula vinossa? Minä vinossa? Rouva nimittäin hakeutui sitkeästi nurmikolle, pois hiekkatieltä. Tosin tämä polle omaa puskajussin luonteen, pöpelikköä pitkin tykätään mennä =D
Ennen yleisille teille menoa jalkauduin ja tarkistin satulavyön. Pidensin hieman jalustimia, jos niiden takia istuin vinosti. Samalla turpa nuuskutti kohisten taskua, siis sitä namitaskua, jos vaikka sieltä pomppais namupala suuhun! Sitten jatkettiin matkaa ja askel parani huomattavasti. Oliko oma istunta ollut pielessä, vai satulavyö liian edessä, mutta korjauksen jälkeen alkoi tasainen laukka löytymään töltistä puhumattakaan! Kronan töltti on kerrassaan ihana kun oikein päästään vauhtiin!
Taivaalta oli tihkunut vettä ja viimeisellä metsäpätkällä Krona veti puskain kautta, mutta onneksi oli Rainlegsit päällä. Melkoista kivikkoa oli paljastunut talven ja viime yön rankkasateen jäljiltä, joten siksihän se humma sinne reunaan veti.
Keskustelun lomassa unohdin katsoa mitä puskia on tulossa, kun jo kolahti otsalohkoon. Paksu oksa vetäs kypärää taakse ja taivuin taakse melkein lautasille. Toinen käsi ohjissa ja toinen yritti setviä oksia naaman edestä, jalat haki tukea pollesta, ettei satula vaan keikahtaisi. Kyllä sieltä päästiin ylös, mutta huomenna saattaa vatsalihakset vaatia ylityökorvauksia.
Loppumatkasta Krona teki stopin kun piti vielä käydä laukkaamassa pieni ylämäki reissun päätteeksi. Hän ei suostunut ymmärtämään, ettei mennäkään suoraan laitumelle, vaan tehdään pieni mutka. Siinä hetken pyörittiin "kolikon päällä" kuin väkkärä. Vasta kun muut meni kohti ylämäkeä, rouvakin suostui mukaan. Hieman Krona oli ihmeissään kun huomasi olevansa viimeisenä jonossa. Ja kun ne hitaammat oli laukatessa edessä, voi elämän kevät! Kun olis pitänyt päästä ohi! Takaisin alamäkeen kävellessä kammettiin omalle paikalle ja maailma oli taas oikein päin.
Laitumelle tullessa olin tosi ovela, sanoin muille että mä voin nousta pois ja laittaa portit kiinni. Muut meni edellä ja me Kronan kanssa tultiin perässä heppanameja rouskutellen... Hah! Huijattiin muita! Kyllä muutkin sai omansa, Laikka meinasi tosin jäädä vähemmälle kun Svipa tunki väliin.
Ostin eilisen reissun päätteeksi Horzesta heppanameja, ne näyttävät maistuvan hyvin pollukoille. Tuli mieleen, että jossain lasten heppakirjassa oli ohjeita heppanamien tekoon, siis leipoo kaurasta, melassista, omenoista ja muista makoisista aineista pellillisen "piirakkaa", leikkaa sen pikkusiksi paloiksi ja kuivattaa. Täytyisi joskus kokeilla... hmmm.... Seuraavalla kerralla olisi kuitenkin vuorossa porkkanan makuisia valmisnameja, mitähän ne niistä tykkäävät?
Sain alleni Kronan, kauniin rautiaan liinaharja-tukkapollen. Kolmen tunnin vaelluksesta alkupätkä meni melko hitaasti, Laikka ja Gustur päättivät pitää tänäänkin kävelypäivän. Ehei, tuumasimme me muut ja jo löytyi taikatikku lähipajukosta vauhdittamaan menoa. Kronan laukka takkusi hieman ja aloin olla jo huolissani. Onko kavioissa vikaa? Satula vinossa? Minä vinossa? Rouva nimittäin hakeutui sitkeästi nurmikolle, pois hiekkatieltä. Tosin tämä polle omaa puskajussin luonteen, pöpelikköä pitkin tykätään mennä =D
Ennen yleisille teille menoa jalkauduin ja tarkistin satulavyön. Pidensin hieman jalustimia, jos niiden takia istuin vinosti. Samalla turpa nuuskutti kohisten taskua, siis sitä namitaskua, jos vaikka sieltä pomppais namupala suuhun! Sitten jatkettiin matkaa ja askel parani huomattavasti. Oliko oma istunta ollut pielessä, vai satulavyö liian edessä, mutta korjauksen jälkeen alkoi tasainen laukka löytymään töltistä puhumattakaan! Kronan töltti on kerrassaan ihana kun oikein päästään vauhtiin!
Taivaalta oli tihkunut vettä ja viimeisellä metsäpätkällä Krona veti puskain kautta, mutta onneksi oli Rainlegsit päällä. Melkoista kivikkoa oli paljastunut talven ja viime yön rankkasateen jäljiltä, joten siksihän se humma sinne reunaan veti.
Keskustelun lomassa unohdin katsoa mitä puskia on tulossa, kun jo kolahti otsalohkoon. Paksu oksa vetäs kypärää taakse ja taivuin taakse melkein lautasille. Toinen käsi ohjissa ja toinen yritti setviä oksia naaman edestä, jalat haki tukea pollesta, ettei satula vaan keikahtaisi. Kyllä sieltä päästiin ylös, mutta huomenna saattaa vatsalihakset vaatia ylityökorvauksia.
Loppumatkasta Krona teki stopin kun piti vielä käydä laukkaamassa pieni ylämäki reissun päätteeksi. Hän ei suostunut ymmärtämään, ettei mennäkään suoraan laitumelle, vaan tehdään pieni mutka. Siinä hetken pyörittiin "kolikon päällä" kuin väkkärä. Vasta kun muut meni kohti ylämäkeä, rouvakin suostui mukaan. Hieman Krona oli ihmeissään kun huomasi olevansa viimeisenä jonossa. Ja kun ne hitaammat oli laukatessa edessä, voi elämän kevät! Kun olis pitänyt päästä ohi! Takaisin alamäkeen kävellessä kammettiin omalle paikalle ja maailma oli taas oikein päin.
Laitumelle tullessa olin tosi ovela, sanoin muille että mä voin nousta pois ja laittaa portit kiinni. Muut meni edellä ja me Kronan kanssa tultiin perässä heppanameja rouskutellen... Hah! Huijattiin muita! Kyllä muutkin sai omansa, Laikka meinasi tosin jäädä vähemmälle kun Svipa tunki väliin.
Ostin eilisen reissun päätteeksi Horzesta heppanameja, ne näyttävät maistuvan hyvin pollukoille. Tuli mieleen, että jossain lasten heppakirjassa oli ohjeita heppanamien tekoon, siis leipoo kaurasta, melassista, omenoista ja muista makoisista aineista pellillisen "piirakkaa", leikkaa sen pikkusiksi paloiksi ja kuivattaa. Täytyisi joskus kokeilla... hmmm.... Seuraavalla kerralla olisi kuitenkin vuorossa porkkanan makuisia valmisnameja, mitähän ne niistä tykkäävät?
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Yllätys yllätys
Tänä aamuna olikin oikein mukava herätys. Puhelin soi ja katsoin että tallilta soitetaan. Ensimmäisenä tuli mieleen, että hyvänen aika, pitikö mun mennä tänään eikä vasta huomenna! Onneksi ei ollut myöhästymisestä kyse, vaan Jaana kyseli mun päivän kävelysuunnitelmia. Enhän mä mitään ollut ajatellut, mutta voin kyllä lähteä tassuttelemaankin! Olisi kuulema tulossa neljä aloittelijaa, jotka tarvitsisivat jonkun kävelemään siinä rinnalla ja kertomaan issikoista, hevosista ja ratsastuksesta. Noh, kyllä se mulle sopii, mä jaksan jutella hevosista niin kauan kuin mua vaan kuunnellaan! Ja vähän enemmänkin, heh... =D
Tallin parhaat pollet oli varattu näille neljälle nuorelle naiselle. Tvistur, Svipa, Laikka ja Gustur saivat paljon huomiota osakseen ja naiset selkäänsä. Ilmeni, että yksi olikin tämän päivän sankari, eli polttarit oli kyseessä ja morsiammelle tietenkin talon paras polle alle, eli Tvistur.
Tvistur meni upeasti kärjessä, välillä vierellä, välillä kävellen mun takana. Se nuuski kovasti mun reppua, joo-o, siellä ne namit on. Kauniisti mentiin jonossa Gusturin pitäessä perää. Kerroin ratsastajille ylämäki-kevennykset ja muuta tarpeellista satulavöitä tarkistaessa. Kaikkien ratsujen nimetkin tuli suomennettua matkan varrella.
Oli hienoa kävellä siinä hevosten vierellä, aina välillä lämmin turpa tuli nuuskimaan kättä ja kuuma henkäys tuntui mukavalta sormissa.
Kysyin polttariseurueelta, että haluavatko he kokeilla tölttiä. Kun kerta kaikki halusivat, niin kerroin tölttiavut (paitsi Gusturille raviavut) ja näytin tolpillani miten siellä ollaan. Tvistur lähti ensimmäisenä matkaan ja minä juoksin vieressä. Muut tuli perässä ja hienosti meni kaikilla! Laikka ja Gusse taisivat tosin olla sitä mieltä, että ei tässä rehkimään aleta, kunhan nyt köpötellään kaikessa rauhassa. Oli kuitenkin hienoa, että tuleva morsian sai kunnon töltin allensa, hyvä Tvistur!
En edes muista milloinka mä olen viimeeksi juossut. Siinä sai tosiaan laittaa töppöstä toisen eteen, että pysyy hevosten tahdissa. Yleensä tulee kipitettyä maksimissaan junalle aamukiireessä, ei sitä vapaa-aikana... Mulla on varmaan aivan kuolleet jalat huomenna aamulla, kun pitäis lähteä kolmen tunnin ratsastukselle. Heppanami-tauot olivat hyvä tekosyy pysähtyä hetkeksi! =D
Pari pientä tölttipätkää kokeiltiin uudestaan ja sitten käännyttiin takaisin kohti laitumia. Tulomatkalla kerroin muutamat hyvät venyttelyohjeet ja kehoitin venyttelemään edes vähäsen, muuten on perin jäykkä ja kankea olo huomenna/ylihuomenna ja tuntuu siltä että reisien välissä on ratapölkky. Paraskin puhuja, olenko mä kertaakaan venytellyt reissun jälkeen!?! Tehkää niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen.
Laitumella autettiin tuleva morsian pois satulasta, ei se toinen takajalka niin helposti noussutkaan hevosen lautasten yli. (Muistan omasta kokemuksesta ekalla kerralla miten se jalka jumiutui suoraksi eikä noussut tarpeeksi taakse ja alkoi naurattaa enkä meinannut päästä ollenkaan pois pollen selästä. Jalka koukussa pääsi paljon paremmin alas sieltä.) Sitten rapsutettiin hevosia kiitokseksi ja annettiin vielä yhdet namipalat. Täytyykin muistaa ostaa niitä lisää...
Reissu meni hienosti ja oli kivaa vaihtelua kävellä hevosten kanssa. Tvistur kuuntelee tosi hyvin ratsastajaa, vaikka se tällä kertaa kävelikin vieressä. Laikkakin kuunteli ja nosti turpansa hyvin äkkiä ruohotupsusta kun hihkasi kyseisen tammukan nimen. Kaikki hevoset tiesi kyllä, että oli aloittelijoita selässä, niitä pitää kohdella varoen.
Nyt täytyy vaan toivoa, että joskus toistekin pääsis kävelylle heposten kanssa, oli tosi mukavaa mennä ihan hissukseen ja puhua hevosista! Ihan sielu lepää... =D
Tallin parhaat pollet oli varattu näille neljälle nuorelle naiselle. Tvistur, Svipa, Laikka ja Gustur saivat paljon huomiota osakseen ja naiset selkäänsä. Ilmeni, että yksi olikin tämän päivän sankari, eli polttarit oli kyseessä ja morsiammelle tietenkin talon paras polle alle, eli Tvistur.
Tvistur meni upeasti kärjessä, välillä vierellä, välillä kävellen mun takana. Se nuuski kovasti mun reppua, joo-o, siellä ne namit on. Kauniisti mentiin jonossa Gusturin pitäessä perää. Kerroin ratsastajille ylämäki-kevennykset ja muuta tarpeellista satulavöitä tarkistaessa. Kaikkien ratsujen nimetkin tuli suomennettua matkan varrella.
Oli hienoa kävellä siinä hevosten vierellä, aina välillä lämmin turpa tuli nuuskimaan kättä ja kuuma henkäys tuntui mukavalta sormissa.
Kysyin polttariseurueelta, että haluavatko he kokeilla tölttiä. Kun kerta kaikki halusivat, niin kerroin tölttiavut (paitsi Gusturille raviavut) ja näytin tolpillani miten siellä ollaan. Tvistur lähti ensimmäisenä matkaan ja minä juoksin vieressä. Muut tuli perässä ja hienosti meni kaikilla! Laikka ja Gusse taisivat tosin olla sitä mieltä, että ei tässä rehkimään aleta, kunhan nyt köpötellään kaikessa rauhassa. Oli kuitenkin hienoa, että tuleva morsian sai kunnon töltin allensa, hyvä Tvistur!
En edes muista milloinka mä olen viimeeksi juossut. Siinä sai tosiaan laittaa töppöstä toisen eteen, että pysyy hevosten tahdissa. Yleensä tulee kipitettyä maksimissaan junalle aamukiireessä, ei sitä vapaa-aikana... Mulla on varmaan aivan kuolleet jalat huomenna aamulla, kun pitäis lähteä kolmen tunnin ratsastukselle. Heppanami-tauot olivat hyvä tekosyy pysähtyä hetkeksi! =D
Pari pientä tölttipätkää kokeiltiin uudestaan ja sitten käännyttiin takaisin kohti laitumia. Tulomatkalla kerroin muutamat hyvät venyttelyohjeet ja kehoitin venyttelemään edes vähäsen, muuten on perin jäykkä ja kankea olo huomenna/ylihuomenna ja tuntuu siltä että reisien välissä on ratapölkky. Paraskin puhuja, olenko mä kertaakaan venytellyt reissun jälkeen!?! Tehkää niinkuin minä sanon, ei niinkuin minä teen.
Laitumella autettiin tuleva morsian pois satulasta, ei se toinen takajalka niin helposti noussutkaan hevosen lautasten yli. (Muistan omasta kokemuksesta ekalla kerralla miten se jalka jumiutui suoraksi eikä noussut tarpeeksi taakse ja alkoi naurattaa enkä meinannut päästä ollenkaan pois pollen selästä. Jalka koukussa pääsi paljon paremmin alas sieltä.) Sitten rapsutettiin hevosia kiitokseksi ja annettiin vielä yhdet namipalat. Täytyykin muistaa ostaa niitä lisää...
Reissu meni hienosti ja oli kivaa vaihtelua kävellä hevosten kanssa. Tvistur kuuntelee tosi hyvin ratsastajaa, vaikka se tällä kertaa kävelikin vieressä. Laikkakin kuunteli ja nosti turpansa hyvin äkkiä ruohotupsusta kun hihkasi kyseisen tammukan nimen. Kaikki hevoset tiesi kyllä, että oli aloittelijoita selässä, niitä pitää kohdella varoen.
Nyt täytyy vaan toivoa, että joskus toistekin pääsis kävelylle heposten kanssa, oli tosi mukavaa mennä ihan hissukseen ja puhua hevosista! Ihan sielu lepää... =D
torstai 4. kesäkuuta 2009
Sataa sataa ropisee
Viime viikonloppu olikin oikein lämmin (+28) ja aurinkoinen, joten johan se joutikin tulla kaatosade, tuuli ja 7 astetta "lämmintä". Vaan ei me heppahullut sokerista olla, sinne vain pöpelikköön kastumaan! Hoksasin sentään laittaa Rainlegsit jalkaan, muuten olisin ollut lirissä. Ne on hyvät olla olemassa, tarpeen tullen ne voi rullata ylös vyötärölle tai alas reisiä suojaamaan. Ovat varmaan hyvät fillaroidessakin.
En edes muista milloin viimeeksi olen joutunut nousemaan jo klo 6.30. Oli aika ankeaa... 7.15 piti jo lähteä tallille, muistin ottaa kamerankin mukaan! Tallilla näin sitten pikkuisen tulokkaan, joka oli vain ilmestynyt maailmaan laitumelle maanantaiaamuna. Voi kun oli pieni! Siis ihan sylikokoinen orivarsa! Ilmeisesti se on rautiaan kirjavan kimo, mutta perintötekijät ovat sellaiset, että ihan varmuutta ei vielä tässä vaiheessa ole.
Varsaa ihasteltuamme saimme varsan isän lastattua traileriin (siitä tuli ruuna). Ajoimme Nuuksioon, missä nameja houkuttimena käyttäen saimme melkein kaikki tarvittavat pollet kiinni. Mun huudellessa "Krooonaaa" ja jahdatessa sitä, Krona yriti karata Eikan perään. Sitten keksin huutaa Eikkaa, jolloin Krona pysähtyi, aijaa, ei häntä haluttukaan! Antoi se kuitenkin nätisti laittaa riimun päähän ja sai namia kiitokseksi.Porukoiden lähtiessä laitumelta (minä Kronalla) alkoi sataa ihan kiitettävästi. Takki piti vettä ihan hyvin, ja alla oli t-paita ja fleece. Jalkoihin ja reisiin olisin kyllä kaivannut lisää lämmintä, varpaat sentään vielä oli kuivat Haltin vaelluskengissä. Metsäosuudella puista tippui vettä enemmän kuin taivaalta ja hyvin pian jalat ja hanskat oli märät ja niskasta meni vesi sisään. Samalla tuli naamakin pestyä useampaan otteeseen ja rillit kanssa! :)
Hienoja töltti- ja laukkapätkiä löytyi ja hieman päästin kisaamaankin kun Tvistur oli sitä mieltä että nyt mennään eikä meinata! Kyllä Krona vielä Tvisturin päihitti, mutta kovasti tehtiin töitä! Mä olin taas kuin siinä mainoksessa: "Hyvähyvähyvä, hyvähyvähyvä!" Hevoset höyrysivät ja päristelivät tyytyväisinä, me ihmiset hymyiltiin leveästi! =D
Laitumella kävi hyvinkin selväksi, että sitä oltiin todella märkiä. Mä puristin käsiä nyrkkiin ja hanskoista valui vettä ihan noroina! Takki painoi kuin synti, ei ollut päästänyt vettä läpi (paitsi kauluksesta), mutta oli kerännyt kaikki vedet itseensä. Kypärä oli litisen märkä, samoin housut lahkeista, Rainlegsit sentään oli suojannut reisiä päältä. Varpaatkin oli märät, kengät oli päästänyt nilkoista vettä sisään. Hanskoja en meinannut saada pois käsistä, kuorimalla nurinperin se vasta onnistui. Kädet oli aivan jäässä kun riisuttiin satuloita ja suitsia, joten lämmittelin tassujani antamalla kaikille pollukoille heppanameja. Lämpöiset pehmoiset turvat, aah! Loimien solkia oli vaikea saada kiinni, ei ollut voimaakaan yhtään.
Autossa laitettiin penkinsuojat paikoilleen ja penkinlämmitys täysille. Puhaltimesta tuli kuumaa ilmaa, mutta kädet pysyi pitkään kohmeessa ja vasta kotona mun punaiset sormet suostuivat toimimaan kunnolla. Noh, näitä pahoja sadesäitä on harvoin, joten kyllä sen kerran kestää. Ja koko loppukesähän on aurinkoista ja lämmintä ja ihanaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)