Huonosti nukutun yön (puolen tunnin erissä) jälkeen mietin, että miten sitä jaksaa ratsastaa. Kyllä mä piristyin evässämpylöitä tehdessä, Salla kun lupasi ottaa kahvit termariin. Tuumasin ennen lähtöä, että jos pollukat on laitumen takaosassa, niin mulla on parempi olla kumpparit jalassa. Kumppareiden kanssa laitoin tavalliset paikattomat ratsastushousut. Takinkin otin varmuudeksi fleecen lisäksi, mutta turvaliivin ansiosta sitä ei tarvittu.
Laitumella otimme riimut ja narut mukaan ja namipussia heilutellen suuntasimme kohti pollukoita. No Kekehän se sieltä ensimmäisenä tuli tutkimaan tulijoita Kronan köpötellessä perässä. En halunnut ensimmäisenä ottaa Kronaa kiinni, vaan jakelin nameja kaikille halukkaille. Tvisturille ja Svipalle oli ihan sänkyyn tarjoilu, nämä kaksi makoilivat, hyvä kun korvia siirsivät meihin päin. Salla haki Kolurin ja mä otin viimein Kronan kiinni. Halukkaastihan tuo seurasi, tiesi saavansa hellämieliseltä namutätiltä lisää herkkuja kauniilla katseella ja puhisemalla kättä vasten.
Pitkästä aikaa harjasin hevoseni ihan itse. Yleensä ne pölyää siihen malliin, ettei nämä astmaatikon keuhkot moista kestä. Eipä Kronaa tarvinnut paljoa harjatakaan, siistinä oli pitänyt itsensä ja pölyt vaan piti saada pois. Etsittiin Kronalle satula ja suitset, sekä Kolurille suitset. Salla extreme-urheilijana meni ilman satulaa.
Pollet oli tienpätkän verran talutuksessa, koska kumpikin karsastaa autoja. Tai oikeastaan niitä busseja, mikä tietenkin tuli vastaan. Bussikuski ei oikein ymmärtänyt, että kun hän itse on jo ohi hevosista, koko pitkä bussi on vielä kohdalla tai tulematta ohi. Se hölmö lähti kaasuttamaan alamäkeen juuri hevosten kohdalla ja hetken kävi mielessä kauhuskenaario pystyyn nousseista hevosista ja viuhuvista kavioista. Kolur meni kuitenkin talutuksessa oikein nätisti ja Kronakin meni hyvin, mitä nyt hieman tanssahteli ripempään tahtiin.
Parkkiksella kiivettiin satulaan ja jo siinä vaiheessa huomasin, että paikkahousut ne kyllä pitäis olla. Kronan satula on liukasta nahkaa, Tvisturin satulassa olisin noilla housuilla pysynyt paremmin (mokkapinta). Noi paikattomat housut saa mun puolesta jäädä pois käytöstä kokonaan.
Matkalla Krona meni oikein kauniisti edellä, paitsi että se yrittää aina kammeta vasempaan reunaan ja kautta puskien. Otettiin parit töltit ja sitten alkoi metsä täyttyä vaarallisista pedoista. Ainakin siellä oli sapelihammastiikereitä ja luolakarhuja ja Krona teki stoppeja. Rouva meinasi kääntyä kotiin, joten käänsin sitä vasemman kautta niin kauan kunnes oltiin taas nenä menosuuntaan. Joo, sinne vaan, ei hätää.. Sitten päästiin hieman väsyttämään pollukoita pienellä laukalla, jonka jälkeen kuljettiinkin oikein upeasti pitkän aikaa. Hetken kuluttua tuli taas tuiki vaarallinen tienpätkä, piti oikein kääntyä haistelemaan Koluriakin, ettei se vain ole muuttunut jääkarhuksi jossain välissä. Pikku voltteja tekemällä pääsimme yhteisymmärrykseen matkan suunnasta.
Hitaalla ryhmällä mentäessä tiessä on eräs tietty kääntöpaikka/levennyskohta, jossa pyörittiin kanssa voltteja. "Tässä me ollaan aina käännytty", tuumasi Krona, mutta kun meitä oli vain kaksi ratsukkoa, niin matka sujui paljon nopeammin. Vasta kun Kolur otti johtopaikan kavioihinsa ja jatkoi eteenpäin, Krona päätti mennä ohi. Kyllä hän tuolle hitaalle ruunan rupsukalle näyttää!
Käännyttiin Kronan kanssa vasta myöhemmin ja valitsin kääntöpaikaksi sellaisen tienpätkän, missä Krona kulki reippaasti käyntiä. Sai siis kiitokseksi kääntyä takaisin laitumelle päin, eli me käännytään takaisin silloin kun minä haluan, eikä silloin kun hän sitä yrittää.
Matka takaisin sujuikin jo mallikkaasti, kuten yleensä aina. Kolurinkin jalka nousi hieman ripeämmin ja Kolur itse tuntui haluavan tölttiä ja laukkaa. Kronan kanssa tulimme perässä ja piti sitä meidänkin pistää töltiksi aina välillä. Salla ehdotti ratsujen vaihtoa ja mä suostuin kyllä. Salla punnas mut Kolurin satulattomaan selkään ja heti iski hirvitys päälle! Ei tällaisilla paikattomilla housuilla voi lähteä minkään pollen selkään! Ei ainakaan noin liukkailla! Hirvitti niin pahasti että ohjasin Kolurin pään puskaan, syö siinä, niin Anka-täti heittää jalan sun niskan yli ja liukuu alas. Ja alas Anka tosiaan liukui kuin öljyttynä, noilla housuilla ei tosiaankaan ole minkäänlaista pitoa! Persaus meni oikealle ja vasemmalle heposen liikkeiden mukana ja tuli ratsastettua (lue:roikuttua hevosen harjassa) vaivaiset kolme metriä. Ei muuta kuin alkuperäiset ratsut alle. Pollet oli ihmeissään, mitä nää oikein häärää, vieläpä juhannuksena.
Loppumatka meni tyytyväisenä päristellessä, ei pysähtelyjä eikä petoja puskissa. Tosin sitä tappaja-rusakkoa tuijotettiin pitkään, sillä kuitenkin oli rabies, raateluhampaat ja pumpulihännän suojissa myrkkypistin...
Laitumelle päästiin Disan hirnuessa tervehdykseksi. Kolur pistettiin äkkiä pakettiin ja laitettiin eväskipot uljaille ratsuille. Ja kas, Kekehän se oli heti ensimmäisenä yrittämässä Kronan myslikipolle. Meillä oli pieni henkien taistelu, joka päättyi namipussin aukaisuun. Siinä olikin sitten useampi polle tulossa jaolle ja Keke unohti myslikipot. Ja sitten ei muuta enää haluttukaan kun Keke sai Villen lähettämän päärynän! Että oli herkkua! Päärynäkohtaa maassa hamuiltiin ihan monen pollen voimin, nannaa...
Salla kaivoi esiin kahvitermarin ja minä sämpylät. Siinä sitten istuttiin laitumella hevosten lähellä ja natusteltiin omia eväitä. Muutamat heppanamit oli vielä jäljellä ja pari meni Kekelle, joka niin sievästi odotti tuhisten korvanjuuressa. Sitten Krona tuli ihan muina naisina, kautta rantain, ohimennen (hyvänen aika, tekö olette vielä täällä, kas, en huomannutkaan) katsomaan josko mitään mahdollisesti olisi hänelle unohtunut antaa. Se seisoi ja katsoi niin kauniisti ja nuuhkutti kättä, että namutäti heltyi... Saman teki vielä Kolurkin, taitavat tietää ihan tarkkaan mistä narusta vetää! Kaunis hellä katse ja hieman nuuskutusta ja lämpöistä heppahönkäystä niin jo on täti kaivamassa taskuja! Taidan opettaa ne tosi huonoille tavoille, mutta kun ne on niin suloisia! <3
Kotia tultuani huomasin, että oli siivottava rappukäytävä. Saappaista oli irronnut lähtiessä iso kasa kuivunutta mutaa pieninä palasina, vana joka epäilyttävästi päättyi meidän ovelle. Perhana, oli pakko ottaa harja ja rikkalapio ja mennä putsaamaan käytävät ja raput. Pitäisi vissiin vastaisuudessa pistää saappaat jalkaan vasta ulkona!
Lisätty 21.6.09 illalla klo 19.30
Havupää kun olen, niin unohdin tarkistaa Kolurin ihottumaloimesta kaulakappaleen kiinnityksen riimuun. Yhtäkkiä tuli mieleen ettei meistä kumpikaan laittanut sitä oikein paikoilleen. Yritin soittaa Jaanalle, että onko ne menossa vielä tänään käymään laitumella, mutten saanut ketään langan päähän. Ei auttanut muu kuin istua auton rattiin ja paahtaa heppanamit mukana takaisin laitumelle.
Matkalla Jaanakin soitti takaisin ja sanoi että ei se niin tärkeää ole kun riimu on kuitenkin kiinni pääkappaleessa. Mutta kun pollet oli mun vastuulla, niin pakkohan se oli tarkistaa, ettei ne saa mitään paniikkikohtausta ötököiden takia. Mä muutenkin arvostan todella paljon sitä, että muhun luotetaan pollukoiden kanssa niin paljon, että mä saan mennä kaksistaan kaverin kanssa.
Laitumella pollet katteli että mitä nyt taas. Kolur oli heti lähimpänä porttia ja tosiaan, irtihän se oli se kaulakappale. Pari namipalaa keinuhepalle, kun antoi kauniisti kiinni ja laittaa loimen kuntoon.
No sittenhän siihen kerääntyi jo muitakin namien toivossa, joten kaikille piti antaa nami. Keke ja Disa piiritti mut täysin kun yritin päästä Tvisturin luo. Ne käveli niin tiiviisti kylki mun kyljessä kiinni, että alkoi jo hirvittämään, kylkiluut oli vaarassa. Mä pysähdyin, jolloin Disa ja Keke pyöri mun ympärillä kuin karusellihepat. Rakosen ilmaannuttua heti Keken takamuksen jälkeen, mä astuin pois keskeltä Tvisturia kohti. Takana Disa yritti ilmeisesti ajaa Kekeä pois puremalla, koska sekunnin kuluttua mun takaraivossa tuntui isku. Keke oli väistänyt Disaa ja heilautti päätään kuin 20kg:n lekaa ja vetäs luisen päänsä suoraan mun niskaan. Hyvä ettei silmät tipahtanut poskille! Saakeli että sattui kun kaksi luupäätä otti yhteen. Keke eikä Disa myöskään saanut sen jälkeen enää yhtään namia, pitää osata perhana jättää hieman tilaa ihmiselle. Täytyy ymmärtää seuraavalla kerralla vaatia omaa tilaa ja ajaa ne kauemmas, noi kaksi on kyllä sellasia epeleitä.
Tvistur sai kanssa naminsa ja mä ajelin kotiin tyytyväisenä että olin hoitanut asian loppuun asti. Sitten kotona mulle vasta välähti, että mähän olisin voinut pyytää Sallaa ajamaan sinne, kun se muutenkin oli autolla kaupoissa ja se sitäpaitsi asuu 15 kilometriä lähempänä laitumia. Kiesus että mä oon fiksu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti