Olinkin jo odottanut kovasti hevosten loman loppumista, ahteri kaipasi satulaan! Aivan tohkeissani lähdin tallille kaikkine varusteineni. Vasta matkalla huomasin, että heposten namit jäi kotiin!
Jaana kysyi, että ottaisinko Keken tälle reissulle ja kun kerta näytti olevan vieraita ihmisiä tulossa mukaan, niin mikäs siinä sitten. Vieraille kuitenkin annetaan helpommat hevoset, kyllä Keklu mulle kelpaa. Hieman syke kyllä nousi, kun tiesin hummain olevan innokkaita töihin loman jälkeen.
Jaana toi Geysirin ulos tallista ja voi hyvänen aika kuinka likainen polle se oli! Keken karva on muutenkin märkänä hieman likaisen värinen, koska se on kerman valkoinen, mutta nyt kermasta ei ollut tietoakaan. Poika oli epämääräisen harmaan kukertava, kertakaikkisen järkky! :D
Enkä muuten meinannut päästä satulaankaan, Keke on korkein polle ja mulla kuukausi ratsastamattomuutta... Miten sitä niin äkkiä meneekin ihan kehnoon kuntoon. Onneksi en ollut ainoa! ;-) Jaanankin piti oikein sanoa vieraille, että nää on ihan oikeesti kokeneita ratsastajia. Kiva, kiitti, meinasin purskahtaa nauruun! Noh, Noora punttas vähän oikeasta jalasta, joten pääsin vihdoin rokkipollen kyytiin. Noloa...
Keke käveli oikein tyylikkäästi ja johdatti meidät erittäin upeasti suojatien yli Jaanan ja Eikan pitäessä vahtia. Olin ihan ylppis, olin saanut Keken johtamaan retkeä! :) Ja ensimmäinen tölttipätkä toi mieleen miksi mä tykkään Geysiristä, sen ravi on upean tasainen! En ole edes mennyt Kekellä tölttiä, paitsi ihan satunnaisesti muutaman askeleen, ollaan menty ravia. Mä yritän kyllä jossain vaiheessa jonkun reissun päätteeksi tölttiä, mutta toi sen ravi on niin herkullinen!
Kaikki ravit meni hienosti, mutta sitten lähestyi se ensimmäinen laukkamäki. Alkoi jännittää, pollet olivat kuitenkin aika pirteällä päällä. Ja siinä me oltiin heti Eikan takana! Uuuh, mitähän tästä tulee! Eik lähti laukkaan suorilta jaloilta, Keke sentään otti pari askelta ravia ensin. Sitten mentiinkin haipakkaa ylämäkeen! Huii!
Ei se ollut ollenkaan niin kova spurtti kuin mitä olin odottanut, mutta syke nousi silti. Ja sitten nousi astetta korkeammalle, kun käännyttiin ratsastuspolulle vasemmalle ja sieltä lähdettiin uuteen laukkaan. Keke vaistosi mun haluttomuuden laukata kurvissa, joten se veti kaikki mun hankaliksi kokemat paikat ravilla läpi ja nosti sitten taas laukan. Hieno polle! Kuten jo aikaisemminkin olen kirjoittanut, Kekestä tulee varmasti upea ratsastajan huomioon ottava mahtipolle!
Takasin käännyttyä edessä oli taas laukkamäki, vieläpä mutkitteleva sellainen! Ennen lähtöä Eikka oli edessä kyljittäin ja mä olin jo ottanut valmiiksi harjasta kiinni. Jaana aloitti Eikan kääntämisen mäkeen, jolloin Eikka kiepahti kuin väkkärä ja oli samantien täydessä laukassa. Keke ponkaisi perään ja minä olin hetken tasapaino hukassa. Se löytyi onneksi äkkiä ja me paahdettiin puita väistellen Eikan perään. Eikka oli ties kuinka pitkällä ja me innolla perässä, tiukassa kaarteessa siirryttiin raviin ja sen jälkeen takaisin laukkaan! Hienoa!
Sydän hakkasi, mutta oli hienoa tietää, että Keke kuunteli ohjia koko hurjan laukan ajan. Viimeinen laukapätkä mentiin tasaisella metsäpätkällä ja se jännittää enemmän kuin ylämäkeen meno. Ylämäessä on hevonen jotenkin turvallisesti siinä edessä, kun tasaisella hevosen niska ja kaula on paljon alempana.
Matkalla kehuin kovasti Kekeä ja Jaanalle kehuin samalla Gusturia ja Tvisturia. Tvisturhan oli mulla johtohevosena ja se on kyllä täydellinen herrasmies! Jaanaa nauratti mun into, se sanoi että jos hän joskus joutuu myymään Tvisturin, niin hän myy sen mulle! Mä tarjosin oitis 6 tonnia siitä pollesta, mutta ei Jaana vieläkään myynyt Tvisseä mulle. Pahus...
Niin ja sitten myös sanoin Jaanalle, että sovittiin jossain vaiheessa Aulin kanssa, että vaihdettaisiin viimeiselle pyörätien pätkälle mulle Eikka alle, laukkaan en sillä kyllä uskalla. Jaana sanoi että voidaanhan me se nytkin tehdä. Mä sanoin että "Niiiii... siiiiss... mä vaaan... kerään tässä ensin rohkeutta, ei mitääään kiiiirettä...!" Jaana oli vähän sitä mieltä, että mä voisin huomenna ottaa Eikan ja hän Gussen, jos mennään lyhyt lenkki. Niiih... kyyyl... apua!?!
Loppumatkakin tultiin hienosti ja Keke oli kyllä toiminut juuri kuten ratsun pitääkin. Se on hieno polle ja paranee koko ajan. Mua tosin ihmetytti, kun Auli ei ole mennyt Kekellä, koska jännittää liikaa. Hyvänen aika, se nainenhan menee Eikalla, joka laukkaa etuperin, takaperin ja jopa sivuttain! Eikä se edes meinaa pysyä lapasessa! Sitten meidän Kekuli jännittää... tsih.... :D
Ei muuta sitten kuin huomenna uusiksi, ensin vaan tehdään töitä ratsastuksen eteen. Huuh, täytyy tosiaan ottaa toi turvaliivi mukaan jos kerta mä meen Eikalla! Jos tän päivän saldo oli 1400 kulutettua kilokaloria ja huippusyke käväisi 179:n paikkeilla keskisykkeenkin ollessa 133, niin mitähän se on huomenna?!?
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Talutusta
Laitoin Raijalle jo aiemmin listan asioista, mitkä pitää ottaa mukaan ja/tai pukea päälle kun lähdetään polleilemaan. Toppahousut, villasukat ja hanskat kuului tottakai varustukseen, kypärän sai tallilta lainaan ja turvaliivin ja kypärälampun minulta.
Olin miettinyt jo moneen otteeseen mitä sanon missäkin vaiheessa, kuinka opetan ja missä järjestyksessä. Silti alkoi hieman jänskättämään, kun ei ollut varmuutta Raijan reaktioista. Tykkääkö se edes ollenkaan, pysyykö se selässä vai tuleeko se saman tien alas ja sanoo että joo kiitti mulle riitti.
Aamulla hain Raijan kotootansa ja samalla tarkistettiin, että tarvittavat kamppeet ja mieluummin ehkä ylimääräistäkin oli mukana. Sitten koko pitkäksi päivää töihin, en olisi millään jaksanut!
Ajoissa päästiin lähtemään tallille, kumpikin paksusti pukeutuneena. Tallipihalla lisäsimme villasukat ja laitoimme turvaliivin Raijalle päälle.
Gustur odotti korvat hörössä tallissa karsinassaan, että ketä sieltä oikein tulee. Gusturin satula ja suitset odotti meitä, Jaana oli harjannut Gussen jo valmiiksi. Laitoin satulan ensin selkään lämpiämään ja sitten suitsitus päähän. Sillävälin Raija haki itselleen sopivan kypärän. Sitten kiristin hieman satulavyötä ja pyysin Raijaa karsinaan testaamaan jalustimien pituutta. Kerroin miten se tapahtuu ja laitettiin hihnat ainakin suurinpiirtein oikeille kohdille. Mä voisin sitten lyhentää, jos liian pitkiksi jäivät. 
Sen jälkeen siirrettiin Gusse-herra pihalle, tosin namipussin kautta. Otin samalla nameja hieman taskuun reissua varten, jos vaikka pääsee palkitsemaan pollukkaa hyvästä suorituksesta! Olin jo aikaisemmin kertonut Raijalle, kuinka hevosen selkään mennään. Samalla sitten vielä kertasin ohjeet ja Raija pääsikin hienosti Gussen satulaan. Kiristin satulavyötä hieman lisää, kun putte oli pullistellut aikaisemmin... Jalustimet näyttivät hyvältä ja sitten olikin viimeisten ohjeiden aika ennen liikkumista.
Sanoin Gusselle että odottaa hetken ja hain riimunnarun, jonka laitoin Gussen suitsitukseen kiinni. Gusturillahan on kuolaimettomat suitset ja valitsin riimunnarun, joka oli kevyt nauhamainen. Sitten pyysin Raijaa painamaan pohkeilla ja maiskuttamaan, jotta Gustur saadaan liikkeelle. Kiltisti poika lähtikin käyntiin ja seurasi minua. Raijan olo taisi tuntua ensin huteralta, mutta niinhän se aina.
Laitumen reunaa kävellessä juteltiin Gusturista ja muista pollukoista ja Gustur kuunteli tyytyväisenä ja välillä päristeli oman mielipiteensä jutuista. Mutalikon kohdalla Gustur ei suostunut menemään siitä mistä mä olisin mennyt, joten menimme ilmeisesti hieman kuivempaa reittiä. Gustur tiesi parhaiten! Raija pysyi loistavasti ratsunsa selässä paino jalustimilla, kun tulimme mutalikosta sillalle ja ylämäkeen pyörätielle. Harjasta kiinni!
Pyörätiellä tarkistin vielä satulavyön ja sitten jatkoimme matkaa. Hakjärven lenkille kääntyi hiekkatie jyrkästi ylös, jossa neuvoin Raijaa nousemaan kokonaan jalustimille, takamus kokonaan irti penkistä. Toinen käsi harjassa ja toinen satulan etukaaressa Raija pysyi pontevasti koko mäen kevyessä istunnassa ja Gustur kiipesi reippaasti ylös jyrkän tien pätkän.
Hiekkatiellä Gustur kulki välillä mun perässä, välillä vieressä, sen mukaan miltä tienpohja vaikutti. Se etsi itse parhaimman kävelypaikan, missä ei olisi liukasta. Tie oli hyvässä kunnossa, liukkautta ei ollut ollenkaan, vaikka paikoin eilen satanut lumi olikin pakkautunut kiiltäväksi. Sen verran oli plussaa, ettei nekään kohdat olleet liukkaita.
Välillä koira haukkui ja autoja meni ohi, mutta meidän Gusse-putte ei moisille edes korvaansa lotkauttanut. Sekään koira, joka haukkui pitkään aitansa takana parin metrin päässä, ei saanut Gusturia hermostumaan. Siellähän haukut, tuumasi Gustur, mä oon isompi ja kuljen just siellä missä haluan!
Sitten sytytimmekin kypärälamput, kun tulimme mökkitielle. Siellähän on pilkkopimeää kun ei ole katuvaloja, mutta hevosilla on ihan huisin paljon parempi hämäränäkö kuin meillä ihmisillä. Gustur meni taas ylämäkeen reippaasti eikä välittänyt vaikka iso auto meni ahtaalla mökkitiellä aivan likeltä ohi. 
Mäen päällä otin pari kuvaa Raijan kameralla, mikä olikin erittäin mielenkiintoista! Raijan oli pakko sammuttaa kypärälamppu ja siinä umpipimeässä yritin tähdätä kameran linssin noin suurin piirtein sinne päin! Kameran näytössä ei näkynyt yhtikäs mitään, sitten välähti salama ja jonkinlaisia kuvia tuli otettua! Se oli kyllä hauskaa, pimeässä kun ei nähnyt mitään!
Saatiin otettua kuvat ja Gustur namitettua, jolloin Gusse tuumasi että jahas, kyllä tää jo nyt riittää ja kääntyi takaisin tallille. Raija sai Gusturin pysäytettyä ja mä otin liinan takaisin käteen ja sanoin että me kyllä jatketaan vielä... Gusse kääntyi uudestaan ja jatkoi tyynesti matkaa. Sen verran mentiin vielä kypärälamppujen valossa, että tultiin jyrkkään alamäkeen. Sen alaosassa oli ilmeisesti jotain mökkiläisiä tekemässä remppaa, koska valonheittimiä oli useita. Siinä päätettiin kääntää Gustur kotia kohti ja sen herra tekikin mallikkaasti! Raijaa nauratti, askel pidentyi ja reipastui, Gusse oli kotimatkalla!
Päästyämme takaisin katuvalojen pariin, kysyin Raijalta että haluaisiko hän kokeilla hieman vauhdikkaampaa menoa. Uteliaana ja kokeilunhaluisena ihmisenä Raija sanoi iloisesti että Joo! Mulla kun oli liina kiinni suitsissa, niin Raijan oli helppo jättää ohjat pois käsistä ja ottaa toisella kädellä satulan etukaaresta ja toisella harjasta kiinni. Paino vain jalustimille ja sitten yhdessä kannustettiin Gussea ravaamaan. Taisi enemmänkin olla sitä "keppalointia" se meno, mutta hyvin Raija pysyi tasapainossa paino kummallakin jalalla! Hyvä Raija! Ja hyvä Gustur! Gusse sai palkinnoksi namia ja minä hengähdystauon...
Toisenkin kerran vielä kokeiltiin hieman nopeampaa tahtia ja silloin Gusse näytti oikeasti pistelevän ravia ja mä sain juosta kunnolla siinä vieressä. Meillä oli sama rytmi Gussen kanssa ja mä suorastaan nautin siitä vierekkäin juoksemisesta! Se meni Raijankin mielestä paremmin, kaikilta meiltä löytyi rytmi!
Takaisin pyörätielle tultaessa kysyin Raijalta, että jos hän haluaisi ihan itse ohjata Gusturia. Hän halusi, joten laitoin liinan Gussen kaulalle ja opastin ohjat oikein käsiin ja selitin mitä pitää tehdä. Kuuliaisesti Gustur lähti liikkeelle Raijan ohjaamana ja siinä kävellessä selitin mitä pitää tehdä kun haluaa pysähtyä. Sitten Raija pysäytti Gusturin ja taas sai hyvä polle namia palkinnoksi! Sitten uusi liikkeelle lähtö ja ennen laitumelle johtavaa siltaa uusi pysäytys, hienoa Raija!
Ennen siltaa otin taas liinan käteen, että Raija saisi keskittyä vain omaan tasapainoonsa. Kannustuksen kera Gustur tulikin hienosti perässä ja mutalikosta mentiin sieltä mistä oli tultukin, eli Gusturin reittiä. Poika seisoi tallin pihassa nätisti paikoillaan, kun Raija tuli alas ja mä pidin tallin ovea auki Raijan taluttaessa Gusturin karsinaan. Jaana ja Oona oli laittanut Gusselle ruokakorin valmiiksi, jonka Gusse sai heti kun oli otettu satula ja suitset pois. Niin ja vähän ekstraleipiä kiltti polle sai, loput jätettiin muille jaettavaksi. 
Vein Raijan kotiinsa ja Raija vaikutti tykästyneeltä. Oli kuulemma ollut mielenkiintoista huomata, että ratsastus vaatii niin paljon tasapainoa ja ettei siellä "vain" istuta! Kyllä siinä kaloreitakin kuluu ja uudet lihakset löytyvät yleensä seuraavana päivänä.
Omasta puolestani nautin aivan suunnattomasti siitä, että pääsin ihan vain taluttamaan hevosta ja selittämään pollukoista ja niiden tavoista, kengättömyydestä ja näistä meidän ihanista islantilaisista ja opastamaan ehkä tulevaa heppahöperöä/tätiratsastajaa ratsastuksen saloihin. En ollut aikaisemmin niin kiinnittänyt huomiota siihen, että opettaminen on kivaa! Mut voi milloin vain pyytää taluttajaksi, tämä oli todella nautinto! :)
Olin miettinyt jo moneen otteeseen mitä sanon missäkin vaiheessa, kuinka opetan ja missä järjestyksessä. Silti alkoi hieman jänskättämään, kun ei ollut varmuutta Raijan reaktioista. Tykkääkö se edes ollenkaan, pysyykö se selässä vai tuleeko se saman tien alas ja sanoo että joo kiitti mulle riitti.
Aamulla hain Raijan kotootansa ja samalla tarkistettiin, että tarvittavat kamppeet ja mieluummin ehkä ylimääräistäkin oli mukana. Sitten koko pitkäksi päivää töihin, en olisi millään jaksanut!
Ajoissa päästiin lähtemään tallille, kumpikin paksusti pukeutuneena. Tallipihalla lisäsimme villasukat ja laitoimme turvaliivin Raijalle päälle.
Gustur odotti korvat hörössä tallissa karsinassaan, että ketä sieltä oikein tulee. Gusturin satula ja suitset odotti meitä, Jaana oli harjannut Gussen jo valmiiksi. Laitoin satulan ensin selkään lämpiämään ja sitten suitsitus päähän. Sillävälin Raija haki itselleen sopivan kypärän. Sitten kiristin hieman satulavyötä ja pyysin Raijaa karsinaan testaamaan jalustimien pituutta. Kerroin miten se tapahtuu ja laitettiin hihnat ainakin suurinpiirtein oikeille kohdille. Mä voisin sitten lyhentää, jos liian pitkiksi jäivät.
Sen jälkeen siirrettiin Gusse-herra pihalle, tosin namipussin kautta. Otin samalla nameja hieman taskuun reissua varten, jos vaikka pääsee palkitsemaan pollukkaa hyvästä suorituksesta! Olin jo aikaisemmin kertonut Raijalle, kuinka hevosen selkään mennään. Samalla sitten vielä kertasin ohjeet ja Raija pääsikin hienosti Gussen satulaan. Kiristin satulavyötä hieman lisää, kun putte oli pullistellut aikaisemmin... Jalustimet näyttivät hyvältä ja sitten olikin viimeisten ohjeiden aika ennen liikkumista.Sanoin Gusselle että odottaa hetken ja hain riimunnarun, jonka laitoin Gussen suitsitukseen kiinni. Gusturillahan on kuolaimettomat suitset ja valitsin riimunnarun, joka oli kevyt nauhamainen. Sitten pyysin Raijaa painamaan pohkeilla ja maiskuttamaan, jotta Gustur saadaan liikkeelle. Kiltisti poika lähtikin käyntiin ja seurasi minua. Raijan olo taisi tuntua ensin huteralta, mutta niinhän se aina.
Laitumen reunaa kävellessä juteltiin Gusturista ja muista pollukoista ja Gustur kuunteli tyytyväisenä ja välillä päristeli oman mielipiteensä jutuista. Mutalikon kohdalla Gustur ei suostunut menemään siitä mistä mä olisin mennyt, joten menimme ilmeisesti hieman kuivempaa reittiä. Gustur tiesi parhaiten! Raija pysyi loistavasti ratsunsa selässä paino jalustimilla, kun tulimme mutalikosta sillalle ja ylämäkeen pyörätielle. Harjasta kiinni!
Pyörätiellä tarkistin vielä satulavyön ja sitten jatkoimme matkaa. Hakjärven lenkille kääntyi hiekkatie jyrkästi ylös, jossa neuvoin Raijaa nousemaan kokonaan jalustimille, takamus kokonaan irti penkistä. Toinen käsi harjassa ja toinen satulan etukaaressa Raija pysyi pontevasti koko mäen kevyessä istunnassa ja Gustur kiipesi reippaasti ylös jyrkän tien pätkän.
Hiekkatiellä Gustur kulki välillä mun perässä, välillä vieressä, sen mukaan miltä tienpohja vaikutti. Se etsi itse parhaimman kävelypaikan, missä ei olisi liukasta. Tie oli hyvässä kunnossa, liukkautta ei ollut ollenkaan, vaikka paikoin eilen satanut lumi olikin pakkautunut kiiltäväksi. Sen verran oli plussaa, ettei nekään kohdat olleet liukkaita.
Välillä koira haukkui ja autoja meni ohi, mutta meidän Gusse-putte ei moisille edes korvaansa lotkauttanut. Sekään koira, joka haukkui pitkään aitansa takana parin metrin päässä, ei saanut Gusturia hermostumaan. Siellähän haukut, tuumasi Gustur, mä oon isompi ja kuljen just siellä missä haluan!
Sitten sytytimmekin kypärälamput, kun tulimme mökkitielle. Siellähän on pilkkopimeää kun ei ole katuvaloja, mutta hevosilla on ihan huisin paljon parempi hämäränäkö kuin meillä ihmisillä. Gustur meni taas ylämäkeen reippaasti eikä välittänyt vaikka iso auto meni ahtaalla mökkitiellä aivan likeltä ohi.
Mäen päällä otin pari kuvaa Raijan kameralla, mikä olikin erittäin mielenkiintoista! Raijan oli pakko sammuttaa kypärälamppu ja siinä umpipimeässä yritin tähdätä kameran linssin noin suurin piirtein sinne päin! Kameran näytössä ei näkynyt yhtikäs mitään, sitten välähti salama ja jonkinlaisia kuvia tuli otettua! Se oli kyllä hauskaa, pimeässä kun ei nähnyt mitään!Saatiin otettua kuvat ja Gustur namitettua, jolloin Gusse tuumasi että jahas, kyllä tää jo nyt riittää ja kääntyi takaisin tallille. Raija sai Gusturin pysäytettyä ja mä otin liinan takaisin käteen ja sanoin että me kyllä jatketaan vielä... Gusse kääntyi uudestaan ja jatkoi tyynesti matkaa. Sen verran mentiin vielä kypärälamppujen valossa, että tultiin jyrkkään alamäkeen. Sen alaosassa oli ilmeisesti jotain mökkiläisiä tekemässä remppaa, koska valonheittimiä oli useita. Siinä päätettiin kääntää Gustur kotia kohti ja sen herra tekikin mallikkaasti! Raijaa nauratti, askel pidentyi ja reipastui, Gusse oli kotimatkalla!
Päästyämme takaisin katuvalojen pariin, kysyin Raijalta että haluaisiko hän kokeilla hieman vauhdikkaampaa menoa. Uteliaana ja kokeilunhaluisena ihmisenä Raija sanoi iloisesti että Joo! Mulla kun oli liina kiinni suitsissa, niin Raijan oli helppo jättää ohjat pois käsistä ja ottaa toisella kädellä satulan etukaaresta ja toisella harjasta kiinni. Paino vain jalustimille ja sitten yhdessä kannustettiin Gussea ravaamaan. Taisi enemmänkin olla sitä "keppalointia" se meno, mutta hyvin Raija pysyi tasapainossa paino kummallakin jalalla! Hyvä Raija! Ja hyvä Gustur! Gusse sai palkinnoksi namia ja minä hengähdystauon...
Toisenkin kerran vielä kokeiltiin hieman nopeampaa tahtia ja silloin Gusse näytti oikeasti pistelevän ravia ja mä sain juosta kunnolla siinä vieressä. Meillä oli sama rytmi Gussen kanssa ja mä suorastaan nautin siitä vierekkäin juoksemisesta! Se meni Raijankin mielestä paremmin, kaikilta meiltä löytyi rytmi!
Takaisin pyörätielle tultaessa kysyin Raijalta, että jos hän haluaisi ihan itse ohjata Gusturia. Hän halusi, joten laitoin liinan Gussen kaulalle ja opastin ohjat oikein käsiin ja selitin mitä pitää tehdä. Kuuliaisesti Gustur lähti liikkeelle Raijan ohjaamana ja siinä kävellessä selitin mitä pitää tehdä kun haluaa pysähtyä. Sitten Raija pysäytti Gusturin ja taas sai hyvä polle namia palkinnoksi! Sitten uusi liikkeelle lähtö ja ennen laitumelle johtavaa siltaa uusi pysäytys, hienoa Raija!
Ennen siltaa otin taas liinan käteen, että Raija saisi keskittyä vain omaan tasapainoonsa. Kannustuksen kera Gustur tulikin hienosti perässä ja mutalikosta mentiin sieltä mistä oli tultukin, eli Gusturin reittiä. Poika seisoi tallin pihassa nätisti paikoillaan, kun Raija tuli alas ja mä pidin tallin ovea auki Raijan taluttaessa Gusturin karsinaan. Jaana ja Oona oli laittanut Gusselle ruokakorin valmiiksi, jonka Gusse sai heti kun oli otettu satula ja suitset pois. Niin ja vähän ekstraleipiä kiltti polle sai, loput jätettiin muille jaettavaksi.
Vein Raijan kotiinsa ja Raija vaikutti tykästyneeltä. Oli kuulemma ollut mielenkiintoista huomata, että ratsastus vaatii niin paljon tasapainoa ja ettei siellä "vain" istuta! Kyllä siinä kaloreitakin kuluu ja uudet lihakset löytyvät yleensä seuraavana päivänä.Omasta puolestani nautin aivan suunnattomasti siitä, että pääsin ihan vain taluttamaan hevosta ja selittämään pollukoista ja niiden tavoista, kengättömyydestä ja näistä meidän ihanista islantilaisista ja opastamaan ehkä tulevaa heppahöperöä/tätiratsastajaa ratsastuksen saloihin. En ollut aikaisemmin niin kiinnittänyt huomiota siihen, että opettaminen on kivaa! Mut voi milloin vain pyytää taluttajaksi, tämä oli todella nautinto! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)