Laitoin Raijalle jo aiemmin listan asioista, mitkä pitää ottaa mukaan ja/tai pukea päälle kun lähdetään polleilemaan. Toppahousut, villasukat ja hanskat kuului tottakai varustukseen, kypärän sai tallilta lainaan ja turvaliivin ja kypärälampun minulta.
Olin miettinyt jo moneen otteeseen mitä sanon missäkin vaiheessa, kuinka opetan ja missä järjestyksessä. Silti alkoi hieman jänskättämään, kun ei ollut varmuutta Raijan reaktioista. Tykkääkö se edes ollenkaan, pysyykö se selässä vai tuleeko se saman tien alas ja sanoo että joo kiitti mulle riitti.
Aamulla hain Raijan kotootansa ja samalla tarkistettiin, että tarvittavat kamppeet ja mieluummin ehkä ylimääräistäkin oli mukana. Sitten koko pitkäksi päivää töihin, en olisi millään jaksanut!
Ajoissa päästiin lähtemään tallille, kumpikin paksusti pukeutuneena. Tallipihalla lisäsimme villasukat ja laitoimme turvaliivin Raijalle päälle.
Gustur odotti korvat hörössä tallissa karsinassaan, että ketä sieltä oikein tulee. Gusturin satula ja suitset odotti meitä, Jaana oli harjannut Gussen jo valmiiksi. Laitoin satulan ensin selkään lämpiämään ja sitten suitsitus päähän. Sillävälin Raija haki itselleen sopivan kypärän. Sitten kiristin hieman satulavyötä ja pyysin Raijaa karsinaan testaamaan jalustimien pituutta. Kerroin miten se tapahtuu ja laitettiin hihnat ainakin suurinpiirtein oikeille kohdille. Mä voisin sitten lyhentää, jos liian pitkiksi jäivät.
Sen jälkeen siirrettiin Gusse-herra pihalle, tosin namipussin kautta. Otin samalla nameja hieman taskuun reissua varten, jos vaikka pääsee palkitsemaan pollukkaa hyvästä suorituksesta! Olin jo aikaisemmin kertonut Raijalle, kuinka hevosen selkään mennään. Samalla sitten vielä kertasin ohjeet ja Raija pääsikin hienosti Gussen satulaan. Kiristin satulavyötä hieman lisää, kun putte oli pullistellut aikaisemmin... Jalustimet näyttivät hyvältä ja sitten olikin viimeisten ohjeiden aika ennen liikkumista.
Sanoin Gusselle että odottaa hetken ja hain riimunnarun, jonka laitoin Gussen suitsitukseen kiinni. Gusturillahan on kuolaimettomat suitset ja valitsin riimunnarun, joka oli kevyt nauhamainen. Sitten pyysin Raijaa painamaan pohkeilla ja maiskuttamaan, jotta Gustur saadaan liikkeelle. Kiltisti poika lähtikin käyntiin ja seurasi minua. Raijan olo taisi tuntua ensin huteralta, mutta niinhän se aina.
Laitumen reunaa kävellessä juteltiin Gusturista ja muista pollukoista ja Gustur kuunteli tyytyväisenä ja välillä päristeli oman mielipiteensä jutuista. Mutalikon kohdalla Gustur ei suostunut menemään siitä mistä mä olisin mennyt, joten menimme ilmeisesti hieman kuivempaa reittiä. Gustur tiesi parhaiten! Raija pysyi loistavasti ratsunsa selässä paino jalustimilla, kun tulimme mutalikosta sillalle ja ylämäkeen pyörätielle. Harjasta kiinni!
Pyörätiellä tarkistin vielä satulavyön ja sitten jatkoimme matkaa. Hakjärven lenkille kääntyi hiekkatie jyrkästi ylös, jossa neuvoin Raijaa nousemaan kokonaan jalustimille, takamus kokonaan irti penkistä. Toinen käsi harjassa ja toinen satulan etukaaressa Raija pysyi pontevasti koko mäen kevyessä istunnassa ja Gustur kiipesi reippaasti ylös jyrkän tien pätkän.
Hiekkatiellä Gustur kulki välillä mun perässä, välillä vieressä, sen mukaan miltä tienpohja vaikutti. Se etsi itse parhaimman kävelypaikan, missä ei olisi liukasta. Tie oli hyvässä kunnossa, liukkautta ei ollut ollenkaan, vaikka paikoin eilen satanut lumi olikin pakkautunut kiiltäväksi. Sen verran oli plussaa, ettei nekään kohdat olleet liukkaita.
Välillä koira haukkui ja autoja meni ohi, mutta meidän Gusse-putte ei moisille edes korvaansa lotkauttanut. Sekään koira, joka haukkui pitkään aitansa takana parin metrin päässä, ei saanut Gusturia hermostumaan. Siellähän haukut, tuumasi Gustur, mä oon isompi ja kuljen just siellä missä haluan!
Sitten sytytimmekin kypärälamput, kun tulimme mökkitielle. Siellähän on pilkkopimeää kun ei ole katuvaloja, mutta hevosilla on ihan huisin paljon parempi hämäränäkö kuin meillä ihmisillä. Gustur meni taas ylämäkeen reippaasti eikä välittänyt vaikka iso auto meni ahtaalla mökkitiellä aivan likeltä ohi.
Mäen päällä otin pari kuvaa Raijan kameralla, mikä olikin erittäin mielenkiintoista! Raijan oli pakko sammuttaa kypärälamppu ja siinä umpipimeässä yritin tähdätä kameran linssin noin suurin piirtein sinne päin! Kameran näytössä ei näkynyt yhtikäs mitään, sitten välähti salama ja jonkinlaisia kuvia tuli otettua! Se oli kyllä hauskaa, pimeässä kun ei nähnyt mitään!
Saatiin otettua kuvat ja Gustur namitettua, jolloin Gusse tuumasi että jahas, kyllä tää jo nyt riittää ja kääntyi takaisin tallille. Raija sai Gusturin pysäytettyä ja mä otin liinan takaisin käteen ja sanoin että me kyllä jatketaan vielä... Gusse kääntyi uudestaan ja jatkoi tyynesti matkaa. Sen verran mentiin vielä kypärälamppujen valossa, että tultiin jyrkkään alamäkeen. Sen alaosassa oli ilmeisesti jotain mökkiläisiä tekemässä remppaa, koska valonheittimiä oli useita. Siinä päätettiin kääntää Gustur kotia kohti ja sen herra tekikin mallikkaasti! Raijaa nauratti, askel pidentyi ja reipastui, Gusse oli kotimatkalla!
Päästyämme takaisin katuvalojen pariin, kysyin Raijalta että haluaisiko hän kokeilla hieman vauhdikkaampaa menoa. Uteliaana ja kokeilunhaluisena ihmisenä Raija sanoi iloisesti että Joo! Mulla kun oli liina kiinni suitsissa, niin Raijan oli helppo jättää ohjat pois käsistä ja ottaa toisella kädellä satulan etukaaresta ja toisella harjasta kiinni. Paino vain jalustimille ja sitten yhdessä kannustettiin Gussea ravaamaan. Taisi enemmänkin olla sitä "keppalointia" se meno, mutta hyvin Raija pysyi tasapainossa paino kummallakin jalalla! Hyvä Raija! Ja hyvä Gustur! Gusse sai palkinnoksi namia ja minä hengähdystauon...
Toisenkin kerran vielä kokeiltiin hieman nopeampaa tahtia ja silloin Gusse näytti oikeasti pistelevän ravia ja mä sain juosta kunnolla siinä vieressä. Meillä oli sama rytmi Gussen kanssa ja mä suorastaan nautin siitä vierekkäin juoksemisesta! Se meni Raijankin mielestä paremmin, kaikilta meiltä löytyi rytmi!
Takaisin pyörätielle tultaessa kysyin Raijalta, että jos hän haluaisi ihan itse ohjata Gusturia. Hän halusi, joten laitoin liinan Gussen kaulalle ja opastin ohjat oikein käsiin ja selitin mitä pitää tehdä. Kuuliaisesti Gustur lähti liikkeelle Raijan ohjaamana ja siinä kävellessä selitin mitä pitää tehdä kun haluaa pysähtyä. Sitten Raija pysäytti Gusturin ja taas sai hyvä polle namia palkinnoksi! Sitten uusi liikkeelle lähtö ja ennen laitumelle johtavaa siltaa uusi pysäytys, hienoa Raija!
Ennen siltaa otin taas liinan käteen, että Raija saisi keskittyä vain omaan tasapainoonsa. Kannustuksen kera Gustur tulikin hienosti perässä ja mutalikosta mentiin sieltä mistä oli tultukin, eli Gusturin reittiä. Poika seisoi tallin pihassa nätisti paikoillaan, kun Raija tuli alas ja mä pidin tallin ovea auki Raijan taluttaessa Gusturin karsinaan. Jaana ja Oona oli laittanut Gusselle ruokakorin valmiiksi, jonka Gusse sai heti kun oli otettu satula ja suitset pois. Niin ja vähän ekstraleipiä kiltti polle sai, loput jätettiin muille jaettavaksi.
Vein Raijan kotiinsa ja Raija vaikutti tykästyneeltä. Oli kuulemma ollut mielenkiintoista huomata, että ratsastus vaatii niin paljon tasapainoa ja ettei siellä "vain" istuta! Kyllä siinä kaloreitakin kuluu ja uudet lihakset löytyvät yleensä seuraavana päivänä.
Omasta puolestani nautin aivan suunnattomasti siitä, että pääsin ihan vain taluttamaan hevosta ja selittämään pollukoista ja niiden tavoista, kengättömyydestä ja näistä meidän ihanista islantilaisista ja opastamaan ehkä tulevaa heppahöperöä/tätiratsastajaa ratsastuksen saloihin. En ollut aikaisemmin niin kiinnittänyt huomiota siihen, että opettaminen on kivaa! Mut voi milloin vain pyytää taluttajaksi, tämä oli todella nautinto! :)
Olin miettinyt jo moneen otteeseen mitä sanon missäkin vaiheessa, kuinka opetan ja missä järjestyksessä. Silti alkoi hieman jänskättämään, kun ei ollut varmuutta Raijan reaktioista. Tykkääkö se edes ollenkaan, pysyykö se selässä vai tuleeko se saman tien alas ja sanoo että joo kiitti mulle riitti.
Aamulla hain Raijan kotootansa ja samalla tarkistettiin, että tarvittavat kamppeet ja mieluummin ehkä ylimääräistäkin oli mukana. Sitten koko pitkäksi päivää töihin, en olisi millään jaksanut!
Ajoissa päästiin lähtemään tallille, kumpikin paksusti pukeutuneena. Tallipihalla lisäsimme villasukat ja laitoimme turvaliivin Raijalle päälle.
Gustur odotti korvat hörössä tallissa karsinassaan, että ketä sieltä oikein tulee. Gusturin satula ja suitset odotti meitä, Jaana oli harjannut Gussen jo valmiiksi. Laitoin satulan ensin selkään lämpiämään ja sitten suitsitus päähän. Sillävälin Raija haki itselleen sopivan kypärän. Sitten kiristin hieman satulavyötä ja pyysin Raijaa karsinaan testaamaan jalustimien pituutta. Kerroin miten se tapahtuu ja laitettiin hihnat ainakin suurinpiirtein oikeille kohdille. Mä voisin sitten lyhentää, jos liian pitkiksi jäivät.
Sanoin Gusselle että odottaa hetken ja hain riimunnarun, jonka laitoin Gussen suitsitukseen kiinni. Gusturillahan on kuolaimettomat suitset ja valitsin riimunnarun, joka oli kevyt nauhamainen. Sitten pyysin Raijaa painamaan pohkeilla ja maiskuttamaan, jotta Gustur saadaan liikkeelle. Kiltisti poika lähtikin käyntiin ja seurasi minua. Raijan olo taisi tuntua ensin huteralta, mutta niinhän se aina.
Laitumen reunaa kävellessä juteltiin Gusturista ja muista pollukoista ja Gustur kuunteli tyytyväisenä ja välillä päristeli oman mielipiteensä jutuista. Mutalikon kohdalla Gustur ei suostunut menemään siitä mistä mä olisin mennyt, joten menimme ilmeisesti hieman kuivempaa reittiä. Gustur tiesi parhaiten! Raija pysyi loistavasti ratsunsa selässä paino jalustimilla, kun tulimme mutalikosta sillalle ja ylämäkeen pyörätielle. Harjasta kiinni!
Pyörätiellä tarkistin vielä satulavyön ja sitten jatkoimme matkaa. Hakjärven lenkille kääntyi hiekkatie jyrkästi ylös, jossa neuvoin Raijaa nousemaan kokonaan jalustimille, takamus kokonaan irti penkistä. Toinen käsi harjassa ja toinen satulan etukaaressa Raija pysyi pontevasti koko mäen kevyessä istunnassa ja Gustur kiipesi reippaasti ylös jyrkän tien pätkän.
Hiekkatiellä Gustur kulki välillä mun perässä, välillä vieressä, sen mukaan miltä tienpohja vaikutti. Se etsi itse parhaimman kävelypaikan, missä ei olisi liukasta. Tie oli hyvässä kunnossa, liukkautta ei ollut ollenkaan, vaikka paikoin eilen satanut lumi olikin pakkautunut kiiltäväksi. Sen verran oli plussaa, ettei nekään kohdat olleet liukkaita.
Välillä koira haukkui ja autoja meni ohi, mutta meidän Gusse-putte ei moisille edes korvaansa lotkauttanut. Sekään koira, joka haukkui pitkään aitansa takana parin metrin päässä, ei saanut Gusturia hermostumaan. Siellähän haukut, tuumasi Gustur, mä oon isompi ja kuljen just siellä missä haluan!
Sitten sytytimmekin kypärälamput, kun tulimme mökkitielle. Siellähän on pilkkopimeää kun ei ole katuvaloja, mutta hevosilla on ihan huisin paljon parempi hämäränäkö kuin meillä ihmisillä. Gustur meni taas ylämäkeen reippaasti eikä välittänyt vaikka iso auto meni ahtaalla mökkitiellä aivan likeltä ohi.
Saatiin otettua kuvat ja Gustur namitettua, jolloin Gusse tuumasi että jahas, kyllä tää jo nyt riittää ja kääntyi takaisin tallille. Raija sai Gusturin pysäytettyä ja mä otin liinan takaisin käteen ja sanoin että me kyllä jatketaan vielä... Gusse kääntyi uudestaan ja jatkoi tyynesti matkaa. Sen verran mentiin vielä kypärälamppujen valossa, että tultiin jyrkkään alamäkeen. Sen alaosassa oli ilmeisesti jotain mökkiläisiä tekemässä remppaa, koska valonheittimiä oli useita. Siinä päätettiin kääntää Gustur kotia kohti ja sen herra tekikin mallikkaasti! Raijaa nauratti, askel pidentyi ja reipastui, Gusse oli kotimatkalla!
Päästyämme takaisin katuvalojen pariin, kysyin Raijalta että haluaisiko hän kokeilla hieman vauhdikkaampaa menoa. Uteliaana ja kokeilunhaluisena ihmisenä Raija sanoi iloisesti että Joo! Mulla kun oli liina kiinni suitsissa, niin Raijan oli helppo jättää ohjat pois käsistä ja ottaa toisella kädellä satulan etukaaresta ja toisella harjasta kiinni. Paino vain jalustimille ja sitten yhdessä kannustettiin Gussea ravaamaan. Taisi enemmänkin olla sitä "keppalointia" se meno, mutta hyvin Raija pysyi tasapainossa paino kummallakin jalalla! Hyvä Raija! Ja hyvä Gustur! Gusse sai palkinnoksi namia ja minä hengähdystauon...
Toisenkin kerran vielä kokeiltiin hieman nopeampaa tahtia ja silloin Gusse näytti oikeasti pistelevän ravia ja mä sain juosta kunnolla siinä vieressä. Meillä oli sama rytmi Gussen kanssa ja mä suorastaan nautin siitä vierekkäin juoksemisesta! Se meni Raijankin mielestä paremmin, kaikilta meiltä löytyi rytmi!
Takaisin pyörätielle tultaessa kysyin Raijalta, että jos hän haluaisi ihan itse ohjata Gusturia. Hän halusi, joten laitoin liinan Gussen kaulalle ja opastin ohjat oikein käsiin ja selitin mitä pitää tehdä. Kuuliaisesti Gustur lähti liikkeelle Raijan ohjaamana ja siinä kävellessä selitin mitä pitää tehdä kun haluaa pysähtyä. Sitten Raija pysäytti Gusturin ja taas sai hyvä polle namia palkinnoksi! Sitten uusi liikkeelle lähtö ja ennen laitumelle johtavaa siltaa uusi pysäytys, hienoa Raija!
Ennen siltaa otin taas liinan käteen, että Raija saisi keskittyä vain omaan tasapainoonsa. Kannustuksen kera Gustur tulikin hienosti perässä ja mutalikosta mentiin sieltä mistä oli tultukin, eli Gusturin reittiä. Poika seisoi tallin pihassa nätisti paikoillaan, kun Raija tuli alas ja mä pidin tallin ovea auki Raijan taluttaessa Gusturin karsinaan. Jaana ja Oona oli laittanut Gusselle ruokakorin valmiiksi, jonka Gusse sai heti kun oli otettu satula ja suitset pois. Niin ja vähän ekstraleipiä kiltti polle sai, loput jätettiin muille jaettavaksi.
Omasta puolestani nautin aivan suunnattomasti siitä, että pääsin ihan vain taluttamaan hevosta ja selittämään pollukoista ja niiden tavoista, kengättömyydestä ja näistä meidän ihanista islantilaisista ja opastamaan ehkä tulevaa heppahöperöä/tätiratsastajaa ratsastuksen saloihin. En ollut aikaisemmin niin kiinnittänyt huomiota siihen, että opettaminen on kivaa! Mut voi milloin vain pyytää taluttajaksi, tämä oli todella nautinto! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti