Sovittelua

Otin tallille mukaan uuden hienon fleecekankaan (skottiruudullinen) ja viimein ne vyöstä väkerretyt kuolaimettomatkin. Kumpaakin piti testata ihan päälle asti.

Avasin pihaton oven varoen, koska toiselta puolelta kuului ääntä. Oliko siellä Prinsessa? Ei tällä kertaa, oven takaata paljastui korvat hörössä nuuskutteleva Laikka-rouva. Olisko mitään, juu nou, ruuan tynkää? No nyt ei ollut, kädessä oli vain riimu Mörriä varten. Laikka lähti kuitenkin varmuuden vuoksi perässä pihatosta tarhan puolelle.

Mentyäni tarhaan olin ensin ihan ihmeissäni. Mitä kummaa Vaavi tekee aikuisten laitumella?!? Siellä se seistä jökötti muiden ollessa heinällä, oliko ne ajaneet sen sivuun? Miksi Jaana oli sen siirtänyt sinne? "Moi Vaavi", hihkaisin ja Vaavi lähti tulemaan kohti. Siinä vaiheessa huomasin ettei se Vaavi ollutkaan, vaan Kolur. Voi Kolur kun olet ihan saman värinen kuin poikasi! Siis niin likainen polle kuin olla ja voi, se oli vetässyt kunnon piehtaroinnit! Huh, onneksi mun ei tarvitse siivota tuota turkkia! Toivottavasti se kuivuttuaan irtoaa edes hieman helpommin, nyt se näytti samalta kuin Vaavi!

Sitten siirryin juttelemaan Svipalle, joka tyytyväisenä söi heinää Mörri vieressään. Offari oli Mörrin toisella puolen, melkein samalla heinäkasalla. Kyllä se on Mörri päässyt Svipan suosioon ihan tosissaan, ei se muuten joka kerta roikkuisi johtajattaren vierellä. Svipukka hörähti ja kehuin tammaa, sitten se yritti syödä mun takin hihaa. Kiitin kovasti kohteliaisuudesta ja käännyin juttelemaan Eikalle. Eikkakin oli sitä mieltä, että hiha on melkoisen hyvän makuista... Sillä välin Mörri siirtyi Svipan ja Offarin välistä pois ja nuuskaisi mua. Tervehdin Offaria, joka tunkesi turpansa kanssa mun hihaan. Mörri seisoi mun vieressä ja tuntui sanovan että laita nyt se riimu, sitä sä tulit kumminkin tekemään. Laitoin Mörrille riimun ja se auttoi nostamalla päätään hieman. Tää on mennyt tosi hienosti nyt muutaman kerran, Mörri nostaa päätänsä juuri sopivalle korkeudelle!

Sitten pienen pissitauon jälkeen suuntasimme talliin, mihin olin laittanut valot päälle. Ajattelin harjata polleni sisällä, kun ulkona oli jo kauhean pimeää. Tänäänhän siirrettiin kelloja tunnilla taaksepäin, joten aurinko laskeutui jo aiemmin! Laitoin Mörrin karsinaan kiinni ja esittelin harjan. Tällä harjataan heppa hienoksi! Sitten oli vuorossa kaviokoukun esittely ja Mörri siirsi jo painoaan pois etujalalta. Hieno poika, kaikki kunnossa ja näkkärinpala kiitokseksi.

Välillä kuului kopinaa pihaton puolelta. Yhtäkkiä ovi oli auki ja Prinsessan pää tunki sisälle. Tuli kiire estää sen sisällepääsy, toinen etunenkin oli jo sisällä! Hyvänen aika sentäs, puskin Prinsessaa taaksepäin ja sain suljettua oven, jonka laitoin lukkoon.

Kaivoin kuolaimettomat suitset kassista ja sovittelin ne Mörrille. Löysäsin kahdella reiällä turparemmiä ja se tuntui istuvan nyt hyvin. Hain satulan satulahuoneesta ja laitoin sen Mörrille, kiinnitin satulavyönkin sopivan tiukalle. Rapistelin pussia, missä oli fleece sisällä ja Mörri höristi korviaan, ettei siellä vain olisi jotain hänelle? Onpa vain hyvinkin, uuden ratsastusloimen alku! Auoin kankaan ja sovittelin sen Mörrin ahterin päälle. Mörrin ilme kertoi kaiken, ai näitä juttuja, jjooh... Yritin merkkausliidulla saada jälkeä kankaaseen, muttei se oikein ottanut onnistuakseen. Raaputtelin liidulla satulan takaosaa seuraillen, tästä täytyy leikata pois. Hain muutaman nuppineulan ja käskin Mörrin seistä kaikessa rauhassa. Korva lurpahti mun suuntaan, mitä se täti mun kuvittelee tekevän kun kerta olen kiinnikin tässä! Nuppareilla merkkasin keskikohdan ja kavennuksien paikat, jonkinmoinen jälki jäi sentään liidusta leikkaamista varten.

Aina välillä Mörri kääntyi kuunteleman Prinsessan kopistelua. Sinnikäs neitokainen, täytyy sanoa! :D

Taittelin varoen kankaan kasaan ja pussitin sen kotimatkaa varten. Avasin satulavyön ja Mörri kääntyi oikein katsomaan, eikö me mennäkään lenkille? Juu ei mennä, siellä on ihan pilkkopimeää ja koko Nupurintiekin oli valoton. Otin kuolaimettomatkin pois ja Mörri alkoi nuuskuttaa mun päätä laittaessani suitsetkin pussiin. Sitten otin Mörrin ruokavadin ja pilkoin näkkäriä sinne. Ripottelin merisuolaa hieman päälle, kun kerta olin lukenut merisuolan sisältävän kivennäisiä. Ja suolojahan ne polletkin kaipaavat aina välillä. Sitten laitoin vielä mysliä päälle ja lähestyin Mörriä. Mörri kuopi lattiaa, ruokaa hänelle, ruokaa! Odotin, että kuopiminen loppuu ja kun käytös oli hyvää, annoin pollelleni ruokakipon.

Mörrin syödessä vein harjapakin pois ja sammuttelin jo osan valoista. Sitten avasin pihaton oven ja menin rapsuttelemaan Prinsessaa. Utelias tammukka olisi halunnut sisälle, mutta ihan mukavaa oli kyllä kun joku rapsuttaakin. Ja joo, varsinkin siitä korvan vierestä, siinä toi muta kutittaa hurjasti, aah, ihanaa!

Menin takaisin sisälle ja pistin oven taas lukkoon. Mörri nuoli vimosia kupistansa ja laitoin astian pois. Irrotin pojan karsinan seinästä ja käänsin kohti ovea. Olin varautunut siihen, että Prinsessa puskee taas sisälle, ja sanoin shuu shuu jo ennenkuin raotin ovea. Valkopilkullinen turpahan siinä oli ihan heti melkein mun oman nenän tasalla, eikö nyt millään pääsisi sinne sisälle kanssa! Ajoin Prinsessaa kauemmaksi ja pyysin Mörrin pihattoon. Seisoin itse esteenä Prinsessalle ja otin sitten riimun pois Mörrin kaulalta. Mörri mietti hetken ja jatkoi sitten muutaman askeleen eteenpäin. Se jäi katselemaan ympärillensä, miten täällä on yhtäkkiä tullut ihan pimeetä?

Prinsessa vietti hetken vielä kanssani, mutta päätti sitten lähteä komean Casanovan perään. Sinne ne jäivät katselemaan pimentynyttä tarhaa ja mua hymyilytti. Kertakaikkisen ihana tuo Prinsessa! Osaa avata ovetkin...

Kysymys?

Kysymys kuuluu: Mistä tiedät olevasi todellinen heppaihminen autossa?

Kun edellä oleva ei heti lähde liikkeelle valojen vaihduttua vihreäksi ja alat kannustamaan oitis: "Noh, vauhtia siellä, hop hop!" ja päälle kovimmat maiskutukset ja naksutukset ja vielä hieman pohkeitakin! :D

Nimimerkillä: "Hups, maiskutus kuului varmaan naapuriautoon asti!"

Masennusta ja piristystä

Tänään selvisi, etten saa Mörriäiselle enää vakuutusta. Ai että risoi ja pahasti! Se on kuulemma liian vanha, vakuutus olisi pitänyt ottaa ennen kuin se täyttää 16 vuotta. Issikoilla vakuutus muuten olisi pari vuotta pidempään kuin esim. lämppäreillä, kun ne on terveempiä ja ihanampia ja fiksumpia ja kaikkea. Mutta sitten mun terve, hieno, upea, ajattelevainen, rauhallinen, suloinen, kiltti lurppana jätetään täysin vakuutusten ulkopuolelle! *KIROSANA* Ai anteeksi, olishan sille saanut palovakuutuksen siltä varalta että se palaa talliin tai siihen iskee salama. Mä olin niin kiukkuinen, että kurkkua kuristi ja itketti. MUN MURMELI!!!

Raivon kyyneleitä pidätellen ajelin tallille Mörrin herkkupuuron ja Kalevala Korun koulutuspäiviltä nyysimäni omenan kanssa. Otin riimun koukustaan ja suunnistin tarhaan. Samalla yritin hengittää syvään ja hieman kiukku laantuikin. Sitten näin Svipan ja Mörrin, seisoivat vierekkäin kaikessa rauhassa auringosta nauttien. Menin ensin juttelemaan Svipalle, joka heti vaistosi asioiden olevan kehnosti. Svipa tuli ihan viereen ja rapsuttelin ihanaa tammaa sään kohdalta ja selästä. Sitten rapsuttelin taaempaa ja Svipa siirtyi niin että rapsutin sitä lautasilta. Hetken kuluttua tammukka siirtyi taaemmas, jolloin rapsutin taas sään kohdalta. Svipa siirtyi lähemmäksi ja oikein painautui kiinni muhun! Voi hyvänen aika sentäs, kuinka herkkä polle se on! Sitten se käänsi päätään nuuskiakseen mun lahjetta ja painautui uudestaan likelle. Mä kumarruin rapsuttamaan Svipaa sen etujalkojen välistä, sinne se kun ei itse yllä. Kun olin siinä kumartuneena, tunsin poskellani lämpimän hengityksen. Svipan sierain oli pitkään poskella nuuskien mun hajua ja sitten se hyvin hyvin hellästi ylähuulellaan muutaman kerran pusutteli mun poskea!

Maailma näytti yhtäkkiä paljon valoisammalta paikalta. :)

Mörri katseli vierestä ja pieni hymy naamalla kävelin oman polleni luokse. Mörri nosti päätään korkeammalle, että sain riimun hyvin kiinni. Hyvä heppa! Talutin pörrin pihaton ja tallin läpi ja kiinnitin sen tolppaan. Hain omenan ja harjapakin ja jaoimme ompun, mulle kaksi haukkaisua ja Mörrille kanssa! Harjasin tällä kertaa siistimmän pollen ja putsasin kaviot. Ja kuten aina ennenkin, annoin näkkäriä sen jälkeen.

Irrotin riimunnarun ja Mörrin ilme kirkastui, mennäänkö taas syömään tuoretta ruohoa riimussa? Juu näin olisi tarkoitus. Ja kuten eilenkin, Mörri otti kaikki irti riimureissusta. Ruohoa siellä, ruohoa täällä, nami nami! Reitti oli sama kuin eilenkin, mutta tällä kertaa menimme hieman nopeampaa tahtia menomatkan. Mörri sai herkkuheinää reitiltä, mutta kun suu oli täynnä, siirryimme eteenpäin. Metsässä kaivoin näkkäriä taskusta ja Mörri seurasi kuin unelma kaikkien ahtaidenkin paikkojen läpi. Olin kyllä niin ylpeä hevosestani!

Tullessamme takaisin pyörätielle ohikulkevan autoilijan ilme oli aika hauska! Ensin hän vissiin kuvitteli ison koiran tulevan puskasta narun jatkona, mutta se olikin mun Mörriman! Hyvä ettei ajanut tieltä, kun silmät niin levisi...

Meidän matka pyörätieltä laitumelle oli taas ihan hurjan hidas, ei kiirettä mihinkään, Mörri söi kaikessa rauhassa. Välillä se harppoi reippaasti muutaman askeleen ja jäi sitten nakertamaan lisää heinää. Siinä tien pätkässä meni varmaan 45 minuuttia, mutta mua se ei haitannut. Ohi kulki sauvakävelijä mennen tullen, kehuimme kilvan ihanaa kävelysäätä. Vastaan tuli tyttö pyörällä, jota Mörri ensin katseli kaukaa hyvin tarkkaan. Johtui varmaan siitä, kun tyttö niin hitaasti fillaroi. Tervehdin tyttöä ja hän kysyi että saako heppaa paijata. No tottakai saa! Tyttö kysyi että mitä rotua heppa on ja kuinka vanha se on. Mörri puputti ruohoa eikä näyttänyt edes huomaavan tytön paijausta. Taisi se salaa olla iloinen huomiosta, kunhan taas vaan oli olevinaan! ;-)

Vaavi oli odottamassa tarhan kulmassa meitä. Itseasiassa se taisi odottaa aika kauan, kun ei Mörri mitään kiirettä pitänyt. Tiesi että ruokaa tulee vielä tallillakin! Oona oli Rontti-koiran kanssa jakamassa heiniä hevosille ja Rontti ei meinannut pysyä nahoissaan. Jipii, pallonheittäjä tuli!

Vein Mörrin tolppaan kiinni ja hain ruokavatiin mysliä. Sitten mursin parit naminäkkärit sinne ja kaasin lämpimän herkkupuuron päälle. Ja vielä yksi omena kruunaamaan aterian. Putsasin kaviot pikaisesti ja jätin polleni syömään kaikessa rauhassa. Menin juttelemaan Oonan kanssa ja heittelin samalla Rontille isoa palloa ja pientä palloa. Sen jalka näytti olevan jo parempi, hieman se sitä vielä varoi.

Tällä välin Mörriäinen oli syönyt jo ateriansa ja sillä oli narukin puurossa. Ja hetken kuluttua oli mun takkikin puurossa! Yritin kyllä parhaani mukaan väistää Mörrin turpaa, jossa oli tuntokarvoihin tarttunut puurohelmiä, mutta toinen niin innolla nuuskutti ja tuhisi. Vein Mörrin tarhaan ja paljon paljon paremmalla mielellä lähdin tallilta kotia kohti. Aina se piristää mieltä kun pääsee hevostelemaan, varsinkin kun on ympärillä näin mahtavia issikoita kuten pusu-Svipa ja mun oma Mörri-pörri! :D

"Kultainen noutaja"

Ilmat viilenevät ja pian on varmaankin lunta maassa. Tai näin ainakin toivon, lumen myötä tulisi valoisampaakin. Varoen on kuitenkin vielä ajettava, kun kesärenkaat on alla. En ole kerennyt niitä vaihtamaan kitkoihin.

Olin saanut töistä Raijalta pienen pussillisen pieniä omenoita ja se kädessä lähdin kulkemaan varsatarhan ja aikuisten välissä olevaa kujaa. Rapinaa kuullessaan hevoset höristelivät korviaan, vaikka olivat juuri saaneet heinää. Annoin ensin Tirriäiselle omenan, Vaavi ei halunnut, mutta Brynjalle kelpasi kyllä. Sitten vuorossa oli Tvistur-herra, Kolur, Offari, kaunis Krona, Mörri, ihanainen Svipa, Laikkeliini, Gusse-setä, utelias Prinsessa, Eikkis-peikkis ja Keke. Oukkei, kaikille oli omppua! Ja ihan ohimennen Svipalle kaksi. Ja Mörrille. Ja Tvisselle...

Omenoita vielä jäikin ja pussin kanssa tassuttelin talliin. Olin ostanut muovisen kannellisen rasiankin, ettei hiiret pääse syömään Mörrin leipiä, senkin vein talliin. Sitten otin riimun ja hain Mörriäisen, joka seurasi oikein kiltisti. Mulla oli harjausevääksi hieman heinää, ettei ihan "nälässä" tarvitse seistä. Buahhahhaa, toi polle ei kyllä nälässä enää ole! :D

Mietin että miten ihmeessä Mörriman oli kieriskellyt maassa kun koko selkä oli hännästä korvien väliin ja pidemmällekin ihan kuin turpeessa. Kumpikin takajalka oli saanut kosteat läntit ylhäältä alas, onko se istunutkin siellä mudassa? No harjaamallahan se kaikki lähti ja samalla Mörri rouskutti heinää. Tarkistin kaviot ja huomasin että nekin on tässä parissa kuukaudessa muuttuneet. Muutama kohta on mistä on lohjennut palaa pois, mutta ne eivät ole laajentuneet eikä Mörri jalkojansa aro. Hieman kaviot ovat leventyneet, enemmän kuin Offarilla. Mielenkiintoista.

Palkittuani heppani jalkojen ojentelusta, päätin ottaa taas harjan setvimisen tälle kerralle. "Tadaa!" sanoin Mörrille samalla esitellen hiusharjaa ja hoitoainepulloa. Joltisenkin laimean katseen sain takaisin ja syvän huokauksen. "Joo ei me nyt laiteta lettejä, mutta setvitään kyllä!" Mörri alistui karmeaan kohtaloonsa ja sain sen kauniiksi. Samalla juttelin sille, kerroin että Raija on tulossa katsomaan Mörriä ja kun Raijalla on synttärit, niin Mörri tulee talutusratsastukseen Raijalle. Ja näkkäriä päälle.

Nyt kun pojalla oli tukka hyvin, oli aika laittaa ylimääräiset tavarat pois. Sitten hain raipan ja punaisen namipussukan satulahuoneesta ja otin Mörrin irti tolpasta. Hetken aika se ihmetteli, hänellä on riimu päässä ja me mennään tarhojen reunaa, unohtikohan täti nyt jotain? Ei unohtanut, täti oli vaan sitä mieltä, että me mennään kävelylle metsään ihan riimun kanssa ja syödään matkalla kaikki heinät mitä tekee mieli. Mörri otti sanoista vaarin ja alkoi pupeltaa polun vierestä heinää. Hyvin se kulki perässä, aina välillä vihreää haukaten.

Mutalikossa Mörri kokeili, josko ei mentäisikään, mutta tuli kuitenkin perässä. Itse astuin tosi tarkkaan siellä, koska mun polvi on melkoisen kipeä ja tässä yhteisellä kävelyretkellä sitä saisin myös jumpattua. Käännyimme pyörätiellä oikealle ja sitten annoin Mörrin pään laskeutua. Meillä on aikaa, syö vain! Ja Mörrihän söi. Askel eteen silloin tällöin ja lisää ruokaa. Taas muutama askel ja suun täydeltä ruokaa. Välillä seistiin pitempäänkin yhdessä kohtaa kun oli niin herkullinen tupas ruohoa. Ja taas jatkettiin matkaa.

Vastaan tuli sauvakävelijä, jota tervehdin iloisesti. Mies oikein pysähtyi juttelemaan ja kerroin meidän olevan ruoka-jumpparetkellä. Kerätään hieman tuota lihasta selän päälle. Mörri maiskutti ruohoa kaikessa rauhassa ja antoi miehen kokeilla selkärankaansa. Ei sauvat häirinneet ollenkaan! Juttelimme lihasten kasvusta ja ettei pollesta saa lihava tulla, mutta lihaksia pitää olla. Sitten mies jatkoi matkaansa ja mekin menimme taas hieman eteenpäin.

Pyörätiellä on kohta, missä on oikealla aita, koska siellä menee puro. Sen toisesta päädystä kuulema menee polku metsään ja siellä Jaana on talutellut Gussea kuntouttaakseen sen jalkaa. Ajattelin mennä tutkimaan paikkaa, mitä sieltä löytyy. Aidan vierustaa kävelimme reippaasti, siinä kun ei ole heinää syötäväksi. Sitten käännyimme metsään polulle ja Mörri seurasi nätisti. Ihan kuin sekin olisi ollut utelias, mitä täällä on? Kiersimme kaatuneen puun ja koska Mörri seurasi kauniisti, kaivoin sille namipussista herkun. Jatkoimme kiipeilyä ja huomasin, että kesällä siellä oli ilmeisesti pidetty majaa. Pressuja oli ainakin kolmessa kohtaa, onneksi ei tuullut. Ei sillä, Mörri ei pressuista piittaa vaikka hieman liikkuisivatkin. Aina kun olimme menneet hankalan kohdan ohi/yli, annoin namin. Mörri käveli perässä, piti ensin pissitauon ja hetkeä myöhemmin jätti jätöksensä pieneen rinteeseen. Ei vissiin kukaan muu ollut pitkään aikaan merkannut paikkoja, joten hänen oli se tehtävä. Ja taas jatkettiin matkaa.

Lopuksi käännyttiin takaisin kohti pyörätietä ja kiersimme uudelleen kaatuneen puun. Namin jälkeen siirryimme pyörätielle ja kas, samainen sauvakävelijä sauvoi innolla takaisin päin. "Onko lenkki tehty?" hän kysyi ja sanoin että "Kyllä ja hienosti menikin!"

Ajattelin että takaisin päin meno on kuitenkin taas haipakkaa, kuten yleensä, mutta Mörrillä ei ollut kiire mihinkään. Ruoho oli paljon parempaa täällä kuin tarhassa! Niinhän se on että itsekin tykkää välillä syödä ulkona eikä vetää omia keitoksia joka päivä... Tarhalle kävely oli jos mahdollista vielä hitaampaa kuin mennessä, miten tämä on mahdollista! Katselin kuinka hienosti hevosen turpa toimii, ylähuuli hamuaa heinää, taivuttaa sen sivulle, kieli ottaa siitä kiinni ja etuhampaat katkaisevat nykäisyllä heinät. Ja suun pielestä puhalletaan pois se joukkoon eksynyt haavan lehti, ne eivät ole hyviä. Ja isommat määrät lehtiä siirretään näppärästi syrjään ylähuulella ja kaivetaan alta mehukkaat ruohot. Ihan käsittämättömän herkkä tuo ylähuuli! Miten se voi tuntea että siinä on puun lehti eikä tukko heinää?

Kävelimme siis tosi hitaasti kohti tallia ja mulla oli aika katsella ohi ajavia autoja. Muutamassa näkyi leveä virne, kun huomasivat tädin taluttavan 400-kiloista kultaista noutajaa! Mulla oli ihan sama tunne kuin koirankin kanssa, tässä sitä mennään ja nuuskitaan pientareita. Sitäpaitsi Espoon kaupunki on nyt kyllä meille työstä velkaa, me parturoitiin piennar niin siistiin kuntoon!

Piiitkän ajan kuluttua pääsimme kolmen metrin päähän sillasta, mistä pitää kääntyä tarhoille. Siitä ei meinattu millään tulla edemmäs, heinää olisi vielä jäljellä! Vaavi katseli kauempaa, että mitä siellä häärätään ja Tirriäinenkin nousi makuulta. Mitä tapahtuu! Kiskoin jo hieman vaativammin Mörriä, nyt mennään kyllä ihan omille eväille. Mörri jumi hetken ja tuli sitten kun sanoin että ruoka odottaa, nami nami! Matkalla nuuskaisimme hörisevää Vaavia ja kävelimme sitten kauniisti tallille. Laitoin Mörriäisen tolppaan kiinni ja hain sille eväskipon. Rauhallisen ratsuni syödessä hain kaviokoukun ja putsasin taas kaviot. Siis jo tuolla lyhyellä matkalla (ei ajallisesti! ;-)) kavioiden pohjiin kerääntyy mutaa ja hiekkaa niin paljon, että ihmetyttää. Kurkkasin omat vaelluskenkäni pohjat ja samaisella kaviokoukulla siistin nekin.

Kun ruoka oli syöty, vein Mörrin tarhaan. Laitoin ruoka-astian paikoilleen ja huomasin, että vielä oli nameja jäljellä namipussissa. Menin takaisin tarhaan, missä Mörrykkä oli juuri lopettanut veden juomisen. Kysyin siltä että "Otatko vielä loput namit?", jolloin Mörri lähti tulemaan kohti tyyliin: "Jjjoh, kyl vois vielä ne namit ottaa.." Sain kädet märiksi syöttäessäni vimoset herkut rohkealle hummalleni ja sitten kumpikin meistä lähti tyytyväisenä päristellen kohti omaa laumaa/kotia.

Ees taas, sitä ja tätä

Mulle tuli töissä mieleen (kun kirrasin seitsemän kiloa lihavampana ostettuja housuja liian lyhyellä vyöllä kiinni), että vyö taitaisi muuten olla juuri sopiva Mörriäisen kuolaimettomiin suitsiin turpahihnaksi. Pakkasin siis vyön mukaan tallille, jos sattuisin saamaan sen paikoilleen. Myös näkkäriä otin mukaan.

Tarhassa koko lauma oli yhdessä rykelmässä ilmeisesti tuulelta suojassa. Juttelin ensin Prinsessalle, joka tuli uteliaana nuuskimaan. Sitten typykkä työnsi otsallaan mun kättä, rapsutuksia voisi otsalle antaa, kiitos! Kolur oli seuraavana, jonka jälkeen piti huomioida Offari. Sitten menin juttelemaan Svipalle, jota sain hieman rapsuttaakin. Tvisturin tervehtimisen jälkeen otin Mörrin kiinni ja poika seurasi nätisti riimussaan sisälle talliin.

Oli aika kylmä, joten päätin harjata Mörriäisen sisällä. Eipä se paljoa harjaa tarvinnutkaan, mutta kaviot putsasin varmaan ylihuolellisesti. Ja annoin tietenkin namia hyvästä käytöksestä! Sitten satuloin heppani ja laitoin Mörrille omppukuolaimet suuhun. Kannoin puutarhatuolin pihalle ja ohjasin Mörrin sen viereen. Kiristin vielä satulavyön ja nousin tuolilta sitten selkään.

Ohjasin Mörrin ison ja pikkulaitumen välistä laitumien taakse. Sieltähän on aina silloin tällöin tultu kun on aikaa jäänyt, mutta en ole aikoihin sieltä mennyt. Noh, nyt huomasin, että langat oli vedetty kiinni ja siitä ei päässytkään läpi. Tulin alas selästä ja talutin ihmettelevän Mörrin takaisin tallille. Soitin Jaanalle ja kysyin että pääseekö sitä kautta menemään ja sain ohjeeksi kokeilla. Talutin ruohoa jyrsivän pörriäisen takaisin laitumien väliä ja avasin langat. Katsoin metsikköön, ei täällä kyllä mitään polkua näy, mutta tuota joen reunaa me ollaan aivan varmasti tultu. Lähdin talutamaan Mörriä eteenpäin ja tutkailimme maisemaa. Ei näy polkua, mutta jatkoimme eteenpäin. Maassa oli oksia ja puiden runkoja ja viimein tuli sellainen paikka jonka tunnistin. Siinä kohtaa Svipa oli kerran hermostunut ja lähtenyt töltillä paahtamaan hurjaa vauhtia. Melkein kaksimetristä pitkää heinää kasvoi tiheässä ja suunnistin sitä kohti. Siellä näkyi sentään jonkin sortin polkua, raipalla ohjasin heinää polulta pois mennessäni syvemmälle vanhoja jälkiä.

Yhtäkkiä Mörri rynnisti vierestä ohi ja kääntyi poikittain eteeni. Mietin hetken että mitähän nyt, ja katsoin hevostani. Sen ilme oli sellainen, että sinne ei saa mennä, mennään pois täältä, ei hyvä paikka. Sitkeästi se seisoi tielläni eikä väistänyt. Jahas, taas takaisin... Käännyin takaisin ja Mörri seurasi perässä samaa reittiä mitä oltiin tultukin. Mikähän siinä paikassa on, kohiseeko vesi erilailla tai jotain?

Laitoin langat takaisin kiinni ja talutin polleni tallin eteen. Tuoli oli edelleen paikoillaan, joten otin selkäännousun uusiksi. Sitten lähdimme varsatarhan reunaa kohti pyörätietä. Mörri oli ihan selkeästi sitä mieltä että tämä oli parempi reitti. Olin ajatellut kääntyväni oikealle, mutta ennenkuin kerkesin ohjata, Mörri kääntyi vasemmalle. Samahan tuo, jos se tuntuu paremmalta reitiltä. Menimme pyörätien reunaa ja kun lunta/räntää/jotain tuli taivaalta, päätin mennä vain pyörätien päähän ja tulla takaisin. Johan tässä on seikkailtu ihan tarpeeksi.

Hieman meno takkusi, mutta sitten kun käynti oli reipasta, käänsin Mörrin takaisin tallille. Otimme pari ravipätkää pientareella ja hyvin meni. Kaikessa rauhassa kävelimme tallille, mulla tosin alkoi olla hieman kylmä. Oli niin viimainen puhuri, että tuuli kaikista vaatteista läpi! Lämmittelin käsiä Mörrin harjan alla ja Mörri käveli heti reippaammin. Mallia Tvistur, laukataanko kun on käsi harjassa kiinni? ;-) Pihalla tulin alas selästä ja vein ratsuni talliin. Otin varusteet pois ja vein ne paikoilleen, sitten oli ruuan vuoro. Näkkäriä ja mysliä oli tarjolla, omenat unohtui kotiin! Nämäkin kelpasivat kyllä, eikä haitannut samanaikainen kavioiden putsaus. Hauskasti Mörri ojensi takajalkaa tarjolle, vaikka turpa oli syvällä ruokakipossa! Korjasin tuolin takaisin paikoilleen ja hain kuolaimettomat suitset esille. Oli vain niin kylmä, etten viitsinyt siinä ruveta muutostöihin, vaan pakkasin suitset mukaan. Saa ne kotonakin laitettua.

Vein Mörrykän tarhaan, jonne se menikin hieman ihmetellen. Tarkistin, että kaikki oli kunnossa ja lähdin autolle huikaten varsatarhan asukeille heiheit. Kotona väkersin vyön suitsiin paikalleen ja nahanrei'ittäjällä napsuttelin lisää reikiä ihan vain koristeeksi. Sitten tuli mieleen, että saisikohan niihin reikiin laitettua koristeita, esimerkiksi niitä kumisia juttuja, joita laitetaan Crocseihin? Tjaah, täytyypä huomenna työn ohessa käydä katsomassa niiden kiinnitystapa. Niitä voi sitten uusia tarpeen mukaan, tai voinhan mä itekin niihin reikiin jotain bling blingejä laittaa! Muotia á la Mörri!

Reissussa taas!

Keskiviikkona olikin kiva päästä muiden mukana reissuun. Kun en ollut vielä keksinyt uutta ratkaisua Mörrin kuolaimettomiin, niin piti laittaa omppukuolain suuhun. Eipä Mörri sitä mitenkään karsastanut, nätisti otti suuhun ja haukotteli päälle armotta. Ja satulaakaan se ei luimi, nyt se tietää saavansa pehmeän satulan selkäänsä. Satulavyön kiristys ei sen sijaan ole niitä mukavimpia hommia, Mörrin uudessa satulassa on kamalan paksut hihnat! Niitä joutuu kiskomaan ja kiskomaan ja silti saattaapi jäädä löysälle. Mutta pidän tarkkaan huolen, ettei pitkä talviturkki jää väliin. Samaten turpahihnan kohdalla täytyy varoa leuan alta partakarvoja, ovat muuten varmaan 8 senttiä pitkiä!

Tällä kertaa otin jakkaran hevoseni viereen. Kerroin asiakkaille miten mulle oli käynyt edellispäivänä ja niitä nauratti. Hypätä nyt ikäänkuin suoraan yli siitä hevosesta! :D Kyllä muakin nauratti, olihan se koomista. Ja mihinkään mua ei sattunut, reidessä/lonkassa on pieni arka kohta, ilmeisesti mustelma lihaksessa kun päälle päin ei mitään näy. Nyt sitten menin jakkaran päältä kyytiin ja Mörriäinen jäi kauniisti seisomaan paikoilleen.

Jaana meni Gussen kanssa keulilla, seuraavana oli totaalisen innokas Keke perässään totaalisen innoton Offari ja me pidimme kaikessa rauhassa häntäpään turvallisuudesta huolta. Offari oli tosiaan kertakaikkisen liimapytty, ei meinannut millään alkaa töihin! Yritti vaan syödä pientareilta vihreää ja käveli laiskasti. Jaana antoi ratsastajalle oksan raipaksi, eihän me muuten kahdessa tunnissa päästä mihinkään. Ensimmäinen tölttikin oli niin hidasta, että me Mörrin kanssa käveltiin perässä. Ei se tosin mua haitannut, mutta harmitti sen ratsastajan puolesta.

Seuraavilla tölttipätkillä mä pidättelin Mörriä jättämään hieman rakoa, ja vasta sitten lähdimme ravilla perään. Mörri toimi hienosti, se tykkää mennä tiettyä vauhtia ja pysyisi varmaan ravillansa hyvin nopeampienkin perässä. Kehuin matkalla Mörriä ja Mörri vastasi päristelemällä.

Oli ison tien ylitystä, käyntiä, piiitkä ravipätkä, Turuntien alitusta, käyntiä ja lisää ravia. Mukulakivien kohdalla Mörri käytti hyväksi havaittua harkintakykyään ja huoletta jättäytyi jälkeen jos maasto tuntui liukkaalta. Otettiin sitten kiinni kun tuli parempaa alustaa kavioiden alle.

Jaana kysyi, että kierrettäiskö Nupuri ja mä sanoin että mennään vaan. En olekaan mennyt sitä reittiä aikoihin, viime talvena ei ollenkaan. Ratsastuspolku kun oli niin upeassa lumisessa kunnossa koko talven, niin ei tarvinnut muualle mennä. En edes enää muistanut miten kyseinen reitti menee! Suoraan jatkettiin kuitenkin, ei siis käännytty oikealle laukkamäkeen. Jonkin matkan kuluttua siirryimme töltille (raville) ja sitten olikin vuorossa laukkamäki. No se ei mennyt ihan kuin oli ajateltu, Gusse ei keulilla jostain syystä innostunut ja Keke tööttäs perään. Kekellä olisi ollut virtaa mennä vaikka kuinka! Offari meni töltillä ja me ravasimme perässä, kyllä sitä näinkin kerkeää!

Seuraava laukkamäki menikin jo Gusturilta paremmin ja Kekekin pääsi laukalle. Offari laahusti perässä ja me ravilla lopuun asti. Mörri menee kyllä loppuun asti, kun vain pyytää, se ei ihan heti pistä liinoja kiinni kun etummaiset lopettaa. Sitten käännyimme metsäpolulle, missä otimme uuden laukan. Alusta oli loistava ja Offarikin innostui, nyt paahdetaan! Gustur hurjalla vauhdilla keulilla Keke perässään, Offari painoi kaasua tosissaan ja Mörri päristeli mun kanssa kilpaa ja kirittiin muita kiinni. Olin taas jättänyt hieman matkaa muihin, saatiin mennä sitä vauhtia mitä Mörri halusi. Ja Mörrihän halusi! Nyt oli kaikilla onnistunut fiilis, löytyihän sitä vauhtiakin!

Offari tuntui piristyneen laukan jälkeen, eikä jäänyt niin paljoa Kekestä. Metsäpätkällä olimme aika tiiviinä jonona ja piti olla tosi varovainen. Polun vieressä kasvoi puita ja välillä oli aika ahtaitakin paikkoja. Ylle kaartuneiden puiden alta joutui kumartelemaan ahkerasti, viime talven lumet olivat painaneet niitä polun yli. Kehuin Mörriä jokaisesta oikein väistetystä puusta ja polle tuntui ymmärtävän että pitää mennä keskeltä kahden puun välistä. Väistätin puita osaamiseni mukaan ja Mörri ymmärsi. Ih-q!

Pian tultiin takaisin tielle ja jonkin matkaa tultuamme otimme kakkosvaihteen käyttöön. Sen lopussa alkoi tuntua kummalliselta, Mörrin pää meni ihan kummallisesti. Apua, mun polle linkuttaa! Hidastimme jo muutenkin kun tuli alamäki ja autokin tuli vastaan. Pysäytin ratsuni ja (siis mä en osaa tulla enää edes alaskaan satulasta) roikuin taas jostain syystä Mörrin kaulalla. No tää johtuu varmaan siitä, ettei toi mun oikea polveni ole kunnossa ja mä en saa sitä kunnolla taivutettua. Mörri taas seisoo kärsivällisenä kun roikuin sen kaulalla ja sain viimein vasemman jalan alleni. Voi hyvänen aika sentäs! Tulin sentään tolpilleni! Mun on pakko opetella nousemaan satulaan ja tulemaan alaskin toiselta puolen, kun tää vasen nyt ei oikein synkkaa...

Kivihän siellä oli pojalla kaviossa, mutta päätin kuitenkin varmuudeksi taluttaa sen takaisin kotiin. Tästä kohdasta ei enää niin pitkä matka ollut ja kävely saattaisi auttaa mun polveakin. Muut pistivät vielä yhdellä tienpätkällä laukaksi, mutta me jatkoimme käynnissä muiden hävitessä näkyvistä. Vilkuttelin autoilijoille, niitä meni silloin tällöin ohi. Sitten tulin risteykseen, missä mulla ei ollut ollenkaan muistikuvaa mihin kääntyä. Mörri seisoi kiltisti vierellä ja uteliaana katseli kumpaankin suuntaan, ei siis apuja sieltä kantilta. Sitten hoksasin katsoa maahan. Hmmm. Kengättömistä kavioista jää hyvin vähän mitään jälkiä kovaksi pakkautuneeseen hiekkatiehen, mutta sen verran kosteutta oli tien pinnassa, että Offarin jälkiä näkyi pientareella. Gussen tai Keken jälkiä en edes nähnyt, mutta pienemmät Ófeigurin jäljet näkyivät heikosti. Siis niitä seuraamaan!

Ja seurattiin ihan oikein, pääsimme bensa-aseman risteykseen, missä mietin mitä kautta mennä. Päätin pyörätien olevan turvallisempi kuin yli puolta lyhyempi Nupurintien reuna. Käännyimme siis kohti bussipysäkkiä ja sieltä ylitimme vilkkaasti liikennöidyn tien. Lastentarhan reunaa kuljimme ylös ja lapset hihkuivat "Heppa! Heppa!" Vilkuttelin pikkuisille ja yksi kyseli että miksi mä en ratsasta. Kerroin hepan jalan olevan kipeä, että nyt sillä ei voi ratsastaa. Murheellinen ilme tuli tytön kasvoille, mutta sitten ilme kirkastui. "Äsken tästä meni hevosia, ne kaikki ratsasti!" Kerroin kuuluvani samaan joukkoon, mutta nyt piti vaan taluttaa heppa kotiin. "Voiks sillä sitten myöhemmin ratsastaa?" kysyi tyttö ja sanoin että voi kyllä, kunhan jalka paranee. Itseasiassa jalassa ei ollut mitään vikaa, kivi vain oli hiertänyt. Käynti kotiin oli aivan tasaista ja mitään jalkaa Mörri ei aristanut.

Annoin pollelleni matkanamit, se huomasi pysähtyä kun kuuli punaisen namilaukun vetoketjun äänen. Täti saa nopeammin namin hänen suuhunsa kun hän pysähtyy! :D Välillä Mörri otti suullisen heinää, mutta jatkoi samalla käyntiä. Saa syödä, mutta liikkua täytyy! Pitkän pätkän tulimme taas yhtäjalkaa ja Mörri kurkki mua silmiin. Hymyilin hepalleni ja kehuin sitä, jolloin heppa haukkasi kiitokseksi heinää. Ja jatkoi käyntiä.

Pihalle päästyämme muilta olikin jo otettu varusteet pois. Riisuin äkkiä omani ja annoin sille Jaanan laittaman ruokakipon turvan alle. Samalla hain kaviokoukun sisältä ja kaivoin kaikki roskat pois kavioista Mörrin pupeltaessa ruokaansa. Pitäis varmaan pitää toi kaviokoukku aina mukana, täytyy vissiin ostaa toinen ja pistää satulaan kiinni. Sormin tai tikulla on vaikea saada pahasti niittautunutta kiveä pois.

Sanoin Jaanalle, että kaviossa oli ollut punagraniitin palanen, kvartsia joukossa, mun lempikivi oikeastaan. Sitten alkoi hymyilyttää, olenko ollut liian kauan korualalla, kun pitää ilmoittaa mitä kiveä kaviossa oli ollut. Niinkuin sillä olisi väliä, kivi kuin kivi! Siis tavallista suurempi soran palanen! ;-D Jaana ei kuullut ekalla kertaa, tai ihmetteli että mitä se hourii, joten ilmoitin että sorakivi siellä oli...

Mörrin syötyä vein polleni tarhaan ja se kääntyi vielä katsomaan perään. Joo sinne vaan kavereiden luokse! Sitten pistin oven säppiin, ettei Prinsessa karkaa ja vein vielä omat tavarani paikoilleen. Samalla mietin että on toi mun Mörri-pörrini aikamoinen veitikka, Jaana kertoi sen syöneen heinää SAMALTA KASALTA KUIN SVIPA!!! Hyvät hyssykät, sitä ei moni jätkä uskalla, eikä Svipa anna monen tyypin sitä tehdäkään! Onko Kolur ainoa joka uskaltaa moista edes yrittää? Niin se vaan on meidän Casanova hiljalleen hivuttautunut Svipukan suosioon, wau!

Hupskeikkaa!

Aamulla ompelin Mörrin kuolaimettomiin suitsiin uuden turparemmin, koska alkuperäinen on liian lyhyt ja vetää poskihihnat silmille. Pehmustetun turpahihnan kanssa menin tallille ja varoen ratkoin nahkaisen osan suitsista irti. Sen saa vielä ommeltua takaisin, jos siltä tuntuu. Sitten kiinnitin uuden version paikoilleen ja laitoin sen soljilla kiinni.

Hain Mörrin tarhasta, poika lähtikin innolla mukaan. Samalla matkalla annoin kaikille pollukoille namit ja Tvisturkin jäi tyytyväisenä lipomaan huuliaan. Laitoin Mörrin pihalla puomiin kiinni ja viime tingassa juoksin takaisin talliin. Ovi pihattoon oli jäänyt auki ja Prinsessa oli jo lampsimassa sisään! Ehei, typykkä, takaisin vaan pihattoon siitä! Närkästyneenä se jäi kopistelemaan oven taakse, miksei häntä oteta mukaan kun Mörrikin pääsee!

Mörrillä oli ensin vuorossa harjaus (nami), kavioiden putsaus (nami) ja pään harjaus (nami). Seuraavaksi hain satulan ja sovitin sen kauniin palleroiseni selkään. Uusitut suitset olivat seuraavana ja näyttivät sopivan hyvin Mörrille. Ja sieväkin se oli, kun vaaleansinistä fleeceä näkyi kivasti turparemmin alta!  Hain vielä kypärän ja raipan ja sitten lähdimme tarhan reunaa tassuttelemaan.

Turpis joutui heti kiskomisen kohteeksi, kun Mörri päätti jäädä syömään. No kuule ei, me mennään nyt tonne Hakjärvelle päin! Talutin polleani edelleen ja pyörätiellä tutustuimme kauniiseen setteriin. Käännyimme vasemmalle ja meno hieman takkusi. Hissukseen jatkoimme matkaa ja käännyimme sitten ylämäkeen suojatien kohdalta. Mäki meni hyvin ylös, sitten oli taas mietintätauko. Kävelimme edelleen talutuksessa pitkää hiekkatien suoraa ja pysähdyimme välillä haistelemaan paikkoja ja tutkimaan tuulta. Tuuli olikin se tekijä, miksi en halunnut mennä koko matkaa Hakjärvelle, vaan päätin tehdä vain lyhyen reissun.

Päästyämme hiekkatien päähän, käännyimme vielä oikealle ylämäkeen. Vastaan tuli mies, joka hieman tuoksahti viunaksille, mutta oli selvästi kiinnostunut Mörristä. Mies oli ilmiselvästi ollut hevosten kanssa tekemisissä ennenkin, kun Mörri antoi kaikessa rauhassa miehen rapsuttaa. Haju vaan oli sellainen, että Mörri käänsi turpansa pois. Jatkoimme matkaa ylämäkeen ja siellä tein sitten käännöksen.

Talutin Mörrin alas ja käännyimme pitkälle hiekkatielle. Saatuani polleni hyvin tien sivuun, otin namipussista namin hummalleni. Sitten laitoin ohjat kaulalle, otin ne tiukasti otteeseen samalla pitäen harjasta kiinni ja toisella kädellä satulan toiselta puolelta kiinni. Jalka oli jo jalustimessa, joten ponnistin ylös. Samassa Mörri päätti lähteä liikkeelle ja mun ponnistus meni liian yli. Hetken aikaa olin tasapainossa, mutta sitten koko yläkroppa valahti oikealle ja tajusin tulevani alas kanveesiin... Pidin harjasta loppuun asti kiinni ja rysähdin selälleni Mörrin etujalan viereen ja Mörri pysähtyi oitis. Takaraivokin kolahti pakkautuneeseen hiekkatiehen, mutta ei auttanut kuin nousta pystyyn.

Mörri katseli, että onko tää nyt joku uusi juttu vai mikä, nuuski hihaa ihmeissään. Polle seisoi raipan päällä, joten suoristettuani ensin itseni, pyysin nostamaan jalkaa. Se nousikin nätisti ja sain raipan käteeni. Jalat tutisten yritin uudestaan selkään, mutta Mörri liikkui heti kun sain jalan jalustimeen. Siis tässähän pitää olla nopea! Seuraavaksi ponnistin eteenpäin, hevosen suuntaisesti, enkä poikittain yli kuten äsken. Pääsinkin paremmin selkään ja sain itseni tasapainoon ja toisenkin jalan jalustimeen.

Otin aluksi hieman ravia ja siirryin sitten takaisin käyntiin. Katselimme paikkoja ja kun tuli uusi hyvä ravipätkä, menimme hienosti keventäen pitkin tien reunaa. Samainen Mörriä rapsuttanut mies kääntyi katsomaan, ja Mörri hidasti käyntiin, kuten ihmisten ja autojen kohdalla kuuluukin. Mies kehui Mörriä oikein nimeltä ja myös minä tein niin. Pörriäinen päristeli tyytyväisenä, kehuja kahdesta suunnasta!

Loppumatka sujui hyvin käyntiä ja pyörätien pientareella otimme hieman ruohoa evääksi. Polle siirtyi nätisti sillan yli kohti tarhoja ja uteliaana Vaavia kohtaan jäi nuuskuttamaan. Jaana hihkui että ootas vähän, hän ottaa Lakun kiinni. Tulin alas selästä ja annoin Vaavin ja Mörrin nuuskia toisiaan, kunnes Jaana sanoi reitin olevan selvä. Talutin polleni takaisin pihalle ja kiinnitin riimulla puomiin. Rontti ja Jeppe tulivat heti moikkaamaan ja Lakukin hetken kuluttua. Otin Mörriltä varusteet pois ja mietin, että turparemmiin pitää saada lenkit pitämään nauhaa fleecen päällä. Mun täytyy miettiä uusiksi tuo turpis, hmmm...

Rapsuttelin koiria sillä aikaa, kun Mörri söi mysliä ja hiirten nakertamaan näkkäriä. Oli unohtunut kaappi auki ja kulmasta oli syöty palaset! Mörri natusteli evästä ja katseli samalla kun paijasin koiria. Lakukin tuli paijatavaksi, vaikka olen hieman varuillani sen kanssa. Mörrin syötyä vein astian pois ja siirsin ratsuni tallin läpi pihattoon. Otin riimun pois ja Mörri jäi viereeni katselemaan. Sillä oli kysyvä ilme, joten sanoin sille hymyillen että kaikki on kunnossa. Taputin vielä sitä ja sanoin islantia kehnosti lausuen "Brá hest! Já!" Korva kuunteli tarkkaan ja lisäsin saman vielä hollanniksi "Goede paard!" siltä varalta, että se olisi uudemmassa muistissa. Sitten Mörri päätti että kaikki tosiaan oli kunnossa ja siirtyi pihatosta tarhan puolelle.

Tarkistin vielä, että kaikki ovet olivat kiinni ja tavarat paikoillaan ja menin autolle. Istuessani kuskin paikalle huomasin, että putoaminen oli kolauttanut oikean lonkkani maahan, istuimen sivutuki hieman "tuntui". Ja vasemmalla kädellä kun tuli roikuttua hevon harjassa, sekin on varmaan iloisen "tuntuvassa" kunnossa huomenna! Noh, tätä sattuu ja tapahtuu, oma vika kun nousin väärin selkään ja höntti vielä kun oltiin kotiin päin menossa. Kaikesta oppii, jopa minäkin! ;-)

Sunnuntaiharjaus

Ajelin töistä suoraan tallille ja mietin että jaksaisko sitä lähteä vaikka taluttamaan pollukkaa hieman. Oli vain niin kauhean kylmä, etten yksinkertaisesti viitsinyt. Vetäisin siis kumpparit jalkaan ja otin Mörrin riimun mukaan matkalla tarhaan.

Ensin pihatossa tuli vastaan Laikka, olisko mitään herkkua näin pienelle ja "laihalle" heposelle? No ei ollut, nyt säästän leivät Mörrille. Sitten olikin vuorossa Offari, joka tuli uteliaana nuuskuttamaan, olis tarvetta leipäpalalle? Ei ole, säästän Mörrille. Seuraavana paikalla olikin Kolur, joka myöskin nuuski, ehkä saattaisi hänelle "pienelle" olla jotain..? Ei oo, säästän Mörrille. Kekellekään ei ollut antaa mitään, eikä Svipalle. Ei Tvisturillekaan, eikä Kronalle tai Prinsessalle. Gusse-setäkin jäi ilman.

Otin Mörrin riimun jatkoksi ja herra lähti hyvin arvokkaan näköisenä mukaan. Kiltisti se käveli vierellä, tiesi varmaan ihan tarkkaan että ruokaa on tiedossa! Pihaton läpi tultiin komeasti ja laitoin Mörriäisen kiinni tolppaan. Olin jo hakenut valmiiksi harjapakin ja namit, ettei herran tarvinnut odottaa.

Aloitin harjaamisen piikkisualla, kuivunutta mutaa oli siellä täällä. Sitten harjasin hyvin käyttäytyvän heppani läpikotaisin harjalla ja annoin palkinnoksi namin. Hmm, tuntui ilme sanovan, näitä kannattaa odottaa! Seuraavaksi näytin Mörrille kaviokoukkua ja poika jo nostikin saman puolen etujalkaansa, kyllä hän tietää mitä tuolla työkalulla tehdään! Takajalkaa ojennettiin jo seuraavaksi, hyvä kun sain sen etujalan alas! Takajalan osuttua maahan, nousi jo toinen etujalka, tämä seuraavaksi! Ja viimeinenkin kavio saatiin putsattua ja oli jälleen namin vuoro. Tän kun tekee aina samassa järjestyksessä, heppakin näyttää muistavan homman! ;-)

Otin harjapakista hiusharjan ja annoin Mörrin haistella sitäkin. Ilme oli näkemisen arvoinen, ai tää alkaa taas. Otin pienen tukon harjaa ja setvin sen, sitten seuraava nippu ja setviminen ja pikkuhiljaa taas oli pojalla komea harja. Tässä Mörrin kärsivällisyys on koetuksella! Välillä sen ilme oli sellainen, että niitä lettejä et sitten laita. Ja perään syvä huokaus. Sain kuitenkin harjan hienoksi ja otsatukan kanssa. Sitten hoksasin että pitää ne kurat päästäkin ottaa pois ja laitoin riimun Mörrin kaulalle. Kaivoin harjapakista ihanan pienen pääharjan ja harjasin Mörrin nassukan puhtaaksi. Se tuntui olevan Mörrille ihan mieluisa homma, ainakin piti yrittää samalla haistella sitä harjaa tai ainakin katsoa tarkkaan. Meinasin harjata jo ripsiäkin kun niin tuijotettiin! Ja namia tietenkin palkinnoksi.

Hain tallista sisältä tuomani kuivatut leivät, ne saivat hörisevän vastaanoton. Limpukka-leipä, missä on hieman puolukkaa ja mallasta, oli todella herkkua. Omenaakin oli ja näkkäriä, ne saivat herran kerrassaan tyytyväiseksi. Kyllä hyvää kannattaa odottaa! Mörrin syödessä vein harjapakin takaisin paikoilleen ja etsin kesäkypäräni. Se unohtui viimeeksi tallille, vaikka piti ottaa kotiin talvisäilöön. Laitoin sen kassiin, mihin pakkasin myös kaikki kertyneet roskat.

Mörrin syötyä vein sen pihaton läpi tarhaan. Olin jo kuunnellut kopistelua ja oven tönimistä ja arvasin oikein. Prinsessahan se siellä mekkalaa pitää! Päästäkää hänetkin sinne, mitä siellä tehdään, kyseli utelias neitokainen. Sain ohjattua Mörrin pihattoon, kun Prinsessa alkoi puskemaan mun ja karmin välistä talliin. Ehei, tyttöseni, takaisin takaisin! Tallin ovi oli jo selällään, joten tein akrobaattisia liikkeitä saadakseni toisella kädellä ovesta kiinni toisen pitäessä Mörrin riimua ja toisen jalan pidätellessä Prinsessaa. Olin kuin iso X-kirjain, mutta taitoluistelijan vaaka-asennossa. Utelias Prinsessa meinasi jo livahtaa, mutta viime tingassa sain jalan aidaksi ovenkarmia vasten. Sain suljettua oven ja otin sitten Mörriltä riimun pois.

Mörri meni nuolukivelle ja Prinsessa jäi mun seuraan kuuntelemaan jutustelua. Varoen rapsutin sitä otsatukan alta ja hetken mietittyään Prinsessa alkoi painaa päätään mun kättä kohti: "Rapsuta kovempaa!" Otin reippaamman otteen ja Prinsessa käänteli päätään sen mukaan mistä halusi rapsutettavan. Sitten se yritti selkeästi ohjata korvansa mun sormiin, tai siis mun sormet sen korvaan. Olikohan siellä joku roska, mikä kutitti? Poistin kaikki irtoroskat karvakorvasta ja sitten kokeilin korvahierontaa. Koirathan tykkää siitä kauheasti, mutten tiennyt miten Prinsessa moiseen suhtautuu. Enkä muuten ole aiemmin edes kokeillut moista hevoselle, mutta eipä se tuntunut Prinsessaa haittaavan. Piti vaan päätään paikoillaan ja silmiä puoliummessa. Hassua miten erilaiselta hevosen korva tuntuukaan kun oikeasti tunnustelee sitä sisältäkin päin. Sitä aina laittaa korvat suitsien niskahihnan alta varovasti, mutta ei sitä tule pahemmin kokeiltua esimerkiksi niiden paksuutta. Olivat muuten paksummat kuin olin ajatellut! Tää kuuluu sarjaan "Älä kokeile tätä kotona", moni heppa ei tykkää yhtään korviensa räveltämisestä, esim. Kolur...

Mörri lopetti nuolukiven lipomisen ja nuuskaisi mun takkia. Tjaah, ei ole enää mitään hyvää tarjolla, siis tarhaan! Hetken vielä rapsutin Prinsessaa ja päätin sitten lähteä. Siinä olikin yritystä puolin ja toisin, mä halusin talliin ja niin halusi Prinsessakin! On kuulkaa hankalaa saada hevosen pää pois oven raosta, kun se itse puskee ovea auki kaikilla 400:lla kilollaan! Ainakin tällä kertaa vein erävoiton ja pidin tiukasti huolen, että lukitsen oven sisäpuolelta huolellisesti.

Kävin vielä juttelemassa kaikille hevosille tarhojen välissä ja kaikki kuuntelivat ja vilkuilivat samalla heinäkuormaan. Niin että voisitsä samalla heitää hieman heinää tänne, täällä ollaan ihan näännyksissä... Paksut pollet jäivät odottelemaan iltaheiniään vielä hetkeksi, Jaana jakaa ne sitten kun tulee!

Leiripäivä

Vihdoin koitti kauan odotettu leiripäivä! Mä olin jo aiemmin yksinkertaisesti päättänyt tulla mukaan kun koko homma kuulosti niin kivalta. Ja Mörrikin saisi taas huomiota!

Sää oli kehno, mutta mä olin varautunut hyvin. Mä otin talvikypärän mukaan, sen alle kun mahtuu ohut pipo. Talvitakinkin kaivoin kaapista, se pitää vettä ja on lämmin kosteassa säässä. Kumpparit jalkaan kaksilla villasukilla ja fleece-pitkikset vettäpitävien ratsastushousujen alle. Eiköhän näillä pärjää!

Mä olin ajoissa tallilla ja huomasin, että kaksi nuorta oli saapunut jo. Me lähdimmekin sitten hakemaan samantien hevosia tarhasta, näille kahdelle Laikka ja Tvistur. Hain Mörrin myös paikalle ja laitoin polleni kiinni ulos tolppaan. Laikka ja Tvisse saivat karsinapaikat ja heidän ratsastajansa ohjeistettiin harjaamaan pollet. Kaksi hieman isompaa nuorta saapuivat myös ja haimme heille Offarin ja Kolurin isompiin karsinoihin.

Jaana ehdotti, että laittaisimme kaikki pollet kuntoon harjoja ja häntiä myöten, sitten olisi ruokailu, jonka jälkeen kahden tunnin maasto. Yhtäkkiä mäkin huomasin harjaavani Mörrin harjaa ihan innolla ja kun käsky kuului "Letitys!", niin Mörrillehän oli pakko tehdä kanssa. Offarin ratsastaja sai tosi kauniit letit aikaiseksi, tosin Offarilla ei kauheasti harjaa olekaan. Se oli kyllä niin kaunis poika sen jälkeen, muistutti ihan Pocahontasia!

Mörri sen sijaan ihmetteli että ootsä tosissas, laitat tälle jätkälle niinku letit!?! Huh huh, mitä hommaa! Mörrillä on suurin osa harjasta vasemmalla puolella, mutta oikealla on noin 30 sentin matkalta lähellä niskaa ohuempi kerros harjaa. Nämä jouhet päätin letittää, toinen puoli on aivan liian paksu näin lyhyelle ajalle! Siihen sai 6 lettiä, ennen kuin alkoi otsatukka ja sekin vaati aikaa. Mörrin harja on juuresta ihan hurjan paksu, ihan kuin siinäkin olisi alusvillaa. Sain viimein työn valmiiksi ja olin kamalan ylpeä kätteni jäljestä, tämä oli eka kerta kun moista tein!

Tällä välin Laikan ja Tvisturin hoitajat olivat yhteistuumin harjanneet pollen kerrallaan ja setvivät häntiä. Laikka oli ilmeisesti istunut häntänsä päällä, se oli aivan takussa! En tiedä oliko Tvissen häntä yhtään sen paremmassa kunnossa, mutta sitkeästi nämä kaksi lasta kilttejä hoitoheppojaan hoivasivat.

Kolurin ratsastaja oli saanut Kokulin otsatukan upeasti puhtaaksi takiaisen siemenistä, jouhet olivat oikeastaan yksi iso takiaispallo. Tämä nuori osasi kohdella Koluria loistavasti, Kolurin korviahan on varsin vaikea lähestyä... Siitäkin tuli niin siisti poika, upeaa!

Jätimme siistityt pollemme talliin, olin siirtänyt Mörrin jo aikaisemmin Offarin seuraksi karsinaan sateelta suojaan. Menimme sisälle syömään, jonka jälkeen olikin satulointi, suitsitus ja liikkeelle lähtö. Autoin pienimpiä satuloinnissa, tosin hetken Tvisturin suitset olivat hukassa. Satuloin omankin polleni, tällä kertaa lampaankarva tuli satulan alle. Nyt päätin testata noita kuolaimettomia ja mietin mitenhän tässä käy. Mörri oli innoissaan, jee, mulla ei oo kuolaimia suussa, me mennään riimulla! Se taisi hyvinkin pian hoksata, miten kuolaimettomat toimii, ei tässä ihan pelkällä tunteella mennä...

Autoin ensin Laikan ratsastajan selkään ja tarkistimme jalustimien pituudet. Sitten oli aika kammeta oma ahteri Mörrykän selkään, kiristin ensin satulavyötä. Jalka jalustimeen ja ponnistus, sain itseni taas masuvilteen Mörrin selkään. Mörri seisoi kärsivällisenä, voi tuota tätiä! Sitten oltiin kamalasti menossa etujoukkoihin, mutta ohjista tiukasti pitäen sain Mörrin tulemaan viimeisenä. Laikka meni onnellisena keskivaiheilla, hän ei ole vika! Mörri kulki tiiviisti turpa Tvisturin hännässä, Tvistur Laikan hännässä, Laikka Offarin, Offarin ja Kolurin välillä oli hajurako, mutta Kolur ja Gustur kulkivat aika lähekkäin. Jaana oli ottanut Gusse-sedän itsellensä ratsuksi ja meni pelkällä lampaankarvalla, siis ilman jalustimia. Gustur hoitaa vetohevosen homman antaumuksella ja on tosi ylpeä paikastaan.

Lähdimmekin pyörätietä vasempaan ja Jaana vielä tarkisti satulavyöt. Kolurilla tosin oli vain huopa, mutta ratsastaja tuntui saavan hyvin meidän Muumipeikon liikkeelle. Mulla oli hieman ongelmia kuolaimettomien kanssa, ei meinannut nätti pyyntö riittää. Pää oli oitis ruohon kimpussa, mutta kun nyt ollaan töissä! Meillä oli pientä tahtojen taistelua, jonka minä voitin. Laikka yritti samaten ottaa luuloja pois pieneltä ratsastajaltaan, mutta loppujen lopuksi Laikka patistettiin kunnolla töihin! Hyvä hyvä! Itse olisin kanssa välillä kaivannut jotain neuvoja, samassa asennossa makasin hevoseni sään päällä ja kiskoin päätä puskasta...

Etenimme hyvässä jonossa pyörätietä ja käännyimme vasemmalle ajotielle. Edessä oli silta, jonka kävelimme keskellä. Auto tuli takaa, mutta hän oli erittäin fiksu ja jäi odottamaan, kunnes olimme päässeet kokonaan yli. Ohituskin oli rauhallinen, eikä meidän pollet juurikaan autoa noteeranneet. Taas käännyimme vasemmalle hiekkatielle ja sieltä sitten pikkuhiljaa ensimmäiselle töltille. Polku oli lehtien peitossa ja oksat olivat kaareutuneen polun päälle. Mä ja Jaana saatiin ne naamalle, nää nuoremmat menivät alta. ;-) Nou hätä, kypärää eteen!

Pääsimme hyvin toiselle hiekkatielle ja siellä otimme lisää tölttiä. Pidätin hieman Mörriä ja päästin pienen välin jälkeen Mörrin raville. Hieno ravi oli pojalla ja kehuin kovasti. Mörrillä pitää olla reipas vauhti, koska hetken ajan Tvisturin takana menimme tiuhaa käyntiä muiden jo töltätessä. Saimme toiset kiinni juuri sopivasti käyntiin siirtyessä. Sama juttu seuraavalla kerralla.

Sitten sain hymyjä aikaiseksi, kun edessä oli vilkkaasti liikennöity Nupurintie ja sitä ennen mun piti siirtyä eteenpäin. Tarkoituksena oli että ylityksen aikana mä jäisin keskelle tietä pysäyttämään autot Jaanan ja Gussen vetäessä letkan yli. Mutta ennenkuin me pääsimme lähellekään jonon etupäätä, olivat hymyt herkässä. Kannustin Mörriä mukamas hurjana, mennään ohi mennään ohi, vielävielävielä, hirveä vauhti hirveä vauhti (tiuhaa käyntiä), Pony Express saapuu! Hopihopihopi! Jaanaakin nauratti, taitaa tuo Pony Express-pikakirje olla kaikkea muuta kuin pika! Mörri ei pahemmin mun heilumista huomannut, en kuitenkaan oikeasti sille pohkeita antanut. ;-)

Tien ylitys sujui hyvin, Mörrin kanssa seistiin paikoillaan ja vasta kun viimeisenä tullut Tvistur oli meidän kohdalla, maiskautin polleni liikkeelle. Siirryimme jälleen viimeiseksi ja pian pääsimme taas raville. Ai että mä nautin Mörrin ravista! Pidätin taas poikaa hetken ja annoin muiden mennä ja Mörri kaikessa rauhassa odotti käskyjä. Sitten siirryttiin raville ja voi miten helppoa olikaan keventää! Täähän tulee ihan automaattisesti, mietin ja kehuin hyvää polleani. Toinenkin upea pätkä oli samalla tiellä, edellä menijät pistivät kyllä töltillä. Seurasin kahta nuorimmaista ratsastajaa, he hallitsivat Laikan ja Tvisturin todella hienosti! Laikkakin paahtoi niin upeasti, että!

Seuraava nopeampi kohta olikin sitten kärryuran kohdilla. En heti päästänyt Mörriä raville, eikä se itse edes yrittänyt lähteä muiden perään. Otin kaikessa rauhassa ohjia käsiin ja pyysin ravia, jolloin Mörri nosti hyvin rauhallisesti kauniin ravin! Ooh! Tää on kyllä hienoa! Hetken kuluttua se hidasti itse, koska oli katsonut maan olevan liukas. Hidastimme siis hetkeksi, ja kun alusta parani, siirryimme takaisin nopeampitempoiseen raviin. Ihana polle, katsoo alustan mukaan vauhdin, ihan kuin Tvistur! Seuraavallakin raviosuudella menimme loistavasti maaston mukaan, tämä poika oikeasti katsoo mihin astuu ja millä vauhdilla.

Sitten olikin se ensimmäinen laukkapätkä. Kaikkia neuvottiin miten siellä ollaan ja mä jätin hieman väliä taas muihin. Osittain siltä varalta, että jotain sattuu muille ja osittain sen takia, että halusin taas itse antaa käskyn mennä eikä vaan seurata muita. Mörri kuunteli hyvin ja kun tilaa oli, lähdimme laukalle. Hyvähyvähyvä! Laikka paahtoi minkä kintuistaan pääsi Tvistur vanavedessään ja me otimme näitä kahta kiinni. Kesken matkan Gusturilta loppui puhti ja otimme takaisin käyntiin. Kehuin tyttöjä, olivat menneet todella hienosti Laikalla ja Tvisturilla!

Sitten oli edessä metsäpätkä, jossa maasto oli liukasta. Mörri meni askeleitaan varoen, mutta reippaasti. Gustur ilmoitti Jaanalle, että tuolla vasemmalla on hirvi ja sitä ihmettelimme. Mä en sitä nähnyt, mutta hevoset eivät moiseen tuhlanneet ajatustakaan. Mörri ja Offari ovat tuttuja porojenkin kanssa, joten yksi heinää natustava möhkäle lisää ei paljoa hetkauta. Kiersimme koko kukkulan, minkä ympäri kiertyvä reitti oli paikoitellen hankalakin. Kaikilla oli tasapaino kunnossa ja mutaiset ja upottavatkin kohdat menivät hyvin.

Päästyämme takaisin kärryuralle, otimme uudestaan laukan. No niin, nyt päästiin taas vauhtiin! Kovaa ravia mentyämme otin harjasta kiinni ja siirryimme laukalle. Hui, vaikea kohta edessä (isoja puskia), Mörri huomasi mun eleen ja hidasti raviin, puskien jälkeen taas laukalle. Jipii! Hyvä polle!

Loppumatka sujui rauhallisesti, mitä nyt taas piti mukamas patistaa kauheasti Mörriä jonossa eteenpäin kun iso tie lähestyi. Jaana osallistui kävelykisaan Gusturilla, ja me molemmat mukamas kiritimme ratsujamme hurjana. Gustur käveli ihan yhtä tyynenä kuin Mörrikin, onhan tätä jo nähty... ;-)

Vielä oli edessä tölttiä ja pieni laukkapätkä (meillä hyvää reipasta ravia) ja loppumatka tallille olikin käyntiä. Mulla oli tosi tyytyväinen olo, reissu oli mennyt hienosti ja hevoset toimivat hyvin ratsastajista puhumattakaan. Tallilla otimme varusteet pois kärsivällisiltä ratsuiltamme ja tarkistimme vielä kaviot. Kummasti oli matkan varrella taas kerääntynyt pientä kiveä kavioihin, sen verran muta niitä kyllä kerää.

Hevoset hoidettuamme menimme takaisin tupaan ja joimme kuumaa mehua ja söimme välipalaa. Yksi kommentti kuului masentuneella äänellä: "Siis miks tää on vaan kaks päivää?!?" Ja kun parit äidit tulivat hakemaan tyttäriään, heti ensimmäisenä hihkuttiin "Äiti sun on PAKKO tulla kattomaan mun hoitoheppaa!" Ja sitten mentiin tallille ihastelemaan Laikkaa ja Tvisturia.

Mua harmittaa ihan tajuttomasti, etten huomenna pääse mukaan. Niillä on NIIN kiva päivä tiedossa, muksut menee huovalla varsatarhan takaosassa, pujottelevat siellä kartioiden ympäri hevosilla, sitten kokeillaan kun toinen taluttaa hevosta toisen istuessa selässä selkä menosuuntaan. Voi itku, mäkin haluan kokeilla tollasta! Ja sitten vielä tunnin lenkki Hakjärvelle isoine laukkamäkineen, TAHTOO MUKAAN! Mun sisäinen 12-vee heppatyttöni itkee ja raivoaa ja on ihan maissa. Mutta hieno päivä mulla on ollut tänään, sitä ei voi kieltää. Meillä oli tosi hauskaa ja Mörri toimii hyvin kuolaimettomilla ja sen ravi on suurempi nautinto kun mitä olen osannut edes toivoa. Ja mikä mahtavinta, se on varovaisesti askeltava polle eikä haittaa vaikka muut menee kovempaa, hän menee mitä pyydetään ja huolehtii ratsastajastaan! Ihana issikka mulla on, alkaa pian Tvisturin ykköspaikka horjua! ;-)

Uutta satulaa kokeilemassa

Unohdin sunnuntaina kirjoittaa (tai oikeastaan olin lauantaista sen verran poikki etten jaksanut kirjoittaa) Mörrin harjauksesta. Ajattelin nimittäin käydä reissun jälkimainingeissa harjaamassa polleni, kun se oli jaksanut niin hyvin koko matkan. Laitumelta kävin ensin hakemassa harjapakin, raipan ja oranssit kartiot ja ajelin niiden kanssa sitten talvitalliin.

Mun silmät varmaan levisi hämmästyksestä, kun tulin tallille. Hyvänen aika missä ajassa Jaana ja tytöt olivat siivonneet tallin! Oli niin siistiä ja kaikki tavarat paikoillaan! Oona tuli vielä sanomaan, että se oli siistinyt mulle yhden hyllyn kaapista, sinne mahtuu kypärät ja muut. Järkkäsin tavaroitani hyllylle ja kaivoin Mörrin eväitä jo hollille.

Lähdin hakemaan lurpukkaani tarhasta, missä hän vahtikin Krona-neidin kauneusunia. Närkästyneenä keskeytyksestä Mörri raahautui perässä, kun ei saa rauhassa olla! Pian kuitenkin ilme muuttui, kun herra huomasi saavansa porkkanaa ja näkkäriä. Kiinnitin Mörrin tallin edustalle pylvääseen ja hain harjapakin, sitä todellakin tarvittaisiin tänään! Mörri oli nimittäin kieriskellyt pitkin maita ja mantuja, koko selkä oli täynnä takiaisen siemeniä, samaten harja. Oi joi, pollehan näytti ihan tumman ruskealta! Yllättävän hyvin siemenet kuitenkin lähtivät irti, harja ja otsatukka teettivät enemmän töitä. Siistittyäni heposeni annoin sille pellavapuuroa, näkkäriä, porkkanaa ja hieman heppanameja. Huuliaan lipoen pörröinen polle siirtyi hetken kuluttua takaisin lauman pariin. Itse lähdin käymään Annikan luona, piti testata talviratsastushousuja. Nepä sopi mulle hyvin ja sain ne Annikalta lahjaksi! Kiitos Annika, ne testataan heti tiistaina! Ne on tosi kivaa kangasta, kestää vettäkin ja ovat varmasti lämpimät soft shell-housut.

Eilen juttelin töissä Annen kanssa, joka kertoi että jossain heppatarvikekaupassa olisi loppuunmyynti. Innostuksen vallassa katsoin heti nettisivut ja tuumasin lähteväni hakemaan sieltä uutta satulaa Mörriäiselle. Soitin ja kysyin satuloita liikkeestä, mutta ne olivatkin normaalihintaisia. No plääh, katsoin lähikauppojen tarjontaa satuloiden suhteen ja kas, sieltähän sitten löytyikin sopiva rungoton satula edullisesti. Ei se niin hyvä ole kuin Tvisturin satula, mutta on nyt kuitenkin parempi kuin tuo kamala mukana tullut rungollinen köntys.

Tänään sitten hurautin jäätävän kylmässä, mutta erittäin kauniissa syyssäässä ostamaan satulaa. Hyi että tuuli tuiversi suoraan vaatteiden läpi luihin ja ytimiin! Aaargh! Kaupassa kysyin että mites noi koot menee, kun se tulee issikalle. Myyjä suositteli lyhyempää mallia, tuossa voi kokeilla istua siihen. Mulla oli jo ratsastushousut jalassa (kiitos, Annika! Olet ihana!) ja alla pitkikset, joten olo oli kuin Michelin-ukolla. Satula kuitenkin tuntui hyvältä ja päätin ottaa sen. Pyysin siihen vielä rungottomaan tarkoitetun huovan, satulavyön ja hetken mietittyäni ostin vielä ne kuolaimettomat suitsetkin. Maksoin ostokseni ja ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun otin muovipussiin pakattujen pikkutavaroiden jälkeen satulasta toisella kädellä kiinni. "Oho, sehän on kevyt!" hihkaisin ja myyjää nauratti. Tässä kun nyt on nostellut tuota järkkyä rungollista, niin tämä rungoton ei painanut paljoa mitään!

Tohkeissani ajelin uusien tavaroiden kanssa tallille, missä laitoin huovan ja satulavyön kiinni satulaan. Samalla merkkasin satulan ja suitset Mörri-nimilapuilla. Mörrin riimu ja ylimääräinen riimunnaru kourassa lähdin hakemaan kahta hevosta tarhasta, Keke lähtisi meidän mukaan lenkille. Ensin otin Keken kiinni, utelias polle oli heti turpa ojossa ja nuuskuttamassa, kuka tuli! Sitten yhdessä haimme Mörriäisen ja Keke tuli niin nätisti Mörrin perässä talliin. Pihaton kohdalla oli ongelma, miten saan kaksi hevosta yhtä aikaa tallista läpi? Laitoin Kekelle riimunnarun kaulan ympäri, avasin tallin oven talutin Mörriä siitä läpi ja kutsuin Kekeä mukaan. No Kekehän tuli perässä, joo, mä tuun kanssa kun kerta noin nätisti pyydetään! :D Kävin laittamassa Mörrin ja Keken kiinni harjausta varten ja suljin sitten tallin ovet.

Harjasin ensin Mörrin ja sitten Keken. Kumpikin olivat kieriskelleet jossain mutaisessa kohtaa, koska selät olivat sen näköiset. Ahkeralla harjaamisella kuivunut muta kuriin! Seuraavaksi oli kavioiden vuoro, Mörri ensin. Erittäin hienosti jalkaa tarjottiin putsattavaksi jo siinä vaiheessa kun liu'utin kättä alemmas. Kehuin hienosta suorituksesta ja Mörri piti kutakin jalkaa aivan rentona. Hienoa! Kavioissa vaan oli pakkautunutta mutaa ja likaa, sain ihan tosissani kaivella kavioiden pohjia! Keken kanssa homma ei ollutkaan niin helppo, muut jalat sain putsittua hyvin ja hienosti, mutta vasen etujalka ei noussut ei sitten millään. Yritin ja yritin ja pökkäsin olkapäälläni Kekeä lavalle, yritin nostella vuohiskarvoista, kutittelin kavion takaa, mutta ei. Noh, Keken kavioihin ei ollut pakkautunut mitään, joten tuskin se yksi kavio olisi poikkeus. Otin kuitenkin varuiksi kaviokoukun mukaan, jos jotain ilmenisi matkalla.

Hain uuden satulan tallista ja laitoin sen Mörrin selkään. Hyvänen aika kun se oli kevyt! :D Mörrin ilme oli sellainen että taas satula, se ei selvästikään tykännyt omasta rungollisestaan. Ilme hieman lieveni kun se huomasi, ettei tämä ihan sama satula ollutkaan. Kiinnitin satulavyön ihan löysästi ja nyrpistelin nenääni satulan hurjan paksuille vastinhihnoille. Toivottavasti ne pehmiää ajan myötä! Samalla poistin huovasta polvituet, ne oli turhan epämukavat ja mulle väärässä kohtaa. Kummallekin pollelle löytyi suitset siistitystä tallista ja vein ne hevosten luokse. Tällä kerralla menemme kuolaimilla, mutta jossain vaiheessa ison ryhmän kanssa kokeilemme kuolaimettomia.

Keken ratsastaja tulikin jo ja huomasin hänen olevan tuttu nuori nainen. Eikan jälkeläinen Tékk (kutsutaan nimellä Tiikka) on naapuritallilla ja Linda käy sillä ratsastamassa. Tiikka on tullut äitiinsä, joten tämä nainen pysyy varmaan hevosen kuin hevosen selässä... Nyt hän meni Kekellä ilman mitään satulaa tai huopaa, kunhan vain muistan pistää pollelle suitset päähän! ;-) Se olikin seuraava operaatio, suitsituksen jälkeen laitoin Keklun otsatukan letille ja sulloin sen otsahihnan alta siististi keskelle. Tadaa! Keken kauniit siniset silmät tulivat näkyviin! Tuumasin kyllä, että saattaa muuten tulla haastavampi reissu, kun tuulee näin paljon. Hillitön tuuli riepotteli lehtiä puista, taitaa olla syysmyrskyjen alkua tämä vaikka kaunis ilma onkin.

Saatuani Mörrillekin suitset päähän huomasin, että satulassa ei ollut jalustimia. Tjaah, saattaapi helpottaa huomattavasti selkään pääsyä, kun on jalustimet! Hain vanhasta satulasta jalustimet hihnoineen ja lyhensin niitä reiällä, tässä satulassa kiinnitys oli hieman alempana. Kiristin jäykkiä vastinhihnoja ja ekalla yrityksellä satula kiepahti ympäri. Eli hieman kiristystä lisää ja sitten selkään! Ja kun olin päässyt "hienosti" selkään, muistin raipan olevan tallissa. Oukkei, alas selästä, polle kiinni tolppaan, raipan nouto ja takaisin selkään. Nyt se meni jo paremmin!

Lähdimme kävelemään tarhan reunaa ja tuntui, että Mörri tuumaili uutta satulaa. Sen korvat olivat minuun päin ja se ikäänkuin kuulosteli kropallaan uutta tuntua selässään. Polulla se käveli ensin selkä hassusti liikkuen ja sitten kun satula ilmeisesti tuntui hyvältä, reipas tahti löytyi ja Mörrin askellus oli pitkää. Mutalikossa mentiin tosi varoen, eihän se nyt märkää ole, mutta varoen saa kävellä syvien kolojen takia. Sillasta päästiin kunnialla yli ja käännyimme pyörätielle kohti ratsastuspolkua. Mörri ei tykännyt yhtään mennä enää siinä keulilla, joten rohkea Keke meni edelle.

Matkalla huomasin, että jalustimia voisi vieläkin nostaa hieman ylemmäksi, joten lastentarhan jälkeen ennen ensimmäistä tölttiä tulin alas selästä ja lyhensin reiällä hihnoja. Takaisin selkään ja menoksi! Keke meni töltillä ja me ravasimme perässä. Jatkoimme pyörätietä pitkin ja mietin, että rekkoja on liikenteessä hurja määrä. Kuorma-autoja, rekkoja, kontteja kuljettavia, kummallista. Ei meidän pollet niistä välittäneet, menimme hienosti pyörätien reunaa!

Tuulikin hieman laantui kun pääsimme metsän suojaan ratsastuspolulle. Jyrkät rinteet menimme mallikelpoisesti alas ja ylös, välillä Keke kaipasi tukea Mörriltä. Tai ainakin sen verran että Mörrin pää tuli maksimissaan Keken masun kohdalle, sitten Keke päätti ottaa taas johdon kavioihinsa. Pääsimme Mörrin kanssa hienolle raville, mutta sitten tulikin polun poikki kaatunut puu. Tulimme molemmat alas selästä ja kiersimme jyrkän rinteen kautta. Kippasin Lindan takaisin Keklun selkään ja kampesin itseni Mörrin kyytiin. Ehkä tää joku päivä on säädyllisemmän näköistä touhua... ;-)

Lisää ravia Mörrin kanssa ja Keke meni nätisti tölttiä. Ootas vaan Keke, kunhan Mörrillä lihakset kasvaa, ni sitten mekin mennään töltillä! Pitkä rinne alas suolle meni hyvin, hieman Keke tarvitsi rohkaisua Mörriltä. Suolla menimme piiitkän pätkän hienoa ravia Mörrin kanssa, kerrassaan upeata! Melkein koko suon pätkä meni vauhdikkaasti, lopetimme vasta kun tuli ensimmäinen iso lätäkkö ja pehmeä maa vastaan.

Kekeä jännitti hurjasti ne kesän aikana paikalle ilmestyneet puupinot. Tai ei ne puut mitään, mutta kun siinä oli pressu päällä. Mörri sen sijaan meni hienosti edelle ja käveli pressusta välittämättä eteenpäin. Teiden risteyksessä se teki stopin ja niin teki Kekekin. Keke saatiin liikkeelle keulille pohkeilla ja kovasti kehumalla. Mörri meinasi jättää kaverinsa ja kääntyä takaisin kohti puupinoja ja pressuja, mutta suostui sitten Keken perään.

Edessä oli ensimmäinen laukkamäki, joka jäi kyllä kummaltakin tynkäreissuksi. Me menimme ensin ravia, sitten pari askelta laukkaa ja sitten passia. Onneksi Mörrin passi on tasaista, koska oksia tuli naamalle niin etten nähnyt mitään. Enkä saanut edes ohjattua hummaani keskemmälle! Jostain syystä Mörri vetää vasemmalle ja tietenkin pehmeämmälle alustalle.

Mäen päällä näimme pari naista viiden innokkaan mustan koiran kanssa. He väistivät meitä sivuun, kiitos heille! Sitten oli vuorossa laukkapätkät hautuumaalle, missä Keke vissiin meni laukkaa, ainakin hieman, mutta me Mörrin kanssa menimme, kas, passilla. Tuleeko Mörrista passi-polle? Jos se jaksaa passia niin kai mun täytyy alkaa sitä tölttiäkin pian harjoittaa...

Kiersimme pienen metsälenkin kautta takaisin tielle ja otimme laukan takaisin päin suoralla. Kekeltä löytyi uusi vaihde menoonsa, ja niin löytyi Mörriltäkin! Laukkaa paahdettiin ja päristeltiin samalla vuorotellen, eikä me jääty Kekestä paljoakaan! Vauhtia riitti, mutta mitään en pitkään aikaan nähnyt, kun menimme Mörrin kanssa väkisin vasempaan reunaan ja oksien takia piti pistää kypärä eteen suojaksi. Mutta kovaa mentiin! :D

Takaisin tullessa Mörri meni taas puupinojen kohdalla edessä, se ei pressuista huolestu. Mörrin meno ravissa ei kuitenkaan ollut mitenkään reipasta, joten Keke sai keulapaikkansa takaisin. Ja taas menimme pitkän pätkän ravilla ja kun polle oli lämmennyt, meno oli tosi lupsakkaa. Hidastimme käyntiin ennen laukkamäkeä ja sanoin että lähdetään laukalle vasta kun ollaan molemmat siinä mutkassa. Mäkeä ennenhän on jyrkkä 90 asteen kulma, ja se on usein pehmeä ja liukas. Annoin ehkä Kekelle liian aikaisin luvan mennä, koska itse olin Mörrin kanssa vielä ennen mutkaa. Keke ponkaisi upeasti laukalle suoraan tolpiltaan ja Mörri perään. Hirvitti se mutka, yritin vain pitää tasapainon keskellä jä ehkä hieman taaempana, jos etujalat sattuisivat uppoamaan. Mutta ei, Mörri suoriutui mutkasta laajalla kaarella ja antoi palaa suoraan ylämäkeen. Huiiiii!!!! Hihkuin ja kannustin Mörriä ja polle paahtoi minkä kintuistaan pääsi! "HÖRH!" kuului välillä ja komea ruunani puski itsenä ylämäkeen ja korkealle menikin! Se oli aivan innoissaan ja meni varmaan yli kolme neljännestä siitä mäestä, kun normaalisti päästään puoliväliin. Hyvä Mörri!

Mäen päällä puuskutettiin hieman ja jatkettiin sitten matkaa. Pikkasen ravia taas sopivissa kohdissa ja kun tuli kaatuneen puun kierto, tulimme taas alas selästä. Autoin Lindan ratsunsa selkään ja kampesin itsenikin takaisin satulaan. Olin vielä puolittain poikittain kun Mörri oli taas sitä mieltä että juu, nyt on tädin paino kyydissä, voidaan mennä! Kiskoin toisen jalan selän yli ja löysin jalustimenkin. Päristen Mörri lähti Keken perään, ihan kivaahan meillä täällä on!

Pyörätiellä otimme pienet töltit, tai me Mörrin kanssa ravia. Keken töltti oli aika vauhdikasta, mutta me ei jääty yhtään matkasta. Mörri pysytteli loistavalla ravillansa Keken perässä ja mun kevennys sujui kuin tanssi. Samaten vielä viimeisessäkin pikku pätkässä me menimme niin nätillä ravilla että kuvaajaa olisi tarvittu.

Loppuosa pyörätiestä meni sievästi ja tarhoille tullessa pyysin Mörriä menemään hyvin varovaisesti sillasta yli. Varoen menimmekin ja saimme varsatarhan asukeista tervetulo-komitean. Kaikki kolme olivat vastassa tervehtimässä ja ihastelimme Vaavin muhkeaa olemusta ja mahdottoman kauniita mantelisilmiä. Vaavi tuli tarhan reunaa mukaan ja oli kiinnostunut Mörristä. Keke sen sijaan meinasi mennä suoraan puskaan ja ojaan, jolloin patistin Mörrin siitä ohi. Keke kääntyi meidän perään ja Vaavi nuuskutteli Mörriä. Mörri otti ilmeisesti uteliaisuuden pienenä haasteena, koska pysähtyi ja kääntyi kohti Vaavia. Selvä, täti tulee alas selästä ja taluttaa hevosensa perille. Mörri seurasi nätisti ja pihalla laitoin sen kiinni riimulla.

Vein varusteet pois ja otin samalla porkkanaa kaapista. Sitten laitoin kummallekin pallerolle vatiin mysliä, porkkanaa, kuivattuja leipiä ja Mörrille mun miehen lähettämän omenan. Annoin Kekellekin omenaa, tosin tallin omista varastoista. Jaana tuli hoitamaan Keken kavion ja sitten olikin aika päästää pollet takaisin tarhaan.

Näytin vielä Jaanalle meidän uuden satulan ja kuolaimettomat suitset ja juttelimme niitä näitä. Itse päätin seuraavalle reissulle laittaa Mörrille satulan alle lampaankarvan, siinä on pikkasen paksumpi toppaus. Ja kumma kyllä harjapakkikin mahtui hyllyyn! Kokeilemalla tämä kaikki selviää!

Oman pollen siirto talvitalliin

Mä mietin eilen ihan hurjana tuota siirtoa, olin jo melkein paniikissa. Mitä jos se on liian rankka reissu Mörrille? Entä jos sen kavio lohkeaa ja siitä tulee jalkapuoli? Mitä jos me mennään pelkällä lampaankarva-romaanilla ja sen selkä kärsii siitä? Mitäs jos sitä ja mitäs jos tätä? Kamala määrä hurjia ajatuksia pyöri päässä ja vastuu hevosesta tuntui järkyttävän suurelta. Noilla ajatuksilla ei nukuttu koko yönä kuin pari hassua tuntia.

Mä olin aivan tainnoksissa aamulla, piti herätä 7.30 huonosti nukutun yön jälkeen. Jossain vaiheessa aamuyötä olin jo päättänyt, että satulalla mennään, on ainakin yksi asia vähemmän huolestuttamassa. Sen päätöksen mä pystyin tekemään ystävieni avulla, kiitos vain Annika, Anne, Raija ja Salla. Kukin auttoi mua eilen pistämään ajatuksia uusille raiteille, ja koska mun ystävät on älykkäämpiä kuin minä, niin luotin heihin täydellisesti.  Samalla olin päättänyt, että talutan ratsuani niin paljon kuin tarvitaan ja menemme vain sitä vauhtia mitä Mörri haluaa, ei patisteta sitä tällä reissulla.

Aamulla hain ensin Sallan ja se jo katteli ettei kaikki ole aivan kunnossa. Mä olin ihan tööt ja puolittain paniikissa. Salla fiksuna ihmisenä nauratti mua automatkan ajan ja mulle alkoi tulla jo parempi olo. Ajelimme tallille, mihin jätimmekin auton. Varsalaitumella Brynja oli heti vastassa, tuttu auto ja ääni! Vein Mörrin loimen talliin ja lähdimme sitten kävelemään tarhan vierustaa kohti bussipysäkkiä. No pitihän Brynjalle kaivaa namia repusta ja antaa myös paikalle turpa ojossa tulleelle Tirriäiselle. Vaavikin huomasi herkkujen jaon, hällekin löytyi piparminttunami.

Bussissa oli jo tuttujakin kyydissä, ja pian olimmekin latumella. Jaana ja Oona olivat ottaneet pollet jo kiinni puihin, myös Mörrin. Kysyin ensimmäisenä Jaanalta, että onko Tvisturin satula vielä täällä. Se oli kuulema viety jo kotiin, joten mulle jäi vaihtoehdoksi laittaa oma huono satula Mörrille. Ei voi mitään, mutta onneksi olin laittanut siihen lampaankarvaan niitä toppauksia! Auli sai Offarille huovan, mikä pistettiin mun ratsastusvyöllä kiinni. Eli yhdellä kertaa sain melkein kaikki varusteet mukaan! Raipan päätin jättää pois, otetaan sitten puskasta taikatikku.

Harjasin Mörrin ja putsasin kaviot tarkistaen samalla ettei lohkeama ole muuttanut muotoaan. Yritin samalla pistää sen kunnolla mieleen, että voin mahdollisesti pelkällä vilkaisullakin nähdä muutokset. Mörri antoi putsata hyvin kavionsa, se ei aristanut mitään jalkaa eikä mitään kohtaa kavioissaan. Huokasin jo helpotuksesta.

Tua otti hienolla kamerallansa kuvia hevosista. Hän ei itse tullut mukaan, mutta oli saattamassa äitiänsä ja ottamassa kuvia meistä kaikista. Ja hyvä että olivat tulleet, Jaana oli unohtanut viedä hevosten ruokakipot takaisin talvitalliin. Surutta hän lykkäsi Tualle ja isällensä vadit auton kyytiin, että nälkäiset hevoset saa siirron jälkeen ruokaa! :D

Ystävällinen Mörri taisi tykätä kuvaajastaan!

Varustin ratsuni satulalla ja mietin että mitä kaikkea tässä nyt unohtuu. Namit oli ainakin mukana, Raijalta saamaani punaiseen pikkulompakkoon lastasin matkalla "tarvittavia" herkkuja. Sen kiinnitin satulan kauhukahvaan, samaten kuin hakalukon, mihin kiinnitin Mörrin ohjat.

Ei, en antanut Mörrille kalanmaksaöljyä, vaan piparminttunamin!

Kannon päältä pääsin hyvin satulaan ja jalustimien jo tiesinkin olevan sopivat. Mörri seisoi kärsivällisesti paikoillaan kun täti selässä yritti saada repun vatsahihnaa toimimaan. Mulla on tosi hyvä reppu tähän tarkoitukseen, sen saa kiinni ylhäältä hihnoista ja alhaalta vyötärön ympäri. Se ei silloin hölsky selässä, vaikka painoakin olisi enemmän. Ja mukavan pienikin se on, ei tule raahattua puolta jääkaappia mukana.

Ja repun alahihna vielä paikoilleen, ettei hölsky

Kotia kohti

Viimein koitti lähdön hetki ja Mörri kiilasi kerrassaan tyynesti puoliväliin letkaa. Annoin sen mennä, hakekoot oman paikkansa jonossa. Kunhan se vain jaksaisi reissun! Suuntasimme kohti Nupuria ja hetken kuluttua hevoset huomasivat maisemanvaihdoksen olevan käsillä. Ensin piti Laikan kavio tarkistaa, pikkuinen oli astunut pahaan soraikkoon ja arkoi hetken kaviotaan. Laikan ratsastaja Kolurin selkään ja Oona talutti Laikkaa. Ajatelin saavani Oonasta seuraa siinä tapauksessa että jotain sattuisi Mörrille.

Laikan meno tasottui hyvin matkalla ja Oona pääsi kiipeämään selkäänkin. Otimme ensimmäiset töltit autotiellä ja me Mörrin kanssa menimme ravia. Hieman oli nihkeää meno, mutta eiköhän se polle pian lämpeäisi. Seuraava pätkä olikin jo selkeästi parempi. Autot vain häiriköi, osa niistä pyyhälsi hurjaa vauhtia ohi silkkaa ajattelemattomuuttaan. Suurin osa oli kuitenkin osaavia kuskeja ja pääsimme hyvin tiellä.

Kun huomasin Solvallan laskettelumäen lähestyvän, tulin alas satulasta. Ajattelin antaa Mörrille hieman kevyemmän aloituksen, koska edessä oli maailman pahin nousu. Reippaasti ohitimme muut ja lähdimme kohti järkyttävän jyrkkää mäkeä. Muut tulivat hieman jälkijunassa, laskeutuivat satulasta ja tarkistivat Laikan kavioita. Mä halusin mennä jo ylös, koska mulla se aina astman kanssa kestää. Mörri tuli hienosti talutuksessa ja puuskutti yhtä lujaa kuin minäkin. Sitten se jäi odottamaan muita ja mä olin kiitollinen hengähdystauosta. Prinsessa kiri Sallan kanssa meistä ohi ja mä päivittelin noiden nuorten kuntoa. Kyllä ne jaksaa! Jatkoimme nousua ja mun hengitys kävi raskaammaksi ja raskaammaksi. Huohotin Mörrille "seis" ja se pysähtyi hienosti. Sitten se odotti että hengitys tasaantuu ja jatkoi sitten taas ylämäkeen. Hetken kuluttua se kääntyi katsomaan liian raskaasti hengittävää tätiään (tulin sen masun vieressä kun pidin satulasta kiinni) ja pysähtyi antaakseen mulle hengähdystauon. Kiitin ratsuani ja mielessäni hymyilin, Mörrihän piti musta yhtä hyvää huolta kuin Svipa kerran tässä samaisessa mäessä! Vielä parin pysähdyksen jälkeen pääsimme huipulle, missä Salla oli kaikessa rauhassa Prinsessan kanssa nurmikolla. Jestas mun jalat oli maitohapoilla! Mutta tällä kertaa en ollut se vimonen ratsukko, kuten yleensä! :D

Pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaa ja edessä oli kiemurteleva ja vaativin mäkinen osuus. Ensin käyntiä ja sitten tölttiä/ravia ja taas käyntiä. Pikkuhiljaa alkoi tulla niitä laukkapätkiäkin! Eräässä kohtaa pidätin Mörriä ravissa, koska edessä oli jyrkkä mutka ja mutkassa puu. Mörri olisi halunnut mennä, joten se vaihtoi ravista töltin kautta passille! Nauratti, suotta olin pelännyt polleni jaksamista! Ja heti mutkan jälkeen nostimme laukan innolla ja annoimme palaa.

Mörri tuntui huomaavan mun hieman jännittävän mutkia laukassa. Se hidasti mutkaan sitä enemmän mitä jyrkempi se oli ja otti iloisesti spurtin heti kun mutkasta päästiin. Yhdessä mutkassa siirryttiin ihan raville ja sitten taas paahdoimme hihkuen menemään. Ja eräällä laukkapätkällä Mörri alkoi kesken kaiken päristelemään, se oli niin tohkeissaan! Mä päristelin takaisin, jolloin poika pisti pökköä pesään ja meni vielä innokkaammin! Me päristeltiin vuorotellen ja meillä oli tosi hauskaa, kerrassaan riemukasta!

Sitten lähestyimme jo taukopaikkaa ja viimeisen kilometrin kävelin ja talutin upeaa hevostani. Mörri katseli uteliaana, onko kaikki kunnossa? Kehuin poikaa ja yhtäjalkaa menimme tauolle. Perässä Oona talutti Laikkaa, joka oli aivan kunnossa ja oli tullut hurjan kovaa vauhtia meidän jäljissä. Taukopaikalla otin varusteet pois ja laitoin Mörrin puuhun kiinni riimun avulla. Se jäi katselemaan, saadaanko mekin jotain hyvää? Jaana jakoi leipiä ja omenoita hevosille ja mä kaivoin nameja kaikille ihanille heposille. Sitten oli omien eväiden vuoro, vettä vesipullosta ja varsin lituskainen croissant, jälkkäriksi omenamyslipatukka. Patukan kohdalla kävi kyllä niin, että JOKU TIETTY POLLE vei oman osansa siitä...

Tauon jälkeen varusteet takaisin selkään ja viimeiselle osuudelle. Lisää laukkaa ja paljon ravia, käyntipätkiäkin mukavasti välissä. Huomasin hevoseni alkavan väsyä ja osan laukasta menimme ravilla, ihan Mörrin oman jaksamisen mukaan. Siinä kohtaa missä tulimme ratsastuspolulle, Mörri nosti päänsä ylös, hän tunnistaa tämän paikan! Se katseli ympärilleen ja nuuski ja kuulosteli maisemaa, ihan selkeästi täällä ollaan oltu ennenkin! Järkyttävää olivat ne muuttuneet maisemat, melkein pisti itkemään. Metsää oli raivattu ja se oli todella järkyttävän näköinen. Puita pinottu ja isoja risuja jätetty pitkin poikin sinne tänne. Todella masentavan näköistä. Olihan se metsä nyt siistimmän näköinen, se saattaa parin vuoden kuluttua näyttää puistolta, mutta metsä se ei enää ole. Korjaisivat kuitenkin jälkensä!

Suo-osuudella menimme ravilla ja siirryimme nätisti käyntiin ennen laukkamäkeä. Mörrin pää nousi uudestaan, tämänkin paikan hän muistaa! Se selkeästi mietti että mitä ihmettä, Eikka ei laukkaa vaan menee käyntiä, mitä ihmettä! Meillä oli hieman rakoa edellä menevään Offariin, joten kun otin tukea harjasta, Mörri päätti pistää laukaksi, ainahan tässä on laukattu! Ei se montaa askelta ottanut, kun kunto jo lopahti, sitäpaitsi Offarin takamus oli tiellä. Takaata tullut Oona hymyili, vielä on pollessa virtaa!

Oli mielenkiintoista seurata miten Mörri muistaa niitä vanhoja paikkoja. Kuten Oona sanoi, luonnossahan niiden on muistettava kaikki hyvät ruokailupaikat ja mistä saa vettä ja mitä kautta paikoille pääsee. Vielä pitkienkin aikojen päästä hevoset muistavat tietyt reitit ja juuri sen että tässä on aina laukattu tai tässä mennään töltillä.

Ravipätkä oli vielä edessä, mutta se loppui kaatuneeseen puuhun. Muut kiersivät hevostensa selässä ison puun, mutta mä tulin alas ja päätin kävellä loppumatkan kotiin. Niin hyvin Mörri oli jaksanut koko vaativan reissun, että nyt oli minunkin vuoro ottaa jalat alle. Kiersimme puun ja jatkoimme matkaa, Mörri seurasi välillä evästä haukaten. Syö vain, kyllä sä olet sen ansainnut. Ennen kuin ratsastuspolulta pääsee pyörätielle, välissä on erittäin jyrkkä lasku ja nousu. Lasku meni hienosti ja syvänteessä ojan yli menimme siltaa pitkin. Ylämäki oli hurjan jyrkkä ja me otimme Mörrin kanssa suorastaan kisaa! Mä ponnistelin puolijuoksua rinnettä ylös ja Mörri pinnisti musta ohi ja katseli samalla mua vasemmalla silmällään. Ihan kuin sitä olisi huvittanut, otin harjasta Mörriä kiinni ja nauroin ääneen kun poika kiskoi mut vimoset metrit ylös. Taisin jäädä toiseksi! ;-)

Pyörätiellä meno olikin helppoa, maasto oli tasaista ja Mörri käänteli päätään tutkiessaan tuttuja maisemia. Muut menivät edellä tölttiä, mutta me jatkoimme käynnissä. Takana Laikkakin tuli talutuksessa. Me Mörrin kanssa astuimme yhtä aikaa askelia ja kun edessä olevat siirtyivät käyntiin, saavutimme heitä pikkuhiljaa. Pian olimmekin jo omalla tontilla, missä hetken olimme erimieltä siitä, kuka menee edellä. Minä se halusin kulkea edellä, joten minä se menin edelle ja nälkäinen Mörri sai ahtaissa paikoissa tulla perässä. Vierellä kuljetaan sitten kun on tilaa, ja kun pääsimme tarhan reunustaa pihalle, Tua olikin ottamassa meitä kameran kanssa vastaan. Ja huomatkaa, jalkamme kulkevat tosiaan samaa tahtia! Oih! <3

Yhtäjalkaa samassa rytmissä

Saatuani varusteet pois Mörriltä laitoin sille loimen päälle. Olihan se hieman iso, tarvii siis kaula-aukon osalta hieman lisää tuunaamista. Se onnistuu kyllä, ei mikään iso homma. Tosin tuli mieleen käydä hakemassa se kallis loimi kaupasta... Mutta mitä en tekisi sympaatisen ja empaattisen polleni eteen! :D

Mörrykän loimi on isohko, muttei sentään syömistä haittaa...

Ruokaa vadillinen nenän alle ja maailma oli Mörrin mielestä oikein makoisaa. Annoin sille vielä vettä ja loput namitkin löysivät tiensä hurmurini masuun. Pesin hevoseni hiestä ja pistin loimen takaisin kuivattaakseni loistavan suorituksen tehneen Mörriäiseni. Vein tavaroita paikoilleen ja kysyin missä on Mörrin satulan paikka jne.. Niistä täytyy vielä jutella, etten laita jatkossa jonkun toisen paikalle. Omat paikat pitää olla! Ja kuulemma saan oman hyllynkin, mihin mahtuu kypärä ja muuta tarpeellista tavaraa. Täytyy katsoa kotoota joku pieni laatikko hanskoille ja muille, harjapakki tuskin siihen hyllyyn mahtuu. Hmm, mihinhän mä sen laitan?

Kääräisin loimen pois Mörriltä ja talutin pojan tarhaan. Sinne se jäi tutkimaan uutta paikkaa ja etsi katseellaan Svipan. Juuh, täällä on turvallista kun lauman johtaja on paikalla! Itsekin olin nälkäinen, itseasiassa niin nälkäinen että unohdin tallille reppuni, missä oli vesipullo, vielä yksi myslipatukka, lompakko, ajokortti ja kotiavaimet... Ja senhän huomasin tietenkin vasta kotinurkilla, joten tuli vielä ajeltua ylimääräinen lenkki takaisin tallille. Sama pää kesät talvet, kuten sanonta kuuluu! ;-)

Mörri talvitarhassa, Svipukka taustalla.

Kaikki kuvat tältä reissulta on Tuan ottamia ja niitä ei saa käyttää ilman lupaa! Suuret kiitokset kuvaajalle, mun lemppari on toi kielikuva! :)

Uusilla kuolaimilla

Tuumasin uudelleen tuon kuolaimettomilla suitsilla kotia menon ja tulin siihen tulokseen, että kokeillaan ensin suoraa kuolainta. Kävin ostamassa muovisen omenanmakuisen suoran kuolaimen ja tietenkin maistoin sitä ensin itse. Ei se MUN mielestä omenalta maistunut, mutta raikkaalta kuitenkin.

Mörrin sai tosi helposti laitumelta kiinni ja poika seurasi nätisti kohti riimupuuta. Tosin se yritti ensin kammeta itsensä pihattoon, kun kerta viimeeksi sai siellä herkkupuuroa. Vähän masentuneena se seurasi puun luo, mutta nuuski uteliaana uusia kuolaimia. Ja hetken kuluttua se oli tehnyt Prinsessat ja nostanut suitset päähänsä, mutta sain ne nätisti takaisin oksanhankaan odottamaan. Nyt täytyy ensin harjata, puhdistaa kaviot ja laittaa lampaankarva ratsastusvyön kanssa selkään!

Mulla olikin upea harja-arsenaali, sain syntärilahjaksi erilaisia harjoja. Tai siis Mörrillehän ne taisi kaikki tulla, mulla kun ei pienelle pääharjalle kauheasti ole käyttöä! ;-) Sieltä valitsin sitten sopivat harjat ja ihailin samalla Mörrin vieläkin hyvässä kunnossa olevaa tukkavärkkiä. Nätisti oli poika ollut!

Viimein laitoin suitset Mörrille ja katselin reaktioita. Hmmm, tuumasi Mörri, hmmm... Haukotteli ison haukotuksen ja sitten näytti jo kyllästyneeltä. Laitoin turparemmin kiinni ja lähdin sitten taluttamaan Mörriä portille Prinsessan saattelemana. Talutus sujui ainakin paremmin kuin ennen, Mörri ei ärsyyntynyt ilmeisesti nipistelevistä kolmipaloista, vaan suora kuolain sai pojan rauhoittumaan. Tien varttakin kävelimme parhaiten tähän mennessä, ei ollut niitä pysähdyksiä niin montaa. Mörri tuntui tunnustelevan uutta suukappaletta ja mietti vissiin että tykkääkö se siitä vai ei.

Portin kautta menimme kauimmaiselle laitumelle ja kiipesimme mäen päälle satulakaapin luokse. Mörri seisoi kaikessa rauhassa noustessani kannolta selkään ja oli hieman yllättyneen näköinen, kun pyysin sitä lähtemään polkua takaisin portille päin. Sitten menimme oikealle ja kohti omaa laidunta. Käänsin polleni oikealle ylös, jossa yritin hoputtaa poikaa raville. Menimme nopeampaa käyntiä, mutta siinä se. Sitten käännyimme taas kohti satulakaappia. Ja kun sieltä ei tällä kertaa tullutkaan näkkäriä, Mörri tuhahti närkästyneenä. Just joo, nälkäisenä joutuu töitä tekemään... Sitten taas kohti porttia ja alhaalla oikealle.

Samaa ympyrää menimme useampaan otteeseen ja pian alkoi taas se ravi löytyä ylämäkeen. Ja kun poika tarjosi laukkaa, kehuin ihan hurjasti! Hyvähyvähyvä! Siihen olikin hyvä lopettaa ja ohjasin ratsuni kohti porttia. Samalla totesin, että selkälihaksia alkaa Mörrillä löytyä, tunsin ne ihan selkeästi takamuksessani.

Portilla tulin alas selästä pysäyttämättä pollea. Siis otin jalat pois jalustimista, jolloin polle pysähtyi ihan itse. Kehuja kehuja! Sitten avasin portin, ohjasin ratsuni ulkopuolelle, laitoin portin kiinni ja päätin mennä selässä takaisin laitumelle. Mutta mistä pääsen takaisin selkään, jakkara kun oli jäänyt omalle laitumelle? Parkkeerasin pollen jyrkkään kohtaan ja yritin hypätä kyytiin. Makasin hetken masuvilteen Mörrin selässä ja valuin sitten pois... Mörri katseli hieman vinoon, ai että yritystä riittää! Sitten kokeilin toista kohtaa ja sainkin oikean jalan kipattua Mörrin selän yli. Sitten hurja ponnistus vasurilla ja pääsin melkein kyytiin. Mörri oli sitä mieltä että selässä oot kun jalat on ilmassa ja nyt mennään. Siellä roikuin ja hihitin, olin varmasti koominen näky! Onneksi tiellä vastaan tuleva rouva oli niin kaukana että tuskin näki! ;-)

Sain takamukseni hyvin kyytiin ja Mörrin käynti muuttui oikein reippaaksi. Hieman otin nopeampaa tahtiakin, menimme pari askelta tölttiä ja siirryimme sitten raviin. Rouvan tullessa lähemmäksi siirryimme käyntiin ja toivottelin hyvät päivät sienestäjälle.

Sitten ajattelin laittaa ohjat kiinni lampaankarvaan, vaikkei Mörri uudella kuolaimella nykinytkään ohjia. Siitäpä riemu syntyi, taisin repäistä karhutarran hiukan liian hätäisesti irti, kun Mörri pomppas ja lähti alta pelästyneenä askeleen eteenpäin, mä meinasin jäädä kyydistä ja tulin erittäin ikävästi takaisin Mörrin selkään. Häntäluu otti Mörrin selkärankaan. Onneksi oli ne reilut toppaukset lampaankarvassa, muuten olisi sattunut. Oletan ettei Mörriä sattunut, koska se rauhottui heti kun vain hoksasi mistä se ääni oli tullut. Aikaisemmin olen tehnyt sen hitaammin ja nyt muistan vastaisuudessakin tehdä sen rauhallisesti.

Oman laitumen portilla tulin alas selästä ja sen aikaa Mörri seisoi kiltisti ilman kiinnipitämistä portin vieressä. Avasin portin ja naksutin Mörrille, jolloin murmeli siirtyi laitumen puolelle. Sitten se pysähtyi upeasti odottamaan, että saan portin kiinni. Lähdin kävelemään alas Mörrin ohi ja hetken mietittyään Mörri seurasi hienosti perässä ohjat edelleen kiinni lampaankarvassa. Kävelin riimupuulle ja Mörri parkkeerasi itsensä ihan puun viereen, että oli hyvä laittaa riimu kaulalle. Avasin varoen karhutarran ja otin ohjat, ja turpahihnan aukaistuani vedin varoen niskahihnan korvien yli. Sitten jäin odottamaan, että Mörri päästää uuden kuolaimen. Ja odotin hieman lisää. Sitten jo hieman ravistelin suitsia, saisinko mä sen kuolaimenkin sieltä suusta, kiitos! Mörri armollisesti imaisi kuolat omenanmakuisesta kivasta kuolaimesta ja luovutti sen pois.

Samantien laitoin sille evästä vatiin ja annoin sen hyvälle ratsulleni. Sitten vein tavaroita pois ja lopun aikaa puolustin Mörrin ruokia kaikilta Ahmed Ahneilta. Kolur esitti uuden tempun, kun ei heti päässyt Mörri ruokakipon kimppuun. Se tuli takaapäin ja laittoi päänsä mun vasemman kyljen luota mun masun päälle, siis että sen leuka oli mun masua vasten. Sitten se yritti pitää mua paikoillaan ja siirtää omaa kroppaansa kohti Mörriä. Ja mulla oli raippa kädessä! Ai hyvänen aika sentäs! Elikkä se polle ei pelkää mua ollenkaan, raippa tai ei, mutta kunnioitusta siltä löytyy kyllä. Hymyillen höpötin sille ja naputin ihan pienesti tip-tip-tip raipan päällä Koluria ryntäsiin, jolloin se peruutti pari askelta. Kolurin ilme oli hyvin tuumiva, okei, toi ei toiminut, mitäs mä nyt keksisin... Kolur on NIIN ovela ruuan hankkimisessa ettei tosikaan. Ja raippaa pelkäämättä se tuli uudestaan kokeilemaan ihan että jos massalla saisi mut siirtymään. Kyllä nauratti!

Ei naurattanut kauaa, kun sillä välillä kun olin keskittynyt Koluriin, Eikkis oli päässyt ajamaan Mörrin kupiltansa ja rouskutti leipää. Sieppasin vadin takaisin Mörrin turvan alle ja katselin Eikan omahyväistä ilmettä. Täällä pitää olla silmät selässäkin! Vadin tyhjennyttyä kaivoin vielä muillekin leipää ja porkkanaa, mulla oli niitä reilusti mukana.

Soitin Jaanalle, kun halusin tietää Mörrin kavioiden tilan. Mä olin katsonut jo aiemmin, että kengät olivat haurastuttaneet kavioita sen verran, että toisessa etujalassa oli lohkeama. Jaana oli sattumoisin tulossa tonteille, joten jäin odottelemaan. Mun mielestä se ei mitenkään paha ollut, että voidaan mennä lauantaina siirrossa, mutta halusin tietävämmän ihmisen mielipiteen. Mitään jalkaa Mörri ei arista eikä varo, ja ison osan siirrostahan mä joka tapauksessa talutan. Jaana putsasi kavioita uudestaan ja vuolupuukolla tarkisti kavion seinämän paksuuden ja kantopinnan laajuuden. Sekin oli sitä mieltä, että voi mennä siirron hyvin, asvaltilla voi taluttaa ja keskiosa reissusta on pehmeää maastoa. Ja kovalla hiekkatielläkään se ei äsken aristanut, tuli nätisti ravilla ilman ongelmia.

Autoin vielä ottamaan muut pollet kiinni, ne kun olivat lähdössä reissuun. Mörri jäi haahuilemaan muiden keskelle kaikessa rauhassa ja mulle jäi hyvä mieli uudesta kuolaimesta. Ja siitä että mahdollisimman kevyellä varustuksella päästään innolla muiden kanssa siirtoratsastukseen mukaan! Surettaa vain Svipa, sillä oli kaviossa halkeama ja joutuu menemään trailerissa kotiin. Voih, se olisi niin tykännyt tästä reissusta!

Synttärien viettoa

Eilen tosiaan vein mieheni hiusharjan, tosin olin jo ostanut ihan uuden tilalle. Laitoin tavallista ihmisille tarkoitettua hiuksiin jätettävää hoitoainetta pieneen suihkupulloon, 1/3 ainetta ja 2/3 vettä. Sain vinkin "Hevosen ja ratsastajan vuosi"-kirjasta, kiitos vain! Sitten suuntasin kaupan kautta (näkkäriä, porkkanoita ja pari omenaa) laitumelle.

Pollet olivat kaikki syömässä vesikasveja ja Mörrin sai sieltä hyvin kiinni. Svipan lähellä oli ilmeisen hyvä olla! Laitoin riimun ratsulleni ja lähdin taluttamaan kohti pihattoa. Ensin meno oli tökkivää, ei juuri kiinnostanut lähteä yhtään mihinkään johtajattaren viereltä, mutta pienellä patistelulla homma hoitui. Siinä vaiheessa kun Mörri huomasi menevänsä pihattoon, pollen askeleet reipastuivat huomattavasti. Hetken ajan mulla oli 400-kiloinen vetävä kultainen noutaja talutettavana!

Näkkärin polle sai heti ensimmäiseksi ja laitoin sitten hevoseni kiinni pihaton seinään. Olin jo ennen Mörrin hakua nostanut harjapakin ja muut tarpeet pihattoon, joten pääsin saman tien työn makuun. Harjasin sualla ja harjalla kiltin polleni ja palkitsin porkkanalla. Sitten olikin se jännittävä kohta, miten se suhtautuu suihkupulloon? Pienihän tuo suihkupullo on, entinen Septidin-pullo, mutta saattaa suihke kuulostaa pelottavalta. Pilkoin porkkanaa maahan Mörrin turvan alle ja sain kaikessa rauhassa suihkutella ainetta. Ihan sama mitä teet, kunhan hänellä on ruokaa nenän alla! Harjailin varoen jouhia ja aineen hetken oltua harjassa, alkoi setviminen olla helpompaa. Ensin kyllä mietin että vienkö koko pollen johonkin koiratrimmaamoon, ottaisko ne issikan hoidettavaksi?

Sain hännänkin hetvittyä samalla tekniikalla ja aina välillä heittelin porkkanaa kehiin. Toiselta puolelta puoli harjaa olikin helpompi hoitaa, se kun oli ohuempi. Otsatukkaa varoin harjaamasta, mutta päätin kuitenkin hoitaa senkin. Tosin tein sen niin, että pilkoin ruokavatiin näkkäreitä, ison makean omenan, porkkanoita ja kaadoin päälle siirapilla maustetun pellavarouhepuuron. Siinä vaiheessa polle ei kuullut enää mitään, suihkin hoitoainetta otsatukkaan silmiä ja korvia varoen. Harjauskin onnistui erittäin hyvin, nyt mulla oli niin sievä polle käsissäni!

Otin riimun irti ja Mörri jatkoi puuronsa pupellusta. Kävin viemässä tavaroita jo pois, takaisin tullessa Mörri hörähti ja tunki turpansa takaisin vatiin. Ruokaa oli myös vadin ulkopuolella, sen verran painokkaasti Pörriäinen söi! Se näyttää ihan tosissaan tykkäävän tuosta pellavarouhepuurosta, lurpsuttaa ja lurpsuttaa ja lipoo maastakin loput.

Ruokien loputtua otin riimusta narun ja kiepautin sen Mörrin kaulaan. Lähdin taluttamaan hulmuharjaista ruunaani takaisin laumansa luokse, mikä ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Puolivälissä Mörri teki tenän ja kieltäytyi tulemasta pidemmälle. Yritin selittää, että mennään takaisin lauman luo, Svipa ja Offarikin on siellä. Ei, tämä poika ei liiku! Mietin, että eikö polle kehtaa mennä kavereiden luo kukkaistuoksussa... Sitten kokeilin tehdä lopusta riimun narusta lenkin turvan ympärille riimuksi, sillä sain muutaman askeleen lisää. Kun ei muu auttanut, otin narun pois. Ole siinä sitten kun ei omien seura kelpaa.

Lähdin kävelemään takaisin pihatolle ja hetken kuluttua kuulostelin askeleitani. Kummallista, kahdesta jalasta kuuluu 6 ääntä! Käännyin katsomaan taakseni, Mörrihän se siellä! Se pysähtyi samaan aikaan kuin minäkin ja jatkoi sitten kun minäkin jatkoin. Yritin kuitenkin pysyä nuuskuttavasta turvasta erossa, se oli puurossa ja porkkanassa ja tuntokarvoissa oli puuropisaroita! Voi itku kun se kamera oli kotona!

Yhdessä sitten kävelimme takaisin pihattoon. Kaivoin itselleni omenan evääksi, josta sain pari haukkaisua. Loput meni parempiin suihin. Sitten otin porkkanan, sain pari haukkaisua ja yllättäen loput menivät parempiin suihin. Kummallista kyllä näkkärillekin kävi aivan samoin, tässä tää mun syntymäpäivän lounas! :D Vein viimeiset tavarat kaappiin ja ensin Mörri kurkki pikkulaitumen pihatosta että oliskohan se täti vielä tulossa takaisin. Laitoin kaapin oven kiinni ja lukkoon ja seuraavaksi kun katsoin, Mörri oli hiipparoinut kymmenen metrin päähän ja kurkki puun takaa. Hymyillen avasin oven uudestaan ja otin pakkilaatikosta vielä yhden näkkärin. Annoin Mörrille vimosen herkun kahdessa osassa ja lähdin sitten virne naamalla autolle. On mulla mainio hevonen! :D