Mahtava maanantai!

Mietin tallille ajaessani, että mitähän sitä tänään tekisi Mörrin kanssa ja minne menisi. Mulla ei ollut oikeastaan yhtään mitään suunnitelmia tän päivän suhteen, katsotaan mitä tapahtuu. Annoin näkkärin puolikkaan jokaiselle varsatarhan asukille ja kävin jakamassa aikuisillekin puolikkat näkkärit. Svipa ajoi muut pois, mutta jokainen sai VAIN sen puolikkaan näkkärin. Loput varasin Mörrykälle.

Mörri katsoi hieman pitkään kun talutin sitä portille, pitääkö hänen oikeasti mennä Kolurin vierestä? Suhahdin Kokulille, joka kiltisti väistikin ja pääsimme hyvin portista läpi. Mörri käveli perässäni erittäin kuuliaisena, edes heinäkasa ei saanut Mörriä pysähtymään. Laitoin polleni tolppaan kiinni ja harjasin sen. Kaviotkin tarkistin ja täytyykin muistaa mainita Jaanalle että pian tarviis pedikyyrin mun ratsulleni. Näkkärinpala kohtasi loppunsa Hurja-Mörrin hampaissa ennen satulointia. Sitä ennen katsoin Mörrin selkälihaksia, mutta kumpikaan puolisko ei tuntunut mitenkään kuumemmalta tai kovemmalta kuin toinen. Hyvä juttu, halusin varmistaa ettei eilinen ollut saattanut selkälihaksia jumiin. Laitoin kuolaimet Mörrille ja sen päätteeksi Mörri sai spessu-herkun, vitamiinisiirapilla maustetun leivän! Jo maittoi!

Kiristin vielä satulavyön ja kiipesin sitten jakkaralta selkään. Laitoin jalustimet jalkaan ja otin ohjat hyvälle tuntumalle. Sitten pyysin käyntiä ja lähdimmekin komeasti liikkeelle. Pidin ohjia lyhyellä, siis varmaankin niin kuin isoilla hevosilla pidetään. Kädet pidin lähellä toisiaan ja ohjat olivat kiinni Mörrin kaulalla. Mörri taisi olla sen verran hämmentynyt tiukasta aloituksesta, että suuntasi kiltisti polulle. Hoputin sellaisissa kohdissa missä tiesin sen yleensä pysähtyvän tai aiemmin yrittäneen kääntyä. Poika meni oikein kiltisti ja pyörätielle päästyämme alkoi mulla suu levitä hymyyn.

Sama meno jatkui pyörätiellä, tosin Mörri yritti tehdä käännöksiä takaisin kotiin. Ehei, annoin salamana vasta-avut sille ja jatkoimme suoraan. Meno hidastui ja Mörri pysähtyi. Samantien vaadin kunnolla liikettä ja patistin ratsuni raville, töihin töihin töihin! Mörrin korvat menivät edestakaisin, miten se täti nyt noin tiukkana on? Hassua kyllä Mörri alkoi rentoutua ja ohjat olivat aivan höyhenenkevyellä tuntumalla. Mulle tuli hirmu hyvä fiilis, poika toimii! Pieniä kääntymisyrityksiä oli, mutta ne vähenivät kaiken aikaa. Paljoa en lastentarhalaisille vilkutellut, hihkuin vain "Moi moi!". Olin niin keskittynyt ohjaamaan Mörriä ja pitämään omat käteni joustavina, mutta kuitenkin lähellä toisiaan. Alkoi tulla hiki...

Ensimmäisellä virallisella tölttipätkällä ohjasin pojan oikeaan reunaan ja patistin raville. Edelleen oli ohjat tuntumalla ja lyhyellä. Ei se vauhti päätä huimannut, mutta mentiin kuitenkin. Mentiin jopa mäkeen asti! Sitten istuin satulaan ja Mörri yritti kääntyä. Ei onnaa, poju! Me mennään just niinku täti haluaa ja täti haluaa ylös mäkeen! Annoin vastasuuntaan avut ja kuuliaisesti Mörri käänsi päänsä takaisin ylämäkeen. Käännyimme Veikkaustielle, missä Mörri yritti heti ensimmäisen talon pihaan. No ei. Ylös vaan!

Ylämäen ensmmäisen talon pihassa meitä odottikin herrasmies koiransa kanssa. Pieni koira ihmetteli meitä ja mies kertoi sen äsken haukkuneen peuroja heidän takapihalla. Hauva vissiin mietti että miksi tuolla peuralla oli ihminen selässä ja haukahti puolihuolimattomasti, onpahan varoitettu. Miestä ja mua nauratti, Mörri ei ollut kiinnostunut ollenkaan. Toivottelin hyvät päivänjatkot ja siirryimme takaisin käyntiin. Sain patistettua päristelevän Mörrin ripeämpään käyntiin ja kohtasimme vielä yhden pariskunnankin. Miestä nauratti kun selitin että Mörri haluaisi niin mielellään kääntyä tuosta mäkeä alas, se kun on oikotie kotiin! Mörri olisi mielellään lähtenyt seuraamaan rouvaa, sauvakävelijöitä tai ei. Siinä Mörri pääsi tekemään voltin, kaikki muut olin saanut estettyä. Vielä juttelin sheltin omistajan kanssa, tosi mukavaa väkeä kaikki! Ja kaikkia huvitti Mörrin yritykset kääntyä takaisin.

Pääsimme viimein tölttisuoralle ennen ratsastuspolulle menoa. Olin päättänyt kääntyä suoran päässä takaisin, kun kerta näin hyvin mennään koulua. Suoralla patistin Mörrin raville ja se menikin ihan hyvin ja loppuun asti. Sitten menimme muutaman askeleen käyntiä ja pyysin kääntymään takaisin. Hieno kaareva kääntö tuli Mörriltä ja annoin sitten ohjaa. Siirryimme raville, tosin yritimme ottaa laukka-askeleella hieman vauhtia. Ohjat olivat tuntumalla, joten pienen pienellä pidätteellä olimme passissa. Toisella pidätteellä olimmekin sitten ravissa. Mäen alla siirryimme käyntiin.

Käännyimme oikealle alamäkeen ja otimme seuraavalla suoralla taas ravia ja nyt annoin pitkät ohjat. Oikein hienoa, hyvä poika! Ennen metsään menoa pyysin seis ja Mörri pysähtyi. Otimme pienen peruutusharjoituksen, joka sujuikin hienosti. Metsässä annoin pitkät ohjat, ne olivat kuitenkin satulahuovassa kiinni. Mörri venytti ylälinjaansa ja päristeli mennessään. Enimmäkseen painoavuilla valitsin sen polun mitä halusin mennä ja Mörri totteli. Hiekkatiellä ennen pyörätietä halusin ravia lyhyillä ohjilla ja Mörri siirtyi raviin. Sitten se kokeili että saako hän tässä ottaa laukan ja annoin luvan. Pidensin ohjia, anna mennä vain! Mörri meni tasaisen hienoa rentoa laukkaa ja päristelimme vuorotellen, meillä oli kivaa! Mäen juuressa otimme raville ja käynnille ja suuntasimme sitten autotien yli.

Pyörätiellä otin vielä hetkeksi ohjat tuntumalle ja pyysin ravia. Mörri lähti raville ja oli niin keskittynyt annettuun tehtävään, etteivät ohiajavan auton peräkärryssä kolisevat metallitikkaatkaan haitanneet. Siirryttyämme käyntiin annoin ohjat kokonaan Mörrille ja Mörri oli tosi tyytyväisen oloinen. Käynti tarhan vierustaa sujui kaikessa rauhassa, ei hoppuilua ollenkaan. Vielä tallin pihassakin uljas issikkani päristeli ja oli tohkeissaan.

Varusteet pois ja ruokaa turvan alle, tänään olikin lisukkeita hieman enemmän. Mysliä, näkkäriä, pellavarouhetta ripaus, merisuolaa ripaus ja valkosipulia reilu ripaus. Rouskuna kävi kun Mörri pisteli ateriaansa hyvällä ruokahalulla poskeensa. Ruokaillessä harjasin vielä Mörrin selän karvat ojennukseen ja laitoin varusteet pois.

Talutin Mörrin ulkokautta tarhaan, missä Kolur oli tulossa moikkaamaan. Sanoin sille "Shuh, shuh!" ja nostin kättä, jolloin se hienosti väisti portista tulevaa Mörriä. Seisoin Mörrin ja Kokulin välissä kun otin riimua pois, ja Mörri pääsi hyvin juomaan. Rapsuttelin hieman Koluria ja katsoin sitten kuinka Mörri siirtyi laumansa kanssa samaan riviin. Siinä ne pollet seisoivat häntä tuuleen, kaikki yhtenä rintamana!

Mä olin ihan hurjan tyytyväinen itseeni, että hoksasin vetästä ihan vain peruskoulua Mörrille. Sitä kun on välillä aina niin hidas tajuamaan asioita. Ja tosi tyytyväinen olin siihen, miten Mörri reagoi moiseen, siis rentona päristellen! Mulle vain tuo kouluratsastus (noh, siis perusratsastus) on vaikeaa, kun olen neljä vuotta ollut puskapollen kyydissä pitkin ohjin ja vasta viime kesänä käynyt sen alkoiskurssin. Aluksihan Mörri yritti kiskoa ohjia itsellensä, mutta lopetti kun huomasi ettei se täti anna periksi. Ryhmässä tän mun maastomoponi kanssa voi relata, mutta yksin kun mennään, voidaankin mennä koulua! Mörri opettaa tätiä ja toivottavasti tätikin opettaa Mörriä. Ainakin tottelevaisuuteen... ;-)

Sunnuntaina laiskottaa

Olin ajatellut ryhmän mukana patistavani Mörriä hieman töltille. Sitä silmällä pitäen laitoin satulan ja kuolaimet pojalle. Mörrin kuolaimettomat meni lainaksi Prinsessalle ja mun pipo Aulille, hyvä kun on varusteita olemassa! Tallin pihalla Jaana velmuili ja sanoi että he sitten kuuntelee sitä täydellistä nelitahtista töltin ääntä kun Mörri paahtaa jonon ohi... Joo-o, kylläpä vaan, katotaan nyt saanko sitä ollenkaan liikkeelle! ;-)

Mörri piti perää kuuden muun mennessä edellä. Pyörätielle päästyämme katsoin että satulahuopa oli jotenkin vinossa ja kun sopivasti piti pysähtyä potkimaan kakkoja pois, yritin suoristaa lampaankarvaa. Sitten kippasin Jaanan takaisin satulattoman Eikan selkään ja ponnistin itse Mörriäisen kyytiin. Mörri oli sitä mieltä että hänen paikkansa voisi olla edempänäkin ja lähti touhottamaan vielä paikallaan olevan jonon ohi. Tvisturin ilme oli sellainen että ette TOSIAANKAAN päästä tota MUN ohi! Kolurkin oli hieman närkästynyt, pysy vaan siellä taaempana, senkin alempiarvoinen ruuna! Siirryimme takaisin Offarin ahteriin...

Ekalla tölttipätkällä meillä oli koko homma hakusessa ja töltistä ei ollut tietoakaan. Tjaah, onko tää muka vaikeampaa ryhmän kanssa? Olisin kuvitellut asian päinvastoin. Hyvällä ravilla menimme kuitenkin sitten muiden perässä ja patistin pojan ihan loppuun asti. Käännyimme Veikkaustielle ja siellä meno oli myös silkkaa hakuammuntaa. Passiakin tuli pari askelta, ennenkuin vaihdoin takaisin raville. Seuraavalla nopeammalla suoralla tulikin jo sitten onnistuminen, Mörrin peppu alkoi heilua niin hauskasti töltin tahtiin, että myötäsin urakalla ja kehuin poikaa ja se siirtyi takaisin raviin. Komeaan sellaiseen.

Sen suoran päätteeksi piti taas tulla alas potkimaan jonkun pollen kakat pois ja kiskoin itseni takaisin satulaan. Sitä joutui koko ajan suoristamaan, tosi ikävää, ei tää ennen näin ole pyörinyt. Vyö oli ihan tarpeeksi tiukalla kyllä.

Siirtyessämme tieltä polulle, edessä oli jokin hämminki. Imettelin mitä tapahtui ja sitten näin Eikan ilman ratsastajaa. Tamma seisoi kaikessa rauhassa ja Jaana kömpi ylös hangesta. "Sattuiko?" kysyin, mutta Jaana viittasi kintaalla. Vastaamisen sijaan hän kysyi että näitkö mitä tapahtui. Sanoin että en, yhtäkkiä Eikkis vaan oli ilman ratsastajaa. "No hyvä," sanoi Jaana "Sittenhän sä et voi kirjoittaa silminnäkijänä tätä sun blogiin!" Hah, kirjoitimpas! ;-)

Kävelimme eteenpäin polulla ja kun tulimme kahden polun risteykseen, tulin taas satulasta. Autettuani Jaanan takaisin Eikan selkään nousin Mörrin satulaan ja yritin taas oikoa vinossa olevaa satulaa. Ihan kumma homma tuo satula, ennen se on löysänäkin pysynyt hyvin suorassa, laukat ja kaikki. Pääsimme hyvin alas suolle ja suopätkällä otimme ekan laukan. Mörri hieman jäi muista, tulimme hyvin rauhallisesti perässä. Saimme kuitenkin muut kiinni ja jatkoimme käynnissä.

Normaali laukkamäki meni käynnissä, se oli aika upottavassa kunnossa. Jaana jatkoi suoraan hautausmaan suoralle ja nosti siellä laukan. Me Mörrin kanssa tulimme perässä, Mörri yritti päästä rallivaihteelle, muttei jaksanut. Menimme siis rauhallista laukkaa ja pidin painoni tasan tarkkaan keskellä. Olin aika pystyssä, hieman jännitti josko etujalat uppoaa. Taas saimme muut hyvin kiinni ja lähdimme metsäpolkua pitkin ratsastuspolulle.

Jyrkässä alamäessä ennen ratsastuspolkua jännitti, kun satula ei sitten millään ollut suorassa. Hyvin pääsimme alas, ei siinä mitään, mutta todella ärsyttävää. Huomasin, että lampaankarva oli aivan vinossa satulan alla ja se siellä kanitti ja jumitti ja käänsi satulaa vinoon. Noh, ei auta tässä kohtaa, edessä oli laukkamäki, jonka alaosan tulimme laukalla ja yläosan ravilla. Ei ihme jos ei laukka maistu jos huopakin on vinossa.

Päästyämme takaisin suopätkälle, muut otti laukan. Mörrillä ei ollut mikään kiire, me menimme ravilla koko matkan. Vastaan tuli hiihtäen rouva, joka kehui meitä "ihanaksi näyksi!" Mullahan oli rinta oitis rottingilla, hyvä kun toppatakissa riitti ympärysmitta! Hänen jälkeensä tullut mies ei ollut ihan yhtä innostunut, siinä kohtaa latu ja ratsastuspolku ovat melko lähekkäin. Aloin katselemaan puiden läpi, että missäs ne muut on. Hyvänen aika, jatketaan sitten vain ravilla niin pitkälle kuin polle jaksaa, muut olivat tosi kaukana. Mä kuulin muut reilusti ennen kuin näin ne, ei oltais varmaan saatu edes niitä kiinni, ellei Offari olisi astunut polulta hankeen ja kipannut ratsastajaansa kinokseen. Ja sekin tapahtui vasta isossa laukkamäessä, me tultiin niin jäljessä.

Offarin ratsastajalle ei käynyt kuinkaan, hän laskeutui pehmoiseen hankeen eikä satuttanut itseään. Talvessa on hyvätkin puolensa! Mäen päällä ratsastaja kiipesi takaisin Offarin satulaan ja jatkoimme käynnillä. Päästyämme takaisin Veikkastielle otimme lisää tölttiä. Me Mörrin kanssa siirryimme passille ja posotimme sillä pitkän pätkän ennenkuin sain vaihdettua takaisin raville. Sen jälkeisellä nopeammalla suoralla annoin pitkät ohjat ja Mörri sai rentoutua ravinsa kanssa. Kyllä oli tasaista menoa!

Vielä pienen metsätaipaleen jälkeenkin ravi maistui ja otimme Offaria kiinni. Loppumatka tallille oli käynnissä ja naureskelin tarhan reunalla Eikalle. Jaana oli tullut alas selästä ja päästi Eikkiksen issessein kävelemään tallille vievää polkua. Tamma meni hyvin kiltisti jonossa ja odotteli omistajaansa tallin pihassa. Mörri luultavasti jäisi matkan varrelle kaivamaan syötävää pusikosta...

Otin Mörriltä satulan pois ja katselin että olipas ollut tosi vinossa se lampaankarva. Mörrin turkkikin oli aivan sekaisin, kun olin yrittänyt polkaista satulaa takaisin suoraan. Ei ihme jos ei meno maistunut, ei se polle kuitenkaan tuntunut väsähtäneeltä tai mitään. Noh, seuraavalla kerralla ollaan sitten taas viisaampia tuon alustan kanssa!

Kaikki saivat mysliannoksensa ja veimme hevoset tallin läpi pihattoon. Eikka ja Kolur vetivät lumihankeen selälleen piehtaroimaan, Tvistur jäi pihattoon ja vetäsi turvekylvyn karvoihinsa. Prinsessa ja Krona tuumasivat hankipiehtaroinnin olevan "so last season" ja suuntasivat heinäkasalle. Mörri halusi hankeen, mahtoi tuntua hyvältä! Huomenna sitten uusiksi, tosin vain me kaksi!

Töltin harjoittelua

Oli kerrassaan kaunis ilma, aurinko paistoi ja puut olivat lumessa, aivan mahtavaa! Tarhassa Pusu-Kolur oli taas rapsutuksia vailla ja sain kiitokseksi pusun poskelle. On se söpö poika! Mörri lähti mukaan reippaasti, otin sille eväsheinää mukaan ettei aika käy pitkäksi harjauksessa. Mörrin syödessä heinää etsin kovemman harjan ja sain sillä hyvin putsattua pojan puhtoiseksi. Jossain lantakasan liepeillä se oli nukkunut, koska toisessa lautasessa oli kikkareita. Harja sai lumipesun sen jälkeen ja löysi tiensä takaisin harjapakkiin. Kaviot sain putsattua hyvin, nyt ei ollut ihan niin järkyttävän tiukassa jäät kuin mitä viimeeksi.

Mörrille tuli huopa ja ratsastusvyö jalustimilla ja kuolaimet suuhun. Mulla oli mielessä hieman kokeilla laukkaa huovalla, jos sattuisi olemaan hyvä pohja jossain. Lähdimme siis talutuksessa kohti ratsastuspolkua. Matkalla otin kaksi ravipätkää, joissa kummassakin Mörri peilasi mun liikkeitä ja veti ravia samaan tahtiin kuin mitä minä juoksin. Kehuin poikaa, niin sitä pitää!

Pääsimme polulle hyvin, mutta kun taas oli tullut lunta, niin vaikeaa oli meno. Mä aloin väsymään ja Mörri pyysi välillä lepäämään. Mä huohotin ja tasasin omaa hengitystäni, sitten jatkoimme taas matkaa. Hiihtäjiä meni kaukaa, niihin emme kiinnittäneet huomiota. Mörri mietti pitkään että uskaltaako hän tulla polun ylle kaartuneen puun alta, kun mä niin kiivaasti olin sitä puuta heilutellut. Oli otettava lumet pois, tai takaisin tullessa ne olisi kaikki mun niskassa. Sain tyhjentää useammankin puun lumesta, miten sitä taas oli niin sadellut?

Laukkamäki oli kehno, samaten koko tie hautausmaalle. No voi jukra, tullaan sitten käynnillä takaisin. Parin ison hevosen jäljet siitä meni, mutta ne olivat hajallaan, eikä tielle mitenkään ollut muodostunut polkua. Ylhäällä parkkeerasin Mörrin lumipenkan viereen ja huomasin sen olevan liian matala. Etsin korkeamman paikan ja komensin Mörriä pysymään paikallaan. Kun olin viimein päässyt selkään, annoin Mörrille yrttinamin, hieno poika!

Lähdimme käyntiä takaisin ja mietin että viittiikö siinä edes kokeilla ravia. Mörri otti muutamat raviaskeleet, mutta pohja oli erittäin epämiellyttävä. Ei ihme ettei meno maistunut kun tullessa mullakin oli vaikeuksia. Käyntiä siis vain. Suopätkällä oli paikoin hieman parempi pohja, mutta nautin vain käynnistä, olin laittanut ohjatkin kiinni lampaankarvaan. Juttelin Mörrille ja se välillä päristeli takaisin, juu, samaa mieltä ollaan.

Iso laukkamäki meni myös käynnissä, kehuin Mörriä ja höpötin sille että "Peppu jumppaa, peppu jumppaa, hyvähyvähyvä!" Mörri ponnisteli hangessa ja pysähtyi mäen päälle tasaamaan hengitystään. Siitä ei ollutkaan enää pitkä matka Veikkaustielle.

Tiellä ajattelin että nyt kokeilen niitä lyhyempiä ohjia ja kunnon patistusta eteen pohkein ja maiskutuksin. Aletaan viimein etsimään sitä tölttiä! Ensin Mörri kiskoi ohjia, mitä se täti noin tiukalle niitä kun kerta raville pyytää. Pidin ohjat kuitenkin lyhyinä ja hoputin eteen. Pikkuhiljaa alkoi takamus tulla alle ja sitten olimmekin liikkeellä. Haparoivaa tölttiä muutama askel ja kehuin poikaa ihan hurjasti. Liikuimme töltissä (hieman epävireisesti, mutta kuitenkin) ja sitten laskin ohjat. Mörri siirtyi käyntiin ja mulla oli leveä hymy naamalla. Nami!

Jatkoimme käynnissä ja kun pääsimme seuraavalle suoralle, otin uudestaan tölttiohjat. Pienen epäröinnin jälkeen otimme taas muutamat tölttiaskeleet ja kehuin poikaa urakalla. Suoraa oli vielä jäljellä, joten kolmaskin tölttiharjoitus sai paikkansa. Ja kyllä mulla oli leveä hymy! Ei me tosiaan montaa askelsarjaa kerralla menty, mutta tästä se alkaa! Kuinka ihmeessä mä jaksan odottaa sunnuntaihin, että pääsen ryhmän mukaan patistaa Mörriä töltille!

Loppumatka tallille meni käynnissä ja pysähdyimme autolla, kamera oli siellä. Riisuin Mörrin varusteet ja laitoin sille fleeceloimen päälle. Sitten hain Mörrin saaman joululahjan (joo, hieman myöhässä) ja annoin sen nuuskuttaa pakettia. Mörri oli oitis repimässä pakettia auki ja mun ei paljoa tarvinnut auttaa. Laitoin paketin maahan ja Mörri veti tohkeissaan näkkäreitä suoraan paketista. Otin kuvia söpöliinistäni ja tein sitten eväskipon sille. Lisää näkkäriä, mysliä ja valkosipulia! Annoin Mörrin syödä kaikessa rauhassa ja kävin ottamassa muistakin pollukoista kuvia. On ne niin ihania nää issikat!


Mörri ja näkkäripaketti

 Mörrin syötyä vein sen ilman fleeceä takaisin tarhaan ulkokautta. Offari tuli moikkaamaan kaveriaan ja sain Prinsessastakin hyvän kuvan. Erittäin tyytyväisenä lähdin ajelemaan kotiin, voi kauhia miten poskiin jo sattui tuo hymyily! Mä en millään jaksais odottaa sunnuntaihin! :D

Aamupäivällä oli pakkasta reippaasti, joten päätin pistää haalarin päälle. Se olisi kyllä tosi liukas, mutta jos nyt mentäisiin ihan vain käyntiä. Tallilla hain Mörriäiseni ulkokautta, tosin sitä ennen juttelin muille heposille. Kolur tykkäsi rapsutuksista niin paljon, että yritti pitää päätään rentona mun selän päällä, kuin olisin ollut toinen hevonen. Rennosti päristellen Kolurin pää kuitenkin lipsui liukkaalta kankaalta ja tipahti pois. Poika nosti uudestaan päänsä mun selän päälle, mutta taas se lipsui alas. Kolmannella kerralla Kokuli jäi roikottamaan päätään alhaalla silmät puoliummessa, mukavaa kun joku rapsuttaa!

Rapsuttelin Mörrin turkkia harjalla, olipas se mennyt takkuiseksi. Ja voi hyvänen aika sen kavioiden kanssa! Miten nyt onkin noin kerännyt jäätä ja tiukasti kavioiden pohjaan! Tai ei ne pohjat niinkään, mutta reunat olivat jäässä. Mörri antoi kuitenkin kauniisti putsata ja rapsutella jalkojansa, en muista ollenkaan että aiemmin olisi noin tiukassa olleet.

Laitoin Mörrille ratsastusvyön ja lampaankarvan, varmuudeksi lisäsin vielä jalustimet (kun kerta olin liikkeellä liukkaalla haalarilla). Tällä kertaa laitoin kuolaimet, minkä herra ottikin vastaan vallan mainiosti. Sitten kiipesin ratsuni selkään jakkaralta. Olipas tosiaan liukasta! Ahteri tuntui lipsuvan ihan joka suuntaan etsiessäni jalustimia ja Mörri kiemurteli pihalla kuunnellessaan mun "painoapuja".

Viimein sain jalustimet jalkaan (liian lyhyet) ja suunnan pohti polkua. No just, alas oli tultava, koska aura oli vetässy polun alun umpeen ja siitä tää mun maastomoponi ei todellakaan olisi päässyt yli kuin hyppäämällä. Täti kiltisti teki askelmia kinokseen ja potki korkeimmat huiput pois. Jatkoimme talutuksessa matkaa ja lähdimme kohti Hakjärveä.

Mörri kulki sievästi perässä ja matka sujuikin reippaasti. Hieman jäimme katselemaan kahta susikoiraa, jotka yleensä haukkuvat ja puolustavat reviiriään. Mörri kuitenkin jatkoi matkaa ja menimme mökkitielle. Kävelimme jonkin matkaa ja aloin etsimään sopivaa selkäännousupaikkaa. Sellainen löytyikin, aura oli vetänyt komean penkereen hieman sivummalle tiestä. Ohjasin Mörrin sen viereen ja sanoin "Paikka!". Mörri seisoi kiltisti paikallaan ja kiersin polleni penkan puolelle. Tjaah, penkka olikin niin loiva, että korkea paikka oli aivan liian kaukana hevosesta, jopa minun jaloilleni. No mitäs nyt keksitään? Miettiessäni pidensin parilla pykälällä jalustinhihnoja, ne kun olivat tuntuneet liian lyhyilta.

Annoin Mörrykälle namin kiltisti seisomisesta ja näin sitten sopivan jääkimpaleen. Tuonhan minä siirränkin jakkaraksi! Mörrin katsellessa kummastuneena nostin jääkimpaleen ja raahasin sen Mörrin viereen. Mörri katseli kiinnostuneena, mikä juttu tää on? Kiipesin lohkareen päälle ja sanoin "Paikka!". Mörri jatkoi seisomistaan ja heitin toisen jalkani hevosen yli. Jahas, tuumasi Mörri, täti on kyydissä, voidaan siis mennä! Mä olin puolittain kyydissä ja kun Mörri liikahti, liukas puku pudotti mut takaisin alas. Ohjasin Mörrin takaisin jäälohkareen viereen ja kulmat kurtussa komensin "Paikka!". Okei okei, tuntui Mörri sanovan ja jäi odottamaan. Otin uudestaan selkäännousun ja nyt pääsinkin hyvin paikoilleen. Jalustimetkin löytyivät ja vasta sitten Mörri siirtyi tielle.

Menimme kauniisti kävellen takaisin päin ja alamäet Mörri otti erittäin huolellisesti. Siitä olin erityisen tyytyväinen, mulla kun oli liukas puku päällä. Se on niin mainio tuo Mörri, kun tietää mitä tarkoittaa "varovasti" ja että silloin pitää olla erityisen huolellinen jalkojen kanssa. Hieman kiemurtelimme tiellä laidasta laitaan, koska mä en todellakaan ollut mitenkään stabiili siellä selässä... Sen takia tuumasin että mennään pelkkää käyntiä, johan mä väkisinkin keikahdan kyydistä ravissa! ;-D

Itseasiassa se oli Mörri joka pyysi ravia. Hetken tuumattuani ja kasattuani rohkeutta annoin Mörrille luvan raviin. Matka ei olisi pitkä, Mörri kuitenkin lopettaa ravin mäen juureen. Mörri siirtyi raville ja mä pidin toisessa kädessä ohjia ja toisella tiukasti kiinni ratsastusvyöstä. Olkoonkin, että Mörrin siirtyminen oli tasainen, liu'uin taaksepäin muutaman sentin. Edelleen liian lyhyet jalustimet ohjasivat jalat eteenpäin ja nojasin yläkropallani eteen. Olin kuin soutulaitteeseen jähmettynyt, peffa pitkällä takana ja raajat pitkällä edessä. Yhtäkkiä huomasin vain pysyväni maailman huonoimmassa ratsastusasennossa Mörrin päristellessä hurjan tyytyväisenä ravinsa tahdissa. Mua alkoi naurattaa, oli pakko päästää nauru ihan ääneen! Mörrilla oli myös hauskaa, poika päristeli ja ravisteli harjaansa! Toisaalta sääli ettei siitä istunnasta näe Youtubesta videota, "Naurettavin ravi ikinä!" Asento oli kerrassaan hirveä, mutta pysyin älyttömän hyvin selässä, ei jännittänyt ollenkaan.

Jatkoimme käynnissä ja kehuin erittäin tyytyväistä Mörriä. Jyrkän alamäen kaarteessa alkoi kuulua jyrinää ja ohjasin Mörrin ihan sivuun. Mäkeä ponnisteli ylös iso punainen kuorma-auto ja ensin ajattelin vain seistä vieressä. Sitten hoksasin että sehän viskoo hiekkaa takaosastaan ja päätin tulla alas. Kuski vilkutti ja nyökkäsi ja mä seisoin masiinan ja Mörrin välissä. Kamala ääni siitä lähti, mäki oli tosi jyrkkä, mutta Mörri ei siitä ollut moksiskaan. Tökkäsi vaan turvallaan mun kättä, saisko vaikka namia nytten?

Jatkoimme talutuksessa tien yli pyörätielle ja talutin Mörrin kotiin asti. Teimme taas pysähdyksen mun autolle ja sitten muistinkin että sitä selkäännousua ja alastuloa piti harjoitella. Ohjasin Mörrin jakkaran viereen ja kiipesin siitä oikealta puolelta selkään. Mörri mietti että mitähän nyt, meinaako se lähteä uudestaan. Mä taputtelin Mörrin takamusta ja sanoin että mä nojaan nyt hieman tähän. Sitten varovasti nostin oikean jalkani Mörrin niskan yli ja liu'uin alas. Hurjan kehumisen saattelemana annoin kuivatun leivän Mörrille ja se oli iloisen näköinen. Hän saa leipää pelkästä seisomisesta, jee! Tein saman uudestaan ja taas vuolaiden kehujen mukana tuli leipää. Sitten kokeilin toiselta puolelta, siirsin jakkaran vasemmalle puolelle ja kiipesin selkään. Vai niin, tämä puoli olikin mulle huomattavasti vaikeampi. Vasen jalka ei noussutkaan niin helposti hevosen niskan yli, oikealle puolelle liukuminen vaati paljon enemmän tasapainoa! Leipää lisää palkkioksi ja sitten laitoin Mörrin kiinni tolppaan.

Otin siltä varusteet pois ja laitoin loput leivät vatiin myslin kanssa. Ripottelin päälle vielä valkosipulia, se kun on kovin herkkua. Mörrin syödessä vein varusteet paikoilleen ja mietin että mun täytyy jatkossakin tallille tullessa tulla alas satulasta oikealle puolelle, harjoitella sitä tasapainoa ja jalan nostoa. Monasti olen mennyt oikealta puolelta selkään, eli ei Mörri sitä karsasta ollenkaan. On se kyllä hieno, rauhallinen ja peloton polle. Ei se tunnu pelkäävän oikeasti paljoa mitään muuta kuin että ruoka loppuu kesken! ;-)

Kaakaoretki

No tätä olin odottanut jo pitkään, viimein pääsin ryhmän mukaan ja vieläpä kolmen tunnin kaakaoretkelle eväineen! Olin jo ajoissa tehnyt eväsleipää ja kaakaon sijaan piti tehdä teetä termariin. Unohdin nimittäin ostaa suklaata, eikä kaakaota VOI tehdä ellei sulata joukkoon muutamaa palaa tummaa suklaatia! Kamalaa... Toisaalta mulla on erittäin hyvä termari ja kaakao olisi polttanut kielen ja kitalaen! ;-)

Tallilla hain Mörriäisen tarhasta kuolaimettomilla suitsilla, ne kun sattui olemaan kädessä autosta tullessa. Olin napsauttanut pari reikää lisää turparemmiin, toppaukset ovat menneet hieman kasaan nenän päältä. Mörri oli heti lähdössä ja kiireellä, veihän Noora edellä tallin nopeinta tammaa Eikkaa. Ja se taisikin olla päivän teema, vauhtia vauhtia vauhtia!

Harjasin Mörrin ja puhdistin kaviot ja annoin sitten namin pollelleni. Ja sitten piti antaa Offarillekin, joka oli vieressä ja varsatarhan asukeille, joiden vieressä Mörri ja Offari oli ja Svipukallekin piti antaa namia kun se seisoi korvat hörössä ja tuijotti sieraimet väristen. Sattumalta muut pollet saivat namit Nooralta, joten säästin muutaman Mörrille, heh.

Kuolaimettomat suitset Mörrillä olikin jo päässä ja lisäksi tarvittiin vain alusta ja satula. Omatkin eväät muistin ottaa mukaan reppuun ja kypärä olikin jo päässä. Kiristin satulavyötä ja nousin jakkaralta selkään. Pyysin Nooraa vielä tarkistamaan satulavyön, joka yllättäen meni pari reikää kireämmälle. Jahas, poikako pullistelee? Aiemminkin ollaan kyllä menty löysällä vyöllä ja pysytty selässä, mutta hyvä se on tarkistaa.

Meitä oli 8 ratsukkoa lähdössä retkelle ja heti ensimmäisistä askeleista huomasi hevosten olevan innolla liikkeellä. Sää oli mukava, taisi olla -5 astetta pakkasta ja upeat lumiset puut antoivat sunnuntairatsastukselle oman ihanan leimansa. Paikoin oli hieman liukasta, mutta tölttipaikoilla pääsimme hyvin menemään.

Ratsastuspolku oli luminen ja erittäin tyytyväisenä tulin vimosena Mörrin kanssa. Auratkoot muut meille polun auki, Mörri jaksaa paremmin. Suopätkällä otimme ravia ja menimmekin oikein hienosti. Välillä tuli pehmeämpi kohta, mutta sitä ei meinannut edes huomata, kun jo Mörri oli korjannut tilanteen. Hiihtäjiä oli liikkeellä, mutta yksikään polle ei niitä noteerannut, nyt ollaan melkein koko lauman voimin liikkeellä!

Ensimmäisessä laukkamäessä Mörrikin otti pari laukka-askelta, mutta jatkoi sitten ravilla Offarin perässä. Ei keulassa olleella Prinsessallakaan ollut vauhtia, joten rauhallisesti menimme. Käännyimme vasemmalle jatkaen ratsastuspolkua ja mäen kiivettyämme otimme toisen laukan. Mörri otti uudestaan parit laukat, mutta siirtyi takaisin raviin, säästeli vissiin voimiaan. Ja ihan hyvä että säästeli, meillä oli vielä pitkä matka edessä.

Hetken kuluttua oli uudestaan laukan vuoro ja nyt pääsimmekin komeasti rauhallisella laukalla ihan ylös asti. Kehuin Mörriä, jolloin poika päristeli tyytyväisenä. Matka jatkui metsässä ja yhtäkkiä jono pysähtyi. Edessä näkyi iso hevonen! Yritin kääntää Mörrin pään niin, että se näkisi ison hepan, mutta nähtyään moisen otuksen se käänsi päänsä takaisin. Niin niin, mitäs tuosta. Iso polle kääntyi ja käveli pois metsästä pellon vieressä olevalle polulle päästääkseen meidän konkkaronkan ohi. Tuli vaan mieleen että kuinka ihmeessä se polle pysyi edes jotakuinkin käsissä, tuntui olevan 550kg silkkaa räjähtävää voimaa. Olin kauhean tyytyväinen omaan lyhytjalkaiseen pallerooni ja kehuin poikaani lisää.

Pellon jälkeen tuli hieno laukkamäki, jonka jokainen pollura veti ihan tappiin ja niin innolla että oksat pois! Pienen käyntipätkän jälkeen otimme hieman tölttiä/ravia ja sitten tulimmekin parkkipaikalle. Jatkoimme kuitenkin vielä eteenpäin käynnissä, menimme tien ali ratsastuspolulla ja sitten olimmekin pellolla, joka sijaitsee meistä katsottuna Primuksen takana. Menimme käynnissä pellon reunaa ja välillä Mörrin kanssa otimme muita ravilla kiinni. Ei tarvinnut poikaa patistaa, riitti hyvin pelkkä ehdotus!

Sitten kävikin niin, että polku tyssäsi ennen kuin pääsimme Oittaan kartanolle. Paikalle oli vedetty ladut hiihtäjille, joita olikin sankoin joukoin. Ratsastuspolkua vaan ei ollut, joten jouduimme kääntymään takaisin. Olin jo pellon reunaa mennessä sanonut Oonalle, että tässä voi hyvin ottaa tölttiä, tai mitä nyt kukin haluaa mennä. Aloitimme siis töltillä/ravilla, mutta Mörri siirtyi melkein heti laukalle. Annoin sen mennä, koska Offari paineli menemään kovaa vauhtia. Jaloissa tuntui hieman kummalta ja hetken kuluttua tajusin että polku meni niin syvällä, että mun pitkät kinttuni laahasivat hangessa. Meno tuntui hankalalta, pidin satulasta kiinni hurjana ja yritin pitää jalat kohdillaan. Mörri innostui muiden lähtiessä laukalle ja vetäsi kaulan ja päänsä selän jatkoksi suoraan eteen ja otti rakettivaihteen käyttöön. Voi hurja sitä menoa! Mörrin selkä, harja ja sieraimet olivat kaikki samalla vaakalinjalla, kuin suoraan sarjakuvista! Onneksi kinokset madaltuivat ja meno helpottui, mutta sitten edessä Offari jarrutti äkisti ja me töötättiin Offarin persauksiin. Onneksi Mörri tajusi nostaa turpansa, tai olisi käynyt vahinko... Samassa huomasin kun Svipa ravasi irrallaan Eikan perään. Mitä oli tapahtunut? Missä ratsastaja?

Polussa oli erittäin jyrkkä mutka, joka oli jäänyt innokkaalta Svipalta huomaamatta ja tamma oli yrittänyt kääntyä liian myöhään. Toinen etukavio upposi polun sivuun ja takaosa kippasi ratsastajan syvään pehmeään lumihankeen. Kummallekaan ei käynyt onneksi kuinkaan, ratsastajakin saatiin takaisin selkään ja Svipan askel oli aivan tasainen. Pysähdys oli varmasti mun onneni, koska seuraavana minä olisin ollut siellä hangessa. Mörri ei ikimaailmassa olisi edes nähnyt sitä käännöstä kun sen sieraimetkin olivat niin hassusti edessä. Oltais varmaan pyyhälletty lumi pöllyten nietoksiin...

Menimme käynnissä taukopaikalle, eli parkkipaikalle asti. Oona sanoi, että satulavöitä voi hieman löysätä. Kokeilin Mörrin vyötä, se oli taas löysällä. Kiristetään lähtiessä... Söin ensin leivän, jota Mörri yritti epätoivoisesti nyppiä kädestäni. Kaadoin termarista teetä mukiin ja ennenkuin huomasinkaan, oli Mörrin turpa tökkässyt puolet teemukin sisällöstä maahan. Piti komentaa kunnolla, sitten vasta poika rauhottui. Kaatelin lisää teetä ja sain juotua ihan rauhassa.

Kiristimme satulavyöt uudelleen ja jatkoimme matkaa. Jarrut näyttivät olevan ihan yhtä hukassa kuin aiemminkin, mitä enemmän yritin jarruttaa, sitä kovempaa menimme. Jossain vaiheessa tajusin jo löysätäkin ohjia, jolloin tämä ravihevoseni hieman hellitti vauhtia. Tjaah, mistäs mä nyt tiedän mitä tehdä ohjilla, kun välillä toimii kiristys ja välillä löysääminen?

Kiersimme muutaman ison hevosen hangen kautta Mörrin tehdessä sen hyvin närkästyneesti. Että HÄN joutuu umpihankeen ja nuo pitkäkoivet saa mennä polulla. Luimistus niille!

Sitten jatkoimme jarrutonta menoa, mutta onneksi vetohevosetkin alkoivat jo uupua. Pääsimme takaisin tutulle ratsastuspolulle ja meno rentoutui. Mörri alkoi olla väsynyt, mutta vielä riitti virtaa yhteen komeaan laukkaan. Ja suopätkällä alkoi jarrutkin toimia, sain pidettyä ravissa, vaikka meno olikin kovaa. Loppumatka metsässä oli käyntiä ja Veikkaustiellä otimme pätkän varsin tahdikkaalla ravilla. Mörri oli jo niin väsähtäneen oloinen, että tulin alas selästä. Saimme kumpikin liikuntaa, mulla tuntui ettei jalkoja ole ollenkaan! (Ja tänään tuntuu että olisin juossut puoli maratonia. toim.huom.) Itsekin kompuroin latumen vierustalla tullessa, pimeässä on hankala nähdä lumen muotoja.

Hevosilta varusteet pois ja loimitus, kaikki olivat kertakaikkisen hikisiä. Isot kasat ruokaa turvan alle ja innokkaat pollet saivat masun täyteen. Ajattelin siinä vielä jakaa Mörrin eväitä muillekin, koska taukopaikalla Oona jakoi kaikille hevosille porkkanaa. Kuljin leipäpussin kanssa herkkuja jakamassa ja kun olin viemässä leipää myös Svipalle ja Eikalle, jalat meni alta. Mä rysähdin Mörrin ja Keken väliin selälteni leipäpussia pidellen ja tanner oikein tömähti. Jaanan ääni sanoi että nyt taisi sattua. Mä sanoin vain joo ja mietin että uskallanko liikkua. oona tuli kiskomaan mua tolpilleni ja itseasiassa mua ei sattunut, sen verran paljon on vaatetta päällä. Jalka oli osunut liukkaaseen kohtaan ja koko painon ollessa oikealla jalalla, kenkä lipsui ja vetäsin sen takia suoraan selälleni. Tällä hetkellä tuntuu tuolla lavan takana sellainen arka kohta, ei se kipeä ole, mutta ilmeisesti siellä on mustelma.

Tyytyväiset pollet päästettiin pihattoon ja sieltä ne kukin lähtivät lempipaikoilleen piehtaroimaan. Kerroin Jaanalle, että olin suunnitellut ompelevani kukkasen Mörrin loimeen jokaisen repeämän kohdalle, niin että loimi muistuttaa hyvinkin pian kesäistä kukkaketoa! ;-D

Tyytyväisenä minäkin lähdin ajelemaan kotiin, oli ollut hurja reissu, mutta kivaa oli ja Mörri nautti ihan täysillä kunnon menosta! Täytynee palkata sille hurjapäinen ratsastaja, jonka pää kestää vauhtia!

Aikaa kuluu

Ajattelin tehdä retken ratsastuspolulle, Oona kun oli sanonut hautuumaan takana polun olevan hyvässä kunnossa. Sinne piti sitten päästä. Tarhassa huomasin, että Mörri oli päiväunilla, joten jutustelin muiden hevosten kanssa. Svipa tuli ensin nuuskuttelemaan ja hieman sain rapsutellakin. Tamma lepuutti päätään mun käsissä, ihana Svipa! Tvisturkin tuli uteliaana paikalle, herran alahuuli alkoi väpättää nautinnosta rapsuttaessani sitä ryntäistä ja etujalkojen välistä. Laikkakin kipitti paikalle, kyllä hänellekin rapsutukset kelpaa, joo, hörh! Ja Kolurkin halusi omat rapsutuksensa, kyllä vaan! Kaikilla heposilla pää meni alas rentona kun rapsutin ryntäistä. Ja Kolur rapsutti mua niskasta takaisin, toivottavasti sinne ei tullut kaljua länttiä tämän valkoisen palleron hellässä huomassa... ;-)

Mörrikin oli noussut jo ylös ja kävin häntäkin rapsuttamassa. Ennen kiinniottoa tervehdin vielä Gusturia ja Offaria. Siinä vaiheessa Mörri lähtikin jo kävelemään kohti, jos kerta täti rapsuttaa liikaa Offaria, niin hän tulee vaikka vahingossa väliin...

Vein Mörrin pihalle harjattavaksi ja laitettavaksi, tälle päivälle valitsin satulan ja kuolaimettomat suitset. Lähdimme reippaasti kävelemään pyörätielle ja kohti ratsastuspolkua. Pyörätie oli liukas, joten menimme hyvin varovasti. Huomasimme, että pyörätie oli kaivettu auki ja Mörri pysähtyi ihmeissään. Ei siinä ennen ole ollut aitoja ja ruskeaa maata lumella ja isoa kuoppaa. Annoin sen tutkia kaikessa rauhassa ja itsekin kurkistelin kuoppaan. Selitin samalla että johtoja joutuivat vissiin kaivamaan esille, jolloin Mörri tuhahti. Ihmisten kotkotuksia.

Jatkoimme matkaa ja menimme oikotietä Veikkaustielle. Mörri nuuskutteli toisen hepan jätöksiä, olisko ollut Kolurin jälkiä. Jatkoimme matkaa ja kun tulimme pikkumetsästä, Mörri olisi suunnannut suoraan erääseen pihaan. Kumma homma, ketähän siellä asuu kun aina mentäisiin sinne?

Jatkoimme kuitenkin matkaa ja suuntasimme ratsastuspolulle. Siellä meno oli aluksi hieman epätasaista, kovin hyvässä kunnossa ei polku ollut. Alhaalla suolla polku oli jo parempi ja välillä pysähdyimme ihastelemaan maisemia ja hengähtämään. Yksi hiihtäjä tuli vastaan, mutta sehän ei meitä haitannut. Jatkoimme kohti ensimmäistä laukkamäkeä, jonka kävelimme puoliväliin ja hengähdimme uudemman kerran. Sitten jatkoimme suoraan kohti hautausmaata, totesin pohjan olevan oikein hyvä. Kävelimme ihan perille asti ja vasta siellä nousin rtsuni selkään. Mörri seisoi kaikessa rauhassa kun ponnistin selkään ja lähti vasta pyynnöstä liikkeelle. Hieman suoristin satulaa allani, mutta muuten olo oli rento. Mörrikin päristeli alamäessä ja innostui oikein tosissaan päristelemään kun yhdyin leikkiin.

Suoralla pyysin hieman ravia ja menimmekin erittäin kauniisti päristellen. Ennen mutkaa hidastimme käyntiin ja sen jälkeen aloitin uudestaan ravilla. Mörri tuntui pyytävän hieman nopeampaa vauhtia ja annoin luvan laukkaan. Mörri siirtyi pehmeästi laukkaan ja meni niin rentona ja tyytyväisenä laukkaa, että tuntui ihan käsittämättömän hienolta! Ei me kovaa menty, mutta juuri sellainen rauhallinen ja rento laukka, mitä voi jatkaa vaikka kuinka kauan! Aah!

Tullessamme lähelle alamäkeä, pyysin hidastamaan ja Mörri siirtyi raville ja siitä sitten käyntiin. Jatkoimme alamäkeen edelleen päristellen, meillä oli kivaa! Hieman ennen suokohtaa oikealle kääntyy ladut. Mörri katseli sinne pitkään ja yhtäkkiä päätti kääntyä sinne. Sanoin että ei me sinne mennä ja yritin kääntää pollen. No ei, ei kertakaikkiaan mennä suolle, kun hän haluaa tuonne ladulle! Hetken pyörittyämme mun oli pakko tulla alas satulasta ettei sotketa paikkoja enempää. Talutin Mörrin takaisin kotiin menevälle polulle ja Mörriä kiukutti. Se puhahteli mulle ja yritti edelleen kääntyä ladulle. Siinä vaiheessa vasta huomasin että satulavyö oli niin löysällä, että väliin mahtui käsi, nyrkissä. Ahaa. Siis että mä olin ponkassu itseni Mörrin kyytiin, ravannut upeasti ja mennyt todella hienon laukan kiinnittämättömässä satulassa. Jee... Noh, tästä huomaa ainakin sen, että A) mulla on tasapaino kehittynyt valtavasti neljässä vuodessa ja B) Mörrin askellajit on hurjan tasaiset. Kiristin sitten satulavyön, mutta en mä sitä nytkään niin kamalan kireälle laittanut. Pysyy siellä muutenkin, näköjään. Hyppäsin uudestaan selkään ja sieltä käsin sain Mörrin viimein kohti tallia.

Suollakin otimme hieman ravia, mutta tunsin ettei Mörri niin innokas siinä ollut, alusta kun ei ollut ihan niin hyvä. Ison laukkamäen kävelimme reippaasti ylös. Käynnissä tulimme Veikkaustielle ja otimme uudestaan raville. Nyt Mörri meni oikein pitkällä askeleella, mun piti tosissaan tehdä töitä kevennyksen kanssa! Tuntui että Mörri olisi niin tohkeissaa menossa, se itseasiassa päätti mun puolesta mennä pidempää kautta kotiin. Normaalisti se kääntyy jo valmiiksi oikopolulle vievälle tielle, mutta nyt posotettiin ohi niin että tätillä villasukat pyöri jaloissa. Kyllä se mulle sopii, mulla oli aikaa! Sitten menimme pyörätielle Veikkaustien alun kautta. Matkalla Mörri olisi halunnut tutustua koululaiseen, mutta pyysin enemmän liikettä. Sitten olikin tultava alas selästä, koska lopputie oli hurjan jyrkkä ja liukas. Pääsimme pyörätielle pahemmitta liukumisitta ja suunnistimme kotiin.

Lastentarhan kohdalla yksi lapsista hihkui että "Kattokaa, heppa!" Hetken kuluttua aidan vieressä oli liuta muksuja katselemassa Mörriä. "Kuka ton nimi on?" kysyi eräs ja sanoin että tän hepan nimi on Mörri, niinkuin Mörri-Möykky siitä laulusta, tiedättekste sen laulun? "Joo, joo" kuului kuorossa. Kerroin Mörrinkin tuntevan sen laulun, se nyökkäilee kun kuulee mun laulavan sitä. Lapsia nauratti. "Mitä se tykkää syödä?" kysyi eräs tyttö ja kerroin että Mörrin lempiruokaa on porkkanat. "Tykkääkse omenoista?" Joo tykkää kovasti. Mörri tökki mua käteen, voitais jo mennä syömään, oikeesti tää huomio alkaa jo olla liikaa... Yhden pojan ääni selitti että "Mä voisin heitellä sille sirkusporkkanoita!" Ööh, niin, hyvä idea... "Voiko sillä ratsastaa?" Joo voi, nyt me vaan ollaan tehty niin pitkä lenkki ettei se enää jaksa muuta kuin kävellä kotiin syömään. "Nii, eikä täällä voi ratsastaa kun tää on lastentarha" totesi yksi. Aivan, mutta nyt me lähdetään syömään! "Hei hei Mörri!" kuului kuorossa ja kaikki vilkuttelivat Mörrille. Vilkuttelin takaisin ja hihkuin hei heitä Mörrin kävellessä siihen malliin että pois täältä, tää ei oo jätkän arvolle sopivaa touhua.

Kävelimme kotiin ja tallilla laitoin Mörrille fleecen päälle ruokailun ajaksi. Ruokaa Mörri saikin reilusti, oltiinhan me yli 2,5 tuntia liikkeellä! Ja valkosipulirouhetta päälle, kun se kerta siitä niin kovin tykkää. Kuulin kopinaa pihaton puolelta ja kun menin kurkkaamaan, Svipa oli pihatossa. Prinsessakin oli tulollansa, mutta Svipukka piti nuoren tamman kauempana. Prinsessaa selkeästi poltteli tulla lähemmäksi, sehän oli jo päässyt sisälle kun hain Mörriä tarhasta. (Ovela tamma, oli kuulkaa työn takana saada se ulos tallista ja takaisin pihattoon! Se käänsi jo takamustaan mua kohti! Vai uhkaillaan sitä! Siinä vaiheessa otin sitä otsatukasta kiinni ja toisella kädellä työntämällä käänsin sen päätä ovelle päin. Kun neiti pisti liinat kiinni, hain riimunnarun ja pyöritin sitä Prinsessan nenän edessä. Se olikin kamala homma ja neiti peruutti ja kääntyi sitten ovelle. Prinsessa suuntasi ulos ja närkästyneenä jäi kytikselle pihattoon. Laitoin oitis oven lukkoon, vastaisuudessa taitaa olla parempi hakea Mörri ulkokautta!) Mörri meni ulos ja Svipan luimistelusta huolimatta siirtyi kaikessa rauhassa Prinsessan luo. Prinsessaa sen sijaan hirvitti Svipan luimistelu ja se lähti tahdikkaasti köpöttelemään pois! Hyvä Svipa, pidä ne nuoremmat vaan kurissa!

Lintutornilla

Mulla oli tarkoituksena lähteä ratsain Mörrin kanssa tallilta ja tuhlata voltteihin aikaa vaikka kuinka. Elämä nyt ei ikinä mene niinkuin on ajateltu, eihän. Tarhassa Laikka tuli ensin mua vastaan, ensin töltillä kohti ja sitten parin metrin päästä tiukka kaarre oikealle, lähteekö täti mukaan leikkiin? Joku kerta mun täytyy lähteä sen perään, kun se niin pyytää. Kolur tuli myös tervehtimään ja tykkäsi kovasti kun rapsuttelin sitä kaulan alta. Se nosteli päätään siihen malliin että hän ei yllä tekemään vastapalvelusta! Rapsuttelin sitten poikaa ryntäistä ja sitten Kolurin pehmeä turpa rapsutti mua takaisin poskesta, kutitti! Pusu-Kolur se on, ihana iso kiltti pallero!

Mulla oli pikkureput / satulalaukut täynnä evästä  meille kummallekin ja hieman Mörri niitä satulan takana olevia reppuja katseli. Se tuumasi kumpaakin useampaan otteeseen ja ihmetteli kun kangas pakkasessa kuulosti ihan erilaiselta. Ensin se oli varsin epäluuloisen näköinen, mutta hyväksyi oudot kantamukset hetken kuluttua. Rapistelin nimittäin reppuja ja samalla annoin namin. Oukki doukki, tuumasi Mörri, reppujen rapistessa hän saa herkkuja!

Nousin jakkaralta selkään ja lähdimme reippaasti kohti uusia seikkailuja. Tarhan vierellä polulla olin tosi tarkkana ohjien kanssa ja naksuttelin kannustukseksi. Kovasta kannustuksesta huolimatta matka tyssäsi viimeiseen mutalikon mutkaan, siinä Mörri kääntyi. Vaikka olinkin varautunut siihen, en saanut kiepautettua herraa enää toiste päin. Kokeilin uudestaan ja kun Mörri lähti kääntymään, sen etujalat upposivat melkein ryntäitä myöten hankeen. Eihän se siitä kääntynyt enää muuta kuin takaisin polulle ja mun oli tultava alas. Talutin polleni viimeiset 6 metriä pyörätielle ja käännyin vasemmalle.

Pyörätiellä huomasin, että oli muuten liukasta. Lumen alla oli jäätä ja aura oli vetässyt sen ihan peiliksi. No jos nyt en sitten vielä kiipeäkään sinne selkään. Jos jompikumpi vetää lipat, niin ainakin toinen ehkä jää tolpilleen. Siispä lähdin taluttamaan ratsuani kohti lintutornia.

Kuten jo aiemmin olen kertonut, Mörrin voi taluttaa ihan mihin tahansa. Eikä se pelkää mitään! Nytkin se käveli ihan tyynesti Eltelin huoltoauton ohi, vaikka siellä oli tikkaat katolla viirin kanssa ja samanlaiset keltaiset vilkkuvalot kuin traktoreissa välkkyi tikkaiden kummallakin puolella. Ei haittaa valojen välke, etteivät vain ottaisi kuvia näin komeasta pollesta, tuumi Mörri ja jatkoi matkaa.

Kävelimme kaikessa rauhassa eteenpäin ja Mörri tuli oikein nätisti. Välillä se jäi kuuntelemaan jotain, mutta siirtyi takaisin käyntiin kun pyysin. Harmitti kun huomasin, että hiekkatie, joka vie Nupurintielle, oli sekin melkoisen jäässä. Kävelimme ihan reunassa lumella, mutta silti jomman kumman jalka välillä lipsui. Uskallankohan mä tulla tästä ratsain takaisin ollenkaan...

Nupurintien ylityksen ajoitus oli kerrassaan loistava. Yhtään autoa ei tullut kummastakaan suunnasta, vaikka niitä yleensä siitä paahtaa reilulla ylinopeudella vaikka kuinka. Jatkoimme reippaasti autotien yli ja kohti lintutornia. Alamäki oli hieman paremmassa kunnossa, mutta sitä seurannut suora oli taas paikoitellen liukas. Yleensä sillä suoralla ollaan otettu töltti, mutta nyt kävelimme hyvin varoen. Tien toinen puoli näytti hieman paremmalta, mutta sen näkisimme sitten tullessa.

Takaata tuli auto ja se jatkoi matkaa. Olipas hyvä ettei se tullut mutkassa olevassa tunnelissa! Me jatkoimme kohti tunnelia ja kun olimme sieltä tulleet ulos, samainen auto tuli takaisin päin, tällä kertaa kyyditettävien kanssa. Hymyilin ja vilkutin heille ja iloisina neitokaiset vilkuttivat takaisin. Toinenkin auto meni takaata ohi ja annoimme heillekin tietä.

Sitä autoa Mörri jäi katselemaan, hmm, se menee samaan suuntaan kuin me. Auto jatkoi matkaa mäen yli ja Mörri seurasi uteliaana, sitä kiinnosti kyseinen auto. Mäen päällä huomasimme, että auto oli keskellä tietä ja herrasmies kolaamassa pihaan vievän tien tukkivaa lumivallia. Varmaan oli rankkaa, jäätähän se taisi enimmäkseen olla. "Päivää päivää!" hihkuin ja herra kysyi että mahdutko hevosen kanssa siitä ohi. Kyllä vaan, siirsin vain jalustimen satulan päälle, ettei se kolhi autoa. "Kyllä tuolla pääsee kun se on neliveto!" totesi mies ja mua nauratti. Vastasin että tässä vaan on hieman korkeampi maavara kuin teidän autossa. Kuulemma vaikka neliveto auto olikin, niin tästä jäävallista sekään ei suoriudu... En enää muista mitä hän sitten jutteli, mutta kerroin että tässä mun kulkupelissä on sisäänrakennettu gps, joka polttoaineen loputtua ohjaa itse itsensä takaisin takkausasemalle. Mies hymyili ja sitten puhe siirtyi uuteen E10-polttoaineeseen, kumpaakaan meistä ei asia oikein innostanut. Toivotimme toisillemme hyvät päivänjatkot ja me Mörrin kanssa jatkoimme matkaa.

Mörrin meno alkoi hidastua ja kannustin poikaa eteenpäin. Sitten jo näkyikin lintutorni ja mun innostuneesta äänestä Mörrinkin tahti kiihtyi. Kävimme kääntymässä peurojen ruokintapaikalla ja palasimme sitten lintutornille. Laitoin Mörrin ohjat turparemmiin kiinni ja toisen pään puuhun ja kaivoin sitten eväät esiin. Mörri seurasi todella tarkkaan puuhiani ja turpa ojossa nuuski ruokalaatikkoaan. Avasin sen sille, sisältä löytyi leipää ja porkkanaa. Itse istuin lämpöalustan päälle ja Mörrin ruokalaatikon kannen päälle kasasin evässämpyläni ja termarista kuppiin kaatamani teen.

Voi että! Ihanaa olla eväsretkellä! Mä niin nautin kun on eväät mukana ja saa syödä luonnossa, mahtavaa! Mörri narskutti porkkanoitaan ja rouskutteli leipiään ja tuntui tykkäävän sekin tällaisista hetkistä. Nautittuamme eväät oli aika pakata laukut. Siinä vaiheessa huomasin, että kyseinen eväslaatikko ei tosiaankaan ollut hevoselle sopiva. Siitä oli lähtenyt kaksi pientä palasta, joista tosiaankin toivoin ettei Mörri ole niitä syönyt. Hitto kun ei niitä läpinäkyviä palasia näe lumen joukosta! Peukalon kynnen kokosia ne palat olivat, mutta toinen oli terävä. Jatkossa täytyy laittaa pollen eväät lumelle. Onneksi mulla oli tallilla Mörrille pellavapuuroa, se sitoo kaikkea sulamatonta kuten hiekkaa. Toivottavasti se auttaa JOS palat on joutuneet masuun. Todella harmittavaa etten tuollaista ole tullut ajatelleeksi.

Noh, sitten oli ratsautumisen vuoro ja Mörri seisoi täydellisen rauhallisena paikallaan. Pääsin ihan hyvin selkään, vaikka reput hieman haittasivatkin selkäännousua. Mörri lähti kävelemään luvan saatuaan ja menikin sitten varovasti. Se nuuski tietä ja mietti tarkoin mihin asettaa jalkansa. Välillä pääsimme reippaampaakin vauhtia, paikoitellen jopa ravia, mutta pääasiassa tulimme pienellä varovaisella käynnillä.

Nupurintien ylitys meni taas hienosti, satuimme juuri sopivaan autottomaan rakoon! Ihan pikkasen ravia, mutta siirryimme käyntiin ja maan nuuskutteluun. Välillä tuntui että olen ilmatyynyn päällä, kun Mörri piti selkänsä ihan paikoillaan ja vain jalat liikkuivat varovasti masun alla. Koko loppumatka oli vaativa Mörrin lihaksille, se joutui jännittämään lihaksiaan reippaasti. Hienosti pääsimme tutulle pyörätielle ja takaisin tallille, Tarhan viereisen polunkin Mörri otti varoen. Mörri pysähtyi nätisti autoni viereen ja odotti että täti sai otettua leipäpussin käsiinsa. Sitten hieman riemastuttiin ja tönittiin sitä pussia, mutta kiellosta se loppui.

Otin varusteet pois Mörriltä ja laitoin leipää, porkkanaa, musliä ja pellavapuuron ruokavatiin. Ripsottelin vielä päälle valkosipulia ja gourmee-ateria oli valmis. Mörri selkeästi arvostikin ruokaansa, kaikessa rauhassa se söi ja lurpsutteli puuroa, välillä rouskutti porkkanaa ja tuoksui samalla ihanasti valkosipulile. Kuten normaalistikaan kun ollaan kaksistaan, se ei pitänyt mitään kiirettä syömisensä kanssa. Rauhassa pureskeltu ruoka on erittäin tärkeää! Samalla katselin ratsuni selkää, se alkaa olla jo hyvän näköinen! Vaikka siinä nytkin oli ollut satula, niin selkäranka ei ollut ollenkaan koholla. Voi ku ihanaa, poika alkaa olla issikan näköinen! Pikkasen vielä lihasta, niin sitten se on täydellinen!

Mister Perfect

Tänään lähdin tallille sillä periaatteella että minä määrään tahdin. Ikävä kyllä mulla oli taas vain vähän aikaa, eli tuumasin tekeväni tunnin lenkin. Tallilla hain varusteet jo valmiiksi esille ja sitten suuntasin hakemaan polleni tarhasta.

Gustur oli ensimmäisenä tervehtimässä Tvisturin kanssa, Eikkakin tuli nuuskuttelemaan ystävysten väliin. Kolmikon takana näkyi Svipa ja Mörri, Svipa hörisi mulle, mutta alkoi sitten luimia. Okei, mitähän nyt... Kesti hetken ennenkuin tajusin että Svipa luimi Mörrille, joka ei ollut moksiskaan pikku luimistelusta. Jaahas, oliskos johtajattarella kevään ensimmäinen kiima tulossa? Svipa nuuski korvat höröllä mun hihaa, mutta luimi saman tien Mörrille. Otin Mörrin kiinni ja se lähti ihan mieluusti mukaan, oli tainnut saada hieman kurinpalautusta johtotasolta asti. Mitäs kerjää verta nenästään, siis turvastaan! Jos Svipalla olisi kengät, Mörri saisi kenkää ihan urakalla.

Sain hoidettua hyvin polleni ja kavioista ensimmäinen oli hieman vaikea. Olikohan siinä jotain arkaa? Vai arkoiko se sitä takakaviota kun se ei millään meinannut nousta? Olikohan Svipa jo potkinut Mörriä? Toisen puolen kaviot hoituivat loistavasti. Annoin hummalleni vitamiinilitkulla maustetun ruisleipäpalan, joka sai arvostavan vastaanoton.

Laitoin satulan ja suitset Mörrille ja varustin itseni raipalla ja kypärällä. Sitten päättäväisenä lähdin taluttamaan Mörriä kohti tarhan reunaa. Mörri ei ainakaan linkuttanut mitään jalkaa, eli jos Svipa oli monottanut, niit saattoi olla vain hieman lihasarkuutta. Menin itse edellä ja mulle tulikin lämmin kun keskityin askeltamaan polulla. Mörri tuli kiltisti perässä, ei pysähdyksiä eikä mitään merkkiä huonosta käytöksestä.

Pyörätielle pääsimme hienosti ja samaten tien yli ylämäkeen, polle toimi! Sen verran Mörri pysähtyi ja ilmoitti, että takana meni bussi, mutta kerroin että se ei kuulu meille ollenkaan. Sitten jatkoimme matkaa.

Talutin ohi koiratalojen ja heppatalon, kunnes tulimme mökkitien alkuun. Nousimme mäkeä muutaman metrin, kunnes huomasin että koko mäki oli aivan jäässä, ihan peilinä lumen alla. Mistään ei päässyt kiertämään, kun oli korkeat auratut hanget ja toisella puolella oli kalliotakin. Ei auttanut, takaisin oli käännyttävä.

Toin Mörrin takaisin tasaiselle ja nostin jalustimet alas. Laitoin raipan jalustinhihnan alle siksi aikaa, että sain Mörrin ohjattua oikeaan reunaan. Sitten kiersin sinne pientareelle ja ihastelin kuinka rauhallisesti Mörriman tällä hetkellä oli! Ihana heppa! Siinä se seisoi kaikessa rauhassa eikä edes ohjista tarvinnut pitää kiinni. Ne itseasiassa laitoin taas lampaankarvaan kiinni, eivät tipahda käsistä jos jotain sattuu.

Sitten kipusin oikealta puolelta selkään ja heilautin vasemman jalan hevosen yli. Mörri jatkoi hyvää käytöstään ja lähti liikkeelle vasta luvan saatuaan. Menimme kaikessa rauhassa eteenpäin Mörrin päristellessä ja mun vastatessa. Käännyimme vasemmalle hiekkatielle ja siinä otin pienen ravin. Hienosti mentiin! Sitten annoin ohjat Mörrille ja vain istunnalla ohjasin Mörrin toiseen reunaan. Poika kuunteli ja totteli upeasti, siispä otimme vielä toisenkin ravipätkän. Ai että, kuinka mä nautin! Jipiii!

Pitkillä käyntiaskelilla menimme suojatien yli pyörätielle ja juuri ennen polkua tarhoille Mörri pysähtyi odottamaan ohjeita. Siispä siirsin Mörrin kohtisuoraan polulle ja rauhallisesti kävelimme tallia kohti. Ei mitää turhia hötkyilyjä tänään!

Tallilla riisuin ensin varusteet pois ja kasasin sitten herkkuja vatiin. Mörri väisti kauniisti ja antoi mun laittaa ruokavadin maahan. Vasta sitten hän tuli syömään. Täydellistä! Mörrin syödessä laitoin tavarat paikoilleen ja tuumasin itsekseni että on tää kummallista. Yksi päivä ollaan kuin persauksille ammuttu karhu ja seuraavalla kerralla ollaan Mister Perfect. Meneehän se tietenkin ihmisilläkin jotakuinkin samaan tapaan, mutta huvittavaa kuitenkin nähdä hevosella näin selkeästi hyviä ja huonoja päiviä.

Huomenna onkin sitten pidempi reissu ihan vain me kaksistaan, nyt kun mun ei tartte autoakaan viedä miehelle. Ja sitten lähdetään ihan satulan kanssa ja ratsain jo tallilta, satulalaukut otamme mukaan. Niin ja GPS myös mukaan!  Saapa nähdä minkälaista syheröä me saadaan aikaiseksi gepsin karttaan, jos Mörri päättää tehdä tästäkin voltti-reissun! :D

Yksisarvinen liikkeellä

Viimein pääsin ajan kanssa kirjoittelemaan kuulumisia ja mielenkiintoista touhua on ollutkin! Maanantaina lähdin Mörrin kanssa ratsastelemaan, laitoin sille lampaankarvan ja ratsastusvyön. Ja jokin takaraivossa sanoi että laita jalustimet. Noh, mähän tottelen mun vaistoani aina, joten laitoin jalustimet ratsastusvyöhön kiinni. Otin raipan mukaan varmuuden vuoksi ja kiipesin selkään tuolilta. Hieman oli lyhyet jalustinhihnat, mutta nehän saa korjattua matkan varrella.

Mörri lähti liikkeelle oikein terhakkaasti tarhan viertä, vilkuttelin Jaanalle vain hei heit mennessäni. Tarhan vieressä juttelin Vaaville, Brynjalle ja Tirriäiselle, ne on pian ihan isoja heposia! Siellä täällä Mörrin jalka upposi polun läpi ja meno oli hieman hankalaa liian lyhyillä jalustimilla, mutta tuumasin korjaavani ne pyörätiellä.

Sitten tulimmekin kohtaan, missä puskat loppui ja tuuli pyyhälsi hieman kovempaa. Ja sillä samalla sekunnilla kun tuuli pyyhälsi sivusta, Mörri kääntyi kuin väkkärä ja suuntasi takaisin kotiin. Tilanne oli melkolailla odottamaton ja ennenkuin tajusin, hevonen suunnisti takaisin tallille. En saanut käännettyä sitä, joten annoin sen mennä takaisin pihalle. Joo-o, mä tiedän että se oli virhe, mutta kun...

Jaana naureskeli ikkunasta ja kysyi että "Oliko teillä hieman erimielisyyksiä suunnasta?" No joo hieman kyllä, mutta saanpahan nyt ne jalustimet korjattua oikeaan pituuteen... Mörri suuntasi suoraan kohti tallin ovea ja jäi seisomaan turpa ja otsa ovessa kiinni, hän haluaa tänne. Hieman huvitti, mutta kaikessa rauhassa korjasin jalustimet.

Sitten ohjasin polleni pois ovelta ja hoputin takaisin kohti polkua. Me pyörittiin pari kertaa ennen polun alkua voltilla, ennenkuin suostuimme siirtymään polulle. Hoputin matkaan ja jo muutaman metrin päässä Mörri teki uuden käännöksen. Yritin kääntää Mörriä takaisin sinne minne halusin, mutta ei. Kertakaikkiaan ei. Peruutimme jopa muutaman askeleen ja Mörri kiukuissaan polki etujalkaa. Vaisto sanoi ettei se ole peloissaan, kunhan nyt ei halua pois muiden luota. Sitten ohjasin hevoseni takaisin polun päätyyn ja käänsin sen siellä.

Siitä alkoikin varsinainen hyöriminen ja pyöriminen, tehtiin voltteja sinne, tänne ja vaikka minne! Napautin raipallakin ja komensin tiukasti "EI"-sanalla, mutta polulle ei poika meinannut millään mennä. Kymmenen minuutin "keskustelun" jälkeen sain sen pysäytettyä niin, että turpa oli polulle päin. Siitä sitten ohjat kunnolla kaulan molemmin puolin kiinni annoin reippaasti pohkeita ja maiskuttelin. Mörri siirtyi viimein polulle ja nyt pidin ohjat tuntumalla koko matkan ajan. Joka kohdassa missä se oli aiemmin kääntynyt, annoin pohkeita ja kannustin eteenpäin.

Pääsimme eteenpäin pyörätielle asti ja käännyimme vasemmalle. Mietin että mitä reittiä tässä kerkiää enää menemään, kun mun piti tämän jälkeen käydä viemässä auto miehelle ja aikaa oli näköjään hyvinkin rajallisesti. Mörri ratkaisi asian hetken kuluttua asian. Se meni nätisti käyntiä ensimmäisen risteyksen ohi, jonka jälkeen se kääntyi kotiin. Nyt olin jo hyvin varautunut asiaan ja jatkoin käännöstä kunnes nenä näytti menosuuntaan. Taas volttia. Menisimme siis pyörätietä niin pitkälle kuin kerkiäisimme. Ja uusi voltti. Lisää voltteja ja parit voltit vielä lisää. Mä sain hyvää harjoitusta nopeasta pohkeiden annosta oikeassa asennossa ja Mörri oli lievästi turhautunut. Kilttinä hevosena se kuitenkin totteli pohkeita, ohjia ja "EI"-sanaa vaikka se aina itse aloitti sen käännöksen kotiin.

Toivottavasti kauhean moni ihminen ei seurannut sitä meidän menoa, se oli varmasti aika koomista. Kymmenen metriä ja voltti, kymmenen metriä ja voltti, kymmenen metriä ja voltti... Sitten sain herran viimein kulkemaan oikein reippaasti eteenpäin, siis että se ilmeisesti oli jo luovuttanut komennon mulle. Pyörätie läheni loppuaan ja siinä pyysin ensin pysähtymään ja sitten kääntymään. Sehän sopi Mörrille ja heppa päristeli tohkeissaan kun oltiin kotiin päin menossa.

Mä ajattelin että kun ollaan tultu pyörimällä tänne asti, me voidaan mennä pyörimällä takaisinkin. Siispä pyysin Mörrin voltille. Seurauksena oli hölmistynyt hiljaisuus ja seisonta, siis MITÄ sä multa pyydät? Joo joo, sinne vain voltille, ja käänny. Raukka-parka vissiin ensin luuli että sittenkin jatketaan matkaa poispäin, mutta rauhottui kuitenkin muutaman voltin jälkeen. Päristely jatkui kunnon kiemurareittiä pitkin. Hauskasti Mörri oppi jo odottamaan että nyt se pyytää käännöstä ja asetteli jalkansa niin että saa tehtyä voltin mahdollisimman pienellä alalla. Lopulta lähellä tallia käännös sujui kuin länkkärihevoselta konsanaan, siis kolikon päällä!

Hyvin rauhallisesti kävellen menimme tarhan vierustaa takaisin. Oli kiva mennä suoraan, mulla pää oli pyörällä kaikesta siitä hyörimisestä. Onneksi mulle ei tule paha olo helposti! ;-)

Mun PITI ottaa autosta Mörrin leivät kun tullaan takaisin, mutta Mörri paahtoi ylämäen tallille siihen malliin että tähän hän ei enää jää. Alkoi kiukuttaa, mehän haetaan ne leivät sieltä autosta, jos meinaat saada mitään ruokaa. Ohjasin takaisin Mörria ja teimme taas niitä voltteja. Noora lähti autolla ja naureskeli, kunnon taivutusharjoituksia! Niinpä...

Siinä meni taas aikaa, mutta sain Mörrin takaisin alas mäkeen ja autolle. "Seis"-sana riitti pyäyttämään pollen ja tulin alas selästä. Pistin ohjat raipan ympäri ja raipan hankeen pystyyn. Mörri oli korvat hörössä, tää on tuttu juttu, herkkua sieltä tulee! Eikä haittaa vaikka valot välkkyy kun keskuslukituksen ottaa pois päältä. Otin leipäpussin ja talutin Mörrin takaisin tallille.

Otin varusteet pois ja annoin heposelleni leivät ja hieman mysliä. Porkkanat jätin antamatta kun kerta ei osata käyttäytyä nätisti. Tyytyväisenä Mörri pupelsi ruokaansa ja mä mietin varusteita korjatessani paikoilleen, että mitähän tässä keksisi. Sen hevosen saa talutettua vaikka kuuhun, se tottelee ja kaikkea, on ihana hoitaa, mutta välillä sieltä paljastuu hurjan itsepäinen sarven otsaansa kasvattanut otus. Eli mulla on se tarunhohtoinen yksisarvinen omanani! ;-)

Myöhemmin soitin Jaanalle, joka oli naureskellen katsellut meidän touhua. Mä vielä varmistin häneltä, että eihän Mörri näyttänyt siltä että se pelkäisi, kun mulle ei sellaista tunnetta tullut että sillä mitään pelkoja olisi ollut. Jaana sanoi että sen mitä hän katseli, oli ihan silkkaa yritystä saada johtajan paikka. Jalan polkeminen ja kaikki muu käytös oli selkeästi sitä, että se halusi tehdä niinkuin itse haluaa. Kuulema tytötkin muistaa Mörrin vanhastaan sellaisena, että siltä löytyi se itsepäinen piirre, se ei mikään pehmopolle ole. Mutta pelokas se ei tässä tilanteessa kuitenkaan ollut.

Kuultuani että olin tehnyt ihan oikein hevoseni kanssa (paitsi päästänyt sen ekalla kerralla takaisin tallille), mieli rauhottui. Tuumasin jo valmiiksi mitä teen seuraavalla kerralla. Ja olin salaa ylpeä pienestä pollestani, jolta löytyy luonnetta!

Eväsreput kokeilussa

Pakkasin ostamiini pikkureppuihin teetä termariin ja toiseen tuli leipää ja omenaa Mörrille namirasiassa. Itsellekin laitoin parit keksit ja varmuudeksi myslipatukan. Sitten etsin lukot reppujen kantokahvaan, niistä ne roikkuisivat hevosen molemmin puolin satulan takaosasta.

Kantamuksineni pyyhälsin tallille ja hain Mörrin tarhasta. Kauheasti sitä ei tarvinnutkaan harjata, mutta ne kaviot toli ihan hurjat! Kaviokoukulla ei kertakaikkiaan saanut jäätä irti, vaan piti hakea Jaanan puukko lainaksi. Hyvänen aika miten ne olivatkin niin jymähtäneet kiinni! Mörri oli jo hieman kyllästynyt kavioidensa rapsuttamiseen, mutta kun komensin, herra antoi rapsutuksen jatkua.

Sitten päätinkin laittaa lampaankarvan ja ratsastusvyön Mörrille ja siihen lukoilla reput kiinni. Laitoin vielä pojalle kuolaimettomat suitset päähän ja sitten olimmekin valmiita lähtemään. Mullakin oli kypärä päässä, kuten aina.

Lähdin taluttamaan Mörriä ja se tulikin nätisti perässä. Kävelimme pyörätielle ja käännyimme vasemmalle. Pyörätie oli aurauksen jäljiltä liukas ja Mörrin kaviot lipsuivat muutaman kerran. Siinä päätin sitten jatkaa suoraan pyörätietä, enkä kääntyä taas vasemmalle, koska autotie on ihan varmasti liukas. Kävelimme sitten kartanon ohi ja sitä kautta pääsimme oikeaan suuntaan.

Ei mulla ollut mitään suunnitelmaa sen kummemmin mihin mennä, suuntasin kohti Nupurintietä polkua pitkin. Itsekin aloin jo väsyä, ja mä sentään pysyin lumen pinnalla. Mörri-rukka upposi joka askeleella polun läpi ja sillä kävi hengitys jo raskaammaksi.

Oukkei, ei jaksa enempää, pistin Mörrin puuhun kiinni ja otin termarirepun pois selästä. Kaivoin toisesta repusta Mörrin eväät ja tamppasin polun viereen syvän montun. Sinne laitoin jalkani, polulle pistin istuinalustan ja avasin Mörrin eväslaatikon.

"Mitä ihmettä?!?" tuntui Mörrin ilme sanovan, "Tässäkö me syödään eväitä?!?" Jeps, eväslaatikko vain nenän alle ja itselleni kaadoin teetä. Oli varmaan koomisen näköistä kun istuin polulla juomassa kupposta teetä ja natustamassa keksiä, mutta kun ei pidemmällekään jaksanut. Huomasin kyllä siitä että mehän nähdään täältä aikuisten hevosten tarha, siellä oli Kolur ja Mörrin tyttökaverit! En ole aikaisemmin katsonut siitä kohtaa tallille päin, olipas hassua! Ja oltiimpa kaukana...

Mörri sai syötyä omansa ja niin sain minäkin. Pistin eväslaatikon kannen kiinni ja aloin hinaamaan itseäni ylös hangesta. Mörri oli avuliaana turpa kainalon alla nostamassa mua ylös, kiitos vain! Sitten laitoin termarirepun takaisin kiinni ja YRITIN saada eväslaatikkoa vastakkaiseen reppuun. Mörri oli sitä mieltä että kyllä siellä vielä jotain tuoksahtaa ja yritti kääntyä mun mukaan. Sitten kun takajalka meni polusta ohi, se suoristi itsensä ja peruutti. Siinä vaiheessa mulla lipsahti jalka polun ohi ja upposi puoleen reiteen. Laatikko käsissä kellahdin eteenpäin ja melkein kopsautin itseäni sillä päähän. Onneksi oli se kypärä. Mörri auttavaisena pollena taas "auttoi" ja tuhisi mun poskeen ja kutitti ihan hurjana pitkällä parrallaan. Mua nauratti, mutta yritin kovin käskevästi sanoa "Pois!". No eihän se mitään uskonut, puhisi vaan ja yritti saada lisää nuoltua mun poskea.

Pääsin mä sieltä ylöskin ja eväslaatikon takaisin toiseen reppuun. Meinasin hypätä kyytiin, mutta Mörri fiksuna pollena pysyi tiukasti polulla houkuttelusta huolimatta. Eihän hän nyt umpihankeen mene, kun polullekin jo uppoaa... Ei auttanut muu kuin jatkaa taluttaen matkaa, voisin hyödyntää sitten aurojen jättämiä penkkoja tielle päästyäni.

No ei siinä sopivaa kohtaa löytynyt ja pyörätiellä ajattelin että menen siitä aidalta. No just. En saanut Mörria ensin oikeaan asentoon ja sitten kun sain, huomasin ettei siitä mitään tulisi. Ne reputhan oli ihan tiellä! Ei niitä voi ratsastusvyön kanssa pitää kun ne tulee pahasti tielle! Oi voi... Ei taas täti oikein ajatellut... Kävelimme sitten ihan kotiin asti reppuinemme päivinemme.

Tallilla annoin omenaa, mysliä ja ripauksen valkosipulia Mörrille ja sitten päätin putsata lampaankarvan. Nythän kerta oli lunta, siis lumipesu! Välillä Rontille keppiä heitellen harjasin lunta alustaan ja hinkkasin pehmeällä harjalla alustan karvoja puhtaammiksi. Kepin heitto, harjausta, kepin heitto, harjausta, jne. Sitten oli Mörrikin jo syönyt ja päästin sen pihaton läpi tarhaan, tosin ensin ajettuani Koluria hieman kauemmaksi. Vimosen namin kävin vielä antamassa ja sitten vein puhdistetun lampaankarvan talliin, seuraavalla kerralla on mukavampi mennä! Lisää näitä ruokaretkiä, tosin vain voisivat olla hieman pidemmälle... ;-)