Lauantairavit

Saimme seuraksi Minnan ja Faxin, olimme sopineet reissusta jo eilen. Mulle tuli jo kotona mieleen, että pitäis varmaan käydä katsomassa ratsastuspolun tilanne ja varsinkin se "takaosa". Niinpä sitten päätimme lähteä tutkimaan toivoen ettei sadepilvet osu kohdille. Mörriä hoitaessa tuli kuuma, mutta päätin silti jättää fleecen takin alle, aina niitä saa availtua. Kaulaliinakin jäi kotiin, joten pelkällä t-paita ja takki-yhdistelmällä ei uskaltanut arvaamattomaan säähän.

Satulan kanssa lähdimme liikkeelle ja melko alussa jo tarkailin omaa tasapainoa ja symmetrisyyttä. Pikkuhiljaa vertasin koko kroppaa päästä varpaisiin, missä mua kohtasikin yllätys. Ei ole ihme, että Mörri vetää vasemmalle, jos mun oikea kinttu on ihan miten sattuu. Mä olen jo edellisissä teksteissä ihmetellyt että mun oikea jalka "valuu" ihan omia aikojaan laukassa ja ravissa, käynnissä me mennään ihan suoraan. Nyt vasta hoksasin mistä oli kyse, mutta miten mä saan uuden asennon jalalle iskostettua selkärankaan?

Mulla on näköjään tapana yrittää suojella tuota oikeaa polvea ja saatan pitää jopa käynnissä reittä hieman jännitettynä. Ettei vaan polvelle tule liikaa painoa! Silloin kantapää nousee ylös ja jalka on varpaisillaan jalustimessä, kun taas vasen on kantapää alhaalla ja pohje oikealla kohdalla. Oikea jalka lähtee sen takia ravissa ja laukassa liukumaan väärälle paikalle.

Ekassa ravissa kiinnitin huomiota jalan asentoon ja hyvänen aika kun se olikin vaikea pitää oikein! Mörri meni vallan mainiosti eteenpäin eikä halunnut toiseen reunaan, joten kyllä se kinttu siellä pysyi mukana. Mulle tuli hiki jo siinä! Otimme pikkupätkiä lisää ravia ja kiinnitin huomiota jalan asentoon. Välillä se reisi jännittyi varomaan polvea, kantapää nousi ylös ja Mörri kampesi vasuriin. Harjoitellaan, tuumasin, hyvä kuitenkin kun tiedostan missä vika.

Ratsastuspolun alussa ennen jyrkkää alamäkeä tulin selästä ja talutin Mörrin alas. Kiristin reiällä satulavyötä ja kiipesin takaisin selkään oikealta puolelta. Vaikka mun oikea polvi on kehno, niin siltä puolelta tuntuu paremmin pääsevän satulaan. Jyrkän ylämäen jälkeen otimme taas hieman nopeampaa askellajia ja taistelin oman jalkani kanssa. Mörri kuunteli että mitä ihmettä se täti siellä selässä puhisee, meni sitten vasemmassa reunassa ravia. Tämähän vaikeaksi menee...

Sitten alkoi sujua ravikin kun väkisin pidin jalkaa oikeassa asennossa ja annoin kannustin Mörriä kunnon raville. Reippaassa ravissa on helpompi mennä kuin hitaassa, Mörri ottaa sellaisia ison hevosen raviaskeleita kun mennään hitaasti.

Ratsastuspolun yläosa oli hyvässä kunnossa, mutta suo-osuus oli alussa hieman pehmeä. Siellä oli mutapohjaa myllättynä ja näytti siltä että isoilla hevosilla oli kierretty varsin pahoista paikoista. Plun vieressä oli kamalan syviä monttuja, joten kaviot olivat uponneet ihan kunnolla. Me sen sijaan menimme kiltisti polun kohdalta, siinä on kuitenkin kangas polun alla.

Faxi hieman katseli vinoon vesilätäköitä, mutta Mörri nuuski kerran pari ja lampsi sitten lammikosta yli. Aina kun oli mahdollista, otimme raville (Faxi töltille), mutta hidastimme lammikoihin. Paikoitellen oli vielä lunta polulla ja jäätäkin, joten lammikon pohja saattoi olla liukas. Ja tällä metsäisellä suolla olin tosi tyytyväinen etten jättänyt fleeceä tallille.

Eka virallinen laukkamäki meni ravatessa ja sen jälkeen käännyimme vasemmalle ylämäkeen. Vaikka alku oli pehmeää, kumpikin polle suorastaan hyökkäsi laukalle luvat saatuaan! Mörri päristeli, oli kiva pikku laukkamäki! Hieman etäämpänä Mörri meni ravia Faxin painellessa pienellä laukalla. Mörri hidasti jokaiseen lätäkköön ja pehmeämpään kohtaan automaatisesti ja olin kovin ylpeä ratsustani.

Teimme käännöksen hieman myöhemmin ja lähdimme laukalle takaisin päin. Pidin jalkaa niin hyvässä asennossa kuin vain pystyin ja Mörri mennä posotti kunnon laukalla. Sitten Faxi hidasti hetkeksi ja mekin siirryimme raville, jota tulimmekin sitten pidemmän pätkän välillä laukkaavan Faxin perässä.

Suopätkällä tulimme taas ravia ja se olikin oikein mallikasta. Tuntui että satula oli taas löystynyt hieman, mutta kun se kerran pysyy niin hyvin Mörrillä selässä, niin annoin olla. Ja mun omasta tasapainostahan se on kiinni. Nyt oli kuitenkin jalka oikeassa asennossa, joten nou hätä. Mörrin kaviot lipsahti käynnissä jäällä, mutta istuin vain kuin tatti satulassa.

Ja sillä löysällä satulalla lähdimme itseasiassa jyrkkään ylämäkeen laukalle. Kamalaa miten sitä ei ollenkaan ajatellut siellä vaaralliseksi touhuksi, mutta se satula ja lampaankarva pysyy oikeesti tosi hyvin Mörrin hieman notkoselässä. Ei se siellä liiku mihinkään kun sen kerran on sinne laittanut. Ja kun pitää ne kintut oikeassa paikassa, niin Mörri painaa laukalla intopiukeena jyrkkään mäkeen ja jaksaa ainakin puoliväliin asti! Hyvä Mörri!

Jatkoimme taas käyntiä ja ravia vuorotellen, kunnes tulimme kohtaan missä oli vasemmalle mutka. Faxi oli hieman kauempana, kun olin pidättänyt Mörriä. Olimme hyvässä ravissa ja kun lähestyimme mutkaa, otin harjasta kiinni ja annoin ohjaa. Mörri pörähti ja siirtyi laukalle, jipii! Siihen tuli kiva muutaman askeleen laukka! Ravista takaisin käyntiin ja meno hieman rauhottui.

Jo ennen pyörätietä olin miettinyt että oliko mun oikea jalustin ihan eri mittainen kuin vasen. Pyörätielle päästyämme tulin alas selästä ja tarkistin, ne olivat kyllä saman mittaiset. Nyt kun olin onnistunut pitämään jalan oikeassa asennossa, alkoi jalustinhihna tuntua liian pitkältä. Mutta vain se oikea. Kiipesin takaisin selkään ja katsoin satulaa, keskellä oli, minä olin keskellä suhteessa hevoseen ja satulaan, mutta se oikean jalan jalustin. Rentoutin taas jalkoja hetken ennenkuin lähdimme raville.

Yritin saada Mörriä töltille, mutta nyt olimme tosi itsepäisellä päällä. Mörri oli ravipäällä, me mitään tölttiä oteta, varsinkaan kun heitit sen pajun oksan menemään... Mulla sisuskalut pomppi kun istuin Mörrin kootussa ravissa ja yritin olla rentona. Oli pakko keventää, mutta seuraavalla pätkällä en päästä edes raville asti.

Ja näin tein. Faxi lähti menemään ja Mörri olisi halunnut perään. Otin heti lyhyemmät ohjat ja istuin niin persiilläni kuin vain pystyin. Pidätteitä pidätteitä pidätteitä PIDÄTTEITÄ KUUNTELE MÖRRI PIDÄTTEITÄ!!! Mörri vaihtoi töltin kautta raviin, töltin kautta raviin, töltin kautta raviin ja töltin kautta raviin. No just, ei se mitään, ainakin sieltä tuli aina se yksi askelsarja sitä tölttiä välillä, tietää kuitenkin mitä haetaan. Jupisin pojalle, että odotas vaan, Annika tulee toukokuun joka lauantai treenaa sun tölttiä, katotaan sitten miten peppu heiluu!

Loppukäynti tallille meni mainiosti ilman jalustimia ja tarhan vierellä Vaavi oli ottamassa meitä vastaan. Mörri lähti isolla ravilla tarhan vierustaa ja minä otin ohjista poikaa kiinni. Tässä kohtaa ei ravata, tää on käyntipätkä! Vaavi vaan oli niin tohkeissaan, se oli jo meidän lähtiessä tarhan reunalla hörisemässä meille. On se sievä pakkaus!

Valkosipulilla höystettyä rehua

Mörrin syödessä ruokaansa putsasin harjalaatikon. Hups, mites sinne oli niin kerääntynyt tuota Mörrin karvaa? Putsasin harjoja ja sukia samalla ja naureskelin mun mustalle pipolle, joka oli varapipona talvella. Se oli kaikkea muuta kuin pestyn näköinen, hyvä kun tekstistä ("TÄTIRATSASTAJA") sai selvää. Ai niin ja otin mukaan Mörrin valkosipulirasian, se täytyy täyttää herkulla! Hyvä kun tuli mieleen, menenkin heti lusikoimaan rouhetta ruunan rupsukalle!

Kaikkea kivaa!

Pääsiäismaanantaina kävin Islanninhevostalli Ofeigurissa maastakäsittelykurssilla Annikan kanssa. Mä olin sitä odottanut jo pitkään, kun meillä on Mörrin kanssa tuo päällä tökkiminen ja välillä johtajuuden haastaminen ongelmana. Tää nyt on oikeasti tosi pieni ongelma ja varmasti helposti ratkaistavissa, kunhan mä vaan osaan käyttäytyä oikein ja vaatia oman tilani.

Siellä kurssilla oli naruriimut käytössä ja pitkät riimunnarut, millä sitten ohjattiin hevosia. Mä kuvasin Annikaa ja muitakin, samalla sain itselleni ihan hurjasti uusia vinkkejä ja näkökantoja hevoseen. Mä olen kuitenkin pehmeiden arvojen kannattaja, mutta silti täytyy muistaa ettei hevosen kanssa VOI olla tasavertainen. Jomman kumman on oltava pomo, eli mun. Ystäviä voidaan olla ja haluankin olla, mutta olen myös johtaja. Ei hevoslaumassakaan ole tasavertaisuutta, vaikka kavereita ollaankin, toinen on aina ylempiarvoinen ja homma pelaa. Tämä on ollut mulle sellainen ajatus, mitä olen työstänyt jo muutaman kuukauden. Se on mulle vaikea sisäistää, joten siksikin lähdin tuolle kurssille.

Mä olin kuunteluoppilaana ja silmä tarkkana seurasin muiden liikkeitä kentällä. Katselemalla muita mä taidan oppia parhaiten, mä nään mitä muut tekee ja missä heidän pitäisi tehdä toisin. Nyt mulla on videopätkät itselläni, niin mä pystyn katsomaan sieltä mitä pitää tehdä ja ottaa oppia. Jämäkkyyttä, johdonmukaisuutta ja reiluutta, niitä tarttee lisää.

Mähän olin ihan intoa täynnä kun eilen sitten menin tallille, tosin ratsastamaan. Olin kuitenkin päättänyt lähteä ASENTEELLA, MUAhan ei pomotella, MUN henkilökohtainen tila, MINÄ olen johtaja. Mörri-rukka nukkui pahaa aavistamatta keskellä peltoa Tvissen seurassa kun mä sen sieltä hain. Nyt täti tuli, pisti riimun päähän pollellensa ja alkoi hätistää ylös. Hieman hölmistyneenä Mörri sieltä nousi, ainahan hän on saanut olla siellä kunnes itse päättää nousta. Niinpä...

Nyt mentiin sitten reippaasti tallille, EIKÄ jääty heinäkasalle. Harjasin hevoseni ja juttelin sille samalla ja Mörri kuunteli. Hain kaviokoukun ja suuntasin etujalkaa kohti, hetken vastustus ja jalka nousi nätisti. Hah! Ei tarvinnut näyttää kaviokoukkua ja selittää! Sitten siirsin Mörrin pään pois tieltä kun menin hakemaan satulaa, mä meen tästä nyt ja sinä väistät. Mörri katseli tarkkaan, onpas täti tomeralla päällä tänään!

Lähdimme Aulin ja Tvissen perässä lenkille ja Mörri meni oikein halukkaasti Tvisturin perässä. Hienoa käyntiä, hyvä poika! Tarmokkaasti menimme, tosin ekassa ravipätkässä meno oli nelitahtista. Tvistur meni edellä sen verran hitaasti, että tuli tahtirikkoa, mutta se korjaantui siirtymällä käyntiin ja sitten ottamalla Tvisturia kiinni. Pitkä ravipätkä meni ihan hyvin, tosin välillä käytiin töltin kautta siirtymässä uudestaan raviin... Hidas töltti näytti pojalla olevan mielessä! Siinä kohtaa mun olisi ilmeisesti pitänyt ottaa pidätteitä, että oltaisiin päästy töltille, mutten hoksannut ennen kuin nyt.

Sitten tulimme laukkasuoralle ja hetken menimme ristilaukkaa. No se on kyllä surkiaa menoa ilman satulaa! Onneksi ratsastusvyössä oli ne jalustimet ja Mörrin ristilaukkakin on "tasainen". Pidätteitä vaan kovasti ja siirryimme raviin ja siitä sitten pikkuhiljaa käyntiin.

Hieman myöhemmin käännyimme takaisin tallille ja otimme laukan mäkeen. Mörri meni innolla loivaan ylämäkeen ja oli selkeästi tyytyväinen kehuista. Pärinä-polle jatkoi tohkeissaan matkaa, kivaahan meillä on! Käyntipätkä meni taas tosi reippaasti ja sitten oli taas aika töltille. Tvistur meni edellä ja mä otin ohjia hieman lyhyemmille. Mörri lähti liikkumaan ja sitten siirtyikin itse hitaalle töltille, mitä se meni pitkän aikaa! Mä olin ihan tohkeissani, kyseessä oli Svipa-töltti! Vaude! Sitten menin itse sotkemaan hevoseni rytmin ja harmitti ihan vietävästi. Noh, seuraavalla kerralla osaan varmaankin reagoida paremmin siihen, enkä sotke asioita, mutta voi että se oli hienoa!

Samalle hitaalle töltille en enää poikaa saanut, posotimme nopeampia pätkiä a) laukassa ja b) passilla. Passista yritin saada Mörrin töltille, mutten onnistunut, se kipaisi ottamassa tölttiä askelsarjan ja siirtyi takaisin passille. Ja viimeiseksi raville, oli tainnut olla kuitenkin raskas reissu. Sää oli ainakin lämmin ja vielä osittaisessa talviturkissa tuli hiki.

Kotiin pääsimme hyvässä järjestyksessä ja vielä harjasin hienon ratsuni ja putsasin kaviot. Syötyään Mörri meni piehtaroimaan tyytyväisenä ja mullakin oli mieli korkealla. Ei päällä tökkimista ja koko matkan Mörrin korvat olivat olleet vain ja ainoastaan muhun päin! Oi kun mä niin tykkään mun Möwwi-pallewosta!

Onnistumisen riemua

Lähdin Aulia odotellessani hakemaan Mörriä tarhasta. Mörri oli portin vieressä, mutta kun huomasi riimun, hän päätti käyskennellä kauemmaksi. Vai niin! Onneksi olen menossa huomenna maastakäsittelykurssille! Kävelin Mörrin vieressä kaikessa rauhassa, kunnes polleni pysähtyi, ja otin sen sitten kiinni. Talutus portille ja siitä tallille meni kyllä hyvin.

Aulikin saapui tonteille ja kävin hakemassa Tvisturin hänelle ratsuksi. Harjasimme hevosia ja tarkistimme kaviot ("Mörri, tämä on kaviokoukku.." jne!) ja mietimme liiallista vaatetusta. Poistin takin alta pitkähihaisen ja jätin t-paidan takin alle, mutta olisi pitänyt ottaa kokonaan toinen takki. Vaan kun ei koskaan tiedä kuinka kylmältä se kevät tuntuu ja tuntuuko se lämpimämmältä kuin mitä se onkaan.

Tvisturin johtaessa retkeä lähdimme reissuun. Herra tosin oli viilipytyn sijaan liimapytty, kuka sitä näin lämpimällä säällä talviturkissa haluaa liikuntaa... Mörri sen sijaan askelsi vallan mainiota vauhtia, siis Mörriksi. Sitä ei tarvinnut pahemmin patistaa pysymään Tvisturin perässä, vaan se meni oikein nätisti. Ja kun piti ylittää iso tie, Mörri pysähtyi ihan vain siitä että otin jalustimet pois jaloista. Hieno poika!

Tien ylityksen jälkeen autoin Aulin takaisin satulaan ja kävelimme sellaiseen kohtaan, että pääsisin kampeamaan itseni huovan päälle. Mulla oli jalustimet ratsastusvyössä, mutta ne ovat tukea varten. Tvistur odotti kärsivällisesti kun takana täti punnersi itseään hihitellen Mörrin selkään. Ja Mörrikin on hurjan kärsivällinen! Jos ei olisi, mä tuskin ikinä pääsisin ratsaille... ;-)

Sitten otimme ensimmäisen tölttipätkän (Tvistur) ja ravipätkän (Mörri). Meno oli hieman nelitahtista, mutta pienestä patistuksesta ravi vaihtui kunnon raviksi. Mitähän lajia se muuten on, jos hevosen jalat menee järjestyksessä vt-oe-liito-ot-ve-liito-jne ja vt ja oe ovat selkeästi kaksi eri ääntä, tosin hyvin lähekkäiset? Missä järjestyksessä possupassissa menee jalat? Passitahtista ravia? Ravitahtista passia? Apua? Kamalaa, ei olisi ihme jos polle kerrassaan sotkeutuisi jalkoihinsa kun mahdollisuuksia on niin monia! Ja lisätään soppaan vielä Gusse-puten keppalointi, takajalat ravaa ja etujalat laukkaa! ;-)

No joo, eteenpäin pääsimme ja pian olimmekin leipä-talon kohdalla. Pihalla näkyi nainen ja huikkasin hänelle kiitokset leivistä, jolloin nainen hymyili ja sanoi että tervetuloa vaan hakemaan lisää! Kerrassaan ihania ihmisiä!

Jatkoimme matkaa ja seuraavalla tölttipätkällä aloin vaatimaan Mörriltäkin tölttiä. Pientä haparointia oli ja jalkoja tuntui olevan kaksi liikaa, mutta yritystä oli kuitenkin. Kehuin Mörriä ja sitten päästin pojan hyvälle raville. Jatkoimme käynnissä ja aina välillä patistin reippaammalle käynnille, juuri siihen rajoille missä pitäisi siirtyä joko raviin tai tölttiin. Pehmeämmässä kohdassa pyysin lisää reipasta käyntiä ja Mörri teki työtä käskettyä.

Käyntipätkän jälkeen sanoin Aulille, että otetaan tuohon suoralle töltti/laukka. Mörri aloitti hyvällä ravilla ja siirtyi sitten laukalle. Kesken kaiken kokeilimme passia, mutta se ei haitannut, koska Mörrin passikin on hyvin tasaista. Ihan kiva kuitenkin tietää, että se selkeästi ajattelee tölttiä, jos kerta passillekin yrittää vaihtaa.

Otimme rentouttavan ravin vielä hetken päästä ja sitten olikin rauhallinen käyntiosuus edessä. Annoin pitkät ohjat Mörrille, joka edelleen yritti parhaansa pysyäkseen Tvissen perässä. Samalla tietoisesti siirsin painoani puolelta toiselle ja katsoin missä/miten Mörri kulkee. Hyvänen aika kun se on herkkä painolle! Naksuttelin välillä reippaampaan käyntiin ja Mörri toimi. Mä olin tosi tyytyväinen polluraani, kun niitä koululiikkeitäkin se osaa!

Käännyimme takaisin tallille ja pistimme laukaksi. Mörri meni hyvin varovasti, mutta intoutui kirittämään Tvisturia kun nojauduin eteenpäin pitäen harjasta kiinni. Hyvähyvähyvä! Tvisse sen sijaan meni ristilaukkaa ja Aulilla oli vaikeuksia pysyä kyydissä. Onneksi oli se satula! Mä olin ihan tohkeissani Mörrin hyvästä laukasta, tasapaino pysyi mulla hyvin, vaikka olimmekin pelkällä lampaankarvalla menossa.

Laukan jälkeen kumpikin polle oli tohkeissaan, on se sittenkin kivaa lähteä lenkille! Laukan jäljiltä oli hyvä pyytää Mörriltä tölttiä ja hetken kuluttua sainkin kunnon elämyksen. Mörri siirtyi töltille ja pyöritti peppuaan ja minä kannustin. "Me tullaan töltillä me tullaan töltillä! hihkuin Aulille intopiukeena. Mörri rikkoi passille, otin lisää pidätteitä, siirryimme töltille, raville, töltille töltille töltille, passille, töltille töltille, passille, töltille, jne. Haimme sitä tölttiä ja olin ihan hurjan ihastunut Mörrin tölttiin, kun sen vain sai esille! Kehuin poikaa ja paijasin harjasta ja rapsuttelin, hieno esitys kertakaikkiaan!

Pyörätiellä siirryimme uudestaan töltille ja nyt homma sujui tosi hyvin! Pidempiä pätkiä tölttiä, parit passit väliin, mutta töltillä menimme Tvissen perässä. Ai jukra kun mulla oli leveä hymy, ei meinannut naksuttelukaan onnistua! Joka kerta kun siirryimme hyvälle töltille, löysäsin ohjia hieman kiitokseksi ja Mörri ymmärsi sen myös kiitoksena ja teki parhaansa.

Viimeisessä tölttipätkässä annoin selkeämmin pidempää ohjaa kiitokseksi ja Mörri jatkoi töltissä pää korkealla ja tukka hulmuten. Olisi tehnyt mieli kiljua onnesta, me tehtiin se! Yksi passiin siirtyminen siinä oli, mutta sain ratsuni takaisin töltille kannustuksella ja annoin sitten ohjat kokonaan Mörrille. Siirryimme ravin kautta käyntiin ja mulla sydän pampatti ja lauloi, jipi-jipi-jee!

Tulimme käynnissä tallille ja Mörri veti tarhan vierustan verran letkaa. Tvistur oli nyreissään, hän on koko reissun saanut olla johtaja ja NYT sitten Mörri päästetään edelle! Ja sitä paitsi hänellä oli ratsastajakin selässä ja Mörrillä ei! Voi itku!

Ei tainnut Tvisse kauaa harmitella, jaoin Mörrin porkkanoista myös Tvisselle. Kumpikin sai kuivattua leipääkin ja rehut tottakai. Juttelimme vielä Aulin kanssa, mutta hänellä oli pääsiäislounas tiedossa, joten jäin katselemaan tyytyväisiä ruokailevia hevosia. Päästin Tvisturin tallin läpi pihattoon, missä Prinsessa ja Eikka olivat hengailemassa. Joo ei ole asiaa tänne, hus hus vaan kauemmaksi! Mörrin vein ulkokautta tarhaan ja katselin, kuinka utelias Brynja siirtyi hiljalleen aidan viereen. Taitaa Brynja tykätä tästä mun arvokkaasta rusettiturvastani, söpöä!

Tölttiä harjoittelemassa

Olin odottanut tätä päivää jo pitkään, koska meillä oli Annikan kanssa tarkoitus lähteä Mörrillä liikkeelle tölttiä hakemaan. Annika kun on mennyt issikoilla pitkään askellajitunteja, niin olin varma että hän saa Mörriin vipinää. Ennen Annikan tuloa mun piti napsutella uusiin jalustinremmeihin lisää reikiä, ne kun olivat lyhyimmillaan juuri mulle sopivat. Ja mulla kun on pitkät jalat, niin suurimmalle osalle muita ihmisiä ne jää liian pitkiksi. Ja lyhyemmät hihnat olisivat olleet taas liian lyhyet... Onko joku vetänyt nahkapaskalla reikiä upouusiin jalustihihnoihin? Paksuihin sellaisiin? Kyllä kävi voimille! Viisi reikää jaksoin tehdä kumpaankin ja sitten loppui totaalisesti voimat. Kuin mä jaksan enää harjata sitä pollea...

Annikan kanssa haettiin Mörri tarhasta ja mun ei tarvinnutkaan sitten muuta kuin putsata kaviot, mulla oli apuri! Laitoin satulan Mörrille ja suitset ja sitten olikin Annikan aika nousta Mörrin selkään. Jakkaralta pääsi hyvin selkään ja jalustimet olivat melko sopivat. Lähdimme pyörätietä kohti ja otin matkalla pari kuvaa.

Heti ensimmäiseksi Annika huomasi, että Mörriä pitää patistaa liikkeelle. Kävelin edellä ja takaata kuului välillä tihenevät askeleet ja välillä hitaammat askeleet. Sitten takanani tehtiin pohkeenväistöä ja muuta testausta. Ohi sujahti parit mopoilijat ja muutama fillaroija, mutta Annika oli keskittynyt Mörriin.

Ison tien ylitystä varten Annika tuli alas selästä ja talutimme hevosen yli. Korjasimme jalustinremmien pituutta lyhyemmäksi (hyvä että napsuttelin lisää reikiä!) ja Annika nousi takaisin selkään. Mutkan tkana olikin ensimmäinen hyvä ravipätkä ja pyysin ratsukkoa odottamaan paikoillaan hetken. Sitten juoksin eteenpäin ja otin kameran valmiiksi. Hihkaisin "Valmis!" ja Annika pyysi ravia Mörriltä. Mä kuvasin videona ravipätkän ja huomasin selkeästi, että Mörri lähti tohkeissaan kun kerta täti oli juossut noin kauas. Mun kohdalla Mörri hidasti, mutta Annika kannusti eteenpäin.

Kysyin että mitä Annika tykkäsi Mörrin ravista ja oli kuulemma todella hyvä ravi. Sitten kävelimme lisää, minä edellä ja ratsukko perässä. Hymyillen kuuntelin tempon vaihteluita, Annika selkeästi vaati liikettä! Hienoa! Tulimme kohtaan, missä sanoin että tuossa voit ottaa ravilla alun ja vaihtaa sitten laukalle. Luultavasti Mörri ei sille laukalle mene, sen laukkaan saaminen yksin on hankalaa (ja mulle erittäin sopivaa, btw). Lähdimme raville (siis minä kanssa) ja sitten Annika alkoi hoputtaa laukalle. Ei meinannut mennä, ei sitten millään, joten päätin ottaa itsekin laukan. Paahdoin hevoseni vieressä laukka-askelin ylämäkeen näyttääkseni mallia! Jukra kun alkoi naurattaa! Mulla oli aivan hervoton olo ja Mörri katsoo vieressä, mikä sillä tädillä oikein on? No ei siinä laukalle päästy, paitsi minä, siirryimme ravin kautta käyntiin kumpainenkin.

Mäen päälle päästyämme olin saanut jotakuinkin hengitykseni naurusta tasaantumaan, kun omakotitalon pihalta mies hihkaisi "Terve!" siihen malliin että hänellä oli asiaa. Vastasin hymyillen tervehdykseen ja mies lähti tulemaan iso pussi käsissä meitä kohti. "Vaimo on kerännyt näitä ja hän ajatteli että jos ne kelpaisi teille" sanoi hän ja ojensi pussia. Mä otin pussin ja kurkkasin sisälle, iso pussi oli puolillaan kuivattuja leipiä! Voi että kun ihmiset on ihania! Mies kertoi ettei hän ollut ihan varma että syökö hevoset kuivattuja leipiä ja mä sanoin että kyllä varmasti syö, testataan vaikka! Otin pussista ohuen leivän ja Mörri oli siinä vaiheessa jo turpa pitkällä, kyllä kelpasi, kyllä! Kiitin moneen otteeseen miestä ja hänen kysyessään kerroin mistä tallilta ollaan. Sovittiin, että hän jättää pussin porttinsa lähelle ja mä tulen sitten lenkin päätteeksi hakemaan ne. Siis kertakaikkisen mahtavaa! Noi kuivatut leivät on kuitenkin osa Mörrin ruokintaa ja se tykkää niistä eri mauista kauheasti. Mä olin tosi onnellinen, että vieras ihminen antoi ihan noin vain meille ruokaa!

Hurjan iloisina jatkoimme matkaa ja siksipä varmaan saimme extra-energiaa seuraavaan koitokseen. Hyvin hyvin loivassa alamäessä Annika lähti kokeilemaan tölttiä ja saikin tehdä urakalla duunia. Välillä takaisin käyntiin ja Annikan hiljainen toteamus: "Tää vaatiikin hieman enemmän töitä..." Seuraavalla pienellä pätkällä yhtäkkiä töltti löytyi ja Mörrin peppu meni ihan kuin pitikin! Hihkuin innosta ja nauroin ääneen ja Mörri meni pienellä hitaalla töltillä ihan tohkeissaan! Jipi jee! Siitä hyvästä sai namin kiitokseksi ja ratsastajankin pois selästä, koska talutimme hevosen sillan yli.

Mä olin tosi tyytyväinen, leveä hymy naamalla laitoin jalustimet mulle sopiviksi ja kiipesin Mörrin selkään. Oli Annikan vuoro mennä kameran kanssa kauemmaksi ja ottaa kuvaa kun mä ravaan Mörrillä. Mörri sen sijaan tarjosi jotain töltin suuntaista, joten päätin vaihtaa askellajia töltin harjoittamiseksi. Annikan neuvojen mukaan annoin apuja, apuja, apuja, maiskutin, naksutin, pidätteitä, pidätteitä, pidätteitä ja sain kuin sainkin Mörrin töltille! Jippii! Mutta että olin sen 15 metrin jälkeen poikki! Kyllä on kuulkaa raskasta touhua yrittää saada ravivahva polle hakusessa olevilla tölttilihaksilla töltille! Sitten otimme uuden pienen pätkän ja hurjan kannustuksen jälkeen sain uudet töltit aikaiseksi. Huh!

Hiestä märkänä kävelimme tietä pitkin eteenpäin ja välillä Annikakin otti meistä kuvia. Jossain vaiheessa Annika tarkisti istuntani, kun kerroin siitä että Mörri vetää useimmiten vasemmalle laukassa tai ravissa. Mähän olin jo päätellyt istuvani hieman vinossa, koska ei Mörri käynnissä sinne vasuriin vedä. Sivulinja mulla on kunnossa, siis linja hartia-lonkka-kantapää. Edestä katsottuna olin sentin vinossa, mikä varmaankin kertautuu kovemmassa vauhdissa. Mä yritän suojella alitajuisesti tuota oikeaa polvea ja pistän siksi painoa enemmän vasemmalle jalalle. Ja mikä kanssa tuli mulle mieleen, että pitäisi enemmän nousta selkään hevosen oikealta puolelta, että saisin lonkat symmetrisiksi. No sitä mä oikeastaan teenkin aika paljon, nousen selkään milloin mistäkin puolelta ja Mörri on tottunut siihen. Ja niihin välillä varsin epämääräisiin selkäännousuihin, onko täti kyydissä vai ei vai kippaako se taas itsensä toiselle puolelle selälleen...

Kaksi hikistä hupsua

Sitten tulimme pitkälle suoralle hiekkatielle ja Annika lähti edeltä sopivaan paikkaan ottamaan liikkuvaa kuvaa ravaavasta Mörristä. Mä pidätin hetken ratsuani, joka olisi ollut menossa jo, nyt oltiin innoissaan! Sitten pyysin selkeästi myötäämällä ravia ja aloitimme kerrassaan hienolla ravilla. Mulla kevennys sujui kuin tanssi, kuten aina Mörrin kanssa. Hieman ennen Annikaa patistin poikaa ja ravi muuttui pidemmiksi askeleiksi. Siinä alkoi olla ravurin mallia! Mä olin meidän suorituksesta tosi tyytyväinen ja tulin suoran päässä pois selästä. Annika oli innoissaan, siitä tuli tosi hyvää videota!

Vaihdoimme ratsastajaa ja mä menin samaisen suoran keskelle ja lupasin ottaa kuvaa vuorostani Annikasta. Mörri vain oli ihmeissään, ei kai me takaisin mennä kun talli on jo noin lähellä! Mä kuvasin jo, kun yhtäkkiä kamerasta loppui akku. Voi itku! Mä olisin niin halunnut sen videolle, koska mä näkisin siitä mitä Annika tekee sen hevosen kanssa ja miten Mörri reagoi mihinkin! Harmitti, mutta mulla oli niin hyvä fiilis niistä aikaisemmista tölteistä ja tästä ravista, ettei se harmitus kauaa kestänyt. Sitäpaitsi kun Annika meni suoran takaisin päin, seurasin silmä kovana Mörrin askellusta. Ja kun sain katsella vielä toiseenkin suuntaan niin näin paljon eroja.

Annikan kommentti yhdessä kohtaa "Nyt se on töltillä" nauratti, se oli sitä Mörrin ravia se! Mörrin ravi kun sattuu paikoitellen olemaan tasaisempaa kuin monen hevosen meno töltissä! =D Jatkoimme tallia kohti ja vielä Annika haki tölttiä ja saikin mitä pyysi. Mörri päristeli, se taitaa tykätä kun siltä vaaditaan liikettä!

Jututimme matkan varrella Aulia, joka oli pari vuotta aikaisemmin Brobackassa vetämässä reissuja. Hänellä on oma pieni talli kahdella issikalla meidän lähistöllä ja hän vielä muisti minutkin, aloittelijan neljän vuoden takaa. Päivittelimme sitä, kuinka silloin ajattelin että ratsastan niin kauan kunnes astma äityy niin pahaksi että henki menee, mutta tässä sitä ollaan neljä vuotta myöhemmin hevosen omistajana ja kuluttaen vain viidesosan siitä lääkemäärästä mitä aiemmin. Elämä on ihmeellistä!

Jatkoimme matkaa ja talutimme Mörriä hetken. Menimme takaisin hiekkatielle ja sanoin että jos haluaa, niin tuossa suoralla voi ottaa laukan. Annika kysyi että onko mahdollista että Mörri ryöstää. Hymyilytti, ei ole! Mörriä ei meinaa saada laukalle silloin kun se on yksin, ja kun sen saa, se menee muutaman askeleen ja siirtyy sitten takaisin raviin. Mehän ei olla menty sen kanssa laukkaa kunnon pätkää kuin kerran ratsastuspolulla, silloin Mörri erityisesti pyysi nopeampaa askellajia. Ja mä kun en ole mikään laukkahirmu, niin mulle asia sopii vallan mainiosti.

Annika kuitenkin otti tölttiharjoitteluna hyvän suoran ja seurasin silmä kovana miten Mörri menee. Hyvin näytti meno maistuvan, kotiin päin oli tietenkin enemmän viljaa mennä! Pienen käyntipätkän jälkeen pyysin kokeilemaan sitä laukkaa, edesä kun oli loiva ylämäki. Siinä se Mörri viimein lähti laukalle, kaikki ne viisi laukka-askelta ja siirtyi takaisin raviin. Yksin ei ole kiva laukata!

Loppumatkan kävelimme kaikki, Annikakin tuli alas selästä. Hän sanoi että haluaa nähdä tän Mörrin "yksin kävelyn" tallille. Kyllä se meille sopii, varsinkin Mörrille, saa napsittua suuhunsa kaikkea herkkua samalla... Mörri vaan ei meinannut mennä polulle, koska pientareella oli tuoretta vihreää! Patistelin pojan liikkeelle ja hän erittäin mukavasti etsikin meille ne kuivimmat kohdat polusta. Puolivälissä Mörri jopa pysähtyi odottamaan meitä, katseli taakseen ja otti samalla puskasta pajua suuhunsa. Juuri ennen autoja kysyin Mörriltä että otetaanko autosta namia? Mörri oli sitä mieltä että se ei kuitenkaan ole hänen tätin autossa ja jatkoi tallille. Annika haki sitten autostaan porkkanoita ja näkkäreitä Mörrille ja palautti samalla mun kirjat.

Riisuimme varusteet hikiseltä Mörriltä ja tuumasimme olevamme ihan samassa kunnossa. Laitoimme Mörrille koko kilon pookkanoita, ison kasan rehuja ja parit leivätkin vielä. Ai että pookkanat näyttivät tekevän kauppansa! Välillä ei edes päätä voinut nostaa, kun jo piti hamuta lisää herkkua. Harjasin Mörriä vielä hetken ja mietin että tuon rutistuksen jälkeen mä oon varmaan ihan naatti-poikki kun pitäis sunnuntaina lähteä Aulin kanssa ratsastamaan. Onneksi olin kuitenkin kävellyt niin ison osan matkaa, siinä sitä vertyi kuitenkin hieman.

Päästimme väsyneen, mutta tyytyväisen oloisen heposen pihaton kautta tarhaan ja menimme sitten katselemaan muita issikoita. Kerroin hevosten välisistä suhteista ja ihastelimme Vaavia ja Tirriäistä. Ja hymyilimme karvaturri-Svipalle, se tosiaan näyttää hieman jakkihärältä. Mulle tuli mieleen siitä värityksestä naali, joka vaihtaa talviturkkiaan kesäturkkiin ja on sellainen hassun läikikäs... Anteeksi Svipa!

Ajelin vielä hakemaan leipäpussin ja harmittelin, ettei pihalla näkynyt ketään. Olisin vielä kiittänyt kuivatuista leivistä niitä ihania ajattelevaisia ihmisiä! Kiitos Teille, leivät maistuvat kyllä!

Näin jälkikäteen ajateltuna olen hurjan tyytyväinen päivän saldoon. Mä sain niin paljon taas uutta tietoa, mitkä auttaa mua eteenpäin ja antaa itseluottamusta. Auttoi todella paljon kun joku katsoi vierestä ja kannusti ja sanoi mitä tehdä siinä tilanteessa. Mä osaan kannustaa ihan oikein Mörriä töltille, mutta en ole jaksanut tehdä sitä tarpeeksi pitkään. Istunta on hyvä ja tasapaino myös, mitä nyt lievää vasuriin nojaamista. Ja ravin kevennys oli hyvä ja se onkin Annikan sanojen mukaan meidän bravuuri. Ja Mörri on kuulemma FANTASTINEN hevonen! "Niih, niinhän se on," Anka tuumii rinta rottingilla ja leveä hymy huulilla...

Tässä välissä tapahtunutta...

Viime viikolla kävin kyllä pariin otteeseen tallillakin, välillä ihan pikaisesti lenkillä Mörriäisen kanssa. Vuolija teki pedikyyrin Mörrille, on hyvä lähteä lumen alta paljastuneelle tantereelle pörräilemään. Vuolija sanoi, että kaviot näyttivät siltä että edellisestä vuolusta olisi tosi kauan aikaa... Kerroin että olemme olleet enemmän liikkeellä, jolloin vuolija kertoi kavioiden kasvavan sen takia nopeammin.

Se päivä oli muuten hieman... noh... vaativa, koska Mörri oli aamulla jokseenkin itsepäisellä päällä. Tehtiin keskellä ylämäkeä volttia kun ei meno kertakaikkiaan maittanut! Lapa edellä mentiin sitä ennen sivutielle, kun eteenpäin ei haluttu. Sain taas harjoitusta oman tahtoni pitämisestä, tuleekohan musta vielä itsepäisempi kuin olen jo nyt?!? ;-) Teimme kuitenkin sen lenkin minkä halusin, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Niin ja kävimme otattamassa kuvankin bensiksellä totaalisen vieraiden ihmisten albumiin! :D Siis ihan ylikoomista! Mörri suuntasi bensa-asemalle aivan tohkeissaan ja ajattelin antaa sen mennä, mua nimittäin kiinnosti että mikä Mörriä kiinnosti. Mörri suuntasi autolle, jossa mies vaihtoi autoonsa renkaita. Hetken kuluttua mies huomasi että takana seisoi hevonen. Kerroin että heppa oli ollut kauhean utelias ja halusi tulla katsomaan mitä täällä tapahtui. Miehen vaimo tuli autosta hymyillen ja nosti takapenkiltä alle vuoden ikäisen tyttölapsen syliinsä, pitihän pikkuisen nähdä heppa! Heppa tosin oli niin kohtelias, että kakkasi bensiksen pihalle, jolloin mun oli tultava alas. Ennenkuin kerkesin potkia jätökset pois, äiti ja lapsi olivat jo vieressä ja mun piti vahtia Mörriä. Kysyin sitten että haluaako he ottaa kuvan kun pikkuinen on selässä, äiti voi pitää kiinni? Isi oli innokkaasti kuvaamassa kännykamerallaan vaimoaan ja suloista vaaleanpunaisiin puettua tytärtään ja Mörri poseerasi kuin vanha tekijä.

Samalla kun lapsi pääsi takaisin äitinsä syliin, Oona huikkasi tien toiselta puolelta ja lähdin sitten taluttamaan Mörriä Oonaa kohti. Menimme tien piennarta tallille, eikä Mörri välittänyt pätkääkään vaikka rekkoja meni kertakaikkisen likeltä kumpaankin suuntaan! Oi että olin ylpeä pollestani! Vuolijaa odotellessa tosin kiusasin ratsuani harjaamalla sen harjan selväksi käyttäen ihmisten hiuksiin jätettävää hoitoainetta selvitysaineena. Vinkkinä vaan muillekin; 1 osa hoitoainetta ja kaksi osaa vettä! Loisto idea, sain sen "Hevosen ja ratsastajan vuosi 2011" muistiosta. Mörriä ei tosin kauheasti innostanut kyseinen idea, lievää yksisarvisuutta oli havaittavissa. Se tosin katosi kun vuolija aloitti työnsä, Mörri lepuutti jokaista jalkaa vuorotellen vuolijan käsissä alahuulen lerppuessa. Nauroimme Mörri-rukalle, poika nautti pedikyyristä!

Ennen kuin oli pakko lähteä töihin, autoin vielä Jaanaa varsojen kanssa. Talutin Vaavin talliin ja Jaana toi Brynjan ja Tirriäisen. Jaanan harjatessa Vaavia, häntä alkoi naurattaa. "Katos missä Vaavin selkäranka on!" Menin kurkkaamaan ja alkoi muakin naurattaa. On poika pulskassa kunnossa kun selkäranka on kahden selkälihaksen (tai läskimakkaran) välisessä urassa! Toisilla selkäranka on hieman koholla, mutta Vaavin selän keskellä meni sentin syvyinen ura, minkä pohjalla selkäranka ilmeisesti oli... Taitaa kovasti isäänsä tullut Vaavi joutua syksyllä ratsun alkeiskoulutukseen! Todellinen murmeli kyseinen heppa tosin on, kerrassaan lumoava! Pidin poikaa kiinni vuolun aikana ja se oli hurjan tyytyväinen kun rapsutin sitä samalla harjamarrosta. Vaavi alkoi nuokkumaan ja nojasi päätään mun käteen, ihku!

Siirsin Mörrin talliin, josta oli tarkoitus päästää se tarhaan. Takaboxissa ollut Brynja hoksasi Mörrin ja hörisi sellaiset hörinät, että talli kaikui ja ulkona Vaavi kohotteli päätänsä. Hörinän kuullessaan Mörri yhdellä askeleella muutti asentoaan niin, että se suorastaan poseerasi Brynjalle! Eli se sama rennon cool olemus minkä se aina ottaa, niska kauniilla kaarella, hän on jätkä, jolla on siistit kaviot ja kukkasilta tuoksuva tukka!

Äänestyspäivän aamuretki

Tullessani tallille Heidi kertoi heti ensimmäisenä että eilinen Mörrin ratsastaja oli tippunut selästä. Vieläpä laukassa. Jaana hihkaisi että Mörri meni pukkilaukkaa! Mulla leuka loksahti alas, mun herrasmies-heppa pukkilaukkaa?!? Sitten nämä kaksi nauroivat, eeiikä! Se mitään pukkilaukkaa mennyt! Mä olin silmät soikeina, aprillipäivä meni jo. Kertoivat kuitenkin, että ratsastajalta oli jalustin tipahtanut jalasta kesken laukan ja ratsastajalta oli tasapaino mennyt. Mörri oli ilmeisesti hidastanut jo siinä vaiheessa kun huomasi ratsastajansa painon siirtyvän liikaa vinoon, mutta sitten oli ratsastaja tipahtanut. Ratsastajalle ei kuitenkaan sattunut pahasti, mustelmilla ja parin päivän jäykkyydellä ilmeisesti selvittiin. Onneksi Mörri on niin matala, ei tipu niin korkealta! Ja Mörri tosiaan hidastaa kun huomaa painon siirtyvän liikaa pois selästä.

Mörri on aika herkkä painon siirtymiselle, tai ehkä lähinnä sille että jotain tulee alas selästä. Kerran kun tultiin tallille, pysähdyimme autolle ottamaan namia ja uuden loimen. Laitoin loimen Mörrille satulan päälle, kantakoon varusteensa itse tallille. Liukas pakattu loimi liukui selästä vasemmalle ja Mörri pysähtyi ja pysäytti sitten minutkin. Huomasin loimipaketin maassa ja nostin sen uudelleen kehujen saattelemana Mörrin selkään, hyvin toimittu!

Harmitti kyllä sekä ratsastajan että Mörrin puolesta, tilanne oli kummallekin ikävä. Näitä tosin sattuu ja tapahtuu, itse kullekin.

Lähdin harjaamaan palleroani tarhaan ja katselin kun Mörrin pää nousi tutkailemaan tulijaa. Joo, minä se vaan olen. Sain kaikessa rauhassa harjata tyytyväisen oloista heppaani, joka rouskutteli heinää joutessaan. Kyllä ruoka maistuu! Harjauksen jälkeen siirryimme lähemmäs tallia ja hain satulan ja suitset Mörrille. Huomasin ohjien toisen lukon olevan rikki, Mörri oli taas hinkannut päätään johonkin kovaan! Pyysin ensin pihtejä lainaan, mutta vasta oven karmia vasten painamalla sain lukon kielen takaisin paikalleen. Voima se on joka jyllää!

Salaa muilta lahjoin kavioiden putsauksesta ja suitsien laitosta hevostani, kuten tavallista. Ja kun olin päässyt selkään, niin vielä nami suuhun! Jaana tuli Gusse-sedän kanssa perässä ja Heidi meni Prinsessalla edessä. Välissä oli neljä muuta ratsastajaa, joten meitä oli ihan kiva seurue menossa. Oli muuten kaunis ja lämmin päivä!

Matkan alun Jaana tuli meidän perässä ja Mörri oli tyytyväinen kun ei tarvinnut olla viimeinen. Liikkeelle lähdössä se yritti kammeta itseään jonossa etuosaan! Miten se onkin niin tärkeää olla melkein keulilla, mutta johtohepaksihan Mörriä ei saa... Pitäisi vissiin useammin mennä sinne keulille vauhtia hakemaan.

Menimme hyvää vauhtia eteenpäin, tosin mun piti aina välillä hoputtaa Mörriä. Liikettä pitäisi saada! Erittäin hyvää ravia sain pollestani irti, varsinkin sen jälkeen kun Jaana oli ojentanut mulle risun käteen kannustimeksi. Pitäis olla kokoontaitettava raippa aina mukana, jos sellaisia vain tehtäisiin... ;-)

Nautin kyllä täysillä menosta, oli hauskaa kun Mörri jäi hieman muista (jopa Laikasta, tosin Laikka oli intopiukeena menopäällä!) ja sitten otimme pienen laukan muiden perään, jee! Gusse-putte tuli meidän perässä myöskin laukalla, Jaana patisti vanhaan herraan liikettä!

Välillä oli käyntipätkiä ja lisää ravia ja sitten lähdimme tutkimaan uusia reittejä. Mörri oli jo pariin otteeseen yrittänyt kääntyä tielle, mille nyt suuntasimme, olihan siellä hevosia tarhoissa. Kuljimme tarhojen kohdalla käyntiä ja uteliaat isot hevoset olivat innoissaan. Komealla korkealla ravilla ruunikko iso hevonen juoksenteli tarhan reunaa ja sai ensin Laikan, sitten Tvissen ja silloin viimeisenä kulkevan Mörrinkin liikkeelle. Laikka meni tölttiä, kuten Tvisturkin, mutta Mörri meni samanlaista korkeaa ravia pää korkealla kuin vieras heppakin. Niin että kyllä täältäkin ravi irtoaa, turha siellä aidan takana pullistella!

Löysimme kivoja pieniä ravi- ja laukkapätkiä ja meidän maastoilevat pallerot olivat tohkeissaan uusista maisemista. Eräässä kohtaa kummastelimme outoa ääntä, ennenkuin ääni muuttui ja katsahdimme kuusen latvaan. Korppi! Hyvänen aika en ole noin läheltä nähnyt korppia aiemmin! Seuraavana bongauslistalla oli pupu, joka vähät välitti hevosista. Se kulki nenä maassa ja tuntui jäljestävän jotain hajua. Olisko tyttö-pupu lähistöllä?

Tulimme toisille heppatarhoille, jossa karvaiset ja mutaiset maastomopomme saivat "ei-niin-hyvää" huomiota. Kaikki paikalliset pollet olivat pienissä tarhoissaan jännesuojat, putsit ja loimet päällä, hienosti suittuna ja ei-ehkä-niin-tyytyväisen oloisina. Mietitytti se loimitus, nyt oli 15 astetta lämmintä ja hevosilla loimi ja kaulakappalekin? Toivottavasti ne saa D-vitamiinia sitten muulla tavoin. Hieman tuli kyllä laskettua "hevosenleikkiä" isoista hevosista Jaanan kanssa, hymyilytti pitkään.

Sitten tuuletimme hieman laukkaamalla kiva pieni pätkä, jossa kannustin Mörriä isommalle vaihteelle kumartumalla alemmas ja omaa rytmiä kiihdyttäen. Mörri pisti pökköä pesään ja pysyi ihan muiden mukana. Hyvä Mörri! Tosi rennolla fiiliksellä jatkoimme matkaa ja loppumatkasta otimme vielä parit loistavat ravit ja salaa muilta myös parit laukka-askeleetkin. Jepu jee!

Pyörätieltä Jaana hoksasi tennispallon ja tuli alas Gussen selästä. Sanoin että puun juurella oli toinenkin pallo, jolloin Jaana päästi Gussen irti ottaakseen pallon. Gusse jatkoi kaikessa rauhassa matkaa Mörrin perässä, ihan sama onko ratsastajaa vai ei, mutta näin kuuluu mennä. Ottaessamme raville Gusse tuli samaa vauhtia perässä ja pysähtyi kun muukin jono pysähtyi. Hihkaisin Heidille että menee vaan, me tullaan perässä kunhan Jaana saa kipitettyä meidät kiinni. Muutamalla autoilijalla oli hauskaa kun yksi heppa juoksi jonon perässä kaikessa rauhassa! Ei tuota voisi tehdä kuin Gussen ja Tvissen kanssa, ehkä Laikka tulisi perässä kanssa. Mörri jättäytyisi syömään ja tulisi tallille vasta iltaheinän aikaan...

Mäkin tulin alas satulasta ja löysäsin satulavyötä. Nostin jalustimet ylös ja annoin Mörrin tulla omalla tahdilla. Ja kun muut olivat sen verran edellä, lahjoin namilla Mörrin ja Gussen, hienoja herrasmiehiä molemmat! Kumpikin polle sai tulla tarhan reunaa ihan itse ja Mörri jäi tapansa mukaan autolle, olisko mitään hyvää tarjolla siellä? Ei ole nyt tällä kertaa, eväät olen vienyt jo tallille!

Vein varusteet pois ja tein sitten herkkuaterian Mörrille. Rehun ja kivennäisen lisäksi leipää ja ohralla täydennettyä pellavapuuroa. Sitten hihkaisin hevoselleni: "Mörri!" (Mörri nosti päänsä ylös) "Otatko ruokaasi valkosipulia?" Mörri heilautti korviaan ja jäi sitten tuijottamaan tiiviisti. "Selvä! Laitan valkosipulia!" Ihmisiä hymyilytti ja mä laitoin valkosipulia puuron päälle. Silmät puoliummessa Mörri rouskutti tyytyväisenä ruokaansa, eikä pitänyt mitään kiirettä sen kanssa. Tuota on aika ihana katsoa, kun silloin aluksi se vain veti hätäseen kaikki rehut poskiinsa kuin hamsteri, eikä edes purrut niitä ennen nielaisua. Selkeästi se jo luottaa siihen, että saa ruokaa ja saa syödä sen ihan itse ilman että muut tulee jaolle.

Mun on tehnyt jo pitkään mieli lähteä ruokaretkelle Mörrin kanssa, täytynee ottaa joku vapaapäivä ja tehdä hieman pidempi reissu, ainakin ajallisesti pidempi. Ja viimeistään vappuna on ruokaretki, silloin pidän Mörrille synttärit, poika on tänä keväänä 19-vee!

Jumppaa kummallekin

Tallustelin tarhaan riimun ja harjojen kanssa ja kas, Faxihan se ensimmäisenä hörähteli oikein kuuluvasti ja toivotti tervetulleeksi. Sitä se silkka nameilla lahjonta teettää! Harjasin taas Mörrin tarhassa ja annoin sen syödä samalla heinää. Keke tuli hetken kuluttua katsomaan uteliaana, seisoi siinä ja käänteli päätään, ihan selvästi mietti että mitä se täti tekee Mörrille. Kutitin vaaleaa Keklua leuan alta ja sitten rutistin sitä kaulasta. Kimitin samalla "Kekekekekekekeke!" ja Keke oli ihmeissään. Toistin rutistuksen ja kimityksen ja siinä vaiheessa Keke jo tuumasi että jaahas, täti on taas tuollainen ja lähti sitten sirosti sivummalle.

Harjauksen jälkeen laitoin riimun Mörrille ja talutin hoppani tallille, missä putsasimme kaviot (HUOM! Ensin piti näyttää kaviokoukku Mörrille ja selittää että nyt putsataan kaviot!). Sitten laitoin lampaankarvan Pörriäiselle selkään ja kippasin sitten satulankin siihen. Seuraavaksi irrotin jalustimet ratsastusvyöstä, poistin jalustimet ja laitoin upouudet issikkajalustimet hihnoihin kiinni. Ja mietin hetken kumpi jalustin tulee kummalle puolelle... Jalustimet löysivät puolensa ja tarvitsimme enää suitset päähän.

Olimme valmiita katsastamaan uuden reitin ihan vain kaksistaan, mulla oli varmuudeksi gps mukana. Jalkaani jumpaten ja polvea satulalta säästäen lähdin taluttamaan Mörriäistä tarhan reunaa. Pörheä herra oli hieman nyreissään kun käännyimme oikealle ja lähdimme kohti uutta reittiä. Ensin meillä oli pari pysähdystä, mutta katsottuani syvälle Mörrin silmään ja selitettyäni että "täti vie ja sie vikiset", löytyi hieman tahtia touhuun.

Innostuneempi Mörri oli siinä vaiheessa, kun jatkoimme Nupurintien yli. Mihis nyt ollaan menossa? Meitä ei haitannut rekat isolla tiellä eikä bensiksellä, nyt mennään uuteen paikkaan! Mietin itsekseni että mitenhän se Turun motorin ylitys, kun viimeeksi niin katteltiin Svipukan perässä niitä rekkoja. Turhaan edes mietin, Mörri tuli kaikessa rauhassa perässä, vaikka liikennettä meni jalkojen alta urakalla. Olin niin tyytyväinen ratsuuni, että sillan jälkeen pyysin seis ja annoin sitten namin hyvästä käytöksestä ja rohkeudesta.

Jatkoimme matkaa ja hymyilin kun perässä tullut loka-autokaan ei saanut Mörrin huomiota pois tätin namitaskusta. Asiat tärkeysjärjestykseen! Pikkuautotkaan eivät haitanneet, vaikka niitä meni kumpaankin suuntaan kapealla tiellä. Tien loppupäässä moottoripyöräkin meni ohi ja tuli vielä takaisinkin, sekään ei kiinnostanut ollenkaan. Hieno poika tää mun Mörrini!

Kääntöpaikalla siirsin ohjat pois kuolaimista ja kiinnitin toisen pään turpikseen. Siitä ohjaamalla menimme lumisen polunpätkän verran toista tietä kohti ja juuri ennen tielle menoa ajattelin nousevani selkään. Ohjasin Mörrin ison kiven viereen ja kiristin satulavyötä. Oli taas kiristettävää, miten se laihtuu matkalla tää pallero? Mörriin nojaten nousin kivelle, siirsin oikean jalan uuteen jalustimeen ja kampesin itseni "väärältä puolelta" kyytiin. Hienosti onnistui, jalustimet olivat vanhoihin verrattuna hieman alempana, mutta se ei tuntunut haittaavan. Namia Mörrille ja sitten matka jatkui.

Alamäkeen menimme ja Mörri olisi kertakaikkiaan halunnut mennä tutkimaan erään talon pihaa. Selitin ettei sinne pääse, kun siellä oli portitkin kiinni. Mutta kun oli niin mielenkiintoinen paikka! Hieman otimme suoralla ravia ja kas, Mörri vaihtoi ihan itse tölttiin ja siitä passiin ja posotimme sillä tien päähän. Siirryimme isommalle tielle ja pyysin uudestaan vauhtia. Mörri otti pari askelta ravia, mutta vaihtoi sitten töltille! Kehuin poikaa kauheasti ja päristelin ja nauroin ihan ääneen! Hetken kuluttua Mörri väsähti ja siirtyi ravin kautta käyntiin. Otin saman tien seis ja annoin namia, kerrassaan hieno suoritus! Otimme vielä toisenkin töltin, ihan vain muutaman askeleen ja kiitin taas ratsuani kehumalla ja rapsuttamalla.

Mun piti tulla alas selästä kun piti ylittää Nupurintie. Pyörätiellä pääsin ihan hyvin kyytiin taas väärältä puolelta, mutta hetken kuluttua Mörri alkoi kiskomaan autotielle. Mitä ihmettä, suoraanhan meidän pitäisi mennä! Eikä kun mennään toista kautta tuumasi Mörri ja kampesi puoliväkisin takaisin Nupurintien yli. Oukkei, mennään sitten. Tulin alas satulasta ja juoksutin hevoseni tien yli.

Talutin pollea hetken aikaa ja yritin sitten vasemmalta puolelta takaisin selkään. Satula pyörähti iloisesti ympäri ja mun oli avattava vyö ja oikaistava se. Samalla selitin Mörrille että ei kannata liikkua kun täti ponnistaa sinne selkään tai saattaa käydä näin että satula löytyy masun alta. Närkästynyt Mörri katseli touhujani ja oli taas laukkapätkää edeltävässä kohdassa tohkeissaan, eikö se täti nyt selkään pääse! Toisenkin kerran ponnistaessani jouduin nostamaan kiepahtaneen satulan pois ja olin tyytyväinen ettei Mörriä pissittänyt. Olisi ollut satula ja lampaankarva entisiä...

Etsin paikan, missä sain oikean jalan jalustimeen ja sitä kautta ponnattua ylös. Sitten olimmekin jo menossa, täähän on vedetty ennenkin ravilla ja laukalla! Poika sai mitä halusi ja tulimme siis kiertotietä takaisin tallille. Loppumatka sujuikin kommelluksitta ja juuri ennen polkua tulin alas selästä. Mörri meni kauniisti polkua edellä ja minä perässä. Mörrin pää kääntyi kysyäkseen että pysähdytäänkö me autolle, jolloin sanoin että tallille vaan. Samalla silitin Mörrin kylkeä raipalla siirtääkseni sitä eteenpäin. Polle katseli uudestaan, eikö tosiaan autossa ole herkkua? No ei ole, menehän nyt vaan sinne tallille!

Riimu löysi paikkansa Mörrin kaulalta ja otin varusteet pois. Ruokaa vatiin kelpo pino leipineen ja valkosipuleineen ja rouskuttamaan! Samalla suin heppaani kumisualla saadakseni taas irtokarvoja pois. Kyllä irtoo! Milloin tää loppuu?!?

Ruokailun jälkeen vein Mörrin tarhaan, jolloin Pusu-Kolur tuli pusuttelemaan ja nuuskimaan poskea. Puhalsin sen sieraimeen ja viskasin päätäni ylös, jolloin Kolur peruutti askeleen. Hyvä poika! Rapsuttelin heppaa hetken ja seurasin samalla kuinka Laikka tuli tervehtimään Mörriä. Taitaa Laikkakin tykätä Mörristä, onhan se sellainen herrasmies-polle!

Sunnuntain kävelyretki

Olin ajoissa tallilla ja päätin heti ensimmäiseksi harjata Mörrin tarhassa. Turha sitä karvamäärää on tallin edustalle tuoda! Mörri ei pistänyt pahaksensa, söi vain kaikessa rauhassa heiniänsä. Mörrin ryntäistä lähti hurja määrä karvaa, ja ympärillä pölysi. Jos mä en tästä kuulkaa saa astmakohtausta, niin en sitten mistään. Keke kävi uteliaana kurkkaamassa Mörrin pölisevää karvapilveä, mutta päätti varmuudeksi mennä kauemmaksi. Ettei vaan täti ala häntäkin tuolla tavalla pöllytellä!

Harjattuani AIKA pitkään pörröistä polleani, laitoin sille viimein riimun päähän ja vein kohti porttia. Svipa väisti meitä nätisti, mutta yritti kyllä portista ulos. Tekikö senkin mieli mukaan lenkille? Tallilla tarkistin kaviot ja laitoin lampaankarvan selkään. Oikeesti, se on pakko putsata Mörrin karvasta, teen sen kun ollaan tultu takaisin ja Mörri syö eväitään.

Lähdin taluttamaan ratsuani kohti Hakjärveä, mielessä oli käydä katsomassa tien kunto. Toivottavasti ainakin suurin osa jäästä olisi jo sulanut. Mörri tuli perässä nätisti, mutta pysähtyi juomaan mutalikon kohdalle sulaneeseen lammikkoon. Vesi maistui, montakohan litraa herra lurpsi kitusiinsa? Viimein jatkoimme matkaa ja nautin täysin siemauksin auringon lämmittävästä paisteesta. Taisi vain olla liikaa päällä, olen näköjään edelleen talviasetuksella.

Kävelimme reippaasti uteliaan koiran ohi, jonka omistajat iloisesti meitä tervehtivät. Koirakin oli utelias ja tosi kaunis paimenkoira! Jatkoimme matkaa mun jalkaa jumpaten ja tulimme risteykseen. Mörri oli sitä mieltä, että tästä voidaan jo kääntyä vasemmalle, eli tallille. Mä olin toista mieltä, joten lähdimme oikealle ylämäkeen. Aina välillä Mörri kokeili, että antaisiko täti periksi, mutta ei täti antanut. Menimme sitkeästi ihan sinne asti mihin täti halusi! Mökkitie oli ihan hyvässä kunnossa ja se pahin mäki oli melkein sula. Ainoa moite oli se, että alhaalla oli kaksi routakuoppaa, eli siitä ei sitten laukata takaisin päin.

Hetken kuluttua Mörri pärskähti ja pysähtyi, se pelästyi! Mua alkoi huvittamaan, mitä se poika ihmisiä pelkää! Vastaan tuli vanhempi pariskunta ja heitä nauratti. Mä tuumasin että Mörri oli varmaan ollut unessa kun se noin hätkähti, ihmisiä! Hi-hii!

Kävelimme melkein tien päähän, josta löytyi loistava paikka nousta selkään. Mörri mietti että pääseekös se täti sinne selkään vai ei, kun kihnutin ahteriani paikoilleen. Nää selkäännousut on tätin kanssa aina mielenkiintoisia! ;-) Lähdimme namin jälkeen kävelemään takaisin kotia kohti, mutta ei Mörrillä siihenkään suuntaan kiire ollut. Otetaan kaikessa rauhassa koko homma ja nautitaan!

Välillä otin ihan pieniä pätkiä ravia ja laukkamäkeen Mörri innostui ottamaan kymmenen metrin laukankin. Vauhti tyssäsi sopivasti ennen niitä routakuoppia, sitäpaitsi olimme toisessa reunassa. Päästyämme mökkitieltä otimme taas hieman ravia ja katselimme hetkeä myöhemmin haukkuvia susikoiria. Ne eivät meitä haitanneet, menimme rauhallisesti ohi.

Hetken oli taas johtajuudesta kiistaa, kun Mörri olisi halunnut kääntyä vasemmalle ja minä mennä suoraan. Yritin ohjata oikealle, mutta Mörri veti sivuttain vasemmalle ja käänsi vaan päätään sinne oikealle. Sitten se melkein peruutti vasemmalle menevälle tielle, tää oli ihan uutta! :D Tein sitten vasemman kautta voltin ja ohjasin itsepäisen palleroni sitkeästi alamäkeen, tänne täti tosiaan haluaa. Parin metrin jälkeen meno taas maistui ja Mörri meni nätisti oikeaan reunaan kuten kuuluukin.

Ennen tien ylitystä pyysin seis ja Mörri totteli täydellisesti. Kurkin tuleeko mutkan takaa autoja ja kun ei tullut, menimme reippaasti yli. Pyörätielle päästyämme otimme hieman ravia ja ennen seuraavaa suojatietä otin uudestaan pysähdyksen. Taas kurkimme autojen varalta ja menimme vasta sitten yli. Vastapäätä tarhoja olevan talon pihalla mies pieni polttopuita moottorisahalla, jota Mörri uteliaana kuunteli. Kerroin mitä siellä tehdään, eikä Mörri pahasta äänestä ollut kovinkaan huolestunut. Seurasi vain mitä siellä häärätään.

Juuri ennen polkua tulin alas selästä ja patistin Mörrin yksin polulle. Ihan uteliaisuuttani tein sen, miten se menee siitä yksi ilman edellä kulkevaa hevosta tai ihmistä. Hitaammin se meni tänään kuin perjantaina, se sovitti menonsa mun nopeuden mukaan eikä kiirehtinyt ollenkaan. Varsatarhan katoksen kohdalla sanoin Mörrille, että "Auton luona on sitten namia, pysähdytään siellä!" Mörri kuuliaisesti pysähtyi odottelemaan polun päähän ja menin ohi klikaten keskuslukituksen auki. Mörri oli kohteliaan uteliaana odottamassa rapinaa, joo hän seuraa kyllä mihin vain kunhan saa namia!

Kävelimme peräkanaa tallille ja laitoin Mörrin tolppaan kiinni. Pookkanaa sai poika heti ensimmäiseksi, nam nam! Sitten laitoin oikeat eväät, rehua, leipää, pookkanaa ja omppu, päälle hieman valkosipulia. Silmät puoliummessa Mörri nautti eväänsä.

Sillä välin mä otin lampaankarvan ja kovemman Mörrin harjan ja aloin putsaamaan alustaa. Harjaamista riitti, mutta yllättävän helposti karvat irtosivat lampaankarvasta. Mörrin karvat ovat ilmeisesti sen verran suoria ja jäykkiä, että ne lähtee harjaamalla pois. Kyllä siinä sai tehdä töitä, mutta helpommalla pääsin kuin mitä luulin. Hyvä juttu, taas on ainakin hetken siistimpää! Pitäs vissiin ottaa mehiläisvaha mukaan ja vetästä suitset jossain vaiheessa notkeiksi, vaikka ihan hyvässä kunnossa ne nytkin on.

Pakkasin taskuun nameja ja vein Mörrin takaisin tarhaan. Jaoin namit kaikille heposille, myös sänkyyntarjoiluna! Kolur, Laikka ja Prinsessa nimittäin vetelivät päikkäreitä eivätkä viitsineet herkkupalan takia puuhiaan keskeyttää. Svipa hörhötti tuttuun tapaansa ja Kekekin liikutteli sieraimiaan, ääntä en tosin kuullut sen mataluuden takia. Vein varsalaitumen asukeille myös namit ja Tirriäinen vei tohkeissaan niistä kolme! Ahne poika! Sitten olikin mukava lähteä kotiin päin, oli aika hyvät fiilikset aurinkoisen ja lämpimän päivän jalkeen. :)

Reittiä etsimässä

Olimme jo aiemmin sopineet lähtevämme etsimään uutta reittiä, jossain kuulemma meni kevyen liikenteen väylä ja sitä pitkin pääsisi oikaisemaan "jonnekin". Mullahan tuo sisäinen gps on huono, ellei peräti olematon, joten otin matkalle mukaan paristoilla toimivan maasto-gps:n. Ja miten muuten sama reitti näyttää toisesta suunnasta kerrassaan omituiselta ja vieraalta? Hmm...

Jaana otti allensa Svipan ja kumpikin laitoimme ratsuillemme lampaankarvan. Mulle tuli ne jalustimetkin mukaan, ihan vain varmuudeksi. Svipukka lähti tohkeissaan keulille, oikein päristelyn kera! Mörrin kanssa tulimme tarhan viertä hitaammin, välillä kyyti tuntui kamelilta. Polku on hieman surkeassa kunnossa, mutta hyvin varovasti Mörri taiteili itsensä pyörätielle.

Pyörätie alkaa olla kivassa kunnossa, vaikka talvella tie on aurattu väärästä kohdasta. Äkkiä ne lumet sulaa ja maa paljastuu. Lähdimmekin sitten eri reittiä kuin normaalisti ja Svipan askeleet tihentyivät entisestään, minne nyt ollaan menossa? Parin käännöksen jälkeen mä aloin olla jo ihan pihalla, onneksi mulla oli se gps! Ja muistin jopa laittaa sen päälle... Välillä otimme raville ja toisella ravipätkällä koin iloisen yllätyksen: Mörri siirtyi itse töltille! Jee! Tosin se hetken kuluttua menikin jo passilla ja mua nauratti. Jaana sanoi että on hyvä heppa, näyttää kaikki askellajit kymmenen metrin matkalla! Vain laukka-askelet jäi siinä kohtaa ottamatta, muut tulikin jo esille.

Edessä oli Turuntien ylitys ja Mörri oli ihmeissään. Isoja metelöiviä autoja meni meidän alle ja tulivat sitten toiselta puolelta näkyviin, mikä paikka se tämä on? Se katseli jotain erityisen isoa rekkaa ja kallisti päätään niin, että näki oikealla silmällä rekan sujahtavan sillan alle. Sitten se kallisti päätään toiselle puolelle ja katsoi kun samainen rekka tuli alta esiin ja jatkoi matkaa. Kehuin Mörriä ja rapsuttelin samalla, tää on ihan normi juttu, usko pois! Nätisti ylitimme sillan eikä Mörri edes kiirehtinyt askeleitaan.

Sillan jälkeen vasemmalle kääntyi tie, jota lähdimme tutkimaan. Alusta oli tosi hyvä, joten pistimme kakkosvaihdetta silmään. Tie osoittautui umpikujaksi, joten käännyimme ja tulimme samalla vaihteella takaisin. Valitsimme toisen tien ja sitä pitkin pääsimmekin hienosti eteenpäin. Juttelimme samalla ja otimme välillä tölttiä/ravia. Piippa oli reippaalla päällä, meidän oli välillä pakko vetää ravilla kiinni kun rouva meni kuin Eikkis konsanaan. Svipa kun niin harvoin pääsee keulille, että silloin otetaan ilo irti!

Tie päättyi kääntöpaikalle ja katsoimme vasemmalle. Siellä oli tien näköinen auraamaton kohta, missä meni polku. Joku heponenkin oli ilmeisesti siellä kävellyt, oli kavion jälkiä. Emme uskaltaneet mennä selässä, vaan talutimme hevosia. Mulla heti alussa polveen sattui kun polku petti alta ja lysähdin polven päälle. Mörri auttoi tätiään tunkemalla turpansa mun kainaloon ja nostamalla! Hymyilytti, vaikka polveen sattuikin. Siirsin samalla ohjat pois kuolaimista ja kiinni turpikseen, jos sattuu puolin tai toisin nykäisemään.

Pääsimme polulta takaisin tielle ja Jaana auttoi mut selkään pitämällä toiselta puolelta jalustimesta kiinni. Sitten taas matka jatkui ja nyt viimeistään olin kertakaikkiaan pois kartalta. Edessä oli mutkaista tietä, mutta sitten pääsimme kivalle hiekkatien suoralle, missä otimme laukat. Hyvin pysyin selässä ja Mörri meni reippaasti mutta rauhallisesti. Käynnissä siirryimme isommalle tielle ja otimme hieman lisää ravia ja Piippa ihan "vahingossa" siirtyi laukalle. Alusta vaan oli muuttunut kovaksi öljysoraksi, joten hidastimme heti vauhtia. Alitimme Turuntien ja se oli Mörrille tutumpi vaihtoehto.

Vasta hetken kuluttua aloin ymmärtää missä olimme, kun tulimme Aulin tallille. Niin tuota tarhaahan olen katsellut Nupurintieltä joka kerran tallille ajaessa. Oukki doukki, taas ollaan suurin piirtein tonteilla. Ylitimme Nupurintien ja käännyimme kotiinpäin, jolloin Svipa oli sitä mieltä että tässä ollaan ennenkin menty töltillä. Ja niin mentiin nytkin. Ihmeissään pollet kuitenkin joutuivat kääntymään takaisin Nupurintien yli, kun päätimme käydä vetäisemässä laukat hiekkatiellä. Parit tölttiaskeleet sain Mörristäkin irti ja sitten siirryimme laukalle. Tosin kuten aina niin usein, Mörri siirtyi vasempaan reunaan! Mikä ihme sitä sinne aina vetää? Vai istunko mä sitten jonnekin kallellaan ja siksi polle pyrkii vasuriin? Ei se aina sitä tee, mutta usein kuitenkin.

Loppumatkalla otimme Sviippa-Piippaa välillä ravilla kiinni ja rauhoituimme vasta melkein kotona. Mörri pysähtyi pyörätielle taas sen 10 metriä ennen polkua ja mä tulin alas. Päätin kokeilla miten Mörri suhtautuu itsenäiseen tallille paluuseen. Jaana päästi Svipan kulkemaan polulle ja mä taputin Mörriä takamukselle, sinne vain lauman johtajan perään, kiitos! Sitten menin itse polulle Jaana perässäni ja paikoin oli astuttava todella varoen. Polvi oli vielä hieman arka, mutta ei siihen sattunut kuitenkaan. Toi lampaankarva on parempi kuin satula, riippuu varmaan satulastakin, mutta satulan kanssa istunta on juuri se tietty. Lampaankarvan ja ratsastusvyön kanssa saan siirrettyä jalkoja parempaan asentoon helpommin.

Polun vartta kulkiessa Jaana sanoi että Eikkaa ei varmaan uskaltaisi päästää tässä irti, se saattaisi lähteä laukalla postilaatikolle... Sanoin etten ole ihan varma Mörristäkään, meneekö tallille vai jääkö autolle järsimään sivupeilejä namin toivossa. Molemmat hevoset kuitenkin menivät tallille, Svipa jäi seisomaan lähelle jakkaraa ja Mörri parkkeerasi itsensä Svipukan perään. Tässä sitä ollaan tultu puoltoista tuntia ja tässä on siis hänen paikkansa! Kysyin jo usean metrin päästä että kun kumpikin on noin hieno polle, niin ottaisitteko namia? Svipa tunnistaa hyvin sanan "nami" ja pää kääntyi toiveikkaana. Joo, kumpikin saa namia, namipussi oli Mörrin ratsastusvyössä kiinni. Hyvä hyvä!

Isot annokset ruokaa, laitoin Mörrin leivistä hieman Svipallekin ja sitten tyytyväistä rouskutusta kuunnellessa Jaana harjasi Svipan käsittämättömän pitkää turkkia. Miten siitäkin lähtee niin ihmeen pitkää alusvillaa ja karvaa? Huh... Ratsujen syötyä pistimme ne tallin läpi pihattoon, jossa Prinsessa jo olikin toiveikkaana. Väisti se sentään Svipaa, muut eivät haitanneet neitokaista ollenkaan!

Mulle jäi tosi hyvä fiilis tuosta reissusta, sellainen rauhallinen retki uusissa maisemissa innokkailla pollukoilla. Sääkin suosi sen verran, ettei ainakaan satanut. Ja mun syys/kevätratsastushousut olivat juuri omiaan tällaiseen säähän, huomio huomio, Annika! ;-)

Vaihteeksi satulalla

Sain Minnalta viestin, että hän olisi sittenkin tulossa torstaina jo tonteille, joten passinhakureissu muuttui ratsastusreissuksi. Oli mulla ratsastuskengät ja ratsastustakki päällä, kun tiesin meneväni ottamaan kuvia Faxi-herrasta. Mutta farkut oli jalassa, joten päätin sitten ottaa satulan Mörrille.

Tallille päästyäni otin Mörrin ja Faxin riimut olkapäille, kameran mukaan ja etsin Faxin. Mukavaa, se söi kaikessa rauhassa heinää Gusturin lähettyvillä! Menin kaikkia hevosia tervehtien Faxin luokse ja annoin sen nuuskia kaikessa rauhassa. Otin pojasta muutaman kuvan ja yritin houkutella sitä parempaan asentoon. Heinä kuitenkin kiinnosti enemmän!

Siispä laitoin Faxille hienon riimun ja lähdin taluttamaan. Ja pysähdyin samantien, koska polle seisoi kaikki jalat harallaan, hän ei ainakaan lauman keskelle halua tulla... Käännyin takaisin ja ohjasin Faxin päätä niin pitkälle poispäin laumasta, että sen oli pakko liikuttaa toista etujalkaa. Samantien käännyin takaisin kohti laumaa ja Faxi seurasi perässä. Hetken kuluttua se pysähtyi ja oli sitä mieltä että Svipan ohi hän ei ainakaan uskalla tulla. Ojasin Faxin pään niin, ettei se nähnyt Svipaa ja naksuttelin eteenpäin. Menimme muutaman askeleen ja taas tuli pysähdys. Naksutin lisää ja kun se ei tehonnut, heilautin riimunnarua taaksepäin. Faxi tuli eteenpäin ja kehuin kovasti. Kolur oli seuraava kompastuskivi, jonka komensin kauemmaksi. Prinsessa oli se pahin, se on niin kauniin pelottava tamma! Prinsessa lähti tulemaan kohti, jolloin käytin ääntä jo tosissani ja heilutin riimunnarun päätä kaaressa. Prinsessa otti nokkiinsa ja lähti töltillä kauemmaksi. Sen jälkeen Faxi olikin jo sitä mieltä että tän tätin kanssa uskaltaa mennä, vaikka Kolur olikin portin lähellä.

Vein Faxin talliin, annoin kiltille herralle ruokaa vatiin ja hain Mörrin seuraavaksi. Sitten alkoi taas harjausruljanssi, tää on loputonta, aivan loputonta! Kumisualla lähti hyvin karvaa ja toiveikkaana jo saatoin nähdä lyhyen kesäkarvan Mörrin takamuksessa tulevan esille. Taisi olla harhaa tai auringonpistos. Pian Minnakin tuli paikalle ja aloitti Faxin kanssa saman karvarumban ja talli täyttyi isoista villakoirista.

Saimme ratsumme jotakuinkin siistiin kuntoon (HAH!) ja varustettuakin ja Minna kipusi oman hevosensa selkään. Mä laitoin Mörrin ohjat kiinni huopaan ja hain jakkaran viereen. Tjaah, olisi varmaan ihan järkevää laittaa ne jalustimet takaisin satulaan ratsastusvyöstä, voisi olla helpompaa matkalla. Sanoin Mörrille "Paikka!" ja lähdin etsimään jalustimia. Löysin ne sieltä mihin olin ne jättänytkin ja tulin takaisin edelleen kiltisti paikoillaan seisovan Mörrin luokse. Jalustimet paikoilleen ja sitten selkään, nami palkinnoksi ja liikkeelle.

Suuntasimme lyhyttä kautta kohti ratsastuspolkua ja tarkoituksena oli mennä suonpätkä hieman kovempaa ja kääntyä sitten takaisin, mulla kun oli ikävä kyllä aikataulu. Satula tuntui aivan oudolta sen jälkeen kun on mennyt pitkän aikaa lampaankarvalla, jotenkin se ei nyt ihan ollut niinkuin piti. Ja jalatkin oli kummasti. Ja mulla oli kummallinen "irtonainen" olo. Siis että en tuntenut hevosen liikkeitä kuten olin tottunut jo tuntemaan.

Ratsastuspolulla jyrkkä alamäki (laukkamäki toiseen suuntaan) meni vallan mainiosti, mutta sen jälkeen hoksasin onneksi kokeilla satulavyötä. Vyön ja Mörrin masun väliin mahtui kokonainen nyrkki! Ja tuolla satulalla me olimme tulleet jo jyrkän alamäen, jipi jipi jee... Ennen suon suoraa pyysin Minnaa pysäyttämään Faxin, että pääsen kiristämään satulavyön. Minna oli niin ihana, että tuli alas satulasta mun puolesta ja kiristi vyötä 4 reikää! Käsittämätöntä! Kummasti se lampaankarva vaan pitää satulan paikoillaan, vaikka vyö hölskyy kuinka. Olenhan mä jo kerran pari tullut samanlaisella satulalla laukkaakin ja hyvin pysyttiin selässä...

Suopätkällä otimme ensin ravia (Faxi sievää tölttiä) ja sitten nostimme laukan. Mörri välillä tipautti raville, mutta meni sekin nätisti rauhallista laukkaa. Alusta oli hyvä, polku mainiossa kunnossa. Menimme koko matkan vauhdilla ja vasta puupinojen kohdalla otimme käyntiin. Jatkoimme sen verran eteenpäin, että Faxi pääsi kääntymään meidän ohi takaisin tallia kohti.

Sitten menimme jo reippaampaa laukkaa, Faxillakin nopeus nousi, mutta silti Mörri vetäsi välillä tosi nopealle raville. Komensin uudestaan laukalle ja se oli ilmeisesti aika raskasta Mörrille. Päristellen poika kuitenkin meni ja innostui uudestaan kun päristelin sille takaisin. Hassu poika! Alkoi naurattaa ja kun Mörri kuuli naurun, se alkoi tohkeissaan ravistella päätänsä. Ihanaa kun se tietää mitä nauru tarkoittaa!

Siirryimme käyntiin ja päristellen lähestyimme laukkamäkeä. Minna oli jo kääntänyt Faxin käynnissä mäkeen, kun sanoin että tää mäki voidaan mun puolesta kirmata ylös asti. Faxi siirtyi laukalle ja Mörri hurjalla ponkaisulla perään. Hihkuin innosta ja kehuin Mörriä ja samalla katsoin kun Faxi pyyhälsi sirosti mäen päälle ja teki Eikat. Wau! Me jäätiin Pörriäisen kanssa puolimäkeen, mutta kehuin suoritusta, olimmehan juuri vetässeet suon eestaas aika moisella vauhdilla. Hyvä Mörri!

Menimme samaa reittiä takaisin ja meillä oli mukavaa. Ilmakin oli hieno! Sanoin Minnalle että ei ota heti suitsia pois Faxilta, otan siitä kuvan vielä tallilla. Laitoin Mörrin kiinni tolppaan ja kuvasin Faxia.

Sitten varusteet pois, hevosille ruokavadit turpien alle ja paikkojen siistimistä. Veimme ratsumme tarhaan tallin läpi, missä olikin taas utelias nenukka odottelemassa mahdollisuutta päästä talliin. Nenukka ajettiin pois, että duunarit pääsee piehtaroimaan ja Prinsessa meni suosiolla kauemmaksi. Mörri veteli taas kintut kohti taivaita ja Faxi matki parhaansa mukaan. Jäimme hetkeksi katselemaan laumaa, jolloin Prinsessa tuli uteliaana viereen. Taisi olla rapsutuksia vaille! Korvien takana oli selkeästi kutiava kohta, mikä kaipasi kunnon kynsiä ja kun otin karvasta kiinni, siitä jäi tupsu talvikarvaa sormien väliin. Näytimme vuoroin Minnan kanssa toisillemme karvatukkoja tyyliin "Kato!" ja "No kato tätä!". Ja Prinsessa siinä välissä autuaana, ottakaa vaikka kaikki irtokarvat, hän jaksaa seisoa kyllä!

Siirryimme takaisin tallipihalle ja näimme kuinka Ronttikoira tuli Jaanan ja Tvisturin kanssa lenkiltä. Jaana oli tyytyväinen, kerrankin hän pääsi Tvissellä liikenteeseen! Normaalisti se pitää aina antaa asiakkaalle ja itse ottaa Eikan, mutta nyt pääsi Jaanakin nautiskelemaan. Mun täytyy sanoa että ihan pikkasen olin kade. Ihan pikkasen vain, Tvisturilla kun on aina paikka mun sydämessäni.

Mun oma Mörriäiseni on tosin niin hieno luonne ja mahtava persoona, etten varmaan ikinä olisi saanut Tvissestä samanlaista kumppania. Ehkä johtuu siitä, että Mörrin kanssa olen joutunut käyttämään kaiken osaamiseni, kirjatietoni ja luovuuteni, että päästään sinne minne MINÄ haluan. Ostaessani Mörriä mulla ei ollut sen kummemmin muuta mielessä kuin että haahuilisin metsässä sen kanssa, tekisin eväsretkiä ja kursseillakin voisimme yhdessä käydä. Ei niinku kauheasti mitään päämääriä. Todellisuus on ollut osaltaan paljon haasteellisempaa, mutta osin myös helpompaa kuin mitä olin pienessä mielessäni miettinyt. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, se on ihan varma! :D