Kurssipäivä nro 10

Voi hyvänen aika, tänään oli sitten se viimeinen kurssipäivä! Olin jo päättänyt hihkua "VEIKKO" heti kun tallille menen, ihan vain varmuuden vuoksi.

Ensin tosin katselin, kun tämä kauniin kimon ponin omistaja putsasi ja pesi hevostaan ja juttelin hänen kanssaan. Olivat menneet vain käyntiä ja ravia, kun kerta oli taas mukavat 29 astetta plussaa. Kysyin hepan nimeä ja tyttöä nauratti. Hän kertoi pollen olevan "Lihis". "Lihis?" kysyin. Sen oikea nimi oli jotain Finn, ei se Lucky Finn ollut, mutta jotain sinne päin. Kuulema entinen tuntipolle, tuntee nimensä Lihis. Mua nauratti, aika koomista!

Sitten tuli Minnikin jo paikalle, kiva kiva! Heti terve-sanan jälkeen hihkaisin "Veikko!", mutta Minni sanoi oitis että Veikko linkuttaa. No voi hitsin pimpula, kerroin edellisestä tunnista ja etten kauhean mielelläni Ellua ottaisi, ainakaan jos mennään laukkaa. Minni ehdotti Mossea, sillä kuulemma on parempi laukka. Noh, sillä sitten!

Susannakin tuli paikalle ja kävikin niin, että me olimme ainoat ratsastajat! Susanna sai allensa Monnin, jonka kanssa hän on tullut erittäin hyvin toimeen. Ja ei muuta kuin jalustimet oikean pituisiksi ja uralle!

Aloitimme kevennetyllä ravilla ja vaihteeksi minä olin edellä. Katsoin tarkasti oikean kevennyksen ja aloitimme tekemällä kummassakin päädyssä isot pääty-ympyrät. Sitten edelleen keventäen teimme joka kulmassa voltin ja samaten pitkien sivujen keskellä. Olin ihan tohkeissani, meni hienosti ja sain pidettyä hevosen ravilla tiukemmassakin kaarteessa.

Seuraavaksi Minni pyysi ottamaan jalustimet pois jaloista ja nostamaan jalat satulan eteen, siis samaan asentoon kuin jos laittaa jalustinhihnaa oikean pituiseksi. Olipas olo kuin kanalla orrella! :D Laskimme jalat rentoina alas ja otimme harjoitusravia ilman jalustimia. Se osoittautui aika vaikeaksi Mossella, pidin satulasta kiinni ja annoin pollen viedä. Muutaman pätkän jälkeen alkoi mennä jo paremmin ja välillä uskalsin jopa ohjatakin pollea. Ja hyvinhän tuo tuntui hidastavan ihan issikkain "soo-jaaa.." sanallakin. Ja sain jopa Mossen pääty-ympyrälle harjoitusravissa, ja ilman jalustimia! Jee!

Käyntipätkän jälkeen aloitimme laukkaharjoittelun ja sanoin Susannalle että menee edellä vaan. Monnipas ei ollut ollenkaan samaa mieltä, hän aikoo kyllä kulkea peesissä! No sitten ei auttanut muu kuin täti-ihmisen pistää polle laukalle, hui! Pari askelta laukkaa ja sitten niin komealle raville ettei tosikaan! :D Seuraavalla pätkällä sama juttu, onneksi sentään hevonen tajusi mitä mä pyysin. Kyllä oli hurjan tuntuista se laukka ja mä ruttasin taas satulan etukaarta uuteen muotoon. Mentiin yhteen suuntaan ja toiseenkin, mutta kyllä välillä hirvitti. Ravillehan Mosse siirtyi kuultuaan soo-jaa eikä mulla olisi ollut edes mitään mahdollisuuksia hidastaa kun molemmat kädet rutisti satulaa.

Sitten kysyin Minniltä että ei teillä ole yhtään sellaista satulaa missä olisi kauhukahva. Ei ollut, mutta Minnilläpä oli äiteensä nahkavyö lainassa! Se laitettiin satulan renksuista kiinni ja sitten uudestaan laukalle. Nyt päästiin jo vähän paremmin menemään, melkein koko kierros! Jos mua ei olisi jännittänyt niin paljoa, olisin ollut ylpeä suorituksesta. Ei se mitään, Minni oli ylpeä meidän kummankin puolesta, Susannakin oli tullut perässä laukalla koko pitkän matkan! Huh! Mulla vain rohkeus loppui kesken, en uskaltanut nojata tarpeeksi taakse jolloin se olisi ollut helpompaa. Aina pyrin pystyyn ja eteenpäin paino jalustimille, niinkuin issikoiden kanssa. Minnin käyttämä mielikuva rodeoratsastajasta auttoi tosi paljon, paitsi ettei mua niinkään innostanut se niillä useimmiten oleva lopputulos. Mutta asento oli sama ja mielikuva siitä jeesasi.

Sitten siirryimme takaisin raviin ja kevensimme tehden kulmissa ja pitkän sivun keskellä voltteja. Sain kehuja hyvistä pyöreistä volteista kumpaankin kierrokseen ja muistin katsoa menosuuntaan, kuten kirjoista olin lukenut. Tällä kertaa Mossea ei tarvinnut edes kovin patistaa, heppa meni laukasta innostuneena hyvää pitkää helppoa ravia. Ihana heppa! Parin pääty-ympyrän jälkeen olikin jo aika siirtyä loppukäyntiin ja otin oitis jalat pois jalustimista. Oikea polvi hieman ilmoitteli itsestään ja roikotin kinttuja pitkin hevosen kylkiä. Jokin ötökkä kiusasi Mossea masun alta ja pyyhin jalkaterillä niin pitkältä kuin vain ylsin. Mosse röhki, ilmeisesti tykkäsi!

Vielä Minni kehui meitä, kuinka olimme edistyneet tosi nopeasti ja samassa Mosse olikin jo sitä mieltä että tästä voitaisiin jo mennä loppukaartoon. Ehei, vielä mennään kierros käyntiä! Minniä nauratti, sanoi Mossella varmaan olevan tunnin munakello pään sisällä. Seuraavalla kierroksella sitten RATSASTAJA käänsi hevosen loppukaartoon, ei hevonen itse. Mosse seisoi nätisti kun tulin alas ja jäin odottamaan seuraavaa ratsastajaa. Kehuin Mossea ja poistin ötökät masun alta. Mosse nuuski mun kypärää ja röhkäisi, kiitos. Seuraava ratsastaja kiipesi ylös ja jäin hetkeksi juttelemaan hänen kanssaan Mossen tapittaessa kypärän lipan alta mua silmiin. Hassu heppa, olet tosi hyvä heppa!

Tästä kurssista jäi tosi hyvä fiilis. Mä olen oppinut NIIN monta asiaa, etten ole niitä vielä edes kaikkia sisäistänyt. Itsevarmuutta on tullut lisää ja hieman rohkeuttakin. Ja toi ravi on ollut ihan sikahauskaa, pujottelusta puhumattakaan! Olen tosi tyytyväinen että vika tunti meni laukkoineen hyvin, vaikka olikin jännät paikat. Varsinkin Minni oli opettajana loistava, selitti mitä tehdään ja miksi ja kehui heti kun onnistui. Tämä on ollut totisesti rahansa arvoinen! Ja nyt odotan mielenkiinnolla ensi viikkoa ja sennu-maastoleiriä issikoilla! JIPPII!

Kurssipäivä nro 9

Katselin tallille päästyäni kun hevoset laskettiin irrallaan laitumelta talliin. Köysiä oli vedetty ohjaamaan hevoset oikeaan suuntaan. Kaikki tulivat kauniisti paikalle, mutta sitten Ellu hieman innostui ja ravasi suoraan yksärien puolelle. Kukaan ei ollut sanonut ettei sinne saanut mennä ja ovi oli auki, joten kun kurkkasin, Ellu oli turpa mysliämpärissä. Rouskis rouskis kuului, mutta kiltisti polle lähti takaisin ulos kun otin sitä otsatukasta kiinni.

Sitten seurasin hetken kun viereisellä kentällä sen harmaan ponin omistaja meni pollellansa ilman satulaa. Suitset vain oli ponilla ja nättiä ravia he menivätkin! Olin ihan kateellinen, niin sievää menoa että!

Meille jaettiin hevoset ja sain alleni Ellun. Olisin halunnut Veikon, mutta toi Ellu on kanssa kiva kun sillä on tosi hyvä ja helppo ravi. Jalustimet oli kerrasta hyvät ja lähdin kiertämään uraa. Opettajana meillä oli maanantainen ope, joka tällä kertaa pysyi kentällä hyvin.

Kevyellä ravilla aloitimme ja sehän meni kerrassaan mallikkaasti. Mä todella tykkään keventää ravissa, on kivaa tarkastella sitä ulkojalkaa ja lähteä sitten sen mukana keventämään. Ei sillä, Ellun ravi on niin loistava, että siellä pystyy kevyesti istumaankin.

Nyt mentiin kierros kevyttä ravia ja sitten iso pääty-ympyrä edelleen ravissa. Eikä saanut pysähtyä tai siirtyä käyntiin! Olin ylpeä itsestäni, mentiin isoa ympyrää ja kevennettiin oikein ja ihan innosta puuskutin! Muutaman kerran mentiin kierros ja iso pääty-ympyrä kevennettynä ja me suoriuduttiin loistavasti!

Sitten pienen käyntijakson jälkeen alkoikin se kamala osuus. Piti nostaa laukka ja se menikin ihan pieleen. Ellu pienensi ja pienensi ympyrää ja piti oikein kiskoa se polle pysähtymään. Ihan ihme homma. Ei merkkiäkään laukasta, ravilla mentiin (tällä kertaa sentään nätisti harjoitusravista), mutta ei jarruja ollenkaan. Enpä ollut aikaisemmin moista Ellulla hoksannut, ei suostunut millään pysähtymään. Kesken kaiken otettiin pysähdysharjoituksia käynnistä, mikä ei sekään mennyt hyvin. Väkisin Ellu puski käyntiin, vaikka tuntui että turpa on rinnassa kiinni. Yritin eri istuntaa, mutta ei. Aivan mahdotonta. Tuntui kuin käsissä olisi ollut koko hevosen pään paino, ei auttanut ottaa ohjia tiukemmalle tai löysemmälle, ei auttanut pienet pidätykset, ei kuolainten liikuttelu, ei mikään! Päätä ei voinut asettaa sisälle, koska polle kääntyi oitis vaikka oli pohje pitämässä vastassa.

Sitten vaihdettiin suuntaa ja jossain vaiheessa sain kopisteltua pollen laukalle. Herrajjjumala! En enää IKINÄ mene sillä hevosella laukkaa! Meinasin tippua sivulle, toiselle, eteen ja taakse ja ihan sattuman kaupalla pysyin siellä ylhäällä! Sydän hakkasi hulluna, tämähän on aivan kamalaa! Siihen loppui mun laukkaaminen Ellulla, kiitos vain. Lopun aikaa menin kevennettyä ravia ja jätin suosiolla laukkaamisen muille. Ja ens maanantaina mä en TOD! halua Ellua alleni, paitsi jos mennään vain ja ainoastaan ravia.

Ja kuulemma sillä pollella on tahdikas laukka, älkää nyt puhuko mulle tollasta puppua! Kiesus! Kyllä joo, tahtia riittää joka lähtöön, sinne tänne ja vähän tuonnekin... Mä menin sitten kevennettyä ravia ja välillä harjoitusravia, koska Ellulla on NIIN loistava ravi, ettei tosikaan. Miksei hyvä ravi ja laukka voi asustaa samassa pollessa?!? Sanoin opelle että vikalla kerralla en halua Ellua, Veikko käy kyllä. Ope ehdotti että Veikko tai Monni sopisi varmaan paremmin, niillä kun on pienempi laukka.

Mua harmitti ihan hirveesti, olis tehnyt mieli tirauttaa parit itsesäälin kyyneleet. Mä olin niin turhautunut, kun edellisellä kerralla hihkuin innosta ja nyt sitten tämä. Koko loppuosa tunnista meni ihan penkin alle, ja varmaan heppakin sen vaistosi. Kertaakaan se raukka ei edes yrittänyt kahmaista ruokaa suuhunsa, korvat vain oli kääntynyt muhun päin.

Viimein päästiin loppukaartoon ja taputtelin Ellua kaulalle. Polle-reppana nuuski mua ilmeisen huolissaan, mitä hän oli tehnyt väärin? Kehuin sen ravia ja pyyhin kärpäsiä pois sen iholta ja Ellu katsoi mua silmiin. Seuraava ratsastaja sanoi menevänsä sillä seuraavaksi esteitä, johon esitin osanottoni. Häntä nauratti, Ellu ei tosiaankaan ole mikään estetykki. Rapsuttelin vielä Ellua kun ratsastaja oli jo selässä ja Ellu käänsi päätään ja kurkisti mua kypärän lipan alta suoraan silmiin. "Hyvä heppa sä oot," sanoin sille, "ja sulla on maailman paras ravi!" Ellu räpsäytti silmäänsä ja tuntui ymmärtävän.

Kurssipäivä nro 8

No niin! Saatiin Minni takaisin opettajaksi ja heti alkoi homma toimia. Meitä olikin enää neljä ratsukkoa kentällä, mä sain Veikon! Toivoin, että saisin pistettyä siihen hevoseen hieman vauhtia, että päästäisiin laukalle.

Aloitimme kuitenkin ensin käynnillä ja sitten kevyellä ravilla. Siirryttiin takaisin käyntiin ja harjoittelimme ilman jalustimia ravia. Nyt huomasi selkeästi, että Veikon ravi pompotti paljon enemmän kuin Ellun! Pakko oli pitää satulasta kiinni, hui!

Jalustimet takaisin käyttöön ja sitten alkoikin se rankka osuus. Laukannosto! Ensin sitä kokeiltiin harjoitusravista, mutta enhän mä edes pystynyt ohjaamaan hevosta siinä pomppiessa, saatikka sitten pitämään pohkeita oikeissa paikoissa. Siellä me mentiin taas yhä pienenevää pääty-ympyrää ravissa.

Mä yritin ja yritin ja polle siirtyi vain kovempaan raviin. Sitten me ajauduttiin jo toiselle puolelle kenttääkin ja mä haahuilin ihan hukassa sen pollen kanssa. Aina välillä otin takaisin käyntiin ja siitä se nosto alkoi tuntua järkevämmältä. Ainakin sain pidettyä pohkeet siellä missä piti ja oli edes yritystä. Muutaman kerran Veikko otti jo yhden tai kaksi laukka-askelta ja siirtyi takaisin raviin. Se tietenkin mietti että uskaltaako tuollaisen räsynuken kanssa edes laukata, parempi vain mennä ravia...

Minni toi mulle raipan ja sittenhän me vasta ravattiinkin! Hyvä kun kenttä riitti! Ja kun piti kääntyä ympyrälle, me paineltiin suoraan ja muut perässä. Hemmetti että nolotti! Missä on kontrolli?!? Ja kun sain taas pollen takaisin pääty-ympyrälle, se antoi mennä ravia hölskyvä täti selässään ja loppujen lopuksi kierryimme spiraalimaisesti keskelle Minnin luokse.

No sitten kokeiltiin tosiaan sitä käynnistä nostoa ja sainkin muutamat laukka-askeleet aikaiseksi. Minni muistutti, että sulla on se raippa, käytä sitä! Näytin pollelleni raippaa ja sanoin: "Katso, minulla on raippa!" Korvat olivat hieman siihen malliin että joopa joo... Minni vielä käski antaa kunnolla sitä pohjetta, siis tosiaan kunnolla, ihan oikeesti, ihan kuin suuttuisit sille, POHJETTA! No annetaan sitten kunnolla, pumps, ja yhtäkkiä polle lähti laukalle ja mä istuin hämmästyneenä selässä. Se toimi! Ja taas ravin kautta käyntiin.

Eli mä olin kyllä antanut ihan oikein apuja, mutta vasta kun näpäytin samalla raipalla niin sitten suostuttiin liikkumaan. Ja ai että olin ylpeänä kun me mentiin koko pääty-ympyrä isoa kaarta laukkaa! Oli pakko päästää ilmoille "Jipii!" Sitten sainkin jo helpommin Veikon laukalle ja nyt sille riitti selkeä painallus sisäpohkeella. Pariin otteeseen sain sen hienolle laukalle ja kun pääsin kunnolla vauhtiin, hihkaisin Minnille "Katokatokato!" Kaikki saatiin kehuja, yhdessä kohtaa kaikki hevoset olivat laukassa isolla ympyrällä. Mahtavaa!

Loppukäynnissä mulla oli takki tyhjänä. Jotenkin sitä oli niin keskittynyt siihen tasapainoiluun ja oikeisiin apuihin, että siinä sitä mentiin rauhallista käyntiä silmät soikeina. Minni oli myös innoissaan, se kehui meitä tosi paljon. Ollaan edistytty huimasti ja kaikki pääsi moneen otteeseen laukalle. Sitten se vielä melkein hypähti kun se oli niin tyytyväinen meidän suoritukseen. Niin olin minäkin, sain sen pollen toimimaan ja osasin (raipankin avulla) vaatia oikeaa liikettä.

Aika nelikanttista oli tuo Veikon laukka, mutta mulla ei ole kokemusta näistä isojen hevosten laukoista. Issikalla se on niin pientä, pyöreää ja tasaista, ettei tosikaan. Alussahan mua hermostutti senkin takia tuo laukka, että issikoilla ollaan päästelty useimmiten niin kovaa kuin kintuista lähtee, joten pelkona oli että nääkin pollet pistää laukkakisat pystyyn. Nääh, rauhallista laukkaahan me mentiin, eikä kukaan kaahottanut! Edes minä!

Veikko pääsi talliin rankan suorituksen jälkeen, vein sen satulan paikoilleen ja tallityttö näytti miten suitset pistetään pakettiin. Aika monimutkaisen näköiset vempeleet näillä, mutta ehkä ne tarttee kaikki remmit ja muut.

Kotiin tullessa mulla tuntui ihan selkeästi jaloissa, että on tullut tehtyä jotain. Ei mulla ole aikaisemmin tuntunut missään muualla kuin selkälihaksissa, hmm. Mutta huomenna haluan lisää tuota laukkaa, ja nyt aion osata vaatia sitä, oli kyseessä mikä polle tahansa! :D

Kurssipäivä nro 7

Tänään oli onneksi hieman viileämpää, vain +27! Tuuli vilvoitti mukavasti ja edellisyön sade oli raikastanut ilman.

Talli vaikutti peräti tyhjältä ja mietin että olenko mä oikeana päivänä ollenkaan paikalla. Ettei vahingossa ole sunnuntai ja mun pitäs olla töissä... Opettaja oli taas vaihtunut eikä tallityttöjä näkynyt missään. Kummastutti hieman ensimmäinen kommentti häneltä että pitää vissiin sitten perua tunti. Siis täh? Eräs vakkareista otti ohjat käsiin ja haki apujoukkoja toisista vakkareista. Yhdessä haimme hevosia tarhasta, opekin tuli mukaan. Päätin ottaa ensimmäisen kiinni joka sattuu vaan kohti tulemaan ja sehän oli Ellu. Ellu käveli pitkin askelin kun huomasi ihmiset riimujen kanssa, kai hän nyt ainakin pääsee mukaan? Laitoin sille riimun päähän ja heppa käveli kauniisti vierellä kun talutin sen puomille harjausta varten.

Muut harjasivat pollet ja minä hain satulat ja suitset kaikille heposille. Sitten menimmekin hevosten jakoon ja nyt kysyttiin suosikkeja. Pidin huuleni tiukasti kiinni ja toivoin Ellua, se kun kerta oli innokkaana heti tulossa mukaan. Ekana meni Sakke, sitten Mosse, Veikko ja kun meitä oli vain neljä, niin sain valita joko Monnin tai Ellun. No Elluhan se piti ottaa, reippaalla päällä kun oli.

Pääsin satulaan jakkaralta hyvin ja huomasin alkukäynnissä, että jalustimet olivat liian pitkät. Käänsin pollen keskelle kenttää ja korjasin pituuden oikeaksi. Sitten jatkoin käyntiä. Opettaja pyysi hetken kuluttua kevyeen raviin ja aloitin taas ulkojalan tarkastelun. Ylös, alas, ylös, alas ja huomasin samantien että kevennys tuntui helpommalta kuin viime viikolla. Välillä menimme harjoitusravia.

Sitten ope pyysi laittamaan jalustimet ristiin satulan eteen. Hahaa! Pääsin siis uudestaan kokeilemaan harjoitusravia ilman jalustimia! Hyvin meni, välillä pidin kiinni ja kun kroppa tottui, pidin vain ohjia käsissäni. Ellun ravi on kuulemma tasaisinta näistä hevosista, vaikkei se mun ahteriin ihan siltä tuntunutkaan. Hienosti kyllä pysyin siellä, hyvä minä! ;-)

Sitten piti mennä koko kierros harjoitusravissa ja siirtyä käyntiin siinä kohtaa kun piti tehdä voltti. Edelleen ilman jalustimia meinasin unohtaa jalat vain roikkumaan sinne kyljille. Muistin kirjasta lukemani ohjeen: "Katso siihen suuntaan mihin ratsastat". Olin tosi tyytyväinen volttiin, se oli oikeasti pyöreä ja sain siirtymisestäkin kehuja! Aika pitkään menimme ilman jalustimia ja nautin siitä todella. Ja olin kyllä iloinen siitäkin, että jotain on näköjään jäänyt lukemistani kirjoista mieleen. Ehkä siinä on sekin, että nyt ne ohjeet alkaa kuulostaa järkeviltä, joten ne alkaa pulpahtelemaan pintaan.

Sitten tunnin toisella puoliskolla laitoimme jalustimet taas toimintaan. Ope kysyi että haluaisimmeko kokeilla laukkaa. Hui! Kuulemma se ei välttämättä onnistu ja mulla oli mielessä iloisesti täysyiä porhaltavat issikat, miten nää siellä pienellä ahtaalla kentällä porhaltaisivat... Sitten tuli kyllä mieleen, että no tuskin ne ihan heti täysiä menee, kuumakin kun on. Lähdettiin sitten kokeilemaan, mutta eihän siitä oikein tullut mitään. Ellu kaahotti ravia minkä kintuistaan pääsi ja aloin jo tuumailee monté-kisoihin menoa. Ei sillä, kovassa ravissa on helppo olla kun liike suuntautuu eteenpäin.

Sofia taisi olla ainoa joka pääsi laukalle Saken kanssa, muut mentiin yhä pienenevää ympyrää kovaa ravia. Nauratti! Noh, ison hevosen laukka jäi edelleen kokematta, mutta ehkä sitten huomenna. Loppukäynnissä ope katosi johonkin ja tulimme kuinka mitenkin loppukaartoon. Aina välillä muutenkin tää ope jätti meidät ihan oman onnemme nojaan, olin hieman.. pettynyt. Ei siinä mitään, mä olen aikuinen, mutta kun muut on noin 9-10 vee, niin se toinen silmä pitäisi ainakin olla niissä alkeiskurssilaisissa.

Nätisti päästiin alas ja kerroin seuraavalle ratsastajalle, ettei ihan laukalle päästy. Hän sitten kertoikin että Ellu on vaikea saada laukalle. No hyvä, tulipahan harjoitusta! Jos huomenna kokeillaan uudelleen, niin sitten pistetään kaikki peliin! :D

Kurssipäivä nro 6

Ajelin toiveikkaana tallille, josko saisin Veikon alleni! Tallilla tytöt jo hoitivatkin hevosia ja katselin heidän ammattimaisia otteitaan. Istuin varjoon odottelemaan tunnin alkua.

Edelleenkään ei kysytty onko kellään toiveita hevosen suhteen, vaan ope jakoi heposet meille. Multa ei varmaan enää ikinä kysytä suosikkeja... ;-) Nyt tulikin uusi tuttavuus, Ellu. Ellu kuulema on hieman itsepäinen, joten tästä tulisi ilmeisesti tahtojen taisto. Kumpi selviää voittajana? Se nähdään tunnin lopussa...

Jakkaran avulla nousin selkään ja jalustimet olivatkin sopivan pitkät. Lähdin kiertämään uraa ja myös Ellu meni reippaasti eteenpäin. Hieman piti välillä väistää muita, mutta sitten pääsimmekin kaikki uralle ja töihin.

Aloitimme kevyellä ravilla ja löysin heti oikean kevennyksen. Nyt alkaa olla helpompi katsoa sitä ulkoetujalkaa ja miettiä mielessä että ylös, ylös, ylös jalan mukaan. Heti aloimme tekemään kiemuroita keventäessä, ilman että hevonen hidastaa käyntiin. Yllättävän vaikeaa, kun itse ei välttämättä ole ihan kohdillaan siellä selässä.

Sitten aloitimme harjoitusravin ja pikkuhiljaa sekin alkoi luonnistua. Ihan järkyttävän vaikeaa on mennä pääty-ympyrää harjoitusravissa ja yrittää hyvänen aika ohjata samalla! Huh huh! Hiki tuli muutenkin, mutta kyllä tämä ihan kuntoilusta käy.

Välillä otimme käyntiin ja otimme jalat pois jalustimista. Pyöritimme nilkkoja ja sitten otimme myös käsien pyöritykset vuorotellen. Hartioillekin annettiin liikuntaa. Sitten otimme uuden harjoitusravipätkän ja teimme lisää kaaria. Opettelimme myös täyskaarron, vaikkakin Ellu olikin paikoitellen hieman eri mieltä. Sain hevoseni takaisin ruotuun ENKÄ päästänyt sitä syömään lähimpään puskaan. Siinä mä olen saanut harjoitusta parhaimmalta, eli issikalta nimeltä Kolur! ;-) Hah, Ellun yritykset eivät ole mitään verrattuna Kolurin oveluuteen!

Käynnissä otimme uudestaan jalat pois jalustimista ja sitten ope sanoikin, että sitten mennään koko kierros harjoitusravia ILMAN JALUSTIMIA. Mun naama venähti niin, että opettaja purskahti nauruun ja sanoi sitten että satulasta saa pitää kiinni. Kyllä hirvitti, mutta kun edellä oleva meni jo, niin ei auttanut muuta kuin seurata... Hui kamala, miten mä pompin siellä! Mutta sitten yhtäkkiä se alkoikin olla ihan hyvä olla siellä, jalat piti mut suorassa ja kummallista kyllä se tuntui jopa helpommalta kuin jalustinten kanssa. On vissiin sen verran tullut mentyä ilman satulaa issikoilla, että tunne oli hieman tutumpi kuin jalustinten kanssa. Olin kyllä niin tohkeissani uudesta kokemuksesta, että hymy levisi korviin asti, ellei peräti niskan puolelle!

Ravikiemuroiden jälkeen otimme taas koko kierroksen harjoitusravia (jalustimilla) ja siinä tulikin toinen onnistuminen. Yhtäkkiä vain istuin siellä ja kädet olivat alhaalla eikä pitäneet kiinni satulasta! Oli pakko hihkaista: "Kato, meneekö hyvin!!!" Opettajaa nauratti ja hihkui takaisin: "Hyvin menee, hyvä!"

Vielä piti mennä käyntiä ja tehdä täyskaarto, että päästiin oikeaan suuntaan loppukaartoon. Ja taas oli tunti loppu, just kun aloin päästä vauhtiin! Tätä se on kun on tottunut menemään 2-3h kerrallaan, tunti on tosi pian loppu! Kysyin vielä opettajalta: "En nyt ole ihan varma kumpi meistä oli itsepäisempi, minä vai Ellu." Sain vastaukseksi että olin selvinnyt voittajana, koska muuten Ellu olisi ollut nurkassa pää puskassa lehteviä oksia syömässä. Jee, olen osannut vaatia!

Miten ihmeessä mä jaksan nyt ens viikolle, kun on koko kroppa intoa täynnä? Selkälihakset on kyllä saanut kyytiä, tuntuu että jotain on tullut tehtyä. Mutta mun mielestä tosi hyvä kun opettaja pikkaisen tekee vaikeammaksi tuntia joka kerta, sitä tulee itsekin pinnisteltyä äärirajoille. Ja tuota harjoitusravia ilman jalustimia mä haluan lisää! Jipii!

Heppain hoitoa

Nyt ehdin viimein kirjoittelemaan meidän lemppari-issikoidenkin kuulumisia. Kävin niitä hoitamassa koko viime viikon ja laitumella sattui ja tapahtui.

Kolur ei kauheasti välitä pikiöljyllä penslaamisesta, olisko niin että pensseli kutittaa? No sehän ärsyttää kun jo muutenkin ötökät häiriköi. Yksi päivä sain Kolurin kiinni korkeassa heinikossa ja laskin öljypurkin maahan pois tieltä. Öljysudilla sitten aloitin etujalkojen välistä, kun polle sai hepulit ja lähti kävelemään eteenpäin. Yritin pitdättää pollea, mutta siitäkös Kolur riemastui! Se lähti porhaltamaan eteenpäin ja suti tarttui kiinni loimen etujalkojen välissä olevaan kiinnitykseen. Jahas, sinne meni suti! Olin kulkenut itsekin hevosen mukana, kun yhtäkkiä hoksasin että niin, se öljypurkki oli jossain. Katselin ympärille pitkään pitkään heinikkoon... oho... Pyörin ympäriinsä ja etsin valkoista astiaa. Ei löytynyt, ei! Sitten tuli mieleen että Svipa oli penslatessa seissyt puun alla. Kävelin takaisin puun luo ja mietin missä Kolur oli seissyt Svipaan nähden. Sitten aloitin uudestaan etsimisen ja pianhan se purkki sieltä heinikosta löytyi! Pensseli oli tosin kadonnut heinikkoon. Saatuani Kolurin uudestaan kiinni laitoin kädellä öljyä kaikkiin paikkoihin ja häntään laitosta Kolur suorastaan nautti! Rapsuttelin samalla hännän juuresta ja Kolur nosti häntäänsä kuin kissa, taisi kutiaa hieman!

Juu ja kävin ostamassa uuden sudin, kun kerta hukkasin edellisen...

Yhtenä iltana sain mukaani työkaverini Raijan ja hänen miehensä. Se helpottikin hommaa huomattavasti, kun toinen piti hevosen riimusta kiinni. En mä ole niitä pollukoita mihinkään laittanut kiinni, antaa ne muutenkin näkkärin toivossa öljyttää ja seisovat kyllä kiltisti paikoillaan. Nyt sitten Raija piti kiinni, minä öljysin ja sitten Raija antoi näkkärin. Raijan mies otti kuvia! Varsatkin saivat osansa, Tirriäinen olisi tehnyt hieman liiankin läheistä tuttavuutta Raijan miehen kanssa, mutta tyytyi sitten Raijan rapsutuksiin. Ja Vaavi tuli uteliaana mun luo ja sain rapsuttaa sitä otsatukan alta. Kun laskin käteni, turpa oli oitis nuuskuttamassa sormia, vielä vois rapsutukset olla paikallaan. Ja niitähän se komistus sai, sillä on kyllä NIIN kauniit silmät!


Keken kanssa me tanssittiin pariin otteeseen balettia. Sen hännässä on hinkattu kohta, joka piti öljytä. Se ei tietenkään tuntunut mukavalta, ryntäissä olleen nirhauman sain ihan hyvin penslattua. Me pyörittiin ympyrää, Keke väisti ja minä perässä, jolloin Keke väisti lisää jne. Kyllä mä loppujen lopuksi sain hännänkin kuntoon, mutta nauratti. Lauleskelin hiljaa "Piiri pieni pyörii, Keke siinä hyörii, anna Ankan öljytä, kuntoon saadaan häntä!" Kilttinä poikana Keke kuunteli ja tuumasi vissiin ettei toi mölinä lopu ennenkuin hän luovuttaa... Ja näkkäriä kiitokseksi!

Eikka oli onnistunut repimään loimensa johonkin, selässä oli 10x20cm kokoinen aukko! Mihin ihmeessä se oli onnistunut sen repimään! Ja kuinka siitä oli lähtenyt koko palanen pois? Vai oliko se pala rapsuttelukaverin vatsassa... Loimi piti vaihtaa. Hihkuin näkkäripaketin kanssa "Eikkaa, Eikkis-peikkis!", jolloin Eikkis-tamma suuntasi innolla luokseni. Kiinnitin riimunnarun riimuun ja polle jäi kummissaan puun alle varjoon. Mitä ihmettä, yleensä hän saa näkkäriä... Loimen olin hakenut jo valmiiksi kaapista, joten ei tarvinnut muuta kuin riisua Eikalta loimi. Pääkappaleen jätin paikalleen, se kun oli kunnossa. Pikaisesti puin uuden loimen ja öljysin pollen. Sitten kiinnitin vanhan vatsakappaleen, laitoin hännän häntäkappaleeseen ja kiinnitin jalkalenkit. Polle valmis! Ja näkkärillä palkitsin hyvän hepan.


Yhdellä jos toisella oli loimen pääkappaleet auki, olivat vissiin hinkanneet niskojaan puihin. Gusturilla tukka sojotti kuin Einsteinilla, piti kiinnittää uusiksi koko homma. Pistin samalla hieman öljyä harjaan, ettei ainakaan loimen uudestaan auetessa pörriäiset kiusaa.

Nää meidän ihanat issikat ovat kyllä mainioita. Niitä tuli taas seurattua ja luonteiden erot tulivat selkeästi esille. Varsalaitumen asukit tulevat yleensä aina Prinsessan johdolla, mutta välillä Brynja innostuu porhaltamaan edellä. Vaavi tulee yleensä keskellä ja ottaa näkkäriä kolmantena, mutta kun annoin mysliä, niin poika oli etunenässä ja ajoi Prinsessankin pois! Tirriäinen on melkein aina toisena tulossa luokse, mitä nyt myslijonossa pikkuinen jäi kolmanneksi. Siinä vaiheessa piti viedä Brynjan annos kauemmaksi, että kaunissilmäinen nuori tammakin saisi herkkua. Ja jäin vielä vahtimaan ettei sitä ajeta astialta pois.


Kolurilla oli linnun kakkaa selässään, en tiedä oliko se taas pelästynyt kun västäräkki piti sen selkää kiitoratana. Hyvä korkea laskeutumispaikka, näkee hienosti ympärille! Kolur vain ei siitä tainnut tykätä, Jaana kertoi Kolurin katselleen tosi epäluuloisesti selästä maahan hypännyttä västäräkkiä, onko se sittenkin petolintu joka kantaa kynsissään reilut 400 kiloa "kevyen" pienen hevosen...

Niin ihania! Ihan masentaa kun tiedän pääseväni maastoon näiden kanssa vasta elokuussa, kun on tämä kurssi ja kaikkea muuta. Ei sillä, kurssillakin on hauskaa, mutta nuo karvaiset, eloisat persoonat ovat varastaneet sydämeni kokonaan! Huokaus....

Kurssipäivä nro 5

Ajoissa olin, kuten tavallisesti, kuuma helle tosin verotti pikkasen intoa. Istuin tallin ulkopuolella ensin tallityttöjen ja sitten aikuisten kanssa. Samainen eilinen neito kertoi ponistaan, itsepäinen, mutta tykkää esteistä. Kaunis poni! Tytöt menivät hoitamaan hevosemme kuntoon ja juttelin aikuisten kanssa issikoista ja tulevaisuuden suunnitelmistani. Keskustelimme myös eri talleista, kotimaassa ja Virossa.

Tällä kertaa opettaja ei jostain kumman syystä kysynyt, että olisiko jollain toivomuksia hevosten suhteen. Kummallista... ;-) Sain kuitenkin ekalta tunnilta tutun Mossen, jonka oikea nimi olikin Mozart! Upean punasävyinen ratsuni olikin jo laitettuna pihalla ja hain valkoisen jakkaran. Jalustimia piti pidentää pari reikää, mutta sitten olinkin taas tallitytön avustamana valmiina päivän tunnille.

Mosse lähti kiertämään uraa nätisti, olimmekin ekana! Pikkuhiljaa otimme lyhyempää ohjaa ja aloitimme harjoitusravilla. Voi hyvänen aika, miten ihmeessä porukat pysyy moisessa höykytyksessä?!? Otin toisella kädellä kiinni satulasta ja sentään pysyin siellä ylhäällä. Sitten kevensimme hieman, mikä helpotti oloa kummasti. Pääty-ympyröitä teimme ensin käynnissä ja sitten ravasimme keventäen pitkät sivut.

Ope laittoi meidät tekemään kolmikaarista uraa käynnissä ja kun oltiin taas menty harjoitusravia, niin tehtiin pääty-ympyrä harjoitusravissa! Apu-va! Oli pakko irrottaa käsi satulasta ja yhtäkkiä hoksasin että kaarteessa mun oli helpompi istua siinä ravissa. Mutta antaas olla kun mentiin suoraan, siinä sitä taas käsi hamusi satulaan ja jalat oli missä sattui. Huh!

Sitten piti vielä mennä niitä kaarevia uriakin harjoitusravissa, eiih! Välillä taas kevennettiin ja olin ihan tohkeissani kun kevensin oikealle jalalle! Jee! Tein niin, että kun tiesin kohta siirryttävän raviin, aloin seurata ulkojalkaa. Jalka tomähti maahan (alas), jalka nousi ylös (ylös), alas, ylös, alas ylös alas ylös jne. Tahti hieman tiheni kun siirryttiin nopeampaan askellajiin, mutta pysyin mielestäni hyvin mukana, eikä open tarvinnut kuin kerran huomauttaa.

Kieli keskellä suuta yritin keskittyä harjoitusraviin ja lopputunnista se alkoi mennä jo huomattavasti paremmin. Jalatkin alkoivat pysyä paikoillaan eikä tarvinnut rutata satulan etukaarta uuteen muotoon... Hieman asiaa vaikeutti se, etten ihan välttämättä muistanut kannustaa Mossea eteenpäin ja hidastelimme hieman. Mutta olen tosi ylpeä suorituksestani, pysyin kyydissä ja sain hevosenkin sinne mihin halusin! Paitsi että ihan suoraan kentän poikki meno käynnissä saattaa olla yllättävän vaikeaa. Hetken mentiin kuin juopuneena.. :D

Olen tyytyväinen reippaaseen ravituntiin, kerkesin tottua harjoitusraviinkin jo melkoisesti! Ahteri on hieman hellänä, mutta kyllä tämä tästä. Tosi hyvät fiilikset jäi tästäkin tunnista. Lopuksi menin ilman jalustimia kaartoon ja kiitin heppaa hyvästä tunnista.

Autoin vielä tallityttöä riisumalla satulan ja viemällä sen paikoilleen, Mossen satula kun sijaitsee ylärivissä. Samalla kehuin eräälle aikuiselle näitä mahtavia tallityttöjä, he ovat kohteliaita, iloisia, innokkaita ja tekevät pieteetillä heille annetut tehtävät. Sosiaalisia nuoria, vastuuntuntoisia ja mukavia, juttelevat täti-ihmisillekin kuin vanhalle tutulle! Kertakaikkisen hienoa porukkaa, ei voi muuta kuin ylistää!

Kurssipäivä nro 4

Tällä kerralla ennen meidän tunteja ei ollutkaan estetuntia. Juttelin hetken sijaisopettajan kanssa ja tutustuin hänen koiraansa Nessuun. Nessu oli kovin ystävällinen ja lähti innolla mukaani pienelle kävelylenkille. Hieman yritimme jahdata fillaroitsijoita ja mopoilijoita, mutta pääasiassa nuuskutimme reheviä pientareita. Palattuamme takaisin jäin istumaan varjoon odottelemaan oman tuntini alkua.

Muutkin alkeiskurssilaiset tulivat paikalle ja ope piti nimenhuudon. Sitten hän kysyi:

"Onko kellään toivomuk..."
A: "VEIKKO!"
O: "...sia hevo..."
A: "Veikko."
O: "...sen suhteen. Anka ilmeisesti haluaa Veikon..."

Anka sai Veikon, JEE! Tallityttöjä kuunnellessani olin jo katsonut kuka tyttö karjuu kovimmin hakevansa Veikon ja vaaleatukkainen neitokainen voitti. Mua nauratti, Veikko taitaa olla aika monen suosikki!

Tytöt laittoivat ratsut kuntoon ja hain itselleni jakkaran toiseen käteen. Yhdessä voittajatytön kanssa talutimme Veikon (ja jakkaran) keskelle kenttää, jossa neitokainen auttoi jalustimien kanssa ja kiristi vielä satulavyön puolestani. Kiitin häntä, ovat muuten kaikki tosi ystävällisiä!

Lähdin kiertämään uraa ja odottelin opettajan ohjeita. Muistin tarkistaa istuntani, kantapäät alas, selkä suoraksi, napa eteen, kädet nyrkkiin ja lähemmäksi toisiaan. Aloitimme rauhallisesti, koska aurinko helotti täydeltä terältä ja uusia lämpöennätyksiä meni rikki. Teimme isoa pääty-ympyrää ja pitkiä sivuja menimme harjoitusravissa. Siirryin kyllä keventämään aika pian, mun selkä ei tykkää tuosta pompotuksesta.

Välillä oioin kentän poikki väistellessäni hitaampia ja Veikko alla toimi loistavasti vaikka oli niin kamalan kuuma. Itseasiassa en niinkään siellä selässä huomannut kuumuutta, olin niin keskittynyt suoritukseeni ja Veikkoon.

Kevennyksessä ope huomautti väärästä kevennyksestä ja sen huomasin heti kun tultiin kaarevalle uralle. Ulkojalan mukaan nousee ja laskee, ylös, alas, ylös ja alas. Pikkuhiljaa se alkaa tulla oikein noi kevennykset ja pääsee rytmiin kiinni.

Aivan liian nopeasti tunti loppui ja tallitytöt tulivat pitämään hevosia. Kehuin Veikkoa kovasti ja neitokaista nauratti. Kysyin häneltä että kauanko hän on ratsastanut ja hän kertoi ratsastaneensa 2,5 vuotta ja hänellä on oma hevonen. Hihkaisin "Oma hevonen! Voi vitsi mä oon siis niin kade!" Tyttö purskahti nauruun ja osoitti tarhassa olevaa harmaata ponia, jota olin jo aikaisemminkin ihastellut. Jukra, oma hevonen! Noh, pakkohan mun oli sitten rinta rottingilla kertoa, että mäkin saatan olla piakkoin hevosen omistaja. Molemmat hymyilimme, ymmärsimme kumpikin mitä se merkitsee.

Vasta autolle kävellessä iski kuumuus päälle, huh mitä helteitä, päälle 30! Toivottavasti hieman hellittää, että polletkin jaksaa paremmin. Ja huomenna yritän taas hihkua Veikon itselleni, ihan varmasti!

Kurssipäivä nro 3

Melkoisen tohkeissani ajelin tallille, taas hiukka liian aikaisin. Elättelin toivetta saada Sakke uudestaan ratsuksi, mutta se kuulemma meni jollekin muulle tunnille. Juttelin samaisen rouvan kanssa kentän laidalla kuin eilenkin ja seurasin silmä tarkkana este-alkeita. Tunti meni äkkiä ja sitten olikin aika taas vetää omat varusteet päälle.

Hevosten jaossa sain suokin nimeltä Veikko. En ollut edes katsonut aikaisemmin, että minkälainen kulkija kyseinen ruuna on. Kentällä odotti kiltisti komea Veikko, kaunis ja jykevän oloinen. Mä olen aina tykännyt jykevistä hevosista, issikatkin ovat sellaisia pienestä koostaan huolimatta.

Laitoin jalustimet sopiviksi, kokeilin nousta selkään ja hain sitten jakkaran. Hieman noloa, mutta ei voi mitään! Saatuani jalustimet sopiviksi hyvän oppaan johdolla, pääsin kiertämään kaviouraa. Veikon askel tuntui heti reippaalta, se meni innokkaasti eteenpäin.

Hetken käveltyämme harjoittelimme jalustimille nousua. Ylös ja alas hevosten mennessä käyntiä ja välillä pysyttiin siellä pidempään. Menimme harjoitusravia muutaman pätkän ja sitten pääsimme viimein keventämään. Nuorista yksi, joka oli aikaisemminkin ratsastanut, näytti mallia. Veikko lähti innokkaasti toisen perään ravilla ja minä kevensin kuten osasin. Tasapaino oli ihan ookoo, kun pidin toista kättä harjassa kiinni. Rytmi oli hieman hakusessa, mutta Veikko antoi sen mulle anteeksi. Harjoitusravissahan se pysähtyi kun tarrasin ilmeisesti polvilla kiinni... Kevennystä mentiin pitkät sivut ja lyhyet käveltiin ja sitten pikkuhiljaa alkoi se rytmikin löytyä. Kaarteessa vaan on vaikea keventää, ei hajuakaan kevensinkö oikealle jalalle. Ehkä se tulee sitten pikkuhiljaa. Tosin musta tuntui että kaarteessa se toinen askel heittää vahvemmin ylös, joten sitä mä ainakin yritin kuunnella. Ainakaan kukaan ei valittanut, edes Veikko.

Tein aika paljon voltteja ja välillä oioin puoli kenttää kun hitaampia oli edessä ja Mosse ei tykännyt hännässä roikkujista. Veikko kuunteli loistavasti ja lähti taas reipasta käyntiä ottamaan edellä kulkevia kiinni. Sitten kevenneltiin lisää enkä olisi halunnut lopettaa ollenkaan! Kun täti kerran pääsee ravin makuun... Sitäpaitsi puolivälin jälkeen en tukeutunut harjaankaan, jipii!

Aivan liian nopeasti loppui tunti ja hevoset ohjattiin kaartoon keskelle. Nyt jopa pääsin alaskin säädyllisesti, ilman että joku jalka jumittaa tai jotain. ;-) Paijailin hevosta ja pyyhin kärpäsiä pois ryntäistä Veikon nuuskiessa mun päätä. Ilmeisesti ratsu päätti, että tämä ihminen on ihan ok, kun se kerran juttelikin koko ajan hänelle ja rapsutteli häntä sään kohdalta.

Veikon seuraava ratsastaja tuli paikalle ja kyseli että minkälainen Veikko oli ollut. Kehuin ratsua, niin hieno käynti ja innokas luonne! Ratsastaja kertoikin olevansa valmennuksessa Veikon kanssa, vau! Osaava polle, silti tekee loistavaa työtä myös aloittelijoiden kanssa, hienoa! okei tässä kohtaa suosikki vaihtui Sakesta Veikkoon, kukahan on ensi viikolla ykköspallilla? :D

Kurssipäivä nro 2

Suihkunraikkaana ajelin kohti Espoota ja tuntia numero 2. Olin taas ajoissa, mutta se ei mennyt hukkaan. Katselin edellisiä ratsastajia kentällä, oli menossa este-alkeet. Juttelin erään ratsastajan äidin kanssa ja aika hurahti. Pikapikaa suuntasin autolle, kypärä oli siellä.

Keräännyimme hevosten jakoon ja kuulin saavani Sakke-hevosen. Se olikin kentällä jo valmiina ja kävelin kohti pollea. Pidensin jalustimet sopiviksi ja edellinen ratsastaja auttoi mut selkään. Ja pidensi hän vielä reiällä sitä toista puolta. Hän vielä varoitti, että Sakke ei oikein tykkää että kukaan on hännässä kiinni, hyvä neuvo, kiitos! Oli oikein ystävällinen nuori!

Sitten sainkin lähteä kiertämään kaviouraa. Sakke-heppa tuntui ihan erilaiselta kuin edellispäivän ratsu ja käynti oli paljon reippaampi. Huomasin heti korvien luimivan, takana tullut ratsastaja oli liian lähellä. Tein voltin ja siirryin taaemmaksi, ei ollut kukaan hännässä kiinni! Tämäkin on yksi issikan ja ison hevosen eroista, muistan hyvin isohevosratsastajien kysymyksiä issikkavaelluksilla että tää menee ihan toisen hännässä kiinni, saako se mennä?

Käyntiä mentiin tosi reippaasti ja yritin välillä hieman hidastaa. Kaksi suokkia tuli ihan peesissä, joten siirryin taas taaemmaksi. Pysäytin polleni ja annoin muille hieman etumatkaa. Sitten pyysin liikkeelle ja Sakke hyvin viljakkaasti meni pitkillä askelilla eteenpäin. Kertakaikkisen hyvä käynti! Hieman otimme harjoitusravia, josta pikkaisen kyllä lusmusin. Mun selkä tuntui paukkuvan moisesta, mutta paremmin tämä meni kuin eilen. Oliko kyseessä erilainen ravi vai olinko jo mukamas oppinut jotain, mutta helpommalta tuntui.

Sitten tuli mun ihan lemppari-kohta! Lisää pujottelua! Jee! Toisella pitkällä sivulla tehtiin kiemuroita ja toisella mentiin ravia ja mä olin ihan tohkeissani saadessani oikeasti ohjailla pollea puomien ja kartioiden välistä. Mun on pakko saada omalle pollelle moinen rata, tahtoo lisää kiemuroita! =D

Opettaja sanoi että seuraavaksi otamme jalat pois jalustimista. Mun ilme oli varmaan sellainen että älä nyt hulluja puhu, mun pää on kolmen metrin korkeudessa ja tää on muutenkin jo tarpeeksi epävakaata... Otin kuitenkin jalat pois jalustimista ja menin hetken ilman. Ei se nyt niin pahalta tuntunutkaan! Sitten piti kaivaa ne jalustimet takaisin päkiän alle, missä onnistuin ihan hyvin. Tuokin on muuten vaikeampaa kuin meidän issikoilla, niillä kun on jalustinhihnan paikka poikittain jalustimen yläosassa ja siitä syystä jalustimet roikkuu jo valmiiksi poikittain.

Sitten viimeiset ravit ja loppukäynnissä otin jo ihan luontevasti jalat pois jalustimesta. Sakke kääntyi kauniisti pyynnöstäni kentän keskelle ja pysähtyi rauhallisesti odottamaan. Taputtelin ja kehuin ratsuani ja olin erittäin tykästynyt!

Edellinen ratsastaja tuli juttelemaan, hän toimi tallityttönä ja huolsi hevosia. Hän kysyi että mitäs tykkäsit Sakesta ja kehuin vuolaasti hevosta. Jossain vaiheessa jopa vahingossa sanoin että "Hyvä hauva!" Alkoi naurattaa, sanoin neitokaiselle että sori, tulee aina kehuttua kaverien koiria..

Mulla varmaan silmät loisti kun talutimme yhdessä Saken kohti tallia. Kerroin taustastani ja näin tallitytön silmistä selkeän innostuksen vastakaiun kun hän kuuli sanat oma heppa. Tuon tytön kanssa olisi kiva jutella enemmänkin hevosista, sillä hän on parempi ratsastaja kuin minä. Ja sen innostuksen takia tunsin heppatyttöjen sielujen sympatiaa, vähän väliä että ikäeroa on 3 vuosikymmentä!

Justiinsa. Nyt mä olen muutenkin kuin 12vee tyttö, joka miettii minkä hevosen hän seuraavalla kerralla saa. Kuinka ihmeessä mä jaksan huomiseen.... ;-)

Aamupäivä

Vietyäni mieheni töihin suuntasin jälleen Nuuksioon. Kävin jakamassa varsalaitumella oleville nuorille näkkäriä ja kävelin kypärä kainalossa aikuisten laitsalle. Olin luvannut pikiöljytä kaikki pollet samalla, kun lähdemme Aulin kanssa parin tunnin lenkille. Aikaa jäi ennen Aulin tuloa, joten hain vettä ämpäreillä pariin otteeseen. Tvisturille kelpasi raikas vesi, melkein imaisi koko ämpärillisen sisuksiinsa!

Aulin tultua haimme Svipan ja Tvisturin ja laitoimme pikaisesti huovat niille selkään. Kovalla hopulla sain puettua Tvisturille suitsituksen, mihin oli kiinnitetty korvahuput ja kärpäshapsut. Svipa seisoi rauhassa mun laittaessa suitsia, mutta Tvistur alkoi potkimaan kutiavaa masuaan. Onneksi hoksasin laittaa loimesta vatsakappaleen pollelle, etummainen kuminauha vyön edestä ja takimmainen huovan takaosasta yli. Sitten vielä venäytin vatsakappaleen huovan alareunojen yli, siinä se pysyikin hyvin paikoillaan!

Punttasin Aulin Svipan selkään ja lähdin taluttamaan Tvisturia portille. Päästyään tielle Auli ihmetteli kun mulla ei ollut kypärää päässä. No voi hyvänen aika! On niin kuuma että jo omat hiukset tuntuu kypärältä! Ei auttanut muuta kuin lykätä Tvissen ohjat Aulille ja juosta hakemaan kypärä satulakaapin katolta.. Ja juosta takaisin, hiki pintaan! Sitten oli turvallista lähteä ratsastamaan.

Talutin Tvisturia tietä pitkin metsään asti, jossa etsin hyvän paikan kiivetä selkään. Kannon päältä pääsi tosi näppärästi ylös ja Tvisturin käynti metsässä olikin sen jälkeen ripeää. Ötököitä oli vain hurjasti, tuumasimme niiden vähenevän kun pääsisimme hiekkatielle.

Hiekkatiellä ystävällinen mies olikin hetken meille vetoapuna, kunnes reippaili nopeammin näkymättömiin. Tvistur alkoi puistella päätään, itikat ärsyttivät. Pienen töltin jälkeen puisteleminen alkoi uudestaan ja aloin jo miettiä takaisin kääntymistä. Välillä poika hieroi päätänsä toiseen etujalkaan ja taas puisteli.

Olimme menneet vasta vähän aikaa, kun itselläkin alkoi pörrätä itikoita, ja mikä kamalampaa, paarmoja pilvin pimein ympärillä. Niitä huitoessa tasapaino oli koetuksella! Auli kysyi että mikä sulla on olkapäällä ja kun kurkkasin, siinä oli jumalattoman iso hämähäkki! Kiljaisin ja pyyhkäsin otuksen paniikissa pois. Onneksi Tvistur ei reagoinut kiljaisuuni, vaan jatkoi päänsä hinkkaamista jalkaansa.

Hetken tuumattuamme tulimme siihen tulokseen, että käännymme takaisin ja teemme vain lyhyen retken. Tämä alkoi olla jo hevosten sietokyvyn rajoilla, omasta puhumattakaan.

Käännyttyämme askeleet alkoivat pidentyä ja Tvistur näytti mahtitölttinsä! Hui kun mentiin hienosti! Ei tietoakaan kouluratsastuksesta, me mentiin just niin kuin olen pöpelikössä oppinut! Paluumatka sujui paljon nopeammin, kuten tavallista. Aulin ehdotuksesta tulimme tien kautta takaisin, koska metsäpätkällä oli niitä hyönteisiä ihan liikaa.

Viimeisen hiekkatien suoralla ennen autotietä tulimme alas selästä, koska tie oli melkoista soraikkoa. Varsalaitumen asukit tulivat tohkeissaan morjenstamaan ja tällä kertaa Brynja oli kärjessä. Tammukka tuntee hyvin nimensä ja korvat hörössä kuunteli kun kehuin häntä ja sanoin hyvä Brynja!

Saatuamme pollet takaisin laitumelle Auli haki harjat ja minä veden. Pesimme pikaisesti ratsumme ja kiskoin loimen selkäosan suojaksi, kunnes sain kummallekin päähupun paikoilleen. Tvistur työnsi melkein väkisin päänsä huppuun ja rauhoittui saman tien. Äkkiä loimen loppuosa paikoilleen ja sama homma Svipalle. Auli laittoi sillä välin vatsakappaleet ja jalkalenkit ja minä vielä pujotin hännät loimien häntäkappaleisiin. Riimut vielä päälle ja sitten sapuskaa turvan alle! Krona oli kytiksellä, mutta lähti täydellisellä töltillä karkuun kun lähdin tammaa jahtaamaan. Ja palasi sillä sekunnilla kun selkäni käänsin! :D Jahtasin vielä toisenkin kerran Kronan töltätessä pää korkealla pois.

Mulla on nilkat ihan syöty, kamalia pahkuroita paarmojen ilmaiskuista niskassa ja polviakin on joku käynyt järsimässä ratsastushousujen läpi. Onneksi oli reilusti aikaa, kerkesin hyvin ajaa kotiin suihkuun ennen illan ratsastuskoulua! :D

Kurssipäivä nro 1

No niin! Viimein alkoi se kauan odotettu tehoalkeiskurssi! Johan mä varasin itselleni paikan helmi-maaliskuussa, vai milloin se Leiri-Hippos ilmestyikään. Mulla on ollut mielessä jo pitkään että olisi hyvä oppia isoheppapuolelta alkeet, vaikka olenkin kolme vuotta polleillut issikoilla.

Ennen kurssia kävin kuitenkin morjenstamassa meidän omia ihania palleroita ja vein niille hieman näkkäriä. Ahne-Eikka tuli heti paikalle sieraimet suurina, kyllä hän haistaa herkut kilometrin päähän! :D Kekekin seurakoirana käveli perässä ja yritti hamuilla nannaa.

Varsalaitumella nuoriso oli myös innoissaan leivästä, Prinsessa johti laumaansa Tirriäisen seuratessa vierellä. Vaavi tuli myös turpa Prinsessan ja Tirriäisen välissä ja Brynja piti perää. Näkkärit kelpaa kyllä meillekin, tuntui olevan yleinen mielipide! :D

Sitten lähdin ajelemaan kohti Etelä-Espoota ja kurssipaikkaa. Hieman jännitti, joten oli pakko käydä hakemassa huoltsikalta Dallas-pulla, ruoka saa täti-ratsastajankin huomion muualle. Olin tosi ajoissa tallilla ja kävin heti ensimmäiseksi maksamassa kurssin. Hieman epäilytti kyllä hevosten koko, miten ihmeessä sinne pääsee kyytiin?!? Onneksi Annika tuli henkiseksi tueksi ja valokuvaamaan todistusaineistoa. Toivottavasti ei tule "kehnoja" kuvia...


Annika näytti kuvia Muhun reissulta ja ihmettelin vain miten suuria nekin pollet olivat. Hui kauhia sentäs, kuvissa Annikan jalat olivat juuri ja juuri hevosen masun alareunassa! Iik! Siis kun on tottunut issikoihin ja jalat roikkuu aika alhaalla, niin näytti hurjalta.

Loput kurssilaiset tulivat paikalle ja kas, olin ainoa aikuinen! Nauratti, täti ja 5 kappaletta 8-10 vuotiasta nappulaa! :D Ei se haitannut yhtään, ehkä lievää kateutta saattoi olla, muksuilla on luonnostaan niin hyvä tasapaino. Heppajaossa sain pollen nimeltä Mosse, joka osottautui erittäin kauniin punaiseksi polleksi. Kilttikin se oli, seisoi niin nätisti keskellä kenttää kun roudasin jakkaraa pollen viereen. Ainakin vielä kyseinen heppa oli samanlainen kuin issikat, ei hötkyillyt turhia.


Satula oli tavallinen rungollinen satula, eli hurjan kova. Tavallisesti kun alla on rungoton satula tai vain huopa, kokemus oli... erilainen. Onneksi heppa ei ollut kamalan leveä, mutta jalustimet jäivät kyllä melkoisen lyhykäisiksi. Olisi pitänyt pidentää vielä pari reikää.

Liikkeelle lähdettiin käynnissä ja annoin nuorison hoitaa arvailut (Miten hevonen pysäytetään, kuka arvaa?). Tein vain mitä piti ja yritin pysyä keskellä satulaa. Sitten alkoikin tulla ryhdistä sanomista, ja kantapäät alas. Hyvänen aika kun oli erilaista, ryhti se pitää olla issikallakin, mutta tää oli ihan erilaista. Askeleen tahtikin oli erilainen, vaikka hieman laiskalla päällä se mun hummani olikin. Mulla oli aivot täysillä kierroksilla kun keskityin hevoseen.

Sitten lähdettiin kokeilemaan ravia, harjoitusversiota. Miten ihmeessä tyypit pysyy sellaisessa kyydissä?!? Minkä takia siellä pitää heilua kuin perunasäkki?!? Miksi ei kevennetä heti?!? Ei se VOI olla kivaa hevosen mielestä jos kerta 75 kiloa läjähtää joka askeleella selkään... Eikä mun häntäluukaan kauheasti kiitä moista touhua. Onneksi kuulemma ylihuomenna jo mennään kevennystä, ei mun elimistö moista höykytystä kestä. Issikan ihana töltti, ja/tai ravi on ihan toista kuin ison hevosen liikkeet. Tuli hihkaistua "Hui kamala!" ja vuoroaan odottelevat pro-tyypit hymähtelivät. Ne muutamat ravit oli ihan tarpeeksi.

Sitten tultiin takaisin käyntiin ja siirryttiin mun ihan lemppariin touhuun, pujotteluun! Maassa oli puomeja, joiden välistä mentiin kiemuroita ja se oli sellaista mistä mä nautin! Oli tosi kiva ohjata hevosta jyrkistä kohdista ja se on yksi mun suosikki myös issikoilla metsässä. Ohjailla niitä puiden ympäri ja juurakoita väistellen, mukavaa!

Piti sen päätteeksi vielä mennä hieman harjoitusravia, mikä alkoi sujumaan hieman paremmin kuin ensialkuun. Sitten tunti olikin jo loppu ja kauhulla mietin miten pääsen alas. Ei auttanut muuta kuin ottaa tiukka ote satulan etukaaresta, sulkea aivot ja antaa kropan hoitaa homma. Hetken kuluttua avasin aivot ja huomasin seisovani hevosen vieressä rutistaen edelleen satulaa. Hengissä ollaan! Taputin hevosta, kuten vähän väliä koko tunnin ajan ja Mossen pää nuokahti. Juu hän on hyvä polle, silmätkin ihan lupsahteli kun rapsuttelin. Alahuulikin venähti!

Pidin ratsuani paikallaan kun seuraava ratsastaja tuli selkään. Sitten jalat hellinä kavelin Annikan luokse, joka oli kannustanut mua koko tunnin ajan. Annika oli ottanut parit kuvat ja lisään ne tänne kunhan ne saan. Ensiksi Annika tosin työnsi (olemattoman) mikrofonin suuni eteen ja kysyi: "Noh, mitkä ovat nyt tunnelmat?" "Nää on IHAN erilaisia kuin meidän issikat, hui!"

Meillä oli pitkä keskustelu ratsastuksen eroista ja olen aika onnellinen että huomenna menen mun omalla mussukalla Tvisturilla parin tunnin satulattomalle reissulle. Ja sen päälle sitten tunti tiukkaa koulua! Missähän kunnossa sitä ylihuomenna ollaan, huh!