Rauhallisempaa menoa

Tallille päästessäni huomasin, että Krona-Jaana oli juuri saanut heposet valmiiksi asiakkaille. Avustin siinä samalla asiakkaita ja kerroin Offarin ohjeita ratsastajalle. Ryhmän lähdettyä hain oman palleroiseni tarhasta ja parkkeerasin pollen puomiin lähelle Faxia. Faxi oli niin suloinen, se hörisi tohkeissaan kun tulimme aitauksen viereen.

Harjasin ensin Mörrin kokonaan, sitten hain autosta vuoluvälineet. Mörri antoi mun hoitaa kavionsa oikein hyvin, mun vaan piti hakea tuoli itselleni. Kyllä se työstä käy, kuten sanonta kuuluu! Takakavion liuska oli helppo ottaa pois ja sain otettua hieman kulmatukiakin alemmaksi. Mörri ei ainakaan vielä ole arastellut pyörätiellä, vaikka siellä onkin hiekkaa ja välillä isompiakin kiviä. Lumen jälkeen kaikki tietenkin tuntuu paljaassa kavion pohjassa herkemmin, mutta hyvin ollaan menty.

Mietin jo että missäs muut on, kun normaalisti ollaan yhdeltätoista lähdetty, eikä porukoita näy. Soitin Minnalle ja huomasin käsittäneeni väärin, yhdeltätoista piti vasta olla tallilla, ups! No ei se mitään, olenpahan ajoissa! Minnan avustuksella hain Vísirin tarhasta, mua nimittäin ärsyttää suunnattomasti availla sitä tarhan porttia. Senkin Tirri, mitä sä menet opettelemaan tuollaisia Houdinin taitoja!

Harjasin Vísiriä joutessani ja tuumasin sillä olevan varsin lyhyen talvikarvan. Mörrillä on varmaan tuplaten niin pitkä karva kuin Vísirillä. Minna katseli sillä silmällä maata, kerroin että tuossa oli äsken harjattu Kekeä. Minna keräsi muhkeaa talvikarvaa kunnon keon käsiinsä ja mietti kuumeisesti mitä siitä voisi tehdä. Keke-taidetta ainakin!

Noorakin saapui paikalle ja ohjasin hänet autoineen taukojumpaten ja käsiäni suuressa kaaressa pyörittäen sopivaan kohtaan. Tekipäs hyvää liikkua kavioiden vuolun jäljltä, muistakaa hyvät ihmiset jumpata! Noora harjasi Vísiriä lisää ja mä hain Mörriäiselle satulan. Otin raipan mukaan ja Mörri oli kovin tyytyväinen päästessään jonossa keskelle.

Käynti oli reipasta, kuten nyt viimeaikoina muutenkin. Osaksi on varmaan sitä mun asennetta, mutta osa on varmaan ihan Mörrin omaa intoa. Ainakin se päristelee siihen mallin, ettei sitä kyllä harmita. Nytkin menimme niin simpsakasti käyntiä ja ensimmäinen ravikin oli oikein mukavaa. Meitä aiemmin tallilta lähteneet tulivat pyörätiellä vastaan ja kaikki näyttivät olevan märkiä. Ööh, sataako täällä? No joo, taitaapi sataa, enpä kiinnittänyt moiseen edes huomiota.

Menimme Veikkaustien kautta kohti ratsastuspolkua ja Minna sanoi Faxin mahtuvan kävelemään ihan hyvin Mörrin takana. Faxilla on aika vauhdikas käynti ja olin miettinyt sitä että mahtuuko Faxi tulemaan meidän perässä. Minna oli sitä mieltä että Mörri käveli tosi reippaasti, jolloin vedin itseäni pystympään ja Mörri otti vielä hieman ryhtiä käyntiinsä. Hups, taidanpa minäkin olla perso kehuille, ei pelkästään Mörri!

Veikkaustiellä pääsimme lisää ravia, mutta mitään hirmuista ei meno ollut. Kuitenkin Mörri oli kuulolla ja meni kerrankin ravia loppuun asti, eikä jymähtänyt käynnille heti kun edessä oleva lopettaa. Oikein hienoa! Juuri ennen ratsastuspolkua Noora tuli alas selästä ottamaan Vísiriltä buutsit pois etujaloista ja saimme hetken hengähtää. Vain hieman kateellisena katselin Nooran selkäännousun, tällä kertaa alkoi kyllä naurattaa. Noora hyppäsi masuvilteen Vísirin selkään, jäi hieman vajaaksi ja pinnisti ja ponnisti ja punnersi itsensä väkisin sinne oikeinpäin Vísirin seistessä kaikessa rauhassa paikoillaan. Onneksi mun ei tartte tehdä tuota, mun tekemänä moinen selkäännousu olisi päättynyt traagisesti. Lehdissä olisi ollut otsikoita "KANSSARATSASTAJAT TUKEHTUIVAT NAURUUN!" Pitäis vissin harjoitella, oikeesti, kun hyvä että pääsen sinne satulan kanssa. Mä niin ootan kesää että pääsen kannon tai kiven päältä sievästi selkään...

Unohdin pyytää Nooraa samalla kiristämään satulavyötä, joten kun olimme päässeet jyrkän mäen alas, satula oli Mörrin lavoilla. Alas vain kiltisti ja satulaa korjaamaan oikeaan kohtaan. Olimme pysähtyneet sellaiseen kohtaan, että pääsin melkein kunnialla takaisin ylös satulaan. Pitäis sen muun harjoittelun ohella kokeilla sitä oikeaakin puolta, josko mun polvi kestäisi pomppia jo siltä puolen. Tuo hyppääminen yleensä on mulle totaalisen vaikea suoritus, jo se, että hyppää vesilammikon yli, on vaikeaa. Sitä se rasitusastma lapsena teettää.

Noh, Mörri on jo tottunut näihin Tätin kummallisiin tapoihin, joten se seisoi kaikessa rauhassa. Matka jatkui hetken käynnissä, mutta siirryimme pian raville Vísirin perään. Mörri oli meno päällä ja halusi sitkeästi pysyä ravissa, vaikka Vísirin töltti ei niin vauhdikasta ollutkaan. Sanoinkin Nooralle että eipä olla menty näin hidasta ravia, yleensä Mörri vaatii enemmän vauhtia ennen kuin se vaihtaa isommalle vaihteelle. Sitkeästi Mörri meni jatkoi menoa ja kehuin ratsuani hyvästä työstä. Se on varmasti raskaampaa mennä hitaasti, kuin että saa vähän vauhtia alle.

Halkopinolla otimme käyntiin ja jatkoimme rennosti tassutellen kohti ensimmäistä laukkamäkeä. Sen tosin otimme myös käynnissä ja mäen päällä kohtasimme kaksi isoa hevosta. Etummaisen kanssa piti kuulema olla varovainen, mutta meidän maastomopot saivat luvan väistyä sivummalle. Päästyämme heistä ohi jatkoimme hetken käynnissä ja lähdimme sitten laukalle. Tai Vísir lähti, Mörri posotti kovalla ravilla ja Faxi meidän perässä taisi tulla laukalla. Koomista, kuinka Mörri menee niin kovaa ravia, että Faxi pystyy laukkaamaan siellä perässä! :D Sain Mörrin kuitenkin laukalle, mutta hieman oli pohja pehmentynyt edellisestä kerrasta. Välillä tunsi selkeästi, kuinka Mörrin jalka upposi normaalia syvemmälle eikä meno ollut ihan niin rentoa.

Kipusimme mäen käynnissä ja kävimme kääntymässä melkein tiellä asti. Noora kysyi että haluaisiko joku muu mennä keulilla. Meistä ei ole keulijoiksi Mörrin kanssa, meitä on turha vilkuilla. Minna sanoi että hän voi mennä Faxin kanssa eteen ja lähti meidän sivuitse. Faxi kiilasi tyynesti meidän eteen ja Vísirin taakse ja meitä huvitti, Mörrin voi kyllä ohittaa, muttei Vísiriä! Minna sai kuitenkin Faxin ohitukseen pyytämällä hieman nopeampaa askellajia, jolloin myös Vísir innostui perään. Ja Mörri tietenkin mukaan, ravilla tosin.

Siirryimme käynnissä takaisin hautuumaan suoralle ja kun pääsimme tasaiselle, otimme uudestaan laukan. Mörrikin meni hyvin laukkaa, mutta mitään kaahotusta ei ollut ollenkaan. Mörri meni varoen askeleitaan ja yritin pitää itseni aivan keskellä. Kehuin poikaa ja annoin sen mennä mielestään turvallista vauhtia, vaikka välillä jalan upotessa mun tekikin mieli hidastaa.

Faxi ja Vísir olivat jo hidastaneet, kun huolellinen Mörri tuli perässä ja hidasti raviin. Noora kääntyi katsomaan meidän tuloa ja hihkaisi "Oi, mikä ravi!" Ensin mietin että eihän Vísir mennyt ravia, ennenkuin tajusin että Noora tarkoitti Mörriä. "Se nostaa etujalkojaan niin korkealle!" Joo, Mörrillä on kaunis ravi, harmi vain ettei siitä ole liikkuvaa kuvaa. Nätti laukkakin sillä on, mistä Noora oli samaa mieltä mun kanssa, hänhän seurasi sivusta kun Mörri nosti rullaavan laukan viikko sitten asiakkaan kanssa. Tämä Täti oli aika tohkeissaan, kuulitkos Mörri, kuinka sua kehuttiin! Taas olimme molemmat ryhti korkealla! :D

Mörri huomasi selkeästi Tätinsä olevan tyytyväisen, koska seuraavaan alamäkeen jarruja piti hakea. Käynnissä jatkoimme matkaa, ja kun pääsimme suopätkälle, hihkaisin muille että menkää vaan, me otetaan sitten teitä kiinni.

Faxi pisti töppöstä toisen eteen ja viiletti hurjalla töltillä polkua pitkin Vísir perässään. Mörri lähti raville ja ottamaan kavereita kiinni, tässä oli hyvä mennä! Mörrin päristellessä innosta mua alkoi naurattamaan, ja kun Vísirin häntä oli kadonnut mutkan taakse, Mörri pörähti ja siirtyi laukalle. Hahaa, mulla oli käsi harjassa kiinni, tunnen jo sen verran hyvin sitkeän ratsuni. Otimme muutamat laukka-askeleet ja saimme toiset näkyviin, jolloin siirryimme takaisin raville edelleen takaa-ajo mielessä. Osuus oli hurjan pitkä ja menimme sen melkein laukkamäelle asti, ennen kuin Faxi suostui hidastamaan. Kuulin kuinka Minna kysyi Nooralta, että nyt ei tainnut Mörri pysyä mukana, johon Noora vastasi että tuossahan nuo on... Vai ei muka Mörri pysy ravilla tölttääjien matkassa! Hah, puppua, sanoi siihen Mörri!

Heti perään oli jyrkkä laukkamäki, jonka aloitimme rauhallisesti. Siis sen tasaisen osan. Sen jälkeen lähti taas g-voimat jylläämään ja painelimme mäkeen muiden perään tiukalla laukalla. Tämä mäki on NIIN Mörrin suosikki, ettei toista parempaa varmaan löydy, paitsi ehkä se Hakjärven suurin mäki. Kehuin Mörriä ja taputin kaulalle kiitokseksi hyvästä suorituksesta, kun Mörri pysähtyi hetkeksi haukkaamaan happea. Sitten otimme reippaan käynnin loppumäkeen, mitä ei ollutkaan enää paljoa jäljellä. Aina vain korkeammalle tämä ratsu jaksaa pyyhältää!

Valitsimme Veikkaustielle menevän polun ja koska tiesin Mörrin olevan tohkeissaan, osasin jo varautua pieneen yritykseen. Ja sieltähän se tulikin, pieni sievä 3 sarjaa laukkaa ylämäkeen, muka ryöstäen! :D Antaa mennä vain jos intoa löytyy, hihii!

Veikkaustiellä Noora tuli alas selästä ja talutti Vísiriä. Jossain vaiheessa kysyin kuulumisia ja Vísir näytti hieman varovaiselta. Noora sanoi että sitä sattuu toiseen etujalkaan ja liiat kivet tuntuu liian ohuen anturan läpi kipeästi. Lopulta pysähdyimme ja odotimme että Vísirille saadaan etubuutsit jalkoihin. Mäkin tulin alas selästä taluttaakseni hepostani, johan Mörri on saanut liikuntaa tälle päivälle. Minna teki samoin ja lähdimme Mörri etunenässä tassuttelemaan tallia kohti.

Mörri käveli tosi reippaasti mun kanssa, sain kävellä ihan kunnon vauhtia. Lastentarhan jälkeen pyörätiellä laitoin ohjat ratsuni kaulalle ja annoin sen kävellä itsekseen, minä toki keulilla. Minna ja Faxi kävelivät välillä rinnalla, välillä taaempana ja Noora talutti Vísiriä perässä. Vähän helpommin se nyt käveli, kun oli saanut popot jalkoihinsa.

Mä aloin houkutella Mörriä raville juoksemalla sen edessä kylki edellä. Sitten laukkasin sivuttain, naksuttelin ja houkuttelin, mutta poika ei suostunut esiintymään. Minna sanoi että Faxi olisi kyllä lähdössä mun naksutuksista töltille! Aika huvittavaa, sitähän piti sitten kokeilla! Mä toistin Faxin nimeä, naksuttelin ja laukkasin sivuttain ja kas, Faxi ensin lisäsi käyntivauhtia ja siirtyi sitten töltille! Minna piti ohjia löysällä niin ettei hän estänyt Faxin menoa ja käveli vauhdilla mainion hevosensa vierellä. Se oli tosi hauskaa, siirryttyämme takaisin käyntiin kehuin Faxia ja rapsuttelin sitä, hieno hevonen! Minna oli jo aiemmin todennut, että kun mä kannustan takana Mörriä, Faxi tottelee siinä edessä. Taidan olla ainoa, joka käyttää niin paljon ääniohjausta, joten suurin osa tallin hevosista kuulee ne joka retkellä ja toimii kuullun käskyn mukaan.

Tallilla odotti iso kasa ruokaa, tosin Mörri sai esimakua pysähdyttyään taas autolle. Jukra, olis pitäny muistaa ostaa porkkanoita! Muu ruoka kelpasi aivan yhtä hyvin ja kun ateria oli syöty, oli taas aika ottaa ruokavati hampaisiin ja paukuttaa sitä pari kertaa maahan, huomaako kaikki että kippo on tyhjä? Vink vink? Juu, Mörri, ruokakippo on tyhjä, tiedän sen, Täti käy ostamassa niitä porkkanoita...

Perjantaina posotetaan!

Olin jo päättänyt laittaa Mörrille kuolaimet tälle päivälle, koska ajatuksena oli treenata Mörrin tölttilihaksia ja tiesin joutuvani tekemään sen yksin. Muilla tuntui olevan muuta tekemistä perjantai-iltana, kummallista.

Kaivoin Mörrin kuolainsuitset esille ja vaihdoin niihin ohjat kuolaimettomista. Tarhassa mietin hetken, että mites nää menikään, kun en ole käyttänyt näitä kuin viimeeksi elokuussa. Niin no, olihan se treenari näillä vempaimilla liikkeellä reilu kuukausi sitten. Mörri seisoi kärsivällisesti paikallaan mun säheltäessä sen tukkapehkon kanssa, miten nää olikaan näin pienet! Niih, se oli se talviturkki, joka vei "hieman" tilaa.
Mörrin suitsethan on ne matkaratsastussuitset, niistä saa kuolaimet pikalukoilla näppärästi pois. Ne on tosi kätevät ja ihanan helpot pitää puhtaana. Ei haittaa vaikka puuro hieman syödessä roiskuu!

Päätin taluttaa Mörrin heinäkasan vierestä, että saapi ottaa suullisen heinää jos haluaa. Mörri kuitenkin vain nuuskaisi heinää, sanoi "höh.." ja lähti kuljettamaan mua portille. Selvä, sitten mennään!

Harjasin ratsuni hienoksi harjaa ja häntää myöten ja putsasin kaviot. Huomenna täytyykin ottaa vuoluvälineet mukaan, toisessa takakaviossa oli lerpake reunassa. Tai ei sitä voi lerpakkeeksi sanoa, onko lerpake edes oikea sana, mutta sellainen pieni kohta mistä kavion pinnasta lähtee liuska samalla lailla kuin ihmisen kynnestä joskus. Se liuska ei ollut kuin parin millin kokoinen, mutta viilataan se huomenna pois ettei se tartu mihinkään ja tule suuremmaksi tai muuta sellaista.

Satulan vuoro oli seuraavaksi ja sitten olimmekin valmiita lähtöön. Olin jo kiristänyt satulavyötäkin, kun Krona-Jaana-ratsukko tepasteli tallille. Sanoin että me tästä lähdetäänkin, olis treenausta edessä. Jaana mietti että pitäiskö hänen lähteä mukaan... Sanoin että tuollahan on Prinsessa, sen kun haet ja mä syötän sillä välin Kronan. Kronan syötyä vein sen takaisin tarhaan ja Prinsessa olikin jo lähtökuopissa. Ja taas kiristin Mörriltä satulavyötä reiällä.

Lähdimme kohti Hakjärveä Prinsessan mennessä vauhdikkaasti edellä. Mä patistin Mörriä ja se kulkikin varsin reippaasti. Kehuin poikaa ja Mörri kuunteli, kyllä, hän on hieno poika! Siirryimme hiekkatielle ja otimme hieman ravia Prinsessan perässä. Siellä olikin hyvä mennä tahdikasta ravia, koska Prinsessan töltin vauhti on aika nopea. Mukavaa! Mörri päristeli ja otimme toisenkin nopeamman osuuden, minkä jälkeen Mörri ei edes huomannut kääntyvänsä oikealle ylämäkeen. Yleensähän se aina ehdottaa vasemmalle alas, mutta nyt se meni päristellen Prinsessan perään.

Jossain vaiheessa Jaanan piti tulla alas potkimaan Prinsessan kakat ojaan ja samalla hän kiristi meidän satulavyötä. Ei sitä tartte niin kauhian tiukalle vetää, sanoin, mihin Jaana tokaisi "Nyt sinne menee enää yksi nyrkki väliin!" No joo, eiköhän se sitten ole ihan sopivan tiukalla...

Mökkitietä edeltävällä suoralla otimme lisää nopeampaa lajia ja kun ketään ei tullut mistään, pistimme mökkitielle laukaksi. Mörri empi hetken, ei tässä yleensä olla laukkaa menty, paitsi kerran Vaavin perässä. Nyt mentiin kuitenkin pieni mukava laukka ja Mörri alkoi lämmetä. Lyhyen tasaisen jälkeen otimme uuden pikku laukan ja altani alkoi kuulua pärinää. Vai niin, alkaa vanha herra olla tuolla päällä! Seuranneessa alamäessä mulla oli työ pidellä ratsuani, se kun oli sitä mieltä että tässä voidaan ihan hyvin ottaa ravia. Sain pideltyä innokasta palleroani pitkään, mutta sitten oli päästettävä Mörri raville. Josta seurasi se, että Prinsessa karautti laukalla karkuun seuraavan ylämäen ja me perässä! Mua nauratti, Mörri oli niin tohkeissaan meno päällä, ihanaa olla sen selässä kun se on noin viljakkaana!

Seuraava alamäki olikin se suurin ja pisin, siinä pidin kyllä tiukasti ohjista. Tässä jos mopo karkaa käsistä, niin eihän se pysähdy ennenkuin  puolivälissä järveä! Mörrillä oli kuitenkin järki kädes... kaviossa, ja se tutki tarkkaan mihin jalkansa asettaa. Jään näköistä sohjoa oli suurimman osan rinnettä, mutta liukas se ei mun mielestä ollut.

Prinsessa alkoi myös olla lämpöinen, mutta Jaana sai hillittyä ratsunsa vallan mainiosti. Järven rannalla otimme taas ravia ja Prinsessan vauhti töltissä kiihtyi. Mörri kiihdytti aivan samalla lailla ja kun tie nousi rannalta pois, oli vuorossa taas muutama laukka-askel. Otimme muutaman käyntiaskeleenkin, mutta koska hevoset olivat meno päällä, otimme tasaisella lisää ravia! Mörri oli aivan pörheenä, tää on kivaa, juostaa kauheeta vauhtia!

Saimme ratsumme hetkeksi jopa käyntiin ja niiden (ja mun) hengityksen tasaantumaan. Sitten oli vuorossa alamäki-ylämäki-yhdistelmä, missä Mörri taas hinkusi kovempaa. Pidätin poikaa tosi reilusti, nyt en päästä raville ennen kuin ollaan tasaisella! Pidätin, pidätin ja pidätin Mörrin puskiessa kuolainta vasten, ja yhtäkkiä Mörri siirtyi töltille. Mä olin niin yllättynyt että päästin ohjia ja kiljaisin, Mörri siirtyi raville, Prinsessa laukkasi jo ylämäkeen ja me vaihdettiin hurjalle laukalle ja kiidettiin toisen ratsukon perään. Mä olin aivan haltioissani, Mörri meni tölttiä, Mörri meni tölttiä! Okei, joo, kaikki ne kaksi askelsarjaa, mutta tästä se lähtee!

Hetki rauhoituttiin, mutta meno oli kuitenkin reipasta. Mökkitien loppupää oli paikoin liukkaampaa, joten kuljimme varovaisemmin. Kääntöpaikalla Jaana kysyi että katsotaanko meneekö Mörri keulilla. Sopii mulle! Käänsin Mörrin Prinsessan eteen ja aloitimme käynnissä. Ihan hyvin meni, vaikka Mörri selkeästi yritti varmistaa selustaansa, ettei tuo hurjan itsepäinen Prinsessa-neito vain ole liian lähellä...

Pienessä alamäessä sanoin että mä yritän saada Mörri laukalle tuohon vastamäkeen. Se ei välttämättä onnistuisi, mutta kokeillaan. Aloitin jo alamäessä Mörrin kannustamisen reippaammalle käynnille ja sitten tasaisella pyysin laukkaa. Mörri lähti laukalle ja mä olin ihmeissäni, Mörri menee keulilla laukkaa! Tosin se oli ihan vinoa kylki edellä, kun piti katsoa sitä Prinsessaa, mutta mentiin nyt kuitenkin. Prinsessa sen sijaan oli aivan raivona, HÄN joutui tuon ÄIJÄNKÄPPÄNÄN taakse! Prinsessaa kiukutti armotta ja Jaana teki työtä raivottarensa kanssa.

Mörri meni edelleen keulilla käyntiä ja seuraavaa pientä laukkamäkeä varten suoristin Mörrin ja pidin sen tiukasti ohjien välissä. Ja uudestaan laukalle! Jupii! Prinsessa sai tarpeeksensa ja pyyhälsi silmät sirrillään ohi, nyt muuten tälle neidolle riittää! Mörri pisteli menemään perään ja mua nauratti, on tää aina niin mielenkiintoista hevosten kanssa!

Prinsessa meni tanssien eteenpäin ja Mörri seurasi kiltisti perässä. Tölttävää neitokaista piti välillä ottaa laukka-askelinkin kiinni päristelyn ja pään viskelyn kera, nyt ollaan villejä ja melkein vapaita! Järvenranta meni kokonaisuudessaan vauhdikkaalla ravilla ja Jaana alkoi hidastamaan Prinsessaa, edessä olevan laukkamäen alaosa saattoi kuitenkin olla liukas. Prinsessa ei kovastikaan tykännyt moisesta, vaan taisteli pidätteitä vastaan. Mörri oli aivan likellä Prinsessaa, kun Jaana vapautti ratsunsa ylämäkeen.

Prinsessa lähti niin nopeasti etten kerennyt edes tajuta, mutta niin lähti Mörrikin! Se sinkoutui ylämäkeen niin hurjalla vauhdilla että mä painauduin väkisinkin satulan takakaarta vasten pitäen samalla harjasta tiukasti kiinni. Mörri pinkoi ja pinkoi ja mä kerkesin miettiä etten ole koskaan mennyt näin lujaa tässä mäessä! Mörri jaksoi aina vaan ylemmäs ja edelleen Prinsessan takalisto oli meidän edessä hyvänen aika me mennään lujaa miten se poika jaksaa edelleen me mennään LUJAA! Mä olin aivan sanaton! Siinä vaiheessa kun Prinsessa pysähtyi mäen päälle, me ei oltu jääty varmaan edes kymmentä metriä! Ja toi oli eka kerta kun mä olen ikinä mennyt millään hevosella tuota mäkeä noin pitkälle! Siis eihän sitä yleensä mene kuin Eikkis ja Prinsessa noin raivokkaasti! Huh...

Taputtelin Mörriä ja yritin kehua, mutten tiedä sainko edes mitään sanottua. Jaanalle taisin kommentoida jotain, muttei mitään mielikuvaa. Mä olin ihan fiiliksissä siinä ja Mörri oli aivan samaa mieltä päristelynsä kanssa. Prinsessa tanssahteli menemään ja me otimme aina välillä pikku ravia saadaksemme ratsukon kiinni. Kuljimme samaa reittiä kuin tullessakin ja hyvällä hiekkatien suoralla otimme ravia. Tuumasin polleni olevan sen verran lämmin, että kokeilin niitä pidätteitä. Nojasin taaksepäin ja joustin selällä, annoin pohkeita ja tein pidätteitä. Mörrin korvat olivat muhun päin, mitä se nyt haluaa? Sitten Mörri otti kaksi sarjaa tölttiä, josta se siirtyi passille. Posotimme passilla Prinsessan perään ja aloin uudestaan ottamaan pidätteitä ja olin NIIN lähellä tölttiä Mörrin kanssa kuin olla ja voi. Ikävä kyllä vastaan tuli auto ja piti ottaa käyntiin, joten se tilaisuus meni siihen.

Loppumatka meni käynnissä ja Prinsessan tanssissa. Hangon keksi tuli mieleen, niin leveä hymy mulla oli! Ihan mieletön fiilis kun hevonen antaa palaa ja siihen luottaa täydellisesti. Missään vaiheessa mua ei pelottanut, vaikka jollain toisella hevosella olisin varmaan ollut jo hermoraunio. Mörrin tapa liikkua on aivan loistava, se pitää itsensä suorassa tiukemmissakin paikoissa ja sen tietää että sen voi pysäyttää jos tarve vaatii. Mä vaan aina välillä unohdan käyttää sitä "EI!"-sanaa, siihenhän se reagoi todella hyvin, jopa täydessä laukassa. Ja nyt sillä on selkeästi kevättä rinnassa, mikään ei paina, kivistä, hierrä ja asiat on muutenkin hyvin, joten mikäs siinä on painellessa täyttä päätä.

Tallille tullessa Mörri pysähtyi autolle (namipala) ja mä tulin alas selästä. Yhdessä kävelimme loppumatkan ja heti ensimmäisenä otin satulan pois. Kuolain olikin jo tullut otettua suusta kun pysähdyimme autolle, joten Mörri oli valmis saamaan ruokansa. Laitoin sille vanhaa rehua, uutta rehua, kivennäistä ja sitten muistin että ai niin, olinhan mä laittanut sille puuroakin! Siinä oli sille vajaan tunnin tiukasta työstä kahden tai kolmen tunnin annos, mutta oli se sen ansainnutkin.

Mä olin todella tyytyväinen Mörrin suoritukseen, olin onnellinen että satulassa oli takakaari (ilman sitä olisin jäänyt kyydistä, lähtö laukkamäkeen oli sen verran raju), olin iloinen että Mörrin patistaminen on auttanut sitä ja kaikkein parasta on meidän keskinäinen suhde. Hankkikaa hyvät ihmiset se oma hevonen jos vain mahdollista, se vaatii paljon, mutta tää fiilis on kertakaikkisen korvaamaton! :D

Kävelyllä

Mörrillä piti olla vapaapäivä tänään, mutta kun vein mieheni Espooseen lätkämatsiin, niin ajattelin samalla käydä kävelyttämässä kultaista noutajaani. Tallilla vastaan tuli innokas Rontti-koira kepin kanssa. "Keppi, keppi, heitä mulle keppi!" tuntui koiran katse huutavan ja pitihän sitä sitten leikittää tätä väsymätöntä mustavalkoista salamaa.

Kävin hakemassa Mörrin tarhasta, missä oli hetken pieni konflikti. Vaavi olisi halunnut tulla mukaan ja yritti ajattaa kaikki muut mun luota pois. Jouduin komentamaan sitä ihan tosissani ja huidoin käsilläni kuin kiukkuinen kana ajaakseni sen kauemmaksi. Se tietää kyllä, että jos se ajattaa Mörriä mun luota pois, Täti suuttuu. Tuntui vaan nyt olevan hieman normaalia enemmän intoa tuppautua mukaan.

Sain kuitenkin Mörrin kunnialla ulos portista ja laitoin Mörrin ohjat sen selän päälle. Mörri odotti hetken ja siirtyi sitten tallille päin tuumaten että Tätillä kestää nyt hieman liian kauan. Niinpä, kun Tirri on oppinut avaamaan langat ja ne pitää sulkea rautalangoin ja naruin...

Seurasin sivusilmällä Mörriä ja katsoin sen menevän Visirin ja Faxin seuraan. Niin, siellä olikin heinää tarjolla, ei ihme että nenä vei sinne! Hain heposeni sieltä pois, laitoin turparemmin kuolaimettomista kiinni ja lähdin taluttamaan Mörriä polulle. Mörri taisi olla mielissään, Täti unohti harjata hänet, hah!

Kävelimme tarhan reunustaa pyörätielle päin ja Mörri välillä näpersi mun hanskaa, haistoi selkeästi yrttinamit mun takin taskusta. Käännyimme kohti Hakjärveä ja tein huomioita luonnosta ja tien kunnosta Mörrille. Sitä ei kovinkaan kiinnostanut, huomio oli taskussa.

Menimme hiekkatielle ja kehuin ylämäen reippaasti kävellyttä Mörriä. Siitä sai namin ja päristellen jatkoimme matkaa. Takaata tuli auto, jolloin siirryimme ihan tien reunaan. Auto ohitti meidät varoen, kiitos heille! Jatkoimme matkaa ja ylämäessä Mörri pysähtyi tapansa mukaan siihen yhteen ja samaan kohtaan. En tiedä onko sitä ladun kohdalta joskus mennyt jokin polku ylämäkeen, alamäkeen ainakin pääsee pyörätielle paitsi näin talvella kun siinä on latu. Mörri aina katselee sinne ylämäkeen, ilmeisesti sitä houkuttaisi tutkia kyseistä paikkaa.

Vastaan käveli nuori nainen ja tervehdin häntä hymyillen. Hän vastasi tervehdykseen ja sanoi sitten että "Onpa suloinen hevonen!" Mörri kääntyi katsomaan neitoa, joka otti Mörrin turvan käsiinsä. Mua huvitti, Mörri oli sen näköinen ettei hän nyt ihan tiedä onko se hyvä juttu vai ei. Nainen kysyi että mikä heppa se on ja kerroin Mörrin olevan issikka. Nainen vielä kysyi että onko se tuolta tallilta ja sanoin että on. "Oletko mennyt ilman satulaa?" oli seuraava kysymys ja sanoin että joo, mutta tänään meillä on ihan vain kävelypäivä, kun eilen oli niin rankka reissu. Tekee kummallekin hyvää kävellä. Sitten annoin namin Mörrille ja kerroin naiselle, että me saadaan namia kun me ollaan käyttäydytty nätisti. Nainen vielä taputti Mörriä pepulle, ennen kuin jatkoi matkaa. Mua hymyilytti ja mä olin tosi iloinen että se näki Mörristä vain vasemman puolen. Siellähän on suurin osa komeasta harjasta ja sillä puolella se ei juuri ennen kävelyreissua ollut maannut sontaläjässä... Mä kun en jaksanut harjata sitä!

Hiekkatien päädyssä käännyimme ylös oikealle ja Mörri teki stopin. Se ehdotti mulle alas ja vasemmalle, mutta mä halusin oikealle ja ylös. Sinne myös mentiin, tosin takaata kuului selkeä tuhahdus. Kävelimme varoen vesilätäköitä ja välillä jäin tutkimaan alustaa. Mörri teki toisen stopin ja ehdotti kääntymistä, mutta mun mielestä oli kiva vielä jatkaa matkaa. Mörri käveli tosi reippaasti eteenpäin, joten NYT oli hyvä kääntyä takaisin! Mörri päristeli iloisena ja yritti selkeästi saada mut mukaan päristelyyn, se tuli ihan vierelle ja katsoi mua ja päristeli. Siinähän päristeltiin sitten ja tokihan moisesta hauskasta käytöksestä saa namia!

Tulimme pyörätielle ja päätin tehdä pienen mutkan. Kävelimme suoraan Nuuksiontien yli ja katselimme kun joki oli melkoisen täynnä vettä. Mörri nuuskutti siltaa, kuulostikohan kavioiden ääni kummalliselta siinä kohtaa? Menimme tien yli ja lähdimme kävelemään kotia kohti. Mörri seurasi edelleen erinomaisesti turpa lähellä namitaskua ja mä sain kävellä kunnon vauhdilla. Teki mullekin hyvää!

Pyörätielle päästyämme vastaan tuli iloinen musta labbis omistajansa kanssa ja Mörri oli taas utelias. Niin olisi ollut koirakin, mutta heillä taisi olla kiire. Kun hetken kuluttua ketään ei näkynyt pyörätiellä edessä eikä takana, laitoin ohjat Mörrin niskalle. Sitten lähdimme kävelemään päristelyn saattelemana irrallaan. Lähdin houkuttelemaan Mörriä raville, mitä se hetken aikaa hymyillen mietti, muttei lähtenyt. Otin uuden houkuttelun ja yhtäkkiä sainkin pistellä tosissani töppöstä toisen eteen, Mörri tuli mun perässä siihen malliin pää keikkuen! Hidastin ja Mörri seurasi esimerkkiä, naminhan tästä sai! Otimme toisenkin irtojuoksutuksen ja Mörri oli hyvin tarkkana ettei se vaan mene ohitse, vain sen verran että se pystyi katsomaan mua silmiin huvittuneena! Namihan siitä irtosi, mulla oli tosi hauskaa ja niin oli Mörrilläkin.

Pian olimmekin sitten tallille johtavan polun kohdalla ja näytin kädellä mistä Mörrin piti mennä. Sepä seisahtui pyörätielle eikä halunnut mennä. Näytin uudelleen kädellä ja sanoin että "Mee sinne vaan!" Mörri meni pari metriä ja pysähtyi sitten. Taputin käsilläni Mörrin pyöreää peppua ja sanoin "Mene vaan!" Se tietää kyllä mene-vaan-tarkoituksen, niin taitaa itseasiassa tietää Tvistur, Svipa ja moni muukin tallin heposista. Taas liikuttiin pari metriä ja sitten uusi pysähdys. Taputtelin uudestaan ja sanoin "Mene vaan!", mutta ei Mörri nyt suostunut menemään. Se vaan katseli mua ja alkoi naurattaa, "Ei me voida kuule tähän jäädä, keskelle polkua, meidän pitää mennä tallille syömään!" Mörri ei ollut menossa tallille päinkään, vaan alkoi kääntymään mua kohti. "Älä nyt tänne käänny, senkin hupsu polle!" Niin vain Mörri kääntyi mun estelyistä huolimatta ja tuhisi mun masuun. Mä työnsin Mörrin päätä hieman sivummalle ja lähdin hivuttautumaan polulla Mörrin ohi. Piti astua syvään hankeen, onneksi oli saappaat jalassa! Mörri kääntyi kuin väkkärä polulla mun perään ja mä päätin pistää juoksuksi. Mä pinkaisin "raville" Mörri perässäni ja nauroin ääneen, takaata kuului tasainen 2-tahtinen tump-tump-tump-tump. Laitumen reunalla pysähdyin ja annoin Mörrille namin, tää oli hauskaa! Mörri tietää ettei siinä kohtaa yleensä juosta, mutta tehtiinpähän nyt poikkeus.

Päästyämme mun auton kohdalle päätin taas vahvistaa siinä pysähtymistä. Otin avaimen taskusta ja painoin keskuslukituksen pois päältä. Mörri oli korvat hörössä, Täti ottaa sieltä namia! Hetken mietin ajatukseni järkevyyttä, kun Mörri tuntui haluavan auttaa oven avaamisessa. Se kuitenkin jätti auton rauhaan ja kärsivällisesti odotti aivan vieressä kun otin mukamas autosta (takin taskusta) namipussin ja annoin sieltä herkkua. Auto on hyvä juttu, sieltä saattapi saada namia!

Vimosena olikin vuorossa ruokinta, ponirehua meni leipien kanssa. Samalla hieman harjasin poikaa, oli se oikea puoli saatava puhtaaksi. Karvanlähtö on alkanut, ei mitenkään täysillä vielä, mutta kuitenkin. Kaipa mun pitäisi kerätä niitä karvoja ja alusvillaa talteen ja huovuttaa niistä sitten vaikka tossut itselleni. Mörrinkarvatossut!

"Minäkö innostuin?!?"

Oli ihanaa lähteä perjantaina töiden jälkeen tallille, illat alkavat olla jo valoisia! Nyt oli mukavasti plussan puolellakin, joten ei ollut yhtä liukasta kuin viime keskiviikkona. Silloin lipsuteltiin pyöräteitä tosi varovaisesti ja Faxi joutui odottelemaan erittäin varovaisesti kulkenutta Mörriä. Nyt olikin parempi mennä ja kolmistaan pääsimme mukavasti liikkeelle, ennen lähtöä Talli-Jaana vielä kiristi Mörrin salaperäisesti löystyneen satulavyön. Krona-Jaanalla oli Prinsessa alla keulilla, Mörri mahdottoman tyytyväisenä keskellä ja perää piti Faxi.

Liikkeelle lähdettiin reippaasti ja alusta oli hyvä. Pyörätiellä Mörri alkoi miettimään, että onko tää varmasti turvallista mennä näin reippaasti. Faxi oli sitä mieltä että kyllä oli ja kipitti sirosti meidän ohi Prinsessan perään. Mörri masentui ja alkoi jäädä muista, hän ei halunnut olla viimeinen! Yritin patistaa, mutta poika oli aivan maissa, raasu. Piti ihan ottaa Minnalta raippa avuksi, pitää sitä silti liikkua!

Ravipätkä meni hyvin, pidätin ensin Mörriä ja lähdimme sitten ajamaan muita takaa. Siitä Mörri tykkäsi, jahdataan muita! Suuntasimme Veikkaustielle, mikä piristi Mörriä kummasti. Prinsessa oli nimitän tullut meidän taakse ja Faxi oli keulilla. Kyllä nyt kelpasi kävellä!

Veikkaustie oli todella paljon paremmassa kunnossa, vaikka jäätä vielä olikin, Se oli kuitenkin pehmeämpää ja kaviot pitivät kivasti. Yhdessä alamäessä Mörri meni patistamatta NIIN hienoa käyntiä, että se oli melkein jo tölttiä! Mä kehuin Mörriä ja hän kuunteli tarkkaan. Faxin perään otimme ravia ja sitten päristeltiin, kivaa oli!

Ratsastuspolulle vaihdoimme järjestystä, Prinsessa keulille, Faxi perään ja sitten me. Minna kiristi samalla taas Mörrin satulavyötä mun puolesta, kun kerta oli tullut alas satulasta ottamaan Faxin buutsit pois. Kiitoksia, kaveri! Mörri meni polulla mukavasti, mietti mihin jalkansa asettaa ja oli tarkkana. Hieman jäätiin muista, mutta katselin Prinsessan suorastaan tanssahtelevan eteenpäin. Ja Faxi perässä! Faxi taisi olla aika tohkeissaan, kun sekin tuntui tanssivan ja sipsuttelevan! Mörri sen sijaan tuli reipasta (ainakin Mörrille reipasta) käyntiä huolellisesti asetellen jalkojaan. Silti jäimme jälkeen, kun kaksikko edessä jätti kävelyn väliin ja siirtyivät iloisesti eteenpäin. Ihan nauratti niiden meno!

Jyrkkä alamäki meni kerrankin niin, ettei mun tarvinnut tulla alhaalla pois selästä ja siirtää Mörrin satulaa taaemmaksi. Pääsimme siis heti jatkamaan matkaa ja siitä alkoikin sitten aika nopea osuus! Suopätkä mentiin varmaan kokonaisuudessaan ravilla ja Mörri päristeli innoissaan. Herra alkoi lämmetä, sekä lihaksiltaan että mieleltään. Yhdessä kohdassa oikea etujalka meni polusta ohi ja upposi hankeen syvemmälle. Mörri sai vasemman jalkansa heti tueksi pitäen samalla selkänsä ihan suorana. Oikea etujalka tuli takaisin polulle, mutta Mörri oli siirtynyt hieman liikaa vasemmalle, jolloin vuorostaan vasen etunen livahti polusta sivuun. Oikea etunen oli kuitenkin jo valmiina tukemaan menoa ja koska Mörri piti edelleen selkänsä suorassa, mulla ei ollut mitään vaikeuksia pysyä kyydissä. Edelleen ravissa jatkoimme matkaa ja kehuin ratsuani, niin hienosti se osaa pitää tasapainonsa Täti selässään! Mörri päristeli iloisena ja lähti ottamaan Faxia kiinni, taitaa poika kuumeta kehuista! :D

Siirryimme käyntiin ja kuten aiemminkin, Prinsessa ja Faxi tanssivat tiukassa töltissä Mörrin kävellessä reippaasti perässä. Ensimmäinen laukkamäki meni "kävellessä" ja kun Mörrin kanssa pääsimme mäen päälle, muut olivat jo taas karanneet. Huh huh, niiden menoa! Mä hihkaisin muille että "Menkää vaan, jos siltä tuntuu!" ja Prinsessa pinkaisi laukalle Faxi perässään. Mörri siirtyi tiukalle raville, katseli kuinka muut katosivat mutkan taakse ja sitten lähti Mörri-moottori käyntiin. Ravista suoraan kiitolaukalle, Mörri pinkoi kavereiden perään kuin laukkahevonen konsanaan. Mä olin älyttömän tyytyväinen, että olin lyhentänyt jalustinhihnoja reiän verran, oli pakko nousta kunnolla keventämään kun herra paineli menemään. Mä nauroin ääneen, sain sillä Mörrin vielä kovemmalle laukalle ja sitten oli jo pakko hihkua "JIIIIHAAA!" Me paineltiin älyttömän pitkä matka, siis ne molemmat suorat putkeen hirveetä kyytiä ja hidastettiin vasta kun päästiin vikan mäen puoliväliin.

Loppumäki käveltiin ja mulla oli leveä hymy naamalla, varmasti hihittelinkin silkasta jännityksestä! Mäen päällä mietittiin että voitais kyllä kääntyäkin jo takaisin. No siitähän hevoset innostuivat, tiesivät että olisi lisää laukkaa tiedossa! Mörri oli niin piukeena että alamäkeenkin piti päästä ravilla ja mulla oli työ pidättää tai oltaisiin töötätty Faxin ahteriin. Mä otin Mörriä hieman kiinni, ja kun pääsimme mäen alas, oli taas laukan vuoro. Prinsessa meni hurjaa vauhtia Faxi perässään, hieman yritin pidättää ensin Mörriä, mutta annoin sitten mennä. Ja Mörrihän meni! Se vetäisi päänsä pitkälle eteen sen oloisena että nyt et muuten pidättele yhtään, nyt annetaan PALAA! Me oltiin hetkessä siirrytty kiitolaukasta gepardille ja mulla henki salpaantui. Varmaan sain pari kannustavaa kiljaisua hihkaistua ilmoille, mutta tuuli suhisi korvissa ja silmistä valui vesi! Sitä laukkaa kesti ja kesti, Mörri vain kiristi vauhtia kun Faxi jo jäi Prinsessasta jälkeen. Mä katsoin että me pysyttiin hyvinkin Prinsessan vauhdissa, mutta Faxi siinä välissä alkoi jo hidastamaan. Onneksi olin pidättänyt poikaa, meillä oli tosi hyvin tilaa Mörrin pinkoa minkä kintuistaan pääsi!

Mä olin aivan hengästynyt kun viimein hidastimme vauhtia, olkoonkin että kolmikko oli niin innoissaan ettei me oikein meinattu käyntiin päästä ollenkaan. Nauratti ja pyyhin vesiä pois silmistä, viima on kova kun mennään noin hurjaa vauhtia! Mörrikin tanssahteli ravissa, nyt oli moottori kuumana! Hetken aikaa ennen suopätkää Mörri oli jopa käynnissä, mutta tasaisella oli taas ravin vuoro. Mörri tanssi eteenpäin, päristelimme kilpaa ja kehuja sateli. Aina kun tasapaino salli, taputin kaulallekin, mistä Mörri tuntui tykkäävän. Saavutettuamme Faxin Mörri siirtyi korkealle raville ja mun oli pakko keventää voimakkaasti, tässähän on kuin ison hevosen kyydissä! Virtaa riitti, hui sentäs! Olin jo palauttanut raipan Minnalle, tiesin ettei sitä enää tarvittaisi.

Koko suopätkä meni ravilla ja jatkoimme melkein laukkamäelle asti hevosten ollessa niin vedossa kuin olla ja voi. Sen verran ennen laukkamäkeä Jaana pysäytti Prinsessan, että saatiin Mörrikin jonoon ja taas mentiin. Pidätin taas hetken ja sitten annoimme palaa, suorilta jaloilta täyteen vauhtiin! Kumarruin niin kiinni Mörrin selkään kuin vain pääsin, koska edessä oli se 90 asteen mutka ja vauhti oli hurja. Pidin itseni niin keskellä Mörriä kuin vain pystyin ja suoritimme mutkan täydellisesti. Mörri sinkosi itsensä ylämäkeen ja mulla oli hetken totaalisen painoton olo, tuntui ettei painovoimakaan voinut mitään Mörrin pinkoessa täysiä ylämäkeen.

Me päästiin tosi ylös laukalla, otettiin pari raviaskelta ja sitten Mörri pysähtyi puuskuttamaan. Mä kehuin Mörriä, se oli ollut niin reipas! Mörri käänsi päätään, katsoi mua oikealla suurena olevalla silmällään ja sen ilme oli varsin koominen. Ihan kuin se olisi sanonut että hyvänen aika, olinko se tosiaan minä kun noin innostuin?!? Mä hymyilin heposelleni ja ihan ilman patistamista Mörri jatkoi mäen loppuun reippaalla käynnillä.

Pääsimme Veikkaustielle hyvällä vauhdilla, mutta selkeästi Mörri oli jo väsynyt. En patistanut sitä yhtään, sai mennä ihan kuten itse halusi. Ravia otimme hieman muiden mennessä töltillä, mutta ilmeisesti Faxikin alkoi olla jo väsähtänyt. Enkä ihmettele yhtään, tämä on ollut kyllä niin vauhdikas retki. Pyörätiellä otimme myös hieman ravia ja päästyämme lastentarhan kohdalta yli, annoin ohjat täydellisesti Mörrille. Sanoin muille että me tullaan perässä ihan omaa tahtia, alkaa olla poitsu ihan poikki.

Prinsessa meni jo kaukana, Faxi oli jäänyt Prinsessasta ja Mörri Faxista. Mörri tosin yllätti kun kävelimme tallia kohti. Mä juttelin sille ja se kuunteli tosi tarkkaan. Joka kerta kun se tihensi tahtia, mä kehuin ja taputin ja hetken kuluttua meidän raahustaminen olikin reipasta käyntiä. Ohjat oli Mörrillä, vähintään toinen korva minuun päin ja matka taittui. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että Mörri hidastelee ja kävelee miten sattuu, mutta ei, se meni oikein reippaana.

Näin kun Faxi meni pyörätieltä polulle ja vetäsi siellä sitten töltit. Mörri katseli myös kaveriansa, muttei ottanut mitään spurtteja. Oikein harkitsevasti se askelsi tallille ja hyvin opetettuna pysähtyi autolle. Hieno poika, juuri tässä minä haluan aina kyydistä pois! Kävelin tallille ja odotin tolpalla että Mörri tulee perille asti. Otin siltä saman tien satulan pois ja avasin turparemmin, sitten oli aika antaa NIIN ansaitut ruuat ettei tosikaan. Laitoin Mörrille vanhaa seniori-rehua, uutta poni-rehua (vaihdamme ruokavaliota) ja kuivattuja sekalaisia leipiä. Samalla kun Mörri söi, harjasin sitä ja jutustelin sille lisää.

Mä olin todella ylpeä pienestä issikastani, se antoi kyllä kaikkensa! Se yksi melkein töltti alamäkeen, hurja vauhti ratsastupolulla ja kunnon käynti lopussa oli sellainen saavutus vanhalta herralta, että Jaana ja Minnakin olivat iloisesti yllättyneitä. Mulla on ollut sääntönä se, että jos Mörri on menopäällä, niin se saa mennä. Turvallisuus tietenkin huomioon ottaen! Tällä kertaa polle oli hyvin kuulolla ja vastasi mun antamaan palautteeseen ja mä olin aivan fiiliksissä. Olisikohan niin, että treenarin ohjeiden noudattaminen näkyy näin pian? Meillä oli niin hieno retki, kumpikin olimme aivan tohkeissamme ja mua naurattaa edelleen se Mörrin hämmästynyt ilme laukkamäessä, "Minäkö innostuin?!?"