Kavioliiton 2.vuosipäivä

Aika on mennyt hurjan nopeasti, nyt oli nimittäin mun ja Mörrin kavioliiton 2-vuotispäivä! Sitä varten piti sitten pistää kekkerit laitsalle pystyyn ja ajoinkin kaupan kautta ennen Mörrin tapaamista. Ensin oli ollut tarkoitus leipoa jotain herkkua, mutta kun vasta edellisyönä kotiuduin Islannista, leipominen jäi väliin.

Minna olikin jo käynyt lenkillä Faxin kanssa ja tuli juuri sopivasti tonteille. Annikakin oli hetken kuluttua laitumella kantamuksineen, hän oli luvannut tuoda porkkanoita hevosille. Päätimme siirtyä pikkulaitsan pihatolle, siellä oli rauhallisempaa. Ryhmä oli nimittäin lähdössä liikkeelle ja pääsimme näin hieman sivummalle ja pois tieltä.

Minna haki Faxin satulahuovan meille pöydäksi ja Annika levitti sadetakkia ja muovipussia ruohikolle. Mä aloin kasaamaan herkkuja esille: muna-riisipasteijoita, kinuskikakkurulla, suklaakakkurulla, vadelma-mazariineja ja tanskalaisia rakeita (samanlaisia kuin ranskalaiset pastillit, mutta Tanskasta, heh). Ja juomaksi oli vaaleanpunaista kuohuvaa juhlan kunniaksi.

Ennen kuin ryhdyimme itse herkuttelemaan, Annika ojensi mulle ja Mörrille paketin. Olimme molemmat uteliaita, mitähän siellä oli? Avasin pakettia ja otin ulos pussin heppanameja, Mörri tykkää kyllä tästä! Sitten kurkistin pakettiin, sieltä löytyi harjaharja! Jukra, tätä meillä ei ollutkaan vielä! Mulla oli ollut käytössä mieheltäni nyysimä hiusharja, jonka piikit oli jo hieman sinne, tänne ja varsinkin tuonne. Harjasin heti pari vetoa Mörrin harjaa, mutta Mörrykkä taisi tykätä enemmän saamistaan porkkanoista. Korttikin paketissa oli, siinä oli niin ihania kuvia Falabelloista, ettei ihanampaa korttia voinut olla! Suloisia!

Mörrille ja Faxille annoimme porkkanoita ja Faxi päästettiin syömään ruohoa. Mörri seistä jökötti meidän kanssa ja hörisemällä tasaisin väliajoin kerjäsi porkkanaa. Juhlapäivä, joten saihan se! Mekin söimme herkkuja, juttelimme Islannista ja nautimme hyvästä säästä.

Kello tuli jo paljon ja Minna lähti kotia kohti. Me Annikan kanssa laitettiin Mörriäiselle satula ja lähdettiin kokeilemaan tölttiä. Annika kiipesi Mörrin selkään ja suuntasimme Salmen tielle. Muistutin vielä, että ratsastaja on hyvä vaan ja pitää takalistonsa penkissä, Mörrillä ei kevennellä tai se pysähtyy. Taisi olla ensimmäinen ylämäki pieni koetinkivi, sitä niin automaattisesti nojaa eteen keventääkseen. Ensimmäisessä alamäessä mun piti hiipparoida metsään, jossa ison kiven takana olikin juuri sopivalla korkeudella kaatunut puu. Puskassa käynnin ajaksi laitoin takkini Mörrin kaulaan, eikä poika ollut "kaulaliinastaan" moksiskaan.

Seuraavalla suoralla oli tölttiharjoitukset edessä ja mä juoksin edellä ja molemmat patistimme äänellä Mörriä eteenpäin. Ravillahan se meni, mutta ei se mitään, takaisin päästäisiin jo töltilläkin. Seuraavassa kohdassa Mörri meni jo keulilla ja ratsukon kadottua mutkan taakse kuulin Annikan hihkuvan "Me mennään töltillä! Mörri menee tölttiä!" Mua nauratti ja yritin juosta perään. Annika oli riemuissaan, hän oli pyytänyt laukkaa ja Mörri olikin siirtynyt töltille.

Seuraavalla pätkällä näin Mörrin menevän passilla ja huusin että se on passia, ei tölttiä! Jukra kun sen pojan passikin on niin tasainen, ettei sitä edes välttis hoksaa. Sivusta sen näki kyllä selkeästi, eikä häntä liikkunut laineilla kuten töltissä. Annikalla oli hauskaa, miten voi passikin olla näin tasaista! Paikoin se taisi olla possupassiakin, mutta yleensä Mörri osaa mennä tosi hyvin tasaisella tahdilla ihan kaksitahtista passia. Se ei varmaan osaa laskea kuin kahteen, koska se ravikin on niin loistavaa! ;-)

Jossain vaiheessa sanoin Annikalle, että käy kääntämässä hevosen siellä alempana, mä käännyn jo takaisin ylämäkeen ja Annika voi tulla Mörrin kanssa sitten laukalla perään. Jäin mutkan taakse odottamaan, näin liikettä puiden välissä, mutta jotain hämminkiä siellä oli. Sitten Mörri lähti uudestaan laukalle ja mä hihkuin ja maiskuttelin ja juoksin ylämäkeen. Hetken kuluttua Mörri otti mut kiinni ja siirryimme yhdessä käyntiin.

Kysyin Annikalta hämmingistä ja Annikaa nauratti, hän oli nostanut itsensä kevyeen istuntaan, jolloin Mörri pysähtyi kuin seinään! Haa-haa, nauratti jo muakin! Vaihdoimme paikkoja ja kokeilin mäen päälle päästyämme josko poitsu lähtisi sille töltille. Otin ohjat kunnolla käsiin (rare thing for me to do!), istuin jämäkästi, puristin hieman pohkeilla ja sitten siirryimmekin jo töltille! Wuhuu! Mörrin häntä keinui töltin tahtiin ja mä olin innoissani Annikan hihkuessa iloisesti meidän perässä. Tuli tosi hyvä fiilis!

Seuraavalla tasaisella päätin otta hieman lisää tölttiä ja sitten pyysin laukkaa. Mörri otti parit töltit ja siirtyi sitten laukkaan mun kannustaessa niin että metsä raikasi. Annika tuli perässä jalan ja me jäimme odottelemaan ystäväämme. Annika kehui meidän yhteistyötä ja tottahan se on, kahdessa vuodessa ollaan opittu jo paljon toisistamme! Tosin mun pitäisi ratsastaa myös muilla hevosilla ja Mörrillä pitäisi olla muitakin ratsastajia, että meillä molemmilla säilyy ratsastustaito.

Huomasi jo tuossa Annikan kanssa, että Mörri toimii selkeästi erilailla kuin muut hevoset. Siis että keventäminen on Mörrin mielestä pysähtymiskäsky, samaten kuin jalustinten pois ottaminen. Tietenkin tuo jalustin-juttu on turvallisuustekijä, josta aina palkitsen hevoseni, se voi vielä joku päivä pelastaa mut putoamiselta. Nyt sanoinkin Annikalle että mä näytän miten se tapahtuu, ja otin jalustimet pois. Mörripä ei pysähtynytkään! Mulle tuli kiire pysäyttää se poika, koska käsky oli selkeä. Hetken kuluttua pyysin uudestaan liikkeelle ja otin toisen kerran jalat jalustimista. Nyt Mörri pysähtyi kuin seinään ja kiitokseksi tulin pois selästä kävelläkseni laitumelle asti. Hieno poika, näin piti toimia! :D

Juttelimme lisää Mörrin kävellessä irrallaan perässä ja mietimme kuinka monen hevosen kanssa voi toimia näin kuin minä Mörrin kanssa. Tai ehkä sekin on enemmän kiinni ihmisestä itsestään, kuinka paljon hevosensa kanssa viettää aikaa ja mikä ihmisestä tekee kiinnostavan hevosen silmissä. Mörrillä nyt ainakin on se Tätin namitasku, mikä kiinnostaa, eli ei se kauaksi lähde ruuan luota. Ja se luottaa muhun kyllä sen verran, että tietää etten ole viemässä sitä mihinkään vaaralliseen paikkaan. Mörri tulee perässä vaikka tukin päälle ojan ylityksessä, ihan normi homma mun hauskalle ja fiksulle kavioliittolaiselleni!

Elokuista touhuilua

Täällä ollaan lomailtu kuten yleensä elokuussa ja matkallakin olen käynyt! Pikavisiitti Islantiin nosti kummasti arvostustani omaa hevostani kohtaan, jonka arvostus itseasiassa muutenkin oli korkealla. Olimme Minnan kanssa muutaman päivän Reykjavikissa ja kävimme Ishestarin hevosilla ratsastamassa sekä tutustumassa erään kasvattajan tilaan.

Minnan Faxi-hepan islantilainen ex-omistaja Maggi vei meidät tutustumaan Gangmyllanin talleihin, missä oli kasvatusta, ratsutusta ja ties mitä kaikkea. Tallia piti norjalais-islantilainen pariskunta ja he näyttivät tilojansa meille. Yksi tammoista oli aivan selvästi maailman kaunein tamma, pää niin siro ja kaunis, silmät uskomattoman upeat mantelin muotoiset, että olimme Minnan kanssa aivan haltioissamme. Ja eräs sinisilmäinen hurmuri-ori näytti taivaan merkkejä ratsastajalleen Olilille maneesissa, tappeli vastaan mutta luovutti viimein taitavalle norjalaisnaiselle.

Samalla matkalla näimme sen pellon, missä Faxi oli syntynyt ja otin siitäkin tietenkin kuvia. Maggi pyöritti meitä myös Reykjavikissa ja vei meidät syömään ravintolaan, missä on aivan totaalisen parhaat hampurilaiset ikinä! Ja ne on nelikanttisia! Mä otin sellaisen, minkä nimi oli Animal Park. Siinä oli 120g naudanlihapihvi, 120g lampaanlihapihvi, pekonia, juustoa, salaattia, sipulia, kastikkeita, valtava määrä ranskalaisia ja niihin jotain kastiketta vielä lisäksi. Oli meikäläinen kuulkaa täynnä sen jälkeen! Jälkkäri jäi syömättä...

Seuraavana päivänä Ishestarin ekan retken mukana oli noin 50 ihmistä, eli aivan liikaa mulle (nimim. "Erakko"). Alta puolet tosin siirtyi "Experienced riders" ryhmään, johon toivoin hartaasti kuuluvani. Mulla on aina välillä näitä kohtauksia että enhän mä oikeasti osaa ratsastaa muuta kuin omalla Pörriäiselläni puskassa, jne... Menin kuitenkin edistyneempien ryhmään ja pomputtelin menemään possupassilla herralla nimeltä Séra Jón (eli Reverend John, laus. Sjera Joun). Oikein ystävällinen heppa, sinisilmäinen musta komistus, kuulema lauman johtajakin. Tauolla sain ohjeita töltin löytymiseen ja kyllä se sieltä löytyikin.

Tauolla söimme keittolounaan tuoreen kuuman leivän ja voin kera ja lähdimme sitten uudestaan reissuun reippaasti pienemmällä porukalla. Meitä taisi olla 7+ohjaaja, ja meno oli heti alusta haipakkaa. Hevosta olisi saanut vaihtaa tauolla, mutta ajattelin että kun kerta tunnen edes vähän tätä hevosta, niin kipeänä on turvallisempaa ottaa se sama alle. Olin pienessä flunssan alussa ja mulla oli ilmeisesti ollut kuumettakin edellisenä iltana, muttei se menoa haitannut. Mä tulin milloin mitäkin askellajia viimeisenä Jounin kanssa, useimmiten varmaankin possupassilla. Kaikki ylämäet pyysin laukkaa, jota Joun-herra mulle auliisti antoikin.

Ekan tauon aikana kävimme katsomassa Maria-paimenen luolia, missä Maria-neito oli viettänyt talven lampaidensa kanssa. Kunhan siis löysimme sen, tyynesti kävelimme kyseisen nähtävyyden ohi ja talsimme kamalaa ylämäkeä kunnes mä luovutin. Alas tullessa sitten löytyikin luolat ja aika komeat luolat olikin kyseessä!

Jatkoimme taas töltillä/possupassilla/passilla/laukalla matkaa ja mulla oli pienoinen ihmetys päällä. Siis että olisi ollut kiva kävellä muutenkin kuin vain isoimmat alamäet ja NAUTTIA maisemista, hevosista ja tunnelmasta. Tuntui että oli kamala hoppu koko ajan kun piti mennä hirveetä vauhtia eteenpäin.

Toisella pysähdyksellä otimme hikisiltä hevosilta satulat pois ja päästimme ne tarhaan. Hevosten levätessä kävimme katsomassa toisen lammaspaimenen asumuksen, mikä oli todella mielenkiintoinen. Luolaan oli rakennettu kivistä "talo", jossa oli ikkuna ulos ja ovi ja pystyin vain kuvittelemaan, miten siellä on asuttu talven läpi lampaiden kanssa. Lampaanlihasta ei tietenkään ollut pulaa, mutta lämmitys on varmasti aiheuttanut ennenaikaisia harmaita hiuksia. Tässä kohtaa sain maisemistakin jo jotain tolkkua ja kuvia otettua.

Saimme satuloitua hevoset, jotka eivät ehkä ole ihan yhtä helppoja kiinniotettavia kuin meikäläisen polle. Pistimme taas pökköä pesään ja vauhti oli melkoinen. Olin jo tosi väsynyt reissusta ja Jón-heppa pyrki kärkeen. Antaa mennä vaan, mä pompin selässä ja yritin välillä saada pollen possuilemasta töltille. Mä olin NIIN poikki kun pääsimme takaisin tallille, ettei muu auttanut kuin lähteä hotelliin lepäämään. Oli raskas reissu, mutta ihan mielenkiintoista kuitenkin.

Matkoille on kiva lähteä, mutta oli ihanaa tulla takaisin kotiin. Odotin oman pollukkani näkemistä ja arvostin entistä enemmän omaa järkevää, tasaiset askellajit omaavaa ja okei okei julmetun itsepäistä hevostani! Mörri on niin luotettava ja hauska, ihana, sekä aina loistavan maalaisjärjen omaava kultakimpale. Mä en vaihtaisi omaa poitsuani mihinkään kisa-, matkaratsu,- tai puskapolleen, Mörri on mulle täydellinen herrasmies! <3 br="br">

Heinäkuun harjoituksia

Edelleen kiirettä pukkaa työrintamalla. Tulipa jälleen mieleen vanha sanonta "Varo mitä toivot, koska se voi toteutua!" Piti saada uusi työpaikka ja sitä toivoinkin, mutta töitä tuli mukana ihan urakalla! :D No en minä valita, töitä tehdään silloin kun niitä on!

Heppailut ovat olleet niin ja näin, Faxin omistaja on ollut ison osan heinäkuuta muualla ja mä olen innoissani hoivannut myös Faxia. Me ollaan tutustuttu tässä pikkuhiljaa ja mielestäni Faxukkeli on aika ihqu poitsu! Muutamia kertoja olen herralla ratsastanut ja meillä on mennyt tosi hyvin. Mörrin ja Faxin liikuttamisessa mua ovat käyneet auttamassa Vilma-neiti (Mörrillä) ja Tua (kummallakin). Mörrillä ollan menty riimulla ja Faxille laitettiin Mörtsin kuolaimettomat, kesäfiiliksissä kun ollaan!

Ratsastuksesta olen oppinut paljon Faxin selässä, se kun ei ole ihan aloittelijoiden polle. Kilttihän se on kuin mikä, mutta aloittelijan kanssa se kyllä lusmuaisi pahemmin kuin tuntsaripollet kaikki yhteensä :) Se vaatii ratsastamista, kun taas Mörrin selässä voi istua, nauttia ja katsella maisemia totaalisen rentona. Faxin kanssa opin hieman ottamaan niitä ohjiakin käsiin, antamaan pohkeita ja istuntaa. Mentyäni muutaman kerran Faxilla, oli ihana palata oman palleron selkään vain olemaan ja antamaan Mörrin hoitaa homma kotiin!

Paitsi että Mörri oli selkeästi paljon enemmän kuulolla! Varmasti tämä johtui siitä, että olin edelleen hieman "Faxi-moodissa" ja aika lailla skarpimpana. Satulalla menimme suurimman osan aikaa ja meillä kummallakin oli hillittömän hauskaa posottaessamme kiitoravia Faxin perään! Voi sitä päristelyä, meistä kumpikin päristeli niin että metsä raikasi! Ja viimeistään siinä vaiheessa kun multa pääsi aina kunnon naurunremakka, ääni kuului varmaan Kattilalta Haukkalammelle!

On ollut mielenkiintoista seurata Mörrin ja Faxin elämää ihan likeltä, ne kun ovat olleet kolmistaan Vísirin kanssa tuolla isolla laitumella. Tuntipollet siirrettiin kauemmalle laitumelle heinäkuuksi ja tämä meidän ruuna-kolmikko jäi kirmailemaan isolle laitsalle. Kirmailuun mäkin otin osaa, Mörri oli heti juonessa mukana ja ravasi päätään viskovan ja päristelevän Tätinsä vieressä leveästi hymyillen. Faxi hieman katseli, mutta tuli perässä kuitenkin Vísirin todetessa että hulluja nuo kaikki.

Seuraavalla kerralla yritin itse saada hevoset mukaan leikkiin, mutta Mörri ei ollut kiinnostunut sillä hetkellä kuin syömisestä. Faxi vilkaisi kerran ja ryhtyi syömään, mutta Vísirin koko olemus oli yhtä suurta kysymysmerkkiä. Mitä ihmettä se Täti tekee kun se ravaa heidän ympärillä, viskelee päätään ja hyppii ja päristelee?!? Mörri näytti sanovan muille että ollaan jätkät tässä ihan vain kaikessa rauhassa, ei se Täti kauaa jaksa juoksennella! Mua nauratti, mutta päätin kokeilla Faxia. Kävin taputtamassa Faxia takamukselle, hihkaisin "HIPPA!" ja lähdin laukka-askelin karkuun. Faxi käänsi laiskasti päätään, ööh, ei hän nyt just kyl kerkiä. Tulin takaisin hevosten luo päristellen Vísirin katsoessa hyvin tarkkaan. Annoin pojan nuuskuttaa mun kättä ja kun se otti pari askelta mun suuntaan, lähdin uudestaan laukalla karkuun. Vísir jäi seisomaan ja päristeli itsekin, se oli varmaan ihan siinä rajalla, että lähtiskö mukaan vai ei. Mua alkoi naurattaa sen koko olemus ja sitten jo pyörryttikin kun olin viskellyt päätäni siinä laukatessa. Oli pakko hidastaa ja hengästää hetken, motkotin vain kolmikolle että laiskoja ovat, YKSIKÄÄN ei lähtenyt mun kanssa leikkiin! Mutta aivan varmasti saan vielä Vísirin leikkiin mukaan, kunhan vain yritän tarpeeksi :D

Olemme käyneet Mörrin kanssa taas sienessäkin. Kantarelleja on paljon tänä syksynä ja yksi päivä raahasin varsin vastentahtoista hevostani sienimetsään. Että sitä laiskotti! Tosin siinä vaiheessa kun Mörri hoksasi että tää on sieniretki, se ei meinannut enää lähteä metsästä laitumelle. Miten voi hevosen kanssa aina välillä olla hankalaa! Ensin raahaat sen metsään, sitten raahaat sen POIS sieltä. Ei ole hevosella kiire mihinkään laitumelle, kun on sieneen kerta päästy! Käväisi mielessä hankkia parimetrinen rullalauta, minkä päälle saisi pollen seisomaan. Olisi nimittän pikkasen kevyempi vetää se 400 kiloa ylämäkeen...

Eilen mun ihana Mörri-Pörri yllätti taas totaalisesti. Sillä on taito esittää kaikkea uutta/erikoista aina silloin kun sitä vähiten odottaa. Mä olen yrittänyt hakea tölttiä herralta jo jonkin aika, mutta kokoaminen riimun kanssa ei tietenkään ole niitä helpoimpia tehdä. Nyt laitoin poitsulle kuolaimettomat ja pelkän lampaankarvahuovan ja hän päättikin sitten esittää mulle jo menomatkalla hidasta tölttiä! Ei ole kerennyt edes lihakset lämpimiksi, kun jo tunsin Mörrin kokoavan itsensä ja lähtevän hitaalle töltille! Mä aloin jo hihittämään onnellisena, hihkuin "Minna, me mennään töltillä, me mennään töltillä, me mennään vieläkin töltillä!!!" Sitten nauroin ääneen ja Mörri päristeli tyytyväisenä, hän oli onnistunut ja sai Tätin nauramaan!

Se meni seuraavallakin pidemmällä pätkällä samaa hidasta tölttiä, selkäranka vain nousi huovan alla kun poitsu pisti tölttivaihteen silmään. Mä jatkoin hihkumista ja nauramista ja olin totaalisen fiiliksissä! Ja vieläpä se hidas töltti! Ai jukra kun olin ylpeä hevosestani! Okei okei, paikoin se oli hieman passitahtista, mutta suurimman osan ajasta tahti oli kunnon nelitahtinen! Wuhuu! Mörrillä tuntuu luontaisesti olevan hyvä rytmitaju, olkoonkin että sen käyntikin on välillä hieman passitahtista. Mörriäisen ravihan on aivan loistavan tahdikas! Itselläni on tarkka rytmikorva, kellosepän koulutuksessa sitäkin piti seinäkellojen kanssa harjoituttaa edelleen. Mun rytmitaju tosin ei aina välity näihin pitkiin raajoihini, mutta kuulen sen erittäin selkeästi ja epäpuhdas rytmi tuntuu vielä takalistossakin. Sain Mörrin useasti vielä töltille, sekä mennessä (TOD. harvinaista) että tullessa. Oli poitsu ansainnut porkkanansa, mun fiilikset olivat sfääreissä! :D

Tämä on ollut aika hieno heinäkuu. Ötököitä kyllä on ollut aivan liikaa, 8 ampiaisen pistoakin olen tässä yksi päivä saanut, mutta muuten kerrassaan mukavaa. Olen tutustunut oman hevoseni lisäksi kahteen toiseen ihanaan ruunan rupsukkaan, jotka kummatkin ovat opettaneet hevosista uusia asioita. Luonne niillä on jokaisella erilainen ja aina välillä huvitti omat huomiot, "Niin, eihän tämä tosiaan ole Mörri!" Kerrassaan hurmaavia poikia koko Ruuna-Ryhmä! :D