Minna olikin jo käynyt lenkillä Faxin kanssa ja tuli juuri sopivasti tonteille. Annikakin oli hetken kuluttua laitumella kantamuksineen, hän oli luvannut tuoda porkkanoita hevosille. Päätimme siirtyä pikkulaitsan pihatolle, siellä oli rauhallisempaa. Ryhmä oli nimittäin lähdössä liikkeelle ja pääsimme näin hieman sivummalle ja pois tieltä.
Minna haki Faxin satulahuovan meille pöydäksi ja Annika levitti sadetakkia ja muovipussia ruohikolle. Mä aloin kasaamaan herkkuja esille: muna-riisipasteijoita, kinuskikakkurulla, suklaakakkurulla, vadelma-mazariineja ja tanskalaisia rakeita (samanlaisia kuin ranskalaiset pastillit, mutta Tanskasta, heh). Ja juomaksi oli vaaleanpunaista kuohuvaa juhlan kunniaksi.
Ennen kuin ryhdyimme itse herkuttelemaan, Annika ojensi mulle ja Mörrille paketin. Olimme molemmat uteliaita, mitähän siellä oli? Avasin pakettia ja otin ulos pussin heppanameja, Mörri tykkää kyllä tästä! Sitten kurkistin pakettiin, sieltä löytyi harjaharja! Jukra, tätä meillä ei ollutkaan vielä! Mulla oli ollut käytössä mieheltäni nyysimä hiusharja, jonka piikit oli jo hieman sinne, tänne ja varsinkin tuonne. Harjasin heti pari vetoa Mörrin harjaa, mutta Mörrykkä taisi tykätä enemmän saamistaan porkkanoista. Korttikin paketissa oli, siinä oli niin ihania kuvia Falabelloista, ettei ihanampaa korttia voinut olla! Suloisia!
Mörrille ja Faxille annoimme porkkanoita ja Faxi päästettiin syömään ruohoa. Mörri seistä jökötti meidän kanssa ja hörisemällä tasaisin väliajoin kerjäsi porkkanaa. Juhlapäivä, joten saihan se! Mekin söimme herkkuja, juttelimme Islannista ja nautimme hyvästä säästä.
Kello tuli jo paljon ja Minna lähti kotia kohti. Me Annikan kanssa laitettiin Mörriäiselle satula ja lähdettiin kokeilemaan tölttiä. Annika kiipesi Mörrin selkään ja suuntasimme Salmen tielle. Muistutin vielä, että ratsastaja on hyvä vaan ja pitää takalistonsa penkissä, Mörrillä ei kevennellä tai se pysähtyy. Taisi olla ensimmäinen ylämäki pieni koetinkivi, sitä niin automaattisesti nojaa eteen keventääkseen. Ensimmäisessä alamäessä mun piti hiipparoida metsään, jossa ison kiven takana olikin juuri sopivalla korkeudella kaatunut puu. Puskassa käynnin ajaksi laitoin takkini Mörrin kaulaan, eikä poika ollut "kaulaliinastaan" moksiskaan.
Seuraavalla suoralla oli tölttiharjoitukset edessä ja mä juoksin edellä ja molemmat patistimme äänellä Mörriä eteenpäin. Ravillahan se meni, mutta ei se mitään, takaisin päästäisiin jo töltilläkin. Seuraavassa kohdassa Mörri meni jo keulilla ja ratsukon kadottua mutkan taakse kuulin Annikan hihkuvan "Me mennään töltillä! Mörri menee tölttiä!" Mua nauratti ja yritin juosta perään. Annika oli riemuissaan, hän oli pyytänyt laukkaa ja Mörri olikin siirtynyt töltille.
Seuraavalla pätkällä näin Mörrin menevän passilla ja huusin että se on passia, ei tölttiä! Jukra kun sen pojan passikin on niin tasainen, ettei sitä edes välttis hoksaa. Sivusta sen näki kyllä selkeästi, eikä häntä liikkunut laineilla kuten töltissä. Annikalla oli hauskaa, miten voi passikin olla näin tasaista! Paikoin se taisi olla possupassiakin, mutta yleensä Mörri osaa mennä tosi hyvin tasaisella tahdilla ihan kaksitahtista passia. Se ei varmaan osaa laskea kuin kahteen, koska se ravikin on niin loistavaa! ;-)
Jossain vaiheessa sanoin Annikalle, että käy kääntämässä hevosen siellä alempana, mä käännyn jo takaisin ylämäkeen ja Annika voi tulla Mörrin kanssa sitten laukalla perään. Jäin mutkan taakse odottamaan, näin liikettä puiden välissä, mutta jotain hämminkiä siellä oli. Sitten Mörri lähti uudestaan laukalle ja mä hihkuin ja maiskuttelin ja juoksin ylämäkeen. Hetken kuluttua Mörri otti mut kiinni ja siirryimme yhdessä käyntiin.
Kysyin Annikalta hämmingistä ja Annikaa nauratti, hän oli nostanut itsensä kevyeen istuntaan, jolloin Mörri pysähtyi kuin seinään! Haa-haa, nauratti jo muakin! Vaihdoimme paikkoja ja kokeilin mäen päälle päästyämme josko poitsu lähtisi sille töltille. Otin ohjat kunnolla käsiin (rare thing for me to do!), istuin jämäkästi, puristin hieman pohkeilla ja sitten siirryimmekin jo töltille! Wuhuu! Mörrin häntä keinui töltin tahtiin ja mä olin innoissani Annikan hihkuessa iloisesti meidän perässä. Tuli tosi hyvä fiilis!
Seuraavalla tasaisella päätin otta hieman lisää tölttiä ja sitten pyysin laukkaa. Mörri otti parit töltit ja siirtyi sitten laukkaan mun kannustaessa niin että metsä raikasi. Annika tuli perässä jalan ja me jäimme odottelemaan ystäväämme. Annika kehui meidän yhteistyötä ja tottahan se on, kahdessa vuodessa ollaan opittu jo paljon toisistamme! Tosin mun pitäisi ratsastaa myös muilla hevosilla ja Mörrillä pitäisi olla muitakin ratsastajia, että meillä molemmilla säilyy ratsastustaito.
Huomasi jo tuossa Annikan kanssa, että Mörri toimii selkeästi erilailla kuin muut hevoset. Siis että keventäminen on Mörrin mielestä pysähtymiskäsky, samaten kuin jalustinten pois ottaminen. Tietenkin tuo jalustin-juttu on turvallisuustekijä, josta aina palkitsen hevoseni, se voi vielä joku päivä pelastaa mut putoamiselta. Nyt sanoinkin Annikalle että mä näytän miten se tapahtuu, ja otin jalustimet pois. Mörripä ei pysähtynytkään! Mulle tuli kiire pysäyttää se poika, koska käsky oli selkeä. Hetken kuluttua pyysin uudestaan liikkeelle ja otin toisen kerran jalat jalustimista. Nyt Mörri pysähtyi kuin seinään ja kiitokseksi tulin pois selästä kävelläkseni laitumelle asti. Hieno poika, näin piti toimia! :D
Juttelimme lisää Mörrin kävellessä irrallaan perässä ja mietimme kuinka monen hevosen kanssa voi toimia näin kuin minä Mörrin kanssa. Tai ehkä sekin on enemmän kiinni ihmisestä itsestään, kuinka paljon hevosensa kanssa viettää aikaa ja mikä ihmisestä tekee kiinnostavan hevosen silmissä. Mörrillä nyt ainakin on se Tätin namitasku, mikä kiinnostaa, eli ei se kauaksi lähde ruuan luota. Ja se luottaa muhun kyllä sen verran, että tietää etten ole viemässä sitä mihinkään vaaralliseen paikkaan. Mörri tulee perässä vaikka tukin päälle ojan ylityksessä, ihan normi homma mun hauskalle ja fiksulle kavioliittolaiselleni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti