Tallilla huomasin heti ensimmäisenä Jaanan heinäpaalien kimpussa. Seuraavana huomasin innokkaan Rontti-koiran, joka on kerrassaan hurmaava keppiensä ja pallojensa kanssa. Se on niin piristävä hauveli, ettei tosikaan! Ja Jeppekin näytti olevan pihalla, pikkuruinen piipertäjä "hyökkäsi" tohkeissaan mun luokse ja nosti koirien tapaan etutassunsa lahjetta vasten ja nuuskutti. Pieni häntä vipatti hurjana ja sitten olikin aika rientää takaisin Jaanan luokse. Seurasin koiria heitellen samalla Rontille littanaksi painunutta jalkapalloa. Jaanan kanssa juttelimme hetken, pitää laittaa Faxinkin kuva nettisivuille, kunhan saadaan siitä hyvä kuva.
Heidikin tuli paikalle, hän oli ostanut Kronalle ihanan pinkin riimun! Hain Mörrillekin riimun päähän ja annoin sen vain nuokkua edelleen Jaanalle jutellen. Heidi teki maastakäsittelyä Kronan kanssa, joten mulla oli aikaa kertoa sunnuntaisesta omituisesta selkäännoususta. Taisi Jaanaakin naurattaa, ei siellä hevosen takamuksen päällä pidä istua! :D
Vein Mörrin tolppaan kiinni ja aloitin harjaamisen. Jassoo ja vai niin, että karvaa lähtee taas. Yhdellä kumisuan pyyhkäisyllä turkista irtosi sellainen suan muotoinen karvalätty! Voi hyvänen aika, miten sitä riittää?!? Päästäkin lähti pientä karvaa niin että pääharjan sai putsata joka vedon jälkeen. Ja Mörri hinkkaa päätänsä tolppaan kun kerta kutittaa... *huokaus* Mutta onneksi kavioita ei enää tartte kopistella jään takia, nyt ne ovat olleet hyvät jo pitkään. Toi turkki vaan kummastuttaa, taputat pollea kerran ja irtokarvaa riittää kyynärpäihin asti. Jos joku tietää mitä siitä karvasta voisi tehdä, niin otan kiitollisena vinkkejä vastaan. Linnut niistä rakentelee pesään pehmusteita, mutta voisi niistä muutakin saada aikaiseksi.
Ratsastusvyö ja huopa löysivät viimein melko siistin paikan Mörrin selästä, tosin lampaankarvassa on varmaan puolet hevonkarvaa. Ainakin pääliosassa. Heidi päätti lähteä ilman satulaa, kun kerta mennään ihan vain rauhallista vauhtia. Pian olimmekin jo matkalla kohti ratsastuspolkua.
Mörri oli taas liimapyttynä liikkeellä ja sain patistaa sitä ihan kunnolla. Krona tapansa mukaan käveli reippaasti ja me jäimme hetki hetkeltä. Krona joutui odottelemaan meitä, kun ei meillä jalat tahtonut liikkua. Menimme pidemmän kautta ratsastuspolulle ja otimme välissä hieman raviakin. Se meni hyvin muuten, mutta oli nelitahtista. Ai että NÄIN laiskalla päällä...
Ratsastuspolulla tahti hieman reipastui. Tulin alas jyrkkää alamäkeä varten ja kipusin sillalla takaisin kyytiin. Mörri meni hienosti ison ylämäen ja jatkoi sitten reippaampaa vauhtia kävellen. Otimme Kronalta salaa parit raviaskeleet lievään ylämäkeen ja taputin karvakasaani kiitokseksi. Ja yritin sitten putsata karvoja pois hanskoista, tai ohjat lipsuu. Kaatuneen puun yli menimme hyvin varovasti ja olin oikein tyytyväinen polleeni (hanskan putsausta lahkeeseen). Käännyimme polulla kohti Veikkaustietä ja Mörri hidasteli. Tiesin jo mitä tuleman pitää, joten osasin varautua nykäisevään lähtöön. Mörri otti pienen ylämäen laukalla, hihii! Täytyy vaan muistaa sanoa Jaanalle, että varoittaa asiakkaita ottamaan ohjat siinä kohtaa käsiinsä tai Pörriäinen kiihdyttää. Ei se missään muussa mäessä sitä tee, vain tuo pieni pätkä ratsastuspolulta Veikkaustielle.
Ennen Veikkaustietä polku haarautui kahdeksi ja Heidi meni Kronan kanssa vasenta kautta. Ajattelin että sen polun alastulo tielle on tällä hetkellä melko korkea, joten ohjasin Mörrimanin suoraan. Ensin se oli ihmeissään, eikö me mennä Kronan perään, mutta hoksasi helpomman reitin olevan parempi vaihtoehto. Päristellen siirryimme tielle ja meillä taisi molemmilla olla pieni virne naamalla, heh, juksattiin Kronaa!
Veikkaustiellä otimme raville ja tuntui että osasin jo tosi hyvin mennä lampaankarvalla ravia. Aluksi se on aina jotenkin hankalaa kun siihen ei ole tottunut, mutta kerta kerralta se luonnistuu paremmin. Haaveena olisi siirtää Mörri kesälaitumille lampaankarvalla, mutta saa nyt nähdä miltä sitten tuntuu. Tuo Mörrin rungoton satula on kevyt ja Mörri on tykännyt siitä, joten ei sekään huono vaihtoehto ole.
Tulimme pikkumetsän kautta takaisin ja Mörri tarjosi tilaisuutta tulla alas ennen kaatunutta puunrunkoa. Tällä kertaa en käyttänyt tilaisuutta hyväkseni, vaan kiersimme puun hienosti Kolurin tekemällä polulla. Sitten loppumatka olikin reipasta menoa ja pyörätiellä Heidi tuli Kronan selästä alas taluttaakseen loppumatkan. Heidin sinisissä ratsastushousuissa oli aika hauskat ylimääräiset villahousut, nimittäin Kronan punaiset! :D
Tallilla Mörrillä olikin jo valmis ruokakippo ja tein Kronallekin oman ruoan. Lisäsin sillekin hieman leipää Mörrin varastosta ja sain porkkanaa Mörrille. Oli hyvät eväät kummallakin, näytti maistuvan kyllä! Sapuskan jälkeen veimme pollet tallin läpi ulos, missä Prinsessa oli vahtaamassa että josko sinne sattuisi pääsemään sisälle. Krona meni hurjalla laukalla pihatosta tarhaan kujaa pitkin ja mä kävin huitomassa Prinsessaa kauemmaksi että Mörrikin pääsee ja uskaltaa tulla. Mörri käveli tasan tarkkaan mun perässä niin, ettei se nähnyt Prinsessaa ja vasta kohdalla hyökkäsi laukka-askelin ohitse. Prinsessa tuskin noteerasi kahta alempiarvoista, kun kerta hänellä olisi mahdollisuus ehkä päästä sisälle talliin! Rapsuttelin hetken Prinsessaa, joka selkeästi nautti kutittavien karvojen poistosta ja yritti sitten seurata meitä sisälle. Piti vetästä ovi ihan turvan edestä sulki ja pitää sisällä kahvasta kiinni, ettei ovelus saisi kiskaistua ovea auki. Äkkiä vaan lukkoon!
Oli mukavaa mennä Kronan kanssa, Mörrikin tykkäsi. Ja Krona oli niin sievä, kun sillä oli letitetty otsatukka! Ihana! :D
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Sipsutellen jäisillä teillä
Tällä kertaa karvaa ei lähtenytkään Mörriltä IHAN niin paljoa kuin eilen, mikä olikin mukava yllätys. Se eilinen urakka tuntui loputtomalta ja tuulenpuuskan jälkeen näkyi sellainen hevosen muotoinen karvapilvi, joka hiljalleen hajosi tuuleen. Saimme jälleen Faxin seuraksi ja ehdotin, jos lähtisimme käymään Hakjärven suunnassa. Käänsimme pollet uuteen suuntaan, jolloin innokkaalla Faxilla askelet tihentyivät. Jee, uusia maisemia! Mörrikin meni reippaammin, tietää että sinnepäin on lyhyempi reissu ja pääsee nopeampaan syömään...
Pyörätie ja ekat hiekkatien pätkät menivät vallan mainiosti, mutta mökkitie olikin hankala. Se oli kertakaikkisen jäässä ja kuljimme pikkuaskelin ihan reunassa, missä oli lunta pakkautunut aurattua kinosta vasten. Mörrin takajalat lipsuivat yhdessä kohtaa niin, että vahingossa kiskaisin ohjasta. Samperi kun harmitti, toinen tekee parhaimpansa pysyäkseen pystyssä ratsastajan kanssa ja saa kiitokseksi kiskaisun. Tasapaino vaan horjahti, kun takamus yhtäkkiä hävisi alta ja Mörri istahti mäkeen. Taputtelin Mörriä ja pyysin anteeksi, en tiedä ymmärsikö se mun tarkoituksen, mutta hetken kuluttua Mörri jatkoi matkaa.
Faxin jalat lipsuivat seuraavaksi ja sa seisoi niin kummassa asennossa, että itseänikin hirvitti. Ei meinannut sekään poika uskaltaa liikahtaa, ettei vaan mentäisi kumoon. Sitten Mörrin etujalka lipsui ja Mörri pysähtyi oitis. Se käänsi korvat muhun päin ja käänsi hieman päätänsä nähdäkseen mun silmät. Sitten se ihan selkeästi pyysi mua tulemaan alas selästä, tai me mennään vielä molemmat tässä nurin. No jukra. Tottelin hevostani, jos se kerta noin ymmärrettävästi pyytää ja mä vieläpä tajuan sen. Mä tulin alas niin varovasti kuin vain pystyin ja Mörri piti itsensä kasattuna. Kun mä pääsin tolpilleni hevoseni viereen, se huokaisi ja rentoutui. Sitten yhdessä lipsuimme alamäkeen Faxin perään ja pääsimme tasaiselle.
Ei se tasainen osuuskaan ollut mitään muuta kuin jäätä, oikea reuna oli hieman parempi kuin vasen. Yhdessä kohdassa pääsin reunalta hyvin ponnistamaan Mörrin selkään takaisin, siinä oli hieman pitävämpi pohja ja kiva kova auran vetämä kinos. Hieman hymyilytti, tää meni huomattavasti paremmin kuin eilen! Käännyimme takaisin ja jatkoimme edelleen varoen etenemistä. Pienessä alamäessä Mörri keskittyi niin vahvasti jalkoihinsa, että multa katkesi lause ja ajatus kokonaan. Mäkin keskityin siihen askellukseen ja olin hengessä mukana, tulin ulos transsista vasta kun pääsimme paremmalle kohdalle. Ihan hiki tuli siinäkin kohtaa.
Ylämäet meni paljon paremmin, Mörri pisti oikein reippaalla vauhdilla kävellen ison jyrkän laukkamäen ja hengästyikin kunnolla. Kehuin polleani ja Mörri päristeli varovasti takaisin. Pääsimme hyvin mökkitieltä pois ja päätimme käydä kurkkaamassa polkua, joka veisi Turuntien suuntaan. Menimme siis hieman eri reittiä takaisin. Polulle vievällä tiellä ensin Faxi päätti merkata tien ja päästi kakkaläjän. Minna tuli alas potkimaan niitä pois ja kas, Mörrikin päätti pistää haisemaan. Ei kun täti alas selästä ja myöskin potkimaan kakkoja sivuun. Se taisi olla hyvä juttu, jatkoimme nimittäin taluttaen matkaa ja vasta takaisin tullessa huomasimme alustan olevan kirkasta sileää jäätä. Polku oli hieman pehmeässä kunnossa, joten sille emme menneet, mutta takaisin tullessa kummallakin hevosella oli erinäisiä akrobaattisia liikkeitä. Huh, onneksi emme olleet selässä!
Autotielle päästyämme Minna kipusi Faxin selkään, mutta mä päätin kävellä kotiin. Jalat olivat eilisestä väsyneet, puhumattakaan kun nyt joutui jään takia niitä jännittämään. Teki hyvää kävellä, polvikin siinä vertyi. Mörri päristeli ja tuli tyytyväisenä perässä, hän on hommansa hoitanut! Tallilla annoin uutta näyterehua omansa lisäksi ja se(kin) näytti maistuvan. On tuo kiitollinen syötettävä tuo minun Mörrykkäni! Omenaa sai myös ja myös mun ompun jämä meni hevosen mielestä parempiin suihin. Extrana annoin vielä hieman valkosipulia, kun sitä piti ensin näyttää Minnalle. Mörri ei osannut syödä sitä yksinään vadista, joten ripottelin näyterehua vielä siihen päälle. Röhkimisen kera meni nekin herkut napaan ja sitten jäätiin vielä tuijottamaan että voisi sitä vielä jotain mahtua näin "laihaan" hevoseen...
Veimme hevosemme tarhaan ja jäimme taas seurailemaan niitä. Mörrillä oli selvä strategia, se kävi tervehtimässä kaikki hevoset läpi tyyliin "Mooi, mä oon taas täällä, no moooi, täällä ollaan, kiva nähdä, mooi.." Jokaiselta jolta se vain uskalsi ottaa suullisen heinää, se teki niin. Kolurin heinät se jätti suosiolla Kolurille, mutta kävi kuitenkin tervehtimässä. Se meni siksakkia muiden keskellä ja varmisti asioiden olevan kunnossa ja arvojärjestyksen edelleen pitävän ja etsi vasta sitten oman heinäkasansa. Ja potki Faxin sieltä pois, rajansa hänenkin diplomaattisuudellaan! ;-)
Krona näytti olevan utelias Faxin suhteen ja Eikkakaan ei Faxia haitannut. Mä luulen että pikkuhiljaa Faxi sulautuu laumaan, kunhan päällepäsmärit Kolur, Gustur ja Prinsessa vain rauhottuvat. Mörri se vain on niin mainio otus, meillä tuntuu tuo ajatusten vaihto toimivan paikoin varsin mallikkaasti. Ja jos Mörri keskittyy, niin useimmiten mäkin keskityn ja unohdan mitä olin sanomassa. Ja se toimii toisinkin päin, Mörri ymmärtää ihan hurjan hyvin että nyt täti tarkoittaa sitä ja tätä ja toimii sitten sen mukaan. Toivottavasti tämä meidän suhde kehittyy ja jatkuu ainakin seuraavat 20 vuotta! ;-)
Pyörätie ja ekat hiekkatien pätkät menivät vallan mainiosti, mutta mökkitie olikin hankala. Se oli kertakaikkisen jäässä ja kuljimme pikkuaskelin ihan reunassa, missä oli lunta pakkautunut aurattua kinosta vasten. Mörrin takajalat lipsuivat yhdessä kohtaa niin, että vahingossa kiskaisin ohjasta. Samperi kun harmitti, toinen tekee parhaimpansa pysyäkseen pystyssä ratsastajan kanssa ja saa kiitokseksi kiskaisun. Tasapaino vaan horjahti, kun takamus yhtäkkiä hävisi alta ja Mörri istahti mäkeen. Taputtelin Mörriä ja pyysin anteeksi, en tiedä ymmärsikö se mun tarkoituksen, mutta hetken kuluttua Mörri jatkoi matkaa.
Faxin jalat lipsuivat seuraavaksi ja sa seisoi niin kummassa asennossa, että itseänikin hirvitti. Ei meinannut sekään poika uskaltaa liikahtaa, ettei vaan mentäisi kumoon. Sitten Mörrin etujalka lipsui ja Mörri pysähtyi oitis. Se käänsi korvat muhun päin ja käänsi hieman päätänsä nähdäkseen mun silmät. Sitten se ihan selkeästi pyysi mua tulemaan alas selästä, tai me mennään vielä molemmat tässä nurin. No jukra. Tottelin hevostani, jos se kerta noin ymmärrettävästi pyytää ja mä vieläpä tajuan sen. Mä tulin alas niin varovasti kuin vain pystyin ja Mörri piti itsensä kasattuna. Kun mä pääsin tolpilleni hevoseni viereen, se huokaisi ja rentoutui. Sitten yhdessä lipsuimme alamäkeen Faxin perään ja pääsimme tasaiselle.
Ei se tasainen osuuskaan ollut mitään muuta kuin jäätä, oikea reuna oli hieman parempi kuin vasen. Yhdessä kohdassa pääsin reunalta hyvin ponnistamaan Mörrin selkään takaisin, siinä oli hieman pitävämpi pohja ja kiva kova auran vetämä kinos. Hieman hymyilytti, tää meni huomattavasti paremmin kuin eilen! Käännyimme takaisin ja jatkoimme edelleen varoen etenemistä. Pienessä alamäessä Mörri keskittyi niin vahvasti jalkoihinsa, että multa katkesi lause ja ajatus kokonaan. Mäkin keskityin siihen askellukseen ja olin hengessä mukana, tulin ulos transsista vasta kun pääsimme paremmalle kohdalle. Ihan hiki tuli siinäkin kohtaa.
Ylämäet meni paljon paremmin, Mörri pisti oikein reippaalla vauhdilla kävellen ison jyrkän laukkamäen ja hengästyikin kunnolla. Kehuin polleani ja Mörri päristeli varovasti takaisin. Pääsimme hyvin mökkitieltä pois ja päätimme käydä kurkkaamassa polkua, joka veisi Turuntien suuntaan. Menimme siis hieman eri reittiä takaisin. Polulle vievällä tiellä ensin Faxi päätti merkata tien ja päästi kakkaläjän. Minna tuli alas potkimaan niitä pois ja kas, Mörrikin päätti pistää haisemaan. Ei kun täti alas selästä ja myöskin potkimaan kakkoja sivuun. Se taisi olla hyvä juttu, jatkoimme nimittäin taluttaen matkaa ja vasta takaisin tullessa huomasimme alustan olevan kirkasta sileää jäätä. Polku oli hieman pehmeässä kunnossa, joten sille emme menneet, mutta takaisin tullessa kummallakin hevosella oli erinäisiä akrobaattisia liikkeitä. Huh, onneksi emme olleet selässä!
Autotielle päästyämme Minna kipusi Faxin selkään, mutta mä päätin kävellä kotiin. Jalat olivat eilisestä väsyneet, puhumattakaan kun nyt joutui jään takia niitä jännittämään. Teki hyvää kävellä, polvikin siinä vertyi. Mörri päristeli ja tuli tyytyväisenä perässä, hän on hommansa hoitanut! Tallilla annoin uutta näyterehua omansa lisäksi ja se(kin) näytti maistuvan. On tuo kiitollinen syötettävä tuo minun Mörrykkäni! Omenaa sai myös ja myös mun ompun jämä meni hevosen mielestä parempiin suihin. Extrana annoin vielä hieman valkosipulia, kun sitä piti ensin näyttää Minnalle. Mörri ei osannut syödä sitä yksinään vadista, joten ripottelin näyterehua vielä siihen päälle. Röhkimisen kera meni nekin herkut napaan ja sitten jäätiin vielä tuijottamaan että voisi sitä vielä jotain mahtua näin "laihaan" hevoseen...
Veimme hevosemme tarhaan ja jäimme taas seurailemaan niitä. Mörrillä oli selvä strategia, se kävi tervehtimässä kaikki hevoset läpi tyyliin "Mooi, mä oon taas täällä, no moooi, täällä ollaan, kiva nähdä, mooi.." Jokaiselta jolta se vain uskalsi ottaa suullisen heinää, se teki niin. Kolurin heinät se jätti suosiolla Kolurille, mutta kävi kuitenkin tervehtimässä. Se meni siksakkia muiden keskellä ja varmisti asioiden olevan kunnossa ja arvojärjestyksen edelleen pitävän ja etsi vasta sitten oman heinäkasansa. Ja potki Faxin sieltä pois, rajansa hänenkin diplomaattisuudellaan! ;-)
Krona näytti olevan utelias Faxin suhteen ja Eikkakaan ei Faxia haitannut. Mä luulen että pikkuhiljaa Faxi sulautuu laumaan, kunhan päällepäsmärit Kolur, Gustur ja Prinsessa vain rauhottuvat. Mörri se vain on niin mainio otus, meillä tuntuu tuo ajatusten vaihto toimivan paikoin varsin mallikkaasti. Ja jos Mörri keskittyy, niin useimmiten mäkin keskityn ja unohdan mitä olin sanomassa. Ja se toimii toisinkin päin, Mörri ymmärtää ihan hurjan hyvin että nyt täti tarkoittaa sitä ja tätä ja toimii sitten sen mukaan. Toivottavasti tämä meidän suhde kehittyy ja jatkuu ainakin seuraavat 20 vuotta! ;-)
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Mielenkiintoista, toteaa Mörri
Oli kaunis ilma ja mukava lähteä tallille. Olimme sopineet reissun Faxin ja Minnan kanssa juuri siihen aikaan kun muut pollet olivat tulossa kahden tunnin vaellukselta. Lähdin hakemaan Mörriä tarhasta ja näin vain Faxin syömässä heinää. Missä olivat muut heposet? Sitten huomasin Mörrin, se seisoskeli pihaton liepeillä toiveikkaan näköisenä. Vai niin, olisikohan siellä myös Gusse-putte ja Prinsessa? Tassuttelin tallin taakse ja siellähän ne olivat, jos nyt vaikka hekin saisivat jotain murusia. Tervehdin Gussea ja Prinsessaa ja otin sitten Mörriäisen kiinni. Siinä vaiheessa huomasin, että Faxi oli seurannut mua ja seisoskeli uteliaana. Kun lähdin taluttamaan Mörriä pihatosta pois ja kohti porttia, Faxi seurasi meitä perässä. Poika olisi halunnut tulla mukaan ja ihan heti!
Sain laitettua Mörrin tolppaan kiinni ja hain harjan. Siinä olikin sitten hommaa! Harja oli heti tukossa ja selkä näytti siltä ettei siihen olisi koskettu ollenkaan. Karvaa lähti sellaisina tukkoina että niillä voisi vuorata kokonaisen kalustesarjan! Harjaaminen olisi ollut kertakaikkisen loputon homma, joten jossain vaiheessa vain siirryin putsailemaan kavioita...
Varustin kiltin ratsuni lampaankarvalla ja ratsastusvyöllä ja laitoin suitset päähän. Sitten kipusin jakkaralta selkään ja annoin namin palkinnoksi. Faxikin oli valmiina lähtöön, joten suuntasimme tarhan reunaa pyörätielle. Lähdimme kohti Veikkaustietä ja ratsastuspolkua ja paikoin menimme todella varovasti liukkaan tien takia. Toisissa paikoissa taas pääsimme loistavasti tölttiä/ravia ja mulla reidet tekivät töitä. Jalustimiin en kuitenkaan kovin nojaillut, joten jalkojen piti pitää mut selässä.
Ratsastuspolulla polku vaikutti aika hyvältä, itseasiassa erinomaiselta. Suopätkän menimme kokonaisuudessaan ravilla Faxin köpötellessä töltillä. Sen pätkän jälkeen jalat alkoivat ilmoitella itsestään, väsy iski reisiin. Sain lepuuttaa jalkojani käyntiosuudella ainakin siihen asti kun tulimme ekaan laukkamäkeen. Faxi meni pienellä sievällä laukalla mäkeä ylös ja me Mörrin kanssa töpötimme ravia. Jatkoimme suoraan kohti hautuumaata ja siellä kokeilimme sitten laukkaa. Faxi lähti ensin töltillä ja Mörri ravilla, tosin muutama tölttiaskelkin Mörriltä tuli. Sitten Faxi vaihtoi laukalle, Mörri kiihdytti vielä hetken ravilla ja päätti sitten viimein ottaa myös sievän, rauhallisen ja tasaisen laukan. Mua hieman jännitti kun en ole koskaan aiemmin mennyt laukkaa Mörrillä ilman satulaa, mutta olisihan mun pitänyt luottaa ihanaan ratsuuni. Tasaisesti menimme kohti ylämäkeä ja meno oli rentoa rauhallista. Aah, olipa ihanaa!
Päätimme tehdä oikopolku-retken ja siirryimme metsän siimekseen polulle. Jyrkän ylämäen jälkeen tulin alas satulasta, koska edessä oli se kamalan jyrkkä alamäki. Viimeeksihän Mörri otti sen juosten, mutta silloin mulla oli satula. Tuntui turvallisemmalta tulla alas ihan omilla (jäykillä) jaloilla. Hyvin men pääsimme vaikean kohdan, mutta siten tulikin tenkkapoo. Mistäs mä pääsen takaisin selkään? Muistin kaatuneiden puunrunkojen olevan jonkin matkan päässä, joten kävelimme sinne. Puut olivat keskellä hankea ja oli ihan turha yrittää saada Mörriä kinokseen, omakin jalka upposi sinne puoleen reiteen. Siirryimme kovemmalle alustalle ja Minna tuli auttamaan mut punttaamalla selkään. Siinä sitä olikin taas seikkailun makua! :D Hyvä ettei Minna kipannut mua suoraan Mörrin selän yli toiselle puolelle! Löysin siinä maatessani (poikittain) tasapainoni ja yritin hilata toppahousujen rajoittamana oikeaa jalkaani Mörrin selän yli. Alkoi hymyilyttää, näytti varmaan koomiselta! Sain kuin sainkin kinttuni toiselle puolelle ja kohottauduin pystyyn. Ja purskahdin nauruun, ei voi olla totta! Istuin Mörrin lautasten päällä, siis sen ahterin päällä! Mörri käänteli päätään ja korvat heiluivat, on hän näitä selkäännousuja nähnyt muttei kyllä koskaan tällaista! Oli pakko nauraa ääneen ja hilata itseäni vastakarvaan ja lampaankarvan päälle. Se ei mennyt ihan putkeen, kun topattu lampaankarva otti kiinni reisiin ja toppahousujen paikkoihin. Minna kiskoi lampaankarvaa suoraksi ja mä hihittelin. Hymy oli herkässä Minnallakin, kun hän kiipesi takaisin satulallisen Faxin selkään.
Otimme uuden laukan hetken kuluttua ja pysyin oikein hyvin Mörrin selässä. Mua hymyilytti edelleen, nauratti se toisen lautasilla istuminen! Koko suopätkä meni ravilla ja oli oikein rentoa, mitä nyt aina silloin tällöin pääsi tyrskähdys kun mielikuva selkäännoususta livahti mieleen. Mörrillä oli kivaa, se selkeästi nautti kun mulla oli hauskaa!
Veikkaustiellä otimme hieman lisää ravia ja menimme kotiin pikkumetsän kautta. Mörri meni loistavasti aivan reunassa pyörätiellä, kuten pyysin, se kun oli paikoitellen kamalan liukas. Edelleen hymyillen saavuimme tallille ja annoin Mörrille ison kasan rehua, hieman kivennäistä, leipää ja ompun. Mörri sai pookkanan Minnalta ja Faxi ompun meiltä.
Hevosten syötyä päästimme ne tallin läpi tarhaan. Mörri meni ensimmäisenä piehtaroimaan ja heitti jalat kohti taivaita. Kehuin Mörriä kovasti ja se innostui piehtaroimaan saadessaan huomiota. Sitten kun nauroin ääneen ja hihkuin, Mörri vetäisi jalat kohti kattoa ja kiemurteli onnellisena selkänsä päällä. Joka kerralla Mörri meni ympäri toiselle kyljelle ja takaisin toiselle, välillä se katsoi mua silmiin ja selkeästi hymyillen veti taas ympäri.
Jäimme katsomaan hevosia ja Faxikin pääsi syömään. Mörri suuntasi ensin Kronan luokse muutamalle suulliselle, mutta siirtyi sitten Faxin seuraan. Sitten piti taas katsoa tätiä ja piehtaroida kehujen saattelemana uudelleen, jonka jälkeen oli vuorossa lisää heinää Kronan seurassa. Juttelimme hevosista Minnan kanssa ja kehotin häntä seuraamaan lauman elämään. Siinä oppii niiden luonteista todella paljon, varsinkin kesällä Nuuksiossa isolla laitumella. Kuka on kenenkin kanssa bestikset, ketkä välttelee toisiaan ja kuka (tamma) käy kiusaamassa ketäkin (ruunaa) ja kiljuu sitten närkästyneenä kun toinen antaa samalla mitalla takaisin. Issikoilla varsinkin luonteet kehittyvät ihan omanlaisiksi, koska ne kasvavat ja saavat myös useimmiten elää omiensa kanssa. Jokainen issikka on yksilö, mutta kaikille taitaa olla yhteistä ihana sosiaalinen luonne, johon voi luottaa!
Sain laitettua Mörrin tolppaan kiinni ja hain harjan. Siinä olikin sitten hommaa! Harja oli heti tukossa ja selkä näytti siltä ettei siihen olisi koskettu ollenkaan. Karvaa lähti sellaisina tukkoina että niillä voisi vuorata kokonaisen kalustesarjan! Harjaaminen olisi ollut kertakaikkisen loputon homma, joten jossain vaiheessa vain siirryin putsailemaan kavioita...
Varustin kiltin ratsuni lampaankarvalla ja ratsastusvyöllä ja laitoin suitset päähän. Sitten kipusin jakkaralta selkään ja annoin namin palkinnoksi. Faxikin oli valmiina lähtöön, joten suuntasimme tarhan reunaa pyörätielle. Lähdimme kohti Veikkaustietä ja ratsastuspolkua ja paikoin menimme todella varovasti liukkaan tien takia. Toisissa paikoissa taas pääsimme loistavasti tölttiä/ravia ja mulla reidet tekivät töitä. Jalustimiin en kuitenkaan kovin nojaillut, joten jalkojen piti pitää mut selässä.
Ratsastuspolulla polku vaikutti aika hyvältä, itseasiassa erinomaiselta. Suopätkän menimme kokonaisuudessaan ravilla Faxin köpötellessä töltillä. Sen pätkän jälkeen jalat alkoivat ilmoitella itsestään, väsy iski reisiin. Sain lepuuttaa jalkojani käyntiosuudella ainakin siihen asti kun tulimme ekaan laukkamäkeen. Faxi meni pienellä sievällä laukalla mäkeä ylös ja me Mörrin kanssa töpötimme ravia. Jatkoimme suoraan kohti hautuumaata ja siellä kokeilimme sitten laukkaa. Faxi lähti ensin töltillä ja Mörri ravilla, tosin muutama tölttiaskelkin Mörriltä tuli. Sitten Faxi vaihtoi laukalle, Mörri kiihdytti vielä hetken ravilla ja päätti sitten viimein ottaa myös sievän, rauhallisen ja tasaisen laukan. Mua hieman jännitti kun en ole koskaan aiemmin mennyt laukkaa Mörrillä ilman satulaa, mutta olisihan mun pitänyt luottaa ihanaan ratsuuni. Tasaisesti menimme kohti ylämäkeä ja meno oli rentoa rauhallista. Aah, olipa ihanaa!
Päätimme tehdä oikopolku-retken ja siirryimme metsän siimekseen polulle. Jyrkän ylämäen jälkeen tulin alas satulasta, koska edessä oli se kamalan jyrkkä alamäki. Viimeeksihän Mörri otti sen juosten, mutta silloin mulla oli satula. Tuntui turvallisemmalta tulla alas ihan omilla (jäykillä) jaloilla. Hyvin men pääsimme vaikean kohdan, mutta siten tulikin tenkkapoo. Mistäs mä pääsen takaisin selkään? Muistin kaatuneiden puunrunkojen olevan jonkin matkan päässä, joten kävelimme sinne. Puut olivat keskellä hankea ja oli ihan turha yrittää saada Mörriä kinokseen, omakin jalka upposi sinne puoleen reiteen. Siirryimme kovemmalle alustalle ja Minna tuli auttamaan mut punttaamalla selkään. Siinä sitä olikin taas seikkailun makua! :D Hyvä ettei Minna kipannut mua suoraan Mörrin selän yli toiselle puolelle! Löysin siinä maatessani (poikittain) tasapainoni ja yritin hilata toppahousujen rajoittamana oikeaa jalkaani Mörrin selän yli. Alkoi hymyilyttää, näytti varmaan koomiselta! Sain kuin sainkin kinttuni toiselle puolelle ja kohottauduin pystyyn. Ja purskahdin nauruun, ei voi olla totta! Istuin Mörrin lautasten päällä, siis sen ahterin päällä! Mörri käänteli päätään ja korvat heiluivat, on hän näitä selkäännousuja nähnyt muttei kyllä koskaan tällaista! Oli pakko nauraa ääneen ja hilata itseäni vastakarvaan ja lampaankarvan päälle. Se ei mennyt ihan putkeen, kun topattu lampaankarva otti kiinni reisiin ja toppahousujen paikkoihin. Minna kiskoi lampaankarvaa suoraksi ja mä hihittelin. Hymy oli herkässä Minnallakin, kun hän kiipesi takaisin satulallisen Faxin selkään.
Otimme uuden laukan hetken kuluttua ja pysyin oikein hyvin Mörrin selässä. Mua hymyilytti edelleen, nauratti se toisen lautasilla istuminen! Koko suopätkä meni ravilla ja oli oikein rentoa, mitä nyt aina silloin tällöin pääsi tyrskähdys kun mielikuva selkäännoususta livahti mieleen. Mörrillä oli kivaa, se selkeästi nautti kun mulla oli hauskaa!
Veikkaustiellä otimme hieman lisää ravia ja menimme kotiin pikkumetsän kautta. Mörri meni loistavasti aivan reunassa pyörätiellä, kuten pyysin, se kun oli paikoitellen kamalan liukas. Edelleen hymyillen saavuimme tallille ja annoin Mörrille ison kasan rehua, hieman kivennäistä, leipää ja ompun. Mörri sai pookkanan Minnalta ja Faxi ompun meiltä.
Hevosten syötyä päästimme ne tallin läpi tarhaan. Mörri meni ensimmäisenä piehtaroimaan ja heitti jalat kohti taivaita. Kehuin Mörriä kovasti ja se innostui piehtaroimaan saadessaan huomiota. Sitten kun nauroin ääneen ja hihkuin, Mörri vetäisi jalat kohti kattoa ja kiemurteli onnellisena selkänsä päällä. Joka kerralla Mörri meni ympäri toiselle kyljelle ja takaisin toiselle, välillä se katsoi mua silmiin ja selkeästi hymyillen veti taas ympäri.
Jäimme katsomaan hevosia ja Faxikin pääsi syömään. Mörri suuntasi ensin Kronan luokse muutamalle suulliselle, mutta siirtyi sitten Faxin seuraan. Sitten piti taas katsoa tätiä ja piehtaroida kehujen saattelemana uudelleen, jonka jälkeen oli vuorossa lisää heinää Kronan seurassa. Juttelimme hevosista Minnan kanssa ja kehotin häntä seuraamaan lauman elämään. Siinä oppii niiden luonteista todella paljon, varsinkin kesällä Nuuksiossa isolla laitumella. Kuka on kenenkin kanssa bestikset, ketkä välttelee toisiaan ja kuka (tamma) käy kiusaamassa ketäkin (ruunaa) ja kiljuu sitten närkästyneenä kun toinen antaa samalla mitalla takaisin. Issikoilla varsinkin luonteet kehittyvät ihan omanlaisiksi, koska ne kasvavat ja saavat myös useimmiten elää omiensa kanssa. Jokainen issikka on yksilö, mutta kaikille taitaa olla yhteistä ihana sosiaalinen luonne, johon voi luottaa!
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Talutusta Aapo kyydissä
Ystävättäreni Heidi tuli hakemaan minut kotoa, mukana hänellä oli Aapo 3-vee ja Aapon pikkusisko 1kk. Yhdessä lähdimme kohti tallia, tarkoituksena oli tutustuttaa Aapo ja Mörri toisiinsa. Pikkusiskosta ei vielä ole ratsastajaksi, mutta Aapostapa on!
Tallilla kävimme yhdessä pojan kanssa hakemassa Mörrin tarhasta äitin syöttäessä autossa pikkusiskoa. Rohkea Aapo oli jalkani vieressä, ihan vain siltä varalta että liian utelias heppa olisi tullut liian lähelle. Keke oli tulossa nuuskuttamaan, mutta ajoin sen hieman kauemmaksi ettei Aapo pelästyisi.Mörri päristeli ja kysyin Aapolta että muistaako hän mitä se tarkoittaa. Aapo ei muistanut, joten kerroin että heppa on silloin tyytyväinen ja iloinen ja sillä on hyvä olla. Sitten laitoimme Mörrille riimun päähän ja kävelimme käsi kädessä takaisin portille Mörriä taluttaen.
Sillä välin olikin auto ajanut pihaan ja tutustuimme uuteen ihmiseen. Minna omistaa Faxi-hepan, joka myös on nyt yksärinä tallilla. Kiva kiva, saadaan lisää ratsastusseuraa! Diplomaatti-Mörri oli kuulemma mennyt heti tutustumaan tulokkaaseen, kun Faxi-herra oli saapunut tallille ja jopa ollut välissä etteivät muut päässeet kiusaamaan. Ihana polle mulla!
Aapon kanssa veimme Mörrin kiinni tolppaan ja sitten haimme harjan ja kaviokoukun. Varoitin poikaa menemästä hevosen takajalkoihin, koska heppa ei näe sinne ja saattaa vahingossa pelästyä. Aapo katseli tarkkaan kun putsasin kavioita ja oli kerrassaan tohkeissaan kun sai antaa hepalle kuivattua leipää!
Varustin Mörrin kuolaimettomilla suitsilla, lampaankarvalla ja ratsastusvyöllä. Aapolle laitoimme hänen oman pyöräilykypärän päähän ja sitten olikin aika jo kiivetä selkään. Kauhukahvaksi laitoin ohuen nahkahihnan, mistä Aapo sai rukkasillaan hyvin kiinni. Sitten lähdimme kävelemään.
Ja juuri ennen polkua huomasin, että eihän mulla ole raippaa mukana ja se reppukin oli jäänyt. Lykkäsin ohjat hevosia pelkäävälle Heidille ja sanoin että Mörriin tehoaa samat käskyt kuin koiraankin, eli selkeä EI ja PAIKKA. Siinä he kiltisti odottivat kunnes tuli takaisin raipan, repun ja repussa tuoksuvan leivän kera. Hieman etukäteislahjontaa... ;-) Lähdin jonossa ensimmäisenä polulle, Mörri perässä Aapo selässään Heidin tullessa varoen viimeisenä. Hänellä oli takkinsa sisällä kantoliina, missä Aapon söpönen pikkusisko nukkui tyytyväisenä.
Mörri pysähteli välillä ja odottelimme polulla hitaasti kulkevaa Heidiä. Samalla juttelin Aapolle ja katselin poikaa, siinä se istui niin luonnollisesti kuin vanhempikin tekijä! Miten ihmeessä noi ihmisen poikaset niin vapautuneesti suhtautuu kaikkeen! Varoitin kuitenkin ylämäestä, että pitää kunnolla kiinni. Kehuin matkalla kumpaakin sanomalla "Hyvä, poika!" ja se päti kumpaankin poikaan.
Pyörätiellä naistenkin kulku helpottui ja Mörri hämmästytti mut taas kerran. Pörriäinen kulki NIIN kauniisti vierellä, niin varovaisesti ettei kallisarvoinen ihmisvarsa vain tipahda selästä! Lähdimme kohti Hakjärveä, ajattelin tosin tehdä vaan pienen reissun ja pian kääntyä takaisin. Pyörätiellä tuli vastaan pariskunta, kummatkin hymyilivät leveästi kun näkivät pienen pojan tohkeissaan hevosen selässä selittämässä asioista.
Kyselin välillä, että istutko hyvin siellä ja oletko keskellä, johon Aapo vastasi istuvassa hyvin keskellä. Ylämäet ja alamäet sujuivat loistavasti ja matkalla tapasimme muitakin ihmisiä. Eräälle rouvalle huiikasin "Päivää päivää!" ja hän tervehti takaisin. Sitten hän jäi katselemaan ja sanoi että "Onpas ihana näky!" Rouva vielä kysyi että onko siellä hevosen selässä kivaa ja Aapo vastasi tomerasti "On! Tosin tää ei aina tottele!" Hieman hymyilytti aikuisia...
Yhdessä kohtaa Mörri päristeli ja heilautti harjaansa, jota Aapo ihmetteli. Kysyin uudestaan että muistaako hän mitä se pärinä tarkoitti. Sitten päristelin itsekin Mörrille, jota Aapo tietenkin matki. Mörri oli tohkeissaan ja vastasi Aapolle, josta poika innostui. Heppa vastaa hänelle! Sitten mietimme että heppa varmaan tykkää kun Aapo taputtaa sitä ja poika läpsytti rukkasellaan Mörriä. Mörri arvosti selkeästi kehuja, tiesi mitä ihmisvarsa tarkoittaa!
Takaisin tullessa Heidi meni varoen polulla kohti tallia ja me perässä. Alkuosa oli hieman hankala kun se viettää alaspäin, se vaatii aikuiseltakin ratsastajalta tasapainoa. Mörrin etujalka sujahti lumen läpi monttuun ja sen meno oli kuin kamelilla. Se yritti pitää itsensä suorassa niin, ettei hänelle annettu lasti tipahda. Pysäytin hevosen ja kysyin että oletko sä vielä siellä selässä. "Joo", kuului vastaus varustettuna leveällä hymyllä. Sitten matka jatkui tallille.
Tallin pihassa oli iso joukko muita hevosia lähdössä lenkille ja Aapo kysyi että mitä ne tekee. Sanoin että ne ovat menossa kanssa ratsastamaan, ihan kuin mekin kävimme. Minna sanoi Faxin selästä että he menevät metsään ratsastamaan. Ihmiset hymyilivät Aapolle ja yhtäkkiä huomasin Mörri ilmeen. Alkoi naurattaa, poika pullistelee! Siis se heppa oli rinta rottingilla ihan sen näköinen että "tämä jätkä muuten on jo työnsä hoitanut, tässä ollaan aivan coolina kuulkaa ihmisvarsa selässä, tää on niinku pikkasen tärkee homma!" Samanlainen ilme sillä oli viime syksynä kun sen piti esittää Prinsessalle rentoa, mutta tärkeetä.
Muut lähtivätkin retkelle ja me pojan kanssa suuntasimme kohti tolppaa ja varusteiden poistoa. Sentään Aapo suostui tulemaan alas, mä mietin hetken että saanko mä kiskoa sen ratsastusvyöstä irti. Sitten annoin Aapolle taas tärkeän tehtävän, eli leivän antamisen Mörrille. Se sujuikin kuin olisi aina syöttänyt heposia. Sitten toinen tärkeä homma hänellä oli pitää Mörrin ruokavatia kun laitoin siihen ruokaa. Ensin kuivattuja leipiä, sitten rehua ja mausteeksi näytepakkauksesta hieman toista rehua. Aapo antoi vadin Mörrille, joka hyvin varovasti kurotti kaulaansa vatiin. Laitoimme vadin maahan ja annoimme Mörrin syödä rauhassa.
Otin kuvan kun Aapo halasi Mörrin jalkaa, fiksuna poikana hän ensin kysyi luvankin. Sitten hän halasi Mörriä kaulasta ja siitäkin otimme kuvan. Rohkea ja reipas poika, sekä kova selittämään kaikkea mitä hän näkee ja kokee. Yhdessä veimme Mörrin takaisin tarhaan, josta en sitten poikaa meinannut millään saadakaan pois. Hevoset olivat niin kiinnostavia ja Tirriäistäkin oli ihan pakko paijata turvasta moneen otteeseen! Tirriäinen otti rukkas-läpsyttelyn vastaan kuin kuninkaalta kehuja, nuuskutti vain uteliaana poikaa.
Viimein sain pojan autolle, ja kotimatkalle. Aapo jatkoi juttua hevosista ja hetken kuluttua silmät menivät turvaistuimessa kiinni. Hyvin hän jaksoi istua hevosen selässä, vaikkei sen kummempia matkalla nähtykään ja lenkki oli kuitenkin varmaan 45 minuuttia. Taisi olla aika raskas ja jännittävä reissu pienelle pojalle!
Tallilla kävimme yhdessä pojan kanssa hakemassa Mörrin tarhasta äitin syöttäessä autossa pikkusiskoa. Rohkea Aapo oli jalkani vieressä, ihan vain siltä varalta että liian utelias heppa olisi tullut liian lähelle. Keke oli tulossa nuuskuttamaan, mutta ajoin sen hieman kauemmaksi ettei Aapo pelästyisi.Mörri päristeli ja kysyin Aapolta että muistaako hän mitä se tarkoittaa. Aapo ei muistanut, joten kerroin että heppa on silloin tyytyväinen ja iloinen ja sillä on hyvä olla. Sitten laitoimme Mörrille riimun päähän ja kävelimme käsi kädessä takaisin portille Mörriä taluttaen.
Sillä välin olikin auto ajanut pihaan ja tutustuimme uuteen ihmiseen. Minna omistaa Faxi-hepan, joka myös on nyt yksärinä tallilla. Kiva kiva, saadaan lisää ratsastusseuraa! Diplomaatti-Mörri oli kuulemma mennyt heti tutustumaan tulokkaaseen, kun Faxi-herra oli saapunut tallille ja jopa ollut välissä etteivät muut päässeet kiusaamaan. Ihana polle mulla!
Aapon kanssa veimme Mörrin kiinni tolppaan ja sitten haimme harjan ja kaviokoukun. Varoitin poikaa menemästä hevosen takajalkoihin, koska heppa ei näe sinne ja saattaa vahingossa pelästyä. Aapo katseli tarkkaan kun putsasin kavioita ja oli kerrassaan tohkeissaan kun sai antaa hepalle kuivattua leipää!
Varustin Mörrin kuolaimettomilla suitsilla, lampaankarvalla ja ratsastusvyöllä. Aapolle laitoimme hänen oman pyöräilykypärän päähän ja sitten olikin aika jo kiivetä selkään. Kauhukahvaksi laitoin ohuen nahkahihnan, mistä Aapo sai rukkasillaan hyvin kiinni. Sitten lähdimme kävelemään.
 |
| Pieni cowboy! |
Mörri pysähteli välillä ja odottelimme polulla hitaasti kulkevaa Heidiä. Samalla juttelin Aapolle ja katselin poikaa, siinä se istui niin luonnollisesti kuin vanhempikin tekijä! Miten ihmeessä noi ihmisen poikaset niin vapautuneesti suhtautuu kaikkeen! Varoitin kuitenkin ylämäestä, että pitää kunnolla kiinni. Kehuin matkalla kumpaakin sanomalla "Hyvä, poika!" ja se päti kumpaankin poikaan.
Pyörätiellä naistenkin kulku helpottui ja Mörri hämmästytti mut taas kerran. Pörriäinen kulki NIIN kauniisti vierellä, niin varovaisesti ettei kallisarvoinen ihmisvarsa vain tipahda selästä! Lähdimme kohti Hakjärveä, ajattelin tosin tehdä vaan pienen reissun ja pian kääntyä takaisin. Pyörätiellä tuli vastaan pariskunta, kummatkin hymyilivät leveästi kun näkivät pienen pojan tohkeissaan hevosen selässä selittämässä asioista.
Kyselin välillä, että istutko hyvin siellä ja oletko keskellä, johon Aapo vastasi istuvassa hyvin keskellä. Ylämäet ja alamäet sujuivat loistavasti ja matkalla tapasimme muitakin ihmisiä. Eräälle rouvalle huiikasin "Päivää päivää!" ja hän tervehti takaisin. Sitten hän jäi katselemaan ja sanoi että "Onpas ihana näky!" Rouva vielä kysyi että onko siellä hevosen selässä kivaa ja Aapo vastasi tomerasti "On! Tosin tää ei aina tottele!" Hieman hymyilytti aikuisia...
Yhdessä kohtaa Mörri päristeli ja heilautti harjaansa, jota Aapo ihmetteli. Kysyin uudestaan että muistaako hän mitä se pärinä tarkoitti. Sitten päristelin itsekin Mörrille, jota Aapo tietenkin matki. Mörri oli tohkeissaan ja vastasi Aapolle, josta poika innostui. Heppa vastaa hänelle! Sitten mietimme että heppa varmaan tykkää kun Aapo taputtaa sitä ja poika läpsytti rukkasellaan Mörriä. Mörri arvosti selkeästi kehuja, tiesi mitä ihmisvarsa tarkoittaa!
Takaisin tullessa Heidi meni varoen polulla kohti tallia ja me perässä. Alkuosa oli hieman hankala kun se viettää alaspäin, se vaatii aikuiseltakin ratsastajalta tasapainoa. Mörrin etujalka sujahti lumen läpi monttuun ja sen meno oli kuin kamelilla. Se yritti pitää itsensä suorassa niin, ettei hänelle annettu lasti tipahda. Pysäytin hevosen ja kysyin että oletko sä vielä siellä selässä. "Joo", kuului vastaus varustettuna leveällä hymyllä. Sitten matka jatkui tallille.
Tallin pihassa oli iso joukko muita hevosia lähdössä lenkille ja Aapo kysyi että mitä ne tekee. Sanoin että ne ovat menossa kanssa ratsastamaan, ihan kuin mekin kävimme. Minna sanoi Faxin selästä että he menevät metsään ratsastamaan. Ihmiset hymyilivät Aapolle ja yhtäkkiä huomasin Mörri ilmeen. Alkoi naurattaa, poika pullistelee! Siis se heppa oli rinta rottingilla ihan sen näköinen että "tämä jätkä muuten on jo työnsä hoitanut, tässä ollaan aivan coolina kuulkaa ihmisvarsa selässä, tää on niinku pikkasen tärkee homma!" Samanlainen ilme sillä oli viime syksynä kun sen piti esittää Prinsessalle rentoa, mutta tärkeetä.
Muut lähtivätkin retkelle ja me pojan kanssa suuntasimme kohti tolppaa ja varusteiden poistoa. Sentään Aapo suostui tulemaan alas, mä mietin hetken että saanko mä kiskoa sen ratsastusvyöstä irti. Sitten annoin Aapolle taas tärkeän tehtävän, eli leivän antamisen Mörrille. Se sujuikin kuin olisi aina syöttänyt heposia. Sitten toinen tärkeä homma hänellä oli pitää Mörrin ruokavatia kun laitoin siihen ruokaa. Ensin kuivattuja leipiä, sitten rehua ja mausteeksi näytepakkauksesta hieman toista rehua. Aapo antoi vadin Mörrille, joka hyvin varovasti kurotti kaulaansa vatiin. Laitoimme vadin maahan ja annoimme Mörrin syödä rauhassa.
 |
| Poika ja hevonen |
Viimein sain pojan autolle, ja kotimatkalle. Aapo jatkoi juttua hevosista ja hetken kuluttua silmät menivät turvaistuimessa kiinni. Hyvin hän jaksoi istua hevosen selässä, vaikkei sen kummempia matkalla nähtykään ja lenkki oli kuitenkin varmaan 45 minuuttia. Taisi olla aika raskas ja jännittävä reissu pienelle pojalle!
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Kevättä ilmassa
Maanantaina lähdin käymään tallilla, ajattelin tehdä pienen kävelylenkin Mörrykän kanssa. Mulla on ollut hurja ikävä Mörriä ja ratsastusta ja nyt piti sitten alkaa kinttuja jumppaamaan. Jaana oli lähdössä kahden tunnin lenkille asiakkaiden kanssa ja tarjoutui odottamaan mua mukaan. Ei toivoakaan, menkää vaan, mun jalat ei vielä jaksa! Laitoin Mörrille lampaankarvan ja ratsastusvyön jalustimilla ja sitten lähdimme kävelylle. Ja tietenkin sillä hetkellä alkoi satamaan. Lähdimme kohti Hakjärveä, tehdään ihan vain pieni lenkki.
Mörri kääntyi automaattisesti oikeaan suuntaan, tietää että sinne päin lähtiessä on lyhyempi lenkki. Hieman sain patistaa alussa, mutta hyvin meni. Kokeilin muutamaa raviaskeltakin matkan varrella, mutta väsyin aika nopsaan.
Ei kestänyt kauaa kun jo käännyimme kotia kohti, Mörri oli aivan rento lurppakorvineen ja minä sateesta märkä. Onneksi oli melkein kymmenen astetta lämmintä! Bussipysäkillä olijat katselivat hymyillen päristelevää Mörriä ja mulla oli rinta rottingilla. Pyörätieltä siirryimme tallille vievälle polulle Mörrin johdolla erittäin varoen, poika selkeästi tiesi ettei täti ole ihan kuosissa.
Heti kun pääsimme tallille, sade loppui ja aurinko alkoi pilkottamaan pilvien lomasta. Niinpä niin... Varusteet paikoilleen ja Mörrille ruokaa nenän alle. Jäin vielä hetkeksi katselemaan Mörrykkää tarhassa ja naureskelin kun Keke leikki Gusse-sedän kanssa. Hyvin se 21-vee Gustur jaksaa pelmuta yli puolta nuoremman ison pojan kanssa!
Tänään lähdinkin sitten uudestaan käyntilenkille, sain äitylini mukaan Mörryköimään! Jaanakin tavattiin tallilla, vuolija oli hoitamassa muutamat kaviot, mitä edellisviikolla jäi tekemättä. Oli kerrassaan upea ilma, aurinko paistoi ja taisi olla juuri ja juuri pakkasen puolella. Kyllä on ihanaa kun kevät tulee!
Nytkin laitoin Mörrille lampaankarvan ja ratsastusvyön ja lähdimme kävelylle. Äiti tuli polun kohdan perässä ja Mörri meni edellä. Pyörätiellä vaihdoimme paikkoja, äiti siirtyi johtoon ja Mörri kulki perässä turpa äidin repussa kiinni. Nauratti, tyypillinen issikka kulkee aina jonossa! Pyörätie oli liukas, joten ei me kovin vauhdikkaasti menty. Mörrin askel on kuitenkin normaalisti rauhallinen, sopi hyvin myös äiteelle tämä hitaampi vauhti. Ihastelin taas Mörrin rauhallisuutta, ison tien varressa meni kaksi rämisevää rekkaa peräkkäin, eikä heppani ollut milläänsäkään. Juupa juu, nuita on nähty!
Käännyimme Veikkaustielle ja tapasimme uteliaan ihanan pörrökoiran. Autojakin meni läheltä, mikä sekään ei haitannut, Mörri kulki "jonossa" pää alhaalla ja korvat lurpattaen. Osaakohan se kävellä nukkuessaan... Äitin kanssa juttelimme taloista, ihastelimme niitä ja mietin omaa taloa. Mulla pitäs olla talo ja tila. Iso tila. Sellainen mihin mahtuisi iso pihattotalli ja monta issikkaa!
Sitten käännyimme tallia kohti ja edessä oli jyrkkä alamäki. Sanoin äiteelle, että menee vain kaikessa rauhassa, me odotamme ylhäällä. Mä lähinnä meinasin sitä että jos lähdetään luisumaan, niin ei sitten vetästä äityliä nurin. Pyörätiet ja muutkin tiet olivat liukkaita, ihan silkkaa jäätä paikoitellen. Kun äiti oli päässyt tarpeeksi kauas, ohjasin Mörrin alamäkeen ja polle otti sen todella varovasti. Kun pääsimme alas tasaiselle, äiti oli sen verran pidemmällä, että naksuttelin Mörrin raville. Äitiä nauratti, mulla varmaan oli tosi leveä hymy naamalla, täältä tullaan!
Pikkumetsässä piti tulla alas selästä kun polun poikki kaatunut puu oli niin matalalla. Hyvin mahduimme alitse, mutten jaksanut enää takaisin kiivetä. Talutin ratsuni kotiin ja kymmenisen metriä ennen polkua tallille Mörri teki taas stopin. Siinä se seisoin kuin tatti, ei nyt vielä tarttis tallille mennä! Sanoin että kyllä me kuule nyt mennään tallille, saat sitten ruokaakin siellä. No hyvä on, tuntui Mörri sanovan ja lähti seuraamaan.
Tallilla otin varusteet pois ja kasasin ruokavadin kuntoon. Korvat hörössä Mörri jo odotteli annostaan ja sai sen heti kun oli kuopsuttamisen lopettanut. Samalla naureskelimme vuolijan jutuille, se on aika hauska heppu! Kova puhumaan ja mielenkiintoinen huumorintaju!
Mörrin syötyä talutimme sen takaisin tarhaan ja jäimme äiteen kanssa seuraamaan lauman touhuja. Keke ja Gusse tuntuivat edelleen olevan leikkisällä päällä, nujuuttivat siellä toisiaan. Laikka meni kiusaamaan jossain vaiheessa Gussea ja kiljaisi sitten kun Gustur oikoi tamman suuria käsityksiä itsestään. Eikka tekee sitä samaa, se menee isottelemaan jollekin ruunalle ja sitten tohkeissaan kiljaisee kun toinen ottaa osaa leikkiin. Mörri meni samalle heinäkasalle Tvisturin kanssa ja kaverukset jäivätkin vierekkäin syömään. Mörristä ja Tvisturista on tullut hyviä kavereita, Jaana kertoi että Tvistur käy aina välillä pyytämässä Mörriä leikkimään. Kiva tietää että Mörrillä on kavereita, sille tekee hyvää pelmuta muiden kanssa! :D
Mörri kääntyi automaattisesti oikeaan suuntaan, tietää että sinne päin lähtiessä on lyhyempi lenkki. Hieman sain patistaa alussa, mutta hyvin meni. Kokeilin muutamaa raviaskeltakin matkan varrella, mutta väsyin aika nopsaan.
Ei kestänyt kauaa kun jo käännyimme kotia kohti, Mörri oli aivan rento lurppakorvineen ja minä sateesta märkä. Onneksi oli melkein kymmenen astetta lämmintä! Bussipysäkillä olijat katselivat hymyillen päristelevää Mörriä ja mulla oli rinta rottingilla. Pyörätieltä siirryimme tallille vievälle polulle Mörrin johdolla erittäin varoen, poika selkeästi tiesi ettei täti ole ihan kuosissa.
Heti kun pääsimme tallille, sade loppui ja aurinko alkoi pilkottamaan pilvien lomasta. Niinpä niin... Varusteet paikoilleen ja Mörrille ruokaa nenän alle. Jäin vielä hetkeksi katselemaan Mörrykkää tarhassa ja naureskelin kun Keke leikki Gusse-sedän kanssa. Hyvin se 21-vee Gustur jaksaa pelmuta yli puolta nuoremman ison pojan kanssa!
Tänään lähdinkin sitten uudestaan käyntilenkille, sain äitylini mukaan Mörryköimään! Jaanakin tavattiin tallilla, vuolija oli hoitamassa muutamat kaviot, mitä edellisviikolla jäi tekemättä. Oli kerrassaan upea ilma, aurinko paistoi ja taisi olla juuri ja juuri pakkasen puolella. Kyllä on ihanaa kun kevät tulee!
Nytkin laitoin Mörrille lampaankarvan ja ratsastusvyön ja lähdimme kävelylle. Äiti tuli polun kohdan perässä ja Mörri meni edellä. Pyörätiellä vaihdoimme paikkoja, äiti siirtyi johtoon ja Mörri kulki perässä turpa äidin repussa kiinni. Nauratti, tyypillinen issikka kulkee aina jonossa! Pyörätie oli liukas, joten ei me kovin vauhdikkaasti menty. Mörrin askel on kuitenkin normaalisti rauhallinen, sopi hyvin myös äiteelle tämä hitaampi vauhti. Ihastelin taas Mörrin rauhallisuutta, ison tien varressa meni kaksi rämisevää rekkaa peräkkäin, eikä heppani ollut milläänsäkään. Juupa juu, nuita on nähty!
Käännyimme Veikkaustielle ja tapasimme uteliaan ihanan pörrökoiran. Autojakin meni läheltä, mikä sekään ei haitannut, Mörri kulki "jonossa" pää alhaalla ja korvat lurpattaen. Osaakohan se kävellä nukkuessaan... Äitin kanssa juttelimme taloista, ihastelimme niitä ja mietin omaa taloa. Mulla pitäs olla talo ja tila. Iso tila. Sellainen mihin mahtuisi iso pihattotalli ja monta issikkaa!
Sitten käännyimme tallia kohti ja edessä oli jyrkkä alamäki. Sanoin äiteelle, että menee vain kaikessa rauhassa, me odotamme ylhäällä. Mä lähinnä meinasin sitä että jos lähdetään luisumaan, niin ei sitten vetästä äityliä nurin. Pyörätiet ja muutkin tiet olivat liukkaita, ihan silkkaa jäätä paikoitellen. Kun äiti oli päässyt tarpeeksi kauas, ohjasin Mörrin alamäkeen ja polle otti sen todella varovasti. Kun pääsimme alas tasaiselle, äiti oli sen verran pidemmällä, että naksuttelin Mörrin raville. Äitiä nauratti, mulla varmaan oli tosi leveä hymy naamalla, täältä tullaan!
Pikkumetsässä piti tulla alas selästä kun polun poikki kaatunut puu oli niin matalalla. Hyvin mahduimme alitse, mutten jaksanut enää takaisin kiivetä. Talutin ratsuni kotiin ja kymmenisen metriä ennen polkua tallille Mörri teki taas stopin. Siinä se seisoin kuin tatti, ei nyt vielä tarttis tallille mennä! Sanoin että kyllä me kuule nyt mennään tallille, saat sitten ruokaakin siellä. No hyvä on, tuntui Mörri sanovan ja lähti seuraamaan.
Tallilla otin varusteet pois ja kasasin ruokavadin kuntoon. Korvat hörössä Mörri jo odotteli annostaan ja sai sen heti kun oli kuopsuttamisen lopettanut. Samalla naureskelimme vuolijan jutuille, se on aika hauska heppu! Kova puhumaan ja mielenkiintoinen huumorintaju!
Mörrin syötyä talutimme sen takaisin tarhaan ja jäimme äiteen kanssa seuraamaan lauman touhuja. Keke ja Gusse tuntuivat edelleen olevan leikkisällä päällä, nujuuttivat siellä toisiaan. Laikka meni kiusaamaan jossain vaiheessa Gussea ja kiljaisi sitten kun Gustur oikoi tamman suuria käsityksiä itsestään. Eikka tekee sitä samaa, se menee isottelemaan jollekin ruunalle ja sitten tohkeissaan kiljaisee kun toinen ottaa osaa leikkiin. Mörri meni samalle heinäkasalle Tvisturin kanssa ja kaverukset jäivätkin vierekkäin syömään. Mörristä ja Tvisturista on tullut hyviä kavereita, Jaana kertoi että Tvistur käy aina välillä pyytämässä Mörriä leikkimään. Kiva tietää että Mörrillä on kavereita, sille tekee hyvää pelmuta muiden kanssa! :D
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Heppamessut!
Tänään lähdin innolla Messukeskukseen, olihan siellä Helsinki Horse Fair käynnissä. Heti ensimmäisenä kaappasin uuden Horzen kuvaston, kaikkea ihanaa osastolta löytyi muutenkin. Huomasin hyvinkin pian hypisteleväni satulahuopia, riimuja ja suitsia, kaikkea löytyi jokaiselle pollelle. Vielä en tosin lompakkoani ottanut esille, Mörrillä kun on jo kaikkea.
Sitten hoksasin alpakkaosaston ja ihastelin kerrassaan pehmeitä neuleita, hattuja ja pehmoleluja. Voi kun ihania! Anopille ostinkin sieltä synttärilahjan ja näin oli lompakko korkattu...
Seuraavana olikin Hippolytin edustaja, jonka kanssa juttelin pitkään eri rehuista. Mulla on iso pötikkä Hippolytin kivennäisiä Mörrille ja niistä se on tykännytkin. Nyt sain vielä paksun esitteen mukaan ja pistipä esittelijä vielä neljä näytepakkaustakin rehuista mukaan! Mörrille tuliaisia!
Karsinoissa oli eri rotujen edustajia ja appaloosa oli poikkeuksellisen utelias ja nautti jopa seitsemän yhtäaikaisen ihmisen rapsutuksista. Rento polle! Issikkakin oli omassa karsinassaan ja mutusteli kaikessa rauhassa heinäannostaan. Sitä ei ihailijat hetkauttaneet, olihan hänellä ruokaa nenän alla! Sitten löytyi miniatyyrihevoset, voi herttinen kuinka piskuisia ne olivat! Ja niiden näyttelyssä käytettävät riimut olivat kyllä niin hellyttäviä! Ei olisi mahtunut meidän Tirriäiselle edes päivän vanhana... Viereisessä isossa karsinassa sen sijaan oli clydesdalen polle, jonka säkäkorkeus oli varmaan sen 180cm. Huh! Miten voi olla kokoeroa hevosilla! Ja sen järkäleen kavion koko, apu-va! Jokin siellä hallissa kolahti ja jättiläinen nosti jo etukavioita maasta. Onneksi se ei sen kummemmin panikoinut, kunhan hätkähti. Sai sitten rauhoituttuaan porkkanaa!
Huomasin HevosMaailma-lehden ständin ja hetken kuluttua olin jo tarttunut messutarjoukseen ja tilannut lehden ja saanut kaksi lehteä mukaan ja vielä "Turvallisesti maastossa"-kirjan tilaajalahjaksi. Mulla oli se jo ennestään, mutta sille löytyy kyllä uusi omistaja!
No sitten lipsahdin tilaamaan myös "Tunne Hevonen"-lehden, se kun on mun mieleen pehmeillä arvoillaan. Ja sain taas kaksi lehteä mukaan parin sipsipussin kera. Kassi alkoi jo painaa, mainoksia ja lehtiä oli kerääntynyt urakalla.
Ja jos ei ne riittänyt, niin oli myös liityttävä SHKL:n riveihin. Olenhan nyt hevosenomistaja minäkin! Ja sieltä sai myös kaksi lehteä mukaan ja arvontaankin tuli osallistuttua. SHKL julkaisee 6 kertaa vuodessa lehden, eli lukemista riittää tälle vuodelle! ;-)
Yhdestä liikkeestä löysin sopivan raspin Mörrin kavioita varten, maksoi 20 euroa. Sillä voin sitten raspata kavioita, jos siltä tuntuu. Vuolija sitä suositteli vuolujen välillä, jos tulee jotain teräviä kohtia tai muuta. Ajattelin että se edullisempi versio riittää, katotaan sitten parempi kun taidot karttuu. Vai pitäiskö asia olla juuri toiste päin? Hmm...
Mua jäi harmittamaan, ettei SuMaRalla ollut ständiä siellä. Sieltä olisi voinut löytyä vaikka mitä kivaa. Mä haluaisin Mörrille matkaratsastussuitset, kun niissä niin näppärästi saa kuolaimet lukoilla irti suitsista. Suitset toimivat sitten riimuna ja ne ovat tosi kevyet. Tuskin niitä olisi SuMaRan osastolta kuitenkaan saanut, mutta olisin voinut hieman kysellä. Tampereella on huhtikuussa heppamessut, täytyy katsoa jos sinne pääsisi utelemaan!
Kyllä mä olin poikki kun ulos pääsin, aivan naatti ja väsynyt. Jalat olivat hyytelöä. Mä olen vasta eilen ollut sairasloman jälkeen ensimmäistä päivää töissä, mullahan oli aivokalvontulehdus. Sen takia tämä kirjoittaminenkin on hieman ollut jäissä, kun en ole hevosen selkään päässyt pitkään aikaan. Ihana Annika kävi syöttämässä kivennäisiä ja sennu-rehua Mörrille porkkanoiden kera tuossa yksi päivä, josta me Mörrin kanssa ilahduimme molemmat.
Viime viikolla pääsin edes katsomaan ratsuani, joka näytti voivan vallan paksusti. Sillä oli pedikyyripäivä, kaikki hevoset saivat vuolijan jakamattoman huomion! Mörri käyttäytyi tahdikkaasti aina siihen asti kunnes siirsin sen sivuun vuolupaikalta. Sitten hänelle piti antaa ruokavati, mutta se vei hieman aikaa. Olin varautunut puurolla, porkkanoilla ja leivillä Mörrin ruokintaan, mutta kun ruoka ei tullut heti, sitä piti kuopimalla pyytää. Siinä sitten sahasin vadin kanssa edestakas, koska yritän opettaa sen pois moisesta tavasta. Joka kerta kun jalka kuoputti, peräännyin vadin kanssa. Kun jalka oli maassa, tulin lähemmäksi. En ole ihan varma huomasiko se mitä tapahtui, mutta vastedes ruokaa ei kuopijalle tipu. Sai se vatinsa viimein ja lurpsutteli röhkien puuronsa sisuksiinsa. Juttelin vuolijan kanssa ja hän suositteli raspin ostoa, että saisin tosiaan niitä kavioita raspattua jos tarvetta tulee. Ihan hyvä olisi opetella edes ne alkeet varmuuden vuoksi.
Ensi viikolla pääsen jo kävelylenkeille Mörrimanin kanssa, ihan vain kaikessa rauhassa. Mun jalat ovat sairiksen jäljiltä huonossa kunnossa, ei sillä että noi polvet muutenkaan priimaa olisivat. Ortopedillekin on tilattu aika... Mutta tällaista tällä kertaa, oli kuitenkin kiva voimistaa jalkoja heppamessuilla iloisten kanssahevostelijoiden joukossa! Ja tietenkin osallistuin kaikkiin arvontoihinkin! :D
Sitten hoksasin alpakkaosaston ja ihastelin kerrassaan pehmeitä neuleita, hattuja ja pehmoleluja. Voi kun ihania! Anopille ostinkin sieltä synttärilahjan ja näin oli lompakko korkattu...
Seuraavana olikin Hippolytin edustaja, jonka kanssa juttelin pitkään eri rehuista. Mulla on iso pötikkä Hippolytin kivennäisiä Mörrille ja niistä se on tykännytkin. Nyt sain vielä paksun esitteen mukaan ja pistipä esittelijä vielä neljä näytepakkaustakin rehuista mukaan! Mörrille tuliaisia!
Karsinoissa oli eri rotujen edustajia ja appaloosa oli poikkeuksellisen utelias ja nautti jopa seitsemän yhtäaikaisen ihmisen rapsutuksista. Rento polle! Issikkakin oli omassa karsinassaan ja mutusteli kaikessa rauhassa heinäannostaan. Sitä ei ihailijat hetkauttaneet, olihan hänellä ruokaa nenän alla! Sitten löytyi miniatyyrihevoset, voi herttinen kuinka piskuisia ne olivat! Ja niiden näyttelyssä käytettävät riimut olivat kyllä niin hellyttäviä! Ei olisi mahtunut meidän Tirriäiselle edes päivän vanhana... Viereisessä isossa karsinassa sen sijaan oli clydesdalen polle, jonka säkäkorkeus oli varmaan sen 180cm. Huh! Miten voi olla kokoeroa hevosilla! Ja sen järkäleen kavion koko, apu-va! Jokin siellä hallissa kolahti ja jättiläinen nosti jo etukavioita maasta. Onneksi se ei sen kummemmin panikoinut, kunhan hätkähti. Sai sitten rauhoituttuaan porkkanaa!
Huomasin HevosMaailma-lehden ständin ja hetken kuluttua olin jo tarttunut messutarjoukseen ja tilannut lehden ja saanut kaksi lehteä mukaan ja vielä "Turvallisesti maastossa"-kirjan tilaajalahjaksi. Mulla oli se jo ennestään, mutta sille löytyy kyllä uusi omistaja!
No sitten lipsahdin tilaamaan myös "Tunne Hevonen"-lehden, se kun on mun mieleen pehmeillä arvoillaan. Ja sain taas kaksi lehteä mukaan parin sipsipussin kera. Kassi alkoi jo painaa, mainoksia ja lehtiä oli kerääntynyt urakalla.
Ja jos ei ne riittänyt, niin oli myös liityttävä SHKL:n riveihin. Olenhan nyt hevosenomistaja minäkin! Ja sieltä sai myös kaksi lehteä mukaan ja arvontaankin tuli osallistuttua. SHKL julkaisee 6 kertaa vuodessa lehden, eli lukemista riittää tälle vuodelle! ;-)
Yhdestä liikkeestä löysin sopivan raspin Mörrin kavioita varten, maksoi 20 euroa. Sillä voin sitten raspata kavioita, jos siltä tuntuu. Vuolija sitä suositteli vuolujen välillä, jos tulee jotain teräviä kohtia tai muuta. Ajattelin että se edullisempi versio riittää, katotaan sitten parempi kun taidot karttuu. Vai pitäiskö asia olla juuri toiste päin? Hmm...
Mua jäi harmittamaan, ettei SuMaRalla ollut ständiä siellä. Sieltä olisi voinut löytyä vaikka mitä kivaa. Mä haluaisin Mörrille matkaratsastussuitset, kun niissä niin näppärästi saa kuolaimet lukoilla irti suitsista. Suitset toimivat sitten riimuna ja ne ovat tosi kevyet. Tuskin niitä olisi SuMaRan osastolta kuitenkaan saanut, mutta olisin voinut hieman kysellä. Tampereella on huhtikuussa heppamessut, täytyy katsoa jos sinne pääsisi utelemaan!
Kyllä mä olin poikki kun ulos pääsin, aivan naatti ja väsynyt. Jalat olivat hyytelöä. Mä olen vasta eilen ollut sairasloman jälkeen ensimmäistä päivää töissä, mullahan oli aivokalvontulehdus. Sen takia tämä kirjoittaminenkin on hieman ollut jäissä, kun en ole hevosen selkään päässyt pitkään aikaan. Ihana Annika kävi syöttämässä kivennäisiä ja sennu-rehua Mörrille porkkanoiden kera tuossa yksi päivä, josta me Mörrin kanssa ilahduimme molemmat.
Viime viikolla pääsin edes katsomaan ratsuani, joka näytti voivan vallan paksusti. Sillä oli pedikyyripäivä, kaikki hevoset saivat vuolijan jakamattoman huomion! Mörri käyttäytyi tahdikkaasti aina siihen asti kunnes siirsin sen sivuun vuolupaikalta. Sitten hänelle piti antaa ruokavati, mutta se vei hieman aikaa. Olin varautunut puurolla, porkkanoilla ja leivillä Mörrin ruokintaan, mutta kun ruoka ei tullut heti, sitä piti kuopimalla pyytää. Siinä sitten sahasin vadin kanssa edestakas, koska yritän opettaa sen pois moisesta tavasta. Joka kerta kun jalka kuoputti, peräännyin vadin kanssa. Kun jalka oli maassa, tulin lähemmäksi. En ole ihan varma huomasiko se mitä tapahtui, mutta vastedes ruokaa ei kuopijalle tipu. Sai se vatinsa viimein ja lurpsutteli röhkien puuronsa sisuksiinsa. Juttelin vuolijan kanssa ja hän suositteli raspin ostoa, että saisin tosiaan niitä kavioita raspattua jos tarvetta tulee. Ihan hyvä olisi opetella edes ne alkeet varmuuden vuoksi.
Ensi viikolla pääsen jo kävelylenkeille Mörrimanin kanssa, ihan vain kaikessa rauhassa. Mun jalat ovat sairiksen jäljiltä huonossa kunnossa, ei sillä että noi polvet muutenkaan priimaa olisivat. Ortopedillekin on tilattu aika... Mutta tällaista tällä kertaa, oli kuitenkin kiva voimistaa jalkoja heppamessuilla iloisten kanssahevostelijoiden joukossa! Ja tietenkin osallistuin kaikkiin arvontoihinkin! :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)