Anoppia näytämässä

No nyt sain sen anopinkin Mörriä katsomaan, muistin ottaa myös papukaijapihdit, puhelimen ja auton vara-avaimetkin mukaan! Mörrin puurotkin tein valmiiksi jo eilen ja laitoin sen eteiseen odottamaan, ettei vaan unohdu matkasta. Kahtena Michelin-akkana ajelimme tallille, pakkasta oli aamulla -17 astetta.

Tallilla näytin anopille, että tuolta saa hyviä kuvia laumasta ja lähdin itse riimun kanssa polleani hakemaan. Kaikki näyttivät olevan syömässä, paitsi vartijana toiminut Kolur. Se on ottanut itsellensä orin viran, vahdissa ollaan kun muut syö!

Mörri keskellä, musta Eik vasemmalla

Anoppi ottikin muutaman kuvan polluroista, kaikilla oli heinää päässä ja karvat ja turvat huurteessa! Mörri antoi nätisti kiinni ja vein sen tallin läpi ulos tolpalle. Hevospelkoinen anoppi tuli rohkeasti tutustumaan kilttiin issikkaan ja rohkeni jopa taputtaa! Hyvä hyvä!

Hain papukaijapihdit ja Mörrin natustellessa heinää kyykistelin pihtien kanssa etujaloissa. Puristelin jääpalloja pihdeillä pieniksi ja anoppi katseli kuinka rauhallisesti Mörri asian otti. Siellä mä välillä olin jopa polvillani ja napsuttelin jäitä ja Mörri nuuski ajoittain mun päätä ja antoi väkertää.

Mörri kilttinä ja minä poistamassa jääkalikoita.

Siinä vaiheessa anoppi halusi jo syöttääkin Mörriä ja haki leipää eväslaukusta. Saihan se antaa, varoitin vain hampaista, Mörri saattaa olla nälkäinen! Anoppi syötti pollea kuin vanha tekijä ja hymyilin itsekseni. Hurmuri on jo näköjään kovaa vauhtia valloittamassa hevosia pelkäävää anoppia! ;-) Otin muutaman leivän mukaan varuille ja sitten lähdimmekin jo kävelylle.

Talutin Mörriä edeltä ja anoppi piti perää raipan kanssa. Muutaman kerran pysähtelimme matkalla pyörätielle ja sanoin anopille että napsuttaa Mörriä ahteriin sillä raipalla. Ihan vain pikkasen, kyllä poika ymmärtää. Pyörätielle päästyämme käännyimme vasemmalle, ajattelin tehdä saman lenkin kuin eilen. Siinä samalla ojensin anopille riimunnarun ja otin itse raipan käteen. Hetken oli sekaannusta, hyörinää ja hämminkiä, kun anoppi ei osannut taluttaa hevosta. Anoppi ensin, sitten heppa ja minä komennan takaata. Hyvinhän se siitä lähti menemään, kunhan ensin anoppi totutteli hevoseen. Se ei ole kuitenkaan samaa kuin koiran kanssa.

Mitä anoppi edellä, sitä Mörri perässä!

Käännyimme ylämäkeen ja se meni tosi hyvin, anoppikin alkoi jo rentoutua. Ylämäessä teimme pysähdyksen, takaata tuli bussi ja seisoin Mörrin ja bussin välissä. Kuski oli loistava, niin kauniisti meni meistä ohi, kiitos! Ja Mörri oli leipäpalan arvoinen, kyllä!

Voi kauhia! En hoksannut sanoa ettei riimunnarua saa ikinä kiertää käden ympärille! Onneksi mitään ei sattunut...

Jossain kohtaa tuota hiekkatietä Mörri alkoi tökkimään anoppia päällään. Kielsin oitis ja käskin "heti suuttua" hevoselle, ei aleta ollenkaan tökkimään ihmisiä! Muutaman kerran poika kokeili, mutta anoppi reagoi heti. Hienoa! Toi tökkiminen täytyy lopettaa kertakaikkiaan, ei se saa ihmisiä töniä. Tyrkkää vielä jonkun ohikulkijan ojaan, mitäs sitten? Tää on ihan mun omaa syytä, mun ja noiden namien, täytyy vissiin senkin suhteen alkaa tiukemmaksi. Kilttihän se muuten on, hurmaava suorastaan, mutta taidan pistää namien rajaksi tallin pihan. Tai jos tullaan alas selästä tauolle jossain, sitten voi Mörrillekin antaa namin. Näin teen. Jatkossa voi olla pari namua hätävarana, siis jos sattuu tipahtamaan kyydistä tms.

Hiekkatien päädyssä tutustuimme koiraa taluttavaan rouvaan, joka sanoi että hänen koiransa tykkää hevosista. Mörri nyt ei moisesta välittänyt, ihan sama oliko se siinä vai ei. Juttelimme rouvan kanssa ja hän kertoi että tyttärellänsä on heppa ja ne on rauhallisempia maastossa kun koira juoksee mukana. Niinhän se monesti on, jos hepat muuten on sujut koirien kanssa. Anoppi oli jo siinä vaiheessa ojentanut riimunnarun mulle, hän kun ajatteli että jos Mörri hermostuu jos koira haukkuu. Hah, siinä tapauksessa Mörri olisi luultavasti nostanut vain häntää ja antanut haista... Lepuuttanut takajalkaa joutessaan!

Mä jatkoin Mörrin talutusta ja anoppi vuorostaan piti raippaa. Mörri yritti vielä tökkäistä anoppia, mutta tiukan kiellon jälkeen käytös parani. Talutin pollen alamäkeen ja pian pääsimmekin jo isolle tielle. Annoimme autojen mennä ja kun tuli sopivan hiljaista, menimme reippaasti yli. Jatkoimme suoraan kartanon ohi ja toiselle autotielle, missä annoin uusia ohjeita anopille. Jos bussia tulee takaa niin sanoo, parempi pysähtyä. Tie oli tosi liukas, joten ohjasin Mörrin ihan sivuun. Varoitin anoppiakin, mennään ihan hissukseen. Takaata tuli pyöräilijä, jota en karvalakissani kuullut, mutta ei tuo Mörriä haitannut. Sen sijaan meinasin hetkeä myöhemmin liukastua, mutten onneksi kaatunut. Luistelin loppumatkan varovasti ja Mörri käyttäytyi kerrassaan kuten hevosen pitääkin. Sillalle tullessa Mörri siirtyi automaattisesti keskelle ja mä pystyin menemään paljaalla asvaltilla. Sitten siirryimme oikopolulle anopin seuratessa perässä.

Loppuosa pyörätiestä meni hienosti, juttelimme ja Mörri otti osaa keskusteluun päristelemällä. Tarhan vieressä kulkevalla polulla odottelimme Mörrin kanssa hieman anoppia, epätasainen alusta oli hänelle hankala. Tarhan kulmalla Mörri kääntyi autoa kohti toiveikkaan näköisenä ja anoppia hymyilytti. "On tainnut joskus tulla herkkua autosta.." Niinpä, nyt mulla alkoi uudelleenkoulutus tuon pollen kanssa, muuten se tyrkkää mut vielä jorpakkoon jossain. Noh, tää on mun eka polle ja sen kanssa opetellaan!

Tallilla laitoin leivät vatiin ja ihanan pellavapuuron suoloineen päälle. Nam nam, tuntui pollen ilme sanovan vadin nähdessää, ja kuopiminen alkoi. Käänsin selän sille ja kuopiminen loppui. Sitten vielä väistätin Mörriä peruuttamalla sitä ja vasta sen jälkeen annoin ruokakipon.

Mörri ruokansa kimpussa

Syömisessä on muuten tapahtunut jo selkeä muutos aikaisempaan. Nyt Mörri jo jopa nostaa päänsä sieltä vadista, mitä se ei ennen tehnyt. Ennen se vissiin luuli että siltä viedään astia tai muut tulevat syömään hänen eväät tai se muuten vaan loppuu kesken. Nyt se uskaltaa jo luottaa siihen, että se astia minkä se saa, on kaikki hänelle. Ja se jo laitumella oppi, että mä puolustan sen ruokaa, täti ei päästä muita sen ruokakipolle. Joskus se vielä vetäsee posket täyteen mysliä eikä pureksi kunnolla, mutta sekin on rauhoittunut. Puuro on ihan hyvä keino saada se syömään hitaammin ja siitä se tykkää! Nytkin se nuoli lumesta laidan yli menneet rippeet ja nuoleskeli autuaana puuroon kastunutta riimunnarua.

Mörri ja rohkea anoppi, ei taida enää hevoset hirvittää niin paljoa!

Sapuskan loputtua Mörri paukutti astiaa maahan ja lähti kuitenkin iloisena takaisin muiden seuraan. Kaivoin taskusta viimeisen leipäpalan ja meidänkin oli aika lähteä. Vasta kotona anoppi huomasi, että hänellä oli ollut leipää repussa omaksi evääksi, sitä se Mörri vissiin oli havitellut matkalla! No justhinsa, hevosilla on ihan yhtä tarkka hajuaisti kuin koirallakin, varsinkin kun on kyse ruoasta! :D

Sokerihuurrettu polle

Anopin piti tulla mukaan katsastamaan mun pallero polleni, mutta hän sairastui. Ja sitten tietenkin kamerakin jäi kotiin. Ja auton vara-avaimet ja kännykkäkin jäi. Ja papukaijapihdit. Että sillai. Sentään olin muistanut ottaa reilusti vaatetta päälle, eli kauheesti alle ja toppahaalari päälle!

Otin mukaan jouluisen riimun ja ennen hevosen hakua pistin vanhan riimun kassiin. Se saa luvan käydä kirjopesun läpi, kun ei kerta väriä erota. Uuden riimun kanssa suuntasin tarhaan, missä kaikki heposet Koluria lukuunottamatta olivatkin vapaan heinän parissa. Pakkasta kun on sen verran paljon, niin ruokaa on tarjolla yllin kyllin. Mahtuukohan Mörrin satula enää ympäri, jos nää pakkaset jatkuu... ;-)

Suuntasin ensin Kokulia moikkaamaan, hän vartioi laumaa. Poika hörähti ja nuuskutti mun haalaria ja hanskoja, löytyisikö lauman laihimmalle (HAH!) jotain pientä suuhunpantavaa? Nyt ei kyllä ollut kun kaikki säästän Mörrille, myslitkin oli loppu, onneksi oli mukana leipää. Rapsuttelin Koluria ja se nuuskutti lisää ja huulella "rapsutti" mua takaisin. Sitten se nosti päätään ja nuuski mun olkapäätä ja poskea, kunnes antoi mulle pusun poskelle. Voi mikä ihana polle! Pusu-Kolur! Siinä me hetken seisoimme ja rapsuttelimme toisiamme. Samalla katselin muitakin heposia, kaikki olivat kuin sokerihuurrettuja! Ihania! Ja se kamera oli kotona, aaargh! Eikka varsinkin oli mainio ilmestys, musta tamma, joka hohti kuuraisena matalalla olevan aamuauringon säteissä!

Menin tervehtimään myöskin kuuraista Svipaa ja sitä rapsutellessani Mörri alkoi jo tuumailla, että eikö se häntä huomaa ollenkaan? Turpa heinissä se oli vetänyt sapuskaa napaan minkä kerkeää, mutta kun en heti ottanut kiinni, herra tuli kärsimättömäksi. Se tuli katsomaan että etkö sä ollenkaan näe häntä, huomio huomio! Pitäsikö mun olla samalla linjalla kuin sekin, en ihan heti ole huomaavinani koko heppaa! Laitoin Mörrille riimun päähän kun kerta se niin vaati, ja sitten lähdimme tallille.

Kakkatauon kohdalla Jaanakin tuli tonteille ja kertoi että keskiviikkona olisi ryhmä menossa, jos haluaisin mukaan. No ihan varmasti, kiva lähteä muiden kanssa! Jaana kertoi, että pollet olivat olleet lauantaina ihan täynnä virtaa, kunnon loman jälkeen kiva pakkanen! Svipa oli kuulemma lähtenyt jo ohittelemaankin ja ilmeisesti ratsastajat olivat olleet suurimmaksi osaksi aloittelijoita. Nauratti, loma tekee hyvää itse kullekin, toivottavasti keskiviikkonakin niillä riittää virtaa!

Vein huurteisen polleni tallin läpi ulos ja ihastelin sen turkkia. Oi kuinka sievä ja kaunis hevonen! Vaaleampi talvikarva täynnä kuuraa ja kaunis vaalea harja näytti ihan valkoiselta. Jos se olisi tamma, voisin sanoa kaunottareksi! Ja turpakin oli huurussa, voi söpöä!

En meinannut raatsia harjata poikaa, mutta vetäsin sitten ihan vain pikipäiten karvat ojennukseen. Harjaakin vetäisin vain muutaman vedon, siistinä oli itsensä pitänyt. Sitten hain tallista raipan, lähinnä henkiseksi tueksi ja irrotin Mörrin tolpasta. Pyöritin ja väistätin Mörriä muutaman kierroksen ja sitten lähdimme kävelylle. Loput yrttinamit taskussa tasapainoilin nyt jo hieman tasaisemmalla lumeen tallautuneella polulla. Välillä kenkä lipsahti johonkin suuntaan, mutta sain pidettyä itseni kuitenkin pystyssä. Aivan selkeästi huomaa, että ratsastus on parantanut mun tasapainoa, pari vuotta sitten olisin ollut jo monta kertaa pitkin pituuttani.

Lähdin tekemään ihan vain pienen lenkin, menimme Hakjärven hiekkatielle. Auto tuli mäessä vastaan, mutta kaikessa rauhassa Mörri kulki ihan vierestä. Mäki sujui reippaasti ja jatkoimme matkaa. Välillä Mörri pysähteli, mua kiinnostaisi hirmuisesti tietää miksi se tekee niin. Välillä se johtuu uudesta äänestä, kuten keskivaiheella hiekkatietä. Jäin itsekin kuuntelemaan ja kun löysin äänen aiheuttajan, selitin Mörrille että siellä on kompura käynnissä, se ei kuulu meille millään lailla. Selityksen saatuaan Mörri jatkoi taas matkaa. Mitä mun pitäisi tästä päätellä?

Tien päästä käännyimme vasemmalle ja lipsuimme kumpikin alamäkeen. Tie oli kyllä hiekoitettu, mutta hieman kaviot tulivat paikoitellen luisussa. Mörri etsi parempaa pohjaa ja tuli siksakkia mun perässä, mutta tyytyi sitten kulkemaan turpa kiinni mun ahterissa, mä kun kävelin siinä missä oli eniten hiekkaa. Tien yli pääsimme hyvin ja sitten pidimmekin namitauon.

Kävin pyöräyttämässä Mörriä parkkipaikalla pari kierrosta, siis väistätin poikaa. Suuntasin turvan takaisin pyörätielle ja lähdimme takaisin tallille. Mörri päätti näyttää kuka väistättää ja ketä, se pisti turpansa mun pepun alle ja nosti! Meinasin purskahtaa nauruun, se oli kuin jostain Pekka ja Pätkä-elokuvasta, tai Ohukainen ja Paksukainen-filmeistä! Tiukasti kuitenkin sanoin "EI", tai ainakin yritin pitää ääneni tiukkana ja kulmat kurtussa. Pysyin kyllä pystyssä, mutta kumman helposti tää 69 kiloa nousee issikan pään voimasta! Buah-hah-haa! :D

Onneksi oli huppu päässä peittämässä mun ilmettä, muutenhan Mörri olisi vain innostunut kun tätiä naurattaa... Loppumatka tallille meni rauhallisesti, mitä nyt taas kompuroin liian isoissa kengissäni tarhan reunalla. Hihkuin moimoit Vaaville ja Tirrille ja tervehdin Brynjaa. Tarhan nurkalla ei meinattu päästä eteenpäin, koska Mörri olisi halunnut autolle. Kun sieltä viimeeksikin sai hyvää! Pyysin kuitenkin ruunan rupsukkani tallin pihaan, missä olikin hieman heinää juuri tolpan juurella. Laitoin kaikki mukanani tuodut leivät Mörrille vatiin ja mietin että onpa laihat eväät. Lupasin tuoda paremmat sapuskat huomenna, toivottavasti saan sitten anopinkin mukaan ja vaikka kuvaamaan!

Lunta ja pakkasta

Katselin aamulla ikkunasta, että tänään saattaisi aurinkokin pilkahtaa pilvien lomasta. Pakkasin innolla Mörrille puurot lämpölaukkuun (siis kylmälaukkuun, mutta pitäähän se ruuat lämpöisinäkin) ja muistin ottaa mukaan 2 omenaa ja porkkanat. Omenoista toinen olisi mulle, mäkin haluan syötävää reissun jälkeen!

Päälle laitoin silkkisen poolon, joka pitää hyvin lämpöä. Sen päälle fleece-takki, jalkaan fleecehousut ja villasukat, niiden päälle topparatsastushousut ja toppatakki. Kypärän alle tuli vaaleanpunainen pipo ja käsiin kolmisormihanskat, sellaiset topatut. Ja villasukkien päälle kirjoneuleiset villasukat numeroa isommissa kengissä, joten kyllä tarkenee! Kirjoneulevillasukat on ihanat, kun niissä kulkee kaksi lankaa mukana ja ne on paksut ja lämpimät. Kiitoksia vain Äkäslompoloon ja Mailan Putiikkiin, sieltä ne on ostettu kuten monet muutkin mun villasukat!

Sitten ajelin kauniissa säässä tallille ja mietin tän päivän ohjelmaa. Hyvänen aika, sehän muuttui ihan koko ajan. Mulla ensin oli ollut tarkoituksena tehdä hieman talutusharjoituksia, mutta kun en saanut Jaanaa kiinni ajoissa, niin en viitsinyt käyttää pikkutarhaa luvatta pörräilyyn. No sitten mietin Hakjärven reittiä, mutta nääh, se on jo nähty kaksistaan moneen otteeseen. Ajattelin sitten että meen saman reissun kuin Raijaa taluttaessa, siinä tulee hieman lumihankitreeniäkin.

Menin tarhaan juttelemaan hevosille riimu kourassani ja ensimmäisenä tuli ystävällinen Laikka-tamma katsomaan kuka tuli. Tiesihän se jo kuka tuli, johan se kuuli mun höpötyksen pitkältä. Taisi tulla vain tarkistamaan namitarjoilun tilan, ilman jäi! Kolurkin tarkisti tilanteen ja utelias Ófeigur hörähti ja painoi turpansa takaisin heiniin. Mörri söi Offarin vieressä ja oli sen näköinen, että ei mennä ihan vielä, heinää on jäljellä! Annoin sen syödä kaikessa rauhassa ja juttelin sillä välin Eikalle. Eikka kuunteli ja katseli, tuumasi sitten että "pfuuuh.." Niinpä, ihmisten höpötyksiä...

Mörrin pikkuhiljaa nostellessa jo päätään heinistä, kävin laittamassa sille riimun. Annoin sen kuitenkin vielä syödä, mikäs kiire meillä! Rapsuttelin Koluria, joka nuuskutti hihaa ja maisteli hihassa olevaa heijastinnauhaa. Ei tainnut olla hyvää, kun Kokuli ryhdistäytyi ja jäi tuumailemaan miettivän näköisenä hevosen elämää.

Jaahas, jos sitten mentäsiin Mörrin kanssa talliin! Otin riimunnarun pois polleni kaulalta ja lähdin kävelemään tallia kohti. Mörri tuli nätisti perässä, kunnes teki stopin. Katselin sen takamusta, jeps, se tavallinen kakkatauko! Jatkoimme matkaa kunnes tuli uusi stoppi. Odottelin hetken ja Mörri siirsi etujalkoja kauemmaksi ja venytti takajalkoja, pissitauko. Noin, niin mäkin teen aina ennenkuin lähden kotoota ulos.

Olin jo tuonut talliin harjapakin, satulan, suitset ja laittanut karsinan oven eteen laudanpätkän portiksi. Nyt olikin helppoa pistää pihatossa riimunnaru kaulalle ja lähettää polle sisälle ilman että se suuntaa ruokatynnyrille. Pistin oven samantien lukkoon ihan vain Prinsessan varalta. Heinäkasasta ottamani ison tukon laitoin Mörrin ruoka-astiaan ja poistin riimun, kyllä poika paikoillaan pysyy.

Mörrillä oli selässään jääpisaroita turkissaan, kuten katsoin muillakin tarhassa palloilevilla hevosilla olevan. Harjalla ne eivät lähteneet yhtään mihinkään, joten otin kumisuan avuksi. Sillä lähti pahaiset pisarat!  Seuraavana oli vuorossa kaviot, aivan puhtaat, ihanaa kun on lunta! Vuohiskarvoissa oli jääpalloja, mutta niitä en nyt tällä kertaa poistanut, näyttivät olevan pieniä.

Satula selkään, suitset päähän, mullekin tarvittavat kamppeet mukaan. Ihan erikseen näytin Mörrille, että laitan namia taskuun. Sitten annoin yhden yrttinamin (niitä täytyy ostaa lisää!) Mörrille ja laitoin muutaman namin vielä taskuun. No niin, nyt olimme valmiita patikointiin!

Otin tallilta omaa raippaa pidemmän lainaan ja lähdimme kävelemään tarhan reunaa. Mörri seurasi upeasti turvan ollessa oikean kyljen tuntumassa, missä ihan sattumalta olikin namitasku. Mutalikossa menimme varoen, tosi ärsyttävää vaikka on pakkasta ja lunta niin pohja ei ole jäätynyt. Kengän kärki vetäsi kosteaa mutaa mukaansa, mutta haitanneeko tuo, lumella sen sai pois.

Käännyimme oikealle pyörätietä ja Mörri jatkoi hyvää käytöstä. Siinä kävellessä tuli mieleen, että pitäähän mun varoittaa Mörriä autoista ihan kuten ryhmässäkin, olkoonkin että ollaan pyörätiellä. Joka kerta kun auto tuli, sanoin kovemmalla äänellä "Auto edestä!" tai "Auto takaa!" Bussista varoitin myös ja Mörri köpötteli vieressä korvat lurpallaan, tähän on totuttu jo.

Käännyimme jo ennen lastentarhaa lumen peittämälle hiekkatielle ja vilkuttelin posteljoonille. Postimiehen auto meni ihan läheltä ohi ja Mörri käyttäytyi namin arvoisella tavalla. Sitä piti oikein pysähtyä syömään, eihän poika osaa kahta asiaa yhtäaikaa! :D Matka jatkui Mörrin yrittäessä saada lisää namia, hmmm... mitenhän sitä oikein saisi... Mörri työnsi turpansa mun oikeaan polvitaipeeseen ja piti koko otsaansa mun takareidessä kiinni. Yritä nyt siinä kävellä, vaikka pää siellä jalassa joustaakin! Tasapainoa vaati hetken, kunnes kielsin terävästi sanomalla matalalla äänellä "EI". Nauratti kyllä, hassun tuntuista kun heppa tekee noin!

Pikkumetsässä Mörri teki pysähdyksen. Sitten minäkin kuulin äänen, joku sahasi käsisahalla puuta. Katselin rinteen päälle ja selitin Mörrille että "Siellä on ihmisiä, ne sahaa puuta. Se ei ole vaarallista ollenkaan." Mörri oli hieman epäilevän näköinen, mutta kun kurkin edelleen ylös kaikessa rauhassa ja kerroin sahaamisesta, Mörri päätti asian olevan kunnossa. Jatkoimme matkaa ja kun metsästä pääsimme, annoin namin palkinnoksi.

Mennessä sain aika monta kertaa sanoa "EI", kun Mörri kokeili temppua jos toistakin. Kun olimme menneet pitkän matkaa hienosti talutuksessa, aloin kaivaa namia taskusta. Poika laski päätään niin paljon että se pystyi kurkkaamaan vasemmalla silmällään mun taskuun! Voi hyvänen aika kun nauratti! Sen silmä oli vain parin sentin päässä mun taskusta ja nousi vasta sitten kun käsi alkoi tulla taskusta ulos. Nätisti se otti namin, ei hotkaissut tai mitään, mutta oli koomista seurata tämän Ahmed Ahneen toimia!

Viimein pääsimme ratsastuspolulle ja päätin taas kerran vaihtaa suunnitelmia. Jatkoin kävelyä kohti jyrkkää alamäkeä, siis laukkamäkeä. Matkalla oli paikka, missä alla oli mutaa ja epätasaista maastoa metsätyökoneiden jäljiltä. Siinä oli jopa juoksevaa vettä polun yli. Muistin ohjeen kirjasta että jos haluaa pysäyttää hevosen talutuksessa, siihen riittää kun oikaisee ruotonsa ja siirtää hartiat taakse. No sehän tepsi! Sitten tarkastelin alustaa ja pyysin Mörriä seuraamaan "Vaaroovaastii.." Mörri tuntee sanan ja askelsi varoen kohdasta yli. Alamäki meni myös hienosti ja siinä vaiheessa olin aika tyytyväinen etten ollut selässä. Mäki oli aika liukas ja omat erittäin hyvät kengätkin liukui ja liirasi lumessa. Mörri tuli tarkasti kavioitaan asetellen alas.

Tuumasin, että menen satulaan vasta kun pääsemme suolla hieman eteenpäin, siellä kun on kaatunut puu sopivana astinlautana. Sitä ennen piti mennä taas parista hankalasta kohdasta, eli pysäytin polleni oikaisemalla itseni. Kumma homma että se toimii.  Sitten taas varoitin tulemaan varovasti ja Mörri etsi oman hyvän paikan mennä. Polkua pitkin oli mennyt joku työkone, ilmeisesti latukone, mutta polulle ei tietenkään oltu tehty latua. Sitä pitkin oli tosin helpompi mennä lumen pakkauduttua hieman ja reippaasti matkasimme kaatuneelle puulle. Pyysin poikaa pysähtymään ja annoin namin, jota polle rouskutti tyytyväisenä kiristäessäni satulavyötä. Sitten laitoin ohjat kaulalle ja otin niistä tukevasti harjan kera kiinni, kipusin puun päälle, laitoin vasemman jalan jalustimeen, otin oikealla kädellä satulan oikeasta siivestä kiinni ja pienellä ponnistuksellä pääsin täydellisen varovasti selkään. Kunpa Annika olisi ollut näkemässä, tästä me juteltiin viikko sitten!

Saatuani toisenkin jalustimen jalkaan pyysin Mörriä jatkamaan matkaa. Se lähti tohkeissaan metsän suojaan tutulle reitille, täällä mennään normaalisti vauhdikkaamminkin! Käynti oli niin reipasta ja innokasta, että päätin palkinnoksi kääntää ratsuni kotiin päin jo siinä kohdassa missä latu ja ratsastuspolku yhtyvät. Ensin pysäytin Mörrin ja sitten käänsin polleni tallia kohti. Mörri kääntyi nätisti ja ihan yhtä tohkeissaan se käveli takaisinkin päin. Otimme hieman ravia ja ihan pienestä naksutuksesta poika lähti laukalle! Oi kuinka hienoa! Järkevä hummani hidasti ennen mutkaa raville ja sitten käyntiin ihan itse, näin me se aina tehdään! Mulla oli leveä hymy naamalla, hienoa Mörri! Kaivoin namin taskusta ja annoin Mörrille kehuen sitä samalla.

Jatkoimme käynnissä kohti laukkamäkeä ja pehmeäpohjaiset mutalikot menimme pyynnöstäni hyvin "Vaaroovaastii..". Mörri nuuski turvallaan alustaa ja meni siitä mistä parhaiten tuumasi pääsevänsä. Mä en sitä yleensä pidä ohjissa, varsinkaan metsässä, vaan annan sen etsiä itse omat polkunsa. Se tietää tasan tarkkaan missä voi mennä ja mitä vauhtia, mistä kannattaa mennä ja mitä välttää. Laukkamäki meni kaikessa rauhassa kävellessä, selitin Mörrille että mennään vain käyntiä, käyntiä. Mörri pysähtyi kesken mäen ja seisoi siinä. En patistanut sitä ollenkaan, vaan annoin sen mennä ihan omaa tahtia. Lunta oli kuitenkin aika paljon ja meno oli raskasta. Sitten Mörri päätti lähteä uudella innolla ylöspäin ja kehuin sitä kovasti.

Tasaisella meno oli jälleen reipasta ja kun tulimme vaikeaan kohtaan, Mörri otti asian vakavasti. Tässä oli se paikka mitä täti tutki tullessa! Kehuessani ja rapsuttaessani Mörriä kaivoin samalla namin taskusta. Mörri pysähtyi oitis ja käänsi päänsä oikealle, juuri siihen mistä parhaiten saisin sen ojennettua hänelle. Tyytyväisenä rouskutellen seisoimme hetken ja jatkoimme sitten matkaa.

Meinasin ensin mennä ison tien kautta takaisin, mutta ennen kuin sain ohjeita annettua Mörrille, oli poika siirtynyt sivupolulle ja menossa takaisin samaa kautta kuin tulimmekin. Aha, okei, selvä. Oma vika kun en ajatellut asiaa aikaisemmin! Ponnistelimme ylämäkeen ja taas Mörri piti pienen tauon. Annoin pojan levätä hetken ja kysyin sitten että "Ska vi gå?". Mörri lähti tyynesti liikkeelle ja naurahdin, "Sähän osaat ruotsiakin!"

Pääsimme hienosti takaisin Veikkaustielle ja hetkeksi jäimme kuuntelemaan kun eräs rouva haki puuklapeja vajasta. Rouva ei meitä huomannut ja jatkoimme matkaa kun rouvakin lähti sisälle. Sitten otimme pienen ravipätkän ja toisenkin ja pian jo käännyimme kohti pikkumetsää. Sielläkin tiellä oli ravipätkä, kunnes rauhoituimme metsää varten.

Metsässä tuli uusi pysähdys, sahaajat olivat edelleen kallion päällä. Kehuin Mörriä ja sanoin sille että ne on niitä samoja sahaajia siellä, mennään vaan. Kun olimme päässeet paikasta ohi, rapsutin Mörriä säästä ja kehuin sitä. Mörri pysähtyi, käänsi päänsä mun oikeaan jalkaan ja odotti namia! Mä olin niin häkeltynyt että annoin sen namin, kun kerta toinen sen niin hauskasti pyysi! ;-D Mä oon vielä pulassa nameineni...

Jatkoimme matkaa ja otimme vielä ravit kun pääsimme tielle. Pysähdyimme siinä kohtaa mistä näkyy Nuuksiontielle ja katselimme talon pihalle. Utelias Mörri olisi vissiin halunnut kyläilemään! Samalla bussi meni isolla iellä ohi ja kuinka ollakaan, päästi jarruista ilmoja pihalle. "TSSSSsss" kuului bussista ja Mörri hätkähti. Sitten se rauhottui kun hoksasi mistä oli kyse. Kysyin että no mikäs se nyt noin säikäytti ja Mörri katseli ympärilleen, ei kai kukaan huomannut. Hieman nolon näköisenä se jatkoi matkaa, kokenut ja rauhallinen ruunan rupsukka tuolla lailla...

Tien yli pääsimme kunnialla ja jatkoin auto-edestä ja auto-takaa huomautuksia. Mörri otti asian neutraalisti, kuulihan se ne autot itsekin ja paljon ennen mua. Tarhoille mennessä Mörri pysähtyi taas, onko tästä nyt pakko mennä, sulla kuitenkin on vielä namia jaljellä ja retki voisi jatkua. Patistin pollea eteenpäin, mennään syömään puuroa! Korvat tarkasti kuunnellen Mörri suuntasi kohti tallia. Huhuilin Vaaville ja Tirrille "Moi moi" ja Mörri jatkoi tyynesti matkaa.

Tullessamme tarhan nurkalle otin jalustimet pois jaloista ja Mörri pysähtyi. Tulin alas selästä ja suuntasin autolleni. Mörri tuli tottuneesti auton viereen ja kiepautin ohjat raipan ympärille. Sitten laskin hanskat ja raipan maahan ja kaivoin auton avaimen taskusta. Klik! Auton valot välähtivät ja kuului ääni kun keskuslukitus aukesi. Mörri seisoi tyynesti, tämähän on jo nähty ja hyvin tuttua ja sisältä saattaa löytyä herkkua... Ja niin löytyikin, pussillinen porkkanoita Mörrille! Yhden annoin heti ja avasin samalla turpahihnan syömistä helpottaakseni. Viekukkain kävelimme tallille ja ohjasin Mörrin sisälle talliin. Otin suitset pois ja satulan myös ja aloin valmistella Mörrin ruokaa. Porkkanat pohjalle, mysliä mukaan, puuro päälle ja omena koristeeksi. Nam nam! Ennen annoksen saamista Mörri joutui peruuttamaan kauemmaksi ja sain laittaa ruokavadin rauhassa lattialle. Hienoa käytöstä, Mörri! Vein tarvikkeet paikoillensa ja jäin sitten natustelemaan omaa omenaani. Loput annoin Mörrille, se oli kyllä hienosti ansainnut herkkunsa.

Mörrin nuollessa viimeisiä puurojaan avasin oven pihattoon. Tarkistin ettei muita ollut paikalla ja kun Mörri siirtyi päristellen ulos, annoin sille vielä viimeisen namin taskusta. Hieno polle ja hauska reissu, paljon opittu, siis kumpikin meistä! Täytyy tarkistaa tulevaisuudessa että jos Mörriä rapsuttaa, pysähtyykö se jatkossa aina ja kääntää päätään namitaskun suuntaan! Hih!

Mörrin kärsivällisyyttä koetellaan

Lampsin tallille toppahousut kainalossa ja kassissa iso kasa kuvausrekvisiittaa. Taas! Heppa-rukka... Sisätiloissa näpertelin poronsarvia kiinni suitsiin ja kilikelloja turparemmiin ja poskihihnoihin. Mietin samalla että mitähän tästä oikein tulee. Vaihdettuani toppahousut jalkaan lähdin hakemaan Mörriä lumisesta tarhasta. Mulla oli numeroa isommat turvakärkikengät ja siellä alla kahdet villasukat. Tasaiselta vaikuttanut tarha oli kaikkea muuta pinnan alta, jalkani nimittäin solahti lumen läpi kavion jättämään kuoppaan, mikä oli täynnä mutaista vettä. Meinasin kiljaista jäisen veden hulahtaessa ihanan lämpimään jalkaan, mutta sain nielaistua äänen. Onneksi oli ne villasukat, ne pitää märkänäkin lämpöä.

Ensin harjasin hummani hienoksi ja putsasin kaviot. Niissä ei oikeastaan ollut mitään putsattavaa, onkelmana näytti lähinnä olevan vuohiskarvoihin jymähtäneet isot jääpallot. Hain tallista isot kärkipihdit ja mietin miten saan jaloista jääkalikoita pieniksi. Varmaan oli inhottava liikkua kun karvat on jumissa. Paukutin isompia paloja suljetuilla pihdeillä kämmentäni vasten ja pihtien leuoilla sitten murskasin pienempiä palleroita vielä pienemmiksi ja irti kokonaan. Mörri antoi tehdä inhottavan työn oikein kauniisti ja ymmärsi ettei nyt ollut kyseessä kavionputsaus ja jalan nosto. Siitä saikin pari namia palkinnoksi!

Sitten hain satulan ja pistin sen Mörrille. Seuraavana oli vuorossa ratsastusloimi, jonka jälkeen se koko jouluinen hössötys, mitä suitsitukseksi sanotaan... Mörri ei ihan totaalisen innoissaan ollut, varsinkaan niistä poronsarvista, mutta mun mielestä se oli ihan hurjan söpö!

Söpis!

Sen jälkeen aloin kuvaamaan ja otin aika reippaasti eri kuvakulmista otoksia. Mörri tuli aina lähelle, vaikka yritin mennä kauemmaksi, se kerjäsi lisää herkkuja! Ja kyllä se niitä saikin, onhan se niin kiltti ja söpö poika!

Hetken olimme paikallaan

Me kaksi!

Lurppanahan tuo on, ei voi muuta sanoa! Otin viimein kilikellot ja muut pois ja laitoin pojalle jouluriimun päähän. Otin lisää kuvia ja palkitsin paikoillaan pysymisen namilla. Satula ja loimikin joutivat pois ja Mörrin ilme kirkastui, haa, saako hän kohta ruokaa!

Slurps!

No tottakai se sai sapuskaa, leipiä ison kasan, hieman mysliä, omenan ja pari porkkanaa. Ja kyytipojaksi vielä yrttinamu, tai kaksi, kun mentiin nätisti tallin läpi pihattoon. Tänään meillä olikin vain lyhyt tapaaminen, olkoonkin että se varmaan Mörristä tuntui AIVAN liian pitkältä! ;-)

Paras herkku ikinä!

Ostin jo aiemmin Idän Ratsusta pussillisen heppanameja, sellaisia yrttinameja. Muistelin antaneeni niitä aikoinaan Brobackan heposille ja kovin hyvin olivat tehneet kauppansa. Nyt päätin tehdä empiirisen tutkimuksen Mörrin makuaistista, pitääkö päätelmäni paikkansa? Olen ollut huomaavinani, että poika tykkää enemmän "suolaisesta" kuin "makeasta" ja rouskuttaa ensin leivät ja myslit ja jättää omenat viimeiseksi.. Samalla reissulla olin ostanut jouluriimun Mörrille, kun se kerran oli niin söpö riimu!

Nousin autosta ulos ja varsalaitumen asukit olivat heti vastassa. Kokeilin ensin niille yrttinameja, mitkä saivatkin hörisevän vastaanoton. Hyvältä näyttää! Otin muutaman namin taskuun ja lähdin uuden riimun kanssa tarpomaan lumiseen tarhaan. Juttelin mennessäni ja rapsutin Kronaa, Offaria ja Gussea. Gussen vieressä ollut Mörri lähti kävelemään kauemmaksi ja ajattelin että jaahas. Mörri oli sen näköinen että hän ei tosiaankaan näin pimeällä lähde yhtään mihinkään, turha edes kuvitella!

Kävelin Mörriäisen perässä ja juttelin mennessäni. Laikka tuli uteliaana katsomaan ja kaivoin taskusta sille namin. Mörrin korvat ponnahtivat höröön, namia? Missä on namia? Kävelin tyynesti Mörrin ohitse ja annoin Prinsessalle namin. Yhtäkkiä Mörrin turpa oli kyynärpään takana, ja niin oli Kekenkin. Mistä se Keke oli siihen tullut? Annoin Kekellekin namin ja Mörri päätti että nyt riittää. Se ajoi Keken sivummalle, tää on hänen tätinsä! Laitoin Mörrille uuden riimun (vanhalla narulla tosin) ja annoin sitten namin. Hyvänen aika kuinka innokkaasti se seurasi mua tallille!

Vein Mörrin suoraan ulos ja laitoin sen hetkeksi kiinni tolppaan. Kävin hakemassa taskuun lisää nameja ja otin sitten Mörrin irti. Ei harjausta, en edes kavioita tarkistanut. Lähdin vain kävelemään kohti varsatarhaa ja pyörätietä.

Siinä kävellessä alkoi jo tuntumaan että mulla ei ole mitään narun toisessa päässä. Perässä se Mörri tuli, ihan kiinni itseasiassa. Lämmin hönkäys tuntui jopa talvihanskan läpi! Reippaasti menimme jopa mutalikosta läpi ja päästyämme pyörätielle annoin Mörrimanille herkkupalan.

Käännyin vasemmalle ja lähdin kohti Hakjärven reittiä. Mörri käveli todella reippaasti vierelläni, turpa suurinpiirtein taskun kohdalla. Ennen suojatietä pysäytin Mörrin ja annoin namin hyvästä käytöksestä. Ylitimme tien vauhdikkaasti ja lähdimme ylämäkeen. Mörri käveli kuin enkeli ja nuuskutti samalla varovasti riimunnarua pitävää kättä. Ylhäällä kävelin edelleen reippaasti ja kun hevoseni seurasi nätisti, pysäytin sen ja annoin yrttinamin.

Vastakkaisella puolella tietä seisoi mies, joka piti penkkaan katoavaa talutushihnaa kädessään. Hetken kuluttua hangesta ilmaantui pieni mutta pippurinen chi-hua-hua, joka otti estradin heti itsellensä. Häntä viuhtoi hurjasti, mutta haukkua piti silti! :D Aivan mahtava otus! Mies sanoi mulle että sulla on hieman isompi talutettava kuin hänellä... Naureskelin, kokoeroa oli melkoisesti!

Koirasta vähät välittävä Mörri jatkoi matkaa turpa kiinni taskussa ja unohti kaiken muun. Yhdestä talosta tuli lapsi pulkan ja liukurin kanssa, hän ei huomannut meitä. Mörri ei noteerannut pulkkaa, taskussa tuoksuu yrttinamu! Sanoin pojalle että täältä tulee heppa sun selän takaa, ettet vaan pelästy. Poika hymyili ja katsoi Mörriä, ja jatkoi sitten liukurinsa kolistelua. Hyvää harjoitusta Mörrille!

Vasta parin kymmenen metrin päässä Mörri hoksasi että siellä oli ollut pulkka ja poika ja kääntyi katsomaan. Niih, ei siitä ole vaaraa, se on vain poika ja pulkka! Okei, joo, tuntui Mörri tuumaavan, niin niitä yrttinamuja voisin vielä nuuskia... Jatkoimme reipasta kävelyä ja tunsin kuinka Mörrin turpa ja välillä koko otsa otti kiinni käteen, selkään ja välillä ahteriinkin. Hymyilytti, onpas hyviä nameja! Päristellen Mörri seurasi ja päristelin sille takaisin.

Tien päässä käännyin alas vasemmalle ja kun tulimme Nuuksiontien varteen, annoin Mörrille namin. Reippaasti menimme suojatien yli ja jatkoimme suoraan. Mörri vilkaisi kerran pyörätietä tallille päin, mutta siirsi päänsä takaisin mun kylkeen ja jatkoi reipasta käyntiä. Menimme puomeista läpi ja sillan yli, jonka jälkeen pysäytin taas päristelevän Mörrin. Namin aika! Sitten taas tien yli reippaasti ja käännyimme tallia kohti.

Hieman alkoi hidastua Mörrin askel, mietin ensin että alkaako namit riittää. Menimme takaisin kohti pyörätietä ja siellä meno alkoi hidastua lisää. Söpössä riimussaan Mörri tuntui sanovan että kyllä tää lenkki voisi pidempikin olla, tai ainakin niin kauan kun hän saa herkkua... Maiskutin hevoselleni ja se innostui hetkeksi. Palkitsin namilla suorituksen ja jatkoimme kohti tallia. Pysäytin pollen uudestaan juuri ennen kuin menimme lumen peittämälle sillalle kohti tarhoja ja annoin namin. Mörri tuli päristellen perässä ja käveli reippaasti viimeiset metrit kohti tallia.

Hetken aikaa oli hämmennystä, kun ohjasinkin Pörrin autoni luokse. Sanoin että siellä on sulle kuivattua leipää ja kaivoin samalla auton avaimia taskusta. Painoin keskuslukituksen pois päältä ja Mörrin korvat kohosivat. Mikä ääni toi on? Valokin sinne tuli? Otin hanskat pois käsistä ja tipautin ne raipan kanssa (ei tosiaankaan tarvittu!) maahan. Myös riimunnarun laitoin maahan, kyllä Mörri namien lähellä pysyy! Avasin auton oven ja rapistelin leipäpussia, missä oli omenakin. Paukautin oven kiinni, eikä Mörri ollut moksiskaan. Yhdessä kävelimme ylös tallille, Mörrin turpa kyynärpäässä kiinni.

Vein hummani talliin ja sytytin sinne valot. Otin riimunnarun pois ja laitoin paljon leipää vatiin pienen myslimäärän kera. Kyllä Mörri oli söpö jouluriimussaan! Sille sopii NIIN hyvin tuo punainen väri! Ihastelin hevostani ja se puolestaan popsi innolla ruokaa. Mörrin syötyä otin siltä riimun pois ja avasin oven pihattoon. Hetken Mörri taas mietti että tässäkö kaikki, mutta tuli sitten etujalat pihaton puolelle. Annoin namin ja Mörri vetäisi senkin tyytyväisenä. Yhdessä tassuttelimme pihatosta tarhan puolelle ja katsoimme että reitti oli selvä. Mörri ei ollut ihan vakuuttunut, tai sitten se odotti vielä yhtä namia. Sanoin sille että mee vaan katsomaan mitä ne muut tekee, heinää on vielä jäljellä! Mörri suuntasi juomaan samalla kun suljin ja lukitsin pihaton oven. Sammutin valot ja pistin paikat kuntoon. Otin riimun vielä mukaan ja loput namit, nameja kävin jakamassa vielä niitä vaille jääneille pollukoille (ja Tvisselle ja Svipalle kaksi). Vielä jäi näitä erityisherkkuja pussiin, joten meillä saattaa olla muutama muukin reipas käyntilenkki tiedossa! =D

Reittiä etsimässä

Oli kerrassaan ihana luminen sää lähteä tutkimusmatkalle etsimään reittiä Oittaan kartanolle. Jaana lupautui tulemaan mukaan Gusturin kanssa, Gusse-setä kun tarvitsi liikuntaa. Hain Mörrin tarhasta ja otin samalla Gussen mukaan sisälle talliin. Jaanakin tuli täysissä tamineissa ja harjasimme lumiset pollemme. Laitoin satulan ja kuolaimet Mörrille ja Jaana päätti pistää Gusselle lampaankarvan. Myös Rontti-koira sai tulla mukaan, sillä oli Flexi-hihna!

Lähdimme matkaan hieman tuulisessa, mutta kivassa pikku pakkasessa. Lunta tuli hiljalleen ja mulla oli mukavan lämmin. Heti ensi metreillä tosin huomasin, että jalustimet olivat Raijan jäljiltä ja liian lyhyet. Noh, lyhentäisin niitä kun sopiva paikka tulisi. En ottanut edes raippaa mukaan, mennään sitä vauhtia mitä mennään. Mutalikossa Gusse pysähtyi juomaan ja aloitin oikean jalustimen pidennyksen, mutta en saanut kunnolla sitä tehtyä. Siirryimme pyörätielle ja tulin siellä alas selästä. Pidensin jalustimet ja mielessäni muistelin että ne olivat olleet kympissä. Ponnistin itseni takaisin selkään ja matka jatkui. Tosin nyt liian pitkillä jalustimilla... Onko nää mun jalustinhihnat ollenkaan...

Ensimmäinen nopeampi pätkä meni hieman pitkillä jalustimilla vallan mainiosti, Mörrin ravi kun on kerrassaan helppo. Metsään päästyämme tuuli laantui mukavasti ja Gusturin käynti oli reipasta. Mörrin kanssa tulimme perässä ja Rontti-koira loikki milloin missäkin. Jyrkkää alamäkeä varten tulimme pois selästä, kun emme tienneet mitä mahtoi olla lumen alla. Samalla sain laitettua jalustimet oikealle pituudelle. Ylämäen jälkeen Jaana etsi sopivan kiven, mistä nousi takaisin Gussen selkään ja mä ponnistin suoralta satulaan. No nih, viimein oli jalustimetkin kohdillaan!

Jaana päästi Rontin irti ja hauva etsi koko ajan keppejä. Sitten se toi niitä vuorotellen kummankin hevosen luokse, eikö kukaan heittäisi hälle keppiä? Täältä hevosen selästä on hieman vaikea ottaa maasta sitä keppiä... Välillä Rontti kiusasi Gusturia, mutta Mörriä se ei tullut hätyyttelemään. Mietti vissiin että komennan taas sitä jos se meitä tulee kiusaamaan. Haukku ainakin hiljeni joka kerta kun sanoin sille matalalla äänellä "Hyyiii..."

Välillä metsässä oli vaikeitakin kohtia. Paikoin oli oksat niin alhaalla että piti mennä ihan liiskaksi hevosen selkään. Olin laittanut ohjat kiinni satulaan, joten niistä ei ollut huolta. Ohjasin vain liian lähelle tulevia oksia pois tieltä ja viime tingassa sain vedettyä itseni Mörrin niskan päälle väistääkseni kahta paksua oksaa. Hetkeksi mieleen välähti takautuma Nuuksiosta, kun onnistuin tipauttamaan itseni käynnissä Kronan selästä! =D

Pian pääsimme ratsastuspolulle ja otimme hieman vauhtia. Gusse meni pienellä laukalla ja me pistimme raviksi. Ja kun sen vauhti ei riittänyt, mutta laukallekaan en päästänyt, Mörri vaihtoi töltin kautta passille. Passia se pääsee kuitenkin nopeampaan kuin ravia, joten sillä mentiin. Sitten oli vuorossa laukkamäki, jonka kylläkin menimme ravilla, kuten Gusturkin. Rontti juoksenteli innolla mukana keppi suussaan ja hyppeli iloisesti. Jaana suositteli, että menemme hautausmaan suoran sijaan ihan sitä virallista ratsastuspolkua, se vie lähemmäksi Oittaan kartanoa. Käännyimme siis vasemmalle ja otimme muutamat laukka-askeleet mäkeen. Ylhäällä tasaisella otimme uuden laukan, tai siis Gusse ehkä saattoi ottaa, mutta me tulimme ravilla perässä.

Hetken kuluttua tulimme jo sellaiselle ratsastuspolun osuudelle, missä olen viimeeksi käynyt joskus Riikan kanssa kolme vuotta sitten. Itse polun siitä kohtaa mulla ei ollut edes mielikuvaa, kun silloin tuli keskityttyä selässä pysymiseen, mutta peltoaukeamasta oli selkeä muistikuva. Viimeeksi kun olen siellä käynyt, oli syksy ja pellolla metsän vieressä oli peuralauma ruokailemassa. Nehän lähtivät silloin karkuun ja takaisin tullessa tonteille osui hirvi, jonka karkoitin hienosti laulaa loilottamalla epävireisesti että "I'm a poooor lonesome cowboyyyy, and I'm a long long way from hooooome!" Taisi siinä kaikota kaikki muutkin eläimet koloihinsa, hyvä etten pillastuttanut hevosia...

Se muistelosta. Me sen sijaan jatkoimme matkaa Rontti-koiran loikkiessa Duracell-pupun tavoin pitkin hankea. Vastaan tuli pari naista koirineen, jotka kehuivat loistoideaksi ottaa koira mukaan ratsastuslenkille, saa kunnolla juosta! Jatkoimme matkaa ja hetken kuluttua Jaana ojensi mulle oksan pätkän. Edessä oli hyvä laukkapätkä, joten Rontti piti harhauttaa. Viskasin kepin taaksepäin, jolloin Rontti syöksyi kepin perään ja Jaana pisti Gussen laukalle. Mörri intopiukeena perään ja niin sitä mentiin ihan hurjaa vauhtia pitkä pätkä! Rontti pyyhälsi keppinsä kanssa ohi vieden kirkkaasti nopeimman tittelin ja paineli pitkälle mäkeen. Me perässä, kumpikin polle antoi palaa kivassa hangessa!

Mäen jälkeen tulin alas satulasta ja otin Rontin kiinni. Annoin Flexin takaisin Jaanalle, joka kertoi että tuossa oikealla on rauniokoirien harjoittelukenttä. Aluksi hän oli kuulemma ihmetellyt että mikä romuttamo ja kaatis täällä on, mutta se olikin rauniokoirille. Sen eteen oli parkkeerattu autoja ja me lähdimme ravilla renkaanjäkien keskellä olevaa lumisempaa kohtaa pitkin. Mörriä vaan oli hankala pitää siinä, se suuntasi melkein väkisin vasemmalle uralle. Siellä lumi oli pakkautunut liukkaaksi, mutta pidätin sitten sen verran ettei enää hirvittänyt.

Ratsastuspolku jatkui omana polkunaan hetken kuluttua ja tulimme tunnelin jälkeen pellon reunaan. Siellä olikin hyvä mennä metsän rajassa, pistimme ravilla menemään! Vaikeissa paikoissa Mörri meni parit tölttiaskeleet ja vaihtoi sitten takaisin raviin tai passiin, riippuen Gussen vauhdista. Jaana sanoi että se voidaan tulla laukalla takaisin kun on hyvä pohja ja odotin jo innolla sitä kohtaa!

Pienen metsäpätkän jälkeen tulimme ensin sillalle ja sitten polkujen risteykseen. Siinä huomasimme olevamme jo melkein perillä! Edessä meni autotie ja siinä oli kyltti "OITTAA". Hienoa, reitti selvitetty! Käännyimme takaisin ja hyvä kun hevosissa löytyi enää jarruja! Laukalla menimme sillalle ja Jaana pidätti Gusturia, ei me nyt sillalle rynnitä laukassa! Rontti olisi kyllä mielestään voinut mennä, mutta se oli hihnassa kiinni. Menimme käyntiä takaisin samaa reittiä ja pellon reunassa hoputimme ratsumme laukalle. Jippii! Kertakaikkisen ihana hankilaukka! Ne pari pehmeää kohtaa Mörri muisti ja vaihtoi hitaammalle ja siirtyi sitten samantien takaisin laukalle. Rontti paineli hihnassa kuusen alle, mutta Jaana sai sen uudestaan eteen polulle ja vauhtiin. Laukka oli pitkä, tasapaino loistava ja Mörri päristeli tätin kanssa kilpaa, meillä oli hurjan hauskaa!

Sitten oli taas käyntiä, menimme tunnelin kautta takaisin kohti rauniokoirakenttää. Tiellä otimme taas rivakampaa tahtia, mutta nyt päätin antaa Mörrin mennä siellä rengasurassa, vaikka liukasta olikin. Katsotaan, miten poika reagoi! Sain todellisen yllätyksen kun ravi vaihtui hetkessä töltiksi ja menimme koko tienpätkän töltillä! Siis eihän mun pidä muuta kuin antaa suunta, kun kerta polle valitsee itse sen parhaimman askellajin! Voi herttinen miten mulla oli leveä hymy naamalla sen jälkeen, töltti löytyi heti kun tuli liian liukasta raviin tai passiin! Huh huh! Ei se maailman tasaisinta ollut, pompotti hieman, mutta reipasta menoa ja helppo istua. Heti kun Mörri oli siirtynyt töltille, löysäsin ohjia palkinnoksi ja poika posotti innolla Gussen perään. Ja aivan nelitahtinen töltti, ei mitään rytmirikkoa! Ooh, pitääkö mun alkaa vetää jäätölttiä!

Päästimme koiran taas irti hieman pidemmällä ja tutulla pellolla pistimme uudestaan laukaksi. Pollet siirtyivät rennossa laukassa kohti metsärajaa ja siitä vielä pidemmällekin. Kyllä oli hyvä fiilis ja menimme rauhallista käyntiä. Gussen häntä oli kaapannut matkan varrelta ison risun matkaansa, jota yritin poistaa Mörrin etukavioilla. Risu oli kuitenkin liian pieni päälle astuttavaksi, mutta seuraavassa nopeammassa pätkässä se lähti kyllä irti itsestään. Ravilla mentiin ylämäkeen, alkoiko Gusse jo väsähtää?

Päästyämme käynnissä takaisin lähemmäksi suota, otimme uuden laukkapätkän. Me tulimme perässä ravilla ja passilla, koska Gustur meni sen verran hitaasti. Mörri ihan selkeästi tarvitsee enemmän vauhtia siirtyäkseen laukkaan, koska ravin tullessa liian hitaaksi se vaihtaa töltin kautta passille, jolla pääsee kovempaa ja vasta sitten laukalle. Tai vaihtaa se ravin passiksi myös silloin kun en päästä sitä laukalle... ;-)

Suopätkä meni Gusturin aloitteesta reipasta vauhtia. Ravia ja passia, parit laukka-askeleet välissä ja taas raville. Askellajeja vaihdettiin niin tiuhaan ettei niissä enää pysynyt mukana, kaikkia mentiin hyvinkin ahkerasti ja aina parit tölttisarjatkin väliin! Hauska polle, ei voi muuta sanoa!

Jyrkän laukkamäen menimme käynnissä. Mörri pysähteli kesken mäen ja jatkoi sitten taas kun edessä oli tilaa. Mitä se Gusse hidasteli, ruoka odottaa tallilla! Tulimme Veikkaustien kautta pois ja sielläkin otimme pienet ravit/töltit/passit (Gusse ravia/tölttiä ja Mörri niitä kaikkia alustan mukaan). Pyörätiellä oli hieman liukkaampaa, mutta hyvin varovaisesti kumpikin polle asetteli jalkojansa. Mutalikossa Mörri valitsi reittinsä ihan itse ja pysähtyi kesken kaiken. Jahas, vielä piti pitää pissitauko ennen ruokailua! Olikohan sillä ollut hätä jo siellä laukkamäessä, muttei vaan kerennyt taukoja pitämään!

Tallilla vein varusteet paikoilleen ja kippasin Mörrin kulhoon myslin sekaan ison kasan kuivattua leipää. Sitten peruutin ahteri edellä Mörrin luokse ja käskin väistämään ja annoin vadin vasta sitten. Mörri kävi ruokansa kimppuun kuin haukka, eikä paljoa nostanut turpaansa herkuista. Gusse sen sijaan nautiskeli ruuastaan, nosti välillä päätään ja makusteli leipää. Millonkohan Mörri älyää, ettei sen tarvitse hotkia ruokaansa, kyllä se saa sitä tarpeeksi eikä kukaan muu tule jaolle. Ja onhan se pyöristynyt ihan selvästi, alkaa olla ihannemitoissa, tää mun komea viisivaihteinen nelivetoni!

Tämä reissu oli kyllä todella hieno. Sää oli loistava, mentiin hangessa ja rasitettiin innokkaita pollukoita, laukattiin ja ravattiin, mentiin tölttiä kerrassaan upea pätkä ja passilla posotettiin loput! Kaikki vaihteet käytössä, humma valikoi juuri sopivan askelluksen jokaiselle alustalle eikä mun tarvinnut huolehtia muusta kuin omasta tasapainostani. Joka muuten sattui olemaan erittäin hyvällä mallilla tänään, mä olen kertakaikkisen fiiliksissä täällä! Talvi on ihanaa aikaa! =D

Uusi metsä tutkittavana

Hain Mörriäisen tarhasta, missä se tyynesti seisoi Svipan ja Eikan välissä. Moinen otus... ;-) Nätisti se lähti mun mukaan, kuten aina, tosin tälläkin kerralla ensin oli puolivälissä matkaa kakkatauko ja hetken kuluttua siitä pissitauko. Ihan hyvä tapa, ettei mun tarvi tulla pyörätiellä selästä ja potkia jätöksiä sivuun!

Harjasin hurmaavaa hummaani ja katselin sen rauhallista olemusta. Aika tyytyväisen näköinen polle, lihonutkin ihan kivasti! Pitääkö tässä pikkuhiljaa alkaa rajoittaa noita herkkuja? Nääh, talvi tulossa, katotaan myöhemmin. Harjasin Mörrin ja putsasin kaviot ja annoin namin palkinnoksi. Sitten hain ratsastusvyön ja lampaankarvan ja laitoin ne ratsulleni selkään. Mietin hetken jalustimia, mutten sitten jaksanut niitä laittaa. Seuraavaksi oli suitsitus kuolaimilla ja nami palkinnoksi. Sitten tätille huomioliivi päälle, kypärä päähän ja raippa käteen.

Niin taas lähdimme kohti Hakjärveä kaksistaan kävelemään, talutin Mörriä perässäni. Muutaman kerran hiekkatiellä oli pysähdyksiä, mutta sitten muistin "suuttua" hevoselleni ja matka jatkui taas. Mökkitiellä tuli isompi pysähdys juuri ennen suurta alamäkeä (laukkamäki toiseen suuntaan) ja se sai mut miettimään menneitä. Mulla on mielikuva, että jostain metsästä ollaan tultu polkuja pitkin tähän kohtaan aikoinaan Riikan kanssa, mutta mitä kautta se menee ja mistä polku lähtee mökkitien päästä, ei aavistustakaan. Pitäiskö etsiä reitti toiseen suuntaan, eli tästä jostain sinne jonnekin?

Edelleen Mörriä taluttaen suuntasin vasemmalle harvaan metsään ja sieltä lähtikin mukavan näköinen polku. Valitsin isoimmat polun haarat ja katsoin tarkkaan myös taaksepäin, siis miltä se näyttää toisesta suunnasta että osataan takaisin. Erään kallion vieressä oli lammikko, johon Mörri jymähti juomaan. Ihanaa raikasta vettä virtasi jostain ja Mörri lurpsi innolla herkullista viileää vettä. Katselin samalla ympärilleni, mikään ei näytänyt tutulta. Siitä on varmaan se kolme vuotta kun olen viimeeksi sieltä mennyt ja silloin aloittelijana keskityin enemmänkin selässä pysymiseen enkä reitin valintaan...

Mörrin juotua tarpeeksi, jatkoimme tutkimusretkeä. Eteen tuli jonkun eläimen jättämä läjä, en sitä tunnistanut. "Katos Mörri, siinä on kasa." Mörri nuuski kasaa ja mietti, mutta oli ihan kaikessa rauhassa. Hevosen jätöksiltä se ei näyttänyt, eikä se ollut hirvenkään, minkä eläimen jätöksiltä se näyttää? Jalanjälkiä ei ollut, maata peitti paksu lehtimatto. Se jäi arvoitukseksi ainakin tällä kertaa.

Jatkoimme tihenevään metsään, paikoin pajukko oli hyvinkin tiuhaa. Polku mutkitteli ja kapeni ja näytti tyssäävän isoon lammikkoon. "Hörh!" totesi Mörri ja taas alkoi lurpsiminen. Parempaa vettä taitaa olla kuin kotona! Seisoin kumppareissani keskellä vesimassaa ja mietin mihin suuntaan sitten. Mörrin juotua se näytti haluavan kalliolle, mutta sen verran liukkaalta näytti, etten siihen suuntaan lähtenyt. Voi hyvinkin olla, että polku olisi mennyt sieltä ja Mörri muistaa sen, mutta mä en sinne halunnut mennä. Sen sijaan lähdimme kohtisuoraan poispäin kalliosta ja siellä polku jatkui. Se vain että polku pieneni niin pikkuruiseksi ja puut alkoivat olla niin lähellä polkua, että päätin kääntyä takaisin. Siksi toisekseen mulla alkoi aikataulu tulla vastaan, oli vielä muutakin menoa tän reissun jälkeen,

Taluttelin edelleen Mörriä ja kun pääsimme pois ahtaista paikoista, aloin etsimään sopivaa selkäännousu-paikkaa. Sellainen löytyikin ja parkkeerasin Mörrin kahden kiven väliin. Kiipesin kivelle ja siitä selkään ja keikkuen tulimme pois kivikosta. Hieman hirvitti epätasainen meno, alusta ei ollut kaikkein paras! Tässä kivikossa jos tippuu selästä, niin sattuu. Pidin tiukasti kiinni ratsastusvyöstä ja Mörri pääsi polulle. Menimme samaa reittiä takaisin pajuja väistellen ja lammikoista loiskuttaen. Ei ihan paras ratsastusmaasto, mutta hyvä siinä oli kävellä jalkaisin.

Mörri tuli takaisin mökkitielle ja mietti hetken mihin kääntyä. "Mennään kotiin" sanoin ja Mörri kääntyi oikealle, takaisin tallille päin. Taisi olla silkkaa sattumaa, mutta hymyilytti silti. Muutamassa kohdassa Mörri nosti päänsä korkealle ja jäi kuuntelemaan jotain. Ilmeisesti metsässä oli hirvi tai peura, mutta hyvässä järjestyksessä jatkoimme hetken kuluttua matkaa ja pian olimmekin jo hiekkatiellä.

Päätin pyytää hieman ravia, vaikkei mulla jalustimia ollutkaan. Suora ei ollut kovin pitkä, joten äkkiähän tuo polle joka tapauksessa siirtyisi takaisin käyntiin. Raville lähdettiin hitaasti, mutta sitten meno olikin tasaista. Kevensin sen mitä kerkesin ja koska Mörrin ravi on juuri mulle sopiva, rytmi löytyi hienosti. Ihana kun se ei keikuta ollenkaan!

Koiratalojenkin ohitse menimme ravilla ja ravi parani entisestään. Jipii, täällähän pysyy vaikkei jalustimia olekaan ja farkut on jalassa! Kehuin Mörriä ja poika päristeli tyytyväisenä, tämän hän osaa tosi hyvin! Menimme käyntiä kunnes pääsimme pitkälle suoralle. Taas pikku pätkä ravia, mutta nyt yritin samalla pidättää hieman. Tölttiä tuli muutama askel, kunnes Mörri siirtyi raviin. Otin heti takaisin käyntiin ja pyysin uudestaan vauhtia ja menimme lisää muutaman askelen tölttiä! Heti kun tahti muuttui raviin, otin takaisin käyntiin. Sain otettua vielä kolmannenkin hetken tölttiä ja sitten annoin siirtyä raviin. Yhdessä päristellen olimme varmasti mielenkiintoinen näky!

Tallille pääsimme kommelluksitta ja pihalla yritin pysäyttää Mörrin hengitystekniikalla ja istunnalla. Hyvä että oli ohjat käsissä, Mörri meinasi mennä tallin ovista läpi! :D Oukkei, tätä pitää harjoitella! Vein Mörrin varusteet pois ja annoin herralle ruokaa, tänään oli tarjolla useampaa sorttia kuivattua leipää myslin kera. Harmitti kun en tajunnut hakea kaupasta pookkanoita, ne kun on Mörrin heekkua. Ja kuten eilenkin, Mörri jäi hetkeksi pihattoon seuraksi. Siinä tosin kävi niin, että Mörri teki kesken kaiken täyskäännöksen suuntana talli ja kenties myslitynnyri. Singahdin esteeksi oviaukkoon kun Mörri yritti puskea itseään ohi. Mörrin turpa vasemmassa kainalossa oikealla kädellä työnsin poikaa taaksepäin. Nauroin ääneen, "Senkin ovelus!" Korvat lurpallaan Mörri jäi pihattoon kun vedin oven sen turvan edestä kiinni. Ja laitoin lukkoon! :D

Kuinka saada heppa hämmentyneeksi?

Resepti on helppo...

Tarkoitus oli ensin lähteä lenkille, mutta vettä alkoi tulla kaatamalla. Ei maastoon viitsinyt mennä, joten ajattelin vain hoitavani ja ruokkivani Mörrin. Hain valmiiksi harjapakin ja vaaleansinisen loimen ja sitten lampsin riimu kourassani perin juurin kuraiseen tarhaan.

Heti ensimmäiseksi kuuntelin kiljuntaa. Jaahas, ketä siellä nyt ottaa yhteen. Veikkasin Koluria ja Offaria ja kun kävelin pidemmälle, huomasin että Svipukka se siellä pisti poikia aisoihin. Svipa oli Kokulin ja Offarin välissä ja kiljui kiukkuaan julki. Hihkaisin sille että "Hyvä Svipa!" ja pollet kääntyivät katsomaan. "Näytä vaan niille kuka käskee, hyvä Svipa!" Hetken kuluttua Kolur ja Ófeigur siirtyivät kauemmaksi Svipasta ja pistivät päät alas yhteen. Murina kuului mulle asti ja mä sentään olin varmaan yli 50metrin päässä. Sitten pojat ottivat yhteen, nousivat takajaloilleen ja yrittivät purra toisiaan. Sitten ne laskeutuivat alas ja yrittivät näykkiä toisiansa. Vilkaisin Mörriä, joka seisoi Eikan kanssa tarhan reunalla. Kumpikin katsoi tarkkaan lopputulosta, kumpi pääsee niskan päälle? Muutkin hevoset olivat kaukana kinastelevasta kolmikosta tarhan toisella reunalla. Svipa oli lähtenyt poikien suuntaan, ilmeisesti erotuomariksi.

Hetken kuluttua tilanne hieman rauhottui ja otin Mörrin kiinni. Yhdessä lähdimme kohti tallia ja kerran Mörri vilkaisi taakseen, vieläkö pojat riehui? Rauha oli taas maassa, joten jatkoimme matkaa. Tallilla laitoin Mörrin kiinni karsinaan ja hain harjapakista hikiviilan. Vetelin sillä vedet pojan selästä ja Mörri katseli uteliaana touhujani. Sitten laitoin loimen sille päälle, ja kun tuntui ettei se polle siellä alla kuivu mihinkään, aloin hieroa loimella Mörriä. Mörri oli hetken paikallaan ja kääntyi sitten katsomaan, mitä ihmettä se täti taas tekee? "Mä hieron sua kuivaksi" kerroin sille ja jatkoin. Mörrin ilme oli hieman hämmentynyt, tarkoittaako tämä nyt sitä että hänen täytyy väistää painetta vai olla paikallaan? Kehuin poikaa kun se siinä hienosti oli paikallaan ja siirryin sitten toiselle puolelle. Mörri käänsi uteliaana päänsä seuratakseen mua ja sitten alkoi ylähuuli lerpahtaa. Ei ilmeisesti yhtään hullumpi hieronta!

Annoin näkkäriä kiltille hevoselle ja tarkistin kaviot. Sitten aloin pilkkoa porkkanoita vatiin, heitin joukkoon loput näkkärit ja hieman mysliä mitä saa nuoleskella vadin pohjalta. Eväät kelpasi kiitos vain ja annoin loimen olla sillä päällä. Soitin Jaanalle ja kerroin että joku otus oli kaivanut tiensä tallin seinän alta sisälle ja toisessa karsinassa oli lapiotolkulla multaa. Myyriä?

Puhelun loputtua otin Mörriltä riimun pois ja pistin sen paikoilleen. Sitten otin loimenkin pois ja avasin oven pihattoon. Menin seisomaan ulkopuolelle ja katselin Mörriä. Se seisoi pää edelleen siinä kohtaa missä se oli ollut kiinni. Kysyin siltä että meinaatko tulla ulos? Mörri käänsi päätään taaksepäin ja katseli mua. "Niin, meinaatko tulla ulos?" Mörri käänsi päänsä toiselle puolelle ja katseli mua silläkin silmällä. Sitten se käänsi päätään taas oikealle ja katseli, kunnes käänsi päänsä vasemmalle ja katseli. Siellä se seistä jökötti eikä halunnut tulla ulos, käänteli vaan päätään puolelta toiselle ja katseli mua pyöreän massunsa takaa... Sitten kysyin että ottaisko se hieman namia. Korvat menivät vielä hörömpään ja menin sisälle. Hain harjapakista 5 hunajanamia ja annoin yhden kauniisti odottavalle hummalleni. Sitten siirryin takaisin pihattoon odottamaan.

Taas oli vuorossa pään kääntelyä puolelta toiselle ja edelleen häntä ovelle Mörri kurkki mua vuoroin oikealta ja vasemmalta. Huhuilin sille että "Tuu vaan, tuu tuu!" En viitsinyt naksuttaa, ajattelin että Mörri saa ihan itse päättää milloin se tulee. Hämmentynyt Mörri ei vissiin ottanut uskoakseen, että A) mä en mitään muuta siltä pyydä tänään ja B) se on irti riimusta. Seisoskelin pihatossa vielä hetken, ja sitten Mörri päätti ottaa rohkeasti askeleen kääntyäkseen ovelle päin. Kehuin sitä hienoksi pojaksi ja varovasti Mörri työnsi päänsä ulos tallista. Sitten se sai molemmat etujalat ulkopuolelle ja annoin sille namin. Peffa pystyssä (tallin lattia on korkeammalla kuin pihatto) Mörri katseli ihmetellen ulos, onkohan tää nyt ihan ookoo... Takajalatkin tulivat viimein pihaton puolelle ja Mörri sai toisen namin. Siirryin lähemmäksi pihaton reunaa ja hetken kuluttua Mörri tuli perässä. Sai myös namin!

Siinä me sitten seisoimme katsellen sateista maisemaa, minä reilusti katoksen alla ja Mörri pää katoksen ulkopuolella. Annoin vielä loput kaksi namia pollelleni ja jatkoimme seisoskelua. Pesin välillä kädet katolta tulevassa vesinorossa ja Mörri nuuski niitä. Seisoskelimme hieman lisää ja mietimme syntyjä syviä, tai oikeastaan en miettinyt mitään. Nautin vain oman hevoseni seurasta ja se näytti tekevän samaa. Tuskin sekään mitään sen kummempia ajatteli, paitsi ehkä edelleen ihmetteli tätin käytöstä...

Raijaa kyydissä

Olin jo pari viikkoa sitten antanut ystävättärelleni Raijalle synttärikortin, missä ruskealla pohjalla oli vaaleanpunainen sydän. Sydämeen olin piirtänyt Mörrin kuvan, joka sanoi "Tervetuloa!". Sitten alle kirjoitin valkoisella tussilla, että "Tämä lahjakortti oikeuttaa yhteen talutusratsastukseen Mörrillä! Terveisin Mörri ja Anka". Tänään oli sitten lahjakortin toteutuspäivä ja hain hyvin varustautuneen ja innokkaan Raijan matkan varrelta.

Tallilla lykkäsin Raijalle mun kypärän päähän, tuntui olevan samaa kokoa piponsa kanssa kuin minäkin. Otin samalla harjapakin esille ja lähdin hakemaan hummaani tarhasta. Ensin rapsuttelin Svipaa, joka kuoputti jalalla maata rytmissä rapsutuksen kanssa. Hmm, tämähän mielenkiintoiseksi menee, mitähän Svipa tarkoittaa? Sitten otin Mörrin kiinni ja lähdin taluttamaan sitä tallille. Mörripä pysähteli ja mietin että mistäs nyt tuulee. Sitten hoksasin, poika halusi pitää kakkatauon! No just, hyvähän se on ennen käydä kun lenkille lähdetään, ei minunkaan tarvitse jätöksiä potkia pois pyörätieltä. Sitten tuli vielä toinenkin tauko ja Mörri levitteli takajalkansa. Jahas, pissittääkin!

Loppumatka tallille meni liukastellessa ja pohja oli todellakin mutainen ja pehmeä. Tallilla pistin lenkkinä olevan riimunnarun Mörrille kaulaan ja lähetin pojan tallinovesta sisään. Itse pistin pihaton oven lukkoon, ettei utelias Prinsessa pääse pihalle. Mörri käveli tyynesti tallista ulos ja kuulin Raijan äänen toiselta puolen. Sanoin että ottaa vaan Mörrin kiinni ja itse tulin perässä. Kiinnitin Mörrin tolppaan ja läväytin harjapakin auki. Mistäs aloitetaan?

Ei meinannut turkki aueta harjalla, joten käytin piikkisukaa avaamaan karvaniput. Miksiköhän Mörrin pörröturkki menee märkänä nippuihin ja kuivaan sitten sellaiseksi... nipukkaaksi? Kai se riippuu karvan laadusta, Mörrillä taitaa olla melko karkea karva. Palkinnoksi hyvästä käytöksestä Mörri sai Raijalta porkkanan, mutta oli sitä mieltä että tätiltäkin pitäisi se herkku saada. No kuule ei, se yksi riittää. Seuraavaksi oli kavioiden vuoro ja ne olikin vuolun jäljiltä mukavat putsata. Näytin Raijalle minkälaiset ovat juuri vuollut kaviot ja putsauksen jälkeen oli uudestaan herkun vuoro. Raijalta siis. Ja mun mennessä ohi hihaan tarttui huulet siinä toivossa että olenhan minä aina saanut TÄTILTÄ namia kun kaviot on putsattu...

Kysyin Raijalta varmuudeksi että olihan se niin että sä halusit mennä ilman satulaa. Raijan ilme paniikin partaalla oli näkemisen arvoinen! :DDD Oli pakko purskahtaa nauruun, no ei, juksasin vain! Hain leveästi hymyillen satulan Mörrille ja pistin sen sille selkään. Sitten neuvoin jalustinten pituuden mittaamisen ja ne taisivatkin kerralla mennä sopiviin reikiin. Kuolain tuli Mörrille suuhun ja itselleni laitoin huomioliivin hyväksi väriläiskäksi. Kiristin vielä satulavyön ja sitten olikin aika Raijan nousta Mörrin selkään!

Selkäännousu onnistui hienosti, Raija kipusi ylös kuin vanha tekijä. Jalustimet näyttivät olevan sopivan mittaiset ja kun kerta namipussi oli kiinni satulassa ja raippa kädessä, niin olimmekin valmiita vaellukseen. Niin ja kiinnitin riimunnarun vielä Mörrin turparemmiin, tämähän oli talutusratsastus... Joka tapauksessa pyysin Raijaa antamaan pohkeita kun lähdimme liikkeelle, opetellaan samalla alkeita.

Kävelimme tarhan reunaa ja kun Mörri hidasti, pyysin antamaan pohkeita ja naksuttelemaan. Ja aina kun polle hidastaisi, naksutuksia ja pohkeita peliin. Alkumatka pyörätiellä olikin pohkeiden opettelua, Mörrillä ei olisi ollut intoa lähteä mihinkään. Kumpikin naksuttelimme ja pyysin Raijaa antamaan terävämmän napautuksen pohkeella. Pääsimme paremmin jo liikkeelle ja ensimmäinen ravipätkä tulikin jo vastaan. Annoin ohjeita miten siellä nyt ensin kannattaa olla, jos nyt pollen saa raville. Hurjalla hoputuksella pääsimme jotain reippaan käynnin ja ravin välimaastoa, mutta ei ollut pojalla innostusta. Hetken kuluttua otimme uuden pätkän, joka meni jo hieman paremmin.

Käännyimme Veikkaustielle ja lähdimme kohti ratsastuspolkua. Ensin oli jyrkkä ylämäki ("Paino jalustimille ja ota harjasta kiinni!") ja sitten kävelimme kaikessa rauhassa. Oona tuli vastaan Laku-koiran kanssa ja neuvoi meitä menemään ratsastuspolulle hieman kiertäen, se normaali reitti kun on pelkkää metsästä kaadettua risukkoa. Hyvä tietää, kiitos!

Eräässä pihassa oli laitettu esteitä nurmikolle, ilmeisesti koiria ja agilityä varten. Kysyin Raijalta että kysytäänkö omistajilta että saataisko me kokeilla niitä, hieman esteitä tässä vaelluksen lomassa. Ei kuulemma nyt tarvinnut... Samassa pieni terrieri hyökkäsi pihasta ja jäin katsomaan kun se suuntasi haukkuen Mörrin takajalkoihin. Mörri seisoi kaikessa rauhassa ja koira pysähtyi parin metrin päähän ja lopetti haukkumisen. Oli vissiin ihmeissään kun heppa jäi paikoilleen! Nuori neito tuli hakemaan koiran pois ja kertoi että koira käy hänen kanssaan heppatallilla, mutta nyt oli ihan ihmeissään nähdessään hevosia kotipihalla!

Samalla suoralla otimmekin sitten uuden ravipätkän ja nyt Mörrikin alkoi jo hoksata mitä siltä halusimme. Raija pysyi hienosti selässä ja minä juoksin vieressä, olipas kivaa juosta yhdessä! Sitten tulimmekin jo metsäpätkälle ja juttelimme tasapainosta hevosen selässä. Metsässä on oltava varovainen oksien takia ja polvia on muistettava varoa kun puut ovat liian lähellä kulkureittiä. Paikoin oli hieman vaikeampiakin kohtia, joissa Mörri katsoi hyvin tarkkaan jalansijansa ja Raija piti tasapainonsa hienosti keskellä.

Juuri ennen kuin tulimme ratsastuspolulle, näimme alhaalla polulla ison hevosen satula selässä, mutta ilman ratsastajaa. Mörri oli pää korkealla, mitä siellä oli tapahtunut? Samassa iso hevonen lähti polkua pitkin kohti laukkamäkeä ja pisti vaihdetta silmään. Houkuttelin Mörriä alemmaksi rinnettä ja sanoin Raijalle että nyt ei auta muu kuin etsiä se ratsastaja. Lähemmäksi polkua päästyämme alkoikin kuulua ääniä ja huhuilin että hevostako etsit. Naisen ääni vastasi että joo, hän tippui kyydistä kun jalustin luiskahti jalasta. Kysyin että oliko hän kunnossa ja nainen vastasi olevansa. Vasta sitten huomasin puiden takaa, että sieltä tuli toinenkin hevonen, jolla OLI ratsastaja selässään. Hyvä että ratsastajia oli kaksi, jos olisi sattunut pahemmin. Sanoin että heppa meni tuohon suuntaan ja oli pistänyt laukaksi, tallille päin ilmeisesti menossa.

Ratsastajat ja heppa jatkoivat matkaa ja me jatkoimme siihen suuntaan mistä he olivat tulleet. Ensimmäisenä vastassa oli iso vesilätäkkö, jonka ylittäminen hevosella on ongelmatonta, mutta mulla olisi vesi hulahtanut nilkkapituisista vaelluskengistä sisään. Tuumasin, että Mörri tietää paikat ja tietää että tuolta pääsee kotiin ja tätin perässä kuljetaan, joten laitoin riimunnarun toisen pään Mörrin satulaan kiinni. Sanoin Raijalle että ottaa ohjista kiinni (olivat kiinni satulassa kyllä) ja ohjaa pollen lätäköstä yli. Mä menin edeltä puisia "tikapuita" pitkin, en tiedä kuka ne on siihen tuonut mutta niitä pitkin pääsin kuivemmin jaloin toiselle puolelle. Mörri tepsutteli varovaisesti toiselle puolen lätäkön reunaa pitkin ja hoiti homman kotiin.

Siinä tulikin mieleen, että mitä mä sitä taluttelen, kyllä se sieltä osaa ihan itsekin tulla ja Raija saa kokemusta ohjaamisesta. Kävelin siis edellä ja Mörri perässä Raija kyydissään ja hienosti meni. Katsoin polulla näkyviä isojen hevosten jälkiä ja huomasin paikan missä oli kummaa söherrystä. Siinä oli vissiin tapahtunut tipahtaminen, kun jälkiä oli sotkeutunut. Ja samalla tuli taas mieleen, ettei Mörrin jaloista jää noita jälkiä, kun ei sillä ole kenkiä. Eikä Mörri olisi lähtenyt toisen hevosen luota mihinkään jos ratsastaja putoaisi selästä. Eihän se lähtenyt edes yksinään mun luota kun onnistuin maastossa ratsautuessa kippaamaan itseni saman tien selälleni toiselle puolelle. Lämppäri olis lähtenyt kuin laukkakisoissa, mutta mun Mörri jäi vain katselemaan että mitä ihmettä sä meinaat, tule nyt selkään sieltä...

Seuraava haaste oli kaatunut puunrunko, jossa hetken mietin että pyydänkö Raijaa tulemaan alas satulasta. Nääh, Mörri haldaa tän kyllä. Neuvoin laittamaan ylämäessä painon reilusti jalustimille ja jyrkässä alastulossa kunnon takanoja ja jalat reilusti eteen ja vaikka hieman levälleen. Viimeiset pari askelta Mörri taisi tulla aika reippaasti, kun Raijan ääni oli hieman hätkähtänyt. Mörri tietää kyllä mistä voi tulla, ei huolta.

Polkua jatkettiin eteenpäin ja pian jo tulimmekin jyrkänteelle, siis siihen missä on jyrkkä alamäki, silta puron yli ja kamalan jyrkkä ylämäki. Otin Mörrin riimunnarusta kiinni ja talutin varovaisesti askeltavan pollen alas. Menin itse edeltä sillan kohdalta ja annoin Mörrille ja Raijalle vapaat ohjat. Kipusin ylämäen vauhdilla ja Mörri seurasi perässä. Kerroin kuinka Mörri oli vetäissyt laukat tähän mäkeen kun tultiin Kronan ja Prinsessan perässä. Raijan silmät levisivät, miten siellä pysyy kyydissä kun on noin jyrkkä mäki? Ylämäkeen on mun mielestä helpompi laukata, mutta onhan toi aika rankka! :D

Pyörätiellä otimme pienet ravit. Nyt meno oli huomattavasti parempi, Raija muisti olla puristamatta polvilla ja Mörri meni ihan kunnollista vauhtia. Mä sain juosta jo ihan kunnolla! Otimme muutaman käyntiaskeleen ja siirryimme uudestaan raviin, kerrassaan upeaa, Mörri ja Raija! Ja kerrassaan upeaa, minä itse, millonka mä olen viimeeksi juossut muuta kuin keritäkseni junaan...

Käynnissä ohitimme Veikkaustien ja bussipysäkin jälkeen Mörri säikkyi. Ohi mennyt bussi ajoi monttuun ja kolahti, jolloin poika hätkähti ja otti pari nopeampaa askelta. Sitten se rauhottui ja jatkoi edelleen mun perässä. Suoralle päästyämme otimme kaksi pikku ravia ja jatkoimme taas käynnissä ja Mörri oli jo niin rento että päristelimme vuorotellen. Päästyämme lähemmäs tallia, otimme yhden ravipätkän vielä pyörätien sivussa.

Tullessamme tallille kääntyvälle luiskalle käänsin Mörrin kohtisuoraan mäkeen. Ajattelin sen olevan helpompi Raijalle, kuin että jos polle tulee sivuttain mäkeen ja kääntyy vasta siinä. Mörri tuli pikkasen liukuen sillalle ja lähti sitten määrätietoisesti hänen mielestä parempaa reittiä pitkin tallille. Menin perässä kun olin taiteillut itseni ensin mutalikosta läpi. Otin muutaman kuvan Raijasta takaapäin, ei hajuakaan mitä niistä tuli kun kamera tärähteli kävellessä. Mörri meni kauniisti häntä heiluen ja päristellen. Mörri pysähtyi varsatarhan kulmalla ja kävelin heposeni ohi kohti ylämäkeä ja pihaa. Pyysin pollea pysähtymään kuvausta varten ja sain napsittua pari kuvaa reippaasta ratsukosta.

Raija tuli tolpilleen alas satulasta ja naureskeli tuntemuksilleen. Laitoin Mörrin tolppaan kiinni ja riisuin siltä suitset päästä. Raija avasi satulavyön ja nosti jalustimet ylös kuten ne kuuluu. Annoin suitset Raijalle ja vein satulan omalle paikalleen. Raija laittoi suitset paikalleen ja yhdessä menimme laittamaan Mörrille eväskoria. Pohjalle mysliä ja Raijan tuomaa leipää, päälle herkullinen pellavapuuro, porkkanoita ja ripaus merisuolaa. Mörri rouskutti eväitään tyytyväisenä ja samalla alkoikin ripotella vettä. Istuin katselemaan Mörrin ruokailua tallin kynnykselle ja Raija tuli sisäpuolelle seisomaan. Juttelimme Mörristä lisää, on se niin mainio polle.

Ratsun syötyä vein sen tallin läpi pihattoon ja Raija tuli vielä rapsuttamaan hummaa kiitokseksi. Mörri käänsi pään pois, jo riittää suosionosoitukset, hän tietää kyllä... Se on aika hauskaa kun se selkeästi nauttii huomiosta, mutta yrittää sitten kuitenkin olla että noh, johan tämä riittää. Lukitsin oven perässäni ja tarkistin paikat ja lähdimme kohti autoa. Molemmilla oli leveä hymy naamalla, reissu oli oikein onnistunut!

Raija sanoi että oli tosi hienoa, mutta nyt sä et päässyt ratsastamaan. Sanoin ettei se haittaa mua ollenkaan, mulle on pääasia että saan olla heposen kanssa. Ei mulla ole mikään hinku ratsastamaan sinänsä, mä tykkään vain olla hevosten kanssa. Tietysti on tosi kivaa ratsastaa ja välillä paahtaa hurrrjaa vauhtia, mutta mä arvostan hevosta ihan omana itsenään, en pelkästään ratsuna tai suoritusvälineenä. Tai ainakin toivon arvostavani, kunhan noiden pään sisälle joskus pääsisi katsomaan!

Kavion hoitoa

No niin! Taas päästiin asiaan, kun vuolija pääsi paikalle. Hain ensin kiireisimmän tapauksen, eli Svipukan pedikyyriin. Svipa oli ensin sitä mieltä että jos joku kuvittelee hänen lähtevän töihin niin se joku on PIK-kasen erehtynyt. Selitin että mennään hoitaa kaviot kuntoon, niin sitten löytyy niitä työhalujakin pikkuhiljaa. Svipa tuli perässä talliin ja antautui hoidettavaksi. Ilmeisesti vuolu helpotti jalkoja, kun Svipa niin nätisti antoi hoitaa. Kiltti johtajatar sai porkkanan palkinnoksi.

Seuraavaksi hain Eikkiksen tarhasta ja Mörri alkoi katselemaan pitkään. Mitäs täällä tapahtuu, täti vie noita muita muttei häntä.. Kolurkin tuli jo valmiiksi odottelemaan vuoroaan. Eikan kaviot oli pian hoidettu ja polle päästettiin pihalle porkkanaa mutustellen. Seuraavaksi oli vuorossa Kolur ja samalla haimme Nooran kanssa Keken ja Tvisturin valmiiksi. Kolur olikin hieman vaikeampi tapaus, se ei kauaa jaksanut olla paikallaan, tää on hei todella tylsää. Noora tyrkkäsi hieman mysliä sisältävän vadin herran turvan alle ja Kolur ahneesti nuoleskeli pieniä jyväsiä kavioiden hoituessa siinä sivussa. Kolur ei saanut porkkanaa, johan se veti mysliä.

Tvistur odotteli jo vuoroaan ja kiltti poika antoi hoitaa kavionsa hienosti kuten aina. Kesken Tvisturin vuolun mun piti lähteä ajamaan Espoon keskukseen ja hakea sieltä siippa, joka sitten heitti mut takaisin tallille ja jatkoi sitten matkaansa jonnekin työjuttuun. Takaisin tullessa Tvistur oli jo hoidettu ja Keken viimeinen kavio oli työn alla. Keklullekin oli mennyt mysliä paikoillaan pysymiseen...

Oma olo alkoi olla hieman viluinen ja kaivoin kassista toppahousut. Vetäsin ne farkkujen päälle ja nautin kun lämmitti mukavasti!

Kysyin että saako Mörrin ottaa tähän väliin ja hain sen sitten tarhasta. "No viimein!" tuntui Mörri sanovan: "Kaikki muut on jo käyneet täällä sisällä!" Sitten se hieman epäluuloisesti katseli vuolijaa, mutta nosti kavionsa nätisti ja antoi vuolijan tehdä työnsä. Mähän olin haukkana vieressä kyselemässä ja utelemassa ja miks toi on noin ja miten tämä on näin ja onko tuo nyt ihan niinkuin pitää. Vuolija-rukka joutui vastaamaan kysymyksiini ja rauhotteli sitten että ihan hyvät kaviot on Mörrillä, pikkasen korkeat kannat, mutta vuodessa ne hoituu hyvin. Hieman hitaasti oli kavio kuulema kasvanut. Kysyin heti että onko siihen vaikuttanut ruokinta, mutta kuulemma liikuntaa polle kaipaa että kaviomekanismi alkaa toimia paremmin. No niinpä tietenkin! Nyt aletaan palleroa liikuttaa kunnolla! Hain hummalleni porkkanan kiitokseksi hyvästä käytöksestä ja Mörri odottikin herkkuaan jo pää pitkällä korvat hörössä ja boksin ovena toimivaan lautaan nojaten. Poika puraisi porkkanan kahtia ja kiipesin itsekin laudan yli karsinaan. Annoin toisen puolikkaan porkkanaa ja odotin kunnes Mörri oli sen syönyt. Sitten kysyin: "Meetkö jo pihalle vai otatko vielä toisen porkkanan?" Vuolija ja Noora purskahtivat nauruun ja hetken olin hämilläni. Noora sanoi että taitaa olla kertakaikkisen tyhmä kysymys... No joo, niinhän se taisi olla, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä hevosella liikkuu päässä. Porkkanan Mörri valitsi ja muut nauroivat meille. Höh, ne ei ymmärrä että mun pieni tarvii kauheasti ruokaa kasvaakseen isoksi ja vahvaksi!

Mörrin jälkeen tuli kiltti Laikka vuoltavaksi ja Nooran kanssa haimme sillä välin Prinsessan ja Kronan odottamaan. Prinsessa oli jo käynyt paukuttamassa ovea, mitä siellä tehdään ja miksi häntä ei päästetä mukaan! Laikan kaviot hoituivat helposti ja tammukka sai myös porkkanaa. Sitten olikin Prinsessan vuoro, itse lähdin hakemaan Gussea jonoon. Takaisin tullessa Krona oli onnistunut irrottamaan itsensä ja kopisteli oven takana. Kiinnitin Gussen paikoilleen ja hain Kronan takaisin odottamaan. Prinsessan kanssa oli varmasti työlästä vuolla, se kun ei jaksa millään olla paikoillaan! Noora tiputteli vatiin muutaman myslin murenen kerrallaan ja niitä nuoleskelemalla saatiin huomio pois kavioista. Kun mysli loppui, Noora otti naulalaatikon ja kolisteli sitä. Prinsessa nuuski uteliaana, mitä siellä on? Olimme Nooran kanssa molemmat mukamas haltioissamme nauloista ja Prinsessa mietti että mikä juttu tää on. Siinä sivussa kaviot hoituivatkin hyvin ja saimme Prinsessan ulos hyvässä järjestyksessä.

Krona tuli seuraavaksi vuoluun ja se taisi olla hieman helpompi kuin Prinsessa (joka kolisteli jälleen oven takana). Kävin ajamassa sitä pois ja yritin saada sen pidemmälle tarhaan, mutta typykkä kääntyi aina takaisin ovelle. Annoin sen jäädä siihen ja lähdin hakemaan viimeistä hevosta, eli Offaria. Ófeigur antoi itsensä kauniisti kiinni, mutta iski sitten liinat kiinni. Naksuttelin ja maiskuttelin, hihkuin "Kom, kom, Offari, kom kom!" ja naksuttelin lisää. Joka kerta kun kavio siirtyi eteenpäin, kehuin pollea ja aloitin uudelleen houkuttelun. Siinä meni sitten aikaa, mutta ajattelin etten anna periksi ja huuda Nooraa, pitäähän sen pollen tulla kun kerta nätisti pyydetään. Viimein Offari antoi periksi ja lähti mukaan, laitoin sen tallilla kiinni odottelemaan. Menin sisälle katsomaan Kronan vuolua ja kerroin Nooralle kuinka Offari seisoi kuin tatti. Noora kertoi että ei se ennen tuollainen ollut, mitähän sille on tapahtunut siellä pohjoisessa kun ei millään saisi pois Svipan luota. Vai onko se vain sitä, että kun se kerran on päässyt takaisin Svipukan viekkuun, se ei todellakaan haluaisi lähteä, edes vähäksi aikaa. Kummallista.

Ja nauratti kun Noora kertoi että hän katseli kun oli jakanut heiniä hevosille, että Mörri oli aivan tyynesti kävellyt pää alhaalla syömään samalta heinäkasalta kuin Svipa, tosi rohkea poika! Eipä enää Kolurkaan sitä tee, enkä ole nähnyt Offariakaan samalla sapuskalla. Tarpeeksi rohkeutta, ripaus röyhkeyttä ahneudella höystettynä, sillä pääsee jo pitkälle. Ikävä kyllä mun piti lähteä siinä vaiheessa, joten en tiedä miten Gussen ja Offarin kaviot hoituivat. Gustur oli varmasti rauhallinen ja ainakin kun Offarilta otettiin kengät pois, se oli maailman rauhallisin hevonen. Sehän vaan nojasi mun masuun ja käsiin ja nuokkui kun kavioita hoidettiin. Se on hieno hevonen ja helppo hoitaa, mutta tuo laitsalta lähtö on hankalaa. Silläkin on jo oma faniköörinsä, jo harjatessa sen upean luonteen huomaa!

Mutta oli helpottavaa tietää, että Mörrin kaviot olivat kunnossa ja se lirpake säteessä kuului asiaan ja kaikki oli kunnossa ja liikuntaa vaan lisää, kiitos! Seuraavalla kerralla onkin sitten puuropäivä, Mörrin herkkua porkkanoiden lisäksi! :D

Liukkaita kelejä

Kavion vuolijan piti tulla tänään, mutta hän olikin sairastunut. Päätin sitten tallille mennessäni tehdä pikkuisen lenkin ja ensin jaoin varsatarhan asukeille porkkanaa. Viereisessä tarhassa Svipakin sai osansa Mörrin ahmiessa heinää vieressä. Hain harjapakin esille ja etsittyäni Mörrin riimun, suuntasin tallin läpi tarhaan. No nythän täällä oli paljon parempi mennä kun maa oli hieman kovempi ja luntakin oli pikkasen. Varovainen sai tosin olla, koska lumen alla oli kavioiden jättämiä monttuja.

Juttelin hetken Svipalle ja Mörriä alkoi ilmeisesti kummastuttamaan kun ei riimua kuulunut päähän. Se nosti päätään ja katseli, sitten pisti uudestaan turvan heinäkasaan. Ja nosti sitten uudestaan, kyllä se täti varmaan nyt jo sen riimun laittaa. Pujotin lenkillä olevan riimunnarun pojan pään yli ja laitoin sille riimun päähän. Annoin sen vielä olla hetken heinäkasalla ja otin sitten narun pään yli. Annoin Mörrin nuuskaista kättäni, sepä tuoksui porkkanalle! Sitten lähdimme kiltisti kävelemään tallia kohti, taisi poika tietää saavansa pookkanaa, pookkana on heekkua! :D Ja olivat muuten hyviä porkkanoita, oikein mehukkaita! Piti nimittäin nälkään syödä yksi sellainen jo matkalla...

Poika sai heekku-pookkanaa astiaan laittamani heinätukon päälle. Mörrin rouskuttaessa kaivoin harjan esille. Näytin harjaa Mörrille ja selitin että nyt harjataan. Sitten näytin harjaa Mörrin selälle ja näytiksi harjasin muutaman vedon, jonka jälkeen luovutin. Turha noin siistiä poikaa on harjata! Vuorossa oli kaviokoukun esittely, jonka jälkeen sain putsata hienosti erittäin siistit kaviot. Siis näin pieni määrä lunta maassa ja heppa on päästä jalkoihin ihan hurjan paljon siistimpi! Kavioiden pohjatkin suorastaan loistivat puhtautta, mahtavaa! Ja nami palkinnoksi.

Hain satulan lampaankarva-alustoineen ja nostin sen Mörrin selkään. Sitten tuumasin uusiksi, ei me satulaa oteta mukaan, mennään mukavasti käyntiä lampaankarvalla! Vein satulan pois ja otin tilalle ratsastusvyön, mihin kiinnitin punaisen namipussukan. Kiristin sitä vain hieman, on menomatka mukavampi. Kuolaimet suuhun, mulle kypärä päähän ja huomioliivi päälle, raippa käteen ja kävelylle!

Menimme varoen pitkin tarhan reunaa, maassa oli lunta ja sohjoa. Mörri pysähtyi kesken kaiken ja nuuski mun jättämiä saappaan jälkiä. Annoin sen nuuskia ja sitten alkoikin kuulua kunnon ryystämistä. Mörri joi! Huvitti, saappaanjälki ei ihan heti tyhjentynyt, mutta huomasin sitten että se seuraava mun jättämä jälki alkoi tyhjentyä. Hyvänen aika, oliko sillä oikeasti jano? Välillä Mörri nosti päätään ja katsoi Vaavia, mutta pisti sitten turvan takaisin veteen ja jatkoi juomista.

Jatkoimme matkaa mutalikon yli ja lähdimme pyörätietä kohti Hakjärven reittiä. Pyörätie oli hyvässä kunnossa, mutta se meidän normaalisti käyttämä hiekkatie oli paikoitellen liukas. Edellisenä päivänä oli autojen renkaat pakkauttaneet lumen liukkaaksi ja pääliosa oli sulaa, joten kumisaappaissa sai olla varovainen. Mörri pysähteli ja sain jo näpäyttää raipallakin, me mennään nyt ihan kunnolla.

Ennen mökkitien alkua meillä oli hetkellinen johtajuuskiista, Mörri ei halunnut ja minä vaadin. Kun otin tiukemmin ohjista, Mörri yritti ottaa ohjat itsellensä ja sen hampaat osui mun käteen. Mörri huomasi sen oitis ja oli hetken että ups... nyt tais mennä pieleen... Salamana näpäytin sormella sen turvalle ja Mörri alistui ja käänsi päänsä pois. Kun se käänsi sitä hieman takaisin, selitin sille vakavana että tuollaista en aio todellakaan katsoa yhtään pidempään. Sitten otin ohjat uudelleen nätisti ja yhtään kiskomatta tai miettimättä Mörri seurasi tätiään. Mietti varmaan että no nyt mä sain sen suuttumaan, hui...

Loppumatka meni melko reippaasti, yksi pysähdys oli jyrkässä mäessä. Käännyin katsomaan Mörriä ja kysyin siltä että "Pissittääkö? Paskattaako? No sitten jatketaan matkaa." Ja jatkoimme matkaa oikein hienosti.

Kääntöpaikan päätin siinä vaiheessa kun katsoin että tien jatko tuntui liukkaammalta kuin meitä edeltänyt osa. Kiipesin kiven päältä selkään ja Mörri kääntyi hiekkatielle. Hetken mietin, että ollaanko tässä kuin bambi liukkaalla jäällä, mutta Mörrilläpä ei ollut enää yhtään kiire kotiin! Turpa maassa Mörri nuuski vaikeita ja liukkaita kohtia ja asetteli jalkojaan huolellisesti. Laitoin ohjat kiinni ratsastusvyöhön ja pidin toisen käden koko ajan ratsastusvyössä kiinni.

Suorilla oli helppo mennä, pääsi hyvin siirtymään reunaan ja paikoitellen hiekkatien pinta oli näkyvissä. Ylämäet olivat helppoja, Mörri käveli ne hyvin varmasti. Alamäissä menimme tosi hiljaa, Mörri otti välillä niin lyhyitä askelia, että hyvä kun toisen etujalan kavion verran päästiin eteenpäin. Kehuin Mörriä, jolloin se päristeli takaisin. Sitten otimme pienen erän päristelyä vuorotellen ja matka jatkui. Eräässä alamäessä kumpikin takajalka liukui kropan alle, mutta Mörri piti hienosti tasapainonsa suorassa ja tädin kyydissä.

Mökkitien viimeinen alamäki on aika jyrkkä, sekin meni hienosti pienellä vaihteella. tavalliselle tielle päästyämme kulku oli hieman helpompaa, mutta ei Mörri silti mitään kiirettä pitänyt. Hieman väijyimme kahta sakemannia, joita ei kuitenkaan näkynyt. Mustan koiran piha ei aiheuttanut mitään reaktiota, sehän on tuttu kun täti sille viimeeksi huhuilikin. Edelleen varoen Mörri jatkoi matkaa ja yksi iso terrieri erään talon pihassa pysäytti pollen. Emäntä sitä piti kiinni ja kun tervehdin rouvaa, Mörri päätti ettei se yksi haukku mitään tee ja hänen mielestä voimme jatkaa matkaa. Sipsutellen tulimme viimeisen jyrkän mäen alas suojatietä kohti, jolloin otin kunnolla ohjat käsiin. Matkan ajanhan ne olivat olleet ihan löysällä, kun Mörri tottelee istuntaa hyvin.

Suojatien ylitys meni hyvin ja pyörätielle päästyämme askeleet tihentyivät normaaliksi, tässä oli helppo kävellä. Mörri meinasi oikaista sillalle, mutta ohjasin sen pyörätielle takaisin niin, että sain sen käännettyä kohtisuoraan alas menevään rinteeseen. Näin oli varmempi, ettei kaviot liu'u sivuttain. Vaavi oli moikkaaamassa meitä ja hörisi kun tulimme tarhan reunalle.

Kävelimme kaikessa rauhassa tallille ja tulin hyvillä mielin alas selästä. Mörri käveli kohti tolppaa, täällä oli hänen paikkansa. Otin varusteet pois ja kaappasin ruokakipon mukaani. Pookkanoita, kuivattua leipää ja hieman mysliä ripauksella merisuolaa, siinä tämän päivän ruokatarjonta heinän lisäksi. Mörri rouskutti ruokaansa mun laittaessa samalla tavaroita pois.

Vein Mörrin tallin läpi pihattoon, mistä olikin jo kuulunut pauketta. Prinsessahan se siellä halusi mukaan tohinoihin! Tällä kertaa sillä oli Keke seuranaan, mutta kumpikin väisti Mörriä. Ihan hyvä, sillä se antoi aikaa laittaa ovi Prinsessan turvan edestä kiinni, koska sisällehän typykkä halusi. Keke antoi hetken rapsuttaa itseään, mutta Prinsessaa rapsuttelin hieman pidempään. Samalla se yritti tyrkätä turvallaan ovea, jos vaikka en sattuisi huomaamaan... Yritystä oli taas vaikka kuinka, mutta hetkeksi Prinsessan huomio kiinnittyi pois lähtevään Mörriin. Avasin ovea sen verran, että pääsin livahtamaan sisälle, mutta Prinsessa oli haukkana turpansa kanssa. Se nykäisi ovea ja hyvä ettei ihan käsistä lähtenyt! Pikaisesti ovi lukkoon, muuten se tamma tulee pihalle ja aiheuttaa säpinää ihan itse!

Katselin tänään Mörrin syödessä sen kavioita ja huomasin takakavioiden olevan erimuotoiset kuin etukaviot. Takana oli jotenkin suipommat kaviot, kummallista. Aivan selkeästi huomasi uuden kasvun, mikä oli alkanut päälle kaksi kuukautta sitten kenkien poiston jälkeen. Se oli joka jalassa paksumman oloinen ja näytti kasvavan oikeaan suuntaan. Lohkeamat vanhoissa naulanreijissä olivat kasvaneet alemmaksi ja kavion normaalin kulumisen myötä pienentyneet. Harmillista, että vuolija ei tänään päässyt, mutta toivottavasti otamme perjantaina homman uusiksi. Mulla on kovasti kysyttävää kavioista, mutta olen erittäin tyytyväinen polleni jalkoihin. Ne näyttää vahvistuvat hetki hetkeltä ja niitä ohjaa kerrassaan järkevä ja varovainen, fiksu ja ihana pörriäinen!

Tytöt vauhdissa!

Tein aamulla puuron valmiiksi Mörrille, saa taas herkkua reissun päätteeksi. Tallille päästyäni Jaana kertoi, että Eikka oli alkanut linkuttaa ja oli nyt Svipan kanssa poissa ratsastuskuvioista. Yksi tulija oli jo peruttu ja nyt Jaana toivoi että toinenkin tulija peruuttaisi. Ehdotin jo Mörrin ottoa reissulle, jos auttaisi asiaa. Päätimme katsoa minkälaisia ratsastajia sieltä saapuisi Sallan ja Annen lisäksi ja miettisimme sitten uudestaan.

Lähdin hakemaan Mörriä tarhasta, missä Eikka näytti vahtivan maassa rohjottavaa polleani. Kävin ensin moikkaamassa Svipaa ja suuntasin sitten Eikkiksen viereen. Mörri katsoi hieman alta kulmain, meinaako täti tosiaan tulla repimään pienen pojan rääpäleen sängystä näin aikaisin iltapäivällä? Juu kyllä meinaa. Pistin Mörrille riimun päähän ja naksuttelin. Karvakaan ei liikahtanut, edes tuulen vaikutuksesta. Menin hevoseni oikealle puolelle ja pistin pohkeen sen kylkeä vasten. Liikuttelin varoen, kunnes närkästynyt ratsuni alkoi ojennella etujalkojaan. Kiltisti se lähti kyllä mukaan, vaikka ensin venytteli kaikessa rauhassa.

Salla ja Anne tulivatkin ja kävivät lahjomassa Mörriä porkkanalla. Mun ihana pörriäinen lahjottavana, mukavaa! Muu seuruekin tuli jo paikalle ja Jaana katseli että ainakin osa oli aloittelijoita. Sitten hänellä välähti, hän lähtee vetää reissun heille fillarilla! Oli pakko hihittää ihan ääneen, vetää ratsastusretken fillarilla!

Jaana pyysi että me kolme auttaisimme muut ratsaille ja sehän kävi mainiosti. Pyörää taluttaen Jaana lähti vetämään joukkoaan. Me taas otimme omat ratsumme, Salla auttoi ensin minut Mörrin selkään, sitten Annen Prinsessan kyytiin (mikä ei ollut ihan helppo homma Prinsessan ollessa jo menopäällä) ja viimein Salla kiipesi Kronan selkään jakkaralta käsin.

Meidän matka suuntautui kolmistaan ratsastuspolulle muiden mennessä toiseen suuntaan. Krona lähti oitis vetämään matkaa tosissaan, oli vissiin ollut viikon liikkumatta. Ja Prinsessalla riitti virtaa, kaksi viikkoa lepoa takana! Meillä oli Mörrin kanssa heti alusta vaikeuksia pysyä mukana, tytöt menivät aika vauhtia ihan käynnissäkin.

Mullahan oli ollut suunnitelmissa, että menen pikakäyntiä Mörrin kanssa samalla kun muut menisivät töltillä. Tarkoituksena oli saada Mörrin takaosa liikkeelle ja treenaukseen. Noh, tässähän kävi niin, että jo pelkkä ns. normaali käynti pisti Mörrin tosissaan töihin. Tytöt meni edellä ekalla tölttipätkällä vauhdilla ja me ravasimme perässä. Juuri kun saimme tammat kiinni, oli uuden töltin/ravin vuoro. Huh, mietti Mörri, tätäkö tämä nyt on?!?

Välillä piti patistaa Mörriä, ettei tyttöjen tarvitsisi aina odottaa. Kaikki ravit menimme hienosti ja Mörri meni loppuun asti eikä jättänyt kesken. Se vissiin huomasi, ettei Krona ja Prinsessa ihan välttämättä odotakaan häntä!

Viimein pääsimme ratsastuspolulle, jossa eka pieni mäki meni ihan vahingossa laukatessa. Siis se kaikki 7 metriä... Jyrkkä alamäki mentiin reippaasti ja ylämäessä Mörri otti pari laukka-askelta, koska ilmiselvästi tytöt olisivat muuten päässeet karkuun! Sitten olikin töltin/ravin vuoro ja taas Mörri vaihtoi laukalle, eihän tästä muuten mitään tule! Kaatunut puu kierrettiin hyvin varoen, mitä Salla ja Anne Mörrissä ihastelikin. Mörri nimittäin otti kaikessa rauhassa vaikean paikan ja todellakin mietti mihin kavionsa asettaa. Tytöt olivat menneet melkoisen huoletta... :D

Hieman lisää ravia ja mulle tuli hiki pintaan. Mörrin ravi on kuin tehty mulle, mun on älyttömän helppo keventää siinä, tahti on kuin tanssiessa. Kuuma siinä kyllä tulee ja piti hieman avata takin kaulusta. Ja taas tammain perään!

Päästyämme alas suolle muistutin Annelle, että pitää mennä lätäköistä läpi, reunat kun upottavat tosi pahasti. Lätäköiden alla polulla kulkee kuitenkin kangas, joka estää jalkojen uppoamisen. Ja taas kun mutkasta päästiin, tytöt nostivat töltin. Ravilla mentiin Mörrin kanssa mutta sitten oli pakko vaihtaa laukalle, kun nämä kaksi ratsukkoa jo katosivat näkyvistä! Hyvänen aika mitä touhua!

Hetken käyntipätkän ja puupinojen ohituksen jälkeen oli taas töltin/ravin vuoro. Pieni pätkä käyntiä polulla, jonka jälkeen oli ensimmäinen "virallinen" laukkamäki. Salla sai pidettyä Kronan hienosti paikoillaan niin kauan kunnes Mörri saapui paikalle ja päästi vasta sitten Kronan valloilleen. Ja vauhtiahan löytyi! Kumpikin neito pisti rallivaihteen päälle ja Mörri-rukka yritti pysyä mukana. Tulimme perässä tohkeissamme ja pääsimme mäen päälle tyttöjen seuraan.

Siinä mietimme että mitä kautta mennään, mutta oletin vasemmalle kääntyvän polun olevan aika lillerössä kunnossa. Siis kun se on aika pehmeäpohjainen reitti, niin varmaan olisi parempi singahtaa suoraan eteenpäin, siinä kuitenkin olisi pari laukkapätkää.

Näin teimme. Oikeastaan ne kaksi laukkapätkää jotenkin sulautui Mörrin kannalta yhdeksi, koska tammukat siirtyivät vain hetkeksi käyntiin nähdäkseen mutkan taakse. Jösses kun mentiin vauhdilla! Mörri antoi palaa ja porhalsi viimeiseen hautuumaalle menevään mäkeen kuin höyryjuna, täältä tullaan!

Kiersimme pienen metsälenkin tasataksemme hevosten hengityksen, mutta tuntui ettei Krona sen enempää kuin Prinsessakaan mitään taukoja tarvinnut, eteenpäin vaan ja vauhdilla! Uusi laukkapätkä olikin edessä kun metsästä päästiin ja nyt Mörri paineli kunnes pysähtyneen Prinsessan ahteri osui tulilinjalle. Mulla oli ihan tajuttoman kuuma ja annoin palelevalle Annelle mun sormenlämmittimet lainaan. Oliskohan se tarvinnut takinkin?

Takaisin suon alussa Prinsessa oli ihan kuin äiteensä Eikka ja oli jo hetken sieraimet taivasta kohti. Sanoin Sallalle että ottaa töltillä kunnes päästään taas lätäköistä yli. Ja me Mörrin kanssa ravattiin rivakasti! Sitten Mörri halusi laukalle, mutten heti päästänyt. Fiksu poika siirtyi töltin kautta passille ja sillä posotettiin kunnes hän sai laukan allensa! Ja se vauhti! Sillä hetkellä olin tosi onnellinen, ettei Mörri ole ihan niin nopea kuin Krona ja Prinsessa, alkoi jo olla aika haipakkaa ja viima kävi silmiin. Tytöt olivat jo vaihtaneet laukalle ja perään piti päästä niin lujaa kuin kintuista lähtee!

Sentään siirryimme käyntiin ennen laukkamäkeä ja sanoin Sallalle ettei päästä Kronaa liikkeelle ennen kuin mä saan käännettyä Mörrin kohtisuoraan siihen mäkeen. Viimeeksi siinä kohtaa oli hieman hurja tunne kun jalat upposivat pehmeään mutaan... Salla piti Kronan upeasti paikallaan ja Prinsessa jo odotti käskyä. Suoristin Mörrin, otin lyhyemmät ohjat ja toisella kädellä harjasta kiinni. Mörrikin jo jännittyi, kohta mennään! Sitten hihkaisin "Anna mennä!" ja Krona ampaisi matkaan Prinsessa kintereillään. Mörri ponkaisi niin hurjasti että satula ja täti liukuivat varmaan 5 senttiä taaemmaksi! Sitten Mörri pinnisti kaikki lihaksensa ylämäkeen ja juoksi sen hurjaa vauhtia melkein ylös asti! Kehuin poikaa matkalla "Hyvähyvähyvä! Hyväpoikahyväpoika!" ja Mörri näytti mistä kunnon issikat on tehty. Staminaa on, vaikka pienelle kylälle jakais!

Nauroin Sallalle ja Annelle, että oli kuin olis meidän Porschen kyydissä ollut, yhtäkkinen nykäys kun polle lähti! Toivottavasti satula vaan on yhtä lujaa tekoa kuin se autokin, etten joku reissu jää satulan kanssa hetkeksi ilmaan kun polle katoaa alta... Sitten puuskutettiin ylhäällä, mutta mitään lepotaukoa ei ollut. Krona oli intopiukeena jo menossa, miten se jaksaa!?!

Nyt sentään oli pidempi käyntijakso ja hengitys tasaantui kaikilla. Tölttipätkä kesti kaatuneelle puulle asti, tosin Mörrin kanssa aloitimme sen ravilla, jonka jälkeen Mörri siirtyi ihan itse töltin kautta passille ja kun mutkasta päästiin, tiukat ohjatkaan eivät enää auttaneet laukanhimoon. Mitä tiukempi ohja, sen lujempaa mentiin! Onko mulla joku ravirata-koulutuksen käynyt humma alla? Sentään poika tajusi pysähtyä ennen kaatunutta puuta tai siitä olis menty limboamalla ali. Puun kierto tultiin hieman hätäisemmin kuin mennessä, Mörrikin oli innoissaan vauhdikkaasta lenkistä. Ja taas lisää ravia, vauhtia pitää saada kinttuihin!

Jyrkkä alamäki meni melko siististi, mutta likeltä piti ettei sillan kaide kuorinut mua hevosen selästä. Mörri oli sitä mieltä että toikin jyrkkä mäki on laukkamäki ja kopisteli jo sillalla laukka-askelia. Ei auttanut muuta kuin ottaa harjasta kiinni ja ampaista tammukoiden perään.

Pyörätiellä Salla huomautti, että ollaan tultu tätä lenkkiä vasta vähän päälle tunnin, 1h 15min. No just! Ei ihme jos ei perässä pysytä kun Krona ja Prinsessa menee niin hurjaa vauhtia! Sanoin että mennään pikkulenkki tuosta Tiinan baarin kohdalta hiekkatietä pitkin ja sinne sitten suuntasimme. Otimme lisää vauhdikkaampia pätkiä, muttei enää laukkaa kuitenkaan. Kiersimme siis bensa-aseman kautta ja sieltä hieman takaisin päin suojatielle, että pääsisimme turvallisesti takaisin pyörätielle. Tien ylityksessä Mörri alkoi olla jo melkoisen puhki ja pyörätiellä otin jalustimet pois jaloista. Polvi rusahti ilkeästi suoristaessani jalkaa ja päätin tulla alas selästä. Mörri jo hidastikin ja pääsin nätisti jaloilleni. Siirsin ohjan toisen pään turpahihnaan kiinni ja toisen pään itselleni, niin kävelimme näiden hurjimusten perässä.

Polvi alkoi vertyä mukavasti ja kun tulimme siihen kohtaan, missä mennään tarhoja kohti, Salla sanoi että aikaa on kulunut vasta 1h 30min. Sanoin että menkää kohti Hakjärveä se hiekkatien pätkä ja tulkaa se myös takaisin, siinä pääsee mukavasti töltillä ja laukalla varsinkin takaisin päin. Itse taluttelin Mörrin tallille ja otin siltä varusteet pois. Hain mysliä ruokakippoon ja kaadoin herkkupuuron päälle. Lisäsin merisuolarakeita, omenan ja porkkanoita, jonka jälkeen peruutin ahteriani Mörrin nenään joka väkisin meinasi tunkea turpansa puolivalmiiseen annokseen. Mörri peruutti haluamalleni kohdalle, jonka jälkeen annoin ruuan. Sitä herra jäikin innolla lurpsuttamaan!

Hieroin samalla Mörrin lihaksia kumisualla ja harjasin hikeä pois. Aika märkä poika! Mörri päästi muutaman kerran tyytyväisen röhkäisyn ja jätin sitten ratsuni rauhassa syömään. Huomasin jonkin punaisen viilettävän pitkin tarhan reunaa ja Jaanahan se siellä toi toista seuruetta tonteille. Fillarireissu oli kuulemma onnistunut, pyörä totteli paljon paremmin laukkamäissä kuin Eikka! Tuliko Eikkikselle kilpailija? ;-) Iloista porukkaa tuli pihalle ja heistä otettiin ihan kuvakin. Perässä tulivat myös Salla ja Anne yli-innokkailla ratsuillaan...

Jaana oli ihmeissään Kronan ja Prinsessan menohaluista, hurjaa on jos jo menomatkalla täytyy pidätellä hevosia! Anne taisi tykästyä Prinsessaan ja Kronahan on aina mahtava kokemus, varsinkin sen kovavauhtinen töltti. Ja Mörriäisen ravi, voi hyvänen aika! :D

Vein varusteita muiltakin hevosilta pois ja jaoin sitten mysliä ja leipää vateihin. Kaikkien saatua annoksensa tarkistin vielä hyvin syöneen Mörrin kaviot ja päästin sitten poitsun tarhaan. Saattaa olla että se on huomenna ihan poikki, mutta hyvää tuo reissu sille teki. Marraskuun matkat kuitenkin ovat hitaampia, koska mennään ilman muita heposia. Muut pollethan ovat lomalla maanantaista 3 viikkoa, mutta kun Mörri on muutenkin vähällä liikunnalla, niin se saa luvan lähteä taas kävelylenkeille tätin kanssa. Mun ihana kultainen noutajani! :D