KY-LY-MÄ ! ! !

Katselin eilen illalla säätiedotuksia moneen otteeseen ja pakkasin ihan tajuttoman määrän vaatetta aamuksi. Aamulla tuumasin, että onneksi pakkanen lauhtui, oli enää -14 pakkasta ja siitä vielä asteen verran lämpeni. Laitoin kuitenkin reilusti päälle ja ajelin tallille kaupan kautta. Tahtoi nimittäin ostaa porkkanoita pollukoille!

Tallilla sitten vaihdoin pipon toiseen. Olin edellisenä iltana hieman modifioinut Ylläkseltä saamaani pipoa ja nyt kypäräpipo olikin tarpeen, vasinkin kun se suojasi myös kaulan. Kypärä vaan päälle ja lämmin oli! Porkkanat ensin turvaan satulahuoneeseen ja sitten riimun ja leipien kanssa tarhaan.

Sieltähän uteliaimmat (Keke ja Gustur) jo kävelivätkin korvat hörössä, kuka tulee ja mitä saadaan! Tai siis johan ne olivat kuulleet mun äänen, tiesivät ihan tarkkaan kuka tulee... Eikka on kanssa aina innokkaana tulossa luokse, hauska polle! Kolur, Svipa ja Laikka olivat hieman kauempana ja heille vein kanssa leivät. Svipa ojensi päätään ylemmäs ja ylähuulella hamusi kohti mun poskea. Juu saat, saat kun lasket pääsi alas...

Tvistur antoi nätisti kiinni ja Krona ja Keke yrittivät kovasti päästä mukaan. Kyllä ne vissiin tietää, että Anka-täti lahjoo reippaasti... :D Ei me niitä nyt huolittu mukaan, me mennään ihan vain kaksistaan! Harjasin lumisen heppani ja hain samantien huovan ja vyön. Sitten putsasin kaviot ja Tvistur nojaili muhun. Päästin "Ä-Ä-Ä!" äänen ja Tvisse siirsi painonsa ihan omille tolpillensa. Sitten laitoin suitset ja palkitsin pikkuisella leipäpalalla kiltin pollen. Tuoli viereen ja selkään ja sitten lähdettiinkin reipasta käyntiä pitkin tarhan reunaa.

Varsalaitumen asukit olivat leikkisällä päällä, Brynja ja Tirriäinen olivat lyöttäytyneet Vaavia vastaan! Brynja järsi edestä ja Tirriäinen takaata kintereitä ja päitä viskeltiin ja korskuttiin. Vaavi tohkeissaan keskellä yritti pärjätä molemmille ja laukkakisaksi umpihangessa se menikin! Prinsessa seurasi heinäkasan viereltä touhua, sitä ei lasten leikit kiinnostanut. Nuorimmat seurasivat meitä, kunnes polku vei eri suuntaan.

Pyörätie oli hyvässä kunnossa, mutta päätin silti hieman oikaista ja mennä ennen lastentarhaa metsään. Tvistur tihensi askeleitaan, tässä ollaan ennenkin menty tölttiä! Passille poika vaihtoi, mutta hyvin siellä pysyi selässä. Sitten päästiin metsän suojaan, eikä tuullut niin pahasti. Lunta tuli edelleen, muttei enää vaakasuoraan. Metsäpätkän jälkeen tervehdin iloisesti herraa, joka oli jälleen kerran lumen kimpussa. "Ei taida lumityöt edelleenkään vähetä", totesin hänelle. Mies vastasi hymyillen: "Mutta ompahan hyvä ratsastussää!"

Vastaan tuli samalla tiellä (emäntänsä kanssa) ihana kikkurakarvainen utelias hauveli, joka olisi ilmiselvästi halunnut tulla tutustumaan. Taisi vaan Tvistur olla liian iso leikkikaveriksi!

Uudelleen metsään päästyämme tuuli tyyntyi ja meno oli mukavampaa. Samassa kohtaa kuin aina aikaisemminkin Tvistur pysähtyi ja kuunteli alhaalta suolta tulevia ääniä. Maiskuttelin Tvisturille, että mennään vaan. Tvistur seisoi. Maiskautin hieman kovempaa, korva liikahti. Maiskautin ja annoin pohkeita, jolloin poika siirtyi alamäkeen. Hyvä Tvistur, joo, hyvä poika, niin sitä mennään, kehuin Tvisturia. Alas päästyämme kuului moottoriajoneuvon ääniä ja selitin Tvisselle, että siellä on varmaan latukone kun kuului hassua ääntä. Tvistur hyväksyi selityksen ja jatkoi matkaa. Kaatuneen puun jälkeen mentiin pienissä pätkissä tölttiä, ei viitsinyt niin kauheasti pakkasessa juoksuttaa. Ensimmäinen hiihtäjä nähtiin vasta ekan laukkamäen alla ja odottelimme sivakoijan siirtyvän pois tieltä. Sitten otimme tölttiä ylämäkeen, noh pari laukka-askeltakin tuli, mutta töltillä PITI mennä.

Mietin kumpaa reittiä mennään, suoraan hautausmaan laukkasuoralle ja -mäkeen vaiko vasemmalle ratsastuspolulle. Tvistur käänsi päänsä vasemmalle, joten sinne mentiin. Poika puhisi tohkeissaan ylämäkeen, eikö tässäkään saa mennä laukkaa... Pienen töltin otimme polun yläosassa ja kun käännyimme takaisin, oli laukka ainoa vaihtoehto. Hyvä että käsi oli harjassa kiinni! Sain hidastettua menon mäen päällä ja jatkossa mentiin käyntiä. Suon metsäpätkällä otettiin taas parit töltit ja käveltiin välillä. Jyrkin ylämäki mentiin kauniisti kävellen, ei yritetty ollenkaan laukalle. Matkalla Tvistur muisti taas päristelyleikin, eli vuorotellen me päristeltiin ja päristeltiin lisää. :)

Kun olimme kivunneet mäen päälle ja päässeet siihen kohtaan missä viime syksynä oli traktori myllertänyt maata urakalla, meinasin tipahtaa kyydistä. Tvisturin molemmat etujalat meni polun läpi johonkin kuoppaan ja etupää tipahti alas. Horjahdin eteenpäin, mutta sain kuitenkin Tvisturin harjasta kiinni. Samassa Tvistur olikin jo nostanut toisen etujalkansa kiinteälle polulle ja sain suoristettua itseni. Sitten rauhottelin Tvisturia (ja itseäni siinä samalla) ja jatkoimme varovasti matkaa.

Ja olipas ikävä tulla metsästä pois! Tuuli alkoi heti riepottaa ja lumi pöllysi imien kaiken lämmön sormista ja varpaista. Yritin lämmittää sormiani Tvisturin harjan alla, mutta hänpä otti sen merkiksi laukasta! Soo jaa... soo jaa, toistelin ja sain Tvisturin takaisin käyntiin. Pieni töltti otettiin taas ennen lumenluoja-miestä ja nyt pysähdyimme ihan juttelemaan. Tvistur kuunteli rentona kun mies kertoi olevansa melko tyytyväinen tähän talveen. Olin samaa mieltä, parempihan tämä on kuin se normaali loska! Miehenkään ei kuulemma tarvinnut hiekottaa ollenkaan, kun pakkaslumi ei ole niin liukasta. Keväälläkin on siistimpää kun ei hiekka pölyä.

Siitä jatkettiin Tvissen kanssa matkaa viimeiselle pikku metsäpätkälle ja tuuli laantui heti. Taas yritin lämmitellä sormia Tvisturin harjassa, mutta kun vauhti lisääntyi tiheässä metsässä, niin piti pitää kylmät näpit pakkasen armoilla. Vastaan tuli koira ja omistaja, joka ihanasti väisti risteävälle polulle, kiitos kovasti! Tvistur ei ollut haukkuvasta koirasta moksiskaan, johan noita on kolme kotona...

Pieni tienpätkä ja hieman pyörätietä ja sitten oltiinkin jo tarhan vierustassa. Varsatarhan asukit olivat rauhoittuneet syömään ja vain katselivat kotiin palaavaa Tvisturia. Vein Tvisturin suoraan tallin lämpimään ja otin huovan ja suitset pois. Pyyhkäsin lumet lautasilta ja laitoin fleecehuovan päälle. Sitten hain porkkanaa satulahuoneesta ja vein ne ruokakippoon myslin seuraksi. Ruoka kelpasi heposen kuivatellessa samalla itseänsä. Mä yritin olla satulahuoneessa lämmittelemässä varpaita ja käsiä, miten ne olikin niin jäässä!

Vein Tvisturin tarhaan ja annoin vielä vimosen namin. Sitten menin takaisin satulahuoneeseen kirjoittamaan Jaanalle viestiä, kynäkin piti hönkäillä henkiin, oli niin jäässä. Vaihdoin samalla toppahaalarin päälle ja masentuneena katsoin lumen alle hautautunutta autoani. Näin lyhyessä ajassa! Auto käyntiin, tuulettimet päälle, penkinlämmitin päälle ja ulos putsaamaan lumia. Nälkäkin oli niin kamala, että piti mennä Ikeaan syömään lihapullat ja ranskalaiset, että saa jotain masuunsa lämmittämään!

"Aapo attattaa!"

Kävin hakemassa ensin oman äiteeni mukaan ja sitten suuntasimme ystävättäreni luokse. Tarkoituksena oli "lainata" hieman päälle 2vee Aapo-poikaa ja viedä hänet ratsastamaan. Aapo oli jo ollut muutaman kerran hevosen/ponin/aasin selässä, joten ihan vierasta ei homma ollut. Aapolle laitettiin reilusti vaatetta, meillä oli molemmilla siniset haalarit päällä! Samikset...

Sitten ei muuta kuin Aapo takapenkille omaan turvaistuimeensa ja kohti tallia. Matkalla katseltiin isoja rekkoja ja kaivinkoneita ja suurjännitetorneja. Ja todettiin että torneihin ei saa kiivetä. "Ei saa kiivetä, soo soo!" totesi Aapo.

Tallilla äiti vei Aapon katselemaan heposia ja minä hain tallista riimun ja narun. Laikka antoi nätisti kiinni, jopa ilman leipää! Hienosti tammukka seurasi perässä Keken miettiessä, että pitäskö hänenkin tulla...


Toin Laikan pihalle tallin läpi ja voi mikä ilme syttyi Aapon silmiin! Sievä ihana kirjava polle ihan vain Aapoa varten! Äitee laittoi pojalle oman kypärän päähän ja mä harjasin Laikan. Aapo uteliaana kyseli mitä teen ja kerroin sitten että heppa täytyy harjata ennen ratsastusta. Samaan hengenvetoon varoitin, ettei hevosen taakse saanut mennä, kun se ei näe sinne. Aapo tuli kiltisti sivulle ja Laikka uteliaana katselikin Aapoa. Hain huovan ja vyön sitä pitämään ja kerroin taas Aapolle mitä teen. Sitten hain vielä autosta nihkeän pakkausmuovin palasen,jonka laitoin huovan päälle. Aapo ojensikin jo käsiään; "Aapo attattaa, Aapo attattaa!". Nostin pojan Laikan selkään ja tottuneesti hän otti kiinni huopavyöstä.


Äitee piti varoiksi kättä Aapon takana, kun käänsin pollen kohti tarhojen välistä käytävää. Laikka käveli hyvin tottuneesti talutuksessa ja päristeli mennessään. "Mitä heppa sanoo?" kysyi Aapo. Selitin, että heppa on tyytyväinen ja sillä on kivaa. Taisi tykätä Aaposta! Sitten käännyimme takaisin tallille päin ja kehuin sekä Aapoa että Laikkaa. Aapokin kehui Laikkaa, hän irrotti toisen käden vyöstä ja taputti Laikkaa harjasta: "Hyvä Aikka, hyvä Aikka!" Ja Laikka päristeli takaisin.


Pikkuhiljaa poika näytti pysyvän paremmin keskellä, hurja miten pienet niin helposti omaksuvat oikean kohdan istua! Kun kysyin, että istutko keskellä, Aapo vastasi oitis: "Ittuu kekkellä!" Hyvä juttu, totesin. Välillä kysyin, että onko kylmä, johon tuli napakka vastaus "Ei o!" Onko kivaa? "On!" Tuutko jo alas? "En! Hyvä Aikka, Aapo attattaa!"

Äiti otti kuvia ja me käveltiin edestakas tallin päätyä ja tarhojen väliä. Ei tarvinnut pitää pojasta kiinni edes käännöksissä, vaikka varmuudeksi käsi olikin lähellä. Välillä Aapo ilmeisesti mietti heppaa, kun istui posket lommolla tuumivaisen näköisenä. Miten se saikin ne pullaposket imastua lommolle! :D


Kysyin uudestaan, että haluatko tulla jo alas, vai haluatko vielä jatkaa. Hieman oli mielessä, että pitääkö mun soittaa isällensä että tule nyt hyvä ihminen irrottamaan tuo poika tosta hevosesta... Aapo oli kuitenkin saanut tarpeekseen attattaa, ja halusi tulla pois. Laitoin Laikan kiinni ja otin siltä huovan ja vyön pois. Sitten etsittiin Laikalle ruokaa (piti oikein soittaa Jaanalle kun en heti itse löytänyt) ja annettiin sen syödä kaikessa rauhassa. Paitsi että Aapo halusi harjata, joten poika etsi harjan ja äitee nosti poikaa tarpeeksi korkealle. Aapo harjasi heppaa ja oli tyytyväinen tekemäänsä työhän. Laikka veteli mysliä innolla napaansa, oli vissiin sitä mieltä että saipas hän helpolla herkkuja tänään! Sitten Aapo haki harjan uudestaan ja minä vuorostani nostin poikaa. Muutaman vedon vedettyä totesi Aapo: "Valmis!" Tämän jälkeen palautettiin harja sinne mistä se oli otettukin ja siirryttiin taas katsomaan kun Laikka nuoli viimeisiäkin myslejä kiposta. Heti kun kippo oli tyhjä, tämä meidän 2-vuotias rohkea pikkuinen kävi nostamassa vadin hevosen nenän alta ja kantoi sen talliin omalle paikalleen. "Aapo auttaa!"

Äitee meni Aapon kanssa tallin läpi tarhaan ja kun siellä ei ollut muita hevosia, uskalsivat he mennä hieman pidemmällekin. Mä toin Laikan perässä ja kun muut olivat sopivasti sivussa, päästi Laikan irti. Ajattelin että se singahtaa pois, mutta se jäikin katsomaan meitä. Utelias rouva on tämä Laikka-tamma, nuuski vielä Aapoa ja jäi pitämään seuraa. Vielä parit taputukset turvalle "Hyvä Aikka"- lauseen kera ja takaisin pihan puolelle.

Sitten käytiin tutustumassa muihinkin hevosiin, joista erityisesti varsatarhan asukin olivat erittäin kiinnostuneita Aaposta. Vaavi nuuskutti ja nuuskutti, Tirriäinen meinasi jo tulla langoista läpi! Tirriäinen oli ihan erityisen utelias, tajusi selkeästi, että toisella puolella oli toinen varsa! Se olisi niin halunnut tulla tutustumaan ja oli ihan tohkeissaan kun Aapo ojensi heinänkortta. Tirriäinen hamusi heinän suuhunsa ja rouskutti antaumuksella, vaikka heinää oli tarhassa tarjolla vaikka kuinka. Annoin Aapolle pienen tupon heinää ja Tirriäinen otti sen suuhunsa kuin paremmatkin eväät. "Aapo syöttää!" totesi poika iloisena.

Vielä kävimme ihailemassa Brynjaa ja hetken kuluttua Vaavi ja Tirriäinen olivat taas uteliaina katselemassa. Tallilla ei välttämättä käy niin usein noin pieniä vieraita, varsinkaan sellaisia jotka eivät pelkää hevosten suurta kokoa. Kaksivuotiaalle vajaan vuoden vanha Tirriäinenkin on jo tosi iso, aikuisesta issikasta puhumattakaan. Eipä tuo näyttänyt pelkäävän Laikan päätäkään, vaikka koko poika painaa varmaan saman verran!

Koko poppoolla oli kuulemma "nälkä ja kova nälkä", joten suuntasimme hampurilaiselle hevosista jutellen. Laulettiin matkalla "Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa" ja muita iloisia lauluja. Isi osaa kuulemma laulaa. Ja Aapo osaa huijata, leikki nukkuvaa takapenkillä ja hymyili iloisesti kun menin halpaan!

Nyt mulla on niska jumissa, sen verran tuli jännitettyä ajomatkaa. Kun siellä takapenkillä on niin kallisarvoinen aarre istumassa, kaasujalka hellittää automaattisesti. Ja sitä on ihan toisella tavalla vastuussa pienestä elämästä että ihan hirvittää. Kun huomio on 100-prosenttisesti lapsessa ja toinen 100% hevosessa, niin aivot on ihan naatti painettuaan tuplavuoroa. Mutta mulla oli ihan hirmuisen hauskaa, täytyy ottaa viimeistään kesällä uusiksi, Aapo lupasi!

Kolur yllättää!

Menin Jaanan pyynnöstä aikaisemmin tallille, koska tarvittiin apua. Alku olikin yhtä seikkailua, Noora ei saanut Svipaa ja Kekeä laitumelta. Sanoin, että otan leipää mukaan ja haen karkurit tarhasta. Noora jäi harjaamaan toisia ja mä menin jutellen tarhaan. Kekehän sieltä tuli oitis lähelle ja Svipa perässä, joten homma oli tosi helppo. Kaksi heppaa perässäni kävelin tallille, kunnes toinen riimu kiristyi. Keke oli pysähtynyt nuuskuttamaan ja tervehtimään Brynjaa, joka oli varsalaitumella. Pienestä pyynnöstä poika jätti ystävättärensä ja tuli leipäpussin rapinan perässä kiltisti. Loput leivät jaoin muillekin.

Hain suitsia pollukoille ja yhtäkkiä Laikka oli karannut ja seisoi keskellä pihaa. Houkuttelin sen mukaani takaisin talliin ja laitoin sitten suitset sille päähän. Sitten laitoin Gusturille ja Tvisturille kanssa ja Noora laittoi satuloita. Nooran piti siitä jo lähteäkin ja ajattelin antaa kaikille vielä tuomistani porkkanoista palaset. Sitten tuli mieleen, että varsatkin tarvitsevat ja vein niillekin porkkanaa.

Takaisin tullessa seisoi vuorostaan Krona keskellä pihaa! Miten se oli satulan kanssa päässyt karsinasta ulos?!? Ihme Houdini, esteenä oli kumminkin lautaa ja narua! Krona tuli iloisesti kävellen vastaan ja mulla oli työ avata kaikki esteet karsinasta, että saan rouvan takaisin sisään...

Sitten jäin odottelemaan ratsastajia ja Jaanaa, seisoskelin Keken vieressä pihalla. Keke oli hellyydenkipeä, piti rapsuttaa sitä otsasta ja korvista ja korvien takaa. Keke painoi päätään mun kättä vasten, ihan kuin koira konsanaan. Sitten se nuoli mun housuja ja takin helmaa ja näperteli hihaa hellästi hampaillaan. Sitten piti rapsuttaa lisää, kun tämä lempeä jättiläinen tökkäsi turvallaan ja käänsi päätään, että tuosta, pliis. Voi hyvänen aika, mikä ihana otus!

Ensimmäisten ratsastajien tullessa mun housujen oikea puoli oli märkä, samaten takin helma ja hihat. Ja suitsia laittaessa herra hönki mun rillit huuruun, yritä nyt sitten nähdä mihin reikään turpahihnaa laittaa... Huokaus.. :)

Muita ratsastajia autettiin jo selkään ja kas, taas oli Laikka karannut. Nyt tammamamma paahtoi takaisin tarhaan kauniilla töltillä ja pää korkealla! Oona juoksi perään ja sai Laikan kiinni, hyppäsi selkään ja juoksutti takaisin muiden luo. Laikka oli intoa täynnä, täähän oli kivaa! Senkin ovelus... :)

Jaanakin saapui paikalle ja valikoi mulle Kolurin. Mulla oli varmaan epäuskoinen ilme, kun Jaana vielä kysyi että kai se sopii. Joo, kyllä se käy! Ja samalla syke nousi jo päälle satasen. Kolur on ihan ihana, mutta mä en jaksais aina hoputtaa sitä ja sen kanssa täytyy olla tosi rauhallinen kun busseja tulee vastaan.

Matkaan lähdettiin Jaanan ja Eikan johdolla, sitten oli vuorossa Keke, mä ja Kolur, väkisin eteenpäin halunnut Laikka, Svipa ja Tvistur piti perää. Mennessä jo huomasi, että Kolur meni ihan toisella innolla kuin normaalisti. Me ei jääty Kekestä yhtään ja mä kehuin Koluria. Laikka puski Kolurin hännässä kiinni, eikä jäänyt senttiäkään jälkeen! Vaihteeksi lähdettiin ns. uudelle reitille, eli hiekkatielle pohjoiseen päin. Pollet olivat innoissaan, viimein uusia maisemia!

Tiellä tuli bussi vastaan, mutta Kolur ei noteerannut sitä millään tavalla. Jossain kohtaa se jopa hörähti mulle, kun kehuin sitä! Tölttipätkillä mentiin ravia ja sitten hyvinkin pian tuli jo ensimmäinen laukkapätkä. Kolur lähti innolla laukalle ja oikein kiihdytti Keken perään. Laikka oli heti perässä, ei antanut tuumaakaan periksi! Seuraavakin laukkapätkä meni hienosti, mitä nyt Laikka yritti peitota Koluria ja puskea väkisin ohi! :D Jossain vaiheessa piti oikein ehdottaa Jaanalle, että voisko toi Laikka tulla meidän eteen, kun ei se meinaa millään pysyä takana! Hyvänen aika kun tämä Pikky Myy pääsi jonossa eteenpäin, niin vauhti vaan lisääntyi! Aivan hurjaa...

Hiekkatiellä oli tosi hyviä pikku laukkamäkiä ja annettiin palaa ihan reippaasti. Takaisin kääntyessä meno nopeutui, kuten aina, ja edessä oli piitkä piitkä loiva laukkamäki. Kolur pysyi hyvin mukana, eikä jäänyt haahuilemaan kuten useimmiten. Ja se Laikka, ei ole totta ollenkaan! Tamman masunalus oli jalkoja täynnä kun se paahtoi intopiukeena Keken perässä! Siis tätä ei meinannut tädin silmät uskoa ollenkaan!

Yhdellä laukkapätkällä oli vaaratilanne. Oli kanssa hyvä suora hyvällä alustalla. Eikka paineli menemään Keke perässään ja Laikan (?!?) laukatessa peesissä. Kolur oli myös hollilla vauhdikkaalla laukalla. Sivusilmällä näin Svipan pistäneen rallivaihteen silmään, se kiihdytti kuin Pendolino ja yritti Kolurista ohi. Siinä samalla sekunnilla kun huomasin Svipan, KOLUR, tää meidän Muumipeikko, pisti kanssa rallivaihteen päälle! Tuntui hurja nykäisy kun raketti lähti käyntiin ja mä en tajunnut edes pelästyä kun meinattiin jyrätä Laikan yli. Ohjasin Kolurin keskemmälle, jolloin Svipa hidasti kun ei päässyt ohi. Onneksi Jaana oli huomannut tilanteen ja oli jo pysäyttämässä Eikkaa eteen. Siis niin uskomaton tilanne, ettei toista ole pitkään aikaan tapahtunut. Kolurilla en ole IKINÄ mennyt niin lujaa, se ei ole IKINÄ ottanut rallivaihdetta käyttöön, en ole edes NÄHNYT Kolurin nykäisevän V8-moottoriansa käyntiin! Sen mä tiesin (ja ihan omasta kokemuksesta), että Svipalta löytyy kilpailunhalua ja se saattaa olla välillä tosi kovasuinen kun menohaluja on hurjasti. Mutta että tää meidän huolissaan oleva pehmo-muumi ryöstää!

Siinä jalat tutisi hetken kunnes hengitys tasaantui, mutta aivot tuntui lyövän tyhjää. Mä olen edelleen hyvin hämmästynyt Kolurin menosta. Silmät suurina ollaan vieläkin.

Seuraavassa laukkapätkässä Svipan ratsastajalle annettiin ohjeeksi pitää tiukasti heppa oikeassa reunassa ja mua jännitti että miten tää edellinen laukka vaikutti Koluriin. Hienosti aloitettiin ja Laikka meni jo kaukana edessä, kun Kolur nelisti vauhtia lisää. Svipa pysyi takana ja Kolur kiritti ja kiritti lisää, vauhti kiihtyi kertakaikkisen hurjaksi! Hihkuin innosta, Kolurin meno oli niin vaivatonta ja tasaista! Saatiin Laikkaa kiinni ja Kekekin läheni kummasti Eikan jo hidastaessa vauhtia. Siinäkin oli silmät ympyriäisinä, tosin nyt oli leveä virne naamalla!

Vilkkaamman tien varressa tuli pari bussia vastaan ja Kolur oli ilmeisesti niin meno päällä, että tuntui väkisin yrittävän puskea Laikasta ohi. Ihan kuin olisi ollut hyvä syy "hermostua", koska ei se kovinkaan pelästyneeltä vaikuttanut. Käynti oli edelleen reipasta ja tallille asti tultiin kunnon käyntiä. Kaikki pollet loimitettiin ja valitsin Kolurille nalle-kuvioisen fleeceloimen! Sitten kunnon annokset sapuskaa kaikille eteen ja tyytyväistä rouskuttelua kuului joka puolelta. Mielenkiintoinen reissu taas kerran, mitähän seuraavalla kerralla tapahtuu!

Uusia maisemia Gussen kanssa

Tällä kertaa sain alleni ihanan Gusturin, meidän äijän! Ennen ratsautumista tuli heiteltyä lumipalloja Rontti-koiralle, joka innoissaan sukelteli lumppareiden perässä paksuun hankeen. Olivat miettineet sille leluksi tennispallolinkoa, mutta kun se maksaa niin paljon... :D

Liikkeelle lähdettiin mun ja Gusturin pitäessä perää. Muut sai raivata meille polkua ja hieman onnahdeltiin kun piti tulla tosi pehmeästä kohdasta pyörätielle. Siinä olikin jo helpompaa kävellä, ongelmana oli vain liukkaus. Päätettiin mennä toista reittiä, että pyörätietä olisi mahdollisimman vähän. Lunta oli tarjolla riittämiin ja Gustur ponnisteli kinttunsa kanssa. Onkohan se ollut liian vähällä liikunnalla? Eilen sitä kuulema sai pidätellä ihan voimiensa takaa, kun poika olisi ollut intopiukeena laukkaan!

Hieman löytyi intoa lisää kun kiskasin puskasta pienen pätkän risua. Raskasta oli tietenkin kulkea lumen täyttämässä maastossa, mutta taisi enemmänkin vain laiskottaa Gussea. Ja sitten ei enää laiskottanut kun päästiin tölttipätkällä laukan makuun! :)

Ekalla laukkapätkällä piti ensin varmistaa, etteivät hiihtäjät jää alle. Pariskunta jäikin katsomaan kun kaikki viisi ratsukkoa pyyhälsi ylämäkeen laukkaa lumipilven saattelemana. Sitten pieni hengähdystauko ja suoralla Jaana kysyi että annetaanko mennä jo. Mä sanoin että anna palaa vaan, jolloin Jaana päästi Eikan valloilleen. Eikkä lähti kuin tykin suusta ja me muut perässä. Gustur viipotti hurjaa vauhtia ja innostui oikein kirimäänkin! Väsy vaan iski hieman aikaisemmin kuin muilla ja piti sitten hoputtaa tosissaan ettei muut olisi jättänyt ihan yksin.

Kahta nuorta neitoa nauratti, kun juttelin Gusturille. Kerroin liittyneeni juuri Facebookissa ryhmään nimeltä "Juttelen eläimille"! Sitäpaitsi Gustur aina välillä röhkäsee vastaukseksi tai päristelee, korvat kuuntelee tarkkaan mitä sille sanotaan. Nää osaa vaikka kuinka monta sanaa ja nytkin jyrkässä alamäessä oli helpompaa sanoa Gusselle että "Mene vaan" kuin antaa pohkeita. Jalat nimittäin oli edessä ottamassa vastaan, kun oli niin jyrkkää.

Sitten mentiinkin uutta reittiä metsäpolkua pitkin. Se kierteli pitkin poikin ja päätyi lopulta samaan paikkaan, missä normaalisti ollaan käännytty takaisin laukkamäkeen. Oli mukava reitti, joutui käyttämään tasapainoansa kun oli jyrkkiä mäkiä. Täytyy jossain vaiheessa mennä se uudestaan, että muistaa sen kunnolla. Ja sitten tietenkin pistettiin ylämäessä laukaksi, jonka Gusse paahtoi ihan tohkeissaan! Mä kannustin sitä, vielä jaksaa vielä jaksaa jalka jumppaa jalka jumppaa hyvähyvähyvä!

Hiihtäjiä väisteltiin taas latujen lähistöllä ja sitten päästiinkin hieno pitkä laukkapätkä metsäosuudella! Gusse kiritti niin hurjaksi vauhdin että tuuli suhisi korvissa ja silmistä valui vesi! Hurja polle, kun sille päälle sattuu! Ihana!

Loppumatka tultiin rauhallisesti käynnissä, pari tölttipätkää vielä päästeltiin. Gustur päristeli tyytyväisenä ja kuunteli kun kehuin sitä. Tarhalta kuului pitkälle ilmeisesti Keken hirnunta, se toivotteli kavereita tervetulleiksi kotiin. Sitten oli hätä ja hoppu päästä tallille, ettei muut vaan saa enemmän ruokaa! Vein kuivattuja leipiä Laikalle, Kekelle ja Kronalle ja namit Brynjalle, Tirriäiselle, Prinsessalle ja Vaaville.

Prinsessa meinataan vissiin siirtää aikuisten tarhaan, että se olisi helpompi ottaa mukaan retkille. Huimaa, mua ei ainakaan saa sen selkään, kun olen tällainen liian lempeäluontoinen ei-vaativa täti... Mutta ihan kiva saada uutta verta joukkoon! Tjaah, mitenhän nämä kaksi tiukkaa tammaa, siis kuningatar Svipa ja Eikin tytär Prinsessa, tulevat tarhassa keskenään toimeen. En edes tiedä, haluaisinko olla katsomassa kun moinen siirto tapahtuu, saattaa tanner tömistä kuin konsanaan miljoonapäisen biisonilauman laukatessa! :)

Että on hienoa!

Laitoin jo eilen illalla valmiiksi esille kaikki ratsastuskamppeet ja heposille namit ja kuivatut leivät. Aamulla ei tarvinnut kuin hypätä toppahousuihin ja autoon!

Tallilla laitoin riimun naruineen olkapäälle ja leipäpussi avattuna lähdin lahjomaan hevosia. Jaana huuteli moi-moit, lupasin laittaa Tvisturille ruokakorin kun tullaan. Hevoset lähtivät oitis tulemaan kohti, kun kuulivat mun äänen, namutätiltä saa aina herkkuja! Svipa kiilasi keulille ja hörisi ylähuuli törröllään. Muillekin sain annettua, vaikka kuningatar yritti pitää alaisensa poissa.

Tvistur antoi nätisti kiinni, tosin tällä kertaa se ei ihan niin innokkaana olisi ollut lähdössä. Tallille päin kävellessä Keke yritti tulla mukaan, jos vaikka hänkin pääsisi retkelle!

Laitoin Tvisturin kiinni tallin ulkopuolelle ja hain harjan. Voi hyvänen aika mitä jääpuikkoja poika oli kerännyt kylkiinsä! Niitä piti ihan sormin irroitella Tvisturin nuuskiessa välillä harjaa ja kättä. Kaviot putsattiin nätisti ja sitten hain huovan ja vyön. Suitsetkin saatiin hyvin puettua. Polarin muistin laittaa jo tässä vaiheessa päälle, sykemittari näytti aika kovia lukemia. Jakkaran avulla selkään ja pienoinen epävarmuus oli kadonnut hetkessä.

Tarhan reunaa mennessä varsalauma innokkaana juoksi vastaan ja seurasi meitä. Uteliaita hevosia, tuntuu että nekin haluaisivat aikuisten mukaan. Ja tällä kertaa ennen pyörätielle menoa muistin katsoa, ettei hiekoitusautoja tai muita sellaisia ole lähimaillakaan... Lastentarhan kohdalla Tvistur sai paljon huomiota ja tervehdin ja vilkuttelin kaikille, sekä aikuisille että lapsille.

Pyörätiellä otettiin sitten ensimmäinen tölttipätkä ja oli todella tasaista menoa. Tvistur pyyhälsi tohkeissaan tasaista askellustaan autoilijoiden ihan hidastaessa katsomaan. Kummallahan mahtoi olla rinta enemmän rottingilla, mulla vai hällä! =D Bussi jarrutti pysäkille tosi varovaisesti kun näki hevosen ja laski sitten nuoren miehen kyydistä. Tvistur oli sitä mieltä, että miehestä sai erittäin hyvää vetoapua ylämäkeen ja päristeli iloisena miehen perässä. Välillä mies kääntyi oikein katsomaankin kun Tvistur tuli muutaman metrin päässä! Samassa ylämäessä toinen bussi meni rauhallisesti meistä ohi, vilkutin kuskille kiitokseksi. Hieman myöhemmin samainen bussi tuli takaisin päin ja kuskilla oli leveä hymy naamalla ja hän vilkutteli mulle ratin takaa. Tvistur otti asian tyynesti, onhan noita busseja ja kuskeja nähty...

Autoja tuli vastaan aika monta, mikä on harvinaista sillä tiellä. Kaikki menivät varoen ohi ja kaikille nyökkäsin hymyillen kiitokseksi ja vilkutin. Erittäin ystävällistä porukkaa!

Metsään päästyämme huomasin todella selkeästi tämän talven valtavan lumimäärän. Polkua pitkin menee varmasti koiranulkoiluttajia kuin myös meitä ratsastajia ja se oli aika syvällä. Pitkiä matkoja piti nostaa jalkoja ylöspäin, ettei olisi jäänyt matkasta kun jalkaterät ottaa hankeen. Paikoin oli pakko kiskaista polvet ahteria korkeammalle, kun mentiin tosi syvästä paikasta! Onneksi huopaa pitävässä vyössä oli kahva mistä pitää kiinni, vaikkakaan se tipahtaminen metriseen hankeen ei olisikaan sattunut. Mutta se hangesta ylöspääseminen oisi ollut ihan eri juttu!

Tälläkin kertaa Tvistur seisahtui ennen jyrkkää alamäkeä, ilmeisesti suolta kantautui taas kummia ääniä. Nyt jatkettiin kuitenkin kauniisti matkaa kun sanoin että "Mene vaan". Korvat hörössä kuunneltiin kyllä niitä hiihtäjiä, vaikkei niitä näkynytkään. Yksi puu oli kaatunut polulle, se piti kiertää melko läheltä latuja. Se täytyy käydä siirtämässä jossain vaiheessa keväämmällä, muuten saattaa tulla vahinkoja.

Sanoin Tvisturille että nyt ei kuitenkaan mennä tölttiä täällä paksussa hangessa, mennään ylämäkeen sitten laukkaa. Laukka-sanan kohdalla Tvisturin toinenkin korva suuntautui taakse, joo hän ymmärtää kyllä! Ja laukkamäen tullessa tarvitsi vain ottaa harjasta kiinni, niin jo mentiin. Hihkuin kannustusta Tvisturille lumen pöllytessä pilvenä perässä!

Taisi olla raskasta menoa, koska Tvistur hidasti hieman normaalia aiemmin. Ei haitannut mua yhtään, leveä hymy naamalla annoin Tvisturin valita oman polkunsa. Pitkällä suoralla ennen seuraavaa laukkamäkeä Tvistur siirtyi ikäänkuin vaivihkaa töltille, käänsi sitten korvansa muhun päin kuin kysyäkseen että voisko niinku mennä jo? Nauratti ja sanoin: "Anna palaa!" Tvistur siirtyi laukalle ja kiihdytti sitten vauhtinsa ihan hurjaksi! Hihkuin siellä selässä ja kannustin, aivan mahtava fiilis! Oma tasapaino oli niin kohdillaan kuin vain voi ja polle pinkoo minkä kintuistaan pääsee! Ja takaisin päin otettiin kanssa tasaisella laukat, hyvänen aika miten hienoa!

Oli niin upea ilmakin, aurinko paistoi puiden lomasta ja kultasi lumisia oksia. Pikkulintuja sirkutteli siellä täällä ja tikkakin kuului kopsuttavan puun runkoa. Metsäpätkällä meinasin tosin tipahtaa kyydistä, kun puusta humahti luminen oksa ja Tvistur otti muutaman pikaisemman askeleen. Hyvin poika rauhottui, ei oksa ollutkaan jääkarhu!

Puolivälissä jyrkintä mäkeä pysähdyttiin hetkeksi hengähtämään ja ihailemaan maisemia. Hetken kuunneltuamme sirkutusta jatkoimme matkaa kotia kohti. Tielle päästyä vastassa oli lisää kohteliaita ja hymyileviä autokuskeja, johan tässä ihan käsi väsyy vilkutellessa!

Tvistur hoksasi kivan leikin siellä metsässä kävellessä. Hän päristeli, jolloin minä päristelin takaisin. Hän päristeli uudestaan ja minä perässä. Hän päristeli, sitten minä, sitten hän, sitten minä, jne. Sitä me tehtiin kunnes saavuttiin pyörätielle. Pyörätie oli liukas ja kun Tvistur päristeli oikein antaumuksella, siltä takajalat liukui koko kropan alle. Tvistur ikäänkuin istahti alamäkeen pyörätielle! Hymyilytti kun Tvistur käänteli päätään hämillään, ei kai vaan kukaan huomannut... Ihan kuin sitä olisi nolottanut!

Loppumatkasta piti ottaa vielä pari pikku tölttiä kun oli jo niin kiire syömään. Annoin annoksen mysliä ja leipää ja Tvisturin syödessä vein varsoille namit. Tulin sitten takaisin Tvisturin viereen harjaamaan herraa ja se röhkikin tyytyväisenä turpa ruokakipossa. Näin olikin aika päästää ihana pitkäkarvainen pörrykkä-polle takaisin tarhaan lauman pariin, jonne Tvistur namin saatuaan kaikessa rauhassa tallustelikin. On se mahtipolle, ei voi muuta sanoa.. <3