Reittiin tutustumista

Oli tosi kivaa kun sain Heidistä seuraa ratsastuspolulle! Tarkoituksena oli käydä reitti läpi, Heidi kun vetäisi reissun jossain vaiheessa. Olimme tallilla samoihin aikoihin ja lähdin hakemaan Mörriäistä tarhasta. Ratsuni lähtikin innokkaana tallille, olihan mulla heinätupsu eväänä. Paljoa ei tarvinnut harjata, mutta taas oli töitä kavioiden kanssa. Voi hyvänen aika sitä jään määrää! Koputtelin vanhalla hevon kengällä taas jäitä pois, tämähän on kuin teräsjäätä pohjoisnavalla! Hiki tuli ja omat jalat ja kädet alkoivat jo väsyä...

Annoin koputtelukengän eteenpäin ja hain Mörrille lampaankarvan ja satulan. Sitten hain jalustimetkin, olin viimeeksi jättänyt ne ratsastusvyöhön kiinni. Suitset päähän ja jakkaralta selkään, kumpikin polle sai paikoillaan olosta namin kiitokseksi heti kun ratsastaja oli saanut itsensä kuntoon. Kuten Heidikin sanoi, äkkiä polle oppii olemaan paikoillaan kun namia on tiedossa.

Krona lähti reippaasti liikkeelle ja meillä olikin heti alusta asti vaikeuksia pysyä vauhdissa. Sanoinkin jossain vaiheessa että täähän on hyvää harjoitusta ryhmän vetoon, aina joutuu jotakuta odottelemaan! Kerroin missä kohdin voi mennä tölttiä ja mitä reittiä mennään milloinkin. Suurimmaksi osaksi reitti oli tuttua eikä neuvoja tarvittu. Ja jos eksyykin, niin ei tarvitse muuta kuin kääntyä takaisin, hevonen kyllä löytää tien takaisin tallille!

Pikkumetsästä tielle tullessa oli vaikeuksia, oli kuin kamelin kyydissä olisi ollut. Lumipenkka oli luvattoman huonossa kunnossa ja päätin tulla alas ja korjata asiaa hieman. Jätin Mörrin seisomaan paikoilleen ja kävin potkimassa penkan yli kulkevaa polkua hieman tasaisemmaksi. Mörri seisoi kiltisti paikoillaan ja sitten olikin selkäännousun vuoro. Kiskoin itseni väkisin ylös tällä kertaa kahdella kipeällä polvella ja kun olin saanut itseni kunnolla satulaan, oli namin vuoro.

Meillä oli hieman ongelmia ratsastuspolulle siirryttäessä. Kumpikin hevosista oli sitä mieltä että tonne mä nyt en ainakaan mene, sehän on ihan kamala kohta! Vuorotellen kokeilimme, loppujen lopuksi Krona kuitenkin meni ensin. Ja Mörri teki stopin, sitten piti pitää pissitauko ja kun suostuttiin liikkumaan eteenpäin, tuli kakkatauon vuoro. Nojjust. Sen jälkeen menimme jo nätimmin ja pääsimme hyvin alas suolle.

Kronan satulavyö oli löysällä ja samalla Heidi oli niin ihana että kiristi Mörrinkin satulavyön. Meni pikkasen helposti, kaksi reikää sai heti kirrattua! Jahas, taas ollaan tultu jyrkkiä mäkiä löysällä satulalla. Suopätkällä menimme ravia (Krona tietenkin tölttiä) ja oli oikein rauhallista ja mukavaa. Ajattelin ettei ainakaan vielä mennä laukkaa, kun en tiedä edes että miten mun polvet kestää. Ainakin se pätkä tuntui olevan ihan ok, tosin mulla oli koko ajan miettimistä missä asennossa mun jalkaterät on.

Ekassa laukkamäessä kuitenkin ajattelimme kokeilla laukkaa ja Krona otti hyvän laukan allensa. Mörri kirmasi perään, mutta siirtyi hetken kuluttua raville. Heidi halusi nähdä ns. helpon reitin, joten jatkoimme suoraan kohti hautuumaata. Sinne mennessä eka pätkä oli ravilla, mutta seuraavaksi otimme mäkeen laukan. Mörri jaksoi hyvin, mutta mulla alkoi oikea polvi hieman tuntua. Nou hätä, pärjätään kyllä!

Päätimme tehdä metsälenkin ja jatkoimme hetken tietä pitkin. Sieltä pääsimme polulle, joka vei ratsastuspolulle. Polku oli hyvässä kunnossa, siellä käy paljon koiranulkoiluttajia. Polulla otimme lisää laukkaa ja sanoin että ottaa käyntiin alamäkeen. Siinäpä oli koominen lause, nyt oli talvi, hurjasti lunta, eikä alamäestä tietoakaan! Buah-hah-haa! :D Hieman nauratti! Krona vetäsi vielä pienen laukan ja Mörri perässä ravilla.

Käynnissä jatkoimme matkaa ja suopätkällä otimme ravilla. Mörrillä oli ainakin hiki ja Kronankin takajalat olivat märät. Kyllä se hanki vaatii veronsa, mutta hyvää se tekee! Laukkamäki oli käyntiä ja Mörri meni todella hienosti ylös lepäämättä kertaakaan. Hyvähyvähyvä! Kronan perässä menimme polulla ja siinä kohtaa missä ratsastuspolusta eroaa Veikkaustielle menevä polku, Mörri pisti laukaksi. Siis virtaa riittää!

Kronan johdolla otimme vielä yhden ravipätkän ja sitten loppu olikin käyntiä. Pyörätiellä lähellä kotia Heidi tuli alas satulasta ja talutti Kronan tallille. Siinä vaiheessa mekin jo pysyimme perässä, kun menimme ihmisen, eikä Kronan, tahdissa. ;-)

Tallilla harjasimme hikiset pollet ja laitoimme niille loimet. Sitten Mörri (salanimeltään Ahmed Ahne) kuoputti maata, ruokaa tänne ja sassiin! Teimme reilut ruoka-annokset mysliä, leipää, porkkanaa ja valkosipulia ja annoimme ne hienoille ratsuillemme. Rouske kuului kun kumpikin ahneena veti herkkua napaansa. Hevosten saatua masut täyteen talutimme niitä vielä kahteen kertaan tietä pitkin talolta pois ja takaisin, että saimme niitä hieman kuivattua. Tallissa otimme loimen pois ja päästimme kuivat hevoset pihaton läpi ulos. Ensin vaan piti ajaa utelias Prinsessa kauemmaksi, neitokainen oli taas yrittämässä sisälle. Sitten jäin katselemaan kuinka Mörri ja Krona piehtaroivat vierekkäin lumessa, näyttivät nauttivan kun kerta röhkivätkin samalla! Ja Mörri meni kunnolla ympäri useampaan otteeseen, hyvä notkea Mörri!

Edelleen pakkasta

Kävin eilen taas pienellä kävelylenkillä Mörrin kanssa ja Pörriäiseni olikin reippaalla päällä! Tai sitten minä olin itse jämäkämmällä tuulella, en tiedä. Laitoin Mörrille lampaankarvan ja ratsastusvyön jalustimilla ja kun olin päässyt selkään ja saanut itseni hyvin, annoin namin hyvästä ja kiltistä seisomisesta. Sitten pyysin askelta taaksepäin (kun oltiin turpa melkein kiinni tallin ovessa) ja Mörri peruutti. Sitten peruutettiin toinen askel ja kolmas ja neljäskin. Mä olin ihan haltioissani, niin hienosti pienellä vasemman ohjan pidätteellä poika peruutti! Kehuin ratsuani ja annoin toisen namin.

Mulla itsellä tuntui heti tasapaino olevan kohdillaan ja oli tosi rento fiilis. Tarhan vieressä polulla piti hieman kumarrella kun siellä on yksi kovempi pajun oksa yhdessä kohtaa. Mörriä ei haitannut mun liikkuminen selässä, se jatkoi tyytyväisenä matkaa.

Pyörätiellä jouduin hieman patistamaan ja jostain syystä Mörri olisi kääntynyt oikealle jo edellisestä risteyksestä kuin mitä normaalisti mennään. Ajoradan ylitys meni hienosti, vaikka ajourat olivatkin hieman liukkaita. Ylämäessä sain kanssa patistaa, mutta muuten menimme jatkossa oikein hyvää käyntiä.

Takaisin tulimme eri kautta ja Mörri pysähtyi kauniisti ennen tien ylitystä. Käännyimme takaisin pyörätielle ja annoin pitkät ohjat. Mörri päristeli, päristeli hieman kovempaa, sitten vielä kovempaa. Mua alkoi naurattaa. Sitten tunsin kuinka Mörri veti happea keuhkoihinsa niin paljon kuin vain mahtui ja päästi oikein valtavan päristelyn! Nauroin ääneen ja Mörri ravisteli päätänsä ja harjaansa vienosti päristellen. Ihan kuin se olisi halunnut että täti ottaa osaa päristelyyn!

Ihastelin seuraavassa risteyksessä Mörrin "Vaaroovaastii"-askellusta liukkailla ajourilla. Kyllä se kertakaikkiaan osaa sijoittaa jalkansa hyvin! Ja jos silti lipsuu, kaikki muut jalat pitää pollen pystyssä ja hyvänen aika suorassa. Edes Tvistur ei mene niin suorassa. Vai tarkoittaako tää että mun hevoseni on niin järkyttävän jäykkä ettei se voi muuta... No ei kai, se taipuu pieniin voltteihin kyllä koko kropastaan, paremmin vasemmalle kuin oikealle tosin.

Tervehdimme vastaantulevaa rouvaa, joka iloisesti tervehti takaisin. Bussipysäkillä oli nuori nainen, joka kiinnostuneena katseli meitä. Mörri meinasi kääntyä liian aikaisin tallille, kun lumipenkassa oli matalampi kohta. Sanoin sille että älä sinne mene, siellä on umpihanki! Mörri huomasi sen itsekin ja jatkoi vielä matkaa. Varoen menimme alas polulle ja hissukseen talsimme tallille. Sain käännettyä Mörrin pelkillä painoavuilla tallille, eli ei jääty hakemaan namia autolta. Ohjathan mulla oli ollut takaisin tullessa kiinni lampaankarvassa enkä niitä käyttänyt kuin tien ylityksessä.

Annoin Mörrille hyvästä lenkistä ison kasan ruokaa, kyllä oli poika sen ansainnut. Ja kun se kerran sai mut taas nauramaankin pörisemällä hurjasti, oli se hassua! Yleensä Mörri on hieman pidättyväisempi tunteissaan, mutta hakee selkeästi kuitenkin kontaktia. On se söpö. Ja vietyäni sen tarhaan, sain vielä rapsuttaakin korvan takaata, mun ihanaa lämpöistä luonteikasta jätkää, jota issikaksi kutsutaan!

Kävelyä ja uusia tuttavuuksia

Ikävä kyllä en saanut seuraa ratsastukseen, kun oli taas pikkasen liikaa pakkasta. Ehkä ensi kerralla sitten! Päätin kuitenkin lähteä liikuttamaan Mörriä, ettei se ihan unohda työskentelyä ruokansa eteen. Otin mukaan Mörrin lampaankarva-alustan, olin meinannut topata sen uudestaan. Toppaukset olivat kuitenkin hyvässä kunnossa, lumipesun se jo eilen saikin.

Hain Mörrin tarhasta ja ihastelin sen kaunista tapaa lähteä mukaan. On se niin kiltti polle! Harjasin hevoseni, missä ihmeen heinäkasassa se oli kieriskellyt? Heinänkorsia ja lyhyttä heinäpurua oli selkä täynnä häntää ja harjaa myöten. Noh, harjaamalla se lähti. Kaviot olivat taas jäässä, koputtelin niitä vanhalla hevosenkengällä irti. Mörri söi rauhassa heinää ja pientä määrää mysliä, mitä olin laittanut vatiin. Lampaankarva selkään, ratsastusvyö jalustimilla sitomaan se ja suitset päähän. Kyytiin vain ja nami hienosti paikallaan seisovalle ratsulleni.

Lähdimme tarhan reunaa ja mulla oli jalustimet jalassa tukemassa hieman keikkuvaa oloa polulla. Patistin Mörriä "hankalissa" paikoissa ja käännyimme pyörätietä vasemmalle. Välillä sain patistaa, mutta sitten huomaamattani Mörri sai tehtyä käännöksen. Lampaankarva keikkuen käänsin Mörrin takaisin ympäri ja pohkeilla ja hurjalla maiskutuksella lähdimme taas eteenpäin. Ylämäki meni vallan mainiosti, eikä hiekkatiellä ollut kuin yksi pysähdys, josta sain Mörri takaisin liikkeelle samantien. Tykkäsin kovasti mennä lampaankarvalla, pikkuhiljaa tasapainokin parani. Ja hoksasin nostaa hieman jalkojani taaemmaksi, jolloin Mörrin käynti reipastui.

Käännyin kotia kohti ja Mörrin meno reipastui. Pyysin samaan hitaampaan tahtiin ja jatkoimme auringonpaisteessa menoa. Suojateiden ylitykset menivät hyvin, siisti pysähdys ennen sitä ja "Varoovaastii, Mörri, varoovaastii" toimi liukkaalla ajoradalla. Otin jalustimet pois jaloista, jolloin Mörri pysähtyi heti. Niin, tämähän onkin sitten ongelma jos ei ole satulaa. Mörri pysähtyy heti jos ottaa jalustimet jalasta ja lähtee liikkeelle vasta kun laitoin jalat takaisin jalustimiin. Tarkkailin varsinkin oikean jalan asentoa koko ajan, ettei polvi joutuisi vinoon asentoon. Jalat siinä väsyi ja mulle tuli ihan hiki, mutta nautin kyllä kovasti. Mörrikin nautti, päristellen taas menimme käyntiä!

Mörrillä on selvästi järkeä huomata, että ihan ei ole tätillä tasapaino kunnossa ilman satulaa tai kipeän polven takia. Tälläkin kertaa se meni pyörätieltä alas polulle äärimmäisen varovasti. Satulan kanssa mennessä poika saattaa pistää alamäen peräti haipakkaa, mutta nyt menimme varoen. Kehuin Mörriä ja Mörri askelsi koko polun varovasti. Mörri yritti ensin kokeilla josko autossa olisi namia, mutta tällä kertaa ohjasin painollani Mörrin ylös tallille. Riisuin varusteet ja laitoin Mörrille ruuan nenän eteen. Sitten korjasin varusteet paikoilleen ja kiinnitin jalustimet takaisin satulaan. Niistä huolehtiessani Mörrikin oli jo syönyt eväänsä ja maiskutteli huuliaan. Ja koska toinen niin anovasti katsoi, annoin sille namin.

Irrotin riimun tolpasta ja lähdin kulkemaan kohti tarhaa. Riimunnaru tyssäsi hetken kuluttua, Mörri oli pysähtynyt kuin seinään ja katseli minua. No mikäs nyt? Mörri siristeli silmiään ja lepuutti takajalkaansa, hän voi ihan hyvin seistä tässä auringossa, kiitos vain. Kiinnitin riimun kunnolla Mörrille, se kun oli ollut vain kaulan ympärillä. Sitten lähdimme kohti tarhaa Mörrin hinautuessa perässä. Ja mistähän nyt tuulee, mietin. Varsatarhan kohdalla Mörri veti pään alas ja alkoi syömään heinälastista tippuneita heiniä. Tarhassa on kyllä heinää, näin sen tänne asti. Hitaasti menimme eteenpäin, taaksepäin ei ollut asiaa. Sitten aloin miettimään, aidan takana oli Brynja! Tjaahas...

Vaavi ajoi Brynjaa muutaman metrin kauemmaksi ja hörisi Mörrille. Mörri söi heiniä maasta kaikessa rauhassa aivan coolina ja tarkkaili Vaavia. Vaavi yritti nuuskia aidan yli Mörriä ja Brynja oli tosi kiinnostunut Mörristä. Korvat hörössä tamma katseli Mörriä! Jossain vaiheessa Mörri ihan ohimennen söi heinää aivan lankojen vierestä ja antoi samalla Vaaville mahdollisuuden nuuskia turvat vastakkain. Tapaaminen sujui siististi ja Mörri jatkoi hetken kuluttua ruohon hamuamista maasta. Menin hieman lähemmäksi tarhaa ja Mörri seurasi perässä. Brynja tuli lähemmäksi ja yritti nuuskia Mörriä, se oli pää pystyssä ja tohkeissaan tästä herrasmies-Casanovasta. Vaavi ajoi uudestaan Brynjan kauemmaksi, hänen tammansa! Mörri jatkoi tarkkailua, nyt se seurasi Brynjaa katseellaan, mutta oli mukamas kiinnostuneempi heinästä. Vaavi ja Mörri nuuskivat vielä kerran turvat vastakkain toisiaan ja Vaavi hörisi aina välillä Mörrille. Rauhantahtoinen ratsuni seisoi ja söi ja mä välillä nojasin päätänikin sen selkään, tuu nyt jo, paleltaa... Sitten oli tutustumiset hoidettu ja sain taluttaa Pörriäisen Svipan seuraksi tarhaan.

Mörri on näyttänyt aiemminkin diplomaatin elkeitä, se on yleensä rauhanvälittäjä laumassa. Se tulee kaikkien kanssa toimeen ja näköjään tykkää hirmuisesti noista rautiaista liinaharjaisista tammukoista!

Mukavaa kun saa auttaa!

Tiesin, että eläinlääkäri tulee raspaamaan loput hevoset, mitä ei maanantaina kerennyt. Ja muutamalta puuttui vielä se lantanäytekin. Ajattelin ensin mennä pienelle lenkille Mörrin kanssa, mutten viitsinyt kun oli liikaa pakkasta.

Tallilla autoin ensin käynnistämään kaapeleilla auton, että Jaana pääsi liikkeelle. Oona talutti Kolurin talliin, se olisi päivän ensimmäinen potilas. Otin Mörrin riimun mukaan ja menin tarhaan katsellen samalla kuinka Keke jallitti Oonaa. Ei antanut poika kiinni! Yritimme yhdessä saada Keklua jonnekin sumppuun, mutta se pakeni jopa umpihankeen.

Oona otti sitten Kronan vietäväksi ja samalla huomasin, että Mörri päästi läjän. Hihkuin Oonalle, että Mörri kakkasi, Mörri kakkasi, saadaan lantanäyte! Vartioin tärkeänä höyryävää läjää ja odotin että Oona tulee takaisin pussin kanssa. Vietyään Kronan talliin hän tuli takaisin, kaappasi kourallisen lämmintä sontaa muovipussissa olleeseen käteensä ja totesi: "Tässä vaiheessa sitä aina toivoo että pussi on ehjä..." Nauruhan siinä pääsi.

Oona meni auttamaan eläinlääkäriä ja mä mietin keinoja saada Keke kiinni. Ripustin riimun kaulan ja toisen käden yli ja otin pelkän narun käteeni. Keke katseli varsin epäluuloisesti mua tarhaan muodostuneelta polulta ja välillä tarkkaili takanaan hieman kauempana olevaa Mörriä. Joo, pakotie on selvä, tästä pääsee jos tarve vaatii.

Menin polulla Kekeä kohti ja pysähdyin siinä kohtaa kun toinen etujalka nousi maasta siirtyäkseen pois. Sitten huidoin Kekeä poispäin ja sanoin "Shuh, shuh". Keke kummastuneena peruutti ja kehuin sitä kovasti. Samalla kun Keke peruutti, mä astuin hieman lähemmäksi kuin mitä olin ensin ollut. Sitten käskin uudestaan peruuttamaan ja Keke kilttinä poikana peruutti kehujen saattelemana. Seuraamalla pääsin taas hieman lähemmäksi. Kolmannenkin kerran suhisin ja käskin taaemmaksi ja nyt olin jo metrin päässä. Mörri siellä takana kumartui nuuskimaan maassa ollutta kikkaretta ja katsoin Keken ison ruhon ohi Mörriä. "Mörri, et syö sitä kikkaretta! (pieni askel kohti Kekeä) Mörri, kuulikko sie, et syö sitä sontaa siellä! (askel) Voisit kyllä keksiä jotain muuta tekemistä kuin lannan nuuskimisen! (askel)"

Kekekin kääntyi katsomaan Mörriä, mitä ihmettä se siellä tekee kun tuo täti sitä komentaa... Mä olin jo ihan Keken vieressä ja käännyin sitten sivuttain. Keke alkoi nuuskimaan hihaa ja pikkuhiljaa mä jo sitä rapsuttelin korvistakin. Leuan alta oli kiva rapsuttaa ja mietin että jos ei se tykkää riimusta. Otin Kekeä partakarvoista kiinni ja käännyin menemään portille. Siellä se kiltti ihana pallero polle seurasi ja mä kehuin sitä hienoksi hevoseksi ja toinen tuhisi siinä vieressä.

Portista se pitäis vielä saada, mutten ihan uskaltanut kuitenkaan partakarvoista sitä tallille viedä pihan poikki. Käännyin vasemman kautta ja käänsin Keken ahterin portille, ei tässä mitään kummallisia suunnitella. Jatkoin rapsuttamista ja hissukseen ujutin riimunnarua kaulan ympäri. Mulla oli käytössä oma riimunnaru, missä kummassakin päässä on lukko. Pujotin toisen lukon toisesta läpi ja sain hieman kiristettyäkin narua. Keke työnsi koko päänsä mun syliin ja kerjäsi rapsutuksia, mitä se myös sai. Sitten kehujen kera siirryimme portin läpi pihalle ja talliin.

Seuraavaksi oli vuorossa Brynjan lantanäytteen otto, olin nimittäin Kekeä taluttaessa huomannut Brynjan hännän nousevan ja lämpimän keon tipahtaneen maahan. Hahaa, siis sinne! Pussi kourassa kiipesin aitojen yli varsatarhaan ja sain hyvin ystävällisen vastaanoton. Brynja oli heti tutkimassa ja Tirriäinen perässä. Kuopasin sontakasasta pussiin näytteen ja selässä tunsin kuinka kaksi turpaa nuuskutti uteliaana. Suljin pussin ja pidin sitä kädessäni ettei se jäätyisi. Ja hymyilin kun muistin Oonan sanat, tässä vaiheessa sitä tosiaan toivoo että pussi on ehjä.

Mua ei sitten päästetty varsalaitumelta pois kun emon kakalta haisevan tätin piti ehdottomasti rapsuttaa Tirriäistä. Juu, otsa on hyvä paikka ja korvien tausta, aaah.... Ei ei ei kun lisää voi vielä rapsuttaa ja tuosta kohtaa, höhöhöö... Brynjaakin piti rapsutella, kiitos, otsa on oikein hyvä paikka ja älä unohda korvien taustoja! Sitten oli kookkaaksi kasvanut Vaavikin paikalla ja vaati huomiota osakseen. Kolme päätä rapsutettavana ja vain kaksi kättä! Ja toisessa vielä kakkapussi! Vaavi on hieman enemmän varautunut kuin Tirri ja äitinsä Brynja, mutta näytti nauttivan suuresti harjan juuresta rapsuttamisesta. Kaikki nuoret tajusivat oitis sen, kun kielsin pupeltamisen ja liian hamuilun. Ei tarvinnut kuin sanoa nätisti ei ja nostaa sormi pystyyn.

Pelkäsin jo näytteen jäätyvän kovassa pakkasessa ja lähdin Tirrin ja Brynjan välistä kohti porttia. Kolmikko seurasi mukana, nää nuoret ovat ihanan uteliaita ja seurallisia! Muutamaa minuuttia myöhemmin lähdin vartioimaan lisää kakkanäytteen antajia ja eläinlääkäri kävi rokottamassa nuorison. Tirriäinen näkyi olevan vauhdissa, se nuuski jo rokotuksen saatuaan lääkärin pakkauksissa olevia piikkejä ja muita tarvikkeita ja turvallaan kolisteli astiaa. Se ei ollut millänsäkään pistoksista, tuumasi vain että kyllä tää on kivaa kun on jotain erilaista tässä päivässä!

Mulle jäi tästä päivästä tosi hyvä fiilis, olo tuntui kovin tyytyväiseltä kun pystyi auttamaan. Tuntui että olen oppinut jotain hevospsykologiasta ihan vain lukemallakin ja "Virallisena Kakkapoliisina" olo oli oikeasti tarpeellista madotusta varten. Ja noi varsalaitumen asukin, on ne kyllä mainioita veijareita!

Ystävänpäivää!

Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Lähdin tallille runsain mitoin pukeutuneena, pakkasta oli melkein 20 astetta. Ihan pakko mennä Ystävänpäivänä Mörriäisen luo! Matkalla hain kaupasta porkkanapussin, siitä riittäisi muillekin.

Tallille päästyäni huomasin, että eläinlääkäri oli paikalla ja raspasi pollukoiden hampaita. Mörrin ja Offarin hampaat jätettiin väliin, ne olivat kunnossa. Sen sijaan ystäväkaksikko sai tehosterokotukset ja seuraava olisi sitten elokuussa. Mörri oli erittäin närkästynyt rokotuksesta, kamala ihminen kun noin pistää! Menin lohduttamaan Mörriä ja olin sen ja lääkärin välissä, enää ei tule lääkäritäti pistelemään. Mörri-rukka hamuili mun hihaa, ihan kamalaa oli!

Lääkärin lähdettyä harjasin Mörrin ja poistin kavioista jäät. Jaana hakkasi samalla puita ihan vieressä, eikä Mörri ollut moksiskaan. Ensin se kyllä taisi miettiä, että onkohan tässä nyt ihan turvallista, mutta oli ihan rentona kun juttelimme samalla. Kaviot olivat taas hankalat, sain koputella vanhalla hevosen kengällä jäitä pieniksi. Sitten laitoin Mörrille satulan ja suitset ja kiipesin jakkaralta selkään.

Kokeilin jalustimia ja polvi tuntui suht hyvältä. Pakko niitä jalustimia olisi käyttää ainakin pellon vierellä polulla, haalarin kanssa tulisin muuten joka toisella askeleella riemukkaasti hankeen. Mörri tuntui heti innokkaalta lähtemään liikkeelle, oli vissiin sopivan viileä ilma issikalle. Kiltisti Mörri meni kohti polkua ja joka kerran kun se käänsi hiemankaan päätään, naksuttelin sitä eteenpäin. Päristelyä alkoi kuulua, poika rentoutui. Hän voi jättää ohjat tätille! Hieman ennen pyörätietä suunnittelin kääntyväni vasemmalle ja sinne Mörri kääntyikin kuin ajatuksen voimalla. Ja käveli ilman voltin yrityksiä eteenpäin! Mä olin kauhean ylpeä siitä ja itsestäni, me aletaan oppia tää homma kyllä! Mun täytyy vaan ottaa enemmän "kouluasennetta" peliin yksin mennessä ja naatiskella sitten ryhmän kanssa.

Varpaat alkoivat heti paleltua ja tuumasin tekeväni tynkäretken. Mörri ponnisteli hienosti ylämäkeen ja annoimme auton ohittaa kaikessa rauhassa. Koiratarhan kohdalla naksuttelin taas kunnolla ja Mörri siirtyi reippaampaan käyntiin. Yksi aie kääntyä oli sillä reissulla, mutta maiskutusten avulla siirsin pojan raville. Ei me kauaa menty, kun en meinannut pysyä satulassa haalareillani, mutta hieman kuitenkin. Taas menimme eteenpäin ja meillä oli oikein mukavaa.

Pian käännyinkin sitten takaisin kohti Nuuksiontietä ja Mörri hoiti esimerkillisesti alamäen. Suojatien ylityksestä olin erittäin ylpeä, Mörri olisi tohkeissaan jatkanut suoraan pidempää reittiä. Viime tingassa käänsin pojan kohti tallia ja sitten päristelimme yhdessä. Otimme pienen ravin kun hieman piti saada energiaa käytettyä ja pian hidastimme takaisin käyntiin. Ei näillä pakkasilla kuitenkaan viitsisi hikistyttää hevosta.

Olin antanut loppumatkalla pitkät ohjat Mörille ja muutamaa metriä ennen polkua aloin niitä kasaamaan tuntumalle. Mörri oli innoissaan, mennänkö taas ravia? Se olisi varmaan lähtenyt posottamaan alamäkeen ja poispäin tallilta jos olisin vain pyytänyt. Nyt ei kuitenkaan mennä, mulla oli varpaat ihan jäässä ja naamakin kohmeessa sen verran ettei naksutuskaan meinannut onnistua. Jalustimet jalkaan ja polulle! Mörri meni kiltisti tarhan reunaa ja pysähtyi kauniisti mun autolle. Autosta löytyi porkkanapussi! Hieman matkaevästä meille kummallekin, päästiin kaikki loput 15 metriä ylämäkeen...

Rontti-koirakin oli päässyt ulos ja tuli salamana tervehtimään. Ponketi, ponketi, musta-valkoinen vauhtihirmu loikkeli ympäriinsä, kunnes löysi risun. Rontti toi risua mulle, heitä mulle keppi, heitä! Viskasin "kepin" kauemmaksi ja Rontti sukelsi kuin saukko lumihankeen. Sain sillä välin Mörrin kiinni tolppaan ja riisuin siltä varusteet. Mukana oli iso kasa leipää, uusia kivennäisiä, puuroa, valkosipulia ja tietenkin ystävänpäivä-porkkanaa. Jaanaa nauratti, kyllä noilla herkuilla saadaan lisää massaa... Okei, täti välillä vähän innostuu! Mutta kun polle on niin ihana ja tottelevainen ja rohkea, niin voi sitä palkitakin.

Mulla oli tosi hyvä fiilis tän ratsastuksen jälkeen. Polle toimii kun mä opin sitä ratsastamaan ja on ihana kuulla tyytyväisen hevosen rento päristely. Loput porkkanat jaoin muille hevosille samalla kun vein Mörrin tarhaan, tosin Svipa sai kaksi palaa porkkanaa. Ja Tvistur. Ja ihana Krona. No taisi Eikkakin saada. Ja Kolur. Ja seurakoira Keke. Ja Offari. Ja Laikka ja Prinsessa. Niin ja Mörrikin sai vielä lisää. Ja varsatarhan asukitkin saivat! Niin, siis kaikkihan nuo saivat kaksoisannokset! Hyvää Ystävänpäivää kaikille ihanille palleroille heposille! <3

Jälkijunassa...

Taas on kirjoittaminen jäänyt, ei muka ole kerennyt. Mä luulen kyllä että kirjoittamisen inspiraatio on hukassa, mistä lie johtuu.

Mä kävin viime viikon perjantaina moikkaa Mörriä, hain se tarhasta ja harjasin ihan perusteellisesti. Olen lukenut jostain, että hevosen talviturkkia ei tarvitsis niin kovasti hinkata talvella, siinä kun on oma rasva suojaamassa märältä. Pahimmat roskat tietysti otan aina, mutta en niin tarkkaan ole ottanut muuta kuin satulansijan ja satulavyön kohdilta. Ne puhdistan aina tarkkaan. Nyt kuitenkin harjasin huolella hevoseni ja selvitin harjaa ja häntääkin. Pääharjalla puhdistin pään ja Mörri nautti kun harjasin sen partakarvoja leuan alta. Harjan hoito sitä selvästikin ärsyttää, se jaksaa sitä vain vähän aikaa. Täti kuitenkin harjasi ja antoi sitten näkkäriä kun oltiin nätisti hiljaa paikallaan.

Sitten oli vuorossa raippakoulutusta, edellisenä päivänä Mörri nimittäin pelästyi lenkillä raippaa ja niin sanotusti karkasi käsistä. Pysyin kyydissä kyllä. Siinä tapahtui niin että kun pyysin raville, Mörri siirtyi töltille. Kehuin poikaa ja löysäsin hieman ohjia kiitokseksi. Sillä sekunnilla Mörri pinkaisi täyteen laukkaan. Onneksi mulla oli toinen käsi satulan etukaaressa kiinni . Sain hilattua itseni pystyasentoon ja pikkuhiljaa hidastin menoa ensin raviin ja sitten käyntiin. En ensin edes tajunnut mistä Mörri vetäs pultit, mutta ilmeisesti myödätessäni ohjia raippa oli osunut takaosaan. Otin sitten uudestaan ravia ja sen menimme oikein nätisti.

Sitä varten sitten hieman ajattelin kokeilla siedätystä raipalla. Annoin Mörrin nuuskia raippaa ja kun se sujui kaikessa rauhassa, annoin palan näkkäriä. Sitten koskin sillä kylkeen ja Mörri hyvin teatraalisesti väisti sitä. Seuraavalla kerralla se reagoi hieman lievemmin ja sai näkkäriä. Kun kylki ei ollut enää ongelma, kokeilin koskettaa takajalkaa. No sittenhän me taas väistettiin erittäin närkästyneenä... Hetken kuluttua Mörri taas rauhottui ja sai näkkäriä. Sitten se hoksasi että kun mä kosken samaan paikkaan kuin mitä kavioiden puhdistuksessa, hänen pitää vain nostaa jalkaa. Kävin kaikkia jalkoja läpi ja Mörri sai aina näkkäristä palasen kiitokseksi. Sitten se jo alkoi katsomaan että no hän on syönyt jo edellisen näkkärin, kosketa nyt, että hän saa lisää! Ruoka on Mörrille se paras palkinto!

Sunnuntaina käytiin ryhmän kanssa ratsastuspolulla. Menomatka suopätkällä oli meidän kannalta ihan kamalaa, monttuja siellä ja täällä ja laukka oli epätasaista. Mä ihmettelin että miten kummassa ne muut siellä paahtoi menemään kun me ei päästä ollenkaan liikkeelle! Hirvitti suorastaan se meno, vaikkei mulla oikeastaan ongelmia ollutkaan tasapainon kanssa. Laukkamäessä menimme muutaman askeleen laukalla ja loput ravilla. Käännyimme vasemmalle ratsastuspolulle ja siellä olikin sitten jo parempi alusta. Pidemmällä ylämäkeen posotimme ihan kiitettävää vauhtia! Peltoaukean jälkeen käännyimme vasemmalle ja yritimme ottaa siellä laukat, mutta alusta oli taas sitä kuoppaa kuopan perässä. Jaana pysäytti yli-innokkan Tvisturin ja käännyimme kukin paikallaan. Paitsi että Mörri oli sitä mieltä ettei hän käänny mihinkään, hänhän joutuu silloin keulille! Sain kuitenkin ratsuni käännettyä ja nihkeästi ohjattua takaisin polkua leveämmälle kohdalle. Saimme jonon takaisin oikeaan järjestykseen ja lähdimme takaisin tallia kohti. Takaisin mennessä laukat meni metsäosuudella hyvin ja kun pääsimme suopätkälle, Mörrikin innostui kunnon laukalle. Tasaisella poika tykkää mennä! Ensialkuun hirvitti se vauhti, mutta sitten löytyi hyvä rytmi ja Mörrin jalat tuntuivat kuin itsestään hakevan turvalliset kohdat polulta. Laukkamäen kävelimme ylös ja senkin Mörri meni innolla.

Se mun täytyy kyllä sanoa, että mä odotan hirveästi että lumet sulaa. Mun jännittää noi kuopat tuolla polulla, tätä lunta kun nyt on enemmän kuin viime talvena. Tiellä ei hirvitä, eikä tietenkään polulla käynnissä tai ravissa, mutta se laukka... *huokaisu*

Mörri hymyilee kun täti kuvaa

Maanantaina kävin hakemassa Mörriäisen pienelle lenkille, mulla oli polvi hieman kipeä. Kiipesin satulaan jakkaralta, olin laittanut kuolaimettomat suitset Mörrille. Lähdimme Hakjärvelle päin ja kahdessa kohtaa teimme varmaan kymmenen volttia. No joo, niillä kuolaimettomilla on hieman hankala hallita hevosta, jos se sattuu olemaan itsepäisellä tuulella, mutta raippaa se ei ainakaan pelännyt. Mulla oli ihan hiki sen menomatkan jälkeen! Takaisin tullessa Mörrillä ei enää ollut kiire kun tiesi meidän olevan menossa tallille. Poika vain päristeli tyytyväisenä ja näytti erinomaista ravia pyydettäessä. Päätin kokeilla hieman huumorintajua ja metriä ennen tallille kääntyvää polkua patistin Mörriä eteenpäin ja ohi polusta. Pää kääntyi oitis okealle, eeiii, polkuhan on tuolla! Ohjasin kuitenkin vasemmalle voltille ja purskahdin nauruun, Mörri oli niin hassu! Mörri huomasi että hälle nauretaan ja sen korvat lurpsahti sivulle, pöhkö täti... Tarhassa Gustur tuli kurittamaan Mörriä vaikken vielä ollut kerennyt päästää sitä irti riimusta. Komensin Gussen pois ja lähestyvän Kolurinkin samalla. Mörri katsoi tyytyväisenä ja meni sitten suurimmalle heinäkasalle, täti kuitenkin vahtii!

Polvi mulla reistailee nyt tosissaan, eilen piti käydä lääkärissä kun ei oikea jalka kantanut ollenkaan. Lääkäri tutki, paineli, ronklasi ja väänteli ja määräsi molemmat polvet röntgen-kuvauksiin. Kävin sitten kuvauksissa ja nyt odotellaan tuloksia. Saikkua tuli, mutta ootellaan vielä tuloksia. Lääkäri kuitenkin epäili polvikierukan repeämää. Kipeä se ainakin on, nyt tosin jo hieman parempi. Mutta ei tällä jalalla seisomatyöläinen töitä tee.

Söpöliini vuokrattavana lauantaisin!

Ja HUOMIO!!! Onko kukaan kiinnostunut vuokraamaan Mörriä lauantaisin? Silloin useimmiten itse olen töissä, mutta muiden mukana pääsisi ryhmän kanssa kyllä. Mörri täytyisi itse hakea tarhasta ja harjata ja hoitaa ja satuloida ja sinne pitäisi myös omatoimisesti päästä selkäänkin. Ja reissun jälkeen korjata varusteet paikalleen ja ruokkia ja laittaa tarhaan. Ehkä loimittaa jos on kovin hikinen. Voisi sitä vuokrata arkenakin, jos haluaa. Liikuntaa se tarvitsisi joka tapauksessa, kiitos.