Kävin eilen taas pienellä kävelylenkillä Mörrin kanssa ja Pörriäiseni olikin reippaalla päällä! Tai sitten minä olin itse jämäkämmällä tuulella, en tiedä. Laitoin Mörrille lampaankarvan ja ratsastusvyön jalustimilla ja kun olin päässyt selkään ja saanut itseni hyvin, annoin namin hyvästä ja kiltistä seisomisesta. Sitten pyysin askelta taaksepäin (kun oltiin turpa melkein kiinni tallin ovessa) ja Mörri peruutti. Sitten peruutettiin toinen askel ja kolmas ja neljäskin. Mä olin ihan haltioissani, niin hienosti pienellä vasemman ohjan pidätteellä poika peruutti! Kehuin ratsuani ja annoin toisen namin.
Mulla itsellä tuntui heti tasapaino olevan kohdillaan ja oli tosi rento fiilis. Tarhan vieressä polulla piti hieman kumarrella kun siellä on yksi kovempi pajun oksa yhdessä kohtaa. Mörriä ei haitannut mun liikkuminen selässä, se jatkoi tyytyväisenä matkaa.
Pyörätiellä jouduin hieman patistamaan ja jostain syystä Mörri olisi kääntynyt oikealle jo edellisestä risteyksestä kuin mitä normaalisti mennään. Ajoradan ylitys meni hienosti, vaikka ajourat olivatkin hieman liukkaita. Ylämäessä sain kanssa patistaa, mutta muuten menimme jatkossa oikein hyvää käyntiä.
Takaisin tulimme eri kautta ja Mörri pysähtyi kauniisti ennen tien ylitystä. Käännyimme takaisin pyörätielle ja annoin pitkät ohjat. Mörri päristeli, päristeli hieman kovempaa, sitten vielä kovempaa. Mua alkoi naurattaa. Sitten tunsin kuinka Mörri veti happea keuhkoihinsa niin paljon kuin vain mahtui ja päästi oikein valtavan päristelyn! Nauroin ääneen ja Mörri ravisteli päätänsä ja harjaansa vienosti päristellen. Ihan kuin se olisi halunnut että täti ottaa osaa päristelyyn!
Ihastelin seuraavassa risteyksessä Mörrin "Vaaroovaastii"-askellusta liukkailla ajourilla. Kyllä se kertakaikkiaan osaa sijoittaa jalkansa hyvin! Ja jos silti lipsuu, kaikki muut jalat pitää pollen pystyssä ja hyvänen aika suorassa. Edes Tvistur ei mene niin suorassa. Vai tarkoittaako tää että mun hevoseni on niin järkyttävän jäykkä ettei se voi muuta... No ei kai, se taipuu pieniin voltteihin kyllä koko kropastaan, paremmin vasemmalle kuin oikealle tosin.
Tervehdimme vastaantulevaa rouvaa, joka iloisesti tervehti takaisin. Bussipysäkillä oli nuori nainen, joka kiinnostuneena katseli meitä. Mörri meinasi kääntyä liian aikaisin tallille, kun lumipenkassa oli matalampi kohta. Sanoin sille että älä sinne mene, siellä on umpihanki! Mörri huomasi sen itsekin ja jatkoi vielä matkaa. Varoen menimme alas polulle ja hissukseen talsimme tallille. Sain käännettyä Mörrin pelkillä painoavuilla tallille, eli ei jääty hakemaan namia autolta. Ohjathan mulla oli ollut takaisin tullessa kiinni lampaankarvassa enkä niitä käyttänyt kuin tien ylityksessä.
Annoin Mörrille hyvästä lenkistä ison kasan ruokaa, kyllä oli poika sen ansainnut. Ja kun se kerran sai mut taas nauramaankin pörisemällä hurjasti, oli se hassua! Yleensä Mörri on hieman pidättyväisempi tunteissaan, mutta hakee selkeästi kuitenkin kontaktia. On se söpö. Ja vietyäni sen tarhaan, sain vielä rapsuttaakin korvan takaata, mun ihanaa lämpöistä luonteikasta jätkää, jota issikaksi kutsutaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti