Ratsutusta

Sovimme aamulla Minnan kanssa, että saan lainata Faxia kun menen auttamaan Jaanaa Vaavin koulutuksessa ratsuksi. Ensin olin tietenkin ajatellut Mörriä, mutta kun se ei oikein kulje keulilla, niin Minna ehdotti Faxia. Mulle oli kyllä tullut mieleen, että menisin Vaavilla, koska olen rauhallisempi liikkeissäni kuin Jaana. Minna sai tosin mut puhuttua ympäri, että ajatteles nyt sitä sun polvea. Joo joo. Ai niin, se polvi... Noh, lainaisin sitten Faxia keulille, sekään kun ei pelkää autoja tai busseja.

Tallille päästyäni Jaana olikin jo hakenut kummankin hevosen harjaukseen ja mun ei tarvinnut kuin vaihtaa kumpparit jalkaan ja etsiä Faxille satula ja suitset. Oman satulansa Faxi sai, mutta käytin Mörrin kuolaimettomia. Faxin suitsitusta en ole koskaan laittanut, joten koin turvallisemmaksi hevoselle laittaa mulle tutut suitset, joista kuitenkin tiesin kuinka löysälle turpis tulisi jättää. Faxi muutenkin menee ilman kuolaimia, joten muutos ei ollut suuri.

Yhdessä Jaanan kanssa laitoimme Vaaville satulan, mitä se hetken nuuski. Jaana laittoi varoen satulan mun pitäessä riimunnarusta. Vaavi mietti hetken että mitä ihmettä se Jaana hänen masun alla teki, mutta ei ollut kovinkaan kummastunut satulavyön kiristyksestä. Jätimme sen kuitenkin aika löysälle, Jaana saisi luvan pysyä siellä ihan oman tasapainonsa varassa. Vaavi sai Keken kuolaimettomat lainaan ja sitten olikin jo se jännittävin juttu, selkäännousu!

Heidi on kuitenkin käynyt jo Vaavin selässä ja satulakin sillä oli ollut, joten ihan uusi juttu tää ei ollut. Mietimme parasta tapaa ja Jaana viimein hoksasi. Vatiin porkkanoita ja kun pää menee alas, hän menee varoen selkään. Näin teimme. Jaana toi porkkanavadin ja minä pidin toiselta puolelta jalustinhihnasta kiinni. Vaavi rouski tyytyväisenä porkkanoita, eikä ollut moksiskaan kun Jaana varoen nousi selkään. Korvaa taisi heilauttaa, mutta varmaan sekin vasta siinä vaiheessa kun me kehuimme kovasti nuorta ratsunalkua.

Sitten oli mun vuoro ratsautua. Hain Faxin ja yritin parkkeerata sen tuolin viereen. Oikeastaan siis jätin Faxin paikoilleen ja hain jakkaran, jonka jälkeen huomasin Faxin jo kipittäneen talliin porkkanasäkin kimppuun. Niin, siis tämä ei ole se mun oma Mörri joka tottelee sanaa "Paikka!" Laitoin ensin tuolin sopivalle paikalle ja hain sitten Faxin, joka yritti syödä aivan liian suurta porkkanan palaa. Purtuaan pienemmän palasen ja tipautettuaan osan porkkanasta, huomasin hetkeni tulleen. Laitoin porkkanan peräkärryn lokasuojalle, tuolin vajaan metrin päähän siitä ja Faxin siihen väliin. Siitä olikin sitten helppo heilauttaa jalka selän yli!

Ohjaus meillä oli ensin kadoksissa, en nimittäin ottanut Minnan ohjeista huolimatta sitä raippaa. Meillä oli sitten parin minuutin pyöritys pihalla, Faxi halusi porkkanasäkille ja minä en. Mun piti jo sanoa tiukasti "EI!", ennen kuin Faxi päätti totella tätä uutta tätiä. Siinä vaiheessa tosin Jaana oli jo tullut alas, koska Vaavi ei halunnut lähteä kavereiden luota mihinkään.

Jaana talutti Vaavia polulle päin ja Vaavi seurasi erittäin kauniisti. Ennen polkua siirryin Faxin kanssa keulille ja nyt Faxi meni erittäin hienosti löysillä ohjilla. Jaana talutti Vaavia ja jossain vaiheessa sanoi että nyt tää alkaa puskemaan ohi. Sanoin että seuraavan kerran kun se tekee niin, kiljaise. Vähän ajan kuluttua takaa kuuli kiljaisu ja kun käännyin katsomaan, Vaavi seisoi Jaanan vieressä sen näköisenä että ups, taisinpa astua jonkun varpaille, noin kuvainnollisesti meinaan... Taisi olla sillä ratkaistu se johtajuus, koska Vaavi kulki sen jälkeen oikein kauniisti perässä.

Pyörätielle päästyämme käännyimme kohti Hakjärveä. Mietimme kohtaa missä Jaana pääsisi Vaavin selkään, mutta aidalta ei ainakaan päässyt. Faxi olisi ollut menossa jo, joten päätimme että tulen alas selästä Jaanaa auttamaan. Pistin Faxin aitaan kiinni ja autoin Jaanan hienosti käyttäytyvän Vaavin selkään. Se sai porkkanaa palkinnoksi ja oli aika tyytyväisen näköinen.

Lähdin taluttamaan Faxia, mutta Vaavi jäi seisomaan tyynesti ja mietti että mitähän hänen pitäisi tehdä. Kävelin takaisin Vaavin luo ja ohjasin kädelläni nuorukaisen liikkeelle. Hurja kehuminen ja porkkanan pala teki tehtävänsä, Vaavi lähti perään kävelemään. Hetken kuluttua Vaavi pysähtyi ja mietti vissiin jotain lisää. Sanoin Jaanalle, että seuraavilla kerroilla kun se lähtee liikkeelle, anna samaan aikaan pohkeita hieman ja maiskuta. Mä käytin samanlaista elettä Vaavin ohjaamiseen kuin olin nähnyt Heidin käyttävän ja Vaavi lähti liikkeelle. Jaana teki työtä käskettyä ja sitten kehuimme tas kovasti Vaavia ja annoimme porkkanaa. Faxi kulki kyllästyneenä vieressä, kun edes ratsastajaa ei ollut selässä!

Vaavi sen sijaan taisi tykätä hommasta, se päristeli ja kulki perässä pitkillä ohjilla ja kuunteli meidän jutustelua. Päätimme olla menemättä Hakjärvelle, sen sijaan jatkaisimme pyörätietä ja menisimme hiekkatietä takaisin. Autoja, rekkoja, busseja ja ties mitä kaikkea liikkui tiellä, mutta Vaavia se ei haitannut. Ja Faxi käveli pyörätiellä Vaavin ja autotien välissä. Joka kerran kun Vaavi pysähtyi ihmettelemään, annoimme sen nuuskia ja pyysimme sen sitten taas matkaan käden liikkeellä, hennoilla pohkeilla, maiskutuksilla ja palkinnoksi sai porkkanaa.

Rohkeasti Vaavi ylitti suojatien, vaikka astui hyvin varovasti raidalliselle tielle. Se otti mallia Faxista ja maata nuuskien käveli sievästi suojatien yli. Kehuja sateli ja päristelimme hevosen kanssa kilpaa. Pieni pätkä pyörätietä lisää ja sitten olikin vuorossa autotien ylitys. Annoimme ison vihreän rekan mennä rymistellen ohi antaen samalla Vaaville porkkanaa alhaalta, että saimme pään alas. Sitten ylitimme tien reippaasti ja pääsimme hiekkatielle.

Hiekatiellä jatkoimme käsimerkistä liikkeelle lähtöä, mutta ilmeisesti Vaavi jo huomasi pohkeiden ja naksutuksen tarkoituksen. Ohjat se ymmärsi erittäin hyvin ja Jaana ohjasi Vaavia rauhallisesti ja vieden ohjaa pitkälle sivuun. Vaavi tuli mun vieressä ylämäkeen ja kehuin kovasti poikaa, niin hyvin toimi ja käveli reippaasti! Vaavi kyllä ymmärsi ja päristeli lisää. Sitten Jaana käänsi Vaavia oikealle, että pääsisimme takaisin tallille päin ja Vaavi meni kuin vanha tekijä. Lisää kehuja ja tyytyväinen Vaavi jäi nuuskimaan postilaatikoita.

Hetken tauon jälkeen Jaana ohjasi poispäin laatikoista, naksutti a antoi pohjetta ja Vaavi lähti liikkeelle ihan ilman käsimerkkiä! Ai jukra kun olimme ylpeitä! Porkkanaa jakoon, oli se sen ansainnut! Hetken kuluttua Vaavi käveli Faxin perässä, näin taitaa nuo aikuiset hevoset tehdä! ;-)

Edessä oli haastava kohta, taloa rakennettiin. Katolla oli rakennusmiehiä, yksi veti sirkkelillä lautaa pätkiksi, toinen paukutti nauloja vasaralla, kolmas kaivoi ojaa kaivinkoneella ja kaiken yli pauhasi radio. Faxin kanssa menimme edessä ja Jaana tuli luottavaisen Vaavin kanssa perässä. Vaavi oli käyttäytynyt niin hienosti, että Jaana tuli heti taloprojektin jälkeen alas selästä ja antoi taas porkkanaa meidän runsaiden kehujen kera.

Talutimme molemmat hevoset takaisin tallille, eikä polullakaan Vaavi yrittänyt tulla ohi taluttajastaan. Kyllä on niin hieno polle, ettei paremmasta väliä! Otimme varusteet pois ja annoimme Faxille porkkanoita ja Vaaville porkkanoita ja mysliä. Faxi oli jo saanut aamulla mysliannoksensa, joten nyt se veteli porkkanoita. Veimme hevoset tallin läpi tarhaan, jonne ne tyytyväisinä menivätkin.

Mulle jäi tosi positiivinen mieli tuosta lyhyestä lenkistä ja mä olin ylpeä sekä Jaanasta (joka skarppasi itsensä loistavasti), että Vaavista (joka näytti oppivan pohkeiden merkityksen ja käyttäytyi muutenkin moitteetta). Kertakaikkisen hieno suoritus kummaltakin! Nyt Vaavi saa muutaman päivän tuumailla oppimaansa ja kokeillaan sitten uudestaan. Mä luulen että Vaavi oli myös tyytyväinen tän päivän suoritukseen, ainakin se päristeli siihen malliin ja sen korvat lurputtivat rentoina. Sillä taisi olla hauskaa kun pääsi uudelle reitille uusiin maisemiin! Ihanaa, miten mä jaksan odottaa seuraavaan kertaan, tahtoo auttaa lisää! :D

Kävelyllä

Kävin maanantaina vain hoitamassa Mörriä, joten tiistaina oli sitten vuorossa ihan käyntilenkki. Mä olin edellisenä päivänä niin väsynyt, etten kertakaikkiaan jaksanut muuta kun hoitaa Mörrin kaviot kuntoon ja harjailla palleroa. Kun olin saanut pojan puhtaaksi ja päästin sen takaisin tarhaan, se päätti antaa piutpaut mun puhdistuksille ja meni piehtaroimaan pahimpaan mutalikkoon ihan kuin lenkiltä tullessaan. Njooh...

Nyt sitten hain Mörrin ja päätin että mennään kävelylle. Itse en jaksaisi edelleen kovin pitkää lenkkiä, mutta liikkeelle oli päästävä. Harjasin Mörriä kumisualla ja harjalla ja näytin pääseväni edes jonkinmoisiin tuloksiin, edellispäivän piehtarointi ei ollut ihan pahasti tarttunut herran turkkiin. Kavioiden puhdistuksen jälkeen oli vuorossa satulointi ja sitten olimmekin valmiita liikkeelle.

Lähdin kävelemään tarhan reunaa Mörri perässäni ja ihmettelin pajukossa pilkottavia pajunkissoja. Näin ne tekivät viime syksynäkin! Taitavat taas luulla lämmintä syksyä uudeksi kevääksi.

Käännyimme pyörätietä vasemmalle ja kävelimme reippaasti eteenpäin. Jonkun matkaa kuljettuamme annoin Mörrin syödä pientareelta ruohoa ja sain itse lepuutettua jalkaani. Sitten jatkoimme matkaa ja käännyimme vasemmalle sillalle. Takaata tuli auto, joka kauniisti hidasti siksi aikaa kun ylitimme siltaa, kiitos! Oli muuten Espoon kaupungin omistama auto. Mörrille auto oli ihan yksi ja sama ja jatkoimme tien reunaa.

Käännyimme taas vasemmalle ja siinä Mörri alkoi tekemään pysähdyksiä. Mä olen aikaisemminkin huomannut ettei se oikein pidä kyseisestä reitistä. Nytkin se tuijotti pellolle ja pellon takaiselle rakennukselle ja kuunteli hyvin tarkasti pää koholla. Sain sen jatkamaan matkaa kyllä, mutta pysähdyksiä tuli vaikka kuinka. En tiedä mikä siinä paikassa on, mutta useimmiten meno on juuri tuollaista. Ryhmän mukana se on mennyt siitä nätisti, mutta silloinkin erittäin varuillaan. Onko sille sattunut jotain kyseisellä reitillä?

Sain Mörrin kuitenkin jatkamaan matkaa, välillä rauhoituimme heinää ja ruohoa syöden. Kuljimme polun päähän ja käännyin oikealle, mulla alkoi jo jalkaa särkeä ja etsin ratsautumispaikkaa. Mörri käveli siinä vallan mainiosti, ei pysähdyksiä eikä varuillaan oloa. Kummallista. Löysin juuri sopivasti kannon läheltä pajuja ja parkkeerasin Mörrin niiden väliin. Käskyllä "Paikka!" pääsin hyvin kannolta selkään ja annoin namin palkinnoksi.

Polvea aristi sen verran, että päätin mennä samaa reittiä tallille. Pääasia että päästiin liikkeelle kaksistaan, ei sillä lenkin pituudella niinkään ollut väliä. Mörri meni polkua takaisin kotiin päin, paikoitellen hyvinkin varovasti kivikkoa peittävän liukkaan mudan takia. Polun päässä alkoi hidastelu, ei tykännyt Mörri paikasta, ei kertakaikkiaan! Annoin pojan syödä hetken ja rauhoittua ja pyysin sitten hyvin varovaisesti liikettä eteenpäin. Mörri siirtyi kaksi askelta ja nosti sitten päänsä korkealle korvat tiukasti eteenpäin. Jahas, nyt vaaditaan sitten erityisesti herkkiä otteita..

Katselimme hetken pellolle ja annoin ohjat Mörrille. Hengitin syvään ja juttelin Mörrille pitäen samalla satulan etukaaresta kiinni. Hissun kissun aloin vaatimaan huomiota, "Mörri, Mörrii, mennäänpäs nyt, hop hop!" Sitten kun toinen korva hieman liikahti minuun päin, naksuttelin ihan hiljaa ja jännitin pohkeita puolen sekunnin ajaksi. Mörri lähti jatkaman matkaa, mutta tuijotti edelleen pellolle. Kannustin hepostani jatkamaan ikävän paikan ohi ja pian olimmekin autotiellä.

Siinä kohtaa Mörri pisti jo päänsä alemmaksi, pääsimme kamalasta pellosta eroon. Loppumatka tallille meni vallan mainiosti, ei mitään hötkyilyä eikä kiirettä, heppa rentona. Tällä kertaa en tullut selästä tarhan vierellä, vaan yritin säästää polveani ja kuljin kyydissä. Vanhasta tottumuksesta Mörri pysähtyi autoni vierellä antaakseen minulle mahdollisuuden tulla pois selästä... Noh, olihan siellä porkkanat, joten klik klik, auton keskuslukitus lähti pois päältä. Mörri odotti kärsivällisesti että sain eväät autosta ja kulki kuin maailman parhaiten koulutettu polle vierelläni pookkana-heekkua odottaen. Saihan se sitten makupalaa!

Annoin ensin sapuska-astian Mörrille pookkanoineen ja otin sitten vasta satulan pois. Ja huomasin löysätä kuolaimettomien turpista, vaikkei se kovin tiukalla edes ollut. Harjasin vielä hieman pollukkaani ja päästin sen sitten takaisin tarhaan.

Tarhassa jäin katselemaan, että meneekö se piehtaroimaan, mutta Mörri siirtyi kymmenen metrin päähän kakalle. Sitten se siirtyi muutaman metrin päähän siitä pissille ja mulle tuli mieleen tarkistaa herran jätökset. Mörri venytti takajalkansa pitkälle ja lorotteli kaikessa rauhassa, kun pääsin sen läjän luokse. Tarkistin, että siitä ei näkynyt mitään kummallista, liian isoa heinän kortta tai muuta erikoista. Hyvin oli jauhanut ruokansa ja masu oli toiminut ihan niinkuin pitikin.

Sitten nousin kumarasta asennosta ja huomasin Mörrin. Se oli lopettanut pissimisensä kesken, seisoi edelleen takajalat venytettyinä taakse järkyttyneen jäykkänä ja tuijotti pää kääntyneenä mua kuin seinähullua. Sen ilme kertoi kaiken, ei hän ennen ole nähnyt ihmistä nuuskimassa hänen jätöksiään! Kyllä oli maailman kirjat sekaisin, niin hullulta Täti näytti että "pistoolikin" oli jäänyt ulos tupestaan! Mä purskahdin nauruun ja yritin selittää että pitäähän mun tarkistaa aina silloin tällöin että ratsuni masu toimii! Mörri käänsi päänsä suoraan eteen, tuhahti kuuluvasti ja lähti sivusilmällä mua tuijottaen muun lauman joukkoon. Mä nauroin, sen ilme oli tosiaan niin koominen ja puhuva, ja kun asentokin oli jymähtänyt kesken kaiken!

Oikeesti, nuo sen ilmeet saa mut aina niin hyvälle tuulelle, se on loistava ilmaisemaan itseänsä! :D

Viimein!

Olin pyytänyt Minnaa tulemaan kaveriksi, kun piti tarkistaa, että kestääkö Mörrin jalka painon kanssa liikkumista. Hain Mörriä tarhasta samalla portin avauksella kuin minna haki Faxin. Nyt oli vuorossa Mörrin harjaus kumisualla ja harjalla ja se tuntui purevan paremmin yhä paksunevaan talviturkkiin. Kaviot katsoin huolella läpi, mutta jätin vielä vuolemisen toiseen kertaan.

Sitten laitoin lampaankarvan Pörriäiselle ja hain satulan. Mörri katseli satulaa kiinnostuneena, lenkillekö ollaan menossa? Poika päristeli, ilmeisesti siitä oli kiva lähteä liikkeelle. Kuolaimettomat suitset sillä olikin jo päässä.

Saatuamme pollet valmiiksi, tuli mun vuoro ratsautua Faxin selkään. Minna talutti Mörrin pyörätielle ja mä pääsin mukavasti ja turvallisesti hevosen selässä mutalikosta läpi, polvea säästäen. Minna kipusi Mörrin selkään ja lähti kävelemään edeltä. Ainakaan käynnissä ei näkynyt (eikä Minnan mielestä tuntunut) linkuttamista, joten pyysin häntä ottamaan raville. Se ei ollut mikään helppo tehtävä, koska Mörri ei tykkää mennä keulilla muutenkaan. Pusikostahan voi hypätä vaikka liito-orava ja viedä häneltä koko kropan ihan yhdessä hujauksessa! Vaihdoimme siis paikkaa ja ohjasin Faxin edelle. En tietenkään nähnyt miten Mörri tuli, mutta kuulemma se ei nyökkinyt ravin tahdissa kuten aiemmin.

Kysyin Minnalta, että mihin hän oli aikonut Faxin kanssa mennä, mutta hänellä ei ollut sen kummempia suunnitelmia. Ehdotin, että jos hidas seura kelpaa, niin me voitais Mörrin kanssa tulla mukaan ja näyttää vaikka uusi reitti. Vaihdoimme siis hevosia ja sain oman ihanan lurpukkani ratsukseni. Jupii! Käynnissä ei tosiaan tuntunut mitään epätasaista, eikä Mörri varonut jalkaansa ollenkaan. Pidensin vain jalustinhihnoja parilla reiällä, ettei polvi rasittuisi liian koukkuisassa asennossa.

Lastentarhan jälkeen suoralla otimme ekan ravipätkän ja Mörri lähti intoa täynnä Faxin perään. Pidin huolen, että kevensin oikealle etujalalle enkä minäkään huomannut mitään nyökkimistä. Sitten siirryimme käyntiin ja mä otin jalustimet pois jaloista, sai polvi hieman lepuutusta.

Siirryimme reitille, mistä Faxi ei ole ennen mennyt ja se oli aika tohkeissaan. Korvat hörössä Faxi meni edellä ja me Mörrin kanssa tulimme aika reipasta vauhtia perässä. Käännyimme sellaiselle tielle, missä oli kiva ylämäki, jolloin ehdotin että ainakin Faxi voisi mennä laukkaa, Mörristä en tiedä. Mörriä ei kuitenkaan tarvinnut kummemmin hoputtaa, vaan se lähti tyynesti laukalle Faxin perään. Tosin ei siitä montaa laukka-askelta tullut kun jo hidastimme takaisin käyntiin, mutta olin tyytyväinen tähänkin. Mennään Mörrin ehdoilla.

Menimme sillalta moottoritien yli ja otimme pienen pätkän nopeampaa siltaa seuranneelle suoralle. Siinä Mörri pikkaisen arkoi, mutta luulen että se johtui enemmänkin sorasta hiekkatiellä. Välillä siellä oli isojakin kiviä ajoradalla. Käyntiä pääsimme kuitenkin reippaasti ja mulla jalat olivat mukavassa venytyksessä ilman jalustimia.

Päästyämme lähelle tien loppua alkoi kuulua kovaa kolinaa. Faxi pysähtyi oitis, tuonne kääntöpaikalle hän ei kyllä mene! Sain houkuteltua Mörrin eteen, mutta kun se ei kovin hyvin mene keulilla, päätin tulla alas selästä. Ei se sitä pauketta sen kummemmin noteerannut, ei vaan tykkää mennä edessä. Mä tulin sitten alas ja lähdin taluttamaan hevostani. Että teki hyvää kävellä! Polvi tykkäsi kovasti ja se notkistui askel askeleelta.

Kääntöpaikalla oli jokin iso rekka, jonka kyytiin lastattiin jotain telaketjuilla varustettua maatyökonetta. Mörri ei juurikaan noteerannut masiinoita, eihän ne edes olleet käynnissä. Sen sijaan edestä tuli mies, jolla oli labradorin noutaja mukanaan. No hyvänen aika, mies kulki samaa reittiä kuin me, mutta toiseen suuntaan! Tällä kertaa pysähdyin juttelemaan hauvalle, joka tulikin tasan tarkkaan vastapäätä Mörriä mun luokse. Sitä hieman jännitti iso eläin, mutta heilutti mulle häntää ja tykkäsi rapsutuksista. Mies tutustui Mörriin ja ojensi kätensä nuuskittavaksi. Olin juuri sanomassa että varoo vähän, Mörri saattaa luulla saavansa namia, kun mieheltä pääsi "AI!" No jo, myöhäistä. Pyysin anteeksi ja sanoin että taitaa käsi tuoksua hyvälle kun Mörri luuli saavansa namin. Mies oli laitellut grilliin ruokaa, joten sapuskahan niissä tuoksui. Mä edelleen rapsutin koiraa, joten seuraavaksi utelias-Mörri tuli nuuskuttamaan koira-parkaa. Hauveli oli hieman järkyttynyt, johan tuon eläimen pää on puolet hänen koostaan! Sievästi hauva väistyi isännän jalkojen taakse ja kurkki sieltä, edelleen häntää varovasti mulle heiluttaen.

Jatkoimme matkaa ja mä kävelin puistotien loppuun. Siellä pääsin hyvin selkään, kun parkkeerasin Mörrin kahden ison kiven väliin. Könysin itseni kivelle ja kipusin selkään. Annoin Mörrille namin hyvästä käytöksestä ja Faxin johdattamana jatkoimme matkaa.

Edessä meitä odottikin yllätys, pellolle oli vedetty aidat ja siellä oli kolme hevosta. Pienimmän tunnistin oitis, se oli sama kirjava minishettis, mikä on joskus tullut meitä vastaan. Laikkahan oli kerran kyseisestä heposesta aivan tohkeissaan, hänen näköinen, mutta vieläkin pienempi! :D Toinen polle taisi olla issikka, ainakin loimesta ja koosta päätellen ja kolmas oli todella iso puoliverinen tai lämppäri. Mä en niitä erota toisistaan, mutta iso se oli. Faxia sai hieman suostutella menemään hevosista ohi, mutta Mörri otti asian lungisti. Sitäpaitsi Täti hänen selässään kehui ja päristeli ja hörhötteli, joten ei tässä voi mitään kummallista olla. Iso heppa oli sen sijaan erittäin utelias, se kun kuuli mun hörhör-äänen, se jäi korvat tötteröllä kuuntelemaan. Sitten se lähti seuraamaan ja katseli mua tarkasti kuunnellen. Mä päristelin sille ja se oikein pysähtyi, kuuliko hän nyt ihan oikein, ihminen juttelee hänelle hevosen kielellä? Taas se lähti seuraamaan, se ei kertaakaan katsellut Mörriä, se tajusi aivan selkeästi että se oli ihminen kun päästeli niitä ääniä. Kaunis iso hevonen seurasi niin pitkälle kuin aitausta vaan riitti ja jäi sitten katselemaan meidän perään.

Me sen sijaan käännyimme kivalle suoralle, missä pystyy ottamaan laukat. Faxi meni laukkaa, mutta me Mörrin kanssa pysyimme ravissa (ei nyökkäilyä! Jee!). Hetken kuluttua olimmekin jo Aulin tallilla ja katselin pellolle, oliko se Auli itse ratsastamassa vai kuka? Näytti vaan niin kovin pieneltä siellä kyydissä. Lähemmäs päästyämme hihkaisin että "Oletko se sinä siellä hevosen selässä?" Vastaus kuului että "Kyllä minä olen minä!" Niin, mitä muuta tuohon voisi edes vastata, mutta oikea henkilö oli kuitenkin kyseessä. Esittelin Minnan ja Faxin Aulille ja hetken kuluttua jatkoimme jo matkaa.

Päästyämme Nupurintielle Minna kysyi että mennäänkö vielä lyhyt metsälenkki. Ai että mun olisi tehnyt mieli mennä metsään Mörrillä! Ajattelin kuitenkin että kun se pallero on kantanut viimeeksi ratsastajaa kuukausi sitten, on varmaankin syytä aloittaa näillä hitailla lenkeillä suht tasaisella. Harmitti, mutta Mörri tässä nyt on kuitenkin etusijalla. Sitäpaitsi meillä oli ollut jo tosi hyvä lenkki, paljon käyntiä ja pari ravipätkää, ei sen kummempaa. Suuntasimme siis kotiin ja otimme vielä innokkaan ravinkin suoralla.

Loppumatka tallille meni rauhallisesti kävellessä, mulla ei ollut jalustimia kuin suojatien ylityksessä ja muissa hankalissa paikoissa. Polvi tuntui melkoisen hyvältä, vaikkakin se oli väsynyt. Päätin tulla mutalikon jälkeen alas satulasta ja antaa Mörrin tassutella itsekseen tarhan reunaa tallille, saisin kintulle liikettä. Mörri seurasi Faxia, mutta jäi autolle notkumaan. Ja kas, tällä kertaa auton keskuslukitus naksahti ja sisältä tuli namia! Voi että Mörri oli tyytyväinen, kannatti pysähtyä!

Harjasin Mörriä sen jälkeen kun olin ottanut satulan pois. Häntä ei nyt se harjaus niinkään olisi kiinnostanut, vaan ne eväät, kröh kröh? Menimme laittamaan heposillemme eväät ja koska Mörri oli laihtarilla, se sai vain purkillisen ruokaa puolentoista sijaan. Ja pari leipää ja porkkanaa. Ja omenan. Mutta oman omenankaran annoin Faxille, se kyllä arvosti herkkua!

Samalla tutkimme Faxin kaviot ja hetken kuluttua hain hanskat ja viilan. Viilasimme Faxin kavioita hieman tasaisemmiksi ja neuvoin Minnalle miten sen kannattaa niitä viilata. Ja kannattaa ostaa hyvä kavioviila, se maksaa itsensä takaisin kun vaan jaksaa hoitaa pollen kinttuja. Ruokailun jälkeen veimme hevoset tallin läpi tarhaan ja vielä löytyi Tätin taskusta kummallekin nami. Sitten oli vuorossa piehtarointi niin, että rasvamakkarat heilui kummallakin poitsulla! Oi joi, nyt aletaan hieman kaventamaan Mörrin vyötäröä, ettei sitä luulla kantavaksi tammaksi, kuten erästä nimeltä mainitsematonta ruunaa! ;-D

Pätkä pyörätietä

Hurautin tallille ja katselin autosta tarhaan. Siellä se Mörrin selkä näkyi, hetken kuluttua nousi pääkin. Linkutin talliin hakemaan Mörrin kuolaimettomat suitset ja pistin niihin varmuudeksi ohjat kiinni. Mulla on ollut taluttaessa sillä riimunnaru käytössä, mutta kun olin menossa yksin, niin varmuuden vuoksi otin ohjat.

Mennessäni tarhaan huomasin, että Mörri oli päättänyt ottaa unoset. Kumma homma, se on aikaisemminkin tehnyt niin, kun olen ollut tulossa hakemaan sitä. Meinaako se ottaa päikkärit ennen reissua, vai olettaako se ettei Täti vie sitä mihinkään kun hän on nukkumassa? No en ihan heti raatsinut sitä nykiä ylöskään, vaan lähdin juttelemaan muille. Offari makoili lähellä Mörriä ja katsoi mua hetken. Sitten se kääntyi kyljelleen ja pisti pään maahan. Hetken kuluttua kuului syvää tuhinaa ja Offari oli umpiunessa. Ilmeisesti olen luotettava henkilö.

Gusturin kanssa vaihdoin pari sanaa, samaten Prinsessan kanssa. Krona ei tykännyt siitä että Prinsessa sai huomiota, vaan tuli ilmoittamaan sen hyvinkin selkeästi ystävättärelleen. Prinsessa väisti, Krona on välillä tuollainen! Faxi oli seuraavana tervehtimisvuorossa, rapsutin sitä hieman ja kyselin kuulumisia. Kävin moikkaamassa Svipakin, sekin nuokkui seistessään, nukutti hieman auringonpaisteessa.

Sitten huomasin Vaavin ja Tirrin Brynjan kanssa. Tervehdin Brynjaa, joka tuli uteliaana luokse. Hetken kuluttua Tirrikin oli nuuskimassa ja sitten Vaavikin uskaltautui paikalle. Vaavi yritti ajaa Tirriä pois mun luota, mutta komensin oitis isoa komistusta. Se jäi ihan viereen seisomaan ja katselemaan mua. Kehuin kauheasti Vaavia ja aloin taputella sitä. Se tuumasi hetken ja rentoutui kun sai huomiota. Pikkuhiljaa lähestyin Vaavin päätä ja sain rapsuttaa ihan korvien takaakin, ensin tosin rapsuttelin ryntäistä ja leuan alta. Jos hetkeksikään lopetin, Vaavi työnsi päänsä mun syliin, lisää tarvittaisiin vielä, kiitos! Mä vietin Vaavin kanssa varmaan 15 minuuttia rapsutellen ja jutellen ja harjaa välillä heiluttaen. Sitten taas rapsuteltiin korvien takaa ja otsasta ja leuan alta.

Aloin jo miettimään että nyt kun lähden Mörriä hakemaan, Vaavi seuraa perässä. Hetken mietittyäni keksin ratkaisun, hapannaama-mumminsa luo se poika ei tule! Suuntasin siis Svipan viereen ja vilkaistuani taakseni, Vaavi seisoi pää koholla mun perään. Hihii, kyllä sitä keinot keksitään! Svipukan kanssa juttelin hetken, rapsutin ja menin sitten Eikkaa jututtamaan.

Ukuttaa, ukuttaa...

Sitten oli mielestäni jo aika Mörrinkin nousta ja laitoin omalle lurpukalleni kuolaimettomat päähän. Hieman piti pohkeella tönäistä silmät ummessa lojuvaa hepoista, ennenkuin se siirteli etujalkojaan nousua varten. Talutin Mörrin portille Prinsessan, Kronan ja Faxin saattelemana ja vein sen sitten "omalle paikalleen". Harjasin poikaa ja mietin että millä ihmeen ilveellä mä saan sen turkin puhtaaksi. Se on NIIN kerännyt itseensä kaikki pölyt ja mudat ja kaikki, että se pitäis viedä Neste-asemalle harjapesuun. Siis AIVAN mahdoton. Kumisuka varmaankin olisi ollut oikea väline, harja oli vain näytillä. Häntää sain setvittyä jonkin verran ja harja oli helpoin.

Päätin luovuttaa ja tarkistin kaviot. Se pieni kolonen, minkä olin kipeään kohtaan vuollut, oli melkein kasvanut pois. Hämmästyttävää. Ja toisessa etukaviossa ollut lohkeama on myös pienentynyt hurjasti, äkkiä ne paranee. Taidan kuitenkin ensi kerralla ottaa vuolupuukot mukaan.

Lähdimme kohti mun autoa ja vein sinne namipussin, josta suurimman osan olin jo tyhjentänyt taskuuni. Samalla otin kyynärkepin mukaan, ettei vaan polvi pääsisi rasittumaan liikaa. Kävelin polkua edellä ja Mörri tuli perässä. Mä olin tiukkana sen syömisen kanssa, nyt ei nyitä yhtään kun mulla on keppi mukana ja polvi vielä toipuu leikkauksesta. Mörri huomasi joutuneensa tiukkis-Tätin mukaan ja seurasi kuuliaisesti perässä. Mutalikosta pääsin helpolla, sen verran kovaksi oli savinen maa mennyt rankkasateista huolimatta. Ja aina kovemmat kohdat ihmisen kantaa, vaikka hevonen jättikin syvemmät jäljet.

Päästyämme pyörätielle mun piti puuskuttaa hetken ja Mörri käytti hyödyksi tilanteen. Se rouskutti tyytyväisenä pientareelta hyvää ruohoa mun hengityksen tasoittuessa. Sitten jatkoimme vasemmalle matkaa ja Mörri tuli uteliaana perässä, mikä se Tätin keppi oikein on? Se oppi kuitenkin varomaan keppiä kopsautettuaan pari kertaa turpansa siihen. Se keppi kun ei kuitenkaan ollut joustava eikä liikkunut samalla lailla taittuen kuin jalka.

Menimme pyörätietä pitkin melko reipasta vauhtia, Mörrikin tuntui tykkäävän kävelystä. Erityisesti se tykkäsi kun jatkoimme uuden uutukaista pyörätietä pitkin eteenpäin, siellä ei oltu aiemmin käytykään! Mörri oli yhtäkkiä aivan tohkeissaan, korvat hörössä ja pää pitkällä se pyrki mun rinnalle ellei peräti ohi! Sen ilme oli sellainen että mitä täällä on, mihin mennään, mitä noi on! Mua aivan harmitti kääntyä takaisin, mutta polvi alkoi väsyä ja tuntua. Lupasin kyllä Mörrille, että mennään sinne joku päivä katsomaan, kunhan vaan Tätin polvi jaksaa paremmin.

Kävelin keppini kanssa keskellä tietä ja Mörri veti enemmänkin sinne ruohikolle. Annoin pojan maistella ruohoa kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä Mörrin pää nousi, mikä ääni toi oli? Katsoin kolahduksen suuntaan ja sanoin että se oli ton vastapäisen talon postilaatikon kansi. Hymyilytti Mörrin ilme, hassuhan hän oli kun tuollaista ihmetteli...

Loppumatka pyörätiellä meni hyvin, mun vaan piti entistä tarkemmin miettiä sitä joka askeleella. Päästyäni pyörätieltä alas mutalikon yli, päästin Mörrin irti. Ensin se tassutteli mun edessä kaikessa rauhassa, mutta sitten se innostui raville ja katosi pian polkua peittävän pajukon suojiin. Könysin perässä ja olin kuulevinani Jaanan äänen pihalta. Mihinkäs se Mörri jo kerkesi kun ei autolla näkynyt?

Jaana oli laittanut sen tolppaan kiinni ja kertoi sitten että Mörri oli innostunut ihan laukalle asti! Jaana oli ottanut sen kiinni, kun pelkäsi pollen jatkavan matkaa Turkuun asti! Mua nauratti, se olisi kyllä autolle pysähtynyt, siellä se saa yleensä namia... Harjasin vielä hevoseni (ei auttanut yhtään) ja annoin sille ruokavadin. Juttelimme samalla Jaanan kanssa ja kävin sitten viemässä Mörriäisen takaisin laumansa luo. Poika jäi vielä hetkeksi mun luo samalla kun lyhensin pykälällä kuolaimettomien suitsien poskihihnoja, turpis tuntui roikkuvan liian alhaalla. Annoin Mörrille namia, oli se ansainnut herkkuakin. Sinne se jäi katselemaan ja kun käännyin pois, sekin jatkoi omaa elämää ja suuntasi päristellen lauman keskelle seisosmaan. Kyllä se on söpö!

Senioritkin talvitalliin

Lauantai valkeni erittäin kauniina, aurinko paisteli kaikessa rauhassa pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli kymmenisen astetta. Mä ajelin tallille, Heidi oli mennyt jo aiemmin Vaavia kouluttamaan. Olimme sopineet menevämme kävelylle, kumpikin taluttaisi omaa ihanaa palleroansa.

Mulla polvi toimi jo aika hyvin ja tallilla oli huomattavasti helpompaa touhuta. Huomasin, että Kekekin oli tuotu tonteille, se oli kylki kyljessä Mörrin kanssa nuorison kanssa. Mörri oli varmaan ollut aivan tohkeissaan Keken tulosta, viimein joku aikuinen henkilö paikalla! Keke ei kyllä kovastikaan tykännyt kun hain Mörriäisen tarhasta, ei häntä saa jättää tänne tuon hurjan tamman armoille! Brynja juoksutti Kekeä, kun kerta huomasi voivansa tehdä sen, Keke on kuitenkin niin hurjan kiltti!

Mä harjasin Mörrin ja tarkistin kaviot, sitten lähdimme liikkeelle Heidi ja Vaavi peesissä. Keke-rukka tuli aidan vierustaa pitkin ja hirnui meidän perään, jopa laukkasi toiselle puolelle halutessaan meidän mukaan. Mörri (reilu kaveri) tuskin edes lotkautti korvaansa, saa joku muukin vuorostaan kärsiä siitä tamman kutaleesta!

Pääsimme pyörätielle hyvässä järjestyksessä ja kuulimme vielä pari hirnuntaa Keken suunnasta. Lähdimme kuitenkin jatkamaan matkaa Vaavin mennessä hetken ensimmäisenä. Autoja tuli ja meni, rekkojakin, mutta Vaavi ei niistä sen kummemmin välittänyt. Onhan se jo tottunut busseihin ja traktoreihin Nuuksiossa, laidun kun rajoittuu melko vilkkaasti liikennöityyn tiehen.

Mietin itsekseni meille reittivaihtoehtoja ja halusin sellaiselle retkelle, että pääsisimme Nuuksiosta kotiin palaavien ratsukkojen mukana takaisin tallille. Tiesin suurin piirtein mihin aikaan he tulevat, joten kysyin josko Heidille sopisi ehdottamani reitti. Vaavi ei ollut ihmeissään reittivalinnasta, Heidiä sen sijaan taisi hieman jännittää. Menimme nimittäin Nupurintien yli suojatieltä ja kävelimme kapeaa reunusta bensikselle päin Mörrin johdolla. Sattumoisin ei mitään isoja rekkoja juuri silloin mennyt, joten pääsimme mainiosti hiljaisemmalle tielle.

Kävelimme hiekkatietä eteenpäin ja vastaan tuli autoja, mutta ne eivät haitanneet meitä. Juttelimme Heidin tulevaisuuden suunnitelmista ja Vaapukka käveli Mörrin perässä kuin konkari ainakin. Mörri oli taas virtaa täynnä, mukavaa päästä liikkeelle lastentarhasta, vaikka yksi niistä onkin ahterissa kiinni! Välillä hevoset haukkasivat ruohoa, jolloin huomasimme etä Mörri näykkäisi Vaavia pois hänen ruoastaan. Jahas, että täällä ei päde tarhan arvojärjestys!

Jatkoimme matkaa ja innostuin kertomaan islannista, siis kielestä, että se on melkein samaa kuin muinaisnorja. Mä haluaisin opetella enemmän islantia ja/tai muinaisnorjaa, ne on kumpikin ihan älyttömän mielenkiintoisia sekä rakenteeltaan että lausumiseltaan. Muinaisnorjakin muistuttaa hurjasti muinaisenglantia, sen huomaa nykyislannin monista sanoista. Mä taisin selittää jo siihen malliin asiasta, että kumpikin hevonen nuokkui kävellessään ja Heidillä lasittui silmät. Sori. Mä vaan oon kiinnostunut kielistä ja niiden alkuperästä...

Siinä vaiheessa olimme jo päässeet baarin pihaan, jossa Heidi tahdikkaasti vaihtoi puheenaihetta. Menimme suojatien kohdalta Nupurintien yli pyörätielle ja kun ketään ei vielä väsyttänyt ja Mörrikään ei ollut kotia päin kääntymässä, ajattelimme taapertaa ratsastuspolun alkuun ja kääntyä siellä. Hissukseen siirryimme eteenpäin hevosten ottaessa aina välillä suullisen tai pari (tai enemmän) ruohoa. Ei haitannut sauvaluistelija kumpaakaan hevosta, Vaavi otti asian ihan yhtä tyynesti kuin Mörrikin.

Päästyämme ratsastuspolun alkuun Mörri pysähtyi syömään. Vaavi sen sijaan kulki meidän taitse polulle, joten päätimme sitten Vaavin johdolla mennä metsään. Mörri tykkäsi ja päristeli, mä päristelin sille takaisin.Hetken jouduin miettimään askeleitani kun menimme äkkijyrkän mäen alas. Vaavi jäi mäen alle miettimään ja me Mörrin kanssa siirryimme taas keulille. Ylitimme sillan, jota Vaavi ei kummastellut ollenkaan. Ylämäki oli mulle raskas, mutta hyvin pääsin kuitenkin perille. Kaatuneen puun jälkeen polku oli yhtä pientä puroa ja sitä Vaavi jäi nuuskuttamaan. Mörri tuli mun perässä ja Vaavi ilmeisesti otti Mörristä mallia, koska se hetken kuluttua lähti kulkemaan puroksi muuttunutta polkua kuin vanha tekijä.

Metsässä oli hyvä kävellä, pohja oli loistava. Ennen polun haarautumista on iso lätäkkö, josta mä menin varoen ensin. Mörri nuuskaisi vettä, hörppi hieman janoonsa ja loiskutteli sitten lammikosta läpi. Heidillä ei ollut kumppareita, joten hän kiersi, mutta Vaavi jäi kanssa kokeilemaan huulillaan vettä. Sitten se päätti asian olevan turvallinen ja tuli rauhallisena läpi samasta kohtaa mistä Mörrikin. Fiksu poika!

Seuraavana ongelmana oli fillaroija, joka pyöräili kapenevalla ratsastuspolulla. Hän ei edes vilkaissut meitä, vaan rynni ohi niin läheltä että pelkäsin ohjaustangon osuvan johonkin päin hevosia. Mörri seisoi korvat lurpallaan ja niin teki Vaavikin, vaikka kyseinen henkilö meni sentin päästä. Heidi sanoi että luulisi että aikuisella olisi jonkinlainen itsesuojeluvaisto mukana, mutta ei. Jos jompikumpi hevonen olisi hätkähtänyt, toinenkin olisi hätkähtänyt ja mitä siitä olisi seurannut? Heidin kanssa katseltiin toisiamme silmät suurina, ihan hyvä tietää ettei Vaavi kuitenkaan ole kovinkaan säikky. Mörriin mä luotan kuitenkin niin paljon, että sitä en epäile hetkeäkään vaikeissakaan tai yllättävissä tilanteissa.

Seuraavaksi menimme metsän kautta Veikkaustielle, ja edessä oli siis jyrkkä ylämäki. Mörri alkoi jo puuskuttaa ja muakin hengästytti. Mörri pysäytti mut ja käännyin katsomaan, Vaavi seisoi reilusti alempana ja katsoi ylös. Tuonneko hänen pitäs muka kiivetä, no huh huh! Heidiä nauratti, tässä se Vaapukan kunto kasvaa! Kovin tämä nuori hevonen kuitenkin näytti tyytyväiseltä, oli varmaan kivaa käyttää lihaksiaan vaihtelevassa maastossa!

Pääsimme Veikkaustielle ja Mörri käveli taas pitkän matkaa nenä kiinni mun takamuksessa. Heidin ääni kuului kauempaa, Vaavi oli jo hieman väsynyt! No ei se olekaan näin pitkää lenkkiä aiemmin tehnyt, ei ihme jos alkoi lihaksissa tuntua. Vaavi oli jo hieman hikinen, Mörri sen sijaan oli melko kuiva. Hiljalleen menimme kohti Nupurintietä ja nautimme erinomaisesta säästä.

Pyörätielle päästyämme kysyin Heidiltä, että jos hän alhaalla suoralla viitsisi juoksuttaa Mörriä ravissa ja mä pitäisin Vaavia sen aikaa. Sehän sopisi kyllä ja jatkoimme matkaa alamäkeen. Kesken kaiken mun polvi meni jotenkin ihan vinoon ja siihen sattui yhtäkkiä ihan penteleesti. Nojasin Mörriin ja Heidi tuli Vaavin kanssa lähemmäksi. Sanoin että polvi meni, jolloin Heidi sanoi että hän näki kun se yhtäkkiä näytti vääntyvän. Ensalkuun en saanut koko jalkaa maahan puhumattakaan painosta sille. Sitten otin pienen kokeilevan askeleen, mutta siitä ei meinannut tulla mitään. Hitto että kiukutti! Jymähtikö mun matka nyt sit tähän?

Hetken kuluttua sain sen verran sille varattua että pääsin klenkkaamaan mäen alas, oli muuten hankalaa. Sitten vaihdettiin hevosia ja talutin äärettömän kiltin Vaavin pienen matkaa eteenpäin ja pysähdyin. Heidi lähti juoksuttaa Mörriä ja mä katsoin sen askellusta. Pää ei enää nyökkäillyt etujalan tahtiin kuten viimeeksi Annikan juokutuksessa, eli paranemaan päin. Heidi sanoi että se askel kuulosti kuitenkin erilaiselta, eli saattaa olla että se laskee sisäreunan kaviosta ensin maahan. Tasainen ja tahdikas se muuten oli. Pian on kuitenkin vuolija tulossa, se saa sitten katsoa tarkemmin.

Vaihdoimme hevosia ja jatkoimme hyvin hitaasti matkaa. Mörri ei pistänyt pahaksensa, se oli turpa huoletta heinikossa. Osittain nojasin Mörriin ylämäessä ja klenkkasin suojatien yli pyörätielle. Hetken kuluttua kuului takaata "Anka!" ja käännyin katsomaan. Oona se siellä talutti Eikkaa, joka näytti olevan tänään Riekku-Eikka! Heidän perässään tuli Prinsessa, Krona ja koko muu sennulauma. Mä olin aivan yhtä tohkeissani kuin Mörrikin, jipii, aikuiset tuli! Oonan päästyä kohdille kysyin että saisko kyydin kotia, polvi petti. Oonan ilme oli surkea, juuri kun oli saatu polvi kuntoon. Mörri siinä samalla hörisi ohi kulkevalle Kronalle hyvin lempeästi, oli sillä ollut ikävä kaunotartansa. Noh, Riekku-Eikan kyytiin ei tosiaankaan kannattanut mennä, se oli aivan liian hörhelönä. Oona sitten ehdotti että Jaana talutti Gusturia, mutta Gussen lampaankarvassa ei ollut jalustimia. Ja kun mua on erittäin hankala puntata edes kaikki jäsenet toimivina, niin jalka kipeänä mua ei tosiaan punttailla yhtään mihinkään.

Minna tuli pelastukseksi mulle Faxin kanssa. Tosin Faxi oli Vaavin takia kertakaikkisen pörheänä, korskui ja esitti ja viuhtoi ja luuli olevansa ainakin xo tai xx. Hetken kävi mielessä että jos mä kävelisin sittenkin, tunti siinä varmaan menisi, mutta so what... Faxi rauhottui sen verran, että Minna sai samalla pidettyä pojan paikoillaan ja roikuttua toisessa jalustinhihnassa. Mä ponnistin vasemmalla jalalla jalustinta vasten ja kiskoin samalla käsillä itseni ylös. Jalustinhihnat olivat lyhyemmät kuin mulla normaalisti, joten sain oikein hyvin kiepautettua oikean jalan Faxin yli. Minna talutti Faxia ja mulla oli vain yksi jalka jalustimessa, oikeata en edes uskaltanut yrittää.

Faxin satula oli oikein hyvä ja sen askellus tasaista. Mulla oli oikein hyvä olla siellä ja jalka tuntui tykkäävän venytyksestä. Kyselin samalla miten oli reissu mennyt. Kolur oli pelästynyt täysillä ohi ajanutta bussia, joka ei edes hidastanut hevosten kohdalla. Onneksi Auli oli hoksannut tulla ajoissa pois selästä, koska Kokuli hyppäsi ojaan tai ojan yli, nyt en ole ihan varma. Säikähdyksellä selvisivät kuitenkin, mutta paha vaaratilanne. Aika kummallista käytöstä siltä bussikuskilta, koska niille kuskeille on sanottu ihan yhtiön kautta että täytyy hidastaa hevosten kohdalla. Eihän hirvienkään ohi ajeta kaasu pohjassa, hevonen reagoi ihan samalla tavalla kuin hirvikin.

Noh, meidän matka jatkui mun ollessa talutuksessa. Mua väsytti ja mä olin tosi onnellinen että sain kyydin tallille. Meidän tullessa pyörätieltä polulle Minna antoi mulle Faxin ohjat, parempi mennä ihan omin ohjin. Hitto että hirvitti, eihän mulla ollut kypärääkään päässä! Faxi kuitenkin meni kuin orava mutalikosta läpi ja seurasi muita. Olin jo hihkaissut Jaanalle että päästää vaan Mörrin irti, se menee kyllä ihan itse perille. Gussekin oli jo irti ja Mörri riensi Gusturin perään. Ilmeisesti Gusse hetken mietti että mitä ihmettä, pitääks hänen mennä tuosta viidakosta läpi, ja lähti sitten painamaan ravilla puskat heiluen. No Mörri lähti oitis ravilla peesiin ja Kolur vei Aulia töltillä ja jopa laukalla. Laikka siirtyi oitis töltille Offari perässään, eikä Faxikaan suostunut hidastelemaan. No just! Mä keräsin ohjia ja yritin hieman hidastaa, mutta kun oli meno päällä niin oli meno päällä! Faxi meni oikein hyvää täyttä tölttiä pajukkoon ja meikä vanhasta muistista vetäs olemattoman kypärän oksien eteen. Siinä tuli päänahkahierontaa kerrakseen, hyvä kun on vielä hiukset päässä. Siis ei kypärää ja vain toinen jalka jalustimessa, ei hyvä! Onneksi alla oli tasainen polle hyvällä satulalla ja mä pystyin keskittymään oman tasapainon sijaan niihin penteleen oksiin.

Mörri oli pysähtynyt autolle, mutta joutui siirtymään kun Riekku-Eikka viuhtoi kuin Duracell-pupu autojen edessä. Mörri katseli että välkytänkö mä auton keskuslukitusta, mutta siirtyi mun ja Faxin vieressä sitten pihalle. Pyysin Aulia pitämään Faxia kiinni ja Minna tuli taas roikkumaan oikeaan jalustinhihnaan, oli nimittäin tultava alas jalustimen varassa.

Jaana otti mulle Mörrin kiinni ja kävin laittamassa herralle ruokaa. Minna ystävällisesti kävi hakemassa mun autosta mulle kepin ja Mörrin lisäherkut ja mun olo helpottui. Muidenkin hevosten syötyä Oona vei niitä tallin läpi aikuisten tarhaan. Mörri-rukka joutui vielä lastentarhaan, se pääsee muiden joukkoon vasta maanantaina kun heinäkuorma tulee. Mua ihan säälitti kun se katseli aidan yli toiselle puolelle, siellä ne hänen kaverit ovat ja ennen kaikkea hänen ihanainen tammukkansa Krona! Voih!

Mä meen maanantain auttaa, tai ainakin katsomaan, miten junnut yhdistetään aikuisten laumaan Mörrin kanssa. Brynjalle tulee olemaan kova pala kun se ei enää olekaan se top-tamma, mutta luulen että pojat sulautuu joukkoon sen kummemmitta kommelluksitta. Vaavilla oli tänään hieno päivä, sille tuli iso kasa uusia asioita nähtäväksi ja koettavaksi ja se saa sulatella asioita pari päivää. Oli tosi kiva huomata sen olevan rauhallinen ja luottavainen, sekä ottavan oppia edellä kulkeneelta Mörriltä. Mörri olikin hyvä opettaja, se kun ei myöskään pelkää muuta kuin ruuan puutetta! ;-)

Kuulas syyspäivä

Olin eilen ajatellut, että nukun pitkään ja käyn iltapäivällä sitten Mörriä moikkaamassa. Aamu vaan valkeni niin hurjan kauniina, ettei tällaisena kuulaana ja kirkkaana syyspäivänä voi olla menemättä heposen luokse. Hyppäsin mieheni kyytiin ja pian olinkin jo tallilla. Ihanaa kun on reilusti lyhyempi matka tallille! Ja muutenkin on helpompaa tavaroiden kannalta täällä talvitallilla.

Mörri söi kaikessa rauhassa junnujen kanssa tarhaa tyhjemmäksi ja mä kävin hakemassa sille kuolaimettomat. Huomasin, että Jaana oli tuonut Mörrin jalkatukin Nuuksiosta, minne sen olin unohtanut. Hyvä juttu, sitä tarvittaisiin nyt!

Lähdin hakemaan Mörriä tarhasta ja junnut seurasivat mukana. Vaavi varsinkin "auttoi" ja "huolehti" ja oli innokkaana tulossa mukaan. Korvien asennosta päätellen se oli hieman apea jäätyään tarhaan, vaikka Mörri haettiin sieltä pois... Lupasin rapsutella sitä sitten kun tullaan takaisin. Mörri sujahti kuin rasvattu salama sähkölankoja hipoen mun takaa pois tarhasta ja oli erittäin tyytyväisen näköinen, suorastaan helpottuneen oloinen.

Mörrin vein kiinni tolppaan ja kasasin kavionhoitovälineet pyyhkeen päälle jakkaran ja telineen viereen. Sitten istuin jakkaralle, nostin Mörrin aran jalan ylös ja pistin telineen päälle. Siinähän se pysyi ihan hyvin, poika muisti vielä mitä olin sille Nuuksiossa opettanut! Upeeta! Putsasin kaviokoukulla ja harjalla kavion ja vuolin pikkaisen lisää kavion reunasta. Mä olin tehnyt sitä tosi varovasti, kun en ollut ihan varma minkä verran saapi ottaa. Mieluummin otan liian vähän kuin yhtään liikaa, tuumasin ja viimeistelin viilalla reunat. Välillä annoin Mörrin lepuuttaa jalkaa päästämällä sen pois telineeltä ja kiltisti Mörri antoi etusensa takaisin huollettavaksi. Muut kaviot kävin läpi kaviokoukulla ja -harjalla, niille ei tarvinnut tehdä mitään.

Hyvästä käytöksestä sai ruokavatiin pari leipää ja rouskutuksen käydessä korjasin tavaroita pois. Mörrin syötyä herkut, lähdimme tekemään samaa lenkkiä kuin eilenkin. Edelleen käytös oli loistavaa, juu mennään vain! Mulle tuli mieleen siinä puskiessa viidakon läpi, että eilen illalla juttelimme vielä Annikan kanssa Mörrin laumakäyttäytymisestä. Sehän ei missään nimessä halua olla lauman johtaja, vaan johtajan kaveri. Se luovuttaa johtajuuden helposti toiselle hevoselle ja pysyttelee sitten siinä vierellä. Nytkin se antoi johtajuuden Vaaville ja tyytyi kakkossijaan. Tai kolmossijaan, kun Brynja, tämä tyypillinen tamma otetaan mukaan laskuihin. Mulle tuli vasta nyt äsken mieleen, että Mörrillä on varmasti vaikeaa olla tuolla "lastentarhassa" Mörri-setänä. Kun se ei itse halua olla johtajana, sen täytyy nyt luovuttaa johtajuus jollekin nuorukaiselle, jolla ei ole vielä kokemusta elämästä oikeastaan ollenkaan. Siinä on ristiriitaa kerrakseen, mutta kun ei tapellakaan haluaisi ja johtajuus ei ole kivaa, niin minkäs teet. Tirri oli toissa iltana houkutellut Mörrin leikkimään ja ne olivatkin peuhanneet aikansa, mutta sitten Mörrille oli riittänyt ja se oli mennyt pihattoon murjottamaan. Voi mun hevos-rukkaa! Ei ihme että se haluaa pois ja on ihan piukeana lähdössä kävelylle.

Kävelylle siis mentiin Hakjärveä kohti ja oikein hienosti Mörri tuli perässä. Mulla oli loistava fiilis ja mä päätin että kun näin hienosti mä pääsen kävelemään ilman keppiä ja reippaasti mennään, niin Mörri saa syödä heinää pientareelta kun annan siihen luvan. Mörri otti luvan tosissaan ja ahmi mehevää kosteaa ruohoa suuhunsa juuri siitä kohtaa, mistä olin raipan päällä sitä ruohotupsua pyöräyttänyt. Välillä taas reippailimme eteenpäin ja kun näin hyvän ruohopaikan, pysähdyimme hetkeksi natustelemaan.

Päätin tehdä hieman pidemmän lenkin ja takaisin tullessa jatkoimme suoraan Nuuksiontien yli, eilenhän käännyimme siinä kohtaa tallille päin. Mörri nuuski ilmaa ja tutki sähkörakennustarvikkeita, jotka oli kasattu tien laitaan. Varsinkin kiinnosti se siniseen muoviin pyöritetty laatikko, ettei vaan olisi heinäpaali? No höh, ei ollut, siis matka jatkui. Tulimme sillalle ja katselin jokea, mahtaisiko sorsia olla uiskentelemassa? Kaunista oli kyllä, puissa keltaisia iloisia lehtiä ja jostain pensaasta oli tuuli lennättänyt syvän punaisia lehtiä irronneiden keltaisten joukkoon. Mörri taisi tykätä näkymistä myös, kun sekin katseli puolelta toiselle.

Pari autoa tuli vastaan, mutta kuten ennenkään, ne eivät haitanneet meitä. Pääsimme kiertotietä pitkin takaisin pyörätielle ja annoin Mörrille ruokailuhetken. Siitä tuli hieman pidempi, menimme aina pari askelta eteenpäin, ruohoa suun täydeltä, pari askelta, ruohoa, askel, ruohoa, jne. Meillä kesti se aika kauan se takaisin tulo, vastapäisen talon asukaskin jo hermostui koiransa haukkumiseen ja haki pienen hurttansa sisälle. Mörriähän ei moinen haitannut, tässä oli nyt ruoho kyseessä!

Viimein pääsimme polun päähän. Talutin Mörrin varoen sillalta pois ja alemmas metsikköön. Siinä otin riimunnarun pois ja annoin Mörrin puskea tiensä pöpelikön läpi. Ensialkuun jouduin hieman patistamaan herraa polulla eteenpäin, mutta sitten tahti muuttui ja ripeästi peppu keinuen Mörri puski kasvillisuudesta läpi. Ja mulle aukeni oikein hyvä reitti, kiitos murmelini!

Kuten tavallista, Mörri pysähtyi auton luokse. Eilen ei tullut autosta herkkua, entä tänään? Nääh, ei onnannut tälläkään kertaa, ehkä ens kerralla sitten. Tallilla kultainen noutajani sai leipää, porkkanaa ja valkosipulia, joten tuskin tää mikään hukkareissu Mörrinkään mielestä oli. Hieroin hieman heposeni isoimpia lihaksia eilen saamallani harjalla, mutta mietin samalla että netistä varmaan löytyy jostain käyttöohjeita sille. Täytyy kuukkeloida!

Ruuan jälkeen vein Mörrin takaisin lastentarhaan ja se siirtyi hyvin äkkiä omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Vaavi sen sijaan muisti mun lupauksen ja mä taputtelin sitä lautasilta ja selästä ja sitten rapsutin etujalkojen välistä. Ai että tuntui hyvältä! Niin hyvältä se tuntui, että Vaavin oli kiitokseksi ihan pakko ylähuulellaan pyörittää Anka-tätin niskahiukset aivan takkuun ja kuolaan! Niih, eipä ole eka kerta, ja tuskin viimeinenkään! ;-)

Synttäriä juhlimassa

Sovimme Annikan kanssa treffit tallille joskus puoli viideksi ja mä kerkesin ensin. Mulla oli mukana teetä termarissa ja kahta erilaista leivonnaista. Niin ja piskuinen skumppapullo, että saadaan kuvia otettua! ;-)

Mä katselin että missähän se mun palleroiseni siellä tarhassa on, kun ei heti missään näkynyt. Sepä oli mennyt harvinaista kyllä pihattoon seisomaan Vaavin kanssa. Hain kuolaimettomat ja laitoin niihin riimunnarun, nyt haetaan polle kuvausta varten siistittäväksi! Mörri lähti mun perään jotenkin erityisen tohkeissaan ja kun Annikan avustamana tulin portille, Mörri suorastaan livisti ulkopuolelle. Jahas, taisi Mörri-setä olla onnellinen päästessään lastentarhasta pois!

Pistin Mörrin sen normaaliin paikkaan kiinni, mihin se mua jo ikäänkuin vetikin. Annika putsasi kaviot ja minä harjasin, sitten vielä yhdessä katsoimme aristavaa kaviota. Mun PITI vuolla sitä hieman lisää, mutta puukko oli jäänyt kotiin. No ei se mitään, tulisin huomenna uudestaan.

Laitoin Mörrille vain lampaankarvan selkään ja ajattelin että otetaan sen kanssa mun synttärikuvat, satulaa en viitsinyt laittaa. Talutimme Mörrin keskelle pihaa ja Annika toi mulle jakkaran selkäännousua varten. Mä kipusin varoen oikealta puolelta kyytiin ja hoksasin siinä istuessani että niin, eihän se lampaankarva ollut millään kiinni siellä selässä. Alkoi sydän jyskyttää niin että Mörrikin sen kuuli, mutta poika pysyi kiltisti paikallaan. Ja olihan mulla riimunnaru kädessä, heh... Piti oikein hengittää syvään ja ottaa harjasta kiinni, siellähän oltiin pelkästään oman tasapainon varassa!

Annika toi mulle ensin skumppalasin, mutta ajattelin että aineet loiskuu jos Mörri liikahtaa. Siispä pullo kouraan rekvisiitaksi! Sitten me poseerasimme Mörrin kanssa ja saimme parit hyvät kuvat aikaiseksi. Ja hetken kuluttua olinkin jo rentoutunut ja mulla oli ihan hurjan hyvä fiilis!

Annika haki jo tuolia takaisin mun viereen ja mä tulin hyvin varovaisesti alas selästä. Oli kyllä niin ihanaa olla taas Mörrin selässä, vaikkei se kestänytkään kuin muutaman minuutin. Sen selkä tuntui niin tutulta ja turvalliselta ja sinne olisi voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa! Mä olin aivan tohkeissani kun tulin alas, meinasin lenkille lähtiessäni unohtaa kepinkin matkasta! Ai niin, Mörri ei ollut moksiskaan mun kepistä. Nuuskaisi kerran ja ajatteli sitten että nää on taas näitä Tätin juttuja.

Lähdimme kolmistaan kävelylle ja heti ensimmäisenä tuli vastaan pienoinen yllätys. Eihän mulle tullut edes mieleen, että kesän aikana pajut, pujot ja takiaiset olisivat kasvattaneet itsensä siihen malliin, että varsatarhan vierestä menevä polku olisi ummessa. Annika mietti jo että kun siellä näyttää olevan nokkosia, pitäiskö pistää toiset housut... No ei pidä, mä teen polkua ja sitten mentiin! Niin mä raivasin tietä kepillä ja vasemmalla jalallani ja oikea raahautui perässä. Hiki siinä tuli, mutta polku oli ihan hyvä siellä kasvillisuuden alla.

Pyörätielle päästyämme olin jo aika puhki, mutta onneksi oli se keppi mukana. Lähdimme kävelemään Hakjärveä kohti ja Mörri seurasi perässä kuin unelma. Jäi se hetkeksi katselemaan naapuritalon tielle, mutta jatkoi sitten tyynesti matkaa. Mä seurasin sen askeleita ja huomasin että käynti oli tosi reipasta ja rentoa, linkuttamista ei ollut. Takakavio meni etukavion jäljestä selkeästi yli molemmin puolin ja askeleet kuuluivat tasaisesti.

Käännyimme jyrkkään ylämäkeen, missä ilokseni huomasin tien saaneen uuden asvaltin pintaansa, hienoa! Ja Mörri kiipesi mäkeä upeasti ylös, ei linkannut eikä hidastellut, vaan meni niinkuin pitikin. Mäen päällä katselimme risteyksestä oikealle, "Joo sinne ei mennä tänään". Seuraavaksi huomasimme rakennustyömaan, taloa ei vielä viime keväänä oltu aloitettu ollenkaan. Mörri huomasi uuden asian ja uteliaana meni nuuskimaan pientareella olevaa kattotuoli-nippua ja muuta rakennusmateriaalia. Vai tämmöistä, selevä!

Jatkoimme taas matkaa hienosti ja mä sain kävellä ihan kunnon vauhdilla. Tää on harvinaista herkkua Mörrin kanssa, se yleensä taapertaa siellä perässä kaikessa rauhassa. Seuraavan kerran Mörri pysähtyi oikopolun luona ja selkeästi kysyi että mennäänkö tästä. Ei mennä, jatketaan suoraan. Hiekkatien päässä selitin Annikalle että jatketaan tuosta risteyksestä suoraan yli, ei mennäkkään vasemmalle alas. Katsotaan mitä Mörri tekee. No Mörri seurasi iloisena hymyillen ja tykkäsi, uusia maisemia, tällä tiellä ei olla koskaan oltu! Teimme käännöksen jossain vaiheessa ja lähdimme kotiin päin.

Pyörätiellä otin Mörristä valokuvan, kun se lurpukka hymyili koko matkan ajan, voi mikä ihana heponen se onkaan!

Taas jatkoimme matkaa hyvällä vauhdilla ja tulimme suojatien kohdalle. "Jaa seeis!" sanoin ja Mörri pysähtyi Annikan kanssa juuri ennen suojatietä. Siinä paikassa pysähdymme aina ja katsomme tuleeko autoja kummastakaan suunnasta. Tuli pari autoa, joten odotimme niiden menevän ohi. Ja matka jatkui!

Sitten oli vuorossa Mörrin juoksutus. Mä linkutin pyörätietä eteenpäin ja Annika jättäytyi Mörrin kanssa kauemmaksi. Sitten kun meillä oli tarpeeksi välimatkaa, Annika lähti juoksuttamaan Mörriä ravissa. Mörri oli tohkeissaan, nyt ravataan ja kunnolla! Poika pisteli kaviota toisen eteen niin, että melkein veti Annikaa perässään! Pikkuisen pää nyökkäsi aran kavion tahdissa, mutta hyvin vähän, eli paranemaan päin! Annikaa nauratti vetohevosen innokkuus, toinen lähti kun kerta pyydettiin!

Loppumatka pyörätien reunaa meni myös hyvin ja kehuimme kilvan Mörriä. Polulle päästyämme Mörri oli sitä mieltä että tässä hänet voisi jo päästää irti, mutta suostui sitten kulkemaan Annikan perässä. Mä pidin perää ja nyt mulla olikin jo helpompaa kulkea kun muut veti puskia pois tieltä.

Tapansa mukaan Mörri pysähtyi mun auton kohdalle, sattuisiko keskuslukituksen valot välkkymään? Sehän tietäisi namipalaa autosta! Nyt ei ollut namipalaa, koska perillä oli herkkuateria Mörrille! Mörrihän on muuten laihtarilla, mutta mun synttäreiden kunniaksi sekin sai muhkean annoksen herkkuja; rehua, leipiä, porkkanaa, pellavapuuroa ja valkosipulia reilusti! Ja kivennäiset tietenkin suolaamaan puuroa. Sitä Mörri-herra lurpsuttikin taas niin täpinöissään että siellä oli puuroa pitkin ja poikin, suitsia myöten.

Mekin siirryimme herkkuja syömään ja Heidi saapuikin paikalle juuri parahiksi. Mä olin leiponut aiemmin mokkapaloja ja puolukkakakkua ja palan painikkeeksi oli teetä. Ja sain mä lahjojakin! Annika toi mulle söpön heppakassin, missä oli sisällä punainen pesuainepullo. Se oli tarkoitettu lampaankarvalle, nahalle, villalle ja kaikelle tuollaiselle herkälle aineelle, mitkä yleensä on ongelmallisia pestä. Enpä olisi itse tullut ostaneeksi moista, mutta tarpeeseen tuli! Ja jalustin-avaimenperänkin hän oli jostain löytänyt. Kiitos, Annika! Heidiltäkin sain lahjan, tai se oli mulle ja Mörrille. Sellainen hierontaharja missä oli puiset nystyrät! Sitä kokeilin heti Mörriin, joka ei sanonut juuta eikä jaata, koska hänellä oli puuroa ja porkkanaa suu täynnä ja turpa ruokavadissa. Kiitos, Heidi!

Kaikkien saatua "vatinsa" tyhjäksi siirsimme Mörrin takaisin tarhaan huokauksen kera. Joo, muut tulee lauantaina, pian pääset kyllä aikuisten pariin. Heidi lähti kouluttamaan Vaavia ja seurasimme heidän työskentelyään. Mä seisoin Tirrin ja Brynjan välissä ja Annika meni varmuudeksi tarhan ulkopuolelle. Kaksikko nuuski mua yltympäriinsä ja Tirri nuuskutti välillä mun naamaa. Hyvä kun se ylti niin ylös, mutta pakko oli tulla nuuskimaan ja pusuja vastaanottamaan!

Meillä oli tosi kiva synttäri-ilta! Mä olin kertakaikkisen tyytyväinen Mörriin ja musta oli ihanaa jakaa Mörrin, Annikan ja Heidin kanssa mun synttäripäivää. Leveällä hymyllä varustettuna oli mukavaa mennä "omaan talliin" ja jakaa synttärikakku mun pienen laumani johtavan oriin kanssa! ;-)

Siirtelyä

Aikaa on taas vierähtänyt viimeisestä kirjoituskerrasta ja paljon on päässyt tapahtumaan. Mörri alkoi linkkaamaan toista etujalkaa ja mä kävin polvileikkauksessa. Eläinlääkäri kävi katsomassa Mörriä, joka samalla kerralla sai rokotukset ja hampaiden raspauksen. Pari kertaa yritin käydä katsomassa Mörriä tuossa viikolla, mutta mun ruunan rupsukkani oli parkkeerannut itsensä keskelle jorpakkoa. Leikatulla kintulla sinne oli mahdotonta mennä, joten Pörriäinen jäi ilman tuliaisleipiä. Sori!

Tänään oli sitten vuorossa Mörrin siirto talvitalliin trailerilla. Sillä ei kuitenkaan uskalla lähteä siirtoratsastukseen, joten päätimme siirtää pollen junioreiden kanssa kotiin. Mä olin jo pienempiä tavaroita vienyt talvitalliin Nuuksiosta ja jäljellä oli vain painavammat ja hankalimmat laatikot ja satula. Niitä en polvivaivaisena saanut kuskattua satulakaapista mutareunaisen ojan yli autolle. Nyt sain kuitenkin Heidin avukseni, joten pistin hänet kantamaan hankalimmat romppeet ojan yli, kiitos vain lihasten lainasta! ;-)

Lähdin hakemaan Mörriä, joka onneksi ei ollut ihan mahdottoman matkan päässä. Mun polvi oli vähän jäykkä, kun eilen tuli rasitettua sitä hieman liikaa. Kyllä sillä pystyi tasaisella kävelemään. Mulla oli mukana Mörrin kuolaimettomat suitset, joita olin pikkasen modifioinut lisää. Otsapantaa piti pidentää niin, ettei se vetäisi poskihihnoja Mörrin kauniille silmille. Pääsin hevoseni luokse ja se tyynesti laittoi turpansa oikeasta kohdasta suitsien sisään, hieno poika! Katselin aikaansaannostani ja olin ihan tyytyväinen, näytti olevan paremmilla kohdilla ne poskihihnat! Täytyy vaan seurata niiden kestävyyttä, ne kun on tuunattu kellosepän välineillä! ;-)

Talutin ratsuni autolle, missä Heidi jo odottelikin. Mä ajoin lastatun auton parkkipaikalle ja Heidi talutti Mörrin junnujen laitumelle omenoilla houkutellen. Heidi haki Vaavin, Brynjan ja Tirrin laitumen takaosasta Mörriä moikkaamaan ja se olikin mielenkiintoista katsella. Vaavi tuli ensin Heidin perässä sopivan välimatkan päässä, kunnes huomasi Mörrin. Sitten se alkoi kävellä reippaammin, uusi tuttavuus kiinnosti ja piti päästä äkkiä nuuskuttamaan! Hetken kuluttua Brynja ja Tirrikin tulivat näköpiiriin ja niidenkin askeleet kiihtyivät. Pian kaikki kolme junnua seisoskelivat aidan vieressä ja yrittivät nuuskia kaikessa rauhassa heinää syövää Mörriä.

Heidi otti Vaavin ulos tarhasta ja annoimme poikien tutustua taas toisiinsa. Hetken kuluttua selvisi, että Vaavi pomotti Mörriä, se tunki itsensä sille heinätupolle missä Mörri söi! Mörri herrasmiehenä väisti, täällä oli heinää vaikka kuinka. Heidi oli aiemmin antanut ruokavateja rauhoittavilla yrteillä junnuille, mutta ne eivät kovastikaan niistä välittäneet. Mörri sen sijaan pisteli Vaavin annoksesta porkkanat napaansa ja puolusti astiaansa Vaavia vastaan. Tosin Vaavi ei siitä niin ollut kiinnostunut, joten Mörrin luimiminen ajoi Vaavin pois.

Jaana ajoi trailerin talon taakse ja veimme pojat sinne. Kummallekin oli herkkuvati traikun sisällä ja Heidi vei Mörrin ensin kyytiin. Mörri meni sinne vallan mainiosti ja sitten oli Vaavin vuoro. Vaavi otti mallia Mörristä ja kopisteli sisään herkkujen perässä. Nostimme perälaudan ylös Jaanan kanssa ja menin katsomaan heposia etuovesta. Tyytyväisen näköisiä olivat, joten eväskipot pois ja riimunnarut kiinni, sivuovi kiinni ja matkaan. Heidi lähti Jaanan kanssa viemään poikia ja mä jäin pitämään vahtia, Brynja ja Tirri kun olivat viimeeksi tulleet langoista läpi.

Mulla oli ne kaksi vatia, missä oli porkkanoita ja hunajaa. Mä syöttelin pieniä paloja kerrallaan kummallekin vuorotellen ja pilkoin hampaillani hunajaisia porkkanoita (yök..) pienemmiksi. Kun porkkanat loppuivat, Brynja lähti tarkistamaan missä Vaavi oli. Se hirnui ja kuunteli, mutta tuli oitis takaisin kuullessaan porkkanapussin rapinan. Pienin taas porkkanaa ja annoin aina namipalan kun päät olivat alhaalla. Toisenkin kerran Brynja lähti hirnumaan Vaavia takaisin tonteille, mutta sitten keksin uuden salaisen aseen. Harjaustuokio!

Heidi oli mukavasti jättänyt harjat mun ulottuville, joten otin piikkisuan ja harjan ja menin tarhaan. Saman tien oli kaksikko nuuskimassa ja tutkimassa mua. Mä harjasin piikkisualla Brynjan etujalkojen välistä, jolloin tammukan pää laski ja ylähuuli venyi ihan hassusti. Se niin nautti kun sitä harjattiin kutiavasta kohdasta! Välillä kihnutin Tirriäistäkin, mutta Brynja oli aina tulossa vaatimaan lisää. Rapsuttelin ja harjasin kumpaakin vuorotellen ja sain itsekin huomiota. Mun fleecetakkia nuhjattiin ylähuulella kiitokseksi ja pian kumpikin hoisi mun hiuksia ja takaraivoa. Välillä Tirri otti hampailla hyvin hellästi, mutta mä aina kiljaisin. Ei hampaita, kiitos! Brynja kokeili kanssa hampaita, ensin se vetäisi päänsä salamana pois mun kiljaisusta ja toisella kertaa ei tarvinnut kiljaisua edes kun se ilmeisesti pelkästään kuvitteli mun kiljaisun ja kiskaisi päänsä pois. Hauska neitokainen!

Aika pian Jaana ja Heidi tulivat traikun kanssa takaisin ja aloitimme junnujen lastauksen. Ruokaa oli niillekin tarjolla ja Brynja kipusi ensin ahneena porkkanoiden ja myslin perässä. Tirri oli hieman hitaampi tulemaan, se oli utelias ja sitä kiehtoi kovasti tulla, mutta kun se ramppi kolisi ikävästi... Tirri kurkki traikun sivulta sisälle Heidin ollessa kyykyssä vadin kanssa etuoven luona. Mäkin olin etuovella ja pidin Brynjan riimunnarusta kiinni. Sitten Tirri ponkaisi trailerin sivusta sisälle ja mä menin kaikessa rauhassa jutellen nostamaan takalaudan kiinni Jaanan kanssa. Avain lastaukseen on rauhallisuus, kiirettä ei saa olla!

Junnut saivat vielä hetken syödä herkkuja ja lähtivät sitten kohti talvitallia. Mä olin jo siirtynyt omalla autolla tallille ja purkasin paraikaa autoa kun traileri tuli lastinsa kanssa. Autoin purkamaan Brynjan ja Tirrin ja haimme sitten Vaavin ja Mörrin pois aikuisten laitumelta. Siinä olikin melkoinen ponnistus mun jalalle, tarha oli täynnä kuivaneita takiaisia ja mä meinasin kompuroida ihan urakalla. Heidi tarjoutui auttamaan, mutta kyllähän mun pitää itse oma hevoseni sieltä saada. Laitoin Mörrille uudestaan kuolaimettomat ja taas komistus työnsi itse päänsä suitsiin. Pääsy portille oli kamalan hankala, piti ihan välillä levätä. Jalka piti heittää sivukautta puskien yli ja loppujen lopuksi pistin riimunnarun Mörrin kaulalle ja annoin sen mennä ihan itsekseen pois tarhasta. Se jäi odottelemaan mua tarhojen väliselle käytävälle, siihen mihin se yleensä aina talvellakin jäi.

Traileri oli vielä paikoillaan, tosin Jaana oli jo laittanut peräluukun kiinni. Mörri pysähtyi ja katseli epäluuloisesti traikkua, ei hän sinne nyt enää toista kertaa mene! Suostuttelin Mörrin ohi traikusta ja kas, sen takaa löytyi maasta pookkanaa! Ne syötyämme vein Mörrin kiinni poikkipuuhun ja aloin harjata Mörriä. Jaahas, milloinhan sitä on viimeeksi harjattu? Likaa lähti aivan kiitettävästi ja tuntui ettei se meinaa irrota millään. Saatuani heposeni edes joltisenkin siistimpään kuntoon, oli kavioiden vuoro. Hain tallista valkoisen jakkaran ja siinä vaiheessa huomasin että mun kavioteline oli jäänyt Nuuksioon. Voi itku! Soitin Jaanalle ja hän lupasi tuoda sen tullessaan, hän oli ajanut sinne takaisin auttaakseen retkeltä palaavia ratsastajia.

Mun ei auttanut sitten muuta kuin istua jakkaralle ja nostaa kavio omiin käsiin. Ei se niin hankalaa ollut kuin ensin ajattelin, mutta helpompaa olisi ollut telineen kanssa. Mörri antoi kuitenkin hoitaa aristavan jalkansa oikein hyvin, välillä lepuutimme sitä maassa. Viilasin hieman ja vuolin uudella vuolupuukollani varoen kaviota. Samalla juttelimme Heidin kanssa kavioista ja vertasimme etu- ja takakavioita Mörrin välillä nuuskiessa mun päätä. Taisi Brynjan jättämät kuolat kiinnostaa. Kaviot ovat mun mielestä tosi mielenkiintoinen aihe, mä kaipaisin hirveästi lisää tietoa. Pitäis vissiin taas etsiä netistä kirjoja.

Heidin mentyä rapsuttelemaan Vaavia, hoisin vielä muutkin kaviot. Takakaviot olivat hyvässä kunnossa eivätkä tarvinneet viilausta, mutta toistakin etukaviota viilasin hieman. Muuten olivat ihan ookoo. Sitten oli vuorossa Mörrin syöttö, olin tehnyt sille puuroa pellavasta, lisännyt siihen hieman leseitä ja kivennäisiä ja rehuakin Mörri sai pookkanoiden kera. Se maistui kyllä näin rankan päivän jälkeen!

Seuraavaksi olikin vuorossa Mörrin liittäminen junnujen laumaan varsatarhaan. Heidi piti nuorukaisia kiinni ja mä toin Mörrin tarhaan ja päästin sen irti. Me ihmiset siirryimme heti pois alta tarhan ulkopuolelle, kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Kolmikko oli erittäin utelias Mörrin suhteen ja Brynja erityisesti. Se tuli ihan likelle ja nuuskaisi Mörriä. Kun Mörri nuuskaisi takaisin, se kiljaisi ja käänsi takamuksensa ja muka potkaisi. :D Olipa perin juurin tammamaista käytöstä! Mörri väisti ja kääntyi väljemmille vesille Tirrin seuratessa ahterissa kiinni. Tirri sai potku-uhkauksen ja jättäytyi sen jälkeen hieman kauemmaksi. Vielä pari kertaa Brynja tuli kiljumaan Mörrille, mutta eipä Mörri pahemmin piitannut nuoren tamman käytöksestä. Se vaan jätti moisen huomiotta ja söi ruohoa. Välillä Brynja peilasi Mörrin käytöstä ja naureskelimme taas Mörrin niskaa, joka oli komealla kaarella. Pitihän sitä tytölle hieman esittää! Hyvin pian koko lauma oli rentona ja kun lähdimme tallilta, huomasimme että Brynja ja Tirri olivat yhdessä kohtaa ja Mörri ja Vaavi söivät kaikessa rauhassa toisessa kohtaa. Että se siitä, ei paljoakaan dramatiikkaa, vaikka Brynja hieman yrittikin saada säpinää aikaiseksi. Mörri ei vain yksinkertaisesti suostu riitelemään!

Kotiin päästyäni mulla oli kauhea nälkä ja ajattelin hakea vastapäisestä pizzeriasta itsellenikin herkkua. Pesin kädet siitä kuola-hunaja-porkkana-hevospöly-muta-sekoituksesta ja päätin kammata hiuksenikin. Kampa tarttui oitis takaraivoon ja tajusin että samalla kun Brynja ja Tirri olivat ylähuulillaan nujuuttaneet mun päätä, myös hunajaisia porkkananpaloja olin saanut koristeeksi takkuisen kohdan lisäksi. Ei ihme että Mörri nuuski, hyvä ettei se syönyt mun päätä!