Mä katselin että missähän se mun palleroiseni siellä tarhassa on, kun ei heti missään näkynyt. Sepä oli mennyt harvinaista kyllä pihattoon seisomaan Vaavin kanssa. Hain kuolaimettomat ja laitoin niihin riimunnarun, nyt haetaan polle kuvausta varten siistittäväksi! Mörri lähti mun perään jotenkin erityisen tohkeissaan ja kun Annikan avustamana tulin portille, Mörri suorastaan livisti ulkopuolelle. Jahas, taisi Mörri-setä olla onnellinen päästessään lastentarhasta pois!
Pistin Mörrin sen normaaliin paikkaan kiinni, mihin se mua jo ikäänkuin vetikin. Annika putsasi kaviot ja minä harjasin, sitten vielä yhdessä katsoimme aristavaa kaviota. Mun PITI vuolla sitä hieman lisää, mutta puukko oli jäänyt kotiin. No ei se mitään, tulisin huomenna uudestaan.
Laitoin Mörrille vain lampaankarvan selkään ja ajattelin että otetaan sen kanssa mun synttärikuvat, satulaa en viitsinyt laittaa. Talutimme Mörrin keskelle pihaa ja Annika toi mulle jakkaran selkäännousua varten. Mä kipusin varoen oikealta puolelta kyytiin ja hoksasin siinä istuessani että niin, eihän se lampaankarva ollut millään kiinni siellä selässä. Alkoi sydän jyskyttää niin että Mörrikin sen kuuli, mutta poika pysyi kiltisti paikallaan. Ja olihan mulla riimunnaru kädessä, heh... Piti oikein hengittää syvään ja ottaa harjasta kiinni, siellähän oltiin pelkästään oman tasapainon varassa!
Annika toi mulle ensin skumppalasin, mutta ajattelin että aineet loiskuu jos Mörri liikahtaa. Siispä pullo kouraan rekvisiitaksi! Sitten me poseerasimme Mörrin kanssa ja saimme parit hyvät kuvat aikaiseksi. Ja hetken kuluttua olinkin jo rentoutunut ja mulla oli ihan hurjan hyvä fiilis!
Annika haki jo tuolia takaisin mun viereen ja mä tulin hyvin varovaisesti alas selästä. Oli kyllä niin ihanaa olla taas Mörrin selässä, vaikkei se kestänytkään kuin muutaman minuutin. Sen selkä tuntui niin tutulta ja turvalliselta ja sinne olisi voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa! Mä olin aivan tohkeissani kun tulin alas, meinasin lenkille lähtiessäni unohtaa kepinkin matkasta! Ai niin, Mörri ei ollut moksiskaan mun kepistä. Nuuskaisi kerran ja ajatteli sitten että nää on taas näitä Tätin juttuja.
Lähdimme kolmistaan kävelylle ja heti ensimmäisenä tuli vastaan pienoinen yllätys. Eihän mulle tullut edes mieleen, että kesän aikana pajut, pujot ja takiaiset olisivat kasvattaneet itsensä siihen malliin, että varsatarhan vierestä menevä polku olisi ummessa. Annika mietti jo että kun siellä näyttää olevan nokkosia, pitäiskö pistää toiset housut... No ei pidä, mä teen polkua ja sitten mentiin! Niin mä raivasin tietä kepillä ja vasemmalla jalallani ja oikea raahautui perässä. Hiki siinä tuli, mutta polku oli ihan hyvä siellä kasvillisuuden alla.
Pyörätielle päästyämme olin jo aika puhki, mutta onneksi oli se keppi mukana. Lähdimme kävelemään Hakjärveä kohti ja Mörri seurasi perässä kuin unelma. Jäi se hetkeksi katselemaan naapuritalon tielle, mutta jatkoi sitten tyynesti matkaa. Mä seurasin sen askeleita ja huomasin että käynti oli tosi reipasta ja rentoa, linkuttamista ei ollut. Takakavio meni etukavion jäljestä selkeästi yli molemmin puolin ja askeleet kuuluivat tasaisesti.
Käännyimme jyrkkään ylämäkeen, missä ilokseni huomasin tien saaneen uuden asvaltin pintaansa, hienoa! Ja Mörri kiipesi mäkeä upeasti ylös, ei linkannut eikä hidastellut, vaan meni niinkuin pitikin. Mäen päällä katselimme risteyksestä oikealle, "Joo sinne ei mennä tänään". Seuraavaksi huomasimme rakennustyömaan, taloa ei vielä viime keväänä oltu aloitettu ollenkaan. Mörri huomasi uuden asian ja uteliaana meni nuuskimaan pientareella olevaa kattotuoli-nippua ja muuta rakennusmateriaalia. Vai tämmöistä, selevä!
Jatkoimme taas matkaa hienosti ja mä sain kävellä ihan kunnon vauhdilla. Tää on harvinaista herkkua Mörrin kanssa, se yleensä taapertaa siellä perässä kaikessa rauhassa. Seuraavan kerran Mörri pysähtyi oikopolun luona ja selkeästi kysyi että mennäänkö tästä. Ei mennä, jatketaan suoraan. Hiekkatien päässä selitin Annikalle että jatketaan tuosta risteyksestä suoraan yli, ei mennäkkään vasemmalle alas. Katsotaan mitä Mörri tekee. No Mörri seurasi iloisena hymyillen ja tykkäsi, uusia maisemia, tällä tiellä ei olla koskaan oltu! Teimme käännöksen jossain vaiheessa ja lähdimme kotiin päin.
Pyörätiellä otin Mörristä valokuvan, kun se lurpukka hymyili koko matkan ajan, voi mikä ihana heponen se onkaan!
Taas jatkoimme matkaa hyvällä vauhdilla ja tulimme suojatien kohdalle. "Jaa seeis!" sanoin ja Mörri pysähtyi Annikan kanssa juuri ennen suojatietä. Siinä paikassa pysähdymme aina ja katsomme tuleeko autoja kummastakaan suunnasta. Tuli pari autoa, joten odotimme niiden menevän ohi. Ja matka jatkui!
Sitten oli vuorossa Mörrin juoksutus. Mä linkutin pyörätietä eteenpäin ja Annika jättäytyi Mörrin kanssa kauemmaksi. Sitten kun meillä oli tarpeeksi välimatkaa, Annika lähti juoksuttamaan Mörriä ravissa. Mörri oli tohkeissaan, nyt ravataan ja kunnolla! Poika pisteli kaviota toisen eteen niin, että melkein veti Annikaa perässään! Pikkuisen pää nyökkäsi aran kavion tahdissa, mutta hyvin vähän, eli paranemaan päin! Annikaa nauratti vetohevosen innokkuus, toinen lähti kun kerta pyydettiin!
Loppumatka pyörätien reunaa meni myös hyvin ja kehuimme kilvan Mörriä. Polulle päästyämme Mörri oli sitä mieltä että tässä hänet voisi jo päästää irti, mutta suostui sitten kulkemaan Annikan perässä. Mä pidin perää ja nyt mulla olikin jo helpompaa kulkea kun muut veti puskia pois tieltä.
Tapansa mukaan Mörri pysähtyi mun auton kohdalle, sattuisiko keskuslukituksen valot välkkymään? Sehän tietäisi namipalaa autosta! Nyt ei ollut namipalaa, koska perillä oli herkkuateria Mörrille! Mörrihän on muuten laihtarilla, mutta mun synttäreiden kunniaksi sekin sai muhkean annoksen herkkuja; rehua, leipiä, porkkanaa, pellavapuuroa ja valkosipulia reilusti! Ja kivennäiset tietenkin suolaamaan puuroa. Sitä Mörri-herra lurpsuttikin taas niin täpinöissään että siellä oli puuroa pitkin ja poikin, suitsia myöten.
Mekin siirryimme herkkuja syömään ja Heidi saapuikin paikalle juuri parahiksi. Mä olin leiponut aiemmin mokkapaloja ja puolukkakakkua ja palan painikkeeksi oli teetä. Ja sain mä lahjojakin! Annika toi mulle söpön heppakassin, missä oli sisällä punainen pesuainepullo. Se oli tarkoitettu lampaankarvalle, nahalle, villalle ja kaikelle tuollaiselle herkälle aineelle, mitkä yleensä on ongelmallisia pestä. Enpä olisi itse tullut ostaneeksi moista, mutta tarpeeseen tuli! Ja jalustin-avaimenperänkin hän oli jostain löytänyt. Kiitos, Annika! Heidiltäkin sain lahjan, tai se oli mulle ja Mörrille. Sellainen hierontaharja missä oli puiset nystyrät! Sitä kokeilin heti Mörriin, joka ei sanonut juuta eikä jaata, koska hänellä oli puuroa ja porkkanaa suu täynnä ja turpa ruokavadissa. Kiitos, Heidi!
Kaikkien saatua "vatinsa" tyhjäksi siirsimme Mörrin takaisin tarhaan huokauksen kera. Joo, muut tulee lauantaina, pian pääset kyllä aikuisten pariin. Heidi lähti kouluttamaan Vaavia ja seurasimme heidän työskentelyään. Mä seisoin Tirrin ja Brynjan välissä ja Annika meni varmuudeksi tarhan ulkopuolelle. Kaksikko nuuski mua yltympäriinsä ja Tirri nuuskutti välillä mun naamaa. Hyvä kun se ylti niin ylös, mutta pakko oli tulla nuuskimaan ja pusuja vastaanottamaan!
Meillä oli tosi kiva synttäri-ilta! Mä olin kertakaikkisen tyytyväinen Mörriin ja musta oli ihanaa jakaa Mörrin, Annikan ja Heidin kanssa mun synttäripäivää. Leveällä hymyllä varustettuna oli mukavaa mennä "omaan talliin" ja jakaa synttärikakku mun pienen laumani johtavan oriin kanssa! ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti