Kävin maanantaina vain hoitamassa Mörriä, joten tiistaina oli sitten vuorossa ihan käyntilenkki. Mä olin edellisenä päivänä niin väsynyt, etten kertakaikkiaan jaksanut muuta kun hoitaa Mörrin kaviot kuntoon ja harjailla palleroa. Kun olin saanut pojan puhtaaksi ja päästin sen takaisin tarhaan, se päätti antaa piutpaut mun puhdistuksille ja meni piehtaroimaan pahimpaan mutalikkoon ihan kuin lenkiltä tullessaan. Njooh...
Nyt sitten hain Mörrin ja päätin että mennään kävelylle. Itse en jaksaisi edelleen kovin pitkää lenkkiä, mutta liikkeelle oli päästävä. Harjasin Mörriä kumisualla ja harjalla ja näytin pääseväni edes jonkinmoisiin tuloksiin, edellispäivän piehtarointi ei ollut ihan pahasti tarttunut herran turkkiin. Kavioiden puhdistuksen jälkeen oli vuorossa satulointi ja sitten olimmekin valmiita liikkeelle.
Lähdin kävelemään tarhan reunaa Mörri perässäni ja ihmettelin pajukossa pilkottavia pajunkissoja. Näin ne tekivät viime syksynäkin! Taitavat taas luulla lämmintä syksyä uudeksi kevääksi.
Käännyimme pyörätietä vasemmalle ja kävelimme reippaasti eteenpäin. Jonkun matkaa kuljettuamme annoin Mörrin syödä pientareelta ruohoa ja sain itse lepuutettua jalkaani. Sitten jatkoimme matkaa ja käännyimme vasemmalle sillalle. Takaata tuli auto, joka kauniisti hidasti siksi aikaa kun ylitimme siltaa, kiitos! Oli muuten Espoon kaupungin omistama auto. Mörrille auto oli ihan yksi ja sama ja jatkoimme tien reunaa.
Käännyimme taas vasemmalle ja siinä Mörri alkoi tekemään pysähdyksiä. Mä olen aikaisemminkin huomannut ettei se oikein pidä kyseisestä reitistä. Nytkin se tuijotti pellolle ja pellon takaiselle rakennukselle ja kuunteli hyvin tarkasti pää koholla. Sain sen jatkamaan matkaa kyllä, mutta pysähdyksiä tuli vaikka kuinka. En tiedä mikä siinä paikassa on, mutta useimmiten meno on juuri tuollaista. Ryhmän mukana se on mennyt siitä nätisti, mutta silloinkin erittäin varuillaan. Onko sille sattunut jotain kyseisellä reitillä?
Sain Mörrin kuitenkin jatkamaan matkaa, välillä rauhoituimme heinää ja ruohoa syöden. Kuljimme polun päähän ja käännyin oikealle, mulla alkoi jo jalkaa särkeä ja etsin ratsautumispaikkaa. Mörri käveli siinä vallan mainiosti, ei pysähdyksiä eikä varuillaan oloa. Kummallista. Löysin juuri sopivasti kannon läheltä pajuja ja parkkeerasin Mörrin niiden väliin. Käskyllä "Paikka!" pääsin hyvin kannolta selkään ja annoin namin palkinnoksi.
Polvea aristi sen verran, että päätin mennä samaa reittiä tallille. Pääasia että päästiin liikkeelle kaksistaan, ei sillä lenkin pituudella niinkään ollut väliä. Mörri meni polkua takaisin kotiin päin, paikoitellen hyvinkin varovasti kivikkoa peittävän liukkaan mudan takia. Polun päässä alkoi hidastelu, ei tykännyt Mörri paikasta, ei kertakaikkiaan! Annoin pojan syödä hetken ja rauhoittua ja pyysin sitten hyvin varovaisesti liikettä eteenpäin. Mörri siirtyi kaksi askelta ja nosti sitten päänsä korkealle korvat tiukasti eteenpäin. Jahas, nyt vaaditaan sitten erityisesti herkkiä otteita..
Katselimme hetken pellolle ja annoin ohjat Mörrille. Hengitin syvään ja juttelin Mörrille pitäen samalla satulan etukaaresta kiinni. Hissun kissun aloin vaatimaan huomiota, "Mörri, Mörrii, mennäänpäs nyt, hop hop!" Sitten kun toinen korva hieman liikahti minuun päin, naksuttelin ihan hiljaa ja jännitin pohkeita puolen sekunnin ajaksi. Mörri lähti jatkaman matkaa, mutta tuijotti edelleen pellolle. Kannustin hepostani jatkamaan ikävän paikan ohi ja pian olimmekin autotiellä.
Siinä kohtaa Mörri pisti jo päänsä alemmaksi, pääsimme kamalasta pellosta eroon. Loppumatka tallille meni vallan mainiosti, ei mitään hötkyilyä eikä kiirettä, heppa rentona. Tällä kertaa en tullut selästä tarhan vierellä, vaan yritin säästää polveani ja kuljin kyydissä. Vanhasta tottumuksesta Mörri pysähtyi autoni vierellä antaakseen minulle mahdollisuuden tulla pois selästä... Noh, olihan siellä porkkanat, joten klik klik, auton keskuslukitus lähti pois päältä. Mörri odotti kärsivällisesti että sain eväät autosta ja kulki kuin maailman parhaiten koulutettu polle vierelläni pookkana-heekkua odottaen. Saihan se sitten makupalaa!
Annoin ensin sapuska-astian Mörrille pookkanoineen ja otin sitten vasta satulan pois. Ja huomasin löysätä kuolaimettomien turpista, vaikkei se kovin tiukalla edes ollut. Harjasin vielä hieman pollukkaani ja päästin sen sitten takaisin tarhaan.
Tarhassa jäin katselemaan, että meneekö se piehtaroimaan, mutta Mörri siirtyi kymmenen metrin päähän kakalle. Sitten se siirtyi muutaman metrin päähän siitä pissille ja mulle tuli mieleen tarkistaa herran jätökset. Mörri venytti takajalkansa pitkälle ja lorotteli kaikessa rauhassa, kun pääsin sen läjän luokse. Tarkistin, että siitä ei näkynyt mitään kummallista, liian isoa heinän kortta tai muuta erikoista. Hyvin oli jauhanut ruokansa ja masu oli toiminut ihan niinkuin pitikin.
Sitten nousin kumarasta asennosta ja huomasin Mörrin. Se oli lopettanut pissimisensä kesken, seisoi edelleen takajalat venytettyinä taakse järkyttyneen jäykkänä ja tuijotti pää kääntyneenä mua kuin seinähullua. Sen ilme kertoi kaiken, ei hän ennen ole nähnyt ihmistä nuuskimassa hänen jätöksiään! Kyllä oli maailman kirjat sekaisin, niin hullulta Täti näytti että "pistoolikin" oli jäänyt ulos tupestaan! Mä purskahdin nauruun ja yritin selittää että pitäähän mun tarkistaa aina silloin tällöin että ratsuni masu toimii! Mörri käänsi päänsä suoraan eteen, tuhahti kuuluvasti ja lähti sivusilmällä mua tuijottaen muun lauman joukkoon. Mä nauroin, sen ilme oli tosiaan niin koominen ja puhuva, ja kun asentokin oli jymähtänyt kesken kaiken!
Oikeesti, nuo sen ilmeet saa mut aina niin hyvälle tuulelle, se on loistava ilmaisemaan itseänsä! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti