Viimein!

Olin pyytänyt Minnaa tulemaan kaveriksi, kun piti tarkistaa, että kestääkö Mörrin jalka painon kanssa liikkumista. Hain Mörriä tarhasta samalla portin avauksella kuin minna haki Faxin. Nyt oli vuorossa Mörrin harjaus kumisualla ja harjalla ja se tuntui purevan paremmin yhä paksunevaan talviturkkiin. Kaviot katsoin huolella läpi, mutta jätin vielä vuolemisen toiseen kertaan.

Sitten laitoin lampaankarvan Pörriäiselle ja hain satulan. Mörri katseli satulaa kiinnostuneena, lenkillekö ollaan menossa? Poika päristeli, ilmeisesti siitä oli kiva lähteä liikkeelle. Kuolaimettomat suitset sillä olikin jo päässä.

Saatuamme pollet valmiiksi, tuli mun vuoro ratsautua Faxin selkään. Minna talutti Mörrin pyörätielle ja mä pääsin mukavasti ja turvallisesti hevosen selässä mutalikosta läpi, polvea säästäen. Minna kipusi Mörrin selkään ja lähti kävelemään edeltä. Ainakaan käynnissä ei näkynyt (eikä Minnan mielestä tuntunut) linkuttamista, joten pyysin häntä ottamaan raville. Se ei ollut mikään helppo tehtävä, koska Mörri ei tykkää mennä keulilla muutenkaan. Pusikostahan voi hypätä vaikka liito-orava ja viedä häneltä koko kropan ihan yhdessä hujauksessa! Vaihdoimme siis paikkaa ja ohjasin Faxin edelle. En tietenkään nähnyt miten Mörri tuli, mutta kuulemma se ei nyökkinyt ravin tahdissa kuten aiemmin.

Kysyin Minnalta, että mihin hän oli aikonut Faxin kanssa mennä, mutta hänellä ei ollut sen kummempia suunnitelmia. Ehdotin, että jos hidas seura kelpaa, niin me voitais Mörrin kanssa tulla mukaan ja näyttää vaikka uusi reitti. Vaihdoimme siis hevosia ja sain oman ihanan lurpukkani ratsukseni. Jupii! Käynnissä ei tosiaan tuntunut mitään epätasaista, eikä Mörri varonut jalkaansa ollenkaan. Pidensin vain jalustinhihnoja parilla reiällä, ettei polvi rasittuisi liian koukkuisassa asennossa.

Lastentarhan jälkeen suoralla otimme ekan ravipätkän ja Mörri lähti intoa täynnä Faxin perään. Pidin huolen, että kevensin oikealle etujalalle enkä minäkään huomannut mitään nyökkimistä. Sitten siirryimme käyntiin ja mä otin jalustimet pois jaloista, sai polvi hieman lepuutusta.

Siirryimme reitille, mistä Faxi ei ole ennen mennyt ja se oli aika tohkeissaan. Korvat hörössä Faxi meni edellä ja me Mörrin kanssa tulimme aika reipasta vauhtia perässä. Käännyimme sellaiselle tielle, missä oli kiva ylämäki, jolloin ehdotin että ainakin Faxi voisi mennä laukkaa, Mörristä en tiedä. Mörriä ei kuitenkaan tarvinnut kummemmin hoputtaa, vaan se lähti tyynesti laukalle Faxin perään. Tosin ei siitä montaa laukka-askelta tullut kun jo hidastimme takaisin käyntiin, mutta olin tyytyväinen tähänkin. Mennään Mörrin ehdoilla.

Menimme sillalta moottoritien yli ja otimme pienen pätkän nopeampaa siltaa seuranneelle suoralle. Siinä Mörri pikkaisen arkoi, mutta luulen että se johtui enemmänkin sorasta hiekkatiellä. Välillä siellä oli isojakin kiviä ajoradalla. Käyntiä pääsimme kuitenkin reippaasti ja mulla jalat olivat mukavassa venytyksessä ilman jalustimia.

Päästyämme lähelle tien loppua alkoi kuulua kovaa kolinaa. Faxi pysähtyi oitis, tuonne kääntöpaikalle hän ei kyllä mene! Sain houkuteltua Mörrin eteen, mutta kun se ei kovin hyvin mene keulilla, päätin tulla alas selästä. Ei se sitä pauketta sen kummemmin noteerannut, ei vaan tykkää mennä edessä. Mä tulin sitten alas ja lähdin taluttamaan hevostani. Että teki hyvää kävellä! Polvi tykkäsi kovasti ja se notkistui askel askeleelta.

Kääntöpaikalla oli jokin iso rekka, jonka kyytiin lastattiin jotain telaketjuilla varustettua maatyökonetta. Mörri ei juurikaan noteerannut masiinoita, eihän ne edes olleet käynnissä. Sen sijaan edestä tuli mies, jolla oli labradorin noutaja mukanaan. No hyvänen aika, mies kulki samaa reittiä kuin me, mutta toiseen suuntaan! Tällä kertaa pysähdyin juttelemaan hauvalle, joka tulikin tasan tarkkaan vastapäätä Mörriä mun luokse. Sitä hieman jännitti iso eläin, mutta heilutti mulle häntää ja tykkäsi rapsutuksista. Mies tutustui Mörriin ja ojensi kätensä nuuskittavaksi. Olin juuri sanomassa että varoo vähän, Mörri saattaa luulla saavansa namia, kun mieheltä pääsi "AI!" No jo, myöhäistä. Pyysin anteeksi ja sanoin että taitaa käsi tuoksua hyvälle kun Mörri luuli saavansa namin. Mies oli laitellut grilliin ruokaa, joten sapuskahan niissä tuoksui. Mä edelleen rapsutin koiraa, joten seuraavaksi utelias-Mörri tuli nuuskuttamaan koira-parkaa. Hauveli oli hieman järkyttynyt, johan tuon eläimen pää on puolet hänen koostaan! Sievästi hauva väistyi isännän jalkojen taakse ja kurkki sieltä, edelleen häntää varovasti mulle heiluttaen.

Jatkoimme matkaa ja mä kävelin puistotien loppuun. Siellä pääsin hyvin selkään, kun parkkeerasin Mörrin kahden ison kiven väliin. Könysin itseni kivelle ja kipusin selkään. Annoin Mörrille namin hyvästä käytöksestä ja Faxin johdattamana jatkoimme matkaa.

Edessä meitä odottikin yllätys, pellolle oli vedetty aidat ja siellä oli kolme hevosta. Pienimmän tunnistin oitis, se oli sama kirjava minishettis, mikä on joskus tullut meitä vastaan. Laikkahan oli kerran kyseisestä heposesta aivan tohkeissaan, hänen näköinen, mutta vieläkin pienempi! :D Toinen polle taisi olla issikka, ainakin loimesta ja koosta päätellen ja kolmas oli todella iso puoliverinen tai lämppäri. Mä en niitä erota toisistaan, mutta iso se oli. Faxia sai hieman suostutella menemään hevosista ohi, mutta Mörri otti asian lungisti. Sitäpaitsi Täti hänen selässään kehui ja päristeli ja hörhötteli, joten ei tässä voi mitään kummallista olla. Iso heppa oli sen sijaan erittäin utelias, se kun kuuli mun hörhör-äänen, se jäi korvat tötteröllä kuuntelemaan. Sitten se lähti seuraamaan ja katseli mua tarkasti kuunnellen. Mä päristelin sille ja se oikein pysähtyi, kuuliko hän nyt ihan oikein, ihminen juttelee hänelle hevosen kielellä? Taas se lähti seuraamaan, se ei kertaakaan katsellut Mörriä, se tajusi aivan selkeästi että se oli ihminen kun päästeli niitä ääniä. Kaunis iso hevonen seurasi niin pitkälle kuin aitausta vaan riitti ja jäi sitten katselemaan meidän perään.

Me sen sijaan käännyimme kivalle suoralle, missä pystyy ottamaan laukat. Faxi meni laukkaa, mutta me Mörrin kanssa pysyimme ravissa (ei nyökkäilyä! Jee!). Hetken kuluttua olimmekin jo Aulin tallilla ja katselin pellolle, oliko se Auli itse ratsastamassa vai kuka? Näytti vaan niin kovin pieneltä siellä kyydissä. Lähemmäs päästyämme hihkaisin että "Oletko se sinä siellä hevosen selässä?" Vastaus kuului että "Kyllä minä olen minä!" Niin, mitä muuta tuohon voisi edes vastata, mutta oikea henkilö oli kuitenkin kyseessä. Esittelin Minnan ja Faxin Aulille ja hetken kuluttua jatkoimme jo matkaa.

Päästyämme Nupurintielle Minna kysyi että mennäänkö vielä lyhyt metsälenkki. Ai että mun olisi tehnyt mieli mennä metsään Mörrillä! Ajattelin kuitenkin että kun se pallero on kantanut viimeeksi ratsastajaa kuukausi sitten, on varmaankin syytä aloittaa näillä hitailla lenkeillä suht tasaisella. Harmitti, mutta Mörri tässä nyt on kuitenkin etusijalla. Sitäpaitsi meillä oli ollut jo tosi hyvä lenkki, paljon käyntiä ja pari ravipätkää, ei sen kummempaa. Suuntasimme siis kotiin ja otimme vielä innokkaan ravinkin suoralla.

Loppumatka tallille meni rauhallisesti kävellessä, mulla ei ollut jalustimia kuin suojatien ylityksessä ja muissa hankalissa paikoissa. Polvi tuntui melkoisen hyvältä, vaikkakin se oli väsynyt. Päätin tulla mutalikon jälkeen alas satulasta ja antaa Mörrin tassutella itsekseen tarhan reunaa tallille, saisin kintulle liikettä. Mörri seurasi Faxia, mutta jäi autolle notkumaan. Ja kas, tällä kertaa auton keskuslukitus naksahti ja sisältä tuli namia! Voi että Mörri oli tyytyväinen, kannatti pysähtyä!

Harjasin Mörriä sen jälkeen kun olin ottanut satulan pois. Häntä ei nyt se harjaus niinkään olisi kiinnostanut, vaan ne eväät, kröh kröh? Menimme laittamaan heposillemme eväät ja koska Mörri oli laihtarilla, se sai vain purkillisen ruokaa puolentoista sijaan. Ja pari leipää ja porkkanaa. Ja omenan. Mutta oman omenankaran annoin Faxille, se kyllä arvosti herkkua!

Samalla tutkimme Faxin kaviot ja hetken kuluttua hain hanskat ja viilan. Viilasimme Faxin kavioita hieman tasaisemmiksi ja neuvoin Minnalle miten sen kannattaa niitä viilata. Ja kannattaa ostaa hyvä kavioviila, se maksaa itsensä takaisin kun vaan jaksaa hoitaa pollen kinttuja. Ruokailun jälkeen veimme hevoset tallin läpi tarhaan ja vielä löytyi Tätin taskusta kummallekin nami. Sitten oli vuorossa piehtarointi niin, että rasvamakkarat heilui kummallakin poitsulla! Oi joi, nyt aletaan hieman kaventamaan Mörrin vyötäröä, ettei sitä luulla kantavaksi tammaksi, kuten erästä nimeltä mainitsematonta ruunaa! ;-D