Senioritkin talvitalliin

Lauantai valkeni erittäin kauniina, aurinko paisteli kaikessa rauhassa pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli kymmenisen astetta. Mä ajelin tallille, Heidi oli mennyt jo aiemmin Vaavia kouluttamaan. Olimme sopineet menevämme kävelylle, kumpikin taluttaisi omaa ihanaa palleroansa.

Mulla polvi toimi jo aika hyvin ja tallilla oli huomattavasti helpompaa touhuta. Huomasin, että Kekekin oli tuotu tonteille, se oli kylki kyljessä Mörrin kanssa nuorison kanssa. Mörri oli varmaan ollut aivan tohkeissaan Keken tulosta, viimein joku aikuinen henkilö paikalla! Keke ei kyllä kovastikaan tykännyt kun hain Mörriäisen tarhasta, ei häntä saa jättää tänne tuon hurjan tamman armoille! Brynja juoksutti Kekeä, kun kerta huomasi voivansa tehdä sen, Keke on kuitenkin niin hurjan kiltti!

Mä harjasin Mörrin ja tarkistin kaviot, sitten lähdimme liikkeelle Heidi ja Vaavi peesissä. Keke-rukka tuli aidan vierustaa pitkin ja hirnui meidän perään, jopa laukkasi toiselle puolelle halutessaan meidän mukaan. Mörri (reilu kaveri) tuskin edes lotkautti korvaansa, saa joku muukin vuorostaan kärsiä siitä tamman kutaleesta!

Pääsimme pyörätielle hyvässä järjestyksessä ja kuulimme vielä pari hirnuntaa Keken suunnasta. Lähdimme kuitenkin jatkamaan matkaa Vaavin mennessä hetken ensimmäisenä. Autoja tuli ja meni, rekkojakin, mutta Vaavi ei niistä sen kummemmin välittänyt. Onhan se jo tottunut busseihin ja traktoreihin Nuuksiossa, laidun kun rajoittuu melko vilkkaasti liikennöityyn tiehen.

Mietin itsekseni meille reittivaihtoehtoja ja halusin sellaiselle retkelle, että pääsisimme Nuuksiosta kotiin palaavien ratsukkojen mukana takaisin tallille. Tiesin suurin piirtein mihin aikaan he tulevat, joten kysyin josko Heidille sopisi ehdottamani reitti. Vaavi ei ollut ihmeissään reittivalinnasta, Heidiä sen sijaan taisi hieman jännittää. Menimme nimittäin Nupurintien yli suojatieltä ja kävelimme kapeaa reunusta bensikselle päin Mörrin johdolla. Sattumoisin ei mitään isoja rekkoja juuri silloin mennyt, joten pääsimme mainiosti hiljaisemmalle tielle.

Kävelimme hiekkatietä eteenpäin ja vastaan tuli autoja, mutta ne eivät haitanneet meitä. Juttelimme Heidin tulevaisuuden suunnitelmista ja Vaapukka käveli Mörrin perässä kuin konkari ainakin. Mörri oli taas virtaa täynnä, mukavaa päästä liikkeelle lastentarhasta, vaikka yksi niistä onkin ahterissa kiinni! Välillä hevoset haukkasivat ruohoa, jolloin huomasimme etä Mörri näykkäisi Vaavia pois hänen ruoastaan. Jahas, että täällä ei päde tarhan arvojärjestys!

Jatkoimme matkaa ja innostuin kertomaan islannista, siis kielestä, että se on melkein samaa kuin muinaisnorja. Mä haluaisin opetella enemmän islantia ja/tai muinaisnorjaa, ne on kumpikin ihan älyttömän mielenkiintoisia sekä rakenteeltaan että lausumiseltaan. Muinaisnorjakin muistuttaa hurjasti muinaisenglantia, sen huomaa nykyislannin monista sanoista. Mä taisin selittää jo siihen malliin asiasta, että kumpikin hevonen nuokkui kävellessään ja Heidillä lasittui silmät. Sori. Mä vaan oon kiinnostunut kielistä ja niiden alkuperästä...

Siinä vaiheessa olimme jo päässeet baarin pihaan, jossa Heidi tahdikkaasti vaihtoi puheenaihetta. Menimme suojatien kohdalta Nupurintien yli pyörätielle ja kun ketään ei vielä väsyttänyt ja Mörrikään ei ollut kotia päin kääntymässä, ajattelimme taapertaa ratsastuspolun alkuun ja kääntyä siellä. Hissukseen siirryimme eteenpäin hevosten ottaessa aina välillä suullisen tai pari (tai enemmän) ruohoa. Ei haitannut sauvaluistelija kumpaakaan hevosta, Vaavi otti asian ihan yhtä tyynesti kuin Mörrikin.

Päästyämme ratsastuspolun alkuun Mörri pysähtyi syömään. Vaavi sen sijaan kulki meidän taitse polulle, joten päätimme sitten Vaavin johdolla mennä metsään. Mörri tykkäsi ja päristeli, mä päristelin sille takaisin.Hetken jouduin miettimään askeleitani kun menimme äkkijyrkän mäen alas. Vaavi jäi mäen alle miettimään ja me Mörrin kanssa siirryimme taas keulille. Ylitimme sillan, jota Vaavi ei kummastellut ollenkaan. Ylämäki oli mulle raskas, mutta hyvin pääsin kuitenkin perille. Kaatuneen puun jälkeen polku oli yhtä pientä puroa ja sitä Vaavi jäi nuuskuttamaan. Mörri tuli mun perässä ja Vaavi ilmeisesti otti Mörristä mallia, koska se hetken kuluttua lähti kulkemaan puroksi muuttunutta polkua kuin vanha tekijä.

Metsässä oli hyvä kävellä, pohja oli loistava. Ennen polun haarautumista on iso lätäkkö, josta mä menin varoen ensin. Mörri nuuskaisi vettä, hörppi hieman janoonsa ja loiskutteli sitten lammikosta läpi. Heidillä ei ollut kumppareita, joten hän kiersi, mutta Vaavi jäi kanssa kokeilemaan huulillaan vettä. Sitten se päätti asian olevan turvallinen ja tuli rauhallisena läpi samasta kohtaa mistä Mörrikin. Fiksu poika!

Seuraavana ongelmana oli fillaroija, joka pyöräili kapenevalla ratsastuspolulla. Hän ei edes vilkaissut meitä, vaan rynni ohi niin läheltä että pelkäsin ohjaustangon osuvan johonkin päin hevosia. Mörri seisoi korvat lurpallaan ja niin teki Vaavikin, vaikka kyseinen henkilö meni sentin päästä. Heidi sanoi että luulisi että aikuisella olisi jonkinlainen itsesuojeluvaisto mukana, mutta ei. Jos jompikumpi hevonen olisi hätkähtänyt, toinenkin olisi hätkähtänyt ja mitä siitä olisi seurannut? Heidin kanssa katseltiin toisiamme silmät suurina, ihan hyvä tietää ettei Vaavi kuitenkaan ole kovinkaan säikky. Mörriin mä luotan kuitenkin niin paljon, että sitä en epäile hetkeäkään vaikeissakaan tai yllättävissä tilanteissa.

Seuraavaksi menimme metsän kautta Veikkaustielle, ja edessä oli siis jyrkkä ylämäki. Mörri alkoi jo puuskuttaa ja muakin hengästytti. Mörri pysäytti mut ja käännyin katsomaan, Vaavi seisoi reilusti alempana ja katsoi ylös. Tuonneko hänen pitäs muka kiivetä, no huh huh! Heidiä nauratti, tässä se Vaapukan kunto kasvaa! Kovin tämä nuori hevonen kuitenkin näytti tyytyväiseltä, oli varmaan kivaa käyttää lihaksiaan vaihtelevassa maastossa!

Pääsimme Veikkaustielle ja Mörri käveli taas pitkän matkaa nenä kiinni mun takamuksessa. Heidin ääni kuului kauempaa, Vaavi oli jo hieman väsynyt! No ei se olekaan näin pitkää lenkkiä aiemmin tehnyt, ei ihme jos alkoi lihaksissa tuntua. Vaavi oli jo hieman hikinen, Mörri sen sijaan oli melko kuiva. Hiljalleen menimme kohti Nupurintietä ja nautimme erinomaisesta säästä.

Pyörätielle päästyämme kysyin Heidiltä, että jos hän alhaalla suoralla viitsisi juoksuttaa Mörriä ravissa ja mä pitäisin Vaavia sen aikaa. Sehän sopisi kyllä ja jatkoimme matkaa alamäkeen. Kesken kaiken mun polvi meni jotenkin ihan vinoon ja siihen sattui yhtäkkiä ihan penteleesti. Nojasin Mörriin ja Heidi tuli Vaavin kanssa lähemmäksi. Sanoin että polvi meni, jolloin Heidi sanoi että hän näki kun se yhtäkkiä näytti vääntyvän. Ensalkuun en saanut koko jalkaa maahan puhumattakaan painosta sille. Sitten otin pienen kokeilevan askeleen, mutta siitä ei meinannut tulla mitään. Hitto että kiukutti! Jymähtikö mun matka nyt sit tähän?

Hetken kuluttua sain sen verran sille varattua että pääsin klenkkaamaan mäen alas, oli muuten hankalaa. Sitten vaihdettiin hevosia ja talutin äärettömän kiltin Vaavin pienen matkaa eteenpäin ja pysähdyin. Heidi lähti juoksuttaa Mörriä ja mä katsoin sen askellusta. Pää ei enää nyökkäillyt etujalan tahtiin kuten viimeeksi Annikan juokutuksessa, eli paranemaan päin. Heidi sanoi että se askel kuulosti kuitenkin erilaiselta, eli saattaa olla että se laskee sisäreunan kaviosta ensin maahan. Tasainen ja tahdikas se muuten oli. Pian on kuitenkin vuolija tulossa, se saa sitten katsoa tarkemmin.

Vaihdoimme hevosia ja jatkoimme hyvin hitaasti matkaa. Mörri ei pistänyt pahaksensa, se oli turpa huoletta heinikossa. Osittain nojasin Mörriin ylämäessä ja klenkkasin suojatien yli pyörätielle. Hetken kuluttua kuului takaata "Anka!" ja käännyin katsomaan. Oona se siellä talutti Eikkaa, joka näytti olevan tänään Riekku-Eikka! Heidän perässään tuli Prinsessa, Krona ja koko muu sennulauma. Mä olin aivan yhtä tohkeissani kuin Mörrikin, jipii, aikuiset tuli! Oonan päästyä kohdille kysyin että saisko kyydin kotia, polvi petti. Oonan ilme oli surkea, juuri kun oli saatu polvi kuntoon. Mörri siinä samalla hörisi ohi kulkevalle Kronalle hyvin lempeästi, oli sillä ollut ikävä kaunotartansa. Noh, Riekku-Eikan kyytiin ei tosiaankaan kannattanut mennä, se oli aivan liian hörhelönä. Oona sitten ehdotti että Jaana talutti Gusturia, mutta Gussen lampaankarvassa ei ollut jalustimia. Ja kun mua on erittäin hankala puntata edes kaikki jäsenet toimivina, niin jalka kipeänä mua ei tosiaan punttailla yhtään mihinkään.

Minna tuli pelastukseksi mulle Faxin kanssa. Tosin Faxi oli Vaavin takia kertakaikkisen pörheänä, korskui ja esitti ja viuhtoi ja luuli olevansa ainakin xo tai xx. Hetken kävi mielessä että jos mä kävelisin sittenkin, tunti siinä varmaan menisi, mutta so what... Faxi rauhottui sen verran, että Minna sai samalla pidettyä pojan paikoillaan ja roikuttua toisessa jalustinhihnassa. Mä ponnistin vasemmalla jalalla jalustinta vasten ja kiskoin samalla käsillä itseni ylös. Jalustinhihnat olivat lyhyemmät kuin mulla normaalisti, joten sain oikein hyvin kiepautettua oikean jalan Faxin yli. Minna talutti Faxia ja mulla oli vain yksi jalka jalustimessa, oikeata en edes uskaltanut yrittää.

Faxin satula oli oikein hyvä ja sen askellus tasaista. Mulla oli oikein hyvä olla siellä ja jalka tuntui tykkäävän venytyksestä. Kyselin samalla miten oli reissu mennyt. Kolur oli pelästynyt täysillä ohi ajanutta bussia, joka ei edes hidastanut hevosten kohdalla. Onneksi Auli oli hoksannut tulla ajoissa pois selästä, koska Kokuli hyppäsi ojaan tai ojan yli, nyt en ole ihan varma. Säikähdyksellä selvisivät kuitenkin, mutta paha vaaratilanne. Aika kummallista käytöstä siltä bussikuskilta, koska niille kuskeille on sanottu ihan yhtiön kautta että täytyy hidastaa hevosten kohdalla. Eihän hirvienkään ohi ajeta kaasu pohjassa, hevonen reagoi ihan samalla tavalla kuin hirvikin.

Noh, meidän matka jatkui mun ollessa talutuksessa. Mua väsytti ja mä olin tosi onnellinen että sain kyydin tallille. Meidän tullessa pyörätieltä polulle Minna antoi mulle Faxin ohjat, parempi mennä ihan omin ohjin. Hitto että hirvitti, eihän mulla ollut kypärääkään päässä! Faxi kuitenkin meni kuin orava mutalikosta läpi ja seurasi muita. Olin jo hihkaissut Jaanalle että päästää vaan Mörrin irti, se menee kyllä ihan itse perille. Gussekin oli jo irti ja Mörri riensi Gusturin perään. Ilmeisesti Gusse hetken mietti että mitä ihmettä, pitääks hänen mennä tuosta viidakosta läpi, ja lähti sitten painamaan ravilla puskat heiluen. No Mörri lähti oitis ravilla peesiin ja Kolur vei Aulia töltillä ja jopa laukalla. Laikka siirtyi oitis töltille Offari perässään, eikä Faxikaan suostunut hidastelemaan. No just! Mä keräsin ohjia ja yritin hieman hidastaa, mutta kun oli meno päällä niin oli meno päällä! Faxi meni oikein hyvää täyttä tölttiä pajukkoon ja meikä vanhasta muistista vetäs olemattoman kypärän oksien eteen. Siinä tuli päänahkahierontaa kerrakseen, hyvä kun on vielä hiukset päässä. Siis ei kypärää ja vain toinen jalka jalustimessa, ei hyvä! Onneksi alla oli tasainen polle hyvällä satulalla ja mä pystyin keskittymään oman tasapainon sijaan niihin penteleen oksiin.

Mörri oli pysähtynyt autolle, mutta joutui siirtymään kun Riekku-Eikka viuhtoi kuin Duracell-pupu autojen edessä. Mörri katseli että välkytänkö mä auton keskuslukitusta, mutta siirtyi mun ja Faxin vieressä sitten pihalle. Pyysin Aulia pitämään Faxia kiinni ja Minna tuli taas roikkumaan oikeaan jalustinhihnaan, oli nimittäin tultava alas jalustimen varassa.

Jaana otti mulle Mörrin kiinni ja kävin laittamassa herralle ruokaa. Minna ystävällisesti kävi hakemassa mun autosta mulle kepin ja Mörrin lisäherkut ja mun olo helpottui. Muidenkin hevosten syötyä Oona vei niitä tallin läpi aikuisten tarhaan. Mörri-rukka joutui vielä lastentarhaan, se pääsee muiden joukkoon vasta maanantaina kun heinäkuorma tulee. Mua ihan säälitti kun se katseli aidan yli toiselle puolelle, siellä ne hänen kaverit ovat ja ennen kaikkea hänen ihanainen tammukkansa Krona! Voih!

Mä meen maanantain auttaa, tai ainakin katsomaan, miten junnut yhdistetään aikuisten laumaan Mörrin kanssa. Brynjalle tulee olemaan kova pala kun se ei enää olekaan se top-tamma, mutta luulen että pojat sulautuu joukkoon sen kummemmitta kommelluksitta. Vaavilla oli tänään hieno päivä, sille tuli iso kasa uusia asioita nähtäväksi ja koettavaksi ja se saa sulatella asioita pari päivää. Oli tosi kiva huomata sen olevan rauhallinen ja luottavainen, sekä ottavan oppia edellä kulkeneelta Mörriltä. Mörri olikin hyvä opettaja, se kun ei myöskään pelkää muuta kuin ruuan puutetta! ;-)