Juhannustalutusta

Ajelin hieman myöhässä laitumelle ja toivoin, ettei hevoset olisi siellä kauimmaisessa takanurkassa puolen kilometrin päässä. Meille olisi nimittäin tulossa talutukseen pari lasta! Onnekseni huomasin hevosten olevan pikkuaitauksessa, joten ei tarvitsisi kahlata polvia myöten vedessä niitä hakemassa. Otin mukaani Mörrin ja Faxin suitset ja suuntasin laitumelle.

Tervehdin ohikulkeissani Koluria, jonka loimea korjailin hieman paremmin paikoilleen. Mihinhän oli poika itseään rapsutellut? Moikkasin myös Laikkaa, jonka jälkeen otin vastaan Svipan tuttavallisen hörinän. Se on sitten niin ihana tamma, aina tervehtimässä hörinällään!

Mörrin löysin keskeltä nurmikkoa Faxi seurassaan ja ensin laitoin omalleni suitset päähän. Sitten aloin miettimään niitä Faxin suitsia. Hmm, joo, niin tästähän piti avata turpahihna, näyttääpäs kummalliselta, mutta kai tää näin menee. Laitoin turpahihnan kiinni kun olin saanut kuolaimettomat Faxillekin päähän ja lähdin taluttamaan innokasta Faxia Mörrin luokse. Samalla yritin puhelimessa neuvoa työkaveriani laitumelle ja yhtäkkiä Faxilta tippui suitset päästä. Alkoi hymyilyttää, Faxi seisoi paikoillaan kiltisti ja päätti sitten syödä hieman ruohoa. Katsoin suitsia ja huomasin, että olin vahingossa laittanut leukahihnan kiinni turparemmin solkeen! Ei ihme ettei pysynyt... Faxi seisoin kärsivällisesti kun Täti laittoi sille uudestaan suitsia päähän :)

Talutin kummatkin hevoset kohti satulakaappia ja juuri ennen ojaa laitoin Mörrille ohjat kaulalle. Se osaa tulla sieltä ihan itsekin. Komensin vain hieman ja poika astui kauniisti ojan yli odottamaan jatkotoimenpiteitä. Faxilla ujostutti, voi hyvänen aika, näin syvä kraateri! Hevonen valmistautui kuin Grand Canyonin ylitykseen ja pomppasi pää korkealla ojan yli. Sitten päristeltiin, kyllä oli hurja paikka! Hassua että se tulee siitä samasta kohtaa astumalla yli, kun toisella puolen on ruokaa tarjolla...

Tarkistin ensin kaviot, sitten otin harjan käteeni ja harjasin herrat jotakuinkin ratsastuskuntoon. Pölyisiä otuksia ovat, kaikki hevoset piehtaroivat iloisina niissä tietyissä kohdissa, missä saa parhaiten tomutettua itsensä. Ötökkäsuoja à la Laidun! Lisäsin kummallekin pikiöljyä, etteivät paarmat niin kovin kävisi kimppuun. Vieraatkin olivat jo päässeet perille ja sovimme että Ida menisi Mörrillä ja Lasse Faxilla. Mörrille laitoin satulan ilman jalustimia (ne kun on aivan liian pitkät muille kuin pitkäjalkaisille aikuisille) ja Faxille lainasin Mörrin satulahuopaa ja ratsastusvyötä. Olin rinta rottingilla kun vieraat kehuivat hevosia NIIN rauhallisiksi ja kilteiksi!

Lasten äiti talutti Faxin ojan yli ja se meni paremmin kun Faxilla oli joku (minä) taputtelemassa takapuolelle. Mörri tuli tyynesti yli, hypyllä tosin, näytti että kyllä hänkin osaa. Nostimme lapset ratsujensa kannettavaksi ja lähdimme sitten liikkeelle. Mörri oli oitis talutusratsastus-automaattina, mutta Faxi tuntui miettivän hetken. Sekin ymmärsi selässään olevan pienen ihmisen, mutta oli ilmeisesti hieman epävarma lastinsa suhteen. Hetken kuluttua polle tuli siihen tulokseen että tää on varmaan ihan ookoo, kun kerta lähdettiin kaikki liikkeelle samaan suuntaan.

Kävelimme kohti junnujen laitumia tietä pitkin, mistä Tirri uteliaimpana tulikin töltillä aidan viereen. Brynja tikutti heti perässä ja sitten myös Vaavi tömisteli paikalle, ei kai täällä vaan jaeta mitään herkkuja hänen tietämättään?!? No ei tosiaan jaeta, töissä ollaan juhannuksenakin, tuntui Mörrin ilme sanovan.

Käännyimme junnulaitumen vierustaa kulkevalle tielle ja siinä alkoi harmillisesti Idan nenä menemään tukkoon. Siinä sitten vaihdettiin lennossa ratsastajaa Mörrille, oli Idan äitin vuoro mennä selkään. Taisi olla hetken hieman hankalaa, kun satulassa ei ollut niitä jalustimia. Hän on kuitenkin ratsastanut enemmänkin aikoinaan, eli sieltä selkärangasta ne kaikki tulee kyllä mieleen.

Faxi teki pari pysähdystä mäkeen ja mietti että onko tää nyt ihan tosi sitä mitä te haluatte. Kyllä on, alahan tulla sieltä tai Mörri tulee takaata ja tönäsee liikkeelle! Suuri ylämäki saatiin kunnialla loppuun ja mäen päällä suuntasin pikkuhiljaa metsään. Faxi piristyi huomattavasti ja niin myös Mörri, tää tiesi lyhyttä lenkkiä! Kerroin että nämä ovat hyvin varmajalkaisin hevosia, niillä ei ole kenkiä joten ne tuntevat mihin jalkansa asettavat. Hetken kuluttua Faxi lähti kävelemään mun vierestä kalliolle ja jäi sitten seisomaan korkeammalle. Kerroin sille että siinä kalliossa on 15 senttiä leveä railo, varovasti siitä. Faxi nuuski tarkkaan kalliota ja asetteli sitten jalkansa täydellisesti railon toiselle puolelle ja tuli nätisti ylpeänä alas polulle. Hieno poika! Mörri sen sijaan tuli perässä sen oloisena että olipa vaan suoritus...

Jatkoimme metsässä matkaa ja jouduimme saman tien kiertämään kaatuneen puun mustikanvarpujen seassa. Nelivedolla pääsee! Polulla oli tosi hyvä kävellä ja issikka pääsikin oikeuksiinsa loistavana maastoratsuna välin juurakkoisessa, välin kivikkoisessa maastossa. Iso ojakin tuli ylitettyä nätisti, katsoin kuinka Mörri astui rennon rauhallisesti ylitse. On se hyvä polle tuo Mörri!

Päästyämme polulta hieman isommalle polulle vastaan tuli kaatunut puu. Lasse näki Faxin selästä tosi hyvin reitin mistä pääsimme puun toiselle puolen. Hetken kuluttua tuli vastaan kaksi perättäin kaatunutta puuta ja siinä pitikin jo miettiä. Ensimmäisestä pienestä puusta pääsimme hyvin yli, mutta sitten edessä oli iso kuusi poikittain. Vasemmalle iso puu näytti jatkuvan ja jatkuvan, joten oikealta juurakon takaa oli kokeiltava ohi. Kuten sanottua, nelivedolla pääsee! Puu oli kaatuessaan nostanut pari isoa kiveä pinnalle ja jättänyt syvän montun. Joku juurista oli katkennut niin, että maassa oli kummia painaumia. Kävelin ensimmäisenä taluttaen Faxia, joka tutki huolella maata. Mörrille pyysin antamaan pitkät ohjat, se katsoo ihan itse mihin jalkansa laittaa. Mörri oli aivan tohkeissaan kun sai ohjat, se päristeli tyytyväisenä kun hänelle oli annettu tärkeä tehtävä suoritettavaksi, puskassa vieläpä!

Jyrkän alamäen jälkeen olimme sivutiellä ja Ida halusi uudestaan hevosen selkään. Odottaessani vaihtoa Faxi alkoi ilmeisesti olemaan jo kyllästynyt, koska se pentele järsäsi mua jalasta! Se on kuule sillai Faxi että tosta hyvästä sä joudut kuskaa mua vielä tän reissun päätteeksi! Jatkoimme matkaa ja kun olimme laitumen vieressä suoralla tiellä, kysyin muksuilta, että haluaako he kokeilla hieman nopeampaa vauhtia. Iloinen "Joo!" tuli kummaltakin, joten sitten ei muuta kuin juoksemaan. Lassella taisi olla hieman epävakaampi olo ja hidastimme takaisin käyntiin. Ida tykästyi Mörrin raviin ja halusi lisää, joten äitinsä talutuksessa Mörri lähti uudestaan raville.

Faxi olisi halunnut kaverinsa perään, mutta pidin pojan aisoissa. Faxi tepsutteli tanssien eteenpäin ja sain pitää ohjista ihan kunnolla kiinni. Toisen ravin jälkeen Ida halusi pois kyydistä ja äitinsä hyppäsi Mörrin kyytiin. Myös hän halusi kokeilla ravia, mutta koska Mörriä ei meinaa millään saada keulille, hän sai tehdä työtä ihan tosissaan ravin eteen! Mua nauratti, olihan tuo arvattavissa, jos kerta joku toinen hevonen on mukana, niin Mörri antaa toisen pistää päänsä pantiksi!

Pääsimme laitumelle hyvässä jarjestyksessä ja Lasse tuli Faxin selästä alas kuin vanha tekijä. Tosi hyvin oli kummatkin lapset pärjänneet hevosten kanssa, harmillista oli vain Idan allergia. Annoimme hevosille ruokaa ja kumpikin sai ison kasan porkkanoita lapsilta. Mörrin olin jo päästänyt irti, mutta Faxilta otin vain huovan pois selästä. Jätin sille ratsastusvyön, lähdetään käymään Kattilassa.

Hyppyytin Faxin ojan yli ja kiipesin selkään kannon päältä. Sitten ohjasin Faksukkelin kohti porttia, mihin herra auliisti menikin. Kolur oli ystävällisesti auttamassa portin avaamisen kanssa, ikävä kyllä häntä ei juuri nyt otettu mukaan. Vieraat sulkivat portin ja mä opastin Faxia kohti Kattilaa. Päästyäni mäen alas ja tasaiselle suoralle, päätin kokeilla hieman tölttiä. Nojasin hieman taaksepäin, maiskuttelin ja pidin ohjia tuntumalla. Faxi lähti oitis hyvälle töltille ja mua hymyilytti. Kehuin ratsua ja se siirtyi käyntiin. Ei kun mennään vielä, naksuttelin, ja olimme taas pehmeässä töltissä. Joka kerta kun kehuin, Faxi otti sen hidastamiskäskynä. Jaa jaa tämä on aivan erilainen kuin mitä Mörri! Sitten löytyi meille kummallekin sopiva tahti ja kun muistin vain naksutella, töltti pysyi oikein hyvänä.

Mä olin sen verran ihastunut Faxin tölttiin, että päätin ettei me mennäkään Kattilaan asti. Pyysin Faxia kääntymään mutkan jälkeen takaisin ja poika totteli auliisti. Otimme hieman lisää tölttiä, kun huomasin että auto tuli edestä. Ne mun vieraathan ne siellä olivat lähteneet tutustumaan Kattilaan ja hihkaisin että ei me mennäkään Kattilaan, me mennään nyt tölttiä! Vieraita huvitti ja he jatkoivat matkaa. Niin mekin Faxin kanssa, nautin aivan suunnattomasti! Hetken kävelimme ja pyysin sitten uudestaan tölttiä. Nojasin vauhdissa hieman eteenpäin, jolloin Faxi siirtyi laukkaan. Se siirtyi melkein heti takaisin töltille ja käyntiin, koska mä en osannut istua oikein. Mun istunta oli kuten Mörrin kanssa, eli se ei ollut sitä mihin Faxi oli tottunut Minnan kanssa. Edessä oli kuitenkin sopiva mäki ja olin jo hieman päässyt jyvälle Faxin ratsastamisesta, joten päätin kokeilla uudestaan laukkaa. Aloitimme töltillä, josta siirryimme laukalle ja nyt pääsimme oikein hyvin vauhtiin kun osasin istua oikein. Faxi jopa innostui ottamaan kunnon spurtin!

Vastaan tuli ihmisiä, jotka katsoivat kun Faxi spurttasi ylös mäkeä ja hymyillen he siirtyivät tien toiselle laidalle. Hidastimme töltin kautta käyntiin ja tullessamme ihmisten kohdalle tervehdin heitä englanniksi, näyttivät olevan turisteja. Iloisesti he tervehtivät takaisin ja jatkoimme matkaa. Pian olimmekin jo portilla ja tulin alas selästä. Mulla oli tosi hyvä fiilis tästä Faxin ratsastamisesta, sai poika lisää porkkanoita kun pääsimme ruokakaapille. Tarkastin vielä kaviot ja söin itsekin omenaa. Mörri oli sattumoisin vielä tonteilla ja kun huomasi mun syövän herkkua, se tuli ihan nonchalanttina vierelle notkumaan. Annoin sille palasen omenaa, jonka se tyytyväisenä natusti. Sitten se kokeili kutitusta, se naaputti ylähuulellaan mua masusta ja mua alkoi naurattamaan. Annoin sille toisen palasen omenaa. Siitä tulikin uusi leikki, Mörri kutitti ja mä annoin hyvää hedelmää!

Sinne ne jäivät tyytyväisinä juhannusta viettämään, hieman töitä ja paljon ruokaa, mikäs sen mukavampaa! :D

Kesälaitumilla

Aika on taas juossut kuin innostunut Mörri, ja hevoset ovat päässet jo kesälaitumille Nuuksioon. Mulla on kirjoittaminen hieman jäänyt, töitä on ollut sen verran paljon, ettei ole yksinkertaisesti jaksanut. Ja itseasiassa minusta tuli juuri vakituinen työntekijä, hienoa! :D

Hevosten siirto Nuuksioon meni hyvin ja Mörri sai mut tapansa mukaan taas hymyilemään. Ja nauramaan, kun se tauolla välttämättä halusi puskaan piiloon!

Muutenkin se oli mainio, selkeästi herra säästeli itseään kun tiesi mihin ollaan menossa. Virtaa löytyi kyllä silloin, kun Laikka-neito yritti laukassa ohitse. Ensin Mörri siirtyi tamman eteen, Laikka yritti toiselta puolen, jolloin Mörri kiilasi taas eteen. Sitten kun olimme menneet edes takaisin reunasta reunaan, Laikka pisti kaikkensa peliin. Mörri päätti kuitenkin näyttää mitä tän talviturkin alta löytyy ja pisti nopeampaa laukkavaihdetta silmään. Ja kun tuli sopiva kaarre, poitsu otti gepardit käyttöön! Sinne jäi Laikkeliini kauaksi taakse ja Mörri suorastaan hörisi tyytyväisyydestä!

Mörri, Faxi ja Vísir on yhdistetty isoon laumaan ja Mörrille se oli todellinen helpotus. Nyt sillä on laumanjohtaja, johon se luottaa ja josta tykkää ja jolla on karismaa. Vaavi ei ollut Mörrin mieleen johtajana, ilmeisesti se oli liian nuori ja kokematon. Mörrin elo siis parani kertaheitolla ja mulla onkin ollut varsin tyytyväinen pollura lenkille vietäväksi!

Pariin otteeseen olemme tehneet jo laavuretkiä, otettu eväät mukaan ja pysähdytty tulomatkalla grillaamaan makkaraa. Mörri on jo niin tottunut ruokaretkeilijä, että ottaa aina unoset syötyään ensin Minnan antamat porkkanat. Se saattaa katsella hetken ihmisten touhuja, mutta pistää sitten simmut kiinni ja torkkuu.

Mörrillä on nyt viimeisimmän kuukauden aikana tullut töltti esiin aika usein ja mä olen aina yrittänyt kehua ja löysätä ohjia ja palkita sillä sekunnilla kun moinen ihanuus tapahtuu. Kahden viimeisimmän ratsastuksen aikana on melkein kaikki laukannostot alkaneet ravista töltin kautta laukalle! Wuhuu! Poika alkaa töltätä! Ja Haukkalammen kiemurainen polun pätkä tultiin töltillä ja mä olin NIIN ylpeä ja tohkeissani että hihkuin innosta! Passiakin ollaan paineltu paikoitellen, Mörri näyttää nyt kokeilevan kaikkia mahdollisia askellajeja mitä sattuu löytymään. Jotain tosi erikoistakin mentiin eräs päivä, tuntui kuin olisi menty tölttilaukkaa, tai laukkatölttiä... Siis tölttiä, mutta laukan tahdissa? Hyvä siellä oli istua, pysyin huovan kanssa vallan mainiosti kyydissä.

Suurimman osan oikeastaan koko talvesta olemme saaneet mennä jonkun toisen seurassa, useimmiten ratsukko Minna/Faxi on ollut seuranamme. Pari kertaa kävin Nupurissa Hakjärvellä issessein, ekalla kertaa tunnin reissu mentiin 45 minuutissa ja toisella kertaa sama reitti kesti noin 2,5tuntia. Mörristä kun ei koskaan tiedä millä päällä se on, jälkimmäisellä kerralla sitä ei kertakaikkiaan huvittanut tulla takaisin ollenkaan. Siellä sitten seistiin metsässä ja syötiin ruohoa, käy se lenkkeily näinkin!

Eilen ajattelin taluttaa ratsuani koko matkan, mutta laitoin kuitenkin sille selkään lampaankarvan ja ratsastusvyön. Lähdimme liikkeelle turparemmi kuolaimettomista avoinna, eli Mörri tiesi saavansa syödä. Kaikessa rauhassa tassuttelimme tietä pitkin ja aina välillä Mörri napsi herkkuja tien sivusta. Mä aloin oikein etsimään niitä hyvän näköisiä heinätupsuja, minusta on kehittynyt aika haka löytämään maukkaimmat kohdat! Sitten kun Mörri oli saanut suunsa täyteen, jatkoimme kävelyä. Mulla alkoi jossain vaiheessa itikat olla pahasti riesana, Mörrin olin suihkutellut hyönteiskarkotteella ja pikiöljyllä ennen retkeä.

Kun viimein hermostuin niihin ötököihin, kipusin Mörrin selkään ja käänsin turvan laidunta kohti. Juu ei hänellä kiirettä ollut, mikäs tässä on syödessä ruohoa! Mainitsin kyllä Mörrille, että se turpahihna meni kiinni eli töissä niinkuin oltaisiin. Mörriin mun selitykset eivät purreet, vaan poitsukkeli veti pientareelta heinää ja nautiskeli kaikessa rauhassa. Hetkeksi siihen tuli eloa, kun otin lehtevän oksan käsiini, hyvänen aika Täti meinaa patistaa! Saman tien se jo rauhottui, kun huomasi minun vetelevän oksalla itikoita sekä omista nilkoistani ja hänen masunsa alta. Mulla oli piankin nilkat syöty, olin höppänä laittanut nilkkasukat jalkaan ratsastushousujen kanssa. Paljas iho houkutteli itikat kansainvaellukselle ja nyt mulla on kintuissa punaiset pahkurarinkulat koristeena.

Pyysin mä pariin otteeseen laukallekin ja Mörri totteli auliisti, mutta pian tahti muuttui takaisin rennommaksi ja ruoho maistui. No joo, hyvä ilma, antaa olla, haahuillaan täällä sitten! Senkin piti olla noin tunnin reissu, mutta parihan siinä taisi vierähtää. Mulla on periaatteena että mennään fiiliksen mukaan, enkä ole liian jumiutunut ajatukseen "Olin kyllä suunnitellut tälle reissulle sitä-tätä-ja-tuota!" Viimeiset metrin laitumelle oli tosi hidasta, Mörri ei meinannut millään haluta takaisin! Sitten se selkeästi astui jonkin päälle, otti pari linkuttavaa askelta ja mä tulin selästä heti pois. Etukavioon oli mennyt kivi. Kaivoin sen pois Mörrin parturoidessa piennarta, häntä ei juurikaan muu kiinnostanut kuin ruoka! Meidän laidunten kohdalla on kuulkaa siistit reunat!

Meillähän oli vastaanottokomitea kun viimein pääsimme laitumen portista sisään. Faxi-herra oli houkutellut Laikka-neidon seuraansa, söivät viekukkain ruohoa Vísirin miettiessä että pitäskö hänenkin liittyä seuraan. Faxi hörisi meille, mutta ei lähtenyt seuraamaan ruokakaapille, koska hän tässä oli illallisella tämän kirjavan kaunottaren kanssa!

Maanantaina lenkin jälkeen kysyin Mörriltä että "Pitäskö mun pestä sut?" Mörrihän kääntyi kannoillaan ja kipitti karkuun viiden metrin päässä olleelle ojalle syömään meheviä vesikasveja. Mä otin ruokakipon ja ajattelin huljuttaa sen ojassa puhtaammaksi ja hyppäsin samaisen ojan yli. Kaappasin vettä ruoka-astiaan ja koska Mörri oli hypännyt mun perässä toiselle puolelle, aloin kaatamaan vettä sen selkään. Samalla yritin hanskalla putsata hevoseni selkää. Mörri oli edelleen sitä mieltä ettei tosiaan tartte pestä ja lähti kävelemään pidemmälle laitumelle. Mä kävelin sen vieressä ja edelleen hinkkasin hanskalla. Sitten Mörri tihensi tahtia raville ja minä lähdin hölkkäämään yrittäen samalla viskoa vettä ja hinkata hikiä pois. Mörri edellen hieman kiihdytti ja mun oli jo pakko juosta ihan kunnolla. Sitten alkoi naurattaa ja Mörriäkin huvitti. Se käänsi päätänsä niin, että näki mun ilmeen ja sitä selkeästi huvitti tilanne. Mä nauroin jo ääneen siinä vaiheessa ja yritin pysyä vauhdissa mukana. Mörri ravasi mun vierellä juuri niin kovaa kuin mitä mä pystyn juoksemaan, ei yhtään lujempaa, mutta ei yhtään hitaampaakaan! Sitten Mörri viskeli harjaansa ja päristeli, sillä oli kivaa! Enää en pystynyt edes vettä viskaamaan pesemisestä puhumattakaan, kun piti juosta. Sitten alkoi astma vaivata ja Mörri huomasi sen heti. Se hidasti ja hidasti ja siirtyi käyntiin, seurasi korvat hörössä mun hengitystä ja sydämen sykettä (hevoset kuulee ihmisen sydämen lyönnit) ja pysähtyi mun vierelle. Hetken kuluttua sain taas paremmin happea ja huomasin hevoseni katsovan mua. Hymyilytti, Mörri hymyili mulle takaisin! Mulle tuli aivan mahtavan hieno fiilis, mun issikka-urhoni leikkii mun kanssa!