Lähdin jo reilusti ajoissa ajelemaan Nuuksioon, tarkoituksena oli käydä ensin mustikassa. Hieman epäilin jalkojen kuntoa eilisen mustikkareissun jäljiltä, takareidet ja pakarat olivat kykkimisestä, kyykkyyn-ylös-liikkeestä ja eteenpäin-kumarruksista hieman... noh... arat. Eikä se ristiselkäkään ihan ilman valituksia lähtenyt liikkeelle. Päätin ottaa reppujakkaran mukaan helpottamaan poimintaa, varsinkin kun mustikkaa on niin paljon, että yhdeltä istumalta saa kasaan kunnon saaliin.
Parkkiksella vaihdoin kumpparit jalkaan ja vastaan tulikin jo ihmisiä marjasankoineen ja sienivasuineen. Kanttarelleja näytti olevan ihan hurjasti!
Varsalaitumen reunaa kävellessä kattelin, että pollet olivat kunnossa ja varsa näkyvillä. Piiperöinen söi ruohoa, tai ainakin nuuski innokkaasti maata. Jatkaessani matkaa kuului ehkä maailman suloisin ääni, varsan hirnunta! Voi mikä pieni ääni!
Menin ratsastuspolun kautta hyville mustikkapaikoille ja sain kivasti kerättyä pakasterasiaan piirakkatarpeita. Välillä istuin, välillä seisoin ja välillä kykin. Ja vahdin kelloa, ettei vaan ratsastus livahda ohi! Jalat alkoivat väsymään, joten päätin laittaa pillit pussiin, tässähän pitäisi vielä pysyä satulassakin pari tuntia.
Tassuttelin laitumelle ja vaihdoin kumpparit pois ratsastustennareihin (viileät!) ja samalla huomasin että hanskat oli jääneet kotiin.. Sain ehdotuksen satulattomasta Svipasta, mikä olisi ollut normaalisti aivan ehdoton "JES!", mutta nyt kintut oli sen verran väsyneet, etten uskaltanut riskeerata. Eräs pariskunta tuli ratsastamaan ja rouvalle ehdotettiin Laikkaa ilman satulaa. Ensiepäröinnin jälkeen hän rohkaistui kokeilemaan ja kerroin hänelle mun viime sunnuntaisista kokemuksista. Hän oli mennyt vain isoilla hevosilla, mutta viimeinen argumentti "Laikka ei mene ravia" sai innostuksen silmiin. Herralle annettin Tvistur, luotettava mahtipolle, joka hoiti homman kotiin kuten aina.
Matkaan olisi vielä pitänyt tulla kaksi muutakin henkilöä, mutta he myöhästyivät ja meidän oli lähdettävä, koska pariskunnalla oli vielä jotain muutakin menoa. Meitä olikin sitten vain neljä ratsukkoa, joten luvassa oli hieman nopeampi reissu. Sain alleni Kronan (muffukka) ja jo heti ensimmäisistä sekunneista olo oli kuin olisi kotiin tullut. Satula tuntui hyvältä, Krona tuntui hyvältä, asento oli hyvä, ilma oli hyvä, kaikki oli hyvin!
Svipa ja Kolur jäivät katselemaan ihmeissään; heiltä otettiin loimet pois ja tässä seistiin satuloita odotellen, mutta sitten muut lähtivät ja jättivät heidät tänne... En tiedä kuinka kauan kesti, ennenkuin ne tajusivat olevansa irti riimunnaruista! :)
Matkaan lähdettiin ja Krona tuntui olevan innokas liikkumaan. Oli viileä mukava ilma, joten polletkin olivat reippaampia. Metsäpätkän jälkeen kiristettiin vielä satulavyöt ja rouva Laikan selässä tuntui olevan tyytyväinen valintaansa.
Tölttipätkät meni hienosti kaikilta ja Laikkakin pysyi mukana. Krona tapansa mukaan yritti vetää kautta puskain, mutta olen jo oppinut ohjaamaan sitä paremmin. Ensimmäinen laukka oli tosi hieno, osasin antaa laukka-avut täsmällisesti ja Krona pyyhälsi Frostin perään innolla. Olisi mennyt ohikin jos vain olisin päästänyt, menohaluja oli tällä tammukalla!
Juuri kun olimme keskustelleet issikoiden rauhallisuudesta ja siitä, etteivät ne ota mitään sivuaskelia, niin jo meni Frosti todistamaan ne väitteet vääriksi. Pusikosta hyökkäsi karmaiseva oranssi-musta ritariperhonen, joka sai Frostilta jalat tanssimaan! Flaff, flaff, flaff liihotteli tuo pelottava otus tiehensä ja sitten olikin taas turvallista jatkaa. Krona katseli kummissaan, mitä se iso poika hötkyilee?
Takasin tullessa oli enemmän laukkapätkiä ja hevoset tihensivät askeleitaan huomatessaan laukkapaikat. Kronan kanssa sattui juuri se täydellinen laukka, missä kaikki menee putkeen ja jälkeenpäin olo on aivan mahtava. Aloitettiin töltillä, siirryttiin laukkaan, sitten oli aivan täydellinen tasapaino ja Krona meni kauniisti ja innokkaasti tasaista pehmeää laukkaa ja minä kyydissä tasapainoisesti ja... Voi että! Siis sellainen fiilis että sitä laukkaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka kauan ja tuntui että Krona olisi jaksanut samassa hurmiossa painella ties kuinka pitkään! Mulla on ollut sama tunne Svipan ja Tvisturin kanssa aikaisemmin, mutta tää oli eka kerta Kronan kanssa. Ainahan mä olen sen laukasta nauttinut, mutta se Täydellinen Laukka on harvinaisempi. *huokaus*
Lopuksi tultiin Kronan johdolla metsäpolkuja pitkin, sitä samaa minkä varrella mä olin jo tänään aikaisemmin käynyt mustikoimassa. Kronan askeleet tihentyivät ja "hörh, hörh" kuului aina välillä. Naapurin hevosta kuunneltiin korvat hörössä, se hirnui eilenkin tohkeissaan. Laitumella otin ensin satulan pois, sitten vein tamman pesulle ja riimulla kiinni omaan paikkaansa. Hieman sai namia hyvästä käytöksestä ja innokkuudesta myslin lisäksi. Autoin vielä muiden hevosten loimittamisessa, että päästään kaikki ajoissa pois. Rouva oli innoissaan Laikan töltistä ja laukasta, tulee varmasti toistekin. Ja herraa hymyilytti Tvistur, joka lähti laukkaan kun kuuli edestä käskyn "Laukka!" ja hidasti kuullessaan "Ja käyntiin!"
Tuumasin vielä lähtiessä, että mä olen huomenna varmaan totaalisen dead. Kahtena päivänä peräkkäin mustikassa ja vielä ratsastus jo valmiiksi väsyneillä jaloilla saattaa aiheuttaa ylimääräisiä ähkäisyjä istuessa kellosepän pöydän ääreen...
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
lauantai 25. heinäkuuta 2009
Hoivailua ja herkkuja
Taas tuli oltua heposia hoivailemassa. Äitee lähti kaveriksi, oli varannut hieman evästäkin mukaan.
Ensimmäisenä käytiin tarkistamassa, että varsalaitumella kaikki oli hyvin ja vettä tarjolla. Täytin juoma-astian ja huhuilin samalla pollukoita. Sieltä se ex-oripoika saapui tutkimaan, että ketä oli tullut. Toinen tammakin tuli paikalle, mutta missä oli varsa ja emä? Niitä ei näkynyt, joten piti mennä ihan laitumelle asti katsomaan. Ex-ori/nyk.ruuna seurasi tiiviisti kannoilla näkkärin toivossa, mutta jäi hieman jälkeen kun ei uskaltanut tulla ojan yli samasta kohtaa. Hetken käveltyäni hoksasin jo tammamamman ja varsan, joka unisena nousi seisomaan. Emä tuli reippaasti näkkärin luokse, varsa uteliaana mukanaan. Siinä vaiheessa varsan iskä tuli paikalle ajamaan muita pois herkkupatojen äärestä ja tunnelma oli sähköinen. Ajattelin jättää perheen rauhaan ja lähdin takasin ojan yli. Toinen tamma seurasi mukana ja taputtelin ja kehuin sitä kovasti. Kaunissilmäinen, mutta hieman kiukkuinen ruuna kiersi taaskin ojan ja hetken kuluttua myös emä ja tamma liittyi seuraan vesiastian luo. Varsa oli jo kasvanut vaikka kuinka, se alkaa näyttää jo ihan issikalta!
Aikuisten laitumella me öljyttiin kaikki pollet siinä missä sattuivat seisomaan. Aloitimme Eikistä, tamma tuli innolla vastaan, tiesi saavansa taas herkkuja. Sitten oli vuorossa Tvistur, jonka öljyämisen aloitin etujalkojen välistä. Viimeeksihän Tvisse yritti kovasti vältellä saman alueen hoitamista, mutta näin sujui paremmin. Sitten oli vuorossa Gustur, joka antoi nätisti kiinni ja hoitaa hännän ja harjan, mutta lähti sitten kamalalla kiireellä ravaten pois. Herkutkin jäi saamatta!
Sitten olikin vuorossa tomera pakoilija Laikka, joka öljypurkin hoksattuaan lähti sivuitse kävelemään. Vaihdoin suuntaa itsekin, jolloin Laikka pisti kakkosvaihdetta silmään. Kävelin samansuuntaisesti ja hihkasin terävästi "LAIKKA", jolloin tammukka suorastaan nuupahti ja antautui. Äiti piti riimusta kiinni ja minä öljysin nopeasti. Herkkua sai sekin tammukka.
Svipa otti asian tosi rennosti, joo tähän on totuttu ja hän tietää mahtipollena saavansa ihan hirveesti herkkuja tän jälkeen. Upea luonne, kertakaikkiaan!
Kolur hoitui kanssa hyvin, oli tosin taasen saanut kaulakappaleen ihan vinoon ja pois pääkappaleesta. Miten se voi saada sen noin, kun kerta kaulakappale on riimussa kiinni kahdesta kohtaa ja niiden välistä vielä pääkappaleessakin? Käsittämätön polle...
Sitten oli työt tehty ja ajateltiin että kokeillaan sitä Gusturia, josko sen saisi kävelylle mukaan. Otettiin loimi pois herralta, mutta siinä sekunnissa jalat oli kasvanut maahan kiinni. Yritettiin houkutella vaikka miten, mutta polle seisoi kuin naulittuna! Kokeilin kääntää sitä voltin kautta liikkeelle, mutta heti kun turpa osoitti portille, jalat tyssäsi siihen. Mä vähän Jaanalle sanoinkin että saa nähdä lähteekö se mun kanssa mihinkään. Eipä lähtenyt, ei. Ei sitä voi väkisinkään viedä, joten loimi takasin päälle ja riimu kaappiin.
Sanoin äitille, että loput herkut voi antaa Kronalle ja Disalle. Ja samantien Gustur pyyhälsi laukalla ohi ruokakippojen tuntumaan, kyllä hälle nyt maistuisi! Nii varmaan, arvaa saatko.
Vettä laitettiin vielä reilusti tarjolle ja sitten olikin vuorossa mustikkametsä. Äiteen kanssa tassuteltiin (ilman Gusturia, tyhyy!) ratsastuspolulle ja kerättiin pari litraa mustikoita kymmenen neliön alalta! Ihan hurjasti oli mustikkaa, ei auta muuta kuin mennä huomenna uudestaan ennen ratsastusta. Jos ottais reppujakkaran ja yhdeltä istumalta sais kerättyä jo vaikka kuinka.
Ohikulkeissani hain kaupasta vaniljakastikkeen ja kauramurotaikinan ja tein kotona mustikkapiirakan. Että oli hyvää!
Ensimmäisenä käytiin tarkistamassa, että varsalaitumella kaikki oli hyvin ja vettä tarjolla. Täytin juoma-astian ja huhuilin samalla pollukoita. Sieltä se ex-oripoika saapui tutkimaan, että ketä oli tullut. Toinen tammakin tuli paikalle, mutta missä oli varsa ja emä? Niitä ei näkynyt, joten piti mennä ihan laitumelle asti katsomaan. Ex-ori/nyk.ruuna seurasi tiiviisti kannoilla näkkärin toivossa, mutta jäi hieman jälkeen kun ei uskaltanut tulla ojan yli samasta kohtaa. Hetken käveltyäni hoksasin jo tammamamman ja varsan, joka unisena nousi seisomaan. Emä tuli reippaasti näkkärin luokse, varsa uteliaana mukanaan. Siinä vaiheessa varsan iskä tuli paikalle ajamaan muita pois herkkupatojen äärestä ja tunnelma oli sähköinen. Ajattelin jättää perheen rauhaan ja lähdin takasin ojan yli. Toinen tamma seurasi mukana ja taputtelin ja kehuin sitä kovasti. Kaunissilmäinen, mutta hieman kiukkuinen ruuna kiersi taaskin ojan ja hetken kuluttua myös emä ja tamma liittyi seuraan vesiastian luo. Varsa oli jo kasvanut vaikka kuinka, se alkaa näyttää jo ihan issikalta!
Aikuisten laitumella me öljyttiin kaikki pollet siinä missä sattuivat seisomaan. Aloitimme Eikistä, tamma tuli innolla vastaan, tiesi saavansa taas herkkuja. Sitten oli vuorossa Tvistur, jonka öljyämisen aloitin etujalkojen välistä. Viimeeksihän Tvisse yritti kovasti vältellä saman alueen hoitamista, mutta näin sujui paremmin. Sitten oli vuorossa Gustur, joka antoi nätisti kiinni ja hoitaa hännän ja harjan, mutta lähti sitten kamalalla kiireellä ravaten pois. Herkutkin jäi saamatta!
Sitten olikin vuorossa tomera pakoilija Laikka, joka öljypurkin hoksattuaan lähti sivuitse kävelemään. Vaihdoin suuntaa itsekin, jolloin Laikka pisti kakkosvaihdetta silmään. Kävelin samansuuntaisesti ja hihkasin terävästi "LAIKKA", jolloin tammukka suorastaan nuupahti ja antautui. Äiti piti riimusta kiinni ja minä öljysin nopeasti. Herkkua sai sekin tammukka.
Svipa otti asian tosi rennosti, joo tähän on totuttu ja hän tietää mahtipollena saavansa ihan hirveesti herkkuja tän jälkeen. Upea luonne, kertakaikkiaan!
Kolur hoitui kanssa hyvin, oli tosin taasen saanut kaulakappaleen ihan vinoon ja pois pääkappaleesta. Miten se voi saada sen noin, kun kerta kaulakappale on riimussa kiinni kahdesta kohtaa ja niiden välistä vielä pääkappaleessakin? Käsittämätön polle...
Sitten oli työt tehty ja ajateltiin että kokeillaan sitä Gusturia, josko sen saisi kävelylle mukaan. Otettiin loimi pois herralta, mutta siinä sekunnissa jalat oli kasvanut maahan kiinni. Yritettiin houkutella vaikka miten, mutta polle seisoi kuin naulittuna! Kokeilin kääntää sitä voltin kautta liikkeelle, mutta heti kun turpa osoitti portille, jalat tyssäsi siihen. Mä vähän Jaanalle sanoinkin että saa nähdä lähteekö se mun kanssa mihinkään. Eipä lähtenyt, ei. Ei sitä voi väkisinkään viedä, joten loimi takasin päälle ja riimu kaappiin.
Sanoin äitille, että loput herkut voi antaa Kronalle ja Disalle. Ja samantien Gustur pyyhälsi laukalla ohi ruokakippojen tuntumaan, kyllä hälle nyt maistuisi! Nii varmaan, arvaa saatko.
Vettä laitettiin vielä reilusti tarjolle ja sitten olikin vuorossa mustikkametsä. Äiteen kanssa tassuteltiin (ilman Gusturia, tyhyy!) ratsastuspolulle ja kerättiin pari litraa mustikoita kymmenen neliön alalta! Ihan hurjasti oli mustikkaa, ei auta muuta kuin mennä huomenna uudestaan ennen ratsastusta. Jos ottais reppujakkaran ja yhdeltä istumalta sais kerättyä jo vaikka kuinka.
Ohikulkeissani hain kaupasta vaniljakastikkeen ja kauramurotaikinan ja tein kotona mustikkapiirakan. Että oli hyvää!
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Pitkästä aikaa ilman satulaa
Vietyäni miehen lentokentälle ajoin kertakaikkisen ajoissa laitumelle. Pollet olivat kaikki kiinni ja madotettavana, joten mulle jäikin sitten jälkimaun poisto näkkärin avulla. Gusturilta otettiin loimi hetkeksi pois, jolloinka poika siirtyi automaattisesti muiden joukkoon tullakseen mukaan retkelle. Siinä se seisoi sievästi rivissä ja odotti satulaa ja suitsia. Vaan ehei, ei otettu Gussea tällä kertaa mukaan!
Laikalla oli selässä kaksi nirhaumaa, ilmeisesti joku laidunkaveri rapsutellut hieman liian kovaa. Siitä seurasi se, että satulaa ei voinut laittaa selkään, se olisi hinkannut ihoa lisää rikki. Sillä siis piti mennä ilman satulaa. Jaana kysyikin, että kiinnostaisiko, koska hän tietää että tykkään mennä ilman satulaa. Jäin miettimään asiaa, Laikka on niin pieni! Jaksaako se tosiaan kantaa tällaisen ison rotjakkeen? On sillä vissiin painavammatkin menneet ja sitkeähän tuo tamma on. Ja mua on aina kinnostanut Laikan töltti, se näyttää niin hauskalta!
Sitä tuumasin pitkään, katselin samalla jonottavaa Gusturia ja hurjan isoa sudenkorentoa, siipiväli varmaan 10 senttiä. Ötökkä laskeutui ensin Gussen häntään ja oli kuin palkintorusetti kiiltävine siipineen. Lennähti liikkeelle ja hakeutui Gusturin poskelle, mistä polle oli hyvin ihmeissään, oliko tuo ylisuuri paarma! Pitkään sudenkorento pörräili auringossa, laskeutui välillä Nooran jalkaan ja välillä Gusturin poskelle.
Päätin sitten kokeilla Laikkaa ilman satulaa, jos alkaa hirvittää niin mähän voin aina juosta sen vierellä... ;) Ja jos sieltä tipahtaa, niin eipä matka maahan ole kovinkaan kummoinen. Muita asiakkaita tuli paikalle ja jokaiselle löytyi ratsu. Mä sanoin että ei tarvitse punnata selkään, mä käytän hyväkseni kantoa. Vein Laikan kannon viereen ja nousin kannolle. Se oli aika korkea matalalle pollelle, joten kokeilin juuren päältä selkään nousua. Pollen seistessä kaikessa rauhassa mä nostin oikean jalan Laikan selän yli ja laskeuduin varovasti alas.
Hyvänen aika kun se tuntui pieneltä! Ihan kuin olisi istunut hajareisin keittiöjakkaran päällä! Hui kauheata, miten mä saan mistään tukea? Kaulalla oli varmuudeksi jalustinhihna, mutta enemmän mä otan kyllä ihan harjasta kiinni. Tästä on kulunut jo melkein puoli vuotta edellisestä satulattomasta kerrasta (Svipa) ja tasapaino oli kortilla. Uuh, jännitti sen verran että syke nousi samantien 115:een!
Siitä sitten lähdettiin matkaan ja kuten tavallista, ensimmäiset 15 minuuttia olivat huteraa menoa. Sen jälkeen alkoi tasapaino löytyä ja osasi varoa, ettei kolhi omilla kintuilla hevosen jalkoja. Samalla tuli testailtua kuolaimettomien suitsien toimintaa, näytti toimivan hyvin! Laikalla tosin tuntui että metsäpätkällä ohjia ei tarvinnut ollenkaan, tamma meni siitä mistä pitikin ja etsi itse parhaimmat jalansijat.
Ensimmäinen tölttipätkä oli tosi mielenkiintoinen. Mä yritin hoputtaa Laikkaa ja antaa pohkeita, mutta kun mun jalat on niin pitkät, niin oli hieman hankaluuksia. Mentiin sellaista nopeutettua käyntiä, parit tölttiaskeleet ja sitten takaisin käyntiin. Oli se aika koomista, enhän mä edes raatsi sitä pientä kovistella, joten Laikka otti asian tosi rennosti. Korvat lerppui ja pää oli alhaalla, tuhisi vaan tyytyväisenä kun ei toi pitkäkoipi osaa antaa edes pohkeita oikein! =D
Käyntiosuuksilla me ei jääty muista pätkääkään taakse, mutta ei meinattu oikein päästä töltille. Ohimennessä yritin nappasta puskasta kiinni muka katkaistakseni oksan, ja jo löytyi tölttivaihde! Oikein kunnon ilmatyyny-tölttiä mentiin pitkä pätkä, ihanaa! Oltiin kuitenkin jääty muista, joten Oona katkoi oikeasti sen taikavarvun mulle ja päästiin uudestaan matkaan.
Laikka taisi huomata etten mä sitä lehtevää vitsaa oikeasti käytä ja päätti hyödyntää tilanteen. Musta tuli sen kärpäslätkä. Laikka viskeli ensin päästä paarmoja pois ja hoksasi että Ankahan on hyvä huitoja. Tammamamma nosti päätänsä, minä huidoin oksalla ötökät pois, jonka jälkeen pää laskeutui taas alas. Sitten Laikka käänsi päätään aina sen mukaan missä oli paarma tai muu öttiäinen ja mun piti huitoa ne pois. Useamman kerran rouva myös tuijotti kylkeään ja sitten mua, "Nääksä, siellä on ötökkä, tee jotain!" Ja nyt olikin pitkistä jaloista hyötyä! Mä sain masun alusen hyvin putsattua jalkaterilläni, mistä Laikka näytti nauttivan kovasti. Samalla tuli vissiin rapsutettua niitä kutiavia kohtia.
Päästiin me oikein laukallekin välillä, vaikka suurimmaksi osaksi mentiin laukkapätkät töltillä. Ei haitannut mua pätkääkään, mä nautin kovasti Laikan töltistä ja ilman satulaa mieluummin hieman patistan hevosta kuin että se menis ihan intopiukeena täysiä.
Tulin alas selästä hieman aikaisemmin kuin muut, että saisin taas jalat toimimaan. Takamus oli hellänä ja reidet jo väsyksissä, joten viimeinen jyrkkä alamäki oli parempi kävellä. Laikka kulki kauniisti vierellä ja nuuskutti kättä ja päristeli. Aika rennosti oli tammukka ottanut reissun, ei ollut edes hiessä lämpimästä säästä huolimatta.
Laitumella mä laitoin riimun kaulalle ja otin suitset pois. Sitten kattelin loimen pääkappaletta että mites päin tämä tuleekaan, kun Laikka jo työnsi päätään huppuun. "Tästä kohtaa se menee, kyllä hän tietää!" Korvat saatiin kohdilleen ja vuorossa oli pään yli pujotettava loimi-osa. Sinnekin Laikka työnsi vapaaehtoisesti päänsä, "Kato näin!". Mulle jäi vain vetohommat, kiskoin loimen niskan yli selkään ja kiinnitin riimun kumpaankin kappaleeseen, laitoin hännän häntäkappaleeseen, jalkaremmit kiinni ja masukappaleen kiinni. Siinä se oli hyvä heppa paketissa! =D
Pollet saivat herkkuvatinsa ja Laikka nuoli vielä kuolatkin hyvin tarkasti. Täydellä masulla olikin mukava mennä piehtaroimaan, osa piehtaroi ylämäkeen jalat huitoen ja sitten takaisin alamäkeen, että pääsee tolpilleen. Hauskoja!
Laikalla oli selässä kaksi nirhaumaa, ilmeisesti joku laidunkaveri rapsutellut hieman liian kovaa. Siitä seurasi se, että satulaa ei voinut laittaa selkään, se olisi hinkannut ihoa lisää rikki. Sillä siis piti mennä ilman satulaa. Jaana kysyikin, että kiinnostaisiko, koska hän tietää että tykkään mennä ilman satulaa. Jäin miettimään asiaa, Laikka on niin pieni! Jaksaako se tosiaan kantaa tällaisen ison rotjakkeen? On sillä vissiin painavammatkin menneet ja sitkeähän tuo tamma on. Ja mua on aina kinnostanut Laikan töltti, se näyttää niin hauskalta!
Sitä tuumasin pitkään, katselin samalla jonottavaa Gusturia ja hurjan isoa sudenkorentoa, siipiväli varmaan 10 senttiä. Ötökkä laskeutui ensin Gussen häntään ja oli kuin palkintorusetti kiiltävine siipineen. Lennähti liikkeelle ja hakeutui Gusturin poskelle, mistä polle oli hyvin ihmeissään, oliko tuo ylisuuri paarma! Pitkään sudenkorento pörräili auringossa, laskeutui välillä Nooran jalkaan ja välillä Gusturin poskelle.
Päätin sitten kokeilla Laikkaa ilman satulaa, jos alkaa hirvittää niin mähän voin aina juosta sen vierellä... ;) Ja jos sieltä tipahtaa, niin eipä matka maahan ole kovinkaan kummoinen. Muita asiakkaita tuli paikalle ja jokaiselle löytyi ratsu. Mä sanoin että ei tarvitse punnata selkään, mä käytän hyväkseni kantoa. Vein Laikan kannon viereen ja nousin kannolle. Se oli aika korkea matalalle pollelle, joten kokeilin juuren päältä selkään nousua. Pollen seistessä kaikessa rauhassa mä nostin oikean jalan Laikan selän yli ja laskeuduin varovasti alas.
Hyvänen aika kun se tuntui pieneltä! Ihan kuin olisi istunut hajareisin keittiöjakkaran päällä! Hui kauheata, miten mä saan mistään tukea? Kaulalla oli varmuudeksi jalustinhihna, mutta enemmän mä otan kyllä ihan harjasta kiinni. Tästä on kulunut jo melkein puoli vuotta edellisestä satulattomasta kerrasta (Svipa) ja tasapaino oli kortilla. Uuh, jännitti sen verran että syke nousi samantien 115:een!
Siitä sitten lähdettiin matkaan ja kuten tavallista, ensimmäiset 15 minuuttia olivat huteraa menoa. Sen jälkeen alkoi tasapaino löytyä ja osasi varoa, ettei kolhi omilla kintuilla hevosen jalkoja. Samalla tuli testailtua kuolaimettomien suitsien toimintaa, näytti toimivan hyvin! Laikalla tosin tuntui että metsäpätkällä ohjia ei tarvinnut ollenkaan, tamma meni siitä mistä pitikin ja etsi itse parhaimmat jalansijat.
Ensimmäinen tölttipätkä oli tosi mielenkiintoinen. Mä yritin hoputtaa Laikkaa ja antaa pohkeita, mutta kun mun jalat on niin pitkät, niin oli hieman hankaluuksia. Mentiin sellaista nopeutettua käyntiä, parit tölttiaskeleet ja sitten takaisin käyntiin. Oli se aika koomista, enhän mä edes raatsi sitä pientä kovistella, joten Laikka otti asian tosi rennosti. Korvat lerppui ja pää oli alhaalla, tuhisi vaan tyytyväisenä kun ei toi pitkäkoipi osaa antaa edes pohkeita oikein! =D
Käyntiosuuksilla me ei jääty muista pätkääkään taakse, mutta ei meinattu oikein päästä töltille. Ohimennessä yritin nappasta puskasta kiinni muka katkaistakseni oksan, ja jo löytyi tölttivaihde! Oikein kunnon ilmatyyny-tölttiä mentiin pitkä pätkä, ihanaa! Oltiin kuitenkin jääty muista, joten Oona katkoi oikeasti sen taikavarvun mulle ja päästiin uudestaan matkaan.
Laikka taisi huomata etten mä sitä lehtevää vitsaa oikeasti käytä ja päätti hyödyntää tilanteen. Musta tuli sen kärpäslätkä. Laikka viskeli ensin päästä paarmoja pois ja hoksasi että Ankahan on hyvä huitoja. Tammamamma nosti päätänsä, minä huidoin oksalla ötökät pois, jonka jälkeen pää laskeutui taas alas. Sitten Laikka käänsi päätään aina sen mukaan missä oli paarma tai muu öttiäinen ja mun piti huitoa ne pois. Useamman kerran rouva myös tuijotti kylkeään ja sitten mua, "Nääksä, siellä on ötökkä, tee jotain!" Ja nyt olikin pitkistä jaloista hyötyä! Mä sain masun alusen hyvin putsattua jalkaterilläni, mistä Laikka näytti nauttivan kovasti. Samalla tuli vissiin rapsutettua niitä kutiavia kohtia.
Päästiin me oikein laukallekin välillä, vaikka suurimmaksi osaksi mentiin laukkapätkät töltillä. Ei haitannut mua pätkääkään, mä nautin kovasti Laikan töltistä ja ilman satulaa mieluummin hieman patistan hevosta kuin että se menis ihan intopiukeena täysiä.
Tulin alas selästä hieman aikaisemmin kuin muut, että saisin taas jalat toimimaan. Takamus oli hellänä ja reidet jo väsyksissä, joten viimeinen jyrkkä alamäki oli parempi kävellä. Laikka kulki kauniisti vierellä ja nuuskutti kättä ja päristeli. Aika rennosti oli tammukka ottanut reissun, ei ollut edes hiessä lämpimästä säästä huolimatta.
Laitumella mä laitoin riimun kaulalle ja otin suitset pois. Sitten kattelin loimen pääkappaletta että mites päin tämä tuleekaan, kun Laikka jo työnsi päätään huppuun. "Tästä kohtaa se menee, kyllä hän tietää!" Korvat saatiin kohdilleen ja vuorossa oli pään yli pujotettava loimi-osa. Sinnekin Laikka työnsi vapaaehtoisesti päänsä, "Kato näin!". Mulle jäi vain vetohommat, kiskoin loimen niskan yli selkään ja kiinnitin riimun kumpaankin kappaleeseen, laitoin hännän häntäkappaleeseen, jalkaremmit kiinni ja masukappaleen kiinni. Siinä se oli hyvä heppa paketissa! =D
Pollet saivat herkkuvatinsa ja Laikka nuoli vielä kuolatkin hyvin tarkasti. Täydellä masulla olikin mukava mennä piehtaroimaan, osa piehtaroi ylämäkeen jalat huitoen ja sitten takaisin alamäkeen, että pääsee tolpilleen. Hauskoja!
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Hoivailua 5
Tämä kuva Frostista ahdistelemassa satulakaapilla on otettu sunnuntaina, mutta lisäsin sen vasta nyt.Ihan käsittämättömät nämä sääennustukset! Taas luvattiin kamalaa sadetta ja tuulta koko päiväksi ja mitä tapahtui? Laitumella aurinko paistoi täydeltä terältä ja pystyi ihan t-paitasillaan hoitamaan hevoset. Onko Forecalla ja Ilmatieteenlaitoksella sammakot vähissä tai kristallipallo pölyn peitossa? Noh, enhän mä suinkaan valita hyviä ilmoja, mutta ihmettelenpä vaan.
Laitumella pollukat nuokkuivat ja makoilivat ja olivat muutenkin hieman nukuksissa. Ensin haettiin parit riimunnarut ja sitten aloitettiin Gusturista, taasen siinä missä Herr Gustur sattui makaamaan. En ihan uskaltanut lähteä makaavan hevosen harjaa ja häntää öljyämään, joten heppa piti saada pystyyn. Närkästyneenä hän sieltä nousikin, tosin vasta sitten kun pohkeella olin pehmeästi painellut Gusturia toisesta lautasesta ja näkkärillä houkutellut.
Gusse sai jäädä paikoilleen, mutta muita otettiin sitten kiinni. Ensin oli itse kuningatar Svipa vuorossa, sitten Laikka, Eik, Tvistur ja viimeisenä Kolur. Kuten ennenkin, jokainen sai hyvästä käytöksestä näkkäriä palasen.
Ja kuten ennenkin, Svipa vaati hieman enemmän, hänhän seisoi niin kauniisti paikoillaan.
Ja aivan kuten ennenkin, Ankalta löytyi vielä se yksi palanen... =D
Loput näkkärit jaettiin kaikkien kesken, omansa saivat myös Keke, Krona (josta on tullut tosi kerjäläinen), Frosti ja Disa. Suvin luona tuli jo ihan kärhämääkin, vaikka näkkärit oli syöty aikaa sitten.
Viimeisenä tarkistettiin juomapuoli ja lisättiin vesipaljuihin tynnyreistä lisää vettä. Siinä olikin sitten Disa heti hörppimässä Frostin seurassa, ne kaksi kun tuntuvat taas olevan in love ja erottamattomat. Kronakin oli varmuuden vuoksi lähettyvillä, jos vaikka vielä tippuisi jotain...
Autolle päin mentäessä Krona seurasi koirana vieressä Frostin ja Disan tullessa hieman jäljessä. Yritin kyllä selittää Kronalle että mitään ei ole, kaikki syöty, loppu, finito, mutta eihän se mua kuunnellut. Tai uskonut. Perin juurin hämmentynyt oli ilme kun poistuimme laitumelta: "Täh, siis olitsä tosissas?!?" Kronan pää työtyi vielä perään, hän on täällä valmiina aukasemaan suunsa jos pientä leipäpalaa löytyisi... Frosti kanssa oli korvat hörössä notkumassa nälkiintyneen näköisenä, olkoonkin että sitä palleromasua on melko vaikea peittää. Krona sentään luovutti kun auto käynnistettiin, mutta Frosti vielä seisoi ja katteli että: "Hei, ette te voi olla tollasii, siis oottekste tosissaan menossa, ihan oikeesti..."
Sitten kun peruutettiin auto pois portin edestä, katselimme kun Frosti kääntyi Disan puoleen ja ne kaksi puhisivat päät vastakkain tykästyneen näköisinä. Ooh, lempeä näky!
Laitumella pollukat nuokkuivat ja makoilivat ja olivat muutenkin hieman nukuksissa. Ensin haettiin parit riimunnarut ja sitten aloitettiin Gusturista, taasen siinä missä Herr Gustur sattui makaamaan. En ihan uskaltanut lähteä makaavan hevosen harjaa ja häntää öljyämään, joten heppa piti saada pystyyn. Närkästyneenä hän sieltä nousikin, tosin vasta sitten kun pohkeella olin pehmeästi painellut Gusturia toisesta lautasesta ja näkkärillä houkutellut.
Gusse sai jäädä paikoilleen, mutta muita otettiin sitten kiinni. Ensin oli itse kuningatar Svipa vuorossa, sitten Laikka, Eik, Tvistur ja viimeisenä Kolur. Kuten ennenkin, jokainen sai hyvästä käytöksestä näkkäriä palasen.
Ja kuten ennenkin, Svipa vaati hieman enemmän, hänhän seisoi niin kauniisti paikoillaan.
Ja aivan kuten ennenkin, Ankalta löytyi vielä se yksi palanen... =D
Loput näkkärit jaettiin kaikkien kesken, omansa saivat myös Keke, Krona (josta on tullut tosi kerjäläinen), Frosti ja Disa. Suvin luona tuli jo ihan kärhämääkin, vaikka näkkärit oli syöty aikaa sitten.
Viimeisenä tarkistettiin juomapuoli ja lisättiin vesipaljuihin tynnyreistä lisää vettä. Siinä olikin sitten Disa heti hörppimässä Frostin seurassa, ne kaksi kun tuntuvat taas olevan in love ja erottamattomat. Kronakin oli varmuuden vuoksi lähettyvillä, jos vaikka vielä tippuisi jotain...
Autolle päin mentäessä Krona seurasi koirana vieressä Frostin ja Disan tullessa hieman jäljessä. Yritin kyllä selittää Kronalle että mitään ei ole, kaikki syöty, loppu, finito, mutta eihän se mua kuunnellut. Tai uskonut. Perin juurin hämmentynyt oli ilme kun poistuimme laitumelta: "Täh, siis olitsä tosissas?!?" Kronan pää työtyi vielä perään, hän on täällä valmiina aukasemaan suunsa jos pientä leipäpalaa löytyisi... Frosti kanssa oli korvat hörössä notkumassa nälkiintyneen näköisenä, olkoonkin että sitä palleromasua on melko vaikea peittää. Krona sentään luovutti kun auto käynnistettiin, mutta Frosti vielä seisoi ja katteli että: "Hei, ette te voi olla tollasii, siis oottekste tosissaan menossa, ihan oikeesti..."
Sitten kun peruutettiin auto pois portin edestä, katselimme kun Frosti kääntyi Disan puoleen ja ne kaksi puhisivat päät vastakkain tykästyneen näköisinä. Ooh, lempeä näky!
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Hoivailua 4
Aika hienosti ovat säät olleet suosiolliset, tänä aamuna alkoi yöllisen sateen jälkeen aurinko pilkottaa pilvien lomasta. Tuulikin oli tyyntynyt kun päästiin laitumelle ja pollet söivät kaikessa rauhassa herkullista mehevää ruohoa.
Gustur otettiin heti ensimmäisenä käsittelyyn, se öljyttiin siinä missä herra sattui seisomaan. Muut pollet otettiin vuorollaan hoitoon, viimeisenä Kolur ja Svipa. Samalla kun mä öljysin, Suvi ja Salla laittoivat loimia takasin hevosille ja Suvi harjasi Kronan, Kolurin ja Svipan. Ratsastusretkeä varten laitettiin pollukoille öljyä pakollisiin paikkoihin ja Kronallekin hieman kylkiin masun alle. Salla taas rohkeana meni Kolurilla ilman satulaa, mulla ja Suvilla oli satulat alla. Suvi meni rastatukkaisella Svipalla ja mä kauniilla Kronalla, ihanaa!
Ensimmäisissä tölteissä vaihdettiin jo Svipa keulille. Krona tuntui olevan kärjessä hieman aralla päällä ja vaati vetoapua. Laukatessa mentiin pari askelta laukkaa, hetki tölttiä, parit laukka-askeleet, hieman tölttiä, jne... Svipa meni nätisti laukkaa keulilla, kun me taas töpötettiin omiamme perässä. Tosin Svipakin taisi mennä tölttiä vauhdilla, mitä sitä laukkaamaan kun töltillä pääsee ihan yhtä lujaa!
Ihmisiä oli liikkeellä useampia, tosin yksi ja sama fillaroija meni kolme kertaa samaa tietä eri suuntaan meille virnuillen. Sitten oli ystävällisiä mustikanpoimijoita, hauska herra haukkuvan hauvan kanssa ja joku omituinen kävelijä, joka oli hieman kehnolla tuulella.
Kolur on kyllä pulskistunut, sillä on takamus kasvanut ihan kunnolla ja sen huomasi Kolurin kävellessä välillä edellä. Useimmiten se tosin piti perää (hah!) ja kun se lähti ottamaan töltillä kiinni, tytöt karkasi töltillä kauemmaksi. Voi Kolur-rukka! Ja meitä nauratti, tytöillä oli enemmän virtaa. Tai ainakin Kronalla oli, kotiinpäin sitä ei olisi pidätellyt mikään! Tölttiä mentiin aina kun vaan tuli suoran tynkää, ja jos ei töltillä päässyt, niin sitten tarjottiin passia. Käyntikin oli kuin pikakävelijä Konosella, joten aina välillä piti pysähtyä odottelemaan muita.
Mä laskeuduin ratsailta ennen laitumelle menoa, avasin portin ja päästin muut ensin sisälle. Ja Krona hoi, ei kerrota muille, että me syötiin monta heppanamia siinä tallustellessa...
Laitumella otettiin muutamat kuvat meistä ratsujemme selässä ja nyt elän toivossa että saisin viimein todistusaineistoa ratsastusurastani! ;-) Salla pesi Kronan ja Svipan ja hieman Koluriakin, minä öljysin Svipan ja Kolurin ja sitten laitettiin pollet pakettiin. Aika homma niissä on, loimituksessa meinaan. Tarkoituksena oli ensin antaa mysliannokset, mutta kun joka ainoa humma oli notkumassa lähettyvillä ja Kolurkin on pyöristynyt, päätimme antaa vain nameja kiitokseksi. Ne kelpasivat kyllä, vaikka Svipa oli sitä mieltä että ne ruokakipot olisivat olleet tarpeen...
Istuttiin omien eväiden kanssa laitumelle aurinkoon ja kas, mun näkkäriä oli jakamassa Svipa ja Sallan leipää hamuamassa Kolur. Muut pysyttelivät kiltisti kauempana, kun johtajatamma poikansa kanssa yritti kerjätä ruokaa. Disa kurkisteli kaapin takana, meni välillä takaisin piiloon, kurkisti uudestaan toiveikkaana ja piiloutui uudestaan. Tvistur seisoi jalat harallaan ja korvat lerppuen säälittävän näköisenä, jos hälle jotain tipahtaisi.
Salla ja Suvi ottivat valokuvia Kolurista ja Svipasta niiden ahdistellessa mua ja itseään ja Suvistakin saatiin kuva Svipan turvan kanssa. Svipa siirtyi Suvin luo vasta sitten, kun mun eväät oli syöty, mä taidan tosiaan olla se heikoin lenkki. Suvilla on varmasti enemmän hillintää itsensä suhteen, mä olisin luovuttanut jo ja kaivanut taskua. Ai niin, mähän tein juuri niin...
Oli aivan ihana päivä, hieno reissu ja mukavat ihmiset ympärillä ja mahtipollet alla. Ei voi olla parempaa tapaa viettää vapaapäivää!
Gustur otettiin heti ensimmäisenä käsittelyyn, se öljyttiin siinä missä herra sattui seisomaan. Muut pollet otettiin vuorollaan hoitoon, viimeisenä Kolur ja Svipa. Samalla kun mä öljysin, Suvi ja Salla laittoivat loimia takasin hevosille ja Suvi harjasi Kronan, Kolurin ja Svipan. Ratsastusretkeä varten laitettiin pollukoille öljyä pakollisiin paikkoihin ja Kronallekin hieman kylkiin masun alle. Salla taas rohkeana meni Kolurilla ilman satulaa, mulla ja Suvilla oli satulat alla. Suvi meni rastatukkaisella Svipalla ja mä kauniilla Kronalla, ihanaa!
Ensimmäisissä tölteissä vaihdettiin jo Svipa keulille. Krona tuntui olevan kärjessä hieman aralla päällä ja vaati vetoapua. Laukatessa mentiin pari askelta laukkaa, hetki tölttiä, parit laukka-askeleet, hieman tölttiä, jne... Svipa meni nätisti laukkaa keulilla, kun me taas töpötettiin omiamme perässä. Tosin Svipakin taisi mennä tölttiä vauhdilla, mitä sitä laukkaamaan kun töltillä pääsee ihan yhtä lujaa!
Ihmisiä oli liikkeellä useampia, tosin yksi ja sama fillaroija meni kolme kertaa samaa tietä eri suuntaan meille virnuillen. Sitten oli ystävällisiä mustikanpoimijoita, hauska herra haukkuvan hauvan kanssa ja joku omituinen kävelijä, joka oli hieman kehnolla tuulella.
Kolur on kyllä pulskistunut, sillä on takamus kasvanut ihan kunnolla ja sen huomasi Kolurin kävellessä välillä edellä. Useimmiten se tosin piti perää (hah!) ja kun se lähti ottamaan töltillä kiinni, tytöt karkasi töltillä kauemmaksi. Voi Kolur-rukka! Ja meitä nauratti, tytöillä oli enemmän virtaa. Tai ainakin Kronalla oli, kotiinpäin sitä ei olisi pidätellyt mikään! Tölttiä mentiin aina kun vaan tuli suoran tynkää, ja jos ei töltillä päässyt, niin sitten tarjottiin passia. Käyntikin oli kuin pikakävelijä Konosella, joten aina välillä piti pysähtyä odottelemaan muita.
Mä laskeuduin ratsailta ennen laitumelle menoa, avasin portin ja päästin muut ensin sisälle. Ja Krona hoi, ei kerrota muille, että me syötiin monta heppanamia siinä tallustellessa...
Laitumella otettiin muutamat kuvat meistä ratsujemme selässä ja nyt elän toivossa että saisin viimein todistusaineistoa ratsastusurastani! ;-) Salla pesi Kronan ja Svipan ja hieman Koluriakin, minä öljysin Svipan ja Kolurin ja sitten laitettiin pollet pakettiin. Aika homma niissä on, loimituksessa meinaan. Tarkoituksena oli ensin antaa mysliannokset, mutta kun joka ainoa humma oli notkumassa lähettyvillä ja Kolurkin on pyöristynyt, päätimme antaa vain nameja kiitokseksi. Ne kelpasivat kyllä, vaikka Svipa oli sitä mieltä että ne ruokakipot olisivat olleet tarpeen...
Istuttiin omien eväiden kanssa laitumelle aurinkoon ja kas, mun näkkäriä oli jakamassa Svipa ja Sallan leipää hamuamassa Kolur. Muut pysyttelivät kiltisti kauempana, kun johtajatamma poikansa kanssa yritti kerjätä ruokaa. Disa kurkisteli kaapin takana, meni välillä takaisin piiloon, kurkisti uudestaan toiveikkaana ja piiloutui uudestaan. Tvistur seisoi jalat harallaan ja korvat lerppuen säälittävän näköisenä, jos hälle jotain tipahtaisi.
Salla ja Suvi ottivat valokuvia Kolurista ja Svipasta niiden ahdistellessa mua ja itseään ja Suvistakin saatiin kuva Svipan turvan kanssa. Svipa siirtyi Suvin luo vasta sitten, kun mun eväät oli syöty, mä taidan tosiaan olla se heikoin lenkki. Suvilla on varmasti enemmän hillintää itsensä suhteen, mä olisin luovuttanut jo ja kaivanut taskua. Ai niin, mähän tein juuri niin...
Oli aivan ihana päivä, hieno reissu ja mukavat ihmiset ympärillä ja mahtipollet alla. Ei voi olla parempaa tapaa viettää vapaapäivää!
lauantai 11. heinäkuuta 2009
Hoivailua 3
Tällä kertaa sain äiteen mukaan pollukoita katselemaan ja avustamaan. Ensin näkkärit palasiksi vyötärölaukkuun, sitten riimunnarut mukaan ja hakemaan hummia öljyttäväksi. Eikin sai hyvin kiinni, samaten Kolurin. Äiti niitä lähtikin taluttelemaan kohti öljypurkkia mun yrittäessä saada Gusturia liikkeelle. Siinä se seistä jökötti, vaikka Svipan kanssa yritettiin yhdessä liikuttaa sitä poikaa. Gustur oli kuin naulittuna paikoilleen ja päätin sitten kaapata Laikan mukaani ja tuoda öljypurkin myöhemmin Gusselle.
Ensin oli hoitovuorossa Eik, koska se alkaa kuopimaan maata ja hermostuu kun mitään ei tapahdu. Tammukka meinasi kyllä siirtyillä eestaas, kun huomasi öljypurkin, mutta äiti jutteli sille rauhottavasti ja saatiin häntä ja harja ja kylki laitettua kuntoon. Sitten näkkäriä palanen ja vapaaksi.
Svipa oli helppo nakki, ei hermostu mistään ja antaa hoitaa ja laittaa ja putsata ja rapsuttaa ja varsinkin antaa syöttää näkkäriä... =D
Kolur tepasteli kun irrotin loimea ja puhumalla se rauhottui. Äiti piti Koluria riimusta ja jutteli ja rapsutteli ja poika rauhottui öljyttäväksi. Irti päästyään Kolur meni hieman kauemmaksi, tuumasi sitten että äiteeltä varmaan saisi lisää rapsutuksia ja kääntyi takaisin nuuskimaan äitiä.
Laikka oli kanssa rauhallinen ja tyyni, pää puskassa tuhahteli ja välillä väräytteli nahkaansa. Tallin pienin polle on kyllä aikamoinen söpöliini, tuhisi välillä mun päähän kun etujalkojen väliin laitoin öljyä.
Sitten otettiin riimu ja öljypurkki, että saadaan Gusturkin kuntoon. Jos muhammed ei siirry vuoren luo, niin vuori siirretään kiltisti muhammedin luo. Jutustelu ja rapsuttelu piti pollen rauhallisena ja näkkäri auttoi asiaa.
Tvistur haettiin viimeisenä öljyttäväksi ja herrasmies hoiti homman kotiin, kuten aina. Se on kanssa niin kiltti polle, ettei toista mahti-Tvisturia olekaan! <3 Samalla tarkastin vesitilanteen ja lisäsin hieman vettä paljuihin.
Sitten vietiin riimut ja öljyt takaisin kaappiin ja otin näkkäripaketin lähtiessä mukaan. Jo oli hummaa jaolla, Frosti seurasi kuin koira vierellä, mutta pysyi hyvin hieman kauempana. Aina välillä turpa kosketti kättä tai kyynärpäätä, mutta ei pyrkinyt liian lähelle. Fiksu poikahan se on ja oppii nopeasti. Frostin paikan otti hetkeksi Keke, mutta sitten Kolur ajoi pikkuveljensä hieman kauemmaksi näkkäripaketista.
Ja sillä sekunnilla kun rytistin tyhjän paketin käsissäni, hevosten mielenkiinto lakkasi, mitä nyt Kolur edelleen tykkäsi äiteestä ja halusi rapsutuksia. Sitten olikin aika jättää hevoset brunssinsa pariin ja meidänkin aika etsiä evästelypaikka. Eväät maistuu aina paremmilta ulkona, nam!
Ensin oli hoitovuorossa Eik, koska se alkaa kuopimaan maata ja hermostuu kun mitään ei tapahdu. Tammukka meinasi kyllä siirtyillä eestaas, kun huomasi öljypurkin, mutta äiti jutteli sille rauhottavasti ja saatiin häntä ja harja ja kylki laitettua kuntoon. Sitten näkkäriä palanen ja vapaaksi.
Svipa oli helppo nakki, ei hermostu mistään ja antaa hoitaa ja laittaa ja putsata ja rapsuttaa ja varsinkin antaa syöttää näkkäriä... =D
Kolur tepasteli kun irrotin loimea ja puhumalla se rauhottui. Äiti piti Koluria riimusta ja jutteli ja rapsutteli ja poika rauhottui öljyttäväksi. Irti päästyään Kolur meni hieman kauemmaksi, tuumasi sitten että äiteeltä varmaan saisi lisää rapsutuksia ja kääntyi takaisin nuuskimaan äitiä.
Laikka oli kanssa rauhallinen ja tyyni, pää puskassa tuhahteli ja välillä väräytteli nahkaansa. Tallin pienin polle on kyllä aikamoinen söpöliini, tuhisi välillä mun päähän kun etujalkojen väliin laitoin öljyä.
Sitten otettiin riimu ja öljypurkki, että saadaan Gusturkin kuntoon. Jos muhammed ei siirry vuoren luo, niin vuori siirretään kiltisti muhammedin luo. Jutustelu ja rapsuttelu piti pollen rauhallisena ja näkkäri auttoi asiaa.
Tvistur haettiin viimeisenä öljyttäväksi ja herrasmies hoiti homman kotiin, kuten aina. Se on kanssa niin kiltti polle, ettei toista mahti-Tvisturia olekaan! <3 Samalla tarkastin vesitilanteen ja lisäsin hieman vettä paljuihin.
Sitten vietiin riimut ja öljyt takaisin kaappiin ja otin näkkäripaketin lähtiessä mukaan. Jo oli hummaa jaolla, Frosti seurasi kuin koira vierellä, mutta pysyi hyvin hieman kauempana. Aina välillä turpa kosketti kättä tai kyynärpäätä, mutta ei pyrkinyt liian lähelle. Fiksu poikahan se on ja oppii nopeasti. Frostin paikan otti hetkeksi Keke, mutta sitten Kolur ajoi pikkuveljensä hieman kauemmaksi näkkäripaketista.
Ja sillä sekunnilla kun rytistin tyhjän paketin käsissäni, hevosten mielenkiinto lakkasi, mitä nyt Kolur edelleen tykkäsi äiteestä ja halusi rapsutuksia. Sitten olikin aika jättää hevoset brunssinsa pariin ja meidänkin aika etsiä evästelypaikka. Eväät maistuu aina paremmilta ulkona, nam!
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Hoivailua 2
Olen mä aikamoinen onnen possu! Ajelin laitumelle kuunnellen korvat hörössä auton ääniä, mutta ei se enää vinkunutkaan! En tiedä missä oli eilen vika, mutta nyt sitä ei ainakaan ollut.
Ja sääkin suosi, aurinko paistoi ja sai mennä ihan hihat käärittynä pollukoiden luo, mitä nyt ensin opastin pari fillaroijaa oikealle reitille. Hummat seisoivat kaikki kaapin luona, ikään kuin odottelemassa ruokinta-automaatin käynnistyvän. Siitä olikin hyvä hieman puolittaa näkkäreitä ja samalla kiinnittää melkein kaikki loimitetut riimunarulla puihin odottamaan pikiöljy-hoitoa.
Oli paljon helpompaa suorittaa toimenpiteet kun nyt tiesi jo mitä pitää tehdä. Eilinen oli harjoittelua, nyt alkoi homma sujumaan. Gusturin hoidin ensimmäisenä, se kun meinasi Frostia väistellessään totaalisesti sotkeutua riimuihin, naruihin ja puskiin. Se on hieman aristellut jalkaansa, vai johtuiko se siitä että se teki käännöstä vasempaan. Näkkäriä sai kuitenkin palkaksi hyvästä käytöksestä, kunhan ensin oli ajettu Frosti kauemmaksi.
Laikka oli seuraavana vuorossa ja rouva antoi hieman närkästyneenä laittaa kinttuihin pikiöljyä. "Tästä on saatava sitten kunnolla sitä näkkäriä," tuumi Laikka. "Perin noloahan tämä kun käydään ihan takajalkojenkin väliin..."
Svipa käyttäytyi lauman johtajan tyyneydellä varsin vähäeleisesti, tiesi saavansa ison näkkärin palkinnoksi. Eikka sen sijaan kuopi maata ja oli jo menossa kun loimi vielä roikkui puolittain maassa! Antoi sekin kauniisti kiinni ja tällä kertaa häntäosakin saatiin kunnialla pois ja paikoilleen. Kyljessä oli joku läntti, jonka öljysin varmuuden vuoksi.
Tvisturin sai kanssa hyvin kiinni, mitä nyt Frosti meinasi taas tulla isottelemaan ja kerjuulle. Pyörittelin Tvisturin riimunnarua kaaressa Frostin edessä, jolloin iso poika väisti kauniisti ja antoi tietä mulle ja Tvisturille. Tvistur sai myös näkkäriä ja rapsutuksia hyvästä käytöksestä.
Sitten olikin enää Kolur laittamatta ja se olikin ainoa polle, joka ei ollut muiden seurassa. Se katseli rinteessä joen toisella puolella olevia hevosia, mutta antoi näkkärinhimolleen periksi ja Ankan ottaa kiinni. Kolurin loimi on helpoin ottaa pois, joten sen harjan pääsee kunnolla öljyämään. Kolurillekin annoin harjahierontaa, jolloin pää alkoi laskeutua ja ylähuuli lerppua. Taisi tuntua mukavalta!
Jätin tiskihanskat kaappiin öljypurkin kanssa ja lukitsin kaapin. Sitten hihkaisin että: "Näkkäriä tarjolla! Kuka haluaa näkkäriä!" Kellosepän pitäisi tietää mikä on lyhin mahdollinen mitattavissa oleva aikamääre (nanosekunti?), mutta tuskin sitäkään oli kulunut kun kaapin nurkalta työntyi esiin Frostin ja Kolurin päät. Kyllä joo, kelpaa kelpaa! Poikiin tuli vauhtia kun takaa ilmestyi Svipa, joka oli mielestään jäänyt aivan liian vähälle näkkärin suhteen. Svipa hörisi mulle (kuten on jo tainnut tulla tavaksi) ja seisoi mukavan vajaan käsivarrenmitan päässä. Se on sitten ihana polle, se jättää ihmiselle tilaa eikä tule liian lähelle. Frostin mä palkitsin vasta kun se luovutti ja seisoi hieman kauempana sen normaalin turpa-kiinni-poskessa/niskassa/hihassa-taktiikan sijaan. Disa sai saman kohtelun, sekin huomaa kyllä pikkuhiljaa ettei tarvi tunkea ihan nenän alle. Kyllä kaikille riittää.
Tarkistin vielä vesiastiat uskollinen Kolur-varjo seuranani ja sain ujutettua Kekelle ja Kronallekin näkkäriä. Rutistettuani tyhjän näkkäripaketin mytyksi varjo karkasi paremmille apajille ja jätti mut tyynesti tassuttelemaan autolle. Nyt onkin sitten helpompi mennä huomenna uudestaan, jos vaikka ottaisi itsellekin hieman evästä mukaan! =D
Ja sääkin suosi, aurinko paistoi ja sai mennä ihan hihat käärittynä pollukoiden luo, mitä nyt ensin opastin pari fillaroijaa oikealle reitille. Hummat seisoivat kaikki kaapin luona, ikään kuin odottelemassa ruokinta-automaatin käynnistyvän. Siitä olikin hyvä hieman puolittaa näkkäreitä ja samalla kiinnittää melkein kaikki loimitetut riimunarulla puihin odottamaan pikiöljy-hoitoa.
Oli paljon helpompaa suorittaa toimenpiteet kun nyt tiesi jo mitä pitää tehdä. Eilinen oli harjoittelua, nyt alkoi homma sujumaan. Gusturin hoidin ensimmäisenä, se kun meinasi Frostia väistellessään totaalisesti sotkeutua riimuihin, naruihin ja puskiin. Se on hieman aristellut jalkaansa, vai johtuiko se siitä että se teki käännöstä vasempaan. Näkkäriä sai kuitenkin palkaksi hyvästä käytöksestä, kunhan ensin oli ajettu Frosti kauemmaksi.
Laikka oli seuraavana vuorossa ja rouva antoi hieman närkästyneenä laittaa kinttuihin pikiöljyä. "Tästä on saatava sitten kunnolla sitä näkkäriä," tuumi Laikka. "Perin noloahan tämä kun käydään ihan takajalkojenkin väliin..."
Svipa käyttäytyi lauman johtajan tyyneydellä varsin vähäeleisesti, tiesi saavansa ison näkkärin palkinnoksi. Eikka sen sijaan kuopi maata ja oli jo menossa kun loimi vielä roikkui puolittain maassa! Antoi sekin kauniisti kiinni ja tällä kertaa häntäosakin saatiin kunnialla pois ja paikoilleen. Kyljessä oli joku läntti, jonka öljysin varmuuden vuoksi.
Tvisturin sai kanssa hyvin kiinni, mitä nyt Frosti meinasi taas tulla isottelemaan ja kerjuulle. Pyörittelin Tvisturin riimunnarua kaaressa Frostin edessä, jolloin iso poika väisti kauniisti ja antoi tietä mulle ja Tvisturille. Tvistur sai myös näkkäriä ja rapsutuksia hyvästä käytöksestä.
Sitten olikin enää Kolur laittamatta ja se olikin ainoa polle, joka ei ollut muiden seurassa. Se katseli rinteessä joen toisella puolella olevia hevosia, mutta antoi näkkärinhimolleen periksi ja Ankan ottaa kiinni. Kolurin loimi on helpoin ottaa pois, joten sen harjan pääsee kunnolla öljyämään. Kolurillekin annoin harjahierontaa, jolloin pää alkoi laskeutua ja ylähuuli lerppua. Taisi tuntua mukavalta!
Jätin tiskihanskat kaappiin öljypurkin kanssa ja lukitsin kaapin. Sitten hihkaisin että: "Näkkäriä tarjolla! Kuka haluaa näkkäriä!" Kellosepän pitäisi tietää mikä on lyhin mahdollinen mitattavissa oleva aikamääre (nanosekunti?), mutta tuskin sitäkään oli kulunut kun kaapin nurkalta työntyi esiin Frostin ja Kolurin päät. Kyllä joo, kelpaa kelpaa! Poikiin tuli vauhtia kun takaa ilmestyi Svipa, joka oli mielestään jäänyt aivan liian vähälle näkkärin suhteen. Svipa hörisi mulle (kuten on jo tainnut tulla tavaksi) ja seisoi mukavan vajaan käsivarrenmitan päässä. Se on sitten ihana polle, se jättää ihmiselle tilaa eikä tule liian lähelle. Frostin mä palkitsin vasta kun se luovutti ja seisoi hieman kauempana sen normaalin turpa-kiinni-poskessa/niskassa/hihassa-taktiikan sijaan. Disa sai saman kohtelun, sekin huomaa kyllä pikkuhiljaa ettei tarvi tunkea ihan nenän alle. Kyllä kaikille riittää.
Tarkistin vielä vesiastiat uskollinen Kolur-varjo seuranani ja sain ujutettua Kekelle ja Kronallekin näkkäriä. Rutistettuani tyhjän näkkäripaketin mytyksi varjo karkasi paremmille apajille ja jätti mut tyynesti tassuttelemaan autolle. Nyt onkin sitten helpompi mennä huomenna uudestaan, jos vaikka ottaisi itsellekin hieman evästä mukaan! =D
torstai 9. heinäkuuta 2009
Hoivailua 1
Olin varautunut säätiedotuksen mukaan sadevarustein mennessäni tarkistamaan pollukoiden loimia. No joo, kuten ennenkin, säätiedotus ei ihan pitänyt paikkaansa. En kuitenkaan valita, sillä luvattiin tuulta ja sadetta urakalla ja tilalle tuli lämmin aurinkoinen ilta! =D
Utelias Frosti tuli kaapille meidän perässä (nälkäisenä, laihana, säälittävänä, eikö mitään löytyisi näin kurjalle raukka-paralle?) ja kun mitään ei tippunut, niin sitten yritettiin hamuilla Ankan takkia ja niskaa ja olkapäätä. Jos vaikka nuuskuttelu poskeen auttaisi? Ei tällä kertaa, sori!
Etsittiin kaapista pikiöljy ja pollekohtaiset ohjeet, hanskat unohtui kyllä kotiin. Haettiin ensimmäisenä Laikka hoitoon, levitettiin pikiöljyä jalkojen sisäyläosiin, häntään ja mahanalustaan. Harjaankin laitettiin. Palkinnoksi polle sai kuivatun ruisleivän palan ja tyytyväisenä herkusta se seurasi meitä takaisin muiden luo.
Seuraavana oli vuorossa Svipa, sitten Kolur, Tvistur ja viimeisenä Eik ja Gustur. Jokainen polle käytiin läpi pikiöljyllä, oiottiin loimia ja rapsuteltiinkin hieman. Leivän sai aina hoitamisen jälkeen ja toivorikkaana nuuskittiin kaappia myöten kaikki paikat. Eikan kanssa oli hieman hankalaa saada häntä pois loimesta, takasin se meni paremmin. Täytyy huomenna muistaa vetää loimea reippaasti niin taakse kuin sitä saa, että saisi hännän pois helpommin. Toivottavasti se antaa huomenna kiinni...
Tarkistettiin, että vettä oli tarpeeksi tarjolla ja lisättiin hieman vettä astioihin. Täytimme vielä ämpäritkin, että varmasti vettä riittää. Toisaalta nyt pollet eivät välttämättä ole juoneet niin paljoa, kun on ollut viileää ja muutenkin satanut. Vettä nostaessa leipäpussi taisi rapista, koska Krona ja Keke löytyivät yhtäkkiä selän takaa nuuskimasta. Loput leivät jaettiin sitten kaikille muillekin pollukoille, niin jäi kaikille hyvä mieli. Sinne ne näyttivät jäävän kaikessa rauhassa mutustelemaan ruohikkoa, palleroiset.
Koko kotimatka ajettiin ikkunat raollaan, kuuma oli tullut hevosia hoitaessa ja kädet haisi totaalisen paksusti pikiöljylle. Auto haisi ja kädet haisi ja vaikka olen pessyt tassuni jo neljään kertaan, mies edelleen valittaa ettei täällä voi hajun takia nukkua! Pitääkö mun pistää tiskihanskat käsiin yöksi?!?
Utelias Frosti tuli kaapille meidän perässä (nälkäisenä, laihana, säälittävänä, eikö mitään löytyisi näin kurjalle raukka-paralle?) ja kun mitään ei tippunut, niin sitten yritettiin hamuilla Ankan takkia ja niskaa ja olkapäätä. Jos vaikka nuuskuttelu poskeen auttaisi? Ei tällä kertaa, sori!
Etsittiin kaapista pikiöljy ja pollekohtaiset ohjeet, hanskat unohtui kyllä kotiin. Haettiin ensimmäisenä Laikka hoitoon, levitettiin pikiöljyä jalkojen sisäyläosiin, häntään ja mahanalustaan. Harjaankin laitettiin. Palkinnoksi polle sai kuivatun ruisleivän palan ja tyytyväisenä herkusta se seurasi meitä takaisin muiden luo.
Seuraavana oli vuorossa Svipa, sitten Kolur, Tvistur ja viimeisenä Eik ja Gustur. Jokainen polle käytiin läpi pikiöljyllä, oiottiin loimia ja rapsuteltiinkin hieman. Leivän sai aina hoitamisen jälkeen ja toivorikkaana nuuskittiin kaappia myöten kaikki paikat. Eikan kanssa oli hieman hankalaa saada häntä pois loimesta, takasin se meni paremmin. Täytyy huomenna muistaa vetää loimea reippaasti niin taakse kuin sitä saa, että saisi hännän pois helpommin. Toivottavasti se antaa huomenna kiinni...
Tarkistettiin, että vettä oli tarpeeksi tarjolla ja lisättiin hieman vettä astioihin. Täytimme vielä ämpäritkin, että varmasti vettä riittää. Toisaalta nyt pollet eivät välttämättä ole juoneet niin paljoa, kun on ollut viileää ja muutenkin satanut. Vettä nostaessa leipäpussi taisi rapista, koska Krona ja Keke löytyivät yhtäkkiä selän takaa nuuskimasta. Loput leivät jaettiin sitten kaikille muillekin pollukoille, niin jäi kaikille hyvä mieli. Sinne ne näyttivät jäävän kaikessa rauhassa mutustelemaan ruohikkoa, palleroiset.
Koko kotimatka ajettiin ikkunat raollaan, kuuma oli tullut hevosia hoitaessa ja kädet haisi totaalisen paksusti pikiöljylle. Auto haisi ja kädet haisi ja vaikka olen pessyt tassuni jo neljään kertaan, mies edelleen valittaa ettei täällä voi hajun takia nukkua! Pitääkö mun pistää tiskihanskat käsiin yöksi?!?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)