Täti villinä ;-)

Otin evästä mukaan reppuun, sain nimittäin Tuan mukaan aamiaisratsastukselle. Laitumelle päästyäni Mörri tosin oli sitä mieltä ettei hän ainakaan halua lähteä yhtään mihinkään ja käveli muina hevosina kauemmaksi. Piti oikein komentaa poikaa, kyllä me nyt vaan mennään! Gusse-setä lähti kaveriksi ja vetoavuksi. Harjasin ensin Mörrin ja vasta sitten otimme loimen Gusturilta pois. Harjasin pollen ja vetäsin reippaasti pikiöljyä pojan takajalkojen väliin, Gustur oikein levitti kinttujaan että saisin paremmin hoidettua hänet! Myös masun alle ja etujalkojen väliin tuli öljyt. Laitoin myös harjaan ja otsatukan alle, oli poika hieman hinkannut otsaansa karvattomaksi. Sitten pikaisesti kummallekin heposelle satulat selkään ja suitset päähän ja taikatikkupuskan kautta liikkeelle.

Jaana oli pyytänyt, että menisimme käyntiä koko matkan Kattilaan Gusse-puten lämmittämiseksi. Mä talutin Mörriä edellä ja matkan varrella ihastelimme kauniita kyyttöjä. Uteliaat lehmät seurasivat meitä hetken, kunnes niiden laidun loppui. Kattilassa tarkistin Gusselta satulavyön ja kiristin omalta ratsultani sen myös. Kiivettyäni selkään se oli taas kädellä koittaessa löysähkö, mutta eiköhän se pysy ja saahan sitä kiristettyä sitten matkan varrellakin.

Gustur siirtyi johtohevoseksi ja taikatikuilla saimme hieman kannustaa poikia liikkeelle. Mörrikin meni muutaman askeleen keulilla, mutta oli sitä mieltä että raville hän ei ainakaan keulilla lähde! Patistin eteenpäin ja meno oli töksähtelevää, joten Gustur pääsikin takaisin vetohevoseksi ja Mörri meni tyytyväisenä perässä. Ravia menimme jonkin verran ja sanoin Tualle, että Gustur saattaa mennä pienellä laukallakin. Aluksi Gussen meno oli sitä keppalointia mitä se nyt menee, mutta kunnolla lämmettyään Tuan istunta helpottui askelten tasoittuessa.

Mun patistaessa Mörriä taikatikku katkesi ja piti ottaa puskasta uusi. Sitäpaitsi Mörri oli syönyt jo muutenkin siitä puolet. Valitsin sitten kunnon tikun, sen ottamisen seurauksena mulla on kädessä raapeita ja mustelmaa... Mutta tuli hyvä norja vitsa! Tuaa hymyilytti, yli metriseen vitsaan jätin lehtitupsun päähän! Matka jatkui hieman helpommin minunkin kannalta ja nautimme täysillä ihanasta ilmasta. Olkoonkin että hiki virtasi pitkin selkää meillä kaikilla.

Olin tuumaillut, että pysähtyisimme hetkeksi lammen rannalle syömään leivät ja juomaan vettä, hevosillekin oli parit porkkanat ja yhdet omenat repussa. Sattui vaan niin, että koska siinä kohtaa oli oikein hyvä tie siirtyä raville ja siitä laukalle, pyyhälsimme tyynesti ohi. Teimme käännöksen hieman myöhemmin ja käynnissä takaisin päin. Gusse olisi jatkanut reippaasti kotiin asti, mutta Mörri pysähtyi kun pyysin. Tulin alas selästä ja Gussekin hoksasi, että tää on nyt joku uusi juttu.

Menimme pari metriä lammen rannalle ja kaivoimme eväät esiin. Mörrille paikka olikin jo tuttu ja Gusse katseli tyynelle järvelle. Jaoin porkkanat ja omenat heposille ja söin omia eväitäni. Tua huomasi ettei Gustur oikein välittänyt omenasta, olikohan se liian kirpakka? Mä syön vain vihreitä omenia, kun ne on hapokkampia, mutta Tvistur ei niistä oikein välitä, eikä näköjään Gusturkaan. Mörri sen sijaan veti omenat ja porkkanat onnellisena kuola valuen ja öklötti mua ihan oikeasti. Yök, sitä kuolan määrää! Sellaiset jojot roikkui suusta ja kuolan ja omenamehun yhdistelmä valui noroina joka paikkaan. Mä yritin siirtää Mörrin päätä pois mun jaloista ja se vaan seurasi. Mulla oli kuolaista porkkanan palaa kengissä ja repussa ja housuilla ja käsissä ja sitten kun aloin hermostua, tää ravisteli päätään ja viskoi kuolat kuin berni tai nyffe konsanaan. Iyk!

Siinä kohtaa ei muuten ollut ötököitä oikeastaan ollenkaan, mutta jatkoimme kuitenkin pian matkaa. Kiristin reiällä Mörrin satulavyötä ja kiipesin taas mitenkuten selkään. Tua kysyi että onks toi niitä sun "selkäännousuja"... Joo, on, tää taitaa olla se yleisin. Huomasin taas makaavani Mörrin niskan päällä kun ponkaisin jotenkin kummallisesti. Milloinkohan mä tämänkin opin! ;-)

Takaisin päin pollukoilta löytyi yhtäkkiä virtaa ja otimme kivoja pieniä pätkiä ravia ja parit laukkapätkätkin. Ja se yksi ihana laukkaspurtti, lyhyt mutta innokas! Mörrikin oli päässyt jo vauhtiin ja meillä oli yhdessä kivaa, päristelimme vuorotellen. Hyvässä järjestyksessä pääsimme Kattilaan ja ajotielle.

Me otettiin Mörrin kanssa ravilla kiinni Gusturia, kun Tua kääntyi katsomaan. Mä kevensin ravissa, mulla ei ollut ohjia käsissä ja tuli mieleen kokeilla ravia ihan ilman että pitää satulan etukaaresta kiinni. Nostin kädet sivuille ja jatkoin keventämistä ja virnistelin Tualle. Häntä nauratti, hänkin on kyllä mennyt ravia ilman ohjia ja pitämättä kiinni. Mä olin ihan tohkeissani, mistä mulle edes moinen pälkähti päähän! No sitä oli sitten saatava lisää ja seuraavalla kerralla kun otimme Gussea kiinni, pidin kädet reisien päällä. Jipii! Hurjan hyvin meni! Tuaa hymyilytti, täti heittäytyy villiksi! Sitten tuli ihan virallinen ravipätkä ja mä menin pitkän matkaa taas ihan vain jalkojen varassa. Kyllä mä olin ylpeä itsestäni kun uskalsin! Mörri huomasi kyllä että Täti oli tyytyväinen ja meni erittäin tahdikasta ravia.

Mun oli IHAN pakko pyytää viimeisellä suoralla ennen laitumia että mennään vielä ravia, pliis! Tuakin meni Gussella ilman ohjia, kädet reisillä ja mä hihittelin innoissani kun mulla oli niin hauskaa!

Laitumella paketoimme ihan ensimmäiseksi Gusturin ja annoimme vasta sitten sapuskaa. Kumpikin heponen oli ansainnut rehunsa, jaoin Mörrin loput porkkanat kummallekin. Ajoimme muita hevosia kauemmaksi että duunarit saivat syödä rauhassa. Tavarat kaappiin ja paikat kuntoon, sitten olikin aika lähteä hyvillä mielin kotiin. Mulla oli tosi kivaa ja mä nautin ihan hurjasti siitä, kun uskalsin tehdä jotain uutta. On mulla tasapaino parantunut tässä ratsastuksen parissa tosi paljon, kun kerta uskallan kokeilla uusia tuuliakin. Välillä tätikin heittäytyy villiksi! ;-)

Tölttiä hakemassa

Lauantaina oli vuorossa töltinhakureissu Annikan kanssa, joten olin varautunut hyvillä kengillä. Mun tehtävänä olisi kävellä vieressä ja tarkistella polleni askeleita! Mörri tuli iloisesti harjattavaksi ja satuloitavaksi, on se niin lurpukka! Mä laitoin taskuun muutamat heppanamit siltä varalta että päästäisiin palkitsemaan poikaa.

Mä kipusin ensin selkään ja Annika lähti kävelemään edellä. Suuntasimme hitaasti kohti metsäpolkua, mulla oli ohjat taas satulassa kiinni. Bussi tuli vastaan ja Mörri otti sen juuri sopivana kohteena kääntyä takaisin. Ehei, ei me nyt bussin perään lähdetä! Huomaa ettei se pelkää busseja ollenkaan kun kerta perään olisi menossa!

Annikan kulku oli hieman flunssaisena ihan kamalan hidasta, joten metsässä sanoin että nyt vaihtuu paikat. Annika talutti Mörriä hetken ja kipusi sitten selkään. Hieman jouduin tsemppaamaan häntä kallioiden kohdalla, hänellä kun on huonoja kokemuksia liukkaista kallioista. Hyvin kuitenkin meni ja Mörri katsoi huolellisesti paikat kavioillensa.

Tielle päästyämme aloitimme ravilla, että saisimme Mörrin lämmiteltyä. Mä kävelin reippaasti mukana ja välillä otin pari juoksuaskeltakin. Pikkuhiljaa Annika alkoi vaatiman tölttiä kokoamalla Mörriä, mutta raville se siirtyi joka kerta. Patistaminen ja pohkeiden antaminen kävi Annikalle raskaaksi ja vaihdoimme ratsastajaa. Mä tein sopivissa paikoissa ihan samaa kuin Annikakin, tai ainakin yritin. Raville vain sain minäkin, mutta lähellä käytiin. Ravia otin sitten välillä ihan reippaasti, ettei koko ajan vain koottuna menty.

Tulin alas selästä ja vaihdoimme taas ratsastajaa. Pyysin Annikaa ottamaan laukan ylämäkeen ja Annika antoi Mörrin paahtaa. Mörri meni ylämäkeen hieman liian koottuna, mutta erittäin innolla. Itseasiassa koko takaisintulon Mörri oli innokas, kuunteli ja totteli hyvin. Pieni spurttilaukkakin meni iloisesti! Neuvoin Mörrin ratsastamisessa sen mitä olin itse huomannut, eli laukannostossa ahteri penkkiin kiinni (päinvastoin kuin kaikilla muilla lauman heposilla) ja siitä sitten pikkuhiljaa paino jalustimille.

Taisi olla kyseessä se suora, joka on ennen viimeistä laukkamäkeä kun sanoin että antaa palaa vaan. Annika sanoi että hän aloittaa ravilla ja vaihtaa sitten laukalle. Selvä, lähdin jatkamaan reipasta kävelyä ratsukon perään. Mörri meni oikein nättiä ravia ja sitten Annika jostain syystä istui kunnolla alas. Salamana Mörri vaihtoi töltille ja meni ties kuinka pitkän matkaa töltillä! Mä hihkuin "JIP, JIP, JIP!" ja kaarteessa Mörri vetäisi komealle laukalle ylämäkeen. Annikan kanssa oltiin totaalisen tohkeissamme ja naamat niin virneessa kuin vain pystyi olemaan! Jipii, tölttiä, ja pyytämättä!

Otin ratsukon käynnillä kiinni ja jatkoimme matkaa silmät loistaen. Metsäpätkällä pyysin sitten Annikalta ison kasan luottamusta, sekä minuun että Mörriin. Hieman epäilevästi Annika laittoi ohjat kiinni satulaan ja piti etukaaresta kiinni, kuten mulla on yleensa tapana. Mä kävelin edellä ja Mörri tuli pehmeästi perässä, se kyllä vaistosi Annikan mielentilan. Eikä se mikään ihme ollut, kun mäkin vaistosin sen selin ja muutaman metrin päähän ihan katsomattakin. Kysyin että onko ihan kamalaa luovuttaa ohjat hevoselle, johon Annika vastasi painokkaasti "ON!" Mua hymyilytti, mä pystyin niin hyvin kuvittelemaan kuinka hän näpelöi niitä ohjia siellä, ottaako kiinni vai ei. Sitten Annika totesi "Mä täällä hiplaan näitä ohjia..."

Kallioiden kohdalla Annika tuli alas selästä ja talutti Mörriä, mutta kiipesi takaisin satulaan liukkaimmista kohdista päästyämme. Mörri kuunteli tarkkaan ratsastajaansa ja meni sievin ristiaskelin alas mäen jyrkimmän kohdan hiekkatielle, varoen kallistamasta itseään. Hyvä Annika ja Mörri!

Viimeisellä suoralla laitumelle pyysin toista kertaa luottamusta. Ohjat kiinnitettiin uudestaan satulaan, toiseen käteen iso tukko Mörrin harjaa ja toinen käsi satulan etukaareen. Ohjat olivat kertakaikkiaan Mörrillä ja niitä ei päässyt edes hipelöimään. Sitten pyysin että Annika pyytää raville. Mörri lähti kuuliaisesti sievälle raville, ei mitään hötkyilyä eikä riistämistä eikä myöskään laiskottelua. Annika kevensi ja hetken kuluttua rentoutui, Mörri päristeli. Mä ravasin vierellä ja nautin tilanteesta. Mä olin NIIN ylpeä Annikasta, että se uskalsi ravata ihan ilman ohjia! No siis enhän mäkään tekisi tuota millään muulla hevosella, paitsi ehkä Tvissellä, mutta Mörrillä se onnistuu kyllä!

Laitumella Mörriä odotti myslit ja puurot, mitä poika autuaana natustelikin. Hymyillen katselin sitä puuron lurpsutusta, se sitten tykkää pellavapuurosta! Hieman laitoin kivennäisiä suolaksi, joten pikku porkkanatkin maistuivat makeammilta.

Meillä tätiratsastajilla taisi molemmilla olla tosi hyvä olo tän reissun jälkeen ja mä mietin koko automatkan tuota reissua. Joka kerralla hevosesta oppii jotain uutta, mielenkiintoista! Mä jäin miettimään sitä tilannetta kun Mörri antoi sen töltin ja kas, hetken kuluttua olivatkin puhelinlinjat taas kuumina. Tulimme siihen tulokseen, että kokeilemme reissulta takaisin päin tullessa kunnon ravia ja sitten kesken kaiken istuu sinne satulaan. Jos ei se polle tölttiä kokoamalla anna, kuten muut hevoset, etsitään ratkaisua ihan toisesta päästä, eli pitkistä ohjista. Annika sanoi, että sehän näytti hänelle miten töltti lähtee, nyt pitää vain kuunnella. Niinpä!

Me ollaan Annikan kanssa aivan erilaisia ratsastajia, Annikalla piiitkä koulutausta ja mä olen mennyt tätinä 4 vuotta sitten suoraan puskaan. Annika haluaa ohjat itselleen ja mä taas syydän ne ohjat hevoselle, kyllä sen pitäs itekki osata mennä! Mörri toimii joiltain osin ihan päinvastoin kuin muut heposet, joten Annikalla ei askellajituntien jälkeen ole varmasti helppoa muuttaa ratsastustyyliään Mörriä varten. Aivan hurjan hienoa, että Annika kuitenkin uskalsi antaa ne ohjat pois käsistään ja mennä ravia, aivan upeaa! Ja Mörrin töltin huomasi heti takaapäin kun peppu alkoi heilua iloisesti! Ihana polle! Mä en millään jaksaisi odottaa huomiseen, jospa mäkin pääsisin töltille!

Juhannuksen viettoa

Olimme sopineet Minnan kanssa, että lähtisimme laavuretkelle hevosilla ja ottaisimme makkarat mukaan. Mä pakkasin itselleni chili-makkaran ja juustomakkaran pussiin, kaalisalaattia, omenaa, croissantia ja suklaatia. Niin ja juomaksi oli sekä vettä että pieni pullollinen "aikuisten limua", limen makuista sellaista. Juhannus on vain kerran kesässä!

Päästyäni laitumen parkkipaikalle näin Minnan jo saapuneen ja juttelevan Heidin kanssa. Tjaa, lähtisköhän se Heidikin meidän kanssa? Hän kuitenkin jäi hoivaamaan Vaavia uuden loimen kanssa ja kouluttamaan muutenkin junnuja, mutta lupasimme soittaa heti kun pääsisimme takaisin päin ja laavulle tulet sytytettyä. Minnalla oli sen verran paljon ylimääräistä evästä, että siitä riittäisi jakaakin, joten mukaan vain!

Lähdimme hakemaan omia heposiamme ja pakkasin vielä Mörrille mukaan mysliä pussiin, Minna oli vienyt porkkanoita ison kasan laavulle hevosia varten jo etukäteen. Jätin siis Mörrin porkkanat pois, jaetaan ne sitten kun tullaan takaisin. Omenat otin kuitenkin mukaan, meille ihmisille siis. Minna harjasi Faxia oikein urakalla, polle oli vetänyt kunnon savinaamiot koko kroppaansa, ei varmana ötökät syö! Mörri oli siistimpi ja sain vähemmällä vaivalla sille satulan selkään. Olin edellisenä päivän hinkannut harjalla lampaankarvaa parempaan kuntoon, mutta se on kertakaikkiaan pestävä. Huomenna olisi Annikan kanssa ratsastus, mutta sitten menee karva putsattavaksi.

Kiipesin laitumella jo selkään kiristettyäni ensin pallokalaltani satulavyön. Ja kun olin kiivennyt selkään, kädellä koittamalla se oli jo löysentynyt... Saisihan tuota kiristettyä Kattilassa, siellä pääsisin takaisin selkäänkin jonkun kiven päältä. Otin raipan mukaan, koska muuten reissun alku olisi taas sitä yhtä pitkää kuin vetelääkin. Mörri lähti nätisti porttia kohti talutettava Faxi perässä ja pääsimme matkaan. Faxi otti tosin johdon kun pääsimme tielle ja Minna hevosensa selkään.

Meno oli heti reippaamman tuntuista, lieneekö raipan henkinen tuki ollut kummallekin tärkeä. Ohjat olivat Mörrillä ja itse ratsastin istunnalla niin hyvin kuin taisin. Oli kiva fiilis, kaunis ilma, juhannus ja suloinen hevonen, joka taisi tykätä ratsastuksestani, ainakin rennoista korvista ja pärinästä päätellen. Ja hyvänen aika se ensimmäinen ravi oli oikein hyvä, ja se kantoi pitkälle! Hienoa!

Kattilassa päätimme lähteä ns kolmen tunnin lenkin reitille, siinä ei olisi niin pahoja ylä- ja alamäkiä. Ensimmäisen pienen laukkamäen menimme ravilla tien kivikkoisuuden vuoksi, Mörri hieman varoi kiviä. Ravia menimme käyntipätkän jälkeen ja sitten tuli parempi laukkamäki. Voi itku kuika kökköä menoa! Ja ihan mun syytä, eihän noin painavalla repulla voi lähteä laukalle, ellei se ole kiinni kunnolla! Reppu heilui ja kiskoi mua ihan eri suuntaan kuin mitä olimme Mörrin kanssa menossa ja poika siirtyi raville, ei tässä laukata tuon Tätin kanssa mihinkään! Suu mutrulla kiinnitin repun kantohihnat yhteen sitä varten tarkoitetulla remmillä ja samaten vyötärön ympäri menevä hihna kliksahti paikoilleen. No niin, nyt oltiin valmiita!

Ravilla jatkettiin ja välillä ihastelimme maisemia. Tiellä oli hyvä tuoksu, kuusimetsää enimmäkseen ympärillä ja neulasista lähtee aina se ihana raikas tuoksu. Mörri päristeli mun kanssa ja lerppukorva otti pieniä ravispurtteja saadakseen Faxia kiinni. Taputin aina kiitokseksi, hyvä hyvä!

Teimme lammen rannalla käännöksen ja lähdimme takaisin päin kohti Kattilaa ja laavua. Siinä vaiheessa tuli kyllä mieleen, etten ollut sitä satulavyötä muistanut tarkistaa, mutta kädellä koittamalla se ei tuntunut yhtään sen löysemmältä kuin laitsalta lähtiessä. Siis eihän se koskaan kireällä ole, muttei ainakaan heilunut siellä masun alla kuin riippumatto. Edessä olikin kiva laukkamäki, loivaa ylämäkeä, hieman tasaista ja lisää loivaa ylämäkeä. Mörri lähti varoen liikkeelle, mutta kun huomasi ettei Täti heilu kuten edellisessä laukassa, se lähti innokkaammin liikkeelle. Taputin kaulalle ja kehuin ja sitten otimme hieman Faxia kiinnikin! Ravilla menimme nätisti kivikkoisemman kohdan, mutta sitten taas tulimme kunnon rennolla laukalla mäen päälle. Hörh!

Kaikki sopivat tasaiset osat menimme tölttiä ja ravia ja meillä oli tosi mukavaa. Kerran kokeilin ravia pitkillä ohjilla, Mörri oli ensin hieman epävarma, mutta lähti sitten reippaasti. Yhdessä kohdassa otimme pikalaukan, tasaista oli nimittäin kymmenen metriä ja saman verran hieman jyrkempää ylämäkeä. Siihen otimme ihanan pikku laukkaspurtin, josta Mörri ja minä nautimme erityisesti. Mä tykkään hirmuisesti sellaisista pikkuisista nopeammista pätkistä, ne on hauskoja!

Faxi töltillä ja me ravilla menimme viimeisen pätkän laavulle. Siellä olikin ihmisiä, jotka olivat laittaneet tulet valmiiksi! Hienoa, koska mä olisin ollut ihan surkea siinä hommassa! Kaipa mä olisin tulet saanut aikaiseksi, mutta aikaa olisi varmaan vierähtänyt. Mä soitin samantien Heidille ja kysyin että missä kohtaa hän on menossa. Oli kuulema Kronaa hakemassa, joten varmaan saapuisi juuri sopivasti sitten makkaran lämmettyä. Me otimme ratsuiltamme satulat pois ja kuolaimet pois suusta (Jee! Ihanat matkaratsastussuitset! Jee!) ja kiinnitimme pollet pariin koivuun. Hevoset saivat ansaittua huomiota, Faxillakin oli niin sievä letitys otsahiuksissa! Mies kahden lapsensa kanssa juttelivat hevosista ja vanhemmat rouvashenkilöt olivat kovasti innoissaan. Toinen halusi kuvia hevosista ja otin hänen kännykällään muutaman kuvan, hänen oli polvensa takia hankala liikkua.

Annoimme ensin hevosille ruokaa ja laitoimme sitten omat makkaramme tulelle. Hienoa kun on tällaisia paikkoja, puut valmiina ja kaikki! Hyvä katos, ei haittaisi isompi sadekaan. Juttelimme rouvien kanssa hevosista, toinen oli nuorempana ratsastanut jonkin verran ja hänellä oli juttua kerrottavana. Oli tosi mukavaa! Hän kysyi että onko noi hevoset aina noin rauhallisia. Mua nauratti, kyllä ne on, ne on islanninhevosia! Levittelimme samalla eväitämme ja katselin sivusilmällä Minnan ruoka-arsenaalia, sehän oli varautunut ihan pitkää viikonloppua varten! ;-)

Isä lapsineen lähti ensin ja sitten myös rouvat jatkoivat matkaa. Siinä samassa hevosten päät nousivat ylös, kuka tulee! Krona sipsutti paikalle Heidi selässään ja ainakin Mörri oli onsku-possu, ihana Krona! Kroonuskakin sai porkkanaa ja pojat annokset lisää. Me ihmisetkin aloitimme syömisen, sain lainaksi haarukan Minnalta salaattiani varten. Mä olin unohtanut mun Sporkin kotiin ja mietin jo että joutuu veistämään jotain lusikan tapaista kaalisalaattia varten. Isin aikoinaan ostama linkkari mulla kyllä oli mukana, se on ihan loistovehje. Ihan hurjan terävä veitsi leikkasi makkaran sitkeän kuoren kertavedolla katki. Ruoka maistui kaikille ja sitä riitti. Saimme jopa pienet lasilliset vaaleanpunaista skumppaa Minnalta, Juhannuksen kunniaksi! Oli sen verran hyvää, että pistin merkin mieleeni. Sitäpaitsi pullo oli sopivan pieni, ei mikään hehtopullo, mitä joutuu kittaamaan viikkotolkulla. Tuosta pullosta riitti juuri sopivasti meille kolmelle ruuan kanssa maistiaiset.

Rento ratsu, masu täynnä porkkanoita, nukuttaa...

Katselimme välillä hevosia, ne ottivat tauon tyynen rauhallisesti. Mörrikin nuokkui alahuuli lerppuen, mikäs täällä on ollessa kun pookkanoitakin tulee turvan alle!

Pikkuhiljaa pakkailimme tavaroita kasaan ja varustimme hevosemme. Kiipesin jakkaralta Mörrin selkään ja lähdimme Kronan vetämänä takaisin laitumia kohti. Bussien takia Krona siirrettiin taakse Faxin luokse turvaan, jolloin hetken hämmästeltyään Mörri meni sivuun ja päästi Faxin tulilinjalle. Reilu kaveri! Mörri siis jäi viimeiseksi, mutta ei se meitä haitannut. Me otimme salaa tasaisella nopeampia kiinni ravilla ja Mörri mennä porskutti myös kun muutkin meni nopeampaa.

Laitumelle päästiin reippaasti ja nautin täysillä menosta. Mörriä ei tarvinnut hoputtaa, se meni korvat rentoina ja päristeli mennessään. Mä kokeilen sillä uusia asioita, siis ainakin mulle uusia juttuja, kuten sitä ravia pitkillä ohjilla sellaisissa paikoissa missä tiedän sen menevän VAIN ravia. Kaikki se polle ottaa tyynesti vastaan, "Ai tällainen juttu tällä kertaa". Ja tyytyväisenä se tämänkin reissun jälkeen lähti tyhjenneeltä ruokakipoltaan piehtaroimaan, on tämä mukavaa hevosen elämää!

Mietimme matkalla, että mikään ei voi olla parempaa kuin juhannus, hevonen, eväsretki ja upea poutapilvinen suomalainen maalaismaisema, suorastaan idyllistä!

Reipas pitkä reissu!

Mä olin taas varustautunut gps:llä, kun kerta olimme lähdössä kolmen tunnin vaellukselle juuri sille mun huonosti tuntemalle reitille. Hain Mörrin laitumen toisesta päästä ja harjasin herran, samalla tarkistin kaviot. Yhdestä kaviosta säteestä lähti liuska irti, oli kasvanut liian ulos. Ens viikolla tuleekin vuolija tonteille, saadaan taas Mörriäisen kaviot priimakuntoon!

Laitoin satulan tälle retkelle, sen verran joudun kuitenkin katsomaan metsässä tasapainon perään ja varomaan polvia. Tarkistin gepsin toiminnan ja samalla toivoin että se piirtää sitä reittiä niinkuin pitää. Mulla ei ihan vielä ole jakelussa tän masiinan ohjeet. Talutin Mörrin meidän omalle kannolle ja päätin vielä katsoa satulavyön kireyden. Samalla kun otin hihnasta kiinni, koko satula alkoi salaperäisesti natisemaan kuin ratkeamispisteessä. Vai niin! Poika pullisteli kuin japanilainen pallokala, hyvä että jalat pysyi moisella rantapallolla maassa! Kiristin ensin vähäsen ja sitten juttelin niitä näitä muille ja salaa kiristin vielä yhden reiän. Hah! Kyllä mä sun metkut alan tuntemaan!

Kipusin ratsuni selkään ja kokeilin ylhäältä käsin satulavyön kireyttä. Löysällä oli, mutta sen saa sitten Kattilassa kiristettyä lisää kunhan muokkautuu. Lähdimme letkassa käyntiä ja Mörri tyynesti pyyhälsi melkein keulille. Että se oli tohkeissaan, hän pääsi näin keulille, heti Svipan perään! Tosin sitten ajotiellä Heidi meni Prinsessan kanssa ohi, sitten meni Eikka ohi, sitten meni Krona ohi... Saman tien varrella myös Kekekin meni ohi ja Mörri-rukka oli hieman masentunut. Enää meidän takana oli vain Faxi juttelemassa, silloinkin sain patistaa poikaa liikkeelle. Alkumatka on sille aina hieman kankeaa, mutta kunhan se lämpenee, niin jo alkaa vauhtiakin löytyä. Ainakin joskus.

Kattilaan päästyämme mä olin jo ihan hikinen, ei ihme että olen laihtunut viime aikoina! Mörriä pitää oikeasti ratsastaa aluksi, lopuksi saa onneksi jo levätä. Mun t-paita oli ihan hikinen ja toivoin ettei vain tulisi metsässä kylmä. Hikisenä sain myös jatkaa matkaa, ravipätkät kevensin hurjana. Faxikin oli päästettävä eteen ja vuorossa oli taikatikun otto puskasta. Se helpotti mun työtä hieman, mutta silti odotin lämpeämistä.

Matka jatkui ja välillä sain kunnolla otettua muita kiinni kun menimme tasaiset pätkät ravia. Mörri taisi silti olla ihan tyytyväinen, koska se päristeli eikä puhissut mulle kuin kerran. Hyvää ravia tuli jo, tosin muut meni siinä kohtaa laukkaa. Perässä tullaan, hitaasti mutta varmasti! Mörri kyllä katsoi tarkkaan mihin kavionsa asetti, sekin hieman hidasti menoa. Mörrihän ei tosiaankaan laukkaa, jos sen mielestä ei ole hyvä alusta mennä.

Sitten jossain erityisen tasaisessa ravissa taputtelin Mörriä kaulalle samalla kun kevensin, ja poika innostui. Otimme yhtäkkiä kiinni muita lentävällä "liito"-ravilla ja minä hihitin ääneen! Mörri päristeli ja mä nautin menosta, jipii! Kyllä sillä onkin hyvä ravi, en jaksa olla kehumatta!

Viimein siirryimme sille metsäpolulle, jota en kunnolla muistanut. Mulla oli selkeitä mielikuvia paikoista sitä mukaa kun niistä menimme, mutta en kertakaikkiaan olisi muistanut tiettyjä käännöksiä. Onneksi on se gps mukana! Ja jos satumme jäämään jälkeen muista, löydämme aina kotiin. Eräässä kohtaa alkoi jo tuntua siltä että nyt jäätiin niin pahasti muista jalkeen, että kohta pitää a) soittaa Jaanalle ja pyytää niitä tulemaan takaisin tai b) ottaa gps:stä "Reitti takaisin"-toiminto. Seurasin kuitenkin muiden hevosten jälkiä ja Mörri meni määrätietoisesti eteenpäin. Se tietenkin kuuli muiden askeleet. Ja onhan Mörrillä ihan oma sisäinen gps, se tuo kyllä meidät takaisin laitumelle ja ruokakaapille, jos ollaan liian kauan liikkeellä... ;-)

Parit puskat olivat tosi tiuhassa ja niiden läpi mentiin puskemalla. Mörri tosin pysähtyi katsomaan kasvien takaata paljastuvaa maisemaa ja mä olin silakkana Mörrin selässä etteivät pöpeliköt pyyhkäise mua mukaansa. Yritin hymyillen kannustaa Mörriä eteenpäin, oli hankala asento ratsun niskan päällä!

Pienen käyntipätkän jälkeen otimme todella hienon laukkapätkän ja kehuin samalla Mörriä. Ja joka kerran kun hän omasta aloitteesta lähti ottamaan muita kiinni, hän sai taputuksia ja kehuja! Siitäpä poika innostui entisestään, eikä meitä tarvinnut enää niin odotellakaan. Lisää hienoa laukkaa ja yhdessä kohtaa Mörri oli NIIN innoissaan kun me satuimme päristelemään ihan yhtä aikaa! Se tarkoitti sitten kiitolaukkaa kauniilla puiden ja puskien reunustamalla metsäpolulla! Ihanaa!

Kääntöpaikalla Heidi tuli alas Prinsessan selästä ja kiristi ensin Svipan satulavyön Jaanalle ja kävi sitten meidät muutkin läpi. Yritin selästä käsin kiristää Mörrin satulavyötä, se taas lerputti. Muita nauratti Mörrin ikuinen vyönkiristys! Vitsailimme siitä kuinka Eikalla oli baana edessä, että milloinhan se lähtee. Pyysin vain muita hetken pitämään ratsujaan aisoissa, että me viimeisetkin kerkeämme kääntymään polulla. Ei nimittäin ole varmuutta kyydissä pysymisestä, jos Eikka lähtee ja me muut tekisimme sadasosasekunnissa 180 asteen käännöksen!

Sitten oli vuorossa lisää päristelylaukkaa ja hihkuin innosta hevoseni selässä. Ihana mennä upeassa luonnossa innokkaalla hevosella, kerrassaan mahtavaa, fiilis oli huipussaan! Mä olin hurjan tyytyväinen Mörrin menoon ja kun se sen oli huomannut, se pisti parastaan esille.

Sitten taas ravia ja käyntiä ja ravia, kunnes tulimme käyntiä kallioille. Siellä pitää olla tarkkana, jos on vähänkään liukasta, niin täytyy kiertää pidemmän kautta. Nyt menimme kuitenkin jyrkästä kohdasta ja Mörri tarkisti jalansijansa varsin huolella. Mulla oli todella turvallinen olo, mun hevosen arvostelukykyyn voi todellakin luottaa. Toinenkin jyrkkä kohta meni varovasti, tosin Mörri meinasi mennä sammaleiden peittämään kivikkoon, siinä mun piti ottaa ohjat ja siirtää pollen pää takaisin paremmalle polulle. Siellä kivikossa sammaleiden alla saattaa olla hevosen jalan mentäviä koloja, mikä alamäessä saattaa olla huono homma.

Jatkoimme matkaa metsäpolulla ja pentele soikoon, löin polveni (sen ennestään kipeän tietenkin) johonkin liian lähellä olleeseen kuusen runkoon. Siinä lipsahti painokas kirosana, toivoin että iskusta kuulunut ääni olisi kuusesta, eikä hiusmurtumasta polvilumpiosta. Mulla itellä siinä kohtaa keskittyminen herpaantui kun puhelin soi ja sen takia tuli heti mentyä liian läheltä puuta. Manasin soittajaa varsin rumilla sanoilla, vaikka en tosin puheluun vastannut. Yritin vain selvittää silmät kivun kyynelistä ja saada henkisellä tasolla kivun lukittua jonnekin takaraivon huoneisiin. Hetken kuluttua olo helpottui ja näin jo ympärillekin, onneksi olimme hieman väljemmillä vesillä. Niin, ja Mörri ei ollut moksiskaan kun mun puhelin alkoi vetää Mama Cassin "Wild Women"-biisiä. Se on tottunut jo!

Matka jatkui ja Mörri otti muita itsekin kiinni, ehdotti ravia ja annoin sen mennä. Ja muistin kehua joka kerta, hyvä polle toimii juuri näin! Laukallekin vielä päästiin ja vuorossa oli oikein hauska laukka, Mörri meni niska kaarella pomppulinnalaukkaa, meillä oli kivaa! Loppuosa matkasta oli käyntiä ja ravia ja pysyimme hienosti perässä. Loppusuoralla laitumelle tulin alas selästä ja voi hyvänen aika missä kunnossa mun polvi oli! Kävely teki ihan hyvää, että jalka vertyi, mutta kyllä se oli kipeä. Tai se oli oikeastaan turta, mutta tiesin että se oli oikeasti saanut kunnon kolauksen ja kipeä se oli.

Laitumella Mörrin satula oli taas löysähkö, mutta ei se selässä tuntunut ollenkaan heiluvalta. Kuten juttelin Aulin kanssa, Mörrin satula on tosi mukava. Hän oli mennyt Mörrillä viime viikolla ryhmän mukana ja totesi että Mörri on tosi persoona! Mua nauratti, sillä on ne omat jutut, enkä mä pakota sitä mitenkään vain ja ainoastaan kahden ohjan väliin. Saa polle olla ihan oma itsensä. Sitä me naurettiin että kun Mörrillä keventää mäessä, se pysähtyy. Siellä pitää istua kuin tatti, tai toinen kuvittelee että ratsastaja haluaa alas selästä. Ja laukkaankin Auli kysyi neuvoja, mä sanoin että ahteri alas, ja kun se on kunnolla liikkeessä, niin sitten pikkuhiljaa jalustimille ja jockey-asentoon, niin pääse lujaa! Ja tietenkin päristely auttaa aina ja ravissa ja laukassa taputukset kaulalle ja kehuminen, sillä se poika toimii!

Mörri sai ison kasan ruokaa valkosipuleineen ja omenoineen ja ruoka näytti myös maistuvan. Varusteet otin samantien kaappiin ja jätin Mörrin syömään loppuun asti itseksein, koska sain kyydin Heidiltä ja mieheltänsä suoraan kotiovelle. Se olikin aivan loistavaa, koska mun polvi oli turvoksissa ja koko kroppa tuntui tosi väsyneeltä. Kiitos kyydistä, arvostan sitä kovasti! Sitäpaitsi oli kiva tutustua Kirsikka-tyttöön, onko "hattu" vieläkin päässä? ;-)

Luomua ilmassa

Nyt muistin ottaa jo ne porkkanatkin mukaan ja hoksasin myös ottaa "hienon" satulantekeleenikin kainaloon. Leikkasin siitä vain sisimmät pehmukkeet pois, kokeillaan uudestaan! Laitumelle ajettuani jaoin ensin junnuille porkkanat, niitä oli reippaasti yli Mörrin päivätarpeen. Pikkuiset olivat tohkeissaan, pookkanaa heillekin!

Mörriä ei tarvinnut kaukaa hakea, se viihtyy hyvin Svipukan seurassa. Svipa hörisi mulle ja nautti kun rapsuttelin sitä etujalkojen välistä. Tammalla ylähuuli venyi suipoksi ja pää laski, piti oikein siirtää toista etujalkaakin pois rapsutuksen tieltä! Mörri sen sijaan lähti naruriimussaan kiltisti seuraamaan ja vein polleni katoksen suojaan. Ei nyt satanut, mutta katoksen alla oli kuivempaa maata eikä niin mutaista. Oli oikeastaan aika kaunista, aurinko paistoi mutta oli sopivan viileää.

Harjasin Mörrin ja kävin kaviot kaviokoukulla läpi. Sitten otin kavioviilan ja kavioharjan ja aloitin kavioiden siistimisen harjalla. Sitten viilasin kavioiden reunoja siistimmiksi ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Mun pitää vissiin opetella vuolemisen perusteet jossain vaiheessa, että näkisin itse puutteet ja virheet.

Laitoin selkään repun ja sinne porkkanoita Mörrille ja mulle itelle omenan. Sitten kaappasin käteeni pehmukesatulan ja lähdin taluttamaan Mörriä pienelle lenkille. Mörri hoksasi heti että kyseessä oli rauhallinen kävely ja otti asian rennosti. Se rouskutteli tyytyväisenä ruohoa pientareelta ja otti askeleita aina silloin tällöin eteenpäin. Mullakaan ei ollut mikään kiire, joten kaikessa rauhassa tallustelimme Kattilantietä. Viimein käännyimme metsään ja sielläkin vielä Mörri otti suullisia ruohoa matkaevääksi.

Päätin mennä oikealle suuntautuvalle kinttupolulle ja Mörri liimautui selkään kiinni. Sitä ei enää ollenkaan kiinnostanut ruoka, polulla pitää kulkea nätisti jonossa! Päästyämme kalliolle aurinkoon, laitoin pehmukesatulan maahan ja istahdin siihen. Mörri katseli kummissaan, mitä se Täti nyt tekee? Kaivoin repusta omenan ja porkkanan ja kas, Mörrin ilme kirkastui entisestään, ruokaretki! Mä luulen että se arvostaa sitä, että se saa kaikki porkkanat ihan yksin, kun ollaan kaksistaan. Ainakin tulee sellainen fiilis!

Siinä hetken natusteltiin eväitä ja kompuroin sitten takaisin tolpilleni. Laitoin riimunnarun toisenkin pään riimuun kiinni ohjaksi ja etsin sopivan kiven. Mörri seisoi komeasti paikoillaan kun asettelin pehmuketta sen selkään ja kampesin sitten itseni pehmukkeen päälle. Mörri yritti kääntyä takaisin samalle reitille mitä olimme tulleetkin, mutta mä olin meinannut matkaa varsalaitumen kautta. Naruriimulla se kääntäminen ei ihan ollutkaan yhtä helppoa ja päädyimme laajojen kaarien jälkeen takaisin samalle reitille mistä olimme tulleetkin. Noh, mikäs siinä, hieman vaan jännitti keikkua siellä selässä, kun ei ollut jalustimia eikä edes sitä ratsastusvyötä, eikä niitä suitsiakaan... Aina sieltä selästä pääsee alaskin, turha sitä kai on liikoja jännittää.

Mörri meni hyvin rauhallisesti ja varoen kinttupolun ja hieman reippaampaa vauhtia leveämmän metsäpätkän. Mä opettelin naruohjien käyttöä ja Mörri pysähtyi pyynnöistä oikein hienosti. Metsässä tasapaino tuli käyttöön heti, hieman oli keikkuvaa ensalkuun. Mörri huomasi sen kyllä ja astui syvän ojan yli todella varovasti, piti selänkin kertakaikkisen suorassa. Hieno poika! Kehuin Mörriä ja taputtelin sitä ja yritin muistaa pitää ne ohjat käsissä ja pois painamasta naruriimua.

Hetken aikaa mietin että tulenko alas siinä erittäin jyrkässä alamäessä kun metsästä tullaan hiekkatielle. Mörri huomasi epäröinnin ja pysähtyi, tarjosi ilmeisesti tilaisuutta tulla alas selästä! Kokosin itseni henkisesti ja päätin yrittää. Jos pehmuke liukuu, niin sitten tulen selästä alas Mörrin pään yli. Visioin mielessäni että liu'un kuin pyllymäkeä hevosen yli ja tulen jaloilleni alas! ;-D Ei siinä kamalan huonosti voi käydä, kunhan nojaa vaan taaksepäin, siis ettei pää edellä tule alas.

Mörri lähti siksakkia alas, tiesi kyllä mitä selän päällä mietitään. Hieman tutisevalla äänellä sanoin "sooo jaaa" ja Mörri pysähtyi heti. Sitten se lähti uudestaan askel askeleelta pahimpaan kohtaan, toinen korva tutki maastoa ja toinen mun asentoa ja olemusta. Tarrasin oikealla kädellä lärpäkkeen etuosaan, joka jostain kumman syystä antoi luottamusta tasapainolle. Eihän se kerrassaan mitään auta, mutta on henkisenä tukena. Harjasta ei voinut ottaa kiinni, koska mun paino olisi siirtynyt niin paljon eteen että sieltä olisi vissiin tultu alas kerien kahdella voltilla ja yhdellä salkovilla päättyen tuskalliseen akrobaattiseen spagaattiin. Lievää liioittelua ilmassa..?

Pääsimme alas hitaasti ja hienosti ja kehuin fiksua ja huolehtivaista ratsuani. Ei siinä ollut edes lähelläkään mikään putoamistilanne, se mun lärpäke peffan alla piti todella hyvin paikkansa. Eikä mulla ollut edes paikkahousuja jalassa, kun ajattelin että se lärppy pitää kyllä tavallisessakin ratsastushousukankaassa. Mörri tykkäsi kiitoksista ja päristelimme kilpaa tullessamme Kattilantien risteykseen.

Siihen pitikin pysäyttää ja Mörri jäi katselemaan kun Kattilasta tuli auto. Autossa olijat vilkuttivat ja minä vilkutin takaisin, Mörri sen sijaan halusi ruohoa. Ja sitä se kyllä sai, ohjasin sen oikealle puolelle tietä, missä oli paremmat antimet. Käynnissä menimme hissukseen laitumelle päin ja annoin Mörri nauttia. Välillä pyysin liikkeelle ja sitten pysäytin ainakin mun silmään houkuttelevan ruohomättään kohdalle. Ilmeisesti osasin valita kohdat hyvin, kun pojalle maistui! Mä opin koko ajan paremmin ne naruohjat, oikeastaan aika kivat! Ja Mörri totteli riimua ihan samalla lailla kuin tavis kuolaimettomia tai kuolaimiakin.

Laitumelle päästiin leppoisan tunnelman saattelemana, meitä ei haitannut autot eikä bussit. Tosin otin harjasta kiinni, muka rapsuttaakseni, mutta niinhän mä teen myös silloin kun mulla on hyvä fiilis. Juuri ennen laitumen porttia parkkeerasin Mörrin muhkean ruohotuppaan kohdalle ja arastelin sitten alastuloa. Pollella pää alhaalla, eteen ei uskaltanut nojata, kun koko pollen etuosa oli hieman alamäkeen! Onneksi jalka nousee sen verran, että nostin sen Mörrin niskan yli ja tulin liukuen alas selästä. Näin tästä selvittiin! Sitten irrotin riimunnarun toisen pään ja talutin Mörrin portista.

Krona oli tervehtimässä meitä ja Prinsessakin tuli paikalle. Sitä pitikin sitten ajaa pois kun sain Mörrille ruuan turvan alle. Nyt Prinsessa jo kunnioittaa mua sen verran paljon, ettei tule Mörrin ruokakipolle, ei tullut edes siinä vaiheessa kun livautin riimun Mörriltä ja vein sen kaappiin. Laikkakin pysyi kiltisti kauempana, hyvä tyttö!

Harjattuani vielä Mörrin huomasin jotain uutta, tai jotain sellaista mihin en ollut kiinnittänyt huomiota aiemmin. Viime vuoden kuvissa, siis niissä mitä siitä olin ottanut kun se oli juuri tullut tallille, sillä oli selässä huonon satulan jättämiä jälkiä täynnä valkoisia karvoja. Ne olivat siinä kohdassa missä runkosatulan toppausten etu- ja takaosat otti kiinni selkään. Ei sillä enää niitä ole. Selässä on kauniin punertavaa kesäkarvaa, taitaa olla jopa hieman tummempaa kuin viime vuonna! Vaaleampi se oli tietenkin talvella kun sillä oli talvikarva, mutta nyt sen kesäkarva on edellisvuotta tummempi. Mistähän moinen? Ravinto on varmasti yksi asia, se syö monipuolisemmin nyt kuin edellisessä tallissa. Tosin voi olla myös se, että aurinko kulottaa sitä syksyä kohti vaaleammaksi. Mutta että ne valkoiset lyöttymäkarvat lähtee pois ja tilalle tulee hienot punertavat karvat, oli mulle uusi asia. Vai onko ne erilaisia kuin arpikarvat, jotka pysyy jatkossakin valkoisina. Mä luulin että ne lyöttymäkarvat on sitten loppuun asti siinä, vaikka verenkierto kuinka paranisi.

Vieläkin Mörrillä on kyljissä pieniä läikkiä talvitupsuja, luovuttaakohan se niitä ollenkaan. Ja mistä sekin johtuu, voiko se olla niin että tämä ensimmäinen vuosi etelässä on erilainen ja ensi vuonna se jo heittäisi talviturkin aiemmin pois? Vai onko se NIIN hyvällä ravinnolla, ettei se luovuta ollenkaan... ;-)

Oli miten oli, mä olen kertakaikkisen tyytyväinen mun hevoseeni. Se on käsittämättömän älykäs otus, huomaavainen ja todellinen diplomaatti. Sille vain täytyy antaa tilaa toimia ja pitkiä ohjia, että se pääsee itse näyttämään meille ratsastajille kuinka hieno ja luotettava hevonen hän onkaan. Taitaa Tvistur pikkuhiljaa jäädä toiseksi... Eiiiii!!! ;-)

Sateessa, mutta hyvällä mielellä!

Mähän en ollut nähnyt Mörri-Pörriä NIIN pitkään aikaan, että ihan kamalaa! Maanantaina viimeeksi olin sitä moikkaamassa! Tosin tiistaina se mun palleroni meni Aulin ja perjantaina Annikan kanssa, eli on se liikuntaa kuitenkin saanut. Mutta minä itse haluan kanssa!

Taapersin laitumelle vaihdettuani kengät autossa, olin varautunut kylmähköön säähän. Katselin tieltä laitumelle ja mietin että missä ne heposet on, kun ei näy. Toivottavasti eivät kuitenkaan ole suolla, mulla kun ei ollut saappaita. Muutama polle oli pikkuaitauksessa, mutta muita ei näkynyt. Siristelin silmiä ja sitten näin vilauksen tummasta hevosesta, sen oli pakko olla Svipa koska Faxi oli tuossa lähempänä. Suuntasin Mörrin suitsien kanssa takalaitumelle ja sinne kävellessä näin jo omanikin Svipukan takaa. Siellä se poika ahmi ruohoa johtajattaren ja Keken kanssa. Svipa hörisi kun pääsin lähemmäksi, muttei paljoa päätä nostanut ruohosta. Keke hätäisesti nuuskaisi, ei voi tervehtiä enempää kun pitää ahmia, ahmia ahmia! Mörriltä kuului pieni röhkäisy ja huulet vain hamusivat lisää sateen kostuttamaa ruohoa.

Jäin hetkeksi seuraan seisomaan ja kuuntelin hauskaa linnun ääntä. Jokin lintu lenteli edestakaisin metsän ja pellon rajassa ja piti kummaa ääntä. Olikohan tää se taivaanvuohi? (Tässä välissä kävin netissä kuuntelemassa taivaanvuohen äänen, se se oli!) Kummaa pulputusta se oli ja yritin matkia sitä. Mörrin korva kääntyi, vai niin, Tätillä tällainen päivä!

Otin sitten Mörrin kiinni ja lähdin taluttamaan kohti pihattoa. Siellä harjasin heposeni ja putsasin kaviot. Tjaah, jos huomenna on hyvä ilma, niin taidan hieman viilailla Mörrykän kavioita. Sitten laitoin satulan selkään ja koska oli melkoisen lämmin, otin itseltäni fleece-takin välistä pois. Mulle jäi pitkähihainen paita ja ohut takki, eiköhän niillä pärjää. Mörrille ruiskautin vielä itikkasuihketta ja sitten lähdimme matkaan.

Mä olen ollut kauhean tyytyväinen kun Mörri on alkanut reagoida mun naksutukseen, siis kun patistan sitä liikkeelle pienellä äänellä. Mä kuulemma muistutan kiukkuista oravaa, eli se ääni on sellainen hyvin pieni. Sitten jos Mörri ei ole oikein kuulolla, niin lisään äänen vahvuutta ja naksutan samalla lailla kuin mitä ihmiset yleensä hevosille naksuttaa. Ja viimeisenä äänikeinona maiskautan kunnolla huulilla, siitä sitten jo lähdetään kunnolla liikkeelle! Nytkin tein talutuksessa niin, että kun huomasin Mörrin hidastavan, otin oravat kehiin. Jossain vaiheessa tarvitsin jo sitä vahvempaakin ääntä, mutta yleensä orava riitti. Alkuun meno oli taas yhtä hidastelua, mutta jossain vaiheessa Mörri lopetti kinaamisen ja tuli oikein nätisti perässä. Mulla oli mainio fiilis, varovasti menimme kivikkoisissa kohdissa ja polvi sai jumppaa. Se tuntui nyt tosi hyvältä kävelyssä!

Kivikkopaikkojen jälkeen menimme hyvällä käyntivauhdilla, kun mun vierestä lehahti iso lintu lentoon. Se lepatti puun oksalle ja jäi sinne sirkuttamaan. Mörri ei noteerannut lintua mitenkään, koska minäkään en siihen reagoinut, vaikka tipu lähti metrin päästä. Olisko ollut rastas tai joku, sellainen melkein variksen kokoinen, mutta ruskea. Mä päätin hetken kuluttua sirkuttaa linnulle takaisin, jolloin Mörri teki äkkipysäyksen. Mä käännyin katsomaan että mikä sille tuli. Mörri seisoi asennossa pää korkealla ja korvat hörössä, mikä toi ääni on? Mä sirkutin uudelleen ja Mörri tuijotti, siis Tätikö oli tuon äänen takana? Sen ilme oli paljon puhuva tyyliin "Oukkei, Täti puhuu hevosen, koiran, kissan JA linnun kieltä..." Jatkoimme matkaa ja mä vielä visertelin ihan vain totuttaakseni Mörrin ääneen. Katsoin syrjäsilmällä hevostani, joka kulki pää alhaalla perässäni rentona, mutta tuumaillen että "Varmaan puolet tän metsän äänistä on oikeesti Tätin tekemiä, täällä mitään muita elollisia edes ole..."

Vielä paremmalla fiiliksellä jatkoin matkaa ja Mörri tuli hyvätapaisena perässä. Viimein pääsimme tien loppuun puomille ja ohjasin polleni metsään ratsautumista varten. Ekalla kerralla huomasin unohtaneeni kiristää sen satulavyön, pikkasen pyörähti. Kiristettyäni sen ohjasin Mörrin paremmalle paikalle ja pääsin oikein hyvin selkään rauhallisen ratsuni seistessä täydellisesti paikoillaan. Samantien alkoi tulla vettä oikein kunnolla ja käänsin ratsuni takaisin kotiin. Muutaman käyntiaskeleen jälkeen Mörri ehdotti ravia ja suostuin siihen. Menimme muutaman askeleen hyvää ravia ja pyysin sitten laukalle. Voi kun Mörri siirtyi niin hyvälle laukalle että olin ihan tohkeissani! Päristelin Mörrille, joka päristeli takaisin ja jatkoi tasaista ihanaa laukkaa. Sitten otimme raville ja käyntiin ja kehuin polleani innolla. Mörri päristeli, kivaa oli hänelläkin! Otimme lisää ravia, joka oli laukan jälkeen muuttunut oikein lennokkaaksi ja tahdikkaaksi, jipii! Parit laukka-askeleetkin sain, mutta sitten piti hidastaa kun eteen tuli pehmeämpi kohta. Jukra, ja juuri kun päästiin vauhtiin!

Tulimme ojalle vuoroin ravia ja käyntiä ja Mörri ei olisikaan halunnut mennä ojan yli kiertotietä. Annoin ohjat Mörrille, joka siirtyi ojalle. Nyt siinä oli sen verran paljon vettä, että Mörri nuuski erityisen varovasti tutkaillen kavioille pitävää pohjaa. Poika epäröi, kosketti etukaviolla vettä ja epäröi lisää. Otin ohjat itselleni ja käänsin polleni kiertopolulle. Nyt menimme sinne nätisti ja ylitimme ojan paremmasta kohdasta. Polku meni muutamat metrit kiemurrellen metsässä ennen tielle tuloa ja huomasin taas, kuinka Mörri tottelee kauniisti (siis kotiinpäin) painoapuja. Tiellä taas pikku ravi ja sitten olimmekin jo kivikkoisella pätkällä.

Mä olin jo melkoisen märkä, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen mitä olin kun pääsimme metsästä takaisin Kattilantielle! Kaikki ne kivikkoiset osuudet Mörri meni äärettömän varovaisesti ilman kavioiden lipsumisia ja tietenkin reunoilla, joissa oli vähemmän kiviä. Ongelmana reunoilla oli ne puskat, kuuset ja pihlajat, jotka iloisesti luovuttivat sateelta saamansa vesipisarat mun omaan henkilökohtaiseen käyttöön. Housut, sukat ja kengät olivat litimärät, takista meni vesi läpi ja hyvin pian myös pitkähihaisesta t-paidasta. Kypärän lipasta valui noro vettä ja puristaessani kättä nyrkkiin, hanskoista valui myös vesi norona. Vasemmalta puolelta oikealle ja takaisin, kummatkin puolet saivat kunnolla vettä! Yritin siirtää oksia yli tai sivulle, mutta pisarat vain valuivat ja valuivat.

Päästyämme Kattilantielle otimme pienen ravin ja tulin sitten alas selästä. Löysäsin satulavyötä, joka ei niin kovin kireällä muutenkaan ollut, ja otin kuolaimet pois Mörriltä. Saapi syödä pientareelta jos haluaa, oli meillä niin hyvä reissu! Varsalaitumen kohdalla huomasin että takaa tulee bussi ja siirsin itseni aivan tien reunaan ja ohjasin Mörriäkin sinne. Huidoin bussikuskille että tulee vaan ja käännyin kävelemään taas eteenpäin. Hetken kuluttua samaan tahtiin bussin kanssa Mörri siirtyi nopeilla askelilla mun ja bussin väliin ja käveli sitten samaa tahtia mun kanssa. Mä ihmettelin että mitä se touhuaa, ei se ennenkään ole busseja pelännyt. Sitten huomasin ettei se nytkään peloissaan ollut, päinvastoin, kaikessa rauhassa käveli. Bussin köröteltyä hitaasti ohi ja jatkettua matkaansa, Mörri siirtyi takaisin mun taakse kävelemään. Mä olin hieman kummastunut, siis mun ratsuni tuli mun ja bussin väliin, suojeliko se mua? Oliko se ajatellut, että kun siirryn ihan reunaan niin mua pelottaa ja hän tulee turvaksi? Kehuin Mörriä ja se maiskutteli mulle, joo hän on hyvä poika!

Laitumella annoin ison annoksen mysliä ja omenaa ja otin vasta sitten satulan ja suitset pois. Saatuani Mörrin tavarat kaappiin, otin itsekin eväsleivän esiin. Jaanakin ilmestyi tonteille, oli kuulemma porukka lähdössä liikkeelle. Mä riisuin mun märät paidat ja takit pois ja laitoin fleece-takin tilalle, ihanaa kuivaa päälle! Jaana haki hevosia ja Mörrin vielä syödessä autoin harjaamalla reissuun lähteviä hevosia. Keke ja Krona, Laikka ja Tvistur, Offari ja Svipa olivat vuorossa. Otin pois loimia ja laitoin niitä kuivumaan ja juttelin heposille. Mä niin tykkään Kekestä kun se on ihanan utelias ja herkkä. Se menee vaikka läpi harmaan kiven kun sille vain juttelee! Pian ratsastajatkin saapuivat, autoin heitä ja saimme ekan porukan matkaan. Heitä oli kymmenen ja he menivät kahdessa osassa tunnin kumpaisetkin.

Mörri haahuili hetken katselemassa, mutta siirtyi sitten laiduntamaan kauemmaksi. Mä päätin auttaa Jaanaa sen verran, että laitoin duunareille eväät valmiiksi ja lähdin sitten tarkistamaan junnujen vedet. Vesisaavin täyttyessä Vaavi lähti uteliaana tulemaan kohti ja päätin käydä tutustuttamassa nuorukaisen vuoroaan odottavalle ryhmälle. Tottahan Brynja ja Tirri tulivat kanssa, heille piti myös antaa huomiota! Kerroin naisille issikoista ja juuri näistä heposista ja Brynja esitteli koiramaisen puolensa. Se hamusi mun kättä ja sitten sitä piti rapsuttaa ja ai että tuntui hyvältä kun etujalkojen välistä kuopsutin tammaa oikein kunnolla! Naisia nauratti tammukan ylähuuli, joka meni aivan suipoksi ja eli ihan omaa elämää.

Ja vasta sen jälkeen hoksasin, että mullahan oli autossa kumpparit, joissa oli villasukat. No nehän mä kävin oitis vaihtamassa jalkoihin, oli ihanaa saada kuivat sukat ja saappaat jalkaan! Olisin ihan hyvin voinut vaihtaa ne jo tullessa Mörrin kanssa tietä pitkin, pöhköhän mä olen...

Ensimmäisen ryhmän tultua auttelin taas porukoita selkään ja matkaan ja sitten pikkuhiljaa lähdin kotia päin. Mulla oli aika hyvä fiilis, vaikka olinkin kastunut läpikotaisin ja housut olivat vieläkin märät. Paikkapöksyt keräävät vettä ja auton penkki taisi kostua. Kaupan kautta piti vielä mennä ja hieman kyllä nolotti haista märälle hevoselle, mutta nälkä oli ja kotona ei ollut ruokaa! Ihana ajattelevainen, huomaavainen ja suloinen Mörri oli jo saanut rehunsa, nyt oli Tätin vuoro!

Mörrin syvä huokaisu

Taidan ensin selittää hieman taustaa. Mulla on ollut mielessä että haluaisin mennä Mörrillä ilman satulaa tai huopaa, koska satulassa on satulavyö hinkkaamassa ja huovassa ratsastusvyö. Tää on varmaankin ihan mun omaa epämääräistä ajatusta, mutta mä en tykkää laittaa kesäkuumalla Mörrille mitään kiristämään masun ympärille, sitäpaitsi jos alle jää tomua, se saattaa hinkata vatsanalusen auki, joka on loistava alusta kärpäsille, itikoille ja paarmoille. Ongelmana on vain Mörrykän selän muoto, joka ei todellakaan täsmää mun ahterin kanssa. Mä siis aloin miettimään satulavyötöntä huopaa, tai jotain muuta vastaavaa, mikä saisi mun persauksen irti Möpperön selkärangasta.

Mörrin askeleet ovat tasaisimmat mitä tiedän, joten tasapainon kanssa tuskin tulisi ongelmia. Ja olenhan mä mennyt satulallakin sen kanssa täyttä laukkaa pariinkin otteeseen, vaikka satulavyö keinuu tuulen tahdissa Mörrin massun alla. Tosin siinä on jalustimet mille laittaa tasaisesti paino, mutta kuitenkin. Mä mietin ja tuumasin, tuumasin ja mietin, miten saada runkosatulan rungot (mutta pehmeät) pysymään takamuksen alla, varsinkin jos mennään ravia. Mulla kävi mielessä kaikkea mahdollista, housuihin remmeillä kiinnitettävistä "paikoista" geelitäytteisiin fillarihousuihin ja paksuista toisiinsa ommelluista lampaankarvarullista ties mihin muuhun. En edes viitsi kertoa kaikkia ajatuspolkuja, mutta niitä riitti.

Sitten silmät osuivat makuupussin alla käytettävään retkipatjaan ja siitä syntyi ensimmäinen "järkevä" ajatus. Huomioikaa lainausmerkit sanalla "järkevä", koska en nyt ihan itsekään ole kovin varma asiasta. Ehkä sana "toimiva" on parempi. Tai ehkä ei... Noh, oli miten oli, mutta alustastahan mä olin jo leikellyt iloisesti palasia Mörrin lampaankarvaan toppaukseksi ja se toimi erittäin hyvin. Mietin niitä hihnoja toppausrullasta toiseen selkärangan yli, mutta se ei tuntunut oikein järkevälle. En päässyt puusta pitkään ja päätin jättää ajatustyön seuraavalle päivälle ja menin nukkumaan.

Mä heräsin kolmelta yöllä varsin innovatiiviseen tunteeseen, ratkaisu oli muodostunut! Aamulla onneksi muistin vielä upean innostuksen vallassa yöllisen älynväläyksen ja kun ei työvuoroakaan ollut, kampesin itseni tukka pystyssä keittiöön, minne olin alustan jättänyt. Ensin piti miettiä minkä pituinen palan pitäisi Mörrin selässä olla ja siitä sitten kuinka leveä sen tulisi olla. Ja siihen sitten ne pehmukeosat sivupituuteen päälle. Eli. Leikkasin keittiön lattialla lasagnevuokaa apuna käyttäen suurin piirtein tasalevyistä 30-35 cm leveää laattaa noin tuplaten niin pitkän pätkän. Terävällä veitsellä leikkasin kaksi viiltoa kumpaankin päähän poikittain niin, että päät oli helpompi kääntää kymmenen sentin matkalta keskiosan päälle ja siitä vielä toiset samanlaiset käännökset. Eli suoraan edestä (tai takaa) katsottuna se muistutti avointa kanapé-keksiä. Keskelle jäi selkärangalle sopiva tila ja testasin saavutukseni istumalla jykevän matkalaukkuni päällä. Hyvin pehmusti!

Maanantaina sitten otin luomukseni mukaan, kun lähdimme Heidin kanssa laitsalle. Ajattelin että kun me mennään kaksistaan, niin ihmiset eivät ole julkisesti nauramassa mun lärpäkkeelle, kun eivät näe sitä. Jaanalle en ehkä olisi kehdannut sitä näyttää ja sen nähden kokeilla, mutta Heidi on sopivan luomu ihminen moiseen hullutukseen! Sitäpaitsi sillä oli itsellä aikomus mennä Kronalla satulalla ja naruriimulla! Hah!

Sievä hymynkare Heidillä oli kun hän näki mun monen tunnin aivoriihen tuloksen, mutta ei hän kuitenkaan sitä heti teilannut. Mulla itsellä alkoi olla sellainen olo että ei pitäis lukea mitään juttuja satulavyöttömistä satuloista Mongolian paimentolaisilla. Joka leikkiin ryhtyy, ja niin edelleen, ei muuta kuin ratsut kehiin ja menoksi!

Mörri oli ihan käsittämättömän kuranen, juuri kun olin päässyt mainostamaan että se on tallin siistein polle! Siis ihan oikeesti kuraa, silkkaa kuraa ja mutaa oli poika yltympäriinsä käynyt vetelemässä karvoihinsa! Onneksi satulansija oli edes jotakuinkin puhdas ja sain sen harjattua hyvin puhtaaksi. Ettei vaan lärpyn alle jää hiertämään yhtään mitään! Sitten olimme lähdössä ja hihkaisin jo kovasti edellä olevalle Heidille että oota nyt hetki, sun piti auttaa mut "satulaan"! Heidi talutti Kronan takaisin ja kysyi että mitä hänen pitää tehdä. Oi joi, sekään ei tiennyt mitä pitää tehdä... Ohjasin Mörri kahden kannon väliin, missä mä yleensäkin nousen selkään ja asettelin lärpyn Mörrin selkään. Mörri katseli uteliaana, mitäs täällä nyt tapahtuu? Sanoin Heidille että vahtii ettei se lirpake mene vinoon ja nostin sitten kinttuni Mörrin selän yli. Pääsin aika hyvin istumaan oikealle paikalle ja Heidi arvioi silmä tarkkana alustan asettumista Mörrin selkään. Korjausehdotuksia tuli heti ja pistin ne visusti mieleen. Sivusta näkee usein paremmin kuin selästä käsin!

Heidi lähti uudestaan taluttamaan Kronaa portille ja mä annoin lähtökäskyn. Kyllä hieman keikutti! Voi kauhia, mä istuin kuin kamelin selässä ja Mörrin korvat menivät ees taas. Se askelsi hyvin hyvin varovasti ja kuunteli mun tasapainoa ja kääntyi sitten katsomaan. Se katse sisälsi sellaisen määrän informaatiota ettei tosikaan. Tiivistettynä se meni näin: "Tää saattaa täällä pääkaupunkiseudulla olla innovatiivista, mutta muualla maassa Täti olisi kylähullu." Noh, kuule polle, me mennään nyt Kronan perään, revi siitä sitten huumoria. Ja Mörri repi, se oli ihan tohkeissaan kun sai mennä ihailemansa tamman perässä ihan vain kaksistaan!

Ensimmäinen asia keikkumisen lisäksi oli se, että heti kun nousin keventämään ylämäessä, Mörri pysähtyi. Laitoin ahterin takaisin pehmusteeseen ja matka jatkui. Tielle päästyämme istuskelin niin persiilläni kuin vain pystyin, mutta heti jos istuinluut nousivat ylös, Mörri pysähtyi. Ahah, vai niin. No tää on tietysti hyvä tietää heti näin aluksi. Ylä- ja alamäessä pehmuke ei kuitenkaan luisunut mihinkään suuntaan ja oma tasapainokin alkoi löytyä.

Krona sen sijaan oli aivan intopiukeena. "Mullei oo suitsii päässä, mä voin tehdä ihan mitä mä haluun!" tuumasi Krona, mutta joutui tekemään Heidin ohjauksessa voltteja vaikka kuinka, oli sillä kuitenkin ohjina riimunnaru molemmin puolin kiinni.. Vastaan tuli bussi ja vaistomaisesti annoin ohjat Mörrille ja otin "satulan" etukaaresta kiinni. Siinä vaiheessa alkoi hymyilyttää, ei taida kauheasti tukea olla tästä satulasta, sama kun pitäisin omasta housunkauluksesta kiinni! Rapsuttelin sitten Mörriä ja otin vaivihkaa harjasta kiinni toisella kädellä. Ja koska paino meni hieman eteen, Mörri pysähtyi. Krona oli sen näköinen että pomppaa ojan yli, mutta pysyi kuitenkin naruriimussaan.

Jatkoimme matkaa ja lähdimme metsäpolkua kohti, jossa Heidi ekan kerran joutui korjaamaan Kronan satulaa. Mua ei seisominen haitannut, mä totuttelin kumman korkeaan oloon ja kokonaan uuteen asentoon. Mörri söi välillä heinää, se ei enää pahemmin ihmetellyt Tätin touhuja, ihmiset on niin kummallisia ja Täti vielä hieman kummallisempi. Välillä se vaan puhahti kun kääntyi katsomaan. Ja välillä se kyllä käänsi päätään vain sen takia, että Täti pyyhkäisisi itikat pois.

Sitten matka jatkui Kronan korjatulla satulavyöllä, jossa oli lampaankarvapehmuke. Se ei sitten millään suostunut pysymään paikallaan, vaan Heidille matkasta muodostui pienoinen painajainen. Krona meni voltteinensa varmaan 3 kertaa pidemmän matkan kuin me Mörrykän kanssa! Mä sanoin Heidille, että me voitaisiin jossain vaiheessa kokeilla hieman nopeampaa tahtia, mieluummin ylämäkeen, kiitos. Mörri ei meinannut millään lähteä raville, vaikka Krona kiisi jo ties kuinka pitkällä. Sitten mä taas huomasin, että takamus oli noussut irti lärpystä. Sen laskettuani Mörri siirtyi raville, mutta hidasti käyntiin hyvinkin pian kun näki Kronan odottamassa. Ja taas oli istuinluut nousseet mulla ylös. Että oli vaikeaa pitää se ahteri alhaalla!

Ja välillä taas seistiin korjaamassa Kronan satulavyötä ja sitten korjattiin sen naruriimua. Mua ei pahemmin haitannut, mua hieman kuitenkin jännitti koko homma. Hymyilytti vaan oma hulluus, kaikkea sitä ihminen saa päähänsä!

Jossain vaiheessa sanoin Heidille, että jos se haluaa laukata ton alamäen toiseen suuntaan ylös, niin me voidaan odotella täällä ylhäällä Mörrimanin kanssa. Krona lähti kävelemään mäkeä alas ja Mörri hoksasi yhtäkkiä, ettei hälle annettu käskyä lähteä liikkeelle. Hänen kaunis ihailun kohde meni alas ja katosi näkyvistä mutkan taakse, kamalaa! Upeasti Mörri kuitenkin seisoi paikoillaan, ei edes yrittänyt lähteä perään! Olin niin ylpeä kiltistä ja tottelevaisesta pollestani! Sen sijaan Mörrin äänihuulia ei käynyt vaientaminen, poika hirnui kaunottaren perään, tule takaisin Krona!

Krona oli kuullut Mörrin hirnunnan ja hetken kuluttua alkoi kuulua kavioiden kopsetta. Hurjaa vauhtia Krona ilmestyi mutkan takaa ja Heidillä toinen käsi sivulla. Krona paahtoi pää ojossa intopiukeena ylämäkeen ja kohti Mörriä. Mä otin Mörriä harjasta kiinni ihan siltä varalta, että Krona paahtaa ohi ja Mörri kääntyy perään. Krona kuitenkin hidasti juuri sopivasti ja siirtyi käyntiin kaikessa rauhassa. Heidi sen sijaan joutui taas korjaamaan satulavyön pehmuketta, se oli liukunut pois paikoiltaan ja satula siis kertakaikkisesti pyöri Kronan selässä. Sen takia Heidillä oli ollut käsi sivulla, tasapaino oli ollut vaikea pitää!

Päätimme ottaa hieman ravia jäljellä olevaan mäkeen ja kun muistin pitää ahterini kiinni Mörrin selässä, ratsuni meni nätisti. Ensin pidin harjasta kiinni, mutta sitten löytyi hyvä tasapaino ja menimme oikein hyvää ravia. Yritin saada Mörriä töltille, mutten ihan onnistunut. Ei haittaa, jouduin pysähtymään kun takaata kuului Heidin kiukkuinen ääni. "Kato nyt Kronaa!" Mä käännyin katsomaan ja kas, Kronan naruriimu oli jollain kepulikonstilla siirtynyt kaulaan! Mua huvitti, mutta Heidillä ei tosiaan ollut mikään helppo matka. Ja Krona meni taas niitä voltteja ja mutkitteli koko tien leveydeltä. Mulla taas tuntui että satulan tekele oli lämmetessään muotoutunut hyvin sekä Mörrin selkään että mun takalistoon ja mulla oli melkeinpä jämäkkä olo siellä selässä. Ainoa puute oli se, ettei mulla ollut mitään mihin pistää Mörrin ohjat kiinni. Varmaan sekin puute vielä ratkaistaan, kunhan tässä pistetään aivot uudestaan töihin.

Hieman uskalsin ottaa Kronan perään tasaisella pienen ravinkin ja sitten olimmekin jo taas metsäpätkällä. Krona oli hieman sitä mieltä että hän voi mennä miten haluaa ja Heidi kipusi alas, jo riittää! Naruriimun alasolmu oli löystynyt ja sen takia riimu oli lurpsahtanut pollelle kaulaan. Ihan hyvä niin, kuin että se olisi tipahtanut maantielle... Heidillä oli ohjat kuitenkin sen verran tiukasti käsissä, että tuskin sitä olisi tapahtunut.

Kehuin Mörriä kun se etsi liukkailla kallioilla hyvän reitin eikä keikuttanut mua liikoja. Ja mutaisistakin kohdista menimme erittäin varoen. Ennen jyrkkää mäkeä tielle mä tulin kuitenkin alas satulast... ups, siis selästä, kun en kuitenkaan ollut ihan varma lärpyn liukumattomuudesta. Ei se kyllä missään vaiheessa ollut mitenkään lipsuvan oloinen, mutta kuitenkin. Otin tekeleeni Mörri selästä ja katselin sitä mielenkiinnolla, se oli toiselta puolelta ihan Mörrin muotoinen ja toiselta mun muotoinen. Ei hullumpi! Mä luulen kyllä että päälikerroksen lisäksi yksi "toppaus"-kerros riittää ja leikkaan sisimmän käännöksen pois. Ja jos se on liian litteä, niin noita alustojahan saa Lassin retkiaitasta hintaa 11euroa...

Talutimme hevoset takaisin laitumelle ja annoin Mörrillekin vapauden syödä ottamalla kuolaimen pois suusta. Kävely teki hyvää, mulla reidet paukkui kun olin kuitenkin jännittänyt niitä matkan varrella. Laitumella laitoin kummallekin eväät kippoon ja sitten ajoimmekin muita yrittelijöitä pois, Mörrillä ja Kronalla on ruokarauha! Otimme pitkät raipat käyttöön ja uhkasimme niillä liian lähelle tunkeilevia pollen palleroita. Siinä sitä oli hommaa!

Saatuamme omat ratsumme kuntoon, lähdimme täyttämään junnujen vesiastiaa. Heidi päätti näyttää Vaavin kanssa mitä kaikkea he ovat harjoitelleet viime viikkoina ja Vaavi oli tohkeissaan. Kiva tehdä ihmisen kanssa jotain, varsinkin kun siitä saa aina palkinnon! Samalla rapsuttelin Brynjaan ja Tirriä ja sivusilmällä katselin esitystä. Mulla oli oikein mukavaa sitä seuratessa! Ja oli kiva huomata, että Brynja antoi Tirrin tavoin koskettaa itseään masun alle, kun pyyhin itikoita sieltä pois. Rapsutin tammaa etujalkojen välistä, jolloin pää laski alas ja huulet alkoivat lerppua, aah!

Lähdimme autolle ja humasin että kummallakin oli aivan kamalan mutaiset kengät. Ei auttanut muu kuin tunkea jalat muovipusseihin ja ajaa autoa pussit jaloissa! Hitto että nauratti! Meillä oli ihan kunnollinen keskustelukin väkivallattomasta hevosten koulutuksesta, mutta kun jätin Heidin muovipussit jalassa bussipysäkille, oli pakko purskahtaa nauruun! Varsin teatraalisesti Heidi kiitti kyydistä ja jäi potkimaan pusseja jaloistaan. Mä hihitin itsekseni kotiin asti, ollaan me hupsuja, me ihmiset! :D

Siivouspäivä

Eilisen Laikan myslisäkki-operoinnin jäljiltä mun oli pakko mennä ostamaan uusi ruuan säilytysastia Mörrille. Hain sen jo eilen ja tänään sitten vein sen laitumelle. Mulla ei ollut tarkoitusta lähteä ratsastamaan, vaan syöttäisin Mörrin ja latoisin uudet rehut uuteen laariin. Jaana oli saanut jo kaikki hevoset valmiiksi retkelle ja osa asiakkaistakin oli jo paikalla.

Aloitin säkin tyhjennyksen ja Faxihan se siinä oli heti turpansa kanssa. Siitä tuli oikea riesa, kun ei millään olisi lähtenyt kauemmaksi! Piti jo ihan ajattaa se pois ruokakaapilta, ei ne muutkaan vielä saa. Sain rehut suurimmaksi osaksi uuteen astiaan, mutta säkin pohjalle jäi vielä mysliä. Jaana kysyi että onko kiire kotiin ja sanoin että ei ole, kuinka niin. No kun pitäisi siivota tuo ruokakaappi ja apu olisi tarpeen. No, kyllä se mulle sopii, mikäs kiire mulla!

Siistin oman kohtani ruokakaapista ja jäin sitten istumaan ja odottelemaan viimeisiäkin asiakkaita. Muita jo laitoimme ratsujen selkään kun viimeisetkin saapuivat. Autoimme heposet matkaan ja kun olin saanut portin kiinni heidän takanaan, Oonan ääni kuului: "Keke linkuttaa!". Jaana valmisteli pikaisesti Kronan, mä menin suojelemaan ruokakaappin sisältöä Faxilta ja kun olin ajanut se oikein laukalle asti pois, menin takaisin hakemaan Kekeä laitumelle. Supisin hiljaa Keken korvaan että älä välitä, Anka-täti antaa sulle pookkanan tuolla laitsalla! Oonaa nauratti, vai pookkanaa! Keke-rukka arkoi toista etujalkaa, mietimme että olisiko siellä ollut kivi. Ryhmä pääsi viimein matkaan ja me talutimme Jaanan kanssa Keklun alas laitumelle ja hieman se linkutti kyllä. Olisiko sittenkin revähdys kyseessä?

Riisuimme varusteet Kekeltä pois ja tarkistimme kaviot. Puhtaat olivat eikä kiviä näkynyt. Jaana sanoi että hän kyllä antaa pienelle omenan. Mä sanoin että mä jo lupasin sille porkkanan, johon Jaana: "No sittenhän se saa molemmat!" Ja molemmat se sai, vuorotellen omenanpalaa ja porkkananpalaa. Talutin sen sitten ojan yli ja tyytyväisen oloisena polle jäi katselemaan ympärillensä. Ilmeisesti sillä on venähtänyt hieman lihas, mutta ei mitään isoa tai kipeätä kohtaa kuitenkaan tuntunut olevan.

Aloitimme siivouksen ja tyhjensimme ensin isoimmat ruokatynnyrit ja muut kaapista. Heitimme roskiin kaikenlaista mehupulloa ja muovipussia ja ties mitä roinaa, mitä sinne oli aina vain heitetty. Nyt kun siellä on myös kahden yksityisenkin pollen ruokia, niin tilat oli siivottava. Mun tehtävänä oli ajaa Faxia pois ja kauemmaksi, pikkuhiljaa se kyllä huomasi ettei kaapille ole tulemista. Sitkeä sissi, edes Prinsessa ei käynyt muuta kuin kokeilemassa.

Saimme tilat siivottua ja kas, Mörrikin ilmaantui paikalle. Mä yritin ajaa sitäkin pois, mutta se katsoi niin kauniisti, että alkoi hymyilyttää. No eihän mulla sitten siinä vaiheessa enää mikään käskevä ääni ollut, vaan mun ovela ratsuni jäi siihen tyynesti katselemaan. Mua alkoi naurattaa ja yritin naurun lomassa huitoa Mörriä kauemmaksi. Toinen katselee edelleen ja ehkä hieman räpsäytti silmiään. Sanoin Jaanalle, että Mörri tietää tasan tarkkaan mitä nauru tarkoittaa, eli silloin ihmisellä on hauskaa. Sitten sanoin "tiukasti" Mörrille, että jos et nyt lähde siitä, niin mä halaan sua kunnes lähdet! Mörri katseli edelleen, joten otin sen kaulan tiukkaan halaukseen ja rutistin kunnolla ja pitkään... Ja edelleen rutistin... Ja jatkoin rutistamista... Ei ole totta, mutta rutistin ties kuinka pitkään ja toinen vaan seistä jököttää kaikessa rauhassa! Hitsi, sen harja alkoi kutittaa pahasti mun kaulaa ja poskea, aaargh! Oli pakko antaa periksi, siinähän seisot sitten! Vasta silloin kun se yritti vadeille, mä sain ajettua sen pois ruokakaapista löytyneellä hevosenkarkottimella. Se samainen karkotin toimi Faxiinkin, joka alkoi kyseisen raipan löytymisen jälkeen viimein pysytellä kauempana.

Laitoin Mörrille eväskipon valmiiksi, pookkanoilla höystettyä uutta mysliä. Jaana lupasi antaa sen sitten kun muutkin saa ja Mörri kuitenkin tulee notkumaan lähistölle. Kävimme vielä täyttämässä junnujen vesiastiat ja samalla täytin oman vesipullonikin. Oli hyvä fiilis kävellä autolle, kun oli tehnyt jotain tarpeellista, eli ajanut heposia pois ruokakaapilta! ;-)

Pitkä reissu

Edessä oli kolmen tunnin reissu ja mä olin kovasti odottanut kyseistä reittiä. Mulla oli gps valmiina, mutta kävikin niin, että kun oli niin kamalan kuuma, menimme hieman kevyemmän reitin. Sen tunsin jo ennestään, joten gps jäi matkasta pois. Harmitti hieman, mutta hevosten ehdoilla tässä mennään ja Mörrilläkin vielä niitä talviturkin haituvia kyljissä.

Laitoin taas pari lettiä Mörrille, viilentää kaulaa näköjään todella paljon. Eli kaikille maastoileville heposille lettejä harjaan, toivoo Mörri! Sitten laitoin käden kuupaksi suojaamaan silmää ja ruiskautin ötökkäsuihketta polleni naamaan. Saman tein toiselle puolelle ja Mörri antoi tehdä käsittelyn kaikessa rauhassa, on jo vissiin hoksannut aineen tehon. Olemattomille kulkusillekin laitoin suihkaukset, ettei tarvitse potkia öttiäisiä pois. Selkäänsä polle sai lampaankarvan ja ratsastusvyön ja päähänsä tietenkin siniset suitset. Edellisestä viisastuneena mulla oli jo kypärä päässä, ettei tartte sitä lähteä hakemaan kesken matkan.

Punttasin Kokulin ratsastajan selkään, jolloin Jaana sanoi että: "Aiot sitten hypätä tuon ojan yli?" Niin, Kolur ei astu, vaan hyppää ojan yli. Ratsastaja tuli alas ja hyppyytti Kokulin ojan yli ja toisella puolella punttasin hänet takaisin valkoisen komistuksen selkään. Sitten hain oman mussukkani, joka astui ojan yli, hän ei ala hyppelee yhtään missään. Kipusin selkään kannon päältä ja sitten olimmekin valmiita matkaan.

Tiellä meni bussia ja autoa ja taas bussia ja autoa, mutta Mörri meni kaikessa rauhassa Offarin perässä. Annoin ohjat Mörrille jo heti alussa ja ohjasin parhaani mukaan kropallani poikaa. Välillä tuli mutkia matkaan, sananmukaisesti, ja piti ottaa ohjalla korjausliike, mutta suurimmaksi osaksi sain Mörrin menemään kuten halusinkin pelkillä painoavuilla.

Ensimmäinen tölttipätkä meni varsin laiskasti, en ole ihan varma edes oliko se ravia, tölttiä vaiko possupassia. Jotain nyt kuitenkin mentiin, laiskasti. Seuraavassa nopeammassa kohdassa oli jo ravissa meininkiä ja kehuin hyvästä vauhdista. Nopealla käynnillä otimme kuitenkin aina kiinni muita! Ensimmäinen laukkamäki sen sijaan mentiin ravilla, kun ei noi muutkaan kerta mene ni ei hänkään... Sen jälkeen Jaana toi Offarin ratsastajalle risun, jolloin sillekin pojalle alkoi meno maistua. Sitten löytyi Mörristäkin jo laukka-askeleet ja muutenkin menimme varsin reippasti käyntiä, ilman niitä ohjia. Aina kun tiesin edessä olevan käyntipätkän, otin jalustimet pois jaloista ja nostin ne eteen ristiin. Sitäpaitsi oli helpompaa häätää paarmoja nilkoista kun sai nostettua vapaasti jalkaa ylös.

Ennen asuntovaunualuetta otimme myös pikkulaukan ja itse löysin hyvin rytmin siihen. Ohjat olivat sen verran käsissä, että olivat hieman tuntumalla. Ja ravilla loput. Edessä oli pidempi käyntiosuus ja vilkuttelimme asuntovaunujen asukeille. Iloisia ihmisiä ja tosi mukavia! Juttelivatkin meidän kanssa, yksikin kysyi että onko pitkä matka vielä. Vastasin että toiset puoltoista tuntia, jolloin mies nauroi että jaa se mitataan ajassa!

Hetken kuluttua lähdimme menemään ravilla pellon piennarta ja oli tosi hyvä ravi. Laskin hiljaa itsekseni (kelloseppä kun olen) "Tik-tak-tik-tak-tik-tak..." ja kevensin samaan rytmiin niin hyvin kuin osasin. Mörri meni kauniisti ja kuunteli samalla matalaa ääntäni. Pidimme käyntiosuuden jälkeen pienen juomatauon ja hevosetkin saivat haukata ruohoa. Hieno ilma, ei voinut muuta sanoa!

Hieman lisää ravia ja käyntiä ja sitten pääsimmekin takaisin metsän siimekseen. Siitä alkoi ihana metsäinen kuja, jonka pohja oli erittäin hyvässä kunnossa. Ensin otimme oikein hienolla ravilla, jonka aikana taputtelin ja kehuin Mörriä. Tohkeissaan kehuista se meni vielä tasaisempaa ravia! Ja seuraava pätkä meni hieman kovempaa. Mörri tosin päätti näyttää laukkaan siirryttyään kaikki muutkin askellajinsa moneen otteeseen, eli ravi, laukka, töltti, passi, laukka, passi, laukka, ravi, laukka, ravi ja käynti. Mulla oli hauskaa, mä nauroin ääneen kun Mörrillä ei ollut hajuakaan mitä sen olis pitänyt mennä. Se kokeili siis kaikkia! Yritin kyllä antaa niitä laukka-apuja, mutta taas siirryttiin johonkin muuhun askellajiin. Se varmaan on vakava rike piireissä ja varmaan kuulen moitteita ihmisiltä, mutta mua se kyllä nauratti. Ja sitten kun päristelin pojalle, se siirtyi taas laukalle ja päristeli mulle iloisena takaisin! Pysyy Täti virkeänä kun askeleet vaihtavat lajia kymmenen metrin välein.

Loppumatka meni rauhallisessa käynnissä ja Mörrillä oli taas ohjat ihan itsellänsä. Se valitsi itse mihin asettaa jalkansa ja mun ei tarvinnut muuta kuin huolehtia omasta tasapainostani. Sain siirrettyä puiden oksia kummallakin kädellä, mikä helpotti tasapainoilua ilman jalustimia. Ja Mörri on ihan älyttömän varovainen jalkojensa kanssa, ihan kuin Tvisturkin! Mulla reidet saivat kunnon jumppaa tällä reissulla ja kun pääsimme tielle, tulin alas selästä ja löysäsin Mörrin ratsastusvyötä. Samalla otin kuolaimen pois suusta. Hyvin menty tällä helteellä, poitsu! Talutin pojan laitumelle ja katsoin samalla, että käynti oli puhdasta. Tarkistin, että miten takakavio tulee etukavion jättämään jälkeen ja huomasin, että takakavio astui ainakin viisi-kuusi senttiä etukavion jättämän jäljen yli. Aika hyvä!

Laitumella otin varusteet pois ja pesin ratsuni. Huovan alta se oli hikinen, mutta ei kauheasti muualta. Sitten suitsuttelin pikiöljyä harjaan, hännän juureen ja takajalkojen väliin. Sitten piti ottaa Faxi kiinni ja laittaa sillekin sapuskaa valmiiksi. Laitoin Mörrille ja Faxille ensin Minnan jättämät pookkanat puoliksi, lisäsin omat pookkanani niille puoliksi, samaten omenat, ja kumpaiseenkin astiaan omat rehut. Mörrille ostin uuden rehusäkin ja siitä otin puolet vanhan rehun jatkeeksi. Ja valkosipulia tietenkin höysteeksi. Jaana pyysi laittamaan muillekin vadit valmiiksi, että kaikki saa yhtäaikaa.

Svipukkahan se oli heti tutkimassa vateja ja komensin sen pois. Jaoin rehua vateihin ja vähän väliä komensin Svipaa. Hyvin se pysyi metrin päässä, mutta heti kun käännyin kauhan kanssa ottamaan lisää rehua, tamman pää tuli alemmaksi. "EI!" ja pää nousi taas ylös... Joka vadille piti sanoa erikseen "EI" ja sitten vahtia ettei se syö omenoita. Jaoin nekin vateihin ja kippasin vielä leipääkin kaikkiin, taisi tulla reilut annokset! Svipa ja Laikkakin oli pakko laittaa kiinni puihin, ne alkoivat käydä jo turhan tunkeileviksi ruokavadeille.

Viimein kaikki saivat annoksensa ja tyytyväinen rouske kävi. Mörrikin söi uuden rehunsa vanhan kanssa mukisematta, vaikka eihän se ole koskaan valittanut makua. Annoksen pienuutta kylläkin, muttei tällä kertaa. Tuumasin jo ääneen jossain vaiheessa että tuliko hieman isot annokset kun näin kauan syövät. Jaana sanoi että oli ne aika suuret sapuskat. Mutta hei, menihän ne kolme tuntia tässä helteessä, joten oli ne sen ansainneetkin. Mun mielestä ainakin!

Ja se pieni pirtsakka Laikka-tamma sai mut jo hermostumaan, se ryökäle hivuttautui salaa ruokakaapille ja repi Mörrin uuden rehusäkin ensin isommalle reiälle ja sitten maahan. Kiesus että kiehahti, menin ahteri edellä sen luokse ja annoin potku-uhkauksia niin kauan kunnes tamma tajusi pysyä kauempana. Nostin sitten revennyttä säkkiä takaisin ruokakaappiin ja maasta kaavin rehuja Mörrin ruokakippoon. Siinä oli ainakin neljä litraa rehua ja siirsin ne sitten ruokakaappiin. Onneksi ei satanut. Suoranaiseksi kostoksi Laikalle kävin kiskomassa otsatukasta Svipan syömään maahan jääneet jyväset. Hah! Jaana tosin nyysti sormillaan niitä rehuja Laikallekin... Taisi mennä tasoihin, join nimittäin vahingossa Jaanan vesipullon tyhjäksi! Hihii! :D

Lisää aamiaisretkiä

Aamiaistarvikkeet oli pakattu reppuun, kun lähdin laitumelle. Nyt oli ratsastushousutkin jalassa ja siis mukavampi mennä. Tarkistin ensin kaviot ja sitten harjasin ratsuni. No niin, nyt alkaa olla kesäkarvaa enemmän kuin talvikarvaa. Taitaa polle olla kokonaan kesäkarvassa jo juhannuksena! Varustin Mörrin lampaankarvalla ja ratsastusvyöllä, päähän tuli tietenkin matkaratsastussuitset. Mä olen joka kerta tyytyväisempi noihin suitsiin, ne on niin kätevät ja näppärät!

Mä kiipesin kannon nokalta kyytiin ja Minna talutti Faxin portista ulos. Hitto, työmiehet olivat jättäneet portin auki! Päätettiin sanoa niille kun tullaan takaisin, hevoset eivät tartte kuin yhden hepulin ja kaikki karkaa tielle ja bussin alle. Noh, me jatkoimme matkaa kohti Kattilaa ja ensimmäisen suoran keskivaiheilla huomasin, että oma varustus oli pahasti puuttellinen. Mulla oli vain lippis päässä! Ei auttanut muuta kuin kääntyä takaisin hakemaan se kypärä. Siis ainahan se mulla on päässä, usein jo siinä vaiheessa kun hoidan Mörriä kuntoon! Piti oikein tulla alas selästä, kun en uskaltanut enää ratsastaa takaisin...

Mörri oli tosi tyytyväinen, jee tää oli juuri sopivan mittainen reissu, ja sitten syömään!!! No kuule ei. Haettuani kypärän talutin Mörriä hetken matkaa ja kipusin sitten tien pientareelta kyytiin. Ja taas kerran todettakoon, että Mörri on todellakin tottunut kaikenlaisiin selkäännousuihin. Minnaa hymyilytti mun kampeaminen, miten mä voin ollakin näin kankea!

Matka aloitettiin kaikessa rauhassa kun oli niin kuuma, muutenkin olimme suunnitelleet ihan leppoisan lenkin. Mörrin mielestä vielä leppoisampi olisi ollut paikallaan, tässä ruveta eestaas vetämään tätä reittiä, kumminkin haluat kohta kääntyä takaisin... Sain patistaa ja patistaa poikaa ja mulla oli jo hiki. Välillä sain Mörrin hyvälle käynnille ja se meni oikein reippaasti, mutta sitten se taas muisti jäädä jumittaa. Minna ojensi puskasta taikatikun mulle ja alkoi se menokin maittaa.

Päästyämme kodasta eteenpäin Faxi lähti töltille. Sillä on hauska hidas töltti ja Mörri pysyy perässä kävelemällä reippaasti! Patistin kuitenkin Mörriä raville, mutta mitä tapahtuikaan! Mörri siirtyi töltille ja meni tepsuttaen töltillä varmaan kymmenen metriä! Mä en ensin tajunnut sen olevan tölttiä, mutta sitten loksahti leuka varmaan rinnuksille kun tajusin, me mennään tölttiä! Ei pompottanut ollenkaan, samaa laatua sain talvella kun Mörri huomasi alustan olevan liian liukas raville. Hienoa hienoa!

Lähdimme reitille, joka oli uusi Faxille ja Minnalle ja Faxi olikin sitä mieltä että tämä reitti täytyy merkata. Merkkiläjä jäi hänelle sopivaan paikkaan ja sitten matka jatkui edelleen kaikessa rauhassa. Mä en itse muistanut reitistä oikeastaan mitään, muutaman tietyn kohdan, mutta tie kuitenkin on suora. (Mennessämme eräästä kohtaa kuitenkin tuli mieleen, että se oli se kohta missä Disa oli päättänyt ettei liiku yhtään mihinkään ja seisoi parimetrisellä aukealla. Siinä jumittiin, kunnes rouva oli saanut väännettyä lastin, ja siinä meni aikaa... Sen jälkeen meno maistui jo paremmin! ;-))

Paikoin oli niitä tuttuja kohtia, mutta muuten paikka näytti kerrassaan vieraalta. Viime kesänä en käynyt sillä reitillä kuin kerran, ilman hevosta mustikoita poimimassa, mutten kovinkaan pitkälle jaksanut mennä. Katselin maisemia uusin silmin ja mietin kun Annika oli sanonut jostain lammen rannasta, jonka jälkeen kääntyy metsään polku. Ei mitään hajua koko lammesta... Ja risteys Oravankoloonkin oli mulle uusi, en kertakaikkiaan sellaista muista! Toisaalta kun viimeeksi olen siellä hevosella mennyt, olen varmastikin keskittynyt enemmänkin selässä pysymiseen kuin itse reittiin.

Paikoitellen tunnistin jopa laukkapätkiä ja sitten Minna sanoi jonkin kimaltelevan puiden lomassa. Jaahas, siellä on sitten järvi! Olipas kaunista paikkaa! Miten ihmeessä mä en tuotakaan muista, ihan käsittämätöntä! Paikka oli niin sievä ja kaunis, että tulimme alas selästä ja talutimme hevoset lyhyen polun verran järven rantaan. Tarjosimme niille vettä, mutta ei nyt maistunut kummallekaan. Päätimme syödä siinä evästä ja otin Mörriltä kuolaimet pois suusta. Ihanat suitset! Ohjat jätin kaulalle, ne olivat kuitenkin huovassa kiinni. Eikä Mörri pitkälle lähde eväspakettien luota!

Istuin kivelle ja avasin oman reppuni kaivaen eväitä esille. Juustolla ja kinkulla täytettyä leipää, suklaakakkupala, omenaa, vetta ja extrana lasillinen roséviiniä. Olin jo kotona laittanut pieneen pulloon hieman viiniä, sen verran että siitä sai puoli lasillista mukavasti ratsastuksen lomassa. Tosin se oli lämmennyt ja hölskynyt matkalla, prosentitkin varmaan karanneet taivaan tuuliin, mutta saipahan ainakin mukavan hapanta makua hyvän rapean leivän kanssa.

Mörri esitteli itsensä huonoja puolia ja kerjäsi armotta herkkuja Minnalta. Hieman hävetti ja yritin komentaa Mörriä kauemmaksi. Mutta ei, kun siellä on kerta porkkanaa tarjolla! Annoin omenaa välillä Faxille ja Mörrille ja edelleen pieni laiha pelkkää luuta ja nahkaa oleva (HAH!) Pörriäinen tunki turpaansa Minnan käsiin ja välillä söi Faxin eväitä. Okei. Ja seuraavalla kerralla se ON puussa kiinni!

Eväät syötyämme pakkasimme tavarat takaisin reppuihimme (Minnalla kuolattu versio) ja lähdimme takaisin laitumia kohti. Ilma oli todella hieno ja lämmin, tuuli onneksi vilvoitti menoa. Pyyhin välillä Mörrin nenältä itikoita, vaikka olin laittanut itikkasuihketta sille. Sitten otimme hieman ravia, ja koska alusta oli hyvä, otimme pienen laukankin. Mörrikin tuli muutaman askeleen laukkaa ja pyyhälsi ravilla loput. Olikin sitten hyvä ravi! Seuraavassakin laukkakohdassa tulimme ravilla perässä, enkä pistänyt ollenkaan pahakseni. Mikäs kiire meillä, eväsretkeilijöillä!

Loppumatka laitumelle meni rauhallisesti, mulla ei ollut jalustimia enkä oikeastaan ohjiakaan käyttänyt. Mörri kuuntelee painoapuja varsin hyvin, ainakin kotiin päin. Kattilantiellä tuli vastaan bussi, jonka kuski pysähtyi kysymään tietä. Mörri ei välittänyt isosta murisevasta pedosta, vaan kääntyi kiltisti takaisin kuskin kohdalle. Ohjeistin parhaani mukaan, toivottavasti löysivät perille! Edelleenkään mulla ei ollut jalustimia, mutta Mörri käyttäytyi rauhallisesti ja vilkuttelin bussin ihmisille, jotka vilkuttelivat ja hymyilivät kiltille heposelleni. Mä olin NIIN ylpeä mun rauhallisesta ja söpöstä letitetystä pollestani!

Söpis!

Laitumella kumpikin sai ison kasan ruokaa ja sillä välin korjasimme varusteita pois. Yhtäkkiä kuului hurjaa kopsetta ja Gustur laukkasi päätä pahkaa karkuun hurjistunutta Offaria. Yritin karjua Offaria rauhoittumaan, mutta se on mulle sen verran vieras hevonen, että mun ääneen se ei reagoinut. Ei auttanut muuta kuin katsoa kun Offari tuuletti tunteitaan. Harmitti, onneksi Gusse-setä laukkaa hyvin ja pääsi hyvin karkuun. Hetken kuluttua tilanne rauhottui ja kaikki nuokkuivat auringossa. Ja sinne ne meidänkin pollet suunnistivat ja vasta silloin huomasin, että hiuslenkit jäi Mörrille päähän. Lähdin hakemaan niitä pois, mutta sillä välin Mörri piehtaroi jo autuaana koko lauman piehtaroimispaikassa. Sen jäljiltä löytyi enää yksi lenkku, täytyypä tuoda niitä lisää seuraavaa kertaa varten!

Ai niin ja tänään kipasin eräässä lemmikkitarvikeliikkeessä ja vaikkei siellä ollut heppatarvikkeita, niin löysin uudet ohjat Mörrille! Itseasiassa taitavat olla koiran 3-metrinen talutushihna, mutta siinä on lukot kummassakin päässä. Hihnaosassa on grippi-pinta ja hihnaan on laitettu kaksi siirrettävää metallilenkkiä. Mä näin sen kevyen, mutta vahvan tuntuisen hihnan jo aiemmin keväällä ja se jäi kaivelee mielen sopukoihin. Sitä sitten testataan ensi kerralla! :D

Hellepäiviä

Maanantaina menin kertakaikkisen tohkeissani laitumelle, mulla oli ihan kamala ikävä Mörriä! Kipaisin 4 päivää Nizzassa ja joka yö näin unta Mörristä. Ja olin aamuisin kiukkuinen, mitä mä täällä teen kun voisin olla Mörrin kanssa! Mörri oli kuitenkin ollut hyvissä käsissä, ystävättäreni Annika oli käynyt ratsastamassa ("Jipii, pääsimme tölttiä!") ja hoivaamassa ("Se on NIIN ihana polle!") Mörriä ja Mörri oli ollut ilmeisen tyytyväinen porkkana-tarjontaan.

Taisi sillä olla muakin ikävä, ainakin hieman, koska lähti mun mukaan reippaana päristellen. Lähdin taluttamaan poikaa pienelle kävelylenkille ja meillä meni tosi hyvin. Otti vaan päähän noi itikat, miten niitä riittääkin! Pikkulinnut, syöttäkää nyt niitä poikasianne oikein urakalla! Metsäsä kipusin Mörrin selkään, olin laittanut sille huovan ja ratsastusvyön. Hieman liukkaat oli noi mun "liituraita"-housut, mutta ei tässä mitään hurjaa reissua oltu suunniteltukaan.

Mörri meni oikein reippaasti ja mä päristelin takaisin pollelleni. Vastaan tuli nainen, jota Mörri hieman katseli pitkään, mitä se oikein seisoi siinä? Jatkoimme kuitenkin matkaa ja kun olimme menneet oikein hienosti, käännyimme takaisin päin. Teimme muutamat voltit matkalla ja oikealle ne sujuivat mallikkaasti. Vasemmalle Mörri kääntyi kuin väkkärä, ilmeisesti paino etujaloilla ja koko takaosa kääntyi 360 astetta mun alla ja mua oikein huimasi. Taaksekin päin tuntui liikettä! Niitä pitänee harjoitella lisää, kumpaankin suuntaan tietenkin. Otimme hieman ravia ja parit laukka-askeleetkin tuli ponnistettua. Seuraavassa laukkamäessä otimme hieman lisää ravia, mutten jaksanut laukalle patistaa. Kävelimme mäen päälle ja otimme lisää voltteja.

Melkein loppusuoralla huomasimme samaisen naisen ja Mörri katseli, taas se nainen seisoo! Kuullessaan meidän askeleet nainen kääntyi ja kuiskutti että "Tuolla on mäyrä!" Mä olin oitis innoissani, mäyrä! Mä en ole aiemmin nähnyt luonnossa mäyrää! Ohjasin Mörriä varoen eteenpäin ja huomasin viimein ojassa mäyrän tuhisemassa. Se nuuskutti siellä jotain ja taapersi hieman kauemmaksi meistä. Sitten se ylitti tien ja katosi pensaikkoon. Voi jukra, mäyrä! Mä hymyilin leveästi ja Mörri ihmetteli että no mitäs tuosta, yksi mäyrähän tuo vain on ja jatkoi tyynesti matkaa, on noita raitoja mullakin, jaloissa tosin...

Varsalaitumen kohdalla huhuilin Brynjaa ja Tirriäistä, jotka tulivatkin uteliaana Mörriä nuuskuttamaan. Tirri oli turpa kiinni Mörrin turvassa ja nuuhki, Brynja oli vieressä ihan älyttömän uteliaana. Brynja oli ihan tohkeissaan, tää on se Mörri, joka on niin komea! Tamman korvat menivät suuntaan ja toiseen ja sieraimet värisivät. Räpläsin samalla puhelintani, jonka ääni sai yhtäkkiä Brynjan ja Tirrin pyrähtämään karkuun kymmenen metrin päähän. Mörri ihmetteli että mikä niille nyt tuli, nosti päätänsä katsellakseen että mistä vaara uhkaa. Huomatessaan ettei mitään hätää ole, Mörri laski päänsä takaisin ruohon juureen. Hetken kuluttua kaksikko tuli takaisin ja Mörri poseerasi Brynjalle. Tamma oli itsekin niska kaarella ja rinta rottingilla, kyllä kiinnosti tuo seeprajalkainen komistus! Vaavin tullessa paikalle Brynjasta löytyi uutta virtaa, Vaavin on parempi pysyä kaukana! Brynja uhkaili Vaavia korvat luimussa ja hampaat välkkyen, jolloin Vaavi perääntyi kiltisti. Hurja tamma! ;-)

Laitumelle kävellessä Jaanakin ilmestyi paikalle ja aloitti pikiöljyämisen. Nooralle osui mielenkiintoinen tehtävä, Svipan parturointi! Hiuksille tarkoitetulla koneella Noora lyhensi Svipukan turkkia selän kohdalta, harmitti etten kerennyt jäämään katselemaan lopputulosta! Sen verran kuitenkin juttelimme Jaanan kanssa, että ihmettelimme Offarin käytöstä. Se on taas villiintynyt ja ajaa riitelee muiden kanssa. Olisko sillä hevosten viiden kympin villitys..?

Tänään tunnelma laitsalla oli sen sijaan paljon rauhallisempi. Menin heti aamusta paikalle tarkoituksena evästellä siellä lauman keskellä ja antaa Mörrille eilen unohtuneet kivennäiset. Omppukassin kanssa suuntasin satulakaapille ja huomasin, että Minna oli Faxin kanssa lähtövalmiina. Minna pyysi mut mukaan, hänellä oli eväät kanssa repussa. Mun "Aamiainen Tiffanylla" muuttui inkkarielokuvaksi, enkä pistänyt ollenkaan pahakseni. Hetken kyllä mietin olevani väärin pukeutunut, jalassa oli caprit ja kevyet kesäkengät, päällä pieni pinkki t-paita blingbling-painatuksella (MONACO MonteCarlo). Tjaah, hevosenomistaja ratsastaa vaikka missä varusteissa, tuumin ja laitoin hevostani kuntoon.

Mörri olisi selkeästi mieluummin nukkunut Svipan vieressä, mutta tuli kuitenkin kiltisti mukaan. Lampaankarva selkään ratsastusvyöllä ja suitset päähän, sitten olimmekin jo valmiit. Kaviot tarkistin vielä viime tingassa ja ihastelin samalla kyljessä olevaa kesäkarvaa, ihanaa! Ehkä polle on kokonaan kesäkarvassa jo juhannuksena! ;-)

Lähdimme kohti Kattilaa ja sieltä kävelimme Haukkalampea kohti. Meno oli rauhaisaa, oli kuuma eikä hevosia viitsinyt hiostuttaa ihan älyttömästi. Heti alussa jo huomasin että olisi paljon mukavampaa ratsastaa oikeilla ratsastushousuilla, tai edes farkuilla, tai siis millä tahansa pitkälahkeisilla housuilla. Mun polle on kuuma! Siis lämpötilaltaan, muutenhan se on todellinen viilipytty. Olin onnellinen siitä lampaankarvasta, jossa oli toppauksena makuualustasta leikatut palat, ne eivät hiostaneet niin paljoa kuin mitä itse polle olisi tehnyt.

Mutta voi kamala mitä paarmoja siellä on! Jotain ihme Tsernobyl-paarmoja raidallisine kuorineen ja valtavine kokoineen. Johan nuo haukkaa puoli kiloa kerralla! Onneksi käsivarsiin laittamani pikiöljy piti ne meistä loitolla ja Mörristä huidoin niitä heti pois kun vain niitä näin.

Käännyimme tien sivuun juuri ennen kun olisimme siirtyneet merkitylle reitille ja pidimme siellä tauon. Eväät esiin! Mörriltä otin kuolaimet pois ja annoin ohjien olla huovassa kiinni, eivät sotkeudu jalkoihin. Omenaa ja porkkanaa hevosille ja hieman leipääkin, itselle leipää, omenaa ja vettä. Mörri jatkoi heinän syöntiä kun oli oman osansa syönyt ja pysytteli lähettyvillä. Hetken kuluttua se tosin päätti siirtyä pikkuhiljaa laitumelle päin ja hivuttautui takaisin kohti hiekkatietä. Piti oikein käydä hakemassa se takaisin!

Samassa reitillä kulki perhe, missä oli kaksi lasta. Tyttö käveli äitinsä vieressä ja poika oli äitin selkärepussa. Kaikki ihastelivat hevosia ja tulivat lähemmäksi tutustumaan. Näytin että hevoset tykkäävät omenasta ja kumpikin polle sai palan omenaa. Mörri oli sitä mieltä että saa rapsuttaa, kunhan hän saa lisää omenaa! Tyttö paijasi ensin Faxin turpaa ja oli haltioissaan, se oli niin pehmeä! Sitten ihasteltiin Mörrin lettejä, jotka olin juuri hetkeä aiemmin laittanut. (Itselläni oli saparot, mutta otin kumilenkit pois, kun itikat söi niskaa. Sitten laitoin Mörrin harjaa ponkkareille että sillä olisi viileämpää. Nättihän se poika oli kun oli tukka ponkkareilla!)

Mekin jatkoimme hetken kuluttua matkaa takaisin laitumelle, edelleen käynnissä. Yhdessä kohtaa otimme ravia, mutta Mörri meni sen pikakävelyllä ja saavutti niinkin edessä tölttäävää Faxia. Koomista! Loppumatka meni rauhallisesti ja kuten menomatkallakin, mulla ei ollut jalustimia enkä paljoa niitä ohjiakaan käyttänyt. Ainoastaan sitten kun tuli bussi vastaan, otin ohjia käsiin sen verran että olivat kuitenkin löysällä. Muistin kyllä vanhastaan, että Mörrille kun antaa pitkät ohjat, se on sitä mieltä ettei tässä ole mitään pelättävää. Se on muuten hyvä muistaa Mörrillä, jos tarraa ohjiin niin asia on tosi pelottava tai pitää mennä ravilla. Mörri on kerran mennyt pää koholla kun bussi meni suhahtaen ohi, mutta poika rauhottui oitis kun annoin sille ohjat. Mä otan aina satulasta tai ratsastusvyöstä kiinni, ihan vain varmuuden vuoksi, mutta pidän Mörrillä pitkiä ohjia. Eikä se pelkää sitten mitään! :D

Laitumella annoimme ruuat heposille ja kävin katsomassa kuinka Prinsessa ja Krona kerjää katosta korjaavilta miehiltä leipää. Siitä syntyi jopa riita, kun Prinsessa tuli liian lähelle Kronaa! Yhtäkkiä kumpainenkin oli persaukset vastakkain ja Krona päästi sellaisen piiitkän kiljunnan että miehiltä lensi silmät selälleen. Potkuja sateli puolin ja toisin, mutta hetken kuluttua tilanne rauhottui ja kumpikin tamma nuuski miestä, olisko sitä näkkäriä vielä? Nauratti niiden miesten ilmeet, eivät olleet vissiin aiemmin kuulleet kiukkuista Kronaa... ;-)

Tosin kumpainenkin tammukka, ja Laikka myöskin, tykkäsivät rakenteilla olevasta katoksesta. Ne haahuilivat siellä sisällä, vaikkei paikassa ollut kuin kaksi lautaisaa seinää ja kattoparrut. Miehet olivat tyytyväisiä kun mainitsin asiasta, hyvä että kelpaa! Jätimme miehet työhönsä ja lähdimme pikkuhiljaa kotiin mielessä huomisaamu ja uusi eväsreissu, tällä kertaa viinilasillisen ja ratsastushousujen kera!