Edessä oli kolmen tunnin reissu ja mä olin kovasti odottanut kyseistä reittiä. Mulla oli gps valmiina, mutta kävikin niin, että kun oli niin kamalan kuuma, menimme hieman kevyemmän reitin. Sen tunsin jo ennestään, joten gps jäi matkasta pois. Harmitti hieman, mutta hevosten ehdoilla tässä mennään ja Mörrilläkin vielä niitä talviturkin haituvia kyljissä.
Laitoin taas pari lettiä Mörrille, viilentää kaulaa näköjään todella paljon. Eli kaikille maastoileville heposille lettejä harjaan, toivoo Mörri! Sitten laitoin käden kuupaksi suojaamaan silmää ja ruiskautin ötökkäsuihketta polleni naamaan. Saman tein toiselle puolelle ja Mörri antoi tehdä käsittelyn kaikessa rauhassa, on jo vissiin hoksannut aineen tehon. Olemattomille kulkusillekin laitoin suihkaukset, ettei tarvitse potkia öttiäisiä pois. Selkäänsä polle sai lampaankarvan ja ratsastusvyön ja päähänsä tietenkin siniset suitset. Edellisestä viisastuneena mulla oli jo kypärä päässä, ettei tartte sitä lähteä hakemaan kesken matkan.
Punttasin Kokulin ratsastajan selkään, jolloin Jaana sanoi että: "Aiot sitten hypätä tuon ojan yli?" Niin, Kolur ei astu, vaan hyppää ojan yli. Ratsastaja tuli alas ja hyppyytti Kokulin ojan yli ja toisella puolella punttasin hänet takaisin valkoisen komistuksen selkään. Sitten hain oman mussukkani, joka astui ojan yli, hän ei ala hyppelee yhtään missään. Kipusin selkään kannon päältä ja sitten olimmekin valmiita matkaan.
Tiellä meni bussia ja autoa ja taas bussia ja autoa, mutta Mörri meni kaikessa rauhassa Offarin perässä. Annoin ohjat Mörrille jo heti alussa ja ohjasin parhaani mukaan kropallani poikaa. Välillä tuli mutkia matkaan, sananmukaisesti, ja piti ottaa ohjalla korjausliike, mutta suurimmaksi osaksi sain Mörrin menemään kuten halusinkin pelkillä painoavuilla.
Ensimmäinen tölttipätkä meni varsin laiskasti, en ole ihan varma edes oliko se ravia, tölttiä vaiko possupassia. Jotain nyt kuitenkin mentiin, laiskasti. Seuraavassa nopeammassa kohdassa oli jo ravissa meininkiä ja kehuin hyvästä vauhdista. Nopealla käynnillä otimme kuitenkin aina kiinni muita! Ensimmäinen laukkamäki sen sijaan mentiin ravilla, kun ei noi muutkaan kerta mene ni ei hänkään... Sen jälkeen Jaana toi Offarin ratsastajalle risun, jolloin sillekin pojalle alkoi meno maistua. Sitten löytyi Mörristäkin jo laukka-askeleet ja muutenkin menimme varsin reippasti käyntiä, ilman niitä ohjia. Aina kun tiesin edessä olevan käyntipätkän, otin jalustimet pois jaloista ja nostin ne eteen ristiin. Sitäpaitsi oli helpompaa häätää paarmoja nilkoista kun sai nostettua vapaasti jalkaa ylös.
Ennen asuntovaunualuetta otimme myös pikkulaukan ja itse löysin hyvin rytmin siihen. Ohjat olivat sen verran käsissä, että olivat hieman tuntumalla. Ja ravilla loput. Edessä oli pidempi käyntiosuus ja vilkuttelimme asuntovaunujen asukeille. Iloisia ihmisiä ja tosi mukavia! Juttelivatkin meidän kanssa, yksikin kysyi että onko pitkä matka vielä. Vastasin että toiset puoltoista tuntia, jolloin mies nauroi että jaa se mitataan ajassa!
Hetken kuluttua lähdimme menemään ravilla pellon piennarta ja oli tosi hyvä ravi. Laskin hiljaa itsekseni (kelloseppä kun olen) "Tik-tak-tik-tak-tik-tak..." ja kevensin samaan rytmiin niin hyvin kuin osasin. Mörri meni kauniisti ja kuunteli samalla matalaa ääntäni. Pidimme käyntiosuuden jälkeen pienen juomatauon ja hevosetkin saivat haukata ruohoa. Hieno ilma, ei voinut muuta sanoa!
Hieman lisää ravia ja käyntiä ja sitten pääsimmekin takaisin metsän siimekseen. Siitä alkoi ihana metsäinen kuja, jonka pohja oli erittäin hyvässä kunnossa. Ensin otimme oikein hienolla ravilla, jonka aikana taputtelin ja kehuin Mörriä. Tohkeissaan kehuista se meni vielä tasaisempaa ravia! Ja seuraava pätkä meni hieman kovempaa. Mörri tosin päätti näyttää laukkaan siirryttyään kaikki muutkin askellajinsa moneen otteeseen, eli ravi, laukka, töltti, passi, laukka, passi, laukka, ravi, laukka, ravi ja käynti. Mulla oli hauskaa, mä nauroin ääneen kun Mörrillä ei ollut hajuakaan mitä sen olis pitänyt mennä. Se kokeili siis kaikkia! Yritin kyllä antaa niitä laukka-apuja, mutta taas siirryttiin johonkin muuhun askellajiin. Se varmaan on vakava rike piireissä ja varmaan kuulen moitteita ihmisiltä, mutta mua se kyllä nauratti. Ja sitten kun päristelin pojalle, se siirtyi taas laukalle ja päristeli mulle iloisena takaisin! Pysyy Täti virkeänä kun askeleet vaihtavat lajia kymmenen metrin välein.
Loppumatka meni rauhallisessa käynnissä ja Mörrillä oli taas ohjat ihan itsellänsä. Se valitsi itse mihin asettaa jalkansa ja mun ei tarvinnut muuta kuin huolehtia omasta tasapainostani. Sain siirrettyä puiden oksia kummallakin kädellä, mikä helpotti tasapainoilua ilman jalustimia. Ja Mörri on ihan älyttömän varovainen jalkojensa kanssa, ihan kuin Tvisturkin! Mulla reidet saivat kunnon jumppaa tällä reissulla ja kun pääsimme tielle, tulin alas selästä ja löysäsin Mörrin ratsastusvyötä. Samalla otin kuolaimen pois suusta. Hyvin menty tällä helteellä, poitsu! Talutin pojan laitumelle ja katsoin samalla, että käynti oli puhdasta. Tarkistin, että miten takakavio tulee etukavion jättämään jälkeen ja huomasin, että takakavio astui ainakin viisi-kuusi senttiä etukavion jättämän jäljen yli. Aika hyvä!
Laitumella otin varusteet pois ja pesin ratsuni. Huovan alta se oli hikinen, mutta ei kauheasti muualta. Sitten suitsuttelin pikiöljyä harjaan, hännän juureen ja takajalkojen väliin. Sitten piti ottaa Faxi kiinni ja laittaa sillekin sapuskaa valmiiksi. Laitoin Mörrille ja Faxille ensin Minnan jättämät pookkanat puoliksi, lisäsin omat pookkanani niille puoliksi, samaten omenat, ja kumpaiseenkin astiaan omat rehut. Mörrille ostin uuden rehusäkin ja siitä otin puolet vanhan rehun jatkeeksi. Ja valkosipulia tietenkin höysteeksi. Jaana pyysi laittamaan muillekin vadit valmiiksi, että kaikki saa yhtäaikaa.
Svipukkahan se oli heti tutkimassa vateja ja komensin sen pois. Jaoin rehua vateihin ja vähän väliä komensin Svipaa. Hyvin se pysyi metrin päässä, mutta heti kun käännyin kauhan kanssa ottamaan lisää rehua, tamman pää tuli alemmaksi. "EI!" ja pää nousi taas ylös... Joka vadille piti sanoa erikseen "EI" ja sitten vahtia ettei se syö omenoita. Jaoin nekin vateihin ja kippasin vielä leipääkin kaikkiin, taisi tulla reilut annokset! Svipa ja Laikkakin oli pakko laittaa kiinni puihin, ne alkoivat käydä jo turhan tunkeileviksi ruokavadeille.
Viimein kaikki saivat annoksensa ja tyytyväinen rouske kävi. Mörrikin söi uuden rehunsa vanhan kanssa mukisematta, vaikka eihän se ole koskaan valittanut makua. Annoksen pienuutta kylläkin, muttei tällä kertaa. Tuumasin jo ääneen jossain vaiheessa että tuliko hieman isot annokset kun näin kauan syövät. Jaana sanoi että oli ne aika suuret sapuskat. Mutta hei, menihän ne kolme tuntia tässä helteessä, joten oli ne sen ansainneetkin. Mun mielestä ainakin!
Ja se pieni pirtsakka Laikka-tamma sai mut jo hermostumaan, se ryökäle hivuttautui salaa ruokakaapille ja repi Mörrin uuden rehusäkin ensin isommalle reiälle ja sitten maahan. Kiesus että kiehahti, menin ahteri edellä sen luokse ja annoin potku-uhkauksia niin kauan kunnes tamma tajusi pysyä kauempana. Nostin sitten revennyttä säkkiä takaisin ruokakaappiin ja maasta kaavin rehuja Mörrin ruokakippoon. Siinä oli ainakin neljä litraa rehua ja siirsin ne sitten ruokakaappiin. Onneksi ei satanut. Suoranaiseksi kostoksi Laikalle kävin kiskomassa otsatukasta Svipan syömään maahan jääneet jyväset. Hah! Jaana tosin nyysti sormillaan niitä rehuja Laikallekin... Taisi mennä tasoihin, join nimittäin vahingossa Jaanan vesipullon tyhjäksi! Hihii! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti