Mähän en ollut nähnyt Mörri-Pörriä NIIN pitkään aikaan, että ihan kamalaa! Maanantaina viimeeksi olin sitä moikkaamassa! Tosin tiistaina se mun palleroni meni Aulin ja perjantaina Annikan kanssa, eli on se liikuntaa kuitenkin saanut. Mutta minä itse haluan kanssa!
Taapersin laitumelle vaihdettuani kengät autossa, olin varautunut kylmähköön säähän. Katselin tieltä laitumelle ja mietin että missä ne heposet on, kun ei näy. Toivottavasti eivät kuitenkaan ole suolla, mulla kun ei ollut saappaita. Muutama polle oli pikkuaitauksessa, mutta muita ei näkynyt. Siristelin silmiä ja sitten näin vilauksen tummasta hevosesta, sen oli pakko olla Svipa koska Faxi oli tuossa lähempänä. Suuntasin Mörrin suitsien kanssa takalaitumelle ja sinne kävellessä näin jo omanikin Svipukan takaa. Siellä se poika ahmi ruohoa johtajattaren ja Keken kanssa. Svipa hörisi kun pääsin lähemmäksi, muttei paljoa päätä nostanut ruohosta. Keke hätäisesti nuuskaisi, ei voi tervehtiä enempää kun pitää ahmia, ahmia ahmia! Mörriltä kuului pieni röhkäisy ja huulet vain hamusivat lisää sateen kostuttamaa ruohoa.
Jäin hetkeksi seuraan seisomaan ja kuuntelin hauskaa linnun ääntä. Jokin lintu lenteli edestakaisin metsän ja pellon rajassa ja piti kummaa ääntä. Olikohan tää se taivaanvuohi? (Tässä välissä kävin netissä kuuntelemassa taivaanvuohen äänen, se se oli!) Kummaa pulputusta se oli ja yritin matkia sitä. Mörrin korva kääntyi, vai niin, Tätillä tällainen päivä!
Otin sitten Mörrin kiinni ja lähdin taluttamaan kohti pihattoa. Siellä harjasin heposeni ja putsasin kaviot. Tjaah, jos huomenna on hyvä ilma, niin taidan hieman viilailla Mörrykän kavioita. Sitten laitoin satulan selkään ja koska oli melkoisen lämmin, otin itseltäni fleece-takin välistä pois. Mulle jäi pitkähihainen paita ja ohut takki, eiköhän niillä pärjää. Mörrille ruiskautin vielä itikkasuihketta ja sitten lähdimme matkaan.
Mä olen ollut kauhean tyytyväinen kun Mörri on alkanut reagoida mun naksutukseen, siis kun patistan sitä liikkeelle pienellä äänellä. Mä kuulemma muistutan kiukkuista oravaa, eli se ääni on sellainen hyvin pieni. Sitten jos Mörri ei ole oikein kuulolla, niin lisään äänen vahvuutta ja naksutan samalla lailla kuin mitä ihmiset yleensä hevosille naksuttaa. Ja viimeisenä äänikeinona maiskautan kunnolla huulilla, siitä sitten jo lähdetään kunnolla liikkeelle! Nytkin tein talutuksessa niin, että kun huomasin Mörrin hidastavan, otin oravat kehiin. Jossain vaiheessa tarvitsin jo sitä vahvempaakin ääntä, mutta yleensä orava riitti. Alkuun meno oli taas yhtä hidastelua, mutta jossain vaiheessa Mörri lopetti kinaamisen ja tuli oikein nätisti perässä. Mulla oli mainio fiilis, varovasti menimme kivikkoisissa kohdissa ja polvi sai jumppaa. Se tuntui nyt tosi hyvältä kävelyssä!
Kivikkopaikkojen jälkeen menimme hyvällä käyntivauhdilla, kun mun vierestä lehahti iso lintu lentoon. Se lepatti puun oksalle ja jäi sinne sirkuttamaan. Mörri ei noteerannut lintua mitenkään, koska minäkään en siihen reagoinut, vaikka tipu lähti metrin päästä. Olisko ollut rastas tai joku, sellainen melkein variksen kokoinen, mutta ruskea. Mä päätin hetken kuluttua sirkuttaa linnulle takaisin, jolloin Mörri teki äkkipysäyksen. Mä käännyin katsomaan että mikä sille tuli. Mörri seisoi asennossa pää korkealla ja korvat hörössä, mikä toi ääni on? Mä sirkutin uudelleen ja Mörri tuijotti, siis Tätikö oli tuon äänen takana? Sen ilme oli paljon puhuva tyyliin "Oukkei, Täti puhuu hevosen, koiran, kissan JA linnun kieltä..." Jatkoimme matkaa ja mä vielä visertelin ihan vain totuttaakseni Mörrin ääneen. Katsoin syrjäsilmällä hevostani, joka kulki pää alhaalla perässäni rentona, mutta tuumaillen että "Varmaan puolet tän metsän äänistä on oikeesti Tätin tekemiä, täällä mitään muita elollisia edes ole..."
Vielä paremmalla fiiliksellä jatkoin matkaa ja Mörri tuli hyvätapaisena perässä. Viimein pääsimme tien loppuun puomille ja ohjasin polleni metsään ratsautumista varten. Ekalla kerralla huomasin unohtaneeni kiristää sen satulavyön, pikkasen pyörähti. Kiristettyäni sen ohjasin Mörrin paremmalle paikalle ja pääsin oikein hyvin selkään rauhallisen ratsuni seistessä täydellisesti paikoillaan. Samantien alkoi tulla vettä oikein kunnolla ja käänsin ratsuni takaisin kotiin. Muutaman käyntiaskeleen jälkeen Mörri ehdotti ravia ja suostuin siihen. Menimme muutaman askeleen hyvää ravia ja pyysin sitten laukalle. Voi kun Mörri siirtyi niin hyvälle laukalle että olin ihan tohkeissani! Päristelin Mörrille, joka päristeli takaisin ja jatkoi tasaista ihanaa laukkaa. Sitten otimme raville ja käyntiin ja kehuin polleani innolla. Mörri päristeli, kivaa oli hänelläkin! Otimme lisää ravia, joka oli laukan jälkeen muuttunut oikein lennokkaaksi ja tahdikkaaksi, jipii! Parit laukka-askeleetkin sain, mutta sitten piti hidastaa kun eteen tuli pehmeämpi kohta. Jukra, ja juuri kun päästiin vauhtiin!
Tulimme ojalle vuoroin ravia ja käyntiä ja Mörri ei olisikaan halunnut mennä ojan yli kiertotietä. Annoin ohjat Mörrille, joka siirtyi ojalle. Nyt siinä oli sen verran paljon vettä, että Mörri nuuski erityisen varovasti tutkaillen kavioille pitävää pohjaa. Poika epäröi, kosketti etukaviolla vettä ja epäröi lisää. Otin ohjat itselleni ja käänsin polleni kiertopolulle. Nyt menimme sinne nätisti ja ylitimme ojan paremmasta kohdasta. Polku meni muutamat metrit kiemurrellen metsässä ennen tielle tuloa ja huomasin taas, kuinka Mörri tottelee kauniisti (siis kotiinpäin) painoapuja. Tiellä taas pikku ravi ja sitten olimmekin jo kivikkoisella pätkällä.
Mä olin jo melkoisen märkä, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen mitä olin kun pääsimme metsästä takaisin Kattilantielle! Kaikki ne kivikkoiset osuudet Mörri meni äärettömän varovaisesti ilman kavioiden lipsumisia ja tietenkin reunoilla, joissa oli vähemmän kiviä. Ongelmana reunoilla oli ne puskat, kuuset ja pihlajat, jotka iloisesti luovuttivat sateelta saamansa vesipisarat mun omaan henkilökohtaiseen käyttöön. Housut, sukat ja kengät olivat litimärät, takista meni vesi läpi ja hyvin pian myös pitkähihaisesta t-paidasta. Kypärän lipasta valui noro vettä ja puristaessani kättä nyrkkiin, hanskoista valui myös vesi norona. Vasemmalta puolelta oikealle ja takaisin, kummatkin puolet saivat kunnolla vettä! Yritin siirtää oksia yli tai sivulle, mutta pisarat vain valuivat ja valuivat.
Päästyämme Kattilantielle otimme pienen ravin ja tulin sitten alas selästä. Löysäsin satulavyötä, joka ei niin kovin kireällä muutenkaan ollut, ja otin kuolaimet pois Mörriltä. Saapi syödä pientareelta jos haluaa, oli meillä niin hyvä reissu! Varsalaitumen kohdalla huomasin että takaa tulee bussi ja siirsin itseni aivan tien reunaan ja ohjasin Mörriäkin sinne. Huidoin bussikuskille että tulee vaan ja käännyin kävelemään taas eteenpäin. Hetken kuluttua samaan tahtiin bussin kanssa Mörri siirtyi nopeilla askelilla mun ja bussin väliin ja käveli sitten samaa tahtia mun kanssa. Mä ihmettelin että mitä se touhuaa, ei se ennenkään ole busseja pelännyt. Sitten huomasin ettei se nytkään peloissaan ollut, päinvastoin, kaikessa rauhassa käveli. Bussin köröteltyä hitaasti ohi ja jatkettua matkaansa, Mörri siirtyi takaisin mun taakse kävelemään. Mä olin hieman kummastunut, siis mun ratsuni tuli mun ja bussin väliin, suojeliko se mua? Oliko se ajatellut, että kun siirryn ihan reunaan niin mua pelottaa ja hän tulee turvaksi? Kehuin Mörriä ja se maiskutteli mulle, joo hän on hyvä poika!
Laitumella annoin ison annoksen mysliä ja omenaa ja otin vasta sitten satulan ja suitset pois. Saatuani Mörrin tavarat kaappiin, otin itsekin eväsleivän esiin. Jaanakin ilmestyi tonteille, oli kuulemma porukka lähdössä liikkeelle. Mä riisuin mun märät paidat ja takit pois ja laitoin fleece-takin tilalle, ihanaa kuivaa päälle! Jaana haki hevosia ja Mörrin vielä syödessä autoin harjaamalla reissuun lähteviä hevosia. Keke ja Krona, Laikka ja Tvistur, Offari ja Svipa olivat vuorossa. Otin pois loimia ja laitoin niitä kuivumaan ja juttelin heposille. Mä niin tykkään Kekestä kun se on ihanan utelias ja herkkä. Se menee vaikka läpi harmaan kiven kun sille vain juttelee! Pian ratsastajatkin saapuivat, autoin heitä ja saimme ekan porukan matkaan. Heitä oli kymmenen ja he menivät kahdessa osassa tunnin kumpaisetkin.
Mörri haahuili hetken katselemassa, mutta siirtyi sitten laiduntamaan kauemmaksi. Mä päätin auttaa Jaanaa sen verran, että laitoin duunareille eväät valmiiksi ja lähdin sitten tarkistamaan junnujen vedet. Vesisaavin täyttyessä Vaavi lähti uteliaana tulemaan kohti ja päätin käydä tutustuttamassa nuorukaisen vuoroaan odottavalle ryhmälle. Tottahan Brynja ja Tirri tulivat kanssa, heille piti myös antaa huomiota! Kerroin naisille issikoista ja juuri näistä heposista ja Brynja esitteli koiramaisen puolensa. Se hamusi mun kättä ja sitten sitä piti rapsuttaa ja ai että tuntui hyvältä kun etujalkojen välistä kuopsutin tammaa oikein kunnolla! Naisia nauratti tammukan ylähuuli, joka meni aivan suipoksi ja eli ihan omaa elämää.
Ja vasta sen jälkeen hoksasin, että mullahan oli autossa kumpparit, joissa oli villasukat. No nehän mä kävin oitis vaihtamassa jalkoihin, oli ihanaa saada kuivat sukat ja saappaat jalkaan! Olisin ihan hyvin voinut vaihtaa ne jo tullessa Mörrin kanssa tietä pitkin, pöhköhän mä olen...
Ensimmäisen ryhmän tultua auttelin taas porukoita selkään ja matkaan ja sitten pikkuhiljaa lähdin kotia päin. Mulla oli aika hyvä fiilis, vaikka olinkin kastunut läpikotaisin ja housut olivat vieläkin märät. Paikkapöksyt keräävät vettä ja auton penkki taisi kostua. Kaupan kautta piti vielä mennä ja hieman kyllä nolotti haista märälle hevoselle, mutta nälkä oli ja kotona ei ollut ruokaa! Ihana ajattelevainen, huomaavainen ja suloinen Mörri oli jo saanut rehunsa, nyt oli Tätin vuoro!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti