Lauantaina oli vuorossa töltinhakureissu Annikan kanssa, joten olin varautunut hyvillä kengillä. Mun tehtävänä olisi kävellä vieressä ja tarkistella polleni askeleita! Mörri tuli iloisesti harjattavaksi ja satuloitavaksi, on se niin lurpukka! Mä laitoin taskuun muutamat heppanamit siltä varalta että päästäisiin palkitsemaan poikaa.
Mä kipusin ensin selkään ja Annika lähti kävelemään edellä. Suuntasimme hitaasti kohti metsäpolkua, mulla oli ohjat taas satulassa kiinni. Bussi tuli vastaan ja Mörri otti sen juuri sopivana kohteena kääntyä takaisin. Ehei, ei me nyt bussin perään lähdetä! Huomaa ettei se pelkää busseja ollenkaan kun kerta perään olisi menossa!
Annikan kulku oli hieman flunssaisena ihan kamalan hidasta, joten metsässä sanoin että nyt vaihtuu paikat. Annika talutti Mörriä hetken ja kipusi sitten selkään. Hieman jouduin tsemppaamaan häntä kallioiden kohdalla, hänellä kun on huonoja kokemuksia liukkaista kallioista. Hyvin kuitenkin meni ja Mörri katsoi huolellisesti paikat kavioillensa.
Tielle päästyämme aloitimme ravilla, että saisimme Mörrin lämmiteltyä. Mä kävelin reippaasti mukana ja välillä otin pari juoksuaskeltakin. Pikkuhiljaa Annika alkoi vaatiman tölttiä kokoamalla Mörriä, mutta raville se siirtyi joka kerta. Patistaminen ja pohkeiden antaminen kävi Annikalle raskaaksi ja vaihdoimme ratsastajaa. Mä tein sopivissa paikoissa ihan samaa kuin Annikakin, tai ainakin yritin. Raville vain sain minäkin, mutta lähellä käytiin. Ravia otin sitten välillä ihan reippaasti, ettei koko ajan vain koottuna menty.
Tulin alas selästä ja vaihdoimme taas ratsastajaa. Pyysin Annikaa ottamaan laukan ylämäkeen ja Annika antoi Mörrin paahtaa. Mörri meni ylämäkeen hieman liian koottuna, mutta erittäin innolla. Itseasiassa koko takaisintulon Mörri oli innokas, kuunteli ja totteli hyvin. Pieni spurttilaukkakin meni iloisesti! Neuvoin Mörrin ratsastamisessa sen mitä olin itse huomannut, eli laukannostossa ahteri penkkiin kiinni (päinvastoin kuin kaikilla muilla lauman heposilla) ja siitä sitten pikkuhiljaa paino jalustimille.
Taisi olla kyseessä se suora, joka on ennen viimeistä laukkamäkeä kun sanoin että antaa palaa vaan. Annika sanoi että hän aloittaa ravilla ja vaihtaa sitten laukalle. Selvä, lähdin jatkamaan reipasta kävelyä ratsukon perään. Mörri meni oikein nättiä ravia ja sitten Annika jostain syystä istui kunnolla alas. Salamana Mörri vaihtoi töltille ja meni ties kuinka pitkän matkaa töltillä! Mä hihkuin "JIP, JIP, JIP!" ja kaarteessa Mörri vetäisi komealle laukalle ylämäkeen. Annikan kanssa oltiin totaalisen tohkeissamme ja naamat niin virneessa kuin vain pystyi olemaan! Jipii, tölttiä, ja pyytämättä!
Otin ratsukon käynnillä kiinni ja jatkoimme matkaa silmät loistaen. Metsäpätkällä pyysin sitten Annikalta ison kasan luottamusta, sekä minuun että Mörriin. Hieman epäilevästi Annika laittoi ohjat kiinni satulaan ja piti etukaaresta kiinni, kuten mulla on yleensa tapana. Mä kävelin edellä ja Mörri tuli pehmeästi perässä, se kyllä vaistosi Annikan mielentilan. Eikä se mikään ihme ollut, kun mäkin vaistosin sen selin ja muutaman metrin päähän ihan katsomattakin. Kysyin että onko ihan kamalaa luovuttaa ohjat hevoselle, johon Annika vastasi painokkaasti "ON!" Mua hymyilytti, mä pystyin niin hyvin kuvittelemaan kuinka hän näpelöi niitä ohjia siellä, ottaako kiinni vai ei. Sitten Annika totesi "Mä täällä hiplaan näitä ohjia..."
Kallioiden kohdalla Annika tuli alas selästä ja talutti Mörriä, mutta kiipesi takaisin satulaan liukkaimmista kohdista päästyämme. Mörri kuunteli tarkkaan ratsastajaansa ja meni sievin ristiaskelin alas mäen jyrkimmän kohdan hiekkatielle, varoen kallistamasta itseään. Hyvä Annika ja Mörri!
Viimeisellä suoralla laitumelle pyysin toista kertaa luottamusta. Ohjat kiinnitettiin uudestaan satulaan, toiseen käteen iso tukko Mörrin harjaa ja toinen käsi satulan etukaareen. Ohjat olivat kertakaikkiaan Mörrillä ja niitä ei päässyt edes hipelöimään. Sitten pyysin että Annika pyytää raville. Mörri lähti kuuliaisesti sievälle raville, ei mitään hötkyilyä eikä riistämistä eikä myöskään laiskottelua. Annika kevensi ja hetken kuluttua rentoutui, Mörri päristeli. Mä ravasin vierellä ja nautin tilanteesta. Mä olin NIIN ylpeä Annikasta, että se uskalsi ravata ihan ilman ohjia! No siis enhän mäkään tekisi tuota millään muulla hevosella, paitsi ehkä Tvissellä, mutta Mörrillä se onnistuu kyllä!
Laitumella Mörriä odotti myslit ja puurot, mitä poika autuaana natustelikin. Hymyillen katselin sitä puuron lurpsutusta, se sitten tykkää pellavapuurosta! Hieman laitoin kivennäisiä suolaksi, joten pikku porkkanatkin maistuivat makeammilta.
Meillä tätiratsastajilla taisi molemmilla olla tosi hyvä olo tän reissun jälkeen ja mä mietin koko automatkan tuota reissua. Joka kerralla hevosesta oppii jotain uutta, mielenkiintoista! Mä jäin miettimään sitä tilannetta kun Mörri antoi sen töltin ja kas, hetken kuluttua olivatkin puhelinlinjat taas kuumina. Tulimme siihen tulokseen, että kokeilemme reissulta takaisin päin tullessa kunnon ravia ja sitten kesken kaiken istuu sinne satulaan. Jos ei se polle tölttiä kokoamalla anna, kuten muut hevoset, etsitään ratkaisua ihan toisesta päästä, eli pitkistä ohjista. Annika sanoi, että sehän näytti hänelle miten töltti lähtee, nyt pitää vain kuunnella. Niinpä!
Me ollaan Annikan kanssa aivan erilaisia ratsastajia, Annikalla piiitkä koulutausta ja mä olen mennyt tätinä 4 vuotta sitten suoraan puskaan. Annika haluaa ohjat itselleen ja mä taas syydän ne ohjat hevoselle, kyllä sen pitäs itekki osata mennä! Mörri toimii joiltain osin ihan päinvastoin kuin muut heposet, joten Annikalla ei askellajituntien jälkeen ole varmasti helppoa muuttaa ratsastustyyliään Mörriä varten. Aivan hurjan hienoa, että Annika kuitenkin uskalsi antaa ne ohjat pois käsistään ja mennä ravia, aivan upeaa! Ja Mörrin töltin huomasi heti takaapäin kun peppu alkoi heilua iloisesti! Ihana polle! Mä en millään jaksaisi odottaa huomiseen, jospa mäkin pääsisin töltille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti