Hellepäiviä

Maanantaina menin kertakaikkisen tohkeissani laitumelle, mulla oli ihan kamala ikävä Mörriä! Kipaisin 4 päivää Nizzassa ja joka yö näin unta Mörristä. Ja olin aamuisin kiukkuinen, mitä mä täällä teen kun voisin olla Mörrin kanssa! Mörri oli kuitenkin ollut hyvissä käsissä, ystävättäreni Annika oli käynyt ratsastamassa ("Jipii, pääsimme tölttiä!") ja hoivaamassa ("Se on NIIN ihana polle!") Mörriä ja Mörri oli ollut ilmeisen tyytyväinen porkkana-tarjontaan.

Taisi sillä olla muakin ikävä, ainakin hieman, koska lähti mun mukaan reippaana päristellen. Lähdin taluttamaan poikaa pienelle kävelylenkille ja meillä meni tosi hyvin. Otti vaan päähän noi itikat, miten niitä riittääkin! Pikkulinnut, syöttäkää nyt niitä poikasianne oikein urakalla! Metsäsä kipusin Mörrin selkään, olin laittanut sille huovan ja ratsastusvyön. Hieman liukkaat oli noi mun "liituraita"-housut, mutta ei tässä mitään hurjaa reissua oltu suunniteltukaan.

Mörri meni oikein reippaasti ja mä päristelin takaisin pollelleni. Vastaan tuli nainen, jota Mörri hieman katseli pitkään, mitä se oikein seisoi siinä? Jatkoimme kuitenkin matkaa ja kun olimme menneet oikein hienosti, käännyimme takaisin päin. Teimme muutamat voltit matkalla ja oikealle ne sujuivat mallikkaasti. Vasemmalle Mörri kääntyi kuin väkkärä, ilmeisesti paino etujaloilla ja koko takaosa kääntyi 360 astetta mun alla ja mua oikein huimasi. Taaksekin päin tuntui liikettä! Niitä pitänee harjoitella lisää, kumpaankin suuntaan tietenkin. Otimme hieman ravia ja parit laukka-askeleetkin tuli ponnistettua. Seuraavassa laukkamäessä otimme hieman lisää ravia, mutten jaksanut laukalle patistaa. Kävelimme mäen päälle ja otimme lisää voltteja.

Melkein loppusuoralla huomasimme samaisen naisen ja Mörri katseli, taas se nainen seisoo! Kuullessaan meidän askeleet nainen kääntyi ja kuiskutti että "Tuolla on mäyrä!" Mä olin oitis innoissani, mäyrä! Mä en ole aiemmin nähnyt luonnossa mäyrää! Ohjasin Mörriä varoen eteenpäin ja huomasin viimein ojassa mäyrän tuhisemassa. Se nuuskutti siellä jotain ja taapersi hieman kauemmaksi meistä. Sitten se ylitti tien ja katosi pensaikkoon. Voi jukra, mäyrä! Mä hymyilin leveästi ja Mörri ihmetteli että no mitäs tuosta, yksi mäyrähän tuo vain on ja jatkoi tyynesti matkaa, on noita raitoja mullakin, jaloissa tosin...

Varsalaitumen kohdalla huhuilin Brynjaa ja Tirriäistä, jotka tulivatkin uteliaana Mörriä nuuskuttamaan. Tirri oli turpa kiinni Mörrin turvassa ja nuuhki, Brynja oli vieressä ihan älyttömän uteliaana. Brynja oli ihan tohkeissaan, tää on se Mörri, joka on niin komea! Tamman korvat menivät suuntaan ja toiseen ja sieraimet värisivät. Räpläsin samalla puhelintani, jonka ääni sai yhtäkkiä Brynjan ja Tirrin pyrähtämään karkuun kymmenen metrin päähän. Mörri ihmetteli että mikä niille nyt tuli, nosti päätänsä katsellakseen että mistä vaara uhkaa. Huomatessaan ettei mitään hätää ole, Mörri laski päänsä takaisin ruohon juureen. Hetken kuluttua kaksikko tuli takaisin ja Mörri poseerasi Brynjalle. Tamma oli itsekin niska kaarella ja rinta rottingilla, kyllä kiinnosti tuo seeprajalkainen komistus! Vaavin tullessa paikalle Brynjasta löytyi uutta virtaa, Vaavin on parempi pysyä kaukana! Brynja uhkaili Vaavia korvat luimussa ja hampaat välkkyen, jolloin Vaavi perääntyi kiltisti. Hurja tamma! ;-)

Laitumelle kävellessä Jaanakin ilmestyi paikalle ja aloitti pikiöljyämisen. Nooralle osui mielenkiintoinen tehtävä, Svipan parturointi! Hiuksille tarkoitetulla koneella Noora lyhensi Svipukan turkkia selän kohdalta, harmitti etten kerennyt jäämään katselemaan lopputulosta! Sen verran kuitenkin juttelimme Jaanan kanssa, että ihmettelimme Offarin käytöstä. Se on taas villiintynyt ja ajaa riitelee muiden kanssa. Olisko sillä hevosten viiden kympin villitys..?

Tänään tunnelma laitsalla oli sen sijaan paljon rauhallisempi. Menin heti aamusta paikalle tarkoituksena evästellä siellä lauman keskellä ja antaa Mörrille eilen unohtuneet kivennäiset. Omppukassin kanssa suuntasin satulakaapille ja huomasin, että Minna oli Faxin kanssa lähtövalmiina. Minna pyysi mut mukaan, hänellä oli eväät kanssa repussa. Mun "Aamiainen Tiffanylla" muuttui inkkarielokuvaksi, enkä pistänyt ollenkaan pahakseni. Hetken kyllä mietin olevani väärin pukeutunut, jalassa oli caprit ja kevyet kesäkengät, päällä pieni pinkki t-paita blingbling-painatuksella (MONACO MonteCarlo). Tjaah, hevosenomistaja ratsastaa vaikka missä varusteissa, tuumin ja laitoin hevostani kuntoon.

Mörri olisi selkeästi mieluummin nukkunut Svipan vieressä, mutta tuli kuitenkin kiltisti mukaan. Lampaankarva selkään ratsastusvyöllä ja suitset päähän, sitten olimmekin jo valmiit. Kaviot tarkistin vielä viime tingassa ja ihastelin samalla kyljessä olevaa kesäkarvaa, ihanaa! Ehkä polle on kokonaan kesäkarvassa jo juhannuksena! ;-)

Lähdimme kohti Kattilaa ja sieltä kävelimme Haukkalampea kohti. Meno oli rauhaisaa, oli kuuma eikä hevosia viitsinyt hiostuttaa ihan älyttömästi. Heti alussa jo huomasin että olisi paljon mukavampaa ratsastaa oikeilla ratsastushousuilla, tai edes farkuilla, tai siis millä tahansa pitkälahkeisilla housuilla. Mun polle on kuuma! Siis lämpötilaltaan, muutenhan se on todellinen viilipytty. Olin onnellinen siitä lampaankarvasta, jossa oli toppauksena makuualustasta leikatut palat, ne eivät hiostaneet niin paljoa kuin mitä itse polle olisi tehnyt.

Mutta voi kamala mitä paarmoja siellä on! Jotain ihme Tsernobyl-paarmoja raidallisine kuorineen ja valtavine kokoineen. Johan nuo haukkaa puoli kiloa kerralla! Onneksi käsivarsiin laittamani pikiöljy piti ne meistä loitolla ja Mörristä huidoin niitä heti pois kun vain niitä näin.

Käännyimme tien sivuun juuri ennen kun olisimme siirtyneet merkitylle reitille ja pidimme siellä tauon. Eväät esiin! Mörriltä otin kuolaimet pois ja annoin ohjien olla huovassa kiinni, eivät sotkeudu jalkoihin. Omenaa ja porkkanaa hevosille ja hieman leipääkin, itselle leipää, omenaa ja vettä. Mörri jatkoi heinän syöntiä kun oli oman osansa syönyt ja pysytteli lähettyvillä. Hetken kuluttua se tosin päätti siirtyä pikkuhiljaa laitumelle päin ja hivuttautui takaisin kohti hiekkatietä. Piti oikein käydä hakemassa se takaisin!

Samassa reitillä kulki perhe, missä oli kaksi lasta. Tyttö käveli äitinsä vieressä ja poika oli äitin selkärepussa. Kaikki ihastelivat hevosia ja tulivat lähemmäksi tutustumaan. Näytin että hevoset tykkäävät omenasta ja kumpikin polle sai palan omenaa. Mörri oli sitä mieltä että saa rapsuttaa, kunhan hän saa lisää omenaa! Tyttö paijasi ensin Faxin turpaa ja oli haltioissaan, se oli niin pehmeä! Sitten ihasteltiin Mörrin lettejä, jotka olin juuri hetkeä aiemmin laittanut. (Itselläni oli saparot, mutta otin kumilenkit pois, kun itikat söi niskaa. Sitten laitoin Mörrin harjaa ponkkareille että sillä olisi viileämpää. Nättihän se poika oli kun oli tukka ponkkareilla!)

Mekin jatkoimme hetken kuluttua matkaa takaisin laitumelle, edelleen käynnissä. Yhdessä kohtaa otimme ravia, mutta Mörri meni sen pikakävelyllä ja saavutti niinkin edessä tölttäävää Faxia. Koomista! Loppumatka meni rauhallisesti ja kuten menomatkallakin, mulla ei ollut jalustimia enkä paljoa niitä ohjiakaan käyttänyt. Ainoastaan sitten kun tuli bussi vastaan, otin ohjia käsiin sen verran että olivat kuitenkin löysällä. Muistin kyllä vanhastaan, että Mörrille kun antaa pitkät ohjat, se on sitä mieltä ettei tässä ole mitään pelättävää. Se on muuten hyvä muistaa Mörrillä, jos tarraa ohjiin niin asia on tosi pelottava tai pitää mennä ravilla. Mörri on kerran mennyt pää koholla kun bussi meni suhahtaen ohi, mutta poika rauhottui oitis kun annoin sille ohjat. Mä otan aina satulasta tai ratsastusvyöstä kiinni, ihan vain varmuuden vuoksi, mutta pidän Mörrillä pitkiä ohjia. Eikä se pelkää sitten mitään! :D

Laitumella annoimme ruuat heposille ja kävin katsomassa kuinka Prinsessa ja Krona kerjää katosta korjaavilta miehiltä leipää. Siitä syntyi jopa riita, kun Prinsessa tuli liian lähelle Kronaa! Yhtäkkiä kumpainenkin oli persaukset vastakkain ja Krona päästi sellaisen piiitkän kiljunnan että miehiltä lensi silmät selälleen. Potkuja sateli puolin ja toisin, mutta hetken kuluttua tilanne rauhottui ja kumpikin tamma nuuski miestä, olisko sitä näkkäriä vielä? Nauratti niiden miesten ilmeet, eivät olleet vissiin aiemmin kuulleet kiukkuista Kronaa... ;-)

Tosin kumpainenkin tammukka, ja Laikka myöskin, tykkäsivät rakenteilla olevasta katoksesta. Ne haahuilivat siellä sisällä, vaikkei paikassa ollut kuin kaksi lautaisaa seinää ja kattoparrut. Miehet olivat tyytyväisiä kun mainitsin asiasta, hyvä että kelpaa! Jätimme miehet työhönsä ja lähdimme pikkuhiljaa kotiin mielessä huomisaamu ja uusi eväsreissu, tällä kertaa viinilasillisen ja ratsastushousujen kera!