Lupasin laittaa kaikille heposille pikiöljyä nahkaan suojaksi itikoita vastaan, joten suuntasin tosi ajoissa laitumelle. Etsin käsiini pikiöljypurkin, hanskat ja sudin ja lähdin kohti Eikkaa, se näytti olevan sopivasti hollilla. Eikka seisoi asennossa koko penslauksen ajan ja kehuin sitä kovasti ja rapsutin vielä kiitokseksi hännän tyvestä tyytyväisenä höhöttävää tammaa. Sitten suuntasin muiden luokse ja huomasin, että suo-osan uomat olivat reippaasti veden vallassa. Ei jukra, oli pakko lähteä hakee ne kumpparit sieltä autolta! Aaargh!
Vahingosta viisastuneena otin myös Mörrin riimun ja Kekelle riimunnarun mukaan, toisin ne sitten samalla lähemmäs satuloita. Työ vaan olikin hankalampaa kuin olin osannut odottaa, polvi ei tykännyt sitten yhtään moisesta maastosta. Tvistur onneksi veti mut yhden puron yli, kun käskin sen peruuttaa. Olipas hyvä kun se tuli nuuskimaan että olisko herkkua tarjolla! Rapsuttelin sitäkin kiltistä käytöksestä ja poika näytti nauttivan kun kihnutin harjamarrosta. Laikka, Svipa ja kaikki muutkin antoivat kiltisti hoitaa itsensä, vain Kokuli yritti karkuun. Muistin kyllä viime kesästä, että se ei tykkää pensselistä. Siispä hetken Koluria seurattuani näytin sille hanskakättäni ilman pensseliä ja se seisahtui juuri siksi hetkeksi, että sain hännäntyveen öljyä. Pari askelta otettuaa Kolur hoksasi, ettei mulla ole tosiaan sitä sutia, vaan pysähtyi ja antoi mun laittaa loputkin hoidettavat paikat. Jopa korvien väliin sain rapsuttamalla öljyä!
Sitten otin Keken kiinni ja lähdin viemään sitä hieman lähemmäksi satuloita. No se oli seikkailu sinänsä, mun polvi alkoi renklata tosissaan. Ja Keken napatessa mehevää vesikasvillisuutta mun polvi tuntui iskevän kipinää kun se meni väärään asentoon. Laitoin Keklun kiinni puuhun ja lähdin hakemaan Mörriä, joka myös oli siirtynyt jonnekin taaemmaksi. Poika tuli kyllä kiltisti perässä, mutta se kun piti loikkia vesiesteiden yli, sai mut linkuttamaan jo tosissaan. Eli en sitten hoida hevosia tällä laitumella, jos meinaan pärjätä polveni kanssa leikkausjonon loppuun asti.
Yhdessä talutin Kekeä ja Mörriä ja Mörri otti tyynesti keulapojan roolin. Kato näin kuljetaan Tätin kanssa! Hetken kuluttua huomasin olevani sumpussa ja piti tulla lankojen ali, siinä lisää seikkailun makua! Mörri kunnioittaa lankoja erittäin hyvin, kuten myös Keke, mutta Mörri on kerran tullut aiemmin mun kanssa alitse. Mörri meni siis edellä tietä näyttäen, hieman pari viimeistä pikaista askelta kyllä meinasi pilata hienon esityksen Kekelle! Keke taas oli ihan ihmeissään, miten tuosta voi noin mennä ja miten toi täti seisoo tossa lankojen alla ja voi kamala sentäs! Päästin Mörrin narun irti ja Mörri jäi puolihuolimattomasti seuraamaan tilannetta. Keke suorastaan RYÖMI lankojen ali, vaikka pidin niitä oman pääni yläpuolella! Kehuin hurjasti Kekeä, kuinka rohkea ja hieno poika se onkaan!
Vein kummankin hevosen satulakaapin luo ja putsasin ensin kummaltakin kaviot. Ai että Keke nosti ihan ilmaan asti jalkaansa näytille! Hienoa! Mörrinkään kavioissa ei ollut mitään moitetta ja kumpikin pollukka sai leivän kiitokseksi. Sitten oli vuorossa harjaus (ja leivät), Mörrin pikiöljyäminen (tuhahduksen kera), satulointi (leivät) ja suitsien laitto (leivät). Lahjonta se on mikä kannattaa! Ja kun Heidin tuloon oli vielä aikaa, annoin pienet makuvadit kummallekin ihan pienellä myslimäärällä. Kerkesin vielä laittamaan ruuat valmiiksi paluuta odottamaan, joten kaikki oli reilassa.
Heidi jo tulikin paikalle ja lähdimme satulavyöt kiristettyämme matkaan. Talutimme ensimmäiseksi hieman tietä pitkin, mun oli lähinnä pakko tuon jalan takia. Saisi sitä edes hieman vertymään! Hetken kuluttua Heidi nousi Keken selkään ja kiva ilme tuli hänelle, Keke onkin hieman isompi polle! Itse menin kyytiin vasta kun pääsimme sellaiseen kohtaan että pystyin ponnistamaan helposti ylös. Sitten pääsimmekin jo töltille/raville ja matka taittui hieman nopeammin. Juttelimme Heidin kanssa hevosten koulutuksesta, aihe kiinnostaa kumpaakin ja Heidi on siinä mielestäni erittäin hyvä ja järkevillä linjoilla. Molemmat kannatamme luomua!
Suuntasimme kohti Haukkalampea ja reitti oli Heidille uusi. Menimme sitä mitä satuimme pääsemään parhaiten ja Keke löysi itsestään innokkaan keulapollen. Me tulimme hieman hitaampaa tahtia perässä ja otimme ravilla kiinni sopivissa paikoissa. Erään käännöksen kohdalla Keke oli niin innokas, että jatkoi suoraan kun piti kääntyä vasemmalle, eikä sitä olisi millään saanut takaisin! Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa ja pian olimmekin jo Haukkalammen rannalla. Hevoset hieman hätkähtivät vesilintuja, mutta mitään sen kummempia ei tapahtunutkaan.
Käännyimme takaisin ja lähdimme reippaalla ravilla kohti ensimmäistä laukkamäkeä. Mörrin meno oli tasaista ja kun koitti laukan aika, me menimme hienosti pitkin hiekkatietä ylös. Jipii! Mäen päällä sanoin Heidille, että pitäskö mun kiristää tuota satulavyötä. Heidi katseli alaspäin korkean Keken selästä ja ilme oli näkemisen arvoinen. "Mä en ole IKINÄ nähnyt NOIN löysää satulavyötä!" Kysyin että mahtuuko nyrkki väliin, johon Heidi totesi "Sinne mahtuu koko rantapallo!" Okei, no ehkä sitä on kiristettävä... Siellä se vyö roikkui kuin tyhjä verkkokeinu ja heilui vielä laukan jäljiltä.
Heidi oli niin ihana, että tuli sen kiristämään mun puolesta, mulla olisi ollut taas hakeminen sopivan selkäännousupaikan kanssa. Sitten jatkoimmekin taas matkaa ja mietimme samalla kuinka hyvä satulansija Mörrillä on... Hymyilytti kyllä!
Ravia mentiin kun pääsimme ja sitten koitti piiitkä piiitkä laukkamäki. Mörri oli innoissaan jo edellisessä alamäessä ja yritti raville. Kun Keke pääsi mäen alas, hihkaisin että antaa mennä vaan. Mekin olimme jo päässeet tasaiselle kun Keke ampaisi matkaan Mörri viivana perässä. Mörri antoi palaa, menimme hurjaa vauhtia ja siinä kohdassa missä yleensä Mörri alkaa hidastaa, se päätti pistää kaikki peliin ja ponnisti uudestaan kunnon vauhtiin! Mä hihkuin innosta ja Mörrin lihakset kirittivät meitä Keken perään. Hurja tunne kun huomaa hevosen lihasten jännittyvän ja itselläkin on mieletön fiilis! Me mentiin mäkeä paljon pidemmälle mitä olin edes uskaltanut toivoa, Kekestä ei kauheasti jääty! Vauhdin hidastuttua kehuin ratsuani ties kuinka pitkään, en meinannut ollenkaan osata lopettaa! Silmät loistaen hihkuin Heidille mahtilaukasta ja "Voittajafiilis!" Mörri päristeli tyytyväisenä, se jaksaa jo niin hirkuisen hyvin! Ja se tykkää vetää kunnon laukkaa, ihanaa!
Koko loppumatka meni mun fiilistellessä ja sen kummemmin ei keskusteluista enää ollut mitään mielikuvaa. Kyllä me jotain juteltiin, mutta mä taisin olla ihan omissa ajatuksissani. Ja Kattilantiellä katselin kyllä Kekeä takaapäin, se meni vinossa oikea lapa edellä. Sitä se Heidi jäi kyllä miettimään. Loistoraviakin otimme vielä ja näin olimmekin jo takaisin laitumella.
Ruuat olivat valmiina odottamassa ja ne saimme äkkiä ihanien ratsujemme turpien alle. Muita oli norkoilemassa, mutta olivat vissiin oppineet, ettei Mörriäisen lähelle ole tulemista, Täti on ankara tässä kohtaa! Tavarat paikoilleen ja lähdimme Heidin kanssa varsatarhan asukkeja moikkaamaan. Heidi kävi vielä penslaamassa nekin, mä jäin odottelemaan polveni kanssa. Linkutin koko matkan, oli se penteleen polvi kipeä. Mutta kuten on aiemminkin todettu; hevosen selässä ei ole köyhä eikä kipeä, mihinkään ei satu ja arkihuolet on taivaan tuulissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti