Nuotiotulilla

Saimme Mörrin kanssa vieraiksi laavulle mun entisiä työkavereita ja olimme sopineet nyyttäreistä. Mä toisin pollelle porkkanat, meille kahvit ja makkarat. Sini toisi salaatin ja Suvi jälkkärit, Aapo toisi patonkia ja jos vielä jotain keksisi.

Juuri kun lähdin autolla pihasta, hoksasin ettei mulla ollut stidejä mukana. Siis hyvä että tuli tässä vaiheessa mieleen! Minnan kanssahan mä olen aina käynyt siellä laavulla, ja se aina sytyttää tulet. Siis ei tullut mieleenkään että joutuisin pistää puut palaa, joten kurvasin kaupan pihaan ja hain pitkiä tulitikkuja. Eikä meistä kukaan poltakaan, paitsi mulla palaa joskus hihat. Ja käämit. Päreetkin saattaa palaa, mutta millään näistä asioista ei notskia sytytellä.

Mä kävin hakemassa tytöt ja Aapo ajeli komealla Mersullansa laitumelle. Vaihdoin kumpparit jalkaan, nyt on satanut sen verran paljon ettei ilman kumppareita ole mitään asiaa laitsalle! Suvin kanssa haimme hevoset, Faxi kun tuli pitämään Mörrille ruokaseuraa. Harjasimme hevoset ja mä kävin kaviot läpi. Mörrille laitoin satulahuovan selkään ja ratsastusvyöllä sen kiinni. Jalustimet olin ottanut siitä pois, kun laitoin satulalaukut kannettavaksi. Mörrihän hörisi oitis kun laitoin satulalaukkuja, kuuli varmasti sisällä rapisevan porkkanapussin!

Suvi talutti Mörriä ja mä tulin Faxin kanssa perässä. Mulla oli Mörrin raippa, jos jompikumpi tarvitsisi kannustusta, mutta hyvinhän nuo näyttivän tassuttelevan kohti laavua. Mä luulen, että Mörri tajusi mihin ollaan menossa ja ettei lenkistä todellakaan tulisi rankka. Faxi meni sirosti Mörrin perässä, se oli varsin tyytyväisen oloinen!

Mulla alkoi laitsan suoralla tulla hiki, olin varautunut selkeästi viileämpään ilmaan. Edellisenä päivänä oli säätiedotuksissa vielä ollut sadetta koko päivälle, vaikka aurinko paistoi ja ilma oli tosi lämmin. Auoin takkia ja kun suoran lopulla oli sopivasti puupölkky tien vieressä, kipusin Faxin selkään. Suvi talutti edelleen Mörriä keulilla, minä menin seuraavana lerppukorvaisen Faxin kanssa ja Sini ja Aapo kävelivät perässä.

Mua nauratti Faxi, se taisi olla puoliunessa siinä kävellessäkin, pysyi kyllä tiiviisti Mörrin hännässä, mutta sen korvat lerpatti sivuille ja heiluivat askelten tahtiin aivan rentona! Faxi päristeli laiskasti, vaikka jalat siellä alla menivät ihan hyvää tahtia.

Pääsimme hyvässä järjestyksessä laavulle ja olin tosi onnellinen huomattuani tulen olevan jo sytytetty! Huh, mun ei tarvinnut alkaa nyhertää moisen tehtävän kanssa! Miehen kanssa metsällä ollessamme ei ole koskaan tarvinnut nuotiota sytyttää, koska mies hoitaa sen niin hienosti ja kätevästi ja kaupunkilaisena meillä on aina ollut sähkösauna eikä mökkiäkään ole. Laavulla oli pariskunta faaraokoiran kanssa polttelemassa vimosia roskia, joten mä lisäsin vain yhden puun. Muut sitten korjasi sen parempaan asentoon, pitää oikeasti harjoitella tätä hommaa!

Laitoin makkaroita lämpiämään ja tunsin Mörrin tiiviin tuijotuksen. Hän TIE-TÄÄ että pookkanoita on mukana, missäs tarjoilut viipyy?!? Juuri ennen kuin makkarat olivat valmiita, jaoin pussillisen pienittyjä porkkanoita hevosille puoliksi, siinä niillä on hetken hommaa. Pariskunta oli lähtenyt melkein samantien, mutta toinen tuli tilalle. Heillä oli kaksi rotweileria, niin ihania lussukoita kun vain rotikat voi olla! Ne on mun lemppareita, jykeviä ja iloisia ihanuuksia! Jotenkin mä olen aina tykännyt jykevistä hevosistakin, työhevosrodut on upeita.

Mörri kiinnostui koirista ja meidän syödessä alkoi tuijottaa uteliaana koiria. Hauvat vain eivät oikein pitäneet tuijotuksesta, olivat hieman epävarmoja noin isoista otuksista. Mörri ei ollut moksiskaan murinasta, yritti vain tarkastella pienempiään. Pariskuntaa huvitti, koirista kiinnostunut hevonen! En itseasiassa tiedä mitä Mörri niistä koirista oikein ajattelee ja miksi se on niin utelias koirien suhteen. Ei se kuitenkaan leiki niiden kanssa tai mitään. Rontti-koiralta se kerran nyysi kepin, mistä Rontti suivaantui ja näykkäisi Mörriä, joka näykkäisi takaisin. Vai johtuuko se osin siitä, että mä tykkään koirista ja juttelen niille ja olen innoissani heittelemässä keppiä niille. Ei hajuakaan, mutta ihan hyvä näin! :)

Annoin vielä toisenkin satsin porkkanoita pojille ja me herkuttelimme salaatin, makkaran ja patongin jälkeen vielä täytepitkolla ja suklaakekseillä. Kylläpä maistuu kun on luonnon helmassa! Jossain välissä Mörrin pää nousi korkealle ja se katseli jonnekin pitkälle. Mitähän se kuuli? Mielestäni meni pitkän aikaa, kunnes huomasin ratsastajaryhmän tulevan Eikan johdolla kohti laavua. Nousin tervehtimään ja Oona huikkasi ettei meinannut huomata hevosia ollenkaan. Eikkis pyyhälsi laavun takaa tanssien menemään ja muut seurasivat perässä. Huikkasin vielä että "Moi Vaavi!", jolloin Vaapukka yritti parhaansa kaartaa mun luokse laavulle. Ratsastaja piti kuitenkin Vaavin jonossa ja muutkin jatkoivat matkaa Offarin kävellessä kaikessa rauhassa vimosena.Mörri katseli muiden perään ja näytti nyrpeältä, kaverit menee ilmiselvästi syömään hänen eväät! Nähdessään viiden minuutin kuluttua hevoset toisella puolen peltoaukeaa tiellä, Mörri kajautti ilmoille sellaisen hirnunnan että korvissa soi. Jätätte jätkät hänellekin evästä!

Jatkoimme hetken vielä kahvittelua ja pakkasimme sitten tavarat kasaan. Suville nakitimme roskapussin, sillä kun on roskis siinä samassa kohtaa mihin hänet muutenkin jättäisin autolla. Ehdotin muille, että takaisin mennessä ne jotka haluaisivat, voisivat mennä kyytiin. Suvi oli innokas ja Sinikin sanoi haluavansa jos häntä talutetaan. Suvi sai sitten Mörrin allensa ja Sini kipusi Faxin selkään. Suvi on ratsastanut aiemmin paljon ja osaa komentaa Mörriä eikä haittaa vaikka se ravaisikin. Faxi oli Sinille parempi vaihtoehto, koska ei kummallakaan ollut satulaa, Sini on ratsastanut vain satunnaisesti eikä koskaan ilman satulaa ja Faxilla olisi tasainen töltti.

Siispä lähdin taluttamaan Faxia keulilla ja opastin Siniä pitämään Faxin tuuheasta harjasta kiinni. Faxi päristeli ja oli rentona, mikäs tässä oli mennessä! Mörri tuli reippaasti perässä, ruoka odottaa laitumella! Käveltyämme jonkin aikaa tuli tasainen tien pätkä ja kysyin Siniltä että haluaako hän kokeilla tölttiä. "Ei!" oli tiukka vastaus. No ei se mitään, mennään silti. Kävelin hieman nopeampaa tahtia ja Faxi käveli myös reippaammin. Lisäsin tasaisesti vauhtia ja sanoin sitten Sinille, että nyt se menee jo tölttiä. "Ai menee vai?" Ääni oli hieman epävarma, muttei kuitenkaan totaalinen paniikki. Naksutin Faxille ja otin itsekin jo juoksuaskeleita ja Faxi meni kauniisti nelitahtisessa töltissä. Käännyin katsomaan Sinin ilmettä, joka oli NIIN näkemisen arvoinen! Mulla tuli aivan loistava fiilis, tämä taisi olla oikea elämys tälle nuorelle naiselle! Ilme oli pienen pakokauhun ja jännittävän hyvän tunteen sekoitus, silmät loistivat suurina ja pieni hämmentynyt hymy kasvoilla Sini piti harjasta kiinni ja tuli Faxin selässä vallan mainiosti. Nauroin jo ääneen, mutta sitten piti hidastaa kun Faxi vaihtoi raville ja alkoi pompottamaan.

Kysyin fiiliksiä ja Sini tuntui olevan iloisen hämmentyneen... jotain. Sydän ainakin hakkasi hurjana, hymyilytti ja silmät tuikkivat. Hahaa, olin siis arvioinut oikein! Suvi oli takana tullut Mörrin kanssa ravilla ja pärjännyt hienosti. Aapokin oli juossut mukana, joten koko joukko oli kasassa.

Parilla suoran pätkällä otimme lisää tölttiä ja mä pidin Faxin ohjia sen leuan alta kiinni. Poitsulla oli kapsoni ja mä sain kontrolloitua hyvin sieltä leuan alta tölttiä, "kokosin" hieman nostamalla Faxin päätä ja naksuttamalla ja ratsu meni aivan täydellisesti töltillä. Välillä kun tuli hieman ylämäkeä ja Faxi siirtyi raville, hidastin oitis. Laitsan suorallakin otimme vielä pikkasen tölttiä ja Faxi innostui niin että tapaili jo laukka-askeleita! Siinä vaiheessa piti hidastaa, ei peloteta Sinin sydänrukkaa hyppäämään kurkkuun!

Portille tulimme käynnissä ja tytöt tulivat pois selästä. Sini halasi Faxia ja kiitti ihanasta töltistä ja luulen Faxin ymmärtäneen erittäin hyvin kiitokset. Mörri näytti myös rennolta, olivat vissiin tulleet hyvin toimeen Suvin kanssa. Suvin kanssa veimme ratsut ruokakaapille ja laitoin kummallekin porkkanaa, mysliä, kivennäisiä ja Mörrille vielä "Joint Care"-kuurin. Ruoka maistui molemmille, vaikkei töitä nyt niin kauheasti oltu tehtykään. Mutta jos elämyksissä asiaa mitattaisi, pookkanoita söisivät varmaan vieläkin!

Oli aivan ihanaa olla entisten työkavereiden kanssa laavulla. Se on aina mun suosikkipaikka, siellä tapaa hauveleita jos jonkin rotuisia, uusia ihmisiä ja tietenkin pääsee herkuttelemaan savun makuisilla makkaroilla. Ja parasta on hevoset, ne nuokkuvat ja ottavat rennosti, eikä edes ötökät haittaa savun ajaessa ne pois. Rauhallinen ja hyvä olo, ja sitäpaitsi mä olen järjettömän ylpeä Sinistä, joka ylitti rajojaan ja jolle saimme Faxin kanssa annettua uuden elämyksen! :D

Tossujen testausta

Olin ostanut tossut Mörrille jo aikaa sitten, mutta ne osoittautuivat liian pieniksi. Mulla on isokenkäinen hevonen! ;-) Sain ne onneksi Faxille takajalkoihin ja lähdin ostamaan uusia popoja Hööksistä, kaksi kappaletta ja etujalkoihin, kiitos. Siellä oli yksinkertaiset lenkkarit, missä ei turhia/liikoja lärpäkkeitä ollut, vaan siististi kahdella tarralla saisin kengät sidottua kavioihin kiinni.

Lähdin innolla tallille heppalenkkarit kourassa ja namia taskut täynnä. Olin edellisenä viikonloppuna vuollut Mörriäisen kaviot, joten tossujen pitäisi olla sopivat. Hevoset oli päästetty koko laitumen alueelle ja tietenkin kaikki olivat siellä takimmaisessa nurkassa.

Hain satulakaapista Mörrin kuolaimettomat ja jäin siinä sitten Nooran kanssa juttelemaan. Hän oli tullut Vísirin kanssa jo lenkiltä ja antoikin sitten pian uteliaalle ja kiltille hevosellensa ruokaa. Sanoin voivani viedä Vísirin samalla sinne muiden luokse, saisin käytettyä poikaa kuormajuhtana samalla! Nooraa oli mietityttänyt Vísirin jättäminen laitumen toiseen päähän, joten säästimme askeleita kummaltakin.

Laitoin Vísirille Mörrin lampaankarvan selkään ja kiinni ratsastusvyöllä ja Mörrin riimua ja ohjia käyttäen talutin tätä komistusta kohti laitumen toista päätä, tosin tietä pitkin. Hieman hymyilytti Vísirin into lähteä pois laitumelta, odotti vissiin saavansa Mörrin eväät! Reippaasti kävelimme toiselle portille ja kun olimme päässeet sisäpuolelle, otin riimun pois Vísiriltä.

Lähdin kävelemään ylämäkeen ja vasta puolivälissä polkua hoksasin että perhana, Vísirillähän oli Mörrin varusteet selässään. Mutta ei hätää, varusteet kulkivat perässäni ihan itsestään ja kovan päristelyn kera! Kakkoslaitumen satulakaapilla riisuin herralta ylimääräiset kamppeet, puraisin palasen pienestä omenasta ja annoin sen kovin mielissään olevalle Vísirille.

Lähdin hakemaan omaa polleani ja naureskelin samalla edelleen hillitöntä päristelyä pitävälle Vísirille. Kyllä se on lurpukka hevonen! Mörri tyhjensi laidunta ruohosta antaumuksella ja tervehti minua nuuskaisulla. Hetken jopa odotti, että laittaisin riimun päähän!

Suuntasimme kohti satulakaappia ja laitoin Mörrin puuhun kiinni. Ensin hain tossut ja mietin samalla miten päin ne tulivatkaan jalkoihin. Niistä näkee selkeästi kyllä että tarrat tulee ulkosyrjälle, joten asettelin kengät Mörrin eteen järjestykseen. Sitten putsasin kavion kerrallaan, puin tossut tiukasti ympärille ja varmistin, että yläreuna ei kuitenkaan ole tiukka eikä hankaa. Mörri seisoi kiltisti paikoillaan ja laitoin hälle vielä lampaankarvan selkään ja ratsastusvyöllä kiinni.

Sitten liikkeelle! Pyysin ohjia kohottamalla ja naksuttamalla Mörriä siirtymään perääni kävelemään. Mörri kääntyikin, mutta jymähti sitten paikoilleen. Hänellä oli jotain kummallista jaloissaan! Houkuttelin sen uudestaan liikkeelle ja Mörri lähti liikkeelle korvat epämääräisesti liikuskellen ja nostellen etujalkojaan kainaloihin asti. Kehuin kovasti poikaa ja yritin olla nauramatta, pakko oli kääntää selkä hevoselle, ettei se huomaisi mun nauravan hänelle! Se niin muistutti niitä Youtubessa olevia koiravideoita, missä hauveleille on laitettu tossut jalkoihin ja ne nostelee kinttujaan aivan hullunkurisesti...

Mörri pysähtyi taas hetken kuluttua ja käännyin katsomaan mistä nyt kiikasti. Mörri tuijotti mua, kallisti sitten päätään ja katsoi oikealla silmällään oikeaa jalkaansa. Jalassa oli jotain mustaa. Sitten se kallisti päätään toiseen suuntaan ja katsoi vuorostaan vasemmalla silmällään vasempaa etujalkaa. Sielläkin oli jotain mustaa! Sitten se siirtyi tuijottamaan mua, ymmärtäiskö Täti?

Täti vaan selitti hevosellensa, että nyt me kokeillaan niitä tossuja ja opetellaan käyttämään niitä siltä varalta että jossain vaiheessa niitä on pakko käyttää. Houkuttelin Mörriä taas liikkeelle, mutta Mörri oli sitä mieltä ettei Täti oikeasti ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Se nosti toisen etujalkansa ilmaan, tuijotti merkitsevästi minua, sitten jalkaansa, ja taas minua. "TAJUUTSÄ?!? MULLA ON TÄLLAISET JUTUT JALOISSA!!!" Se suorastaan huusi mulle tuon lauseen, ihmisille kun pitää aina niin selkeästi artikuloida. 

Mulla oli hymy herkässä, mutta katsoin Mörriä silmiin, siirsin katseeni tossuihin ja siitä takaisin silmiin. Ja selitin uudestaan, että Täti tietää että ne on jaloissa, ne on tarkoituksella siellä. Otin taas ohjaa hieman korkeammalle ja naksuttelin. Mörri puhahti ja liikutteli etujalkojaan pienen pienillä askelilla eteenpäin. Alkoi naurattaa. Yhtäkkiä se pysähtyi ja käänsi korvat taakse. Mä meinasin jo tukehtua pidätettyyn nauruun, Mörri oli unohtanut siirtää takajalkojaan! Se oli aivan hullussa asennossa, hyvä ettei se ollut kuin talja nurmikolla! Etujalat pitkällä eteenpäin ja takajalat niin takana että masu melkein kosketti jo nurmikkoa! Mörri oli niin nolon, NIIN nolon näköinen, ettei aikoihin, miten se sillai unohti takajalkojensa olemassaolon! :D

Poitsu kampesi kaikki neljä kinttuansa alleen ja korvat lurpallaan lähti tyynesti kävelemään mua kohti. Siinä vaiheessa sain yhdistettyä "Hieno poika!"-kehun naurun tyrskähdykseen ja hieman purettua patoutunutta naurua. Annoin namia ja Mörri seurasi perässä hyvin tiiviisti. Leveä hymy naamalla kävelin portille ja Mörri käveli kuin vanha tekijä tossujensa kanssa. 

Siirryimme hiekkatielle ja jatkoin taluttamista. Eihän siinä ollut mitään ongelmaa, Mörri tuli perässä kuten normaalistikin eikä arkonut jalkojansa millään lailla. Levennyksen kohdalla yritin kavuta Mörri-rukan selkään, mutta kun olen näin jäykkä ja kankea, niin se jäi yritykseksi. Päätin jatkaa toiselle portille, siellä olisi jyrkempi kohta mistä pääsisin helpommin kyytiin. Parkkeerasin polleni sopivaan paikkaan ja kipusin selkään Mörrin seistessä kärsivällisenä. 

Se kärsivällisyys loppui sillä sadasosa sekunnilla kun yritin kääntää herraa takaisin. Ja hänhän ei muuten käänny, hän haluaa tästä portista sisään! Siinä venkslattiin hetken aikaa ja sahattiin sinne ja tänne ja Mörri oli jopa NIIN kiukkuinen että polki tossutetulla etujalallaan maata aivan raivoissaan! Huh! Meikä vetäsi kuitenkin omat jääräpäisyyden rippeet peliin ja vaati että me mennään samaa reittiä takaisin, ja muuten ihan varmasti! Raivoavan ja puhisevan hevosen kanssa on älyttömän vaikeaa pitää ohjausta yllä, varsinkin kun hevonen ylireagoi pieneenkin ohjan käyttöön. Riimuhan sillä vain oli, mutta sain kuin sainkin Mörrin pään takaisin toista porttia kohti. Sitten köpöteltiin minimittaisia askeleita ja yritettiin kääntyä ja siirtää takalistoa ja pyörähtää ja ties mitä muuta. Oli otettava seis, kun edestä tuli auto ja toinenkin seis kun takaatakin tuli auto. Jatkoimme miniaskelilla kävelyä, kunnes Mörri kuuli mun äänestä että mullakin alkaa risoa. Se siirtyi kävelemään kunnolla, puhisten tosin, mutta kuitenkin.

Laitsan suoralla meillä meni vallan mainiosti, ilmeisesti Mörri oli päättänyt että hän menee tuolta takaportista sisään sanoi Täti mitä tahansa! Käynti meni hyvin, olin ensin ajatellut kokeilla tölttiäkin, mutta tulin toisiin aatoksiin. Totutellaan ensin käynnissä näihin jalkavärkkeihin. 

Tulin alas selästä reilusti ennen porttia ja otin kuvan melkoisen rentona kävelevästä Mörristä. Ei se niitä tossuja miettinyt enää ollenkaan. Johan tässä on otettu matsiakin ne jalassa!

Mörri seurasi ihan tyytyväisenä satulakaapille, missä otin ratsultani varusteet pois riimua myöten. Lykkäsin turvan alle ruokavadin ja Mörrin elämä hymyili jälleen. Sallalta saamamme omenat olivat selkeästi herkullisia, niitä poitsu järsi pitkään ja huolella. Kasasin samalla kamppeita kasaan ja Mörri jätti hetkeksi ruokansa ja tuli nuuskaisemaan mua. Ruokakuppi kuitenkin kutsui takaisin ja Mörri ajoi toiveikkaana lähistöllä notkuneen Tvisturin pois, tää on muuten hänen ruokakuppi ja hänen Täti!

Ruokakupin tyhjennyttyä ja sen huolellisesti nuolemalla putsattuaan Mörri tuli luokseni. Se katseli ensin, hörähti, ja kutitti mua masusta ylähuulellaan. Alkoi naurattaa, jolloin Mörri sanoi höh ja kutitti uudestaan mua masusta. Nauroin sitten jo ääneen ja kas, löysin vielä yhden omenan repusta. Jaoimme sen haukku haukulta tasaisesti puoliksi ja joka haukun välillä sain uudestaan kutitukset masuun!

Omenoiden loputtua lähdin kävelemään kamppeineni portille, jonne Mörri minut ystävällisesti saatteli. Saattelipa vielä laitumellakin aidan viertä, eihän sitä koskaan tiedä mitä se Täti tarjoaisi vaikka hiekkatiellä jo olikin.

Oli aika loistavat fiilikset, jotenkin tuo hevonen on niin liikuttava. Se on välillä suunnattoman itsepäinen ja sen mielialavaihtelut on jo ihan omassa luokassaan. Raivoisasta Mörristä löytyy minuutin perästä aivan eri mieliala, siitä ei koskaan tiedä millä päällä se on. Mielikuvitusta sillä riittää vaikka muille jakaa, se keksii jatkuvasti uusia tapoja naurattaa Tätiä (eli kerjätä herkkuja), kuten nyt tää kutitus. Varmaan mun metodit hevosen aivojen sparraamiseksi ovat tässä kerjäämis-jutussa huonoja, mutta pitäähän sitä palkita hyvästä yrityksestä! Ja mä nautin suurella sydämellä hevoseni hemmottelusta. Hemmotelkaa hevosianne!