Tossujen testausta

Olin ostanut tossut Mörrille jo aikaa sitten, mutta ne osoittautuivat liian pieniksi. Mulla on isokenkäinen hevonen! ;-) Sain ne onneksi Faxille takajalkoihin ja lähdin ostamaan uusia popoja Hööksistä, kaksi kappaletta ja etujalkoihin, kiitos. Siellä oli yksinkertaiset lenkkarit, missä ei turhia/liikoja lärpäkkeitä ollut, vaan siististi kahdella tarralla saisin kengät sidottua kavioihin kiinni.

Lähdin innolla tallille heppalenkkarit kourassa ja namia taskut täynnä. Olin edellisenä viikonloppuna vuollut Mörriäisen kaviot, joten tossujen pitäisi olla sopivat. Hevoset oli päästetty koko laitumen alueelle ja tietenkin kaikki olivat siellä takimmaisessa nurkassa.

Hain satulakaapista Mörrin kuolaimettomat ja jäin siinä sitten Nooran kanssa juttelemaan. Hän oli tullut Vísirin kanssa jo lenkiltä ja antoikin sitten pian uteliaalle ja kiltille hevosellensa ruokaa. Sanoin voivani viedä Vísirin samalla sinne muiden luokse, saisin käytettyä poikaa kuormajuhtana samalla! Nooraa oli mietityttänyt Vísirin jättäminen laitumen toiseen päähän, joten säästimme askeleita kummaltakin.

Laitoin Vísirille Mörrin lampaankarvan selkään ja kiinni ratsastusvyöllä ja Mörrin riimua ja ohjia käyttäen talutin tätä komistusta kohti laitumen toista päätä, tosin tietä pitkin. Hieman hymyilytti Vísirin into lähteä pois laitumelta, odotti vissiin saavansa Mörrin eväät! Reippaasti kävelimme toiselle portille ja kun olimme päässeet sisäpuolelle, otin riimun pois Vísiriltä.

Lähdin kävelemään ylämäkeen ja vasta puolivälissä polkua hoksasin että perhana, Vísirillähän oli Mörrin varusteet selässään. Mutta ei hätää, varusteet kulkivat perässäni ihan itsestään ja kovan päristelyn kera! Kakkoslaitumen satulakaapilla riisuin herralta ylimääräiset kamppeet, puraisin palasen pienestä omenasta ja annoin sen kovin mielissään olevalle Vísirille.

Lähdin hakemaan omaa polleani ja naureskelin samalla edelleen hillitöntä päristelyä pitävälle Vísirille. Kyllä se on lurpukka hevonen! Mörri tyhjensi laidunta ruohosta antaumuksella ja tervehti minua nuuskaisulla. Hetken jopa odotti, että laittaisin riimun päähän!

Suuntasimme kohti satulakaappia ja laitoin Mörrin puuhun kiinni. Ensin hain tossut ja mietin samalla miten päin ne tulivatkaan jalkoihin. Niistä näkee selkeästi kyllä että tarrat tulee ulkosyrjälle, joten asettelin kengät Mörrin eteen järjestykseen. Sitten putsasin kavion kerrallaan, puin tossut tiukasti ympärille ja varmistin, että yläreuna ei kuitenkaan ole tiukka eikä hankaa. Mörri seisoi kiltisti paikoillaan ja laitoin hälle vielä lampaankarvan selkään ja ratsastusvyöllä kiinni.

Sitten liikkeelle! Pyysin ohjia kohottamalla ja naksuttamalla Mörriä siirtymään perääni kävelemään. Mörri kääntyikin, mutta jymähti sitten paikoilleen. Hänellä oli jotain kummallista jaloissaan! Houkuttelin sen uudestaan liikkeelle ja Mörri lähti liikkeelle korvat epämääräisesti liikuskellen ja nostellen etujalkojaan kainaloihin asti. Kehuin kovasti poikaa ja yritin olla nauramatta, pakko oli kääntää selkä hevoselle, ettei se huomaisi mun nauravan hänelle! Se niin muistutti niitä Youtubessa olevia koiravideoita, missä hauveleille on laitettu tossut jalkoihin ja ne nostelee kinttujaan aivan hullunkurisesti...

Mörri pysähtyi taas hetken kuluttua ja käännyin katsomaan mistä nyt kiikasti. Mörri tuijotti mua, kallisti sitten päätään ja katsoi oikealla silmällään oikeaa jalkaansa. Jalassa oli jotain mustaa. Sitten se kallisti päätään toiseen suuntaan ja katsoi vuorostaan vasemmalla silmällään vasempaa etujalkaa. Sielläkin oli jotain mustaa! Sitten se siirtyi tuijottamaan mua, ymmärtäiskö Täti?

Täti vaan selitti hevosellensa, että nyt me kokeillaan niitä tossuja ja opetellaan käyttämään niitä siltä varalta että jossain vaiheessa niitä on pakko käyttää. Houkuttelin Mörriä taas liikkeelle, mutta Mörri oli sitä mieltä ettei Täti oikeasti ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Se nosti toisen etujalkansa ilmaan, tuijotti merkitsevästi minua, sitten jalkaansa, ja taas minua. "TAJUUTSÄ?!? MULLA ON TÄLLAISET JUTUT JALOISSA!!!" Se suorastaan huusi mulle tuon lauseen, ihmisille kun pitää aina niin selkeästi artikuloida. 

Mulla oli hymy herkässä, mutta katsoin Mörriä silmiin, siirsin katseeni tossuihin ja siitä takaisin silmiin. Ja selitin uudestaan, että Täti tietää että ne on jaloissa, ne on tarkoituksella siellä. Otin taas ohjaa hieman korkeammalle ja naksuttelin. Mörri puhahti ja liikutteli etujalkojaan pienen pienillä askelilla eteenpäin. Alkoi naurattaa. Yhtäkkiä se pysähtyi ja käänsi korvat taakse. Mä meinasin jo tukehtua pidätettyyn nauruun, Mörri oli unohtanut siirtää takajalkojaan! Se oli aivan hullussa asennossa, hyvä ettei se ollut kuin talja nurmikolla! Etujalat pitkällä eteenpäin ja takajalat niin takana että masu melkein kosketti jo nurmikkoa! Mörri oli niin nolon, NIIN nolon näköinen, ettei aikoihin, miten se sillai unohti takajalkojensa olemassaolon! :D

Poitsu kampesi kaikki neljä kinttuansa alleen ja korvat lurpallaan lähti tyynesti kävelemään mua kohti. Siinä vaiheessa sain yhdistettyä "Hieno poika!"-kehun naurun tyrskähdykseen ja hieman purettua patoutunutta naurua. Annoin namia ja Mörri seurasi perässä hyvin tiiviisti. Leveä hymy naamalla kävelin portille ja Mörri käveli kuin vanha tekijä tossujensa kanssa. 

Siirryimme hiekkatielle ja jatkoin taluttamista. Eihän siinä ollut mitään ongelmaa, Mörri tuli perässä kuten normaalistikin eikä arkonut jalkojansa millään lailla. Levennyksen kohdalla yritin kavuta Mörri-rukan selkään, mutta kun olen näin jäykkä ja kankea, niin se jäi yritykseksi. Päätin jatkaa toiselle portille, siellä olisi jyrkempi kohta mistä pääsisin helpommin kyytiin. Parkkeerasin polleni sopivaan paikkaan ja kipusin selkään Mörrin seistessä kärsivällisenä. 

Se kärsivällisyys loppui sillä sadasosa sekunnilla kun yritin kääntää herraa takaisin. Ja hänhän ei muuten käänny, hän haluaa tästä portista sisään! Siinä venkslattiin hetken aikaa ja sahattiin sinne ja tänne ja Mörri oli jopa NIIN kiukkuinen että polki tossutetulla etujalallaan maata aivan raivoissaan! Huh! Meikä vetäsi kuitenkin omat jääräpäisyyden rippeet peliin ja vaati että me mennään samaa reittiä takaisin, ja muuten ihan varmasti! Raivoavan ja puhisevan hevosen kanssa on älyttömän vaikeaa pitää ohjausta yllä, varsinkin kun hevonen ylireagoi pieneenkin ohjan käyttöön. Riimuhan sillä vain oli, mutta sain kuin sainkin Mörrin pään takaisin toista porttia kohti. Sitten köpöteltiin minimittaisia askeleita ja yritettiin kääntyä ja siirtää takalistoa ja pyörähtää ja ties mitä muuta. Oli otettava seis, kun edestä tuli auto ja toinenkin seis kun takaatakin tuli auto. Jatkoimme miniaskelilla kävelyä, kunnes Mörri kuuli mun äänestä että mullakin alkaa risoa. Se siirtyi kävelemään kunnolla, puhisten tosin, mutta kuitenkin.

Laitsan suoralla meillä meni vallan mainiosti, ilmeisesti Mörri oli päättänyt että hän menee tuolta takaportista sisään sanoi Täti mitä tahansa! Käynti meni hyvin, olin ensin ajatellut kokeilla tölttiäkin, mutta tulin toisiin aatoksiin. Totutellaan ensin käynnissä näihin jalkavärkkeihin. 

Tulin alas selästä reilusti ennen porttia ja otin kuvan melkoisen rentona kävelevästä Mörristä. Ei se niitä tossuja miettinyt enää ollenkaan. Johan tässä on otettu matsiakin ne jalassa!

Mörri seurasi ihan tyytyväisenä satulakaapille, missä otin ratsultani varusteet pois riimua myöten. Lykkäsin turvan alle ruokavadin ja Mörrin elämä hymyili jälleen. Sallalta saamamme omenat olivat selkeästi herkullisia, niitä poitsu järsi pitkään ja huolella. Kasasin samalla kamppeita kasaan ja Mörri jätti hetkeksi ruokansa ja tuli nuuskaisemaan mua. Ruokakuppi kuitenkin kutsui takaisin ja Mörri ajoi toiveikkaana lähistöllä notkuneen Tvisturin pois, tää on muuten hänen ruokakuppi ja hänen Täti!

Ruokakupin tyhjennyttyä ja sen huolellisesti nuolemalla putsattuaan Mörri tuli luokseni. Se katseli ensin, hörähti, ja kutitti mua masusta ylähuulellaan. Alkoi naurattaa, jolloin Mörri sanoi höh ja kutitti uudestaan mua masusta. Nauroin sitten jo ääneen ja kas, löysin vielä yhden omenan repusta. Jaoimme sen haukku haukulta tasaisesti puoliksi ja joka haukun välillä sain uudestaan kutitukset masuun!

Omenoiden loputtua lähdin kävelemään kamppeineni portille, jonne Mörri minut ystävällisesti saatteli. Saattelipa vielä laitumellakin aidan viertä, eihän sitä koskaan tiedä mitä se Täti tarjoaisi vaikka hiekkatiellä jo olikin.

Oli aika loistavat fiilikset, jotenkin tuo hevonen on niin liikuttava. Se on välillä suunnattoman itsepäinen ja sen mielialavaihtelut on jo ihan omassa luokassaan. Raivoisasta Mörristä löytyy minuutin perästä aivan eri mieliala, siitä ei koskaan tiedä millä päällä se on. Mielikuvitusta sillä riittää vaikka muille jakaa, se keksii jatkuvasti uusia tapoja naurattaa Tätiä (eli kerjätä herkkuja), kuten nyt tää kutitus. Varmaan mun metodit hevosen aivojen sparraamiseksi ovat tässä kerjäämis-jutussa huonoja, mutta pitäähän sitä palkita hyvästä yrityksestä! Ja mä nautin suurella sydämellä hevoseni hemmottelusta. Hemmotelkaa hevosianne!