:D

No joo, tää päivä alkoi ihan hassusti. Viime viikolla Jaana laittoi viestin, että jos onnais ratsastuksen siirto hieman myöhemmäksi. Kyllähän se mulle sopi, varsinkin kun oli toi kesäaikaan siirtyminen. Hieman vaille 11 Jaana kuitenkin soitti ja kyseli että missä sä oot. Kotona, eikös sitä ratsastusta siirretty. Jaana sanoi että ei tän sunnuntain, vaan toi seuraavan viikon sunnuntain reissu siirrettiin! Ja mulla kestää vähintään puoli tuntia pistää vaatteet päälle ja porhaltaa tallille! Jaana sanoi jättävänsä Tvisturin mulle talliin ja tulisin sitten perästä.

Puin hätäpaniikissa liikaa vaatteita päälle ja hyppäsin autoon. Ajoin ylinopeutta tallille, onneksi ei ollut poliiseja matkan varrella ja tiet oli sulat. Matkalla näin muut hevoset juuri ennen Veikkaustietä, joten en ihan kamalasti ollut jäljessä. Tallilla laitoin Tvisturille suitset päähän, pollella olikin jo lampaankarva ilman jalustimia selässä. Mä en kauheesti siitä lampaankarvasta tykkää, jotenkin se pakottaa mut liian eteen. Tvisturille nami hyvästä käytöksestä, pihalle tuolin viereen ja toppahousuja kiskoen selkään.

Lähdimme reippaasti muiden perään ja tuttuun tapaan Tirriäinen tuli aidan viertä lähettämään meidät matkaan. Hirnuipa pikkuinen vielä peräänkin! :D Otin pyörätiellä hieman tölttiä (siis passia) pikku pätkinä ja pian oltiinkin jo kääntymässä Veikkaustielle. Sielläkin otettiin pieniä passipätkiä ja Tvistur nuuski edellä menneiden hevosten jälkiä. Pikkusen joutui käynnissä hoputtamaan, Tvistur oli sitä mieltä että me voitais kyllä odotella niitä muita, kyllä ne sieltä kohta tulee...

Metsään mennessä Tvistur mietti pitkään mennäkö vai ei, mutta lähti sitten pienestä kannustuksesta polulle. Korvat hörössä mentiin ja vaikka Tvisturin jalat silloin tällöin upposi hankeen, meno oli tasaista. Vastaan tuli äiti ja poika koiransa kanssa, ja ystävällisesti he menivät upottavaan hankeen ja antoivat meidän mennä polkua pitkin. Tvistur kuunteli alhaalta tulevia ääniä eikä pysähtynyt siihen samaan kohtaa mihin yleensä. Jyrkkä alamäki päästiin hienosti alas, pidin itseni tasapainossa pitämällä kiinni lampaankarvasatulan takaa.

Alhaalla meno oli taas tasapainoilua, mutta kaatuneen puun jälkeen menimme hieman tölttiä. Ja nyt meno oli tosiaankin tölttiä, vaikkakin hieman haasteellista polun takia. Aina kun tuli parempi kohta Tvistur siirtyi automaattisesti nopeammalle töltille ja hidasti pahoissa paikoissa. Aivan mahti polle!

Yhdessä mutkassa toiset tulivatkin jo vastaan ja toivoin vain, etteivät tulleet laukalla. Käynnissä näyttivät olevan ja Tvistur oli ihan ihmeissään. Se pysähtyi niille sijoilleen ja tuijotti. Prinsessa oli ratsuttajan kanssa keulilla ja Eikka perässä Jaanan kanssa. Jaana sanoi ettei polulla pääse laukkaamaan, jos haluaisin, voisin käydä lenkin Hakjärvellä. Kyllä se sopii, joten yritin kääntää Tvisturia kotiin päin. Poika seisoi kuin naulattuna eikä liikahtanut mihinkään. Käytin hieman pohkeita, mutta Tvistur oli päättänyt että hänhän ei käänny, kääntykööt nuo 7 muuta... Muita jo nauratti Tvisturin jääräpäisyys, mutta sitten herra päätti kääntyä. Ja kun se huomasi olevansa keulilla, niin voi hyvänen aika sitä menoa! Lyhensin ohjia reippaasti, kun Tvistur lähti töltille ja yritin pidätellä.

Takaata kuului Jaanan ääni että otetaan käynnille, Kolurin meno oli sen varran epävakaata ettei Auli meinannut pysyä kyydissä. Pidätin ja pidätin Tvisturia, mutta tiukkaa teki että tämä karaktääri hiljensi vauhtia. Ja se pysähtyminen odottamaan muita, se se vasta otti voimille! Piti oikein ottaa vihainen ääni käyttöön! Ihan hurjaa touhua, askeleet vei väkisin lujempaa ja lujempaa ja mietin miten selvitä tulevasta laukkamäestä, joka ei tosiaankaan ole laukkakunnossa. Hanskatkin mulla oli melkein nurinpäin käsissä, kun ne kiertyi ja kiertyi sisuksiensa ympäri Tvisturin kiskoessa ohjia. Hetkeksi Tvistur piti pysäyttää hartiavoimin, että muut kerkeisivät jonoon mukaan. Sitten varovasti löysäsin ohjia ja Tvistur ampaisi töltille. Ohjia tiukemmalle, istunta kuntoon ja raaa-uu-haaa-ssaaa käää-yyyntiääää... Mäki mentiin pikakävelyllä ylös, eikä ylhäällä meinattu ollenkaan odottaa muita, koska oltiin niin innoissaan.

Jaana huuteli takaa, että pysäytä siihen polkujen risteykseen odottamaan muita, johonka vastasin yrittäneeni pysäyttää jo viimeiset 50 metriä... Sain viimein Tvisturin pysäytettyä ja odotettiin varmaan kokonaiset muutama sekunti, ennenkuin oli pakko liikkua. Uusi pysäytys. Hetken kuluttua uusi pysäytys. Ja uusi pysäytys... Kun annoin luvan mennä, vauhtia oli Eikkamaisen paljon ja taas piti pidätellä.

Tielle päästyämme siirryin jonossa Eikan taakse ja Prinsessa sai keulapaikan. Tvisturin korvat lurpahtivat sivuille, just kun olisi tullut hyvä tölttialusta! Paineltiin kuitenkin menemään etujoukoissa, eikä jääty yhtään nopeammista. Pyörätiellä töltin tahti oli hieno, aivan mahtavaa menoa!

Reilusti ennen tallille kääntyvää polkua Jaana ehdotti, että menisimme Tvisturin kanssa keulille ja jatkaisimme siitä Hakjärven lenkille. Jos tultaisiin muiden perässä, Tvistur haluaisi kuitenkin tallille muiden kanssa. Menimme töltillä keulille, jolloin Tvisturin pää nousi ylös ja poika oli taas elementissään. Komeasti tohkeissaan puolitöltillä menimme polun ohi ja Tvisturin huomio kiinnittyi sivutieltä tuleviin kolmeen trulliin. Oliko ne vaarallisia? Pitääkö niistä varoittaa muita? Ei taida olla vaarallisia, jatketaan matkaa. Mietin että missä vaiheessa Tvisse huomaa olevansa yksin, kun vain yhdet kavion äänet kuuluivat. Asian se hoksasi vasta lähellä suojatietä, pää alkoi kääntyilemään, hetkinen, missä mä olen, hyvänen aika olenko mä tullut niin lujaa että muut on jääneet noin pahasti jälkeen? Hihitin ihan ääneen, oli se koominen tilanne!

Ohjasin Tvisturin suojatien yli ja kiipesimme jyrkän mäen ylös. Tvistur päristeli ja mä päristelin takaisin. Alkoi taas päristelyleikki ja ylhäällä päästyämme hiekkatien suoralle, pistimme töltiksi ja laukaksi. Hieman oli hakusessa tuo laukka, mutta kehuin poikaa yrityksestä. Käänsin pollen kotia kohti ja kas, jo löytyi hurja laukka! Hirmuista vauhtia tulimme hiekkatietä pitkin ja oikeassa kohdassa Tvistur hidasti. Nousin pystympään, jolloin poika siirtyi käyntiin tohkeissaan päristellen. Kävelimme kauniisti takaisin pyörätielle ja pikku töltin jälkeen päät kohti polkua. Hätäistä oli meno tarhan reunalla, muut ovat syömässä jo, jääkö meille enää yhtään! Löyty sitä herkkua Tvisturillekin ja annoin vielä namejakin sille lisäksi.

Nauroimme Tvisturin käytöstä, ensin saa kannustaa menemään kunnolla, sitten ei löydy jarruja laisinkaan, sitten masennutaan kun ei ollakaan keulilla, sitten turpa ojossa töltillä keulille ja sitten häntä vielä huijataan jatkamaan matkaa ihan yksin! Veimme hevosia tarhaan ja nyt Prinsessakin on jo isojen puolella. Oli kuulema ollut hieman rähinää siellä, jopa Gustur oli ahdistellut uutta tulokasta! Hyvin näytti Prinsessa kuitenkin toimivan ratsuttajansa alla, käynti oli upean reipasta katseltavaa. Eikan meno näyttää yleensä hieman hätäiseltä, mutta tyttärensä askeleet olivat matkaa voittavia ja Eikka sai tehdä työtä pysyäkseen mukana. Mielenkiintoista seurata Prinsessan kehitystä, kuinka nopea polle se onkaan?

Extreme-urheilua

Ilma oli pari astetta plussan puolella ja hieman vähensin varustusta. Tai oikeastaan vaihdoin t-paidan pitkähihaisen tilalle, mutta onhan sekin jo kevään merkki!

Tallilla otin heti ensimmäiseksi Svipan hännästä kuvan, että saan sen laitettua nettisivuille. Rouva oli niin pörheänä, että sai hyvän otoksen! Ja namia se sai tietenkin kiitokseksi poseerauksesta, kiltti polle. Annoin muillekin namit, hörisivät siihen malliin ympärillä. Laikka sattui olemaan hieman kiukkuisella päällä, koska Jaana juuri kiristi satulavyötä. Namia antaessani Laikka, tämä verenhimoinen lihansyöjäsaalistaja nappasi kunnolla kiinni ja puraisi mua peukaloon. Vertahan siitä tuli ihan reippaasti, Jaanan piti etsiä paikkausvälineitä ettei haava hankaudu hanskan sisällä.

Sitten onnisti, sain ratsukseni Tvisturin huovalla! Jee! Tvisturilla oli jo valmiina huopa selässä, joten laitoin sille vain suitset. Autoin Aulin Kolurin selkään ja sitten hain Tvisturin tuolin luokse. Nousu selkään ja odottelemaan kaikessa rauhassa muiden ratsautumista. Tvisturin selkä oli heti kotoisa, se on niin tuttu ja turvallinen ja jotenkin mun oma ahteri sopii sen selkään kuin valettu.

Tirriäinen seurasi uteliaana aikuisia pitkin tarhan reunaa ja me Tvisturin kanssa pidettiin perää. Välillä jalka tuntui uppoavan hankeen, mutta oma tasapaino oli kuosissaan ja Tvistur käveli rauhallisesti muiden perässä. Pyörätie oli hyvässä kunnossa, lumet olivat sulaneet ja asfaltti oli paljaana. Tölttipätkää menimme passia hienosti ja pitkälle, tuntui hevosilla olevan virtaa! Veikkaustiellä pistettiin kanssa töltiksi (Tvistur passia) pariinkin otteeseen ja mukavasti meni lumesta huolimatta.

Sitten alkoikin se extreme-osuus. Metsäpätkät olivat hurjassa kunnossa, polut olivat lämmenneet ja lumi pakkautunut. Hevosten jalat upposivat polkuun ja meno oli tosi epätasaista. Tuumasin, että peffani on varmaan mustelmilla huomenna. Huopa meni hieman vinoon, kun oikein Tvistur kiemurteli, mutta pysyttiin pystyssä kuitenkin.

Jyrkässä alamäessä tuntui että väkisin liukuu eteenpäin, mutta ihan hyvin päästiin alas tasaiselle. Tosin sama epätasainen meno jatkui ja jatkui, hieman hirvitti tulevat vauhdikkaammat pätkät! Tölttipätkä oli seuraavana edessä ja otin kunnolla ohjat vasempaan käteen ja oikealla tarrasin huopavyöhön. Mutta kas, töltti oli ihan mahtavan tasaista vaikka jalat välillä upposivatkin! Hassua, miten hevonen pystyy liikkumaan niin tasaisesti kunhan saa itsensä vauhtiin.

Eka laukkamäki oli mielenkiintoinen, hevoset ponnistelivat laukassa ja siirtyivät pikkuhiljaa töltille. Seuraava pätkä olikin sitten jo vauhdin hurmaa, alusta olikin huomattavasti parempi ja vauhtia riitti! Sitten tuli perään vielä kolmaskin pätkä ja sitten päästeltiin jo ihan täysiä. Väistelimme Laikan ilmaan heittämiä lumipaakkuja ja annoimme palaa! Ja Laikka oli myös vauhdissa, hyvä kun Tvistur pysyi perässä! :D

Takaisin tultiin samaa reittiä ja suoralla laukatessa Laikka hieman väsähti ja Tvisturin kanssa tultiin tosi kovalla töltillä loppumatka. Tvisturin töltti onkin hieno! Hieno poika, hyvä poika, kehuin Tvisturia, joka nosti tohkeissaan pään korkealle kehujen saattelemana. Metsäpätkällä ei päästy laukalle, tölttiä mentiin kyllä upeasti. Se on ihan puhdasta nautintoa mennä Tvisturilla tölttiä, tätä tasaista ja varmajalkaista pollea on vaikea pistää paremmaksi!

Jossain vaiheessa huomasin, että huopa oli kertakaikkisen vinossa. Itse olin keskellä, samaten vyö oli kuten sen pitääkin, mutta huopa siinä välissä oli hilautunut oikealle. Yritin suoristaa sitä, mutta eihän se onnistu kun itse istuu päällä... Ja sitäpaitsi siinä vaiheessa oltiin taas siinä kohtaa, missä hevosten jalat upposivat miten sattuu. Ei ne nyt niin syvälle menneet, mutta se parinkin sentin tipahdus tuntuu kyllä ahterissa.

Tielle päästyämme Tvistur näytti mistä issikat on tehty ja pyyhälsi Laikan perään pää korkealla tosi lennokkaalla töltillä. Voi kun siitä saisi joskus videokuvaa! Kehuin pojan taivaisiin ja Tvistur tyytyväisenä päristeli mulle. Korvat kuuntelivat tarkasti kun höpötin hiljaa uljaalle ratsulleni, sitten päristeltiin yhdessä. Mä niin tykkään tästä hevosesta!

Pyörätiellä siirryttiin taas passille, mutta sielläkin pysyy vallan mainiosti kyydissä kun kyseessä on Tvistur. Tarhan reunalla Tirriäinen oli ottamassa meitä vastaan ja lähti sitten hurjalla laukalla kohti Vaavia. Vaavi otti haasteen vastaan ja pian isä ja poika nahistelivat ja kirmailivat pitkin tarhaa.

Kaikki pollet saivat taas herkkuja ja jo toisen kerran jouduin hevosen suuhun! Nyt vuorostaan Eikka hamusi herkkunsa vauhdilla, tätä hän on jo odottanutkin, ja hotkaisi mun vasemman käden etusormen suuhunsa. Rentoutin käteni, ja toisen käden etusormella avasin Eikan leuat. Siis voi hyvänen aika! Enkö mä osaa enää syöttää hevosta! Ei se nyt niin sattunut, kun huomasihan Eikka herkun olevan Ankan sormi, mutta tuntuihan se silti. Kaikille annettiin oma ruokakori, joka otettiin höristen vastaan.

Autoin vielä viemään pollet tarhaan, Svipa ja Tvistur ensin ja vielä Krona viimeiseksi. Siinä on kanssa kiltti polle, kaunis ja herkkä! Hetken juttelimme siirtoratsastuksesta Jaanan kanssa ja sitten olikin hyvä lähteä unelmoiden kotiin! :)

Syke korkealle!

Katselin tallilla meidän pollukoita, voi hyvänen aika kuinka karvaisia ne ovatkaan! Nyt varsinkin Svipa näyttää puskevan talvikarvaa pois oikein urakalla Keken seuratessa emänsä jälkiä. Nämä kaksi pölisivät karvaa kun vaan sanoi niille moi! Kekeä ei viitsinyt edes taputtaa, tai käteen jäi sata karvaa. Svipaa taputin liukaspintaisella takin hihallani, joka ilmeisen sähköisenä keräsi tukon turkkia mukaansa...

Jaana ehdotti, että josko olisi satulaton reissu tällä kertaa. Tvistur ja huopa kelpaa aina, mutta Jaanalla oli mielessä Svipa ja huopa. Mietin pitkään, kun tuo Svipalla meno saattaa tuoda pintaan niitä tipahtamispelkoja ja siirtymiset on pompottavia. Sanoin sitten että menoksi vaan, jolloin syke nousi jo pelkästä ajatuksesta.

Kipusin tuolilta Svipan selkään ja olo tuntui ihan tukevalta. Svipa oli hieman nyreissään, kun huomasi joutuvansa viimeiseksi jonoon. "Siis ei mun täällä pidä olla!" tuumi vanharouva ja yritti kurvata Tvisturista ohi. Tiukka ote ohjista heti pihalla ja sitten seurattiinkin muita ihan kiltisti. Varsalaitumen asukit seurasivat lähteviä ratsukkoja ja ihailimme Tirriäisen ja Vaavin kirjavaa turkkia.

Pyörätie oli paremmassa kunnossa mitä olin ajatellut, eivätkä kaviot lipsuneet kuin satunnaisesti. Hiekkatiellä ensimmäinen töltti meni oikein hyvin, Svipan hidas töltti on kertakaikkisen mahtava! Metsäpolulla jalat hieman upposivat, mutta kyydissä pysyttiin. Ja tuttu kikkurakarvainen hauveli oli taas innokkaana polun sivussa emäntänsä kanssa, hauveli olisi niin mielellään tullut mukaan!

Takaisin tiellä otettiin hieman lisää tölttiä, jossa Svipa yritti mennä Tvisturista ohi. Mulla oli ohjat tiukasti käsissä, mun kanssa et kyllä enää ryöstä! Svipa puhahti ja tyytyi osaansa ja käyttäytyi taas kuin enkeli. Ratsastuspolulla tuntui, ettei Svipa katsellut ollenkaan jalkoihinsa. Se kompuroi ja astui harhaan, kun kulki pää Tvisturin lautasilla. Piti ottaa hieman väliä, ettei nyt ihan pusketa kumoon kanssaratsastajia. Sitten hieman rauhoituttiin ja jyrkkä alamäkikin mentiin hienosti.

Hiihtäjiä oli paljon liikkeellä, aina jossain suhisi sukset ja sauvat viuhtoi. Hevoset eivät olleet moksiskaan, tänä talvena niitä on nähty vaikka kuinka. Hiihtäjät hymyilivät ja vilkuttelin heille takaisin.

Ensimmäinen laukkamäki hirvitti, onneksi olin viimeisenä! Muut menivät edellä hurjaa vauhtia, me ei oikeastaan päästy kuin kovalle töltille, muutama laukka-askel saatiin alle. Ei haitannut, jännitti sen verran. Hetki mentiin käyntiä ja sitten edessä olikin piiitkä laukkasuora. Siinä nousi pulssi jo etukäteen, kun kerta tasaisella mentäisiin! Eikka lähti suorilta jaloilta laukkaan, perässään Keke ja Krona. Kolur pääsi pikkuhiljaa vauhtiin Tvisturin seuratessa kauniisti ja Svipan pitäessä perää. Vanharouva nosti kauniisti laukan ja kun muut meni edellä aika haipakkaa, Svipa pisti kanssa pökköä pesään! Meno oli hurjaa, mutta tasaista, kiritettiin Tvisturia muttei liian lähelle. Välillä huomasi että Svipan jalat upposivat liian syvälle hankeen, mutta tamma oli niin tohkeissaan että paahtoi innolla muiden perään.

Lähdimme kokeilemaan pitemmän reitin kuntoa, eli pidemmän metsälenkin kautta tulisimme takaisin. Polku olikin oikeastaan aika hyvässä kunnossa, mitä nyt taas Tvisturin ahterin päällä päätään pitävä Svipa kompuroi kun ei nähnyt eteensä. Piti pidätellä rouvaa! Erittäin jyrkkä ylämäki hoitui hienosti, mutta sitä seuranneessa alamäessä meinasin tulla Svipan niskan yli alas. Mäki ei ole pitkä, ehkä viisi metriä, mutta erittäin jyrkkä. Svipan etujalat liukui johonkin monttuun ja väkisinkin liu'uin Svipan sään päälle. Oikea takareisi kramppasi kun jalat yrittivät pitää mut selässä ja päästin ilmoille erittäin ruman sanan. Loppumatkan Svipa juoksi alas, tuntui varmasti tosi ikävältä ihminen siinä kohtaa selkää! Siirsin painoni takaisin oikealle kohdille ja yritin saada tärisevät jalkani aisoihin.

Hetken kuluttua edessä oli taas laukkamäki, jonka kolme ensimmäistä menivät ihan täysillä. Kolur piti meidät muut töltillä, mikä oli varmaankin ihan hyvä kun ottaa huomioon mun tärisevät jalat. Kehuin Svipaa, ainakin se yritti kovasti ja meno oli tasaista.

Takaisin tullessa huomasimme hauskan hiihtäjän, hänellä oli pikkuruinen punatakkinen chihuahua-hauva mukana. Pikkuinen kipitti isäntänsä perässä ladulla ja ihmetteli isoja hevosia. Taisi olla kova lenkki hauvelille, mutta latu kantoi kevyen koiran hyvin. Muitakin hiihtäjiä näkyi ja vilkutin eräälle pikkutytölle, joka niin ihasteli hevosia. Metsäpätkällä nostettiin ensin töltti, joka oli hieman keikkuvaa, ja sitten laukka. Joku hiihtäjä oli pysähtynyt katsomaan meidän menoa, hihkaisin hänelle pompottavassa tölttilaukassa iloisesti "Päivääpäivää!" johon hiihtäjä huikkoi päivääpäivää takaisin. Svipa siirtyi kunnon laukkaan ja loppumatka olikin taas menoa. Tvistur onneksi oli hieman hitaammalla päällä, joten vauhti ei ihan mahdottomaksi kiihtynyt. Olin kuitenkin onnellinen että se oli se viimeinen laukkapätkä! ;-)

Loput metsäpolusta meni rauhallisesti, eikä Svipakaan enää pyrkinyt Tvisturiin kiinni. Hiekkatiellä otettiin hieman tölttiä ja taas mentiin Svipan special-tölttiä, eli sitä ihanaa tasaista rauhallista askellusta! Siinä ei voi muuta kuin nauttia, on se hienoa!

Suojatietä ylittäessä Jaana jäi taas Eikalla pysäyttämään mahdolliset autot. Mennessään sitten muista hevosista töltillä ohi, Jaana sanoi että et sitten tippunut ollenkaan. Vastasin, että on tässä vielä aikaa.. Samantien Svipa vetäsi päänsä alas ja pudisteli koko turkkinsa kuin koira! Että on nuljuva olo hevosen selässä, kun ei ole satulaa ja toinen täristää turkkinsa uuteen kuosiin. En sentään tippunut, mutta hymyilytti. Vielä olisi se tarhojen vierusta ennen tallipihaa... Ihan hyvin sekin meni, mutta siinä oli kanssa "tilanne". Svipa hamusi puskasta syötävää ja etujalka osui pehmeään osaan. Sehän upposi ja syvälle, meikä keikkui pitäen kiinni huopavyöstä. Heppa sai toisen jalkansa äkkiä alle ja niin sitä noustiin alennustilasta.

Pihalla Svipa oli sitä mieltä ettei hän pysähdy ollenkaan ja yritin selittää ratsulleni, etten mä täältä vauhdissa kyllä tule alas. Viimein kuningatar suostui pysähtymään ja poistuin vasemmalle edelleen rutistaen sitä huopavyötä. Ja siinä vaiheessa huomasin että heppa oli laihtunut matkan varrella reiän verran ja vyö oli ihan löysällä. Kiva. Onneksi huomasin sen vasta silloin! :D

Kaikki pollet saivat herkkuja, oli tarjolla rehujen lisäksi leipää, porkkanaa ja Anka-tätin namuja. Kaikki kelpasi ja pollet päästettiin tarhaan. Autoin vielä Jaanaa vetämään heinäpaalin tarhaan ja purkamaan sen hevosille syötäväksi. Ja tarkistin sykkeet, huipussaan syke oli ollut 168 ja keskisyke 112. Kilokaloreitakin kului 819, eli nälkä oli kotiin tullessa.

Jos tässä tekstissä on hurja määrä kirjoitusvirheitä, niin antakaa anteeksi. Mun oikea käsi on aivan naatti ja väsynyt, en meinannut äsken saada edes lihamureketta leikattua. Ja hartiat paukkuu, jaloista puhumattakaan. Missähän kunnossa mä olen huomenna, töissä kuuluu vain sanat "auh" ja "oih" ja "voih".. Mutta saipa pään tyhjennettyä taas arkielämää varten! :D