Katselin tallilla meidän pollukoita, voi hyvänen aika kuinka karvaisia ne ovatkaan! Nyt varsinkin Svipa näyttää puskevan talvikarvaa pois oikein urakalla Keken seuratessa emänsä jälkiä. Nämä kaksi pölisivät karvaa kun vaan sanoi niille moi! Kekeä ei viitsinyt edes taputtaa, tai käteen jäi sata karvaa. Svipaa taputin liukaspintaisella takin hihallani, joka ilmeisen sähköisenä keräsi tukon turkkia mukaansa...
Jaana ehdotti, että josko olisi satulaton reissu tällä kertaa. Tvistur ja huopa kelpaa aina, mutta Jaanalla oli mielessä Svipa ja huopa. Mietin pitkään, kun tuo Svipalla meno saattaa tuoda pintaan niitä tipahtamispelkoja ja siirtymiset on pompottavia. Sanoin sitten että menoksi vaan, jolloin syke nousi jo pelkästä ajatuksesta.
Kipusin tuolilta Svipan selkään ja olo tuntui ihan tukevalta. Svipa oli hieman nyreissään, kun huomasi joutuvansa viimeiseksi jonoon. "Siis ei mun täällä pidä olla!" tuumi vanharouva ja yritti kurvata Tvisturista ohi. Tiukka ote ohjista heti pihalla ja sitten seurattiinkin muita ihan kiltisti. Varsalaitumen asukit seurasivat lähteviä ratsukkoja ja ihailimme Tirriäisen ja Vaavin kirjavaa turkkia.
Pyörätie oli paremmassa kunnossa mitä olin ajatellut, eivätkä kaviot lipsuneet kuin satunnaisesti. Hiekkatiellä ensimmäinen töltti meni oikein hyvin, Svipan hidas töltti on kertakaikkisen mahtava! Metsäpolulla jalat hieman upposivat, mutta kyydissä pysyttiin. Ja tuttu kikkurakarvainen hauveli oli taas innokkaana polun sivussa emäntänsä kanssa, hauveli olisi niin mielellään tullut mukaan!
Takaisin tiellä otettiin hieman lisää tölttiä, jossa Svipa yritti mennä Tvisturista ohi. Mulla oli ohjat tiukasti käsissä, mun kanssa et kyllä enää ryöstä! Svipa puhahti ja tyytyi osaansa ja käyttäytyi taas kuin enkeli. Ratsastuspolulla tuntui, ettei Svipa katsellut ollenkaan jalkoihinsa. Se kompuroi ja astui harhaan, kun kulki pää Tvisturin lautasilla. Piti ottaa hieman väliä, ettei nyt ihan pusketa kumoon kanssaratsastajia. Sitten hieman rauhoituttiin ja jyrkkä alamäkikin mentiin hienosti.
Hiihtäjiä oli paljon liikkeellä, aina jossain suhisi sukset ja sauvat viuhtoi. Hevoset eivät olleet moksiskaan, tänä talvena niitä on nähty vaikka kuinka. Hiihtäjät hymyilivät ja vilkuttelin heille takaisin.
Ensimmäinen laukkamäki hirvitti, onneksi olin viimeisenä! Muut menivät edellä hurjaa vauhtia, me ei oikeastaan päästy kuin kovalle töltille, muutama laukka-askel saatiin alle. Ei haitannut, jännitti sen verran. Hetki mentiin käyntiä ja sitten edessä olikin piiitkä laukkasuora. Siinä nousi pulssi jo etukäteen, kun kerta tasaisella mentäisiin! Eikka lähti suorilta jaloilta laukkaan, perässään Keke ja Krona. Kolur pääsi pikkuhiljaa vauhtiin Tvisturin seuratessa kauniisti ja Svipan pitäessä perää. Vanharouva nosti kauniisti laukan ja kun muut meni edellä aika haipakkaa, Svipa pisti kanssa pökköä pesään! Meno oli hurjaa, mutta tasaista, kiritettiin Tvisturia muttei liian lähelle. Välillä huomasi että Svipan jalat upposivat liian syvälle hankeen, mutta tamma oli niin tohkeissaan että paahtoi innolla muiden perään.
Lähdimme kokeilemaan pitemmän reitin kuntoa, eli pidemmän metsälenkin kautta tulisimme takaisin. Polku olikin oikeastaan aika hyvässä kunnossa, mitä nyt taas Tvisturin ahterin päällä päätään pitävä Svipa kompuroi kun ei nähnyt eteensä. Piti pidätellä rouvaa! Erittäin jyrkkä ylämäki hoitui hienosti, mutta sitä seuranneessa alamäessä meinasin tulla Svipan niskan yli alas. Mäki ei ole pitkä, ehkä viisi metriä, mutta erittäin jyrkkä. Svipan etujalat liukui johonkin monttuun ja väkisinkin liu'uin Svipan sään päälle. Oikea takareisi kramppasi kun jalat yrittivät pitää mut selässä ja päästin ilmoille erittäin ruman sanan. Loppumatkan Svipa juoksi alas, tuntui varmasti tosi ikävältä ihminen siinä kohtaa selkää! Siirsin painoni takaisin oikealle kohdille ja yritin saada tärisevät jalkani aisoihin.
Hetken kuluttua edessä oli taas laukkamäki, jonka kolme ensimmäistä menivät ihan täysillä. Kolur piti meidät muut töltillä, mikä oli varmaankin ihan hyvä kun ottaa huomioon mun tärisevät jalat. Kehuin Svipaa, ainakin se yritti kovasti ja meno oli tasaista.
Takaisin tullessa huomasimme hauskan hiihtäjän, hänellä oli pikkuruinen punatakkinen chihuahua-hauva mukana. Pikkuinen kipitti isäntänsä perässä ladulla ja ihmetteli isoja hevosia. Taisi olla kova lenkki hauvelille, mutta latu kantoi kevyen koiran hyvin. Muitakin hiihtäjiä näkyi ja vilkutin eräälle pikkutytölle, joka niin ihasteli hevosia. Metsäpätkällä nostettiin ensin töltti, joka oli hieman keikkuvaa, ja sitten laukka. Joku hiihtäjä oli pysähtynyt katsomaan meidän menoa, hihkaisin hänelle pompottavassa tölttilaukassa iloisesti "Päivääpäivää!" johon hiihtäjä huikkoi päivääpäivää takaisin. Svipa siirtyi kunnon laukkaan ja loppumatka olikin taas menoa. Tvistur onneksi oli hieman hitaammalla päällä, joten vauhti ei ihan mahdottomaksi kiihtynyt. Olin kuitenkin onnellinen että se oli se viimeinen laukkapätkä! ;-)
Loput metsäpolusta meni rauhallisesti, eikä Svipakaan enää pyrkinyt Tvisturiin kiinni. Hiekkatiellä otettiin hieman tölttiä ja taas mentiin Svipan special-tölttiä, eli sitä ihanaa tasaista rauhallista askellusta! Siinä ei voi muuta kuin nauttia, on se hienoa!
Suojatietä ylittäessä Jaana jäi taas Eikalla pysäyttämään mahdolliset autot. Mennessään sitten muista hevosista töltillä ohi, Jaana sanoi että et sitten tippunut ollenkaan. Vastasin, että on tässä vielä aikaa.. Samantien Svipa vetäsi päänsä alas ja pudisteli koko turkkinsa kuin koira! Että on nuljuva olo hevosen selässä, kun ei ole satulaa ja toinen täristää turkkinsa uuteen kuosiin. En sentään tippunut, mutta hymyilytti. Vielä olisi se tarhojen vierusta ennen tallipihaa... Ihan hyvin sekin meni, mutta siinä oli kanssa "tilanne". Svipa hamusi puskasta syötävää ja etujalka osui pehmeään osaan. Sehän upposi ja syvälle, meikä keikkui pitäen kiinni huopavyöstä. Heppa sai toisen jalkansa äkkiä alle ja niin sitä noustiin alennustilasta.
Pihalla Svipa oli sitä mieltä ettei hän pysähdy ollenkaan ja yritin selittää ratsulleni, etten mä täältä vauhdissa kyllä tule alas. Viimein kuningatar suostui pysähtymään ja poistuin vasemmalle edelleen rutistaen sitä huopavyötä. Ja siinä vaiheessa huomasin että heppa oli laihtunut matkan varrella reiän verran ja vyö oli ihan löysällä. Kiva. Onneksi huomasin sen vasta silloin! :D
Kaikki pollet saivat herkkuja, oli tarjolla rehujen lisäksi leipää, porkkanaa ja Anka-tätin namuja. Kaikki kelpasi ja pollet päästettiin tarhaan. Autoin vielä Jaanaa vetämään heinäpaalin tarhaan ja purkamaan sen hevosille syötäväksi. Ja tarkistin sykkeet, huipussaan syke oli ollut 168 ja keskisyke 112. Kilokaloreitakin kului 819, eli nälkä oli kotiin tullessa.
Jos tässä tekstissä on hurja määrä kirjoitusvirheitä, niin antakaa anteeksi. Mun oikea käsi on aivan naatti ja väsynyt, en meinannut äsken saada edes lihamureketta leikattua. Ja hartiat paukkuu, jaloista puhumattakaan. Missähän kunnossa mä olen huomenna, töissä kuuluu vain sanat "auh" ja "oih" ja "voih".. Mutta saipa pään tyhjennettyä taas arkielämää varten! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti