:D

No joo, tää päivä alkoi ihan hassusti. Viime viikolla Jaana laittoi viestin, että jos onnais ratsastuksen siirto hieman myöhemmäksi. Kyllähän se mulle sopi, varsinkin kun oli toi kesäaikaan siirtyminen. Hieman vaille 11 Jaana kuitenkin soitti ja kyseli että missä sä oot. Kotona, eikös sitä ratsastusta siirretty. Jaana sanoi että ei tän sunnuntain, vaan toi seuraavan viikon sunnuntain reissu siirrettiin! Ja mulla kestää vähintään puoli tuntia pistää vaatteet päälle ja porhaltaa tallille! Jaana sanoi jättävänsä Tvisturin mulle talliin ja tulisin sitten perästä.

Puin hätäpaniikissa liikaa vaatteita päälle ja hyppäsin autoon. Ajoin ylinopeutta tallille, onneksi ei ollut poliiseja matkan varrella ja tiet oli sulat. Matkalla näin muut hevoset juuri ennen Veikkaustietä, joten en ihan kamalasti ollut jäljessä. Tallilla laitoin Tvisturille suitset päähän, pollella olikin jo lampaankarva ilman jalustimia selässä. Mä en kauheesti siitä lampaankarvasta tykkää, jotenkin se pakottaa mut liian eteen. Tvisturille nami hyvästä käytöksestä, pihalle tuolin viereen ja toppahousuja kiskoen selkään.

Lähdimme reippaasti muiden perään ja tuttuun tapaan Tirriäinen tuli aidan viertä lähettämään meidät matkaan. Hirnuipa pikkuinen vielä peräänkin! :D Otin pyörätiellä hieman tölttiä (siis passia) pikku pätkinä ja pian oltiinkin jo kääntymässä Veikkaustielle. Sielläkin otettiin pieniä passipätkiä ja Tvistur nuuski edellä menneiden hevosten jälkiä. Pikkusen joutui käynnissä hoputtamaan, Tvistur oli sitä mieltä että me voitais kyllä odotella niitä muita, kyllä ne sieltä kohta tulee...

Metsään mennessä Tvistur mietti pitkään mennäkö vai ei, mutta lähti sitten pienestä kannustuksesta polulle. Korvat hörössä mentiin ja vaikka Tvisturin jalat silloin tällöin upposi hankeen, meno oli tasaista. Vastaan tuli äiti ja poika koiransa kanssa, ja ystävällisesti he menivät upottavaan hankeen ja antoivat meidän mennä polkua pitkin. Tvistur kuunteli alhaalta tulevia ääniä eikä pysähtynyt siihen samaan kohtaa mihin yleensä. Jyrkkä alamäki päästiin hienosti alas, pidin itseni tasapainossa pitämällä kiinni lampaankarvasatulan takaa.

Alhaalla meno oli taas tasapainoilua, mutta kaatuneen puun jälkeen menimme hieman tölttiä. Ja nyt meno oli tosiaankin tölttiä, vaikkakin hieman haasteellista polun takia. Aina kun tuli parempi kohta Tvistur siirtyi automaattisesti nopeammalle töltille ja hidasti pahoissa paikoissa. Aivan mahti polle!

Yhdessä mutkassa toiset tulivatkin jo vastaan ja toivoin vain, etteivät tulleet laukalla. Käynnissä näyttivät olevan ja Tvistur oli ihan ihmeissään. Se pysähtyi niille sijoilleen ja tuijotti. Prinsessa oli ratsuttajan kanssa keulilla ja Eikka perässä Jaanan kanssa. Jaana sanoi ettei polulla pääse laukkaamaan, jos haluaisin, voisin käydä lenkin Hakjärvellä. Kyllä se sopii, joten yritin kääntää Tvisturia kotiin päin. Poika seisoi kuin naulattuna eikä liikahtanut mihinkään. Käytin hieman pohkeita, mutta Tvistur oli päättänyt että hänhän ei käänny, kääntykööt nuo 7 muuta... Muita jo nauratti Tvisturin jääräpäisyys, mutta sitten herra päätti kääntyä. Ja kun se huomasi olevansa keulilla, niin voi hyvänen aika sitä menoa! Lyhensin ohjia reippaasti, kun Tvistur lähti töltille ja yritin pidätellä.

Takaata kuului Jaanan ääni että otetaan käynnille, Kolurin meno oli sen varran epävakaata ettei Auli meinannut pysyä kyydissä. Pidätin ja pidätin Tvisturia, mutta tiukkaa teki että tämä karaktääri hiljensi vauhtia. Ja se pysähtyminen odottamaan muita, se se vasta otti voimille! Piti oikein ottaa vihainen ääni käyttöön! Ihan hurjaa touhua, askeleet vei väkisin lujempaa ja lujempaa ja mietin miten selvitä tulevasta laukkamäestä, joka ei tosiaankaan ole laukkakunnossa. Hanskatkin mulla oli melkein nurinpäin käsissä, kun ne kiertyi ja kiertyi sisuksiensa ympäri Tvisturin kiskoessa ohjia. Hetkeksi Tvistur piti pysäyttää hartiavoimin, että muut kerkeisivät jonoon mukaan. Sitten varovasti löysäsin ohjia ja Tvistur ampaisi töltille. Ohjia tiukemmalle, istunta kuntoon ja raaa-uu-haaa-ssaaa käää-yyyntiääää... Mäki mentiin pikakävelyllä ylös, eikä ylhäällä meinattu ollenkaan odottaa muita, koska oltiin niin innoissaan.

Jaana huuteli takaa, että pysäytä siihen polkujen risteykseen odottamaan muita, johonka vastasin yrittäneeni pysäyttää jo viimeiset 50 metriä... Sain viimein Tvisturin pysäytettyä ja odotettiin varmaan kokonaiset muutama sekunti, ennenkuin oli pakko liikkua. Uusi pysäytys. Hetken kuluttua uusi pysäytys. Ja uusi pysäytys... Kun annoin luvan mennä, vauhtia oli Eikkamaisen paljon ja taas piti pidätellä.

Tielle päästyämme siirryin jonossa Eikan taakse ja Prinsessa sai keulapaikan. Tvisturin korvat lurpahtivat sivuille, just kun olisi tullut hyvä tölttialusta! Paineltiin kuitenkin menemään etujoukoissa, eikä jääty yhtään nopeammista. Pyörätiellä töltin tahti oli hieno, aivan mahtavaa menoa!

Reilusti ennen tallille kääntyvää polkua Jaana ehdotti, että menisimme Tvisturin kanssa keulille ja jatkaisimme siitä Hakjärven lenkille. Jos tultaisiin muiden perässä, Tvistur haluaisi kuitenkin tallille muiden kanssa. Menimme töltillä keulille, jolloin Tvisturin pää nousi ylös ja poika oli taas elementissään. Komeasti tohkeissaan puolitöltillä menimme polun ohi ja Tvisturin huomio kiinnittyi sivutieltä tuleviin kolmeen trulliin. Oliko ne vaarallisia? Pitääkö niistä varoittaa muita? Ei taida olla vaarallisia, jatketaan matkaa. Mietin että missä vaiheessa Tvisse huomaa olevansa yksin, kun vain yhdet kavion äänet kuuluivat. Asian se hoksasi vasta lähellä suojatietä, pää alkoi kääntyilemään, hetkinen, missä mä olen, hyvänen aika olenko mä tullut niin lujaa että muut on jääneet noin pahasti jälkeen? Hihitin ihan ääneen, oli se koominen tilanne!

Ohjasin Tvisturin suojatien yli ja kiipesimme jyrkän mäen ylös. Tvistur päristeli ja mä päristelin takaisin. Alkoi taas päristelyleikki ja ylhäällä päästyämme hiekkatien suoralle, pistimme töltiksi ja laukaksi. Hieman oli hakusessa tuo laukka, mutta kehuin poikaa yrityksestä. Käänsin pollen kotia kohti ja kas, jo löytyi hurja laukka! Hirmuista vauhtia tulimme hiekkatietä pitkin ja oikeassa kohdassa Tvistur hidasti. Nousin pystympään, jolloin poika siirtyi käyntiin tohkeissaan päristellen. Kävelimme kauniisti takaisin pyörätielle ja pikku töltin jälkeen päät kohti polkua. Hätäistä oli meno tarhan reunalla, muut ovat syömässä jo, jääkö meille enää yhtään! Löyty sitä herkkua Tvisturillekin ja annoin vielä namejakin sille lisäksi.

Nauroimme Tvisturin käytöstä, ensin saa kannustaa menemään kunnolla, sitten ei löydy jarruja laisinkaan, sitten masennutaan kun ei ollakaan keulilla, sitten turpa ojossa töltillä keulille ja sitten häntä vielä huijataan jatkamaan matkaa ihan yksin! Veimme hevosia tarhaan ja nyt Prinsessakin on jo isojen puolella. Oli kuulema ollut hieman rähinää siellä, jopa Gustur oli ahdistellut uutta tulokasta! Hyvin näytti Prinsessa kuitenkin toimivan ratsuttajansa alla, käynti oli upean reipasta katseltavaa. Eikan meno näyttää yleensä hieman hätäiseltä, mutta tyttärensä askeleet olivat matkaa voittavia ja Eikka sai tehdä työtä pysyäkseen mukana. Mielenkiintoista seurata Prinsessan kehitystä, kuinka nopea polle se onkaan?