Hikijumppaa

Mietin pitkään mitä laittaisin päälleni, koska ilma oli sumuinen ja sadettakin oli luvattu. Päädyin kuitenkin toppavermeisiin, mikä on näin jälkikäteen ajateltuna ihan hyvä idea. Ne ainakin pitää sadettakin eikä tule kylmä. Siinä vaiheessa en kuitenkaan ottanut huomioon, että saisin ratsukseni Kolurin...

Tallillahan se selvisi, että Kolur olisi tämän päiväisen elämyksen antaja. Oona sanoi että jos busseja tulee vastaan, niin aina voi tulla alas selästä... Viimeeksi meni ihan hyvin, mutta tarkkailisin tilannetta. Pidensin jalustimia ja kiipesin selkään, jolloin huomasin jalustimien olevan liian lyhyet. Auli piti ystävällisesti Kolurista kiinni, kun vääntyilin selässä jalustinhihnoja pidentäen ja taistellen samalla toppahousujen kanssa.

Päästiin heti melkein keulille, vain Eikkis oli edellä. Alkoi lantiojumppa, vaadin heti liikettä ja ratsastin oikein urakalla poikaa eteenpäin. Kolur kävelikin kunnialla ja olin oikein ylpeä meistä molemmista. Prinsessa oli meidän perässä, mutta siirtyi pikkuhiljaa keulille, koska Eikka näki pääsiäisnoitia siellä ja täällä. Ja sitäpaitsi Prinsessa ahdisteli Koluria niin, että Kokuli yritti jo potkia neitokaista. Reilu jätkä!

Menimme ns. uudelle reitille ja otimme ensimmäisen töltin autotiellä. Heti melkein perään näin kaukaa bussin tulevan. Hihkaisin Oonalle että bussi edestä ja tulin apinana alas Kolurin selästä. Bussi tuli aika lujaa vauhtia, hiljensi sentään kohdalla. Kolur meni kiltisti talutuksessa ja sanoin Oonalle, että kävelen sinne hiekkatielle asti. Kolur alkoi raahautua perässä ja paikoitellen tuntui kuin olisi kiskonut kivirekeä. Kehuin Koluria joka kerta kun ohjat olivat sievästi löysällä ja pikkuhiljaa herra tuntui tajuavan, että ilman ratsastajaakin voi kävellä reippaasti.

Hiekkatiellä kipusin takaisin selkään ja Keke siirtyi nopeampana meidän eteen. Keken väri muistutti jostain kumman syystä vihreää, märkä polle oli ilmeisesti kieriskellyt heinissä. Jos näette Espoossa vihreän pollen otsatukka letitettynä pinkillä hiuslenkulla, se ei välttämättä ole liiallisen juhlinnan aiheuttama näköharha.

Sitten olikin vuorossa tölttipätkä, jossa Kolurin kanssa kyllä pistettiin laukaksi. Niin taisi tulla kaikki loputkin 4 hummaa perässä laukalla, etummaiset kolme menivät aika haipakkaa. Sitten tuli laukkapätkä, joten harjasta kiinni ja menoksi! Tölttipätkissä jäätiin selvästi, mutta otettiin joka kerta laukalla kiinni edellä menijät. Nyt tosin mentiin ihan selvästi tölttiä, eikä ravia kuten mille mä sen yleensä saan. Ja taas oli rinta rottingilla, kehuin pollukkaani ahkerasti!

Paikoitellen tie oli pahoilla routakuopilla, joten piti olla erityisen tarkkana varsinkin laukkapätkissä. Kolur kiemurteli vesilätäköiden ohi ja jopa hyppäsi yhdestä yli, hienoa! Svipa yritti takaata ties kuinka monta kertaa ohi, mutta Auli piti hienosti johtajatamman kuosissaan. Paikoitellen tuntui tilanne varmaan samalta kuin aikoinaan laukkaradalla, tekisi mieli antaa päästää pollet menemään niin lujaa kuin vain haluavat... :D

Mielessä oli loistava laukkamäki ylös takaisin tullessa, mutta tie oli siltä kohdin aivan järkyttävässä kunnossa. Routakuoppia hurja määrä, kaviot upposivat hiekkatiehen ja oli pakko pidättäytyä ihan käynnissä. Kolurinkin jalat liukuivat ylipehmeässä hiekassa alamäkeä mentäessä, eihän sellaisessa muuta voi mennä kuin käyntiä.

Laukkapätkiä tuli kuitenkin eteen vielä monta. Yhdessä pitkässä pätkässä kolme edellä menijää lähtivät jo laukalle, kun Kolur teki stopin ja piti häntä pystyssä kakkatauon! Nauratti, hihkaisin etummaisille, että "KAKKATAUKO!" ja he hieman hidastivat, ei tosin paljoa. Pikakakat väännettyään Kolur lähti liikkeelle ja hihkaisin muille että "TULLAAN" ja sitten meno olikin hurjaa! Svipa takaata kuunteli mun käskyjä ja Aulia nauratti, sekin polle kuuntelee mun käskyjä vaikken sen selässä olekaan! Koko jono perässään Kolur antoi palaa ja meni lätäköitä ja routakuoppia väistellen innoissaan kärkijoukon perään!

On Kolur aika mainio polle, tänään se isotteli äiteelleen, muka potki ja näytti hampaita. Hyvä että Svipa oli Aulin hallinnassa, johan se tammukka olisi muuten tullut kurittamaan poikaansa oikein urakalla. Hampaat ilmeisesti kävi kuitenkin jossain vaiheessa Kolurin mutaisessa ahterissa, koska poika pomppas kesken käynnin ja kulki ilman patistusta pitkän aikaa nätisti! ;-)

Loppumatkan käyntipätkät meni hienosti, ajotiellä siirryin taas Eikan taakse ja otin pikkutöltillä aina Prinsessan ja Eikan kiinni. Hurjia kävelijöitä nämä kaksi, eikä Prinsessa näytä edes menevän kiireellä (kuten äitinsä Eik), vaan rentona aloitteleva ratsu meni pitkiä askeleita siroilla säärillään. Bussejakaan ei tullut vastaan, pikkuautoja tosin senkin edestä. Niistä emme kuitenkaan välittäneet ollenkaan ja reippaasti päästiin tallille.

Tallilla Kolur seurasi nätisti talliin ja otin kiltiltä ratsultani suitset ja satulan pois. Jaoin uuden makuisia heppanameja kaikille halukkaille (kaikki halusivat, kumma homma!) ja loput muruset kippasin useampaan ruokavatiin. Vein annokset Eikille ja Svipalle pikkutallin puolelle ja Svipa hörisi niin kovaa, että ääni tuntui ihan rinnassa asti. Johtajatammukka sai ensimmäisenä osansa ja omassa karsinassaan Eik väisti kiltisti kunnes sain sille oman vadin maahan. Itse hengähdin hetken ja avasin hieman talvitakkia, kuuma oli tullut ratsastaessa vaikka sade viilensi kummasti.

Varattuani lisää ratsastuksia huomasin että siirtoratsastukseen oli laitettu heppa-ratsastajaparit ja ikävä kyllä mulle ei ollut laitettu Tvisturia huovalla, mutta näytti olevan toisiks paras vaihtoehto, eli Gustur! Oih, me mennään sitten aika haipakkaa ison ruunan rupsukan kanssa, kunhan vaan lumet sulaa ja ruoho alkaa vihertää! Jee!