Vuorossa yksinratsastukseen oli Gustur, jolle olin ajatellut satulatonta käyntireissua. Muut pollet olivatkin reissussa, joten kävin hakemassa Gusturin tarhasta. Sitä ennen annoin Laikalle namia, kun rouva tuli innokkaana tervehtimään! Gusse tuli oikein nätisti mukaan tarhasta, ja niin tuli Laikkakin! Piskuinen tamma seurasi tohkeissaan Gusturin vanavedessä sisälle talliin, piti ihan ajaa se takaisin ulos!
Vein Gussen ulos pihalle ja etsin käsiini harjan. Gussella ei niin paljoa ollutkaan enää talvikarvaa, melkoisen siisti poika oli. Mitä nyt kuivunutta mutaa sai hinkata pois... Sitten hain huovan ja vyön ja laitoin ne Gusturille. Tirriäisen hirnuessa (ja Gusturin vastatessa) kävin katsomassa varsalaitumia. Piti nimittäin odotella muita heposia retkeltä, Kekellä kun oli lainassa Gussen suitset.
Viimein näinkin porukoitten tulevan pyörätietä pitkin kotia kohti ja jäin Gussen viereen seisoskelemaan. Varsalaitumen pihatto peitti näkyvyyden mutalikkoon ja isolta osin polulle, joten kun hevosia ei kuulunut, niin siirryin paremmalle näköalapaikalle. Siinä huomasin, että mutalikolla oli jotain kummaa tekeillä. Muutama heppa oli tullut nätisti yli, mutta maassa oli jotain liikkuvaa mustaa. Sitten hoksasin, että joku oli tipahtanut ratsunsa selästä. Veti vakavaksi, toivottavasti kellekään ei sattunut mitään eikä hevosillekaan. Sitten huomasin että Keke oli ilman ratsastajaa ja arvasin tipahtaneen olleen Auli. Ja juuri kun hän oli ekaa kertaa Kekellä liikkeellä!
Neljä ratsukkoa tuli tallille ja ohjeistin heidät laittamaan pollet siihen missä ne olivat olleet kiinni lähtiessä ja Kolurin vein samantien talliin. Otin Kokulilta suitset ja satulan pois ja vein ne paikoilleen. Siinä vaiheessa Aulikin tuli Keken kyydissä tallille ja Oona otti pollukoilta suitsia pois. Autoin vielä Tvisturin satulan kanssa ja sitten pyysin Aulilta Gussen suitsia. Auli näytti olevan kunnossa, hieman jäykästi ja varoen hän kyllä liikkui.
Laitoin Gusselle suitset päähän ja Auli piti Gussesta kiinni kun kiipesin jakkaralta Gussen selkään. Sain Aulilta vielä raipankin mukaan ja sitten menoksi! Suoraan Eikan ruokakupille! Eikka oli ihmeissään kun kiskoin rynnivää heppa-pappaa pois toisten eväistä. Pyörimme kuin väkkärä pienen pienellä voltilla monta kierrosta, kunnes Oona tuli kiskomaan meidät matkaan. Evästykseksi hän sanoi, että sitä raippaa voi sitten käyttääkin...
Tarhan reunaa menimmekin komeaa reipasta käyntiä ja huomasin, että Gusturin selkäranka tuntuu melkolailla myös huovan läpi. Tää oli eka kerta Gussella ilman satulaa, joten asia tuli yllätyksenä. Mutalikon tullessa Gusse epäröi ja ohjasin pojan urheasti oikealle polulle. Pahimman kohdan tullessa Gusse pysähtyi ja kääntyi takaisin tallille. Käänsin pojan takaisin menosuuntaan, mutta Gusse veti sitkeästi takaisin. Yhtäkiä olimme keskellä risuista pusikkoa, jolloin olin erityisen kiitollinen ettei ollut kesä! Olisin muuten ollut verinaarmuilla ja pahasti... Yritin ohjata pojan takaisin polulle, mutta näppärästi Gustur siirtyi takaisin tallia kohti. Polulla yritin vielä kerran kääntää muka-pukittelevan herran pään, mutta en onnistunut.
Oona ihmetteli, että nytkö jo te tuutte takaisin ja sanoin että kyllä, vaihdamme satulan huovan tilalle. Huopa pois, satula selkään, jalustimet sopiviksi ja takaisin ylös. Oona antoi hieman pidemmän raipan mulle neuvotteluvaraksi ja sanoi että saattaa tulla tahtojen taisto tällä kertaa. Vastasin että sitten pyöritään tossa mutalikossa se kaksi tuntia, haluan koko rahan edestä! ;-)
Satulan kanssa olikin varmempi olo, kun oli ne jalustimet tukemassa. Taas menimme hienosti tarhan vierustaa ja kun tuli mutalikko, loppui meno. Gustur yritti kääntyä, minä käänsin takaisin. Gustur kääntyi uudestaan ja ohjaa ja pohjetta antamalla yritin kääntää koko ratsukon ympäri. Sepäs ei niin onnannutkaan, Gusse nimittäin peruutti ja peruutti ja peruutti ahterinsa suoraan tarhan sähkölankoihin. Johan pomppas! En tiedä miten se hevonen kiepautti itsensä alta pois niin, että tantereeseen tultiin. Toinen käsi oli onneksi harjassa kiinni, joten en ihan päälleni tuiskahtanut, vaan ahterille ja selälle. Gustur jäi seisomaan viereen, käänsi hieman päätänsä että näki mut paremmin oikealla silmällään ja odotti. Meikä kipuaa ylös ja sanoo varsin tuimaan ääneen Gusselle: "Tää ei ollut kivaa." Gustur vissiin vaistosi että nyt alkaa Anka-tätillä kiehua. Otin ohjat käsiin ja vein pollen taluttaen siitä mutalikosta läpi.
Mietin missä pääsisin takaisin selkään, noi rungottomat satulat kun kiepsahtavat helposti. Eikä Gusse tehnyt asiaa yhtään helpommaksi, joka kerta kun laitoin pyörätiellä jalkaa jalustimeen, se kääntää päätänsä kohti tallia ja yrittää kääntyä. Loppujen lopuksi houkuttelin sen ojaan seisomaan ja kipusin sitten ojan reunalta satulaan. Oli omituista mennä hevosen oikealta puolelta satulaan, mutta hyvin sain sinne itseni punnerrettua. Tosin Gusse kääntyi oitis tallille ja mä jatkoin kääntämistä niin kauan kunnes oltiin taas nenä kohti menosuuntaa. Pari volttia siinä pyörätiellä tehtiin ja jopa käytin kerran raippaa, mutta sitten lähdimme (housut märkinä) reipasta käyntiä kohti Hakjärveä.
Olin jo tämän alkutaistelun lomassa päättänyt, ettei me mitään kahden tunnin reissua tehdä. Käynnillä mennään sitten hieman lyhyempi reissu, henkiset voimat ei riitä kuin yhteen tuntiin. Menimme Hakjärventielle pidempää reittiä ja kaikki meni oikein hyvin. Suojatietä ylittäessä menimme reippaasti ja ylämäkeen kiipesimme vauhdikkasti. Yritys oli kova kääntyä oikealle menevälle hiekkatielle ja kohti kotia, mutta voltilla jatkoimme kauniisti matkaa.
Mökkitiellä aloimme pysähdellä ja jyrkässä alamäessä (laukkamäki toiseen suuntaan) tapahtui stoppi. Gustur yritti kääntyä ja pääsi sivuttain mäkeen. Päätin, että siinä sitten pysytään, kunnes meno alamäkeen maistuu. Gustur yritti välillä kääntää päätä ylämäkeen, mutta tiukka "ei!" ja ohjien kiristyminen sai mielen muuttumaan. Hetkisen kuluttua korvat alkoivat kuunnella tarkemmin ratsastajaa. Joka kerta kun pää kääntyi alamäen puolelle, löysäsin ohjia ja kehuin. Siinä jonkun aikaa seistyämme alkoi toinen etukavio kuopsuttaa maata, tylsäähän tässä on hei seistä. Silloin pyysin hevosta alamäkeen ja voi miten hienosti menimmekin! Kehuin Gusturia ja se päristeli mulle takaisin.
Aika pitkälle me päästiin, mutta sitten oli käännyttävä takaisin. Alhaalla oli jokin työmaa, missä pressu liehui tuulessa. Tuumasin sen olevan jo ihan hevosen kiusaamista ja käänsin Gusturin kotia kohti. Piti ensin miettiä että kummaltas puolelta se olikaan notkeampi, ai niin vasemmalle oli helpompi kääntyä, joten käännyimmekin oikean kautta. Tämä oli ihan varotoimi, koska paikkana oli laukkamäki ja ajattelin jopa pysyä tällä kertaa kyydissä... Muutama ripeämpi askel tuli, mutta pyytäessäni käyntiä sain mitä halusin.
Takaisin päin tullessä tein pieniä pidätteitä, jotka menivät oikein hyvin läpi. Gustur hidasti menoaan kiltisti ja tottelevaisena. Pärinäpolle meni tyytyväisenä, ei välittänyt haukkuvista koirista, vaikka niitä oli molemmin puolin tietä. Tuuli vain oli kamala, Gusse kulki välillä aivan vinossa kun yritti saada turvan tuulta kohti. Käynnillä kuitenkin menimme koko loppumatkan ja kun pyysin tien vasempaan reunaan, Gustur totteli ja samoin hän ymmärsi kun sanoin "Oikea reuna, Gustur, oikea reuna!"
Mietin ennen mutalikkoa, että pitäisikö mun tulla alas selästä. Gustur oli kuitenkin niin keskittynyt jalkoihinsa, etten uskaltanut keskeyttää... :D Käynnillä tultiin tallipihalle asti ja epäilin Gussen marssivan suoraan talliin ovien läpi, kun ei meinannut pysähtyä laisinkaan. Pääsin sentään alas selästä, ihan normi-alastulona, ja vein Gussen sisälle. Suitset pois, satula pois ja ruokakippo turvan alle. Sapuskat syötyään herra siirtyi päristellen takaisin tarhaan taputusten saattelemana.
Soitin Jaanalle ja kerroin mielenkiintoisesta reissusta ja sanoin oppineeni taas paljon. Opin sekä hevosista yleensä, että Gusturista, ja itsestäni myös. Hevosten kanssa häärääminen on aina mielenkiintoista, kun niillä on kaikilla omat luonteensa ja jokainen kerta on erilainen. Ratsastus on antoisa laji!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti