Ja lisää Kauniita ja Rohkeita!

Voi hyvänen aika, en tosiaan kuvitellut saavani näin paljon huvia hevosten laidunelämää seuratessa! Tiesin kyllä, että nämä issikat ovat melkoisia persoonia ihan joka ikinen. Jo vuosi sitten kesällä sain esimakua eri karaktääreistä, mutta tää alkaa olla jo todella koomista.

Tiistaina Jaana soitti ja sanoi siirtäneensä Eikan, Kronan ja Prinsessan isommalle laitumelle muiden joukkoon. Tuskin se Krona karkaa langoista muualle kuin naapurilaitumelle ja tuntuu se sieltäkin tulevan illalla takaisin.

Taluttaessaan hevosia ison lauman luokse, Mörri oli heti herrasmiehenä toivottamassa tulijat tervetulleiksi. Eikasta se ei niinkään välitä, mutta kiva kun Krona tuli takaisin! Mutta saman tein oli Mörri pysähtynyt ihan ihmeissään, näkeekö hän kaiken kahtena? Kaksi Kronaa?!? Sitten oli poika tullut innolla tutustumaan uuteen tammaan hurjasti höristen. Prinsessa oli katsellut Mörriä hetken ja miettinyt että mikähän tuokin on. Prinsessa oli lähtenyt karkuun ja Mörri perään komealla ravilla kaula kaarella hörhöttäen. Siellä ne olivat menneet peräkanaa, Prinsessa edellä ja hörisevä Mörri perässä! :D On tää ihme Casanova tää mun Mörrini! Heh!

Ilmeisesti illan ja yön aikana oli rauha palannut maahan ja tutustumiset suoritettu, koska keskiviikkona laitumelle mennessäni kaikki muut paitsi Prinsessa ja Mörri olivat jossain kauempana. Mörri söi ruohoa pikkulaitumella ja Prinsessa käveli kohti porttia luokseni. Voiko se kuulla auton äänen niin pitkälle? Sekin kyllä tunnistaa autoni äänen, se on se ääni minkä sammuminen tietää herkkupalaa...

Prinsessan kanssa kävelin sitten satulakaapille ja hain sieltä tavaroita. Matkalla ihan vahingossa sattui käsi porkkanapussille ja kertakaikkiaan huomaamatta se käsi tarjosi ihanalle Prinsessalle porkkanaa... Hain Mörrin harjattavaksi, minkä polle hoitikin esimerkillisesti. Prinsessa katsoi hyvin tarkkaan tekemiseni, nuuski Mörrin harjoja ja antoi nätisti hieman harjatakin samaisella harjalla. Edelleen tarkkaavaisena Prinsessa katseli kavioiden puhdistuksen ja nuuski mun hihaa kun selitin mitä teen. Laitoin Mörrille varusteet päälle ja Mörri yritti olla ihan coolina vaan, katsos kun tämä jätkä lähtee nyt töihin. Laitoin loput porkkanat harjapakkiin ja pakin tiukasti kiinni. Jätin riimun roikkumaan riimupuuhun ja lähdimme raippa ja näkkäripaketti toisessa kädessä portille.

Tämä kyllä hieman jännitti mua, kun en ole Mörrin kanssa aiemmin mennyt ilman vetoapua tiellä. Prinsessa saattoi meidät portille asti, olisi tullut mukaankin ellen inhottavasti olisi sulkenut porttia Hänen Korkeutensa nenän edestä. No siinäpä sitten kuljettiin laitumen reunaa vasemmalla puolella tietä, hirnuen puolin ja toisin. Okei, olisihan tämä pitänyt arvata. Alamäki vielä meni, mutta se suora takalaitsalle oli pii-ii-iit-kä... Siinä piti jo näkkäripaketti kiinnittää ratsastusvyöhön ja ottaa raippa käteen, täähän oli ihan mahdotonta!

Puolivälissä näytti laitumien rajalla olevan muu lauma ja kaikki katsoivat takalaitsalle. Siinä pysähdyttiin taas ja hirnuttiin sydäntä särkevästi. Mihin katosi se asenteella varustaessa seisonut polle?!? Yhtäkkiä kuului takalaitumen puolelta hirnuntaa ja saman tien oltiin pää pystyssä ja korvat hörössä. Kronahan se oli taas karannut sinne puolelle ja jo alkoi Mörrinkin askel tulla tahdikkaammaksi. Pääsimme loppumatkan hyvin portille ja Mörri väisti kauniisti lankoja.

Talutin polleni satulakaapille, avasin näkkäripaketin ja kuten edelliselläkin kerralla, annoin näkkäristä palasen ja rapisuttaen laitoin paketin satulakaapin katolle. Sitten otin satulavyöstä retkijakkaran ja annoin Mörrin nuuskia sitä. Laitoin sen Mörrin viereen ja kuin vanhasta muistista nousin selkään jakkaralta. Hienoa! Mörri vaan kiepsautti jalallaan jakkaran kumoon, mutta ei sillä enää ollut väliä, homma toimii! Lähdimme kävelemään kohti Kronaa ja se tulikin uteliaana vastaan. Kun ei mitään mielenkiintoista tapahtunut (siis kellään ei ollut mukana ruokaa), niin se jatkoi laiduntamista. Mörri tiesi jo mitä tällä laitumella tehdään ja taapersi nätisti alamäkeen. Se portille kääntyminen oli taas hieman hankalaa, mutta pääsimme yhteisymmärrykseen. Ja ylämäessä satulakaapille sain Mörrin oikein hyvälle raville! Palkkioksi näkkäriä satulakaapin katolta.

Pelkästään pienestä kielen naksautuksesta lähdimme taas kohti Kronaa. Olin laittanut jo aiemmin ohjat kiinni lampaankarvan lenkkuihin, joka itseasiassa oli hieman kauhukahvan oloinen. Nää lenkuthan on oikeasti sitä varten, että niillä saa lampaankarvan kiinni satulan vastinhihnoihin. Niissä kun oli kummassakin karhutarraa, niin aukaisin ne molemmat ja kiinnitin ne toisiinsa. Ei siitä tukea voi ottaa kun se on ommeltu kankaaseen, mutta ohjat se pitää hyvin pois hevosen jaloista. Nyt tein sitten niin, että annoin ohjien olla siinä ja yritin ohjata ihan pelkällä painolla ja jaloilla. Aika hyvin polleni kuunteli, kunhan suuntana oli Krona. Jonkin verran sain kiemurreltua polkua pitkin, mutta turpa ei värähtänytkään pois Kronasta. Sitten oli pakko ottaa ohjat käsiin, kun piti kääntyä vasemmalle alas. Ja taas portille meno oli sitkasta touhua. Mutta nyt Mörri muisti, että ylämäessä sen puunjuuren jälkeen mennään kovempaa, joten pääsin hienolle raville!

Kehää kierrettiin muutaman kerran ja joka kerta satulakaapilta lähdin ilman ohjia. Ja satulakaapille tultiin vikalla kerralla jo siihen malliin, ettei ihme jos tytöt tykkää tästä herrasta! Kaappasin näkkäripaketin mukaan ja kiinnitin retkijakkaran ratsastusvyöhön. Kiipesin takaisin selkään kannolta ja sitten suuntasimme taas alas. Portilla piti tulla pois selästä ja talutin Mörrin takaisin kohti Prinsessaa. Busseja meni sinne ja tänne, eikä me välitetty niistä pätkääkään. Katse oli kiinnittyneenä laitumelle, missä oli Prinsessa?

Prinsessa kuului ennenkuin näkyi, hirnuva tamma piti mekkalaa. Niin piti Mörrikin, piti oikein pistää käsi korvan eteen! Montakohan desibeliä hevosen hirnunnassa on? Prinsessa oli meitä portilla vastassa ja me seurasimme sitten tammaa alas. Prinsessa suuntasi automaattisesti Mörrin riimupuun luokse, ei mikään tyhmä tamma! Siinä se odotti että me tullaan paikalle ja katseli taas tarkkaan mitä tehdään. Otin Mörriltä varusteet pois ja lähdin sitten laittamaan ruokakippoja. Annoin Prinsessallekin ruokakipon, ettei se ihan ilman jää. Laitoin kummallekin vielä näkkäriä ja porkkanaa ja Mörrille hieman pellavarouhepuuroa. Oli sen verran epämääräisen näköistä, etten olisi ihmetellyt jos moinen olisi jäänyt syömättä. Vaan ei, hyvin meni alas sekin sörsseli!

Prinsessa haistoi että Mörrillä on siellä jotain muutakin kuin hänellä ja yritti päästä toisen ruokakupille. Seisoin sitkeästi välissä ja siirryin aina niin, ettei Prinsessa päässyt Mörrin kipolle. Sitten typykkä söi omansa, jos vaikka sen jälkeen onnistaisi... Päästin Mörrin irti, vaikka sillä oli vielä puuroa jäljellä. Se ei oikein osaa vielä syödä tuota puuromaista ruokaa, se tippuu huulien välistä maahan. Hyvin se maistui ja kun kippo oli nuolemista vajaa valmis, siirryin sivuun ja ajattelin voivani laittaa tavaroita pois. Kaapille päästyäni takaata kuului hurja "IIII-IIII-IIiii!" Ja kummaa jytkettä. Käännyin katsomaan ja hevoset olivat takapuolet vastakkain ja potkuja sateli kumpaankin suuntaan. No justiinsa! En tiedä mikä niiden keskinäinen arvojärjestys on, mutta Mörrin ruokakipollehan EI tulla! Raukkaparka nähnyt edellisessä paikassa nälkää, joten nyt hän syö kaiken, ihan kaiken, mitä hälle annetaan! Hetken kuluttua Mörri oli jo saanut maastakin puuron rippeet syötyä, jolloin se päästi Prinsessan ("Enkö ookki söpö? Eikö ookki kauniit silmät mulla? Räps räps!") nuuskuttelemaan puuron jämiä.



Mörri tulossa tarkistamaan tilanteen



Vein ruokakipot takaisin kaappiin ja pakkasin kaikki ylimääräiset pois. Vielä otin näkkärinpalaset käsiin ja sitten muistin että mullahan on kamera repussa. Kaivoin sen esiin ja otin muutaman kuvan näistä kahdesta.

Prinsessa vuorostaan tutkii, josko kameraan olisi piilotettu porkkanoita!

Mörri jäi tyytyväisenä syömään ruohoa alas, mutta Prinsessa-neito tuli saattamaan mut ihan portille asti. Olisi varmaan lähtenyt mukaankin, sen verran hänestä löytyy uteliaisuutta ja seikkailunhalua. Ja vaikuttaa erittäin fiksulta hevoselta tämä meidän Prinsessa, tulee vastaan, löytää tiensä takaisin Mörrin riimupuulle, seuraa tarkkana Mörrin harjaamista, jne. Aika ihana tammukka, ei ihme että Mörri tykkää!



Riimussa lukee "TOUGH ENOUGH", eli "TARPEEKSI TOPAKKA", ihan kuin sitä ei muuten huomaisi...

Mielenkiintoisia hetkiä

Eilen olin hieman auttamassa, kun Jaana ja Oona siirsivät ensin Brynjan ja Tirriäisen talvitalliin ja sitten vielä Vaavinkin. Mä lähinnä etsin Kronan ja Eikan, jotka oli tarkoitus siirtää Prinsessan seuraksi varsalaitumelle. Kronahan oli taas mennyt langoista läpi, se söi kaikessa rauhassa perimmäisellä laitumella ruohoa. Kiltisti se antoi kiinni ja epäilyttävän helposti se tuli sähkölangan ali takaisin muun lauman luokse. Kuulemma Krona on mennyt aamulla toiselle laitsalle ja tullut aina illalla takaisin. Tamma, joka kulkee omia polkujaan. Noh, nyt se on sitten Eikkiksen kanssa sähköjen takana Prinsessa-vahtina.

Tai mitenhän päin mahtaa asia olla, Prinsessa vetäs pultit vieraista Hänen Kuninkaallisella laitumellaan ja ajatti äitiänsä ja Kronaa pitkin laidunta. Kyllä se rauhottui sillä välillä kun olin harjaamassa Mörriä, hoksasi vissiin että muutenhan hän on ihan yksin.

Eilen illalla luin ruokintakirjaa ja hoksasin että mullahan on kaapissa vehnäleseitä. Niistä siis aamulla tekemään Mörrille puuroa, kasvaa hyvä turkki talveksi! Tekee ihollekin hyvää ne leseet. Pikkasen lorautin liikaa vettä leseiden päälle purkkiin, joten jotain piti keksiä. Ikävä kyllä olin töissä, joten tein hätäratkaisun. Nyysin työkaverini Elovena-kaurapuuropusin, siis sellaisen annospussin, missä oli kaurahiutaleita, omenaa ja marjoja. Heitin sisällön leseiden ja veden joukkoon ja lämmitin mikrossa ja mietin että mitähän se mun polle-rukkani saa syödäkseen... Oli mulla näkkäripakettikin mukana, porkkanat unohtui kotiin.

Töistä päästyäni ajelin laitumelle ja mukavasti hevoset olivatkin melkein portin vieressä. Hain ensin kaapista kaikki varusteet puun viereen ja sitten talutin Mörrin paikalle. Kuten tavallista, hänet sai harjata ja tarkistaa kaviot hyvin, ei mitään ongelmia. Siinä vaiheessa katsoin jo että selän muoto on hieman muuttunut. Lihaksia? :D Varustin ratsuni lampaankarvalla, ratsastusvyöllä, suitsilla, kokoontaittuvalla retkijakkaralla (sai hyvin ratsastusvyöhön kiinni hakalukolla), raipalla ja näkkäripaketilla.

Mörri lähti nätisti seuraamaan mua kun talutin sitä kohti laitumen takaosaa. Kävelimme pitkin metsän reunaa ja käännyimme sitten oikealle, kohti kauimmaista laidunta. Kiersimme siis koko ison laitumen ja kun olimme päässeet melkein takaisin tielle asti, menimme lankojen ali kauimmaiselle laitumelle. Voi että oli jännä paikka Mörrille! Kuinka rohkea polle mulla onkaan ja luottavainenkin kun uskalsi tulla kyyryssä langan alta! Hienoa! Kehuin poikaa ja annoin näkkäriä kun se oli hetken rauhoittunut.

Sitten kävelimme edelleen talutuksessa kohti tien mutkassa olevaa porttia, siitä käännyimme vasemmalle ylämäkeen kohti vanhaa satulakaappia. Annoin näkkäristä puolikkaan Mörrille ja näytin samalla, että laitan näkkäripaketin katolle. Rapistelin vielä pakettia, että polle varmasti ymmärtää sen olevan herkkua katolla.

Otin retkijakkaran ratsastusvyöstä irti ja esittelin sen Mörrille. Se ei kiinnostanut, kun ei se ollut syötävää. Sitten avasin jakkaran ja annoin Mörrin tutustua siihen. Hetken kyllä katsottiin ihmeissään kun siirsin sen siihen kyljen viereen, mutta eipä tuo tainnut kuitenkaan kauheasti kiinnostaa. Asettelin jakkaraa mahdollisimman tukevasti, mutta kun se on kolmijalkainen, niin helppoa se ei ollut. Otin Mörrin ohjista otteen ja nousin jakkaralle, mutta kun heiluin niin epävarmasti epätäsäisella alustalla, Mörri siirtyi kauemmaksi. Päätin antaa asian olla, alustan pitäisi olla tasaisempi. Jätin jakkaran siihen ja kiipesin kannolta selkään.

Lähdimme kävelemään reippaasti kohti "omaa" laidunta ja ohjasin Mörrin alamäkeen kun aitalanka tuli vastaan. Käänsin hevoseni vasemmalle, eli takaisin kohti tienmutkaa ja porttia. Siinä vaiheessa oli pientä hakemista, kuka käskee ja minne. Jouduin käyttämään raippaa lavalle, jonka jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen. Hieman hitaasti, mutta kuitenkin, pääsimme portille ja siitä käänsin ylämäkeen kohti satulakaappia. Hoputin polleani ylämäessä nopeammalle askellajille ja kehuin muutamasta tölttiaskeleesta. Ohjattuani ratsun satulakaapille otin näkkäripaketista puolikkaan näkkäriä ja lahjoin hevoseni.

Samaa isoa ympyrää menimme muutaman kerran ja viimeisellä kerralla ylämäessä Mörri siirtyi ihan pienen pienestä kannustuksesta tosi hienoon raviin! Oi että olin ylpeä pojasta, se selkeästi haluaa miellyttää! Siinä päätin sitten lopettaa, haimme vain näkkäripaketin ja jakkaran satulakaapilta ja ratsastin Mörrin takaisin kohti omaa laidunta. Askeleet olivat niin pitkiä ja reippaita käynnissä, että! Ja juuri ennen aitalankaa otin jalat pois jalustimista, jolloin Mörri pysähtyi kuin seinään. Olen huomannut sen aiemminkin, että polle pysähtyy kun ottaa jalat pois jalustimista. Ei tarvitse ohjia, ei ääntä, ei mitään! Tosi hienoa, Mörri!

Langan alta tultiin taas hiipimällä ja suuntasimme talutuksessa kohti metsän reunaa. Etsin sieltä uuden kannon ja kiipesin takaisin selkään. Muu lauma oli matkan varrella ja Keke oli uteliaana tulossa vastaan. Mua hieman hirvitti, että mites nää kaksi kilpakosijaa suhtautuu toisiinsa, ja sanoin tiukasti "Keke, pois!" Keke pysähtyi ja jäi taakse kun kävelimme ohi. Että siinäkin on fiksu heppa! Se tietää milloin saa tulla luokse ja milloin ei. Mörrin kanssa menimme laitumen raunaa muiden seuratessa matkan päässä ja Mörri suuntasi suoraan riimupuulle. Itseasiassa se suuntasi sille puulle, missä me ollaan normaalisti oltu, mutta nyt sanoin sille että ei kun se riimu on nyt tuolla puussa. Sitten sieman käänsin polleni päätä, jolloin se huomasi että niin tuollahan se olikin ja jatkoi sitten oikean puun luokse.

Otin varusteet pois Mörriltä ja kävin laittamassa ruokavatiin mysliä ja sen päälle ihan itse tekemääni puuroa. Pilkoin vielä pari näkkäriä ja toivoin samalla että ruoka maistuu... Vein vadin sisältöineen Mörrin nenän alle ja sitten alkoikin moinen maiskutus! Hillitön lurpsutus ja maiskutus ja turpa ei edes välillä noussut ylös! Alkoi naurattaa, piti ihan soittaa äiteelle ja pyytää sitä kuuntelemaan sitä hurjaa ääntä. Harjasin polleni uudestaan sen syödessä, sain ihan kaikessa rauhassa rapsutella!

Siinä katselin sitten tarkemmin Mörrin selkää ja totesin sen lihasten kasvaneen. Varsinkin selkärangan vieressä juuri lautasten edessä oli selkeät lihakset. Yhtäkkiä hoksasin mistä ne olivat siihen ilmestyneet ja alkoi hymyilyttää. Tästä saamme ilmeisesti kiittää Kronaa ja sen kiimaa! Mörri oli ottanut tosissaan tämän poikakaverina olon! Hih!

Mörri edelleen lurpsutti viimeisiä puuron rippeitä ja järsi välillä vadin reunaa. Sitten se sai vimosetkin nuoltua ja vein tyhjän vadin takaisin kaappiin. Vielä Mörri sai yhden näkkärin ja paikalle ihan sattumoisin haahuillut Laikkakin sai herkkua. Mörri vielä saatteli mut ylämäkeen portille ja jäi kuuntelemaan kun hörhötin tien toisella puolella oleville Prinsessalle, Kronalle ja Eikalle.

Tuntui hyvältä kun meillä alkaa löytyä se yhteinen juttu ja kun heppa vielä seuraa perässäkin, niin se on aikamoista. Mulla on kerta kerralta parempi fiilis siitä pollesta, on se niin mainio otus! Ja komia!

Loimen testausta

Pakkasin itse ompelemani loimen ja upouuden ruokavadin kassiin ja suuntasin keskustaan. Tuli nimittäin mieleen, ettei mulla ole oikeastaan hevosen ruokintaan liittyvää kirjaa. Akateemisesta löytyi parikin, joista kalliimman jo ilmoitin joulupukille... :D Sitten löytyi hevoshieronnasta ohut kirjanen, joka myös löysi tiensä mun heppakirjastoon. Noita opuksia alkaakin olla varmaankin 40kpl, ellei enemmän. Mutta kun aina joku kirja puuttuu!

Kasseineni sompailin junalle ja Espoon keskukseen, mistä hain auton. Mies kun oli tarvinnut sitä aamulla töihin mennessä. Laitumelle saapuessani pollet olivat kuka missäkin ja piti oikein tarkkan katsella omani sijaintia. Siellähän se oli Kronan seurassa, joten sinne namipussin ja riimun kanssa. Ensin juttelin Kekelle, se taisi nukkua seisaaltaan! Mä juttelin sille että "Moi Keke, kuka Keklukki se siellä" ja korvakaan ei värähtänyt. Ensin ajattelin että se on tosi loukkaantunut mulle jostain, mutta sitten se ponkasi hurjan hypyn suoraan ylös ja otti pari laukka-askelta pois. Sitten se kääntyi katsomaan korvat hörössä. Mä jatkoin juttelua ja polle näytti tunnistavan mut. Hieman se oli höperön näköinen, taisin tosissaan herättää sen tolpiltaan! :D Uteliaana se kuitenkin tuli tervehtimään, kunhan oli ensin saanut unihiekat silmistään. Gussekin tuli hörähtäen paikalle, kyllä sillekin piti namia antaa.

Krona ja Mörri sai namit ja sitten jo puskista työntyi hörisevä ruskea pää. No Svipukkahan se sieltä haahuili! Rouva tuli niin tohkeissaan läpi pusikosta että ihan nauratti. Hörh hörh vaan kuului kun Sviippeli halusi namia! Sinne meni aika monta namia ja sitten otinkin jo Mörrin kiinni.

Ajattelin, että tää on taas sitä hidasta touhua, kaksi askelta ja pitkiä katseita taakse Kronaan, mutta poika yllätti iloisesti. Se seurasi nätisti ja jäi vain kerran katselemaan ihmeissään. Ja niin jäin minäkin, Tvistur nimittäin sai hepulikohtauksen ja paahtoi hurjalla laukalla meistä ohi Kronan suuntaan ja ohikin. Tuolta se tuli ja sinne se meni! Sitten jatkoimme matkaa, taisi molemmilla olla silmät soikeina.

Laitoin Mörrin kiinni pihattoon ja hain harjapakin ja loimipussin. Tullessani takaisin Mörri hörisi mulle, ja siitähän saa aina namin! Kaivoin porkkanapussin harjapakista ja laitoin ne kaikki Mörrin eteen. Poika söi tosi tyytyväisenä ja sukaa ja harjaa käyttäen harjasin polleni. Kaviotkin sai kauniiisti putsattua!

Sitten olikin aika setviä se loimi. Mörri katseli loimea ja tuumasi vissiin että ai juu tää juttu. Noh, siinähän laittelet, mä syön porkkanoita! Selitin koko ajan Mörrille mitä teen, varsinkin kun aloin leikkaamaan kangasta kaula-aukon muotoon. Ensin se ihmetteli kyllä sitä kynää, millä piirsin viivaa kankaaseen. Saksien ääni oli kummallista, mutta kun selitin samalla, asia oli ihan kunnossa. Sitten kysyin neuvoa Mörriltä, että miten saan sen toisen puolen symmetriseksi. Mörri katsoi mua kuin hullua, hän on hevonen, ei näillä kavioilla mitään saksia käytetä! Nostin loimen leikattavan osan niskan yli ja sain ihan hyvin leikattua sen. Jäljellä oli aika isot läpät etuosaan, niitä täytyy vielä muokata.

Lämmin fleece ja masun täydeltä porkkanaa aiheutti Mörrykälle lievän päiväunten tarpeen. Se nuokkui kun mä yritin saada etuosan liepeet siististi kuvaa varten, sentään yritti siinä vaiheessa pitää silmiä auki. Varmaankin ihan siltä varalta että siitä saa namipalkkion...

Merkkasin vielä eteen keskikohdan ja riisuin sitten turhan lämpimän loimen pois Mörriltä. Samalla päästin sen irti riimusta ja pakkasin tavarani kasaan. Mörri jäi uteliaana viereen nuuskimaan, hän voi auttaa sen harjapakin kanssa kyllä. No kiitos, siinähän on ennestääkin jo hampaanjälkiä... Yritin vielä ottaa kuvaa herran turpavärkistä, siinä kun on selkeästi rusetti!

Toi nyt oli paras kuva mitä sain otettua, ennenkuin kamera oli kuolan vallassa. Mutta rusetti siinä on! :D

Vein harjapakin takaisin paikoilleen ja tuumasin mielessäni että tuliskohan se Mörri luokse jos huutelen. Se kun oli jäänyt pihattoon seisoskelemaan ja ihmettelemään. Istuin halon päälle ja huhuilin Mörriä, jonka pää sieltä pikkuhiljaa ilmestyikin reunan takaa. Ja kas, ainakin se tulee luokse kun rapistelee namipussia! Hah! Annoin vielä viimeiset namit uudesta sinisestä ruokavadista ja viimeiset myslitkin meni siinä. Tyytyväinen polle nuoli astian kiiltäväksi, tää on kivaa kun saa ruokaa vaikkei mitään teekään!

Sinne se jäi katselemaan kun lähdin kohti autoa. Ja nyt ei muuta kuin lukemaan ruokintakirjaa, paljonko mä oikein saan antaa noita porkkanoita sille? Hmm...

HEPPALEIRI !!!

Hei haloo kaikki koululaiset! Tallilla järkätään parin päivän pituinen heppaleiri pääkaupunkiseudun koulujen syysloman aikana 14-15.10! Kaikki mukaan ekalle Talli Brobackan leirille! Harmittaa vietävästi, etten ole koululainen, mutta voisin kyllä tulla silloin torstaina esittelemään Mörrin vieraille. Olen silloin vapaapäivällä.. :D

Jaana lupaili issikkavisaa ja ehkä jopa pujottelukisan toisena päivänä, luvassa myös heppain hoitoa (mun lemppari on kavioiden puhdistus) ja varusteiden huoltoa ja lisää harjausta ja rapsutusta ja nenuttelua oman ihqun hoitopollen kanssa. Ja tietysti ruokinta ja rapsutukset ja harjaus ja rapsutuksia ja harjaamista ja rapsutuksia ja harjaamista.... Maastossa käydään kanssa. Mä haluun mukaan, mä olen ihan innoissani ajatuksesta! :D

Leiriläisetkin saa lounaan ja välipalan, ettei siellä nälissään tarvitse olla. Vai syödäänkö samaa porkkanaa pollen kanssa! :D

Eka kahden tunnin reissu

Nyt pääsin viimein ratsastamaan muiden mukana maastoon, aikataulut eivät ole aikaisemmin antaneet periksi. Sallan kanssa raahasimme ison kasan omenoita Sallan puutarhasta, muuttolaatikollinen herkkua heposille!

Olikin sattunut niin, että Svipa, Tvistur ja Krona olivat pois laskuista, joten mukaan haalittiin Prinsessa. Salla oli tarpeeksi rohkea kyseiselle pollelle, hui! Mä harjasin oman pollurani, tarkistin kaviot ja varustin ratsastusta varten. Suitsittuani herran annoin sille namin kiitokseksi hyvästä käytöksestä.

Selkään pääsin sopivasti ison kannon päältä ja sitten olikin aika lähteä matkaan. Matka tyssäsi melkein alkuunsa, kun Kolur alkoi ontumaan. Mitä ihmettä täällä nyt oikein tapahtuu! Kolur takaisin laitumelle ja Gusse alle, sillä aikaa me muut odottelimme tiellä. Prinsessa ei pitänyt ollenkaan seisomisesta, kyllä tästä nyt pitäisi johonkin liikkua! Mörri seisoi viimeisenä ihan tyynesti, näitä reissuja on kuulkaa nähty tän elämän aikana. Eikä ohi menevät autot ja bussit haitanneet ollenkaan, tässä seistään ja sillä siisti.

Viimein Gusse saatiin jonon hännille ja pääsimme jatkamaan matkaa. Metsäpätkällä Mörri nuuski tosi tarkkaan jalansijansa ja katsoi mihin muut astuivat. Polle kuitenkin päätti itse mihin kannattaa astua, aivan loistavaa! Mulla oli aika huoleton olo siellä selässä, tarvitsi vain väistellä oksia tarpeen mukaan.

Hiekkatiellä Mörri siirtyili reunan ja keskiosan väliä ja etsi kohtaa ilman kiviä. Pidin huolen, että istuin keskellä, ihan vain kompuroinnin varalta. Välillä menin ilman jalustimia ja kokeilin laittaa ne kiinni lampaankarvan nauhoihin. Ei hyvä idea, hankalat saada tarroista irti. Mieluummin heittää ne hepan selän yli roikkumaan.

Ensimmäinen tölttipätkä oli jotain ihan kummallista, tölttiä se ei ollut, eikä ravia, olisiko ollut possupassia? Jotain nyt kumminkin tultiin ja hitaasti, Offari meidän edessä ei myöskään ollut ihan vireessä. Seuraavalla töltillä pääsimme jo hieman töltillekin, mutta possupassia menimme lopun ajan. Ajatuksena oli, että menee mitä menee, pääasia että kuljetaan eteenpäin. Töltti vaatii jo enemmän lihaksia, joten nyt mennään sitä mitä heppa sattuu kulkemaan.

Alamäet kuljimme hitaasti, mutta ylämäissä saimme muita kiinni. Käynti oli tasaista ja pieni arkominen kivisellä kohdalla ei haitannut. Mörri etsi hienosti helpommat kohdat ja polle päristeli aina välillä. Kivahan se on mennä muuallekin kuin laidunta sinne tänne!

Eka laukka oli aivan onneton, kaksi askelta ja sitten vaihdoimme töltille. Töltistä siirryimme raville ja sitten käyntiin. Siinä vaiheessa otin puskasta pienen oksan, joka sai hieman vauhtia, mutta ei mitenkään hurjasti.

Kääntöpaikalla Jaana ojensi hieman isomman neuvotteluvaran, noin 120cm pitkän oksan. Gustur sai samanlaisen, sekin oli laiskalla päällä! :D Kumpikaan meistä ei tarvinnut kyseistä oksaa, riitti että se oli kädessä. Seuraava laukkapätkä olikin sitten kunnon laukkaa, Gustur viuhahti Mörristä ja Offarista ohi kevyesti! Mörrin laukka oli hieman toispuoleista, olisko kyseessä ollut vastalaukka? Ei haitannut, pääasia että mentiin!

Sitten otettiin pätkä possupassia, ravia ja tölttiä, ja lisää laukkaa. Laukka parani huomattavasti ja alkoi löytyä yhteinen sävel menoon. Ja viimeisessä laukkamäessä hoksasin hieman pidättää Mörriä, ja kun annoin ohjaa, Mörri otti rallivaihteen käyttöön. Kovaa mentiin muutaman askeleen verran, mutta sitten loppui kunto kesken. Puuskutettiin ja tultiin loppumatka käynnissä, mutta ilmiselvästi tyytyväisinä.

Loppuosan tulimme käynnissä ja huomasin polleni olevan hikinen ja väsynyt. Metsäpätkä sujui hienosti, Mörri kuunteli hyvin ohjaa ja askeleet olivat varmemmat väsymyksestä huolimatta. Tielle päästyämme tulin alas selästä ja annoin hevoselle hyvin ansaitun venyttely-kävelyhetken. Lähempänä laidunta pidimme pienen hirnuntahetken, olihan Krona odottamassa!

Laitumella etsimme oman riimupuumme ja riisuin Mörrin varusteista. Vietyäni ne paikoilleen oli ruuan vuoro. Jaana jakoi kaikille duunareille litran mysliä ja Mörrin kuppiin laitoin pari omppua kassistani. Sain vielä lisäompunkin Sallan kassista ja leipääkin. Sitten muistin laittaa Annelta saamani ruisleipäpalat mukaan vatiin. Vein ruuan Mörrille, joka rouskutti onnellisena annostaan. Anne oli laittanut leipäpalojen joukkoon murskatun valkosipulinkynnen maustamaan leipiä, ja voi sitä onnen ilmettä kun herra sai valkosipulin suuhunsa! Oikein silmät piti sulkea ja kaikessa rauhassa nauttia tästä ihanasta mausta!

Ikävä kyllä mun piti lähteä kiireellä ja jättää Mörri Jaanan hoiviin. Sen verran katsoin, että Mörri sai kaiken syötyä ja kaikki oli kunnossa, mutta Prinsessan kuskaaminen varsalaitumelle jäi muiden huoleksi. Harmitti tämä äkkilähtö, mutta tiedän että Mörri jäi hyviin käsiin! Ja seuraavalla kerralla se saa porkkanoita ihan varmasti ja ehkä myös valkosipulinkynnen! :D

Ai niin, Sallalla oli gps mukana, joka mittasi nopeuden. Kovimmillaan Prinsessa oli laukannut 39,8km/h ylämäkeen ja Eikkis vielä nopeampaa! Kuinkahan lujaa nää tammukat paahtaisikaan tasaisella, huh!

Mörrin parempi päivä

Tällä kertaa otin äiteen mukaan katsomaan Mörri-pörriä ja pakkasimme mukaan sadekamppeet. Matkalla tuumasin äiteelle, että taitaa olla parasta ottaa ensin Krona kiinni ja tuoda se mukaan pihattoon. Mörriä kun saa tosissaan houkutella liikkeelle, kun pitäis morsianta vahtia.

Hauskasti parkkipaikalla Vaavi lähti tulemaan kohti jo siinä vaiheessa kun ajoin paikalle, se ilmeisesti tuntee auton äänen! Herkkua annettiin sille ja muillekin, kun kerta niin ystävällisinä tullaan tervehtimään.

Isolla laitumella mietin että missähän pollet ovat, mutta siellähän ne pikkulaitumen takana. Koko kööri oli koossa ja syömässä kaikessa rauhassa. Huutelin ensin Kronaa ja pää nousi. Sitten huutelin Mörriä, Mörri-pörriä, Mörriäistä, Pörriäistä ja Mörri-Pörriäistä ja Mörri seisoi ja kuunteli tarkkaan. Jaahas, taas toi täti tulossa! Äitiä nauratti. Porkkanapussin kanssa kävelimme kohti hevosia ja mä menin ensin aidan ali toidelle puolelle. Krona oli uteliaana heti paikalla, joten sain sen nätisti kiinni. Svipa oli oitis ajamassa Kronaa ja Mörriä pois mun/porkkanapussin luota, mutta käskin sen pois. Mörri antoi myös iloisesti kiinni, kuten aina. Sitten äitee tuli porkkanapussin kanssa samalle puolelle ja lähti taluttamaan Kronaa pikkulaitumen ympäri. Siinä vaiheessa mä kannoin avaamatonta herkkupussia, ettei muut innoissaan tunge liian lähelle mun äitiä.

Krona käveli kauniisti talutuksessa ja kehuin tammaa. Mörri tuli mun kanssa myös kauniisti, hän menee mihin vain kunhan siellä on Krona! Veimme hevoset pihattoon, mihin olin jo aikaisemmin tuonut harjapakin ja fleecehuovan. Sitten äiti syötti kummallekin porkkanoita ja mä harjasin Mörrin. Poika oli näköjään kieriskellyt jossain mudassa, joutui ihan käyttämään kovempaa harjaa. Äiti ihaili Mörriä, se otti niin varoen porkkanan äitiltä ja oli kaunis ja rauhallinen ja utelias!

Sitten levitin vaaleansinisen fleecehuovan Mörrin selkään, jota Mörri hieman katseli kummissaan. Kun se hoksasi sen olevan jokin loimen tapainen, pää kääntyi takaisin äitä kohti, saako tästä porkkanaa? Sitten päät kääntyivät yhtäkkiä sivulle ja äiti sanoi Kolurin olevan tulossa paikalle. Ei se Koku ollut, vaan Keke! Se mietti jos hän nyt saisi taas Kronan vietyä, mutta säästääkseni Mörriä ja Kronaa kun kummatkin olivat kiinni, ajoin Keken hieman kauemmaksi.

Fleece osoittautui yksinään liian pieneksi, joten päästin kummankin heposen vapaaksi. Annoin niille vielä namit ja Kronan johdolla Mörrikin tallusteli tyytyväisenä ruokailemaan. Aikaisemminhan Mörri on jäänyt notkumaan paikalle, jos sieltä vielä jotain tippuisi. Nyt se ei tule kuuloonkaan, kun Mörri kerta seukkaa!

Annoin vielä Kekelle ja Gusturille namia ja laskin pollet. Sain tulokseksi yhdeksän, missä oli yksi heppa? Hetkinen missä on musta Eikka? Ei näkynyt missään ja aloin jo huolestua. Äitikin laski hevoset, yhdeksän niitä oli eikä Eikkaa missään! Huutelin "Eikkaa, Eikkis-peikkis!" ja äiti kysyi että tuleeko se luokse jos huutaa. Mä sanoin että nostaa ainakin päätään ja äiti sanoi että toi loimitettu heppa nosti päätään. Siinä vaiheessa mä hoksasin että Eikkikselle oli laitettu loimi takaisin päälle! Mutta silti yksi puuttui. Menin lähemmäksi ja mietin, Laikka ja Tvisse tuolla, Kolur ja Offari tuolla, Keke, Gusse, Krona ja Mörri täällä, Eikka loimitettuna tuolla, mutta mihin se Svipa sitten katosi?!? Sitten sen pää näkyi Offarin takaata ja kaikki pollet oli laskettu. Huh! Hetken vielä juttelin Kekelle ja hieroin sen ihanan pehmeää nenukkaa.

Alkoi olla jo nälkä, joten menimme Ikeaan syömään ja samalla ostin toisen vaaleansinisen fleeceviltin. Täytyy ommella ne kaksi yhteen ja sitten leikata kaula-aukko ja tehdä kiinnikkeet ryntäiden eteen. Voi itku, mä joudun ottaa ompelukoneen esille, aaargh! Saas nähdä millaisessa loimessa poika talvella on...

Mörrin kehno päivä

Onneksi laitumelle mennessä ei satanutkaan, kuten oli luvattu. Oli mulla sadekamppeet mukana, mutta ei niitä tarvittu. Eikka näytti olevan pihatossa ja muut pikkulaitumen toisella puolen. Suunnistin porkkanapussin kanssa kohti Svipaa, joka hörähdellen tervehtikin jo kaukaa. Jokainen sai porkkanan, myös minä, ja niitä rouskuttelimme sitten pienessä rykelmässä. Oli oikein mukavaa katsella, että kaikki pollet olivat yhdessä, mitä nyt se Eikka luulee edelleen polttiaisten olevan kimpussaan jos pihatosta tulee ulos. Mörri seurasi tapansa mukaan Kronan jokaista liikettä ja piti muut sulhaskandidaatit kaukana.

Annoin toisen kierroksen porkkanoita ja jäin sitten rapsuttelemaan Svipaa. Kolur oli tulossa uteliaana nuuskimaan, ilmeisesti porkkanan toivossa, mutta Svipa ajoi sen pois. Sitten kuningatar tuli takaisin rapsuteltavaksi. Hetken kuluttua Offarikin oli liian lähellä, joten sekin piti ajaa pois. Välillä katselimme Svipan kanssa muuta laumaa, joka pikkuhiljaa siirtyi maukkaammille ruokapaikoille ja välillä sitten rapsuttelimme toisiamme. Housut muuten meni pesuun, niissä on Svipan kuolaa ja varmaankin porkkanaa...

Eläinlääkärin piti tulla kahdelta, joten lähdin kävelemään pikkuaitauksen ympäri muiden heppain perässä. Svipa päätti jäädä Offarin kanssa paikoilleen ja Tvisturkin lähti mun mukana pois.

Eläinlääkäri tulikin pian paikalle, hänellä oli mukana avustaja ja 3 koiraa. Varsinkin Hertta-koira oli kiva, se tuli oitis tekemään tuttavuutta ja mikä tärkeintä, häntä piti rapsuttaa! Hain kuitenkin ensin Mörrin Kronan seurasta, mikä olikin taas työn takana. Eihän sitä poikaa saa ollenkaan erotettua Kronasta! Viimein oli polle kiinni pihatossa ja työt alkoivat. Rauhottava ruiske, verikoe, rokotukset, sirutus ja hampaiden raspaus. Huh! Sillä välin kun ell teki työtänsä, hain Ófeigurin jonoon. Offarille tehtiin samat hommat, kuulemma sen hampaat olivat paremmassa kunnossa kuin Mörrillä, mutta kummallakin oli piikkejä hampaissa. Olinkin siitä ihan varma, mutta nyt on hyvä kun on kaikki kunnossa. Mörristä ell sanoi, että laihanlainen, mutta muuten kaikki kunnossa. Työtä vaan pojalle!

Mörri-rukka oli ihan tokkurassa siitä rauhoittavasta piikistä. Se päästettiin irti, mutta jäi Offarin tueksi nuokkumaan pihattoon. Tai ainakin siihen asti, kunnes huomasi Keken ottaneen tilaisuudesta vaarin! Keklu oli siirtynyt Kronan viereen ja johdattanut tamman kauemmaksi Mörristä. Morsian on ryöstetty! Hänen pitää hoippuroida perään! Krona houkutti Mörriä, mutta Keke tuli väliin. Keke sai Kronan kauemmaksi laitumella ja näyttääkseen valtaansa nousi Kronan selkään. Krona ei ollut millänsäkään, mutta Mörriä harmitti. Hänen kaunis ihanaisensa! Peräänhän sitä piti mennä, mutta tappelemaan ei kyllä pystynyt, sen verran oltiin tööt.

Tvisturin etujalat tarkistettiin, mutta mitään sen kummallisempaa ei ilmennyt. Lepoa vaan, niin saadaan taas poika mukaan retkille! Ja Tirriäisen nenässä olleet paukamat olivat ihan jotain vaaratonta, joka menee ohi kuukaudessa parissa. Eläinlääkäri siitä lähtikin koirinensa ja hain vielä valkosipulilla maustetut ruisnapit kaapista, pitihän Mörrin jotain saada kamalan päivän vuoksi.

Laitumella Mörri nuokkui, mutta tämä polle syö valkosipulileivät vaikka umpiunessa! Ei tarvitse välttämättä olla edes hereillä... Offari sen sijaan ei halunnut leipää, väsytti vissiin liikaa. Muillekin kelpasi herkut kyllä, Mörri ja Svipa saivat hieman enemmän kuin muut. Ja minäkin sain oman osani, mä niin tykkään niistä yrttisistä valkosipulileivistä!

Jaana oli käynyt myöhemmin laitumella ja ilmeisesti silloin oli lääkkeen vaikutus jo haihtunut. Mörri oli taas Kronan kyljessä kiinni ja maailma oikealla tolallaan. Mitenhän ensi sunnuntaina, taitaa olla pakko pistää Mörri jonossa heti Kronan taakse, tai muuten! :D

Kauniit ja Rohkeat

Sateisessa säässä Vaavi odotti varsalaitumen reunalla ja näytti tosi isolta. Missä vaiheessa sille on noin tullut massaa? Sehän näytti jo ihan aikuiselta pollelta! Korvat hörössä se odotti että tulen autosta ulos ja pitihän sille sitten antaa leipäpalaa. Jo tuli Prinsessakin katsomaan mitä tapahtuu ja Tirriäinen seurasi uteliaana. Brynja oli kauempana, se ei juuri nyt välittänyt ihmisistä tai namista, oli keskittynyt vain syömään ruohoa.

Jatkoin matkaa isolle laitumelle Mörrin riimu toisessa ja palttoonnappi-pussi toisessa kädessä. Annoin kaikille namia ja seurasin hevosia. Krona tuli myös hakemaan herkun ja Mörri seurasi Kronan kyljessä. Annoin Laikalle namia ja Kekelle ja Svipalle, sitten vasta otin Mörrin kiinni. Voi hyvänen aika kun hän ei olisi halunnut tulla! Kaksi askelta ja seis, pitkiä katseita taaksepäin, pari askelta ja seis, välillä katsottiin taaksepäin ja tultiin kylki edellä kohti pihattoa. Kyllä kesti, että sain houkuteltua pollen katoksen alle!

Laitoin Mörrin kiinni ja kaivoin pussista leivän. Samalla muistin, että mulla oli tarkoitus alkaa opettamaan naksutinkoulutuksella Mörrille juttuja, joten ennen namin antamista kaivoin taskusta kuulakärkikynän. Samalla kun annoin namin, naksutin kuulakärkikynän mekanismia. Eikka pelmahti selän taakse, joten sekin sai osan nameista. Mörri ei ainakaan pelännyt naksuntaa, ja namit tekivät kauppansa. Seuraavalla kerralla teen ihan samoin, että Mörri oppii naksutuksen olevan hyvä juttu.

Mulla on sellainen koirille tarkoitettu naksutin, mutta siinä on järkyttävän kova ääni. Sitä sai hiljaisemmallekin, mutta se käy silti mun omiinkin korviin, joten miltä se mahtaa kuulostaa hevoset paljon herkemmissä korvissa. Päädyin korvaamaan sen tavallisella kuulakärkikynällä.

Herkkujen loputtua talutin Mörrin takaisin muiden joukkoon ja päästin sen vasta siellä irti. Oitis Rohkea Mörri suuntasi Kauniin Kronan kylkeen ja tuumasin vain hymyillen että vai niin, näinhän se sitten meni... Mörri näytti olevan ihan " in love", mutta Kronan tunteista en tiedä. Sille näytti olevan ihan sama onko se siinä vai ei. Saattaapi olla, että herrasmiehen elkein (joka Mörri tosiaan on) voitetaan lauman kauneimman tamman sydän! Mörrin ilme tuntui sanovan että katsokaa nyt, niin sirot sääret ja maailman kauneimmat silmät, tämä on tamma hänen makuunsa!

Svipa tuli keskeyttämään mun katselun ja rapsutin isoisoäitiä otsasta. Svipa käänsi pikaisesti päätään ja kuopsutti kutiavaa kohtaa kyljessään. Siirryin rapsuttamaan kutiavaa kohtaa ja Svipa jäi tyytyväisenä rapsutettavaksi. Rapsutin muistakin kohdista, missä näkyi karvat olevan sekaisin ja ihastelin samalla tamman upeaa kasvavaa talviturkkia. Svipa näkyi arvostavan rapsutusta, korvat lerppuivat ja välillä se huulilla varovasti rapsutti mua lantiosta takaisin. Sitten ilme oli autuas, kun hoksasin kuoputtaa etujalkojen välistä, ai että kun tuntui hyvältä! Sitten rapsuttelin toisestakin kyljestä ja sain rapsutuksia takaisin, muutaman kerran jopa hörähdyksen kera! Ja häntä muka sanotaan hapannaamaksi, pyh!

Rapsutin muitakin pollukoita, Kolur tykkäsi myös ryntäiden rapsutuksesta. Jaana sattuikin tulemaan tonteille penslaamaan pollukoita ja aloitin rapsutuskierroksen sitten uudestaan. Näytin ihan hurjan näköiset käteni Jaanalle, Svipa ei ehkä ollut ihan puhtaimmillaan! Hymyilimme Mörrille ja Kronalle ja saimme todisteen Mörrin rohkeudesta. Offari nimittäin lähestyi höristen Kronaa, mutta Mörri tuli oitis väliin. Ja varmuudeksi käänsi vielä takapäänsäkin kohti Offaria, vaikka kaveri ootkin niin potkut saat jos mun neitoa vokottelet! Ohhoh, totesimme, Mörri pistää ylempiarvoisia kuriin! Taitaa olla tosissaan, kun niin puolustaa Kronaa!

Sinne ne jäi vierekkäin syömään ja mun oli pakko soittaa Annikalle ja kertoa, että mun Mörri seukkaa! Ihanaa, ihahaa! Meidän omat Kauniit ja Rohkeat!

Ekaa kertaa Mörrillä maastossa

Olin saanut houkuteltua Annikan kaveriksi maastoon, ihan vain käyntilenkille Tvisturilla. Tohkeissani ajoin laitumelle ja parkkipaikalla mua odottikin Annikan lisäksi myös työkaverini miehensä kanssa. Hekin halusivat tulla katsomaan Mörriä, onhan se komia poika! Ensin tosin jaoimme herkkuleipiä varsoille, mutta sitten siirryimme ison lauman puolelle.

Lauma oli melkoisen yhtenäisenä syömässä, eli välit näyttää olevan taas kunnossa. Issikoista kun ei koskaan tiedä... ;-) Lähdimme hakemaan Annikan kanssa Mörriä ja Tvisturia ja Raija jäi miehensä Empun kanssa odottelemaan mun komistusta. Sallan antamia omenia hyväksikäyttäen saimme ratsumme kiinni ja talutimme ne hoitopaikalle. Meistä otettiin ahkerasti kuvia, Mörri taisi oikein poseeratakin!


Otimme Tvisseltä loimen pois ja harjasimme ratsumme. Kaviot putsattiin ja namia saatiin. Sitten etsimme Tvisselle huovan ja sopivan vyön sitä pitämään, suitsetkin löytyivät pienen etsimisen jälkeen. Oma polleni olikin jo valmis ja sitten vain selkään. Kannon päältä sai hyvin heitettyä jalan Mörrin selän yli, jolloin kuului kommentti: "Kyllä sulla on pitkät jalat.." Raija vielä ojensi vaaleansinisen raipan ja sitten odotettiin Tvisturin vuoroa. Peräkanaa lähdimme Tvisturin johdolla kohti porttia, jonka Emppu ystävällisesti aukaisi meille.


Tien laitaan päästimme heti kasan, ihan vain varmuudeksi. Ja sitten hirnuimme laitumelle jääville kavereille, että tietävät varmasti meidän joutuvan töihin. Muut eivät pahemmin reagoineet, hehän olivat olleet jo päivällä töissä, tehkää te nyt vuorostanne! Tässä vaiheessa mä olin jo niin keskittynyt Mörriin, etten kuolemaksenikaan muista sanoinko edes hei heitä Raijalle ja Empulle. Sori kauheesti jos olin jo ihan epäkohtelias!

Tvistur käveli edellä ja me nätisti perässä ja mä kuuntelin hevoseni liikkeitä. Miltä se tuntuu tiellä? Miltä tuntuu alamäki, miten mennään tasaisella? Miten käynti sujuu, arkooko Mörri jalkojaan yhtään, jne. Siinä jo huomasi, että käynti oli erittäin tasaista, ei heilunut mihinkään suuntaan. Tuntui oikein mukavalta, lampaankarva oli todella hyvä, eikä ihme jos pojan käynnin BLUP on 103. Kertakaikkisen hyvä.

Suoran jälkeen tulimme alas selästä, bussi tuli Kattilasta. Kun en tiennyt Mörrin reaktiota lähellä liikkuvaan isoon bussiin, vieläpä hiekkatiellä missä kiviä saattaa lennellä, oli turvallisempaa tulla alas. Siirryimme turvaan toiselle tielle, mutta Mörriä seuratessani taisi olla hätävarjelun liioittelemista. Parempi niin!

Ajattelimme taluttaa hevosia hieman eteenpäin ja siinä aloimme tarkistelemaan Tvisturin käyntiä, ei ollut ihan puhdasta. Alamäki oli hankala, toista etujalkaa se varoi. Ylämäessä meno tasottui, mutta jäimme miettimään retken keskeytystä. Päätimme hyvin pian Lehtimäen jälkeen kääntyä takaisin, Annika jalkapatikassa, mutta mä kipusin takaisin Mörrin selkään.

Takaisin tullessa se jyrkkä alamäki kesti aika kauan, Tvistur tuli sen äärimmäisen varovasti. Me Mörrin kanssa tulimme edellä ja yritin saada sen töltille ylämäkeen. Muutama askel tulikin, jonka jälkeen sai kävellä. Välillä odottelimme Tvisturia, suoralla se tuli ihan nätisti. Annika kehui Mörrin käyntiä, varsinkin kun annoin hieman löysää ohjiin, polle veti pään alas ja meni kauniilla pitkillä askelilla. Ja aivan tasaisesti!

Ennen ylämäkeä harmillisesti tuli taas bussi vastaan ja tulin alas selästä. Eipä olisi tarvinnut, korva hieman kääntyi bussin suuntaan, muttei muuta. Vilkutin kuskille, hän ajoi tosi nätisti hiljaa meidän ohi! Mörrin huomio kiinnittyi laitumella olevaan laumaan ja se seurasi niitä tarkkana. Hörisin Mörrille, jolloin poika innostui. IIIIHAhahahahaahörhörhörh.... Mua nauratti, sanoin Annikalle että huomasitko, mä hörisin ja tää päästää oikein kunnon hirnunnan! Hörisin uudestaan ja Mörri vetäsi toisenkin hirnunnan. Annikan ilme oli mainio, tuumasi vissiin Mörrin olevan hauska polle!

Koko lauma lähti hirnunnan myötä ottamaan meitä vastaan ja portille päästyämme olikin visainen tehtävä käsillä. Kuinka pääsisimme laitumelle, kun ihan koko lauma yhtenä rykelmänä könöttää portin edessä! Ojensin Mörrin ohjat Annikalle, avasin portin ja käskevällä äänellä sanoin "Poispois. Poispois." Varmuudeksi viuhutin vaaleansinistä taikatikkua, jolla tuskin oli mitään tehoa. Sähkölankaportti oli paljon pelottavampi ja Annika sai kummankin hevosen siististi laitumen puolelle.

Alamäki oli taas Tvisturille hankala, se kesti aika kauan. Ei auttanut muuta kuin hissun kissun taluttaa polle riimunsa luo ja pistää se takaisin loimeen. Kertakaikkiaan harmillista. Ei siinä jalassa mitään näkynyt, kavio oli siisti ja kumpikin jalka saman paksuinen. Olisiko sitten tapellut taas Offarin kanssa niin, että lihas olisi revähtänyt.

Kumpikin polle sai vielä omenia ja Annikan Mörrille tuomia Väinämöisen palttoonnappeja. Mörri sai oikein kortinkin paketin mukana! Muut pollet olivat turvat pitkällä omenien perässä ja Svipa hörinällään sai taas ekstraomput... Ja Kekelle valitsin isot omenat, Keklukki kun on omenien antajan Sallan suosikki. Tosi mukavaa oli myös katsoa kokonaista laumaa, ettei ollut kolmen kopla vastaan muut tai jotain muuta jakoa.

Alkoi tulla pimeää, mutta keskustelimme vielä hetken hevosista. Mulle tämä reissu oli tosi tärkeä, nyt tiedän miten Mörri-pörri reagoi autoihin ja miltä se tuntuu tiellä mentäessä. Mörristä opin paljon, kuten taas itsestänikin. Annika sai kuntoiltua turvaliivissä, kumppareissa ja kypärässä, eli hiki tuli. Nyt odotan ensi sunnuntaita, että pääsen muiden matkaan kahden tunnin reissulle! Huiii!!!

Juuri kun pääsi tilanne rauhottumaan...

Heräsin aamulla puhelinsoittoon, Jaana kertoi että osa hevosista oli karannut ja Metsähallituksen miehet olivat kuulemma vieneet ne varsalaitumelle. Mä menin jo ihan sekasin, että kuka oli karannut ja minne, mutta kuulemma Mörri oli siellä missä pitikin.

Paria tuntia myöhemmin lähdin sitten ajelemaan laitumelle miettien hevosten sopeutumista. Mitäs jos ne eivät sopeudukaan takaisin laumaan? En tykännyt ollenkaan niistä ajatuksista, mitä tilanne toi tullessaan.

Parkkiksella tullessani autosta ulos huomasin, että Eikka ja Krona tölttäsivät hieman ohi. Tervehdin niitä ja Eikka näytti ensin tunnistavan ja muuttavan suuntaa, mutta sitten takaa kuului hurja kiljaisu. Prinsessa ryntää korvat luimussa ja hampaat näkyvillä kohti Eikkaa ja Kronaa, jotka tekivät pikaisen käännöksen ja lähtivät lipettiin. Vaavi ja Tirriäinen rynnivät Prinsessan perässä ja ovat ihan tohkeissaan. Seisoin haavi auki, Prinsessa ajattaa omaa äitiänsä pitkin laidunta! Huh huh!

Jatkoin kulkua alemmas ja mietin että oli hassua ettei Jaana sanonut siirtäneensä varsoja takaisin ylälaitumelle. Oma polleni näytti syövän kaikessa rauhassa muiden seurassa ja tällä kertaa ne eivät olleet leiriytyneet kahteen osaan, vaan olivat yhdessä. Jännää oli, että Tvistur ja Ófeigur näyttivät rapsuttelevan toisiaan ihan tyytyväisinä. Hmm, mistähän nyt tuulee?

Hain harjapakin taas sopivaan kohtaan puun juureen ja otin muutamat porkkanat mukaan. Jakelin niitä kaikille halukkaille ja otin samalla Mörrin kiinni. Toin rauhallisen ratsuni puun luo, harjasin sen ja tarkistin kaviot. Harjasin vielä hännän ja harjan kunnolla ja päästin sitten Mörrin irti.

Mörri jäi seisomaan sen näköisenä että -täh, tässäkö tää nyt oli? Poika jäi siihen norkoilemaan, ei tässä nyt niin hoppu tuonne heinälle ole, ties vaikka jotain herkkua saisi... Taas hemmottelin laiheliiniani ja siinä vaiheessa Mörri hörisi mulle! Tää oli eka hörina mulle! Ooh! Siitä hyvästä tuli porkkanaa!

Vein tavaroita paikoilleen ja otin omat eväät esiin. Siirryin istumaan kannolle, mistä näkisin koko lauman syömässä. No siitähän ei tullut mitään kun Mörri-herra tukki koko näkymän! Söin (siis yritin syödä) pasteijaa, mutta Mörrin lisäksi Offari pörräsi paikalle. Voi hyvät hyssykät, niistä ei päästy eroon ennenkuin kaikki porkkanat oli jaettu, tosin menin jakamaan ne keskelle laumaa ja kaikille. Siinä vaiheessa oli sitten syönyt oman pasteijanikin ja siirryin takaisin kannolle istumaan.

Yritin to-del-la va-ro-vas-ti avata voipullapussin, mutta Mörri oli haukkana paikalla. Yritin sanoa sille että tää on tuoretta pullaa, et sä tätä voi syödä. Meillä oli yritystä puolin ja toisin, se nuuskuttaa, mä työnnän päätä pois, tää tulee takaisin ja nuuskii kaulaa ja mua naurattaa kun kutittaa ja työnnän päätä pois ja yritän samalla olla kiukkuisen näköinen... Sain sentään pullani syötyä, työn takana se kuitenkin oli.

Pikkuhiljaa lippiksen reunan alta tuli koko turpa kiinni mun nenään! Otin Mörriä hellästi sen sieraimista kiinni ja pyörittelin. Mörri piti päätään paikallaan ja mietti vissiin että tykkääkö se nenähieronnasta vai ei. Ensin se veti päänsä pois, mutta työnsi sitten uudestaan tarjolle. Otin sieraimen reunat uudestaan käsittelyyn ja Mörri pysytteli siinä jonkin aikaa. Yhtäkkiä se aivasti, kaikki pärskyi mun naamalle! Kiitos, Mörri! Ensi viikolla eläinlääkäri saa pistää hevosinfluenssarokotuksen meille molemmille... Onneksi oli rillit päässä.

Päätin vielä laittaa lampaankarvan etuosaan uudet toppaukset ja istuin kannolle ruokakaapin luokse. Mörri lähti muiden seuraan, mutta mun tekemisiä jäi tarkkailemaan Kolur. Kun olin saanut työni valmiiksi, tarjosin Kokulille namia. Itse hörppäsin vielä vadelmasmoothieta pullosta, josta Kolur kiinnostui. Se nuuski pulloa ja lipoi sitten huuliaan. Otin sille vadin, johon lorautin hieman juomaa. Kokuli nuuski ja tuumasi, työnsi sitten turpansa vatiin. Poika nuolaisi ja nosti päätään, tykkäänkö mä tästä vai en, lurps lurps, taidan tykätä... Sille oli tosi vaikeaa ymmärtää että se hyväntuoksuinen juttu on nestettä, ei siis mitään kiinteää. Välillä se järsi vadin reunaa ja taas työnsi turvan vadelmaan. Kun se oli saanut herkut nuoltua, yritin ottaa siitä kuvan. Voi itku, kameran paristot olivat loppu! Olisitte nähneet sen kun se nosti päänsä! Pojalla oli koko ylähuuli vadelman punainen! Oih, komea poika huulipunassaan!

Nauraen laitoin Jaanalle viestiä ja harmittelin kameran tilaa. Samalla kerroin Prinsessan ajaneen Eikkaa takaa. Hetken kuluttua Jaana soitti ja sanoi Nooran olevan tulossa (samassa näinkin Nooran) ja että siis kuka ajattaa takaa ja ketä?!? Kerroin että varsalaitumella Prinsessa pistää kampoihin äiteellensä. Jaana oli hetken hiljaa ja kysyi sitten että ketä siellä alalaitumella on. Luettelin aikuiset ja sitten Jaana sanoi että siis oliko varsat siellä ylhäällä. Juu, oli ne. Kävi ilmi, että varsat olivat karanneet omalta laitumeltaan ilmeisesti joskus aamuyöstä ja kävelleet pitkin autotietä yli puoli kilometriä vanhalle laitumelleen.

Omakin sydän pomppas, onneksi kukaan ei ollut jäänyt auton alle! Uuh, ihan hirvittävä ajatus... Nooran kanssa haimme sitten varsalaitumelta Eikan ja Kronan takaisin isolle laitumelle. Mä toin Eikkaa, joka veti riimuansa kuin 400-kiloinen rottweiler. Kysyin Nooralta että onko se aina tällaista Eikan kanssa?!? Noora nauroi ja sanoi että nythän se käyttäytyy hyvin...

Siitähän soppa syntyi, kun tytöt palautettiin laumaansa. Olisko niin, että Kronalla on kiima, mutta yhtäkkiä kaikki rauha oli kadonnut ja hevoset taas kahdessa osassa. Offari yritti jallittaa Kronaa, jota Keke yritti puolustaa. Keke sai nenilleen ja kutsui Laikan ja Tvisturin apuun. Tvistur peruutti kuin rekka kohti Offaria, käänsi päänsä tarkistaakseen sijainnin ja antoi takakavioiden puhua puolestaan. Ja juuri hetkeä aiemmin ne olivat rapsutelleet toisiaan! Keke yritti toiseen kertaan puolustaa Kronaa, mutta joutui piiloutumaan Laikan taakse.

Ja mun Mörrini kaikessa rauhassa Svipan vierellä syömässä ruohoa! Kysyin Nooralta että millä mä saisin senkin juoksentelemaan, tekis hyvää sen lihaksille! ;-) No joo, olen ihan tyytyväinen, että Mörri-pörri on rauhallinen luonne, mua hermostuttaisi jos tietäisin sen tappelevan. Keke sitä välillä yrittää nuljuuttaa, mutta Mörri antaa samantien takaisin.

Noora sanoi että täähän on paljon parempaa saippuaoopperaa kuin kauniit ja rohkeat ikinä, tosi-tv suoraan luonnosta. Sitten kaikki kolmen koplaa lukuunottamatta lähti laukalla ja töltillä laitumen toiseen päähän, jonne mekin menimme öljypurkin kanssa. Hetken kuluttua Offari vielä saapui yrittämään Kronaa, joka ei tosiaankaan välitä noin hurjasta miehestä, Keke on hänen orhinsa!

Pian tilanne taas rauhottui, Krona ja Eikka haahuilivat jonnekin puskiin ja Gusse oli kolmen koplan luona. Sekin oli juoksennellut muiden mukana ja ollut ihan tohkeissaan, pääsi Gusse-herrakin rauhottumaan. Näin olivat kaikki hepat turvallisesti sähkölankojen sisällä, toivottavasti ne pysyvät myöskin siellä! :D

Jättiporkkanoita

Laitumelle mennessä en nähnyt yhtään hevosta, missä olivat kaikki? Gusse-setä sentään oli pihatossa, onko se liikkunut ollenkaan koko päivänä? Annoin sille namin ja rapsuttelin hetken, on sekin muuten aika iso heppaherra, siis korkea.

Samassa huomasin Offarin laitumen takakaarteessa, elikkä siellä olisi sitten Mörrikin. Vein harjapakin valmiiksi sopivan puun luo ja kirkkaan oranssit kartiot kädessä kävelin sopivan tasaiselle kohdalle. Laitoin pari kartiota vierekkäin maahan, sitten harpoin kolme askelta, kartio, kolme harppausta, kartio jne. Viimeiseksi tuli taas kaksi kartiota. Hieman mun kartiorivi kiemurteli, mutta tuskin se haittaisi.

Taskussa muutamat namit houkuttimena lähdin kohti Ófeiguria ja korkeaa pusikkoa. Kyllä vain, siellähän se Mörrikin oli, kolmen kopla tyytyväisenä ruohoa syömässä. Annoin Svipalle namin, johtajattaren arvokkuudella Svipa otti suosionosoitukset vastaan. Offari sai myös namin ja Mörrikin, kunhan ensin oli laitettu riimu päähän. Kävelimme Svipan ja Offarin saattelemana riimupuun luokse ja samalla juttelin Mörrille. Lähinnä kummastelin ääneen sitä Gussea, se käveli pikkulaitumelle, hirnui siellä ja tuli sitten takaisin matkalla ruohoa syöden.

Mörri huokaisi kun laitoin sen kiinni puuhun. Okei, taas tää juttu... ;-) Harjasin pollen ja tarkistin samalla ettei ole tullut lisää nirhaumia. Näyttää elo rauhottuneen laitumella, uusia naarmuja ei näkynyt. Mörrin karva on muuten hassun väristä, siinä on paljon pitempiä valkoisia karvoja välissä, ilmeisesti talvipalttoo on vaaleampi kuin kesäkuteet. Nyt ainakin sitä lyhyttä karvaa irtoaa, vaihtoa ollaan tekemässä. Ja kavioiden puhdistus meni hienosti, kauniisti nostetaan jalka ylös ja annetaan pitää siinä, hienoa Mörri! Namin arvoinen suoritus!

Suitset saatiin päähän, lampaankarva ratsastusvöineen selkään, hanskat käsiin (kypärä oli jo päässä) ja sitten salainen ase käyttöön. Vaaleansininen raippa! Kävin sen eilen ostamassa, ettei vaan käy niin että hevonen vie ratsastajaa kuin pässiä narussa... Melkein jo kävi niin eilen, enkä kuitenkaan haluaisi paukuttaa polleni kylkiä ihan turhaan.

Kannon päältä selkään ja lampaankarvan suoristus, sitten oltiin valmiita koitokseen! Ohjasin Mörrin reippain askelin kohti oransseja kartioita, jotka heti kiinnittivätkin ratsuni huomion. Hetkinen, täti on tuonut hänet paikkaan, missä kasvaa jättiporkkanoita maasta ylöspäin! Uteliaana nuuskien Mörri lähestyi kartioita ja annoin sen haistella. Ja maistella. Hieman pettyneen oloisena Mörri nosti päätään, maistui samalle kuin se harjapakki, häntä on huijattu...

Kävelimme rivistön toiseen päähän ja nuuskimme varmuuden vuoksi jokaisen kartion. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jokin niistä olisikin oikeesti porkkana. Takaisin tullessa tein kiemuroita kartioiden väleistä ja Mörri taipui hyvin. Svipa vaan oli tullut radan toiseen päähän ja katseli uteliaana. Me siis käännyimme jo aikaisemmin takaisin kävelemään radan reunaa. Ja lisää kiemurtelua. Välillä kävelimme pikkulaitumen toiseen päähän ja tulimme töltillä takaisin, tölttiä se kun oli! Sitten taas pieniä voltteja, eikä raippaa tarvinnut käyttää kuin kerran koko aikana. Välillä annoin Svipalta ja Offarilta salaa namin Mörrille, joka ilmiselvästi halusi myös pitää asian salassa. Varovasti rouskaisten omenainen heppanami teki kauppansa! :D

Tarpeeksi pyörittyämme kotikutoisella kentällä ohjasin Mörrin pään kohti riimupuuta. Juu sinnepäin mennään kyllä, tuumasi Mörri ja käveli hyvällä rytmillä. Poika käveli suoraan puun luo, melkein turpa kiinni puuhun ja pysähtyi ihan itse. Tulin alas ja kehuin poikaa, ei tarvinnut muuta kuin laittaa hieman riimua kiinni!

Saatuani suitset ja ratsastusvyön pois, annoin namin. Harjasin ratsuni uudestaan ja kehuin kuinka hienosti oli mennyt tämä reissu. Päästin Mörrin irti riimusta, ja kuten aikaisemminkin, se jäi siihen vielä kaikessa rauhassa seisoskelemaan. No siitähän saa namia noin hieno heppa! Samalla kun vein varusteet paikoilleen, otin kourallisen mysliä vatiin. Korvat hörössä laiheliini tuli syömään, kyllä hälle maistuu juu! Mörrin rouskuttaessa hain kartiot pois ja pakkasin nekin kaappiin. Odottelin vielä hetken ja katselin heppaani, kyllä sille maistuu! Se tuntui nuolevan hajutkin vadista!

Toin tavarani lähemmäs ja edelleen Mörri nuoli astiaa. Sitten kun se oli todella putsattu, nuoltu ja kiillotettu, sain viedä astian pois. Vielä oli hetki yhteistä aikaa, Mörri nuuski mun taskuja. En liikauttanut käsiäni ollenkaan, annoin toisen tutkia. Vasta kun heppa seisoi hetken hiljaa paikallaan kunnioittaen mun tilaa, annoin namin. Siitä uudestaan nuuskimaan ja hieman lipomaan housua ja ylähuulella käden hamuilua ja välillä käden nuolemista... Taas kun heppa oli hetken seisonut kaikessa rauhassa, annoin toisen namin. Sitten se jäikin jo katselemaan, voiko olla niin, että pelkästään seisomalla vieressä saa namin? Juuri näin saa namin! =D

Mä luulen että meillä pikkuhiljaa alkaa löytyä se yhteinen sävel. Mun pitää vaan muistaa palkita oikeassa kohtaa. Ja mun tekisi kauheasti mieli tehdä sille pellavapuuroa, tykkäisköhän se moisesta? Mistä niitä heppaleivonnaisohjeita oikein löytyisikään, kellään tietoa?

Toppaukset kehiin

Olikin tosi nätti ja lämmin päivä, siis oikein hyvä sää mennä laitumelle. Olin varautunut lampaankarva-alustan muokkaukseen saksien ja jumppa-alustan voimin. Hieman evästäkin oli mukana, hevosille meinaan.

Laitumella olikin vastaanottokomitea ruokakaapin luona, eli Mörri, Ófeigur, Svipa ja Gustur. Ajoin pollukoita pois kaapilta ja nostelin tavaroitani kannon viereen. Offari oli viimeinen joka lähti kauemmaksi, toiveikkaasti se vielä kurkkasi perään, ei sieltä tosiaankaan tullut herkkuja...

Istuin kannon päälle ja availin lampaankarvan taskuja. Sisällä oli ohuet vaahtomuovit, jotka olivat aika kehnot. Ne menivät ihan littanaksi, eivätkä yhtään pitäneet kuosiaan. Niitä mallina käyttäen leikkelin jumppamatosta samanlaiset osat, mutta kaksinkertaisena. Ensimmäisen tungin paikoilleen ja huomasin, että taskun alaosaan jäi tyhjää. Ylijäämästä sain sinne sopivan palasen ja siitä riitti toisellekin puolelle. Tuo mun jumppamatto on ollut vuosia kaapissa, sellainen vihreä toiselta puolen ja punainen toiselta. Se taittuu kasaan kuin haitari, ja on varmaan hyvä jumppamatto. Mulla sille ei ole koskaan ollut käyttöä... Nyt se viimein meni oikeaan tarkoitukseen! :D

Tällä välin joku jo nuuskutteli mun niskaa, Laikka-neitihän se tuli tarjoamaan apuaan, jos hän voisi olla avuksi esim namien syönnissä tai jotain. Hyvin avuliaan oloisena ja kirkkain silmin, ihan muina heppoina hän nuuskutti, puhallellaan kärpäsiä pois, eikö hän olekin kiltti, jos jotain pientä namia, puuh puuh... Nää kyllä tietää tasan tarkkaan mistä narusta vetää, lankaanhan mä höppänä menin!

Sitten kävin hakemassa Mörrin ja laitoin sen kiinni riimunnarulla lähimpään puuhun. Mörri seisoi kiltisti paikoillaan kun harjasin sen ja erittäin kauniisti tarjosi kavioita puhdistettavaksi. Siitä hyvästä sai kyllä namin! Sitten laitoin tuunatun taljan selkään ja ratsastusvyön sitä pitämään. Suitset päähän ja nami palkinnoksi, sitten oltiin valmiita etsimään kanto. Tosin sitä ennen piti käydä karjumassa Laikka pois ruokakaapilta. Se oli hoksannut omenapussin jostain raosta, repinyt sen pihalle ja veteli iloisena omppua napaan! Ensin se meinasi lähteä pussi hampaissaan juoksemaan, mutta ilmeisesti mun äänensävy oli sitä mallia ettei parane edes ajatella moista...

Pääsin Mörrin selkään melko helposti ja heti huomasi eron edelliseen ratsastukseen. Selkärankaa ei tuntunut ollenkaan ja itselläkin olo oli paljon varmempi. Piti vain suoristaa alustaa, hieman meni vinoon ylös mennessä. Se kävi ihan näppärästi nojautumalla pikkuisen jalustimiin ja vetämällä toisella kädellä lampaankarvaa. Sitten istuin keskelle, suoristin ratsastusvyön (joka ei muuten kovinkaan kireällä ollut) ja hymyilin leveästi.

Lähdimme kohti laidunta, missä Jaana ja Oona olivat juuri saaneet muut hevoset penslattua ja korjasivat aitaa. Pyysin Mörriä pysähtymään ja annoin hienosta toiminnasta namin palkinnoksi. Yksi tosin meni heinikkoon, mutta toinen osui jo suuhunkin!

Sitten lähdimme katsomaan muita hevosia, mutta enpäs vaan hoksannut että Keke saattaa olla Kiukku-Keke. Ajoin sitä kauemmaksi "shuh, shuh"-äänellä ja me lähdimme toiseen suuntaan. Jaana sanoikin ettei varmaan ihan turvallisinta touhua, huomasin sen kyllä itsekin...

Jaana kehotti näyttämään vähän sitä Mörrin ravia, se on oikein tasaista menoa. Siinä vaiheessa heppa pisti liinat kiinni ja oli sitä mieltä että kyllä tässä on jo töitä paiskittu! Yritti vaan kääntää itsensä kohti puuta, mihin olin jättänyt riimun roikkumaan. Jaanaa nauratti, ei oikein yhteys pelaa! Mä heilutin ohjia ja huhuilin Mörriä, kuunteliko se yhtään? Toinen korva kääntyi, mutta siinä kaikki. Kuten Jaana sanoi: "Haluamaanne hevoseen ei juuri nyt saada yhteyttä!"

Jaanan annettua lähipuusta taikatikun alkoi menokin maistumaan. Ei tarvinnut käyttää mokomaa oksaa, siksi toisekseen se olisi kuivuutensa takia rapsahtanut osiin jopa pienen pienellä napautuksella. Kronasta saatiin sopivasti vetoapua ja kävelimme pikkuaitauksen reunaa. Sen päätyttyä Krona jatkoi oikealle ja me käännyimme vasemman kautta takaisin. Ensin oli hakusessa koko homma, mutta sitten Mörri siirtyi hitaalle töltille! Hyvä hyvä hyvä, Mörri! Voi että kun oli hienoa! Jaana katseli että tölttiähän se menee ihan selkeästi eikä mitään ravia!

Seuraavaan kierrokseen saatin Kekestä vetoapua ja nyt Mörri tiesi jo mitä halusin. Takaisin tultiin selkeästi töltillä! Hihii! Mä hymyilin leveästi ja olin tosi tyytyväinen, olin olettanut että tölttiä joutuu Mörrillä hakemaan enemmänkin. Palkinnoksi se sai mennä suoraan riimupuulle ja ratsastajan pois selästä. Namia oli ansainnut tämä Mörri-Pörri ja tyytyväisen oloisena se seisoi uudelleen harjattavana. Hieman lisää namiakin, kun niin hienosti oltiin toimittu!

Tvistur tuli myös tonteille, olin jo päästänyt Mörrin irti riimusta. Mörri oli jäänyt viereen katsomaan mua ja näpertämään namitaskua, josta se sai namia vasta kun käänsi päänsä pois. Tvistur tuli sitten uteliaana katsomaan ja oli ihan ihmeissään. HÄNEN namu-tätinsä antaa tuolle tulokkaalle namia! No sillehän pitää opettaa talon tavat tuumasi Tvistur ja kiljaisi korvia särkevän haasteen ilmoille. Riitti kyllä kun sanoin tiukasti "EI", kumpikin seisoi hieman nolon näköisenä. Tulin kuitenkin sivummalle, jos kaviot alkavat heilumaan.

Kävin viemässä tavarat takaisin kaappiin ja kas, selän takana olikin maailman parhaan pollen turpa! Tvistur seisoi ja katseli ja sai namin, kiltti poikahan se on. Nuuski vielä ovea. Oona sanoi että ei sun Tvistur tartte auttaa laittamaan kaappia kiinni, kyllä Anka sen osaa ihan itsekin! Kovin oli avuliaalla päällä Tvistur-herrakin, sen avuliaisuuden takia jäi melkein huomaamatta harjapakin kovakourainen, ellen sanoisi kova"hampainen" käsittely. Mörri mietti että joo-o, tuosta se aukeaa, sisällä on herkkua, miten ihmeessä tuo ihminen sai sen auki, kyllä hän sen vielä joku kerta hoksaa... Taas oli hampaat saranapuolella järsimässä pakkia, onneksi se on tukevaa tekoa!

Sitten vain huomista odottelemaan, mitenhän meidän käy Mörrin kanssa porkkanan väristen keilojen ja volttien maailmassa? ;-)

Lisää myöhäisiä tekstejä...

Joopa joo, siis maanantaina yhdistettiin Mörri ja Offari laumaan ja tiistaina sitten menin aamulla katselemaan laitumelle. Jaahas, heti ensimmäisenä tuli Kolur vastaan ihan ilman päähuppua ja riimua, Laikka vierellään ja ontuen. Soitin heti Jaanalle, oliko se sittenkin päästänyt Kolurin ja Gusturin pois pienemmästä aitauksesta? Eipä vaan ollut, joten kerroin missä kunnossa Kokuli oli. Offari oli ilmeisesti repinyt koko päähupun pois riimuineen päivineen, kaulakappale oli revennyt, takapolvessa oli palkeenkieli ja etukyynärässä nirhauma. Ja poika linkkasi, ainakin alamäkeen. Jaana lähti oitis ajamaan laitumelle. Svipa, Offari ja Mörri olivat kolmistaan lähettyvilla ja Kokulin kanssa seuraa piti Laikka.

Sillä välin etsin muita hevosia, viisi kun oli jossain näkymättömissä. Huhuilin Kekeä, se on helppo huomata ja se yleensä aina nostaa päänsä ja katselee josko olisi namia tarjolla. Ei näkynyt, eikä kuulunut. Ei ollut Tvisturia, Eikkaa, Gussea eikä Kronaakaan missään. Haahuilin ympäri laidunta, kunnes jo pienen paniikin vallatessa mieltä hoksasin Kronan pään piiitkällä puskien takana. Huh, siellä näytti olevan muutkin pollurat! Lähdin tarkistamaan hevosia, missä kunnossa mahtoivat olla ilmeisesti hurjan yön jälkeen.

Huomasin olevani syvän ojan toisella puolella, kun Tvistur tuli penkalle vastaan. Käskin sen pysähtyä ja astuin alas ojaan päästäkseni toiselle puolelle. Sepä oli hieman syvempi kuin miltä näytti, joten jouduin käyttämään hevosvoimia päästäkseni ylös. Otin Tvisseä riimusta kiinni ja toisella kädellä työnsin ryntäistä sitä taakse. Samalla käskin sitä peruuttamaan. Tvistur teki työtä käskettyä ja astui taaksepäin ja sain toisen polven ylos penkalle. Uudestaan sama käsky ja maailman paras polle (anteeksi, Mörri!) peruutti toisenkin kerran ja hinasi mut ylös ojasta. Mahti-polle Tvistur, ja fiksu! No saihan se sitten herkkua kiitokseksi...

Tvissellä oli loimi lautaselta revennyt, mutta muuten se näytti olevan kunnossa. Kekellä oli pari naarmua ja muut olivatkin kunnossa. Helpottuneena kiersin toista kautta kohti porttia odottamaan Jaanaa, joka pian sieltä saapuikin.

Jaana tarkisti Kokulin, jolta ei ollut mitään luita poikki. Tuntui vain saaneen kunnon höykytyksen Ófeigurilta. Laikka oli Kolurin vierellä koko ajan ja tuntui sanovan että ei se mitään, sä oot kyllä ihan paras ruuna mulle! Ne kävelivät vierekkäin, eikä Offari saanut erotettua niitä millään. Välillä Kolur pisti kampoihin Ófeigurille, mutta poika taisi menettää lauman kakkossijan. Laikka sentään on ja pysyy vierellä!

Muutama naarmu oli tullut Mörrillekin, mutta varsin diplomaattisena pollena se pysytteli Svipan ja Offarin välissä. Siihen ei moni heppa uskalla tulla! Vuoron perään Mörri kävi kaveeraamassa Svipan kanssa, sitten Offarin luo, Svipan luo, Offarin luo, jne. Ja jossain vaiheessa huomasin kun Svipa ja Ófeigur rapsuttelivat toisiaan muina miehinä, Mörrin katsellessa ja päristellessä ilmeisen tyytyväisenä itseensä.

Keskiviikkona olikin jännä päivä Mörrille, hän tutustui Lilli-koiraan! Lilli on 12-viikkoinen rotikan pentu ja sitä tuotiin näytille siinä toivossa, ettei se isona haukkuisi hevosia, hirviä tai peuroja. No Mörrihän oli utelias, Svipa ja Offari eivät välittäneen koirasta lainkaan, ihan sama oliko se siinä vai ei, porkkanaa vaan heille, kiitos. Pieni hauveli painautui isäntänsä jalkoihin ja mietti että mikä hurja peto tuo Mörri on? Mörri oli kaikessa rauhassa, hoksasi että pentu pelkää. Se yritti näytää rauhalliselta, vaikka mieli teki nuuskimaan. Mörri pisti pään alas ja söi ruohoa ja päristeli sitten ilmaistaakseen rauhallisuutensa ja tyytyväisyytensä. Pentuhan pelästyi ja murisi hurrrjaa pentu-murinaa! Pisti väkisin hymyilyttämään! Pariin otteeseen päristelyyn vastattiin pennun pörinällä, mutta sitten isäntä nosti Lilli-pennun syliinsä. Mörri huomasi tilaisuutensa tulleen ja kävi hyvin varoen nuuskimassa pentua. Pentukin pääsi jyvälle asiasta, ei se niin kamalaa ollutkaan, kun hieman korkeammalta pääsi tutustumaan. Lilli-hauva pääsee toistekin tutustumaan hevosiin, täytyy vaan varoa ettei se vetäisi ihan mieletöntä satsia hevosen kikkareita napaansa! :D

Ja tänään kävin laitumella ratsastamassa Mörrillä. Perille mennessä huomasin, että kolmen kopla (Svipa, Offari ja Mörri) oli ruokakaapin vierellä. Siitä sain mukavasti Mörrin riimuun ja puuhun kiinni. Harjasin heppani, tarkistin kaviot (hyvin sujui) ja laitoin sitten selkään lampaankarvaromaanin. Sidoin sen ratsastusvyöllä kiinni ja otin Mörrin satulasta jalustimet hihnoineen. Ne sujahtivat näppärästi ratsastusvyön lenkkeihin. Sitten suitset Mörrille päähän, ohjat käsiin ja kannon päältä selkään.

Olin jo aikaisemmin päättänyt, etten vie hevosta mihinkään pois laitumelta ja kavereiden luota, ennenkuin se tottuu reitteihin. Siispä lähdimme etsimään kauemmaksi työnteosta paenneita Svipaa ja Offaria. Käynti oli oikein hyvää, eikä arkomista jaloissa ollut. Nurmikolla ja heinikossa mentiin ja etsittiin Svipa ja Ófeigur. Sitten käännyimme takaisin ja hetken jouduin patistamaan. Kun käynti oli hyvää, pysäytin Mörrin ja annoin sille selästä käsin namin. Sitten jatkoimme ja käännyimme kavereita kohti ja kun käynti oli hyvää ja reipasta, pysäytin ja annoin namin. Sitten menimme lähemmäksi kavereita ja käännyttiin (nami) ja sitä rataa. Mörri tuntui hoksaavan mitä ajoin takaa koko hommalla ja pääsimme ennen pitkää hienosti takaisin puun luo, missä riimu odotti.

En mä kauaa selässä ollut, puoli tuntia varmaankin maksimissaan, mutta mielenkiintoista oli. Varusteiden riisumisen jälkeen Mörri jäi seisomaan vierelle, vaikkei enää ollut riimussakaan kiinni. Annoin sitten vielä pari namia, jotka Mörri otti hyvin nätisti kädestä. Jäi tosi hyvä fiilis, täytyy vaan laittaa lisää pehmuketta Mörrin lampaankarvaan, selkäranka tuntuu senkin läpi. Nou hätä, siihen tahtiin kun se vetää sapuskaa laitumella, se varmaan kasvaa ulos ratsastusvyöstään! ;-)

Hieman on kirjoittelu myöhässä...

Niin, on jo torstai ja ihan kauheasti on taas sattunut ja tapahtunut. En vaan ole kerennyt kirjoittamaan, aikasen puhki olen ollut.

Maanantaina menin ajoissa laitsalle harjapakin kanssa. Laitoin Mörrille uuden riimun päähän ja uudella riimunnarulla sidoin sen puuhun kiinni. Harjasin pollea ja Mörri oli sitä mieltä, että kyllä tästä on jokin palkinto saatava. Siksipä se hoksasi namien kaivamisen harjapakista! Ongelmana oli vain se, että tämä täti-ihminen oli julmasti sulkenut harjapakin. Mörri ihan selkeästi ymmärsi, että se yläosa aukeaa ja sisällä on herkkua, mutta mistä pääsee sisälle? Reppana yritti aukoa hampaillaan laatikkoa saranapuolelta ja vasta siinä vaiheessa huomasin mitä oli tekeillä. Tiukka "EI" tehosi oitis ja herkut jäi hampaiden jäljillä varustettuun harjapakkiin. No siis saihan se sitten namia kun olin harjannut sen, pitäähän sitä siinä vaiheessa palkita! ;-)

Jäin istumaan kannon päälle ja odottelin Jaanaa ja vuolijaa. Katselin kuinka Mörri ja Offari molemmat söivät mehukasta ruohoa antaumuksella, eihän sitä koskaan tiedä milloin se loppuu! Viimein tulivat Jaana ja vuolijakin ja talutin ensimmäiseksi Ófeigurin kenkien poistoon. Pidin riimunnarusta kiinni ja juttelin samalla hevoselle, sen silmät lupsivat ja korvat lerppui, hetken kuluttua turpakin painautui mun käsiä vasten. Siitä se nosti hieman päätänsä kun vuolija vaihtoi jalkaa tai asentoaan, mutta rauhallisesti jatkoi puoliunessa pian uudestaan.

Mörrin vuoro oli seuraavana, samalla lailla sekin otti asian hyvin rauhallisesti. Mitäs sitä hötkyilemään, kyllä tästä pian päästään ruohon maisteluun! Rapsuttelin Möriä otsiksen alta ja sieraimet nuuskivat toista kättä. Prööh, totesi Mörri ja nojasi päätään mun käteen. Otin Mörrin kengät talteen, teen niistä vaikka kuvakehyksiä tai jotain muuta kivaa!

Jätimme kaverukset laitsalle ja siirryimme ison lauman luokse. Vuolija kävi kaikkien heposten kaviot läpi ja juttelimme siinä samalla. Tai aina silloin tällöin juttelimme, Rontti-koira nimittäin oli mukana! Se koira jaksaa juosta! Ensin Rontti raahasi "keppiä", siis puun runkoa, heitä hälle keppi! Mä sanoin sille että kuule ota nyt hieman pienempi keppi, tuota koivua kukaan jaksa heittää. Löysimme sopivamman kepin ja siitä alkoikin mun käsijumppa. Mä viskoin keppiä ja koira juoksi perässä, toi kepin takasin ja mä heitin keppiä... Sitä kun on tehnyt vähintään 50 kertaa, niin alkaa oleen aika poikki. Ja kun en jaksanut enää, koira tiputtaa kepin mun varpaille, että huomaaksä, siinä on keppi, ihana keppi, heitä mulle keppi! Jaanakin heitteli sitä keppiä, aina se löytyi ja löysi tiensä takaisin jomman kumman varpaille.

Välillä kävin vetämässä pikkuaitauksen langat kireämmälle, tarkoituksena kun oli siirtää Kolur ja Gusse-setä sinne. Tämä siksi, että ne kaksi olivat pahimmat riitapukarit ja ajatuksena oli siirtää Offari ja Mörri ensin hieman pienempään laumaan. Pienempään aitaukseen Kolur ja Gustur menivätkin nätisti ja tuli aika hakea uudet pojat paikalle. Mua hieman jännitti, mitähän tästä tulisi?

Kävelimme aika varoen varsalaitumelta tietä pitkin alamäkeen. Kumpikin hevosista oli tottunut kenkiin ja nyt ne näytti siltä että miten ihmeessä nää kaviot näin korkealle nousee... Hieman tuntui kavion pohjassa hiekkatie, mutta hetken kuluttua moinen pikkuasia ei enää häirinnyt. Edessä oli muiden aitaus! Muu lauma oli siirtynyt hieman pidemmälle, eikä kukaan muu kuin Laikka huomannut tulijoita. Päästimme hevoset irti ja Ófeigur johtajana siirtyi eteen. Se meni tervehtimään Laikkaa ja hörisi kuin vanhalle tuttavalle. Mitä itseasiassa vanha kaarti onkin, tuttuja hevosia ennestään! Sitten Svipa hoksasi tulijan ja ryntäsi Offarin luokse. Nuuskintaa, nuuskintaa, kiljaisu ja Svipa vetäsi etukaviolla kohti ruunaa. Ófeigur tuntui muistavan Svipan eikä niiden keskellä ollut mitään pahempia kahnauksia, aikoinaan Offari oli Svipan jälkeen kakkonen.

Pienemmästä aitauksestaan Kolur kuopi maata, tuo tulokasko yrittää viedä hänen paikkansa laumassa? Keke, Eikka ja Tvistur olivat eksyneet pikkutarhan taakse, josta Jaana päästi ne tutustumaan vieraisiin. Tvistur meni pää alhaalla kohti Ófeiguria, parhaat tappelijat ovat toisella puolen lankoja, joten hän puolustaa nyt laumaa! Keke pysyi syrjässä kun Tvistur huitoi ensin etukavioilla ja kääntyi sitten salamana ympäri ja antoi takakavioiden takoa tauotta. Voi sitä huutoa ja kiljuntaa! Ofeigur otti iskut vastaan kuin orhi, muut kiljuivat, Kolur kuopi maata ja murisi lankojen takana ja mua hirvitti niin että hiivin paksun puun taakse piiloon. Kurkin sieltä sitten että mitä siellä tapahtuu ja tarviiko kiivetä kuinka ylös...

Hevosten äänet olivat hurjia, varsatkin jo kiljuivat tonteiltaan, vaikka välissä oli kukkula ja monta sataa metriä matkaa. En voi mihinkään muuhun verrata sitä ääntä kuin Taru sormusten herrasta elokuviin, siis niihin kohtauksiin, missä tuhatpäinen örkkilauma ryhtyy hyökkäykseen. Se ääni teki asiasta varmaan pahemman kuin mitä se oikeasti olikaan, mitä nyt hurja-Tvisturin potkut tuntuivat kumisevan suoraan kohteeseensa.

Eikalla sen sijaan oli hauskaa, se tuntui hihkuvan "Säpinää, säpinää, säpinää" ja pukkilaukkasi ympäri laidunta. Hetken kuluttua Keke ja Krona liittyivät jonoon ja kolmikko paahtoi peräkanaa sinne tänne. Ófeigur yritti päästä Kolurin luokse, molemmat kuopivat maata päät alhaalla murinaa päästellen. Mörri sen sijaan antoi muiden tapella, siirtyi välillä sivuun pahimmista tohinoista ja kannusti parasta kaveriaan. Keke sitä yritti jossain välissä kurittaa, mutta Mörriltä riitti näykkäisy ja Keke väisti. Oli ilmeisesti sitä mieltä että ei hän nyt oikeesti tappele, höpsö. Keke ei oikein osaa tapella, tuntui ettei takakaviot kunnolla nouse maasta, peppu vain heilui ylösalas! :D

Tilanne pikkuhiljaa rauhottui ja mekin otimme eväät esiin. Söimme siinä kantojen päällä istuen ja seurasimme hevosia. Välillä ne kaikki söivät yhtäaikaa ruohoa, kunnes taas kiehahti. Sitten rauhoituttiin syömään, ja taas otettiin yhteen. Pikkuhiljaa ruoka alkoi maistua enemmän ja tappelut vähentyä. Päätimme lähteä siltä päivältä kotiin, hevoset näyttivät jo sen verran jäähtyneiltä. Kolur ja Gustur päästettäisiin keskiviikkona sitten takaisin laumaan, siinä vaiheessa muut olisivat jo hakeneet keskenään paikkansa.

Ajelin kotiin silmät soikeina, tuo oli tosi rankka kokemus! Vaikka Mörri oli vain kannustusjoukoissa, niin sitä oli kyllä huolissaan. Ehkä turhaan, koska taitaa olla melkoinen diplomaatti tää mun Mörri-pörri!