Juuri kun pääsi tilanne rauhottumaan...

Heräsin aamulla puhelinsoittoon, Jaana kertoi että osa hevosista oli karannut ja Metsähallituksen miehet olivat kuulemma vieneet ne varsalaitumelle. Mä menin jo ihan sekasin, että kuka oli karannut ja minne, mutta kuulemma Mörri oli siellä missä pitikin.

Paria tuntia myöhemmin lähdin sitten ajelemaan laitumelle miettien hevosten sopeutumista. Mitäs jos ne eivät sopeudukaan takaisin laumaan? En tykännyt ollenkaan niistä ajatuksista, mitä tilanne toi tullessaan.

Parkkiksella tullessani autosta ulos huomasin, että Eikka ja Krona tölttäsivät hieman ohi. Tervehdin niitä ja Eikka näytti ensin tunnistavan ja muuttavan suuntaa, mutta sitten takaa kuului hurja kiljaisu. Prinsessa ryntää korvat luimussa ja hampaat näkyvillä kohti Eikkaa ja Kronaa, jotka tekivät pikaisen käännöksen ja lähtivät lipettiin. Vaavi ja Tirriäinen rynnivät Prinsessan perässä ja ovat ihan tohkeissaan. Seisoin haavi auki, Prinsessa ajattaa omaa äitiänsä pitkin laidunta! Huh huh!

Jatkoin kulkua alemmas ja mietin että oli hassua ettei Jaana sanonut siirtäneensä varsoja takaisin ylälaitumelle. Oma polleni näytti syövän kaikessa rauhassa muiden seurassa ja tällä kertaa ne eivät olleet leiriytyneet kahteen osaan, vaan olivat yhdessä. Jännää oli, että Tvistur ja Ófeigur näyttivät rapsuttelevan toisiaan ihan tyytyväisinä. Hmm, mistähän nyt tuulee?

Hain harjapakin taas sopivaan kohtaan puun juureen ja otin muutamat porkkanat mukaan. Jakelin niitä kaikille halukkaille ja otin samalla Mörrin kiinni. Toin rauhallisen ratsuni puun luo, harjasin sen ja tarkistin kaviot. Harjasin vielä hännän ja harjan kunnolla ja päästin sitten Mörrin irti.

Mörri jäi seisomaan sen näköisenä että -täh, tässäkö tää nyt oli? Poika jäi siihen norkoilemaan, ei tässä nyt niin hoppu tuonne heinälle ole, ties vaikka jotain herkkua saisi... Taas hemmottelin laiheliiniani ja siinä vaiheessa Mörri hörisi mulle! Tää oli eka hörina mulle! Ooh! Siitä hyvästä tuli porkkanaa!

Vein tavaroita paikoilleen ja otin omat eväät esiin. Siirryin istumaan kannolle, mistä näkisin koko lauman syömässä. No siitähän ei tullut mitään kun Mörri-herra tukki koko näkymän! Söin (siis yritin syödä) pasteijaa, mutta Mörrin lisäksi Offari pörräsi paikalle. Voi hyvät hyssykät, niistä ei päästy eroon ennenkuin kaikki porkkanat oli jaettu, tosin menin jakamaan ne keskelle laumaa ja kaikille. Siinä vaiheessa oli sitten syönyt oman pasteijanikin ja siirryin takaisin kannolle istumaan.

Yritin to-del-la va-ro-vas-ti avata voipullapussin, mutta Mörri oli haukkana paikalla. Yritin sanoa sille että tää on tuoretta pullaa, et sä tätä voi syödä. Meillä oli yritystä puolin ja toisin, se nuuskuttaa, mä työnnän päätä pois, tää tulee takaisin ja nuuskii kaulaa ja mua naurattaa kun kutittaa ja työnnän päätä pois ja yritän samalla olla kiukkuisen näköinen... Sain sentään pullani syötyä, työn takana se kuitenkin oli.

Pikkuhiljaa lippiksen reunan alta tuli koko turpa kiinni mun nenään! Otin Mörriä hellästi sen sieraimista kiinni ja pyörittelin. Mörri piti päätään paikallaan ja mietti vissiin että tykkääkö se nenähieronnasta vai ei. Ensin se veti päänsä pois, mutta työnsi sitten uudestaan tarjolle. Otin sieraimen reunat uudestaan käsittelyyn ja Mörri pysytteli siinä jonkin aikaa. Yhtäkkiä se aivasti, kaikki pärskyi mun naamalle! Kiitos, Mörri! Ensi viikolla eläinlääkäri saa pistää hevosinfluenssarokotuksen meille molemmille... Onneksi oli rillit päässä.

Päätin vielä laittaa lampaankarvan etuosaan uudet toppaukset ja istuin kannolle ruokakaapin luokse. Mörri lähti muiden seuraan, mutta mun tekemisiä jäi tarkkailemaan Kolur. Kun olin saanut työni valmiiksi, tarjosin Kokulille namia. Itse hörppäsin vielä vadelmasmoothieta pullosta, josta Kolur kiinnostui. Se nuuski pulloa ja lipoi sitten huuliaan. Otin sille vadin, johon lorautin hieman juomaa. Kokuli nuuski ja tuumasi, työnsi sitten turpansa vatiin. Poika nuolaisi ja nosti päätään, tykkäänkö mä tästä vai en, lurps lurps, taidan tykätä... Sille oli tosi vaikeaa ymmärtää että se hyväntuoksuinen juttu on nestettä, ei siis mitään kiinteää. Välillä se järsi vadin reunaa ja taas työnsi turvan vadelmaan. Kun se oli saanut herkut nuoltua, yritin ottaa siitä kuvan. Voi itku, kameran paristot olivat loppu! Olisitte nähneet sen kun se nosti päänsä! Pojalla oli koko ylähuuli vadelman punainen! Oih, komea poika huulipunassaan!

Nauraen laitoin Jaanalle viestiä ja harmittelin kameran tilaa. Samalla kerroin Prinsessan ajaneen Eikkaa takaa. Hetken kuluttua Jaana soitti ja sanoi Nooran olevan tulossa (samassa näinkin Nooran) ja että siis kuka ajattaa takaa ja ketä?!? Kerroin että varsalaitumella Prinsessa pistää kampoihin äiteellensä. Jaana oli hetken hiljaa ja kysyi sitten että ketä siellä alalaitumella on. Luettelin aikuiset ja sitten Jaana sanoi että siis oliko varsat siellä ylhäällä. Juu, oli ne. Kävi ilmi, että varsat olivat karanneet omalta laitumeltaan ilmeisesti joskus aamuyöstä ja kävelleet pitkin autotietä yli puoli kilometriä vanhalle laitumelleen.

Omakin sydän pomppas, onneksi kukaan ei ollut jäänyt auton alle! Uuh, ihan hirvittävä ajatus... Nooran kanssa haimme sitten varsalaitumelta Eikan ja Kronan takaisin isolle laitumelle. Mä toin Eikkaa, joka veti riimuansa kuin 400-kiloinen rottweiler. Kysyin Nooralta että onko se aina tällaista Eikan kanssa?!? Noora nauroi ja sanoi että nythän se käyttäytyy hyvin...

Siitähän soppa syntyi, kun tytöt palautettiin laumaansa. Olisko niin, että Kronalla on kiima, mutta yhtäkkiä kaikki rauha oli kadonnut ja hevoset taas kahdessa osassa. Offari yritti jallittaa Kronaa, jota Keke yritti puolustaa. Keke sai nenilleen ja kutsui Laikan ja Tvisturin apuun. Tvistur peruutti kuin rekka kohti Offaria, käänsi päänsä tarkistaakseen sijainnin ja antoi takakavioiden puhua puolestaan. Ja juuri hetkeä aiemmin ne olivat rapsutelleet toisiaan! Keke yritti toiseen kertaan puolustaa Kronaa, mutta joutui piiloutumaan Laikan taakse.

Ja mun Mörrini kaikessa rauhassa Svipan vierellä syömässä ruohoa! Kysyin Nooralta että millä mä saisin senkin juoksentelemaan, tekis hyvää sen lihaksille! ;-) No joo, olen ihan tyytyväinen, että Mörri-pörri on rauhallinen luonne, mua hermostuttaisi jos tietäisin sen tappelevan. Keke sitä välillä yrittää nuljuuttaa, mutta Mörri antaa samantien takaisin.

Noora sanoi että täähän on paljon parempaa saippuaoopperaa kuin kauniit ja rohkeat ikinä, tosi-tv suoraan luonnosta. Sitten kaikki kolmen koplaa lukuunottamatta lähti laukalla ja töltillä laitumen toiseen päähän, jonne mekin menimme öljypurkin kanssa. Hetken kuluttua Offari vielä saapui yrittämään Kronaa, joka ei tosiaankaan välitä noin hurjasta miehestä, Keke on hänen orhinsa!

Pian tilanne taas rauhottui, Krona ja Eikka haahuilivat jonnekin puskiin ja Gusse oli kolmen koplan luona. Sekin oli juoksennellut muiden mukana ja ollut ihan tohkeissaan, pääsi Gusse-herrakin rauhottumaan. Näin olivat kaikki hepat turvallisesti sähkölankojen sisällä, toivottavasti ne pysyvät myöskin siellä! :D