Liimapyttyä kyydissä...

Tänä aamuna sain tietää, että vetäisin reissun Gusturilla. Kyllä se sopii, katsotaan taas onko meillä tahtojen taistelu edessä! Oona ja Noora tulisivat kuitenkin laittamaan hevoset kuntoon meille.

Laitumella hevoset olivat liikkeellä koko ajan ja pian huomasin syynkin. Itikoita ihan parveksi asti! Vein turvaliivin ja kypärän satulakaapille Keken seuratessa uteliaana. Laikkakin tuli heti paikalle, jos vaikka jotain kivaa sattuisi tapahtumaan! No kivaahan siitä seurasi, Anka-tädiltä löytyi puolikas näkkäripakettia kassista. Jaoin jokaiselle halukkaalle puolikkaan näkkäriä ja Svipa hörisi oikein kunnolla herkkua saadakseen!

Näkkärit jaettuani pyyhin hevosia käsin, kun kerta kaapit olivat kiinni. Itikoita oli valtavia määriä ja pollet seisoivat kiltisti paikoillaan mun pyyhkiessä verenimijöitä pois kyljiltä ja masusta. Keke-seurakoira tuli mukana ja kerjäsi huomiota. Krona hoksasi mun toimivan itikanpoistajana ja käveli aina välillä ohitse saadakseen puhdistavan pyyhkäisyn kädellä. Ja sitten niin tekivät muutkin, siinä seisoin ja pyyhin ohikulkevista pollukoista itikoita! :D Ihastelin vielä Svipan hyvää kesäkarvaa, ei merkkiäkään ihottumasta! Ihanaa kun niillä ei ainakaan vielä tarvitse olla ihottumaloimia päällä.

Oona soitti ja sanoi, että heiltä oli avain jäänyt kotiin, toivottavasti asiakkaat eivät vielä olleet paikalla. Hetken kuluttua Oona soitti uudelleen, autosta oli pudonnut jokin osa! No niih, mitähän tästä vielä tulee! Asiakkaatkin tulivat paikalle, nuoripari oli oikein mukava. Mies ei ollut ratsastanut aikaisemmin ja nainekin vain muutaman kerran. Kivaa, mä saan taas selittää hevosista! :DDD

Viimein Oona ja Noorakin saapuivat avaimineen ja narulla kiinni sidottuine spoilereineen ja pikapikaa saimme pollet ratsastuskuntoon. Oona ohjeisti pikaisesti vielä vieraat ja sitten pääsimmekin lähtemään kahden tunnin reissulle. Laitumelta pääseminen oli hieman vaivalloista, sillä Eikka oli tunkemassa myös mukaan. Sitten oli tulossa Keke, Eikka uudestaan ja Laikkakin olisi halunnut mukaan! Jopa Tvisturin turpa oli livahtaa reissuun!

Loppujen lopuksi meitä oli vain kolme ratsukkoa lähdössä ja Gustur johti retkeä. Asiakkaat halusivat tietää enemmän hevosista ja vastailin iloisena kysymyksistä. Gustur hieman arkoi edessä olleita ihmisiä ja he kiltisti väistivät sivuun. Kehuin Gusturia, matkapakaasit olivatkin hurjan pelottavia ohitettavia.

Sitten pääsimmekin jo metsään ja neuvoin ylämäessä keventämisessä ja oksien varomisesta ja pariskunnalla näytti olevan hauskaa. Hiekkatielle päästyämme jatkoimme käynnissä, kunnes tuli ensimmäinen tölttipätkä. Neuvoin tölttiavut ja sitten pistettiin menoksi. Tai siis yritimme, lusmuilija-Gustur vain köpötteli nopeampaa käyntiä! Voi hyvänen aika minkä liimapytyn olin saanut alleni! Sain pojan viimein raville, mutta työtä se teetti.

Tölttiä mentiin kun päästiin ja sitten tuli ensimmäinen laukkapätkä. Neuvoin parille mitä pitää tehdä ja miten olla. Sitten lähdettiin! Ja sitten haettiin taikatikku puskasta ja lähdettiin uudestaan, koska Herr Gustur ei suostunut liikkumaan.

Koko menomatka oli liimapyttyä komeimmillaan. Lähellä kääntymispaikkaa nuoripari kysyi että kiertääkö tämä tie takaisin laitumelle. Sanoi että ei, mutta pian käännytään kotiin. Gustur otti lauseen kehoituksena kääntyä takaisin ja nauratti asiakkaita ihan kunnolla. Jatkoimme kuitenkin vielä matkaa hetken, kunnes pyysin Gusturia kääntymään.

Siinä vaiheessa pystyikin heittämään taikatikun pois. Sanoin asiakkaille, että kuten huomasitte tihentyneistä askeleistä, olemme menossa kotia päin... Reippaasti alkoikin kotimatka! Eka laukkapätkä kotiin päin tosin ajoi mut takaisin metsään etsimään uutta taikatikkua. Taas päästiin hetken hieman vauhdikkaammin ja nuortaparia vain nauratti.

Takaisin tullessa alkoi ripsottelemaan hieman vettä, mikä vähensi itikat pois ja viilensi ihanasti. Mulla ainakin oli kuuma patistellessani Gussea eteenpäin! Sanoinkin, että taitaa Gusse tietää etten sitä oksaa oikeesti käytä ja siksi se lusmuilee minkä kerkiää...

Viimeisen pätkän talutin Gusturia kohti laitumia, missä muut pollet jo tulivatkin vastaan. Keke-lurpukka oli heti turpa ojossa moikkaamassa ja ahne-Laikka seurasi ruokakaapille. Ensin otin hevosilta suitset pois ja vieraat auttoivat satuloiden kanssa. Sitten pyysin heitä hieman vahtimaan, ettei Laikka ja Keke ryövää Gusturin ja Tvisturin eväitä. Siitä vasta leikki syntyi! Yhden kun sai ajettua kauemmaksi, toinen tuli selän takaa ja suoraan duunareitten eväskipolle! Mä jahtasin Laikkaa, että Tvisse saisi edes osan omastaan ja sitten jahtasin Kekeä, sitten Laikkaa, sitten Kekeä, Laikkaa, Kekeä, Laikkaa, Kekeä... Huh! Ja asiakkaita nauratti! Laikka nautti täysin rinnoin jahtaamisesta, tiesi etten mä ihan tosissani ollut. Kauniilla pikku töltillä tammukka kipitti juuri sen verran kovaa, etten saanut edes kosketettua! Keke meni kauemmaksi kun sitä pyysin, mutta sitten se väkkäränä kääntyi takaisin kun Laikka pääsi apajille. Oli se koominen tilanne! :D

Hevosten saatua syötyä suurimman osan, otin vesisangon ja pesin pollet. Ei ne mitenkään pahasti olleet hikisiä, mutta pestiin kuitenkin. Sitten ne saivatkin mennä piehtaroimaan itsensä likaisiksi! Pakkasin kamppeet kaappiin ja Keke seuranani lähdin kohti autoa. Keke on tosi utelias polle, se on niin mainio otus, hellyydenkipeä, kiltti lempeä jättiläinen! Mä tykkään sen luonteesta tosi paljon, vaikkakin ratsastus sillä on mulle liian hurjaa!

Ja ihan vain vinkiksi: ottakaa ötökkäsuihketta mukaan Nuuksion ratsastusreissuille! Voi hyvänen aika kun olen paukamilla, erityisesti vasen polvi on näköjään ollut herkullinen. Parikymmentä pientä paukamaa polvessa ja kymmenkunta pitkin reittä, niskassa muutamat lisää ja jostain syystä oikea jalka ihan ilman pistoja! :D

Kesä koittaa!

Viimein! Tänään oli se päivä kun siirrettiin pollet kesälaitumelle Nuuksioon. Olin odottanut jo ties kuinka pitkään tätä päivää ja sitten juuri ennen iski keuhkoputken tulehdus. Voi itku! Hain eilen antibioottireseptin lääkäriltä ja vedin nappia naamaan. Eilen olikin aivan mahdoton tukkoinen olo, mutta hyvien yöunien ansiosta se hieman parani. Aamulla otin lisää antibiootteja, allergialääkkeen ja kuumelääkkeen veden kera. Pilleriaamiainen! :D

Hain Sallan matkan varrelta mukaan ja suuntasimme kohti tallia. Salla nauratti mua hassuilla jutuilla ja fiilis oli aika innokas kun päästiin perille. Sallalle oli valittu Keke, komea polle, mutta mun hummani oli vielä hakusessa. Mä kun en ilman satulaa uskalla mennä muuta kuin Tvisturilla ja Jaana halusi että Gusturkin pääsisi ilman satulaa. Gussen selkäranka on aika korkealla, ei mukavaa, eikä missään nimessä neljää ja puolta tuntia! Sitäpaitsi Gussen töltti on vielä hakusessa, vaikka muuten papparainen onkin kunnossa.

Aulin käydessä "pihan perällä" Jaana sanoi, että saatte Aulin kanssa tapella Svipasta ja Tvisturista. Hän menee taloon sisälle hakemaan vettä hevosille! Puin nyrkkiä hymyilevän Jaanan mennessä sankoineen sisälle. Auli tulikin paikalle hetken kuluttua ja totesin: "Sulle on sitten Svipa ja mulle Tvistur!" :D Auli vain totesi että hyvä juttu, ja mulla alkoi oitis omatunto soimata. Kerroin mitä Jaana oli oikeasti sanonut ja Aulia vain hymyilytti. Viime siirrossa Auli meni Tvissellä, joten hän armeliaasti luovutti taistelutta lempparipolleni mulle. Kiitos, Auli! Hetken kuluttua Jaana tuli vesisankoineen ulos ja kysyi että saako hän tulla jo, vai vieläkö tappelette..?

Hain Tvissen suitset ja laitoin ne herralle päähän. Tvistus hörähti tervehdykseksi ja siinä vaiheessa ei sitten haitannut pätkääkään, että jalat ja kädet hieman tutisivat. Sen verran oli heikko olo, ei tässä ihan terveitä olla. Tvistur nuuski mua hyvin tarkkaan, taisi hoksata kyllä asian.

Kippasin Sallan Keken selkään ja hilasin sitten tuolin lurpukkani vierelle. Jaana vielä survoi porkkanoita reppuuni hevosia varten ja sitten nousinkin mukavasti tuolilta Tvisturin ah, niin tuttuun, selkään. Kaikki kahdeksan aikuista pollea oli matkassa, mitä nyt Kolur käveli itsekseen perässä, kun Oona ei vielä ollut kerennyt kyytiin! :D

Pyörätiellä otimme ensimmäisen töltin ja Tvistur menikin oikein unelmatölttiä! Me ollaan harjoiteltu sitä koko talvi juuri tätä retkeä varten! Jee! Käynti oli reipasta ja seuraavakin tölttipätkä meni hienosti. Metsässä menimme ratsastuspolulla pitkiä matkoja tölttiä ja voi mikä nautinto oli mennä! Tvistur toimi upeasti ja kaikessa rauhassa meni vaikeista kohdista.

Jaana sai pidellä Eikkaa, ettei vanharouva olisi lähtenyt hurjaan laukkaan laukkamäkeen. Hetken humma oli ihmeissään, mihin ollaan menossa? Ja kun turpa käännettii kohti muita polkuja, päät nousivat, korvat olivat ihan höröllä, hörh hörh kuului yhdeltä jos toiseltakin hevoselta. Ja sitten ymmärrettiin, että kesälaitumille ollaan menossa! Voi sitä innokasta riemua! Pätkä aloitettiin töltillä ja siirryttiin sitten laukkaan. Eka laukka oli silkkaa hakemista, Tvistur meni välillä ristilaukkaa ja mun tasapaino oli koetuksella. Pysyin kuitenkin kyydissä, mutta hetken oli sellainen olo että olikohan ihan viisasta lähteä puolikuntoisena. Se tunne katosi heti seuraavassa laukapätkässä, pidin Tvisturia töltissä ja kun vauhtia oli tarpeeksi, annoin pojan mennä. Hieno laukka, kertakaikkisen hieno laukka! Vauhdikas, mutta tasainen askellus vei meitä metsässä eteenpäin hurjaa vauhtia ja kun etummaiset hiljensivät, siirtyi Tvistur takaisin mahtitöltille. Ai että oli hienoa!

Tölttiä menimme paljon ja välillä laukkaakin, kunnes tulimme ensimmäiselle levähdyspaikalle. Otimme huovat pois pollukoilta, samaten suitset. Riimut päähän hikisille hevosille ja ruohoa syömään! Otimme itsekin eväät esiin, mulle ei tosin maistunut muuta kuin välipalajuoma, sellainen mehukeittomainen juttu, joka pitää kyllä nälkääkin. Sitten väsytti sen verran, että laitoin takkini maahan (lämmintä kun oli) ja vetäisin itseni pitkäkseni maahan.


Keke yrittää toiveikkaan huomaamattomasti tulla lähemmäksi, jos vaikka joku antaisi herkkua. Ja Laikka ei edes yrittänyt, vaan kerjäsi ihan hyvällä omatunnolla! :D

Mun maatessa siinä ja kuunnellessa muiden juttuja, yhtäkkiä alkoi vierestä kuulua kovempaa ääntä. "Käärme! Anka sun vieressä on käärme! Nouse ylös! Se tulee sua kohti! ANKA, KÄÄRME!!!" Mä nousin varovasti ylös ja huomasin siinä vieressäni pikkuisen kyykäärmeen, joka olisi ilmeisesti kauhean mielellään tullut kainaloon lämmittelemään. Nätti käärmehän se oli, mä vaan kattelin muita ja sanoin että en mä käärmeitä pelkää. Pikkuruinen kyykäärme (n. 20cm) luikerteli mun maassa olevan turvaliivin läpi Tvisturin huovalle ja siitä sitten metsään. Tömistelin vielä jaloillani maata, että käärme ymmärtää siirtyä kauemmaksi. Sanoin sitten että en tosiaan käärmeitä pelkää, mutta ne perhoset ja sudenkorennot on kammottavia... Muutama kummastunut ilme oli ympärilläni, hih! Jokaisella on jokin kammotus!

Luonto kutsui ja kävelin (luultavasti sen kyykäärmeen perässä) metsään etsimään sopivaa paikkaa. Ison kiven takana olinkin hyvin piilossa katseilta, kunnes noustessani huomasin metrin päästä kulkevan polun. Just joo, tosi piilossa! Menköön antibioottien piikkiin! :D

Varustimme hevoset uudestaan ja nousimme selkään. Matka jatkui, tällä kertaa siirryimme Tvissen kanssa perän pitäjäksi. Ajattelin vauhdin olevan hieman hitaampi Laikan takana ja väsyttikin hieman. Ei se paljoa hidastunut, mutta laukkapätkät menivät helpommin kun ei ollut niin kiire ja hoppu muiden perään. Upeita tölttipätkiä ja piiitkä piiitkä laukkapätkä olivat keskimmäisen ratsastusosuuden parasta antia! Tölttiä mentiin aina kun vain voitiin, kertakaikkisen hienoa! Sain rentoutua mahtipollen selässä, oli turvallinen olo kun tiesi laukastakin siirryttävän töltille, eikä raville tai passille.

Toinen tauko oli Solvallan laskettelumäellä. Annoimme porkkanaa pollukoille ja itse join vain hieman vettä. Oli aika väsähtänyt olo, Jaanakin jo kysyi että kuinka voin. Väsyttää vaan, ei tässä muuta! Salla sanoi että olen aika kalpea, johtuu varmaan väsymyksestä. Nou hätä, mieli on iloinen, vaikka kroppa ei.

Jaana kysyi että vieläkö jaksetaan se viimeinen rutistus kohti laitumia, ja sanoin että varmasti jaksetaan, vaikka hevosia taluttaen! Ja mäki alas piti taluttaakin, kukaan ei uskalla sitä mäkeä tulla ratsain... En meinannut alhaalla päästä enää Tvissen kyytiin, loppujen lopuksi Oona joutui punttaamaan mut ylös. Toivottavasti et venäyttänyt selkääsi, Oona! ;-)

Tiellä olikin aikamoinen trafiikki, autoja, moottoripyöriä, pakettiautoja ja peräkärryjä. Ei haitannut meitä, me menimme töltillä aina kun tuli tilaa ja kävelimme vain vähän. Hevosilla oli kova into päästä perille, askelten tahti kiihtyi hetki hetkeltä. Hiekkatielle päästyämme otimme vielä laukatkin ja töltillä vielä loput. Eivät meinanneet pollet pysyä ollenkaan käynnissä, pitäisi päästä jo!

Laitumella oli ensin mietittävä, että miten pääsen alas. Tvistur oli oitis turpa ruohikossa ja ei auttanut muu kuin nostaa oikea jalka herran niskan yli vasemmalle ja tulla persmäkeä alas. Kyllä olin poikki! Voi hyvänen aika! Ensin oli kuitenkin hoidettava pollet kuntoon, pestävä ne ja ruokittava. Ja kun hevoset pääsivät irti, niin voi sitä piehtaroimisen määrää! Ja sitten juostaan eteenpäin ja pukitellaan ja viskellään välillä päätäkin!

Keke ketarat ojossa!

"Kaviot kattoon!" hihkuu Laikka ja Krona ottaa mallia.

"Hiiohoi! Tämä polle ottaa päänviskely-töltit!"

Pirteitä pollukoita!

Aamulla oli hieman kehno olo, en ollut eilisen ratsastusreissun jälkeen oikeastaan syönyt mitään. Ei ihme että oli kökkö fiilis. Hetken jo mietin reissun jättämistä väliin, mutta kuten ystävättäreni aamulla feisbuukissa sanoi: "Ei sua siellä selässä kuitenkaan mistään kolota!" Niinpä, luottakaa ystäviinne!

Tallilla hieman jännitti, minkähän pollen mä saisin? Oonalla oli oikein lista, kuin ratsastuskoulussa konsanaan, mistä hän jakoi hevoset. Mä sainkin Kronan, ihanaa! En ole NIIN pitkään aikaan päässyt sen tamman kyytiin, tosi mahtavaa!

Lähdinkin sitten laittamaan rouvalle suitsia päähän, ensin tosin piti siirtää tammukka pois autojen viereltä. Krona yritti väistää Svipaa ja kas, huitaisi omalla päällään tältä tätiratsastajalta silmälasit toiselle korvalle. Hyvä että oli kypärä päässä, sen hihna esti rillejä kokonaan putoamasta! :D

Oona autteli ratsastajia satuloihin ja mun piti vielä pidentää jalustinhihnoja. Selkään päästyäni ne tuntuivatkin sopivilta. Ja kun molemmat jalat olivat jalustimissa, Krona oli sitä mieltä että nyt mennään sinne vihreälle nurmelle (jota ei vielä ole) ja hätäisesti käveli kohti muita ruohoa nakertelevia hevosia. Pois tieltä risut ja männynkävyt, me tullaan nyt TOOSII nälkäisinä! Jokaista vihreää piti maistaa ja näytti sille kelpaavan myös nuoret nokkosen versot.

Viimeinenkin ratsastaja saatiin heposen selkään ja sitten lähdimmekin reippaasti kohti ratsastuspolkua. Mutalikko oli pahempi kuin varmaan ikinä, viime yönä taisi tulla vettä aika lailla. Otin jo heti ohjat kunnolla tuntumalle ja Krona meni kauniisti siitä mistä ohjasin. Suojatiellä Eikan jäädessä pysäyttämään autoja Krona käveli upeasti tien yli ja alkoi heti päristellä, tammamamma on kuulkaa keulilla! Piti oikein hidastaa menoa, tai oltaisiin tehty kahden tunnin lenkki tunnissa.

Ekan tölttipätkän menimme tiukasti Eikan hännässä kiinni. Kovempaakin oltaisiin päästy, tuumasi Krona tuhahdellessaan edellä menijän häntään. Toinen suojatien ylitys oli kanssa hieno, päristeltiin tyytyväisinä. Oli vain pakko päästää Eik takaisin keulille, harmittava takaisku!

Pyörätien seuraavalla tölttipätkällä yritin samalla etsiä eilen kadonnutta hanskaani, muttei näkynyt. Kronan töltti tosin oli sen verran vauhdikasta, että harmaa-musta hanska sulautui hyvin ohi vilisevään pientareeseen.

Ratsastuspolulla Kronan menohalut yltyivät, samaten nälkä. Muistan saman viime keväältä, jolloin Kolur yritti kaikkensa saadakseen edes muutaman vihreän lehvän suuhunsa. Sai olla varuillaan tälläkin kertaa, ruokarosmo-Krona taisi silti saada erävoiton...

Metsässä menimme tölttiä aina kun vain maasto salli. Siinä oikeastaan huomasin, että jalustimet olivat pykälän liian pitkällä, ne valahtivat jalkapöydän alle. Asia oli pikaisesti korjattu, Kronan jalustinhihnat ovat helpommat kuin muilla. Ei tarvitse kiskoa satulaliepeen alta solkea näkyviin, vaan solki on jalustimen puoleisessa päässä ja nahkainen putkilo tulee pitämään ylimääräisen hihnan siististi suojassa. (Täytyy muistaa tämäkin kun tulee sen oman pollen asiat eteen...)

Metsäpolulla menimme lisää tölttiä polskuttaen lätäköistä läpi. Oli tosi mukava ilma, aurinko paistoi eikä metsässä tuullut. Otimme lisää tölttiä ensimmäiselle laukkamäelle asti, ja sitten pistimmekin töpinäksi! Eikka ampaisi tapansa mukaan suorilta jaloilta täyteen laukkaan, Krona seisoi hetken ja ponkaisi perään. Mulla oli tiukka ote ohjista ja harjasta ja pysyin hyvin tasapainossa. Krona pinkoi Eikan perään hurjalla laukalla Keken tullessa innolla perässä. Aulin mukaan Svipakin oli ollut aivan tohkeissaan, kaikki tultiin kovaa kovaa kovaa! Mulla oli leveä hymy naamalla, Kronan laukka on NIIN tasaista ja nopeaa! Upeaa!

Pienen käyntipätkän jälkeen oli vuorossa toinen laukkapätkä ja hevoset ottivat töltille jo aikaisemmin. Eikka-oravan lähtiessä kuin pyssyn suusta emme jääneet paljoakaan Kronan kanssa jälkeen. Typykkä tykitti mahtilaukkaa niin että oksat pois! Oona pysäytti Eikan mäen päälle ja me olimmekin melkein heti peesissä. Kun katsoin taakseni Keke oli heti perässä muiden tullessa vasta pitkän matkan päässä. Suu messingillä kehuin Kronaa ja polle oli selkeästi tyytyväinen itseensä!

Teimme metsälenkeistä pienemmän, mikä olikin aika hyvässä kunnossa. Paikoitellen oli pehmeää maastoa, mutta eipä siellä mentykään muuta kuin käyntiä. Hyvin pääsimme takaisin hiekkatielle, jossa otimme uudestaan laukkaa. Ja taas oltiin meno päällä! Jipii!

Oona kysyi että ottaisimmeko tähän tasaiselle vielä töltin ja metsässä laukan vaiko tässä laukka ja metsässä töltti. Metsässä töltti kuulosti paremmalta, joten otimme tasaiselle laukan. Hevoset olivat kertakaikkisen innoissaan, mennään kun kerta päästään! Vastaan tuli emäntä koiransa kanssa, mutta hän piti koiraa kiinni ja hihkui että menkää vaan! Ja mehän menimme! Vauhti oli niin hurja, että Svipalta tippui jalustinhihna kaulalta pois. Se antoi tammukalle vain lisävauhtia, kevenihän lasti ainakin sadalla grammalla! Oona kävi hakemassa sen Eikan kanssa ja me muut yritimme pitää innokkaita pollukoitamme kuosissa sillä välin. Kärkihevoset olisivat halunneet rynnätä vielä metsäpätkällekin laukalla ja ohjia joutui pitelemään ihan tosissaan.

Eikan tullessa takaisin keulille mietin, että miten Oona tällaisen laukkaisan reissun jälkeen pystyy pitämään Eikan muka töltissä. Riekku-Eikka oli vissiin jäänyt kotiin ja Mahti-Eikka meni oikein kauniisti töltillä metsäpätkällä, ei merkkiäkään mistään riekkumisesta! Hienoa! Tosin Oona tuli alas selästä kun lähestyimme jyrkkää laukkamäkeä, sen menisimme suosiolla kävellen. Varmemmin pysyy polle hanskassa!

Ylhäällä kiersimme pahimman kaadetun ryteikön menemällä ihan uutta polkua pitkin Viekkaustielle. Tuli aivan Nuuksio mieleen, voi kun olisimme jo kesälaitumilla! Oli mukava fiilistellä polulla ja nyt tiedänkin mistä mennä seuraavalla kerralla, kun tänne tulee. Ja sillä polulla löysimme uuden sanankin: törrötin! Oona varoitti tosi terävästä kuivuneestä puunoksasta ja kun siirsin sanomaa taaksepäin jonossa, en hätäpäissäni keksinyt muuta kuin "Varokaa, terävä... törrötin!" Oonaa nauratti, siinäpä hyvä sana vastaisuuden varalle!

Veikkaustiellä pääsimme mukavasti tölttiä ja pian olimmekin jo takaisin pyörätiellä. Siinä menimme myös tölttiä, Kronalla oli edelleen meno päällä. Suojatien yli menimme varoen, liikennemerkin kohdalla oli jonkin sortin suunnistajien juottopaikka ja se oli aika jännittävä. Sitten niitä suunnistajia alkoikin juoksennella sinne tänne ja pyörillä niitä liikkui myös! Eikka ei vielä ollu kerennyt keulille, joten Krona kiristi tahtia ja tanssi pienellä töltillä eteenpäin. Oli kuin Eikka olisi ollut alla, harvoin kukaan muista pollukoista näin tanssahtelee. Lapasessa rouva pysyi kyllä, ja kuunteli ohjia, mutta tanssi mennessään. Sitten Eikkis pääsi keulille ja Kronakin rauhottui.

Mutalikosta pääsimme hyvin yli, Keke tosin meni puskien kautta. Ja ravasi viime metrit tallin pihalle päästäkseen pikemmin kauralaarien ääreen! :D Satulat ja suitset paikoilleen ja satulahuoneessa näytin Aulille, että tuossa se ehkä-mun-tulevan Fifin suitsiteline sitten on! Annoimme pollukoille ruokaa turvan alle ja tyytyväistä rouskutusta kuului joka puolelta. Kyllä tällä vauhdilla oli ne ansaittukin! Autoimme viemään hevoset tarhaan ja jäimme vielä Aulin ja erään rouvan kanssa juttelemaan. Tuumasin että miten ihmeessä hänen housunsa ovat niin puhtaat, vieläpä samettiset jodhpurit! Mun ja Aulin byysat olivat sellaisissa mutaroiskeissa että pesukone tukkeutuu... Rouva muuten oli lukenut mun blogia, kun osasi kysyä että omaako siis ollaan ostamassa. Juu, omaapa omaa, saisin sitten sen kanssa haahuilla pitkin metsiä eväät repussa! Mahtavaa!

Hyvillä mielin lähdin ajelemaan kotiin ja huomasin että seuraavalla ratsastuskerralla siirrämmekin pollet kesälaitumille, jee! Silloin mulla luultavimmin on allani Hurja-Gustur (hih!) ja meno on vauhdikasta! Hmm, taidanpa suunnitella eväät jo valmiiksi....

Vappulounaalla luonnossa :)

Odotin jo koko viikon tätä päivää, kun tiesin pääseväni yksin Tvissen kanssa! Olin kysynyt jo Jaanalta luvan lähteä lounasretkelle, lupasin ottaa Tvisturillekin evästä reppuun. Etsin kaapista ison kannellisen muovisen keksirasian ja pilkoin pussiin kuorittuja porkkanoita ja omenoita. Sitten laitoin kuivattua ruisleipää rasiaan, porkkanat ja omenat mukaan ja niistä saadaan kumpainenkin sitten omamme. Mulle oli vielä hedelmäsmoothie, mustikkasoppa ja hieman suklaatia. Sitten soitin ystävättärelleni Raijalle, jonka kanssa sovimme treffit hieman yli kolmeksi hautuumaan taakse.

Ajelin hymyssä suin tallille ja parkkeerasin autoni. Huomasin, että Oona ja Noora olivatkin laittamassa Eikkaa ja Koluria kuntoon ja menin heitä kohti. Siinä samassa huomasin Laku-koiran, joka heilutti iloisesti häntää ja tuli kohti. Ja kun iloinen hauva pääsi tarpeeksi lähelle, tarrasi se hampaillaan käsivarteen kiinni ja murisi. Oona karjui Lakulle, Laku on vahtikoira eikä päästäisi ketään tuntemattomia alueelleen. Mä en ole kuin kerran tavannut kyseisen hauvan, joten mua se ei tunnista. Mä en kerennyt edes pelästymään kun Oona oli jo kiskonut koiran pois. Ei se sattunut, mulla oli takin alla fleece ja vielä pitkähihainen paita. Ja Lakun tarkoitus oli vain ilmoittaa että hän vahtii täällä, ei tosiaankaan purra. Ja sitäpaitsi siinä muristessaankin se vielä heilutti häntää, enhän mä edes osannut pelätä. Oona sanoi että hän luuli mun käyneen jo, sillä se koirakin oli pihalla...

Kyselin tytöiltä, että mihin päin he olivat menossa ja tuumasin että jos mä tulisin samaa matkaa ratsastuspolulle. Oona kyllä hoksasi heti, että Tvistur ei varmasti laumaa jättäisi kesken reissun, joten oli parempi että he lähtisivät edeltä. Hain sitten Tvisturin laitumelta ja sillä välin tytöt olivatkin jo lähteneet reissuun.

Harjasin mutaisen pollen niin hyvin kun taisin, hain huovan Tvisturille ja suitset sille päähän. Itselle reppu eväineen mukaan ja jakkaralta kohti ah niin tuttua selkää. Miten se Tvisturin selkä onkin niin hyvä istua! Siellä on niin kodikas olla, ei kiristä eikä purista eikä mihinkään kolota. Siitä me lähdimmekin sitten reippaasti kohti lounastreffejä.

Pyörätiellä otimme ensimmäisen töltin ja Tvistur olisi jatkanut sitä tahtia vaikka kuinka pitkään. Ylämäki oli jo isolta osalta menty, kun piti ottaa herraa kiinni. Emme menneet Veikkaustien kautta, kun en tiennyt yhtään missä kunnossa polku sitä kautta nyt sateiden jäljiltä on. Risukossa saattaa jalka lipsua ja taittua. Menimme siis pyörätietä pidempään.

Olin vielä pyörätiellä kun Raija jo soittikin ja jouduin ottamaan toisen hanskani pois. Laitoin sen Tvisturin vyöhön kiinni, mutta puhelun jälkeen huomasin sen irronneen. Tvistur lähti siinä puhelun aikana töltille, siinä kun AINA mennään tölttiä. Yritin etsiä hanskaa katseella, mutten löytänyt. Noh, tulisin sitä kautta takaisinkin, joten saisin sen sitten. Toinen hanska meni taskuun ja oli aika omituista mennä paljain käsin.

Ratsastuspolulla pistimme töltiksi joka kerta kun siihen vain tuli mahdollisuus. Ja hyvin sievää tölttiä menimmekin! Parit laukka-askeleetkin otimme, mutta se ei tuntunut hyvältä. Reppu selässä heilui ja kolisi ja Tvistur siirtyi takaisin töltille. Jyrkän alamäen menimme varoen, mutta vastakkainen ylämäki meni vauhdilla! Nauratti, niin hienoa tölttiä ja jyrkkään ylämäkeen! Polulla otimme aina sopivan kohdan tullessa lisää tölttiä, kunnes tulimme polkujen risteykseen. Oona ja Noora olivat ilmeisesti tulleet Veikkaustien kautta, mutta aika hurjalta maasto näytti. Päätin tulla samaa pidempää reittiä takaisin, oli ainakin turvallisempaa. Mutainen polunpätkä oli mentävä varoen ja seuraava alamäki mentiin ennätyshitaasti. Ei se oikeastaan liukas ollut, mutta Tvistur päätti olla varovainen.

Heti kun päästiin tasaiselle, olimmekin taas töltissä. Jokaisessa lätäkössä ja jäisessä kohdassa Tvistur hidasti käyntiin ja lähti tien parannuttua uudestaan töltille. Kertakaikkisen hieno polle!

Sitten olikin edessä ensimmäinen laukkamäki ja se mentiin puoliväliin laukalla ja loput töltillä. Käyntiin päästyämme soitin Raijalle ja kerroin mihin olisimme Tvisturin kanssa tulossa. Tvistur olisi halunnut vasemmalle, mutta ohjasin kohti suoraa ja laukkamäkeä. Töltillä pyyhälsimme suoran ja samalla lajilla menimme myös mäen. Pieni käyntitauko ja sitten seuraavalla suoralla olikin taas töltin vuoro! Automaatti-Tvistur tietää mitä mennä ja missä, tuntuu että se on ajatustenlukija! :D

Hautuumaan takana Tvistur hidasti ja yritti kääntyä pienelle metsälenkille, mutta suoristin pollen ja jatkoimme tietä suoraan. Tvisturilla innokas askel tihentyi ja korvat nousivat heti, mihin mennään, mitä täällä on? Selitin ylväälle ratsulleni, että mennään Raija-tätiä moikkaamaan, sitten saadaan kaikki ruokaa! Hörh, sanoi Tvistur ja jatkoi reippaasti eteenpäin.

Raija jo odottelikin meitä ja samalla aukiolla tuli vastaan iso hevonen ratsastajansa ja mies-koira-yhdistelmän kanssa. Naisella oli reppu selässä, ehkä hekin olivat menossa lounaalle! Toivottelin heille vappuja, kun kerta molemmat olimme vappuratsastuksella. Kivaa! Oli muuten hieno ja kiiltävä hevonen, hymyilytti meidän Tvistur, jolla oli mutaa siellä ja täällä! Mutta meidän Tvisse onkin maailman paras maastomopo!

Tulin alas selästä ja katsoin ympärilleni, aika lailla olivat tyhjentäneet risukkoa tälläkin puolella pois. Nousimme hieman kauemmaksi tiestä ja löysäsin Tvisturin turpahihnaa. Kiinnitin Tvissen riimunnarulla puuhun ja istuimme kivelle eväitä kaivellen.

Tvistur sai oman osansa punaisesta namirasiasta, mutta voi kun olisitte nähneet pollen ilmeen! Hyvänen aika, saanko mä ihan ruokaa?!? Hämmästynyt Tvisse hörisi tohkeissaan ja nuuski rasiaa, onko nää kaikki mulle?

Mekin söimme omppua ja porkkanaa ja Raija oli tuonut paikalle täytettyä leipää perunasalaatin kera. Palan painikkeeksi oli Raijan tekemää simaa ja mä onnistuin saamaan melkein kaikki rusinat, nam! :D

Raija kaivoi eväskassistaan vielä pussillisen valkosipuli-ruisnappeja, jotka saivat sekä mun että Tvissen kuolan valumaan. Tvistur oli aivan selkeästi ihan Raijan poikaa, hänelle voi antaa, hän on niin pieni ja laiha ja muutenkin raukka-parka...! Tvistur hamusi yllättäen hyvinkin pitkälle yltävällä ylähuulellaan Raijan hihaa, jos sieltä vielä jotain sattuisi tipahtamaan pienen pollen suuhun.

Annoimme rasiaan loputkin porkkanat ja omenat, jotka polle veti hyvällä ruokahalulla. Raija päätti vielä kokeilla päärynäpalaa. Tvistur otti ahneena päärynän suuhunsa ja tipautti sen salamana pois. Hyvä ettei sylkenyt perään! :D Nostin palan maasta ja Tvistur nuuski ja veti pääänsä pois, rajansa on ahneudellakin. Sen jälkeen kelpasi heinä suoraan maasta ja Tvistur päästi haisevan vastalauseläjän meidän neniemme alle...

Sitten pakkasimme tavaramme takaisin reppuihin ja aloin katselemaan ympärilleni, hmm, mistäs mä pääsen takaisin hevon selkään. Ohjasin pollen istuimena käytetyn kiven viereen, mutta se ei ollut ollenkaan Tvisturin mieleen. Sitten hoksasin hyvän paikan, kahden puun välissä oli kivi ja kanto! Raija piti Tvisseä parkissa kun kipusin ylös, se meni helpommin kuin olin ajatellut!


Sanoimme heiheit loistavalle lounastreffiläisellemme ja lähdimme kotia kohti Tvissen kanssa. Päristellen poika käveli ja otti töltit oikeissa paikoissa ja vältti tahtoni mukaan laukkaa. Joskus jonkun pitäisi olla videoimassa sitä tölttiä, kun päästään kunnolla vauhtiin! Kertakaikkisen upeaa tasaista menoa, ei sitä voi kehua liikaa! Ja metsäpätkällä töltistä siirryttiin lätäkön ja liukkaan jään ajaksi käyntiin, sitten uudestaan töltille! Wau!

Virallisessa laukkamäessä päästin pojan valloilleen, menimme mäen puoleen väliin laukalla ja kävelimme loput. Ja hyvin varovaisesti ylitimme liukkaan mutaisen kohdan kunnes pääsimme paremmalle pohjalle. Ja töltille! :D

Pyörätiellä yritin katsoa kadonnutta hanskaani, mutta en sitä nähnyt missään. Hanskoja mulla on onneksi varastossa parit, ja nämä eivät paljoa ole maksaneet. Taisivat olla 2€ pari Keskisen kyläkaupasta, kiitos vain!

Reippaalla käynnillä jatkoimme matkaa kohti kotia ja ruokavatia. Pörröpäinen Tirriäinen oli uteliaana ottamassa meitä vastaan ja Tvistur meni tyylikkäästi ohi mokomasta varsasta, tässä ollaan kuule töissä! Laitettuani huovan ja suitset takaisin paikoilleen hain ruokavatiin mysliä ja annoin sen Tvisturille. Pojan syödessä harjasin sen uudestaan ja Tvistur röhki tyytyväisenä. Eväiden loputtua vein Tvisturin tallin läpi tarhaan ja sain pitkän merkitsevän katseen. Vieläkö olisi jotain herkkua? No ei mulla enää ole, senkin ahne! Korvat lurpallaan heppa jäi pihattoon katselemaan minua kun suljin oven. Taputtelin vielä taskuni, juu ei siellä tosiaankaan enää mitään ole. Noh, huomenna saat, sanoin oven läpi, tulenhan huomenna uudestaan reissuun! :D