Sunnuntairatsastusta

Mä en ymmärrä miten mulla oli yhtäkkiä kamalan kiire lähteä laitumelle. Onneksi liikenne sujui eikä Nuuksion tielläkään ollut liikennevalot toiminnassa. Mulla oli jotenkin hätäinen olo kun pääsin parkkikselle, mutta sinne ei sitten mahtunutkaan. Joku tumpelo oli pysäköinyt autonsa NIIN lähelle toista autoa, ettei niiden ohi päässyt vaikka tilaa olisi ollut saada auto parkkiin. Voi hyvänen aika sentäs, kuinkahan niillä parkkiksella olijoiden pinna on palanut kun eivät pääse pois. Ojahan sitä nimittäin kiertää, joten ylikään ei voinut mennä. Noh, mun ei auttanut muu kuin viedä auto laitsalle ja toivoa että Tvistur, Eikka ja Svipa tulisivat mukaan. Tvistur nimittäin tykkää jostain syystä mun auton mallipinnasta ja nuolee sitä hieman liian innokkaana ja tammat hinkkaisivat ahteriaan sivupeileihin.

Onneksi tämä kolmikko oli lähdössä kuitenkin reissuun ja mun oma pallerokaan ei kaukana ollut. Hain ensin satulan, suitset ja harjarepun ojan yli ja sitten lähdin hakemaan Mörriä. Gusse-herran kanssa se söi ruohoa, mutta lähti hyvin mielellään mukaan lenkille. Harjasin Mörriä ja kun huomasin ettei vielä ihan ollutkaan kiire, rauhoituin itsekin. Kavioiden putsauskin meni hyvin, vaikka olikin se kaviokoukku mistä Mörri ei tykkää. Autoin samalla muille hevosille suitsia päähän ja loimia pois päältä ja kävin sitten satuloimassa oman polleni. Svipan ratsastaja ei tykännyt huovasta, joten otimme ratsastusvyön kiukkuiselta Svipukalta pois. Sillä oli vissiin jäänyt taas karvaa soljen väliin ja sekös ärsytti! Mä sanoin sille kyllä että mulla on täällä sormet välissä, nyt ei tee kipeää. Svipa rauhottui ja oli melkoisen tyytyväisen näköinen saadessaan ratsastajan selkään ihan ilman mitään ylimääräistä.

Mä kiipesin söpöläiseni selkään kannon päältä ja ajattelin mennä ilman jalustimia. Mieli muuttui hetken kuluttua kun Mörri pörhisteli turkkinsa ojennukseen ja satula ei vielä ollut kauheasti kerennyt muotoutua. Mulla oli jalustimet liian lyhyellä ja kun matkaan päästiin, alkoi polvi ilmoitella itsestään. Ensimmäisen vyöntarkistuksen kohdalla kiristin selästä käsin reiällä satulaa, kaksikin olisi mennyt mutten raatsinut. Ja samalla nostin jalustimet Mörrin niskan yli ristiin.

Ennen ensimmäistä nopeampaa pätkää pidensin jalustinhihnoja kuitenkin kahdella reiällä, mutta annoin niiden edelleen olla ylhäällä. Satula tuntui jo muovautuneen sopivaksi ja tasapaino oli parempi. Laikkeliini vain hidasteli siihen malliin edessä, että me menimme käynnissä sen osuuden. Mua ei haitannut, mä haahuilin siellä perässä ihan reippaalla käynnillä ja jutustelin Mörrille.

Juttelin myös Laikan ratsastajalle, joka oli innokas aloittamaan nyt aikuisena harrastuksen uudelleen lapsena käydyn alkeiskurssin jäljiltä. Issikointihan onkin mukavan pehmeä paluu harrastuksen pariin, nämä meidänkin pollet kun ovat rauhallisia ja kokeneita ratsuja. Ei ne välttis kaikki laukkapohkeitakaan osaa, mutta että pääsee kuitenkin hevosen selkään ja maastoon. Osaavat työnsä ja hoitavat homman kotiin, oli siellä selässä kuka tahansa. Kuten ratsastajakin totesi, alkaa näin aikuisena olla se itsesuojeluvaisto aika pinnassa.

Seuraavaan ripeämpään kohtaan laitoin jalustimet jalkaan ja menimme oikein hyvää ravia kun Laikkakin pääsi vauhtiin. Mä nautiskelin ja Mörri päristeli, kummallakin oli rento ja hyvä fiilis. Sitten taas menimme ilman jalustimia käyntiä.

Sienestäjiä oli tosi paljon liikkeellä ja vähän väliä tuli vastaan ihmisiä täysinäisten muovikassien ja korien kanssa. Mörri välillä katseli metsään siihen malliin, että kyllä mekin voitaisiin mennä tuonne, siellä kun saa aina namia...

Käännöksen jälkeen vauhti hieman lisääntyi, kuten aina. Edessä oli mukavat laukkamäet, mutta jostain syystä meitä kumpaakaan ei laukka niinkään hotsittanut. Kyllä me laukalle pääsimme, mutta mulla oli tosi hauskaa kun Mörri meni kovaa ravia ja pysyi sillä Laikan laukassa mukana. Mörri päristeli ja otimme oikein päristelykisankin! Mörri sen voitti niin hurjalla päristelyllä, että edessä menijät jo kääntyilivät katsomaan. ;-)

Mulla oli tosi tyytyväisen oloinen heponen kun tulimme takaisin laitumelle. Sillä oli ollut kanssa hauskaa ja kun molemmat olimme rentoja, niin mikäs sen parempaa. Olisin voinut periaatteessa lähteä ihan vain huovalla liikkeelle, mutta ajattelin että satula tukee paremmin. Ja ihan hyvä niin, paikoitellen metsässä oli liukkaita mutaisia kohtia. Ja kun talutin söpöliäistä Mörriä vimosen suoran laitumelle, huomasin etten ollut käyttänyt ohjia oikeastaan ollenkaan. Mitä nitä käyttämään, kun kerta ilmankin toimii!

Palkintona pookkanaa

Mä näin netissä sellaisen laitteen kuin "Hoofjack", mikä oli tarkoitettu vuolijalle ja kengittäjälle apuvälineeksi selkää säästämään. Mörri kun on sen verran matala, niin mulla pitkänä ihmisenä on hieman työlästä olla kamalassa kippurassa selkäni kanssa kun pitäisi vielä kannatella hevosen jalkaa. Eikä kipeä polvi auta asiaa ollenkaan. Katsoin hintaa Suomessa (n.250€) ja Jenkeissä (150 USD) ja suuntasin sen jälkeen keskustelupalstoille kuukkeloimalla sanan hoofjack. Johan alkoi tulla tietoa ja yhdeltä palstalta löytyi ihmisten kekseliäitä versioita itse tehtyinä. Mulla meni monta tuntia kun selailin sivuja ja sitten tuli vastaan autonpukki, joka oli pehmustettu päältä. No hyvä, meillähän noita oli monta jo kotona!

Tajusin kuitenkin että pehmusteet täytyy laittaa tukevasti kiinni, joten olin niin ystävällinen että ostin oman. En siis nyysinyt miehen auton alta yhtä kappaletta hevosteluun! ;-) Biltemasta löysin oikein hyvän kokoisen autopukin, maksoi 6,99€, eli aika lailla halvempi kuin nää viralliset versiot. Kotona laitoin tukiosan päälle paksua makuualustaa ja kiinnitin sen nippusiteillä. Sitten tein vielä telineeseen sellaisen tupon, että saa sen kavion siihen päälle "seisoma-asentoon".

Taas uuden idean kanssa suunnistin flunssasta huolimatta laitumelle ja hain Mörriäisen pihattoon. Mörri nuuskaisi uutta kummallista vehjettä maassa ja oli sitten kaikessa rauhassa. Mä olin paloitellut porkkanoita purkkiin ja aloitin sitten varovasti kolistelemaan ja kalistelemaan metallista autopukkia. Annoin välillä porkkanan ja katselin Mörrin reaktiota. Mörri puolestaan katseli mua, se ei kiinnittänyt kovempaankaan kolinaan mitään huomiota vaan ihmetteli että mikä juttu sillä Tätillä nyt on.

Mä harjasin Mörrin, putsasin kaikki kaviot ja hain sitten pyyhkeen saadakseni mudat pois kavioiden ulkopinnoilta. Mörri katseli ja nuuski pyyhettä ja käänsi sitten päänsä porkkanoihin päin, tulisko tästä nuuskimisesta namia? No ei...

Pyysin Mörriä nostamaan vasemman etukavionsa ja siirsin vekottimen sen jalan alle. Komensin sanalla "Paikka!" ja pidin kinttua hetken telineellä. Sitten kehuin ja annoin porkkanaa. Sitten toistettiin ja palkittiin. Kokeilin sitten myös nostaa etujalkaa eteen ja laittaa kavio telineen päälle. Se oli hieman hankalampaa, mutta pääsin kuitenkin palkitsemaan ja Mörrille alkoi tulla mietiskelevä ilme. Taas näitä Tätin juttuja, mutta jos tästä kerran porkkanaa saa... Sitten kokeilimme uudelleen nostamalla etujalka taakse ja hoin paikka-sanaa ja pikkuhiljaa irrotin kätenikin jalasta. Porkkanaa, porkkanaa!

Välillä oli toisen etujalan vuoro ja se sujuikin tosi hyvin. Sitten kokeilin takajalkaakin nostamalla sitä taakse ja telineelle ja Mörri kyllä ymmärsi jo mistä oli kyse ja mistä nami tulee. Sitten vielä etujalkoja muutaman kerra ja nyt mä sain otettua kuvankin kun Mörri piti jalkaa siinä telineellä ihan itse! Ai että olin ylpeä ja annoin koko kourallisen pookkanaa! Jalka nousi tosi helposti telineelle sen jälkeen ja se pysyikin siinä hienosti.

Mörri ihan itse pitää jalkaa telineellä ja saa sitten kourallisen pookkanaa!

Lopetin kuitenkin ajoissa, puoli tuntia taisi olla raja näissä harjoituksissa Tuire Kaimion mukaan. Välillä pidin pieniä taukojakin, katselimme metsään kun joku siellä riekkui puskissa ja välillä katselimme muita heposia ja välillä vain taputtelin poikaa. Mörri pääsi taas yllättämään mut, kun se oppii niin mahtavan nopeasti. Se selkeästi tykkää käyttää aivojaan ja oli tyytyväinen kun sai porkkanaa suorituksestaan. Ens kerralla kokeilemme lisää sitä, missä laitan kavion pohjan telinettä vasten, eli nostan jalkaa eteenpäin. Pienin askelin etenemme pookkanat palkintona ja pian mun suorittama pedikyyri käy paljon helpommin!