Töltin taikaa

Kävimme Nooran ja Vísirin kanssa lenkillä tiistaina ja huomasimme, että hiekkatiet olivat aika kehnossa kunnossa hevosten kavioita ajatellen. Siksipä päätinkin laittaa Mörrykälle tossut jalkaan kun lähdimme perjantaina liikkeelle. Talutin Mörrin tielle, ettei tarvinnut mennä mutalikosta läpi vielä puhtoisilla tossuilla. Noora tuli Vísirillä ratsain perässä ja mä suuntasin keulilla kohti bensistä.

Kipusin Mörrin selkään bensa-asemalla ja lähdimme hiekkatietä pitkin kohti ratsastuspolkua. Mörri kulki popoissaan vallan mainiosti, se ei tainnut noteerata niitä juuri mitenkään. Olisin halunnut kokeilla hieman tölttiä, mutta tiellä oli sen verran paljon isoja kiviä, etten halunnut kiusata hevosta. Hyvin se kulki, mutta silti.

Ratsastimme kohti pyörätietä ja siellä olikin mukavampi mennä nurmikolla tien vieressä. Kysyin Nooralta että olisko tässä hyvä tölttipätkä ja Vísir lähti menemään. Mörri perään, mutta hetken aikaa meillä oli mahanalus etujalkoja täynnä... Eihän Mörri ole tossuilla ennen juossut, miten ne toimii?!? Mörri päätti että koska tossuilla pitää juosta, laji on sitten ravi. Ja ravi oli KORKEAA! Hyvänen aika kun istuin kuin gp-tason hevosen selässä, missä mun tasainen polle oli? Mörri meni valtavilla askelilla ja mulla oli vain huopa alla, mä pompin perunasäkkinä siellä ja yritin vaan pitää kaksin käsin kiinni! Reisillä yritin ottaa vastaan, mutta eihän siitä mitään apua ollut. Yritin ottaa ohjia tiukemmalle ja jossain ravin vaiheessa sain takamukseni kunnolla kiinni Mörrin selkään, jolloin Mörri onneksi siirtyi töltille. Huh, tästähän mielenkiintoista tulee!

Jatkoimme pyörätien reunaa ja ohitimme ratsastuspolun. Totuttuun tapaan Mörri jäi taas huolestuneena tutkimaan aukeata paikkaa, sieltähän voi hyökätä vaikka T-Rex! Pääsimme pellon ohi kuitenkin ihan hyvin Vísirin perässä ja jatkoimme matkaa ylämäkeen. Sanoin Nooralle, että otan popot pois Mörriltä kun pääsemme mäen toiselle puolelle, ettei tule liian pitkää matkaa uusilla tossuilla. Ne on nahkaa, joten ne muotoutuu aika äkkiä, mutta täytyy totuttaa jalat pikkuhiljaa niihin kenkiin.

Alamäen tultuamme ja saavuttuamme risteykseen, tulin alas selästä ja otin tossut pois. Niissä olevilla tarranauhoilla sain ne kiinni ratsastusvyön jalustinhihnoja varten oleviin renkaisiin. Sitten piti miettiä, että mistäpä selkään. Noora hoksasi että risteyksen toisella puolella oli matalaa liikenneaitaa, joten suuntasimme sinne. Ohjasin Mörrin aidalle ja pääsin sen avulla hyvin selkään.

Mörri olikin samantien sitä mieltä että nyt muuten mennään kotiin ja ihan suorinta tietä. Ja lähti sitten keulilla takaisin päin ja meni jopa töltillä sitä pyörätien reunaa ylämäkeen kuin vanha tekijä! Mua huvitti, Mörri on välillä niin koomisen vaativa ja ottaa ohjat käsiin.

Pääsimme puoliväliin mäkeä ja sitten olikin Vísirin vuoro mennä keulille, laukalla tietenkin. Mörri posotti ravilla perään, muttei vaihtanut laukalle kuitenkaan. Seurava alamäki meni käynnissä, kunnes tulimme tasaiselle.

Se ei itseasiassa ole tasaista vaan ihan loivan loivaa ylämäkeä. Siihen pyysimme tölttiä ja multa loksahti samantien leuka rinnuksille. Mörri meni Svipa-tölttiä! Hämmästyksestä toivuttuani hihkuin Nooralle, että me mennään tölttiä, töltillä mennään, enkä missään vaiheessa saanut edes sanottua kuinka pehmoista meno oli! Olin aivan täpinöissäni, tiesin että Mörriltä löytyy Svipan töltin kaltainen hidas ihana pumpulitöltti, kun reilu vuosi sitten sen vahingossa sellaiselle sain. Nyt poika meni sitä samaa ja hyvä etten tärissyt innosta!

Mörri huomasi oitis Tätin olevan tohkeissaan ja päristeli innokkaasti. Seuraavalla tölttipätkällä pidin Mörrin puoliväliin töltissä ja ajattelin sitten antaa palkinnoksi pitkät ohjat ja ravia. Paitsi että kun löysäsin ohjat aivan löysiksi, Mörri jatkoi tyynesti tölttäämistä! Taas oli Tätillä leuka rinnuksilla, ei voi olla totta että se nyt menee tölttiä ihan pitkinkin ohjin!

Mulla oli sellainen olo, etten enää tiennyt missä oikein ollaan menossa ja mitä tapahtuu. Mitä kummaa, kun hevonen yhtäkkiä kehittyy tuollaisessa pyrähdyksessä askeleidensa kanssa, johan sitä on aivan ihmeissään näiden esitysten kanssa!

Noora kysyi hieman myöhemmin, että "Otetaa..."
"Joojoojoo!"
"...nko me lis..."
"Joojoojoo!"
"...ää tölttiä?"
"Joojoojoo!"

Ja sitten otimme lisää tölttiä ja mua nauratti ihan hulluna. Siinä vaiheessa kun pääsimme lastentarhan suoralle, aloin olla jo melkein ylikierroksilla nauruni kanssa, Mörri tykitti töltillä ja kun riemastuneena annoin ohjaa, se siirtyi upealle raville ja mä vain nauroin! Toivottavasti Noora ei ajatellut että nyt tuo on seonnut lopullisesti, mutta kun olin NIIN onnellinen Mörrin kehityksestä ja innokkuudesta ja kaikesta, koko hevosesta!

Vielä omalla pyörätien kohdilla otimme hieman tölttiä, enkä voinut olla hihittämättä. Olo oli sellainen, että olisin voinut mennä vaikka kalliosta läpi, kaikki oli mahdollista! Tuli vastaan mitä tahansa, me Mörrin kanssa selviämme ja näytämme koko maailmalle pitkää nenää!

Harjasin hurmaavaa hallakkoa ratsuani sen syödessä ja sain aina välillä kommenttia ruoka-astian sisältä. Lähinnä "Pfuh, pfuh", joka on yleensä se röhkimisen kanssa tuleva tyytyväisyyden ilmaisu. Mörrikin näytti tyytyväiseltä, tiesi saaneensa minut aivan haltioihini! Seuraavalla kerralla taidan jättää töltit väliin, mennään Mörriäisen ihanalla ravilla rentoutuen! Wuhuu! :D

Talvitallille

Olin onnistunut rusikoimaan kylkeni helläksi, joten käännyin siirtoasioissa Nooran puoleen. Kysyin että olisko mitenkään mahdollista vaihtaa heposia, pliis, pitäisin Vísiristä tosi hyvää huolta, jooko? Halusin kuitenkin, että Mörri saisi mahdollisuuden paahtaa muiden kanssa, se kun niin tykkää mennä metsässä. Vísir ei välttämättä pysyisi joukossa mukana buutsien takia, niillä kun oli tapana irtoilla laukassa. Vísir tulisi siis tietä pitkin kotiin ja mä olin innokas tätä isoa hurmuria taluttelemaan!

Olimme ajoissa talvitallilla ja siirryimme bussipysäkille kyytiä odottamaan. Aulin kanssa olimmekin sopineet kyydistä ja pääsimme hyvin laitumelle. Mörri, Krona, Kolur ja Prinsessa olivat näkösällä ylälaitumella, muut jossain kauempana. Suuntasimme Nooran kanssa satulakaapille ja kasasimme viimeiset tavaramme pois. Olin jo torstaina vienyt harjapakin, ruuat ja muut kamppeet talvitallille, joten kaapissa oli vain satula, suitset, harja ja huomioliivi.

Mörrin satula on kevyt, mutta jalustimet ja paksu lampaankarva sen alla painoivat ja aloin olla ihan puhki jo siinä vaiheessa kun pääsin jyrkän mäen laitumelta tielle. Juu ei tällä kunnolla tosiaankaan mennä muuta kuin käyntiä ja tölttiä! Onneksi ei kumpikaan polvi ainakaan vielä natissut liitoksistaan, eli pystyisin kävelemään Vísirin kanssa.

Kumpikin meistä hoiti oman hevosensa, harjasin Mörrin ja ihmettelin miten se poika oli saanutkin kuivunutta mutaa IHAN joka paikkaan! Takajalkojen välikin oli mudassa "pistoolia" myöten! Kaviot sen sijaan olivat hämmästyttävän puhtaat, ilmeisesti märkä nurmikko oli putsannut ne. Kaviokoukku mulla onkin aina repussa mukana, kun niin paljon kuitenkin menemme hiekkaisilla paikoilla ja silloin tällöin sitä aina tarvitsee. Tuli kyllä taas mieleen, että pitäisi olla sellainen taitettava kaviokoukku, olen sen jossain heppasivustoilla nähnyt, mutten muista missä. Sellainen olisi kätevä! Tai voisihan sen itsekin tehdä, yksinkertainen kapistushan se on.

Noora kokeili jalustinhihnat sopiviksi Mörrin selästä käsin ja tuli sitten auttamaan mut Vísirin selkään tekemään samat. Vísir oli hieman ihmeissään, hänellä on vieras ihminen selässä! Tulin takaisin alas ja hyvä että pidin kiinni hevosesta, muuten olisin ollut ahterillani liukkaalla laitumella!

Muutkin saivat hevosensa valmiiksi ja sitten olikin jo lähdön aika. Kipusin takaisin Vísirin selkään ja herra oli tosi ihmeissään ja pää hieman normaalia korkeammalla. Täti tuntui aivan erilaiselta kuin oma Noora! Korvat heiluivat ja poika mietti missä tuntuu erilaiselta, jalatkin roikkuvat eri kohdassa kuin normaalisti ja painoa on enemmän.

Muu lauma meni edellä, me Vísirin kanssa toisiksi vimosena ja Mörri piti perää. Vísir oli hieman nyreissään, taas hän on melkein viimeinen! Käynti oli tosi reipasta ja olimme Offarin hännässä kiinni koko aika. Hieman testasin ohjien käyttöä, kuinka pienet avut riittäisivät tälle herralle? Hidastin aivan minimaalisesti ohjilla ja Vísir kuunteli ja totteli tosi hyvin. Sitten liikutin lantiota hieman reilummin ja käynti lähti vetämään uudestaan reippaammin. Ui jui kun kiva!

Vuoroon tuli sitten ensimmäinen tölttipätkä ja tunsin allani kuinka Vísir kokosi itsensä ja lähti kuin höyryjuna tohottamaan muiden perään. Wuhuu! Tasaista menoa eikä kylkeenkään sattunut, mahtavaa! Kehuin Vísiriä sekä heposelle itselleen, että takana tulevalle Nooralle ja Vísir päristeli tyytyväisenä. Hetken kuluttua me päristeltiin jo vuorotellen, kuten Mörrinkin kanssa!

Sanoin Nooralle, että mä alan oleen jo aivan innostunut tästä Vísirin kanssa menosta, vaikka ensin tietenkin jännittää uusi hevonen alla. Itsekseni mietin kuinka pitkälle luotto pelaa, ajatellen sitä kohtaa kun koko muu lauma menisi toiseen suuntaan. Parit töltit otimme vielä, kunnes muut kääntyivät tieltä ja missä meidän piti jatkaa tietä pitkin. Tulin alas selästä, sillä kohdalla ei vielä ollut jalkakäytävää missä taluttaa. Lähdin tyynesti eri suuntaan ja Vísir yritti ilmoittaa että hei, noi menee tuonne. Kerroin hänelle että me mennään tietä pitkin ja pyysin eteenpäin. Muutama askel ja hevonen kysyi että oletko sä ihan varma suunnasta kun muut menee tuonne? Juu, kyllä olen, me mennään nyt tänne ja sitäpaitsi me mennään tien toiselle puolelle juuri nyt tästä kohdasta. Selvä, totesi Vísir ja lähti kopsuttelemaan kauniisti vierellä.

Talutin hevosta jyrkkää mäkeä ylös ja Vísir katseli mua aina välillä. Kehuin sitä hienoksi pojaksi ja pää heilui vielä reippaammin, se oli niin tohkeissaan kehuista! Mäen päälle päästyämme avasin repun ja otin ensimmäiset namipalat Nooran laittamasta eväspussista. Vísirin ilme oli mainio, se ei taida usein saada herkkuja kesken reissun!

Reppu takaisin selkään ja jatkoimme jalan matkaa. Vísirin kanssa on hyvä kävellä, sen vauhti on sama kuin mullakin. Onhan meillä yhtä pitkät jalat! Mörrin käynti on myös reipasta, mutta lyhyemmillä jaloilla se ei ihan niin nopeaan pysty kävelemään. Vísir seurasi ihmisiä, katseli maisemia käveli kauniisti vierellä. Mulle teki hyvää kävellä, Vísirin runkosatula kun ei ole niitä kaikkein pehmeimpiä... Nimimerkillä "Rungottomiin ja lampaankarvaan tottunut pehmopeppu!"

Eräässä sivutien kupeessa oli loistava ratsautumispaikka ja käytin pölkyn oitis hyväkseni. Sitä ennen kuitenkin annoin palan porkkanaa ja namin ja laitoin niitä nameja parit taskuunikin. Vísir kääntyi melkein itsestään oikeaan suuntaan, eli ei yrittänyt takaisin lauman luo. Hieno poika, kehuja sateli ja sitten päristeltiin! Muistin varoittaa aina "Auto edestä!" ja "Auto takaa!" ja matka taittui.

Erään tallin kohdalla pidimme hyvin tarkasti traktoria silmällä, kehuin Vísiriä ja pää laski tyytyväisenä alemmas. Sitten kokeilimme tien sivussa tölttiä, mutta reuna oli pehmeä ja piti palata käyntiin ja asvaltille. Muutama muukin kohta oli tarpeeksi leveä, mutta painui alla sen verran ettei siinä voinut töltätä. Ei haittaa, pääsisimme lähellä talvitallia nurmikolla töltille vielä ja se ajatus saikin leveän hymyn aikaan!

Tutustuimme kahteen hevoseen matkan varrella, tosin ne olivat laitumella ja me tiellä, mutta hörisimme puolin ja toisin kaikki neljä. Mäkin sain vastahörinän ja olin onnellinen! Vieraat hevoset olivat varsin saman oloisia kuin Vísir, suomenhevosia ilmeisesti.

Matka jatkui ja välillä otimme päristelykisaa Vísirin kanssa. Testasin pohkeenväistöä vasemmalle ja oikealle ja takaisin vasemmalle ja oikealle. Siitä Vísir tuntui innostuvan niin, ettei edes huomannut bussin, rekan ja auton peräkärryineen ohittaneen meitä, päristeli vaan tyytyväisenä kun vaadin häneltä jotain työtä! Olin tosi tyytyväinen, mä en varmaan edes osannut pyytää oikein, mutta hevonen toimi ja teki pyytämäni ja sai kasan kehuja. Olimme molemmat tyytyväisiä! :D

Huomasin sopivan kohdan tauolle ja tulin alas selästä. Kaivoin repusta Vísirin loput eväät ja itselleni Kismetin ja natustelimme niitä kaikessa rauhassa. Kun Vísiriltä loppui suusta eväät, se halasi mua päällään! Tauon jälkeen kipusin puupölkyn päälle ja muistin, ai niin eihän tämä ole Mörri. Piti hakea se hevonen lähemmäksi ja ottaa uusiksi koko homma.

Kiivettyäni takaisin satulaan, matka jatkui reippaasti. Entisen Nuuksion ratsastuskeskuksen kohdalla Vísir pysähtyi ja nuuski, se selkeästi tunsi paikan ja että siellä olivat viime talvena ja keväänä käyneet. Jatkoimme matkaa ja Vísir oli alkanut tuumimaan että kuinka pitkälle tässä kävellään. Se katsoi kerran taakseen kuin miettiäkseen kääntymistä, mutta pyynnöstäni jatkoi matkaa kohti talvitallia.

Kävelimme kauniissa syyssäässä ja ihastelimme maisemia, kyllä Nuuksion Pitkäjärvi on kaunis! hyvin pian olimmekin jo meidän normaaleilla pyöräteillä ja kun pääsimme sopivaan kohtaan, pyysin Vísiriltä tölttiä nurmikolla. Eipä tarvinnut paljoa pyytääkään, Vísir oli menossa jo, tässä on aiemminkin menty tölttiä, kyllä hän tietää!

Viimeisellä pyörätien kohdilla on myös hyvä mennä sivussa, joten nojasin vain taaksepäin ja Vísir lähti töltille heti. Nauratti, intoa riittää! En tiedä mitä tein siinä vaiheessa, mutta yhtäkkiä olimme laukassa, pehmeässä sievässä hallitussa laukassa, joka oli NIIN nautintoa! Olin ajatellut etten uskalla edes laukkaa ajatella Vísirillä, koska sillä on kuitenkin isot liikkeet ja polveen ja kylkeen sattuu, mutta niin vaan menimme pienellä sievällä askellajilla eikä kylkikään ilmoitellut itsestään yhtään mitään. Ihanaa!

Vísir hidasti itse, kun pyörätiellä oli äiti kahden lapsen ja kahden koiran kanssa. Tuttuja ihmisiä ja koiria olivat ja pysähdyimme hetkeksi juttelemaan heidän kanssaan. Kun olimme saaneet kuulumiset vaihdettua, jatkoimme matkaa. Vísir meinasi kääntyä naapurin tielle, mutta pyysin edelleen tietä pitkin. Päätin pysähtyä hieman ennen siltaa, jotta saisin otettua Vísiriltä popot pois. Otin jalustimet jaloista ja kas, Vísir teki Mörrit ja pysähtyi kuin seinään! Hieno poika!

Sain tossut pois herran jaloista tosi helposti, polle itse nosti jalkansa ylös yksi kerrallaan ja sain siististi kengät käsiini. Sitten talutin ratsun tallille ja laitoin sen kiinni tolppaan. Ensin purkasin sadetakkivirityksen satulasta irti ja vein kaikki kamppeet sisälle paikoilleen. Suitsien kanssa oli hieman onkelmia, Noora oli jättänyt riimun suitsien päälle ja mä yritin jotenkin ihan hullusti ottaa niitä sieltä alta pois. Kärsivällinen Vísir seisoi suu amollaan ja odotti, että kuolaimet lähtisivät suusta! Hieman hymyilytti, onneksi se on niin rauhallinen! Sitten olikin sapuskan vuoro, Noora oli laittanut sen valmiiksi jo aamulla. Sekoitin vain ruuan paremmin ja vein astian odottelevalle hevoselle. Ihan heti en kuitenkaan vatia antanut, ensin piti pyytää peruuttamaan! Oli tunkenut hieman liian lähelle, Täti vaatii tilaa!

Samalla harjasin hienoa ratsua ja olin tosi tyytyväinen reissuun. Meillä meni oikein hyvin ja meillä molemmilla oli hyvä olo. Vein Vísirin tarhaan ja ajattelin että samallahan tässä voi jäädä odottelemaan muitakin. Harjasin vielä Vísirin hännän ja harjan liehuvaksi ja tarkistin samalla aidat. Korjasin parhaani mukaan paria kohtaa, mutta palasin sitten ruohoa syövän hevosen luokse. Jonkin ajan kuluttua muutkin jo tulivat ja lähdimme Vísirin kanssa juoksemaan heitä vastaan. Kiva kiva, kaverit tulevat!

Mörrillä ja Nooralla oli matka mennyt ihan hyvin ja Mörri näytti tyytyväiseltä. Hikinen poika sai pesun ja ison kasan herkkuansa porkkanaa myslin lisäksi. Taisi olla sen verran rankka reissu, että huomenna olisi käyntipäivä tiedossa! Mukavaa olla taas talvitallilla, moni asia on helpompaa, vaikkakin maastot ovat hienot Nuuksiossa. Pääasia on kuitenkin, että hevoset tykkäävät tulla talveksi kotiin, ne suorastaan rynnivät vielä tarhan vierustaa, kuka kerkiää ensin, kuka kerkiää!