Päätin lopettaa tämän blogin kirjoittamisen, koska en halua pahoittaa kenenkään mieltä. Kiitoksia seurasta teille, jotka olette tätä lukeneet, kannustaneet minua ja hevostani kohti uusia seikkailuja. Mörri on minulle aina ykkönen!
Kiitos!
Anka
perjantai 16. marraskuuta 2012
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Töltin taikaa
Kävimme Nooran ja Vísirin kanssa lenkillä tiistaina ja huomasimme, että hiekkatiet olivat aika kehnossa kunnossa hevosten kavioita ajatellen. Siksipä päätinkin laittaa Mörrykälle tossut jalkaan kun lähdimme perjantaina liikkeelle. Talutin Mörrin tielle, ettei tarvinnut mennä mutalikosta läpi vielä puhtoisilla tossuilla. Noora tuli Vísirillä ratsain perässä ja mä suuntasin keulilla kohti bensistä.
Kipusin Mörrin selkään bensa-asemalla ja lähdimme hiekkatietä pitkin kohti ratsastuspolkua. Mörri kulki popoissaan vallan mainiosti, se ei tainnut noteerata niitä juuri mitenkään. Olisin halunnut kokeilla hieman tölttiä, mutta tiellä oli sen verran paljon isoja kiviä, etten halunnut kiusata hevosta. Hyvin se kulki, mutta silti.
Ratsastimme kohti pyörätietä ja siellä olikin mukavampi mennä nurmikolla tien vieressä. Kysyin Nooralta että olisko tässä hyvä tölttipätkä ja Vísir lähti menemään. Mörri perään, mutta hetken aikaa meillä oli mahanalus etujalkoja täynnä... Eihän Mörri ole tossuilla ennen juossut, miten ne toimii?!? Mörri päätti että koska tossuilla pitää juosta, laji on sitten ravi. Ja ravi oli KORKEAA! Hyvänen aika kun istuin kuin gp-tason hevosen selässä, missä mun tasainen polle oli? Mörri meni valtavilla askelilla ja mulla oli vain huopa alla, mä pompin perunasäkkinä siellä ja yritin vaan pitää kaksin käsin kiinni! Reisillä yritin ottaa vastaan, mutta eihän siitä mitään apua ollut. Yritin ottaa ohjia tiukemmalle ja jossain ravin vaiheessa sain takamukseni kunnolla kiinni Mörrin selkään, jolloin Mörri onneksi siirtyi töltille. Huh, tästähän mielenkiintoista tulee!
Jatkoimme pyörätien reunaa ja ohitimme ratsastuspolun. Totuttuun tapaan Mörri jäi taas huolestuneena tutkimaan aukeata paikkaa, sieltähän voi hyökätä vaikka T-Rex! Pääsimme pellon ohi kuitenkin ihan hyvin Vísirin perässä ja jatkoimme matkaa ylämäkeen. Sanoin Nooralle, että otan popot pois Mörriltä kun pääsemme mäen toiselle puolelle, ettei tule liian pitkää matkaa uusilla tossuilla. Ne on nahkaa, joten ne muotoutuu aika äkkiä, mutta täytyy totuttaa jalat pikkuhiljaa niihin kenkiin.
Alamäen tultuamme ja saavuttuamme risteykseen, tulin alas selästä ja otin tossut pois. Niissä olevilla tarranauhoilla sain ne kiinni ratsastusvyön jalustinhihnoja varten oleviin renkaisiin. Sitten piti miettiä, että mistäpä selkään. Noora hoksasi että risteyksen toisella puolella oli matalaa liikenneaitaa, joten suuntasimme sinne. Ohjasin Mörrin aidalle ja pääsin sen avulla hyvin selkään.
Mörri olikin samantien sitä mieltä että nyt muuten mennään kotiin ja ihan suorinta tietä. Ja lähti sitten keulilla takaisin päin ja meni jopa töltillä sitä pyörätien reunaa ylämäkeen kuin vanha tekijä! Mua huvitti, Mörri on välillä niin koomisen vaativa ja ottaa ohjat käsiin.
Pääsimme puoliväliin mäkeä ja sitten olikin Vísirin vuoro mennä keulille, laukalla tietenkin. Mörri posotti ravilla perään, muttei vaihtanut laukalle kuitenkaan. Seurava alamäki meni käynnissä, kunnes tulimme tasaiselle.
Se ei itseasiassa ole tasaista vaan ihan loivan loivaa ylämäkeä. Siihen pyysimme tölttiä ja multa loksahti samantien leuka rinnuksille. Mörri meni Svipa-tölttiä! Hämmästyksestä toivuttuani hihkuin Nooralle, että me mennään tölttiä, töltillä mennään, enkä missään vaiheessa saanut edes sanottua kuinka pehmoista meno oli! Olin aivan täpinöissäni, tiesin että Mörriltä löytyy Svipan töltin kaltainen hidas ihana pumpulitöltti, kun reilu vuosi sitten sen vahingossa sellaiselle sain. Nyt poika meni sitä samaa ja hyvä etten tärissyt innosta!
Mörri huomasi oitis Tätin olevan tohkeissaan ja päristeli innokkaasti. Seuraavalla tölttipätkällä pidin Mörrin puoliväliin töltissä ja ajattelin sitten antaa palkinnoksi pitkät ohjat ja ravia. Paitsi että kun löysäsin ohjat aivan löysiksi, Mörri jatkoi tyynesti tölttäämistä! Taas oli Tätillä leuka rinnuksilla, ei voi olla totta että se nyt menee tölttiä ihan pitkinkin ohjin!
Mulla oli sellainen olo, etten enää tiennyt missä oikein ollaan menossa ja mitä tapahtuu. Mitä kummaa, kun hevonen yhtäkkiä kehittyy tuollaisessa pyrähdyksessä askeleidensa kanssa, johan sitä on aivan ihmeissään näiden esitysten kanssa!
Noora kysyi hieman myöhemmin, että "Otetaa..."
"Joojoojoo!"
"...nko me lis..."
"Joojoojoo!"
"...ää tölttiä?"
"Joojoojoo!"
Ja sitten otimme lisää tölttiä ja mua nauratti ihan hulluna. Siinä vaiheessa kun pääsimme lastentarhan suoralle, aloin olla jo melkein ylikierroksilla nauruni kanssa, Mörri tykitti töltillä ja kun riemastuneena annoin ohjaa, se siirtyi upealle raville ja mä vain nauroin! Toivottavasti Noora ei ajatellut että nyt tuo on seonnut lopullisesti, mutta kun olin NIIN onnellinen Mörrin kehityksestä ja innokkuudesta ja kaikesta, koko hevosesta!
Vielä omalla pyörätien kohdilla otimme hieman tölttiä, enkä voinut olla hihittämättä. Olo oli sellainen, että olisin voinut mennä vaikka kalliosta läpi, kaikki oli mahdollista! Tuli vastaan mitä tahansa, me Mörrin kanssa selviämme ja näytämme koko maailmalle pitkää nenää!
Harjasin hurmaavaa hallakkoa ratsuani sen syödessä ja sain aina välillä kommenttia ruoka-astian sisältä. Lähinnä "Pfuh, pfuh", joka on yleensä se röhkimisen kanssa tuleva tyytyväisyyden ilmaisu. Mörrikin näytti tyytyväiseltä, tiesi saaneensa minut aivan haltioihini! Seuraavalla kerralla taidan jättää töltit väliin, mennään Mörriäisen ihanalla ravilla rentoutuen! Wuhuu! :D
Kipusin Mörrin selkään bensa-asemalla ja lähdimme hiekkatietä pitkin kohti ratsastuspolkua. Mörri kulki popoissaan vallan mainiosti, se ei tainnut noteerata niitä juuri mitenkään. Olisin halunnut kokeilla hieman tölttiä, mutta tiellä oli sen verran paljon isoja kiviä, etten halunnut kiusata hevosta. Hyvin se kulki, mutta silti.
Ratsastimme kohti pyörätietä ja siellä olikin mukavampi mennä nurmikolla tien vieressä. Kysyin Nooralta että olisko tässä hyvä tölttipätkä ja Vísir lähti menemään. Mörri perään, mutta hetken aikaa meillä oli mahanalus etujalkoja täynnä... Eihän Mörri ole tossuilla ennen juossut, miten ne toimii?!? Mörri päätti että koska tossuilla pitää juosta, laji on sitten ravi. Ja ravi oli KORKEAA! Hyvänen aika kun istuin kuin gp-tason hevosen selässä, missä mun tasainen polle oli? Mörri meni valtavilla askelilla ja mulla oli vain huopa alla, mä pompin perunasäkkinä siellä ja yritin vaan pitää kaksin käsin kiinni! Reisillä yritin ottaa vastaan, mutta eihän siitä mitään apua ollut. Yritin ottaa ohjia tiukemmalle ja jossain ravin vaiheessa sain takamukseni kunnolla kiinni Mörrin selkään, jolloin Mörri onneksi siirtyi töltille. Huh, tästähän mielenkiintoista tulee!
Jatkoimme pyörätien reunaa ja ohitimme ratsastuspolun. Totuttuun tapaan Mörri jäi taas huolestuneena tutkimaan aukeata paikkaa, sieltähän voi hyökätä vaikka T-Rex! Pääsimme pellon ohi kuitenkin ihan hyvin Vísirin perässä ja jatkoimme matkaa ylämäkeen. Sanoin Nooralle, että otan popot pois Mörriltä kun pääsemme mäen toiselle puolelle, ettei tule liian pitkää matkaa uusilla tossuilla. Ne on nahkaa, joten ne muotoutuu aika äkkiä, mutta täytyy totuttaa jalat pikkuhiljaa niihin kenkiin.
Alamäen tultuamme ja saavuttuamme risteykseen, tulin alas selästä ja otin tossut pois. Niissä olevilla tarranauhoilla sain ne kiinni ratsastusvyön jalustinhihnoja varten oleviin renkaisiin. Sitten piti miettiä, että mistäpä selkään. Noora hoksasi että risteyksen toisella puolella oli matalaa liikenneaitaa, joten suuntasimme sinne. Ohjasin Mörrin aidalle ja pääsin sen avulla hyvin selkään.
Mörri olikin samantien sitä mieltä että nyt muuten mennään kotiin ja ihan suorinta tietä. Ja lähti sitten keulilla takaisin päin ja meni jopa töltillä sitä pyörätien reunaa ylämäkeen kuin vanha tekijä! Mua huvitti, Mörri on välillä niin koomisen vaativa ja ottaa ohjat käsiin.
Pääsimme puoliväliin mäkeä ja sitten olikin Vísirin vuoro mennä keulille, laukalla tietenkin. Mörri posotti ravilla perään, muttei vaihtanut laukalle kuitenkaan. Seurava alamäki meni käynnissä, kunnes tulimme tasaiselle.
Se ei itseasiassa ole tasaista vaan ihan loivan loivaa ylämäkeä. Siihen pyysimme tölttiä ja multa loksahti samantien leuka rinnuksille. Mörri meni Svipa-tölttiä! Hämmästyksestä toivuttuani hihkuin Nooralle, että me mennään tölttiä, töltillä mennään, enkä missään vaiheessa saanut edes sanottua kuinka pehmoista meno oli! Olin aivan täpinöissäni, tiesin että Mörriltä löytyy Svipan töltin kaltainen hidas ihana pumpulitöltti, kun reilu vuosi sitten sen vahingossa sellaiselle sain. Nyt poika meni sitä samaa ja hyvä etten tärissyt innosta!
Mörri huomasi oitis Tätin olevan tohkeissaan ja päristeli innokkaasti. Seuraavalla tölttipätkällä pidin Mörrin puoliväliin töltissä ja ajattelin sitten antaa palkinnoksi pitkät ohjat ja ravia. Paitsi että kun löysäsin ohjat aivan löysiksi, Mörri jatkoi tyynesti tölttäämistä! Taas oli Tätillä leuka rinnuksilla, ei voi olla totta että se nyt menee tölttiä ihan pitkinkin ohjin!
Mulla oli sellainen olo, etten enää tiennyt missä oikein ollaan menossa ja mitä tapahtuu. Mitä kummaa, kun hevonen yhtäkkiä kehittyy tuollaisessa pyrähdyksessä askeleidensa kanssa, johan sitä on aivan ihmeissään näiden esitysten kanssa!
Noora kysyi hieman myöhemmin, että "Otetaa..."
"Joojoojoo!"
"...nko me lis..."
"Joojoojoo!"
"...ää tölttiä?"
"Joojoojoo!"
Ja sitten otimme lisää tölttiä ja mua nauratti ihan hulluna. Siinä vaiheessa kun pääsimme lastentarhan suoralle, aloin olla jo melkein ylikierroksilla nauruni kanssa, Mörri tykitti töltillä ja kun riemastuneena annoin ohjaa, se siirtyi upealle raville ja mä vain nauroin! Toivottavasti Noora ei ajatellut että nyt tuo on seonnut lopullisesti, mutta kun olin NIIN onnellinen Mörrin kehityksestä ja innokkuudesta ja kaikesta, koko hevosesta!
Vielä omalla pyörätien kohdilla otimme hieman tölttiä, enkä voinut olla hihittämättä. Olo oli sellainen, että olisin voinut mennä vaikka kalliosta läpi, kaikki oli mahdollista! Tuli vastaan mitä tahansa, me Mörrin kanssa selviämme ja näytämme koko maailmalle pitkää nenää!
Harjasin hurmaavaa hallakkoa ratsuani sen syödessä ja sain aina välillä kommenttia ruoka-astian sisältä. Lähinnä "Pfuh, pfuh", joka on yleensä se röhkimisen kanssa tuleva tyytyväisyyden ilmaisu. Mörrikin näytti tyytyväiseltä, tiesi saaneensa minut aivan haltioihini! Seuraavalla kerralla taidan jättää töltit väliin, mennään Mörriäisen ihanalla ravilla rentoutuen! Wuhuu! :D
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Talvitallille
Olin onnistunut rusikoimaan kylkeni helläksi, joten käännyin siirtoasioissa Nooran puoleen. Kysyin että olisko mitenkään mahdollista vaihtaa heposia, pliis, pitäisin Vísiristä tosi hyvää huolta, jooko? Halusin kuitenkin, että Mörri saisi mahdollisuuden paahtaa muiden kanssa, se kun niin tykkää mennä metsässä. Vísir ei välttämättä pysyisi joukossa mukana buutsien takia, niillä kun oli tapana irtoilla laukassa. Vísir tulisi siis tietä pitkin kotiin ja mä olin innokas tätä isoa hurmuria taluttelemaan!
Olimme ajoissa talvitallilla ja siirryimme bussipysäkille kyytiä odottamaan. Aulin kanssa olimmekin sopineet kyydistä ja pääsimme hyvin laitumelle. Mörri, Krona, Kolur ja Prinsessa olivat näkösällä ylälaitumella, muut jossain kauempana. Suuntasimme Nooran kanssa satulakaapille ja kasasimme viimeiset tavaramme pois. Olin jo torstaina vienyt harjapakin, ruuat ja muut kamppeet talvitallille, joten kaapissa oli vain satula, suitset, harja ja huomioliivi.
Mörrin satula on kevyt, mutta jalustimet ja paksu lampaankarva sen alla painoivat ja aloin olla ihan puhki jo siinä vaiheessa kun pääsin jyrkän mäen laitumelta tielle. Juu ei tällä kunnolla tosiaankaan mennä muuta kuin käyntiä ja tölttiä! Onneksi ei kumpikaan polvi ainakaan vielä natissut liitoksistaan, eli pystyisin kävelemään Vísirin kanssa.
Kumpikin meistä hoiti oman hevosensa, harjasin Mörrin ja ihmettelin miten se poika oli saanutkin kuivunutta mutaa IHAN joka paikkaan! Takajalkojen välikin oli mudassa "pistoolia" myöten! Kaviot sen sijaan olivat hämmästyttävän puhtaat, ilmeisesti märkä nurmikko oli putsannut ne. Kaviokoukku mulla onkin aina repussa mukana, kun niin paljon kuitenkin menemme hiekkaisilla paikoilla ja silloin tällöin sitä aina tarvitsee. Tuli kyllä taas mieleen, että pitäisi olla sellainen taitettava kaviokoukku, olen sen jossain heppasivustoilla nähnyt, mutten muista missä. Sellainen olisi kätevä! Tai voisihan sen itsekin tehdä, yksinkertainen kapistushan se on.
Noora kokeili jalustinhihnat sopiviksi Mörrin selästä käsin ja tuli sitten auttamaan mut Vísirin selkään tekemään samat. Vísir oli hieman ihmeissään, hänellä on vieras ihminen selässä! Tulin takaisin alas ja hyvä että pidin kiinni hevosesta, muuten olisin ollut ahterillani liukkaalla laitumella!
Muutkin saivat hevosensa valmiiksi ja sitten olikin jo lähdön aika. Kipusin takaisin Vísirin selkään ja herra oli tosi ihmeissään ja pää hieman normaalia korkeammalla. Täti tuntui aivan erilaiselta kuin oma Noora! Korvat heiluivat ja poika mietti missä tuntuu erilaiselta, jalatkin roikkuvat eri kohdassa kuin normaalisti ja painoa on enemmän.
Muu lauma meni edellä, me Vísirin kanssa toisiksi vimosena ja Mörri piti perää. Vísir oli hieman nyreissään, taas hän on melkein viimeinen! Käynti oli tosi reipasta ja olimme Offarin hännässä kiinni koko aika. Hieman testasin ohjien käyttöä, kuinka pienet avut riittäisivät tälle herralle? Hidastin aivan minimaalisesti ohjilla ja Vísir kuunteli ja totteli tosi hyvin. Sitten liikutin lantiota hieman reilummin ja käynti lähti vetämään uudestaan reippaammin. Ui jui kun kiva!
Vuoroon tuli sitten ensimmäinen tölttipätkä ja tunsin allani kuinka Vísir kokosi itsensä ja lähti kuin höyryjuna tohottamaan muiden perään. Wuhuu! Tasaista menoa eikä kylkeenkään sattunut, mahtavaa! Kehuin Vísiriä sekä heposelle itselleen, että takana tulevalle Nooralle ja Vísir päristeli tyytyväisenä. Hetken kuluttua me päristeltiin jo vuorotellen, kuten Mörrinkin kanssa!
Sanoin Nooralle, että mä alan oleen jo aivan innostunut tästä Vísirin kanssa menosta, vaikka ensin tietenkin jännittää uusi hevonen alla. Itsekseni mietin kuinka pitkälle luotto pelaa, ajatellen sitä kohtaa kun koko muu lauma menisi toiseen suuntaan. Parit töltit otimme vielä, kunnes muut kääntyivät tieltä ja missä meidän piti jatkaa tietä pitkin. Tulin alas selästä, sillä kohdalla ei vielä ollut jalkakäytävää missä taluttaa. Lähdin tyynesti eri suuntaan ja Vísir yritti ilmoittaa että hei, noi menee tuonne. Kerroin hänelle että me mennään tietä pitkin ja pyysin eteenpäin. Muutama askel ja hevonen kysyi että oletko sä ihan varma suunnasta kun muut menee tuonne? Juu, kyllä olen, me mennään nyt tänne ja sitäpaitsi me mennään tien toiselle puolelle juuri nyt tästä kohdasta. Selvä, totesi Vísir ja lähti kopsuttelemaan kauniisti vierellä.
Talutin hevosta jyrkkää mäkeä ylös ja Vísir katseli mua aina välillä. Kehuin sitä hienoksi pojaksi ja pää heilui vielä reippaammin, se oli niin tohkeissaan kehuista! Mäen päälle päästyämme avasin repun ja otin ensimmäiset namipalat Nooran laittamasta eväspussista. Vísirin ilme oli mainio, se ei taida usein saada herkkuja kesken reissun!
Reppu takaisin selkään ja jatkoimme jalan matkaa. Vísirin kanssa on hyvä kävellä, sen vauhti on sama kuin mullakin. Onhan meillä yhtä pitkät jalat! Mörrin käynti on myös reipasta, mutta lyhyemmillä jaloilla se ei ihan niin nopeaan pysty kävelemään. Vísir seurasi ihmisiä, katseli maisemia käveli kauniisti vierellä. Mulle teki hyvää kävellä, Vísirin runkosatula kun ei ole niitä kaikkein pehmeimpiä... Nimimerkillä "Rungottomiin ja lampaankarvaan tottunut pehmopeppu!"
Eräässä sivutien kupeessa oli loistava ratsautumispaikka ja käytin pölkyn oitis hyväkseni. Sitä ennen kuitenkin annoin palan porkkanaa ja namin ja laitoin niitä nameja parit taskuunikin. Vísir kääntyi melkein itsestään oikeaan suuntaan, eli ei yrittänyt takaisin lauman luo. Hieno poika, kehuja sateli ja sitten päristeltiin! Muistin varoittaa aina "Auto edestä!" ja "Auto takaa!" ja matka taittui.
Erään tallin kohdalla pidimme hyvin tarkasti traktoria silmällä, kehuin Vísiriä ja pää laski tyytyväisenä alemmas. Sitten kokeilimme tien sivussa tölttiä, mutta reuna oli pehmeä ja piti palata käyntiin ja asvaltille. Muutama muukin kohta oli tarpeeksi leveä, mutta painui alla sen verran ettei siinä voinut töltätä. Ei haittaa, pääsisimme lähellä talvitallia nurmikolla töltille vielä ja se ajatus saikin leveän hymyn aikaan!
Tutustuimme kahteen hevoseen matkan varrella, tosin ne olivat laitumella ja me tiellä, mutta hörisimme puolin ja toisin kaikki neljä. Mäkin sain vastahörinän ja olin onnellinen! Vieraat hevoset olivat varsin saman oloisia kuin Vísir, suomenhevosia ilmeisesti.
Matka jatkui ja välillä otimme päristelykisaa Vísirin kanssa. Testasin pohkeenväistöä vasemmalle ja oikealle ja takaisin vasemmalle ja oikealle. Siitä Vísir tuntui innostuvan niin, ettei edes huomannut bussin, rekan ja auton peräkärryineen ohittaneen meitä, päristeli vaan tyytyväisenä kun vaadin häneltä jotain työtä! Olin tosi tyytyväinen, mä en varmaan edes osannut pyytää oikein, mutta hevonen toimi ja teki pyytämäni ja sai kasan kehuja. Olimme molemmat tyytyväisiä! :D
Huomasin sopivan kohdan tauolle ja tulin alas selästä. Kaivoin repusta Vísirin loput eväät ja itselleni Kismetin ja natustelimme niitä kaikessa rauhassa. Kun Vísiriltä loppui suusta eväät, se halasi mua päällään! Tauon jälkeen kipusin puupölkyn päälle ja muistin, ai niin eihän tämä ole Mörri. Piti hakea se hevonen lähemmäksi ja ottaa uusiksi koko homma.
Kiivettyäni takaisin satulaan, matka jatkui reippaasti. Entisen Nuuksion ratsastuskeskuksen kohdalla Vísir pysähtyi ja nuuski, se selkeästi tunsi paikan ja että siellä olivat viime talvena ja keväänä käyneet. Jatkoimme matkaa ja Vísir oli alkanut tuumimaan että kuinka pitkälle tässä kävellään. Se katsoi kerran taakseen kuin miettiäkseen kääntymistä, mutta pyynnöstäni jatkoi matkaa kohti talvitallia.
Kävelimme kauniissa syyssäässä ja ihastelimme maisemia, kyllä Nuuksion Pitkäjärvi on kaunis! hyvin pian olimmekin jo meidän normaaleilla pyöräteillä ja kun pääsimme sopivaan kohtaan, pyysin Vísiriltä tölttiä nurmikolla. Eipä tarvinnut paljoa pyytääkään, Vísir oli menossa jo, tässä on aiemminkin menty tölttiä, kyllä hän tietää!
Viimeisellä pyörätien kohdilla on myös hyvä mennä sivussa, joten nojasin vain taaksepäin ja Vísir lähti töltille heti. Nauratti, intoa riittää! En tiedä mitä tein siinä vaiheessa, mutta yhtäkkiä olimme laukassa, pehmeässä sievässä hallitussa laukassa, joka oli NIIN nautintoa! Olin ajatellut etten uskalla edes laukkaa ajatella Vísirillä, koska sillä on kuitenkin isot liikkeet ja polveen ja kylkeen sattuu, mutta niin vaan menimme pienellä sievällä askellajilla eikä kylkikään ilmoitellut itsestään yhtään mitään. Ihanaa!
Vísir hidasti itse, kun pyörätiellä oli äiti kahden lapsen ja kahden koiran kanssa. Tuttuja ihmisiä ja koiria olivat ja pysähdyimme hetkeksi juttelemaan heidän kanssaan. Kun olimme saaneet kuulumiset vaihdettua, jatkoimme matkaa. Vísir meinasi kääntyä naapurin tielle, mutta pyysin edelleen tietä pitkin. Päätin pysähtyä hieman ennen siltaa, jotta saisin otettua Vísiriltä popot pois. Otin jalustimet jaloista ja kas, Vísir teki Mörrit ja pysähtyi kuin seinään! Hieno poika!
Sain tossut pois herran jaloista tosi helposti, polle itse nosti jalkansa ylös yksi kerrallaan ja sain siististi kengät käsiini. Sitten talutin ratsun tallille ja laitoin sen kiinni tolppaan. Ensin purkasin sadetakkivirityksen satulasta irti ja vein kaikki kamppeet sisälle paikoilleen. Suitsien kanssa oli hieman onkelmia, Noora oli jättänyt riimun suitsien päälle ja mä yritin jotenkin ihan hullusti ottaa niitä sieltä alta pois. Kärsivällinen Vísir seisoi suu amollaan ja odotti, että kuolaimet lähtisivät suusta! Hieman hymyilytti, onneksi se on niin rauhallinen! Sitten olikin sapuskan vuoro, Noora oli laittanut sen valmiiksi jo aamulla. Sekoitin vain ruuan paremmin ja vein astian odottelevalle hevoselle. Ihan heti en kuitenkaan vatia antanut, ensin piti pyytää peruuttamaan! Oli tunkenut hieman liian lähelle, Täti vaatii tilaa!
Samalla harjasin hienoa ratsua ja olin tosi tyytyväinen reissuun. Meillä meni oikein hyvin ja meillä molemmilla oli hyvä olo. Vein Vísirin tarhaan ja ajattelin että samallahan tässä voi jäädä odottelemaan muitakin. Harjasin vielä Vísirin hännän ja harjan liehuvaksi ja tarkistin samalla aidat. Korjasin parhaani mukaan paria kohtaa, mutta palasin sitten ruohoa syövän hevosen luokse. Jonkin ajan kuluttua muutkin jo tulivat ja lähdimme Vísirin kanssa juoksemaan heitä vastaan. Kiva kiva, kaverit tulevat!
Mörrillä ja Nooralla oli matka mennyt ihan hyvin ja Mörri näytti tyytyväiseltä. Hikinen poika sai pesun ja ison kasan herkkuansa porkkanaa myslin lisäksi. Taisi olla sen verran rankka reissu, että huomenna olisi käyntipäivä tiedossa! Mukavaa olla taas talvitallilla, moni asia on helpompaa, vaikkakin maastot ovat hienot Nuuksiossa. Pääasia on kuitenkin, että hevoset tykkäävät tulla talveksi kotiin, ne suorastaan rynnivät vielä tarhan vierustaa, kuka kerkiää ensin, kuka kerkiää!
Olimme ajoissa talvitallilla ja siirryimme bussipysäkille kyytiä odottamaan. Aulin kanssa olimmekin sopineet kyydistä ja pääsimme hyvin laitumelle. Mörri, Krona, Kolur ja Prinsessa olivat näkösällä ylälaitumella, muut jossain kauempana. Suuntasimme Nooran kanssa satulakaapille ja kasasimme viimeiset tavaramme pois. Olin jo torstaina vienyt harjapakin, ruuat ja muut kamppeet talvitallille, joten kaapissa oli vain satula, suitset, harja ja huomioliivi.
Mörrin satula on kevyt, mutta jalustimet ja paksu lampaankarva sen alla painoivat ja aloin olla ihan puhki jo siinä vaiheessa kun pääsin jyrkän mäen laitumelta tielle. Juu ei tällä kunnolla tosiaankaan mennä muuta kuin käyntiä ja tölttiä! Onneksi ei kumpikaan polvi ainakaan vielä natissut liitoksistaan, eli pystyisin kävelemään Vísirin kanssa.
Kumpikin meistä hoiti oman hevosensa, harjasin Mörrin ja ihmettelin miten se poika oli saanutkin kuivunutta mutaa IHAN joka paikkaan! Takajalkojen välikin oli mudassa "pistoolia" myöten! Kaviot sen sijaan olivat hämmästyttävän puhtaat, ilmeisesti märkä nurmikko oli putsannut ne. Kaviokoukku mulla onkin aina repussa mukana, kun niin paljon kuitenkin menemme hiekkaisilla paikoilla ja silloin tällöin sitä aina tarvitsee. Tuli kyllä taas mieleen, että pitäisi olla sellainen taitettava kaviokoukku, olen sen jossain heppasivustoilla nähnyt, mutten muista missä. Sellainen olisi kätevä! Tai voisihan sen itsekin tehdä, yksinkertainen kapistushan se on.
Noora kokeili jalustinhihnat sopiviksi Mörrin selästä käsin ja tuli sitten auttamaan mut Vísirin selkään tekemään samat. Vísir oli hieman ihmeissään, hänellä on vieras ihminen selässä! Tulin takaisin alas ja hyvä että pidin kiinni hevosesta, muuten olisin ollut ahterillani liukkaalla laitumella!
Muutkin saivat hevosensa valmiiksi ja sitten olikin jo lähdön aika. Kipusin takaisin Vísirin selkään ja herra oli tosi ihmeissään ja pää hieman normaalia korkeammalla. Täti tuntui aivan erilaiselta kuin oma Noora! Korvat heiluivat ja poika mietti missä tuntuu erilaiselta, jalatkin roikkuvat eri kohdassa kuin normaalisti ja painoa on enemmän.
Muu lauma meni edellä, me Vísirin kanssa toisiksi vimosena ja Mörri piti perää. Vísir oli hieman nyreissään, taas hän on melkein viimeinen! Käynti oli tosi reipasta ja olimme Offarin hännässä kiinni koko aika. Hieman testasin ohjien käyttöä, kuinka pienet avut riittäisivät tälle herralle? Hidastin aivan minimaalisesti ohjilla ja Vísir kuunteli ja totteli tosi hyvin. Sitten liikutin lantiota hieman reilummin ja käynti lähti vetämään uudestaan reippaammin. Ui jui kun kiva!
Vuoroon tuli sitten ensimmäinen tölttipätkä ja tunsin allani kuinka Vísir kokosi itsensä ja lähti kuin höyryjuna tohottamaan muiden perään. Wuhuu! Tasaista menoa eikä kylkeenkään sattunut, mahtavaa! Kehuin Vísiriä sekä heposelle itselleen, että takana tulevalle Nooralle ja Vísir päristeli tyytyväisenä. Hetken kuluttua me päristeltiin jo vuorotellen, kuten Mörrinkin kanssa!
Sanoin Nooralle, että mä alan oleen jo aivan innostunut tästä Vísirin kanssa menosta, vaikka ensin tietenkin jännittää uusi hevonen alla. Itsekseni mietin kuinka pitkälle luotto pelaa, ajatellen sitä kohtaa kun koko muu lauma menisi toiseen suuntaan. Parit töltit otimme vielä, kunnes muut kääntyivät tieltä ja missä meidän piti jatkaa tietä pitkin. Tulin alas selästä, sillä kohdalla ei vielä ollut jalkakäytävää missä taluttaa. Lähdin tyynesti eri suuntaan ja Vísir yritti ilmoittaa että hei, noi menee tuonne. Kerroin hänelle että me mennään tietä pitkin ja pyysin eteenpäin. Muutama askel ja hevonen kysyi että oletko sä ihan varma suunnasta kun muut menee tuonne? Juu, kyllä olen, me mennään nyt tänne ja sitäpaitsi me mennään tien toiselle puolelle juuri nyt tästä kohdasta. Selvä, totesi Vísir ja lähti kopsuttelemaan kauniisti vierellä.
Talutin hevosta jyrkkää mäkeä ylös ja Vísir katseli mua aina välillä. Kehuin sitä hienoksi pojaksi ja pää heilui vielä reippaammin, se oli niin tohkeissaan kehuista! Mäen päälle päästyämme avasin repun ja otin ensimmäiset namipalat Nooran laittamasta eväspussista. Vísirin ilme oli mainio, se ei taida usein saada herkkuja kesken reissun!
Reppu takaisin selkään ja jatkoimme jalan matkaa. Vísirin kanssa on hyvä kävellä, sen vauhti on sama kuin mullakin. Onhan meillä yhtä pitkät jalat! Mörrin käynti on myös reipasta, mutta lyhyemmillä jaloilla se ei ihan niin nopeaan pysty kävelemään. Vísir seurasi ihmisiä, katseli maisemia käveli kauniisti vierellä. Mulle teki hyvää kävellä, Vísirin runkosatula kun ei ole niitä kaikkein pehmeimpiä... Nimimerkillä "Rungottomiin ja lampaankarvaan tottunut pehmopeppu!"
Eräässä sivutien kupeessa oli loistava ratsautumispaikka ja käytin pölkyn oitis hyväkseni. Sitä ennen kuitenkin annoin palan porkkanaa ja namin ja laitoin niitä nameja parit taskuunikin. Vísir kääntyi melkein itsestään oikeaan suuntaan, eli ei yrittänyt takaisin lauman luo. Hieno poika, kehuja sateli ja sitten päristeltiin! Muistin varoittaa aina "Auto edestä!" ja "Auto takaa!" ja matka taittui.
Erään tallin kohdalla pidimme hyvin tarkasti traktoria silmällä, kehuin Vísiriä ja pää laski tyytyväisenä alemmas. Sitten kokeilimme tien sivussa tölttiä, mutta reuna oli pehmeä ja piti palata käyntiin ja asvaltille. Muutama muukin kohta oli tarpeeksi leveä, mutta painui alla sen verran ettei siinä voinut töltätä. Ei haittaa, pääsisimme lähellä talvitallia nurmikolla töltille vielä ja se ajatus saikin leveän hymyn aikaan!
Tutustuimme kahteen hevoseen matkan varrella, tosin ne olivat laitumella ja me tiellä, mutta hörisimme puolin ja toisin kaikki neljä. Mäkin sain vastahörinän ja olin onnellinen! Vieraat hevoset olivat varsin saman oloisia kuin Vísir, suomenhevosia ilmeisesti.
Matka jatkui ja välillä otimme päristelykisaa Vísirin kanssa. Testasin pohkeenväistöä vasemmalle ja oikealle ja takaisin vasemmalle ja oikealle. Siitä Vísir tuntui innostuvan niin, ettei edes huomannut bussin, rekan ja auton peräkärryineen ohittaneen meitä, päristeli vaan tyytyväisenä kun vaadin häneltä jotain työtä! Olin tosi tyytyväinen, mä en varmaan edes osannut pyytää oikein, mutta hevonen toimi ja teki pyytämäni ja sai kasan kehuja. Olimme molemmat tyytyväisiä! :D
Huomasin sopivan kohdan tauolle ja tulin alas selästä. Kaivoin repusta Vísirin loput eväät ja itselleni Kismetin ja natustelimme niitä kaikessa rauhassa. Kun Vísiriltä loppui suusta eväät, se halasi mua päällään! Tauon jälkeen kipusin puupölkyn päälle ja muistin, ai niin eihän tämä ole Mörri. Piti hakea se hevonen lähemmäksi ja ottaa uusiksi koko homma.
Kiivettyäni takaisin satulaan, matka jatkui reippaasti. Entisen Nuuksion ratsastuskeskuksen kohdalla Vísir pysähtyi ja nuuski, se selkeästi tunsi paikan ja että siellä olivat viime talvena ja keväänä käyneet. Jatkoimme matkaa ja Vísir oli alkanut tuumimaan että kuinka pitkälle tässä kävellään. Se katsoi kerran taakseen kuin miettiäkseen kääntymistä, mutta pyynnöstäni jatkoi matkaa kohti talvitallia.
Kävelimme kauniissa syyssäässä ja ihastelimme maisemia, kyllä Nuuksion Pitkäjärvi on kaunis! hyvin pian olimmekin jo meidän normaaleilla pyöräteillä ja kun pääsimme sopivaan kohtaan, pyysin Vísiriltä tölttiä nurmikolla. Eipä tarvinnut paljoa pyytääkään, Vísir oli menossa jo, tässä on aiemminkin menty tölttiä, kyllä hän tietää!
Viimeisellä pyörätien kohdilla on myös hyvä mennä sivussa, joten nojasin vain taaksepäin ja Vísir lähti töltille heti. Nauratti, intoa riittää! En tiedä mitä tein siinä vaiheessa, mutta yhtäkkiä olimme laukassa, pehmeässä sievässä hallitussa laukassa, joka oli NIIN nautintoa! Olin ajatellut etten uskalla edes laukkaa ajatella Vísirillä, koska sillä on kuitenkin isot liikkeet ja polveen ja kylkeen sattuu, mutta niin vaan menimme pienellä sievällä askellajilla eikä kylkikään ilmoitellut itsestään yhtään mitään. Ihanaa!
Vísir hidasti itse, kun pyörätiellä oli äiti kahden lapsen ja kahden koiran kanssa. Tuttuja ihmisiä ja koiria olivat ja pysähdyimme hetkeksi juttelemaan heidän kanssaan. Kun olimme saaneet kuulumiset vaihdettua, jatkoimme matkaa. Vísir meinasi kääntyä naapurin tielle, mutta pyysin edelleen tietä pitkin. Päätin pysähtyä hieman ennen siltaa, jotta saisin otettua Vísiriltä popot pois. Otin jalustimet jaloista ja kas, Vísir teki Mörrit ja pysähtyi kuin seinään! Hieno poika!
Sain tossut pois herran jaloista tosi helposti, polle itse nosti jalkansa ylös yksi kerrallaan ja sain siististi kengät käsiini. Sitten talutin ratsun tallille ja laitoin sen kiinni tolppaan. Ensin purkasin sadetakkivirityksen satulasta irti ja vein kaikki kamppeet sisälle paikoilleen. Suitsien kanssa oli hieman onkelmia, Noora oli jättänyt riimun suitsien päälle ja mä yritin jotenkin ihan hullusti ottaa niitä sieltä alta pois. Kärsivällinen Vísir seisoi suu amollaan ja odotti, että kuolaimet lähtisivät suusta! Hieman hymyilytti, onneksi se on niin rauhallinen! Sitten olikin sapuskan vuoro, Noora oli laittanut sen valmiiksi jo aamulla. Sekoitin vain ruuan paremmin ja vein astian odottelevalle hevoselle. Ihan heti en kuitenkaan vatia antanut, ensin piti pyytää peruuttamaan! Oli tunkenut hieman liian lähelle, Täti vaatii tilaa!
Samalla harjasin hienoa ratsua ja olin tosi tyytyväinen reissuun. Meillä meni oikein hyvin ja meillä molemmilla oli hyvä olo. Vein Vísirin tarhaan ja ajattelin että samallahan tässä voi jäädä odottelemaan muitakin. Harjasin vielä Vísirin hännän ja harjan liehuvaksi ja tarkistin samalla aidat. Korjasin parhaani mukaan paria kohtaa, mutta palasin sitten ruohoa syövän hevosen luokse. Jonkin ajan kuluttua muutkin jo tulivat ja lähdimme Vísirin kanssa juoksemaan heitä vastaan. Kiva kiva, kaverit tulevat!
Mörrillä ja Nooralla oli matka mennyt ihan hyvin ja Mörri näytti tyytyväiseltä. Hikinen poika sai pesun ja ison kasan herkkuansa porkkanaa myslin lisäksi. Taisi olla sen verran rankka reissu, että huomenna olisi käyntipäivä tiedossa! Mukavaa olla taas talvitallilla, moni asia on helpompaa, vaikkakin maastot ovat hienot Nuuksiossa. Pääasia on kuitenkin, että hevoset tykkäävät tulla talveksi kotiin, ne suorastaan rynnivät vielä tarhan vierustaa, kuka kerkiää ensin, kuka kerkiää!
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Nuotiotulilla
Saimme Mörrin kanssa vieraiksi laavulle mun entisiä työkavereita ja olimme sopineet nyyttäreistä. Mä toisin pollelle porkkanat, meille kahvit ja makkarat. Sini toisi salaatin ja Suvi jälkkärit, Aapo toisi patonkia ja jos vielä jotain keksisi.
Juuri kun lähdin autolla pihasta, hoksasin ettei mulla ollut stidejä mukana. Siis hyvä että tuli tässä vaiheessa mieleen! Minnan kanssahan mä olen aina käynyt siellä laavulla, ja se aina sytyttää tulet. Siis ei tullut mieleenkään että joutuisin pistää puut palaa, joten kurvasin kaupan pihaan ja hain pitkiä tulitikkuja. Eikä meistä kukaan poltakaan, paitsi mulla palaa joskus hihat. Ja käämit. Päreetkin saattaa palaa, mutta millään näistä asioista ei notskia sytytellä.
Mä kävin hakemassa tytöt ja Aapo ajeli komealla Mersullansa laitumelle. Vaihdoin kumpparit jalkaan, nyt on satanut sen verran paljon ettei ilman kumppareita ole mitään asiaa laitsalle! Suvin kanssa haimme hevoset, Faxi kun tuli pitämään Mörrille ruokaseuraa. Harjasimme hevoset ja mä kävin kaviot läpi. Mörrille laitoin satulahuovan selkään ja ratsastusvyöllä sen kiinni. Jalustimet olin ottanut siitä pois, kun laitoin satulalaukut kannettavaksi. Mörrihän hörisi oitis kun laitoin satulalaukkuja, kuuli varmasti sisällä rapisevan porkkanapussin!
Suvi talutti Mörriä ja mä tulin Faxin kanssa perässä. Mulla oli Mörrin raippa, jos jompikumpi tarvitsisi kannustusta, mutta hyvinhän nuo näyttivän tassuttelevan kohti laavua. Mä luulen, että Mörri tajusi mihin ollaan menossa ja ettei lenkistä todellakaan tulisi rankka. Faxi meni sirosti Mörrin perässä, se oli varsin tyytyväisen oloinen!
Mulla alkoi laitsan suoralla tulla hiki, olin varautunut selkeästi viileämpään ilmaan. Edellisenä päivänä oli säätiedotuksissa vielä ollut sadetta koko päivälle, vaikka aurinko paistoi ja ilma oli tosi lämmin. Auoin takkia ja kun suoran lopulla oli sopivasti puupölkky tien vieressä, kipusin Faxin selkään. Suvi talutti edelleen Mörriä keulilla, minä menin seuraavana lerppukorvaisen Faxin kanssa ja Sini ja Aapo kävelivät perässä.
Mua nauratti Faxi, se taisi olla puoliunessa siinä kävellessäkin, pysyi kyllä tiiviisti Mörrin hännässä, mutta sen korvat lerpatti sivuille ja heiluivat askelten tahtiin aivan rentona! Faxi päristeli laiskasti, vaikka jalat siellä alla menivät ihan hyvää tahtia.
Pääsimme hyvässä järjestyksessä laavulle ja olin tosi onnellinen huomattuani tulen olevan jo sytytetty! Huh, mun ei tarvinnut alkaa nyhertää moisen tehtävän kanssa! Miehen kanssa metsällä ollessamme ei ole koskaan tarvinnut nuotiota sytyttää, koska mies hoitaa sen niin hienosti ja kätevästi ja kaupunkilaisena meillä on aina ollut sähkösauna eikä mökkiäkään ole. Laavulla oli pariskunta faaraokoiran kanssa polttelemassa vimosia roskia, joten mä lisäsin vain yhden puun. Muut sitten korjasi sen parempaan asentoon, pitää oikeasti harjoitella tätä hommaa!
Laitoin makkaroita lämpiämään ja tunsin Mörrin tiiviin tuijotuksen. Hän TIE-TÄÄ että pookkanoita on mukana, missäs tarjoilut viipyy?!? Juuri ennen kuin makkarat olivat valmiita, jaoin pussillisen pienittyjä porkkanoita hevosille puoliksi, siinä niillä on hetken hommaa. Pariskunta oli lähtenyt melkein samantien, mutta toinen tuli tilalle. Heillä oli kaksi rotweileria, niin ihania lussukoita kun vain rotikat voi olla! Ne on mun lemppareita, jykeviä ja iloisia ihanuuksia! Jotenkin mä olen aina tykännyt jykevistä hevosistakin, työhevosrodut on upeita.
Mörri kiinnostui koirista ja meidän syödessä alkoi tuijottaa uteliaana koiria. Hauvat vain eivät oikein pitäneet tuijotuksesta, olivat hieman epävarmoja noin isoista otuksista. Mörri ei ollut moksiskaan murinasta, yritti vain tarkastella pienempiään. Pariskuntaa huvitti, koirista kiinnostunut hevonen! En itseasiassa tiedä mitä Mörri niistä koirista oikein ajattelee ja miksi se on niin utelias koirien suhteen. Ei se kuitenkaan leiki niiden kanssa tai mitään. Rontti-koiralta se kerran nyysi kepin, mistä Rontti suivaantui ja näykkäisi Mörriä, joka näykkäisi takaisin. Vai johtuuko se osin siitä, että mä tykkään koirista ja juttelen niille ja olen innoissani heittelemässä keppiä niille. Ei hajuakaan, mutta ihan hyvä näin! :)
Annoin vielä toisenkin satsin porkkanoita pojille ja me herkuttelimme salaatin, makkaran ja patongin jälkeen vielä täytepitkolla ja suklaakekseillä. Kylläpä maistuu kun on luonnon helmassa! Jossain välissä Mörrin pää nousi korkealle ja se katseli jonnekin pitkälle. Mitähän se kuuli? Mielestäni meni pitkän aikaa, kunnes huomasin ratsastajaryhmän tulevan Eikan johdolla kohti laavua. Nousin tervehtimään ja Oona huikkasi ettei meinannut huomata hevosia ollenkaan. Eikkis pyyhälsi laavun takaa tanssien menemään ja muut seurasivat perässä. Huikkasin vielä että "Moi Vaavi!", jolloin Vaapukka yritti parhaansa kaartaa mun luokse laavulle. Ratsastaja piti kuitenkin Vaavin jonossa ja muutkin jatkoivat matkaa Offarin kävellessä kaikessa rauhassa vimosena.Mörri katseli muiden perään ja näytti nyrpeältä, kaverit menee ilmiselvästi syömään hänen eväät! Nähdessään viiden minuutin kuluttua hevoset toisella puolen peltoaukeaa tiellä, Mörri kajautti ilmoille sellaisen hirnunnan että korvissa soi. Jätätte jätkät hänellekin evästä!
Jatkoimme hetken vielä kahvittelua ja pakkasimme sitten tavarat kasaan. Suville nakitimme roskapussin, sillä kun on roskis siinä samassa kohtaa mihin hänet muutenkin jättäisin autolla. Ehdotin muille, että takaisin mennessä ne jotka haluaisivat, voisivat mennä kyytiin. Suvi oli innokas ja Sinikin sanoi haluavansa jos häntä talutetaan. Suvi sai sitten Mörrin allensa ja Sini kipusi Faxin selkään. Suvi on ratsastanut aiemmin paljon ja osaa komentaa Mörriä eikä haittaa vaikka se ravaisikin. Faxi oli Sinille parempi vaihtoehto, koska ei kummallakaan ollut satulaa, Sini on ratsastanut vain satunnaisesti eikä koskaan ilman satulaa ja Faxilla olisi tasainen töltti.
Siispä lähdin taluttamaan Faxia keulilla ja opastin Siniä pitämään Faxin tuuheasta harjasta kiinni. Faxi päristeli ja oli rentona, mikäs tässä oli mennessä! Mörri tuli reippaasti perässä, ruoka odottaa laitumella! Käveltyämme jonkin aikaa tuli tasainen tien pätkä ja kysyin Siniltä että haluaako hän kokeilla tölttiä. "Ei!" oli tiukka vastaus. No ei se mitään, mennään silti. Kävelin hieman nopeampaa tahtia ja Faxi käveli myös reippaammin. Lisäsin tasaisesti vauhtia ja sanoin sitten Sinille, että nyt se menee jo tölttiä. "Ai menee vai?" Ääni oli hieman epävarma, muttei kuitenkaan totaalinen paniikki. Naksutin Faxille ja otin itsekin jo juoksuaskeleita ja Faxi meni kauniisti nelitahtisessa töltissä. Käännyin katsomaan Sinin ilmettä, joka oli NIIN näkemisen arvoinen! Mulla tuli aivan loistava fiilis, tämä taisi olla oikea elämys tälle nuorelle naiselle! Ilme oli pienen pakokauhun ja jännittävän hyvän tunteen sekoitus, silmät loistivat suurina ja pieni hämmentynyt hymy kasvoilla Sini piti harjasta kiinni ja tuli Faxin selässä vallan mainiosti. Nauroin jo ääneen, mutta sitten piti hidastaa kun Faxi vaihtoi raville ja alkoi pompottamaan.
Kysyin fiiliksiä ja Sini tuntui olevan iloisen hämmentyneen... jotain. Sydän ainakin hakkasi hurjana, hymyilytti ja silmät tuikkivat. Hahaa, olin siis arvioinut oikein! Suvi oli takana tullut Mörrin kanssa ravilla ja pärjännyt hienosti. Aapokin oli juossut mukana, joten koko joukko oli kasassa.
Parilla suoran pätkällä otimme lisää tölttiä ja mä pidin Faxin ohjia sen leuan alta kiinni. Poitsulla oli kapsoni ja mä sain kontrolloitua hyvin sieltä leuan alta tölttiä, "kokosin" hieman nostamalla Faxin päätä ja naksuttamalla ja ratsu meni aivan täydellisesti töltillä. Välillä kun tuli hieman ylämäkeä ja Faxi siirtyi raville, hidastin oitis. Laitsan suorallakin otimme vielä pikkasen tölttiä ja Faxi innostui niin että tapaili jo laukka-askeleita! Siinä vaiheessa piti hidastaa, ei peloteta Sinin sydänrukkaa hyppäämään kurkkuun!
Portille tulimme käynnissä ja tytöt tulivat pois selästä. Sini halasi Faxia ja kiitti ihanasta töltistä ja luulen Faxin ymmärtäneen erittäin hyvin kiitokset. Mörri näytti myös rennolta, olivat vissiin tulleet hyvin toimeen Suvin kanssa. Suvin kanssa veimme ratsut ruokakaapille ja laitoin kummallekin porkkanaa, mysliä, kivennäisiä ja Mörrille vielä "Joint Care"-kuurin. Ruoka maistui molemmille, vaikkei töitä nyt niin kauheasti oltu tehtykään. Mutta jos elämyksissä asiaa mitattaisi, pookkanoita söisivät varmaan vieläkin!
Oli aivan ihanaa olla entisten työkavereiden kanssa laavulla. Se on aina mun suosikkipaikka, siellä tapaa hauveleita jos jonkin rotuisia, uusia ihmisiä ja tietenkin pääsee herkuttelemaan savun makuisilla makkaroilla. Ja parasta on hevoset, ne nuokkuvat ja ottavat rennosti, eikä edes ötökät haittaa savun ajaessa ne pois. Rauhallinen ja hyvä olo, ja sitäpaitsi mä olen järjettömän ylpeä Sinistä, joka ylitti rajojaan ja jolle saimme Faxin kanssa annettua uuden elämyksen! :D
Juuri kun lähdin autolla pihasta, hoksasin ettei mulla ollut stidejä mukana. Siis hyvä että tuli tässä vaiheessa mieleen! Minnan kanssahan mä olen aina käynyt siellä laavulla, ja se aina sytyttää tulet. Siis ei tullut mieleenkään että joutuisin pistää puut palaa, joten kurvasin kaupan pihaan ja hain pitkiä tulitikkuja. Eikä meistä kukaan poltakaan, paitsi mulla palaa joskus hihat. Ja käämit. Päreetkin saattaa palaa, mutta millään näistä asioista ei notskia sytytellä.
Mä kävin hakemassa tytöt ja Aapo ajeli komealla Mersullansa laitumelle. Vaihdoin kumpparit jalkaan, nyt on satanut sen verran paljon ettei ilman kumppareita ole mitään asiaa laitsalle! Suvin kanssa haimme hevoset, Faxi kun tuli pitämään Mörrille ruokaseuraa. Harjasimme hevoset ja mä kävin kaviot läpi. Mörrille laitoin satulahuovan selkään ja ratsastusvyöllä sen kiinni. Jalustimet olin ottanut siitä pois, kun laitoin satulalaukut kannettavaksi. Mörrihän hörisi oitis kun laitoin satulalaukkuja, kuuli varmasti sisällä rapisevan porkkanapussin!
Suvi talutti Mörriä ja mä tulin Faxin kanssa perässä. Mulla oli Mörrin raippa, jos jompikumpi tarvitsisi kannustusta, mutta hyvinhän nuo näyttivän tassuttelevan kohti laavua. Mä luulen, että Mörri tajusi mihin ollaan menossa ja ettei lenkistä todellakaan tulisi rankka. Faxi meni sirosti Mörrin perässä, se oli varsin tyytyväisen oloinen!
Mulla alkoi laitsan suoralla tulla hiki, olin varautunut selkeästi viileämpään ilmaan. Edellisenä päivänä oli säätiedotuksissa vielä ollut sadetta koko päivälle, vaikka aurinko paistoi ja ilma oli tosi lämmin. Auoin takkia ja kun suoran lopulla oli sopivasti puupölkky tien vieressä, kipusin Faxin selkään. Suvi talutti edelleen Mörriä keulilla, minä menin seuraavana lerppukorvaisen Faxin kanssa ja Sini ja Aapo kävelivät perässä.
Mua nauratti Faxi, se taisi olla puoliunessa siinä kävellessäkin, pysyi kyllä tiiviisti Mörrin hännässä, mutta sen korvat lerpatti sivuille ja heiluivat askelten tahtiin aivan rentona! Faxi päristeli laiskasti, vaikka jalat siellä alla menivät ihan hyvää tahtia.
Pääsimme hyvässä järjestyksessä laavulle ja olin tosi onnellinen huomattuani tulen olevan jo sytytetty! Huh, mun ei tarvinnut alkaa nyhertää moisen tehtävän kanssa! Miehen kanssa metsällä ollessamme ei ole koskaan tarvinnut nuotiota sytyttää, koska mies hoitaa sen niin hienosti ja kätevästi ja kaupunkilaisena meillä on aina ollut sähkösauna eikä mökkiäkään ole. Laavulla oli pariskunta faaraokoiran kanssa polttelemassa vimosia roskia, joten mä lisäsin vain yhden puun. Muut sitten korjasi sen parempaan asentoon, pitää oikeasti harjoitella tätä hommaa!
Laitoin makkaroita lämpiämään ja tunsin Mörrin tiiviin tuijotuksen. Hän TIE-TÄÄ että pookkanoita on mukana, missäs tarjoilut viipyy?!? Juuri ennen kuin makkarat olivat valmiita, jaoin pussillisen pienittyjä porkkanoita hevosille puoliksi, siinä niillä on hetken hommaa. Pariskunta oli lähtenyt melkein samantien, mutta toinen tuli tilalle. Heillä oli kaksi rotweileria, niin ihania lussukoita kun vain rotikat voi olla! Ne on mun lemppareita, jykeviä ja iloisia ihanuuksia! Jotenkin mä olen aina tykännyt jykevistä hevosistakin, työhevosrodut on upeita.
Mörri kiinnostui koirista ja meidän syödessä alkoi tuijottaa uteliaana koiria. Hauvat vain eivät oikein pitäneet tuijotuksesta, olivat hieman epävarmoja noin isoista otuksista. Mörri ei ollut moksiskaan murinasta, yritti vain tarkastella pienempiään. Pariskuntaa huvitti, koirista kiinnostunut hevonen! En itseasiassa tiedä mitä Mörri niistä koirista oikein ajattelee ja miksi se on niin utelias koirien suhteen. Ei se kuitenkaan leiki niiden kanssa tai mitään. Rontti-koiralta se kerran nyysi kepin, mistä Rontti suivaantui ja näykkäisi Mörriä, joka näykkäisi takaisin. Vai johtuuko se osin siitä, että mä tykkään koirista ja juttelen niille ja olen innoissani heittelemässä keppiä niille. Ei hajuakaan, mutta ihan hyvä näin! :)
Annoin vielä toisenkin satsin porkkanoita pojille ja me herkuttelimme salaatin, makkaran ja patongin jälkeen vielä täytepitkolla ja suklaakekseillä. Kylläpä maistuu kun on luonnon helmassa! Jossain välissä Mörrin pää nousi korkealle ja se katseli jonnekin pitkälle. Mitähän se kuuli? Mielestäni meni pitkän aikaa, kunnes huomasin ratsastajaryhmän tulevan Eikan johdolla kohti laavua. Nousin tervehtimään ja Oona huikkasi ettei meinannut huomata hevosia ollenkaan. Eikkis pyyhälsi laavun takaa tanssien menemään ja muut seurasivat perässä. Huikkasin vielä että "Moi Vaavi!", jolloin Vaapukka yritti parhaansa kaartaa mun luokse laavulle. Ratsastaja piti kuitenkin Vaavin jonossa ja muutkin jatkoivat matkaa Offarin kävellessä kaikessa rauhassa vimosena.Mörri katseli muiden perään ja näytti nyrpeältä, kaverit menee ilmiselvästi syömään hänen eväät! Nähdessään viiden minuutin kuluttua hevoset toisella puolen peltoaukeaa tiellä, Mörri kajautti ilmoille sellaisen hirnunnan että korvissa soi. Jätätte jätkät hänellekin evästä!
Jatkoimme hetken vielä kahvittelua ja pakkasimme sitten tavarat kasaan. Suville nakitimme roskapussin, sillä kun on roskis siinä samassa kohtaa mihin hänet muutenkin jättäisin autolla. Ehdotin muille, että takaisin mennessä ne jotka haluaisivat, voisivat mennä kyytiin. Suvi oli innokas ja Sinikin sanoi haluavansa jos häntä talutetaan. Suvi sai sitten Mörrin allensa ja Sini kipusi Faxin selkään. Suvi on ratsastanut aiemmin paljon ja osaa komentaa Mörriä eikä haittaa vaikka se ravaisikin. Faxi oli Sinille parempi vaihtoehto, koska ei kummallakaan ollut satulaa, Sini on ratsastanut vain satunnaisesti eikä koskaan ilman satulaa ja Faxilla olisi tasainen töltti.
Siispä lähdin taluttamaan Faxia keulilla ja opastin Siniä pitämään Faxin tuuheasta harjasta kiinni. Faxi päristeli ja oli rentona, mikäs tässä oli mennessä! Mörri tuli reippaasti perässä, ruoka odottaa laitumella! Käveltyämme jonkin aikaa tuli tasainen tien pätkä ja kysyin Siniltä että haluaako hän kokeilla tölttiä. "Ei!" oli tiukka vastaus. No ei se mitään, mennään silti. Kävelin hieman nopeampaa tahtia ja Faxi käveli myös reippaammin. Lisäsin tasaisesti vauhtia ja sanoin sitten Sinille, että nyt se menee jo tölttiä. "Ai menee vai?" Ääni oli hieman epävarma, muttei kuitenkaan totaalinen paniikki. Naksutin Faxille ja otin itsekin jo juoksuaskeleita ja Faxi meni kauniisti nelitahtisessa töltissä. Käännyin katsomaan Sinin ilmettä, joka oli NIIN näkemisen arvoinen! Mulla tuli aivan loistava fiilis, tämä taisi olla oikea elämys tälle nuorelle naiselle! Ilme oli pienen pakokauhun ja jännittävän hyvän tunteen sekoitus, silmät loistivat suurina ja pieni hämmentynyt hymy kasvoilla Sini piti harjasta kiinni ja tuli Faxin selässä vallan mainiosti. Nauroin jo ääneen, mutta sitten piti hidastaa kun Faxi vaihtoi raville ja alkoi pompottamaan.
Kysyin fiiliksiä ja Sini tuntui olevan iloisen hämmentyneen... jotain. Sydän ainakin hakkasi hurjana, hymyilytti ja silmät tuikkivat. Hahaa, olin siis arvioinut oikein! Suvi oli takana tullut Mörrin kanssa ravilla ja pärjännyt hienosti. Aapokin oli juossut mukana, joten koko joukko oli kasassa.
Parilla suoran pätkällä otimme lisää tölttiä ja mä pidin Faxin ohjia sen leuan alta kiinni. Poitsulla oli kapsoni ja mä sain kontrolloitua hyvin sieltä leuan alta tölttiä, "kokosin" hieman nostamalla Faxin päätä ja naksuttamalla ja ratsu meni aivan täydellisesti töltillä. Välillä kun tuli hieman ylämäkeä ja Faxi siirtyi raville, hidastin oitis. Laitsan suorallakin otimme vielä pikkasen tölttiä ja Faxi innostui niin että tapaili jo laukka-askeleita! Siinä vaiheessa piti hidastaa, ei peloteta Sinin sydänrukkaa hyppäämään kurkkuun!
Portille tulimme käynnissä ja tytöt tulivat pois selästä. Sini halasi Faxia ja kiitti ihanasta töltistä ja luulen Faxin ymmärtäneen erittäin hyvin kiitokset. Mörri näytti myös rennolta, olivat vissiin tulleet hyvin toimeen Suvin kanssa. Suvin kanssa veimme ratsut ruokakaapille ja laitoin kummallekin porkkanaa, mysliä, kivennäisiä ja Mörrille vielä "Joint Care"-kuurin. Ruoka maistui molemmille, vaikkei töitä nyt niin kauheasti oltu tehtykään. Mutta jos elämyksissä asiaa mitattaisi, pookkanoita söisivät varmaan vieläkin!
Oli aivan ihanaa olla entisten työkavereiden kanssa laavulla. Se on aina mun suosikkipaikka, siellä tapaa hauveleita jos jonkin rotuisia, uusia ihmisiä ja tietenkin pääsee herkuttelemaan savun makuisilla makkaroilla. Ja parasta on hevoset, ne nuokkuvat ja ottavat rennosti, eikä edes ötökät haittaa savun ajaessa ne pois. Rauhallinen ja hyvä olo, ja sitäpaitsi mä olen järjettömän ylpeä Sinistä, joka ylitti rajojaan ja jolle saimme Faxin kanssa annettua uuden elämyksen! :D
torstai 13. syyskuuta 2012
Tossujen testausta
Olin ostanut tossut Mörrille jo aikaa sitten, mutta ne osoittautuivat
liian pieniksi. Mulla on isokenkäinen hevonen! ;-) Sain ne onneksi Faxille
takajalkoihin ja lähdin ostamaan uusia popoja Hööksistä, kaksi kappaletta ja
etujalkoihin, kiitos. Siellä oli yksinkertaiset lenkkarit, missä ei
turhia/liikoja lärpäkkeitä ollut, vaan siististi kahdella tarralla saisin
kengät sidottua kavioihin kiinni.
Lähdin innolla tallille heppalenkkarit kourassa ja namia taskut täynnä.
Olin edellisenä viikonloppuna vuollut Mörriäisen kaviot, joten tossujen pitäisi
olla sopivat. Hevoset oli päästetty koko laitumen alueelle ja tietenkin kaikki
olivat siellä takimmaisessa nurkassa.
Hain satulakaapista Mörrin kuolaimettomat ja jäin siinä sitten Nooran
kanssa juttelemaan. Hän oli tullut Vísirin kanssa jo lenkiltä ja antoikin
sitten pian uteliaalle ja kiltille hevosellensa ruokaa. Sanoin voivani viedä
Vísirin samalla sinne muiden luokse, saisin käytettyä poikaa kuormajuhtana
samalla! Nooraa oli mietityttänyt Vísirin jättäminen laitumen toiseen päähän,
joten säästimme askeleita kummaltakin.
Laitoin Vísirille Mörrin lampaankarvan selkään ja kiinni
ratsastusvyöllä ja Mörrin riimua ja ohjia käyttäen talutin tätä komistusta
kohti laitumen toista päätä, tosin tietä pitkin. Hieman hymyilytti Vísirin into
lähteä pois laitumelta, odotti vissiin saavansa Mörrin eväät! Reippaasti
kävelimme toiselle portille ja kun olimme päässeet sisäpuolelle, otin riimun
pois Vísiriltä.
Lähdin kävelemään ylämäkeen ja vasta puolivälissä polkua hoksasin että perhana,
Vísirillähän oli Mörrin varusteet selässään. Mutta ei hätää, varusteet kulkivat
perässäni ihan itsestään ja kovan päristelyn kera! Kakkoslaitumen
satulakaapilla riisuin herralta ylimääräiset kamppeet, puraisin palasen
pienestä omenasta ja annoin sen kovin mielissään olevalle Vísirille.
Lähdin hakemaan omaa polleani ja naureskelin samalla edelleen
hillitöntä päristelyä pitävälle Vísirille. Kyllä se on lurpukka hevonen! Mörri
tyhjensi laidunta ruohosta antaumuksella ja tervehti minua nuuskaisulla. Hetken
jopa odotti, että laittaisin riimun päähän!
Suuntasimme kohti satulakaappia ja laitoin Mörrin puuhun kiinni. Ensin
hain tossut ja mietin samalla miten päin ne tulivatkaan jalkoihin. Niistä näkee
selkeästi kyllä että tarrat tulee ulkosyrjälle, joten asettelin kengät Mörrin
eteen järjestykseen. Sitten putsasin kavion kerrallaan, puin tossut tiukasti
ympärille ja varmistin, että yläreuna ei kuitenkaan ole tiukka eikä hankaa.
Mörri seisoi kiltisti paikoillaan ja laitoin hälle vielä lampaankarvan selkään
ja ratsastusvyöllä kiinni.
Mörri pysähtyi taas hetken kuluttua ja käännyin katsomaan mistä nyt kiikasti. Mörri tuijotti mua, kallisti sitten päätään ja katsoi oikealla silmällään oikeaa jalkaansa. Jalassa oli jotain mustaa. Sitten se kallisti päätään toiseen suuntaan ja katsoi vuorostaan vasemmalla silmällään vasempaa etujalkaa. Sielläkin oli jotain mustaa! Sitten se siirtyi tuijottamaan mua, ymmärtäiskö Täti?
Täti vaan selitti hevosellensa, että nyt me kokeillaan niitä tossuja ja opetellaan käyttämään niitä siltä varalta että jossain vaiheessa niitä on pakko käyttää. Houkuttelin Mörriä taas liikkeelle, mutta Mörri oli sitä mieltä ettei Täti oikeasti ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Se nosti toisen etujalkansa ilmaan, tuijotti merkitsevästi minua, sitten jalkaansa, ja taas minua. "TAJUUTSÄ?!? MULLA ON TÄLLAISET JUTUT JALOISSA!!!" Se suorastaan huusi mulle tuon lauseen, ihmisille kun pitää aina niin selkeästi artikuloida.
Mulla oli hymy herkässä, mutta katsoin Mörriä silmiin, siirsin katseeni tossuihin ja siitä takaisin silmiin. Ja selitin uudestaan, että Täti tietää että ne on jaloissa, ne on tarkoituksella siellä. Otin taas ohjaa hieman korkeammalle ja naksuttelin. Mörri puhahti ja liikutteli etujalkojaan pienen pienillä askelilla eteenpäin. Alkoi naurattaa. Yhtäkkiä se pysähtyi ja käänsi korvat taakse. Mä meinasin jo tukehtua pidätettyyn nauruun, Mörri oli unohtanut siirtää takajalkojaan! Se oli aivan hullussa asennossa, hyvä ettei se ollut kuin talja nurmikolla! Etujalat pitkällä eteenpäin ja takajalat niin takana että masu melkein kosketti jo nurmikkoa! Mörri oli niin nolon, NIIN nolon näköinen, ettei aikoihin, miten se sillai unohti takajalkojensa olemassaolon! :D
Poitsu kampesi kaikki neljä kinttuansa alleen ja korvat lurpallaan lähti tyynesti kävelemään mua kohti. Siinä vaiheessa sain yhdistettyä "Hieno poika!"-kehun naurun tyrskähdykseen ja hieman purettua patoutunutta naurua. Annoin namia ja Mörri seurasi perässä hyvin tiiviisti. Leveä hymy naamalla kävelin portille ja Mörri käveli kuin vanha tekijä tossujensa kanssa.
Siirryimme hiekkatielle ja jatkoin taluttamista. Eihän siinä ollut mitään ongelmaa, Mörri tuli perässä kuten normaalistikin eikä arkonut jalkojansa millään lailla. Levennyksen kohdalla yritin kavuta Mörri-rukan selkään, mutta kun olen näin jäykkä ja kankea, niin se jäi yritykseksi. Päätin jatkaa toiselle portille, siellä olisi jyrkempi kohta mistä pääsisin helpommin kyytiin. Parkkeerasin polleni sopivaan paikkaan ja kipusin selkään Mörrin seistessä kärsivällisenä.
Se kärsivällisyys loppui sillä sadasosa sekunnilla kun yritin kääntää herraa takaisin. Ja hänhän ei muuten käänny, hän haluaa tästä portista sisään! Siinä venkslattiin hetken aikaa ja sahattiin sinne ja tänne ja Mörri oli jopa NIIN kiukkuinen että polki tossutetulla etujalallaan maata aivan raivoissaan! Huh! Meikä vetäsi kuitenkin omat jääräpäisyyden rippeet peliin ja vaati että me mennään samaa reittiä takaisin, ja muuten ihan varmasti! Raivoavan ja puhisevan hevosen kanssa on älyttömän vaikeaa pitää ohjausta yllä, varsinkin kun hevonen ylireagoi pieneenkin ohjan käyttöön. Riimuhan sillä vain oli, mutta sain kuin sainkin Mörrin pään takaisin toista porttia kohti. Sitten köpöteltiin minimittaisia askeleita ja yritettiin kääntyä ja siirtää takalistoa ja pyörähtää ja ties mitä muuta. Oli otettava seis, kun edestä tuli auto ja toinenkin seis kun takaatakin tuli auto. Jatkoimme miniaskelilla kävelyä, kunnes Mörri kuuli mun äänestä että mullakin alkaa risoa. Se siirtyi kävelemään kunnolla, puhisten tosin, mutta kuitenkin.
Laitsan suoralla meillä meni vallan mainiosti, ilmeisesti Mörri oli päättänyt että hän menee tuolta takaportista sisään sanoi Täti mitä tahansa! Käynti meni hyvin, olin ensin ajatellut kokeilla tölttiäkin, mutta tulin toisiin aatoksiin. Totutellaan ensin käynnissä näihin jalkavärkkeihin.
Tulin alas selästä reilusti ennen porttia ja otin kuvan melkoisen rentona kävelevästä Mörristä. Ei se niitä tossuja miettinyt enää ollenkaan. Johan tässä on otettu matsiakin ne jalassa!
Mörri seurasi ihan tyytyväisenä satulakaapille, missä otin ratsultani varusteet pois riimua myöten. Lykkäsin turvan alle ruokavadin ja Mörrin elämä hymyili jälleen. Sallalta saamamme omenat olivat selkeästi herkullisia, niitä poitsu järsi pitkään ja huolella. Kasasin samalla kamppeita kasaan ja Mörri jätti hetkeksi ruokansa ja tuli nuuskaisemaan mua. Ruokakuppi kuitenkin kutsui takaisin ja Mörri ajoi toiveikkaana lähistöllä notkuneen Tvisturin pois, tää on muuten hänen ruokakuppi ja hänen Täti!
Ruokakupin tyhjennyttyä ja sen huolellisesti nuolemalla putsattuaan Mörri tuli luokseni. Se katseli ensin, hörähti, ja kutitti mua masusta ylähuulellaan. Alkoi naurattaa, jolloin Mörri sanoi höh ja kutitti uudestaan mua masusta. Nauroin sitten jo ääneen ja kas, löysin vielä yhden omenan repusta. Jaoimme sen haukku haukulta tasaisesti puoliksi ja joka haukun välillä sain uudestaan kutitukset masuun!
Omenoiden loputtua lähdin kävelemään kamppeineni portille, jonne Mörri minut ystävällisesti saatteli. Saattelipa vielä laitumellakin aidan viertä, eihän sitä koskaan tiedä mitä se Täti tarjoaisi vaikka hiekkatiellä jo olikin.
Oli aika loistavat fiilikset, jotenkin tuo hevonen on niin liikuttava. Se on välillä suunnattoman itsepäinen ja sen mielialavaihtelut on jo ihan omassa luokassaan. Raivoisasta Mörristä löytyy minuutin perästä aivan eri mieliala, siitä ei koskaan tiedä millä päällä se on. Mielikuvitusta sillä riittää vaikka muille jakaa, se keksii jatkuvasti uusia tapoja naurattaa Tätiä (eli kerjätä herkkuja), kuten nyt tää kutitus. Varmaan mun metodit hevosen aivojen sparraamiseksi ovat tässä kerjäämis-jutussa huonoja, mutta pitäähän sitä palkita hyvästä yrityksestä! Ja mä nautin suurella sydämellä hevoseni hemmottelusta. Hemmotelkaa hevosianne!
perjantai 31. elokuuta 2012
Kavioliiton 2.vuosipäivä
Aika on mennyt hurjan nopeasti, nyt oli nimittäin mun ja Mörrin kavioliiton 2-vuotispäivä! Sitä varten piti sitten pistää kekkerit laitsalle pystyyn ja ajoinkin kaupan kautta ennen Mörrin tapaamista. Ensin oli ollut tarkoitus leipoa jotain herkkua, mutta kun vasta edellisyönä kotiuduin Islannista, leipominen jäi väliin.
Minna olikin jo käynyt lenkillä Faxin kanssa ja tuli juuri sopivasti tonteille. Annikakin oli hetken kuluttua laitumella kantamuksineen, hän oli luvannut tuoda porkkanoita hevosille. Päätimme siirtyä pikkulaitsan pihatolle, siellä oli rauhallisempaa. Ryhmä oli nimittäin lähdössä liikkeelle ja pääsimme näin hieman sivummalle ja pois tieltä.
Minna haki Faxin satulahuovan meille pöydäksi ja Annika levitti sadetakkia ja muovipussia ruohikolle. Mä aloin kasaamaan herkkuja esille: muna-riisipasteijoita, kinuskikakkurulla, suklaakakkurulla, vadelma-mazariineja ja tanskalaisia rakeita (samanlaisia kuin ranskalaiset pastillit, mutta Tanskasta, heh). Ja juomaksi oli vaaleanpunaista kuohuvaa juhlan kunniaksi.
Ennen kuin ryhdyimme itse herkuttelemaan, Annika ojensi mulle ja Mörrille paketin. Olimme molemmat uteliaita, mitähän siellä oli? Avasin pakettia ja otin ulos pussin heppanameja, Mörri tykkää kyllä tästä! Sitten kurkistin pakettiin, sieltä löytyi harjaharja! Jukra, tätä meillä ei ollutkaan vielä! Mulla oli ollut käytössä mieheltäni nyysimä hiusharja, jonka piikit oli jo hieman sinne, tänne ja varsinkin tuonne. Harjasin heti pari vetoa Mörrin harjaa, mutta Mörrykkä taisi tykätä enemmän saamistaan porkkanoista. Korttikin paketissa oli, siinä oli niin ihania kuvia Falabelloista, ettei ihanampaa korttia voinut olla! Suloisia!
Mörrille ja Faxille annoimme porkkanoita ja Faxi päästettiin syömään ruohoa. Mörri seistä jökötti meidän kanssa ja hörisemällä tasaisin väliajoin kerjäsi porkkanaa. Juhlapäivä, joten saihan se! Mekin söimme herkkuja, juttelimme Islannista ja nautimme hyvästä säästä.
Kello tuli jo paljon ja Minna lähti kotia kohti. Me Annikan kanssa laitettiin Mörriäiselle satula ja lähdettiin kokeilemaan tölttiä. Annika kiipesi Mörrin selkään ja suuntasimme Salmen tielle. Muistutin vielä, että ratsastaja on hyvä vaan ja pitää takalistonsa penkissä, Mörrillä ei kevennellä tai se pysähtyy. Taisi olla ensimmäinen ylämäki pieni koetinkivi, sitä niin automaattisesti nojaa eteen keventääkseen. Ensimmäisessä alamäessä mun piti hiipparoida metsään, jossa ison kiven takana olikin juuri sopivalla korkeudella kaatunut puu. Puskassa käynnin ajaksi laitoin takkini Mörrin kaulaan, eikä poika ollut "kaulaliinastaan" moksiskaan.
Seuraavalla suoralla oli tölttiharjoitukset edessä ja mä juoksin edellä ja molemmat patistimme äänellä Mörriä eteenpäin. Ravillahan se meni, mutta ei se mitään, takaisin päästäisiin jo töltilläkin. Seuraavassa kohdassa Mörri meni jo keulilla ja ratsukon kadottua mutkan taakse kuulin Annikan hihkuvan "Me mennään töltillä! Mörri menee tölttiä!" Mua nauratti ja yritin juosta perään. Annika oli riemuissaan, hän oli pyytänyt laukkaa ja Mörri olikin siirtynyt töltille.
Seuraavalla pätkällä näin Mörrin menevän passilla ja huusin että se on passia, ei tölttiä! Jukra kun sen pojan passikin on niin tasainen, ettei sitä edes välttis hoksaa. Sivusta sen näki kyllä selkeästi, eikä häntä liikkunut laineilla kuten töltissä. Annikalla oli hauskaa, miten voi passikin olla näin tasaista! Paikoin se taisi olla possupassiakin, mutta yleensä Mörri osaa mennä tosi hyvin tasaisella tahdilla ihan kaksitahtista passia. Se ei varmaan osaa laskea kuin kahteen, koska se ravikin on niin loistavaa! ;-)
Jossain vaiheessa sanoin Annikalle, että käy kääntämässä hevosen siellä alempana, mä käännyn jo takaisin ylämäkeen ja Annika voi tulla Mörrin kanssa sitten laukalla perään. Jäin mutkan taakse odottamaan, näin liikettä puiden välissä, mutta jotain hämminkiä siellä oli. Sitten Mörri lähti uudestaan laukalle ja mä hihkuin ja maiskuttelin ja juoksin ylämäkeen. Hetken kuluttua Mörri otti mut kiinni ja siirryimme yhdessä käyntiin.
Kysyin Annikalta hämmingistä ja Annikaa nauratti, hän oli nostanut itsensä kevyeen istuntaan, jolloin Mörri pysähtyi kuin seinään! Haa-haa, nauratti jo muakin! Vaihdoimme paikkoja ja kokeilin mäen päälle päästyämme josko poitsu lähtisi sille töltille. Otin ohjat kunnolla käsiin (rare thing for me to do!), istuin jämäkästi, puristin hieman pohkeilla ja sitten siirryimmekin jo töltille! Wuhuu! Mörrin häntä keinui töltin tahtiin ja mä olin innoissani Annikan hihkuessa iloisesti meidän perässä. Tuli tosi hyvä fiilis!
Seuraavalla tasaisella päätin otta hieman lisää tölttiä ja sitten pyysin laukkaa. Mörri otti parit töltit ja siirtyi sitten laukkaan mun kannustaessa niin että metsä raikasi. Annika tuli perässä jalan ja me jäimme odottelemaan ystäväämme. Annika kehui meidän yhteistyötä ja tottahan se on, kahdessa vuodessa ollaan opittu jo paljon toisistamme! Tosin mun pitäisi ratsastaa myös muilla hevosilla ja Mörrillä pitäisi olla muitakin ratsastajia, että meillä molemmilla säilyy ratsastustaito.
Huomasi jo tuossa Annikan kanssa, että Mörri toimii selkeästi erilailla kuin muut hevoset. Siis että keventäminen on Mörrin mielestä pysähtymiskäsky, samaten kuin jalustinten pois ottaminen. Tietenkin tuo jalustin-juttu on turvallisuustekijä, josta aina palkitsen hevoseni, se voi vielä joku päivä pelastaa mut putoamiselta. Nyt sanoinkin Annikalle että mä näytän miten se tapahtuu, ja otin jalustimet pois. Mörripä ei pysähtynytkään! Mulle tuli kiire pysäyttää se poika, koska käsky oli selkeä. Hetken kuluttua pyysin uudestaan liikkeelle ja otin toisen kerran jalat jalustimista. Nyt Mörri pysähtyi kuin seinään ja kiitokseksi tulin pois selästä kävelläkseni laitumelle asti. Hieno poika, näin piti toimia! :D
Juttelimme lisää Mörrin kävellessä irrallaan perässä ja mietimme kuinka monen hevosen kanssa voi toimia näin kuin minä Mörrin kanssa. Tai ehkä sekin on enemmän kiinni ihmisestä itsestään, kuinka paljon hevosensa kanssa viettää aikaa ja mikä ihmisestä tekee kiinnostavan hevosen silmissä. Mörrillä nyt ainakin on se Tätin namitasku, mikä kiinnostaa, eli ei se kauaksi lähde ruuan luota. Ja se luottaa muhun kyllä sen verran, että tietää etten ole viemässä sitä mihinkään vaaralliseen paikkaan. Mörri tulee perässä vaikka tukin päälle ojan ylityksessä, ihan normi homma mun hauskalle ja fiksulle kavioliittolaiselleni!
Minna olikin jo käynyt lenkillä Faxin kanssa ja tuli juuri sopivasti tonteille. Annikakin oli hetken kuluttua laitumella kantamuksineen, hän oli luvannut tuoda porkkanoita hevosille. Päätimme siirtyä pikkulaitsan pihatolle, siellä oli rauhallisempaa. Ryhmä oli nimittäin lähdössä liikkeelle ja pääsimme näin hieman sivummalle ja pois tieltä.
Minna haki Faxin satulahuovan meille pöydäksi ja Annika levitti sadetakkia ja muovipussia ruohikolle. Mä aloin kasaamaan herkkuja esille: muna-riisipasteijoita, kinuskikakkurulla, suklaakakkurulla, vadelma-mazariineja ja tanskalaisia rakeita (samanlaisia kuin ranskalaiset pastillit, mutta Tanskasta, heh). Ja juomaksi oli vaaleanpunaista kuohuvaa juhlan kunniaksi.
Ennen kuin ryhdyimme itse herkuttelemaan, Annika ojensi mulle ja Mörrille paketin. Olimme molemmat uteliaita, mitähän siellä oli? Avasin pakettia ja otin ulos pussin heppanameja, Mörri tykkää kyllä tästä! Sitten kurkistin pakettiin, sieltä löytyi harjaharja! Jukra, tätä meillä ei ollutkaan vielä! Mulla oli ollut käytössä mieheltäni nyysimä hiusharja, jonka piikit oli jo hieman sinne, tänne ja varsinkin tuonne. Harjasin heti pari vetoa Mörrin harjaa, mutta Mörrykkä taisi tykätä enemmän saamistaan porkkanoista. Korttikin paketissa oli, siinä oli niin ihania kuvia Falabelloista, ettei ihanampaa korttia voinut olla! Suloisia!
Mörrille ja Faxille annoimme porkkanoita ja Faxi päästettiin syömään ruohoa. Mörri seistä jökötti meidän kanssa ja hörisemällä tasaisin väliajoin kerjäsi porkkanaa. Juhlapäivä, joten saihan se! Mekin söimme herkkuja, juttelimme Islannista ja nautimme hyvästä säästä.
Kello tuli jo paljon ja Minna lähti kotia kohti. Me Annikan kanssa laitettiin Mörriäiselle satula ja lähdettiin kokeilemaan tölttiä. Annika kiipesi Mörrin selkään ja suuntasimme Salmen tielle. Muistutin vielä, että ratsastaja on hyvä vaan ja pitää takalistonsa penkissä, Mörrillä ei kevennellä tai se pysähtyy. Taisi olla ensimmäinen ylämäki pieni koetinkivi, sitä niin automaattisesti nojaa eteen keventääkseen. Ensimmäisessä alamäessä mun piti hiipparoida metsään, jossa ison kiven takana olikin juuri sopivalla korkeudella kaatunut puu. Puskassa käynnin ajaksi laitoin takkini Mörrin kaulaan, eikä poika ollut "kaulaliinastaan" moksiskaan.
Seuraavalla suoralla oli tölttiharjoitukset edessä ja mä juoksin edellä ja molemmat patistimme äänellä Mörriä eteenpäin. Ravillahan se meni, mutta ei se mitään, takaisin päästäisiin jo töltilläkin. Seuraavassa kohdassa Mörri meni jo keulilla ja ratsukon kadottua mutkan taakse kuulin Annikan hihkuvan "Me mennään töltillä! Mörri menee tölttiä!" Mua nauratti ja yritin juosta perään. Annika oli riemuissaan, hän oli pyytänyt laukkaa ja Mörri olikin siirtynyt töltille.
Seuraavalla pätkällä näin Mörrin menevän passilla ja huusin että se on passia, ei tölttiä! Jukra kun sen pojan passikin on niin tasainen, ettei sitä edes välttis hoksaa. Sivusta sen näki kyllä selkeästi, eikä häntä liikkunut laineilla kuten töltissä. Annikalla oli hauskaa, miten voi passikin olla näin tasaista! Paikoin se taisi olla possupassiakin, mutta yleensä Mörri osaa mennä tosi hyvin tasaisella tahdilla ihan kaksitahtista passia. Se ei varmaan osaa laskea kuin kahteen, koska se ravikin on niin loistavaa! ;-)
Jossain vaiheessa sanoin Annikalle, että käy kääntämässä hevosen siellä alempana, mä käännyn jo takaisin ylämäkeen ja Annika voi tulla Mörrin kanssa sitten laukalla perään. Jäin mutkan taakse odottamaan, näin liikettä puiden välissä, mutta jotain hämminkiä siellä oli. Sitten Mörri lähti uudestaan laukalle ja mä hihkuin ja maiskuttelin ja juoksin ylämäkeen. Hetken kuluttua Mörri otti mut kiinni ja siirryimme yhdessä käyntiin.
Kysyin Annikalta hämmingistä ja Annikaa nauratti, hän oli nostanut itsensä kevyeen istuntaan, jolloin Mörri pysähtyi kuin seinään! Haa-haa, nauratti jo muakin! Vaihdoimme paikkoja ja kokeilin mäen päälle päästyämme josko poitsu lähtisi sille töltille. Otin ohjat kunnolla käsiin (rare thing for me to do!), istuin jämäkästi, puristin hieman pohkeilla ja sitten siirryimmekin jo töltille! Wuhuu! Mörrin häntä keinui töltin tahtiin ja mä olin innoissani Annikan hihkuessa iloisesti meidän perässä. Tuli tosi hyvä fiilis!
Seuraavalla tasaisella päätin otta hieman lisää tölttiä ja sitten pyysin laukkaa. Mörri otti parit töltit ja siirtyi sitten laukkaan mun kannustaessa niin että metsä raikasi. Annika tuli perässä jalan ja me jäimme odottelemaan ystäväämme. Annika kehui meidän yhteistyötä ja tottahan se on, kahdessa vuodessa ollaan opittu jo paljon toisistamme! Tosin mun pitäisi ratsastaa myös muilla hevosilla ja Mörrillä pitäisi olla muitakin ratsastajia, että meillä molemmilla säilyy ratsastustaito.
Huomasi jo tuossa Annikan kanssa, että Mörri toimii selkeästi erilailla kuin muut hevoset. Siis että keventäminen on Mörrin mielestä pysähtymiskäsky, samaten kuin jalustinten pois ottaminen. Tietenkin tuo jalustin-juttu on turvallisuustekijä, josta aina palkitsen hevoseni, se voi vielä joku päivä pelastaa mut putoamiselta. Nyt sanoinkin Annikalle että mä näytän miten se tapahtuu, ja otin jalustimet pois. Mörripä ei pysähtynytkään! Mulle tuli kiire pysäyttää se poika, koska käsky oli selkeä. Hetken kuluttua pyysin uudestaan liikkeelle ja otin toisen kerran jalat jalustimista. Nyt Mörri pysähtyi kuin seinään ja kiitokseksi tulin pois selästä kävelläkseni laitumelle asti. Hieno poika, näin piti toimia! :D
Juttelimme lisää Mörrin kävellessä irrallaan perässä ja mietimme kuinka monen hevosen kanssa voi toimia näin kuin minä Mörrin kanssa. Tai ehkä sekin on enemmän kiinni ihmisestä itsestään, kuinka paljon hevosensa kanssa viettää aikaa ja mikä ihmisestä tekee kiinnostavan hevosen silmissä. Mörrillä nyt ainakin on se Tätin namitasku, mikä kiinnostaa, eli ei se kauaksi lähde ruuan luota. Ja se luottaa muhun kyllä sen verran, että tietää etten ole viemässä sitä mihinkään vaaralliseen paikkaan. Mörri tulee perässä vaikka tukin päälle ojan ylityksessä, ihan normi homma mun hauskalle ja fiksulle kavioliittolaiselleni!
torstai 30. elokuuta 2012
Elokuista touhuilua
Täällä ollaan lomailtu kuten yleensä elokuussa ja matkallakin olen käynyt! Pikavisiitti Islantiin nosti kummasti arvostustani omaa hevostani kohtaan, jonka arvostus itseasiassa muutenkin oli korkealla. Olimme Minnan kanssa muutaman päivän Reykjavikissa ja kävimme Ishestarin hevosilla ratsastamassa sekä tutustumassa erään kasvattajan tilaan.
Minnan Faxi-hepan islantilainen ex-omistaja Maggi vei meidät tutustumaan Gangmyllanin talleihin, missä oli kasvatusta, ratsutusta ja ties mitä kaikkea. Tallia piti norjalais-islantilainen pariskunta ja he näyttivät tilojansa meille. Yksi tammoista oli aivan selvästi maailman kaunein tamma, pää niin siro ja kaunis, silmät uskomattoman upeat mantelin muotoiset, että olimme Minnan kanssa aivan haltioissamme. Ja eräs sinisilmäinen hurmuri-ori näytti taivaan merkkejä ratsastajalleen Olilille maneesissa, tappeli vastaan mutta luovutti viimein taitavalle norjalaisnaiselle.
Samalla matkalla näimme sen pellon, missä Faxi oli syntynyt ja otin siitäkin tietenkin kuvia. Maggi pyöritti meitä myös Reykjavikissa ja vei meidät syömään ravintolaan, missä on aivan totaalisen parhaat hampurilaiset ikinä! Ja ne on nelikanttisia! Mä otin sellaisen, minkä nimi oli Animal Park. Siinä oli 120g naudanlihapihvi, 120g lampaanlihapihvi, pekonia, juustoa, salaattia, sipulia, kastikkeita, valtava määrä ranskalaisia ja niihin jotain kastiketta vielä lisäksi. Oli meikäläinen kuulkaa täynnä sen jälkeen! Jälkkäri jäi syömättä...
Seuraavana päivänä Ishestarin ekan retken mukana oli noin 50 ihmistä, eli aivan liikaa mulle (nimim. "Erakko"). Alta puolet tosin siirtyi "Experienced riders" ryhmään, johon toivoin hartaasti kuuluvani. Mulla on aina välillä näitä kohtauksia että enhän mä oikeasti osaa ratsastaa muuta kuin omalla Pörriäiselläni puskassa, jne... Menin kuitenkin edistyneempien ryhmään ja pomputtelin menemään possupassilla herralla nimeltä Séra Jón (eli Reverend John, laus. Sjera Joun). Oikein ystävällinen heppa, sinisilmäinen musta komistus, kuulema lauman johtajakin. Tauolla sain ohjeita töltin löytymiseen ja kyllä se sieltä löytyikin.
Tauolla söimme keittolounaan tuoreen kuuman leivän ja voin kera ja lähdimme sitten uudestaan reissuun reippaasti pienemmällä porukalla. Meitä taisi olla 7+ohjaaja, ja meno oli heti alusta haipakkaa. Hevosta olisi saanut vaihtaa tauolla, mutta ajattelin että kun kerta tunnen edes vähän tätä hevosta, niin kipeänä on turvallisempaa ottaa se sama alle. Olin pienessä flunssan alussa ja mulla oli ilmeisesti ollut kuumettakin edellisenä iltana, muttei se menoa haitannut. Mä tulin milloin mitäkin askellajia viimeisenä Jounin kanssa, useimmiten varmaankin possupassilla. Kaikki ylämäet pyysin laukkaa, jota Joun-herra mulle auliisti antoikin.
Ekan tauon aikana kävimme katsomassa Maria-paimenen luolia, missä Maria-neito oli viettänyt talven lampaidensa kanssa. Kunhan siis löysimme sen, tyynesti kävelimme kyseisen nähtävyyden ohi ja talsimme kamalaa ylämäkeä kunnes mä luovutin. Alas tullessa sitten löytyikin luolat ja aika komeat luolat olikin kyseessä!
Jatkoimme taas töltillä/possupassilla/passilla/laukalla matkaa ja mulla oli pienoinen ihmetys päällä. Siis että olisi ollut kiva kävellä muutenkin kuin vain isoimmat alamäet ja NAUTTIA maisemista, hevosista ja tunnelmasta. Tuntui että oli kamala hoppu koko ajan kun piti mennä hirveetä vauhtia eteenpäin.
Toisella pysähdyksellä otimme hikisiltä hevosilta satulat pois ja päästimme ne tarhaan. Hevosten levätessä kävimme katsomassa toisen lammaspaimenen asumuksen, mikä oli todella mielenkiintoinen. Luolaan oli rakennettu kivistä "talo", jossa oli ikkuna ulos ja ovi ja pystyin vain kuvittelemaan, miten siellä on asuttu talven läpi lampaiden kanssa. Lampaanlihasta ei tietenkään ollut pulaa, mutta lämmitys on varmasti aiheuttanut ennenaikaisia harmaita hiuksia. Tässä kohtaa sain maisemistakin jo jotain tolkkua ja kuvia otettua.
Saimme satuloitua hevoset, jotka eivät ehkä ole ihan yhtä helppoja kiinniotettavia kuin meikäläisen polle. Pistimme taas pökköä pesään ja vauhti oli melkoinen. Olin jo tosi väsynyt reissusta ja Jón-heppa pyrki kärkeen. Antaa mennä vaan, mä pompin selässä ja yritin välillä saada pollen possuilemasta töltille. Mä olin NIIN poikki kun pääsimme takaisin tallille, ettei muu auttanut kuin lähteä hotelliin lepäämään. Oli raskas reissu, mutta ihan mielenkiintoista kuitenkin.
Matkoille on kiva lähteä, mutta oli ihanaa tulla takaisin kotiin. Odotin oman pollukkani näkemistä ja arvostin entistä enemmän omaa järkevää, tasaiset askellajit omaavaa ja okei okei julmetun itsepäistä hevostani! Mörri on niin luotettava ja hauska, ihana, sekä aina loistavan maalaisjärjen omaava kultakimpale. Mä en vaihtaisi omaa poitsuani mihinkään kisa-, matkaratsu,- tai puskapolleen, Mörri on mulle täydellinen herrasmies! <3 br="br">
Minnan Faxi-hepan islantilainen ex-omistaja Maggi vei meidät tutustumaan Gangmyllanin talleihin, missä oli kasvatusta, ratsutusta ja ties mitä kaikkea. Tallia piti norjalais-islantilainen pariskunta ja he näyttivät tilojansa meille. Yksi tammoista oli aivan selvästi maailman kaunein tamma, pää niin siro ja kaunis, silmät uskomattoman upeat mantelin muotoiset, että olimme Minnan kanssa aivan haltioissamme. Ja eräs sinisilmäinen hurmuri-ori näytti taivaan merkkejä ratsastajalleen Olilille maneesissa, tappeli vastaan mutta luovutti viimein taitavalle norjalaisnaiselle.
Samalla matkalla näimme sen pellon, missä Faxi oli syntynyt ja otin siitäkin tietenkin kuvia. Maggi pyöritti meitä myös Reykjavikissa ja vei meidät syömään ravintolaan, missä on aivan totaalisen parhaat hampurilaiset ikinä! Ja ne on nelikanttisia! Mä otin sellaisen, minkä nimi oli Animal Park. Siinä oli 120g naudanlihapihvi, 120g lampaanlihapihvi, pekonia, juustoa, salaattia, sipulia, kastikkeita, valtava määrä ranskalaisia ja niihin jotain kastiketta vielä lisäksi. Oli meikäläinen kuulkaa täynnä sen jälkeen! Jälkkäri jäi syömättä...
Seuraavana päivänä Ishestarin ekan retken mukana oli noin 50 ihmistä, eli aivan liikaa mulle (nimim. "Erakko"). Alta puolet tosin siirtyi "Experienced riders" ryhmään, johon toivoin hartaasti kuuluvani. Mulla on aina välillä näitä kohtauksia että enhän mä oikeasti osaa ratsastaa muuta kuin omalla Pörriäiselläni puskassa, jne... Menin kuitenkin edistyneempien ryhmään ja pomputtelin menemään possupassilla herralla nimeltä Séra Jón (eli Reverend John, laus. Sjera Joun). Oikein ystävällinen heppa, sinisilmäinen musta komistus, kuulema lauman johtajakin. Tauolla sain ohjeita töltin löytymiseen ja kyllä se sieltä löytyikin.
Tauolla söimme keittolounaan tuoreen kuuman leivän ja voin kera ja lähdimme sitten uudestaan reissuun reippaasti pienemmällä porukalla. Meitä taisi olla 7+ohjaaja, ja meno oli heti alusta haipakkaa. Hevosta olisi saanut vaihtaa tauolla, mutta ajattelin että kun kerta tunnen edes vähän tätä hevosta, niin kipeänä on turvallisempaa ottaa se sama alle. Olin pienessä flunssan alussa ja mulla oli ilmeisesti ollut kuumettakin edellisenä iltana, muttei se menoa haitannut. Mä tulin milloin mitäkin askellajia viimeisenä Jounin kanssa, useimmiten varmaankin possupassilla. Kaikki ylämäet pyysin laukkaa, jota Joun-herra mulle auliisti antoikin.
Ekan tauon aikana kävimme katsomassa Maria-paimenen luolia, missä Maria-neito oli viettänyt talven lampaidensa kanssa. Kunhan siis löysimme sen, tyynesti kävelimme kyseisen nähtävyyden ohi ja talsimme kamalaa ylämäkeä kunnes mä luovutin. Alas tullessa sitten löytyikin luolat ja aika komeat luolat olikin kyseessä!
Jatkoimme taas töltillä/possupassilla/passilla/laukalla matkaa ja mulla oli pienoinen ihmetys päällä. Siis että olisi ollut kiva kävellä muutenkin kuin vain isoimmat alamäet ja NAUTTIA maisemista, hevosista ja tunnelmasta. Tuntui että oli kamala hoppu koko ajan kun piti mennä hirveetä vauhtia eteenpäin.
Toisella pysähdyksellä otimme hikisiltä hevosilta satulat pois ja päästimme ne tarhaan. Hevosten levätessä kävimme katsomassa toisen lammaspaimenen asumuksen, mikä oli todella mielenkiintoinen. Luolaan oli rakennettu kivistä "talo", jossa oli ikkuna ulos ja ovi ja pystyin vain kuvittelemaan, miten siellä on asuttu talven läpi lampaiden kanssa. Lampaanlihasta ei tietenkään ollut pulaa, mutta lämmitys on varmasti aiheuttanut ennenaikaisia harmaita hiuksia. Tässä kohtaa sain maisemistakin jo jotain tolkkua ja kuvia otettua.
Saimme satuloitua hevoset, jotka eivät ehkä ole ihan yhtä helppoja kiinniotettavia kuin meikäläisen polle. Pistimme taas pökköä pesään ja vauhti oli melkoinen. Olin jo tosi väsynyt reissusta ja Jón-heppa pyrki kärkeen. Antaa mennä vaan, mä pompin selässä ja yritin välillä saada pollen possuilemasta töltille. Mä olin NIIN poikki kun pääsimme takaisin tallille, ettei muu auttanut kuin lähteä hotelliin lepäämään. Oli raskas reissu, mutta ihan mielenkiintoista kuitenkin.
Matkoille on kiva lähteä, mutta oli ihanaa tulla takaisin kotiin. Odotin oman pollukkani näkemistä ja arvostin entistä enemmän omaa järkevää, tasaiset askellajit omaavaa ja okei okei julmetun itsepäistä hevostani! Mörri on niin luotettava ja hauska, ihana, sekä aina loistavan maalaisjärjen omaava kultakimpale. Mä en vaihtaisi omaa poitsuani mihinkään kisa-, matkaratsu,- tai puskapolleen, Mörri on mulle täydellinen herrasmies! <3 br="br">
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)