Noora on käynyt pitkin kevättä aina keskiviikkoisin Nuuksion Ratsastuskeskuksessa Vísiriä kouluttamassa ja mulla on monasti tehnyt mieli mukaan. Silloin kun ostin Mörrin, ajatuksena oli käydä ottamassa tunteja, mutta kun ne menivät rakentamaan sen maneesin! Ei hajuakaan pystyisinkö olemaan moisessa tilassa astmani kanssa, joten ei ole tullut lähdettyä. Jossain vaiheessa oli juttua että pitäisi vain mennä mukaan ja kokeilla, eihän asia muuten selviä. Eilen Noora laittoi viestiä, että he on menossa Minnan kanssa sunnuntaina aamulla tunnille, jos haluaisin tulla mukaan kokeilemaan sitä maneesia, siis ei ratsastamaan sinne, mutta katselemaan ja "nuuskimaan ilmaa".
Kuultuani kellonajan olin tosi epäileväinen, kuka hullu herää NIIN aikaisin sunnuntaina! Sanoin että jos satun tulemaan tallille, niin hyvä, jos mua ei näy niin sitten en ole herännyt. Kelloakaan en pistänyt soimaan, mutta silti olin pirteänä pystyssä 07.15. Noh, ei muuta kuin ratsastushousut jalkaan ja menoksi!
Tallilla Noora ja Minna olivatkin jo tulleet paikalle ja mä hain oman ratsuni tarhasta. Näytti poika olevan ihan hyvällä päällä! Mä tuumasin, että mehän voidaan tulla naapuritallilta pois aiemmin, jos mulla alkaa olla hankala olo tai jos sinne ei saakaan tulla katsomaan. Harjasin ei-niin-mutaisen Mörrini, oli tällä kertaa jopa melkein puhtaan näköinen. Viime keskiviikkonahan se oli ilmeisesti uinut sammakkoa mutalikossa, koska jopa takajalkojen sisäosat olivat mudassa!
Satula selkään ja tällä kertaa matkaratsastussuitset kuolaimineen päälle, sitten olimmekin valmiina lähtemään tutustumisretkelle naapuritalliin. Pääsimme mutalikosta läpi melkoisen helposti, tällä kertaa emme kolhineen polvia. Siinä olisikin mustelmatkin saaneet mustelmia, viimeeksi tulimme rytinällä pusikosta läpi.
Pyörätiellä kiristin satulavyön (muistin, jee!) ja Noora ja Minna laittoivat popot hevosilleen. Letkan lähdettyä liikkeelle Faxi jäi pitämään perää, jotta saisimme Mörrin innostumaan kunnon käynnille. Mörri olikin tosi tyytyväinen kun sen ei tarvinnut tulla viimeisenä ja käynti oli reipasta. Menimme toiselle tallille käynnissä koko matkan ja se oli meille alkulämmittely.
Mörri oli ihmeissään, mihin ollaan menossa! Jossain vaiheessa pyörätietä se otti ihan kunnon askeleita, oltaisiinko me jo menossa kesälaitumille? No ei me ihan vielä, hupsu, eihän siellä ruohokaan vielä kasva!
Saavuttuamme tallille Mörrillä alkoi taas pälyily, tää on aivan kamalan tasaista ja avaraa... Ihan paha asia ei kuitenkaan ollut, koska pellot olivat aidattuja tarhoiksi ja hevosten haju oli selkeä. Korvat höröllä piti kuitenkin tulla tallin pihaan ja tarkkailla tilannetta, eihän sitä koskaan tiedä mitä rakennusten takaa tulee.
Opettaja tuli paikalle ja Noora sanoi meidän tulleen kolmen ratsukon voimin, Anka tässä tuli kokeilemaan että pystyykö se olemaan maneesissa sisällä. Opettaja ohjasi että sinne vain kokeilemaan! Mä kysyin että saanko mennä hevosen kanssa, kun en tiedä onko sekään koskaan ollut sisällä maneesissa. Opettajaa hymyilytti, sanoi että mene vaan, mutta jos tulee kakka, niin korjaa ne siihen kottikärryyn. Selvä!
Mä meinasin itseasiassa juuri sanoa, ettei Mörri yleensä tee jätöksiä mihinkään sisälle, tai edes pihalle. Se kun on melkoisen sisäsiisti poika. Onneksi en sanonut, koska kun olimme tutkineet hetken Mörrin kanssa maneesin sisustaa, poika päätti kakkia keskelle. Minnaa hymyilytti, ja sitten hän jo taisi nauraa ääneen kun Mörri päätti kakan päätteeksi siirtyä pari metriä ja päästää pissitkin tonteille. No nih, on paikat merkattu! Mä poimin kakat kiltisti kottikärryyn Mörrin katsellessa uteliaana vierestä.
Noora hihkui pihalta, että tunti pidetäänkin ulkona, koska oli niin kaunis ilma. Samaan hengenvetoon hän sanoi että yksi tuntilainen oli peruuttanut, joten siellä olisi tilaa vielä yhdelle ratsukolle, vink vink! Jaah, tähän en ollut varautunut, mutta kun kerran täällä asti ollaan ja kentällä kuitenkin kestän astmani kanssa, niin mikä ettei. Talutin Mörrin muiden perässä ja mietin minkälainen kokemus tämä olisi. Muut ratsut olivat isoja hevosia, ihanan kiiltäviä ja siistejä ja vimosen päälle laitettuja. Pikkasen hymyilytti mun oman ihanan palleron olemus, mutaiset jalat ja hurjan pörheä harja massiivisen talviturkin kera!
Olin tosi utelias seuraamaan Mörrin reaktioita, miten se suhtautuu muihin, isompiin hevosiin ja mitä se tuumaa kun mennään vain ympyrää. Kiipesin Nooran avustuksella satulaan Mörrin jo melkein lähtiessä innolla kentälle. Jalustinkaan ei ollut jalassa kun jo Mörri tepasteli tohkeissaan keskelle kenttää seisomaan. Jahas, kiintoisaa!
Noora opasti että nyt kun ollaan selässä, niin lähdetään tekemään alkukäyntiä ja mä lähdin seuraamaan Vísiriä. Mörri meni kunnon käynnillä, se ei oikeastaan noteerannut isompiaan, meni vain iloisesti perässä. Taisi olla kivaa kun oli niin paljon hevosia!
Alkukäynnin jälkeen opettaja pyysi ottamaan ohjia käsiin ja mä muistin että tämä oli se mun heikko kohtani. Tai yksi niistä, ehkäpä se suurin. Mörriä mun hapuilu ei haitannut, se päristeli tyytyväisenä ja oli innosta soikeana kun kuuli kuinka opettaja pyysi ottamaan kevyttä ravia.
Meidän eteen oli jossain vaiheessa tullut vaalea iso hevonen, jonka perässä yritin siirtyä raviin. Mörri oli niin innokas, että vetäisi päänsä alas ja viittä vajaa pukkilaukalla sinkoutui eteenpäin. Meidän edessä ollut vaalea hevonen nosti myös laukan, ratsastaja ohjasi hevosensa keskemmälle. Tämä taisi olla meidän vika, koska musta tuntui että se pakeni takana pää alhaalla innolla laukkaavaa Mörriä. Sori!
Sain omani hallintaan ja päristellen ravasimme muiden kanssa. Mietin että kuinkahan monta kierrosta Mörri menee, ennenkuin kyllästyy, mutta Mörri yllätti mut iloisesti. Se meni tohkeissaan kentällä, alun haparoinnin jälkeen meni kulmissa oransseja kartioita kierrellen (tosin salamakäännöksellä tehtynä) ja jatkoi seuraavaa suoraa ihan yhtä innolla. Kappas kappas! Mua hieman hymyilytti ne kulmat, ne näytti varmaan sivullisen silmään siltä, että me oltiin niin vinossa sisäkaarteeseen ettei vinommassa voi mennä. Nauratti, kehuin Mörriä ja kannustin lisää.
Jossain vaiheessa piti pysähtyä pitkällä sivulla ja jossain tehdä pääty-ympyröitä. Me Mörrin kanssa vähät välitimme moisesta, pyörimme muiden perässä parhaan taitomme mukaan. Mulla oli älyttömän hauskaa, Mörrin reaktiot olivat niin mainioita! Faxin perässä oli kiva mennä, tosin Faxikin kaahotti töltillä menemään ympäri kenttää. Minna sentään teki niitä voltteja siellä mun pidätellessä naurua. Faxilla meni hetken tajuta, että hänen ei tarvitse seurata edellä menijää, vaan hänet voidaan ohjata voltille. Mörri meni perässä silmät kirkkaina ja oli sitä mieltä että kun vauhtiin ollaan päästy näin hyvin, niin antaa palaa!
Lopputunnista Mörri alkoi selkeästi väsähtää ja oikoi kulmia. Mulla oli aina vain vaikeampaa ja vaikeampaa pitää poika suorassa niin pitkään että saan sen käännettyä kulmassa tolpan takaa. Sitten Mörri päätti pysähtyä juuri siinä kulmassa, missä opettaja istui. Kaikki muut kulmat se suoritti vielä ihan ookoo, mutta päätti sitten että tuo ihminen tuolla käskyttää mun Tätiä, mä meen juttelee sille että kyllä tää nyt jo vois loppua. Monta kierrosta mentiin opettajan luokse pysähtyen ja kiitosta kaivaten, mutta patistin pojan takaisin liikkeelle.
Suurimmaksi osaksi menimme jo käyntiä, kun tuli käsky siirtyä loppukäyntiin. Mä olin yllättynyt kuinka hyvin Mörri oli jaksanut tän tunnin, mistä se oikein repii sitä virtaa? Suurin osa oli varmaankin silkkaa intoa vieraista hevosista ja iso osa näyttämisen halua, harja tuntui välillä olevan siihen malliin pörhössä. Opettaja kävi vielä kaikki yksitellen läpi, kyseli kaikilta miltä tuntui, oliko mennyt hyvin, missä teit väärin, tämä meni sulla hyvin, jne. Mä olin vimosena kyselyvuorossa ja kerroin että olin tosi ylpeä Mörristä. Kerroin myös taustaa ja että tässä ollaan edelleen lihaksia hakemassa. Mäkin sain kiitoksia hyvästä ravista ja kevennyksistä ja hyvästä asetuksesta ja olin itseenikin ihan tyytyväinen.
Tulimme kaikki keskelle kenttää ja alas selästä, opettaja vielä jutteli hetken meidän kanssa. Sanoin että kuntoa alkaa Mörrilläkin jo olla, mutta hikihän sillä oli. Opettaja taputti Mörriä ja totesi hämmästellen että onhan sillä turkkiakin... Nauratti, johan tästä on puolet harjattu pois! Tallin hevosilla taisi olla karvaa, mutta mun pallerolla kunnon turkki! Onneksi ope ei hoksannut että meidän satulavyö roikkui 5 senttiä masun alla, koska vatsan "turkki" ovelasti peitti raon!
Mä olin aivan yhtä innoissani tunnista kuin Mörrikin. Mun ihana ratsuni oli tosi tyytyväisen oloinen ja päätin lähteä tallilta Mörriä taluttaen. Minna ja Noora tulivat parempikuntoisten hevostensa selässä ja kun olimme päässeet suurimman ylämäen päälle pyörätiellä, minäkin nousin selkään. Kävelimme kaikessa rauhassa tallille, Mörri niin tohkeissaan että se unohti olevansa keulilla! Reipasta vauhtia menimme kotia kohti ja juttelimme tunnista. Mua hymyilytti edelleen, koko homma meidän osalta oli ihan silkkaa koomista kohellusta ravissa! Ja Faxin töltti pitkin kenttää pää korkealla, sieraimet levällään ja harja ja häntä liehuen kuin näyttääkseen että on tämäkin polle kuulkaa kentällä ollut! Vísir oli sentään pitänyt imagoa yllä. Välillähän mä yritin saada Mörriä Vísirin perään siellä kentällä, "Kato Vísir menee tuolla, otetaan se kiinni!" sanoin Mörrille ja taas löytyi herralta lisää virtaa.
Tallilla pääsimme mutalikosta tällä kertaa polvia rikkomatta ja edelleen Mörrillä oli meno päällä. Oli jotenkin tosi ihanaa, kun se oli niin tyytyväinen ja tykkäsi kun sille esiteltiin uusia asioita. Annoin sille reilun annoksen ruokaa, kyllä se todellakin oli rehunsa ansainnut. Mörri normaalista poiketen söi äärimmäisen rauhallisesti, nosti välillä päätään kupista ja pureskeli huolellisesti. Sen silmissä oli jännä katse, se tuntui tuumivan tapahtunutta. Mitä tehtiin, missä käytiin, ketä tavattiin ja kuinka hauskaa oli juoksennella isojen hevosten kanssa.
Silloin kun ostin Mörrin, mulla oli tarkoituksena lähteä sen kanssa tunneille. Tämä vaan pisti taas haaveen liekin isommalle, pakko päästä uudestaan! Vielä jäi kokeilematta se maneesi, mutta ulkokentälle aion taatusti mennä! Mieletöntä, ihanaa, hauskaa, hyvä Mörri! :D
