Keken kanssa kierroksilla

Lupasin laittaa kaikille heposille pikiöljyä nahkaan suojaksi itikoita vastaan, joten suuntasin tosi ajoissa laitumelle. Etsin käsiini pikiöljypurkin, hanskat ja sudin ja lähdin kohti Eikkaa, se näytti olevan sopivasti hollilla. Eikka seisoi asennossa koko penslauksen ajan ja kehuin sitä kovasti ja rapsutin vielä kiitokseksi hännän tyvestä tyytyväisenä höhöttävää tammaa. Sitten suuntasin muiden luokse ja huomasin, että suo-osan uomat olivat reippaasti veden vallassa. Ei jukra, oli pakko lähteä hakee ne kumpparit sieltä autolta! Aaargh!

Vahingosta viisastuneena otin myös Mörrin riimun ja Kekelle riimunnarun mukaan, toisin ne sitten samalla lähemmäs satuloita. Työ vaan olikin hankalampaa kuin olin osannut odottaa, polvi ei tykännyt sitten yhtään moisesta maastosta. Tvistur onneksi veti mut yhden puron yli, kun käskin sen peruuttaa. Olipas hyvä kun se tuli nuuskimaan että olisko herkkua tarjolla! Rapsuttelin sitäkin kiltistä käytöksestä ja poika näytti nauttivan kun kihnutin harjamarrosta. Laikka, Svipa ja kaikki muutkin antoivat kiltisti hoitaa itsensä, vain Kokuli yritti karkuun. Muistin kyllä viime kesästä, että se ei tykkää pensselistä. Siispä hetken Koluria seurattuani näytin sille hanskakättäni ilman pensseliä ja se seisahtui juuri siksi hetkeksi, että sain hännäntyveen öljyä. Pari askelta otettuaa Kolur hoksasi, ettei mulla ole tosiaan sitä sutia, vaan pysähtyi ja antoi mun laittaa loputkin hoidettavat paikat. Jopa korvien väliin sain rapsuttamalla öljyä!

Sitten otin Keken kiinni ja lähdin viemään sitä hieman lähemmäksi satuloita. No se oli seikkailu sinänsä, mun polvi alkoi renklata tosissaan. Ja Keken napatessa mehevää vesikasvillisuutta mun polvi tuntui iskevän kipinää kun se meni väärään asentoon. Laitoin Keklun kiinni puuhun ja lähdin hakemaan Mörriä, joka myös oli siirtynyt jonnekin taaemmaksi. Poika tuli kyllä kiltisti perässä, mutta se kun piti loikkia vesiesteiden yli, sai mut linkuttamaan jo tosissaan. Eli en sitten hoida hevosia tällä laitumella, jos meinaan pärjätä polveni kanssa leikkausjonon loppuun asti.

Yhdessä talutin Kekeä ja Mörriä ja Mörri otti tyynesti keulapojan roolin. Kato näin kuljetaan Tätin kanssa! Hetken kuluttua huomasin olevani sumpussa ja piti tulla lankojen ali, siinä lisää seikkailun makua! Mörri kunnioittaa lankoja erittäin hyvin, kuten myös Keke, mutta Mörri on kerran tullut aiemmin mun kanssa alitse. Mörri meni siis edellä tietä näyttäen, hieman pari viimeistä pikaista askelta kyllä meinasi pilata hienon esityksen Kekelle! Keke taas oli ihan ihmeissään, miten tuosta voi noin mennä ja miten toi täti seisoo tossa lankojen alla ja voi kamala sentäs! Päästin Mörrin narun irti ja Mörri jäi puolihuolimattomasti seuraamaan tilannetta. Keke suorastaan RYÖMI lankojen ali, vaikka pidin niitä oman pääni yläpuolella! Kehuin hurjasti Kekeä, kuinka rohkea ja hieno poika se onkaan!

Vein kummankin hevosen satulakaapin luo ja putsasin ensin kummaltakin kaviot. Ai että Keke nosti ihan ilmaan asti jalkaansa näytille! Hienoa! Mörrinkään kavioissa ei ollut mitään moitetta ja kumpikin pollukka sai leivän kiitokseksi. Sitten oli vuorossa harjaus (ja leivät), Mörrin pikiöljyäminen (tuhahduksen kera), satulointi (leivät) ja suitsien laitto (leivät). Lahjonta se on mikä kannattaa! Ja kun Heidin tuloon oli vielä aikaa, annoin pienet makuvadit kummallekin ihan pienellä myslimäärällä. Kerkesin vielä laittamaan ruuat valmiiksi paluuta odottamaan, joten kaikki oli reilassa.

Heidi jo tulikin paikalle ja lähdimme satulavyöt kiristettyämme matkaan. Talutimme ensimmäiseksi hieman tietä pitkin, mun oli lähinnä pakko tuon jalan takia. Saisi sitä edes hieman vertymään! Hetken kuluttua Heidi nousi Keken selkään ja kiva ilme tuli hänelle, Keke onkin hieman isompi polle! Itse menin kyytiin vasta kun pääsimme sellaiseen kohtaan että pystyin ponnistamaan helposti ylös. Sitten pääsimmekin jo töltille/raville ja matka taittui hieman nopeammin. Juttelimme Heidin kanssa hevosten koulutuksesta, aihe kiinnostaa kumpaakin ja Heidi on siinä mielestäni erittäin hyvä ja järkevillä linjoilla. Molemmat kannatamme luomua!

Suuntasimme kohti Haukkalampea ja reitti oli Heidille uusi. Menimme sitä mitä satuimme pääsemään parhaiten ja Keke löysi itsestään innokkaan keulapollen. Me tulimme hieman hitaampaa tahtia perässä ja otimme ravilla kiinni sopivissa paikoissa. Erään käännöksen kohdalla Keke oli niin innokas, että jatkoi suoraan kun piti kääntyä vasemmalle, eikä sitä olisi millään saanut takaisin! Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa ja pian olimmekin jo Haukkalammen rannalla. Hevoset hieman hätkähtivät vesilintuja, mutta mitään sen kummempia ei tapahtunutkaan.

Käännyimme takaisin ja lähdimme reippaalla ravilla kohti ensimmäistä laukkamäkeä. Mörrin meno oli tasaista ja kun koitti laukan aika, me menimme hienosti pitkin hiekkatietä ylös. Jipii! Mäen päällä sanoin Heidille, että pitäskö mun kiristää tuota satulavyötä. Heidi katseli alaspäin korkean Keken selästä ja ilme oli näkemisen arvoinen. "Mä en ole IKINÄ nähnyt NOIN löysää satulavyötä!" Kysyin että mahtuuko nyrkki väliin, johon Heidi totesi "Sinne mahtuu koko rantapallo!" Okei, no ehkä sitä on kiristettävä... Siellä se vyö roikkui kuin tyhjä verkkokeinu ja heilui vielä laukan jäljiltä.

Heidi oli niin ihana, että tuli sen kiristämään mun puolesta, mulla olisi ollut taas hakeminen sopivan selkäännousupaikan kanssa. Sitten jatkoimmekin taas matkaa ja mietimme samalla kuinka hyvä satulansija Mörrillä on... Hymyilytti kyllä!

Ravia mentiin kun pääsimme ja sitten koitti piiitkä piiitkä laukkamäki. Mörri oli innoissaan jo edellisessä alamäessä ja yritti raville. Kun Keke pääsi mäen alas, hihkaisin että antaa mennä vaan. Mekin olimme jo päässeet tasaiselle kun Keke ampaisi matkaan Mörri viivana perässä. Mörri antoi palaa, menimme hurjaa vauhtia ja siinä kohdassa missä yleensä Mörri alkaa hidastaa, se päätti pistää kaikki peliin ja ponnisti uudestaan kunnon vauhtiin! Mä hihkuin innosta ja Mörrin lihakset kirittivät meitä Keken perään. Hurja tunne kun huomaa hevosen lihasten jännittyvän ja itselläkin on mieletön fiilis! Me mentiin mäkeä paljon pidemmälle mitä olin edes uskaltanut toivoa, Kekestä ei kauheasti jääty! Vauhdin hidastuttua kehuin ratsuani ties kuinka pitkään, en meinannut ollenkaan osata lopettaa! Silmät loistaen hihkuin Heidille mahtilaukasta ja "Voittajafiilis!" Mörri päristeli tyytyväisenä, se jaksaa jo niin hirkuisen hyvin! Ja se tykkää vetää kunnon laukkaa, ihanaa!

Koko loppumatka meni mun fiilistellessä ja sen kummemmin ei keskusteluista enää ollut mitään mielikuvaa. Kyllä me jotain juteltiin, mutta mä taisin olla ihan omissa ajatuksissani. Ja Kattilantiellä katselin kyllä Kekeä takaapäin, se meni vinossa oikea lapa edellä. Sitä se Heidi jäi kyllä miettimään. Loistoraviakin otimme vielä ja näin olimmekin jo takaisin laitumella.

Ruuat olivat valmiina odottamassa ja ne saimme äkkiä ihanien ratsujemme turpien alle. Muita oli norkoilemassa, mutta olivat vissiin oppineet, ettei Mörriäisen lähelle ole tulemista, Täti on ankara tässä kohtaa! Tavarat paikoilleen ja lähdimme Heidin kanssa varsatarhan asukkeja moikkaamaan. Heidi kävi vielä penslaamassa nekin, mä jäin odottelemaan polveni kanssa. Linkutin koko matkan, oli se penteleen polvi kipeä. Mutta kuten on aiemminkin todettu; hevosen selässä ei ole köyhä eikä kipeä, mihinkään ei satu ja arkihuolet on taivaan tuulissa!

Pieni kävelylenkki

Oli tosi kaunis päivä, joten päätimme mieheni kanssa lähteä kävelyttämään Mörriä Nuuksioon. Edellisenä päivänä Mörriäinen oli ollut mukana neljän tunnin vaelluksella Sallan kanssa, joten hyvää teki pieni palauttava käyntiretki.

Hain Mörrin naruriimulla lähemmäksi ruokakaappia ja jätin Mörrin isseksein seisomaan, riimunnaru kun oli kaapissa. Mörri seisoskeli kaikessa rauhassa, oli hieman unisen näköinen ja mietti että mitähän tästä nyt seuraa. Annoin miehelleni omenan ja sanoin että varoo sormia, mutta nätisti poika otti tarjotun herkun. Kaivoin riimunnarun esille ja annoin toisenkin omenan, lahjotaan nyt heti herkuilla!

Lähdimme kävelemään Kattilaan päin ja tiellä vastaan tuli auto, joka paahtoi ihan järkyttävää vauhtia. Yritin huitoa kuskille että hidastaa, mutta ei. Se tumpelo posotti neljän kympin alueella vähintään kuutta kymppiä! Mörri vain katseli mun heiluvaa kättä, mitä se täti sillä tarkoittaa? Autoon se ei reagoinut mitenkään... Sitten takaa tuli bussi, mikä meni niin läheltä että olisin voinut sormilla koskettaa, mutta se sentäs meni hiljaa. Eikä Mörri siitäkään huolestunut, tassutteli vain kiltisti perässä. Mies katseli edestä, että miten heppa reagoi, mutta eihän se mitään, ei ne ole ennenkään häntä satuttanut.

Siirryimme metsäpolulle ja kehotin miestä laittamaan lippiksen päähän, itikoita oli aikalailla. Hetken kuluttua hän vetäisi takinkin t-paidan päälle, oli helpompaa! Mä läimin itseäni takaraivoon riimunnarun päällä, kun tuntui itikka-armada olevan niskan päällä! Mörri puhahti, sitä ei olisi kauheasti kiinnostanut kävellä itikoita kuhisevassa metsässä, vaikka pikiöljyä olikin laitettu arkoihin paikkoihin.

Käännyimme polulta toiselle, kohti laitumia ja pääsimme kallioiden päälle. Siellä ei itikoita ollutkaan ja hetken olimme paikoillamme. Mies otti kuvankin, mutta tähtäsi vain Mörriin. Siis mäkin halusin kyllä siihen kuvaan!!! Kotona se kuva nauratti, oli hieman rakennekuvan näköinen, paitsi että polle on vielä osittain aluskarvansa kanssa hieman pörheän näköinen. Ja tietysti pää kääntyneenä pois!

Pörröinen polle

Jatkoimme laitumia kohti ja välillä mieskin halusi taluttaa Mörriä. Mörri seurasi kauniisti ja nuuskutti miestä, samaa hajua siinä Setässä on kuin Tätissäkin, samaa laumaa ovat! Tielle päästyämme oli taas bussi menossa ohi ("Ihan sama!" totesi Mörri) ja moottoripyöräilijäkin meni erittäin kohteliaasti ohi. Kiitos hänelle!

Laitumella Mörri sai ruokaa ja otin jo valmiiksi riimunkin pois. Sanoin miehelleni että vahtii ettei muut ole tulossa Mörrin ruokakipolle, mutta loput lauman jäsenet kaikki nuokkuivat auringossa pidemmällä. Kukaan ei halunnut liikahtaakaan! Mörrikin oli niin nukuksissa, että sai vaivoin syötyä ruokakipponsa tyhjäksi, edes lisäleipää ei tullut hakemaan! Miehen piti ihan käydä viemässä se suuhun asti...

Kävimme vielä ottamassa pari kuvaa laumasta, ainoastaan Prinsessa oli virkeä, mutta sehän me jo aiemmin herätettiin sikeiltä unilta. Kun olimme lähdössä, Mörri seisoi edelleen samassa paikassa missä oli syönyt ruokansa ja korva vain kääntyi kun huutelin sille "Moi-moi!". Sinne se jäi varjoon nukkumaan seisaaltaan, kultainen pieni hevoseni.

Eväsretkelle!

Oli kerrassaan upea päivä, eikä edes niin kovin kuuma. Olin juuri käynyt ortopedin vastanotolla, jossa EI kielletty ratsastusta! Ja sitäpaitsi tämä tyttö kiipeäisi Mörrin selkään vaikka keppien kanssa, oli jalat paketissa tai ei... Mutta köyhä en voi olla, koska kyykkyyn en saa mennä! ;-)

Mä olin varautunut tekemään Mörriäisen kanssa 3h lenkin evästauolla, joten repusta löytyi porkkanoita, omenoita (punaisia Mörrille ja yksi vihreä mulle) ja hieman leipää (mulle). Laitumelle päästyäni huomasin, että heposet oli satuloitu ja satuloissa istui jo retkeläisiä. Ja hymy levisi kasvoilleni, kaikki olivat miehiä! Hienoa, että miehetkin lähtevät kokeilemaan issikointia! Onhan niitä muutenkin silloin tällöin näkynyt, mutta että jokainen asiakas oli mies, wau! Rontti-koirakin pääsi herrojen matkaan, kävin avustamassa koko letkan ulos portista.

Hain oman palleroiseni harjattavaksi ja ainoastaan kaviot olivat putsausta vaille. Turkki oli siisti, harjasin ihan vain vanhasta tottumuksesta. Karvaa tosin irtoaa edelleen, mä en käsitä! Satulan laitoin Mörrille selkään ja uudet ihanat suitset päähän. Oma reppu selkään, kypärä päähän ja menoksi miesjoukon perään. Laitoin talutuksen ajaksi ohjat kiinni satulaan ja riimunnarun kanssa taluttelin ratsuani.

Ensin Mörri katseli että mihin ihmeeseen se täti mua on viemässä, ei me tänne olla aikaisemmin menty. Mutta sillä tienpätkällä huomasin että venetrailerikaan ei huolestuta kultaista issikkaani! Siirryimme hetken kuluttua tieltä polulle ja Mörri tuntui toimivan tosi reippaasti. Eilen se oli taas yksisarvisena koko matkan, näyttää olevan välillä kuin tuuliviiri!

Metsässä piti ottaa takki pois, pitkähihainen t-paita riitti kyllä. Pistin takin Mörrin kannettavaksi ja vetäsin jalustimet sen yli, siinä se pysyy. Ja Mörri pysähtyy jos sen selästä tippuu jotain. Paikoin polku oli aika kivikkoista ja sitten alkoi hymyilyttää. Tämä oli se kohta, missä onnistuin tippumaan kävelevän Kronan selästä! Onneksi tipuin silloin kuin tipuin, nyt polun pinta oli pelkkää mukulakiveä. Tästä onkin mentävä varoen!

Edestä alkoi kuulua ääniä ja hetken kuluttua Rontti-koira sukelsi kuusien alta näkyville. No moi moi! Voi hyvänen aika kun piti hauvan heiluttaa häntää niin ettei pystyssä meinannut pysyä! Se on niin piristävä otus, onnellinen pienestäkin huomiosta! Se oli kuulemma juossut täyttä laukkaa ja kompastunut ja vetässyt täyden kuperkeikan, noussut sitten ylös ja katsellut ympärilleen, ei kai kukaan huomannut... :D Mahtava hauveli!

Mörri oli laumakavereistaan tohkeissaan ja yritti ujuttautua kolmanneksi jonoon. No kuule ei... Sitten se ohitti mut toiselta puolelta ja yritti kammeta itsensä Laikan perään. Sekään ei onnistunut, jolloin ilme synkkeni. Sanoin että "No just, yksisarvinen kasvoi otsaan hetkessä!" Laikan ratsastajaa nauratti!

Odotimme hetken paikoillamme ja Mörri katseli muiden perään. Pyysin uudestaan liikkeelle ja Mörri lähti seuraamaan. Haistoikohan se repusta porkkanat ja omenat, kun niin auliisti seurasi... Hetken kuluttua otin kuolaimet siltä pois pikalukolla ja annoin pollen syödä kaikessa rauhassa pientareelta ihanan mehevää ruohoa. Se näytti jopa mun silmiin mehevältä! Soitin Annikallekin siinä välissä, Mörri veteli ihania vesikasvejakin innolla.

Katselin tietä, se oli tosi hyvässä kunnossa. Mietiskelin että en taida tehdäkään pitempää reissua, etsin sopivan eväspaikan ja tulen samaa reittiä takaisin. Taukopaikka löytyikin mukavasti ja aloin ensin järsiä omaa leipääni. Mörri ei ensin hoksannut porkkana-omenapussia, mutta sitten aurinko sattui paistamaan pussiin niin, että porkkanat hehkuivat. Hmmm, tuumasi Mörri, täällä taitaa olla evästä hällekin!

Maistoin porkkanasta palasen ja annoin sitten loput Mörrille, joka natusteli porkkanaa autuaana. Poika vain ihmetteli miksi hän ei pässe tätin luo lähemmäksi lisää kerjäämään, mutta ei huomannut seisovansa riimunnarun päällä. Ihan hyvä juttu mun kannalta, Mörri ilmeisesti luuli että pidän sitä jollain konstilla kiinni ja kauempana! :D Erittäin kauniisti Mörri seisoi ja odotti seuraavaa pookkanaa ja omenankin hän sai välissä. Olin jo oman leipäni syönyt ja natustelin omaa omenaa. Annoin loppukaran Mörrille ja voi kun se oli herkkua! Hälle annetaan näin paljon pookkanaa ja omenaa kun seisoo nätisti!

Eväiden loputtua pakkasin takin reppuun ja pyöritin riimunnarun pötkyläksi. Mörri seisoi edelleen tolpillansa ja natusteli ruohoa maasta. Kiinnitin narupötkylän satulaan ja kiristin satulavyön, sitten lähdimme etsimään sopivaa ratsautumispaikkaa. Sellainen löytyikin metsästä ja pienen hämmingin jälkeen "EI! PAIKKA! SEIS! PAIKKA!!!" pääsin jopa satulaan. Heti huomasi ettei ollut paikkapöksyjä jalassa, hieman liukuivat nää mun liituraita-ridabyysat. Ei se haitannut, Mörri on niin tasainen askellukseltansa, joskaan ei välttis luonteeltansa. ;-)
Mörri oli kyllä sitä mieltä että täti istui selässä kuin tatti, joten ravia uskalsi hän pyytää. Ja hän myös sai ravia, kun kerran nätisti pyysi. Kehuin poikaa joka kerran hyvästä ravista ja otimmekin monta ihanaa pikku pätkää loistavaa ravia. Päristellen menimme pitkin puiden reunustamaa kujaa, että oli kaunista ja upeaa!

Sitten tulimme kivikkoiselle osuudelle ja annoin Mörrille pitkät ohjat. Se sai ihan itse mennä mistä halusi, mä vain istuin kyydissä ja pidin raipasta kiinni kummallakin kädellä. Sen verran avustin itseäni että työnsin oksia pois tieltä tai puun runkoa kauemmaksi jalasta (vain yksi 7cm pitkä nirhauma!), mutta jalkojansa Mörri sai asettaa ihan minne itse parhaimmaksi näki. Ja sehän meni varmaankin hieman löysällä satulavyöllä vallan mainiosti, Mörri hallitsee tämän homman kyllä!

Pian olimme jo Kattilantiellä ja otimme siihenkin pienet ravit. Lähempänä laidunta tulin alas selästä ja talutin pärinä-pollen perille. Ja kuten eilenkin, tein ensin Mörrille eväskipon porkkanoista, rehuista, omenasta ja puurosta, sitten kuolain pois suusta, kippo turvan alle ja vasta sen jälkeen satula pois. Muut eivät kerinneet niin reagoida Mörrin eväisiin, vain muutamaa nopeinta piti ajattaa pois. Siinä välissä sain suitsetkin pois ja Mörri sai syödä vapaana ihan niin pitkään kuin halusi. Ja kyllähän maistui, olin laittanut pojalle puuroakin tänään! Nam ja maiskis, tuumasi Mörri ja lurpsutteli puuronsa menemään, kyllä on hevosen elämä ihanaa!

Kesälaitumille!

Taas oli edessä päivä, jota sekä jännitän, pelkään ja odotan innolla. Moinen tunteiden sekamelska! Olin jo aiemmin miettinyt, että laitanko satulan vai pelkän lampaankarvan, kuolaimet vai kuolaimettomat. Olin kuitenkin päätynyt satulaan, koska talvelta oli muistissa hurja-Mörri joka veti laukassa niin kovaa että taju meinasi sumentua... Ja kuolaimet kanssa, koska mulla oli Mörrille uudet komeat matkaratsastussuitset! Ai että oli komia poika kun ne sille sovittelin tuossa viime perjantaina! Niissä on jujuna se, että kuolaimet on "riimussa" kiinni pikalukoilla, eli ne saa hyvin helposti pois ja päähän jää vain riimuosa. Kertakaikkisen loistavat puskapollelle!

Onneksi oli viileä aamu, kun ajoimme tallille. Hieman alkoi ripsotella vettä, mutta mulla oli kylmän kelin ratsastushousut, jotka pitävät vettä. (Edelleen kiitos, Annika!) Takkikin oli softshelliä, joten ei mulla kylmä ollut. Varustin ruohoahneen syöppöpolleni, laitoin paksua harjaa parille ponkkarille ja pian olikin sitten lähdön aika. Sallalla oli hieman ongelmia Prinsessan kanssa, joka selkeästi oli imenyt jännityksen ilmasta ja veuhtoi ja tölttäsi ympäri pihaa. Kuolaimettomat vaihtuivat siis kuolaimellisiin. Hetkeksi tamma rauhottui, mutta sitten alkoi uudestaan reuhtominen, ei jaksa enää odottaa! Ohjatkin piti vaihtaa kun Krona ärsytti ja Prinsessan toinen lukko hajosi ohjasta. Hetken kuluttua Prinsessalla oli satulakin selässä, eihän siellä muuten olisi kukaan pysynyt! Sitten olikin jo lähdön aika ja reipasta käyntiä kohti kesälaitumia.

Moni heppa jo arvaili retken tarkoitusta, Tvistur ainakin tietää mitä reput selässä tähän aikaan vuodesta tarkoittaa. Mörristä en tiedä mitä se tuumaili, mutta menossa oli reippautta kerrakseen. Siinä kohtaa kun käännyimme normireitiltä kohti kesälaitumia, päät nousivat ja korvat olivat höröllä, ihanko tosi, nytkö mennään!?! Jipii!!!

Mörri meni komeaa ravia ja kevensin minkä kerkesin. Siirryimme hetken kuluttua laukalle ja kun meno oli niin lennokasta, huomasin jalustinhihnojen olevan tälle reissulle liian pitkät. Ponketi ponketi Mörri meni laukkaa kuin innokas pentukoira! Siinä jäätiin hieman Tvisturista, joten Mörri päätti ottaa kiitolaukkaa samalla ponketi-ponketi-meiningillä! Sitten siirryttiin ponketiponketi gepardilaukkaan ja siinä alkoi jo hieman mietityttää. Mörrin selkä liikkui kuin kissapedolla ja laukan tahti alkoi olla melkein kaksitahtinen. Takajalat osuivat maahan melkein yhtäaikaa, välissä oli liitovaihe ja etujalat ottivat maahan melkein yhtäaikaa ja taas liitovaihe. Okei, siellä pysyy kyllä, koska Mörrin askellus on niin tasainen (jopa ristilaukassa), mutta liian pitkillä jalustimilla ja Mörrin selän kissamaisen liikkeen takia se oli hankalaa. Mielenkiintoista kyllä mua ei pelottanut ollenkaan, koska alusta oli erittäin hyvä!

Yhdessä kohtaa pidätin ravissa, mutta Mörri siirtyi passille. Siitä kun piti lähteä laukalle, menimme ristilaukkaa. Hankalaa, mutta hyvin sielläkin pysyi. Sain pojan takaisin kunnon laukalle, kun tulimme vasempaan kaarteeseen ja annoin kunnolla sisäpohkeella kyytiä ja oikea oli reippaasti taaempana. Laukka muuttui heti ja sitten otimme taas pienet gepardit! ;-)

Ensimmäiseksi tauolla löysäsin satulavyötä ja sitten napsautin kuolaimen näppärästi Mörrin suusta pois. Ai että on kätevä vehje! Laitoin hikisen polleni kiinni puuhun ja kaivoin hieman evästä meille. Jaana oli onnistunut unohtamaan omat eväänsä kotiin, joten pistin leipää jakoon. Ei mulla ollut kuin yksi halkaistu leipä, mutta en mä sitä olisi kuitenkaan syönyt. Niin se jäi viimeeksikin syömäti, mutta varalla oli kuitenkin! Nyt kaivoin repusta kilon pussin porkkanoita, joista näykin muutaman haukkaisun. Olipas mehukkaita pookkanoita! Samaa mieltä oli Mörri, joka närkästyneenä katseli kun Täti vetää pollen ruokaa napaansa. Sitten makustelin hieman Mörrin omenaakin ja annoin suurimman osan heposelleni. Vielä kippasin Frezza Moccaa juomaksi ja olinkin jo valmis jatkamaaan matkaa. Mulle ei oikein ruoka maistu heti ratsastuksen jälkeen tai juuri ennen, tuntuu että sisuskalut saa liikaa höykytystä ainakin Mörrin mennessä gepardia.

Matka jatkui raskaimmalla osuudella hieman lyhyemmillä jalustinhihnoilla. Intopiukeat hevoset menivät töltillä, passilla, ravilla ja laukalla, millä vaan sattui parhaiten pääsemään. Hienoja laukkapätkiä, missä Mörri intoutui tosissaan, siinä mentiin ensin laukkaa, sitten kiitolaukkaa ja käsittämättömän pitkä matka gepardilaukkaa! Me otettiin jonoa kiinni hetki hetkeltä, vaikka oltiin laukan aluksi jääty muista. Siinä me oltiin yhtäkkiä samassa laumassa kun Mörri päästeli minkä kintuista lähti. Tuntui että Mörri antoi muiden mennä, mutta sitten kun muut katosivat näkyvistä, kuului pojalta "Hörh!" ja sitten annettiin palaa! Mua nauratti, mä annoin sen mennä, juokse vain kun kerta on hyvä alusta ja intoa mennä!

Muita nauratti kun tie kääntyi eräässä kohtaa niin, että näkivät kun me Mörrin kanssa tulimme kiitolaukkaa tasaisella ja posotimme ylämäkeen korvat tötteröllä. Moni oikein kääntyi uudestaan katsomaan! Pieniä ravipätkiä otimme aina kun oli mahdollista ja otimme nopeampia kiinni. Yhdessä kohtaa mun polvi sanoi naks, ja mun piti tulla alas satulasta että saan suoristettua jalan. Kävelin alamäen ja kysyin Jaanalta että onko seuraavalle lepopaikalle vielä pitkä matka. Välissä oli kuulema vielä yksi tölttipätkä, joten kipusin takaisin selkään, polvikin oli jo suoristunut.

Toinen taukopaikka meni Mörrillä heinää syödessä ja mä vain lepuuttelin. Ei tehnyt edes vettä mieli, hymyilin vain tyytyväisenä! Alkoi olla väsynyt olo, mutta mieli oli tosi hyvä. Mun polle jaksaa pysyä NIIN hyvin muiden matkassa, vaikka sillä on lauman surkein kunto. Ja saa vieläpä Tvisturia kiinni kun innostuu gepardoimaan! ;-)

Viimeinen ratsastusosuus meni rauhallisemmin, puolet jonosta ei enää jaksanut lähteä laukalle. Ei Mörrikään viitsinyt, oltiin jo niin lähellä kesälaitumia! Mua se ei haitannut ollenkaan, keventelin taas minkä kerkesin siinä Mörrin loistavassa ravissa. Mua alkoi jo hengästyttääkin, kun väsymys painoi. Parkkipaikalla tulimme alas selästä ja talutimme heposet laitumelle. Matkalla kysyin Mörriltä, että "Oliko kivaa?" Ääneni sävystä Mörri ymmärsi mun tarkoituksen ja poika päristeli erittäin tyytyväisenä. Oikea silmä katsoi suoraan minuun ja selkeästi ratsuni hymyili. Ihana!

Laitumella otin ensin varusteet pois, siis satula ja suitsista otin kuolaimen irti. Sitten kipasin laittamaan ruokavadin valmiiksi, mihin laitoin loput pookkanat, omenan, leipiä, rehuja, valkosipulia ja kivennäisiä. Ja kaikki meni. Joka ikinen murunen katosi vadista, jonka jälkeen Mörrin turpa siirtyi Offarin vadille. Offari oli sitä mieltä että ei hänelle oikeasti nyt maistu kun pitäisi päästä piehtaroimaan ja kesälaitumelle! Kaikki muutkin pollet olivat samaa mieltä Offarin kanssa ja ruokaa jäi yhteen jos toiseenkin kippoon. Mörri oli ainoa, joka kiltisti tyhjensi vatinsa!

Ja tuo mun pitäisi harjata ens kerralla... *huokaus* ©Tua

Mörrin syödessä olin jo kerennyt pesemään hikisen polleni uudella Annika-tätin antamalla pesusienellä, jonka jälkeen kuivasin hikiviilalla. Sitten suitset pois päästä ja polle valloilleen! Ensin Mörri meni piehtaroimaan savipitoiseen maahan (jee... kuka putsaa...). Kannustimme poikaa kääntymään kunnolla ympäri ja Mörri teki työtä käskettyä, kannat kattoon! Mörrin noustua kysyin että "Tuutko ottaa lisää ruokaa?" Mörri viskoi päätänsä kuin suurempikin orhi ja paineli sitten pukkilaukalla muun lauman luokse. "Kumma kun ei ruoka kelpaa..." ;-)