Joulua odotellessa

Olin sopinut Minnan kanssa, että mennään yhdessä ratsastamaan ja otin mukaan hänelle ja Faxille meidän joulukortin. Olin ottanut Mörrista taas joulukuvia, mutta en ollut kovin tyytyväinen niihin. Ja varmaankin ihan ymmärrettävistä syistä, viimeisen neljän viikon aikana Mörri on ollut aina märkä näistä etelän sateista! Sitten kun sain edes joitain kuvia otettua, sen ilme oli niissä sellainen, että "TÄNNE SE POOKKANA ! ! !" Just...

Tänään se oli kuiva kun hain sen tarhasta, mutta karvat olivat muodostaneet "sulkia", siis sellaisia pieniä nippuja pitkin selkää. Niitä oli vaikea saada auki ja karvaa taas siistiksi. Kumisuka ja harja saivat turkkia kuntoon ja putsasin herran tukkaakin vastalauseista huolimatta kuntoon. Ja sain pusuttaa polleani pariin kertaan!

Mun täytyykin tässä välissä kertoa, kun viimeeksi Mörrilässä käydessä tein Pörriäiselle täydellisen kaviohuollon. Mä putsasin ne ja vuolin, viilasin ja puunasin istuen jakkaralla. Mörriltä oli kaviosta viimein paise puhjennut ja vuolin sitä kohtaa varovasti. Se ei arastele kuitenkaan kaviota, oli vain kauhean utelias kun nostin sen jalkaa. Se käänsi päätään ihan hulluun asentoon ja nuuski sitä etujalan kavionpohjaa. Mä hoisin sen kuntoon, jonka jälkeen Mörri pisti jalan maahan ja testasi sitä. Sitten se käänsi päänsä mun syliin (istuin edelleen jakkaralla) ja pyysi huomiota. Mä olin ensin hieman hämmentynyt, ei toi mun jätkäni yleensä mitään huomiota kerjää! Annoin sille kuitenkin pusun nenäpiille ja Mörri tuhahti ja käänsi pään pois. Sitten se kuitenkin samantien käänsi päänsä takaisin mun syliin, jolloin pussasin uudestaan. Mörri käänsi päänsä pois, mutta käänsi vielä kolmannen kerran päänsä takaisin pusua varten. Sen jälkeen se suoristi itsensä, päristeli, ravisteli itseänsä ja oli sitä mieltä että kyllä tää hempeily saa nyt luvan riittää... Ihana!

Nyt kuitenkin sain pari pusua antaa, ennenkuin lähdimme liikkeelle. Tihuutti jonkin verran ja olin tyytyväinen kun olin valinnut vedenpitävät housut. Lämpimänä pysyisin kyllä, koska olin laittanut Mörrille vain lampaankarvan ja ratsastusvyön. Jaloissa mulla oli uudet märän kelin saappaat, siis ne sellaiset missä on kuminen jalkaosa ja hieman topattu varsi. Jossain vaiheessa huomasin kyllä, että täytyy laittaa niihin lampaankarvapohjalliset. Se on ihan sama mitä on jalassa, jos käyttää jalustimia, varpaat tuntuu palelevan joka tapauksessa.

Nyt lähdimme uudelle reitille, mitä kumpikaan hevosista ei ole mennyt. Faxi meni hienosti tapansa mukaan edellä ja Mörri päristeli kävellessään reippaasti. Siitäkin oli kiva lähteä lenkille! Uudelle reitille päästyämme alkoivat päät kääntyilemään, mihin me nyt ollaan menossa? Mä huutelin "Auto edestä!" ja "Auto takaa" tarpeen mukaan ja alku menikin hyvin. Sitten kun hihkaisin "Auto takaa!", Mörri ymmärsi sen kyllä, muttei kääntänyt päätään. Yhtäkkiä se singahti pari nopeaa askelta eteenpäin ja mä ihmettelin että mikä sille nyt tuli. Ennen autoa tulikin fillaroija, jota en ollut edes nähnyt! Se tuli niin äänettömästi, ettei ihme että Mörri säikkyi. Sekä pyöräilijä että auto ohittivat kauniisti meidät, kiitokset siitä heille. Eikä Mörri sitä seuraavaa takaata tullutta pyöräilijää säikkynyt ollenkaan kun sillä oli nastarenkaat alla ja Mörri kuuli sen tulon. Jonkin aikaa se tuijotteli taaksepäin ja mietti, että mistähän sieltä nyt tulee joku hiljainen saalistaja...

Mörri oli hetken kuluttua jo kuitenkin rauhoittunut ja tuntui tykkäävän siitä että mä käännyin aina välillä varmistamaan selustan. Käännyimme pois asvalttitieltä ja jatkoimme uteliaina hiekkatietä. Siinä ensimmäisenä oli aukea, josta Mörri ei oikein välittänyt. Se tykkäsi enemmän kun tie meni metsässä. Mikähän siinä on, eikös nyt yleensä hevoset tykkää avoimista paikoista missä näkee jos sapelihammastiikeri tai hurjaakin hurjempi tappajametso hyökkää? Nuuksiossahan sitä ei meinannut saada pois sieltä pöpeliköstä, varsinkaan jos polut olivat uusia. Nyt se sitten katseli todella epäluuloisesti peltoja, jos siellä kuitenkin kasvatettaisiin hevosia syöviä talitinttejä...

Matka jatkui, otimme välillä ravia Faxin perään, mutta vieraassa maastossa Mörri ei suostunut laukalle. Mulle asia oli aivan sama, musta on hauska posottaa kunnon nopeaa Mörri-ravia! Välillä katselimme rouvaa, joka toi roskapusseja pihalle ja juttelimme hetken hänen kanssaan. Jatkoimme matkaa ja taas sopivissa paikoissa siirryimme raville. Mörri oli tosi rentona, eikä enää välittänyt aukeista paikoistakaan. Kääntymispaikalta löytyi tosi hyvä lammikko, mistä kumpikin hevonen joi sydämensä kyllyydestä.

Käännyttyämme takaisin Mörri olikin yhtäkkiä sitä mieltä että tää on tosi kiva tie, ei meidän vielä tarvitse kotiin lähteä. Jahas. Ja vai niin. Löytyi siitä kuitenkin sen verran intoa että Mörri halusi ihan itse vetäistä laukan ylämäkeen Faxin perään ja annoin pojan mennä. Hihkuin vaan että "Täältä tullaan! Jipi jee!" Tuntui älyttömän hyvältä mennä laukkaa ylämäkeen pelkällä huovalla!

Vielä muutamassa kohdassa otimme kunnon ravit ja Mörri tuntui tyytyväiseltä polluralta. Mulla itellä vaan alkoi polvi ikävästi tuntumaan, joten päästyämme takaisin asvaltille, tulin alas selästä. Hyvänen aika kun tuntui että jalkojen välissä olisi edelleen ollut hevonen! Polvi ilmoitti että parempi suoristaa sitä jalkaa eikä kävellä kuin ikäloppu cowboy. Oioin kinttua puoliväkisin ja se hetken kuluttua toimikin paljon paremmin. Mörri The Kivireki raahautui perässä eikä välittänyt autoista pätkääkään. Ihan tylsää kun pitää mennä takaisin kotiin...

Tihkusade oli muuttunut jo kunnon vesisateeksi, joukossa oli myös räntää. Kävelimme kotia kohti ja jonkin ajan kuluttua Minnakin tuli alas selästä. Sillan kohdalla Minna ja Faxi olivat reilusti meitä edellä, joten kun auto tuli takaa, näytin kädellä että menkää vaan. Kuski kuitenkin viittoi meitä menemään Faxin perään, joten lähdin taluttamaan Mörriä sillan keskellä. Sitten hoputin Mörriä raville ja Mörri pistikin töppöstä toisen eteen, sitä selkeästi nauratti koko juttu! Taas Täti juoksee hänen vierellänsä, hih! Kiitin ihanaa kuskia ja vilkutin vielä kiitokseksi.

Pyörätien reunalla maistelimme hieman ruohoa ja hissukseen tassuttelimme kohti tallia. Mun piti olla tiukkana Mörrin kanssa, se olisi muuten syönyt koko pientareen tyhjäksi. Päästyämme pyörätieltä alas mutalikkoon, päästin Mörrin kulkemaan ihan omia polkujaan tallille, mulla olisi helpompa kulkea ilman sen ohjia. Mörri meni vanhasta tottumuksesta Faxin perään ja mä pystyin katsomaan paikat mihin laittaisin jalkani liukkaassa maastossa. Kuten tavallisesti, Mörri pysähtyi mun autolle ihan vain siltä varalta että sieltä tulisi pookkanaa. No nyt ei ollut, mutta lupasin tallilla omenaa ja kävelimme yhdessä rinnakkain perille asti.

Vein Mörrin isoon karsinaan suljettuani ensin oven pihattoon. Varusteiden poiston jälkeen Mörri sai ison kasan rehua, kivennäisiä ja pookkanoita. Ja viimein muistin omenatkin! Toisen annoin Faxille ja toisen Mörrille, joka sen hyvällä ruokahalulla pistelikin poskeensa. Tarhaan Mörri ei halunnut mennä, ei ennen kuin Faxi tuli kanssa. Mörri meni suoraan pihattoon katsomaan olisiko jäänyt aamuheiniä jäljelle ja Faxi ihmetteli että mihin se kaveri meni. On tosi kivaa että Mörri tulee Faxin kanssa toimeen (paitsi heinäkasalla Mörri ajaa Faxin toiselle kasalle) ja tykkää lähteä Faxin kanssa lenkille.

Minna vielä kävi viemässä Faxille vettä vadilla, jota se hieman joikin, mutta he saivat sitten liikaa huomiota. Mua nauratti, ei pitäisi vadin kanssa mennä tarhaan! Tirri ja Brynja olivat heti hollilla ja ilokseni huomasin Vísirin myöskin tepsuttelevan ihan reippaasti olemattomalle ruokavadille. Sen jalka alkaa olla hyvässä kunnossa kun se noin hyvin menee mutaisessa tarhassa! Pollet seurasivat vatia tarhan portille asti ja mua hymyilytti, on ne mainioita palleroita nää issikat, huumorintajuisia ja uteliaita, puhumattakaan persoja ruualle! :D

Mielenkiintoisia tapahtumia

Aika on kulunut taas ihan hurjaa vauhtia ja paljon on kerennyt tapahtumaan. Vaihdoin työpaikkaa ja se on vienyt osan energiasta. Mukava paikka se kyllä on! Vaaviakin on koulutettu kerran pari lisää ja se on kyllä niin viemässä mun sydäntä ettei tosikaan! Vaapukka menee keulilla aivan suvereenisti, se ei pelkää mitään ja se tuntuu rakastavan metsää.

Viimeeksi kun kävimme ratsastuspolulla, Vaavi meni suurimman osan ajasta keulilla. Takaisin tullessa Mörri meni hetken edessä, mutta luovutti paikkansa mieluusti Vaaville. Vaavi lähti suopätkällä hienolle töltille ja me Mörrin kanssa posotettiin kunnon ravilla perässä. Ennen suurinta laukkamäkeä sanoin että jos Vaavilla on menohaluja, niin antaa mennä vaan, me tullaan Mörrin kanssa perässä. Vaavi lähti hyvälle laukalle ja siirtyi kohti laukkamäkeä. Mörri oli jo myös laukalla singahtanut tarhakaverinsa perään. Vaavi pinkoi ylämäkeen niin innoissaan, että pyyhälsi ainakin puoliväliin mäkeä Mörri perässään! Kauheasti kehuttiin, mutta mäen päälle päästyämme edessä oli uusi ongelma. Vaavi ei nimittäin halunnut ottaa kuuleviin korviinsa sanaakaan kotiin menosta. Ei, HÄN haluaa jäädä tänne kun täällä on niin kivaa! Ei, HÄN ei TOSIAAN mene sinne polulle kun se vie kotiin! EIKÄ! Ja kun pääsimme viimein Veikkaustielle, Vaavi ei suostunut tulemaan pois metsästä. Ei mennä vielä kun täällä kerta laukattiin ja kaikkea! Siinä oli Jaanalla työ saada nuorukainen tielle, edes mun houkuttelut eivät meinanneet auttaa, porkkanapalakin oli aivan toissijaista!

Eilen kävimme uudestaan reissussa, nyt Vaavilla oli vaihteeksi tallin omistaja selässään. Saimme seuraa Minnasta ja Faxista ja lähdimme kohti Hakjärveä. Aluksi Vaavi oli hieman turhan innokas ja puski mutalikosta Faxin perään sellaisesta pusikosta, että jollei Jaana olisi saanut pollea pysähdyksiin, puut olisivat kuorineet sekä satulan että Jaanan sieltä. Ja luultavasti myös kookkaan pojan kylkikarvat! ;-) Mörrin avulla ja kädellä ohjaamalla sain houkuteltua Vaavin kuitenkin hieman väljemmille vesille, poika vain oli niin tohkeissaan!

Sillä reissulla Mörrikin meni vahingossa keulilla, kun Vaavi ahdisteli sitä takaata. Tosi reippaasti menimme käyntiä, Faxikin oli ihmeissään Mörrin yhtäkkisestä johtajuudesta. Ei sitä kauaa kestänyt, muut pysähtyivät ja hämmentynyt Mörri hidasti vasta muutaman metrin päästä. Huvitti! Hakjärven mökkitien lähellä otimme töltille ja kuinka ollakaan, Vaavi pisti laukaksi mökkitien ylämäkeen. Me muut perässä ja mä nautin kun olin jättänyt satulan pois. Huovalla menimme! Mutkaisen tien sopivissa kohdissa otimme tölttiä ja muun ajan kävelimme. Kääntöpaikalla käänsimme Mörrin ja Faxin, mutta Vaavi-rukka masentui täysin. Ei hän nyt vielä olisi kotiin kääntynyt, oikeesti, mennään vielä tutkimaan! Jaanaa säälitti Vaavi ja yritimme kaikki houkutella poikaa takaisin. Juttelimme, että pitäisi löytää jokin ympyräreitti, ettei Vaaville tulisi selkeää kääntöpaikkaa. Viimein poika lähti meidän perään, päätä roikottaen ja aivan mieli maassa. Saimme sen jopa töltille, laukkamäkeenkin se tuli kyllä laukalla. Siinä teimme kuitenkin niin, että Faxi oli oikealla, Mörri vasemmalla ja Vaavi tuli keskelle. Sitten lähdimme yhdessä laukalle ja Vaavin alakulo katosi taivaan tuuliin, nyt mennään! Loppumatka sujuikin hyvin ja päristellen. Jaana tykkäsi Vaavista tosi paljon ja kehui sen täysin nelitahtista tölttiä pehmeäksi ja sujuvaksi. Poika muistuttaa kovasti isäänsä, Kolurkin tykkää olla metsässä eikä sitäkään nuorempana meinannut saada pois pöpeliköstä.

Tänään menin Mörrin kanssa parin tunnin lenkille muiden kanssa ja sen jälkeen lähdin riimua heilutellen tarhalle. Vaavin katse oli intensiivinen, se tuijotti korvat tötteröllä riimua. "Tuutko jaloittelemaan, Vaavi?" Vaavi oli sen näköinen että kyllä, tänne se riimu niin lähdetään! Mä olin ottanut liian pienen riimun mukaan ja päätin lähteä vaihtamaan sen. Tulin portin kohdalta langoista ali ja otin askeleen tallia kohti. Yhtäkkiä Vaavi oli vieressäni päristellen! No voi jukra, se oli tullut kanssa langoista alta... Otin otsatukasta kiinni ja pistin pienen riimun Vaavin päästä läpi, on edes jokin mistä ottaa kiinni. Takaisin tarhaan sitä olisi ollut turha laittaa, tuskin olisin saanut sitä suosiolla. Siispä menimme katsomaan muita heposia ja samalla saimme isomman riimunkin oikein narun kanssa. Muita heposia vietiin tarhaan ja laitoin Vaavin kiinni tolppaan. Vein Mörrinkin sitten tarhaan ja palasin miettimään mitä tehdä Vaapukan kanssa. Harjasin sen ja kehuin samalla kun Vaavi nuuski mun päätä tai kylkeä. Laitoin sille Keken suitset ja sitten hain lampaankarvasatulan. Annoin Vaavin nuuskia lampaankarvaa, mutta se ei kiinnostanut kuin sen verran että hampaita kokeiltiin karvaan. Juttelin samalla kun kippasin satulan Vaaville selkään ja totesin ettei poika pahemmin ihmetellyt moista. Hetken kuluttua löysäsin toiselta puolen vastinhihnoja ja taas hetken kuluttua pistin vyön toiselta puolelta kiinni. Pienissä osissa sain sen hyvin tehtyä ja sitten olikin jo aika hieman kokeilla ohjasotteita.

Kävelin Vaavin vieressä vasemmalla puolella ja nostin oikean käteni satulan yli toiselle puolelle. Otin ohjat ihan kuin olisi ratsastanut ja kyljellä pukkasin "pohjetta". Vaavi mietti hetken ja liikahti sitten eteenpäin kunnon kehujen saattelemana. Välillä se yritti peruuttaa, jolloin muistin kehua (ja löysätä hieman ohjia!). Asento oli hankala, koska Vaavi on korkeampi kuin Mörri. Mörrillä mä olen kokeillut tuota joskus ja se toimi vallan mainiosti. Hetken kuluttua Vaavi löysi lintulaudalta maahan kaatuneita auringonkukan siemeniä ja vetäsi suullisen innolla kitusiinsa. Mä kysyin että "Onko ne hyviä?" Vaavi vastasi nyökkäilemällä ja mäkin nyökkäilin, hyvilta taisivat hevosenkin suussa maistua. Vein Vaavin takaisin tallille ja otin lampaankarvasatulan pois. Kävin hakemassa Kokulin satulan, kun siinä on jalustimet. Annoin Vaavin nuuskuttaa satulaa ja pienen hampailla tarkistuksen jälkeen sain pistää isän satulan pojalle. Kiristin satulavyön osissa ja viimein Jaana tuli auttamaan mut selkään. Kamala minkälainen vuori Vaavi oli Mörriin verrattuna! Huh huh! Hetken tuli mietittyä että pysyykö se poika ollenkaan paikoillaan kun kömpelö Täti yrittää selkään... Mä ponnistin ja kiskoin itseni väkisin sinne ylös ja Vaavi oli rauhallisesti aloillaan. Jaana vielä kiristi hieman satulaa, vaikka se jäikin löysälle.

Sitten suuntasimme Vaapukan kanssa suoraan auringonkukan siemeniä maistelemaan. Hetken meillä oli hakusessa, että kuka käskee ja mihin, mutta sain Vaavin siirtymään kohti autoa. Siitä menimmekin kauniisti isoilla askelilla kohti postilaatikkoa. Hyvänen aika kuinka reipasta Vaavin käynti on! Tie tuntui loppuvan aivan liian pian ja pysäytin Vaavin. Pidäte toimii, hyvä juttu! No se kääntyminen ei sitten ollutkaan niin helppoa, koska Vaavi ei halunnut takaisin. Pää taipui kyllä haluttuun suuntaan, mutta muu kroppa pysyi paikoillaan. Onneksi Vaavi on rauhallinen polle, mulla oli aikaa miettiä mitä tekisin seuraavaksi. Kokeiltuani eri asioita sain kuin sainkin Vaavin nenän tallille, jonne myös loppuosa osoitti. Se yritti kääntyä tielle päin, mutta pidin ohjat niin ettei se onnistunut. Sitten Vaavi keksi, hän peruuttaa sinne tielle! Siinähän mentiin monta metriä peppu edellä ylämäkeen ja mua alkoi naurattaa, oli se varmana koomisen näköistä! Mietin jo hyppääväni pois selästä, mutta kokeilin sitten pohkeita uudelleen hieman taaempana. Ei ollut helppo tehtävä peruuttaessa ylämäkeen, mutta onnistuin ja sain Vaavin siirtymään eteenpäin.

Sitten olikin vuorossa tienvarren laitumen ohitus, mikä ei todellakaan onnistunut. Mua vietiin kuin vierasta sikaa kun Vaavi päätti puskea avoimesta portista paikkoja tutkimaan. Kun olin saanut itseni tasapainoon pääsin ohjailemaan Vaapukkaa varsin nätisti. Se oli utelias näkemään uusia paikkoja ja ohjasin sitä pitkin tarhan aitoja. Välillä tutkittiin vanhoja jätöksiä, sitten käytiin hirnumassa aikuisille ja tutkittiin hieman lisää. Okei, täällä ohjaus toimii vallan mainiosti, eli toisinaan Vaavi vain testaa mihin ratsastaja taipuu ja mihin ei. Huomasin maassa riimun ja tuumasin sen varmaan jääneen Kekeltä sinne. Pyörimme vielä hetken mun ohjatessa Vaavia ja sitten tulin alas selästä. Kävimme hakemassa jäätynen riimun ja tutkimme vielä tien puoleisen reunan laitumesta. Portilla Vaavi stoppasi, mutta pienen suostuttelun jälkeen hän päätti Tätin olevan johtaja ja seurasi hienosti tallille asti varusteiden riisumista varten.

Palkkioksi suorituksestaan Vaavi sai hieman mysliä ja pari porkkanaa, jotka maistuivatkin ilmeisen hyvälle. Ruuan päätteeksi vein pojan takaisin tarhaan, jonka portille se jäi taas katselemaan tallin touhuja. On se aika rauhallinen polle, kahteen kertaan laitettiin satula ja otettiin pois, pari kertaa pistettiin riimua päähän ja sitten vielä Täti könyää selkään kuin "maailman hitain mutta kankein aitajuoksija", kuten eräässä huumoriohjelmassa sanottiin. Tämä polle ei paljoa stressaa, se ottaa kaiken innolla vastaan! Ihana! :D