Olin sopinut Minnan kanssa, että mennään yhdessä ratsastamaan ja otin mukaan hänelle ja Faxille meidän joulukortin. Olin ottanut Mörrista taas joulukuvia, mutta en ollut kovin tyytyväinen niihin. Ja varmaankin ihan ymmärrettävistä syistä, viimeisen neljän viikon aikana Mörri on ollut aina märkä näistä etelän sateista! Sitten kun sain edes joitain kuvia otettua, sen ilme oli niissä sellainen, että "TÄNNE SE POOKKANA ! ! !" Just...
Tänään se oli kuiva kun hain sen tarhasta, mutta karvat olivat muodostaneet "sulkia", siis sellaisia pieniä nippuja pitkin selkää. Niitä oli vaikea saada auki ja karvaa taas siistiksi. Kumisuka ja harja saivat turkkia kuntoon ja putsasin herran tukkaakin vastalauseista huolimatta kuntoon. Ja sain pusuttaa polleani pariin kertaan!
Mun täytyykin tässä välissä kertoa, kun viimeeksi Mörrilässä käydessä tein Pörriäiselle täydellisen kaviohuollon. Mä putsasin ne ja vuolin, viilasin ja puunasin istuen jakkaralla. Mörriltä oli kaviosta viimein paise puhjennut ja vuolin sitä kohtaa varovasti. Se ei arastele kuitenkaan kaviota, oli vain kauhean utelias kun nostin sen jalkaa. Se käänsi päätään ihan hulluun asentoon ja nuuski sitä etujalan kavionpohjaa. Mä hoisin sen kuntoon, jonka jälkeen Mörri pisti jalan maahan ja testasi sitä. Sitten se käänsi päänsä mun syliin (istuin edelleen jakkaralla) ja pyysi huomiota. Mä olin ensin hieman hämmentynyt, ei toi mun jätkäni yleensä mitään huomiota kerjää! Annoin sille kuitenkin pusun nenäpiille ja Mörri tuhahti ja käänsi pään pois. Sitten se kuitenkin samantien käänsi päänsä takaisin mun syliin, jolloin pussasin uudestaan. Mörri käänsi päänsä pois, mutta käänsi vielä kolmannen kerran päänsä takaisin pusua varten. Sen jälkeen se suoristi itsensä, päristeli, ravisteli itseänsä ja oli sitä mieltä että kyllä tää hempeily saa nyt luvan riittää... Ihana!
Nyt kuitenkin sain pari pusua antaa, ennenkuin lähdimme liikkeelle. Tihuutti jonkin verran ja olin tyytyväinen kun olin valinnut vedenpitävät housut. Lämpimänä pysyisin kyllä, koska olin laittanut Mörrille vain lampaankarvan ja ratsastusvyön. Jaloissa mulla oli uudet märän kelin saappaat, siis ne sellaiset missä on kuminen jalkaosa ja hieman topattu varsi. Jossain vaiheessa huomasin kyllä, että täytyy laittaa niihin lampaankarvapohjalliset. Se on ihan sama mitä on jalassa, jos käyttää jalustimia, varpaat tuntuu palelevan joka tapauksessa.
Nyt lähdimme uudelle reitille, mitä kumpikaan hevosista ei ole mennyt. Faxi meni hienosti tapansa mukaan edellä ja Mörri päristeli kävellessään reippaasti. Siitäkin oli kiva lähteä lenkille! Uudelle reitille päästyämme alkoivat päät kääntyilemään, mihin me nyt ollaan menossa? Mä huutelin "Auto edestä!" ja "Auto takaa" tarpeen mukaan ja alku menikin hyvin. Sitten kun hihkaisin "Auto takaa!", Mörri ymmärsi sen kyllä, muttei kääntänyt päätään. Yhtäkkiä se singahti pari nopeaa askelta eteenpäin ja mä ihmettelin että mikä sille nyt tuli. Ennen autoa tulikin fillaroija, jota en ollut edes nähnyt! Se tuli niin äänettömästi, ettei ihme että Mörri säikkyi. Sekä pyöräilijä että auto ohittivat kauniisti meidät, kiitokset siitä heille. Eikä Mörri sitä seuraavaa takaata tullutta pyöräilijää säikkynyt ollenkaan kun sillä oli nastarenkaat alla ja Mörri kuuli sen tulon. Jonkin aikaa se tuijotteli taaksepäin ja mietti, että mistähän sieltä nyt tulee joku hiljainen saalistaja...
Mörri oli hetken kuluttua jo kuitenkin rauhoittunut ja tuntui tykkäävän siitä että mä käännyin aina välillä varmistamaan selustan. Käännyimme pois asvalttitieltä ja jatkoimme uteliaina hiekkatietä. Siinä ensimmäisenä oli aukea, josta Mörri ei oikein välittänyt. Se tykkäsi enemmän kun tie meni metsässä. Mikähän siinä on, eikös nyt yleensä hevoset tykkää avoimista paikoista missä näkee jos sapelihammastiikeri tai hurjaakin hurjempi tappajametso hyökkää? Nuuksiossahan sitä ei meinannut saada pois sieltä pöpeliköstä, varsinkaan jos polut olivat uusia. Nyt se sitten katseli todella epäluuloisesti peltoja, jos siellä kuitenkin kasvatettaisiin hevosia syöviä talitinttejä...
Matka jatkui, otimme välillä ravia Faxin perään, mutta vieraassa maastossa Mörri ei suostunut laukalle. Mulle asia oli aivan sama, musta on hauska posottaa kunnon nopeaa Mörri-ravia! Välillä katselimme rouvaa, joka toi roskapusseja pihalle ja juttelimme hetken hänen kanssaan. Jatkoimme matkaa ja taas sopivissa paikoissa siirryimme raville. Mörri oli tosi rentona, eikä enää välittänyt aukeista paikoistakaan. Kääntymispaikalta löytyi tosi hyvä lammikko, mistä kumpikin hevonen joi sydämensä kyllyydestä.
Käännyttyämme takaisin Mörri olikin yhtäkkiä sitä mieltä että tää on tosi kiva tie, ei meidän vielä tarvitse kotiin lähteä. Jahas. Ja vai niin. Löytyi siitä kuitenkin sen verran intoa että Mörri halusi ihan itse vetäistä laukan ylämäkeen Faxin perään ja annoin pojan mennä. Hihkuin vaan että "Täältä tullaan! Jipi jee!" Tuntui älyttömän hyvältä mennä laukkaa ylämäkeen pelkällä huovalla!
Vielä muutamassa kohdassa otimme kunnon ravit ja Mörri tuntui tyytyväiseltä polluralta. Mulla itellä vaan alkoi polvi ikävästi tuntumaan, joten päästyämme takaisin asvaltille, tulin alas selästä. Hyvänen aika kun tuntui että jalkojen välissä olisi edelleen ollut hevonen! Polvi ilmoitti että parempi suoristaa sitä jalkaa eikä kävellä kuin ikäloppu cowboy. Oioin kinttua puoliväkisin ja se hetken kuluttua toimikin paljon paremmin. Mörri The Kivireki raahautui perässä eikä välittänyt autoista pätkääkään. Ihan tylsää kun pitää mennä takaisin kotiin...
Tihkusade oli muuttunut jo kunnon vesisateeksi, joukossa oli myös räntää. Kävelimme kotia kohti ja jonkin ajan kuluttua Minnakin tuli alas selästä. Sillan kohdalla Minna ja Faxi olivat reilusti meitä edellä, joten kun auto tuli takaa, näytin kädellä että menkää vaan. Kuski kuitenkin viittoi meitä menemään Faxin perään, joten lähdin taluttamaan Mörriä sillan keskellä. Sitten hoputin Mörriä raville ja Mörri pistikin töppöstä toisen eteen, sitä selkeästi nauratti koko juttu! Taas Täti juoksee hänen vierellänsä, hih! Kiitin ihanaa kuskia ja vilkutin vielä kiitokseksi.
Pyörätien reunalla maistelimme hieman ruohoa ja hissukseen tassuttelimme kohti tallia. Mun piti olla tiukkana Mörrin kanssa, se olisi muuten syönyt koko pientareen tyhjäksi. Päästyämme pyörätieltä alas mutalikkoon, päästin Mörrin kulkemaan ihan omia polkujaan tallille, mulla olisi helpompa kulkea ilman sen ohjia. Mörri meni vanhasta tottumuksesta Faxin perään ja mä pystyin katsomaan paikat mihin laittaisin jalkani liukkaassa maastossa. Kuten tavallisesti, Mörri pysähtyi mun autolle ihan vain siltä varalta että sieltä tulisi pookkanaa. No nyt ei ollut, mutta lupasin tallilla omenaa ja kävelimme yhdessä rinnakkain perille asti.
Vein Mörrin isoon karsinaan suljettuani ensin oven pihattoon. Varusteiden poiston jälkeen Mörri sai ison kasan rehua, kivennäisiä ja pookkanoita. Ja viimein muistin omenatkin! Toisen annoin Faxille ja toisen Mörrille, joka sen hyvällä ruokahalulla pistelikin poskeensa. Tarhaan Mörri ei halunnut mennä, ei ennen kuin Faxi tuli kanssa. Mörri meni suoraan pihattoon katsomaan olisiko jäänyt aamuheiniä jäljelle ja Faxi ihmetteli että mihin se kaveri meni. On tosi kivaa että Mörri tulee Faxin kanssa toimeen (paitsi heinäkasalla Mörri ajaa Faxin toiselle kasalle) ja tykkää lähteä Faxin kanssa lenkille.
Minna vielä kävi viemässä Faxille vettä vadilla, jota se hieman joikin, mutta he saivat sitten liikaa huomiota. Mua nauratti, ei pitäisi vadin kanssa mennä tarhaan! Tirri ja Brynja olivat heti hollilla ja ilokseni huomasin Vísirin myöskin tepsuttelevan ihan reippaasti olemattomalle ruokavadille. Sen jalka alkaa olla hyvässä kunnossa kun se noin hyvin menee mutaisessa tarhassa! Pollet seurasivat vatia tarhan portille asti ja mua hymyilytti, on ne mainioita palleroita nää issikat, huumorintajuisia ja uteliaita, puhumattakaan persoja ruualle! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti